Sivu 1 / 10 Liittokokous 18.-19.11.2011 Hotelli Rantasipi Sveitsi, Härkävehmaankatu 4, Hyvinkää SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TALOUSARVIO VUODELLE 2012 YLEISPERUSTELUT Talousarvioesitys vuodeksi 2012 perustuu seuraaviin lähtökohtiin: - hallituksen jäsenmäärä (7) pysyy ennallaan. - palkatun henkilökunnan määrä jakautuu seuraavasti: edunvalvontatoiminta järjestötoiminta ja viestintä kehitysyhteistyö hallinto opiskelukyky-projekti (ESR-hanke) 5 sihteeriä tiedottaja koordinaattori (80% tunnit) pääsihteeri ja hallintopäällikkö projektipäällikkö (perhevapaalla suuren osan vuodesta 2012), 2 suunnittelijaa, joista toinen perhevapaiden sijaisena - Sihteeristön palkkaus ja muut työehdot perustuvat SYL:n ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry:n tekemään työehtosopimukseen, joka uusitaan keväällä 2012; näin ollen esimerkiksi tarkat palkankorotusprosentit täsmentyvät vasta myöhemmin. - Hallituksen palkkio on 1110 euroa kuukaudessa, puheenjohtajalle maksetaan 468 euron ja varapuheenjohtajalle 100 euron kuukausikohtainen lisä. Summiin on sisällytetty kahden prosentin korotus heti 1.1.2012 lukien. Lisäksi hallituksen jäsenillä on puolikas ruokaetu ja oikeus edestakaiseen matkaan opiskelupaikkakunnalle kerran viikossa. Hallituksen jäsenten asumista tuetaan kuukausittain määrällä, joka on 80 % kuukausittaisista asumismenoista vuokran 252 euroa alittavasta osasta. - Jäsenmaksuksi esitetään 5,10 /jäsenjärjestön henkilöjäsen, mikä sisältää 0,10 euron korotuksen SYL:n omaan toimintaan ja 0,10 euron korotuksen OLL:n hallituksen jäsenmaksuesityksen (0,40 e / jäsenjärjestön jäsen) vuoksi. Jäsenmääräksi on arvioitu 135 200, mikä tarkoittaa 547 jäsenen laskua vuoteen 2011 nähden. Mikäli OLL:n liittokokous päättää jäsenmaksusta jotain muuta kuin mikä on hallituksen esitys, korjataan myös SYL:n talousarviota vastaavasti. - Valtionavuksi on budjetoitu haettavan määrän mukaisesti 322 000. Taloustilanteen vuoksi nuorisojärjestöjen yleisavustuksiin kohdistunee leikkauspaineita, joista osa saattaa kohdistua myös SYL:n avustukseen. Tästä syystä budjetissa on varaumaa hieman viimevuotista suuremman ylijäämän muodossa. Hallitus tarkentaa tarvittaessa budjettia reaalitalousarviossaan keväällä 2012. - Matkakulut jäsenjärjestöille maksetaan 24 ylittävältä osalta hallituksen erikseen tekemän päätöksen mukaisesti. Edellinen korotus omavastuuosuuteen on tehty vuodeksi 2008. - Epävarman taloustilanteen vuoksi sijoitustuotoiksi on budjetoitu n. 1 % sijoitusvarallisuudesta. Hallitus tekee tuoton tulouttamisesta erillisen päätöksen reaalitalousarvion hyväksymisen yhteydessä. - Vertailutiedoissa on esitetty tammi- elokuun 2011 talouden toteuma suoritusperusteisesti, jäsenmaksutuotot jaksotettuna.
2/10 TOIMINTATALOUS 2012 VARSINAINEN TOIMINTA TA 2011 TOT 1-8/2011 TA 2012 Edunvalvontatoiminta Palkat ja palkkiot -162000-113336 -169008 Sivukulut -48080-31356 -49952-37650 -7815-37750 yhteensä -247730-152507 -256710 Edunvalvontatoiminta yhteensä -247730-152507 -256710 Koulutukset ja tapaamiset Tuotot 29300 38 26000 Palkat ja palkkiot Sivukulut -94050-45345 -81500 yhteensä -94050-45345 -81500 Koulutukset ja tapaamiset yhteensä -64750-45307 -55500 Järjestöyhteistyö ja viestintä Tuotot 6000 8393 5000 Palkat ja palkkiot -52652-23393 -43031 Sivukulut -13869-10489 -12092-120680 -99444-160350 yhteensä -187201-133325 -215473 Järjestöyhteistyö ja viestintä yhteensä -181201-124933 -210473 Julkaisut
3/10-5000 0-5000 Julkaisut yhteensä -5000 0-5000 Kehitysyhteistyötoiminta Tuotot Keräystuotot 14846 1197 17710 Ulkoministeriön tuki 151744 119635 141248 Tuotot yhteensä 166590 120832 158958 Palkat ja palkkiot -38745-15689 -30539 Sivukulut -5578-4647 -8546-122267 -81099-119874 yhteensä -166590-101434 -158958 Kehitysyhteistyö yhteensä 0 19398 0 Projektit (sis. opiskelukyky) Tuotot 0-15000 -73458-10631 Projektit yhteensä -15000-73458 -10631 Sektoreiden kulujäämä -513681-376806 -538314 Liittokokous Tuotot 32000 0 32000-40000 0-42000 Liittokokous yhteensä -8000 0-10000 Hallinto Palkat -102200-91335 -78640 Sivukulut -22282-18936 -17893 Poistot -5000-2500 -2408
4/10 Toimitilakulut -45000-65712 -68200 Toimistokulut -85500-27777 -93622-18202 -9390-21250 SYL 90 vuotta -11000-12891 0 Muut henkilöstökulut -22148-28519 -23487 yhteensä -311332-257060 -305501 Hallinto yhteensä -311332-257060 -305501 Hallitus Palkkiot -125282-80930 -124550 Sotu -305 0 0 Matkustus- ja muuttoavustukset -12000-6563 -13000-12000 -2742-14000 Hallitus yhteensä -149587-90234 -151550 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -982600-724100 -1005366 VARAINHANKINTA Jäsenmaksut 656600 443440 689520 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 12000 1497 6000-2000 0-100 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 10000 1497 5900 Valtionapu 322000 317000 322000 Tilikauden tulos 6000 37837 12054 Rahastojen muutos TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 6000 37837 12054 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
5/10 EDUNVALVONTATOIMINTA Pääluokan tulo- ja menoarviot eivät sisällä erityisiä muutoksia. Edunvalvontatoimintaan kohdistuvat tuotot ja mahdolliset avustukset. Ei budjetoituja. Palkat ja palkkiot Koulutuspoliittisten, sosiaalipoliittisten sekä kansainvälisten asioiden sihteerien palkat (5 hlö). Edunvalvontatoimintaan liittyvien tapahtumien alustajapalkkiot. Sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontoisedut. Edunvalvontaan liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerien ja hallituksen jäsenten osanotto edunvalvontatoimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat sekä edunvalvontaan liittyvä kohtuullinen suhdetoiminta. Myös edunvalvontaan liittyvän toiminnan kopio-, painatus-, puhelin- ja materiaalikulut sekä alan kirjallisuuden ja lehtien hankinta. Osallistuminen edunvalvonnan toimialaan liittyviin kokouksiin ja seminaareihin Suomessa ja ulkomailla. KOULUTUKSET JA TAPAAMISET Pääluokassa muutoksia aiheuttavat tapaamisten määrän vähentyminen ja sitä kautta budjetoinnin tarkentuminen. Lisäksi tapaamisten osallistumismaksuja sekä matkakorvausten omavastuuta korotettaisiin ensi kerran vuoden 2008 jälkeen. Jäsenjärjestöiltä perittävät osallistumismaksut SYL:n järjestämiin koulutuksiin ja tapaamisiin. Kaksipäiväisten sektoritapaamisten osallistumismaksut ovat alle 6000 jäsenen jäsenjärjestöiltä 32,5 /osallistuja ja yli 6000 jäsenen jäsenjärjestöille 65 /osallistuja. Avausseminaarin hinnasta tehdään erillinen päätös. Hallitus voi käyttää harkintaa mahdollisten muiden alennusten myöntämisessä. Palkat ja palkkiot Koulutusten ja seminaarien alustajapalkkiot. Sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontaisedut
6/10 Koulutuksiin ja tapaamisiin liittyvät matkakulut. Toimintasuunnitelman mukaisesti järjestettävien seminaarien, muiden kokousten ja koulutustilaisuuksien tila-, ravinto-, majoitus-, materiaali- yms. kulut. Toimintakuluissa samoin kuin osallistumismaksuissa on jonkin verran pudotusta, koska tapaamisten määrät ovat aavistuksen verran vähentyneet. Jäsenjärjestöille korvataan tapaamisten osallistujille matkakuluja 24 euron ylittävältä osalta liiton hallituksen erikseen tekemän päätöksen mukaan. JÄRJESTÖYHTEISTYÖ JA VIESTINTÄ Pääluokassa on joitakin muutoksia aiempaan verrattuna. Suurimmat lisäykset aiheutuvat ennakoidusta OLL:n jäsenmaksukorotuksesta ja kääntämiskulujen kasvusta. Lisäksi pienempiä lisäyksiä tulee mm. aiempaa paremmasta varautumisesta erilaisiin viestintäpuolen menoihin, kuten verkkosivukehitykseen. Menot laskevat erityisesti mediaseurannan onnistuneen kilpailutuksen ansiosta. Sektorin toimintaa koskevat avustukset, osanottomaksut järjestetyistä tilaisuuksista, muut toiminnan tuotot, sekä jäsenjärjestöiltä palveluista saatavat tuotot. Järjestöyhteistyöhön liittyvät matkaavustukset. Palkat ja palkkiot Tiedottajan palkat, seminaarien ja kokousten alustajapalkkiot. Kääntäjän palkkiot ovat siirtyneet toimintakuluihin, koska kääntäjäpalvelut tuotetaan tällä hetkellä arvonlisäverollisena palveluna. Sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja -vakuutukset sekä luontaisedut. Järjestöyhteistyöhön ja viestintään liittyvät matkakulut ja päivärahat, sihteerin ja hallituksen jäsenten osanotto seminaareihin sekä toimintaa koskeviin tilaisuuksiin, työryhmien matkat. Tapahtumien järjestäminen muiden opiskelijajärjestöjen kanssa. SYL:n järjestötoimintaan, tunnisteisiin ja kampanjoihin liittyvä painatus- ja tiedotusmateriaali ja puhelinkulut. Tuki-ilmoitukset ja messumainonnasta aiheutuvat kulut. Mediaseurannan kulut. Kääntäjän palkkiot. NOM (Nordisk ordförandemöte), European Students unionin liittokokoukset, European Students Convention, kahdenväliset järjestövierailut Viroon ja Ruotsiin, muut kansainväliset yhteydet. Järjestöyhteistyön muut kustannukset, esimerkiksi edustaminen jäsen- ja sisarjärjestöissä. Jäsenmaksut Jäsenmaksut niihin yhteisöihin, joissa SYL on jäsenenä. Suurimmat yksittäiset jäsenmaksut on arvioitu seuraavasti: Yhteisö Jäsenmaksu Selite
7/10 Opiskelijoiden liikuntaliitto 54100 (0,40 /jäsenjärjestön jäsen) European Students Union 15500 Erityispalveluiden työnantajaliitto 4500 Suomen opiskelija-asunnot SOA ry. 1600 Suomen retkeilymajajärjestö 1000 (opiskelijakorttiin liittyvät hostel-alennukset) Lisäksi on varauduttu joidenkin muiden yhteisöjen jäsenmaksuihin. JULKAISUT Pääluokassa ei muutoksia aiempaan. Sisältää saadut avustukset ja julkaisuista saadut myyntituotot. Julkaisujen toimittamiseen palkattujen toimittajien palkat ja niiden sivukulut, kirjoituspalkkiot, painatuksesta aiheutuvat kulut, julkaisutoiminnan kannalta välttämättömien matkojen ja kokousten kuluihin ja mainostamisesta aiheutuviin kuluihin. Määrärahaa tarkistetaan reaalitalousarvion laatimisen yhteydessä julkaisusuunnitelmien mukaiseksi. KEHITYSYHTEISTYÖ Keräystuottoja pyritään kasvattamaan toiminnan tehostamisen avulla. Samalla omavastuuosuus pienentyy, kun kehitysyhteistyötoiminnan volyymi aavistuksen pienenee (hankkeiden määrä putoaa neljästä kolmeen) ja hankerahoitus saataneen kattamaan aiempaa suurempi osa toiminnasta. Kehitysyhteistyön budjetti pitänee aiempaa realistisemmin nollan. Keräystuotot Ylioppilaskuntien keräämät kehitysyhteistyömaksut, ym. keräystuotot. Ulkoministeriön tuki Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöjen projekteille myöntämä hanketuki (85 % projektin arvosta) sekä tiedotustuki. Henkilöstökulut Kehitysyhteistyökoordinaattorin ja muiden hankkeessa työskentelevien palkkakulut.
8/10 Kehitysyhteistyöhankkeisiin maksettava suora rahallinen tuki, hankkeiden arviointimatkat, kehitysyhteistyöhön liittyvä tiedotus- ja julkaisutoiminta, projekti-, stipendiaatti- ja muut kulut PROJEKTIT SIS. KYKY ESR-HANKE Projektien pääluokka sisältää sisäisen laskennan yksinkertaistamiseksi ainoastaan opiskelukykysektorin toiminnan. Euroopan sosiaalirahasto korvaa hankkeen kulut joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta; nämä poikkeukset näkyvät yhteenlaskettuna projektien menoina. Hankkeen ESR-tuki. Hankkeen henkilökunnan palkat sivukuluineen, työväline- ja tilakustannukset jyvitettyinä, hankkeeseen liittyvät matka-, majoitus- ja kokouskulut, julkaisut sekä hankkeesta aiheutuvat muut kustannukset. Loppusummana on SYL:n arvioitu osuus hankkeen omarahoituksesta ja ei-korvattavista kuluista vuodelle 2012. LIITTOKOKOUS Mikäli liittokokous näin päättää, tullaan vuoden 2012 liittokokous järjestämään muun kuin SYL:n keskustoimiston työnä uudessa paikassa, mikä hankaloittaa olennaisesti täsmällistä budjetointia. Budjetissa on kasvatettu tappiovaraumaa hiukan. Osanottomaksut liittokokouksiin; varsinaiset edustajat alustavasti 90 euroa, varaedustajien liittokokousmaksu alustavasti 110 euroa; sekä sekalaiset tuotot, joita ei voi katsoa kulujen oikaisuksi. Osallistumismaksut vahvistaa lopullisesti hallitus ja ne voivat poiketa liittokokouksen päättämistä korkeintaan 10 %. Mahdolliset muut liittokokouksen tuotot. Liittokokouksen kulut kokonaisuudessaan (kokoustilat, majoitus, ruokailu, tekniikka ja kuljetus, matkakorvaukset ja muut vastaavat) sekä liittokokouksen tuotot (osallistumismaksut, muut mahdolliset tuotot). Liittokokouskulut sisältävät varautumisen ylimääräisiin majoituskustannuksiin, jotka aiheutuvat pitkämatkalaisten mahdollisesta saapumisesta kokouspaikalle kokousta edeltävänä iltana. HALLINTO
9/10 Hallinnossa on tapahtunut joitakin sisällöllisiä muutoksia, vaikkei loppusummassa olekaan merkittävää muutosta. Esimerkkeinä mainittakoon, että viime vuoteen verrattuna päällekkäisten palkkakulujen poisjäänti keventää palkkasummaa samoin kuin se, että OSS korvaa 20 % toimitusjohtajana toimivan hallintopäällikön palkkakuluista. SYL:n 90-vuotisjuhlan kulut jäävät pois. OSS-toimiston kulut puolestaan kasvavat, sillä mm. kiinteistön kuluja mittaavaan hintaindeksiin odotetaan merkittävää kasvua ensi vuodelle. Avustukset, osanottomaksut ja muut hallinnon tuotot. Ei budjetoituja. Palkat ja palkkiot Pääsihteerin ja hallintopäällikön palkat. Pakolliset sosiaalikulut Edellisten sotu-maksut, sekä tel- ja muut pakolliset sosiaalikulut ja vakuutukset sekä luontaisedut Poistot Konttorikoneiden ja -kalusteiden poistot. Näiden määrä kevenee jatkuvasti, sillä entistä suurempi osa kalustosta on leasingilla ja/tai OSS:n omistamaa. Toimitilakulut OSS:n laskuttamat toimitilojen vuokra-, sekä erikseen laskutettavat huolto-, ja korjauskulut sekä sähkö ja vakuutukset Toimistokulut Toimiston kulut kuten toimistotarvikkeet, valokopiot, monistuksen, postituksen, sanomalehtitilauksien, atk-palvelujen, ja kuljetusten kulut. OSS:n laskuttamat puhelin- ja puhelukustannukset sekä tieto- ja taloushallintopalvelut. Hallintoon liittyvät matkakulut sekä muut hallinnon toimintaan liittyvät matkat ja päivärahat Henkilökunnan ammattikoulutus. Hallintoon liittyvät kokous- ja neuvottelukulut ja matkat ko. tilaisuuksiin. Kohdentamattomat ilmoituskulut. SYL:n edustamisesta eri tilaisuuksissa, toimiston vieraanvaraisuudesta ja merkkipäivämuistamisista aiheutuvat kulut. Toimintakuluihin on sisällytetty arviolta 1750 avustus SYL:n hallituksen päättämään kohteeseen, joka muodostuu 5 prosentin osuudesta SYL:n lentokuluista. Muut henkilöstökulut Sosiaalivakuutukset, työterveyshuolto, toimiston virkistysmenot sekä vapaaehtoiset henkilövakuutukset ja muut sosiaalimenot. HALLITUS
10/10 Pääluokassa ei erityisempiä muutoksia. Palkkiot Hallituksen jäsenten palkkiot, luontoisedut sekä asumisen tuki. Pakolliset sosiaalikulut Hallitukselle otettavat vakuutukset. Hallituksen jäsenten palkkioista ei suoriteta pakollisia sivukuluja. Matkustus Hallituksen jäsenten matkustaminen kotipaikkakunnalle ja muuttoavustukset sekä hallituksen muut matkakulut. Hallituksen kokoukset, puhelinkulut, kouluttautuminen, virkistystoiminta ja seminaarit, hallituksen edustuskulut. VARAINHANKINTA Jäsenmaksutuotot Jäsenjärjestöjen SYL:lle maksamat jäsenmaksut (5,10 / jäsenjärjestön henkilöjäsen). Jäsenmäärä on arvioitu 135 200:ksi. Laskua vuoden 2011 jäsenmäärään on arvioitu 547 jäsentä. Arvio on tehty lokakuussa 2011 ylioppilaskunnista saadun jäsenmääräarvion perusteella. Sijoitus- ja rahoitustoiminta SYL:n sijoitusten tuotot sekä korko- ym. kulut. Sijoitustuotoiksi on maailmantalouden tilanteen epävarmuuden vuoksi arvioitu sijoitusstrategiaa alhaisempi 1 % tuloutus sijoitusomaisuuden pääomasta. Tuloutus edellyttää vähintään tämän suuruista sijoitussalkun vuotuista tuottoa. Hallitus tekee tuloutuksesta erillisen päätöksen reaalitalousarvion laadinnan yhteydessä; vuonna 2011 tuloutukselle ei lokakuun tiedon mukaan ole ollut edellytyksiä. Sijoitustoiminnan kuluna on kuitenkin varovaisuuden periaatteen vuoksi arvioitu varainhoitajan sopimuksen mukainen palkkio tilanteessa, jossa sijoitussalkun arvonnousu on n. 5 % vuodessa. Valtionapu Opetusministeriön nuorisolain perusteella myöntämä valtionavustus. Haetaan vuosittain talousarvion suuruisena marraskuun loppuun mennessä. Taloustilanteen vuoksi nuorisojärjestöjen yleisavustuksiin kohdistunee leikkauspaineita, joista osa saattaa kohdistua myös SYL:n avustukseen. Hallitus tarkentaa tarvittaessa budjettia reaalitalousarviossaan. Avustukseen haetaan joka tapauksessa pientä korotusta, perusteena SYL:n jälkeenjäänyt avustuksen taso verrattuna useisiin muihin vastaavanlaajuista toimintaa harjoittaviin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin sekä kustannustason nousu.