ENERGIAA JA ARVOKKAITA BIOKEMIKAALEJA LEVISTÄ

Samankaltaiset tiedostot
Yhteishankkeista ed. ohjelmakausi

MIKSOTROFISTEN MIKROLEVIEN HYÖDYNTÄMINEN ARVOKKAIDEN BIOMOLEKYYLIEN LÄHTEINÄ

Energiaa leväkasvatuksella

UUDET BIOJÄTEPOHJAISET TUOTTEET JA KASKADIHYÖDYNTÄMINEN

Aldiga yhteistyöllä levästä bioenergiaa Mona Arnold, VTT Projektiryhmä: VTT, Helsingin yliopisto, SYKE, LAMK, HAMK

Mikrolevät hyötykäytössä - Ravintoa ja eettistä energiantuotantoa

Jätevesien ravinteet kiertoon mikrolevien avulla

Jätevesien ravinteet kiertoon mikrolevien avulla. Kärkihankkeiden tuloskiertue, Joensuu Jussi Huotari

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?

BioA. Biojalostamolla energiaa jätteistä ja sivujakeista Jätepohjaisen biojalostamotoiminnan kytkeminen metsäteollisuuslaitoksen yhteyteen.

Tulevaisuuden valkuaisinnovaatiot

Työpaketti 4: Korkean lisäarvon lopputuotteet

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

Miten marjoista niche- ja paikallistuotteita markkinoille. Veli-Markku Korteniemi, Hallituksen puheenjohtaja Aromtech Oy

VALINTA TERVEELLISEN RUOKAVALION PUOLESTA!

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Puutarhatuotannon uusi kiertotalous uutta arvoa ja liiketoimintaa

CASE BENELLA INNOTORI

Vesivarojen arvo Suomessa

Raaka-aineen fraktiointi

Miten marjoista niche- ja paikallistuotteita markkinoille. Veli-Markku Korteniemi, Hallituksen puheenjohtaja Aromtech Oy

ja sen mahdollisuudet Suomelle

Elivo Ravintolisät. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

KESTÄVÄ TEOLLISUUS JA MAANVILJELY TULEVAISUUDEN VILJELYTEKNOLOGIAN AVULLA

Hyönteisalan tulevaisuuden mahdollisuudet ja Luken tutkimus

Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine

BIOMASSAN ESIKÄSITTELYN MERKITYS BIOMASSA ARVOKETJUSSA. Jana Holm

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

merikalat, krilli, mäti, soijalesitiini, hiiva-autolysaatti, mikrolevät, kalan gelatiini, mustekalajauho, hydrogenoitu kasvirasva

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena

Puutarhatuotannon uusi kiertotalous uutta arvoa ja liiketoimintaa

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

Rasvahappokoostumuksen optimointi kalatuotteissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

- Potentiaalia innovaatioiksi

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos

Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä. Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy

Kiertoravinne. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden massavirtojen tuotteistaminen ja uudelleen jako Seinäjoen seudulla

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti

Metsistä saa muutakin kuin puuta

11 20 % % %

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Liikenteen biopolttoaineet

BioGTS Biojalostamo - Jätteestä paras tuotto

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com 1

Alueellinen biokiertomalli ravinnekierrätyksen tehostamiseksi - BioKierto. Biokaasutapaaminen Saarioinen, Sahalahti

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

VSS Biopower Oy:n sijoittaja- ja tiedotustilaisuus Pyhäjärvi-instituutti

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

Puusta Proteiinia? Henri Vanhanen. KoneAgria - Vaihtoehtoiset proteiinilähteet , Jyväskylä

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

Solun toiminta. II Solun toiminta. BI2 II Solun toiminta 7. Fotosynteesi tuottaa ravintoa eliökunnalle

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Jätteistä ja tähteistä kohti uusia raakaaineita

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen

Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista

Biometaanin tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten arviointi

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen


Biotalouden uudet arvoverkot

ja sen mahdollisuudet Suomelle

Typen ja fosforin alhainen kierrätysaste Suomessa

Onko peltobiomassan viljely ja jalostaminen energiaksi energiatehokasta - Syökö peltoenergiakasvien

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke

Ravinnerikkaat viljelykasvit kansanterveyden perustana

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps.

UUDET LANNOITEFOSFORIN LÄHTEET

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet

Sivuvirrasta nestemäinen kierrätyslannoite luomukasvihuoneisiin

Miten ravinteiden kierrosta saa liiketoimintaa?

Mikrolevien kasvatus biopolttoaineiden tuotantoon

Liikenteen biopolttoaineet

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, Toimialapäällikkö Markku Alm

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

A8-0392/286. Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta

KALATALOUDEN INNOVAATIO -OHJELMAT

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA

Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäristön hyväksi ScenoProt

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt

JÄTTEET HARVINAISTEN LUONNONVAROJEN LÄHTEENÄ

t / vuosi. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy Suomessa paljon. Ravinnerikkaita biomassoja yhteensä t Kotieläinten lanta

RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ

KE1 - Kemiaa kaikkialla on pakollinen kurssi, joka on päästävä läpi lukion läpäisemiseksi

DEMECAN TARINA. Perustettu 2008 Perustaja Pekka Vinkki Kotipaikka Haapavesi 100% suomalaisomisteinen

Pyrolyysitekniikalla sivuvirroista lannoitehiiltä

MIKROLEVÄSTÄ SCHIZOCHYTRIUM SAATU, RUNSAASTI DHA:TA JA EPA:A SISÄLTÄVÄ ÖLJY

Transkriptio:

ENERGIAA JA ARVOKKAITA BIOKEMIKAALEJA LEVISTÄ ALGOMEG/LEVARBIO -hankkeet Martin Romantschuk Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos Niemenkatu 73, Lahti martin.romantschuk@helsinki.fi Rahoitus: Tekes-DBT/India EAKR-Uusimaa, Päijät-Häme, Kanta-Häme

ALGOMEG/LEVARBIO Partnerit/tutkimus: Helsingin yliopisto Ympäristötieteiden laitos; Martin Romantschuk Elintarvike- ja ympäristötiet. laitos; Vieno Piironen VTT; Jaakko Pere HAMK; Maritta Kymäläinen SYKE; Kristian Spilling Partnerit/yritykset: ALGOMEG: Aromtech Oy, Clewer Technology Oy, Ductor Oy, Environment Master Oy, LADEC Oy, Olini Oy, Panimolaboratorio Oy, Raisioagro Oy, Roal Oy, Valioravinto Oy LEVARBIO: Hämeenlinnan Osuusmeijeri, Kiertokapula Oy, Envor Biotech Oy, MTK-Häme

ALGOMEG & LEVARBIO the overall concept SUB- STRATES AUTOTROPHY (SUNLIGHT) ENERGY-RICH FOOD- AND FEED INDUSTRIAL WASTE MUNICIPAL BIOWASTE BIOMASS PRODUCTION MASS-GROWTH OF MIXOTROPHIC ALGAE HEAT/CO 2 REJECT BURNED HARVESTING EXTACTION OF LIPIDS/OIL CARBO- HYDRATE & PROTEIN-RICH REJECT ANAEROBIC DIGESTION PRODUCTS DIESEL (BIOFUEL) FUNCTIONAL FOOD/FEED, COSMETICS BIO- PLASTICS METHANE (BIOFUEL) HYDROGEN (BIOFUEL)

Omega Levien ja niiden tuottamien arvokkaiden biomolekyylien tuotteistaminen Kala on terveellistä ruokaa koska syö levää Idea: Kasvatettu levä ruoaksi ja rehuksi. Tavoitteet: - Leväbiomassa reaktoreissa valolla ja jätefraktioilla - Mikrolevistä omega-3 rasvahappoja ja pigmenttejä ravintolisiksi, kalarehuksi ym tuotteiksi. - Hyödyntää elintarviketeollisuuden sivuvirtoja jätteestä raaka-aine - Korvata kalarehun kala levätuotteilla ekologisesti kestävä kalantuotanto (Eristää uusia entyymejä, antibiootteja, bioaktiivisia peptidejä) Hyötyjät: elintarviketeollisuus, kalakasvattamot, ravintolisiä ja rehua tuottavat yritykset, silli ym kalakannat; vegetaaristit VILLIT KALAKANNAT Omega KASVATETTU KALA KASVATETTU LEVÄ Omega Omega MERIEN LEVÄT Omega IHMIS- RAVINTO

Miksi levät? Pieni tarvittava kasvatusala Ravinto / polttoaine /molemmat Pieni solukoko nopea kasvu Eri kannat tuottavat eri yhdisteitä variabiliteettia suuri, monipuolinen potentiaali Korkea öljy/rasvapitoisuus; vaihtelee runsaasti Runsaasti erilaisia arvobiokemikaaleja Miksi miksotrofia? Sivuvirtoja / jätefraktioita hyödyntävä kasvualusta (ravinteina ja substraattina heterotrofisessa kasvussa) edistää kiertotaloutta Luonnonvalo energianlähteenä (ilmainen, autotrofinen kasvu hiilidioksidia sitova) hiilineutraali tai sitova Potentiaalisesti jätevettä puhdistava

Biomassa vs öljyn tuotanto levää biodieseliä varten Table 1. Comparison of oil productivity of major crops and two microalgae [4]. Crop Oil content per tonne of biomass (wt% dry mass) Oil Production (t/ha/y) Biomass yield (L/ha/y) Oilseed rape (UK) 40-44% (of seeds) 1.4 1560 Soya 20% (of seeds) 0.48 544 Jatropha 30% (of seeds) 2.4 2,700 Chlorella vulgaris Up to 46% 7.2 8,200 Nannochloropsis Up to 50% 20-30 23,000-34,000 Scott, S.A, Davey, M.P, Dennis, J.S, Horst, I., Howe, C.J., Lea-Smith, D.J. and Smith, A.G. Biodiesel from algae: challenges and prospects. Curr. Opin. Biotechnol., 21, 277-286 (2010) (DOI: 10.1016/j.copbio.2010.03.005).

LEVÄTUOTTEITA JOISSA LISÄARVOA Monityydyttämättömiä rasvahappoja Polyunsaturated Fatty Acids (PUFAs) Perinteisesti kala ja kalaöljyt Turskan maksaöljy (30% EPA + DHA) Krilli ja mustekalaöljy Mikrolevät voisivat korvata kalan EPAn ja DHAn lähteinä Karotenoidit Astaksantiini Beta-karoteeni (antioksidantti) Phycobilins (kosmetiikka, väriaineita) Arvokkaat polysakkaridit (antioksidantteja, anti-inflammatorisia) Proteiinit, peptidtit, entsyymit (bioaktiivisia) Vitamiinit, antibiootit, lääkeaineet? (Tang Y. Bioresources 2015; Jaakko Pere, suullinen tiedonanto; omat tulokset)

Käyttöesimerkkejä/historiaa Chlorella: Kasvatusta Japanissa 1960-luvulta Proteiinit Aminohapot B vitamiinejä Dunaliella: Β-karoteeni Kalan lihalle väriä (Kiina, Japani, Israel) Biotieteellinen tiedekunta / Marika 4.11.2016 Tikka/ 9

Fig. 1 Approximate global market value of carotenoids from all sources, both synthetic and natural, in 2010 (data from industry and trade sources). Borowitzka MA 2013.

Leväbiomassan käyttö Biomassana suoraan ravintolisänä, rehuna Uutteina, eroteltuina fraktioina Lipidit/rasvahapot (HY-Viikki) Hiilihydraatit Proteiinit, peptidit, entsyymit (VTT) Vitamiinit (HY-Lahti, HY-Viikki) Antibiootit? Biokaasun tuotannossa (HAMK) Käsittelymenetelmät Leväbiomassan talteenotto: kapasiteetti jopa 750 l/h. Kasvatus: miksotrofisesti maksimoidaan alustan hyöty Keräys (harvestointi): sentrifugointi, membraanisuodatus Veden poisto: kylmäkuivaus (hellävarainen, biologista aktiivisuutta säilyttävä) Uutto: ylikriittinen hiilidioksidiuutto (hellävarainen, ei denaturoiva, haihtuva, skaalattava) Tuotteistaminen: pelletoitu kuiva biomassa, kapseloitu öljy, muita

Levien kasvatusmenetelmät Bioreaktorit keinovalossa (HY-Lahti, SYKE, HAMK) Bioreaktorit luonnonvalossa Open pond tai raceway Luonnonlammet/kalankasvatuslammet (yhteistyö, Intia) Monokulttuuri (levien suhteen bakteereja kuitenkin aina) Sekavilmelmä (kaksi tai enemmän leväkantoja + bakteereja) Heterotrofisesti (pimeässä) Autotrofisesti (mineraalialustalla) Miksotrofisesti (valossa mutta orgaanisella alustalla)

Termostoitu huone kasvatuksia varten TULOSSA TUOTANTOMITTAKAAVAN KASVATUKSET; YRITYSYHTEISTYÖ 13 www.helsinki.fi/yliopisto 4.11.2016 Kalle Valkonen

For one bioreactor a pyranometer for early stage growth monitoring Meinsberger KM3000 measuring and control unit Kalle Valkonen 4.11.2016 14

Omega rasvahapot Omega -3 and -6 rasvahapot välttämättömiä terveydelle Nisäkkäät eivät tuota alphalinolenic (18:3n3) tai linoleic acids (18:2n6), jotka muiden omega rasvahappojen prekursoreita Rajattu kapasiteetti muuttaa omega rasvahappoja kehossa EPA, DHA taso matala Saanti ruoassa tärkeää! 4.11.2016 15 Biotieteellinen tiedekunta / Marika Tikka/

Vaikutukset terveyteen Pitkäketjuiset monityydyttämättömät omega 3 rasvahapot (LC-PUFA) EPA: ehkäisee sydäntautia ja syöpää DHA välttämätön aivojen ja hermoston normaalille kehittymiselle Mikrolevät luonnollinen PUFA ml. EPA ja DHA lähde Miellyttävämpi haju ja maku kuin kalaöljyillä 4.11.2016 16 Biotieteellinen tiedekunta / Marika Tikka/

Miten maksimoida lipidien saantoa? Stressaavat kasvuolosuhteet kasvattavat lipidien osuutta mutta rajoittavat biomassan tuottoa Kaksivaiheinen kasvatus? Ensin biomassa, sitten indusoidaan lipidien tuotto PUFA tuotanto nousee matalissa lämpötiloissa: PUFAt pitävät solumembraanin joustavana 4.11.2016 17 Kuva: Kalle Valkonen Biotieteellinen tiedekunta / Marika Tikka/

Pigmentit esimerkkejä terveysvaikutuksista β karoteeni: vitamin A esiaste, antioksidantti (ehkäisee syöpää ja verenkiertoelimistön sairaudet) anti-inflamatorisia ominaisuuksia Astaksantiini: antioksidantti anti-inflamatorinen, ehkäisee sydäntaudit, alentaa kolesterolia, ehkäisee syöpää 4.11.2016 18 Biotieteellinen tiedekunta / Marika Tikka/

Karotenoidit miten kasvatetaan tuotantoa? Primaariset karotenoidit toimivat fotosynteesissä (α- and β karoteenit, luteiini) Sekundaariset karotenoidit tarvitaan stressavissa oloissa: korkea valon intensiteetti, ravinnevajaus, lämpötila tai ph muutokset, korkea suola tai oksidatiivista stressiä (astaxanthin, kantaxanthini ja echinenone) kasvatusolosuhteiden manipulointia? 4.11.2016 19 Biotieteellinen tiedekunta / Marika Tikka/

Biomassan karakterisointi: lipidejä eri biomassaeristä Total fat, mg/g % of total fat EPA DHA Non-polar lipids Polar lipids Tocopherols, µg/g Euglena R1 61 3.5 2.3 36 64 574 Euglena R3 74 8.1 4.7 36 64 1170 Selenastrum R1 96 - - 25 75 394 Selenastrum R2 98 - - 35 65 424 Selenastrum R3 96 - - 25 75 411 Eug+Sel R1 83 4.0 1.1 15 85 309 Eug+Sel R2 59 2.5 0.8 15 85 402 Eug+Sel R3 75 2.8 1.0 13 87 308 www.helsinki.fi/yliopisto 11.5.2016 / vp, aml, mme 20

Pitoisuus mg/l Pitoisuus mg/l Pitoisuus mg/l Pitoisuus mg/l Levien kyky poistaa ravinteita vedestä. Esimerkkinä Euglena gracilis kalavedessä 20 15 Ammoniumtyppi (NH 4+ ) Kissakalavesi 6 5 Ortofosfaatti (PO 4 3 ) Kissakalavesi 10 5 0 0 5 10 15 Kasvatusaika vrk Kissakalavesi + liete Kuhavesi Kuhavesi + liete 4 3 2 1 0 0 5 10 15 Kasvatusaika vrk Kissakalavesi + liete Kuhavesi Kuhavesi + liete 40 35 30 25 20 15 10 5 0 0,00 5,00 10,00 15,00 Kokonaistyppi Kissakalavesi Kasvatusaika vrk Kissakalavesi + liete Kuhavesi Kuhavesi + liete 7 6 5 4 3 2 1 0 Kokonaisfosfori Kissakalavesi 0 5 10 15 Kasvatusaika vrk Kissakalavesi + liete Kuhavesi Kuhavesi + liete Suunnitteilla Euglenan käyttö biojätelaitoksen eri fraktioiden typenpoistossa.

Kuivapaino g/l LEVARBIO Kasvu eri alustoissa Saavutettavissa 3 5 g kuivapaino / L / viikko 8,000 7,000 6,000 5,000 4,000 3,000 E. gracilis Hutner E. gracilis HutnerB12 E. gracilis Likovesi E. sp. Hutner E. sp. HutnerB12 E. sp. Likovesi 2,000 1,000 0,000 0,00 5,00 10,00 15,00 20,00 25,00 30,00 Kasvatusaika vrk

Kuivapaino g/l LEVARBIO Kasvu kalakasvattamon vesissä (Euglena) 1,600 1,400 1,200 1,000 0,800 0,600 Kissakalavesi Kissakalavesi + liete Kuhavesi Kuhavesi + liete 0,400 0,200 0,000 0,00 2,00 4,00 6,00 8,00 10,00 12,00 14,00 Kasvatusaika vrk

Saannon maksimoinnin kemialliset parametrit lipidi profiilit Extraction of lipids by accelerated solvent extraction (ASE) reference extraction method Fatty acids Total fat Carotenoids & Chlorophylls Tocopherols Neutral lipid classes www.helsinki.fi/yliopisto 11.5.2016 / vp, aml, mme 24

Euglena gracilis siirrosta suuremman mittakaavan kasvatukseen Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi www.helsinki.fi/yliopisto 4.11.2016 25

Clewer Oy:n fotobioreaktoreita kalaveden puhdistusta ja leväkasvatusta varten Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi www.helsinki.fi/yliopisto 4.11.2016 26

N. 600 L reaktori jossa Euglena gracilis kasvaa kalalietteellä terästetyssä kalavedessä. Reaktoreita neljä, joista pienin n. 300 L ja yhteisvolyymi >3 m 3. Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta / Henkilön nimi / Esityksen nimi www.helsinki.fi/yliopisto 4.11.2016 27

Tarve (Need) Projekteissa tarjotaan ratkaisua kahteen tarpeeseen: 1) Levämassan tuotanto (korkean jalostusasteen tuotteet; ravinto, energia) 2) Jäte- ym. veden puhdistus (Sinisen biotalouden kansallinen kehittämissuunnitelma) Jätteestä rahanarvoista tuotetta, jolla on globaalit markkinat Veden puhdistus Levämassaa Levätehdas www.helsinki.fi/yliopisto 28

Levämassasta saadaan korkean jalostusasteen tuotteita Elintarviketeollisuus Lisäravinteiden tuottajat/luontaistuotteet Rasvahapot (omega-3) Pigmentit/antioksidantit Proteiinit Vitamiinit Hiilihydraatit? Rehuteollisuus Kosmetiikkateollisuus Lääketeollisuus Entsyymiteollisuus Biopolttoaineet www.helsinki.fi/yliopisto 29

Markkinat ja levämassan kokonaisvaltainen hyödyntäminen > 10 000 USD/kg > 1 000 100-1 000 10-100 http://subitec.com/en/products-gained-from-microalgae-algaebiomass Vuosina 2010-2012 levätuotteiden vienti Kiinasta, Indonesiasta ja Etelä-Koreasta 125 milj. USD/maa Spirulinan markkinat 2015 1,2 miljardia USD Omega-3 rasvahappojen ja pigmenttien markkinoiden arvioitu vuonna 2020 olevan 19-20 miljardia USD Suomessa ei tällä hetkellä ole teollista levämassan tuotantoa, mutta useat yritykset olisivat kiinnostuneita käyttämään levistä peräisin olevia yhdisteitä, jos levämassaa olisi saatavilla Uusien vesibiotuotteiden markkinat Suomessa: 2019: 1 milj. ja 2025: 50 milj. (Sinisen biotalouden kehittämissuunnitelma) www.helsinki.fi/yliopisto 30

Ratkaisu (Approach): Sivuvirtoja/jätevesiä hyödyntävä levätehdas Sivuvirta (kalankasvattamo) Veden kierrätys Fotobioreaktori = Jäteveden käsittely, levämassan tuotto 1. Levämassaa jatkoprosessoijille 2. Arvojakeiden uuttaminen uutettu fraktio ja uuttojäännös jatkoprosessoijille 3. Jalostaminen tuotteeksi Potentiaalisia asiakkaita: Raisioagro Valioravinto Olini Aromtech Supermood... www.helsinki.fi/yliopisto 31

Kilpailu (Competition) Maailmanlaajuinen kasvava kiinnostus sekä teollisuudessa että akatemisessa yhteisössä levämassan hyödyntämistä kohtaan Leväkasvattamoja on jo maailmalla, mutta yleisimmin tuotetut lajit (Spirulina, Chlorella) eivät tuota esim. tärkeimpiä omega-rasvahappoja (EPA, DHA) Jätevedenpuhdistusjärjestelmiä ja mm. kiertovesiviljelyä kehitetään jatkuvasti - ajatuksemme on olla osa puhdistuskokonaisuutta ja samalla tuottaa arvokasta levämassaa www.helsinki.fi/yliopisto 32

Tällä hetkellä levistä tuotteita valmistavat yritykset Trends in Food Science & Technology 42 (2015) 33

50 ml 105 Islanti: Blue Lagoon -kosmetiikka 60 kapselia 39 Ruotsi: Simris -lisäravinteet 34

PÄÄTELMÄT: - Levät hyödyntävät jätteitä ja valoa kasvussaan - Kasvavat nopeasti suuri saanto per pinta-ala - Voidaan hyödyntää jäteveden puhdistuksessa - Tuottavat arvokkaita biomolekyylejä - Tuottavat biopolttoaineita / kaikki osat hyödynnettävissä - Yhdistämällä hyödyt saavutetaan kannattavuus Martin Romantschuk Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos Niemenkatu 73, Lahti martin.romantschuk@helsinki.fi KIITOS!