Teleoperaattorin näkökulma ja yhteistyön haasteet Tomi Heikkilä TeliaSonera, Radio Network Planning Finland
Sisäkuuluvuushaasteet Viime vuosina muuttuneet rakennusmääräykset ovat tuoneet matkapuhelinverkossa käytettävien palveluiden tarjoamiseen, lisähaasteita etenkin uudisrakennuksissa Sisäkuuluvuus edellyttää entistä useammin kiinteistökohtaista kuuluvuustoteutusta myös asuintaloihin Etenkin puhepalvelun kannalta kuuluvuusongelmat ovat hankalia, datapeittoa on mahdollista laajentaa mm. ulkoisella antennilla ja WLAN-reitittimellä Monet tutkimukset ovat myös näyttäneet toteen sen, että asiaan ei ole yhtä ainoaa ratkaisua, vaan tarvitaan erilaisia panostuksia matkapuhelinoperaattoreiden ja rakennusteollisuuden sekä mahdollisesti muiden toimijoiden osalta, jotta tulevaisuudessa matkapuhelinpalvelut toimisivat sisätiloissa paremmin
Tilanne Soneran näkökulmasta Alueilla, missä sisäkuuluvuus on yleisesti hyvällä tasolla, saattaa syntyä uudisrakentamisen tai remonttien myötä uusia kuuluvuusongelmia hyvinkin ennustamattomasti Etenkin asuintaloihin peittoa on rakennettu ulkotukiasemaverkkoa tiivistämällä, nyt tämä keino ei enää välttämättä riitä Perinteisesti kiinteistökohtaisia kuuluvuusratkaisuja on tehty ainoastaan yrityskohteisiin, kauppakeskuksiin, hotelleihin, urheiluhalleihin jne. Investointipäätökset tehdään kohdekohtaisen kustannus- ja kannattavuuslaskelman perusteella Yrityskohteissa kuuluvuus osana yritysasiakkaalle tarjottavaa mobiilipalvelua
Keinoja sisätilakuuluvuuden varmistamiseen Rakennustekniset ratkaisut Materiaalien RF-vaimennus Valmiudet kiinteistökohtaiselle antenniverkolle Pientaloalueilla kaavoituksessa varautuminen pylväsmastojen rakentamiseen Toistin tai tukiasema Valitaan teho- & kapasiteettitarpeen mukaan Toistin vaatii riittävän voimakkaan ja laadukkaan signaalin rakennuksen ulkopuolella Ainoastaan teleoperaattorilla lupa operoida toistimia
Kiinteistökohtainen kuuluvuusratkaisu Distributed Antenna System (DAS) on usein kustannustehokkain tapa toteuttaa kattava sisäkuuluvuus Passiivinen antenniverkko mahdollistaa myös useiden eri teknologioiden tarjoamisen, joten palvelutarjonnan päivittämiseen ei tarvita sisäantenniverkon päivittämistä vain operaattorin aktiivilaitteiden Antenniverkkoon syötetään radiosignaali toistimella tai tukiasemalla riippuen mm. teho- ja kapasiteettitarpeesta Mahdollista kytkeä useita operaattoreita samaan antenniverkkoon Toimistotaloissa tekniset valmiudet yleensä hyvät sisäantenniverkon toteutukseen Laitetilat, kaapelihyllyt, pystynousut Asuintalossa tilanne yleensä hankalampi
Yhteissisäantenniverkot Monioperaattoriverkkoja ovat toteuttaneet sekä operaattorit sekä kiinteistöt Asuintaloissa tarve kaikkien mobiilioperaattoreiden kuuluvuudelle Jotta kuuluvuusinvestoinnista saadaan taloudellisesti mahdollinen, kiinteistön tulee toteuttaa antenniverkko kustannuksellaan Aktiivilaitteet = Soneran investointi, merkittävä kustannus Taloudellisesti toteuttamiskelpoinen ainoastaan suurissa kerrostaloissa Useissa liikerakennuksissakin tarve kaikkien operaattoreiden kuuluvuudelle Kiinteistön toteuttama antenniverkko madaltaa kynnystä tuoda toistin/tukiasema kiinteistöön Monioperaattori yhteisantenniverkko saattaa olla kustannustehokkain ratkaisu
Yhteissisäantenniverkko + + Kustannus/operaattori + Asennusten koordinointi - Suunnittelun koordinointi Rajallinen kapasiteetti ja teho käytettävissä Häiriöriskit Muutokset edellyttävät koordinointia osapuolten kesken
Yhteistyön haasteet sisäantenniverkoissa Antenniverkkojen suunnittelun ja toteutuksen osalta ei ole valmiita standardeja/määräyksiä Laatuongelmia on syntynyt kun ei ole määritelty/huomioitu millä taajuuksilla ja tehoilla verkkoon kytkeydytään Peittoalueen kattavuus tärkeä myös Soneran kannalta, vaikka Sonera ei osallistuisi antenniverkon suunnitteluun Asiakkaat mieltävät mahdolliset laatuongelmat Soneran aiheuttamiksi Antenniverkon laadun varmistus mittauksin erittäin tärkeää keskinäismodulaatio-häiriöriskin minimoimiseksi Toimintatavat eivät ole vakiintuneet Antenniverkkoja suunniteltu ja toteutettu ilman koordinointia operaattoreiden kanssa Ennen sisäverkon toteutusta syytä varmistua, onko Sonera on tuomassa tukiaseman/toistimen kohteeseen Ensisijaisesti pyrimme aina tarjoamaan kuuluvuuden ilman sisätilaratkaisuja
Yhteistyön haasteet sisäantenniverkoissa, jatkoa Rakennusten valmiudet toistin- / tukiasemaratkaisuihin Rakennusten RF-vaimennus ei ole tiedossa uusissa rakennuksissa Vaikea ennustaa etukäteen kuuluvuustilannetta valmiissa rakennuksessa Rakennusten RF-valmiuksien parantamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Konkreettisena toimenpiteenä kaapelointivalmiuksien järjestäminen kerrostaloihin Antennien sijoituspaikat Esim. riittävän kuuluvuuden toteutus porraskäytävästä käsin STUK ohjeistus rajoittaa oleellisesti mahdollisia tehoja. Monioperaattoriverkossa kaikkien operaattorien tehot lasketaan yhteen, mikäli syötetään samaan antenniin Asuintaloissa asukkaiden huoli EMF-turvallisuusasioista saattaa estää antennien asentamisen Kustannukset Tukiasema- ja toistinratkaisu on merkittävä investointi operaattorille, vaikka antenniverkko olisikin valmiina. Tukiasema voi vaatia laitetilaan jäähdytyksen ja voimalaitteet, joiden ylläpito tulee järjestää
Kuuluvuustoteutuksen osa-alueet Antenniverkko Aktiivilaitteet Operaattori(t) Rakennuttaja Urakoitsija Suunnittelu Laitetilat Antenniverkon ylläpitovastuu oltava verkon omistajalla Vastuu peittoalueen kattavuudesta antenniverkon toteuttajalla
Operaattorien vaatimusmäärittely Sonera työstää yhdessä DNA:n ja Elisan kanssa vaatimusmäärittelyä yhteisantenniverkkojen osalta Vaatimukset antenniverkon suunnittelun ja toteutuksen osalta verkon toteuttajalle Vaatimukset operaattoreille Tavoitteena varmistaa että yhteisverkot toimivat häiriöitä aiheuttamatta ja tarjoavat asianmukaisen kuuluvuuden Varmistetaan myös että kokonaisuus täyttää STUK:n ohjeistuksen tukiasema-antennien sijoituksesta Dokumentti valmistuu syksyn aikana
Oleellisia asioita sisäantenniverkossa DAS-verkon komponenttien tulee olla laajakaistaisia Mahdollistaa kapasiteettilaajennukset ja uusien radioteknologioiden tarjoamisen ilman että antenniverkkoa tarvitsee muokata Komponenttien tehonkesto erittäin tärkeää varmistaa Antenniverkko ei saa sisältää ulkoantenneja Toistinkohteessa donor-antennin (tukiasemalle suunnattava sieppausantenni) sijoitus, suunta ja korkeus suunniteltava Soneran ohjeiden mukaan VIRVE- ja kaupallisten verkkojen sovittaminen samaan antenniverkkoon haasteellista Tarpeeksi laajakaistaisten antennien saatavuus rajallinen Peittotarpeet erilaiset VIRVElle riittää huomattavasti suppeampi antenniverkko matalammasta taajuudesta johtuen STUK:n tehorajoitukset
Esimerkki signaalien kytkemisestä
Yhteenveto Matalaenergiatalojen sisäkuuluvuusongelmat pakottavat tiivistämään matkapuhelinverkkoja, mutta yksinomaan ulkotukiasemilla ei ole mahdollista saada kattavaa sisätilapeittoa Sisäverkot mahdollisia asuintaloissa ainoastaan kerrostaloihin, myös rakennusteknisiä ratkaisuja kehitettävä kiinteistöjen RFvaimennuksen pienentämiseksi Laadukkaasti toteutettu sisäantenniverkko mahdollistaa myös pitkälle tulevaisuuteen mobiilijärjestelmien palvelun tarjoamisen Yhteissisäantenniverkot vaativat toimiakseen, että verkko on suunniteltu ja toteutettu vastaamaan operaattoreiden syöttämiä järjestelmiä, taajuuksia ja tehoja Uudisrakennuksiin tulisi rakentaa valmiudet antenniverkolle