Meno-paluu Eurooppaan

Eurooppalaisen Suomen raportti nro 7 (1/2011) Kris Clarke, Liisa Folkersma, Ulla Hirvonen, Outi Lepola, Ralf Sund & Ismo Söderling Meno-paluu Eurooppaan Maahanmuutto ja siirtolaisuus eilen, tänään ja huomenna

Eurooppalainen Suomi ry Hermannin rantatie 12 B, 2. krs. 00580 Helsinki Puh. (09) 6811 570 Fax (09) 6811 5720 www.eurooppalainensuomi.fi es@eurooppalainensuomi.fi Sarjassa aiemmin julkaistut raportit: 1 (1/2007) Euroopan integraatio 50 vuotta. Debatteja Euroopan tulevaisuudesta. 2 (1/2008) Aika toimia. EU-Venäjä-suhteen kylmäkäynnistys. 3 (2/2008) Kadonneen EU:n metsästäjät. Suomi ja EU:n tulevaisuuskeskustelu. 4 (1/2009) Kenen Eurooppa? Sosiaalisia näkökulmia ihmisten Eurooppaan. 5 (1/2010) Federalismi. Nyt. Tulkintoja federalismin eri merkityksistä ja väärinymmärryksistä. 6 (2/2010) Turvallisuuden renessanssi. Uuden sukupolven näkemyksiä uudesta ja vanhastakin eurooppalaisesta turvallisuusajattelusta. Julkaisija: Eurooppalainen Suomi ry. Raportissa esiintyvät näkemykset ovat kirjoittajiensa omia eivätkä ne välttämättä edusta Eurooppalainen Suomi ry:n virallista kantaa. Raportin ideoineet ja työstäneet: Juri Aaltonen, Arto Aniluoto, Liisa Folkersma, Ulla Hirvonen, Annastiina Lundqvist & Paula Viertola Kuvat: kansi, takakansi ja sivut 5, 15, 23, 25, 26 ja 31: istockphoto Sivu 6: Waasan Lehti 9.4.1890 Sivu 7: Iiro Nurminen, Työ- ja elinkeinoministeriön kokoelmat Sivu 8: Juhani Jaakkonen, Siirtolaisuusinstituutin kokoelmat Sivu 12: Eija Suna, Siirtolaisuusinstituutin kokoelmat Sivu 20: Puolustusvoimat Taitto: Graafinen suunnittelutoimisto Pisara Oy Painopaikka: Kyriiri Oy, Helsinki Painosmäärä: 3500 kpl ISBN 978-952-5891-02-7 (nid.) ISBN 978-952-5891-03-4 (PDF) ISSN 1796-8542

Sisällys 3 5 Esipuhe: Siirtolaiset maahanmuuttajat Ulla Hirvonen 7 On sitä liikuttu ennenkin siirtolaisuuden lyhyt historia Ismo Söderling 13 Lisääntyvä maahanmuutto Suomen kehityksen luonteva jatke Ralf Sund 17 Euroopan unionin turvapaikkajärjestelmä: kohta valmis vai kriisin partaalla? Outi Lepola 22 Maahanmuuttopolitiikka yhä valikoivampaa Liisa Folkersma 29 Debates over multiculturalism are a distraction for the struggle over power and privilege Kris Clarke

4 Kirjoittajat Kris Clarke Kris Clarke (s. 1962) on irlantilais-amerikkalainen ja työskentelee California State Universityn sosiaalityön laitoksella yliassistenttina. Hän asui siirtolaisena Suomessa vuosina 1985 2008. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistosta. Liisa Folkersma Liisa Folkersma (s. 1982) toimii kansainvälisten asioiden asiamiehenä Akavassa vastuualueenaan muun muassa globaalit kysymykset ja liikkuvuus. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri. Ulla Hirvonen Ulla Hirvonen (s. 1967) on Eurooppalainen Suomi ry:n tiedotuspäällikkö, joka on aiemmin toiminut mm. SDP:n europarlamenttivaltuuskunnan pääsihteerinä 15 vuoden ajan. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden maisteri. Outi Lepola Outi Lepola (s. 1966) on kirjoittanut sosiologian väitöskirjan maahanmuuttopoliittisesta keskustelusta ja toiminut sen jälkeen tutkijana ja järjestövaikuttajana. Kevään 2011 ajan hän työskentelee tutkijana Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutissa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden tohtori. Ralf Sund Ralf Sund (s. 1955) toimii STTK:n talouspoliittisena asiantuntijana. Hänen vastuualueenaan ovat yleisen talouspolitiikan lisäksi työvoimapolitiikka ja siihen liittyen maahanmuuttokysymykset. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri, pääaineena kansantaloustiede. Ismo Söderling Ismo Söderling (s. 1948) on Turussa toimivan Siirtolaisuusinstituutin johtaja. Hän toimii Itä-Suomen yliopistossa väestöpolitiikan sekä Turun yliopistossa sosiaalipolitiikan dosenttina. Söderling on erikoistunut mm. siirtolaisuuteen liittyviin väestökysymyksiin.

Esipuhe 5 Ulla Hirvonen Siirtolaiset maahanmuuttajat Maahanmuutolla on monet kasvot. Turvapaikanhakijat vievät suomalaisen maahanmuuttokeskustelun huomion, mutta suurin osa maahanmuuttajista on siirtolaisia työn, opiskelun tai rakastumisen vuoksi muuttaneita. Aina on ollut pyrkimystä uuteen ja parempaan. On lähdetty yksin tai joukolla. Lähdetty ja tultu myös takaisin. Siirtolaisuutta on ollut Suomesta ja Suomeen vuosikymmeniä. Kuten Ismo Söderling kirjoittaa, Pohjanmaalta lähdettiin joukolla Amerikkaan ja myöhemmin Ruotsiin. Muuttoliike palveli sekä lähtijöitä että vastaanottajia. Ruotsin perinteinen teollisuus imi suomalaisten ja muiden siirtolaisten työpanoksen. Autonomisen Suomen teollistivat maahanmuuttajat Fazerista Finlaysoniin. Tänään puhutaan aivoviennistä. Miksi anglosaksinen maailma houkuttaa ja imee puoleensa kehittyvien maiden parhaimmistoa? Miksi Kanadan väestö kasvaa siirtolaisuuden ansiosta tasaista vauhtia kuten Liisa Folkersma kirjoittaa? Onko aivovienti yksipuolista vai hyödyttääkö se myös lähettävien maiden yhteiskuntia? Uutisissa kerrotaan, ettei EU:n kemikaalivirasto Helsingissä houkuta riittävästi eurooppalaisia alan osaajia. Ei riitä, että virasto tarjoaa haasteellisen työn tekijälleen. Tarvitaan työtä puolisolle, kansainvälistä koulutusta lapsille ja verkostoja. Yksin työ Euroopan rajalla ei houkuttele. Kris Clarke kertoo, kuinka hän Suomeen 1980-luvulla tultuaan oli usealle suomalaiselle ensimmäinen ulkomaalainen tuttavuus. Monikulttuurisuus oli Suomessa paperilla, paluulippu maahanmuuttajan taskussa. Suomi tarvitsee muutoksen asenteisiin ja käytäntöihinsä. Jos työvoiman liikkuvuutta rajoitetaan, tuotanto liikkuu. Euroopan unionin laajentumiseen liittyneet siirtymäkauden rajoitukset eivät turvanneet suomalaisia työmarkkinoita. Tarvitaan entistä tiukempaa valvontaa, ettei vapaa liikkuvuus loisi kahden kerroksen työvoimaa, Ralf Sund toteaa. Outi Lepola nostaa esille EU:n tavoitteet yhtenäisen turvapaikkajärjestelmän luomiseksi. Yhteisiä sääntöjä ja käytäntöjä tarvitaan rajavalvonnan ohella. Eurooppa kuihtuu ja vanhenee yksin. Siirtolaiset, hallitut ja hallitsemattomat, tekevät työtä, kuluttavat ja elävät tekevät Euroopan kasvun ja tulevaisuuden. Maahanmuuton solmut eivät oikene rajoja aukaisemalla. Tarvitaan muuttoliikettä tieten ja taiten.

6 Siirtolaisuus Ismo Söderling On sitä liikuttu ennenkin Siirtolaisuuden lyhyt historia Ihminen on alati muuttanut paikasta toiseen. Voidaan oikeutetusti sanoa, että sivilisaation kehittyminen ilman muuttoliikkeitä ei olisi mahdollista. Muuttoliikkeestä on tullut siirtolaisuutta silloin, kun ihmiset alkoivat rakennella rajoja alueidensa välille ja ryhtyivät myös kontrolloimaan noita rajoja. Siten siirtolaisuus liittyy paljolti kansallisvaltioiden syntyyn. Siirtolaisuus jaetaan maasta- ja maahanmuuttoon. Kun maastamuutto on suurempaa kuin maahanmuutto, syntyy muuttotappiota. Suomesta on viimeisten 150 vuoden aikana muuttanut yli miljoona henkeä. Ilman lähtömuuttoa meitä suomalaisia olisi reilut 7 miljoonaa. Muuttajat ovat yleensä nuoria ja vievät syntymättömät sukupolvet mukanaan. Lähtömuutossamme on selkeästi kaksi päävirtaa: 1800-luvun lopulla Suomesta alkoi joukkomuutto Yhdysvaltoihin. Maastamme muutti reilut 300 000 henkeä rapakon taakse. Tähän Amerikan siirtolaisuuteen liittyy kaksi tunnuspiirrettä. Sen lähtöalue oli varsin rajattu. Suomesta yli puolet lähtijöistä oli Pohjanmaalta. Selitys oli yksinkertainen: ennen teollistumisen alkua Pohjanmaa oli taloudellisesti menestyvää aluetta. Valitettavasti siellä ei ollut teollistumisen vaatimaa koskivoimaa ja puumateriaalia, joten aiemmin vauras Pohjanmaa jäi jälkeen taloudellisesta uudistusmiskehityksestä. Oman lisämausteensa antoi myös voimakas väestönkasvu: kuolleisuus aleni voimakkaasti syntyvyyden säilyessä korkeana. Tämä aiheutti väestön huomattavan luonnollisen kasvun. Kun Pohjanmaalla yleensä vanhin poika peri tilan, muiden oli suunnattava muille maille.

Siirtolaisuus 7 Omatoimiset pohjalaiset äänestivät jaloillaan ja lähtivät leveämmän leivän ääreen Atlantin taakse. Teollistuminen tuli Suomeen muita Pohjoismaita myöhemmin. Kun suomalaisten suurmuutot tapahtuivat 1880 1900, eniten työvoimaa tarvittiin pohjoisten osavaltioiden kaivos- ja metsätöissä. Pohjois-Amerikkaan suuntautunut muutto on oppiesimerkki muuttoteorioiden täyttymyksestä: suuret joukkomuutot edellyttävät työvoiman kysynnän ja tarjonnan samanaikaisuutta. Tämä toteutui kummankin puolen Atlanttia. Muuton ns. ratkaisevina tekijöinä oli liikenneyhteyksien ja tiedonkulun nopeutuminen. Lennätinkin toimi: Pohjalaisiin lehtiin tuli kertomuksia amerikansuomalaisten muutoista ja menestymisistä. Toisaalta esimerkiksi Hangosta Hulliin oli toimiva laivalinja. Englanti ylitettiin junalla ja Liverpoolista matkattiin sitten taas laivalla Amerikan itärannikolle. USA:n puolella kohde oli useimmiten New York, Kanadassa Halifax. Viime vuosituhannen lopulla ja miksei vieläkin kohistiin paljon globalisoitumisesta ja sen mukanaan tuomista väestöhaasteista. Vaikka termi saattaakin olla uusi, on ilmiö asiaa harrastaneille jo perin tuttu. Mistäs muusta Amerikan siirtolaisuudessa olisi ollut kysymys kuin maapalloistumisesta, globalisoitumisesta. Tällä hetkellä amerikansuomalaisten keskuudessa elää jo neljäs ja viides sukupolvi. Yhdysvaltojen viimeisimmässä väestönlaskennassa noin 600 000 kansalaista ilmoitti omaavansa suomalaiset juuret. Mielenkiintoinen havainto on kuitenkin se, että espanjan kieli ohittanee suomen kielen toiseksi yleisimpänä kielenä amerikansuomalaisten keskuudessa. Kyse on Yhdysvalloissa tapahtuvasta huomattavasta väestöprosessista, kun latinalaisamerikkalaisia muuttaa maahan. Tällä hetkellä espanjaa puhuvia lienee USA:ssa noin 30 miljoonaa. Suomalaisperäisiä on avioitunut espanjankielisten kanssa ja tämä on sitten vaikuttanut perheiden kielivalintoihin. Ruotsiin duunariksi Kaikkiaan Ruotsiin on muuttanut tilastojen mukaan toisen maailmansodan jälkeen yli puoli miljoonaa suomalaista. Näistä pysyvästi Ruotsiin on jäänyt noin puolet.

8 Siirtolaisuus Muuttoliike Ruotsiin oli suurimmillaan vuosina 1969 ja 1970, jolloin yli 80 000 lähtijää jätti maamme. Tuolloin Suomen väkimäärä jopa väheni, koska muuttotappio oli suurempi kuin luonnollinen väestönkasvu. Ruotsille muuttovoitto on merkinnyt jälkeläiset mukaan lukien lähes puolen miljoonan hengen väestönlisäystä. Ruotsin siirtolaisuudella on siten ollut huomattava merkitys sekä Ruotsin että Suomen väestönkehitykselle. Tällä hetkellä yhden peruskoululaisen kustannukset vuositasolla lienevät noin 4000 euroa. Jos oletamme, että toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin muuttaneista puolet (150 000) oli koulunsa päättäneitä, on nykyhinnoilla diskontattuna Ruotsin saama koulutushyöty ollut 5 6 miljardia euroa. Luku on tietysti aika varovainen, koska huomattava osa muuttajista oli kouluttautunut peruskoulua pidemmälle. Myös Ruotsiin muutossa toteutui Amerikan siirtolaisuuden lailla muuttoliiketeorioiden perusajatus: joukkomuutot syntyvät, kun sekä työntävät että vetävät tekijät toteutuvat samanaikaisesti. 1960-luvulla Ruotsin teollisuus kävi ylikierroksilla: perinteinen teollisuus imi valtavasti työvoimaa. Suomalaisia sijoittui erityisen paljon telakoille, autoteollisuuteen, kutomoteollisuuteen ja yleensäkin perinteisen savupiipputeollisuuden pariin. Suomessa suuret ikäluokat tulivat työmarkkinoille muutamassa vuodessa eikä Suomen elinkeinoelämä pystynyt rekrytoimaan nuoria tai toisaalta maataloudesta irtautuvaa työvoimaa. Syksyllä 1967 tapahtunut markan n. 30 %:n devalvaatio nosti Suomesta katsottuna Ruotsin palkkoja kolmanneksella. Tämä käynnisti joukkomuuton, joka ainakin väestöllisesti tarkasteltuna oli kohtalokas Suomelle. Devalvaatioon liittyi tietysti rahailluusio: siirtolainen saa devalvaatiosta hyödyn vain, jos hän kuluttaa ansaitsemansa kruunut lähtömaassaan eli Suomessa.

Siirtolaisuus 9 Tällä hetkellä Pohjois- Ruotsissa suomen kieli on erityisen suosittua hirvimiesten radioliikenteessä, jotta pelkästään ruotsia puhuvat eivät pääsisi samoille apajille. Ruotsissa oli niin kova puute työvoimasta, että työantajat jopa maksoivat palkkioita suomalaisille, jos he pystyivät houkuttelemaan sukulaisiaan ja tuttaviaan Ruotsiin töihin. Tässä suhteessa keväällä 2011 Suomen televisiossa pyörivän dokumenttisarjan nimi Kansankodin kuokkavieraat ei tee oikeutta ruotsinsuomalaisille. He olivat kysyttyä ja arvostettua työvoimaa, kansankodin kaapinkantajia. Tällä hetkellä ruotsinsuomalaisuudelle on käymässä kuten amerikansuomalaisuudelle: toinen ja varttuva kolmas polvi ovat kovaa vauhtia ruotsalaistumassa. Suomalaisista juurista ollaan toki ylpeitä, mutta Suomi on kuitenkin se isovanhempien maa, jonne ei paljoakaan ole enää yhteyksiä. Suomalaisten sulautumiseen on vaikuttanut myös Ruotsin suhteellisen kova yhdenmukaistamispolitiikka; kansankodissa ei ole suvaittu aisan yli potkijoita. Niinpä esimerkiksi suomen kielelle ei ole juurikaan 1900-luvulla myönnetty kielellisiä oikeuksia. Vasta kuluvalla vuosituhannella suomi on laskettu kansalliskieleksi ja sen opetusta tuetaan jossain määrin. Mikael Niemen Vittulanjänkä-kirja antaa mielenkiintoisen ja todenmukaisen kuvan siitä, miten suomenkielisiä on kohdeltu Ruotsissa. Tällä hetkellä Pohjois- Ruotsissa suomen kieli on erityisen suosittua hirvimiesten radioliikenteessä, jotta pelkästään ruotsia puhuvat eivät pääsisi samoille apajille. Pitäisikö pakkosopeuttaminen hyvittää? Pohjois-Norjan Ruijaan muutti 1700- ja 1800-luvuilla noin 10 000 suomalaista. Näitä Ruijan suomalaisia kutsutaan myös kveeneiksi. Heitä asuu mm. Kirkkoniemessä, Pykeijassa ja Vesisaaressa. Vielä 1920- ja 1930-luvuilla suomen kieli oli elävä kieli Pohjois-Norjassa. Suomalaisten kohtalona oli joutua rankan norjalaistamispolitiikan kohteeksi aivan viime vuosikymmenille saakka. Äidinkielen puhuminen oli kiellettyä, suomalaista kirjallisuutta ja sanomalehtiä ei saanut julkaista. Tässä suhteessa on oikeutettua puhua vaiennetusta kansasta. On kuitenkin syytä painottaa, että samankaltaisen kohtelun koki moni muukin vähemmistöryhmä Norjassa. Norjassa tehtiin mielenkiintoinen poliittinen päätös vuonna 2005. Maassa säädettiin laki, joka salli norjalaistamispolitiikan kohteeksi joutuneille oikeuden hakea hyvitystä kokemistaan menetyksistä. Norjalaisten menettely on poikkeava ja samalla sitä voidaan pitää reiluna tunnustuksena siitä, että isäntämaa ei aina kohdellut oikeudenmukaisesti maassa asuvia vähemmistöjä. Aiheesta on juuri ilmestynyt Marjut Anttosen mielenkiintoinen kirja Menetetty koulunkäynti. Norjan valtion hyvitykset saamelaisille ja kveeneille.

10 Siirtolaisuus Olisiko norjalaisten menettelystä mitään opittavaa esimerkiksi Ruotsissa? Suomalaiset saivat odottaa vuosikymmeniä, ennen kuin Ruotsin yhteiskunta myönsi tasa-arvoisemman aseman suomen kielelle. 1970-luvulla joka kymmenes suomalaislapsi aloitti koulunkäyntinsä Ruotsissa. Suomalaiset lapset tunnettiin hiljaisina tuppisuina minään välkkyinä heitä ei välttämättä pidetty. Ujous sai monen lapsen suun vaikenemaan vuosikausiksi. Olisikohan Ruotsin valtiollakin pienen hyvityspohdinnan paikka norjalaisten tyyliin? Maamme on löydetty uudelleen Usein kuulee sanottavan, että muuttoliike Suomeen alkoi varsinaisesti 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto sortui. Tuolloin maahamme alkoi muuttaa mm. somalialaisia, venäläisiä ja inkeriläisiä. Totta on, että muutto voimistui huomattavasti Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Tällainen lähihistoriaan ankkuroituva tarkastelu kätkee kuitenkin taakseen sen, että itse asiassa Suomi oli väestöllisesti erittäin kansainvälinen jo 1800-luvulla. Maassamme oli venäläistä sotaväkeä ja heidän mukanaan tuli monenlaista tukihenkilöstöä. Otettakoon näistä esimerkiksi islaminuskoiset tataarit, joita arvioidaan nykyisin olevan Suomessa vajaat 1 000 henkeä. Tataarikauppiaita alkoi tulla Suomeen, kun rautatie Pietarista Helsinkiin valmistui 1800-luvun puolivälissä. Aluksi he palasivat kauppamatkoilta Venäjälle, Nizhnij Novgorodin kuvernementin kotikyliin, mutta asettuivat myöhemmin asumaan perheittäin eri puolille Suomea. Muuttoliike jatkui aina vuoteen 1925 asti. Suomen itsenäistyttyä ja uskonnonvapauslain astuttua voimaan tataarit perustivat vuonna 1925 ensimmäisen islamilaisen seurakunnan, jonka jäsenmäärä oli tuolloin yli 500. Samoihin aikoihin 1800-luvulla maahamme syntyi juutalainen yhteisö. Venäjän armeijassa palveluksensa päättäneille juutalaisille sotilaille annettiin uskontoon katsomatta 1858 oikeus perheineen asettua asumaan Suomeen. Tämä merkitsi myös juutalaisten jäämistä maahamme. Eniten heitä on nimenomaan Turussa ja Helsingissä, entisissä venäläisissä varuskuntakaupungeissa. Kansalaisoikeudet juutalaisille ja tataareille myönnettiin tosin vasta maamme itsenäistyttyä. Kokonaan oma lukunsa ovat Suomeen 1800-luvulla muuttaneet ns. resurssimuuttajat. Autonomiseen Suomeen tuli ulkomaisia osaajia, jotka käytännössä teollistivat Suomen. Tänne muuttaneiden osaajien ja suomalaisen yhteiskunnan rakentajien nimiä toistettiin moneen kertaan 1960-luvun Laulussa 20 perheestä. Riimittelyvaikeuksista johtuen huomattava osa Suomea rakentaneista perheistä jäi vielä mainitsematta. Joka tapauksessa olemme paljon velkaa perheille ja suvuille, joiden nimenä on esimerkiksi Stockmann, Fazer, Paulig, Rettig, Finlayson, Barker jne. Maahanmuuttajat nyky-suomessa? Suomessa asuvista ulkomaiden kansalaisia on 2,7 % väestöstämme, eli lukumme on reilusti alle EU27:n 6,4 % keskiarvon. Itse asiassa Suomen luku on läntisen Eu-

Siirtolaisuus 11 Suomessa asuva maahanmuuttajataustainen väestö vuonna 2009 Vieraskielisiä (eivät puhu suomea, ruotsia eivätkä saamea) oli 207 000 henkeä Ulkomaiden kansalaisia oli noin 156 000 henkeä Ulkomailla syntyneitä, mutta muuta kuin suomea puhuvia oli 190 000 henkeä roopan alhaisin, sillä nykyisessä EU:ssa meidän taaksemme suhdeluvuilla mitattuna jäävät ovat kaikki entisiä sosialistimaita. Maassamme asuvan ulkomaalaisväestön suuruus on määrittelykysymys. Millä nimellä yleensä kutsumme täällä asuvia ei-suomalaisia? Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo on mielenkiintoisessa esitelmässään Maahanmuuttaja ulkomaalainen ulkomaalaistaustainen pohtinut määrittelyjä tilastolliselta kannalta. Käsitteiden ja määrittelyjen sekavuutta lisää sekin tosiseikka, että joka kolmas ulkomailta Suomeen muuttanut on alkujaan syntynyt Suomessa. Maahanmuuton tulevaisuus? Kun vuonna 1995 pidin esitelmän maahanmuutosta, totesin, että oletan kahdenkymmenen vuoden kuluttua maassamme olevan maahanmuuttajia noin 200 000 eli nykyinen lukumme nelinkertaisena. Tämä aiheutti pientä polemiikkia yleisössä ja muissa esitelmöitsijöissä. Luku on kuitenkin saavutettu 15 vuodessa. Entä tästä eteenpäin? Tulevaisuuden ennakointi on tietysti vaikeaa. Tiedossamme on toki muutama demografinen fakta. Tällä hetkellä hedelmällisyyslukumme on 1.85 eli korkeudestaan huolimatta luku on selvästi alle luonnollisen väestönkasvun. Kun suuret ikäluokat siirtyvät väistyväksi ikäluokaksi, Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2036 kuolevuus maassamme ylittää syntyvyyden. Mikäli ennuste toteutuu, tuon ajankohdan jälkeen maamme väestönkasvu on maahanmuuton varassa. Sukupolven päästä eli vuonna 2040 Tilastokeskuksen ennusteen mukaan maamme väkiluku olisi 5 985 000 henkeä eli vajaa kuusi miljoonaa. Mikäli käytetään ns. omavaraislaskelmaa eli otetaan pois muuttoliikkeen vaikutus väestöennusteesta, olisi maamme väkiluku vain 5 470 000 henkeä eli puolisen miljoonaa pienempi. Maahanmuutolla ennustetaan siis olevan suuri väestöllinen vaikutus Suomeen. Mutta mistä mahdolliset tulijat olisivat? Tämä on toki yhteydessä maamme harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan. Tällä hetkellä tällaista politiikkaa ei juuri ole. Nykyisestä maahanmuutostamme n. 1/3 on työperusteista ja 2/3 tulijoista saapuu perhe- tai opiskelusyiden vuoksi. Useimmissa länsimaissa suhdeluvut ovat päinvastoin. Seuraavan vaalikauden keskeisiä kysymyksiä tuleekin olemaan maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan perusremontointi. Maahanmuuttajien työllistäminen ja kielikouluttaminen ovat tärkeimmät haasteet. Päämuuttovirroissa ei liene odotettavissa suuria muutoksia. Venäjältä ns. suuret

12 Siirtolaisuus muutot ovat vielä tapahtumatta eli oletettavasti muuttopaine siitä suunnasta säilyy. Aasialaisilla on tunnetusti hyvät sukuverkostot, joten Vietnamista, Intiasta, Kiinasta ja Thaimaasta muutto jatkunee tulevaisuudessakin. Kirjoitin vuonna 1994 erässä artikkelissani seuraavasti: Todellinen muuttopaine Eurooppaan suuntautuu Välimeren alueen islamilaisista maista. Muuttotodennäköisyyttä lisää kaksi tekijää: ensinnäkin alueelta on jo vuosikymmeniä ollut muuttoperinnettä Eurooppaan. Toisaalta alueiden väestönkasvu on saavuttamassa mittasuhteet, jotka vääjäämättä johtavat jonkinasteiseen muuttopaineeseen. Esimerkiksi Keski- Euroopassa yhtä 60-vuotiasta kohden on yksi alle 20-vuotias. Pohjois-Afrikan vastaava suhdeluku on 10 nuorta yhtä 60-vuotiasta kohden. Algerian, Marokon ja Tunisian väestömäärän ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavien 25 vuoden aikana. Monet heikommin kehittyneistä kolmannen maailman valtioista ovat myös poliittisesti epävakaita (esimerkiksi Algeria) ja taloudellisesti taantuneita. Takana Sahara, edessä Eurooppa siinäpä haastetta Hassanille. Läntisessä Euroopassa lienee tällä hetkellä noin 10 miljoonaa muuttajaa pohjoisen Afrikan maista, eli EU on pohjoisafrikkalaisille luonnollinen muuttoalue. Jotta kyseiset Maghreb-maat voitaisiin saada taloudellisesti ja poliittisesti vakaammiksi, olisi tärkeää, että EU ryhtyisi sitomaan näitä maita taloudellisesti tiukemmin itseensä. Tällöin Välimerestä tulisi samalla talousalueen sisämeri. Poliittisella tyhjiöllä on aina täyttäjänsä EU:lla on nyt etsikkoaikansa.

Maahanmuutto 13 Ralf Sund Lisääntyvä maahanmuutto Suomen kehityksen luonteva jatke Maahanmuuton lisääntyminen on välttämätön ja luonteva jatko Suomen kansainvälistymisstrategiassa. Suomi oli pitkään maahanmuuton osalta lintukoto. Suomessa ei vieläkään ole sanottavasti maahanmuuttajia. Itse asiassa Suomessa on huolestuttavan vähän maahanmuuttajia. Kansainvälinen yhteistyö lisääntyy. Suomi on valinnut selkeän strategian, millä leivän päälle saadaan särvintä. Suomi on panostanut jo vuosikymmeniä avoimuuteen ja kansainväliseen vaihdantaan. Se on Suomen sampo. Takavuosina rajojen yli liikkui tavaraa, nyt myös palveluja, pääomaa ja ihmisiä. Maailmankauppa on monien eri syiden vuoksi saanut uudenlaista sisältöä. Työvoiman lisääntyvä liikkuvuus on johdonmukainen vaihe kansainvälistyvässä maailmassa. Suomi on pieni avoin talous ja tulee jatkossakin hyödyntämään kansainvälistä kauppaa entistä tiiviimmin. Maahanmuuttajien määrän lisääntyminen ja samalla Suomesta ulkomaille työntekoon suuntaavien määrän lisääntyminen ei ole valintakysymys. Se on vääjäämätön ja toivottu suunta. Suomi on valinnut selkeäksi strategiakseen kansainvälisyyden. Tämä perusvalinta on laajalla konsensuksella tehty. Se on kiveen hakattu. Tämän valinnan johdonmukainen seuraus on tässä ajassa työvoiman vilkkaampi liikkuvuus. Maassa maan tavalla -puheet ovat Suomella on kansallisista itsekkäistä lähtökohdista syytä harjoittaa mahdollisimman liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. ummehtunut tuulahdus vanhoilta ajoilta. Mikäli maan tavalla tarkoitettaisiin lakien noudattamista, ajatuksessa voisi olla jotain järkeä. Lakien noudattaminen on kuitenkin itsestäänselvyys: sitä tuskin voidaan tarkoittaa. Suomella on kansallisista itsekkäistä lähtökohdista syytä harjoittaa mahdollisimman liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Suomen ikärakenne muuttuu nopeasti kasvun näkökulmasta epäedulliseksi: vanhuushuoltosuhde kääntyy eurooppalaisittainkin nopeasti hyvin raskaaksi. Jokaista työtätekevää kohden on liiaksi huollettavia. Seuraavien 20 25 vuoden ajan Suomi kärsii kilpailijamaita ajatellen epäedullisesta ikärakenteesta. Samassa yhteydessä on syytä muistaa, että tilanne muuttuu 2030-luvulla. Ikäjakauman raskaus on ohimenevä haitta. Suomen epäedullista ikäjakaumaa

14 Maahanmuutto ei ratkaista maahanmuutolla, mutta kasvavasta maahanmuutosta voi tulla yksi keino ylläpitää kilpailukykyistä kansantaloutta. Maahanmuuton yhteydessä usein unohtuu yksi relevantti näkökohta, joka voidaan tiivistää muotoon: jos työvoiman liikkuvuudelle asetetaan esteitä, niin tuotanto liikkuu. Tuotanto on jo vuosia melko vapaasti hakeutunut alueille, jossa tuotannon edellytykset toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla. On tietysti selvää, että yritysten sijoituspäätöksiin vaikuttavat pääosin muut kuin työvoiman saatavuuteen liittyvät seikat, mutta työvoimakysymyksillä on merkitystä. Työperäisen maahanmuuton lyhyt historia Maahanmuuttokeskustelussa puurot ja vellit tuppaavat menevän pahasti sekaisin. Maahanmuuttokeskustelun kannalta tulisi maahanmuuttajat jakaa ainakin kolmeen ryhmään. EU-maiden välillä on vapaa työvoiman liikkuvuus. Siihen ei pidä mitään lupapolitiikkaa sotkea. Toinen ryhmä on EU-maiden ulkopuolelta tuleva työvoima. Tähän ryhmään kuuluvat tarvitsevat työluvat. Kolmas ryhmä on humanitaarisin perustein maahan muuttavat. Tähän ryhmään kuuluvat maahanmuuttajat ovat poliitikkojen reviiriä. Siihen ei tarvitse ammattiyhdistysliikkeen sotkeutua. Sen verran voi kuitenkin sanoa, että Suomen on kannettava oma vastuunsa humanitaarisissa asioissa. Suomen liityttyä Euroopan unioniin alkoi maahanmuuttopolitiikka muuttua monin tavoin. EU:n neljän vapauden periaatteet merkitsivät myös työvoiman liikkuvuuden osalta uutta aikaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomi on ollut maa, joka on lähinnä luovuttanut työvoimaa, mutta vastaanottanut sitä hyvin vähän. Vuosisadan alussa suomalaiset matkasivat kultaa vuolemaan Atlantin taakse, 1960- ja 1970-luvuilla työn ja leivän perässä Ruotsiin. Kaukokaipuusta pistoksen saaneet matkasivat Australiaan. Seuraava merkittävä vaihe koettiin Suomessa, kun EU:n jäseniksi tulivat 2000-luvun alussa Baltian ja monet muut Keski-Euroopan maat. Tällöin EU:n sisälle syntynyt elintasokuilu vauhditti maahanmuuttoa Euroopan sisällä. Monet uudet jäsenmaat menettivät työvoimaansa. Eräissä maissa, kuten Latviassa ja Puolassa työvoiman muutto ulos maasta tuotti kansantaloudelle ongelmia. Myös Suomen ja Viron välisestä työvoimavirrasta on kärsinyt enemmän Viro kuin työvoimaa vastaanottava Suomi. EU:n laajeneminen sai aikaan Euroopassa kohtuullisen työvoiman liikkuvuuden. Vaikka työvoiman vapaa liikkuvuus oli ollut vanhan EU:n alueella voimassa jo vuosia, muuttoliikettä ei juurikaan ollut. Työvoiman liikkuvuuden määrää selittävät ennen muuta elintasoerot ja kohdemaan työmarkkinatilanne sekä kielikysymykset. Uusien EU-jäsenmaiden palkkataso on selvästi alhaisempi kuin vanhojen EU:n jäsenmaiden. Motiivi työnhaulle ulkomailla on näissä maissa ilmeinen. Englannissa ja Irlannissa houkutteli hyvä työllisyystilanne. Suomi sovelsi kahden vuoden ajan työvoiman liikkuvuuteen rajoituksia koskien EU:n uusia jäsenmaita. Nyttemmin tiedetään, että tämä ammattiyhdistysliikkeen vaatimus ei ollut työvoimamarkkinoiden toimivuutta ajatellen loppuun asti harkittu varsinkin

Maahanmuutto 15 kun EU:n laajentumisesta lähtien palveluiden vapaaseen liikkuvuuteen ei asetettu rajoituksia. Tämä merkitsi sitä, että lähetettyinä työntekijöinä Suomeen saattoi tulla työskentelemään ilman rajoituksia. Lähetettyjen työntekijöiden työehtojen valvonta on monta kertaa hankalampaa kuin suoraan työsuhteisiin tulevan työvoiman. Näin ollen voidaan todeta jälkiviisaasti että ammattiyhdistysliikkeen vaatimus työvoiman siirtymäaikojen soveltamisesta suosi epätervettä työvoiman maahanmuuttoa. Saatavuusharkinta valinkauhassa Ammattiyhdistysliikkeen kannalta on ratkaisevaa, että työmarkkinoille ei synny kaksia markkinoita. Se rapauttaisi edunvalvontaa laajasti. Työperäiseen maahanmuuttoon nykymuotoisena liittyy merkittävä riski kaksien työmarkkinoiden synnystä. Koko ammattiyhdistysliikkeen historia voidaan tiivistää taisteluksi yhteisesti päätettyjen miniminormien saavuttamiseksi työmarkkinoille. 1970-luvulla säädetty työsopimuslaki, jossa yleissitovuudesta säädetään, oli merkittävä askel tässä koitoksessa. Ammattiyhdistysliike on tältä osin saanut keskeiset vaatimuksensa läpi. Suomalaiset työmarkkinat ovat sopimustoiminnan näkökulmasta toimineet erinomaisesti vuosikymmeniä. Nyt tähän saavutettuun etuun liittyy ensimmäinen vakava uhka. Työperäinen maahanmuutto ei ole ongelma, vaan liian moniin maahanmuuttajiin sovel-

16 Maahanmuutto Valtiovallan suhtautuminen maahanmuuton aiheuttamiin haasteisiin on huolimatonta. lettavat sopimukset, joiden taso alittaa merkittävästi kansallisten yleissitovien työehtosopimusten takaaman tason. EU:n alueelta tullaan Suomeen palveluiden vapaan liikkuvuuden turvin lähetettyinä työntekijöinä. Näissä töissä työsuhteiden valvonta on heikkoa. Taustalla on usein suomalaisia yrittäjiä, jotka hyödyntävät EU-maiden välisiä elintasoeroja sekä veronkiertoa. Toimintaa liittyy lähes aina rikollista toimintaa. Ainakin työehtosopimuslainsäädäntöä ja verolakeja kierretään ja rikotaan. Kolmansista maista tullaan työskentelemään usein suoraan palkkatyösuhteeseen työsuhteen ehdoilla, jotka ovat alle vallitsevan normin. Eräillä aloilla, kuten rakennus-, siivous- ja ravintola-aloilla ongelma on paisunut niin laajaksi, että voidaan puhua kaksista työmarkkinoista ja epäterveestä kilpailusta yrittäjien kesken. Ongelma uhkaa levitä laajemmin työmarkkinoille, jolloin uhattuna on hyväksi havaittu suomalainen työmarkkinamalli. Työperäisen maahanmuuton osalta Suomessa on vielä käytössä kaksivaiheinen työlupien myöntökäytäntö. Maahanmuuttovirasto tarkastaa työluvan ja työnhakijan yleistiedot. Noin puolessa hakemuksista käydään lisäksi lävitse työvoimapoliittinen saatavuusharkinta, jonka ajatuksena on, ettei Suomeen tulisi työntekijöitä aloille, joilla on jo työttömiä. Vuonna 2007 hallitusohjelmaan kirjattiin tavoite luopua saatavuusharkinnasta. Muuttuneen työllisyystilanteen vuoksi ja ammattiyhdistysliikkeen vastustuksen vuoksi hanke ei edennyt hallituksen toimikauden aikana päätökseen. Parhaiten kaksien työmarkkinoiden syntyä ehkäisisi työlupajärjestelmä, jossa ei olisi saatavuusharkintaa, mutta pitävä työehtojen ennakko- ja jälkivalvonta. Työehdot tarkistettaisiin huolellisesti työlupaa haettaessa ja työsuojelupiirien tehokas jälkivalvonta varmistaisi, että sovittuja ehtoja myös noudatetaan. Nykyistä rangaistusasteikkoa tulisi huomattavasti tiukentaa, jotta sanktioilla olisi myös riittävä pelotevaikutus. Ongelman ydin on riittämättömässä panostuksessa valvontaan. Ideologinen valtion tuottavuusohjelma estää järkevän työlupapolitiikan. Siksi ammattiyhdistysliike on joutunut valitsemaan toiseksi parhaan vaihtoehdon: pidetään kiinni kankeasta vanhasta järjestelmästä, koska hyppy uuteen ja parempaan olisi näillä resursseilla katastrofi. Tuore esimerkki tästä on Ruotsissa tehty vastaava uudistus, joka on jo saanut Ruotsin työmarkkinat monin paikoin sekavaan tilaan. Valtiovallan suhtautuminen maahanmuuton aiheuttamiin haasteisiin on huolimatonta. Samaa voidaan sanoa ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta: se vasta harjoittelee kohtaamaan maahanmuuttajia työpaikoilla aidosti ja tasavertaisesti. Yksi tärkeä osa asianmukaista kotouttamista on reilu toiminta työpaikoilla. Ammattiyhdistysliikkeellä on myös edessään suuria panostuksia toimintatapoihin ja asenteisiin.

Turvapaikkajärjestelmä 17 Outi Lepola Euroopan unionin turvapaikkajärjestelmä: kohta valmis vai kriisin partaalla? Viime vuoden lopussa umpeutui alkuperäinen määräaika Euroopan unionin yhteisen turvapaikkajärjestelmän luomiselle. Helmikuun viimeisenä päivänä Helsingissä vieraillut EU:n sisäasioiden komissaari Cecilia Malmström sanoi uskovansa, että tavoite saavutettaisiin pääosin tämän vuoden lopussa. Yhteisen turvapaikkajärjestelmän alkuvaihe Yhteinen turvapaikkajärjestelmä asetettiin tavoitteeksi Tampereen huippukokouksessa vuonna 1999 paljolti käytännöllisistä syistä: kun EU:n sisäinen vapaa liikkuvuus oli Schengenin sopimuksen myötä toteutunut, sen seurauksena myös turvapaikanhakijat pystyivät liikkumaan EU-maiden välillä entistä vapaammin. Koska ei haluttu tilannetta, jossa yhdessä maassa kielteisen luvan saaneet turvapaikanhakijat siirtyisivät toiseen maahan yrittämään uudestaan, oli solmittu Dublinin sopimus, jolla pyrittiin siihen, että kunkin turvapaikanhakijan hakemus käsiteltäisiin vain yhdessä EUmaassa. Dublinin sopimuksen (myöhemmin asetuksen) mukaan turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä maassa, jonka kautta tai luvalla hakija on saapunut EU:n alueelle. Vaikka henkilö jättäisi turvapaikkahakemuksen johonkin muuhun jäsenmaahan, hänet palautettaisiin siihen maahan, johon hän on saapunut ensimmäisenä tai johon hänelle on myönnetty viisumi. Dublin-järjestelmän kannalta on periaatteellisesti ongelmallista, että jäsenmaat tekevät turvapaikkapäätöksiä keskenään eri tavoin ja säännöin. Henkilö, joka saisi hakemukseensa yhdessä jäsenmaassa kielteisen päätöksen, saattaisi toisessa jäsenmaassa saada turvapaikan ja kolmannessa oleskeluluvan suojeluntarpeen vuoksi. Siksi kotimaastaan paenneelle, kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle ei ole lainkaan yhdentekevää, mihin EUmaahan hän hakemuksensa jättää. Näin ollen on katsottu välttämättömäksi määritellä vähimmäissäännöt, joita jokaisen jäsenmaan tulee noudattaa. Vuoteen 2005 mennessä saavutettiin turvapaikkajärjestelmän ensimmäisen vaiheen tavoitteet ja säädettiin kolme keskeistä direktiiviä, jotka ohjasivat turvapaikanhakijoita koskevan lainsäädännön kehittämistä jäsenmaissa: määritelmä-, menettely- ja vastaanottodirektiivit. Turvapaikkahakemusten käsittelyä ohjaavat direktiivit Määritelmädirektiivi koskee sitä, kuka katsotaan pakolaiseksi tai toissijaista suojelua tarvitsevaksi henkilöksi. Siinä käsitellään turvapaikan saamisen perusteita ja esimerkiksi sitä, minkälaista toimintaa pidetään vainona. Menettelydirektiivissä sääde-

18 Turvapaikkajärjestelmä Pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet palautusdirektiiviä voimakkaasti muun muassa siksi, että se mahdollistaa turvapaikkaa hakeneen ihmisen säilöönoton jopa puoleksitoista vuodeksi. tään, kuinka turvapaikkahakemukset tulee käsitellä. Käsittelyssä tulee taata hakijan oikeusturva, mutta prosessin tulee olla myös mahdollisimman tehokas. Vastaanottodirektiivissä on kysymys siitä, millaiset vastaanotto-olosuhteet päätöstä odottaville turvapaikanhakijoille tulee tarjota. Myös perheenyhdistämisdirektiivillä ja palautusdirektiivillä on paljon vaikutusta turvapaikanhakijoiden kohtaloon, vaikka ne eivät koske ainoastaan turvapaikanhakijoita, vaan myös muita EU:n alueella oleskelevia ulkomaalaisia. Perheenyhdistämisdirektiivi määrittelee, ketkä katsotaan sellaisiksi perheenjäseniksi, joilla on oikeus perheenyhdistämiseen EU-maassa oleskeluluvan saaneen perheenjäsenen kanssa. Palautusdirektiivissä taas on kyse siitä, miten sellaiset ulkomaalaiset, jotka eivät ole saaneet oleskelulupaa, poistetaan jäsenmaasta ja EU:n alueelta. Pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet palautusdirektiiviä voimakkaasti muun muassa siksi, että se mahdollistaa turvapaikkaa hakeneen ihmisen säilöönoton jopa puoleksitoista vuodeksi. Tätä pidetään täysin kohtuuttomana ottaen huomioon sen, että nämä ihmiset eivät ole rikollisia. Palautusdirektiivi on hyvä esimerkki siitä, kuinka direktiivi vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön: Suomen ulkomaalaislaissa ei aiemmin ollut säädetty säilöönoton enimmäisaikaa. Käytännössä säilöönotot olivat kestäneet keskimäärin yhden kuukauden, erittäin harvoin yli kolme kuukautta. Kun direktiivissä edellytetään enimmäismääräajan kirjaamista lakiin, on Suomessa juuri maaliskuussa presidentin vahvistamassa ulkomaalaislain muutoksessa säädetty direktiivin mukainen kuuden kuukauden enimmäisaika, joka kuitenkin poikkeustapauksissa voisi direktiivin mahdollistamalla tavalla olla pidempi, ei kuitenkaan yli 12 kuukautta. Lakiin kirjatut enimmäismääräajat ovat huomattavasti pidemmät kuin millä Suomessa on tähän asti tultu toimeen. Yhteisen turvapaikkajärjestelmän toinen vaihe Vuonna 2004 Haagin ohjelmassa Euroopan komissio velvoitettiin arvioimaan ensimmäisen vaiheen direktiivit ja niiden kansallisen toimeenpanon lopputulokset sekä tekemään ehdotukset toiseen vaiheen säädöksistä. Tämän vaiheen tavoitteena oli päästä vähimmäisvaatimusten tasolta yhteiseen turvapaikkamenettelyyn ja yhdenmukaiseen pakolaisaseman määrittelyyn kaikissa jäsenmaissa. Komissio totesi arviossaan, että ensimmäisen vaiheen vähimmäisvaatimukset olivat jääneet monilta

Turvapaikkajärjestelmä 19 osin epäselviksi ja moniselitteisiksi eikä niillä ollut saavutettu riittävää yhdenmukaisuutta. Ne eivät myöskään taanneet laadukasta ja tehokasta päätöksentekoa tai olleet täysin yhteensopivia ihmisoikeuksien ja pakolaisiin sovellettavien oikeusnormien kanssa. Niinpä komissio on laatinut kunkin direktiivin uudelleen ja antanut ehdotuksensa niiden muuttamisesta. Komission ehdotuksia käsittelevät sekä jäsenmaiden maahanmuutosta vastaavien ministerien muodostama neuvosto että Euroopan parlamentti, joka nykyään on neuvoston kanssa tasa-arvoinen päätöksentekoelin sisä- ja oikeusasioissa, kun sillä ensimmäisessä vaiheessa oli vain lausunnonanto-oikeus. Toisen vaiheen päätöksenteko eroaa ensimmäisestä myös siinä, että päätöksiä ei enää tarvitse viilata yksimielisiksi, vaan hyväksyminen määräenemmistöllä riittää. Vuoden 2009 lopulla voimaan tullut Lissabonin sopimus vahvistaa EU:n toimivaltaa turvapaikkalainsäädännön alalla entisestään. Nyt EU:lla on selkeä toimivalta antaa vähimmäisstandardeja pidemmälle menevää, kaikkia maita sitovia ja suoraan velvoittavia säädöksiä. Käsittelyssä ovat tällä hetkellä ehdotukset määritelmädirektiivin, Dublin-asetuksen ja siihen liittyvän EURODAC-sormenjälkien tunnistusjärjestelmän muutoksista sekä jäsenmaassa pitkään asuneiden ulkomaalaisten oikeuksia koskevan direktiivin laajentamisesta koskemaan myös kansainvälisen suojeluntarpeen vuoksi oleskeluluvan saaneita. Näiden komission ehdotusten käsittely neuvostossa on ollut hidasta ja hankalaa komissaari Malmströmin mukaan muun muassa siksi, että useissa EU-maissa ovat nyt menestyneet populistiset poliittiset liikkeet, joiden agendalla on niin siirtolaisuuden, erityisesti humanitaarisen maahanmuuton, kuin myös EU:n tasoisen päätöksenteon vastustaminen. Paineita EU:n rajoilla Yhteisen turvapaikkajärjestelmän ripeän edistämisen sijasta EU-maat ovat kunnostautuneet yhteisen rajavalvonnan kehittämisessä. Vuodesta 2005 toiminut EU:n rajaturvallisuusvirasto FRONTEX, johtajanaan suomalainen kenraali Ilkka Laitinen, suunnittelee ja johtaa rajavalvonta-operaatioita EU:n ulkorajoilla sekä kouluttaa kansallisia rajavalvontaviranomaisia. FRONTEX:n myötävaikutuksella rajavalvonta Välimerellä on tehostunut niin, että EU:n alueelle pyrkijöiden määrä Kreikan ja Turkin maarajalla on kasvanut valtavasti. Kreikassa hallitsemattoman suuret hakijamäärät ja jo pitkään jatkuneet laiminlyönnit ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut maan vastaanotto-olot niin kelvottomiksi ja turvapaikkamenettelyn niin puutteelliseksi, että muut EU-maat eivät saa palauttaa Kreikan kautta tulleita turvapaikanhakijoita sinne, vaan niiden on käsiteltävä hakemukset itse. Tämä on konkreettisin umpikuja, johon Dublinjärjestelmä on tähän mennessä ajautunut. Turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta ja kansainvälisten pakolais- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta huolestuneet tahot ovatkin jo pitkään arvostelleet voimakkaasti Dublin-järjestelmää ja vaatineet

20 Turvapaikkajärjestelmä EU-maita luopumaan siitä. Perusteena on esitetty jäsenmaiden turvapaikkasäädösten ja -menettelyjen erilaisuuden lisäksi kohtuuttomien paineiden kertyminen niille jäsenvaltioille, joiden kautta EU:n alueelle saapuu paljon turvapaikanhakijoita. Suurimmissa vaikeuksissa ovat olleet Välimeren piskuiset saarivaltiot Malta ja Kypros, joihin saapuu teollistuneista maista eniten turvapaikanhakijoita suhteessa niiden väkilukuun. Kyproksella suhdeluku turvapaikanhakijat per 1000 asukasta on noin 30, Maltalla yli 20, kun esimerkiksi Suomessa tämä suhdeluku on vain 1,4. Jokainen Maltalla lomaillut on havainnut saaren pienuuden. Malta pitääkin hallussaan maailmanennätystä turvapaikanhakijoiden määrän suhteessa maan pintaalaan: 19 026 (hakijaa/1000 km 2 ). Italiaan saapuu ajoittain paljon turvapaikanhakijoita Välimeressä, lähellä Tunisiaa sijaitsevan Lampedusan saaren kautta. Espanjaan on pyritty niin Gibraltarin salmen yli kuin Kanariansaarten kautta. Merialueiden tehostunut vartiointi on kuitenkin vähentänyt meritse EU:n alueelle saapuvien määriä. Eikä ainoastaan merialueiden: EU-maat ovat tehneet lukuisten Pohjois-Afrikan maiden, muun muassa Gaddafin johtaman Libyan kanssa sopimuksia, joissa ne EU-mailta saamansa tuen vastineeksi sitoutuvat ehkäisemään maastalähtöä ja ottamaan takaisin luvattomasti EU:n alueelta tavatut henkilöt, ei ainoastaan omia kansalaisiaan, vaan myös maan kautta kulkeneet muiden maiden kansalaiset. Tämänhetkinen kuohunta Pohjois-Afrikan arabimaissa aiheuttaa vääjäämättä muutoksia nykyiseen tilanteeseen. Uudet hallitukset eivät ehkä halua tai kykene valvomaan rajojaan diktaattorien tehokkuudella. Poliittisista mullistuksista seuraa pakolaisuutta, jonka motiivina ei ole ainoastaan taloudellinen ja sosiaalinen epätoivo, vaan myös tiettyihin yksilöihin kohdistuva poliittinen tai tiettyihin yhteiskunnallisiin ryhmiin kohdistuva vaino. Ellei EU varsin pikaisesti kehitä jonkinlaisia erityisjärjestelyjä kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien ihmisten hallittuun vastaanottoon EU:n alueelle, nykyinen salakuljetukseen ja EU-maiden keskinäiseen vastuunpakoon perustuva turvapaikkajärjestelmä johtaa inhimillisesti sietämättömiin tilanteisiin ja ihmisoikeusloukkauksiin. Maltalle juuri perustettu Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASO saakin tulikasteen. Sen tehtävänä on kehittää jäsenvaltioiden välistä käytännön yhteistyötä turvapaikka-asioissa, tukea erityisten paineiden kohteeksi joutuneita

Turvapaikkajärjestelmä 21 jäsenvaltioita ja edistää yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanoa. Pakolaisuuden globaalit mittasuhteet Pakolaisuus ei kuitenkaan tulevaisuudessakaan suuntaudu ainoastaan Eurooppaan, kuten ei ole tähänkään asti suuntautunut. Koko Euroopan alueella elää noin 19 % maailman pakolaisväestöstä. Eniten pakolaisia maailmassa on Pakistanissa, 1,7 miljoonaa, Iranissa ja Syyriassa molemmissa yli miljoona. Pakistan on ykkösenä myös, jos verrataan pakolaisten määrää suhteessa BKT:een: vertailuluku on 745, kun se esimerkiksi Suomessa on 0,2 ja EU-maiden kärjessä Kreikassa ja Puolassa 5,5. Pakistanin jälkeen seuraavina ovat Kongo (592) ja Zimbabwe (527). Teollisuusmaista ylivoimaisesti eniten pakolaisia, neljänneksi eniten maailmassa elää Saksassa (yli 590 000). Jordanian, Kenian, Tšadin ja Kiinan jälkeen seuraavat Yhdysvallat (275 500) ja Iso-Britannia (270 000). Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna teollisuusmaista eniten pakolaisia on Kreikan ja Puolan jälkeen Italiassa (4,1), asukaslukuun suhteutettuna Kyprosta ja Maltaa seuraa Ruotsi (13,7). Vuonna 2010 Suomen hakijamäärä laski 4018:aan. Samana vuonna turvapaikkapäätöksiä tehtiin 5837, joista myönteisiä oli 1784. Dublin-järjestelmään perustuvia käännytyspäätöksiä tehtiin 1117 eli reilu viidennes päätöksistä. Monena vuonna Dublin-päätösten määrä ja osuus on ollut huomattavasti suurempi. PAKOLAISVÄESTÖ POHJOISMAISSA 2009 Maa Määrä % BKT:sta Turvapaikanhakijoita Ruotsi 81 300 2,2 24 194 Norja 37 800 0,7 17 207 Tanska 20 350 0,5 3 819 Suomi 7 447 0,2 5 910 Islanti ei ole mukana taulukossa. (Luvut: UNHCR 2009 Global Trends.) Suomi onkin Dublin-järjestelmän vankka puolustaja. Ylevänä syynä on pidetty esillä sitä, että jos Dublin-järjestelmää ei olisi, tietyt jäsenmaat laiminlöisivät turvapaikkajärjestelmänsä kehittämisen. Konkreettisempi ja vähemmän ylevä syy on se, että Suomi kuuluu järjestelmästä hyötyviin maihin eli niihin, jotka palauttavat turvapaikanhakijoita muihin EU-maihin paljon enemmän kuin ottavat niistä takaisin. Vaikka Suomikin on EU:n rajavaltio, Venäjän vastaisen rajan yli tapahtuu varsin vähän säätelemätöntä maahantuloa eikä se ole ainoastaan Suomen rajavartijoiden ansiota. On selvää, että rajavaltioille paineita kasaava Dublin-järjestelmä ei voi pidemmän päälle toimia ainakaan inhimillisellä tavalla, kuten Kreikan tapaus nyt on osoittanut. Mutta jos Dublin-järjestelmästä hyötyvillä mailla ei ole mitään poliittista intressiä järjestelmän muuttamiseen, suurimman vahingon kärsivät loppujen lopuksi turvapaikanhakijat, jotka joutuvat odottamaan päätöksiä kohtuuttomia aikoja epäinhimillisissä olosuhteissa. Jos taas jossain vaiheessa taakkaa aletaan jakaa mitenkään oikeudenmukaisella tavalla EU:n sisällä saati EU:n ja muun maailman välillä on selvää, että Suomen osuuden täytyy olla nykyistä suurempi.

22 Maahanmuuttopolitiikka Liisa Folkersma Maahanmuuttopolitiikka yhä valikoivampaa Yhä useampi siirtolaisia vastaanottava maa suosii korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia. Merkittävä syy koulutettujen siirtolaisten suhteellisen ja absoluuttisen määrän kasvuun on teknologisen kehityksen ja globaalin talouden myötä kasvava maailmanlaajuinen kysyntä koulutetusta työvoimasta. Koulutustason kasvu teollisuusmaiden ulkopuolella on omalta osaltaan lisännyt koulutettujen muuttoa. Lisäksi koulutus antaa yleensä paremmat rahalliset resurssit ja pääsyn tietoon, joita tarvitaan siirtolaisuuteen. Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat nähdään myös entistä useammin siltana lähtömaahan. Erityisesti kiinnostusta on nousevien talouksien tuntijoita kohtaan. Korkeasti koulutettujen yliedustus siirtolaisvirroissa kiinnitti ensimmäisen kerran huomiota 1960-luvulla. 1990-luvulla jo yli puolella Aasiasta ja Afrikasta Yhdysvaltoihin muuttavista oli korkeakoulututkinto. Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien määrä kasvoi OECD-maissa 64 prosenttia 1990-luvun aikana, kun taas kouluttamattomien määrä kasvoi vain 14 prosenttia. Tällä hetkellä reilulla kolmanneksella OECD-maissa asuvista työikäisistä maahanmuuttajista on korkeakoulututkinto, kun siirtolaisten lähtömaissa vastaava osuus on vain kuusi prosenttia. Opiskelu teollisuusmaiden korkeakouluissa on tärkeä väylä korkeakoulutettujen muutolle. Pelkästään vuosien 2000 ja 2005 välillä OECD-maiden ulkopuolelta tulevien korkeakouluopiskelijoiden määrä kasvoi puolella. Tarkkoja lukuja maahan jäävistä opiskelijoista ei ole, mutta tapaustutkimusten perusteella valtaosa opiskelijoista suunnittelee jäämistä opiskelumaahan. Suomalaisista korkeakouluopiskelijoista ulkomaalaisia on vain noin neljä prosenttia, mutta lukua halutaan kasvattaa lähivuosina. Globaali kilpailu koulutetuista lisääntyy Vaikka korkeasti koulutettujen siirtolaisten määrä ja osuus ovat kasvaneet globaalisti, vastaanottavien maiden välisissä luvuissa on huomattavia eroja. EU:ssa maahanmuuttolainsäädännön yhtenäistäminen on poliittisen herkkyyden ja maiden hyvin erilaisten lähtötilanteiden vuoksi kivikkoista. Osaajien tuontia on kuitenkin yritetty helpottaa erityisosaajadirektiivillä sekä direktiiviehdotuksella yritysten sisäisistä siirroista. Periaatteessa useimmat Euroopan maat jo suosivatkin koulutettuja maahanmuuttajia, ainakin paperilla. Keskimäärin Euroopan maat häviävät korkeasti koulutettujen houkuttelussa silti selvästi Kanadalle ja muille anglosaksisille maille. Kuvaavaa on, että osassa EU-maita tänä vuonna voi-

Maahanmuuttopolitiikka 23 maan tuleva sininen kortti (Blue Card) eritysosaajille antaa työluvan aluksi 1 4 vuodeksi, kun taas Yhdysvaltojen Green Card myönnetään 10 vuodeksi ilman ehtoja. Suomen ja muun Euroopan väestökehityksen ennustetaan kasvattavan työvoimapulaa monilla eri aloilla. Tilanteen monimutkaisuutta kuvaa, että esimerkiksi Saksassa alhaisen syntyvyyden lisäksi maastamuutto on muutaman viime vuoden aikana ollut korkeampaa kuin maahanmuutto. Työvoimavajeen paikkaamiseksi osaajien pääsyä Saksaan helpotettiin vuonna 2005, mutta tästä huolimatta pelkästään insinöörejä lasketaan puuttuvan jo nyt 36 000 ja kolmen vuoden kuluttua insinöörivaje saattaa olla jopa 200 000. Samaan aikaan Saksassa naiset ja maahanmuuttajat ovat usein työelämän ulkopuolella. Suomessa korkeasti koulutettujen muuttovirroista ei ole kattavia tilastoja, mutta OECD:n mukaan Suomi on yksi harvoista teollisuusmaista, joka kärsii aivovuodosta: korkeasti koulutettuja muuttaa Suomeen vähemmän kuin maasta lähtee. Toisenlainen esimerkki löytyy 30 miljoonan asukkaan Kanadasta, joka ottaa vuosittain maahan yli 200 000 siirtolaista. Jo nyt viidennes Kanadan asukkaista on syntynyt ulkomailla ja maan virallinen tavoite on lisätä maahanmuuton avulla väkilukua prosentilla vuodessa. 2000-luvulla maahan saapuneista yli puolella on korkeakoulututkinto ja 40 prosenttia kaikista maisteritason koulutetuista on syntynyt ulkomailla. Myös jo puolella Irlantiin muuttavista sekä ainakin reilulla kolmanneksella Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Iso-Britanniaan muuttavista on korkeakoulututkinto. Vertailun alhaisimmat luvut löytyvät Italiasta, Saksasta ja Ranskasta. Pohjoismaista taas Tanskaan ja Norjaan muuttaa suhteellisen paljon korkeasti

24 Maahanmuuttopolitiikka Globaali kilpailu on kasvussa, sillä esimerkiksi Kiinan on raportoitu houkuttelevan korkeasti koulutettuja meksikolaisia parempien palkkojen avulla. koulutettuja. Globaali kilpailu on kasvussa, sillä esimerkiksi Kiinan on raportoitu houkuttelevan korkeasti koulutettuja meksikolaisia parempien palkkojen avulla. Lupajärjestelmien toimivuus Syitä anglosaksisten maiden yleiseen vetovoimaisuuteen on monia. Yksi on selkeä lupajärjestelmä, joka suosii korkeasti koulutettuja. Sekä Kanadassa että vastaavia pisteytysjärjestelmiä käyttävissä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa perusajatuksena on suosia työvoimapulasta kärsivien alojen osaajia. Koulutus, työkokemus, ikä, kielitaito, aiempi sopiva kokemus ulkomailta, terveydentila, puolison koulutus ja riittävä varallisuus ovat muita pisteisiin vaikuttavia tekijöitä. Britanniassa on viisi eri maahanpääsykategoriaa, joista jokaisessa on oma pisteytysjärjestelmänsä. Vain yksi näistä kategorioista koskee matalasti koulutettuja, eikä sitäkään ole käytetty bulgarialaisten ja romanialaisten täyttäessä näiden alojen työvoimatarpeen. Lupajärjestelmän lisäksi alan työpaikkojen määrällä, maan työkielellä sekä historialla on vahva vaikutus siirtolaisvirtoihin. Siirtolaiset tulevat Euroopan maihin usein entisistä siirtomaista, ja toisaalta siirtolaisuudelle rakentuneet maat kiinnostavat muuttajia. Kanadaan ja Yhdysvaltoihin kriteerit täyttäviä tulijoita riittää jonoksi asti, kun taas Saksa yritti vuodesta 2000 lähtien houkutella IT-osaajia määräaikaisella viiden vuoden työluvalla huonoin tuloksin. Vuodesta 2005 Saksan työlupa on myönnetty kaikkien alojen erikoisosaajille pysyvästi, mutta työvoimapula jatkuu. Ranskassa puolestaan korkeasti koulutettujen tulijoiden vähyys johtuu monimutkaisesta ja tiukasta lupajärjestelmästä ja työmarkkinoiden vähäisestä tarjonnasta erityisesti ranskan kieltä taitamattomille. Myös Pohjoismaissa on viime vuosina pyritty poistamaan esteitä osaavan työvoiman maahanmuutolta. Suomeen pääsy EU:n ulkopuolelta on vapaa työpaikan saaneille erityisasiantuntijoille ja vähintään keskitason johdolle, mutta ulkomaalaisia osaajia on työmarkkinoilla edelleen vähän. Ruotsissa maahanpääsyyn riittää alustava työtarjous ja työehtosopimuksen mukaisen palkan saaminen, minkä johdosta tulijamäärät ovat moninkertaistuneet. EU:n liberaaleimpiin kuuluvassa uudessa järjestelmässä osaamisvaatimuksia ei ole, mutta insinöörejä muuttaa Ruotsiin silti enemmän kuin Tanskaan. Osaajia arvioidaan Ruotsiin tulevista olevan noin puolet, mutta toisaalta myös järjestelmän väärinkäytöksiä on ilmennyt erityisesti matalapalkka-aloilla.