Lisää etusivun kuva. NN Rajaa etusivun kuva viivaan asti. Anu Leppänen 5.5.2010
Nuuskaajan maailmasta tuloksia TOIMEKSIANTAJAT: Hengitysliitto Heli ry ja Suomen ASH TOTEUTTAJAT: Kuule Oy ja Taloustutkimus Oy Kuule Oy toimesta kolme ryhmähaastattelua 2 x Hki, 1 x Vaasa - osallistujat olivat 19 45 - vuotiaita, 21 miestä ja 2 naista Taloustutkimus toteutti nuuskankäytön kartoitustutkimuksen - tiedonkeruu Internet paneelissa - tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18 79- vuotiaat suomalaiset - osallistujia 281 Välillä ei tartte käyttää kun ei ole mitä käyttää
TAUSTATIETOA TUPAKOINNISTA JA NUUSKAAMISESTA Vuonna 2008 viidennes väestöstä tupakoi päivittäin. Suomalaisista aikuisista miehistä 24 prosenttia ja naisista 18 prosenttia tupakoi päivittäin. Noin 6 prosenttia aikuisista tupakoi satunnaisesti. Päivittäin 15-24-vuotiaista miehistä poltti 18 prosenttia, satunnaisesti 8 prosenttia ja samanikäisistä naisista vastaavat osuudet olivat 14 ja 10 prosenttia. Vuonna 2008 suomalaisista 15-64-vuotiaista miehistä 69 prosenttia oli tupakoimattomia ja naisista vastaavasti 77 prosenttia. Miesten tupakointi on vähentynyt 1980-luvulta ja naisten tupakointi on myös vähentynyt 1980-luvun alun tasolle. Nuuskaa käytti vuonna 2008 päivittäin 1,7 prosenttia 15-64-vuotiaista miehistä. Nuuskaaminen oli yleisintä 35-44-vuotiailla miehillä, joista 3,7 prosenttia ilmoitti nuuskaavansa päivittäin. Satunnaisesti eniten nuuskasivat 25-34-vuotiaat miehet, joista 8,4 prosenttia ilmoitti nuuskaavansa satunnaisesti. Prosentti 15-24-vuotiaista naisista nuuskasi satunnaisesti. Miehistä 85 prosenttia ja naisista 98 prosenttia ei ole koskaan nuuskannut. T-1085, KMi/mn Lähde: Tilastokeskus 4.12.2009: Tupakkatilasto, joka perustuu pääosin Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen (THL) ja Tullihallituksen tilastoihin
Mitä selvitettiin? Miten ja miksi on aloittanut? Miltä nuuskaaminen tuntuu? Käyttäjien suhdetta nuuskaamiseen? Käyttäjien suhdetta terveyshaittoihin? Kuinka paljon nuuskataan ja kuka? Millainen on nuuskaajan rytmi? Mistä ja miten nuuskaa hankitaan? Ovatko nuuskabrändit tärkeitä? Mikä on nuuskaajan rooli sosiaalisissa suhteissa? Käytön lopettamishaluja ja tuki? Tietoa, taitoa, tahtoa ja oppimista
Miksi aloitti nuuskan käytön Käyttää nuuskaa, n=156 Kokeilunhalusta 46 Halusi lopettaa tai vähentää tupakointia 32 Se on terveyshaitoiltaan tupakanpolttoa lievempi 29 Kaverit nuuskasivat 25 Jotta muut eivät joutuisi kärsimään passiivisesta altistumisesta tupakansavulle 17 Ravintoloihin tuli tupakointikielto 5 Rentoutuminen/ stressin lievitys 4 Työpaikalle tuli tupakointikielto 3 Muu 5 Ei osaa sanoa 3 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Miten ja miksi on aloittanut? LEVIÄÄ RYHMÄSSÄ RYHMÄN RYTMIÄ EIKÄ HAITTAA Yksi fudiskaveri oli sillei että hei kokeile tätä, tää on samanlaista kuin rööki, että vastaa samaan ajatukseen, ja siitähän se sitten lähti. Siellä armeijassa ei aina päässyt tupakalle, mutta nuuskaa sai aina. Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Miltä nuuskaaminen tuntuu? Jokaisella on kuitenkin omia, esim tupakka ja nuuska ja joillakin marihuana tai pilvi. Röökistä ei saa samanlaista tyydytystä kuin siitä nuuskasta. Nuuska rentouttaa ja rauhoittaa Vajoamista itseen Jopa huumaava tunne Haetaan vahvaa kokemusta Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Nuuskaajan valinta Nuuska ainoa vaihtoehto Nuuska maistuvampaa Irti tupakasta nuuskan avulla MUTTA Tupakkaporukan kutsu Ei mun tarvii mennä jonnekin nuuskapaikalle, Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Käyttäjien suhde terveyshaittoihin? Tupakoinnissa ne on kovemmat nuo terveysvaikutukset ja sitten kun mä urheilen niin paljon niin se laskee niin paljon kuntoa ja sitten se että on kipiämpi ja haisee ja on kipiä koko ajan. Kun sä kuitenkin saat enemmän nikotiinia siitä nuuskasta niin tuntuisi aika tyhmältä lähteä siitä polttamaan röökiä, kun sä olet jo periaatteessa siellä pyramidin huipulla. Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Kuinka huolissaan on siitä, että nuuskan käyttö voi aiheuttaa omalle terveydelle vahinkoa Käyttää nuuskaa, n=156 12% 5% Hyvin huolissaan 40% Hieman huolissaan Ei juurikaan huolissaan 43% Ei lainkaan huolissaan Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Taustatiedot 1/4 Kaikki vastaajat, n=281 Sukupuoli Mies Nainen Ikä 18-29 vuotta 30-39 vuotta 40-49 vuotta 50+ vuotta Koulutus Perus-/kansakoulu Ammatti/tekninen/kauppakoulu Ylioppilas/lukio Opisto Ammattikorkeakoulu Yliopisto/korkeakoulu Ammatti/asema Yrittäjä Johtava asema Muu ylempi toimihenk./asiantuntija Toimihenkilö Työntekijä Maanviljelijä Opiskelija/koululainen Eläkeläinen Kotiäiti/-isä Työtön 1 2 0 2 4 4 5 7 10 19 14 17 16 14 13 24 24 28 28 35 37 95 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Talouden rakenne Yksinäistalous Lapseton pari Muu aikuistalous On alle 18-vuotiaita lapsia Kotona asuvien lasten ikä 0-2 vuotta 3-6 vuotta 7-12 vuotta 13-15 vuotta 16-17 vuotta Ei alle 18 v. lapsia kotona Talouden koko 1 henkilö 2 henkilöä 3 henkilöä 4 henkilöä 5 henkilöä 6 + henkilöä Talouden bruttotulot Alle 10 000 euroa 10 000-20 000 euroa 20 001-30 000 euroa 30 001-40 000 euroa 40 001-50 000 euroa 50 001-60 000 euroa 60 001-70 000 euroa 70 001-80 000 euroa 80 001-90 000 euroa Yli 90 000 euroa Ei vastausta Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 3 8 9 7 7 5 7 8 7 3 7 5 13 17 20 17 19 12 15 14 17 Taustatiedot 2/4 Kaikki vastaajat, n=281 24 26 24 31 42 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 58 Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Taustatiedot 3/4 Kaikki vastaajat, n=281 Asuinlääni Etelä-Suomen Länsi-Suomen Itä-Suomen Oulun Lapin Asuinmaakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Itä-Uusimaa Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi 0 2 2 3 3 2 1 2 4 2 4 2 3 1 7 7 10 10 10 11 10 31 30 43 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Millainen on nuuskaajan rytmi? NUUSKALLE TUNNUSOMAISTA KUVAA MYÖS TUPAKOINTI- TILANTEITA TUPAKOINTI- TILANTEITA ERITYISESTI Mahdollisesti milloin ja missä vain Joillakin lähes koko ajan Urheilun jälkeen rentouttaa Rentoutumiseen hieman päihteenomaisesti Luennolla, työssä, tietokoneen ääressä Kun ei puhuta, uppoudutaan itseen Kun on hyvä fiilis Kun on huono fiilis Keskittymiseen Kahvin yhteydessä, ruoan jälkeen, alkoholin kanssa Erityisenä fiilistelyhetkenä, kun koetaan tunnelmaa Terassilla, kaljalla oltaessa Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Oletko riippuvainen? Kuukauden jälkeen oli sillein, että mitä helvettiä, miksi mä en taas alkaisi käyttää, miksi mä ees oon ilman? Ei ollut riittävästi syitä takana että olisi jäänyt. Pussinuuska kestää joku pari päivää suunnilleen. Sitten jos lähtee baariin tai jonnekin niin helposti menee päivän ja illan aikana purkillinen. Mulla on oikeastaan koko ajan työpäivän aikana nuuska huulessa. Se kestää annos joku 45 minsaa, sitten se rupee falskaamaan ja pitää vaihtaa. Oon nytkin ollut viikon ilman nuuskaa se on vain nautintoaine muiden joukossa. Satunnainen käyttö Periodikäyttö Tasainen käyttö rasia/2 vrk Jatkuva käyttö jopa 2 rasiaa /vrk Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Nuuska on mukana mutta ei rytmitä merkitse paikanvaihdosta kestä tiettyä aikaa EI vaadi ympäristön tarkkailua katkaise toimintaa liity arjen sosiaalisiin kuvioihin Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Nuuskankäyttäjien tupakointi 1-14 kpl savukkeita päivässä Miten paljon tupakoi n=tupakoi päivittäin/ satunnaisesti 15-24 kpl savukkeita päivässä 25 kpl tai enemmän savukkeita päivässä Kaikki, n=91 76 20 4 32% 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 68% Tupakoi, n=91 Ei tupakoi, n=190 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Kuinka kauan käytti nuuskaa Ei käytä nuuskaa/ on lopettanut, n=125 Alle 3 kk 33 3-5 kk 6 6-11 kk 12 1-2 vuotta 18 3-5 vuotta 17 6-9 vuotta 3 10-14 vuotta 6 15-19 vuotta 2 20 vuotta tai enemmän 3 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Kuinka kauan on käyttänyt nuuskaa Käyttää nuuskaa, n=156 Alle 3 kk 3 3-5 kk 3 6-11 kk 4 1-2 vuotta 17 3-5 vuotta 22 6-9 vuotta 18 10-14 vuotta 22 15-19 vuotta 4 20 vuotta tai enemmän 6 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Mistä ja miten? Ei dramatiikkaa Helsingissä Tukholmasta, länsirannikolla Haaparannasta Useilla saanti rullaa luontevasti Ei bisnestä Joskus ongelma, jos ei menijöitä Yksikkö on torni Brandista ei esitetä vaatimuksia Mun mielestä sen pitäisi ilman muuta olla nykyisen tasaarvon maailmassa vapaata, kun se ei ole huume vaan rinnastettavissa röökiin. Miksi röökiä saa sitten myydä, mutta ei nuuskaa? En mä nyt kauheasti viitsi vaivata, että pääasia et se nyt tuo sieltä jotain ja silleen. Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Minkä tyyppistä nuuskaa käyttää tai miten käyttää Käyttää nuuskaa, n=156 Annosnuuskaa 71 Irtonuuskaa 40 Huulinuuskaa 26 Kosteaa nuuskaa 24 Kuivaa nuuskaa 3 Nenänuuskaa 1 Jotain muuta 1 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Nuuskan hankintatapa vaikuttaa käyttöön Voi olla että mä käyttäisin vähemmän jos mun ei pitäisi aina tilata rekkalastillista kerralla. Välillä ei tartte käyttää kun ei ole mitä käyttää. Päätin että tää oli nyt tässä, kun sitä ei ole niin se loppu nyt Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Nuuskaa voi käyttää sosiaalisissa tilanteissa Ei haittaa kenellekään Ei huomata Merkittävä etu tupakkaan verraten MUTTA On käytettävä huomaamattomasti Ei saa valua Tiettyjen ihmisten läsnäollessa ei voi näyttää Asiakkaat Vanhemmat, sukulaiset Seurustelukumppani Lapset Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Haluaisiko lopettaa nuuskan käytön Käyttää nuuskaa, n=156 21% Kyllä 40% Ei Ei osaa sanoa 39% Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Onko milloinkaan yrittänyt tosissaan lopettaa nuuskan käytön Käyttää nuuskaa, n=156 37% Kyllä 63% En/en koskaan Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Kuka on ollut tai on lopettamisen tukena Yrittänyt lopettaa nuuskan käytön, n=57 11% 39% 40% 11% Läheinen Ystävä/kaveri Ei ole tukea Ei ole tarvetta tukeen Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Miksi lopettaisi? No epäterveellistähän se on, niin kuin tupakkakin. Kyllä sitä aina silloin tällöin miettii mitä se ikenille tekee Epäterveellistä ja ruman näköistä Kallista, ei mitään järkeä, riskit, huono esimerkki, hampaat menevät pilalle, vaikea saatavuus Lapsellista ja turhaa, ei tuota enää samaa nautintoa kuin joskus Oma usko itseensä on tärkein Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Onko kukaan kehottanut lopettamaan viimeisen 12 kuukauden aikana Käyttää nuuskaa, n=156 39% Kyllä 61% Ei Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Kuka on kehottanut On kehotettu viim. 12 kk aikana lopettamaan nuuskan käytön, n=61 Läheinen 70 Ystävät/kaverit 30 Hammaslääkäri 10 Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja 7 Lääkäri 5 Joku muu 7 Marras-joulukuu 2009 1085 KMI/pka/vpl 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Nuuskankäytön kohderyhmätutkimus 2009 Hengitysliitto Heli
Reilu jätkä. Siis mies. Kukaan ns. lähempänä normaalia oleva tyttö ei käyttäis nuuskaa ihan kunnolla. Kuule Oy. Nuuskaajan maailmasta.
Tarinoita matkan varrelta Keski-ikäinen mies: Mitä hittoa mä teen tälle olotilalle: v.., hikoiluttaa, hermo menee p. Lopettanut tupakoinnin 5 vuotta sitten ja nuuskan 2 vko sitten. Laastari vain käytössä. Keskusteltiin korvaustuotteista ja niiden määrästä ja vieroitusoireista. - 3vkon päästä : Mä popsin niitä kielenaluspillereitä, mut enää en tarvii niitäkään, oliks tää nyt näin helppoo. Kävin muuten hammaslääkärillä ja suukin on nyt sitten tarkastettu. Nuori mies soittaa: Kuinka kauan näitä korvaustuotteita pitää käyttää ja paljon, kun tuntuu et mulla on vieroitusoireuta ihan hitosta vaikka herään jo aamulla ottaa. Keskustelussa selvisi, että nuori mies käyttää nuuskaa korvaustuotteena, ohjeet sai netistä. Tunsi olonsa petetyksi. 12 vuotias urheilija nuorukainen: Sitku mä oon 15 16 v kokeilen nuuskaa ja pääsen saunailtoihin, valmentaja käyttää yrttinuuskaa, mut mä sit oikeeta Tupakoinnin ja nuuskaamisen lopettaminen oli elämäni paras päätös.
KIITOS anu.leppanen@heli.fi Jostain on joutunut luopumaan, mutta paljon on saanut tilalle.