Osu oikeaan Kiimantarkkailun rutiinit ja apuvälineet Satu Kilponen Hedelmällisyysasiantuntija Faba Osuuskunta
Kiimantarkkailurutiinien pohjaksi tarvitaan Säännölliset tiineystarkastukset (6 vkoa, viim.2 kk) seurattavien lista mahdollisimman lyhyeksi - tyhjät tehotarkkailuun heti - häiriöepäilyt hoitoon Kiimakiertofysiologian tunteminen Kiimanoireiden tunnistaminen ja tulkitseminen Kiimantarkkailun säännöllisyys ja riittävä tiheys Muistiinmerkintä ja tiedonkulku tarkkailijoiden välillä Eläinryhmien tunteminen Navetan ympäristö suotuisaksi kiimakäyttäytymiselle Seuranta-apuvälineiden hyödyntäminen
Tarkkailtavien ryhmäjako SIEMENNETTYJEN SEURANTA (3 viikossa -> 6 viikossa) ->lehmillä progesteronitesti apuna POIKINEIDEN KIIMAKIERRON KÄYNNISTYMINEN -> jos 6 viikossa ei kiertoa, progesteroniseuranta -> häiriöitä poikimisen yhteydessä erityishuomiotarve SIEMENNYSIKÄÄN TULEVAT HIEHOT -> kuntoluokan huomiointi ajoissa
Varaa riittävästi aikaa kiimantarkkailuun kiimantarkkailu ajankohtana jolloin eläimillä mahdollisuus kiimankäyttäytymiseen JA tarkkailijalla mahdollisuus seurata eläinten käyttäytymistä 4
Kiimantarkkailukäytäntö suurin osa kiimakäyttäytymisestä esiintyy iltaja yöaikaan kiiman kesto 4-38 tuntia, joskus vain 2 tuntia - mitä korkeatuottoisempi eläin, sitä lyhyempi kiima tärkeimmät kiimatarkkailun ajankohdat iltatarkastus aamulla ennen navetta-askareita 1-2 tuntia varsinaisen navetta-ajan jälkeen, jolloin eläimet rauhoittuvat makuulle, mutta kiimaiset jäävät seurustelemaan keskity kiimantarkkailuun omana työvaiheena, ei pelkästään muiden töiden lomassa 2.12.2013
Kiimantarkkailukäytäntö, kuinka usein päivässä? 2 x vrk 50 % kiimoista havaitaan 4 x vrk 80 % kiimoista havaitaan 2.12.2013
Kiimantarkkailuun vaikuttavia tekijöitä Lehmään liittyvät tekijät Energiatasapaino Kuntoluokka Yleinen terveydentila Poikimavaikeudet Kiinnijääneet jälkeiset Kohdun tulehdukset Munasarjahäiriöt Ympäristötekijät Lämpötila Ilmastointi Valaistus Lattioiden pinnat Eläinten ryhmittely Kiimantarkkailija Kiimaoireiden tuntemus Kiimojen seurannan lukumäärä/pv Tarkkailuun käytetty aika Tarkkailun tehokkuus Havaintojen kirjaaminen 2.12.2013
Kiimakierron vaiheet kiimakierto voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen: esikiima - 1-3 vrk kiima- ½ vrk jälkikiima - 1-3 vrk keltarauhasvaihe - 14 vrk Muistathan! Vaikka normaali kiimakierron pituus on 21 vrk, yksilöiden välillä voi olla vaihtelua -> 18 vrk 24vrk 2.12.2013
Kiimakierron hormonit GnRH= vapauttajahormoni, aivojen hypotalamuksesta, viestinviejä, säätelee FSH: n ja LH: n erittymistä aivolisäkkeestä FSH = aivojen aivolisäkkeestä, saa aikaan munasolujen kasvuun lähdön ja kypsymisen LH= aivolisäkkeestä, saa aikaan munasolujen loppukypsymisen ja ovulaation - keltarauhanen lähtee kasvuun Estrogeeni eli kiimahormoni, erittyy munasarjassa follikkelista Progesteroni, tiineyshormoni ja progesteronia erittyy kiimakiertojen välillä, erittyy munasarjan keltarauhasesta Prostaglandiini, erittyy kohdun limakalvolta normaalin kiimakierron päivinä 16-17(ei alkiota kasvamassa), saa aikaan keltarauhasen surkastumisen ja munasolun kasvamisen
Esikiima 1-3 vrk keltarauhasen surkastuttua suurin follikkeli kehittyy kiimafollikkeliksi kehittyessään se erittää estrogeenihormonia Kiimakäyttäytyminen; Levoton, huutelee hyppii muita eläimiä Muutoksia sukuelimissä kohdussa ja muissa sukuelimissä verenkierto lisääntyy aiheuttaen sukuelinten turpoamista ja liman eritystä lima on esikiiman alkuvaiheessa savunharmaata ja paksua (kuva) muuttuu kirkkaammaksi ja venyvämmäksi mitä lähemmäs seisova kiima tulee 2.12.2013
Paritteluhalukkuus esikiimassa lehmä hyppää innokkaasti itse, mutta väistää jos toinen lehmä pyrkii sen selkään toisen lehmän alla seisominen on paras kiiman merkki voi hyödyntää laitumella, pihatoissa ja jaloittelutarhoissa 2.12.2013
Kiima n. ½ vrk verenkierto sukuelimissä vilkastuu sukuelimistä valuva lima muuttuu kristallinkirkkaaksi ja venyväksi 14-18 tunnin kuluttua kiima alkaa heiketä kiimaoireet voivat helposti jäädä huomaamatta ilman tarkkaa seurantaa 2.12.2013
2.12.2013 Seisovan kiiman kesto
Jälkikiima 1-3 vrk ovulaatio tapahtuu jälkikiiman aikana noin 30 tuntia seisovan kiiman alusta ovulaatiokohtaan alkaa kehittyä keltarauhanen samaan aikaan kun munasolu (hedelmöittynyt tai ei) viipyy vielä munanjohtimessa kehittyvä keltarauhanen aloittaa progesteronituotannon keltarauhanen kehittyy ja tuottaa progesteronia riippumatta siitä tapahtuuko hedelmöitystä tai ei progesteronipitoisuus pitää nousta jyrkästi kiiman jälkeisinä päivinä Ovuloitunut munasolu pysyy hedelmöittymiskykyisenä vain n. 8-12 tuntia, siksi siemennyksen ajoitus on tärkeä!!! Ovulaatioarpi, johon keltarauhanen alkaa kehittyä 2.12.2013
Verennäyttö Munasolun irtoamisen jälkeen kohdun limakalvoilta tulee veri, ei välttämättä näy kaikilla selvästi Ei välttämättä joka kiimakierrolla verennäyttöä Hiehoista noin 80 % näyttää veren Lehmistä noin 50 % näyttää veren Verenvuoto osoittaa että nauta on suurella todennäköisyydellä ollut kiimassa mutta EI kerro kiiman tarkasta ajankohdasta eikä siemennyksen onnistumisesta!! Erään tilaston mukaan verennäyttöön siemennettyjen uusimattomuusprosentti oli noin 33 % Toki jo valmiiksi sulatettu annos tiineyttää paremmin eläimessä kuin annoksen tyhjääminen lietekuiluun Joskus verenlasku myös tiineillä eläimillä
Kiiman oireita Kiiman vaihe Hyppäämin en Käyttäytymi nen Ulkoiset sukuelimet Limavuoto Verivuoto Karvapeite pään, hännän ja lautasten alueella esikiima hyppii muita eläimiä huutelee, levoton, puskee muita vulva punoittaa, turvonnut vähän, vetistä, hypätessä valuu ulos ei puhtaat kiima hyppii muita, mutta jää myös itse seisomaan ystävällinen muille, nuoleskelee muita, yhä levoton vulva punoittaa, turvonnut, emättimen seinämä märkä ja liukas kristallinkirka sta, venyvää harvoin hyppyjälkiä mutaa, irronnutta karvaa jälkikiima hyppii muita, mutta pakenee itse alta rauhoittuu vähitellen turvotus vähenee määrä vähenee, muuttuu tahmeaksi 1-3 pv oireiden hävittyä runsaasti hyppyjälkiä
Siemennyksen ajoittaminen tiineys% aika ennen kiimaa nuuskii toisten lehmien sukuelimiä siemennyksen paras ajankohta häpy punoittaa, kostea ja turpea pyrkii hyppäämään muiden selkään tuntia kiiman jälkeen eläin on kiinnostunut muista eläimistä yrittää hypätä valutusta esikiima 1 3 päivää ks:n ajoitus Seminologikoulutuksen kehittämishanke eläin jää alle seisomaan toisten sitä hypätessä seisontarefleksi kristallinkirkasta, seisova venyvää limaa, kiima seisova kiima 18 tuntia ( 4 38 t ) antaa toisen hypätä eläin rauhoittuu limaa hyvä paras hyvä valuttelu loppuu, verenlasku mahdollisesti jälkikiima 1 3 päivää Seija Vahtiala, erikoiseläinlääkäri
Oikea siemennysajankohta Siemennyksen jälkeen siittiöt tarvitsevat ns. kapasitaatioajan eli jälkikypsymisen Tämä vaihe kestää n.3-6 tuntia ja vasta tämän vaiheen jälkeen siittiöt ovat hedelmöittämiskykyisiä Pakastesiemen pysyy hedelmöittämiskykyisenä n. 24 tuntia (vaihtelua on jonkin verran,+/-) Munasolun irtoamisen jälkeen munasolu säilyy hedelmöittymiskykyisenä n. 8-12 tuntia Siemennyksen ajoitus on juuri tämän vuoksi tärkeää Muista myös ne lehmät/hiehot jotka pitää kuitenkin siemennyttää jo esikiimavaiheessa
Oksitosiinin vaikutus siemenen kuljetusmekanismissa Siemennystekniikka -Eläimen rauhallinen käsittely tärkeää -Jos eläin pelkää tai on vihainen siemennettäessä adrenaliini syrjäyttää estrogeenin ja oksitosiinin vaikutuksen -> kohtu ei kuljeta siementä eteenpäin
Valekiimat Kiimojen välissä kasvavat follikkeliaallot saattavat saada aikaan näkyviä kiiman oireita Keltarauhasen olemassaolo (progesteronitaso korkealla) estää ovulaation ja follikkelit surkastuvat myös valekiimaoireet laantuvat Follikkeliaaltoja ehtii olla kahden varsinaisen kiiman välillä 2-3 eläimestä riippuen Progesteronitestillä voi selvittää, onko kyseessä valekiima, jos kiimaoireiden ajankohta ei täsmää kiimakiertoon Jos monta eläintä on yhtä aikaa kiimassa, myös valekiimassa olevat aktiivisempia
Follikkeliaallot kiimakierron aikana
Hiljainen kiima Ovatko hiljaiset kiimat yleistyneet karjoissa? Hiljainen kiima EI ole mikään hormonikierron häiriö Naudalla on tällöinkin aivan normaali kierto, vain ulkoiset kiimanmerkit puuttuvat löytyykö progesteronitestillä? EI välttämättä tarvitse hormonihoitoa, jos kuitenkin poikimisesta jo runsaasti aikaa, järkevää hoitaa Lehmän tai hiehon hiljainen kiima voi joillekin ihmisille olla näkymättömämpi kuin toisille, joillekin jopa täysin näkyvä > kiimantarkkailun vaikutus asiaan Erityinen huomio ensikoihin: todella monta muutosta poikimisen jälkeen, poikiminen-maidontuotanto-kasvuensikkovuotena hampaiden vaihtuminen yms.
Keltarauhasvaihe, 14 vrk keltarauhasvaihe on kiimakierron vaiheista pisin progesteronipitoisuus noustessaan muuttaa kohdun olosuhteet alkiolle suotuisaksi mikäli hedelmöittyminen tapahtuu ja eläin jää kantavaksi, keltarauhanen jatkaa progesteronin tuotantoa aina poikimiseen saakka korkea progesteronipitoisuus on välttämätön tiineyden etenemiselle mikäli hedelmöitystä ei tapahdu tai hedelmöittynyt munasolu ei syystä tai toisesta pysty kehittymään, keltarauhanen toimii vain kiimakierron 16.-17. päivään saakka sen tuhoutuessa progesteronipitoisuus laskee nopeasti ja lehmä tulee uudestaan kiimaan
Kiimantarkkailun apuvälineet Kynä ja paperia + tehokas taskulamppu Kiimakalenteri Aktiivisuusmittarit, maitomäärän muutokset Progesteronitestit Jäljet hypityksi tulemisesta, värit Lukitusaidat
Progesteroni
Miksi progesteronitestejä?? progesteronitutkimukset auttavat lehmien hedelmällisyyden seurannassa ja selvittelyssä käytön tulee olla suunniteltua ja järjestelmällistä yksittäisellä tai satunnaisella näytteenotolla saadaan epävarmoja, vaikeasti tulkittavia, harhaanjohtavia tuloksia
Progesteronitestin käyttö Kiiman varmistaminen näyte kiimapäivänä Munasarjatoiminnan varmistaminen kiiman jälkeen näyte 9-10 vrk kiiman jälkeen Kiiman uusimisen seuranta 1. näyte 19 vrk ja 2. näyte 22 vrk kiiman jälkeen Tiineystesti - 22 vrk kiiman jälkeen Hoidon seuranta eläinlääkärin ohjeen mukaan
Eri progesteronitestien raja-arvoja Tiineystesti 1-9 nmol/l ei tiine 10-14 nmol/l ei tiine, raja-arvo 15-29 nmol/l mahdollisesti tiine 30-100 nmol/l mahdollisesti tiine, 85% varmuus Kiimatesti 1-6 nmol/l mahdollisesti kiimassa 6-10 nmol/l mahdollisesti kiimassa, raja-arvo 11-100 nmol/l ei kiimassa Munasarjojen toimintatesti 1-10 nmol/l mahdollisesti munasarjahäiriö 11-15 nmol/l munasarjat toimivat heikosti tai lähellä kiimaa 16- nmol/l munasarjat toimivat
P4 Rapid - Pikaprogesteronitesti Tulos 5 minuutissa Maitonäyte ei tarvitse olla jälkimaidosta Tehdyn testiliuskan voi säilyttää vertailupohjaksi seurantanäytettä varten, tulos ei muutu säilytyksessä Säilytys -30 - +40 C, ei siis jääkaappisäilytystarvetta Testauspaketissa pitkä säilytysaika Hinta n. 4 / testi eli samaa luokkaa kuin meijeriin lähetettävän progesteroninäytteen Hyvä, kun tarvitaan pian tietoa esim. siemennyspäätöstä tehtäessä
Seurantalaitteet Keräävät tietoa kiimakäyttäytymisestä vuorokauden ympäri lähes reaaliajassa Helpottavat hallitsemaan suuren eläinmäärän kiimantarkkailua ja nykyään samalla myös terveydenseurantaa On mahdollista asentaa myös ulos, seurantaalue jopa 500 m Ovat apuvälineitä, varmista seurantatietojen paikkansapitävyys myös silmämääräisesti
Hedelmällisyysasiantuntijaseminologin käynnillä Tiineystarkastukset 6 viikon tiineydestä alkaen Lepokaudella olevien eläinten tarkistukset Tarvittaessa ohjaaminen eläinlääkärin hoitoon Alkionluovuttajien ja vastaanottajien seuranta Kiimantarkkailun opastus Tarvittaessa muiden asiantuntijoiden puoleen ohjaaminen Navettaolosuhteiden arviointi Ruokinnan oikeellisuuden arviointi Sorkkaterveyden arviointi 32
Kiitos!