Koiran keinosiemennys Ell. Lena Lindh S

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koiran keinosiemennys Ell. Lena Lindh S"

Transkriptio

1 Koiran keinosiemennys Ell. Lena Lindh

2 Yleistä koiran keinosiemennyksestä Koiran keinosiemennyksestä on viime vuosien aikana tullut tärkeä apuväline koirankasvattajille ympäri maailman suunnitelmallisessa jalostuksessa Keinosiemennys mahdollistaa sopivimman uroksen käytön jalostuksessa esimerkiksi pitkistä välimatkoista johtuen uomessa tieto keinosiemennysmahdollisuuksista on levinnyt nopeasti kasvattajien keskuudessa ja kysyntä lisääntyy jatkuvasti uomessa keinosiemennyksiä tehdään vuosittain n. 500 kpl

3 Keinosiemennyksen syyt Pitkät välimatkat uroksen ja nartun välillä Astumisen epäonnistuminen kokemattomuuden tai esimerkiksi sairauden kuten selkäongelman takia Tiukat karanteenimääräykset Jo kuolleiden urosten käyttö jalostuksessa Jalostuspohjan ja geneettisen materiaalin laajentaminen eri rotujen sisällä

4 Koiran keinosiemennys Erityisesti lisääntyneen kysynnän takia on kuitenkin tärkeää että säännöt koiran keinosiemennykselle ovat kaikille osapuolille selkeät Vaarana on että käytämme keinosiemennyksen avulla yksilöitä jalostukseen joiden ei kuuluisi lisääntyä, esimerkiksi matalaa libidoa osoittavat yksilöt

5 uomen Kennelliiton ohjeet koiran keinosiemennykselle Keinosiemennyksen syyna ei saa olla nartun tai uroksen haluttomuus tai kyvytto myys normaaliin astutukseen. iemennyksen tai sperman keräyksen saa suorittaa eläinlääkäri. iirretyn tai pakastetun sperman mukana pitää olla eläinlääkärin antama todistus sen alkuperästä (sperman keräystodistus). iementänyt eläinlääkäri toimittaa Kennelliittoon todistuksen siemennyksestä sekä todistuksen sperman alkuperästä.

6 iemennettävän nartun ja spermaa luovuttavan uroksen pitää olla tunnistusmerkitty ja merkintä tarkistetaan toimenpiteen yhteydessä. Eläinlääkäri on velvollinen antamaan eettisiä ohjeita siemennyksen oikeutuksesta. Ohjeen noudattaminen on uroksen omistajan ja kasvattajan vastuulla. uositellaan, että pakastespermalla siemennettävällä nartulla on ollut aiemmin ainakin yksi normaalista astutuksesta luonnollisesti syntynyt pentue. Jalostusstrategian mukaan jalostukseen käytetään vain koiria, jotka pystyvät lisääntymään luonnollisesti ja hoitamaan pentujaan. Uroksia, jotka eivät ole aiemmin kyenneet astumaan normaalisti tai joilla on puutteellinen sukuvietti, ei tule käyttää jalostukseen keinosiemennyksenkään avulla.

7 Keinosiemennys on perusteltua: kun on olemassa lääketieteellinen syy (muu kuin perinnöllinen sairaus tai vika); esim. loukkaantumisesta johtuva selkä- tai jalkavika, joka estää astumisen uroksella mahdollisesti tulehdus, joka voisi tarttua narttuun uros on nuori ja yliaktiivinen, astutus ei onnistu uros samassa taloudessa hallitsevan nartun kanssa, ei halua astua narttu ei hyväksy kyseistä urosta (yleistä samassa taloudessa olevilla)

8 Keinosiemennystä ei tulisi hyväksyä: jos uroksella tai nartulla on häiriintynyt lisääntymiskyky kun astutus ei onnistu perinnöllisen sairauden tai vian vuoksi uros tai narttu sairastaa tai periyttää vakavaa perinnöllistä sairautta tai vikaa käytetään liikaa yksittäisiä uroksia ja jalostuspohja kapenee

9 Kennelliiton ohjeet: iemennyspentueen rekisteröinnin ehtona on, että siemennyksen on tehnyt eläinlääkäri. Pakastesperma on peräisin Kennelliiton hyväksymästä spermapankista. sperma (sekä tuore että pakaste) on eläinlääkärin keräämää tai hänen suoranaisessa valvonnassaan kerättyä ja käsiteltyä. permalähetystä tulee seurata eläinlääkärin allekirjoittama todistus sperman otosta ja sperman laadusta.

10 eläinlääkäri toimittaa siemennyksestä kahden viikon kuluessa Kennelliittoon täyttämänsä lomakkeen, jonka nartun (ja uroksen) omistaja on allekirjoittanut.

11 iemennysajan määrittäminen Hyvien tulosten saamiseksi oikean siemennysajankodan määrittäminen on erittäin tärkeää Nartun kiiman seuranta aloitetaan noin 7:enä juoksun vuorokautena Nartulta otetaan verinäyte josta määritellään progesteroni sekä emättimen irtosolunäyte (papa)

12 iemennysajankohdan määrittäminen Nartun ollessa estrogeenin vaikutuksen alaisena emättimen limakalvo paksuuntuu ja verenkierto uloimpiin kerroksiin heikentyy Verenkierron heiketessä uloimmat solukerrokset irtoavat Nartun ollessa hyvässä kiimassa näytteeseen jää runsaasti irronneita, sarvestuneita epiteelisoluja

13

14 Emättimen irtosolunäyte kerätään seuraavasti: Vulva pyyhitään puhtaaksi verestä Emättimeen syötetään topsitikku jota kevyesti pyöritetään vasten emättimen seiniä Näyte levitetään lasilevylle Värjäys metanoli-kristallivioletilla

15 Emättimen irtosolunäytteen otto

16 iemennysajankohdan määrittäminen Luotettavimman tuloksen saa seuraamalla emättimen irtosolunäytteitä sekä veren progesteronitasoa muutaman päivän välein Lasketaan että koira ovuloi kun emättimen irtosolunäyte on kypsä eli sarvestuneita soluja esiintyy noin 80 % ja progesteronitaso on 5-10 ng/ml

17 Koirien siemennyksissä käytetään: Tuorespermaa iirtospermaa Pakastespermaa

18 Tuoresperma Tuorespermalla siementäminen tapahtuu useimmiten kun luonnollinen astutus ei jostain syystä onnistu Erityisesti tuorespermalla siementäessä tulee varmistaa ettei syynä siementämiselle ole esimerkiksi uroksen haluttomuus perma kerätään urokselta nartun läsnäollessa Tämän jälkeen motiliteetti, tiheys ja määrä tarkistetaan Narttu siemennetään heti sperman keruun jälkeen kohtuun tai emättimeen

19 iirtosperma iirtospermalla tarkoitetaan tuoretta jäähdytettyä spermaa iirtospermaa käytetään usein kun välimatkat uroksen ja nartun välillä ovat pitkiä iirtospermalla siemennetään kun nartun progesteroniarvo on ylittänyt 10 ng/ml. iirtospermapaketissa sperma säilyy huoneenlämmössä siemennyskelpoisena noin 2 päivän ajan iirtospermaa käytettäessä narttu siemennetään kohtuun, mikäli laatu hyvä mahdollisesti emättimeen

20 iirtosperma perma kerätään kiimaisen nartun avulla itten tarkistetaan sperman laatu, määrä, tiheys, motiliteetti ja prosentuaalisesti mahdollisten siittiövikojen osuus siemennesteestä Tämän jälkeen sperma laimennetaan ravintoliuokseen ja jäähdytetään hitaasti +5 asteeseen perma säilytetään huoneenlämmössä koko kuljetuksen ajan

21 Pakastesperma Pakastespermaa käytetään usein kun välimatkat uroksen ja nartun välillä ovat pitkät tai kun kyseinen jalostukseen toivottu uros on jo kuollut Pakastespermaa tulisi käyttää nartulle jolla aikaisempi pentue perma kerätään kiimaisen nartun läsnäollessa Tutkitaan Pakataan olkiin Jäähdytetään + 5 asteeseen Pakastetaan nestemäiseen typpeen

22 Pakastesperma iemennyshetkellä pakastesperma sulatetaan ohjeiden mukaisesti ja käytetään heti Esimerkiksi Opvet:issa, 70 c vesi 8 sekunnin ajan Pakastespermalla siemennetään kun ovulaatiosta kulunut 2,5-3,5 päivää ja nartun progesteroniarvo on yli 15 ng/ml 3-4 päivää ovulaatiosta koiran kiiman edetessä kohdunkaulalle muodostuu sitkeä limatulppa Tällöin sperma ei enää pääse etenemään itsenäisesti emättimestä kohdun puolelle Koska pakastespermasiemennys ajoittuu niin myöhäiseen vaiheeseen on sperma aina saatava kohtuun

23 iemennysmenetelmät kandinaavinen menetelmä Endoskooppinen menetelmä Kirurginen siemennys

24 kandinaavinen menetelmä Nartun kohdunkaula fiksoidaan palpoiden vatsapeitteiden päältä Emättimeen ohjataan muovinen ohjuri Kohdunkaulaa manipuloidaan niin että muovisen ohjurin sisällä oleva metallikatetri saadaan ohjattua kohdukaulan läpi kohdun puolelle

25 kandinaavinen katetri

26 Endoskooppi-menetelmä Toinen vaihtoehto on koiran siementäminen kuituoptisella tähystimellä Nartun seistessä toimenpidepöydällä valonlähteeseen kiinnitetty tähystin viedään kohdunkaulan suulle Kohdunkaula suoristetaan ja katetri viedään kohdunkaulan läpi kohdun puolelle

27 Toimenpidehuone

28 Endoskooppi

29 Laitteisto

30 Katetri

31 Katetri

32 iemennys endoskoopin avulla

33 iemennyksen jälkeen narttu seisoo kallistetulla pöydällä n. 10 min ajan takaisinvuodon välttämiseksi

34 Yleensä nartut hyväksyvät toimenpiteen helposti Mikäli narttu ei halua seistä annetaan kevyt rauhoitus Tarkoituksena kuitenkin on että narttu seisoo päydällä omin jaloin jolloin pääsy kohtuun onnistuu parhaiten

35 Kirurginen siemennys Kirurgista siemennystä harkitaan aina viimeisenä vaihtoehtona kun toiset menetelmät eivät onnistu tai sperman laatu on erittäin heikkoa Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa menetelmä on kielletty koska katsotaan ettei ole eettisesti oikein aiheuttaa koiralle leikkaukseen liittyvää rasitusta lisääntymisen vuoksi uomessa ei kieltoa Usa:ssa suurin osa siemennyksistä tehdään tänäpäivänä kirurgisesti

36 Kirurginen siemennys

37 Kirurginen siemennys Kirurginen siemennys tehdään nartun ollessa anestesiassa Vatsaontelo avataan ja sperma viedään molempiin kohdunsarviin pienen kanyylin avulla

38 iemennysajankohdan määrittäminen- Tuoresperma Koska koira ovuloi epäkypsiä munasoluja joiden kypsymiseen kuluu n. 2 päivää, riippuu oikea siemennysjankohta siemennyksessä käytettävästä spermasta Kypsymisen jälkeen munasolut pysyvät hedelmöittymiskelpoisina parin päivän ajan Tuoresperma säilyy hedelmöittämiskykyisenä nartun sisällä usean päivän ajan Tuorespermaa käytettäessä siemennyshetkeksi suositellaan ovulaatiopäivää ja mahdollisesti uusintaa 2 päivän jälkeen

39 iemennysajankohdan määrittäminen- iirtosperma iirtospermaa käytettäessä narttu siemennetään 1-2 vuorokautta oletetun ovulaation jälkeen jolloin paikalla on mahdollisimman monta kypsää munasolua iirtosperma säilyy käyttökelpoisena n. 2 vrk:n ajan kun sperma säilytetään alkuperäisessä pakkauksessa, huoneenlämmössä.

40 iemennysajankohdan määrittäminen- Pakastesperma Pakastesperman siittiöt säilyvät hengissä noin 12 tunnin ajan Tästä johtuen on oikea siemennyshetken määrittäminen erityisen tärkeää Pakastesiemennys ajoitetaan päivää ovulaation jälkeen Koiran kiiman edetessä kohdunkaulalle muodostuu sitkeä limatulppa n. 3-4 päivää ovulaatiosta joka ei kuitenkaan estä katetrin viemistä kohtuun

41 Tiinehtyvyysprosentit Tutkimuksia tähän mennessä niukasti Tekemässäni Merja Dahlbomin keinosiemennyksiin perustuvassa tutkielmassa saimme seuraavat tiinehtymisprosentit: Tuore sperma 70,0% Pakastesperma 61,0%

42 Tutkimuksia maailmalta eager et al. (1975) saivat tuorespermaa käytettäessä tiinehtymisprosentin 64,5% ja pakastespermalle 65,8% Pretzer et al. (2006) saavuttivat 137:lle Greyhound-nartulle endoskoopin avulla tehdyille pakastekeinosiemennyksille tiinehtymisprosentin 89,4 % Thomassen et al.(2006) tutkivat vuosina tehtyjä pakastekeinosiemennyksiä ja saivat tiinehtymisprosentiksi 73,1% kandinaavisella katetrilla siemennettäessä kohtuun tridh, (2007). Tehty tutkimus perustuu Ruotsin Kennelliiton virallisiin tietoihin vuosien tehtyihin 1636 keinosiemennykseen tuore- sekä pakastespermalla. Tiinehtymisprosentit sijaitsivat % välillä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

Koiran lisääntyminen ja sen ongelmat. Tuire Tamminen Mevet, Helsingin yliopisto

Koiran lisääntyminen ja sen ongelmat. Tuire Tamminen Mevet, Helsingin yliopisto Koiran lisääntyminen ja sen ongelmat Tuire Tamminen Mevet, Helsingin yliopisto Kiimakontrollista Ensikertalaiset, astuminen ei onnistu Iäkäs uros, uroksen saatavuus Astutusten määrä Keinosiemennys Tyhjäksi

Lisätiedot

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta Kolmivuotiskyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa rodusta, sen terveydestä ja elinvoimaisuudesta. Kysely toimitetaan vuosittain kolme vuotta

Lisätiedot

Keinosiemennyksen kiemurat. 13.02.2016 Tuire Tamminen Mevet, Helsingin yliopisto

Keinosiemennyksen kiemurat. 13.02.2016 Tuire Tamminen Mevet, Helsingin yliopisto Keinosiemennyksen kiemurat 13.02.2016 Tuire Tamminen Mevet, Helsingin yliopisto Historiaa 1677 Siittiöt löytyivät spermasta (Van Leeuwenhoek) 1780 Ensimmäinen pentue keinosiemennyksellä (Spallanzani) 1954

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1

SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1 SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1 1. ASTUTUKSET JA PENTUEET Tällä kyselyllä kootaan afgaanien astutuksiin ja synnytyksiin sekä pentuajan ongelmiin liittyviä kokemuksia. Muistelun helpottamiseksi

Lisätiedot

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen.

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen. Jalostuskriteerit Jalostustoimikunnan suosituksen ja kerhon pentuvälitykseen pääsyn kriteerit (perustuvat rodun JTO:hon ja Kennelliiton jalostusstrategiaan sekä rekisteröintiohjeisiin): Ikäsuositukset

Lisätiedot

Ongelmatamman tiineyttäminen

Ongelmatamman tiineyttäminen Ongelmatamman tiineyttäminen Tiina Reilas Tampere 10.3.2015 1 Ongelmatamman tiineyttäminen Hyvä lihavuuskunto Ei kilpailuteta Huolellinen kiimakontrolli Aloitetaan viimeistään vapun jälkeen Keinosiemennys

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus) KKK-HHS / Pointterijaos Koiran nimi Terveystiedustelu 1 Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli Uros 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Narttu Väri Onko koirasi ääniherkkä (esim. ilotulitus,

Lisätiedot

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Parsonrussellinterrierit ry / Jalostustoimikunta KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Kysely on syytä palauttaa allekirjoituksella varustettuna, sillä vastanneiden nimet julkaistaan Parsonlehdessä.

Lisätiedot

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Tulosta lomake, täytä se ja postita 20.4.2016 mennessä osoitteeseen Riikka Aho, Pölkkyinniementie 23 A, 58900 RANTASALMI Kyselykaavake

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Liite 4 Sivu 1 / 7 Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Kasvattajia tiedotettiin kyselystä Suomen Bassetkerhon jäsenlehdessä Basset Bulletinissa (2/2016), Suomen Bassetkerhon

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Jalostustussuositukset olivat käsiteltävinä kahden vuoden tauon jälkeen vuosikokouksessa 27.11.11. Yksimielisyyteen päästiin vain silmien

Lisätiedot

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014

TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 TERVEYSRISKILASKURI v. 2014 Perinnölliset sairaudet Hannes Lohi: Koirilla esiintyy heti ihmisen jälkeen lajeista eniten erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Yli 400 erilaista perinnöllistä sairautta on

Lisätiedot

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa SUN ry:n yksi tehtävistä on kartoittaa unkarinvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja tervetulleita.

Lisätiedot

SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS

SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS Suomen Suurijapaninkoira ry TERVEYSKARTOITUS sivu 1 SUOMEN SUURIJAPANINKOIRA RY:N ROTU- JA TERVEYSKARTOITUS PYYDÄMME VASTAAMAAN ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN HUOLELLA, KOSKA VASTAUSTEN PERUSTEELLA LAADIMME

Lisätiedot

SUOMEN AFGAANIT RY Sivu 1

SUOMEN AFGAANIT RY Sivu 1 SUOMEN AFGAANIT RY Sivu 1 1. ASTUTUKSET JA PENTUEET Tällä kyselyllä kootaan afgaanien astutuksiin ja synnytyksiin sekä pentuajan ongelmiin liittyviä kokemuksia. Muistelun helpottamiseksi alle on listattu

Lisätiedot

Spermansiirtotuloksiin vaikuttavat tekijät

Spermansiirtotuloksiin vaikuttavat tekijät Spermansiirtotuloksiin vaikuttavat tekijät Terttu Katila Helsingin yliopisto Varsomistulokset 1991-2005 80 75 70 65 fh sb 60 55 50 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä: 1/6 Yksi Suomen Puolanvinttikoirat ry:n tehtävistä on kartoittaa puolanvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot:

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: Skotlanninterrierikerhon terveyskysely 2015 1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: 2. PAINO Koiran paino (kg): 3. TERVEYDENTILA

Lisätiedot

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle.

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle. Pentueraportti Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle. 1. Lomakkeen käyttötarkoitus Ilmoitan astutuksen suunnittelusta pentuvälitystä varten Ilmoitan

Lisätiedot

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA VESIKOIRAT RY/ ESPANJANVESIKOIRIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA 1) PEVISA-ohjelman tiukennukset SILMÄTARKASTUSLAUSUNTO: astutushetkellä voimassa oleva lausunto,

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet Jalostustussuositukset ovat tarkasteltavina kahden vuoden tauon jälkeen. Jalostuksellisesti aika on lyhyt, mutta paljon ehtii siinäkin ajassa tapahtua koirarintamalla. On siis hyvä käydä suositukset läpi

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry Suomen Snautserikerho ry Jalostustoimikunta 24.9.2017 1 Taustaa: Kysely lähetettiin kasvattajat sähköpostilistan kautta kaikille kasvattajille Kyselyn aika väli 1.1.2011-30.6.2017 Aikavälillä rekisteröityjä

Lisätiedot

FCI:N KANSAINVÄLISET JALOSTUSSÄÄNNÖT

FCI:N KANSAINVÄLISET JALOSTUSSÄÄNNÖT FCI:N KANSAINVÄLISET JALOSTUSSÄÄNNÖT (alkuperäisversiot löytyvät osoitteesta http://fci.be/en/breeding-42.html) JOHDANTO 1. FCI:n (Fédération Cynologique Internationale) kansainväliset jalostusmääräykset

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus hevosten keinosiemennysaseman toimintaa koskevista vaatimuksista

Maa- ja metsätalousministeriön asetus hevosten keinosiemennysaseman toimintaa koskevista vaatimuksista MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 41/EEO/2006 Päivämäärä Dnro 30.11.2006 3245/01/2006 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.12.2006 - toistaiseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä-

Lisätiedot

Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen

Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen Me allekirjoittaneet Yorkshirenterrieri ry:n jäsenet esitämme rotuyhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltäväksi rodun liittämisen PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten

Lisätiedot

Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, Helsinki

Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Suomen Irlanninterrierit ry:n syyskokous Aika: su 29.10.2017 klo 12 Paikka: Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, 00370 Helsinki 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Laura

Lisätiedot

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 Hyvä whippetin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 1985 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE Venäläis-eurooppalaisten laikojen jalostustoimikunta esittää Suomen Laikajärjestö ry:n hallitukselle rodun jalostuksen tavoiteohjelman kohta 4.3.2 (s. 22

Lisätiedot

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014 Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota

Lisätiedot

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Miten lähteä liikkeelle? Suunnittelu Tietojen keruusta sopiminen rotuyhdistyksessä Sitouttaminen Tiedottaminen Tekninen toteutus Suunnittelu

Lisätiedot

Suomeen voidaan rekisteröidä koira, jonka omistajalla tai kasvattajalla on vakituinen asuinpaikka Suomessa.

Suomeen voidaan rekisteröidä koira, jonka omistajalla tai kasvattajalla on vakituinen asuinpaikka Suomessa. Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry JALOSTUKSEN POIKKEUSLUPAOHJEISTUS YLEISTÄ REKISTERÖINNEISTÄ Kennelliiton koirarekisteriohje (voimassa 01.01.2013 alkaen). Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben r.y.

Lisätiedot

Mikäli kasvattaja ei täytä pentulistan ehtoja, kasvattajan tulevia pentueita ei enää oteta SRY: n pentulistalle.

Mikäli kasvattaja ei täytä pentulistan ehtoja, kasvattajan tulevia pentueita ei enää oteta SRY: n pentulistalle. ILMOITUS PENTULISTALLE Kasvattaja ilmoittaa pentueen pentulistalle oheisella lomakkeella sekä liittää mahdolliset kopiot todistuksesta lomakkeen liitteeksi. Ilmoitus lähetetään pentuvälittäjälle joko postitse

Lisätiedot

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Kysely Vastausten palautus Vastausten julkaisu Arvonta Tämä kysely on osa viime vuonna julkaistua terveyskyselyä. Tänä vuonna kysely suunnataan kasvattajille

Lisätiedot

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta

Lisätiedot

KEESHOND TERVEYSKYSELY

KEESHOND TERVEYSKYSELY KEESHOND TERVEYSKYSELY Vuosi 2008 Hyvä kessun omistaja, Ole hyvä ja täytä etusivulle kysytyt koiran, kasvattajan ja omistajan tiedot. Rastita toiselle sivulle tiedot koiran virallisista tutkimustuloksista.

Lisätiedot

Lisenssihakemus oriille, jolla on voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus jalostusluokassa I.

Lisenssihakemus oriille, jolla on voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus jalostusluokassa I. YLEISEN LUVAN ORILISENSSI HAKEMUS 201 7 Lisenssihakemus oriille, jolla on voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus jalostusluokassa I. Valitse alta hakemustyyppi: Uusi yleinen lupa Vanhan yleisen luvan

Lisätiedot

LIITE 1. JTO JALOSTUSTOIMIKUNNAN SÄÄNNÖT YLEISTÄ

LIITE 1. JTO JALOSTUSTOIMIKUNNAN SÄÄNNÖT YLEISTÄ LIITE 1. JTO 2016-2020 JALOSTUSTOIMIKUNNAN SÄÄNNÖT YLEISTÄ Rodunjalostuksen tavoitteena on käyttöominaisuuksiltaan ja ulkomuodoltaan rodunomainen, fyysisesti sekä psyykkisesti terve koira. Jalostustoimikunta

Lisätiedot

SUOMEN BULLTERRIERIYHDISTYKSEN KASVATTAJAPÄIVÄT ITU:n maja 14.5.2016

SUOMEN BULLTERRIERIYHDISTYKSEN KASVATTAJAPÄIVÄT ITU:n maja 14.5.2016 SUOMEN BULLTERRIERIYHDISTYKSEN KASVATTAJAPÄIVÄT ITU:n maja 14.5.2016 LISÄÄNTYMISONGELMAT LISÄÄNTYMÄSSÄ? Merja Dahlblm ELT, lisääntymistieteen ja pieneläinsairauksien erikiseläinlääkäri, Dipl.E CAR Lajin

Lisätiedot

Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu kyynärnivellausunto, lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto.

Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu kyynärnivellausunto, lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Suomen Amerikanstaffordshirenterrieriyhdistys ry:n hallituksen ehdotus EHDOTUS A Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu kyynärnivellausunto, lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto.

Lisätiedot

JALOSTUSOHJE

JALOSTUSOHJE JALOSTUSOHJE 1.8.2014 31.7.2015 Yleistä Nartunomistajan tulee ottaa yhteyttä jalostustoimikuntaan hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusta (suositus 2kk ennen astutusta) ja esittää suunnittelemansa yhdistelmät

Lisätiedot

- 3.2 Voisiko pentueen määritellä samoin kuin sijoitussopimuksen osalta?

- 3.2 Voisiko pentueen määritellä samoin kuin sijoitussopimuksen osalta? Kysymykset: 1) Kauppasopimus: - Onko Kennelliiton vanhassa kauppasopimuksessa (1.2.1995) jotain sellaista, jonka vuoksi sopimus oli pakko uudistaa (toki huomioiden sopimuksessa virhevastuulle asetettu

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje 1. Velvoitteet Ottaessaan vastaan SAJ - FSK:n jalostusneuvojan tehtävät asianomainen sitoutuu noudattamaan rotujärjestön jalostustoimikunnan johtosääntöä

Lisätiedot

RECEPTAL vet 4 mikrog/ml

RECEPTAL vet 4 mikrog/ml VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKEVALMISTEEN KAUPPANIMI Receptal vet 4 mikrog/ml 2 VAIKUTTAVAT AINEET JA APUAINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 millilitra injektionestettä sisältää: Vaikuttavat aineet: Busereliiniasetaatti

Lisätiedot

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014

Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014 Saksanpaimenkoirien jalostuksen tilastokatsaus 2014 Koonnut Eero Lukkari Taulukossa 1 on Jalostustietojärjestelmästä poimittu vuositilasto rekisteröinneistä. Luvuissa on mukana sekä lyhyt- että pitkäkarvaiset.

Lisätiedot

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika:

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika: PENTUEKYSELY Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite pentueen syntymäaika: pentuja syntyi kaikkiaan mukana myös menehtyneet pentueen emä: veriryhmä pentueen isä: veriryhmä emä testattu

Lisätiedot

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille Terveyskysely viisi vuotta täyttänlle irlanninvesispaniellle Irlanninvesispanielien jalostustoimikunta haluaa terveyskyselyllä selvittää ja kerätä tietoa rodun ylsestä terveydestä. Näppituntumalla tiedämme,

Lisätiedot

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa

Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty vuosikokouksessa Liite 3 (1) Suomen Leonberginkoirat ry JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty vuosikokouksessa 29.3.2014 Nämä ohjeet on laadittu yleisesti hyväksyttyjä koiranjalostuksen periaatteita ja Suomen Kennelliiton Finska

Lisätiedot

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä.

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä. Luonnekysely Hei Estrelanvuoristokoiran omistaja! Toivomme, että mahdollisimman moni estrelan omistaja täyttää tämän kyselyn, jotta saisimme totuudenmukaisen kuvan rodun tämän hetkisestä tilanteesta luonteen

Lisätiedot

Osu oikeaan Kiimantarkkailun rutiinit ja apuvälineet. Satu Kilponen Hedelmällisyysasiantuntija Faba Osuuskunta

Osu oikeaan Kiimantarkkailun rutiinit ja apuvälineet. Satu Kilponen Hedelmällisyysasiantuntija Faba Osuuskunta Osu oikeaan Kiimantarkkailun rutiinit ja apuvälineet Satu Kilponen Hedelmällisyysasiantuntija Faba Osuuskunta Kiimantarkkailurutiinien pohjaksi tarvitaan Säännölliset tiineystarkastukset (6 vkoa, viim.2

Lisätiedot

Lisäksi ruumiinavauksissa on joillain sairastuneista todettu vesipää, ja muutamalta on puuttunut toinen munuainen.

Lisäksi ruumiinavauksissa on joillain sairastuneista todettu vesipää, ja muutamalta on puuttunut toinen munuainen. ARDS - nuorten dalmatiankoirien hengitysvaikeusoireyhtymä Seija Tiainen Julkaistu DAL-lehdessä 1993 ja 1997, päivitetty 2002 ARDS tunnetaan ihmisillä aikuisiällä ilmenevänä sairausprosessina, jossa jokin

Lisätiedot

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Suomen Ridgeback- yhdistys ry:n jalostustoimikunta postittaa tammikuussa 2009 kaikille tiedossaan oleville vuosina 2001-2003 sekä vuosina 2005-2007 syntyneiden rhodesiankoirien

Lisätiedot

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1 Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1 * Jos sinulla on useampi dandie, ole hyvä ja täytä jokaiselle oma lomake KIITOS! * Mikäli kirjoitustila loppuu kesken, lisätilaa löytyy lomakkeen

Lisätiedot

määrittää siemennysajankohdan oikea-aikaisesti suhteessa määrittäminen

määrittää siemennysajankohdan oikea-aikaisesti suhteessa määrittäminen 3.15 Tuotantoeläinten tilasiemennys Ammattitaitovaatimukset, arvioinnin kohteet ja kriteerit osaa kehittää eläinainesta jalostuksen avulla määrittää siemennysajankohdan siementää tuotantoeläimiä huolehtia

Lisätiedot

Pentueen rekisteröinnin ehtona on, että pentueen vanhemmista on ennen astutusta annettu virallinen

Pentueen rekisteröinnin ehtona on, että pentueen vanhemmista on ennen astutusta annettu virallinen JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN (hyväksytty vuosikokouksessa 26.3.2017) Nämä ohjeet on laadittu yleisesti hyväksyttyjä koiranjalostuksen periaatteita ja Suomen Kennelliiton Finska Kennelklubbenin koiranomistajan

Lisätiedot

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013 Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn vastausten tarkastelu Shetlanninlammaskoirien terveyskyselyn tarkoituksena on kartoittaa rodun terveystilannetta. Terveyskyselylomake on Shetlanninlammaskoirat

Lisätiedot

2.1 Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinnossa osoitettu osaaminen

2.1 Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinnossa osoitettu osaaminen 2 TUOTANTOELÄINTEN HOIDON JA HYVINVOINNIN AMMATTITUTKINNON MUODOSTUMINEN 2.1 hyvinvoinnin ammattitutkinnossa osoitettu osaaminen 2.2 Tutkinnon osat muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta

Lisätiedot

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys Suomen Mäyräkoiraliiton hallitus esittää vuoden 2014 loppuun voimassa olevan PEVISA

Lisätiedot

Kiimakierron vaiheet. Esikiima 21.03.2007

Kiimakierron vaiheet. Esikiima 21.03.2007 Kiimakierron vaiheet KIIMANTARKKAILU kiimakierron säätelyn keskus on hypotalamus tuottaa vapauttajahormonia, joka ohjaa aivolisäketta aivolisäkkeen tuottamat hormonit ohjaavat munasarjojen toimintaa kiimakierto

Lisätiedot

Unelma, joka ei toteutunut Lisääntynyt hedelmättömyys

Unelma, joka ei toteutunut Lisääntynyt hedelmättömyys Unelma, joka ei toteutunut Lisääntynyt hedelmättömyys Tekstin alkuosa on lyhennetty käännös Eiðfaxista 1/2004 ja Suomen tilannetta koskeva loppuosa Linda Bergström. Jón Finnur Hansson, jalostustuomari,

Lisätiedot

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön)

MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) MITÄ RODULLEMME ON TAPAHTUNUT VIIME VUOSINA! (Tämän artikkelin on laatinut Tarmo Välimäki 24.03.2011 SDJ.n ja sen jäsenistön käyttöön) Käsittelen ja tarkastelen tässä kirjoituksessani jalostustoimikunnan

Lisätiedot

Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito. ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016

Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito. ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016 Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016 Minkki verinen kohtutulehdus Minkeillä kohtutulehdukset ovat harvinaisia. Parituksessa infektioriski

Lisätiedot

Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta

Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta Tiedonjyväsiä cavalierien geenitestauksista imuroituna maailmalta Genetiikan tutkijat Englannin Kennel Clubin ja AHT:n kanssa yhteistyössä ovat laatineet seuraavanlaisen artikkelin Episodic Fallingista

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä ESITIETO 1. Oletko saanut linkin kyselyyn sähköpostitse tai paperisen kyselylomakkeen postissa kotiin?, sain tiedon kyselyn alkamisesta muuta kautta TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu 3. Onko

Lisätiedot

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 Hely, 038977/80, ( Ensimmäinen Beagleni ) Hilu, 25483A/ 76& MVA Tommi, 18685/78 Miten se tapahtui Tasapurentainen, tiukka, innokas ja liian hyvä vei etusormen Kolmet

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA Kaikki koiran perimät geenit sisältyvät 39 erilliseen kromosomipariin. Geenejä arvellaan

Lisätiedot

Kennelliitto uusi sopimuksensa uudet käyttöön heti

Kennelliitto uusi sopimuksensa uudet käyttöön heti Kennelliitto uusi sopimuksensa uudet käyttöön heti Kennelliitto on päivittänyt kaikki sopimuslomakkeensa. Kauppasopimus, sijoitussopimukset, jalostusoikeuden luovutussopimukset, astutussopimus ja osamaksusopimus

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Genetics for Life. Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra

Genetics for Life. Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra Genetics for Life Miten optimoin tiineystulokset seksatulla siemenellä? Anne Terpstra 1 Seksattu siemen???? Tärkeitä tekijöitä Normaali siemen Seksattu siemen Annoshinta Halvempi Kalliimpi Lehmävasikoiden

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...

Lisätiedot

Lapsille. Lapsille. Siemennesteen pakastaminen. Hyvä tietää ennen näytteenottoa

Lapsille. Lapsille. Siemennesteen pakastaminen. Hyvä tietää ennen näytteenottoa Lapsille Lapsille Siemennesteen pakastaminen Hyvä tietää ennen näytteenottoa Nämä tiedot on suunnattu kaikille, joille tarjotaan mahdollisuutta siemennesteen pakastamiseen. Sisällysluettelo Miksi siemennestettäni

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 79/05. 9.12.2005 5329/01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2006 alkaen - toistaiseksi Kumoaa

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 79/05. 9.12.2005 5329/01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2006 alkaen - toistaiseksi Kumoaa MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 79/05 Pvm Dnro 9.12.2005 5329/01/2005 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2006 alkaen - toistaiseksi Kumoaa Kotieläinten jalostusaineksen polveutumistodistuksista

Lisätiedot

Sakanpaimenkoiran rakenneja ominaisuusarviointi

Sakanpaimenkoiran rakenneja ominaisuusarviointi Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajapäivät 19-20.01.2008 Lahdessa Keijo Kodis Sakanpaimenkoiran rakenneja ominaisuusarviointi Talentsichtung Valintaperusteet. Molekyyligenetiikka DNA Genotyyppi Sukulaiset

Lisätiedot

Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry. Kamreerintie 8, ESPOO Puh. (09) , Fax (09)

Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry. Kamreerintie 8, ESPOO Puh. (09) , Fax (09) Koirarekisteriohje 2010 Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry. Kamreerintie 8, 02770 ESPOO Puh. (09) 887 300, Fax (09) 8873 0331 www.kennelliitto.fi 1 12. Maksut... 11 12.1. Omistajailmoitukseen

Lisätiedot

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika?

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika? 1 / 8 Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika? Katariina Mäki Ensimmäinen koirien lonkkanivelen kasvuhäiriön, lonkkavian, vähentämiseksi tarkoitettu vastustamisohjelma on ollut Suomessa

Lisätiedot

Koirarekisteriohje 2011 Kennelliiton hallituksen hyväksymä

Koirarekisteriohje 2011 Kennelliiton hallituksen hyväksymä Koirarekisteriohje 2011 Kennelliiton hallituksen 26.8.2010 hyväksymä Voimassa 1.1.2011 alkaen. Määräykset koskevat ohjeen voimaan tulon jälkeen tapahtuneesta astutuksesta syntyneitä pentueita. Määräyksistä

Lisätiedot

Hyvä Schipperken omistaja!

Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperke Kerho ry:n 18.11.2012 1(6) Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperkekerho ry suorittaa kartoitusta rodun yleisestä terveystilanteesta. Saadaksemme mahdollisimman kattavan ja totuudenmukaisen

Lisätiedot

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104 SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104 Säkäkorkeus: 49 cm (1) 47 cm (1) 46 cm (1) 45 cm (3) 44 cm (5) 43 cm (2) 42 cm (6) 41 cm (7) 40 cm (22) 38 cm

Lisätiedot

Sähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen.

Sähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen. Tiedonkeruuohjeistus 21.2.2013 1(5) HEDELMÖITYSHOITOJEN TILASTOINTI Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista. Stakes keräsi vuosilta 1994 2005

Lisätiedot

1 Yleistä... 2 2 Rekisteröinti ja merkinnät... 2 2.1 Pentueen rekisteröinnin ehdot... 2 2.2 Kasvattaja... 3 2.3 Pentujen ja rekisteritodistusten

1 Yleistä... 2 2 Rekisteröinti ja merkinnät... 2 2.1 Pentueen rekisteröinnin ehdot... 2 2.2 Kasvattaja... 3 2.3 Pentujen ja rekisteritodistusten 1 Yleistä... 2 2 Rekisteröinti ja merkinnät... 2 2.1 Pentueen rekisteröinnin ehdot... 2 2.2 Kasvattaja... 3 2.3 Pentujen ja rekisteritodistusten luovuttaminen... 3 2.4 Rekisteritodistukseen rekisteröinnin

Lisätiedot

MyDogDNA-geenitestaus

MyDogDNA-geenitestaus MyDogDNA-geenitestaus 1. Mene osoitteeseen https://mydogdna.com/fi/ostoskori. 2. Kohdassa MyDogDNA 2019 valitse alasvetovalikosta jompi kumpi: Jos koira pitää testata Pompen taudin ja/tai deneratiivisen

Lisätiedot

Siitoskoiran valinta. Katariina Mäki 2010

Siitoskoiran valinta. Katariina Mäki 2010 Siitoskoiran valinta Katariina Mäki 2010 Siitoskoiran valintaan vaikuttavat monet asiat. On mietittävä mitkä ovat ensisijaiset jalostustavoitteet, mistä saadaan tarpeeksi tietoa koirista ja mitkä ovat

Lisätiedot

Uroksen jalostuskäyttö

Uroksen jalostuskäyttö Uroksen jalostuskäyttö Sisällysluettelo päivitetty 7.6.2014/J.Fors YLEISTÄ... 3 REKISTERÖINTIEHDOT... 3 SSSK RY:N JALOSTUSTOIMIKUNTA... 4 JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA (JTO)... 4 PEVISA... 5 YLEISTÄ... 5

Lisätiedot

ELL Nina Menna Vetcare Oy ja Mäntsälän eläinlääkäriasema

ELL Nina Menna Vetcare Oy ja Mäntsälän eläinlääkäriasema ELL Nina Menna Vetcare Oy ja Mäntsälän eläinlääkäriasema Koiran lisääntyminen Lajin säilymisen kannalta normaalit lisääntymistoiminnot ovat elinehto Koirien on pystyttävä lisääntymään ilman ongelmia ja

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet esitämme, että ranskanbulldoggi-rodulle anotaan PEVISA-ohjelmaa. Esityksemme rodun PEVISA-ohjelmaksi on seuraava:

Me allekirjoittaneet esitämme, että ranskanbulldoggi-rodulle anotaan PEVISA-ohjelmaa. Esityksemme rodun PEVISA-ohjelmaksi on seuraava: Tampereella 20.9.2014 ESITYS PEVISA-OHJELMAKSI Me allekirjoittaneet esitämme, että ranskanbulldoggi-rodulle anotaan PEVISA-ohjelmaa. Esityksemme rodun PEVISA-ohjelmaksi on seuraava: Pentueen vanhemmilla

Lisätiedot

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY Taustatiedot Sukupuoli uros narttu Ikä Jos koira on jo kuollut, ikä ja kuolinsyy (jos tiedossa) Säkäkorkeus (cm) Paino (kg) Terveys Millainen on koirasi yleinen

Lisätiedot

Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset

Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset Suomen Tanskandoggi Ry:n jalostusohjesääntö Tanskandogin Jalostuksen Tavoiteohjelma

Lisätiedot

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=18458, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=18458, Julkaistu: 3.3.2015. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=858, Julkaistu: 5 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi Onko koiralla todettu jokin synnynnäinen vika? Vastaus Lukumäärä Prosentti % % 6% 8%

Lisätiedot

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA

YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Suomen Kennelliitto r.y. Finska Kennelklubben r.f. YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Sisällys Taustaa... 3 Tavoitteet... 3 Toimenpideohjelmat... 4 1. Koiranjalostuksen tavoitteet... 4 2. Jalostuksen ohjaus Kennelliitossa

Lisätiedot

Hevosen alkionsiirrot nykytilanne ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Tiina Reilas Tampere 10.3.2015

Hevosen alkionsiirrot nykytilanne ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Tiina Reilas Tampere 10.3.2015 Hevosen alkionsiirrot nykytilanne ja tulevaisuuden mahdollisuudet Tiina Reilas Tampere 10.3.2015 Historiaa Maailman ensimmäiset alkionsiirtovarsat syntyivät 1970 luvun alussa Kaupalliset alkionsiirrot

Lisätiedot