TOIMINTASUUNNITELMA 2015



Samankaltaiset tiedostot
TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2016

VUOSIKERTOMUS 2014 ÅRBERÄTTELESE 2014

Demeter ehkäisevä väkivaltatyö naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Hanna Kommeri, ehkäisevän väkivaltatyön vastaava

Ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja sisäisen kasvun osaamiskeskus Kompetenscenter för individens och samfundets välmående och inre tillväxt

Sinustako työnohjaaja?

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Toimintasuunnitelma 2018

JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia

Strategia Henkinen ilmaston muutos Kohti vastuullista ihmisyyttä

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Sosiaalialan AMK -verkosto

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

SAKU-strategia

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi Ehkäisevä päihdetyö

Mediakasvatusseuran strategia

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Hyvinvoinnin puolesta

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Yhteistyötä ja kehittämistäkolmas sektori ammattikorkeakoulun kumppanina

PALOMA- projekti

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä : MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

TSL:n strategia vuosille

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry


Crohn ja Colitis ry.

HESETA RY STRATEGIA

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry

Ajankohtaiset terveiset väkivaltatyöstä

Yksi elämä -terveystalkoot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

VOI HYVIN yleisöluento

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi. Miessakit ry & Miestyön Osaamiskeskus 2011

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

VIESTINTÄSUUNNITELMA

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/9 Hallitus Sivu 1 / 5

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Neuvokas-projekti * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Tampereen mielenterveysseura ry:n ja kriisikeskus Osviitan tulevaisuusohjelma vuosille

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

Pohjois-Savon Kylät ry

Pori Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Monitoimijainen perhevalmennus

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta

miestyön osaamiskeskus

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Transkriptio:

Ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja sisäisen kasvun osaamiskeskus Kompetenscenter för individens och samfundets välmående och inre tillväxt TOIMINTASUUNNITELMA 2015 VERKSAMHETSPLAN 2015

SISÄLLYSLUETTELO 1. MARIA AKATEMIA RY... 3 2. TOIMIELIMET JA YHTEISTYÖ... 3 2.1 VUOSIKOKOUS JA JÄSENET... 3 2.2 HALLITUS... 4 2.3 HENKILÖSTÖ JA TOIMINTARAKENNE... 4 2.4 YHTEISTYÖTAHOT JA SIDOSRYHMÄT... 5 3. TOIMINTA... 5 3.1 YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN... 5 3.2 YHDISTYKSEN TUTKIVA JA KEHITTÄVÄ TYÖOTE... 6 3.3 SUOMENKIELISEN JAOSTON TOIMINTA... 6 3.3.1 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja koulutustoiminta... 6 3.3.2 Ehkäisevä väkivalta työ Demeter-toiminta... 7 3.3.3 Työyhteisöpalvelut... 8 3.3.4 Naisten hyvinvointipalvelut... 8 3.3.5 Psykoterapiapalvelut... 9 3.3.6 Senioritoiminta... 9 3.3.7 Jäsentoiminta... 10 3.3.8 KATSE-toiminta... 10 3.3.9 Vapaaehtoistoiminta... 10 3.4 RUOTSINKIELISEN JAOSTON TOIMINTA - SVENSKA SEKTIONEN... 11 4. TIEDOTTAMINEN... 11 5. TALOUS... 12 5.1 RAY:N RAHOITUS... 12 5.2 MUU RAHOITUS... 12

1. MARIA AKATEMIA RY on valtakunnallinen, yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon ja sitoutumaton yhdistys, joka toimii ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja kasvun osaamiskeskuksena. Yhdistys on perustettu 13.6.2006. Toiminnan taustalla on Maria Akatemian perustajan Britt-Marie Perheentuvan kehittämä käsikirjoitusteoria.(linkki) Yhdistyksen missiona on ihmisyyttä arvostavan kulttuurin vaaliminen ja vahvistaminen ja visiona lisääntynyt tietoisuus ihmisenä olemisen käsikirjoituksesta. Toiminnan tavoitteena on yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiosaamisen kehittäminen, toteuttaminen ja vakiinnuttaminen valtakunnallisesti. Yhdistyksen toimintamuotoja ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja koulutustoiminta, työyhteisöjen kehittäminen, ehkäisevä väkivaltatyö naisille ja hyvinvointi- ja psykoterapiapalvelut. Työtä tehdään yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasoilla. Työn viitekehys on sukupuolierityinen ja psykodynaaminen. Yhdistyksen toiminta tapahtuu suomen, ruotsin ja englannin kielellä. toimii yleishyödyllisenä kansalaisjärjestönä edistämällä ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia: - yhteiskunnallisella vaikuttamistyöllä - toteuttamalla ja kehittämällä vapaaehtoistoimintaa - järjestämällä ja kehittämällä matalan kynnyksen palveluita - toimimalla valtakunnallisissa yhteistyöverkostoissa - kouluttamalla työssä tutkittua tietoa yhteiskunnan eri toimijoille Keskeisimmät tavoitteet vuodelle 2015 ovat: 1. Vahvistetaan osaamiskeskuksen toiminnan laatua ja kehitetään arviointia 2. Laajennetaan Maria Akatemian toimintaa ja lisätään tunnettavuutta valtakunnallisesti 3. Osallistutaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimitaan yksilöiden ja yhteisöjen kanssa ihmisyyttä arvostavan kulttuurin vahvistamiseksi 2. TOIMIELIMET JA YHTEISTYÖ 2.1 Vuosikokous ja jäsenet Yhdistyksen vuosikokous kokoontuu sääntömääräisesti. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi ja kannatusjäseneksi voivat hakeutua yhdistyksen ideasta kiinnostuneet yksityishenkilöt, yhteisöt tai säätiöt. Jäsenet hyväksyy hallitus, joka myös päättää kunniajäsenten nimeämisestä. Hallitus päättää vuosittain ketkä varsinaisista jäsenistä nimitetään yhdistyksen kouluttajiksi. Kouluttajat muodostavat yhdistyksen kouluttajayhteisön. 2015 tavoitteena on kasvattaa jäsenmäärää niin, että toimintavuoden lopussa yhdistyksellä on 130 jäsentä ja 5 kannatusjäsentä. Toimintasuunnitelma 2015 3/13

2.2 Hallitus Yhdistyksen jäsenistö valitsee hallituksen vuosikokouksessa. Hallitus muodostuu toimijoista, joiden yhteiskunnallinen panos ja osaaminen edistävät yhdistykselle asetettuja tavoitteita. Hallituksen tehtävänä on yhdistyslain asettamien tehtävien lisäksi huolehtia yhdistyksen sääntöjen mukaisen toiminnan toteutumisesta. Hallitus kokoontuu 6-8 kertaa vuodessa. Vuosikokouksessa 29.4.2014 valittu hallitus: Puheenjohtaja: Sirpa Lautjärvi (toimitusjohtaja Pro Veritas Oy) Varsinaiset jäsenet: Pirjo-Riitta Antvuori, varapuheenjohtaja (erikoissairaanhoitaja, veteraani-kansanedustaja) Irmeli Halinen (opetusneuvos, Opetushallitus) Peter Peitsalo (kehittämispäällikkö, Miessakit ry) Risto Railo (työnohjaaja, taideterapeutti) Piia Ruutu (erityisopettaja, Sophie Mannerheimin koulu) Hanna Sarakorpi (rehtori, Saunalahden koulu) Eivor Wallinvirta (yliopettaja, Arcada ja kouluttaja, Maria Akatemia) Hallituksen varsinaisille jäsenille ei valita varajäseniä. Hallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Tiina Simons. 2.3 Henkilöstö ja toimintarakenne Maria Akatemian toiminta on kasvanut tasaisesti perustamisvuodesta 2006. Yhdistyksellä on palkattuina työntekijöinä toiminnanjohtaja, osa-aikainen kehittämisvastaava, osa-aikainen toimistosihteeri sekä kaksi Demeter-koordinaattoria. Kouluttajayhteisössä on 15 kouluttajaa. Vuonna 2015 palkataan rahoituksen varmistuttua lisää henkilöstöä toimintoja vastaava määrä. Yhdistyksen toimintajaostojen hallinto- ja työkokouksissa käsitellään käytännön asioita, tarkastellaan sekä arvioidaan yhdistyksen toiminta-ajatuksen mukaista toimintaa sekä tavoitteita. Huhtikuussa 2013 perustettu johtoryhmä sekä keväällä 2014 perustettu toimintamuotojen vastaavista koostuva laajennettu johtoryhmä jatkavat toimintaansa. Toimintamuotojen vastaavat tekevät hallinnolliset tehtävät luottamustehtävinä. Toimintasuunnitelma 2015 4/13

2.4 Yhteistyötahot ja sidosryhmät toimii valtakunnallisesti yhteistyössä eri järjestöjen, yhteisöjen ja organisaatioiden kanssa terveys-, sosiaali- ja sivistystoimen aloilla, pari- ja perhetyön, väkivaltatyön, maahanmuuttotyön, seurakunta- ja diakoniatyön sekä oppilaitosten toimijoiden kanssa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Osallistutaan Helsingin Tyttöjen talon Avoimen toiminnan ohjausryhmään. Osallistutaan Perhejärjestöjen yhteistyöfoorumiin. Osallistutaan Nuorten Keskuksen asiantuntijaryhmään. Osallistutaan Tampereen perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyverkostoon. Kumppanuus- ja yhteistyöverkoston jäseniä ovat: Ensi- ja turvakotien liitto Helsingin kaupunki/ Varhaisen tuen perhetyö Lastensuojelun Keskusliitto Nicehearts ry Monika Naiset liitto ry Miessakit ry Perhejärjestöjen yhteistyöfoorumi Helsingin Tyttöjen Talo Pirkanmaan sovittelutoimisto Setlementti Naapuri ry Jyvälän Setlementti ry Kuopion seudun mielenterveysseura Hyvä Mieli ry Oulun Ensi- ja turvakoti ry Tavoitteena on jatkaa tuloksellista ja monipuolista yhteistyötä yhteistyökumppanien kanssa sekä laajentaa yhteistyöverkostoa. 3. TOIMINTA 3.1 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Yhteiskunnallisella vaikuttamistyöllä pyritään lisäämään yksilöiden ja yhteisöjen tietoa ja tietoisuutta hyvinvointiosaamisesta sekä herättämään ja vahvistamaan ennaltaehkäisevää asennetta ja vastuullisuutta. Maria Akatemian yhteiskunnallisena tehtävänä on toimia ihmisyyden kestävän kehityksen edistäjänä: - korostamalla ihmisarvon merkitystä - syventämällä ihmisyyden olemuksen ymmärtämistä - vahvistamalla ihmisen henkistä kasvua ja potentiaalia - tukemalla ihmisen kykyä tunnistaa oma identiteettinsä ja kykyä liittyä toisiin ihmisiin sekä toimia yhteisöissä rakentavalla tavalla Eettisenä päämääränä on ihmisten hyvinvointiosaamisen vahvistaminen ja kehittäminen arjessa huomioiden fyysinen, henkinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen näkökulma. Tätä toteutetaan seuraamalla yhteiskunnallisia ilmiöitä ja keskusteluja, tarttumalla ongelmakohtiin ja tukemalla ennaltaehkäisevää ajattelua. Vaikuttamistoiminnan keskeisiä keinoja ovat tiedottaminen, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen eri medioissa, yhteistyöverkostojen vahvistaminen, osallistavan toiminnan Toimintasuunnitelma 2015 5/13

kehittäminen ja järjestäminen sekä eri aiheista pidetyt teemaillat, luennot, seminaarit ja symposiumit. 3.2 Yhdistyksen tutkiva ja kehittävä työote Tutkivalla ja kehittävällä työotteella toteutetaan Maria Akatemian visiota, muodostetaan uutta tietoa ja ylläpidetään työn laatua. Tutkiva työote (Maria Akatemian mentorointi) huomioi asiakastyössä ja yhteiskunnassa havaitut ilmiöt ja asiat keskeisenä osana työtä. Havaitut ilmiöt tuodaan mentorointiin yhteiseen työskentelyyn. Keskeinen osa mentorointia on ammatillisen laadun ylläpitäminen. Tätä toteutetaan yksilöllisellä ja yhteisöllisellä prosessilla arvioimalla asiakastyötä ja ammatillisuutta. Mentorointiin osallistuvat kaikki kouluttajat. Mentoreina toimivat kouluttajat ja johtoryhmän jäsenet osallistuvat säännölliseen johtamismentorointiin. Arviointi-, seuranta-, kehittämis- ja tutkimustyö perustuu asiakkailta, jäseniltä, kouluttajilta ja yhteistyökumppaneilta kerättyyn laadulliseen ja määrälliseen tietoon. Palautetta kerätään kaikkien toimintajaostojen asiakastyöstä. Vuonna 2015 jatketaan toiminnan arviointia ja palautteen keräämistä sekä arviointi- ja palautejärjestelmän kehittämistä. Keskeisin painotus vuoden 2015 kehittämistoiminnassa on Maria Akatemian arvojen ja strategian kirkastaminen, työn laadun syventäminen sekä yhdistyksessä tutkitun ja kehitetyn käsikirjoitusteorian niveltäminen Maria Akatemian toimintajaostojen työhön. Mentorointirakenteen lisäksi yhdistyksellä on säännölliset kehittämisiltapäivät (6 kertaa vuonna 2015) sekä kauden aloitus- ja päätöspäivät (4 kertaa vuonna 2015), joissa tehdään arvo-, tavoite- strategia- ja arviointityöskentelyä. 3.3 Suomenkielisen jaoston toiminta 3.3.1 Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja koulutustoiminta Maria Akatemia pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnassa vallitsevaan asenneilmapiiriin edistämällä perustehtävänsä mukaista toimintaa keskustelu- ja vaikuttamistapahtumissa, koulutuksissa sekä kaikkien toimintajaostojen perustyön kautta. Maria Akatemia tarjoaa teemailtoja, seminaareja, symposiumeja sekä eripituisia koulutuksia yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiosaamisen vahvistamiseksi. Osaamista vahvistetaan tutkimalla ja analysoimalla uusinta tietoa sekä etsimällä uusia ratkaisumalleja. Kohderyhmiä ovat kaikki omasta ja yhteisön hyvinvoinnista kiinnostuneet yksityishenkilöt, ammattilaiset ja yhteisöt. Vuoden 2015 tavoitteena on järjestää seuraavat tapahtumat ja koulutukset: - Prima Mater -symposium (huhtikuu 2015) - KATSE-kumppanuusseminaari, Kuopio (marraskuu 2015) - Työnohjaajakoulutus (2013 2015, 2-vuotinen, 60 op) - Väkivalta on ehkäistävissä -koulutus (2015 2016) - Ryhmäohjaajakoulutus (jatkokoulutus edelliselle) - Erityistason naistietoisuuskoulutus (2015 2016) - Vapaaehtoistyön koulutus (2015) Toimintasuunnitelma 2015 6/13

3.3.2 Ehkäisevä väkivalta työ Demeter-toiminta Demeter-toiminta (RAY:n tuella vuodesta 2003) ehkäisee perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ja on erikoistunut naisen väkivaltadynamiikkaan. Ehkäisevä väkivaltatyö tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa. Ammattilaisille tarjotaan koulutusta, työnohjausta ja konsultointia väkivaltakysymyksissä. Tavoitteena on lisätä tietoa ja tietoisuutta, joka mahdollistaa vastuunottoa ja katkaisee väkivallan kierrettä, jonka juuret ovat yksilöiden varhaisissa vuorovaikutussuhteissa ja sukupolviketjuissa. Toiminnan tavoitteet vuonna 2015 1) Vahvistetaan toiminnan laatua ja kehitetään arviointia: - Pilotoidaan Demeter-ryhmäohjaajakoulutus - Kehitetään laadukasta Demeter-ohjaajayhteistyötä - Selvitetään vaikuttavuutta seurantatutkimuksella ja seurantakäynneillä 2) Laajennetaan toimintaa ja lisätään tunnettavuutta - Yhdistetään MaSu-työmuoto Demeter-toimintaan - Kehitetään yhteistyömalleja. 3) Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun eri medioissa ehkäisevän väkivaltatyön näkökulmasta Demeter-työn toimintavuosi 2015 koostuu seuraavista osa-alueista: 1. Valtakunnallisen asiakastyön mallin toteuttaminen ja laajentaminen Palvelumuodot ovat: - valtakunnallinen auttava puhelin Avoin linja - kartoittavat yksilökeskustelut: noin 115 yksilöasiakasprosessia vuoden aikana (pääkaupunkiseutu ja Pirkanmaa) - puhelimitse käytävät yksilökeskustelut (em. alueiden ulkopuolella olevat paikkakunnat) - ammatillisesti ohjatut vertaisryhmät: 7 kpl (Helsinki ja Tampere) - seurantakäynnit ja jatkoryhmät 2. MaSu-työmuodon toteuttaminen Demeter-työn yhteydessä Maahanmuuttajataustaisten naisten ja heidän perheidensä tukeminen väkivallan ehkäisytyön kautta on toteutettu projektina 2010 2014. Työ yhdistetään Demeter-työhön 2015. - Toteutetaan uusia toimintatapoja mm. siirtämällä palvelua ja matalan kynnyksen toimintaa alueille. Tehdään yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa, jotta saavutetaan maahanmuuttajataustaiset naiset tuen piiriin - Vahvistetaan verkostoitumista ja haetaan uusia yhteistyökumppaneita. - Jatketaan yhteistyötä: Monika-naisten liitto ry (Helsinki), Nicehearts ry (Vantaa). 3. Tutkimus-, arviointi-, kehittämis- ja seurantatyö - Työn tutkiminen ja arviointi moniammatillisen Demeter-työryhmän mentoroinneissa - Demeter-ryhmäohjaajakoulutuksen pilotointi - Asiakastyön raportointi- ja itsearviointilomakkeet, tunnuslukujen kerääminen - Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tarpeen kartoittaminen 4. Demeter-työstä saadun osaamisen kouluttaminen Koulutetaan ihmissuhdealojen ammattilaisia ja opiskelijoita tunnistamaan, kohtaamaan ja ehkäisemään väkivaltaa asiakastyössä, työyhteisöissä ja yhteiskunnassa - Teemaillat - Väkivalta on ehkäistävissä -koulutus - Demeter-ryhmäohjaajakoulutuksen pilotointi Toimintasuunnitelma 2015 7/13

- Tilauskoulutukset ja -luennot 5. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, verkostoyhteistyö ja työryhmiin osallistuminen - annetaan TV-, radio- ja lehtihaastatteluita (3/toimintakausi), - osallistutaan yleisönosasto- ja blogikirjoituksilla yhteiskunnalliseen keskusteluun. - Demeter- julkaisun levittäminen - Väkivaltatyötä tekevien neuvonta ja konsultointi - Osallistuminen työryhmiin - Osallistuminen yhteen messutapahtumaan 6. Tieteellisten tutkimusten ja opinnäytetöiden tuottaminen - Tutkijayhteistyön kehittäminen mm. opinnäyteohjaamisten kautta - Jatketaan väitöskirjayhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa 7. Vapaaehtoistoiminta - Peilipöytä iltojen toteuttaminen Helsingissä ja Tampereella - KATSE-kirjallisuuspiirien toteuttaminen Helsingissä ja Tampereella osana KATSE-toimintaa - Vapaaehtoisten kouluttaminen Avoin Linja -päivystäjiksi (koulutus, toiminnan ylläpitäminen, työnohjaus) 3.3.3 Työyhteisöpalvelut Työyhteisöpalveluiden toiminta kohdistuu työelämän ja työyhteisöjen eri ilmiöihin ja niiden ilmenemiseen yhteiskunnassa. Työyhteisöpalveluiden keskeiset painotusalueet ovat: - sisäisen käsikirjoituksen merkitys työyhteisödynamiikassa - sisäisen johtajuuden vahvistaminen - sukupuolet sekä sukupolvet työyhteisön voimavarana - väkivalta ilmiönä työyhteisöissä, työyhteisön aggressiot ja väkivallan dynamiikka. Painotusalueista toteutetaan asiakkaan tarpeiden mukaan luentoja ja koulutuspäiviä. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen osallistutaan mm. julkaisemalla lehtiartikkeleita ammatillisissa lehdissä sekä ottamalla aktiivisesti osaa työelämään liittyvään keskusteluun. Toiminnan tavoitteet vuonna 2015 1. Työyhteisöpalveluiden tiimin vahvistaminen uusia työnohjaajia rekrytoimalla sekä palvelutarjonnan laajentaminen. 2. Yhdistyksen perusideaan pohjautuvan tukitoiminnan tarjoaminen koulutuksen ja työnohjauksen avulla työelämän eri organisaatioihin. 3. Palveluiden laadun takaaminen ja kehittäminen tutkivan työotteen ja säännöllisen mentoroinnin avulla. Vuonna 2013 alkanut työnohjaajakoulutus jatkuu maaliskuun 2015 loppuun asti. Uusi työnohjaajakoulutus alkaa vuonna 2016 ja sen suunnittelu- ja markkinointityötä tehdään vuoden 2015 aikana. 3.3.4 Naisten hyvinvointipalvelut Naisten hyvinvointipalveluiden toiminnan tarkoitus on naisen sisäisen kasvun ja itsetuntemuksen lisääminen sukupuolierityisyyden ja sukupolvierityisyyden näkökulmasta. Toimintasuunnitelma 2015 8/13

Oman sisäisen käsikirjoituksen tutkiminen ja sukupuolitietoisen identiteetin vahvistaminen tukee vastuunottoa omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, mikä heijastuu suoraan perheyhteisöjen, kumppanuuden, työyhteisöjen ja sitä kautta koko yhteiskunnan hyvinvointiin. ennaltaehkäisevästi. Toimintamuotoja asiakkaille ovat vertaisryhmät, yksilökeskustelut, luennot ja teemaillat. Toiminnan tavoitteet vuonna 2015 1. Vakiinnutetaan mentorointirakenne ja otetaan käyttöön arviointimenetelmä NHPitsetuntemusryhmissä 2. Jatketaan olemassa olevaa toimintaa (ryhmät, yksilöasiakkaat, luennot ja teemaillat) ja kehitetään uusia toimintamalleja ja toteutetaan niitä valtakunnallisesti 3. Osallistutaan yhteiskunnalliseen keskusteluun medianäkyvyyttä lisäämällä Naisten hyvinvointipalveluita tarjotaan Helsingin ja Tampereen toimipisteissä sekä Oulussa ja Riihimäellä. Koulutuksia ja luentoja tarjotaan valtakunnallisesti. Naisten teema- ja kasvuryhmien toteuttamiseen haetaan edelleen rahoitusta Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta. 3.3.5 Psykoterapiapalvelut Maria Akatemian yhteydessä toimivia psykoterapiapalveluja toteutetaan Kelan kuntoutustuen turvin sekä asiakkaiden itsekustantamana. Tiimiin kuuluu itsenäisinä yrittäjinä toimivia Valvira/Kela-oikeudet omaavia psykoterapeutteja tai psykoterapiakoulutuksesta valmistuvia. Toimintaa on Helsingissä ja Riihimäellä. Toiminnan tavoitteet vuonna 2015 1. Maria Akatemian psykoterapiapalveluiden laadun vahvistaminen mentoroinnin ja psykoterapeuttien sitoutumisen kautta. 2. Psykoterapiapalveluiden tunnettavuuden lisääminen mainostamalla ja luennoimalla. 3. Palvelun tarjonnan laajentaminen rekrytoimalla yksilöpsykoterapeutin oikeudet omaava psykoterapeutti palveluntuottajiksi Helsinkiin ja Tampereelle. 3.3.6 Senioritoiminta Seniorisektori aloitti toimintansa yleisölle tarkoitetulla keskustelulla vanhenemiseen liittyvistä aiheista toukokuussa 2014. Toiminnan tavoitteet vuonna 2015 1. Käydään yleistä keskustelua vanhenemiseen liittyvistä kysymyksistä 2. Tehdään sukupolviketjua eläväksi etsimällä muotoja, missä eri-ikäiset voisivat kohdata ja vahvistaa tätä yhteenkuuluvuutta 3. Tutkitaan, miten ikääntyvien ihmisten elämänkokemusta ja tietoa voidaan hyödyntää yhteiskunnallisesti Seniorisektorin toimintamuotoja vuonna 2015 ovat teemojen ympärillä järjestetyt keskustelufoorumit sekä pienryhmätyöskentelyt. Toimintasuunnitelma 2015 9/13

3.3.7 Jäsentoiminta Maria Akatemian jäsentoiminnan tarkoituksena on vahvistaa yhdistyksen toiminta-ajatusta. Se tarjoaa jäsenille osallistumisen ja keskustelun mahdollisuuksia yksilölle ja yhteiskunnalle tärkeistä asioista. Jäsentoiminnan tavoitteena 2015 on kehittää ja vakiinnuttaa jäsentoimintaa osana Maria Akatemian toimintamuotoja. 3.3.8 KATSE-toiminta KATSE-toiminnan päätavoite on nostaa esiin inhimillisen yhteyden ja vuorovaikutuksen merkitys ja laatu niin yksilötasolla kuin yhteisöissä. Tämä vaikuttaa yhteiskunnalliseen hyvinvointiin ja sisäisen pahoinvoinnin oireiden, kuten masennuksen, väkivallan ja syrjäytymisen sekä avioerojen ennaltaehkäisyyn. Kiinnittämällä huomiota vuorovaikutuksen laatuun herätetään ihmisten eettistä vastuuta ja vaikutusvaltaa yhteisestä hyvinvoinnista. KATSE-toiminta lähti liikkeelle kampanjasta, joka käynnistettiin vuonna 2013 Demeter-työn kymmenvuotisen historian innoittamana, ja se on vakiintunut Maria Akatemian toimintamuodoksi. KATSE on vaikuttamistyötä ja kansalaistoimintaa, kuten teemailtoja, kumppanuusseminaareja ja vapaaehtoisten ohjaamia teemaryhmiä (mm. KATSEkirjallisuuspiiri). KATSE-toiminnassa toteutetaan myös varainhankintaa ehkäisevän väkivaltatyön hyväksi, mm. myymällä teatterilippuja ja kampanjatuotteita. Vuoden 2015 tavoitteena on ylläpitää KATSE-toimintaa seuraavin tavoin: lisätä kansalaistoiminnan muotoja, osallistua ravintolapäivään ( KATSE-kahvila ) ja järjestää kumppanuusseminaari Kuopiossa. 3.3.9 Vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistoiminta on keskeinen osa Maria Akatemian toiminnan laatua. Se tarjoaa kansalaisvaikuttamismahdollisuuksia eri elämäntilanteessa oleville naisille ja miehille. Vapaaehtoistoiminta on avointa kaikille ja tarjoaa osallisuuden kokemuksia, kasvun mahdollisuutta sekä vastuuta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Vapaaehtoistoiminta edistää sosiaalista hyvinvointia ja vahvistaa aikuisten välistä yhteyttä vanhemmuuden ja toiminnallisuuden tueksi. Vapaaehtoistoimintaa arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti yhdessä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa suunnittelu- ja koordinointitapaamisissa suullisilla ja kirjallisilla arviointimenetelmillä. Vapaaehtoistoimijoille järjestetään koulutusta eri tehtävien mukaan vuosittain. Toiminnan tavoitteet vuonna 2015 1. Yhtenäistää ja vakiinnuttaa Maria Akatemian vapaaehtoistoimintaa sekä kouluttaa uusia vapaaehtoistyöntekijöitä 2. Vapaaehtoistoiminnan valtakunnallistaminen 3. Osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun medianäkyvyyttä lisäämällä Vapaaehtoistyötä tehdään kaikissa Maria Akatemian toimintamuodoissa. Vapaaehtoistoiminnan keskeisimmät muodot: Messut ja tapahtumat Vapaaehtoistyöntekijät voivat osallistua tapahtumien tuottamiseen yhdessä Maria Akatemian kouluttajien kanssa (mm. teemaillat, seminaarit, symposiumit). Toimintasuunnitelma 2015 10/13

Peilipöytä-teemaillat Vapaaehtoisvoimin toimivat Peilipöytä-teemaillat ovat avoimia, maksuttomia iltoja. Maria Akatemian kouluttamat vapaaehtoistyöntekijät toimivat Peilipöytä-iltojen alustajina ja keskusteluttajina. Teemailloissa on mahdollisuus saada tietoa vapaaehtoisten pitämän alustuksen pohjalta sekä tukea ja peiliä omille ajatuksilleen yhteisessä keskustelussa. Toiminnalla pyritään vaikuttamaan naisen eheyteen ja hyvinvointiin, mikä edistää myös perheiden ja lasten hyvinvointia ja terveyttä. KATSE-kirjallisuuspiirit: Vapaaehtoistyöntekijöiden ohjaama KATSE-kirjallisuuspiiri on tarkoitettu kaikille naisille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan katseen olemusta ja merkitystä kirjallisuudessa. Kaikki kirjat käsittelevät naisen katsetta ja nähdyksi tulemista. Teosten teemana on äitiys ja tyttäryys, sekä ylisukupolvisuuden varjot ja valot. Vapaaehtoistyöntekijät suunnittelevat tapaamisten sisällöt ja ohjaavat tapaamisissa yhteistä keskustelua. Avoin linja puhelinpäivystys: Vapaaehtoisten kouluttaminen Avoin Linja -päivystäjiksi on uusi vapaaehtoistyön muoto(koulutus, toiminnan ylläpitäminen, työnohjaus). Vapaaehtoistyöllä kytketään kansalaistoiminta osaksi naisen väkivallan ehkäisytyötä ja samalla Avoin Linja-toiminnan laajeneminen mahdollistuu. Työn ollessa vaativaa, tehtävään valituksi tulleiden vapaaehtoisten tulee oman taustakoulutuksen lisäksi saada riittävä koulutus ja säännöllinen työnohjaus päivystystyön tueksi. 3.4 Ruotsinkielisen jaoston toiminta - Svenska sektionen Till svenska sektionens uppgift hör att förstärka det svenskspråkiga i de olika verksamhetsformerna inom Maria Akademi. I sektionens verksamhet deltar både utbildare och medlemmar aktivt från Maria Akademi. Maria Akademis strukturella utveckling under år 2014 innebär att svenska sektionens uppgift år 2015 blir att planera sektionens arbete och sammansättning framöver. Hur vill vi arbeta för svensk kultur och det svenska i Finland och hur skall vi fungera som samhällspåverkare och fånga de behov och olika frågor som finns i samhället? Målsättningarna för år 2015 är: 1. att arbeta för en strukturell utveckling av sektionens verksamhet, och möjlig förändring av hur sektionens sammansättning skall se ut. 2. att rekrytera nya utbildare till sektionen. 3. lyfta upp och belysa teman som är aktuella och viktiga att diskutera i samhället. 4. TIEDOTTAMINEN Tiedotus- ja viestintätoiminnan tavoitteena on tukea yhdistyksen tavoitteiden toteutumista, kertoa yhdistyksen toiminnasta sekä tehdä yhdistyksen työn tuloksia näkyväksi. Sisäistä ja ulkoista tiedottamista tehdään eri välineiden ja kanavien kautta. Jäsenille sekä yhteistyöverkostoille lähetetään tietoa sähköpostitse yhdistyksen ajankohtaisista tapahtumista. Yhdistyksen kotisivut, Facebook-sivut ja esitteet pidetään ajantasaisina ja informatiivisina. Toimintasuunnitelma 2015 11/13

Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja keskusteluun osallistutaan yhdistyksen blogin sekä eri medioiden kautta antamalla lehti- radio- ja tv-haastatteluja. Kirjoitetaan itse artikkeleita ajankohtaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä sekä Maria Akatemian työmuodoista. Toteutetaan erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä osallistutaan messuihin, seminaareihin ja konferensseihin, joissa jaetaan tietoa yhdistyksen toiminnasta. 5. TALOUS Maria Akatemian taloudellista toimintaa hoidetaan ja seurataan toiminta- ja taloussäännöstön mukaisesti. Varainhankinta koostuu vuonna 2015 jäsen-, palvelu- ja vuokramaksuista, teemailtojen, koulutusten ja seminaarien osallistumismaksuista. 5.1 RAY:n rahoitus Yhdistyksen päärahoitus tulee Raha-automaattiyhdistykseltä. RAY:n rahoituksella toteutetaan Demeter-toimintaa 2003- (Ak1). Yhdistys on hakenut yleisavustusta järjestön toimintaan (Ay 1) sekä rahoitusta VAhVA-projektiin 2015 2019. Demeter-toiminnan (Ak) RAY:n tuki kattaa auttavan puhelimen toiminnan, asiakastyöstä aiheutuneet kulut, tiedotus- ja koulutustoiminnan sekä toiminnan muut kulut. Toimintaavustukseen haetaan korotusta laajentuneen toiminnan vuoksi. Keskeisimmät muutokset ovat MaSu-projektin 2010 2014 (C) integroituminen osaksi Demeter-toimintaa, asiakastyön lisääntyminen, henkilöresurssilisäys, vertaisryhmätyön lisääminen, valtakunnallistamistyö sekä vapaaehtoistyön kehittäminen ja lisääntyminen. 5.2 Muu rahoitus on voittoa tavoittelematon. Yhdistyksen varainhankinnasta saamalla tuotolla katetaan toiminnasta aiheutuneet kulut sekä rahoitetaan vähäistä osaa perustoiminnasta. Yhdistys hakee aktiivisesti rahoitusta toiminnalleen eri rahoitustahoilta. Vuodelle 2015 haetut ja haettavat projekti- ja toiminta-avustukset 1. Yleisavustus järjestön toimintaan 2015- (Ay 1) RAY 5/2014 2. Toiminta-avustus Demeter-toimintaan 2015- (Ak1) RAY 9/2014 3. VahVa-projektiavustus 2015-2019 (C10) RAY:lle 5/2014. (Vuoden 2015 aikana ei aloiteta hanketta, koska rahoitusta ei myönnetty.) 4. Naisten vertaisryhmätoiminta, vapaaehtoistyö ja väkivallan ehkäisytyö helsinkiläisille asiakkaille, Helsingin kaupunki 9/2014. 5. Naisten vertaisryhmätoiminta, vapaaehtoistyö ja väkivallan ehkäisytyö tamperelaisille asiakkaille, Tampereen kaupunki 1/2015 6. Naisten vertaisryhmätoiminta, vapaaehtoistyö ja väkivallan ehkäisytyö 2015, Espoon kaupunki 7. Naisten vertaisryhmätoiminta, vapaaehtoistyö ja väkivallan ehkäisytyö 2015, Vantaan kaupunki 8. Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö ja senioritoiminta, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, 6/2014 ja 6/2015. Toimintasuunnitelma 2015 12/13

TAPAHTUMAKALENTERI 2015 Tammikuu Teemaillat: Naisten hyvinvointipalveluiden teemailta (Tre) Ryhmät: Naisten kasvuryhmä äitiyden teemalla (10krt, Hki); Sukella uniisi tutustu itseesi uniryhmäviikonloppu (Hki); Vanhenemisen riemu ja hankaluus (10 krt/hki) Helmikuu Teemaillat: Naisten hyvinvointipalveluiden teemailta (Hki), Peilipöytä-teemailta (Hki ja Tre), KATSEkirjallisuuspiiri (Hki ja Tre) Ryhmät: Sukella uniisi tutustu itseesi (10 krt; Hki) Maaliskuu Teemaillat: Demeter-teemailta (Hki), Peilipöytä-teemailta (Hki), KATSE-kirjallisuuspiiri (Hki), Svenska sektionen. temakväll (Hki) Ryhmät: Naisten kasvuryhmä äitiyden teemalla (10krt; Hki) Huhtikuu Teemaillat: Peilipöytä-teemailta (Hki ja Tre), KATSE-kirjallisuuspiiri (Hki ja Tre) Seminaari: Prima Mater Symposium 2015 Toukokuu Teemaillat: Seniorisektorin teemailta Syyskuu Koulutus: Väkivalta on ehkäistävissä (Hki, syyskuu 2015-maaliskuu 2016) Teemaillat: Naistietoisuus -teemailta (Tre), Peilipöytä-teemailta (Hki ja Tre), KATSE-kirjallisuuspiiri (Hki ja Tre) Ryhmät: Naisten kasvuryhmä äitiyden teemalla (10krt, Hki); Sukella uniisi tutustu itseesi uniryhmäviikonloppu (Tre) Lokakuu Koulutus: Vapaaehtoistyö 1 peruskoulutus (VETY1; Hki) Teemaillat: Demeter-teemailta (Hki), Peilipöytä-teemailta (Hki ja Tre), KATSE-kirjallisuuspiiri (Hki ja Tre), Työyhteisöpalveluiden teemailta (Hki), Marraskuu Koulutus: Vapaaehtoistyö 2 jatkokoulutus (VETY2; Hki) Seminaari: KATSE-kumppanuusseminaari (Kuopio) Peilipöytä-teemailta (Hki ja Tre), KATSE-kirjallisuuspiiri (Hki ja Tre) Toimintasuunnitelma 2015 13/13