Lausunto PIRELY/6/07.04/2013 Pirkanmaa 9.4.2015 Julkinen Tampereen kaupunki PL 487 33101 TAMPERE LAUSUNTO TAMPEREEN MAANALAISEN PYSÄKÖINNIN JA HUOLLON YLEISSUUNNITEL- MAN KUNKUN PARKKI -HANKKEEN ARVIOINTIOHJELMAN TÄYDENNYKSESTÄ Tampereen kaupungin Kaupunkikehitysryhmä/Keskustahanke on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristö keskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiohjelman täydennyksen Tampereen ydinkeskustan maanalaisen pysäköinnin ja huollon yleissuunnitelman Kunkun parkki -hankkeesta. YVA-menettelyn yhteysviranomainen on Pirkanmaan ELY-keskus. Hankkeesta vastaava on Tampereen kaupunki, Kaupunkikehitysryhmä/Keskustahanke. YVA-ohjelman on laatinut hankkeesta vastaavan toimeksiannosta Sito Oy. Arviointiohjelma ja arviointiselostus YVA-lain mukainen arviointimenettely on yleensä kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa käsitellään arviointiohjelmaa, joka on hankkeesta vastaavan suunnitelma hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Arviointiohjelma sisältää myös suunnitelman, miten osallistuminen arviointimenettelyssä järjestetään. Yhteysviranomainen antaa hankkeesta vastaavalle arviointiohjelmasta lausunnon, joka sisältää myös yhteenvedon muiden viranomaisten lausunnoista ja yleisön mielipiteistä. Kunkun Parkin hankkeessa on suunniteltu uusia ajoramppivaihtoehtoja arviointiohjelmasta annetun yhteysviranomaisen lausunnon jälkeen. Näistä uusista vaihtoehdoista on laadittu aikaisempaa arviointiohjelmaa täydentävä YVA-ohjelma, joka käsitellään kuten aikaisempi arviointiohjelma. Arviointiohjelmavaiheitta seuraa selostusvaihe, jossa hankkeesta vastaava kokoaa arvioinneista arviointiselostuksen. Selostus tulee laatia molempien arviointiohjelmien ja yhteysviranomaisen ohjelmasta antamien lausuntojen perusteella. Arviointimenettely päättyy yhteysviranomaisen lausuntoon arviointiselostuksesta. Hankkeesta vastaavan on liitettävä yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksen kanssa valmiin hankesuunnitelman lupa- ja hyväksymishakemuksiin. Arvioitava hanke ja sen vaihtoehdot Hanke rajoittuu lännessä edelleen Koulukatuun, etelässä Tiiliruukinkatuun ja idässä Tammerkosken itärantaan, mutta pohjoisessa alue laajenee Mustalahden kohdalla Näsijärven rantaviivan saakka (arviointiohjelma s. 6) PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue PL 297, Yliopistonkatu 38, 33101 Tampere, p. 0295 036 000 www.ely-keskus.fi/pirkanmaa, kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi
PIRELY/6/07.04/2013 2/14 Hankkeessa suunnitellaan pysäköintihallit, huoltotilat sekä yhteydet muihin maanalaisiin tiloihin sekä erilliset tai rakennuksien yhteyteen rakennettavat pystykuilut tai katutasolle ja kiinteistöihin. Pysäköintiluolastoon on suunniteltu noin 1000-1700 autopaikkaa. Pysäköintilaitosten alapuolelle louhitaan huoltotilat. Hämeenkadun alla pysäköintilaitoksessa on noin 30 m poikkileikkaus. Muuten laitokset noudattavat maanpäällisen katutilan rajoja. Pysäköintiluolan päälle jää vähintään 10 m kalliota. Arvio louhittavasta kalliokiviainesmäärästä on kasvanut. Kalliota louhitaan vaihtoehdosta riippuen noin 350 000 600 000 kiintokuutiometriä. Ajoramppien kautta kuljetetaan työn aikana ramppialueen maa- ja kallioainesta sekä todennäköisesti pysäköintihallien kalliolouhetta. Täydennys arvioitaviin vaihtoehtoihin Alkuperäisessä arviointiohjelmassa on esitetty kaksi ajoramppivaihtoehtoa joko Satamakadulle tai Hämeenpuistoon. Ajorampeista on yhteys Kunkun parkin Hämeenkadun pysäköintihallin länsipäähän. Näsinkallion maanalaisen eritasoliittymän sijainti ja katuverkkoyhteys Näsijärvenkadulle on suunniteltu tiesuunnitelmissa ja asemakaavassa, ja arviointiohjelmassa on vasta esitetty yhteys Kuninkaankadun pysäköintihallin pohjoispäästä asemakaava-alueen reunaan. Kunkun parkissa on myös tunneliyhteys Hämpin parkkiin, ja mahdollisuus yhdistää Kunkun parkki ja Frenckellin pysäköintilaitos tunnelilla. Täydennetyssä arviointiohjelmassa on esitetty Näsijärvenkadun ajorampin sijaan kaksi vaihtoehtoista yhteyttä, joihin liittyy myös ajoyhteys Rantatunnelin maanalaiseen eritasoliittymään. Arviointiohjelman (2013) vaihtoehto 1 (Pysäköintilaitoksen länsipään sisään- ja ulosajoramppi on Hämeenpuistossa) tarkentuu ja muuttuu. Uudet ajoramppi-vaihtoehdot ovat Hämeenpuiston pohjoisosaan sijoittuva ajoramppi (VE Suppea + Hpohj) Paasikivenkadulle Näsinkallion pohjoispuolella sijoittuva ajoramppi (VE Suppea + P) YVA-menettelyssä ovat edelleen mukana muut alkuperäiset vaihtoehdot 2 ja 0. Vaihtoehtojen nimiä on yhtenäistetty jo täydennetyssä arviointiohjelmassa vastaamaan uusia vaihtoehtoja, esimerkiksi kuvassa sivulla 2. Kaikkien vaihtoehtojen arvioinnit kootaan arviointiselostukseen. Suunnittelun vaihe, suunnittelu- ja toteuttamisaikataulu s. 3, 6, 17 Hanke on maanalaisen pysäköinnin ja huollon yleissuunnitelman ensimmäinen toteutusvaihe. Yhteysviranomainen antoi 29.11.2013 lausunnon hankkeen arviointiohjelmasta (päivätty 2.9.2015). Hankkeen suunnittelu on edennyt syyskuun 2013, ja alustava hankesuunnitelma valmistui 2014. Lisäksi hankkeesta vastaava on tarkastellut Kunkin parkin liittämistä Tampereen Rantaväylän tunneliin ja katuverkkoon (strategisen osayleiskaavan valmistelun mukaan). Tarkastelussa hankkeeseen muodostui uusia ajoramppivaihtoehtoja. Syksyllä 2015 tultaisiin valitsemaan pysäköintilaitoksen operaattori ja toteuttaja, jotka tulevat vastaamaan tarkemmasta hankesuunnittelusta. Pysäköintilaitoksen rakentaminen alkaisi vuonna 2017, ja Kunkun Parkki valmistuisi aikaisintaan vuonna 2020. Aikataulua on tarkennettu arviointiohjelmaan (s. 21).
PIRELY/6/07.04/2013 3/14 Hankkeen YVA-menettelyn liittyminen muihin menettelyihin (5 1 mom) s. 21, 22 Hankkeen YVA-menettely oli tavoitteena sovittaa yhteen asemakaavan laadinnan kanssa. Arviointivaiheessa vuonna 2013 kuulutusajat olivat pääosin päällekkäiset ja yleisötilaisuus oli yhteinen. YVA-menettelyn arvioinnit olivat samalla asemakaavan arviointeja. Arviointiohjelmassa esitetyn (s. 3, 17) ja aikataulun (s. 21) mukaan vuonna 2015 YVAmenettelyn ja eri kaavatasojen yhteensovittaminen on muuttunut. YVA-menettely ja asemakaavan laadinta etenivät syksyyn 2014 asti rinnakkain. Vuonna 2015 YVA-menettely sekä keskustan strateginen osayleiskaava että asemakaava etenevät yhteen sovitetusti lomittain samaan aikaan. Arviointiohjelman mukaan YVA-menettelyn tulokset ja yhteysviranomaisen lausunnot ovat käytettävissä asemakaavaehdotuksen viimeistelyssä. Yhteensovittaminen osallistumisjärjestelyjen ja osallistujien kannalta s. 21 Arviointiohjelman täydennyksen ja arviointiselostuksen sekä kaavojen kuulutukset ovat peräkkäin eivätkä yhtä aikaa. Asemakaavaluonnoksesta kuulutetaan arviointiselostuskuulutusajan juuri päättyessä. Asemakaavaehdotus viimeistellään ja kuulutetaan YVAmenettelyn päätyttyä syksyllä 2015, kuten vuonna 2013 oli tavoitteena. Kolmen eritasoisen suunnittelu- ja arviointimenettelyn lomittainen yhteensovittaminen on osallistujien näkökulmasta vaikea. Osallistujille on annettava selkeä tieto, mikä kussakin menettelyssä on tärkein ratkaistava asia ja miten siihen voi osallistumisellaan olla vaikuttamassa. Yhteensovittaminen arviointien ja osallistumisen sekä yhteysviranomaisen lausuntojen huomioon ottamiseksi s. 21, 22 Asemakaava Arviointiohjelman täydennyksen mukaan asemakaavaehdotuksen viimeistelyssä otetaan huomioon ympäristöselostus ja yhteysviranomaisen lausunto. Aikataulutaulukon mukaan asemakaavaluonnoksessa olisi vielä mahdollista ottaa huomioon täydennetty arviointiohjelma ja yhteysviranomaisen lausunto ja myös YVA-selostus, mutta ei yhteysviranomaisen lausuntoa. Strateginen yleiskaava Täydennetyssä arviointiohjelmassa ei ole kerrottu selvästi, miten arviointimenettelyn tulokset ja/tai yhteysviranomaisen lausunnot voidaan ottaa huomioon keskustan strategisessa osayleiskaavassa. Yleiskaavan hyväksymistä ei ole mainittu aikataulutaulukossa. Arviointiohjelman sivulla 17 ei ilmene, mitä strategisia valintoja päätetään liikenteen osalta osayleiskaavan hyväksymisessä. Strategisessa osayleiskaavassa on jatkosuunnitteluun valittu Valttius eli yhteys Rantaväyläntunneliin. Yleiskaavaratkaisun tulisi mahdollistaa, että YVA-selostus ja yhteysviranomaisen lausunto voidaan ottaa huomioon osayleiskaavaa tarkentavissa jatkosuunnitelmissa (kantakaupungin yleiskaava ja asemakaavat). ARVIOINNISTA TIEDOTTAMINEN JA KUULEMINEN Täydennetty YVA-ohjelma oli yleisön nähtävillä 19.2. 23.3.2015 Tampereella ja luettavissa pääkirjastossa Metsossa ja lukusali Frenckellissä sekä Pirkanmaan ELY-keskuksessa sekä Internet-sivuilla www.ymparisto.fi/kunkunparkkiyva.
PIRELY/6/07.04/2013 4/14 Arviointiohjelman täydentämisestä ei pidetty yleisötilaisuutta. Kuulutus julkaistiin Aamulehdessä. Sekä yhteysviranomainen että kaupunki tiedottivat uusista vaihtoehtoehdoista, ja näkyvyys mm. Aamulehdessä oli hyvä. Arviointiohjelma ja kuulutus ovat nähtävillä Internetissä. TÄYDENNENNETYSTÄ ARVIOINTIOHJELMASTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET Yhteysviranomainen pyysi lausunnot seuraavilta: Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Hämeen ELY-keskus (patoturvallisuusviranomainen), Pohjois-Savon ELY-keskus (kalatalousyksikkö), Pirkanmaan Maakuntamuseo, Museovirasto, Pirkanmaan pelastuslaitos, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, sosiaali- ja terveys/vaasa ja Jkl, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Täydennetyn arviointiohjelman vireillä olosta lähettiin tieto: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys, Tampereen kaupunki, Satamalaitos, Tampereen Energia, Alakoski Oy/Koskienergia Oy (patojen omistajat), Tampereen Sähkölaitos-konsernin yhtiöt (padot/verkot/kaukolämpö), Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Joukkoliikennelautakunta, Tampereen Vesi, Gasum Oy, TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj, Näsijärven kalastusalue ja Pirkkalan kalastusalue. Täydennetystä arviointiohjelmasta saaduista lausunnoista ja annetuista mielipiteistä on yhteenvedot tämän lausunnon lopussa. Yhteysviranomaisen lausunnosta ilmenee, miten lausunnot ja mielipiteet tulee ottaa huomioon arviointiohjelman tarkistuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO Yhteysviranomaisen lausunto kohdistuu täydennetyssä arviointiohjelmassa esitettyyn hankekuvaukseen, joka on lähtökohtana ja perusteena arvioinneille ja vaikutusalueen rajauksille ja keskeisten ympäristövaikutusten tunnistamiseen laajennetulta hankealueelta ja uusien ajoramppivaihtoehdoissa, sekä raportin havainnollisuuteen ja osallistumiseen. YVA-menettely on sidottu hankkeen suunnittelun vaiheeseen, ja suunnitelma tarkentuu YVAmenettelyn aikana. Yhteysviranomainen on ottanut lausunnossaan huomioon lausunnoissa ja mielipiteissä arviointiohjelmasta esille tuotuja näkökohtia. Vaihtoehtojen muodostaminen ja käsittely arvioinnissa s. 12 15, liite 1 s. 24 33 Täydennetyssä arviointiohjelmassa on riittävästi selostettu ja havainnollistettu hankesuunnittelun eri vaiheissa muodostettujen ajoramppivaihtoehtojen valintoja. Arviointiohjelman mukaan vaihtoehtojen liikenteelliset ominaisuudet ja karsintaperusteet esitetään YVA-selostuksessa. Täydennetyn arviointiohjelman liite 1:ssä on esitetty uusien pohjoisen ajoramppivaihtoehtojen 1. vaiheen karsintaperusteita vaihtoehdoittain ja 2. vaiheen karsitut vaihtoehdot sekä näitä edeltäneet alustavan hankesuunnitelman aiemmin tutkitut ja karsitut vaihtoehdot. Hankkeen kuvaus s. 6, kansikuva, 14 Ohjelmassa tulee esittää hankekuvaus, joka on lähtökohta toiminnan olennaisten ympäristövaikutusten tunnistamiseen ja arviointien suunnitteluun, kuten soveltuvien arviointimenetelmien, arviointikriteerien, lähdeaineistojen, asiantuntijoiden tms. valintaan, yhdessä nykytilan kuvauksella saatavien tietojen kanssa. Näiden tietojen avulla arviointiohjelmassa esitetään eri vaikutusalueiden todennäköiset maantieteelliset ja ajalliset laajuudet.
Hankkeen rakentamisvaiheen kuvausta on tarpeen tarkentaa. PIRELY/6/07.04/2013 5/14 Arvio louheen määrästä on kasvanut. Arvio ylimäärälouheen määrästä, työtunnelien lukumäärä ja kuljetusreitit tulee kuvata vaihtoehdoittain. Mahdollisia hyödyntämis- ja sijoittamiskohteita tulee tarkentaa vastaavasti. Hankkeesta tulee kuvata louhinnan tarkennettu kesto 4 5 vuotta (vrt. alkuperäinen arviointiohjelma arviolta 3 4 vuotta), kohdistuminen ja etenemisvauhti erityisesti tärinän, melun, ilmanlaadun sekä kuljetusreitin osalta vaikutusalueen asukkaiden ja elinkeinojen sekä keskustan keskeisten (tori-, puisto-, ranta-)alueiden kannalta. Täydennetyn arviointiohjelman kuviin ei ole merkitty työtunneleita. Sijoittaminen on keskeistä arviointien suunnittelussa ja osallistujien kannalta. Arviointiohjelman kohdassa 3.6. on kuitenkin sanallisesti kerrottu mahdollisten työtunnelien sijainneista. Sijainti ovat keskeisiä rakentamisaikaisten vaikutusten arvioinneissa ja vertailuissa, joten tarkemmat sijainnit tulee esittää arviointiselostusvaiheessa myös kartoilla. Hankkeen (laajan vaihtoehdon mukaan) ja uusien ajoramppivaihtoehtojen sijoittuminen suhteessa Tampereen ydinkeskustan valtakunnallisesti arvokkaiden rakennetun kulttuuriympäristön alueisiin, alueella asuvaan väestöön ja liiketiloihin sekä kalliopintaan on muutoin esitetty havainnollisesti ja riittävästi. Kalliopinta-kuvaan on tarpeen liittää lähdetieto, ja tieto sisältääkö se vuoden 2014 lisäkairausten tarkentavat tulokset. Pysäköintilaitosrakenteiden viitteellinen sijainti on suhteessa hankkeen suunnittelutarkkuuteen ja riittävä arviointien lähtökohta. Ympäristön nykytilan kuvaus s. 7-11 Täydennetyssä arviointiohjelmassa ei ole esitetty ympäristön nykytilan kuvausta. Ympäristön nykytilan kuvaus perustuu olemassa oleviin tietoihin, ja sitä täydennetään selvityksin. Selvitys nykytilasta esitetään arviointiselostuksessa. Kunkun Parkin YVA-menettelyssä on ehditty jo pääosin koota arviointiselostukseen selvitys nykytilasta, jota ei ole perusteltua esittää täydennetystä arviointiohjelmassa vaan tarkentaa arviointiohjelmaan uusien vaihtoehtojen edellyttämät lisäselvitykset, jotka tulevat arviointiselostukseen. Täydennetyssä arviointiohjelmassa on esitetty havainnollistavilla kuvilla riittävästi tiettyjä keskeisiä laajennetun hankealueen nykytilaa kuvaavia arvoja ja toimintoja sekä ympäristön ominaisuuksia. Jäljempänä yhteysviranomainen esittää lisäyksiä mm. kallioperän ja pohjaveden nykytilan selvittämiseen. Vaikutusalueiden rajaus Hankealue on laajennettu ulottumaan Mustalahden kohdalla Näsijärven rantaviivaan asti vastaamaan uusia ajoramppivaihtoehtoja. Arvioitava vaikutusalue laajenee Näsinkallion alueelle ja siitä länteen ja pohjoiseen päin. Arvioitavaa vaikutusaluetta tulee laajentaa vastaavasti ja kattamaan myös mahdolliset vaikutukset mm. Mustanlahden ja Särkänniemen alueille. Hankekuvauksen mukaan louheen määrä voi olla merkittävästi suurempi kuin aikaisemmin arvioitu. Arvioitavat louheen käsittelyn ja sijoittamisen vaikutusalueet voivat laajentua. Vaikutusten ajallinen rajaus Arvioinneista tulee ilmetä, mitkä lähtötiedot, oletukset ja epävarmuudet liittyvät lähivuosiin ja mitkä tulevaisuuteen. Arvioinnit tulee sitoa selvästi taustaraporttien oletus- ja ennustevuosiin.
PIRELY/6/07.04/2013 6/14 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIT Maankäyttö Yhteensovittaminen YVA-lain mukaan yhteysviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja hankkeesta vastaavan on oltava yhteistyössä hankkeen arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi. Lisäksi on sovitettava yhteen mahdollisuuksien mukaan YVA-lain ja muiden lakien edellyttämät selvitykset. YVA-menettelyssä on lähtökohtana kaupungin muut suunnitelmat ja ohjelmat ja taustalla on edennyt suunnittelua ohjaava strateginen osayleiskaava. Arviointiohjelmassa tulisi kirkastaa, mitä kaikkia keskustan kehittämisen asioita tullaan ratkaisemaan strategisessa keskustan osayleiskaavassa ja mitkä näistä ratkaistaan asemakaavassa. Kunkun parkin maanalaisen pysäköinnin ja huollon liittyminen ja yhteensovittaminen eri kaavatasoihin tulee selittää. Yhteensovittaminen asemakaavoihin Suunnittelualue on kokonaisuudessaan asemakaavoitettu ml. laajennettu hankealue. Asemakaavoitus ja YVA-menettely on tarpeen yhteen sovittaa. Ks. edellä 5 mom 1 Yhteensovittaminen osayleiskaavoihin Keskustan strateginen yleiskaavaehdotus on vireillä, ja yleiskaava korvaisi keskustan osayleiskaavan (1995) ja oikeusvaikutteisen liikenne-osayleiskaavan (2006). YVA-menettelyyn on nyt muodostettu uusia ajoramppivaihtoehtoja siten, että arvioitavat vaihtoehdot olisivat riittäviä suhteessa strategisen yleiskaavan ja asemakaavan valmisteluun. YVA-menettelyn on tarkoitus tuottaa Kunkun parkin hankkeesta ympäristövaikutusten arviointitulokset ja vaihtoehtojen vertailu kaavojen laadintaan ja päätöksentekoon. Kaavojen ratkaisuissa on huolehdittava, että YVA-menettelyn tulokset voidaan ottaa huomioon. Tampereen kaupunki valmistelee samanaikaisesti lisäksi Kantakaupungin yleiskaava 2040:tä. Yleiskaavan merkitys hankkeen suunnittelun ja arviointien kannalta on tarpeen tarkistaa ja ottaa tarvittaessa huomioon arviointiohjelmassa. Yhteensovittaminen maantielain mukaisiin suunnitelmiin Arvioinnissa on myös kiinnitettävä huomiota vaihtoehtojen ja kaavojen sekä maantielain mukaisten suunnitelmien yhteensovittamiseen. Uusilla vaihtoehdoilla täydennetyssä vaikutusarvioinnissa on aiemmin todettujen vaikutustarkastelujen ohella tarkasteltava pysäköintilaitoksen saavutettavuutta ja ydinkeskustan rauhoittamistavoitteen toteutumisedellytyksiä. Yhteensovittaminen liikennejärjestelmäsuunnitteluun Tampereen kaupungin raitiotien yleissuunnitelma koskee mm. keskustan aluetta. Yleissuunnitelmaa ja hankesuunnitelmaa on tarvittavilta osin tarkasteltava yhdessä mahdollisten ristiriitaisten tai myönteisten tavoitteiden tunnistamiseksi.
PIRELY/6/07.04/2013 7/14 Liikennejärjestelmän laskennallisen TALLI-ennustemallin päivitys on valmistumassa keväällä 2015. Kunkun parkin arviointien lähtökohdissa on otettava huomioon mahdolliset päivittyvät tiedot, jotka voivat vaikuttaa arviointituloksiin ja niiden pätevyyteen. Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyisyyteen kohdistuvat vaikutukset ml. elinkeinoihin kohdistuvat vaikutukset Rantaväylän tunnelin rakentamisaikaiset vaikutukset ovat aiheuttaneet seurannan mukaan haittaa asumisviihtyvyydelle mm. Kuninkaankadun päässä. Mikäli samaa aluetta on edelleen tarkoitus käyttää työtunnelina, on työnaikaiset vaikutukset ja toimenpiteet niiden lieventämiseksi harkittava huolella. Samoin muissa ajoramppi- ja työtunnelivaihtoehdoissa haittojen estäminen tulee suunnitella siten, että kokemukset Rantaväylän tunnelin rakentamisajan seurannasta otetaan lähtökohdaksi jo hankesuunnittelussa, haittojen tehokkaassa estämisessä. Tietoa tulee hyödyntää soveltuvilta osin haittojen merkittävyyden arvioissa sekä vertailussa. Arvioinnit ja rajaus, arviointimenetelmät ja aineistot sekä raportointi muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Vaikutukset elinkeinoihin Arviointiohjelman arviointeihin tulee lisätä selvitys hankkeen rakentamis- ja käytönaikaisista estevaikutuksista raskaiden kuljetusten ajoreiteillä kuten Hämeenpuistoon suunnitellut ajorampit, Kirkkokadun/Hallituskadun alue. Vaikutukset ilmanlaatuun ja altistumiseen Liikenteen tulosuunnat Kunkun parkkiin vaikuttavat ajoneuvoliikenteen määrään keskustan katuverkossa ja sitä kautta altistumiseen ilman epäpuhtauksille ja melulle. Käytönaikaiset vaikutukset ilmanlaatuun ja meluun tulee arvioida vaihtoehdoittain siten, että vaihtoehtojen välisiä eroja eri sisääntulovaihtoehdoilla ja niiden suunnalla ja määrällä on mahdollista vertailla. Ilmanlaatu tulee arvioida leviämismallin avulla vähintään uusien ajoramppien ja työtunneleiden ympäristössä käytön ja rakentamisaikaa vastaavissa tilanteissa. Arviointien tulee tuottaa tietoa myös muutoksista ilmanlaadussa ja väestön altistumisessa verrattuna nykytilaan ja muutoksen merkittävyydestä. Hankkeen rakentamisaikaiset vaikutukset ilmanlaatuun ja altistumiseen eroavat vaihtoehdoittain, mistä tulee tuottaa riittävät arvioinnit vertailuun ja hankesuunnitteluun. Hankkeen kuvaus, menetelmä ja arviointikriteerit, lieventäminen, ehdotus seurannaksi ja raportointi muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Vaikutukset melun määrään ja laatuun sekä altistumiseen, äänimaisemaan ja hiljaisiin alueisiin sekä rakentamisaikainen tärinä ja runkoääni Käytönaikaiset vaikutukset Uudet ajoramppivaihtoehdot voivat vaikuttaa välillisesti melutilanteeseen katuverkossa. Käytön aikaisten vaikutusten arvioinnissa on tarpeen tarkastella ajoramppivaihtoehtojen välisiä eroja eri sisääntulovaihtoehdoilla, ja niiden suunnalla ja määrällä. Hankkeesta aiheutuvat melutasot tulee arvioida leviämismallin avulla vähintään uusien ajoramppien ja työtunneleiden ympäristössä käytön ja rakentamisaikaa vastaavissa tilanteissa. Arviointien tulee tuottaa tietoa myös muutoksista melutilanteessa ja väestön altistumisessa verrattuna nykytilaan ja muutoksen merkittävyydestä.
PIRELY/6/07.04/2013 8/14 Rakentamisaikaiset vaikutukset Uusien ajoramppivaihtoehtojen vaikutukset meluun ja tärinään eroavat myös työnaikana. Rantaväylän tunnelin seurantatietojen mukaan haitat voivat olla merkittäviä. Arviointiohjelmaan on perusteltua lisätä arviointia ja vertailua myös työtunneleista ja työmaakuljetusten reiteistä sekä haittojen kestosta. Vaikutukset voivat kohdistua Tampereen keskustassa laajasti eri elinkeinoja heikentävästi, lähialueen asumiseen ja kaupunkilaisten viihtyvyyteen, mikä tulee näkyä vertailussa. Todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia on tunnistettavissa mm. Hämeenpuistossa ja Laukontorilla sekä Mustalahden alueella. Rakentamisaikainen tärinä ja runkoääni Täydennetyssä arviointiohjelman mainitun Kirkkokadulle suunnitellun työtunnelin rakentamisaikaisen tärinän vaikutukset Takon tehtaan toimintaan ja logistiikkaan tulee arvioida. Liikennevirasto edellyttää, että louhintatyön aiheuttaman tärinän vaikutukset rataan ja rataliikenteen turvallisuuteen sekä Rantaväylän tunnelissa kulkevaan valtatiehen 12 tulee arvioida ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa, koska uusi vaihtoehto Suppea+P alittaa pääradan Näsinkallion kohdalla. Louhinnassa on huomioitava Liikenneviraston ohje B 19 Louhintatyöt radan läheisyydessä (Rata-hallintokeskus 2007). Hankkeen rakentamisen aiheuttama tärinä ja runkoääni voivat kohdistua rakennuksiin ja rakenteisiin sekä asukkaisiin. Laajentuneet vaikutusalueet ja arviointitulokset tulee esittää. Nykytilan selvitys, hankkeen kuvaus, arviointimenetelmät ja -kriteerit ja merkittävyyden arviointi, tulosten havainnollistaminen ja raportointi, rakentamisaikainen tärinä, rakentamisaikaiset yhteisvaikutukset sekä havainnollistaminen ja raportointi muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Yhdyskuntarakenne, rakennukset, maisema, kaupunkikuva ja kulttuuriperintö Hankealue sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, ja se on kokonaisuudessaan kulttuurihistoriallisesti arvokas. Hankkeen merkittävimmät vaikutukset liittyvät pysäköintiluolan kulkuaukkojen ja teknisten rakenteiden sijoittamiseen arvokkaaseen kaupunkiympäristöön sekä suhteessa muinaisjäännöksiin ja muihin kulttuuriperintökohteisiin. Myös louhinnasta ja rakentamisesta johtuvan tärinän ja mahdollisten painumien vaikutukset voivat olla merkittäviä. Rakennetun kulttuuriympäristön ja kiinteiden muinaisjäännösten nykytilan kuvaus/selvitys Maakuntamuseo mukaan nykytilan selvityksessä tulee ottaa huomioon, että Tampereen keskustan yleiskaava-alueen arkeologisen inventoinnin raportin (2014) mukaan hankealuerajaus ulottuu idässä kahden kiinteän muinaisjäännöksen alueelle (Frenckellin paperitehdas ja vedenalainen kohde Tammerkoski 9) ja rajautuu lännessä kolmanteen (Pyynikin kirkkopuisto). Lisäksi hankealueella sijaitsevat neljä muuta arkeologista kohdetta tulee ottaa huomioon. Vedenalainen kulttuuriperintö Museovirasto ei näe tarvetta selvityksiin Tammerkosken pohjalla olevien kohteiden eli vedenalaisen kulttuuriperinnön osalta. Vedenalaisen kulttuuriperinnön kohde hankealueella on Tammerkosken pohjalla olevat ihmisten muodostamat rakenteet. Vaikutusalueen rajaus, museokokoelmat, arviointimenetelmät, arviointikriteerit ja muutoksen merkittävyys muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013.
PIRELY/6/07.04/2013 9/14 Patoturvallisuus Ympäristöonnettomuusriskien hallinta, rakentamisaikaisten vaikutusten arviointi, luvat ja päätökset sekä seuranta Hämeen ELY-keskus patoturvallisuusviranomaisen korostaa, että hankkeesta vastaavan on hyvissä ajoin ennen louhinnan aloittamista oltava yhteydessä Tampereen Energiantuotanto Oy:öön ja Alakoski Oy:öön. Yhteydenpidon tavoite on varmistaa patoturvallisuusnäkökohtien ottaminen huomioon hankkeen suunnittelun ja toteuttamisen aikana. Tampereen Energiantuotanto Oy:n edellyttää, että patomuurien tärinä- ja siirtymämittaus tulee suorittaa, kun parkkiluolaa louhitaan lähempänä kuin 100 m keskikosken tai yläputouksen patomuureista. Nykytilan selvitys Yhtiö on tarkistanut arviointiohjelman ja sen mukaan YVA-ohjelman täydennyksen perusteella Kunkun parkki ja sen sisäänajoluiskat sijoittuvat Tammerkosken itäpuolelle niin, ettei mahdollisen tulvatilanteen sattuessa vesi pääse sisään parkkiluolaan. Liikenne ja liikenneturvallisuus, jalankulun ja pyöräilyn ympäristön laatu Nykytila, rakentamisaikaiset vaikutukset kevyeen liikenteeseen ja elinkeinotoimintaan, käytönaikaiset vaikutukset ja yhteisvaikutukset, raportointi kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Maa- ja kallioperä Kallioperä laajennetulla hankealueella Poraussuunnitelman tutkimuspisteitä ja kallioperän rikkonaisuusselvitysaluetta tulee lisätä kattamaan laajennettu hankealue ja arviointiin lisätyt ajoramppivaihtoehdot. Nykytila/Kallioperä ja maaperä/ vaikutusalueen rajaus, arviointimenetelmät, aineisto, epävarmuudet, riskien hallinta, merkittävien ympäristövaikutusten estäminen suunnittelulla ja lieventämiskeinot, Toteuttamiskelpoisuus sekä raportointi ja havainnollistaminen muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Kallioperän arseeni Hanke ja sen vaihtoehdot sijaitsevat geologisesti Pirkanmaan kallioperävyöhykkeellä, jolla esiintyy yleisesti korkeita kallioperän arseenipitoisuuksia. Korkeat arseenipitoisuudet ovat luontainen alueellinen geologinen erityispiirre. Pitoisuudet voivat vaihdella kuitenkin paikallisesti merkittävästi. Nykytila, arviointimenetelmät ja -kriteerit Arvioinnissa tulee ottaa huomioon Geologian tutkimuskeskuksen opas 59/2014 Kiviainesotto riskialueilla opas kiviainesten tuottajille, rakentajille ja viranomaisille.
PIRELY/6/07.04/2013 10/14 Pohjavedet Nykytilan kuvaus, arvioinnit ja arviointimenetelmä sekä raportointi Täydennetyssä arviointiohjelmassa luvussa 4 on tieto, että Kunkun Parkkiin liittyvät pohjavesiputkien asennusohjelma ja putkien tarkkailutarve on raportoitu 15.5.2014. Uusia ajoramppeja on kuitenkin vielä muodostettu ja karsittu tämän ajankohdan jälkeen loppuvuodesta 2014. Hankealueen maa- ja kallioperän pohjavesitiedot ja pohjaveden havaintoputkien mittaukset tulee lisätä kattamaan laajennettu hankealue ja arviointiin lisätyt ajoramppivaihtoehdot. Mittaustulokset tulee esittää arviointiselostuksessa karttakuvina ja korkeuskäyrinä. Tarkemmat pohjaveden havaintoputkien vedenkorkeuden mittaustulokset voi esittää liitteenä tai erillisenä raporttina. Pintavedet, vesistö ja vesieliöstö Näsijärven kalastusalue esittää hankkeen suunnitteluun, että kalliolouhosta eikä muita kaivuun aineita sijoiteta Näsijärven vesialueelle eikä Näsijärven veteen johdeta rakentamisaikana eikä käytön aikana vesiä vaan ne on johdettava puhdistettavaksi kaupungin keskuspuhdistamoon. Muutoin välilliset Näsijärven vesistöön aiheutuvat haitat kohdistuisivat kaloihin, rapuihin ja muuhun vesieliöstöön. Nämä vaikutukset on tarpeen arvioida ja ottaa huomioon vertailussa. Mikäli hankesuunnitelmaan liittyy louheen sijoittamista Pyhäjärveen, on vaikutukset arvioitava ja vertailtava vastaavasti. Hankkeen kuvaus, nykytilan kuvaus, arvioinnit, arvioinnit ja arviointimenetelmät, lieventäminen muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Pilaantuneet maat Laajennetun hankealueen mahdolliset pilaantuneet maat tulee selvittää. Hankekuvauksen ja arvioinnin aineisto ja menetelmä, riskit ja epävarmuudet muutoin kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Ilmasto Kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Yhteisvaikutukset Rakentamisaikaisissa vaikutuksissa on tarkasteltava yhteisvaikutuksina melun ja tärinän ml. runko melun sekä ilmanlaatuhaittojen kohdistumista samaan väestöryhmään ja alueeseen kuin Rantaväylän tunnelin rakentamisvaiheessa.
PIRELY/6/07.04/2013 11/14 Luonnonvarat Näsijärven kalastusalue esittää, että kalliolouhosta ei läjitettäisi Näsijärven vesialueelle vaan louhe käytettäisiin muuhun hyödylliseen tarkoitukseen. Arviointiohjelman mukaan arvio louheen määrästä on kasvanut noin 600 000 kiintokuutiometriin. Arviointiohjelmassa on tarpeen tarkastella eri mahdollisuuksia hyödyntää kalliolouhetta ja vertailla keskenään käyttötapojen haitallisia ja luonnonvaroja säästäviä ominaisuuksia. Ympäristöonnettomuudet ja -riskit, epävarmuudet Arviointiohjelman mukaan arviointiselostuksessa kuvataan käytettäviin lähtötietoihin liittyvät epävarmuudet ja tuodaan esille arvioinnin yhteydessä tehtävät oletukset. Arviointiohjelman sisältöön tulee lisätä keskeisimpiin arviointeihin liittyvät epävarmuustekijät mukaan lukien ympäristöonnettomuudet sekä arviot niiden vaikutuksista arviointituloksiin ja hankkeen toteuttamiskelpoisuuteen. Riskinarviointi ja -hallinta tulee laajentaa koskemaan laajennettu hankealue ja uudet ajoramppivaihtoehdot. Haittojen estäminen suunnittelulla ja haittojen lieventäminen Täydennetty arviointiohjelma tuo YVA-selostukseen vertailtavaksi tietoa uusien ajoramppivaihtoehtojen ja työtunneleiden rakentamis- ja käytönaikaisia ympäristövaikutuksista, mikä on tärkeää hyödyntää ympäristövaikutusten kannalta kokonaisuutena myönteisimmän hankesuunnitelmavaihtoehdon ja myös kaavaratkaisujen muodostamisessa. ks. edellä lausuttu Vaikutusten merkittävyyden arviointi Kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Vaihtoehtojen vertailu Kuten yhteysviranomaisen lausunnossa 29.11.2013. Hankkeen edellyttämät luvat ja päätökset s. 19, 20 Lupia käsittelevät viranomaiset on mainittu täydennetyssä arviointiohjelmassa. Mahdollisuuksien mukaan jo arviointiselostuksessa tulisi tarkentaa luvanhakija (kaupunki/ operaattori). Toteuttamiskelpoisuus Selvitys hankevaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuudesta on osa arviointiselostusta (YVAA 10 6 kohta). Selvityksessä tulee tarkastella myös hankkeen ja sen vaihtoehtojen hyväksyttävyyttä ja lainsäädännön mukaisuutta. Toteuttamiskelpoisuudessa tulee tarkastella erikseen rakentamisaikaiset, rakentamisen pysyvät vaikutukset sekä käytön vaikutukset.
PIRELY/6/07.04/2013 12/14 Toteuttamiskelpoisuudessa on otettava huomioon hankkeen hyväksyttävyydestä esiin tulevat tiedot. Täydennetystä arviointiohjelmasta saaduissa asukkaiden ja elinkeinojen edustajien mielipiteissä ilmaistaan hyväksyttävyyteen liittyviä näkökohtia ja kannanottoja. Arviointiselostuksessa tulisi ilmetä, miten näitä on otettu huomioon suunnittelussa ja arvioinneissa. Seuranta Seurantaohjelma on keskeinen hankkeen haittojen lieventämisessä. Seurantaohjelman on tärkeää jatkaa vuorovaikutteista osallistumista YVA-menettelyn jälkeen. Seurannassa tulee hyödyntää Tampereen Rantaväylän tunneli -hankkeen rakentamisajan seurannassa saatuja tietoja ja kokemuksia. Lisäksi asunto-osakeyhtiöiden mielipiteissä esiin tuotuja kokemuksia aikaisemmista rakentamisen haitoista tulee ottaa huomioon tarkentaen esimerkiksi osana vuorovaikutteista osallistumista. Osallistuminen Osallistujien tulee voida ymmärtää vaivattomasti YVA-menettelyn ja kaavoituksen eri vaiheiden osallistumismahdollisuudet ja osallistumisen rooli suhteessa hankkeen ja kaavojen suunnitteluvaiheeseen ja -tarkkuuteen. Kussakin vaiheessa ratkaistavat asiat on tärkeää esittää mahdollisimman selkeästi YVA-menettelyn raporteissa sekä yleisötilaisuuksissa ja tiedottamisessa. Raportti Arviointiselostuksen laadinnassa tulee noudattaa yhteysviranomaisen lausuntoa arviointiohjelmasta ja täydennetystä ohjelmasta. Arviointiselostuksesta tulee esittää selvitys siitä, miten yhteysviranomaisen lausunnot on otettu huomioon. Yhteysviranomaisen lausunto täydennetystä arviointiohjelmasta on tarpeen esittää arviointiselostuksen liitteenä. Arvioinnin alustava aikataulu s. 21 Täydennetyssä arviointiohjelmassa on esitetty päivitetty aikataulu, jossa on esitetty rinnalla etenevät strategisen osayleiskaavan ja asemakaavan vaiheet. Arviointiselostuksessa on osallistumisen kannalta tarpeen esittää kaaviokuva, josta ilmenee YVA-menettelyn sekä yleiskaavan ja asemakaavoituksen yhteensovittaminen mukaan lukien osallistumismahdollisuudet.
Arviointiohjelman tarkistaminen (YVAA 9 Arviointiohjelma) PIRELY/6/07.04/2013 13/14 Yhteysviranomainen edellyttää lausunnossaan arviointiohjelman täydennyksestä, että ympäristövaikutukset arvioidaan riittävästi ja laadukkaasti laajennetun hankealueen ja uusien ajoramppivaihtoehtojen vaikutusalueilta. YVA-menettely on tarpeen sovittaa yhteen maankäytön suunnittelun ja osallistumisen kanssa. Osallistujien tulee voida ymmärtää vaivattomasti YVA-menettelyn ja kaavoituksen eri vaiheiden osallistumismahdollisuudet ja osallistumisen rooli suhteessa hankkeen ja kaavojen suunnitteluvaiheeseen ja -tarkkuuteen. Kussakin vaiheessa ratkaistavat asiat on tärkeää esittää mahdollisimman selkeästi YVA-menettelyn raporteissa sekä yleisötilaisuuksissa ja tiedottamisessa. YVA-menettelyn on tarkoitus tuottaa Kunkun parkin hankkeesta ympäristövaikutusten arviointitulokset ja vaihtoehtojen vertailu hankkeen suunnitteluun sekä kaavojen laadintaan ja päätöksentekoon. Kaavojen ratkaisuissa on huolehdittava, että YVA-menettelyn tulokset voidaan ottaa huomioon. Hankkeen vaihtoehtojen vaikutusten arviointiin ja vertailuun saatiin elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksiin liittyvää uutta tietoa ja hankealueen asukkaiden mielipiteitä, jotka ovat keskeisiä arviointiohjelman täydentämisessä. Hankkeen ympäristövaikutusten seurannassa tulee hyödyntää Rantaväylän tunneli-hankkeen seurannassa saatuja kokemuksia. Saatuja kokemuksia tulee hyödyntää myös jo hankkeen suunnittelussa haittojen ennalta poistamiseksi. Hankkeesta vastaavan tulee tarkistaa täydennettyä arviointiohjelmaa yhteysviranomaisen lausunnon mukaan. Yksikönpäällikkö Mari Rajala Ylitarkastaja Leena Ivalo Suoritemaksu 4000 Maksun peruste ja oikaisuvaatimus. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n ja valtioneuvoston asetuksessa (1397/2014) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maksullisista suoritteista olevan maksutaulukon mukaisesti. Maksuvelvollinen voi vaatia virheellisen maksun oikaisua Pirkanmaan ELY-keskukselta kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä.
PIRELY/6/07.04/2013 14/14 Yhteysviranomaisen lausunnosta tiedottaminen Yhteysviranomainen lähettää lausuntonsa tiedoksi lausunnonantajille ja mielipiteen esittäneille. Kopiot täydennetystä arviointiohjelmasta saaduista lausunnoista ja mielipiteistä lähetetään hankkeesta vastaavalle. Alkuperäiset lausunnot ja mielipiteet säilytetään Pirkanmaan ELYkeskuksen arkistossa. Yhteysviranomaisen lausunto täydennetystä arviointiohjelmasta on yleisön nähtävillä vähintään kuukauden ajan Tampereen kaupungin palvelupiste Frenckellissä ja luettavissa Metsossa ja lukusali Frenckellissä sekä Internetissä: http://www.ymparisto.fi/kunkunparkkiyva Yhteysviranomaisen lausunto (29.11.2013) on luettavissa Internet-sivulla. TIEDOKSI Lausunnonantajat Mielipiteen esittäjät Suomen ympäristökeskus (lausunto ja 2 kpl arviointiohjelmaa)
YHTEENVETO ARVIOINTIOHJELMAN TÄYDENNYKSESTÄ ANNETUISTA LAUSUN- NOISTA, 9.4.2015 Tampereen Kunkun Parkki, Arviointiohjelman täydennys 2015 Tampereen kaupunki, ympäristö- ja rakennusjaosto. Hankkeen asemakaavoitusta ja ympäristövaikutusten arviointia tehdään samanaikaisesti. Hankealuetta on tarkennettu täydennyksen mukaiseksi. Hanke liittyy keskeisesti myös Keskustan strategiseen osayleiskaavaan, mikä on otettu huomioon arviointiohjelmassa. Sen sijaan valmisteilla olevasta Kantakaupungin yleiskaava 2040:stä ja sen merkityksestä hankkeeseen ei arviointiohjelmassa ole mainintaa, minkä tarpeellisuus on syytä tarkistaa. Sen lisäksi, mitä aiemmin alkuperäisestä arviointiohjelmasta annetussa lausunnossa on todettu, ympäristönsuojeluyksikkö katsoo, että uudet vaihtoehdot ovat tarpeellisia ja perusteltuja. Maan- ja kalliopinnan tasojen sekä kallioperän ominaisuuksien vuoksi on toteuttamiskelpoisten ramppiyhteyksien luominen osoittautunut ongelmalliseksi. Hankkeen työn aikaiset vaikutukset ovat kestoltaan melko lyhytaikaisia, mutta haitat asumisviihtyvyydelle suuria. Sen vuoksi on työtunneleiden sijoituspaikat syytä esittää vähintäänkin ohjeellisena arviointiselostuksen karttaesitykseen työnaikaisten vaikutusten arviointia varten. Rantaväylän tunnelin rakentaminen on aiheuttanut haittaa asumisviihtyvyydelle Kuninkaankadun päässä. Jos ja kun tätä samaa aluetta on edelleenkin tarkoitus käyttää yhtenä työtunnelina, on työnaikaiset vaikutukset ja toimenpiteet niiden lieventämiseksi harkittava huolella. Liikenteen tulosuunnat Kunkun parkkiin vaikuttavat ajoneuvoliikenteen määrään keskustan katuverkossa ja sitä kautta ilman laatuun ja meluun. Käytön aikaisten vaikutusten arvioinnissa onkin tarpeen tarkastella vaihtoehtojen välisiä eroja eri sisääntulovaihtoehdoilla, ja niiden suunnalla ja määrällä. Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Hämeen ELY-keskus) on antanut ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (2.9.2013) lausunnon 23.10.2013. Lausunnossa esitetyn lisäksi Hämeen ELY-keskus toteaa, että hankkeesta vastaavan on hyvissä ajoin ennen louhinnan aloittamista oltava yhteydessä Tampereen Energiantuotanto Oy:öön ja Alakoski Oy:öön. Yhteydenpidon tavoitteena on varmistaa patoturvallisuusnäkökohtien huomioiminen hankkeen suunnittelun ja toteuttamisen aikana. Pirkanmaan maakuntamuseo. YVA-ohjelman täydennys käsittää kaksi uutta ajoramppia, joista toinen sijoittuu Hämeenpuiston pohjoisosaan ja toinen Paasikivenkadulle Näsinkallion pohjoispuolelle. Hankealueen rajausta on myös huomattavasti laajennettu verrattuna alkuperäiseen YVA-ohjelmaan, josta maakuntamuseo on antanut lausunnon 24.10.2013 (diar. 356/2013). Hankealue sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa ja on kokonaisuudessaan kulttuurihistoriallisesti arvokas. Hankkeen merkittävimmät vaikutukset liittyvät pysäköintiluolan kulkuaukkojen ja teknisten rakenteiden sijoittamiseen arvokkaaseen kaupunkiympäristöön sekä niiden suhteeseen muinaisjäännöksiin ja muihin kulttuuriperintökohteisiin. Myös louhinnasta ja rakentamisesta johtuvan tärinän vaikutukset voivat olla merkittäviä. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että sisäänajoramppien kulttuuriympäristövaikutuksista tarvitaan tarkempaa selvitystietoa asian ratkaisemiseksi. Selvitykset niin nyt
esillä olevien pohjoisten sisäänajojen kuin myös eteläisten vaihtoehtojen osalta ovat tekeillä, joten maakuntamuseo ei voi vielä ottaa kantaa niiden riittävyyteen. Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että ohjelmaan kuuluvaa ympäristön nykytilan kuvausta ja varsinaista vaikutusten arviointisuunnitelmaa ei ole täydennetty museon edellyttämällä tavalla. Tampereen keskustan osayleiskaava-alueen arkeologisen inventoinnin raportin (2014) mukaan hankealuerajaus ulottuu idässä kahden kiinteän muinaisjäännöksen alueelle (Frenckellin paperitehdas ja vedenalainen kohde Tammerkoski 9) ja rajautuu lännessä kolmanteen (Pyynikin kirkkopuisto). Lisäksi hankealueella sijaitsee neljä muuta arkeologista kohdetta, jotka tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Museovirasto. Pirkanmaan maakuntamuseo on lausunnossaan maininnut vedenalaisen kulttuuriperinnön mahdollisen huomioimistarpeen, koska hankkeen rajaus osuu Tammerkosken kohdalle, ja kosken pohjassa on kosken kuivilla ollessa havaittu kulttuuriperintökohteita/ihmisen tekemiä historiallisia rakennelmia sekä yksi rakennelma (Tammerkoski 9, muinaisjäännösrekisterin kohde 1000023810), joka on arvioitu muinaisjäännökseksi. Kalliolouhinta työn ei voi olettaa vaikuttavan koskenpohjan pinnalla olevan rakenteeseen, ja siten museovirasto ei näe tarvetta selvityksiin koskenpohjalla olevien kohteiden/vedenalaisen kulttuuriperinnön osalta. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue viittaa koko hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin osalta Kunkun Parkki -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 24.10.2013 antamaansa lausuntoon. Uusilla vaihtoehdoilla täydennetyssä vaikutusarvioinnissa on aiemmin todettujen vaikutustarkastelujen ohella tarkasteltava pysäköintilaitoksen saavutettavuutta ja ydinkeskustan rauhoittamistavoitteen toteutumisedellytyksiä. Arvioinnissa on myös kiinnitettävä huomiota vaihtoehtojen ja kaavojen sekä maantielain mukaisten suunnitelmien yhteensovittamiseen. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ely-kalatalouspalvelut /Järvi-Suomi toteaa lausunnossaan, että Kunkun Parkki -hankkeen tavoitteena on rakentaa maanalaiset pysäköintitilat Tampereen ydinkeskustaan Tammerkosken länsipuolelle. Pysäköintiluolastoon on suunniteltu noin 1700 autopaikkaa. Yleistä kalatalousetua valvovana viranomaisena Pohjois-Savon ELY-keskuksen kalatalousyksiköllä ei ole huomauttamista arviointiohjelman täydennykseen. Liikennevirasto toteaa lausunnossaan, että uusi vaihtoehto Suppea+P alittaa pääradan Näsinkallion kohdalla. Louhintatyön aiheuttaman tärinän vaikutukset rataan ja rataliikenteen turvallisuuteen tulee arvioida ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa. Louhinnassa on huomioitava Liikenneviraston ohje B 19 Louhintatyöt radan läheisyydessä (Ratahallintokeskus 2007). Luonnollisesti myös vaikutukset tunnelissa kulkevaan valtatiehen 12 tulee arvioida. Jos vaihtoehto Suppea+P tullaan valitsemaan, ennen rakentamista tulee olla yhteydessä Liikennevirastoon.
YHTEENVETO ARVIOINTIOHJELMAN TÄYDENNYKSESTÄ ANNETUISTA MIELI- PITEISTÄ, 9.4.2015 Tampereen Kunkun Parkki, Arviointiohjelman täydennys 2015 Metsä Board Oyj Takon tehdas. Kunkun Parkki -hankkeen 2.9.2013 päivätyssä ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa sekä nyt kuultavana olevassa arviointiohjelman täydennyksessä on kuvattu pysäköintiluolan työnaikaisten tunnelien paikkoina Kirkkokatua sekä Rantatunnelin työtunnelia osoitteessa Kuninkaankatu 2. Metsä Board Takon kartonkitehdas sijaitsee Tampereen keskustassa Kirkkokadun varrella. Työnaikaisen tunnelin sijoittamisella Kirkkokadun alueelle voi olla erittäin merkittäviä haitallisia vaikutuksia tehtaan tuotannolle ja toimintaedellytyksille. Takon tehtaan toiminta ja logistiset ratkaisut. Metsä Board Takon tehtaan tuotantotoiminta edellyttää sekä tehtaan häiriötöntä raaka-ainehuoltoa että häiriötöntä valmiiden tuotteiden poiskuljettamista. Tehtaan käyttämät raaka-aineet kuljetetaan kahta eri reittiä. Tehtaan yläpihalle, joka on Hallituskadun jatkeena, ajoneuvot tulevat Alarannan kautta ensin ylös Kirkkokatua kääntyen Hallituskadulle, josta kuormat viedään peruuttamalla tehtaan portista sisään. Johtuen raaka-aineita tuovien ajoneuvojen suuresta koosta mitään muuta reittiä ei ole niille osoitettavissa. Raskaille ajoneuvoille tarvitaan esteetön kulku Kirkkokatua ylös. Osa tehtaan tarvitsemista raaka-aineista tuodaan tehtaan alapihalle, jonka portti sijaitsee Kirkkokadun Alarannan puoleisessa päässä. Sisään tulevien raaka-aineiden lisäksi tämän portin kautta lähtee koko tehtaan tuotanto, noin 40 rekallista joka viikon päivä. Raaka-ainehuollon ja tuotteiden poiskuljettamisen varmistamiseksi käy ylä- ja alapihalla päivittäin yhteensä noin 100 raskasta ajoneuvoa. Näiden lisäksi tehtaalla käy useita pienempiä jakeluautoja. Lisäksi tehtaan tarvitsemaa raskasta autoliikennettä on myös Alarannassa tehtaan aidan ja parkkipaikan välisellä alueella. Arviointiohjelman täydennyksen sivulla 26 ja 27 esitetyissä aikaisemmin tutkituissa vaihtoehdoissa on osa sellaisia, jotka tukkisivat Kirkkokadun ainakin rakennustyön ajaksi ja nähtävästi valmistuessaan olisivat kaventaneet Kirkkokatua niin paljon, ettei tehtaan tarvitsema raskas liikenne mahtuisi kulkemaan Kirkkokadulla, joka jo nyt on varsin ahdas. Kirkkokadun itäpuolella sijaitsee Takon kartonkitehtaan tehdastila, johon on sijoitettu Kartonkikone 3. Kone ja sen apulaitteet sijaitsevat konehallin Kirkkokadun puoleisen seinän välittömässä läheisyydessä. Kone on pituudeltaan koko rakennuksen mittainen alkaen Alarannan puoleisesta seinästä ja päättyen Hallituskadun puoleiseen seinään. Kartonkikone on käynnissä keskeytymättömästi. Säännöllisiä seisokkeja on kerran kuukaudessa pidettävä 12 h huoltoseisokki sekä 2-3 kertaa vuodessa pidettävä 3 vrk huoltoja kunnossapitoseisokit. Kirkkokadun työnaikaisen rampin louhinta tultaisiin suorittamaan kartonkikoneelta katsottuna suoraan alaviistoon. Etäisyydet räjäytyksestä ovat lähimmillään 10 15 metriä kartonkikoneen prosessilaitteisiin, jolloin räjäytysten iskuaalto väistämättä välittyy käyvän koneen laitteistoon. Erityisen herkkiä tärinälle ovat kartonkikoneen automaatiojärjestelmän prosessiasemat, jotka sijaitsevat välittömästi ajorampin louhintatyömaan kohdalla seinän vieressä. Prosessiasemien keskusyksiköissä on asennettuna kovalevyt sekä muita iskuaalloille
herkkiä komponentteja joiden vaurioituminen pysäyttää välittömästi kartonkikoneen tuotannon. Kartonkikoneen sähkökäyttöjen keskukset sijaitsevat myös kartonkikoneen välittömässä läheisyydessä. Laitetilojen kaikkia herkkiä komponentteja ei ole mahdollista kannakoida tyynyjen tai jousien päälle. Huomiointi Kunkun Parkki -hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa. Metsä Board Tako vaatii, että Kunkun Parkki -hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa selvitetään huolellisesti Kirkkokadulle suunnitellun työnaikaisen tunnelin vaikutukset tehtaan toimintaan ja logistiikkaan. Arviointiohjelmaan tulee tehdä tätä varten mahdollisesti tarvittavat täydennykset. Tehtaan toiminnan kannalta Kirkkokadun tulisi pysyä koskemattomana ja raskaalle liikenteelle jättää mahdollisuus hyödyntää Hallituskatua tehtaan yläpihalle peruuttamiseksi. Tehtaan lähiympäristön lisäksi suunnitelmissa on huomioitava, etteivät Hämeenpuistoon suunnitellut ajorampit rakennusvaiheessa tai valmistuessaan tuki raskaiden ajoneuvojen ajoreittejä kohti tehdasta. Tampereen Energiantuotanto Oy. YVA-ohjelman täydennyksen mukaan Kunkun parkki ja sen sisäänajoluiskat sijoittuvat Tammerkosken itäpuolelle niin, ettei mahdollisen tulvatilanteen sattuessa vesi pääse sisään parkkiluolaan. Patomuurien tärinä- ja siirtymämittaus tulee suorittaa silloin kun parkkiluolaa louhitaan lähempänä kuin 100 m keskikosken tai yläputouksen patomuureista. Taustatietoja. Tammerkosken Yläputouksen ja Keskiputouksen voimalaitosten, patomuurien ja säännöstelylaitteiden patoturvallisuuslain tarkoittama vahingonvaaraselvitys on päivitetty vastaamaan patojen uusimisen jälkeistä tilannetta. Keski- ja yläputouksen patomuurit ja koskenniskan patoluukut on kokonaan uusittu vuosina 2009 2012. Patojen luokitus on muuttunut korkeimpaan patoluokkaan (1) vuonna 2006. 1-luokan pato on pato joka onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle taikka huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle. Patomuurien ja neulapadon uusiminen on pienentänyt padon sortumanriskin olemattomaksi, mutta ei poista sitä kokonaan, mm. sabotaasin mahdollisuuden vuoksi. Näsijärven tulvatilanne tai voimalaitosten käyttöhäiriö on myös mahdollinen, ja vahingonvaara siten olemassa näissä tilanteissa. Kosken turvallisuustoimenpiteenä koskenniskan uudet patoluukut sulkeutuvat automaattisesti mm. vedenpinnan noustessa yli raja-arvon keskikosken voimalaitoksen ylä- tai alapuolella. Patoluukut voidaan myös sulkea tai avata kauko-ohjatusti Naistenlahden voimalaitoksen valvomosta. Keskikosken yläpuolisia korkeustasoja NN+m Siperian kiinteistön ikkunoiden alareuna 89.84 Tampellan kiinteistön ikkunan alareuna 90.89 keskikosken itäisen muurin korko 88.50 keskikosken läntinen patomuuri 88.22 keskikosken kävelysilta voimalaitoksen edessä 88.50 reunamuuri työn puiston kohdalla 89.14. Satakunnan sillan aukon korkeus on 91,40. Tulvajuoksutuksen tilanne. Virtaama Q= 285 m3/s kun tulvauoma hydrauliset patoluukut on auki ja yläkosken voimalaitokset käytössä. Virtaama Q= 382 m3/s, on mitoitustulvan virtaama, koskenniskan kaikki patoluukut ovat auki ja voilaitokset pois päältä.q=500 m3/s.
Hätätulvavirtaama, virtaama on mahdollinen vain, kun Näsijärven pinta on noussut yli tulvaylärajan. Veden pinnan korkeus eri tulvajuoksutustilanteessa:3y linja Tampellan voimalaitoksen alapuolella. 4b on linja Konsulinsaaren kohdalla Patomurtuman tilanteessa. Vahingonvaaraselvityksen mukaan uusituilla padoilla patomurtuman todennäköisyys on siis olematon uusituilla padoilla. Patomurtumatilanteessa Satakunnan sillan kohdalla, laskennallisesti korkein, pinnan korkeus on +90,26 (sillan aukon korkeus on +91,40). Yläputouksen patomurtuma saa aikaan hyökyaallon, joka todennäköisesti aiheuttaa vahingonvaaran Tampellan, Finlaysonin, Siperian ja keskikosken voimalaitoksen kiinteistöissä. Vahingonvaaran kiinteistöissä aiheuttaa siitä, että aalto rikkoo rakennusten alimmat ikkunat aiheuttaen vahingonvaaran sisätiloissa. Niin ikään patomurtumatilanteessa vesi tulvii myös Rongankadulle ja Frenckellin patomuurin yli sen takana olevalle kävelyväylälle. Tampereen Vesi Liikelaitos. Hankkeen suunnittelussa tulee ottaa huomioon vaikutukset vesijohto- ja viemäriverkostoihin. Mahdolliset johtosiirrot tarkastetaan rakennesuunnittelun yhteydessä. Kaikki verkostosiirroista aiheutuvat kustannukset kohdistetaan johtosiirron aiheuttajalle. Hankkeen aikana tulee sopia myös mahdollisesti tarvittavan veden toimittamisesta ja viemäriin johtamisesta. Näsijärven kalastusalue. Ympäristövaikutusten arviointiohjelman tulee sisältää myös vaikutukset Näsijärven vesistöön, kaloihin, rapuihin ja muuhun vesieliöstöön. Kalliolouhosta, eikä muitakaan kaivuun aineita tule sijoittaa Näsijärven vesialueelle. Louhinta-aineet tulee käyttää muuhun hyödylliseen tarkoitukseen. Kalliolouhos ja siinä syntyvä hienoaines sisältävät mm. räjähdysaineiden aiheuttamaa typpeä ja muita haitallisia aineita, jotka veteen joutuessaan pilaavat veden laatua. Näsijärven veteen ei tule laskea rakentamisen aikana, eikä sen jälkeisenä käytön aikana prosessivesiä, kuivatusvesiä, ylivuotovesiä eikä käytönaikaisia vesiä, vaan ne on johdettava puhdistettavaksi kaupungin keskuspuhdistamoon. Etelä-Alvari, Tampereen kaupungin alueellinen työryhmä. Eteläisen Tampereen kannalta oleellisin muutos on sisäänajon siirtyminen Satamakadun ja Hämeenpuiston risteyksestä Satakunnankadun ja Hämeenpuiston risteykseen. Lisäksi Kunkun parkista on yhteys Rantaväylän tunneliin ja em. ulosajo Hämeenpuiston yläpäähän ja myös Paasikiven - Kekkosentielle. Etelä-Tampereelta Hatanpään valtatieltä on vaikea päästä Hämpin parkkiin, ja se vaikeutuu, jos Pellavatehtaankatu suljetaan ja Hämeenpuistosta oli aikaisemmin pääsy Satamakadun, mutta nyt vasta Satakunnankadun kohdalta. Asunto Oy Hämeenpuisto 15, hallitus. Vaihtoehto VE Suppea+Hpohj Ajoramppi Hämeenpuistossa Puuvillatehtaankadun ja Satakunnankadun välissä tulisi sijaitsemaan valtakunnallisesti arvokkaassa rakennetussa kulttuuriympäristössä. Sinne maanpäällisten betonirakenteiden ja ajoramppien rakentaminen sekä Hämeenpuiston kaventaminen niiden takia ei voi tulla kysymykseen. On huomioitava, että lähettyvillä sijaitsee ns. Vanhan Tampereen alue. Alueella on säilynyt vanhaa rakennuskantaa, kuten Wilhelm Nottbeckin aikoinaan rakennuttamat Finlayso-