tapiola Sykkii taidetta, tiedettä ja talouselämää!

Samankaltaiset tiedostot
Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

ESPOON TORNIT Hannes Halttunen ja Annina Stadius 2013

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin työpistettä. metro 2015

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta / Tomi Kaukinen +358 (0) tomi.kaukinen@genesta.fi

Kaupunkirakenteelliset periaatteet

Asuntomessut Hyvinkäällä Marraskuu 2011

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Kooste asukastilaisuudessa esitetystä aineistosta

UUdistamme tapiolan keskusta. UUdistUkset syksy

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

TAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

MYLLYPURO, YLÄKIVENTIE 2, 4, 5 JA 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus

OTANIEMI + KEILANIEMI AJANKOHTAISET HANKKEET

YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS

Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi

Hiukkavaara avoin suunnittelutyöpaja ja suunnittelupeli Muistio

A Yhdyskuntasuunnittelun perusteet VULE 1

41 VL-1 AK VL-1. Ra 40 RAMSINNIEMEN KOIVUNOKAN ASEMAKAAVAKARTTA 1:1000 V 2400 RAMSINNIEMENTIE KOIVUNOKANPUISTO ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Tehtävä 4: Kartta RYHMÄ 1

KAITAAN KAUPUNKIRAKENTEELLINEN TARKASTELU , tarkistettu Sanna Jauhiainen

Myyr York Downtown kilpailu. Asukastilaisuus , Kilterin koulu Asemakaavasuunnittelija Anne Olkkola

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina klo Norra Korsholms skolassa

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Kauhavan keskustan. tulisi mielestäsi pyrkiä säilyttämään ja kunnostamaan. mielestäsi matkailun tai virkistyksen kannalta kiinnostava

RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT

Kaavatilanne. Espoon eteläosien yleiskaava: julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) sekä kehitettävää työpaikka-aluetta (TP)

Menestystarina jatkuu

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10.

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

KEILARANTA 4 // ESPOO

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

Uudenlaisen asumisen alue!

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO.

arkkitehti Sampo Sikiö projektijohtaja Markus Saari maisema-arkkitehti Aino Aspiala vuorovaikutussuunnittelija Anna Suihko, sihteeri

Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona klo

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

Kolme kaavamuutosta Oulunkylässä

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA

1411/ /2012 Tapiolan alueurakka /19 Pysäkkiluettelo

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kipparinkatu alue

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, ESPOO

Otaniemi - Tapiola - Soukka Otnäs - Hagalund - Sökö

20000 asukkaan lähiö Malmin lentoasemalle? Mittakaavan tarkistus.

Suunnittelualueen rakentumisen vaiheet on esitetty kartassa sivulla 15.

KEILARANTA // ESPOO

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Valkeakosken Kanavanranta

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto

Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

B L O K A R K K IT EHDIT

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

TERVEISIÄ TARVAALASTA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

OSAKSI LUONTOA SMART LUCIA ON AIKA LUODA TOISENLAISIA MUISTOJA

HANGONSILLAN ALUE. Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, POHJOISESTA KATSOTTUNA

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

Pasila uudistuu. - Keskusta täydentyy ja nauhakaupungin rakentaminen alkaa. Päivi Ahlroos Projektinjohtaja

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

RIIHITONTTU Business Campus

Liikekeskus ydinkeskustassa

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Tapiolan keskus uudistuu

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä

Transkriptio:

tapiola Sykkii taidetta, tiedettä ja talouselämää!

Tapiolassa kaikki! 2

on Laadukas elinympäristö syntyy entistä säilyttämällä ja uutta luomalla! Suur-Tapiolan kaupunginosat ovat vahvasti omaleimaisia. Tapiola on taiteen, kulttuurin, liikunnan ja palvelujen elävä keskus. Keilaniemestä löytyvät kansainvälisten suuryritysten pääkonttorit. Otaniemi tunnetaan tiede-elämän ja teknologian innovatiivisena kehtona. Toiminnalliseen vaikutusalueeseen kuuluvat myös Westend, Haukilahti, Mankkaa, Laajalahti, Ruukinranta ja Niittykumpu. Suur-Tapiola on pääkaupunkiseudun ytimessä lähellä valtaväyliä. Se rajautuu lännessä Kehä II:een ja pohjoisessa Turunväylään. Tapiola on yksi Espoon viidestä kaupunkikeskuksesta, luonnonmaiseman ja inhimillisten mittasuhteiden ehdoilla suunniteltu. Tapiola ja Otaniemi ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Tapiolassa tavoitteena on alusta alkaen ollut yhdistää kaupunkielämän mukavuus luonnonläheiseen elämään. Rakennukset ja ympäristö sulautuvat luontevasti yhteen maaston muotoja mukaillen. Asuminen, vapaa-aika, työ ja kauppapalvelut muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki on lähellä. Yksinkertaiset materiaalit ja korkeatasoinen muotoilu luovat laadukkaan ympäristön. Tila on avointa ja ilmavaa. Pihat ja puutarhat jatkuvat metsäluontoon, luonnontilaisiin kalliometsiin ja avoimiin niittypuistoihin ilman näkyviä rajoja. Voimakkaat keltaisten ja punaisten kasvien luomat matot hehkuvat pihoilla ja puistoissa. Kävelyreitit vievät pihoilta puutarhojen kautta meren rannoille. Tapiola on kansainvälistä huippua. Se on edelläkävijä, haluttu paikka asua, elää ja työskennellä. Tulevaisuudessa uusi sulautuu vanhaan. Arvokas ympäristö rakennuksineen halutaan pitää alkuperäisessä asussaan. Tapiolan henki säilyy! 3

Metro vie Tap uuteen aik Metro kiidättää Tapiolan alueen huimaan kehitysvauhtiin. Tapiola tarjoaa jatkossakin kaikkea kaikille! Tapiola kehittyy voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Rakenteilla on Suomen laajin kävelykeskusta. Vuonna 2016 käyttöön otettava länsimetro yhdistää Espoon Helsinkiin entistä tiiviimmin. Tapiolan alueelle tulee viisi metroasemaa: Keilaniemi, Otaniemi, Tapiola, Urheilupuisto ja Niittykumpu. Nopea ja luotettava joukkoliikenneyhteys hyödyttää kaikkia. Metro tuo alueelle sekä uusia yrityksiä ja asukkaita että uutta elämää. Uudenlaisia, 2000-luvun tiiviitä asuinalueita nousee metropysäkkien läheisyyteen. Tapiola liittyy saumattomasti Otaniemen ja Keilaniemen kaupunginosiin, kun Kehä I tunneloidaan. Uudet puistokannet ja kevyen liikenteen väylät helpottavat liikkumista alueelta toiselle. Metroasemille tulee polkupyörille omat pysäköintitilansa. Suunnitelmissa on myös raideyhteys Tapiolasta Leppävaaraan ja sieltä Itäkeskukseen saakka. Bussiterminaali ja Merituulentie tullaan rakentamaan maan alle, jolloin nykyinen Merituulentien taso vapautuu kaupalliseen käyttöön myymälätilaksi. Uudesta bussiterminaalista on suora sisäyhteys metroon ja yläpuolella sijaitseviin liiketiloihin. Metron ja bussiterminaalin on tarkoitus olla saavutettavissa vuorokauden ympäri keskuksen eri puolilta. Pääosin koko keskus on uusittu vuonna 2020. Kulttuurielämä sykkii Tapiolan kulttuuritarjonta on omaperäistä, monipuolista ja alati vaihtuvaa. Kansainvälistä mainetta ovat saaneet Tapiolan Kuoro ja Tapiola Big Band. Festivaalit vetävät niin elokuvien kuin jazzin ja piano- ja kuoromusiikin ystäviä kauempaakin. Espoon kulttuurikeskus on Espoon esittävän taiteen päänäyttämö. Kulttuurikeskuksessa on Tapiola Sinfoniettan kotisali sekä vierailuesitysten näyttämö Espoon kaupunginteatterille, joka toimii pääosin Revontulihallissa. Talossa toimivat myös Espoon musiikkiopisto, kirjasto, yhteispalvelupiste sekä kahvila. Kino Tapiola tarjoaa elokuvanautintoja alueen asukkaille. 4

iolan aan Ahertajantien maamerkkinä on säilynyt Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Weilin & Göösin kirjapaino, joka tunnetaan nykyisin WeeGee-talona. Uudistettu WeeGee on museoiden, taiteen, näyttelyiden ja tapahtumien elävä keskus. Siellä on EMMA, Suomen suurin modernin taiteen museo, Espoon kaupunginmuseo, Leikkilinna, Suomen kellomuseo, Helinä Rautavaaran museo sekä kahvila kauppoineen. Työpajojen ja luentojen lisäksi järjestetään teematapahtumia kaikenikäisille. Askeettisen betonitalon kokonaistunnelma on rento - siellä saa nauraa ja näkyä. Suunnitteilla oleva kulttuuriraitti yhdistää Tapiolan keskustan kaupalliset ja kulttuuripalvelut WeeGeen kokonaisuuteen ja innostaa kulkijoita nauttimaan kulttuurin antimista arjen keskellä. Espoon kaupunginteatterille kaavaillaan uusia tiloja keskustaan nykyisen Tuultenaltaan paikalle ja suunnittelusta on tarkoitus järjestää arkkitehtuurikilpailu. Urheilukulttuuria Tapiolan viheralueet edustavat uraauurtavaa maisema- ja puutarhasuunnittelua Suomessa. Alueiden hoitoon ja kunnostukseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, jotta ne säilyisivät. Silkkiniityn 12 hehtaarin kokoinen puisto on tehty kaikenikäisten asukkaiden iloksi. Siellä on muun muassa viljelypalstoja, kahluuallas sekä kävely- ja pyöräilyteitä. Tapiola tarjoaa huikeat liikunta- ja urheilumahdollisuudet kaikenikäisille. Uintia voi harrastaa Aarne Ervin suunnittelemassa hienossa, peruskorjatussa uimahallissa, joka on säilyttänyt entisen viehätyksensä. Talvisin luistellaan Jääpuutarhassa Tapiolan keskusaltaan tekojääradalla. Tuulimäen väestönsuojassa harrastetaan melkein mitä tahansa lajia painista miekkailuun. Siellä on myös skeittihalli, kuntosali ja nyrkkeilykehä. Tapiolan urheilupuiston jäähallissa pelaa jääkiekkoseura Blues, areenassa on myös palloilu- ja kuntoilukeskus. Tapiolan urheilupuistoon visioidaan jalkapallostadionia ja urheiluhalleja. Rakenteilla on jo harjoitushalli koripalloilijoille. Massiivisten hallien lisäksi säilytetään jalkapallo- ja yleisurheilukentät, ja kaikille avoin tila tarjoaa mahdollisuuksia vaikkapa skeittaukseen tai rantalentikseen. Urheilupuiston laadukkaassa kokonaisuudessa myös maisemansuunnittelulla on merkittävä osansa. Kevyen liikenteen väyliä lisätään ja parannetaan, jotta urheilemaan pääsee myös kävellen ja pyöräillen. Kulttuuriraitti ulottuu tulevaisuudessa urheilupuistoon ja jatkuu siitä luontevasti tapahtumabulevardina. Espoon rantaraitilla, joka kulkee Suur-Tapiolan alueella Haukilahdesta Laajalahteen saakka, pääsee liikkumaan ja nauttimaan merellisestä maisemasta ympäri vuoden. Tapiola hellii veneilyn harrastajia: venesatamia on muun muassa Keilaniemessä, Westendissä, Otsolahdessa ja Haukilahdessa. Otaniemeen suunnitellaan vesiliikuntakeskusta. 5

Tapiola kehittyy ympäristöä kunnioittaen Keskiajalla Tapiolan seudulla oli Otnäsin lisäksi Björnvikin vanha kylä, joka sijaitsi nykyisen keskustornin paikkeilla. Asutusta oli myös Hirbölessä, nykyisen Westendin alueella. 1800-luvulla maat siirtyivät Hagalundin kartanon omistukseen. 6

Miten puutarhakaupunki syntyi? Tapiolan keskusta uusii ilmeensä Ensimmäisen maailmansodan aikana Hagalundin maastoon rakennettiin Helsingin maalinnoitusta, josta on edelleen jäljellä kaivantoja, valleja ja bunkkereita. Monet Tapiolan nykyisistä kaduista ja ulkoiluteistä kulkevatkin entisten tykki- ja peltoteiden linjoilla. Professori Otto-Iivari Meurmanin tekemä Hagalundin alueen rakennussuunnitelma (1945-1947) oli alkusysäys kaupunkisuunnittelulle. Vuonna 1951 Hagalundin maat siirtyivät Asuntosäätiölle, joka lähti luomaan alueesta puutarhakaupunkia. Idealistisena tavoitteena oli yhdistää kaupunkielämän mukavuus luonnonläheisyyteen ja tehdä itsenäinen yhdyskunta, jossa kaikki tarvittava on lähellä. Tarkoituksena oli rakentaa puisto- ja puutarhavaltainen asuinalue, jossa matalat ketju-, rivi- ja kerrostaloasunnot sekä muutamat puiden latvojen yläpuolelle piirtyvät tornitalot istuvat maisemaan maastonmuotoja myötäillen. Vuonna 1953 alueen nimeksi valittiin Tapiola julkisen nimikilpailun perusteella. Tapiolan keskusta syntyi 1950- ja 1960-luvuilla suunnittelukilpailun voittaneen Aarne Ervin ehdotuksen pohjalta. Kaupunkikuvaa hallitsevat Keskustorni sekä siihen liittyvät aukiot mataline rakennuksineen: Keskusaltaan ympäristö, Tapiontori ja Tapionaukion Leimuniitty. Muita Ervin suunnittelemia rakennuksia ovat uimahalli sekä maineikas Tapiola Garden Hotel. Suomen ensimmäinen nykyaikainen kauppakeskus Heikintori valmistui 1968. Tapiolan alkuperäinen keskusraitti, Tapionraitti, kulkee Tapiolan kirkon ja Garden-hotellin editse edelleen Tapiontorin ja Heikintorin läpi. Raitin näkymä päättyy tornitaloihin, joita kutsutaan taskumateiksi". Tulevaisuudessa puutarhakaupunki säilyy ja palaa entiseen loistoonsa. Sekä rakennuksia että puistoalueita pyritään kunnostamaan alkuperäiseen asuunsa kasvivalintoja myöten. Tapiolan keskusta on laajentunut vaiheittain 1970-luvulta lähtien. Uusien liike- ja kulttuuritilojen lisäksi sinne on rakennettu asuntoja. Vanhoja kiinteistöjä pyritään nyt uudistamaan. Kauppakeskus Ainoa on tästä suuntauksesta ensimmäisiä valmistuneita rakennuksia: Katutasoon ja toiseen kerrokseen on sijoitettu trendikkäitä muotiliikkeitä, erilaista life-style -tarjontaa sekä urheilun, vapaa-ajan ja viihteen tarjontaa. AINOA on Espoon ensimmäinen kaukokylmällä jäähdytettävä kiinteistö. Tapiolan liikekeskustasta tulee erikoistavaroiden kaupallinen keskus. Pysäköinti ja huoltotoiminnat siirretään luolastoon. Vapautuva tila täyttyy kauppagallerialla, toimisto-, kulttuuri- ja palvelutiloilla. Nykyinen ajoneuvoliikenteen käytössä oleva taso, Länsituulentie ja osin Merituulentie, muuttuu jalankulkualueeksi ja liiketilaksi. Rakenteilla on Suomen laajin kävelykeskusta. Linja-autot ohjataan uuteen bussiterminaaliin, ja keskuspysäköintiin pääsee neljästä suunnasta. Tapiolan keskustan liikenneympyrä palautetaan alkuperäiseen muotoonsa. Uusia asuntoja rakennetaan yli 2000 ihmiselle. Keskustaan nousee uusia asuinrakennuksia, joten tapiolalaiset voivat halutessaan asua ekologisesti aivan ydinkeskustassa kävelymatkan päässä kaikista palveluista. Myös Ahertajantien seutu WeeGeen ympäristössä muuttuu uudisasuntojen rakentamisen myötä. Etelätuulentien ympäristössä toimistot ja työpaikat sijoittuvat asuinrakennusten lomaan. Alueella on rakenteilla paljon uudisasuntoja, esimerkiksi 13-kerroksisia asuintorneja. Tuuliniittyyn tulee modernia puutarhakaupunkiasumista, jonka rakentamisessa suositaan puunkäyttöä. Folkhälsanin monitoimikeskus palvelee niin vanhusten asumista kuin viereistä päiväkotia ja koulua sekä asukkaita. 7

8

Maineikkaat lähiöt säilyvät alkuperäisessä asussaan Tapiolan rakentaminen alkoi vuonna 1953 itäisistä kortteleista, joihin kuuluvat Itäkartano, Otsolahti ja Itäranta. Alueiden suunnittelijoita olivat muun muassa Aarne Ervi, Viljo Revell, Markus Tavio ja Aulis Blomstedt. Ervin suunnittelemat rakennukset, 11-kerroksinen Mäntytorni, elokuvateatteri Kino-Tapiola ja liikerakennus, muodostavat Itäkartanon keskuksen. Läntisiä asuinalueita, joihin kuuluvat Länsikorkee, Jousenkaari ja Kaskenkaataja, alettiin suunnitella 1955. Tavoitteena oli luoda vaihteleva ympäristö. Suunnittelijoina olivat muun muassa Veikko Malmio, Osmo Sipari, Heikki ja Kaija Siren sekä Jorma Järvi. Tapiolan tunnetun silhuetin muodostavat korkean kallion huipulla sijaitsevat taskumateiksi kutsutut Viljo Revellin tornitalot. Pohjoisen suunnalla Aarnivalkeaa ja Pohjois-Tapiolaa suunnittelivat muun muassa Pentti Ahola ja Jorma Järvi. Alueen suorakulmainen ruutukaava poikkeaa huomattavasti Tapiolan muista maastoa myötäilevistä kaava-alueista. Tapiolan eteläosien Länsiranta, Revontuli, Hakalehto ja Suvikumpu muodostuvat erityyppisistä asunto- ja toimistorakennusalueista. Länsirannan ja Revontulen asuinrakennukset valmistuivat 1960-luvun alkupuolella. Suvikummussa, jonka suunnittelivat Raili ja Reima Pietilä 1962, toteutui Tapiolan alkuperäinen idea modernin arkkitehtuurin luonnonläheisyydestä. Pentti Aholan suunnittelemat Hakalehdon atriumtalot ja lamellitalot valmistuivat 1963 alkaen. Tulevina vuosina ikääntyviä, arvokkaita asuinlähiöitä kunnostetaan siten, että rakennusten ja ympäristön omaispiirteistä pidetään huolta. Pienet ostoskeskukset, koulut ja päiväkodit säilyvät alueella. 9

Otaniemi kasvaa ja kehittyy Tieteen ja teknologian keskus tunnetaan edelläkävijyydestä ja innovatiivisuudesta. 10 Aalto-yliopiston Otaniemen ydinkampuksen kansainvälisen Campus 2015 - suunnittelukilpailun voittaja Väre on Verstas Arkkitehdit Oy:n käsialaa.

Teknillisen korkeakoulun ja VTT:n siirtyminen Otaniemeen antoi aikanaan alkusysäyksen ainutlaatuisen ja monipuolisen osaamiskeskuksen syntymiselle. Otaniemessä toimii yli 500 teknologiayritystä ja opiskelee sekä työskentelee yli 30 000 ihmistä. Otaniemen punatiiliset, matalat rakennukset sulautuvat ympäröivään luontoon. Näistä esimerkkeinä Dipoli sekä Teknillisen korkeakoulun päärakennus ja kirjasto. Teekkarikylä, Servinniemessä oleva metsäkampus, antoi mahdollisuudet luonnonläheiseen opiskelija-asumiseen jo 1950-luvulla. Otaniemestä on tarkoitus luoda Euroopan johtava innovaatioympäristö, kansainvälisesti tunnettu ja houkutteleva alue sekä kansainvälisille työntekijöille, yrityksille että sijoittajille. Uudisrakentamista, lähinnä opiskelija-asuntoja, nousee Servinniemeen Teknillisen korkeakoulun läheisyyteen. Uusi asutus sulautuu vanhaan metsäkampuksen henkeen. Entisen poliisiopiston alueelle on kaavailtu asuntoja sekä opiskelijoille että tutkijoille, joille on rakennettu myös oma tutkijahotelli Otarantaan. Otaniemeen pääsee aikanaan metrolla Helsingin ja Matinkylän suunnista sekä Leppävaaran suunnasta pikaraitiotietä pitkin. Liikenneyhteyksiä kävelyn ja pyöräilyn reitit huomioiden parannetaan kattavasti. Koko niemen rantaviivaa myötäilevä rantaraitti tarjoaa mahdollisuudet virkistäytymiseen vaikkapa Natura-alueella. Hagalundinkallio yhdistää Otaniemen Tapiolaan Hagalundinkallion asuinalue Otaniemen ja Tapiolan väliin, mikäli Kehä I tunneloidaan Kalevalantieltä Tapiolantielle. Tapiolan puolella asuinrakennukset ovat pieniä, matalia ja rivitalomaisia, Otaniemen puolta taas myötäilevät pistetalot. Alueelle voi tulla asuntojen lisäksi Aalto-yliopiston tiloja. Hagalundinkallio on jalankulkualuetta, ja liikennevirrat kulkevat maan alla. Virkistyskäytössä olevaan Otarantaan suunnitellaan nykyisten urheilutoimintojen lisäksi vesiliikuntakeskusta, kahvilaa sekä laajennettua pienvenesatamaa. Rannassa voi tulevaisuudessa nähdä jopa kelluvia asuntoja. 11

Keilaniemi Keilaniemi on merkittävä talouselämän keskus, jonne kansainvälisten yritysten pääkonttorit ovat sijoittuneet. Keilaniemen rannassa kulkee lasiseinäisten korkeiden toimistotalojen nauha. Ensimmäinen tornitalo, Nesteen torni, valmistui Keilaniemen rantaan vuonna 1976. Vaikka sen ajateltiin tuolloin jäävän ainoaksi, toimistotorneja on tullut lisää. Alueella ovat nykyisin Koneen, Nokian ja Fortumin pääkonttorit. Rantakaistaleelle, Aarne Ervin suunnitteleman koulutuskeskuksen viereen, on tulossa 26-kerroksinen tornitalo. 12

tunnetaan torneistaan Suomen suurimmat yritykset ovat keskittyneet Keilaniemen rantaan. 13

Pyöreitä asuntotorneja puistokannelle Keilaniemi liittyy pääkaupunkiseudun ydinosaan entistä tiiviimmin, kun Keilaniemen metroasema avautuu. Toimistorakennusten lisäksi Keilaniemeen tulee asuntoja. Keilaniemen maiseman silhuetti muuttuu, kun metroaseman luo rakennetaan asuintornitalojen rivi, neljä pyöreää yli kolmikymmenkerroksista asuinkerrostaloa. Kehä I katetaan ja sen päälle tulee puistokansi, jonka kautta pääsee puistoa pitkin idästä metroasemalle. 14

15

Mankkaa ja Laajalahti nauttivat luonnon rauhasta Rauhallisella Mankkaalla on luontoon sulautuneita omakoti- ja rivitaloja sekä muutamia liikerakennuksia. Asukkaiden viihtyvyys lisääntyy, kun Turvesuon vanhan kaatopaikan alue muutetaan golfkentäksi, joka liittyy suureen vapaa-ajan alueeseen. Suunnitelmissa oleva uusi katuyhteys, Turveradantie, helpottaa tulevaisuudessa liikkumista Turunväylälle. Natura-alueella voi nauttia luonnon kierrosta Laajalahden Natura-alueeseen kuuluu 192 hehtaarin laajuinen matala, avara ja ruovikkoinen merenlahti. Avovesialueen ja ruovikon lisäksi siihen rajautuu tulvametsiä, lehtokasvillisuutta, entistä peltoa ja pensaikkoa. Laajalahti on omakotitaloista ja pientaloista koostuva merenläheinen alue. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset ovat yhä nähtävissä ja linnoitusalue on suojeltu lailla. Leppävaaraan vievää pikaraideyhteyttä selvitellään, ja pysäkkien läheisyyteen on tulossa lisärakentamista. Tarvaspäässä sijaitseva Gallen-Kallelan rakennuttama kansallisromanttinen ateljeelinna on kansallisaarre, joka toimii museona. Rakennukset ja ympäristö suojellaan kokonaisuudessaan tulevien sukupolvien iloksi. Kävijöitä varten on rakennettu polkuja, opasteita ja lintutorni. Laajalahti on luokiteltu kansainvälisesti tärkeäksi lintualueeksi. Siellä pesivät muun muassa ruisrääkkä ja luhtahuitti; muuttoaikaan siellä levähtävät runsaslukuisina kaulushaikara, laulujoutsen, pikkujoutsen ja uivelo. Alueen tuntumassa sijaitsee Espoon kaupungin luontotalo Villa Elfvik, jossa järjestetään luontokouluja kurssitoimintaa sekä ympäristöaiheisia näyttelyitä. Luontoretkelle pääsee Otaniemestä Laajalahteen kautta kulkeva rantaraittia. 16

Niittykumpu ja Tontunmäki saavat uutta seuraa Niittykummun kukkulalla kohoaa Tapiolan hengen mukaisia talohelmiä. Vanhimmat rakennukset ovat säilyneet lähes alkuperäisessä asussaan tähän päivään saakka. Tornija lamellitalojen sekä rivitalojen lomassa on toimistotiloja sekä ostoskeskus. Metron tulon myötä Niittykummun asukasmäärä kaksinkertaistuu. Uusia kerrostaloja nousee reunustamaan Merituulentien vartta. Viisikerroksiset lamellitalot muodostavat pitkiä, tiiviitä nauhoja, rauhallisille sisäpihoille nousee pistetaloja. Merituulentien ja Haukilahdenkadun risteys muutetaan kiertoliittymäksi. Liittymän ympärille nousee ryhmä korkeita asuintorneja. Merituulentien varressa on myös Tontunmäen pientaloalue. Pientalovaltainen Tontunmäki täydentyy sitä mukaa, kun tilaa vapautuu. Jousenpuiston asuinalue syntyy urheilupuiston viereen Urheilupuiston ympäristö kehittyy, kun Jousenpuiston nykyisin rakentamaton alue tulee asuinkäyttöön. Urheilupuisto uudistuu kokonaisvaltaisesti, kun sinne rakennetaan Stadion sekä lisää halleja muun muassa koripalloilijoille. 17

Suurpelto Storåkern Olari Olars Kehä II Taavinkylä Dåvitsby Mankkaa Mankans Matinkylä Mattby Nuottaniemi Notudden Nihtisilta Knektbro Lukupuro Lukubäcken Turunväylä Tontunmäki Tomtekulla Niittykumpu Ängskulla Länsiväylä Haukilahti Gäddvik Tapiola Hagalund Westend Varsasaari Fölisholmen Leppävaara Alberga Laajalahti Bredvik Pohjois-Tapiola Norra Hagalund Miessaari Karlö Tvijälp Kehä I Ruukinranta Bruksstranden Otaniemi Otnäs Vehkasaari Mössenholm Keilaniemi Kägeludden Hanasaari Hanaholmen Niittysaaret Ängesholmarna Tapiolan nimistö kertoo luonnon ja rakentamisen vuorovaikutuksesta Tiesitkö että Tarujen Tapiola, metsän kuninkaan valtakunta, antoi nimensä Suomen ensimmäiselle puutarhakaupungille vuonna 1953. Nimen ruotsinkielinen vastine Hagalund ja uusi asuinkortteli Hagalundin kallio kertovat, että kaupunginosa rakennettiin entisen Hagalundin kartanon niityille ja metsiin. Otsolahden nimistön nallet ja kontiot kantavat kartanoa edeltäneen Björnvikin kylän muistoa. Karttakuva 2010 Antti Honka Kaunis puiston nimi Silkkiniitty perustuu vanhaan viljelysnimeen Silkesängen. Nimissä Aarnivalkeantie, Pilvettärenpolku, Louhentie, Neulaspolku ja Tuulimäki kuvastuvat Tapiolan hengen mukaiset nimiaihepiirit: kalevalainen mytologia, metsäluonto ja luonnonilmiöt. 18

Rannikko vetää pientaloasujia Westend ja Haukilahti Rantaraitti kiemurtelee meren rantaviivaa pitkin ja yhdistää rannikon merimaisemaan istuvat asuinalueet. Asukkaita palvelevat oma koulu, palvelutalo sekä päivittäistavaraliikkeet. Haukilahti on suurelta osin 1960- ja 1970-luvulla rakennettujen rivitalojen ja matalien kerrostalojen peittämä vehreä asuinalue. Haukilahdessa on uimaranta ja venesatama. Maamerkkinä toimii Haukilahden vesitorni. Westend on pientalovaltainen alue meren tuntumassa. Sitä alettiin rakentaa huvila-alueeksi jo ennen sotia. Nykyisin kaupunginosassa on omakoti- ja rivitaloja. Karhusaaressa on ensimmäisen maailmansodan aikaisia tykkiasemia sekä Sinebrychoffin huvila. Hanasaaren rauhaan on sijoittunut kulttuurikeskus. 19

Tosiasioita Tapiolasta Asukkaita 1.1.2013 43 657 Korkein rakennus on entinen Nesteen torni (ns. Raaden hammas). 11-kerroksinen Mäntytorni oli valmistuessaan 1959 alueen korkein rakennus. Keilaniemeen on suunnitteilla jopa yli 110-metrisiä asuintorneja. Tapiola Sykkii taidetta, tiedettä ja talouselämää! Espoon kaupunki, kaupunkisuunnittelukeskus Kirkkojärventie 6 B, PL 43 02070 Espoon kaupunki Puh. 09 81 621 www.espoo.fi Graafinen suunnittelu: Antti Honka Tekstisuunnittelu: Helena Raulos Painopaikka: Wellprint Oy Valokuvat: Marko Oikarinen, Arkkitehtitoimisto SARC Oy, Ari Karttunen (Emma) Kannen kuva: Ari Karttunen