KIRJALLINEN KYSYMYS 169/2011 vp Kielilain ja elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välinen ristiriita Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2003 säädettiin kielilaki, jonka 34 :ssä todetaan, että myytävään tuotteeseen on lain mukaan yksikielisessä kunnassa merkittävä kauppatavaran mukainen nimi, tuoteseloste, käyttöohje tai varoitus ainakin sen kunnan kielellä ja kaksikielisessä kunnassa ainakin suomen ja ruotsin kielellä. Näitä tietoja annettaessa suomen ja ruotsin kieltä on lain mukaan kohdeltava tasapuolisesti. Vuonna 2004 annettiin kauppa- ja teollisuusministeriön asetus elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä, jonka 5 :ssä säädetään kielimääräyksistä. Sen mukaan pakolliset pakkausmerkinnät on tehtävä suomen ja ruotsin kielellä. Ruotsin kielen asemesta voidaan käyttää norjan- tai tanskankielisiä merkintöjä. Asetuksessa myös todetaan, että Suomessa valmistetuissa elintarvikkeissa, joita myydään vain yksikielisissä kunnissa, voidaan käyttää näiden kuntien kielellä olevia yksikielisiä merkintöjä. Kaksikielisissä kunnissa voidaan myyntipaikalla pakatuissa elintarvikkeissa käyttää joko suomen- tai ruotsinkielisiä merkintöjä. Lisäksi asetuksen mukaan voidaan maahantuotujen elintarvikkeiden alkuperämaa tai -alue ilmoittaa jollakin kansainvälisessä kaupassa yleisesti käytetyllä kielellä tai yleisesti tunnetuilla kirjainlyhenteillä. Eduskunnan oikeusasiamies on äskettäin päättänyt (9.9.2011 Dnro 4099/4/10) jättää tutkimatta valveutuneen kansalaisen valituksen, jossa oli kiinnitetty huomiota siihen, etteivät lähinnä Ruotsista maahantuoduissa tai kauppaketjun pohjoismaisissa yhteishankinnoissa valmistetuissa elintarvikepakkauksissa olevat merkinnät täytä edellä mainittujen säädösten asettamia velvoitteita pakkausmerkinnöistä molemmilla kotimaisilla kielillä. Päätöksessään oikeusasiamies pidättäytyi ottamasta kantaa valittajan esittämiin yksityiskohtaisiin esimerkkeihin kielilain 34 :n rikkomisista, koska hän totesi, että kielilain ja elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välillä vallitsee ristiriita. Tätä ristiriitaa on oikeusasiamiehen lausunnon mukaan selvitetty sekä oikeusministeriössä että maatalousministeriössä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen, että kielilain sekä kauppa- ja teollisuusministeriön antaman elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välillä vallitsee maan suomenkielisen väestön kielellisiä oikeuksia loukkaava ristiriita, joka koskee elintarvikkeiden pakkauksissa olevia suomen ja ruotsin kielellä esitettäviä pakollisia merkintöjä ja mitä hallitus aikoo tehdä tämän ristiriidan poistamiseksi? Versio 2.0
Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2011 Jussi Niinistö /ps 2
Ministerin vastaus KK 169/2011 vp Jussi Niinistö /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jussi Niinistön /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 169/2011 vp: Onko hallitus tietoinen, että kielilain sekä kauppa- ja teollisuusministeriön antaman elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välillä vallitsee maan suomenkielisen väestön kielellisiä oikeuksia loukkaava ristiriita, joka koskee elintarvikkeiden pakkauksissa olevia suomen ja ruotsin kielellä esitettäviä pakollisia merkintöjä ja mitä hallitus aikoo tehdä tämän ristiriidan poistamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Elintarvikkeiden pakollisia pakkausmerkintöjä koskevat vaatimukset on Euroopan unionissa harmonisoitu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/13/EY. Direktiivin 16 artiklan mukaan jäsenvaltio, jossa elintarviketta pidetään kaupan, saa säätää, että kyseiset merkinnät tehdään yhdellä tai useammalla unionin virallisista kielistä määräämällään kielellä. Suomessa direktiivi 2000/13/EY on pantu täytäntöön elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annetulla kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksella (1084/2004). Pakollisten merkintöjen kielimääräyksistä säädetään asetuksen 5 :ssä. Pakolliset merkinnät on pääsääntöisesti tehtävä suomen ja ruotsin kielellä. Asetuksen 5 :n 2 momentissa mainituissa tapauksissa merkinnät voi kuitenkin tehdä pelkästään yhdellä kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi. Kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksella (1084/2004) kumottiin elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annettu asetus (794/1991), jonka 21 :ssä oli pakollisten merkintöjen kielimääräyksistä vastaava säännös kuin voimassa olevassa lainsäädännössä. Kun asetusta (1084/2004) valmisteltiin, pidettiin tarkoituksenmukaisena säilyttää kielivaatimuksia koskeva säännös ennallaan. Kielivaatimuksia koskevien helpotusten on katsottu joissain tapauksissa vähentävän elintarvikealan toimijan hallinnollista taakkaa. Mahdollisuutta tehdä elintarvikkeesta annettavat tiedot pelkästään yhdellä kielellä joko suomeksi tai ruotsiksi käytetään silloin, kun elintarvikkeita pieniä tuotemääriä tuottava valmistaja toimittaa elintarvikkeita suoraan loppukuluttajalle tai paikallisille vähittäismyymälöille. Suuret elintarvikealan toimijat eivät tee erikseen yksikielisiä pakkauksia yksikielisissä kunnissa tapahtuvaa myyntiä varten, vaan elintarvikkeet toimitetaan sekä yksi- että kaksikielisiin kuntiin myytäväksi pakkauksissa, joissa merkinnät ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Pakkausmerkintäoppaassa (Eviran ohje 17005/4) todetaan, että jos elintarvike on sekä valmistettu että pakattu myyntipaikalla, asetuksen (1084/2004) 5 :n 2 momentin mukaista myyntipaikalla pakattuja elintarvikkeita koskevaa helpotusta ei sovelleta, vaan tiedot on annettava sekä suomeksi että ruotsiksi. Vastuu merkintöjen tekemisestä on elintarvikealan toimijalla, joka valmistaa, tuo maahan, vie maasta, pitää kaupan tai muuten luovuttaa elintarviketta. Merkintöjen tekijä vastaa siitä, että kaikki pakolliset merkinnät on tehty elintarvikkeen pakkaukseen ja että ne ovat oikein tehtyjä, selviä ja havaittavia. 3
Ministerin vastaus Euroopan unionin lainsäädäntö elintarvikkeiden pakollisista merkinnöistä on uudistettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella elintarviketietojen antamisesta kuluttajille. Asetus hyväksyttiin neuvostossa syyskuussa 2011 ja sen odotetaan tulevan voimaan kuluvan vuoden aikana. Asetuksen 15 artiklan mukaan jäsenvaltio, jossa elintarviketta pidetään kaupan, saa säätää, että kyseiset merkinnät tehdään määräämällään yhdellä tai useammalla unionin virallisista kielistä. EU-asetuksia sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Kun mainittu asetus tulee voimaan, Suomessa voimassa olevat elintarvikkeiden pakollisia pakkausmerkintöjä koskevat kansalliset säännökset kumotaan. Kansallisesti täytyy kuitenkin edelleen säätää muun muassa pakollisten elintarviketietojen kielivaatimuksista. Siinä yhteydessä tullaan arvioimaan myös kielivaatimuksia koskevat mahdolliset helpotukset. Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2011 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 4
Ministerns svar KK 169/2011 vp Jussi Niinistö /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 169/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Jussi Niinistö /saf: Är regeringen medveten om konflikten mellan språklagen och handels- och industriministeriets förordning om förpackningspåskrifter för livsmedel som kränker den finskspråkiga befolkningens språkliga rättigheter när det gäller de obligatoriska finsk- och svenskspråkiga märkningarna av livsmedel och vad tänker regeringen göra för att avhjälpa denna konflikt? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I Europeiska unionen har kraven på obligatorisk märkning av livsmedel harmoniserats genom Europaparlamentets och rådets direktiv 2000/13/EG. Enligt artikel 16 i direktivet får den medlemsstat där saluföringen sker föreskriva att dessa uppgifter i märkningen ska ges på ett eller flera av unionens officiella språk. I Finland har direktivet 2000/13/EG satts i kraft genom handels- och industriministeriets förordning om förpackningspåskrifter för livsmedel (1084/2004). Språkbestämmelserna om de obligatoriska märkningarna, som i huvudsak ska göras på finska och svenska, ingår i 5. I de fall som nämns i 5 2 mom. får märkningarna göras enbart på ett språk, antingen på finska eller på svenska. Genom handels- och industriministeriets förordning (1084/2004) upphävdes förordningen om påskrifter på livsmedelsförpackningar (794/1991). I förordningens 21 ingick motsvarande språkbestämmelser om obligatoriska märkningar som i den gällande lagstiftningen. När arbetet med att bereda förordningen (1084/2004) pågick, ansågs det tillämpligt att inte ändra bestämmelserna om språkkrav. Att göra undantag i språkkraven har i vissa falla ansetts minska livsmedelsföretagarnas administrativa arbete. Möjligheten att lämna information om livsmedel enbart på ett språk, antingen på finska eller svenska, tillämpas när tillverkaren som producerar små produktmängder levererar livsmedel direkt till slutkonsument eller lokala detaljaffärer. Stora livsmedelsföretagare gör inte separata enspråkiga förpackningar för försäljning i enspråkiga kommuner utan livsmedlen levereras till både enoch tvåspråkiga kommuner i förpackningar med märkningar såväl på finska som på svenska. Ytterligare står det i Livsmedelssäkerhetsverket Eviras Handbok om påskrifter på förpackningar (Eviras anvisning 17005/4) att om livsmedlet såväl framställs som förpackas på försäljningsstället, ska undantaget som gäller livsmedel förpackade på försäljningsstället enligt 5 2 mom. i förordningen (1084/2004) inte tillämpas utan uppgifterna lämnas både på finska och på svenska. En livsmedelsföretagare som framställer, importerar, exporterar, saluför eller på något annat sätt överlåter livsmedel, är ansvarig för märkningarna. Den som gör märkningarna svarar för att alla obligatoriska märkningar är gjorda på förpackningen och att de är korrekta, tydliga och lätta att se. Europeiska unionens lagstiftning om obligatorisk märkning av livsmedel har reformerats genom Europaparlamentets och rådets förordning om livsmedelsinformation till konsumenterna. Förordningen antogs i rådet september 2011 och 5
Ministerns svar den förväntas träda i kraft i år. Enligt förordningens 15 artikel får den medlemsstat där saluföringen sker föreskriva att dessa uppgifter i märkningen ska ges på ett eller flera av unionens officiella språk. EU-förordningarna är direkt tillämpliga i alla medlemsstater. När denna förordning träder i kraft, ska de nationella gällande författningarna om obligatoriska påskrifter på livsmedelsförpackningar upphävas. På det nationella planet måste man emellertid fortsatt utfärda bestämmelser om bl.a. språkkraven på obligatorisk livsmedelsinformation. I samband med detta ska man även bedöma om det eventuellt finns behov av undantag i språkkraven. Helsingfors den 1 november 2011 Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen 6