Nro 26 Tervehdys, kanssakulkija! Luvassa on viikoittainen paketti tietoa rahaan ja sijoittamiseen. Olemme jälleen mielissämme tämän viikon ViikkoRahasta, sillä luvassa on rahan arvoisia ajatuksia! Useat tulovirrat ovat aihe, joka on monille meistä tuttu. Miksi se on niin tärkeää ja miten asiaa sitten kannattaisi lähestyä? Aloitamme tällä viikolla tämän teeman käsittelyn. Istu siis rauhassa alas ja kerää sato talteen! - Terhi, Jaakko ja Matias Useimmat asiat maailmassa ovat sellaisia, joista emme voi päättää. Ne vain tapahtuvat ja joko vaikuttavat jotenkin elämäämme tai olemme vain niiden sivusta seuraajia. Ainoa asia, mihin meillä on valtaa, on se miten suhtaudumme tapahtumiin: mihin kiinnitämme huomiotamme, mihin keskitymme ja mitkä asiat jätämme täysin huomiotta. Keskittymällä johonkin asiaan ja antamalla sille tilaa elämässämme muita asioita jää meiltä huomaamatta. Tätä kutsutaan keskittymiseksi. Tiedät varmasti, kun oikein kovasti keksityt johonkin tiettyyn asiaan, muu maailma tuntuu sulkeutuvan ulkopuolelle. Tämä on tietenkin aikaansaamisen kannalta tärkeä taito. Mietitäänpä hieman laajemmin sitä, mihin keskitymme. Aloitetaan jaottelemalla asiat kolmeen ryhmään. ViikkoRahassa tällä viikolla: Se, mihin keskitymme, alkaa kasvaa Useita tulovirtoja Stressiä lievittävä vinkki asuntosijoittajille Markkinanurkkaus Ensimmäisessä ryhmässä ovat asiat, joihin emme voi vaikuttaa ja joista emme missään olosuhteissa pysty päättämään. Tämä on esimerkiksi se, paistaako aurinko ulkona, nouseeko pörssi, tuleeko taantuma, kaatuuko Kreikka tai mitä eduskunta päättää. Keskittymällä tä- 1 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
män ryhmän asioihin ja antamalla näille paljon tilaa omissa ajatuksissamme koemme rauhattomuutta, hallinnan tunteen puutetta, erilaisia pelkotiloja sekä toivottomuutta. Myrkyllisten tunteiden lisäksi tuntuu siltä, että pää on täynnä turbulenssia. Silloin on aivan selvää, että moni tärkeä asia, joihin voisimme keskittyä, jää huomaamatta. Toinen ryhmä ovat asiat, joihin voimme vaikuttaa, mutta joita emme voi suoranaisesti päättää. Tähän ryhmään kuuluvat mm. kommunikaatio muiden ihmisten kanssa, ostaako asiakas, millainen tulos yhtiöön syntyy, oma terveys, työyhteisön yhteishenki, valtaosa arjen aherruksesta sekä useimmat omaa tulevaisuuttamme koskevat asiat. Kolmas ryhmä ovat asiat, joihin voimme vaikuttaa ja joista voimme päättää. Näitä on kutsuttu täyttymyksellisiksi asioiksi. Tämä joukko asioita on huomattavasti kahta edellistä pienempi mutta antoisampi. Tähän ryhmään kuuluu onnellisuuden ja mielenrauhan eräs keskeinen oivallus: Vaikka emme voisi päättää jostain asiasta, voimme aina päättää miten suhtaudumme siihen. Tämä antaa meille takaisin vallan omasta elämästämme. Meillä on aina lopulta päätösvalta siitä, mihin keskitymme. Viettämällä suuremman osan ajastamme täyttymyksen vyöhykkeellä mielenrauhamme ja terve itsevarmuutemme kasvaa. Meidän kykymme tehdä tärkeitä päätöksiä näennäisen kiireen ja paineen vallitessa paranee. Kokemuksemme elämästämme on vaikeanakin aikana rakentava. Turbulenssi päässä vähenee, ja kapasiteettia vapautuu maailman kauhistelusta oman tulevaisuuden rakentamiseen. Muutos parempaan ei ole yhden päätöksen takana, vaan vallan ottamista omassa elämässä täytyy harjoitella. Ihmiset, jotka elävät täyttymyksellistä elämää, ovat harjoitelleet enemmän täyttymyksen tilaan menemistä ja täyttymyksellisten ratkaisuiden tekemistä. 2 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
Minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Ensin hyvät uutiset. Jos olet keskiverto suomalainen ja ansaitset 3000 EUR kuukaudessa, elinaikanasi yli MILJOONA euroa virtaa sormiesi läpi. Se on paljon rahaa. Toisin sanoen sinulla on jo kaikki eväät tulla taloudellisesti riippumattomaksi. Sitten huonot uutiset. Jos olet kuten valtaosa ihmisistä, käytät sen kaiken rahan. Ansaittuasi miljoonan elämäsi lopussa päädyt siihen, ettei sinulle jää melkein mitään. Miten se on mahdollista? Rehellisesti sanottuna se johtuu siitä, että kukaan ei opeta meille raha-asioita. Me emme saa minkäänlaista muodollista opetusta yhteen elämän perustaidoista: kuinka menestyä taloudellisesti. Osallistuitko ikinä opiskeluvuosiesi aikana kurssille, jossa opetettiin perusasiat rahasta ja sijoittamisesta? Miksi sellainen kurssi ei ole pakollinen kouluissamme? Kuinka opit sen, mitä tiedät rahasta? Todennäköisimmin olet poiminut vinkkejä sieltä täältä. Omaksuit vanhempiesi ja valtamedian asenteet. Havainnoit lähipiirisi esimerkkiä. Etenit yrityksen ja erehdyksen kautta. Lopputuloksena luultavasti opit hätiköivää, hataraa ja enimmäkseen virheellistä tietoa. Jos kävit pankissa, sinua neuvottiin säästämään. Jos luit kirjoja aiheesta, ne hämmensivät sinua yksityiskohdillaan ja tylsistyttivät hyödyttömillä faktoillaan. Lopputuloksena olet, kuten valtaosa ihmisistä, turhautunut ja ihmeissäsi. Ihmettelet mitä pitäisi tehdä, minne suunnata seuraavaksi. No, minulla on lisää hyviä uutisia. Luet ViikkoRahaa, ja olet jo matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta. Milloin se matka alkaa? Se alkaa nyt. Se alkaa silloin, kun lakkaat esittämästä tekosyitä ja päätät korvata tunteenomaisen tiedon faktoilla. Raha on yksi tärkeimmistä asioista, joita voit opiskella elämäsi aikana. Jotkut elämän suurimmista onnistumisista ja katkerimmista pettymyksistä liittyvät päätöksiisi rahasta. Jopa se, koetko mielenrauhaa vai jatkuvaa ahdistusta, riippuu pitkälti rahatilanteestasi. Se vaikuttaa merkittävästi ihmissuhteisiisi. Monet avioerot johtuvat siitä, että raha-asioista ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Niinpä se, että ymmärtää rahasta - kuinka se pidetään ja kuinka se tekee töitä puolestasi - on ilman muuta välttämätöntä omalle elämällesi, ihmissuhteillesi, terveydellesi ja onnellisuudellesi nyt ja tulevaisuudessa. Jotkut ihmiset tuntuvat olevan luonnostaan hyviä rahan kanssa. Sama miljoona menee heidänkin sormiensa lävitse, mutta jotenkin he tuntuvat osaavan pitää siitä osan ja saada sen jopa kasvamaan - joskus 10- tai 100-kertaisesti. Tekevätkö nämä ihmiset töitä 100 kertaa kovemmin? Ovatko ne 100 kertaa fiksumpia? Ei tietenkään. He vain tietävät, kuinka rahapeliä pelataan. Raha on peli, joskin hyvin 3 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
tärkeä sellainen. Me autamme sinua oppimaan, kuinka hankit varallisuutta monin eri tavoin ja useista lähteistä. Minä kutsun näitä tulovirran lähteiksi. Lähteitä ovat mm. asunnot, osakkeet, oma yritys, hyödykkeet ja arvometallit. Näistä saadaan ainakin 6 erilaista ja erillistä tulovirran lähdettä elämääsi, jotka kasvattavat varallisuuden linnakettasi. Valitse jokainen tulovirran lähde tarkasti. Tavoitteenasi voisi olla vaikkapa luoda yksi uusi tulovirran lähde elämääsi joka vuosi, niin että lopulta nämä tulot ylittävät elinkulusi ja tuovat sinulle taloudellisen riippumattomuuden. Luennoidessamme aiheesta yleisölle usein ensimmäinen kysymys on tämä: Miksi useita tulovirran lähteitä? Vastaamme siihen usein vastakysymyksellä: Kuinka monta tulovirran lähdettä tarvittiin perheelle 60 vuotta sitten? Yksi. Vertaa sitä tähän päivään, jolloin harvat perheet pärjäävät, ellei ole kahdet tulot. Eikä sekään tunnu riittävän varsinkaan tulevaisuudessa. Tulevaisuus on hyvin epävarma. Sinun olisi viisasta valita useita tulovirran lähteitä elämääsi. Jos sinulla ei vielä ole useita tulovirran lähteitä pulppuamassa elämääsi, ehkä olisi aika alkaa hankkia niitä. Siinä me haluamme auttaa sinua. ViikkoRahassa saat joka viikko ohjeita taloudellista riippumattomuuttasi varten. Kun aika on sinulle sopiva ja kun olet oikein tosissasi, seminaareissamme käymme läpi intensiivisesti ja käytännön tasolla strategioita, psykologiaa sekä rahan- ja riskienhallintaa. Helmikuun Rahan Vuosi 2012 -seminaariimme on vielä muutama paikka vapaana, mutta ei kauaa. Voit vielä kysyä paikkatilannetta täältä: matias.savolainen@viikkoraha.info Vaikka puhumme paljon siitä, kuinka varallisuutta kasvatetaan, keskitymme myös paljon omaisuuden suojaamiseen. Kenelläkään ei ole varaa aloittaa alusta. Aika on se yksi valuutta, jota elämässä ei koskaan saa takaisin. Ja tulevat vuodet ovat turbulentimpia kuin koskaan ennen. Se on sekä uhka että valtava mahdollisuus. Menestyneet ihmiset tekevät siellä rahaa tilanteessa kuin tilanteessa. Toivotamme sinulle tuottoisaa viikkoa! Muista positiivisuus ja rohkeus. Useiden tulovirtojen hankkiminen onnistuu kyllä, kun asiasta tulee riittävän tärkeä. Katso aiheeseen liittyvä video tästä. Menestyneet ihmiset ovat aina tienneet tämän. Jos yksi tulovirta kuivuu, heillä on monen monta muuta, joista saa tukea. Niin sanotut tavalliset ihmiset ovat haavoittuvaisempia. Jos he menettävät yhden tulovirran, ulosottomies on pian ovella. Kestää vuosia korjata vahingot. Osa ei koskaan onnistu. Tulevaisuudessa tarvitset joka tapauksessa portfolion tulovirtoja - ei yksi eikä kaksi, vaan useita kokonaan erillisiä ja hajautettuja tulovirran lähteitä - niin että jos yksi niistä ehtyy, hädin tuskin huomaat sitä. Olet tukevalla jalustalla. Sinulla on aikaa sopeutua. Olet turvassa. Nyt on hyvä aika kerätä talteen verovuoden 2011 osalta vuokratulot, kulut ja asuntoon liittyvät tositteet. Nyrkkisääntö on se, että veroilmoituksen tekemiseen menee aina kaksi kertaa enemmän aikaa kuin luulisi. Jotta vältytään turhalta stressiltä, tiedot kannatta kerätä talteen hyvissä ajoin jo nyt. Jos veroilmoitusta ei ole aikaa tehdä kerralla kuntoon, miten olisi koskaan aikaa tehdä se monta kertaa uudelleen? Kannattaa toimia, kun asialla ei vielä ole kiire. Aikanaan veroilmoituksen täyttäminen tuntuu sitten helpommalta, ikään kuin laskisi alamäkeen. 4 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
Viime viikolla osakemarkkinat näyttivät venyneiltä ja väsyneiltä reippaan nousun päätteeksi. Tarkastelemamme Helsingin OMXH 25 sekä Saksan DAX olivat aivan lähellä vastustasoja. RSI-indeksit näyttivät lukemia, joiden aikana nousu ei ole tavanomaistam vaan ruudulle piirtyy useimmiten jonkinlainen pieni tai keskisuuri korjausliike alemmille tasoille. Mikäli nousumarkkina on hyvissä voimissa, nämä pienet sukellukset tarjoavat sijoittajalle hyvän paikan ostoksille toisin kuin ylisotetut tilat aivan vastustasojen alapuolella. Perusajatuksena OMXH25-indeksille on vetäytyminen 2000-2050 väliselle tasolle ja pyrkimys ponnistaa tästä uudelleen kohti 2150-tasoa (skenaario 1). Toinen ja monen sijoittajan mielestä vähemmän mukava kehityskulku olisi alla olevan tukitason pettäminen, sillä tämän jälkeen olisi hyvin todennäköistä, että indeksi luisuu aina 1925-1950 pisteen tasolle ennen uutta ponnistusyritystä (skenaario 2). Maanantain liike oli selvä luonteenmuutos indeksille, joka on nöyrästi kulkenut joulukuun 20 päivän jälkeen ylöspäin. Se on hylännyt aina yritykset pyrkiä alemmille tasoille. Nyt saatiin reipas ponnistus vastustasosta alaspäin GAP-avauksella suoraan 200 päivän liukuvan keskiarvon lävitse. Varsinaisesti tätä ei kannata tässä vaiheessa pelästyä, sillä ensimmäiset yritykset päästä laskumarkkinan jälkeen 200 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle yleensä aina epäonnistuvat ja vaativat paluuta esimerkiksi 50 päivän liukuvalle keskiarvolle, josta saadaan uutta jytyä hyppyyn. Tällaiset liikkeet karistavat kokemattomia ja heikkohermoisia sijoittajia pelistä. Saksan DAX on ollut selkeästi Helsingin pikkusisartaan vahvempi. Tämä näkyy helposti siitä, että indeksi on edelleen 200 päivän keskiarvonsa yläpuolella. USA:n markkinaa kuvasta S&P 500 saa miettimään, josko nykyinen markkinaliike onkin vuoden 2010 kaltainen, jossa vastustasoon tömähdyksen jälkeen laskettiin 5 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
4 prosenttia ja tämän jälkeen suunnattiin roimasti korkeammalle tasolle. Niin uskomattomalta kuin se nykyisessä talousympäristössä kuulostaakin, tämänkin mahdollisuuden edessä on oltava avoimin mielin. On tosin erittäin todennäköistä, että osuttaessa vastustasoon kärsivälliset häviäjät myyvät osakkeensa. He ovat ostaneet ne kesällä 2011 ja luvanneet itselleen myydä ne, jos vain omilleen pääsevät. Tämän jälkeen ilmaa onkin puhdistettu siinä määrin kovasti, että uusi nousukin on aivan hyvin peliin mahtuva mahdollisuus. Käynnissä on tärkeä tuloskausi, joka antaa meille tärkeitä viitteitä siitä, kuinka pahasti viime vuoden taloushermoilu on aiheuttanut reaalimaailman yrityksille haittaa. Tarkkaavaisuus ja varovaisuus ovat edelleen hyveitä, joita sijoittajan kannattaa noudattaa. 6 ViikkoRaha www.viikkoraha.info
Paina tästä ViikkoRaha Vertus Capital Asset Management Oy / Blue Apple Vastuunrajaus ViikkoRaha on opetuksellinen viikkokirje. ViikkoRahassa esitetyt osakkeet, omaisuuslajit tai strategiat eivät ole sijoitussuosituksia vaan ne esitetään opetuksellisessa tarkoituksessa. ViikkoRaha viikkokirjeen lukija vastaa itse tekemistään päätöksistä, vaikka ne perustuisivat niihin tietoihin tai lähteisiin, joita ViikkoRaha viikkokirjeessä mainitaan. Charts produced by FreeStockCharts, TC2000 and StockFinder which are registered trademarks of Worden Brothers, Inc., Five Oaks Office Park, 4905 Pine Cone Drive, Durham, NC 27707. Ph. (800) 776 4940 or (919) 408 0542. www.worden.com. Lukijakommentit ja kysymykset ViikkoRahan tilaukseen liittyvät asiat Sähköpostiosoitteen muutos matias@viikkoraha.info asiakaspalvelu@viikkoraha.info asiakaspavelu@viikkoraha.info 7 ViikkoRaha www.viikkoraha.info