Valmistelija/lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh

Samankaltaiset tiedostot
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Lukiokoulutuksen toimintakertomus lukuvuodelta / /2016 KOLA 53

Kasvatus- ja opetuslautakunta Lukiokoulutuksen toimintakertomus lukuvuodelta / /2015 KOLA 57

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2016 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2016, 2015, 2014 koko maa 2016 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILIT 2015 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Lappeenranta 2015, 2014, 2013 koko maa 2015 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana

Joutsenon koulun ruokalan kabinetti, Joutseno

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna

Kasvatus- ja opetuslautakunnan vastine tarkastuslautakunnan vuoden 2014 arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin ja kehittämisehdotuksiin

Lappeenrannan Lasten Parlamentin yleiskokouksessa koulujen toimintaa koskevien asioiden käsittely perusopetuksen johtoryhmässä

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja oppiminen

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

KYSELYTULOKSET. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille. Kehittämistyöryhmä Kari Kunnari, rehtori SIMON KOULU

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Kouluterveyskysely 2017

Kimpisen koulukeskus Toiminnot ja turvallisuus

Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2015, 2014, (8) OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2014, 2013, 2012 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2013 LUKIOT KYSYMYKSITTÄIN LAPPEENRANTA 2013, 2012, 2011 OPPILAITOKSEN OLOSUHTEET 1

Oppilaiden sisäilmakysely

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma

Leena Lehtomäki, oppilaiden edustaja Matvei Telov, oppilaiden edustaja Leena Sipponen, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh

Vanhempien Barometri VANHEMPIEN BAROMETRI. Peruskoululaisten vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Hyvinvointikysely oppilaille

VANHEMPIEN NÄKEMYKSIÄ KOULUHYVINVOINNISTA

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Arviointi ja kehittäminen

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/12. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/12

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Kasvatus- ja opetuslautakunta Lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille /

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OHJAUKSEN PALAUTE- JA ARVIOINTI- JÄRJESTELMÄ. Yläkoulu

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Oppilaiden sisäilmakyselyn kehittämishanke Helsingissä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Vanhempien Barometri Sisällysluettelo

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

VANHEMPIEN BAROMETRI 2015

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Oheismateriaali Sammonlahden koulun opettajakunnan lausunto

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET

Oppilaiden sisäilmakysely

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Auranlaakson koulu. Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili (alakoulu)

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista

Vanhempien Barometri VANHEMPIEN BAROMETRI. Peruskoululaisten vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista

Kasvatus- ja opetustoimen toimenpiteet resurssiviisaan Lappeenrannan tiekartan tavoitteiden toteuttamiseksi

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille Lapsemme on

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1. Aloite: Koulukiusaamisen vastaisia toimintamalleja uudistettava

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen

Kasvatus- ja opetuslautakunta Lukiokoulutuksen toimintakertomus lukuvuodelta

Transkriptio:

Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 17.08.2015 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili 2015 868/12.02.00.02/2015 KOLA 55 Valmistelija/lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Liitteet Graafinen yhteenveto alakoulut kysymyksittäin koko maa 2015 - Lpr 2015, 2014, 2013 Graafinen yhteenveto yläkoulut kysymyksittäin koko maa 2015 - Lpr 2015, 2014, 2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 15.12.2014 94 kasvatus- ja opetustoimen käyttösuunnitelmasta 2015. Perusopetuksen osalta toiminnallisiksi tavoitteiksi asetettiin edellisten vuoden tapaan, että 5.- ja 9.-luokkalaisten oppilaiden kouluhyvinvointi on vähintään kansallisella tasolla. Mittariksi valittiin edelleen Opetushallituksen johdolla laadittu koulujen hyvinvointiprofiili, joka on maksutta kaikkien peruskoulujen käytössä Opetushallituksen www-sivuilla osoitteessa http://www10.edu.fi/hyvinvointiprofiili. Kaikki 5.- ja 9.-luokkalaiset vastasivat keväällä 2015 yhdeksännen kerran kouluhyvinvointikyselyyn. Tavoitteena oli tehdä seurantakartoitus kouluhyvinvoinnin tilasta Lappeenrannassa, löytää tärkeimmät kehittämiskohteet ja tulosten pohjalta jatkaa tarvittavia kehittämistoimenpiteitä. Vastauksista on koottu liitteenä oleva kaupunkikohtainen graafinen yhteenveto kasvatus- ja opetustoimen hallintotoimistossa. Lisäksi kevään 2015 tulokset ovat perusta alkavan lukuvuoden toimenpiteiden ja tulostavoitteiden määrittelylle, koska kouluhyvinvoinnin kehittäminen jatkuu kasvatus- ja opetuslautakunnan 15.4.2013 30 päättämän kasvatus- ja opetustoimen strategisen suunnitelman puitteissa. Tarkoituksena on edelleen uudistaa kysely vuosittain kuluvan strategiakauden ajan ja seurata kehittämistoimenpiteiden vaikuttavuutta. Koulut kirjaavat kehittämistoimenpiteet syksyisin strategian toimeenpanosuunnitelmaan. Kuntakohtaisiin kehittämistoimenpiteisiin pyritään varaamaan tarvittavat resurssit käyttösuunnitelmaan.

5.-luokkalaisten tulokset Alakoululaisten kysely jakautui kuuteen osa-alueeseen: koulun tilat ja toiminta, koulun ihmissuhteet, koulukiusaaminen, vanhemmat, koulutyö ja terveydentila. Lappeenrantalaisten oppilaiden vastaukset olivat hyvin yhdensuuntaisia koko maan oppilaiden vastausten kanssa. Lappeenrantalaiset oppilaat arvioivat koko maan oppilaisiin verrattuna hieman paremmaksi osa-alueen koulujen tilat ja toiminta (koulukiusaamista käsitellään myöhemmin tekstissä). 9.-luokkalaisten tulokset Yläkoululaisten kysely jakautui kuuteen osa-alueeseen: koulun olosuhteet, koulun sosiaaliset suhteet, koulukiusaaminen, vanhemmat, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet koulussa ja terveydentila. Lappeenrantalaisten oppilaiden vastaukset olivat kaikilla koulun toimintaan liittyvillä osa-alueilla paremmat kuin vertailuaineiston vastaukset. Koulukiusaaminen 5.-luokkalaisten osalta koetun kiusaamisen määrä oli seuraava (sulkeissa vertailuaineiston tulos, luvut pyöristetty): ei lainkaan kiusattu 71 % (70 %) kerran tai kaksi tämän lukukauden aikana kiusattu 24 % (25 %) monta kertaa kiusattu 5 % (5 %) Tilanne on hyvin samanlainen Lappeenrannassa kuin vertailuaineistossa. Kiusaamisen määrä näyttää vähentyneen edelliseen vuoteen verrattuna.

9.-luokkalaisten osalta koetun kiusaamisen määrä oli seuraava (sulkeissa vertailuaineiston tulos): ei lainkaan 79,4 % (79 %) muutaman kerran lukukauden aikana 16,6 % (15 %) 2-3 kertaa kuukaudessa 1,2 % (2 %) noin kerran viikossa 1 % (1 %) useita kertoja viikossa 1,8 % (2 %) Myönteistä tuloksessa on se, että lappeenrantalaisista 9.- luokkalaisista vertailuaineistoon verrattuna hivenen isompi osa ilmoittaa, ettei ole lainkaan tullut kiusatuksi. Aikaisempien vuosien myönteinen ero valtakunnalliseen vertailuaineistoon on pienentynyt, mutta se johtuu siitä, että vertailuaineistossa kiusaamisen määrä on vähentynyt. Koulukiusaamisen määrän kehitys 2008-2015 Lappeenrannan 9. luokilla: "Yhteensä-pisteet" kuvaavat ns. kiusaamispisteitä kokonaisuudessaan "Yhteensä-pisteet" on laskettu siten, että ei lainkaan kiusattujen määrästä on vähennetty kiusattujen määrä eri kertoimilla Mitä enemmän "yhteensä-pisteitä" on, sitä parempi on koulun tulos

Koulukiusaamisen määrän kehitys 2008-2015 Lappeenrannan 5.luokilla: Kouluhyvinvoinnin kehitys 2007 2015 1. 5.-luokkalaiset 2. 9.-luokkalaiset

Johtopäätökset ja jatkotoimenpiteet Kysely on tehty kaikille 5.- ja 9.-luokkalaisille yhdeksän kertaa. Tehtäessä johtopäätöksiä kunnan ja yksittäisten koulujen oppilaiden kouluhyvinvoinnin yleisestä tilasta pelkästään tämän aineiston perusteella tulee huomioida, että Lappeenrannassa kaikki 5.- ja 9.-luokkalaiset vastaavat kyselyyn. Vertailuaineisto käsittää alakoulujen osalta eri vuosiluokkien oppilaita (3-6) ja yläkoulujen osalta 7-9. Erittäin ilahduttavaa on se, että 9.-luokkalaisten kouluhyvinvointi näyttää johdonmukaisesti parantuneen kaikilla osa-alueilla vuodesta 2007 alkaen. Tosin vuonna 2015 itsensä toteuttamismahdollisuudet arvioitiin hivenen edellistä vuotta hieman heikommiksi. Alakoulujen tuloksissa yhtä selvää kehityssuuntaa ei ole havaittavissa, vaan vuosittaiset tulokset vaihtelevat kaikilla osa-alueilla. Vaihtelusta huolimatta kehityssuunta näyttää positiiviselta kaikilla osa-alueilla. Vaikka kiusattujen määrä ei ole suurempi kuin vertailuaineistossa, on kiusaamisen vastaista työtä kuitenkin ehdottomasti jatkettava, koska kiusattuja oppilaita edelleen on. Myönteistä on, että 5. luokkalaisista aikaisempaa isompi osa ilmoittaa, että ei ole tullut lainkaan kiusatuksi. Peruskoulujen oppilashuoltoryhmät sekä oppilaskunnat käsittelevät koulun hyvinvointiprofiilit lukuvuoden alkaessa ja määrittelevät kehitystoimenpiteet lukuvuotta 2015-2016 varten. (MR) Kotj Kola Merkitään tiedoksi. Merkittiin.