Turun luonnonsuojeluyhdistys ry JÄSENTIEDOTE 1/2013 Turun luonnonsuojeluyhdistys ry on Suomen luonnonsuojeluliiton turkulaisten jäsenten oma paikallisyhdistys. Yhdistys toimii luonnon puolesta Turun alueella ja lähiseudulla. www.sll.fi/turku
Puheenjohtajan tervehdys Uudet tehtävät ja vastuu tuovat mukanaan haasteita, mutta parasta niissä onkin asioiden oppiminen. Yhdistyksen puheenjohtajan toimenkuvaan kuuluu kaikenlaista sälää, jota ei aikaisemmin hallituksen jäsenenä tarvinnut miettiä. Energiaa ja aikaa kuluu enemmän niin sanottuun paperin pyörittämiseen, vaikka nykyaikana kaikki käykin sähköisesti melko kätevästi. Ensimmäinen puheenjohtajuusvuosi kuluu varmasti homman opettelussa, jolloin vastuu ja sen mukanaan tuoma valta tuntuvat jännittäviltä. Siksipä onkin ihanaa, että hallitus koostuu mahtavasta ja omatoimisesta porukasta, joka tekee mahdolliseksi yhdistyksen näkyvän toiminnan! Etevä sihteeri, kokenut varapuheenjohtaja sekä huolellinen taloudenhoitaja ovat puheenjohtajalle kullanarvoisia, puhumattakaan muusta ideoita pursuavasta hallituksesta. Alkaneella vuodella on siis kaikki edellytykset pitää yllä sitä laatua, johon olemme viime vuosina saaneet tottua. Laatuun haluan henkilökohtaisesti myös tänä vuonna keskittyä omassa tekemisessäni. Haluan muistaa, että vähempi hosuminen, hermoileminen ja pakonomainen yrittäminen säästävät hermojeni lisäksi luonnonvaroja. Aika olla ja rauhoittua voi olla kiireiselle ja aktiiviselle henkilölle paljon paljon arvokkaampaa kuin mikään mitä palkalla voi ostaa. Vaikka aika tuntuu olevan nykyihmiselle häviävä luonnonvara, sen käyttö on onneksi kiinni itsestä ja omista valinnoista. Myös yhdistyksen toiminnassa on mielestäni parempi tehdä keskittyen se, mitä tehdään, mieluummin kuin maksimoida tapahtumien määrää. Kaunista tunnustelun ja olemisen vuotta jäsenistölle! Riikka Armanto Turun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Tammiretki: Tammia ja muita talvipuita TLSY ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri järjestävät yhteistyössä talvisen retken Katariinanlaakson luonnonsuojelualueelle lauantaina 16.3. klo 11. Tutustumme talviasuisten lehtipuiden tunnistamiseen ja tutkimme muutenkin talvista luontoa Katariinanlaakson luontopoluilla ja lehtimetsissä. Oppaana biologi Lassi Suominen. Kannattaa varautua liikkumaan lumihangessa, mikäli lunta on jäljellä. Retken kesto n. 1 2 h. Lähdemme liikkeelle bussilinjojen 13 ja 99 (Uittamon linjat) päätepysäkiltä Uittamon soutu- ja melontakeskuksen tuntumasta. Lisätiedot: Lassi Suominen, lassi.suominen@turku.fi ja puh 040 565 7067. Vuoden laji Tammi on luonnonsuojelupiirin vuoden laji, ks. lisää Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden lajeista http://www.sll.fi/ mita-me-teemme/lajit/vuoden-lajit-2013. Saaristomeren kansallispuiston hoitotalkooleirit kesällä 2013 Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin perinteiset Saaristomeren kansallispuiston hoitotalkooleirit vuonna 2013 järjestetään 27.4. 1.5. ja 9. 12.5. sekä 20. 26.7. Leireillä vietetään kansallispuiston 30-vuotisjuhlavuotta. Leirikohtainen varausmaksu on 20 euroa/ henkilö. Sitova leirille ilmoittautuminen vahvistuu kun summa on maksettu luonnonsuojelupiirin tilille: 430900-1128056. Summa palautetaan leiriläiselle leirin jälkeen. Summaa ei palauteta varauksensa peruuttaneille tai käyttämättä jättäneille. Leirikokkina toimii Maija Ekblom. Vappuleirillä ohjelmassa on kevätsiivousta ja kesäleirillä niittojätteen siivousta. Leirien vetäjänä toimii Trygve Löfroth metsähallituksesta. Helatorstain leirillä ohjelmassa raivausta ja vetäjänä toimii Maija Mussaari metsähallituksesta. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: varsinaissuomi@sll.fi, (02) 235 5255 /Klemola. Retkia ja tapahtumia Kevätkokous TLSY:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään ti 19.3. Luonnonsuojelukeskuksessa (Martinkatu 5, Turku) kello 18. Asialistalla sääntömääräiset asiat, eli viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen sekä piirikokousedustajien valinta. Tervetuloa myös kuulemaan mitä yhdistyksen toimintaan on viimeisen vuoden aikana kuulunut ja mitä uutta on tulossa! Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja virallisen osuuden jälkeen Jussi Lampinen pitää esitelmän johtoaukeiden luontoarvoista Turussa. Saukkoretki Sunnuntaina maaliskuun 24. päivä bongaillaan saukkoja Koroisilla. Joulukuussa on Koroisten kärjessä havaittu saukon jälkiä ja nyt menemme tutkailemaan, josko eläin olisi jättänyt itsestään enemmänkin tietoja. Ennen jokirantaan siirtymistä keskustellaan saukosta ja sen elintavoista Koroisten kahvilassa (Koroistentie 2) kello 12. Saukkoretki järjestetään Muurahaiset päällekkäin -tapaamisen yhteydessä, lue tapaamisesta lisää sivulta 6. Kevätseurantaretket TLSY järjestää Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin kanssa maalis-toukokuussa kaksi koko perheen kevätseurantaretkeä, joilla havainnoidaan kevään tuloa ja lajien heräämistä uuteen kasvukauteen. Retkistä ilmoitetaan tarkemmin yhdistyksen nettisivuilla, sähköpostilistalla ja fb-sivuilla maaliskuun lopulla. Lisätiedot: Katja Samsten, sposti katja.samsten@gmail.com ja puh. 050 300 2884. Kevätseuranta Tutustu Luonto-Liiton aikuisten kevätseurannan ohjeisiin ja käy tulostamassa lasten oma Kevättuuli-seurantalomake sivuilta http://www.kevatseuranta.fi. Saukkokysely Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, Varsinais-Suomen ELY-keskus sekä Suomen riistakeskus Varsinais-Suomi selvittävät yleisökyselyn avulla maakunnan saukkokannan runsautta ja levinneisyyttä. Ohjeet saukon tunnistamiseen ja lomake kyselyyn vastaamiseen löytyvät luonnonsuojelupiirin nettisivuilta osoitteesta: http://www.sll.fi/varsinaissuomi/lomakkeet/saukkokysely. 2 3
Hallitus esittäytyy Uusi hallitus vuodelle 2013 valittiin syyskokouksessa 30.11. Yhdistys sai uuden puheenjohtajan ja pari kokonaan uutta kasvoa. Kysyimme hallituksen jäseniltä seuraavaa: 1) Miksi haluat kuulua Tlsy:n hallitukseen? 2) Mitä pidät erityisen tärkeänä yhdistyksen toiminnassa? Riikka Armanto (puheenjohtaja) 1) Hallituksen kautta on aina ajan tasalla siitä mitä tapahtuu. Hallituksessa pääsee itse suunnittelemaan ja järjestämään mieleistään toimintaa ja vaikuttamaan siihen, millaisia juttuja Tlsy:ssä tehdään. 2) Mielestäni yhdistyksen kannanotot kaavoituksiin ovat todella tärkeitä keinoja vaikuttaa kaupungin sisäisiin asioihin. Luontoretket taas ovat mahtavia tilaisuuksia oppia jotain uutta ja fiilistellä ympäristön hiljaista elämää. Katja Samsten (varapuheenjohtaja) Luonnonsuojelu kanavoituu tehokkaimmin rekisteröidyn yhdistyksen kautta, jonka jäsenillä on valta ja asiantuntijuus puolustaa omaa lähiympäristöään. Porukalla toimiminen on paitsi voimaannuttavaa, myös opettavaa, sillä uusia haasteita ja tiedonhankinnan tarvetta tulee vastaan viikoittain. 2) Vaikuttaminen maankäyttö-, energia- ja jätehuoltoratkaisuihin on merkittävää, samoin talkoot ympäristönhoitona. Ympäristökasvatuksen ja -tietoisuuden lisäämisen merkitystä ei voine liikaa korostaa. Ihmisten luontosuhteen vaaliminen retkeilyn kautta on myös tärkeää. Asta Laiho (sihteeri) 1) Luonto- ja luonnonsuojelu on aina ollut lähellä sydäntäni ja haluan olla vaikuttamassa paikalliseen luonnonsuojeluun. Hallitustoiminnan kautta pääsee monipuolisesti tutustumaan erilaisiin luontoon ja luonnonsuojeluun liittyviin näkökulmiin ja toimintamahdollisuuksiin mukavassa saman henkisessä seurassa. Lähdin mukaan ihan kylmiltäni ja oli mukavaa huomata miten nopeasti kaikkeen pääsi mukaan; kaikenlaiselle osaamiselle on käyttöä vaikkei hirmuisen montaa kasvi- tai eläinlajia tunnistaisikaan! 2) Luonnon huomioon ottamisen seuraamista paikallisella tasolla ja näistä asioista tiedottamista ja niihin vaikuttamista. On tärkeää koettaa saada luonnonsuojelunäkökulmaa näkyviin aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus! Jussi Lampinen 1) Halusin mukaan hallitukseen, sillä olen melkoinen ummikko yhdistystoiminnan suhteen mutta jokseenkin innokas luontoihminen. TLSY tuntui jo aiemmin kaverien kertomana tosi mukavalta poppoolta, joten ajattelin tulla kokeilemaan mitä kaikkea yhdistyksenä saakaan aikaan, uskoisin että vaikka mitä! 2) Talkooperinteen, yhteisöllisyyden ja luonnonsuojelun ylläpito kaupunkiympäristössä. Jakke Mäkelä 1) Edustan hiukan epäperinteistä, teknologiamyönteistä luonnonsuojelijatyyppiä. Uskon meitä olevan sen verran, että yhden meistä kannattaa olla hallituksessa. 2) Minua kiinnostavat eniten tylsät teknologiaasiat, esimerkiksi hyvien jätehuoltoratkaisujen ajaminen kaavoituksen kautta. Oikeasti tärkeintä kuitenkin on hyvin perinteinen asenteisiin vaikuttaminen. Mielellään vieläpä rento ja hyväntuulinen vaikuttaminen, mukavien tempausten kautta. Maria Louna-Korteniemi 1) Pidän yhdistyksen toimintaa tärkeänä. Haluan osaltani edistää luonnonsuojelua, ja yhdistyksen hallitukseen kuuluminen mahdollistaa sellaisia toimintakeinoja, joita pelkällä yksityishenkilöllä ei ole. 2) Kaavoitus- ja YVA-asioiden seuraamista ja niihin vaikuttamista sekä erilaisia luontoretkiä. Muut hallituksen jäsenet ovat: Toimintaryhmien kuulumisia Yhdistys tiedottaa Juha Tenhosaari (taloudenhoitaja), Jari Kärkkäinen, Arttu Siivonen, Pia Roering ja Sari Antila. Kevään seuraavat hallituksen kokoukset ovat 9.4. ja 8.5. Martinkadulla klo 18. Hallituksen kokouksissa suunnitellaan yhdistyksen toimintaa ja ne ovat avoimia koko jäsenistölle. Tilaisuudessa on aina tarjolla kahvia ja teetä ja pientä naposteltavaa. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Uudistuneet nettisivut & Google-tapahtumakalenteri Yhdistys sai vuoden alussa uudet nettisivut, jotka toimivat liiton sivujen alla. Uudistuneet sivut ovat entistä selkeämmät ja sisältävät tarkat tiedot yhdistyksen ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista (www.sll.fi/turku). Huomaathan ettei kaikista tapahtumista ehditä tiedottaa jäsenkirjeessä, joten kannattaa seurata yhdistyksen nettisivuja, liittyä sähköpostilistalle tai tykätä yhdistyksestä Facebookissa, jotta saat tiedot kaikista ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista. Nyt sinulla on myös mahdollisuus ottaa käyttöön yhdistyksen sähköinen Google-kalenteri. Tarkemmat ohjeet kalenterin käyttöön ottamiseksi löydät nettisivuiltamme. 4 5 Yhdistyksellä on kaava-, vesi- metsä- ja retkiryhmät, jotka keskittyvät luonnonsuojelutoiminnan eri osa-alueisiin. Ryhmät järjestävät erilaisia tapahtumia ja välittävät tietoa ajankohtaisista teemaan liittyvistä aiheista. Kullakin toimintaryhmällä on oma sähköpostilistansa, jolle voit liittyä lähettämällä pyynnön ryhmän vetäjälle. Vesiryhmä (vetäjä Anja Hjelt: anja.hjelt@ gmail.com) Vesiryhmä järjesti 18.2. Itämeri-aiheisen elokuvaillan Kirjakahvilassa. Kuluvan vuoden aikana suunnitelmissa on järjestää jokin vesiaiheinen retki ja koota vesiensuojeluun liittyvää materiaalia nettisivuille. Halistenkosken rannalla Myllärin talolla ja sen miljöössä järjestetään vesitapahtuma koko perheelle Maailman vesipäivänä perjantaina 22.3. klo 10 17. Tarjolla on tietoa ja toimintaa ja tapahtumassa voi hauskalla tavalla tutustua siihen mitä kaikkea puhdas vesi meille merkitsee. Retkiryhmä (vetäjä Juha Tenhosaari: jtenhosa@gmail.com) Retkiryhmä on jäsenistön avoin kanava yhteisten retkien järjestämiseksi ja retkikokemusten jakamiseksi. Listalla vinkataan myös muiden yhdistysten järjestämistä luontoon suuntautuvista retkistä. Metsäryhmä (vetäjä Juha Tenhosaari: jtenhosa@gmail.com) Kaavaryhmä (vetäjä Katja Samsten: katja. samsten@gmail.com)
Tue Luonto-Liiton susitoimintaa Susi on erittäin uhanalainen laji Suomessa, ja tarvitsee apuasi. Voit tehdä yksittäisen lahjoituksen tai liittyä susiryhmän jäseneksi. Lahjoita haluamasi summa (esimerkiksi 20 euroa) Luonto-Liiton tilille IBAN: FI62 1574 3007 100637, BIC: NDEAFIHH. Muista kirjoittaa viestikenttään: Lahjoitus susitoimintaan. Lahjoituksesi käytetään suoraan sudensuojelutyöhön. Lisätietoa tukikampanjasta Luonto-Liiton nettisivulla: http://luontoliitto.fi/susiryhma/ tue-toimintaa. Voit tukea susiryhmän toimintaa myös ostamalla tukituotteita http:// luontoliitto.fi/susiryhma/category/tuotteet. Suomen Luonnonsuojeluliitto 75 v. Viime vuonna Turun luonnonsuojeluyhdistys täytti pyöreät 30 vuotta, ja tänä vuonna saamme juhlia Suomen luonnonsuojeluliiton 75-vuotista taivalta. Juhlavuoden tapahtumia voi seurata liiton sivuilta. Myös Turun luonnonsuojeluyhdistys järjestänee syksyllä tempauksen juhlavuoteen liittyen. Puhdas luonto ja luonnonsuojelutyö ovat tietenkin muistamisen arvoisia aina, mutta erityisesti kuvankauniita maisemiamme kannattaa juhlia ensimmäisenä Suomen Luonnon päivänä 31.8.2013! Martinkadun toimistotila vuokrattavissa iltaisin TLSY:n toimisto (Luonnonsuojelukeskus, Martinkatu 5, Turku) on vuokrattavissa hintaan 25 euroa/ilta. Tiedustelut: Hannu Klemola (02) 235 5255, varsinais-suomi@sll.fi. Tila sopii esim. kokousten, illanviettojen, kuvailtojen ja luontokerhojen järjestämiseen. Toimistolla on wc ja keittiöstä löytyvät niin mikroaaltouuni, jääkaappi kuin kahvin- ja vedenkeittimetkin. Ilman vuosi 2013 Jakke Mäkelä Hyvä ilmanlaatu ei ole maailmassa itsestäänselvyys, ei edes Euroopassa. EU:n ympäristökomissaari Janez Potocnik onkin julistanut vuoden 2013 Ilman vuodeksi. Suomen Luonnonsuojeluliitto on teeman mukaisesti mukana EU-laajuisessa kampanjassa, jolla pyritään kiinnittämään nimenomaan päättäjien huomio ilmanlaadun ongelmiin. Ilmanlaadun parantaminen vaatii poliittisia päätöksiä, esimerkiksi raja-arvojen tiukentamisia. Tavallisten kansalaistenkin kannattaisi silti havahtua hetkeksi miettimään ilmansa laatua, Suomikaan ei ole täydellinen. Meidän ongelmamme ovat pienhiukkaset; niitä syntyy autoilussa ja energiaa tuotettaessa. Autoilun päästöt tapahtuvat vieläpä lähellä maanpintaa, ja siksi pitoisuudet ovat paikallisesti suuria. Luotettavaa lisätietoa: http://www.hiukkastieto.fi. Aninkaistenkatu talvipakkasella ruuhka-aikaan ei todellakaan ole miellyttävä. Silti: Turun ilmanlaaturaportit ovat oikeastaan mukavaa luettavaa. Ilmanlaatu on keskustassa yleensä tyydyttävä, ja vähänkään kauempana keskustasta hyvä. Huonoa ilmanlaatu on keskustassa vain noin viitenä päivänä vuodessa (käytännössä pakkasella ruuhka-aikaan). Ei täydellistä, mutta verrattuna lähes mihin tahansa maailmankolkkaan, Turku on lähes paratiisi. Olen asunut Helsingin keskustassa, jossa saastetilannne on jo toinen. Olen myös asunut Bangkokissa, jossa ilma on sananmukaisesti henkeä salpaavaa. Peking on vielä siitä kertaluokkaa pahempi, mutta siellä en onneksi ole käynyt, enkä käy (ks. kuva). Muista myos nama Luonnonsuojelukeskuksen kirjasto Voit hyödyntää Luonnonsuojelukeskuksen vaivatonta ja monipuolista luonto- ja ympäristöaiheista kirjastoa! Keskus löytyy osoitteesta Martinkatu 5. Jäsentiedote sähköpostitse Halutessasi saat jäsenkirjeen sähköpostitse. Lähetä viesti Pirjolle pirjo.toivio@gmail.com ja kerro viestissäsi myös postiosoitteesi. Muurahaiset päällekkäin Syksyllä yhdistys aloitti vapaamuotoisten keskustelu- ja hengailuiltojen järjestämisen. Näissä illoissa on tarkoitus keskustella kaikista mieleentulevista luontoon ja luonnonsuojeluun liittyvistä aiheista matalammalla kynnyksellä ja ilman kokousbyrokratiaa. Tule kertomaan jos sinulla on vaikka ideoita yhdistyksen toimintaan tai haluat tulla auttamaan toiminnan järjestämisessä! Tähän mennessä tapaamisia on järjestetty kirjakahvilassa, ravintola Koulussa ja Aurakadun Coffee Housessa, ja teemat ovat liittyneet niin kuntavaaleihin, metsiensuojeluun kuin kaupunkipyöräilyynkin. Helmikuussa vietettiin Luonnonystävien iltaa rennossa tunnelmassa. Seuraava tapaaminen järjestetään saukkoretken yhteydessä 24.3. Koroisten kahvilassa (Koroistentie 2) klo 12. Tervetuloa! Pekingin ilmaa hyvänä päivänä (vasen) ja huonona (oikea). Lähde: Wikimedia Commons Ei Turussakaan tule tilannetta huonommaksi päästää. Ennen muuta keskustan liikenneratkaisuja pitäisi kehittää. Näin pienessä kaupungissa ei todellakaan tarvitsisi olla näinkään kovia liikenneruuhkia ilmaa pilaamassa. Siitä huolimatta mielestäni kannattaa kerrankin olla kiitollinen siitä, että kaupungissamme ovat asiat näin hyvin. Nuuhkaise ilmaa. Onko se hyvää? Jos ei, aja millä tahansa bussilla hiukan kauemmas keskustasta. Nuuhkaise uudestaan. Nyt pitäisi olla. Tämä on luksusta. Sitä ei ehkä osaa arvostaa ellei ole kokenut muuta, mutta silti se on luksusta. 6 7
Ilmoitukset Luonnonsuojeluliiton verkkokaupasta löydät mm. Norps Rescue -tuotteet. Ostamalla tuet luonnonsuojelutyötä. Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenet saavat 10 % alennuksen verkkokaupan tuotteista. http://kauppa.sll.fi/kauppa TILAA SUOMEN LUONTO itselle tai lahjaksi! www.suomenluonto.fi VUODEN LAATULEHTI 2011 Lähettäjä: Turun luonnonsuojeluyhdistys ry Luonnonsuojelukeskus Martinkatu 5, 20810 TURKU www.sll.fi/turku