Yhteenveto kaudesta 2013-2017 Lohjan kaupunki (kaupunkikeskusta) ja Lohjan kunta (osakeskukset: Virkkala, Kirkniemi ja Lohjansaari, Aseman seutu, Immula, Perttilä ja Muijala sekä Pulli, Karstu, Paloniemi, Routio) yhdistyivät vuonna 1997. Sammatti liittyi Lohjaan vuonna 2007, Karjalohja ja Nummi-Pusula liittyivät vuonna 2013. Tästä jako nykyisiin alueisiin: Kaupunkikeskusta, Etelälohja, Valtaväylät, Karstu - Paloniemi - Routio, Sammatti, Karjalohja, Nummi ja Pusula. Lohjan lähidemokratiamalli otettiin käyttöön viimeisimmän yhdistymisen yhteydessä vuonna 2013. Lähidemokratiaorganisaatio ja sen kaikki toteuttajat (kunta, Läntistä Lähidemokratiaa-hanke, alueiden johtokunta, aluetoimikunnat, vaikuttajaraadit, yhteisöt, kuntalaiset) ovat edistäneet avointa hallintoa ja osallistumista. Edellä mainittujen tahojen toiminnassa on edistetty: - Tietoa ja neuvontaa vapaaehtoistyötä organisoiville kansalaisille ja järjestöille helposti löydettäväksi - Toimintamallien luomista harvaanasuttujen alueiden asukkaiden osallistumisen edistämiseksi - Demokratiaan ja osallisuuteen liittyvien tietovarantojen avaamista Mallilla on saatu asukkaiden mielipiteitä ja näkökantoja esiin. Aluetoimikuntia, vaikuttajaraateja ja kuntalaisia on kuultu. Asukkaiden näkemysten ymmärtäminen, hyväksyminen ja huomioon ottaminen kaipaa vielä parannusta. Osa kuntalaisista pitää lähidemokratiamallia epäonnistuneena, koska mm. kouluja ollaan edelleen sulkemassa eikä kaikkia mielipiteitä ole huomioitu. Kuuntelemisen tulisi päteä molempiin suuntiin myös kuntalaisten tulisi kuunnella valtuutettuja ja virkamiehiä, sillä vuorovaikutus on kaksisuuntaista ja hyvällä vuorovaikutuksella saavutetaan luottamus, joka on kumppanuuden edellytys. Lähidemokratiamallissa edustuksellinen demokratia on kunnallishallinnon pääsääntö, mutta sitä täydentämään luotiin lähidemokratiamalli, joilla vedetään yhteisvastuuseen toimijoita, jotka eivät kunnan organisaatioon kuulu. Lähidemokratian käytön hyödyntäminen on uusi asia ja sen käytön oppiminen vie aikaa. Kysymys ei ole kuitenkaan ulkoistamisesta, yksityistämisestä puhumattakaan, vaan yhteistyön rakentamisesta kunnallishallinnon ja kansalaistoiminnan välille aloilla, jotka ovat molemmille yhteisiä. Ehdotus Lohjan lähidemokratia 2017-2021-ohjelmasta Valtuuston kiertokokoukset Lohjan valtuusto kokoontuu vuoden aikana 2 kertaa eri puolilla Lohjaa muualla kuin kaupungintalon valtuustosalissa. Kuntalaiset voivat tulla kuuntelemaan valtuuston kokouksia, kuten valtuustosalissa kokoonnuttaessa muutenkin.
Alueiden johtokunta Alueiden johtokunta on Lohjan kaupungin organisaatioon kuuluva toimielin ja toimikausi on valtuustokausi. Lohjan kaupunginhallituksen kokouksessa 8.4.2013 126 vahvistettiin johtokunnan kokoonpanoksi kaksi edustajaa kustakin aluetoimikunnasta ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen; kaupungin edustajina yksi kustakin valtuustoryhmästä ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen sekä kaupunginjohtaja ja kokouksessa käsitelyssä olevasta asiasta vastaava(t) toimialajohtaja(t) tai heitä edustava asiantunteva viranhaltija. Alueiden johtokunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii lähidemokratiasta kaupungissa vastaava henkilö, aluekoordinaattori. Jokainen aluetoimikunta valitsee järjestäytymiskokouksessaan alueiden johtokunnan edustajansa. Johtokuntaan voidaan valita aluetoimikuntien esityksestä myös henkilö, jonka kotipaikka ei ole Lohja, mutta jolla on kesäasunto Lohjalla ko. alueella. Aluetoimikunnat eivät voi valita johtokunnan edustajakseen valtuutettua tai lautakuntien jäsentä. Aluetoimikunnat valitsevat edustajansa johtokuntaan 1.7.2017 mennessä. Alueiden johtokunnan jäsenet ovat Kuntalain 5. luvun tarkoittamia luottamushenkilöitä. Alueiden johtokunnan pöytäkirjat käsitellään omina päätöspykälinään kaupunginhallituksen kokouksissa. Alueiden johtokunta tekee esityksiä suoraan sekä lautakunnille että kaupunginhallitukselle. Kaupungin viranhaltijoille, valtuutetuille sekä alueiden johtokunnan kokouksen jäsenille maksetaan osallistumisesta hallintosäännön mukaan. Alueiden johtokunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa, kerran keväällä ja kerran syksyllä niin, että siinä voidaan ottaa kantaa mm. talousarvion valmisteluun aluetoimikunnissa valmisteltujen esitysten pohjalta. Kokouksia on pidetty tähän asti vuosittain neljä (mm. palveluverkon käsittely). Alueiden johtokunta ottaa kantaa siihen, mitkä ovat Lohjan alueella tärkeimpiä kehittämishankkeita ja miten niitä vietäisiin kaupungissa jatkovalmisteluun ja päätöksentekoon lautakuntiin ja siitä eteenpäin. Alueiden johtokunta nimeää pyydettäessä oman edustajansa erilaisten suunnitelmien ja hankkeiden ohjausryhmiin tai vastaaviin. Alueiden johtokunta päättää sille osoitettujen avustusmäärärahojen käytöstä. Alueiden johtokunta käsittelee aluetoimikunnalta saamansa asiat ja pyytää tarvittaessa aluetoimikunnalta lisätietoja. Aluefoorumit Valtuuston kiertokokousten yhteydessä, kokouksia ennen tai niiden jälkeen järjestetään
aluefoorumi, johon kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita keskustelemaan valtuuston jäsenten kanssa ajankohtaisista asioista. Vaihtoehtoisesti aluefoorumi voidaan järjestää niin, että kuntalaisille tarjotaan mahdollisuus etäosallistumiseen, esim valtuusto kokoontuu valtuustosalissa, kuten tavallisesti, mutta tekniikka on järjestetty niin, että kuntalaiset kokoontuvat esimerkiksi valittuun koulun saliin, jossa he voivat interaktiivisesti osallistua keskusteluun. Vaikuttajaraadit Palvelujen käyttäjäryhmien kuulemista varten perustetaan vaikuttajaraateja (lapsiperheiden, nuorten, erityisryhmien, ikäihmisten ja yrittäjien tms.), joihin kootaan Lohjan alueelta kyseisten palvelujen käyttäjäryhmien edustajia sekä kyseisestä toiminnasta vastaavia viranhaltijoita. Raadeissa tuodaan esille kehittämisehdotuksia palveluihin liittyen ja vaihdetaan tietoa ja kokemuksia asukkaiden, yrittäjien ja viranhaltijoiden välillä. Aluetoimikunnat voivat esittää raatien perustamista alueiden johtokunnalle. Oman alansa virkamiehen tulisi osallistua vaikuttajaraatiin. Aluetoimikunnat Lohjan alueella toimii 8 aluetoimikuntaa: Etelä-Lohja, Karjalohja, Karstu-Paloniemi-Routio, Kaupunkikeskusta, Nummi, Pusula, Sammatti ja Valtaväylät. Jäsenten valinnat aluetoimikuntiin Johtokunta järjestelee uusien aluetoimikuntien valinnan niin, että aluetoimikunnat on valittu 31.5. 2017 mennessä. Aluetoimikuntien toimikausi on valtuustokausi. Aluetoimikunnat eivät ole kuntalain tarkoittamia kunnan toimielimiä, eivätkä aluetoimikuntien jäsenet ole kuntalain 5. luvun tarkoittamia luottamushenkilöitä. Ehdotus käytännöstä: Aluetoimikuntien edellisen kauden puheenjohtaja(t) avaa(vat) uuden kauden ja aluetoimikuntaan valitaan jäsenet esim. kylän tai ns. toimialueen yhdistyksistä ja muista niihin rinnastettavista toimivista yhteisöistä tai alueen vakituisista ja/tai kesäasukkaista. Aluetoimikuntien jäsenmäärä 10-20 henkilöä ja varajäsenet. Aluetoimikunnat valitsevat itse, ovatko kokoukset avoimia vai suljettuja. Pääsääntöisesti kokoukset ovat olleet kaudella 2013-2016 avoimia. Aluetoimikuntien perustoimintaan kaupungin taholta suunnataan alueiden toimintasuunnitelmien mukaisesti käyttövaroja mm. tilavuokriin, kahvitukseen ja
monistuskuluihin (v 2016 1000 euroa/aluetoimikunta). Kaupungin omistamissa kiinteistöissä ei tilavuokraa peritä. Kumppanuuden luominen Aluetoimikunnat toivovat olevansa muutakin kuin lausujia ja kannanottajia. Todellinen kumppanuus syntyy luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä. Kumppanuus vaatii oman prosessin syntyäkseen ja kehittyäkseen ja kumppanuudessa on tärkeä tiedostaa se, että päämäärän (tavoitteen) tulee olla kumppanuuden osapuolilla sama. Toimintaa tulisi koordinoida niin, että yhteiset tavoitteet saavutetaan. Kumppaneiden resurssit täydentävät toisiaan, vuorovaikutus perustuu vastavuoroisuuteen ja luottamukseen. Kumppanuus synnyttää lisäarvoa kaikille osapuolille. Lohjan ja sen alueiden kehittämisen eduksi olisi perustaa hanke yhteistyössä Lohjan kylät ry:n kanssa. Lohjan kylät ry hallinnoisi ja koordinoisi hanketta, kaupunki ja aluetoimikunnat toimisivat kuntalaisten osallistamiseksi. Lohjan kylät ry:llä on hyvät resurssit ja kokemus perustaa hanke tukemaan uudenlaisen kumppanuuden kehittämistä ja koordinointia. Lähidemokratian kehitystyöryhmä Lähidemokratian kehittymisen ja elinvoiman takaamiseksi kehitystyöryhmä kokoontuu tarvittaessa kahdesti vuodessa tekemään yhteenvetoa kuluneesta toimintakaudesta. Kehitystyöryhmän jäsenet ovat kaupungin lähidemokratiasta vastava aluekoordinaattori, toimialajohtajien osoittama(t) viranhaltija(t) sekä luottamushenkilöiden edustaja(t), esimerkiksi valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Aluetoimikuntia edustavat jäsenet (2) ovat alueiden johtokunnan valitsemia, esimerkiksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Tavoitteena kehitystyöryhmällä on näkyvät tulokset kuntalaistyytyväisyydessä tai kuntalaisten osallistumisen lisääntymisessä. Mittarina voidaan käyttää osallistujien määrän kasvaminen aluetoimikunnan toiminnassa, toteutuskelpoisten aloitteiden määrän kasvu tai Lohjan vetovoimaisuuden myönteinen kehitys kuntavertailussa vuoteen 2025 mennessä. Kauden puolessavälissä ja kauden päättyessä tehdään yhteenveto kauden onnistumisista ja kehityskohteista. Viestintä ja tiedottaminen Lohjan valtuuston, alueiden johtokunnan ja aluefoorumin kokoukset välitetään suorana Lohjan Netti-tv:n kautta (lohja.fi/nettitv), aluetoimikunnilla on yhteisen www-sivun (http://www.lohjanaluetoimikunnat.fi/) lisäksi omat sivut ja facebook-sivu. Lisäksi kokoukset ja tapahtumat ilmoitetaan paikallislehdessä.
Alueiden johtokunnan esityslistat ja kokouspöytäkirjat löytyvät Lohjan kotisivuilta (kaupunki, päätöksenteko).