Liikevaihto kasvoi 2,9 miljardiin euroon ja EBITA 182 miljoonaan euroon vuonna 2015

Samankaltaiset tiedostot
Saadut tilaukset kasvoivat erityisesti Paperitliiketoimintalinjalla

Saadut tilaukset kasvoivat 3,1 miljardiin euroon ja vertailukelpoinen EBITA 196 miljoonaan euroon vuonna 2016

Saadut tilaukset kasvoivat ja kannattavuus parani

Saadut tilaukset olivat 3,3 miljardia euroa ja vertailukelpoinen EBITA 226 miljoonaa euroa vuonna 2017

Hyvää kehitystä Palveluissa uusi tapa palvella asiakkaita lanseerattu

Automaatiolla vahva alku osana Valmetia kannattavuus saavutti tavoitetason kaudella Q2/2015

Kasvu jatkui Paperitliiketoimintalinjalla. kannattavuus parani. Osavuosikatsaus, tammi syyskuu lokakuuta 2017

Saadut tilaukset kasvoivat Palveluissa painopiste edelleen kannattavuuden parantamisessa

Saadut tilaukset kasvoivat kannattavuus edellisvuoden tasolla

Saadut tilaukset kasvoivat Paperitja Palvelut-liiketoimintalinjoilla vertailukelpoinen EBITA kasvoi

Saadut tilaukset jatkuivat hyvällä tasolla Paperit-liiketoimintalinjalla vertailukelpoinen EBITA oli matala

Saadut tilaukset kasvoivat 3,7 miljardiin euroon ja vertailukelpoinen EBITA 257 miljoonaan euroon vuonna 2018

Saadut tilaukset kasvoivat kaikilla liiketoimintalinjoilla vertailukelpoinen EBITA kasvoi

Vahvaa kehitystä saaduissa tilauksissa Kiinassa kannattavuus tavoitetasolla kaudella Q3/2015

Saadut tilaukset, liikevaihto ja kannattavuus kasvoivat

Kannattavuus tavoitetasolla kaudella Q4/2014 hyvät saadut tilaukset Palvelutliiketoimintalinjalla

Vahvaa kehitystä saaduissa tilauksissa kannattavuuden parantaminen edelleen painopisteenä

Kannattavuus parantui edelleen ja etenee kohti tavoitetasoa

Saadut tilaukset olivat yli miljardi euroa ja kannattavuus parani edelleen

Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja

Saadut tilaukset olivat 835 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen EBITA 47 miljoonaa euroa kaudella Q1/2019

Vahva kehitys saaduissa tilauksissa jatkui kannattavuuden parantaminen etenee suunnitelman mukaisesti

Valmetista tulee vahvempi Prosessiautomaatiojärjestelmät -liiketoiminnan oston myötä

Valmetista tulee vahvempi Prosessiautomaatiojärjestelmät -liiketoiminnan oston myötä

Palvelut kehittyivät vakaasti painopiste kannattavuuden parantamisessa

Eteenpäin vahvan vuoden 2014 jälkeen

2016 Ennätysten ja haasteiden vuosi

Amer Sportsin yhtiökokous 2014 Positiivinen kehitys jatkui laajalla rintamalla // Toimitusjohtaja Heikki Takala

Valmet Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle

Valmet. Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperija energiateollisuudelle

Valmetista tulee vahvempi Prosessiautomaatiojärjestelmät -liiketoiminnan oston myötä

Osavuosikatsaus JUKKA RINNEVAARA CEO

2013 MYÖNTEINEN KEHITYS JATKUI. Toimitusjohtaja Heikki Takala Amer Sportsin yhtiökokous

Osavuosikatsaus Q JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus

Vuosi Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q JUKKA RINNEVAARA Toimitusjohtaja

Valmet Johtava prosessiteknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle

TELESTE OYJ Vuosi 2007

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2014

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous Pasi Laine, toimitusjohtaja

Q Osavuosikatsaus Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

Puolivuosikatsaus Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja

Ensimmäisen neljänneksen tulos

SIJOITUSRISKIEN TARKASTELU 1/2 1

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Valmet Pörssi-ilta, Tampere Markku Honkasalo, talousjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2015

Valmet Kasvupotentiaalia palveluissa ja kehittyvillä markkinoilla

Tilinpäätös Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

F-Secure Oyj. Yhtiökokous Toimitusjohtaja Christian Fredrikson

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

Edistyksemme rakentuu 220-vuotiselle historialle. Yhtiökokous 2018 Pasi Laine, Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Jukka Rinnevaara Toimitusjohtaja

KONEen tilinpäätös tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Kamux sijoituskohteena. Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta HEINÄKUUTA 2016 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Karkaavatko ylläpitokustannukset miten kustannukset ja tuotot johdetaan hallitusti?

Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja

KONEen tilinpäätös 2014

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Ensimmäinen vuosineljännes 2010

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2012

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Osavuosikatsaus Q1 2018

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

Vakaata kehitystä eteenpäin. Yhtiökokous 2017 Pasi Laine, Toimitusjohtaja

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja

Glaston Oyj Abp Tammi-maaliskuun 2011 osavuosikatsaus. Arto Metsänen, toimitusjohtaja

KONEen tilinpäätös 2013

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Yhtiökokous Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström

KONEen osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2015

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Rahapäivä Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta lokakuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Toisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja

Tilinpäätös

Ahlstrom. Tammi kesäkuu Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Transkriptio:

Liikevaihto kasvoi 2,9 miljardiin euroon ja EBITA 182 miljoonaan euroon vuonna 215 Tilinpäätöstiedote 215 9. helmikuuta 216 Pasi Laine, toimitusjohtaja Kari Saarinen, talousjohtaja

Sisältö Tilinpäätöstiedote 215 1 2 3 4 5 6 215 lyhyesti Painopisteiden toteuttaminen Liiketoimintalinjojen kehitys Taloudellinen kehitys Osinkoehdotus, tulosohjeistus ja lyhyen aikavälin markkinanäkymät Valmet sijoituskohteena 7 Yhteenveto tilinpäätöstiedotteesta 215 8 Liitteet

215 lyhyesti

215 lyhyesti Onnistunut automaatioliiketoiminnan hankinta Saadut tilaukset ja liikevaihto kasvoivat vakaassa liiketoiminnassa 1 Saadut tilaukset laskivat ja liikevaihto kasvoi projektiliiketoiminnassa 2 Tilauskanta 2,1 miljardia euroa Hyvää kehitystä kannattavuudessa Nettovelat 178 miljoonaa euroa 1) Vakaa liiketoiminta = Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjat 2) Projektiliiketoiminta = Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjat 4 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Liikevaihdon jakauma vuonna 215 Vakaan liiketoiminnan liikevaihto 1,4 miljardia euroa Saadut tilaukset 2 878 miljoonaa euroa Liikevaihto 2 928 miljoonaa euroa Liikevaihto liiketoimintalinjoittain 23 % 39 % Liikevaihto alueittain 13 % 21 % 1 % EBITA (ennen kertaluonteisia eriä) 182 miljoonaa euroa 11 % EBITA-marginaali (ennen kertaluonteisia eriä) 6,2 % Henkilöstö 12 36 31 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit 8 % 45 % Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka EMEA Kiina Aasian ja Tyynenmeren alue Vakaa liiketoiminta = Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjat Projektiliiketoiminta = Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjat 5 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Valmetin kehitys Saadut tilaukset (milj. euroa) 1 Liikevaihto (milj. euroa) 1 EBITA (ennen kertaluonteisia eriä, milj. euroa) 1 EBITA-marginaali (ennen kertaluonteisia eriä, %) 1 3 5 3 5 2 9 % 3 2 5 2 1 5 1 5 3 71 2 878 2 182 2 16 1 537 1 147 1 35 1 55 1 341 3 2 5 2 1 5 1 5 2 928 2 613 2 473 1 572 1 581 1 484 1 357 1 32 989 18 16 14 12 1 8 6 4 2 54 16 182 8 % 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % EBITA (ennen kertaluonteisia eriä) tavoite 6 9% 2,1 % 4,3 % 6,2 % 213 214 215 213 214 215 213 214 215 % 213 214 215 Projektiliiketoiminta Vakaa liiketoiminta Projektiliiketoiminta Vakaa liiketoiminta EBITA (ennen kertaluonteisia eriä) EBITA-marginaali (ennen kertaluonteisia eriä) 1) Vuoden 213 luvut carve-out-perusteisesti Vakaa liiketoiminta = Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjat Projektiliiketoiminta = Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjat 6 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Saadut tilaukset 2,9 miljardia euroa vuonna 215, vakaan liiketoiminnan saadut tilaukset 1,3 miljardia euroa Saadut tilaukset (milj. euroa), vakaa- ja projektiliiketoiminta 1 4 1 2 1 8 6 4 2 1 11 1 23 834 75 466 48 224 28 58 287 267 273 242 273 293 781 388 725 43 793 46 392 322 334 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Vakaa liiketoiminta Viim. 4 neljännestä (oik) Projektiliiketoiminta 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 Saadut tilaukset vuonna 215 (milj. euroa), alueittain Kiina 15 % Aasian ja Tyynenmeren alue 9 % EMEA 46 % Pohjois- Amerikka 25 % Etelä- Amerikka 6 % Vakaan liiketoiminnan saadut tilaukset kasvoivat 1,3 miljardiin euroon vuonna 215 vastaten 47 % kaikista saaduista tilauksista Projektiliiketoiminnan saadut tilaukset laskivat 1,5 miljardiin euroon vuonna 215 vastaten 53 % kaikista saaduista tilauksista Pohjois-Amerikan ja EMEA:n osuus saaduista tilauksista oli 71 % vuonna 215 7 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Tilauskanta 2,1 miljardia euroa Tilauskanta (milj. euroa) Tilauskannan rakenne 3 2 5 2 1 5 1 972 2 46 2 312 1 998 2 64 2 28 2 117 2 74 ~25 % 1 ~75 % 5 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Vakaa liiketoiminta Projektiliiketoiminta Tilauskanta 44 miljoonaa euroa matalampi kuin kauden Q3/215 lopussa Tällä hetkellä noin 8 % tilauskannasta odotetaan tuloutuvan vuoden 216 aikana Noin 25 % tilauskannasta kuuluu vakaaseen liiketoimintaan 8 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Painopisteiden toteuttaminen

Painopisteiden toteuttaminen vuonna 215 Painopisteet Customer Erinomainen excellence asiakasosaaminen Johtajuus teknologioissa ja innovaatioissa Erinomaiset prosessit Painopisteiden toteuttamisen keskeiset tavoitteet vuodelle 215 Vahvistaa läsnäoloamme lähellä asiakkaita ja kasvumarkkinoita Vahvistaa avainasiakashallintaa luodaksemme kasvua asiakkaillemme Tukea palvelujen kasvua pyrkimällä pitkiin palvelusopimuksiin ja asiakaskantamme laajentamiseen Parantaa tuotteiden hintakilpailukykyä bruttokatteen kasvattamiseksi Uudistua bioteknologiaratkaisujen ja uuden tarjonnan kautta Toteuttaa Lean laatukustannusten ja toimitusaikojen vähentämiseksi Säästää hankinnoissa Parantaa työterveyttä ja työturvallisuutta Myynnin ja projektihallinnan prosessi tuotekatteen parantamiseksi Jatkaa kustannuskilpailukyvyn parantamista Voittava joukkue Vaalia yhteisiä arvoja Edistää erinomaisia suorituksia Jatkaa osaamisemme laajentamista maailmanlaajuisesti 1 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Tuloksia Erinomaisissa prosesseissa Hankinta 214 215 216 Säästötavoite Toteutuneet säästöt Tavoitteena säästää 1 % hankinnoissa vuoden 216 loppuun mennessä (vertailuvuosi 213) Tuloksia vuonna 215 215 tavoite ylitetty Hankinta kasvanut kaikilla pääasiallisilla kustannuskilpailukykyisillä alueilla: Kiina, Intia, Itä- Eurooppa ja Meksiko Laatukustannukset 212 213 214 215 216 tavoite 1,1 Milj. euroa 8,3 6,4 5,5 % liikevaihdosta Työterveys ja työturvallisuus 3,3 211 212 213 214 215 Tapaturmataajuus (LTIF) Tavoitteena laskea laatukustannuksia 5 % vuoden 216 loppuun mennessä (vertailuvuosi 212) Tavoitteena laskea LTIF-luku <2 vuoden 218 loppuun mennessä Tuloksia vuonna 215 215 tulokset tavoitteen mukaiset Aktiivista Lean-koulutusta kaikilla tasoilla Yli 1 Lean-projektia käynnissä Muutos laatuasenteessa kaikkialla organisaatiossa Tuloksia vuonna 215 Huomio ennaltaehkäisevien turvatoimien parantamisessa, turvallisuustietoisuuden ja -johtajuuden vahvistamisessa ja asiakasprojektien toimitusten terveys-, turvallisuus- ja ympäristökäytäntöjen harmonisoinnissa maailmanlaajuisesti 11 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Liiketoimintalinjojen kehitys

Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Saadut tilaukset 1,1 miljardia euroa Palvelutliiketoimintalinjalla vuonna 215 Saadut tilaukset (milj. euroa) Liikevaihto (milj. euroa) 214: 1 55 milj. euroa 215: 1 119 milj. euroa 214: 989 milj. euroa 215: 1 128 milj. euroa 35 3 25 267 273 242 273 293 37 252 267 1 4 1 2 1 35 3 25 224 251 235 278 242 34 268 314 1 4 1 2 1 2 8 2 8 15 6 15 6 1 5 4 2 1 5 4 2 Saadut tilaukset (vasen) Saadut tilaukset, viimeiset 4 neljännestä (oikea) Liikevaihto (vasen) Liikevaihto, viimeiset 4 neljännestä (oikea) Palvelut-liiketoimintalinjan saadut tilaukset pysyivät edellisen vuoden tasolla - Saadut tilaukset kasvoivat Pohjois-Amerikassa suhteessa kauteen Q4/214 ja laskivat muilla alueilla - Saadut tilaukset kasvoivat Telat-liiketoimintayksikössä, pysyivät vakaina suhteessa kauteen Q4/215 Kudokset- ja Prosessiosat-liiketoimintayksiköissä ja laskivat muissa liiketoimintayksiköissä. Liikevaihto kasvoi suhteessa kauteen Q4/214 13 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Palvelut-liiketoimintalinja vuonna 215 Saadut tilaukset 1 119 milj. euroa Liikevaihto 1 128 milj. euroa Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin 15 % 12 % 19 % Liikevaihto alueittain 8 % 1 % 29 % Henkilöstö 5 363 28 % 7 % Markkina-asema #1 2 Palvelut 26 % 45 % Telat Tehdasparannukset Prosessiosat Kudokset Energia ja ympäristö Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka EMEA Kiina Aasian ja Tyynenmeren alue 14 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Saadut tilaukset 1 Automaatiossa yhteensä noin 25 miljoonaa euroa vuonna 215 Saadut tilaukset 2, 3 (milj. euroa) 16 14 12 1 8 6 4 2 62 95 1 85 Q2 Q4/215: 222 milj. euroa (ulkoinen) 78 75 8 8 7 67 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Liikevaihto 3 (milj. euroa) 16 14 12 1 8 6 4 2 55 Q2 Q4/215: 229 milj. euroa (ulkoinen) 79 72 11 6 68 66 11 95 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 6 Saadut tilaukset, sisäinen (muilta liiketoimintalinjoilta) Saadut tilaukset, ulkoinen Saadut tilaukset, yhteensä (sis. sisäisen) Liikevaihto, sisäinen (muilta liiketoimintalinjoilta) Liikevaihto, ulkoinen Liikevaihto, yhteensä (sis. sisäisen) Saadut tilaukset 67 miljoonaa euroa kaudella Q4/215 - Sisäiset saadut tilaukset olivat 8 miljoonaa euroa - EMEA:n osuus oli ~65 % ja Pohjois-Amerikan ~2 % saaduista tilauksista - Sellu ja paperi -liiketoiminnan osuus oli ~7 % ja energia ja prosessi -liiketoiminnan ~3 % saaduista tilauksista Liikevaihto 95 miljoonaa euroa kaudella Q4/215 - Sisäinen liikevaihto oli 6 miljoonaa euroa 1) Sisältää sisäiset ja ulkoiset saadut tilaukset. 2) Kauden Q1/215 saadut tilaukset on laskettu Metson raportoiduista luvuista sekä pro forma -luvuista ilman Prosessiautomaatiojärjestelmiä, ja ovat näin ollen vain viitteellisiä. 3) Kausien Q2/215, Q3/215 ja Q4/215 luvut sisältävät sisäiset saadut tilaukset ja liikevaihdon Automaation ja Valmetin muiden liiketoimintalinjojen välillä. 15 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Automaatio-liiketoimintalinja vuonna 215 Automaatio-liiketoiminnan osto saatettiin loppuun 1. huhtikuuta 215 Saadut tilaukset 222 milj. euroa Liikevaihto 229 milj. euroa Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin 33 % Liikevaihto alueittain 8 % 6 % 22 % Henkilöstö 1 637 Markkina-asema #1 3 Sellu ja paperi 67 % 59 % 5 % Sellu ja paperi Energia ja prosessi Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka EMEA Kiina Aasian ja Tyynenmeren alue 16 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Saadut tilaukset noin 86 miljoonaa euroa Sellu ja energia -liiketoimintalinjalla vuonna 215 Saadut tilaukset (milj. euroa) Liikevaihto (milj. euroa) 214: 1 344 milj. euroa 215: 864 milj. euroa 214: 956 milj. euroa 215: 913 milj. euroa 8 7 6 5 4 3 2 1 622 56 96 66 138 259 26 261 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 4 35 3 25 2 15 1 5 181 229 234 312 222 231 215 245 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 Saadut tilaukset (vasen) Saadut tilaukset, viimeiset 4 neljännestä (oikea) Liikevaihto (vasen) Liikevaihto, viimeiset 4 neljännestä (oikea) Saadut tilaukset yli kolminkertaistuivat suhteessa kauteen Q4/214 - Saadut tilaukset kasvoivat kaikilla alueilla - Saadut tilaukset kasvoivat selluliiketoiminnassa ja laskivat energialiiketoiminnassa Liikevaihto laski suhteessa kauteen Q4/214 17 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Sellu ja energia -liiketoimintalinja vuonna 215 Saadut tilaukset 864 milj. euroa Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin Liikevaihto alueittain 9 % 18 % Liikevaihto 913 milj. euroa 34 % 3 % 25 % Henkilöstö 1 75 66 % Markkina-asema #1 2 Sellu #1 3 Energia Sellu Energia 46 % Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka EMEA Kiina Aasian ja Tyynenmeren alue 18 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Saadut tilaukset noin 67 miljoonaa euroa Paperit-liiketoimintalinjalla vuonna 215 Saadut tilaukset (milj. euroa) Liikevaihto (milj. euroa) 214: 671 milj. euroa 215: 673 milj. euroa 214: 528 milj. euroa 215: 659 milj. euroa 3 9 3 9 25 2 15 1 212 19 128 142 149 129 197 199 75 6 45 3 25 2 15 1 114 18 12 186 97 177 185 2 75 6 45 3 5 15 5 15 Saadut tilaukset (vasen) Saadut tilaukset, viimeiset 4 neljännestä (oikea) Liikevaihto (vasen) Liikevaihto, viimeiset 4 neljännestä (oikea) Saadut tilaukset kasvoivat suhteessa kauteen Q4/214 - Saadut tilaukset kasvoivat Kiinassa ja Pohjois-Amerikassa ja laskivat EMEA-alueella ja Aasian ja Tyynenmeren alueella - Saadut tilaukset kasvoivat sekä kartonki ja paperi- että pehmopaperiliiketoiminnassa. Liikevaihto kasvoi suhteessa kauteen Q4/214 19 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Paperit-liiketoimintalinja vuonna 215 Saadut tilaukset 673 milj. euroa Liikevaihto 659 milj. euroa Henkilöstö 3 36 Markkina-asema #1 Kartonki #1 Pehmopaperi #1 Paperi Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin 33 % 12 % 55 % Kartonki Pehmopaperi Paperi 26 % Liikevaihto alueittain 12 % 36 % 24 % 2 % Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka EMEA Kiina Aasian ja Tyynenmeren alue Liikevaihto tyypeittäin 45 % Uudet linjat 55 % Uusinnat ja yksittäiset rakenneryhmät 2 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Taloudellinen kehitys

Q4/215 lyhyesti Saadut tilaukset ja liikevaihto kasvoivat vakaassa liiketoiminnassa 1 Saadut tilaukset pysyivät edellisen vuoden tasolla Palvelut-liiketoimintalinjalla, saadut tilaukset 67 miljoonaa euroa Automaatio-liiketoimintalinjalla kaudella Q4/215 Liikevaihto kasvoi Palvelut-liiketoimintalinjalla suhteessa kauteen Q4/214, liikevaihto 95 miljoonaa euroa Automaatio-liiketoimintalinjalla Saadut tilaukset kasvoivat ja liikevaihto laski projektiliiketoiminnassa 2 Saadut tilaukset lähes neljä kertaa korkeammat suhteessa kauteen Q4/214 Sellu ja energia -liiketoimintalinjalla, ja kasvoivat Paperit-liiketoimintalinjalla Liikevaihto kasvoi Paperit-liiketoimintalinjalla ja laski Sellu ja energia -liiketoimintalinjalla suhteessa kauteen Q4/214 Tilauskanta 2,1 miljardia euroa Tilauskanta 44 miljoonaa euroa matalampi kuin kauden Q3/215 lopussa EBITA 3 -marginaali tavoitetasolla EBITA 3 kasvoi 63 miljoonaan euroon EBITA 3- marginaali ennätyskorkealla 7,3 prosentissa Nettovelat 178 miljoonaa euroa, vahva kassavirta Nettovelkaantuneisuusaste 21 prosenttia Liiketoiminnan rahavirta 64 miljoonaa euroa 1) Vakaa liiketoiminta = Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjat 2) Projektiliiketoiminta = Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjat 3) EBITA = Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettomien hyödykkeiden poistoja sekä kertaluonteisia eriä 22 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Avainluvut Miljoonaa euroa Q4/215 Q4/214 Muutos 215 214 Muutos Saadut tilaukset 793 48 65 % 2 878 3 71-6 % Tilauskanta 1 2 74 1 998 4 % 2 74 1 998 4 % Liikevaihto 854 777 1 % 2 928 2 473 18 % EBITA 2 63 48 31 % 182 16 73 % % liikevaihdosta 7,3 % 6,1 % 6,2 % 4,3 % Liikevoitto (EBIT) 3 41 38 11 % 12 72 65 % % liikevaihdosta 4,9 % 4,8 % 4,1 % 2,9 % Tulos per osake, euroa,18,17 9 %,51,31 67 % Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE), ennen veroja 12 % 9 % Liiketoiminnan rahavirta 64 3 >1 % 78 236-67 % Nettovelkaantuneisuusaste 21 % -21 % Kertaluonteiset erät : -1 miljoonaa euroa kaudella Q4/215 (-5 miljoonaa euroa kaudella Q4/214), -26 miljoonaa euroa vuonna 215 (-12 miljoonaa euroa vuonna 214). 1) Kauden lopussa 2) Ennen kertaluonteisia eriä 3) Kertaluonteisten erien jälkeen 23 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Q1/214 Q2/214 Q3/214 Q4/214 Q1/215 Q2/215 Q3/215 Q4/215 Q1/214 Q2/214 Q3/214 Q4/214 Q1/215 Q2/215 Q3/215 Q4/215 Hyvää kehitystä bruttokatteessa verrattuna kauteen Q4/214 Bruttokate (milj. euroa ja % liikevaihdosta) Myynnin ja hallinnon yleiskustannukset (milj. euroa ja % liikevaihdosta) 2 22 % 25 % 2 25 % 16 2 % 16 17 % 2 % 12 15 % 12 15 % 8 1 % 8 1 % 4 5 % 4 5 % % % Milj. euroa (vasen) % liikevaihdosta (oikea) Milj. euroa (vasen) % liikevaihdosta (oikea) Bruttokate kasvoi Myynnin ja hallinnon yleiskustannukset kasvoivat Automaation oston myötä Lisätoimenpiteitä bruttokatteen parantamiseksi painopisteiden (Must-Win) toteuttamisella 24 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

EBITA-marginaali tavoitetasolla Liikevaihto ja EBITA ennen kertaluonteisia eriä (milj. euroa) 854 519 295,7 % 224 588 59 3,7 % 5,5 % 337 354 251 235 777 6,1 % 498 278 561 3,5 % 319 242 779 6,9 % 48 371 734 6,4 % 4 334 7,3 % 445 49 EBITA-tavoite 6 9 % Projektiliiketoiminta Vakaa liiketoiminta EBITA-% (ennen kertaeriä) Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 4 22 32 48 19 54 47 63 EBITA ennen kertaluonteisia eriä (milj. euroa) Liikevaihto ja kannattavuus kasvoivat verrattuna kauteen Q4/214 - Kannattavuus parani Palvelut- ja Paperit-liiketoimintalinjojen korkeammasta liikevaihdosta, parantuneesta bruttokatteesta ja Automaation ostosta johtuen Liikevaihto tyypillisesti matalin vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä 25 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Q1/214 Q2/214 Q3/214 Q4/214 Q1/215 Q2/215 Q3/215 Q4/215 Liiketoiminnan rahavirta Liiketoiminnan rahavirta (milj. euroa) 14 12 1 117 8 6 4 2-2 43 46 3-2 17 16 64-4 Nettokäyttöpääoman muutos 1-11 miljoonaa euroa kaudella Q4/215 Investoinnit ilman yritysostoja -15 miljoonaa euroa kaudella Q4/215 Liiketoiminnan rahavirta 78 miljoonaa euroa vuonna 215 1) Nettokäyttöpääoman muutos ilman yrityshankintojen ja -myyntien vaikutusta oli lyhennetyssä konsernin rahavirtalaskelmassa 26 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Q1/214 Q2/214 Q3/214 Q4/214 Q1/215 Q2/215 Q3/215 Q4/215 Nettokäyttöpääoma -8 % liukuvista 12 kuukauden saaduista tilauksista Nettokäyttöpääoma ja saadut tilaukset (milj. euroa) 1 5 1 5-5 1 11 1 23 781 725 793 466 48 58-257 -249-345 -353-355 -265-244 -238 3 % 2 % 1 % % -1 % -1-2 % Saadut tilaukset (vas) Nettokäyttöpääoma (vas) Keskim. nettokäyttöpääoma/liukuvat 12 kuukauden saadut tilaukset (oik) Nettokäyttöpääoma/liukuvat 12 kuukauden saadut tilaukset (oik) Nettokäyttöpääoma -238 miljoonaa euroa, joka vastaa -8% liukuvista 12 kuukauden saaduista tilauksista Suurten projektien maksuaikatauluilla on merkittävä vaikutus nettokäyttöpääoman kehitykseen 27 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Nettovelka laski verrattuna kauteen Q3/215 Nettovelat (milj. euroa) ja nettovelkaantuneisuusaste (%) Omavaraisuusaste (%) 3 2 1-1 -2-3 -39-54 -5 % -7 % -158-166 -134-2 % -21 % -17 % 29 % 28 % 238 229 21 % 178 3 % 2 % 1 % % -1 % -2 % -3 % 45 % 4 % 35 % 3 % 25 % 2 % 15 % 1 % 5 % % 4 % 4 % 41 % 42 % 34 % 35 % 35 % 36 % Nettovelka (milj. euroa) Nettovelkaantuneisuusaste (%) Nettovelkaantuneisuusaste (21 %) ja nettovelka (178 milj. euroa) laskivat suhteessa kauteen Q3/215 Omavaraisuusaste kasvoi kaudesta Q3/215 Automaatioliiketoiminnan osto saatettiin loppuun 1. huhtikuuta 215 28 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Sitoutunut pääoma ja sitoutuneen pääoman tuotto Sitoutunut pääoma (milj. euroa) ja sitoutuneen pääoman tuotto 1 (ROCE), ennen veroja ja kertaluonteisia eriä (prosenttia) 1 239 1 24 1 214 1 231 985 967 92 877 12 % 14 % 14 % 1 % 1 % 1 % 2 % 2 % Q1/14 Q2/14 Q3/14 Q4/14 Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Sitoutunut pääoma ROCE (ennen veroja ja kertaluon. eriä), liuk. 12 kk Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE) lähellä 15 %:n tavoitetta 1) Sitoutuneen pääoman tuottoaste (ROCE) ennen veroja, liukuvat 12 kuukautta. Vuoden 213 carve-out-lukuja on käytetty kausien Q1/14, Q2/14 ja Q3/14 lukujen laskemiseen. 29 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Osinkoehdotus, tulosohjeistus ja lyhyen aikavälin markkinanäkymät

Osinkoehdotus Osinkopolitiikka Osingonjako vähintään 4 % nettotuloksesta Hallituksen ehdotus osingosta varsinaiselle yhtiökokoukselle,35 euroa osakkeelta Osinko per osake (euroa),15,25,35 213 214 215 (hallituksen ehdotus) 31 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Tulosohjeistus ja lyhyen aikavälin markkinanäkymät Tulosohjeistus vuodelle 216 Tulosohjeistus vuodelle 216 Valmet arvioi, että liikevaihto vuonna 216 pysyy vuoden 215 tasolla (2 928 milj. euroa), ja että tulos (EBITA ennen kertaluonteisia eriä) vuonna 216 kasvaa verrattuna vuoteen 215 (182 milj. euroa). Lyhyen aikavälin markkinanäkymät Q1/215 Q2/215 Q3/215 Q4/215 Palvelut Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä Automaatio Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä Sellu ja energia Sellu Hyvä Hyvä Hyvä Tyydyttävä Energia Heikko Heikko Heikko Tyydyttävä Paperit Kartonki ja paperi Hyvä Hyvä Tyydyttävä Hyvä Pehmopaperi Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä Lyhyen aikavälin markkinanäkymät on annettu seuraavalle kuudelle kuukaudelle jokaisen vuosineljänneksen päättymisestä. 32 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Valmet sijoituskohteena

Yhteenveto Valmetista sijoituskohteena 1 Vahva markkina-asema kasvavilla markkinoilla 2 3 Vakaa liiketoiminta 1,4 miljardin euron liikevaihdolla tarjoaa vakautta, kasvua ja kannattavuutta Vahva markkina-asema projektiliiketoiminnassa, jossa kustannusrakenne vastaa liiketoiminnan vaatimuksia 4 Teknologiajohtaja ainutlaatuisella tarjoomalla 5 Järjestelmällinen yhtiön ja kannattavuuden kehittäminen painopisteiden avulla Vakaa liiketoiminta = Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjat Projektiliiketoiminta = Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjat 34 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

1 2 3 4 5 Vahva markkina-asema kasvavilla markkinoilla Palvelut Automaatio Sellu Energia Kartonki Pehmopaperi Paperi #1-2 #1-3 #1-2 #1-3 #1 #1 #1 ~2 % p.a. 7,5 mrd ~1 % p.a. 2, mrd ~1 % p.a. 1,4 mrd ~1 % p.a. 2, mrd ~3 % p.a. 1, mrd ~3 % p.a.,6 mrd ~-1 % p.a.,6 mrd Asiakkaat ulkoistavat ydinliiketoiminnan ulkopuolista toimintaa Kasvava kapasiteetti Kiinassa, Etelä- Amerikassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueella Investoinnit uusiin sellu- ja paperikoneisiin sekä voimantuotantolaitoksiin Ikääntyvät koneet ja asennetut automaatiojärjestelmät Älykkäiden teknologioiden kysyntä Kasvua paperin, kartongin ja pehmopaperin kulutuksessa Aasiassa Tarve ensiömassalle, sillä kierrätysaste ei voi kasvaa loputtomasti Sellulinjojen ja tehtaiden kasvanut koko Kasvava energiankulutus Kysyntä kestävälle energialle Ikääntyvien tehtaiden uusiminen Kannustimet ja säädökset Kasvu maailmankaupassa, verkkokaupassa ja kehittyvillä markkinoilla lisää pakkausten kysyntää Siirtyminen muovipakkauksista uusiutuviin materiaaleihin Kevennetyn kartongin kysyntä globaalisti Kasvua kehittyvillä markkinoilla Ostovoiman ja elintason nousu kehittyvillä markkinoilla Digitaalisen median kasvava rooli vähentää kirjoitus- ja painopaperin kysyntää Lievää kasvua kehittyvillä markkinoilla 39 % liikevaihdosta 8 % liikevaihdosta 2 % liikevaihdosta 11 % liikevaihdosta 12 % liikevaihdosta 8 % liikevaihdosta 3 % liikevaihdosta Odotettu pitkän aikavälin kasvu Nykyisen markkinan arvioitu koko (euroa) Lähde: Johtavat konsulttiyritykset, RISI, johdon arviot 35 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215 Markkina-ajurit % liikevaihdosta (215)

1 2 3 4 5 Vakaa liiketoiminta 1,4 miljardin euron liikevaihdolla tarjoaa vakautta, kasvua ja kannattavuutta Palvelut Saadut tilaukset 1 (milj. euroa) Automaatio Saadut tilaukset 2 (havainnollistava, milj. euroa) 1 35 1 55 1 119 ~ % CAGR 3 ~3 % CAGR 3 39 296 39 213 214 215 213 214 215 Tavoitteena kasvun jatkuminen Tavoitteena kääntyä kasvuun 1) Vuoden 213 luvut carve-out-perusteisesti. 2) Automaation luvut kausilta 213, 214 ja Q1/215 ovat erillisen liiketoiminnan lukuja perustuen Metson raportoimiin lukuihin ja pro forma -lukuihin pois lukien Prosessiautomaatiojärjestelmät-liiketoiminta ja ovat siitä johtuen vain viitteellisiä. Kausien Q2/215 Q4/215 luvut ovat Automaatio-liiketoimintalinjan lukuja sisältäen sisäisen liikevaihdon. Vuonna 215 Automaatio kasvatti Valmetin saatuja tilauksia 222 miljoonalla eurolla. 3) CAGR = Kumulatiivinen vuotuinen kasvuprosentti 36 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

1 2 3 4 5 Vahva markkina-asema projektiliiketoiminnassa, jossa kustannusrakenne vastaa liiketoiminnan vaatimuksia Markkina-asema #1 Markkina-asema #1-3 Paperit Saadut tilaukset 1 Liikevaihto 1 (milj. euroa) (milj. euroa) Sellu ja energia Saadut tilaukset 1 Liikevaihto 1 (milj. euroa) (milj. euroa) 1 344 467 671 673 674 528 659 68 864 97 956 913 37 213 214 215 Paperit-liiketoimintalinja uudella, tasapainoisella tasolla Kapasiteettikustannus 2 suhteessa liikevaihtoon 41 % vuonna 215 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215 213 214 215 213 214 215 213 214 215 Korkea syklisyys saaduissa tilauksissa, liikevaihto tasaisempaa Valmet on varautunut syklisyyteen korkealla kustannusrakenteen joustavuudella: kapasiteettikustannus 2 suhteessa liikevaihtoon 24 % vuonna 215 1) Vuoden 213 luvut carve-out-perusteisesti 2) Kapasiteettikustannus tarkoittaa kaikkia kiinteäntyyppisiä omia kustannuksia, jotka tyypillisesti eivät muutu tuotannon tason mukaan ja jotka perustuvat normaaliin kapasiteettiin, esim. palkat ja palkkiot, vuokrat ja leasingsopimukset, tilat ja laitteet, matkustus, yleiset toiminnot, tietoliikennekustannukset, vakuutukset ja muut ulkopuoliset palvelut

1 2 3 4 5 Teknologiajohtaja ainutlaatuisella tarjoomalla Automaation osto on vahvistanut Valmetin tarjoomaa Alan johtaja Kustannuskilpailukykyisiä, keskittyneitä ratkaisuita paperissa Uusia palvelukonsepteja Jatkuva virta keihäänkärkituotteita 1 OptiConcept M -konetta myyty Tarkoitukseen sovitettu tuotetarjooma Integrointi asiakkaan toimintoihin 6 Advantage NTT -konetta myyty Valmius toimittaa kokonainen sellutehdas Uusinta teknologiaa kaikille sellutyypeille Asiakas Kattava tarjonta energiaasiakkaille Ratkaisuja vaativille polttoaineille Teollisen internetin edelläkävijä Palvelemme asiakkaitamme älykkäällä teknologialla, teknologialla ja palveluilla paikallisesti ja etänä Parannamme liikkuvuutta ja esittelemme entistä kehittyneempiä automaatioteknologioita ja upotettua diagnostiikkaa Painopiste vahvasti asiakashyödyissä 38 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

1 2 3 4 5 Järjestelmällinen yhtiön ja kannattavuuden kehittäminen painopisteiden avulla Painopisteet Painopisteiden toteuttamisen keskeiset tavoitteet vuonna 216 Erinomainen asiakasosaaminen Vahvistaa läsnäoloamme lähellä asiakkaita ja kasvumarkkinoita Vahvistaa avainasiakashallintaa palvellaksemme asiakkaita kattavalla tarjoomallamme Tarjota asiakkaille hyötyjä yhdistämällä prosessiteknologiaa, automaatiota ja palveluita Kehittää Valmetin palvelukonseptia, etäkäyttöpalveluita ja edistää kasvua palvelusopimuksilla Johtajuus teknologioissa ja innovaatioissa Erinomaiset prosessit Voittava joukkue Parantaa tuotteiden hintakilpailukykyä bruttokatteen kasvattamiseksi ja asiakkaan investointi- ja käyttökustannusten vähentämiseksi Kehittää uusia tuotteita ja teknologioita uuden liikevaihdon luomiseksi Myynnin ja projektihallinnan prosessi tuotekatteen parantamiseksi Toteuttaa Lean laatukustannusten ja toimitusaikojen vähentämiseksi Säästää hankinnoissa ja varmistaa kestävä toimitusketju Parantaa työterveyttä ja työturvallisuutta Jatkaa kustannuskilpailukyvyn parantamista Vaalia yhteisiä arvoja Edistää erinomaisia suorituksia Jatkaa osaamisemme laajentamista maailmanlaajuisesti 39 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Monet asiakkaat hyödyntävät teollisen internetin osaamistamme jo tänään Valmetin osaamisverkosto Asiakkaan prosessi Valmetin etäpalvelukeskus 35 74 Käynnissä Valmetin DCSjärjestelmää Valmetin toimittamilla tuotantolinjoilla 32 44 8 7 35 kunnonvalvonnan referenssiä ja yli 7 I/O liitäntää Kehittyneiden säätöjen toimitusta Online-yhteyttä Suorituskykysopimusta, joihin sisältyy etäyhteydet Analytiikan hyödyntämiseen liittyen asiakkaiden kanssa 4 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Yhteenveto tilinpäätöstiedotteesta 215

215 lyhyesti Onnistunut automaatioliiketoiminnan hankinta Saadut tilaukset ja liikevaihto kasvoivat vakaassa liiketoiminnassa 1 Saadut tilaukset laskivat ja liikevaihto kasvoi projektiliiketoiminnassa 2 Tilauskanta 2,1 miljardia euroa Hyvää kehitystä kannattavuudessa Nettovelat 178 miljoonaa euroa 1) Vakaa liiketoiminta = Palvelut- ja Automaatio-liiketoimintalinjat 2) Projektiliiketoiminta = Sellu ja energia- ja Paperit-liiketoimintalinjat 42 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 216 27. huhtikuuta 216 www.valmet.com/sijoittajat Pääomamarkkinapäivä 2. syyskuuta 216 Helsinki Lisätietoa tulossa!

Liitteet

213 214 215 213 214 215 213 214 215 Pohjois-Amerikka Kehittynyt, palveluihin keskittynyt markkina, jolla toistuvia mahdollisuuksia paperissa, pehmopaperissa ja automaatiossa Saadut tilaukset (milj. euroa ja % kaikista) Liikevaihto (milj. euroa ja % kaikista) Henkilöstö (milj. euroa ja % kaikista) Saadut tilaukset liiketoimintalinjoittain (215) Liikevaihto liiketoimintalinjoittain(215) 414 49 19 % 16 % 717 25 % 422 449 615 16 % 18 % 21 % 1 147 1 141 1 367 1 % 11 % 11 % 28 % 21 % 7 % 44 % 26 % 13 % 8 % 53 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Markkinaympäristö Kehittynyt, palveluihin keskittynyt markkina, jolla toistuvia mahdollisuuksia paperissa, pehmopaperissa ja automaatioissa Laaja asennettu kanta, joka vaatii huoltoa Mahdollisuuksia sopimuspohjaisessa liiketoiminnassa Kasvumahdollisuuksia lisääntyvästä ulkoistuksesta Projektiliiketoiminnan mahdollisuuksia pehmopaperissa ja kartongissa Teknologiaprojekteissa aktiviteettitaso korkealla Valmetin asema ja kilpailu Vahva asema ja markkinaosuus Valmetin tavoittelemissa projektiliiketoiminnoissa Palveluliiketoiminnan asema on vakiintunut hyvin Avainkilpailijoita Voith, Andritz, Emerson, ABB, Honeywell sekä yhdysvaltalaiset palveluyhtiöt Albany, Xerium, Kadant, Asten Kohdemarkkinan Johnsson koko 2,9 mrd. euroa Vuoden 213 luvut ovat carve-out-lukuja. Automaatio-liiketoimintalinjan luvut ovat mukana kaudesta Q2/215 alkaen. 45 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

213 214 215 213 214 215 213 214 215 Etelä-Amerikka Syklinen projektiliiketoiminta on riippuvainen uusista selluprojekteista, Palvelut, kartonki ja pehmopaperi tarjoavat kasvumahdollisuuksia Saadut tilaukset (milj. euroa ja % kaikista) Liikevaihto (milj. euroa ja % kaikista) Henkilöstö (milj. euroa ja % kaikista) Saadut tilaukset liiketoimintalinjoittain (215) 6 % Liikevaihto liiketoimintalinjoittain(215) 7 % 533 24 % 281 166 9 % 6 % 421 325 335 16 % 13 % 11 % 418 432 531 4 % 4 % 4 % 34 % 5 % 55 % 64 % 25 % 4 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Markkinaympäristö Syklinen projektiliiketoiminta on riippuvainen uusista selluprojekteista Palvelut, pehmopaperi ja tietyt kartonkisovellukset tarjoavat kasvumahdollisuuksia Kasvupotentiaalia palveluissa kasvavan laitekannan ja tehokkaampien asiakasoperaatioiden kysynnän kautta Kasvavaa kiinnostusta optimointiprojekteihin liittyen, mm. energiaan, kemikaalien säästöön, operaatioiden tehokkuuteen ja laitteiston saatavuuteen Valmetin asema ja kilpailu Valmetilla on vahva asema ja asennettu kanta sellutehtaissa ja palveluissa Vahvaa kilpailua paikallisten ja maailmanlaajuisten toimijoiden kanssa kaikilla markkinoilla palvelu-, paperi- ja energialiiketoiminnassa Voimakasta kilpailua Andritzin kanssa suurista uusista selluprojekteista Paikallinen läsnäolo ja ratkaisut tärkeitä Kohdemarkkinan koko 1,5 mrd. euroa Vuoden 213 luvut ovat carve-out-lukuja. Automaatio-liiketoimintalinjan luvut ovat mukana kaudesta Q2/215 alkaen. 46 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

213 214 215 213 214 215 213 214 215 EMEA Valmetin suurin ja tärkein alue, jolla merkittävät palvelu- ja teknologiamarkkinat kaikille Valmetin liiketoiminnoille Saadut tilaukset (milj. euroa ja % kaikista) 1 47 1 32 Liikevaihto (milj. euroa ja % kaikista) 1 96 1 53 1 34 Henkilöstö (milj. euroa ja % kaikista) 1 96 1 53 1 34 Saadut tilaukset liiketoimintalinjoittain (215) 15 % Liikevaihto liiketoimintalinjoittain(215) 18 % 84 37 % 48 % 46 % 42 % 43 % 45 % 42 % 43 % 45 % 37 % 1 % 38 % 32 % 11 % 39 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Markkinaympäristö Valmetin asema Valmetin suurin ja tärkein alue, jolla merkittävät palvelu- ja teknologiamarkkinat kaikille Valmetin liiketoiminnoille Laaja asennettu kanta, joka vaatii huoltoa Kasvumahdollisuuksia sopimuspohjaisessa liiketoiminnassa. Paino- ja kirjoituspaperiliiketoiminta kutistuu, potentiaalia konversioissa Projektiliiketoiminnan mahdollisuuksia kartongissa, sellussa, pehmopaperissa ja bioenergiassa Epävarmuudet lainsäädännössä ja matala energian hinta viivästyttävät asiakkaiden päätöksentekoa Valmetilla on vahva asema sekä projekti- että palveluliiketoiminnassa Pienet toimijat ovat vahvistaneet tarjontaansa yritysostoilla Kohdemarkkinan koko: 6, mrd. euroa Vuoden 213 luvut ovat carve-out-lukuja. Automaatio-liiketoimintalinjan luvut ovat mukana kaudesta Q2/215 alkaen. 47 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

213 214 215 213 214 215 213 214 215 Kiina Projektiliiketoiminta uudella normaalitasolla, kasvumahdollisuuksia Palvelut-liiketoimintalinjalla Saadut tilaukset (milj. euroa ja % kaikista) Liikevaihto (milj. euroa ja % kaikista) Henkilöstö (milj. euroa ja % kaikista) Saadut tilaukset liiketoimintalinjoittain (215) Liikevaihto liiketoimintalinjoittain(215) 244 244 11 % 8 % 428 15 % 392 268 33 15 % 11 % 1 % 2 61 1 927 1 955 18 % 18 % 16 % 42 % 24 % 3 % 4 % 53 % 33 % 6 % 8 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Markkinaympäristö Valmetin asema ja kilpailu Projektiliiketoiminnan markkina on tasainen ja syklinen, palvelumarkkina kasvaa Projektiliiketoiminnan mahdollisuuksia kartongissa ja pehmopaperissa, investointeja erityisesti matalamman kustannustason keskikokoisiin koneisiin ja uudistuksiin Kehittyvä palvelumarkkina, jolla kasvupotentiaalia kasvavan asennetun konekannan ja ikääntyvän laitteiston kautta Vuoden 213 luvut ovat carve-out-lukuja. Automaatio-liiketoimintalinjan luvut ovat mukana kaudesta Q2/215 alkaen. Valmetilla on vahva asema paperissa. Menestystä viime aikoina modulaarissa kartonkikoneissa (OptiConcept M) Kilpailu jatkuu: uusia kilpailijoita keskikokoisten koneiden segmentissä, paikalliset kilpailijat vahvistuvat solmimalla kumppanuuksia länsimaisten yhtiöiden kanssa. Valmetilla laaja asennettu kanta Kohdemarkkinan koko 2,1 mrd. euroa 48 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

213 214 215 213 214 215 213 214 215 Aasian ja Tyynenmeren alue Kehittyvä palvelumarkkina, jolla kasvupotentiaalia Saadut tilaukset (milj. euroa ja % kaikista) Liikevaihto (milj. euroa ja % kaikista) Henkilöstö (milj. euroa ja % kaikista) Saadut tilaukset liiketoimintalinjoittain (215) Liikevaihto liiketoimintalinjoittain(215) 187 9 % 586 19 % 247 9 % 378 372 282 11 % 15 % 13 % 76 625 588 5 % 6 % 6 % 31 % 13 % 8 % 48 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit 21 % 41 % 32 % 6 % Palvelut Automaatio Sellu ja energia Paperit Markkinaympäristö Valmetin asema ja kilpailu Kasvaneet investoinnit monipolttoaineisiin ja uusiutuvan energian kehityssuunnitelmia Projektiliiketoiminnan mahdollisuuksia energiassa ja kartongissa asiakkaiden portfoliomuutosten ja tuotantolinjapäivitysten kautta Kehittyvä palvelumarkkina, jolla on kasvupotentiaalia kapasiteetin kasvamisesta, laajemmasta asennetusta kannasta ja korkeammasta markkinaosuudesta johtuen Vuoden 213 luvut ovat carve-out-lukuja. Automaatio-liiketoimintalinjan luvut ovat mukana kaudesta Q2/215 alkaen. Valmetilla on vahva markkina-asema, ja sen paikallinen läsnäolo lisääntyy - Uusi teknologiakeskus Indonesiassa Kilpailijat kasvattavat paikallista läsnäoloaan Kohdemarkkinan koko: 2,6 mrd euroa 49 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Rahoitusvelkojen rakenne Korolliset velat 371 miljoonaa euroa 31. joulukuuta 215 Korollisten velkojen määrä (milj. euroa) 4 35 Pääasialliset rahoituslähteet Määrä Rahoittaja 14 milj. euroa Euroopan Investointipankki 3 25 2 15 1 5 1 milj. euroa 7 milj. euroa 95 milj. euroa Skandinaviska Enskilda Banken Swedish Export Kredit Pohjoismaiden Investointipankki 215 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 Pitkäaikaisten lainojen keskimääräinen maturiteetti on 3,4 vuotta - Keskimääräinen korko on 1,3 % Rahoitusreservit Määrä 2 milj. euroa syndikoitu luottolimiittisopimus 2 milj. euroa kotimainen yritystodistusohjelma Ulkona Ei yhtään käytössä Ei yhtään käytössä 5 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Suurimmat osakkeenomistajat 31.1.216 Perustuu Euroclear Finland Oy:ltä saatuihin tietoihin Suurimmat osakkeenomistajat # Osakkeenomistajan nimi Osakkeiden lukumäärä %-osuus osakkeista ja äänistä 1 Solidium Oy 1 16 695 287 11,14 % 2 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 4 28 465 2,81 % 3 Nordea -rahastot 3 13 892 2,9 % 4 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 2 98 55 1,99 % 5 Valtion Eläkerahasto 1 52 1,1 % 6 Keva 1 52 166 1, % 7 Danske Invest -rahastot 1 343 7,9 % 8 OP -rahastot 1 296 993,87 % 9 Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö 1 217 37,81 % 1 Odin -rahastot 974 24,65 % 1 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä 34 869 15 23,27 % Muut osakkeenomistajat 114 995 514 76,73 % Yhteensä 149 864 619 1, % Franklin Templeton Institutional, LLC:n omistus laski 7 196 324 osakkeeseen (aiemmin 7 517 629 shares) 9.6.215, mikä vastaa 4,8 % (aiemmin 5,2 %) Valmetin osakkeista. Cevian Capital Partners Ltd.:n omistus laski 1 323 191 osakkeeseen (aiemmin 2 813 714 kpl) 12.2.215, mikä vastaa 6,89 % (aiemmin 13,89 %) Valmetin osakkeista. 1) Suomen valtion kokonaisuudessaan omistama holding-yhtiö 51 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Omistusrakenne 31.1.216 14.6% 11.1% 23.2% 51.% Nominee registered and non-finnish holders Finnish institutions, companies and foundations Solidium Oy Finnish private investors Sektori Omistajien määrä % kaikista omistajista Osakkeiden määrä % osakkeista Hallintarekisteröidyt ja ulkomaiset omistajat 297,6 % 76 492 51 51, % Suomalaiset instituutiot, yritykset ja yhteisöt 2 638 5,5 % 34 764 144 23,2 % Solidium Oy 1, % 16 695 287 11,1 % Suomalaiset yksityissijoittajat 45 25 93,9 % 21 912 687 14,6 % Yhteensä 48 185 1, % 149 864 619 1, % Omistusrakenne perustuu Tilastokeskuksen sektoriluokitukseen. 1) Suomen valtion kokonaisuudessaan omistama holding-yhtiö 52 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

12/213 1/214 2/214 3/214 4/214 5/214 6/214 7/214 8/214 9/214 1/214 11/214 12/214 1/215 2/215 3/215 4/215 5/215 6/215 7/215 8/215 9/215 1/215 11/215 12/215 1/216 Ulkomaisten omistajien osuus ja osakkeenomistajien lukumäärä 56 % 59 54 % 57 52 % 55 5 % 53 48 % 51 46 % 49 44 % 47 Ulkomaiset omistajat (vas) Omistajien lukumäärä (oik) 53 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Paperin, kartongin ja pehmopaperin tuotantotrendit Pohjois-Amerikka (miljoonaa tonnia) 1 4 Eurooppa (miljoonaa tonnia) 15 4 8 6 3 2 13 11 9 7 35 3 25 2 15 4 1 5 1 Pehmopaperi (vas) Sanomalehtipaperi (vas) Paino- ja kirjoituspaperi (oik) Ulkopakkauskartonki (oik) Sisäpakkauskartonki (oik) Kiina (miljoonaa tonnia) 12 55 1 45 8 35 6 25 4 15 2 5 Pehmopaperi (vas) Sanomalehtipaperi (vas) Paino- ja kirjoituspaperi (oik) Ulkopakkauskartonki (oik) Sisäpakkauskartonki (oik) Aasian ja Tyynenmeren alue (milj. tonnia) 1 4 9 35 8 3 7 25 6 2 5 15 4 1 3 5 Lähde: RISI Pehmopaperi (vas) Paino- ja kirjoituspaperi (oik) Sisäpakkauskartonki (oik) Sanomalehtipaperi (vas) Ulkopakkauskartonki (oik) Pehmopaperi (vas) Paino- ja kirjoituspaperi (oik) Sisäpakkauskartonki (oik) Sanomalehtipaperi (vas) Ulkopakkauskartonki (oik) 54 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Paperin, kartongin ja pehmopaperin käyttöasteet Pohjois-Amerikka 1 % 95 % 9 % 85 % 8 % Eurooppa 1 % 95 % 9 % 85 % 75 % 8 % Pehmopaperi Paino- ja kirjoituspaperi Sisäpakkauskartonki Sanomalehtipaperi Ulkopakkauskartonki Pehmopaperi Paino- ja kirjoituspaperi Sisäpakkauskartonki Sanomalehtipaperi Ulkopakkauskartonki Kiina 1 % 9 % 8 % Aasian ja Tyynenmeren alue 1 % 95 % 9 % 85 % 8 % 7 % 75 % Pehmopaperi Paino- ja kirjoituspaperi Sisäpakkauskartonki Sanomalehtipaperi Ulkopakkauskartonki Pehmopaperi Paino- ja kirjoituspaperi Sisäpakkauskartonki Sanomalehtipaperi Ulkopakkauskartonki Lähde: RISI 55 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Paperin ja kartongin kulutuksen kasvutrendit Paperin ja kartongin kulutus henkeä kohti vs. väestö 25 2 15 1 5 Itä-Eurooppa Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Latinalainen Amerikka Japani Kiina Kulutus henkilöä kohden, kg (vasen) Muu Aasia Oseaania Afrikka Keskikulutus maailmanlaajuisesti: 53 kg henkeä kohti Lähi-itä 2 5 2 1 5 1 5 Väestö, miljoonaa (oikea) Väestö kasvaa kehittyvillä markkinoilla nopeammin kuin kehittyneillä markkinoilla Kulutustaso henkeä kohti on kehittyvillä markkinoilla selvästi kehittyneitä markkinoita alemmalla tasolla Tämä luo pitkän aikavälin kasvupotentiaalia Lähde: RISI 56 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Pehmopaperin kulutuksen kasvutrendit Pehmopaperin kulutus henkeä kohti vs. väestö 2 5 2 1 5 1 5 25 2 15 1 5 Uudet tuotteet ja kulutusmallit lisäävät pehmopaperin kulutusta kehittyneillä markkinoilla Itä-Eurooppa Länsi-Eurooppa Pohjois-Amerikka Latinalainen Amerikka Väestö, miljoonaa (vasen) Japani Kiina Muu Aasia Oseaania Keskikulutus maailmanlaajuisesti: 4,5 kg henkeä kohti Afrikka Lähi-itä Kulutus henkilöä kohden, kg (oikea) Kehittyvien markkinoiden kulutus yhä pientä, mutta kasvussa Luo pitkän aikavälin kasvupotentiaalia sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla Lähde: RISI 57 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

1.12.27 1.3.28 1.6.28 1.9.28 1.12.28 1.3.29 1.6.29 1.9.29 1.12.29 1.3.21 1.6.21 1.9.21 1.12.21 1.3.211 1.6.211 1.9.211 1.12.211 1.3.212 1.6.212 1.9.212 1.12.212 1.3.213 1.6.213 1.9.213 1.12.213 1.3.214 1.6.214 1.9.214 1.12.214 1.3.215 1.6.215 1.9.215 1.12.215 Sellun ja paperin hintatrendi 1 2 1 8 6 4 2 Eukalyptussellu (USD/t) Päällystämätön (USD/t) Testlinerkartonki (EUR/t) Pohjoinen valkaistu havupuusellu (USD/t) Kopiopaperi (EUR/t) Lähde: Bloomberg 58 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Raakaöljy, höyrykaasu, maakaasu ja sähkö Eurooppa 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1.1.21 1.7.21 1.1.211 1.7.211 1.1.212 1.7.212 1.1.213 1.7.213 1.1.214 1.7.214 1.1.215 1.7.215 CIF ARA höyryhiili (USD/t) (vasen) Brent raakaöljy (USD/barrel) (vasen) Maakaasu spot hinta NBP (GBp/therm) (oikea) 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 1 8 6 4 2 1.1.21 1.7.21 1.1.211 1.7.211 1.1.212 1.7.212 1.1.213 1.7.213 1.1.214 1.7.214 1.1.215 1.7.215 European Energy Exchange, Phelix (EUR/MWh) (vasen) Nordpool Power (EUR/MWh) (vasen) UK:n peruskuorma (GBP/MWh) (oikea) 12 1 8 6 4 2 Lähde: Bloomberg 59 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Raakaöljy, höyrykaasu, maakaasu ja sähkö Yhdysvallat 14 7 12 6 1 5 8 4 6 3 4 2 2 1 1.1.21 1.7.21 1.1.211 1.7.211 1.1.212 1.7.212 1.1.213 1.7.213 1.1.214 1.7.214 1.1.215 1.7.215 FOB Höyryhiili Richards Bay (USD/t) (vasen) WTI raakaöljy (USD/barrel) (vasen) Henry Hub kaasu (USD/MMBtu) (oikea) 2 9 15 85 1 8 5 75 1.1.21 1.7.21 1.1.211 1.7.211 1.1.212 1.7.212 1.1.213 1.7.213 1.1.214 1.7.214 1.1.215 1.7.215 Sähkön spot hinta, PJM (USD/MWh) (vasen) Sähkön spot hinta, NEPOOL (USD/MWh) (vasen) USA:n hyödykekapasiteetin käyttöaste (oikea) 7 Lähde: Bloomberg 6 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

2.11.212 2.12.212 2.1.213 2.2.213 2.3.213 2.4.213 2.5.213 2.6.213 2.7.213 2.8.213 2.9.213 2.1.213 2.11.213 2.12.213 2.1.214 2.2.214 2.3.214 2.4.214 2.5.214 2.6.214 2.7.214 2.8.214 2.9.214 2.1.214 2.11.214 2.12.214 2.1.215 2.2.215 2.3.215 2.4.215 2.5.215 2.6.215 2.7.215 2.8.215 2.9.215 2.1.215 2.11.215 2.12.215 Euroopan hiilipäästöoikeudet 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 European Energy Exchange (EEX) spot hinta (EUR/t) Lähde: Bloomberg 61 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215

Important notice IMPORTANT: The following applies to this document, the oral presentation of the information in this document by Valmet (the Company ) or any person on behalf of the Company, and any question-and-answer session that follows the oral presentation (collectively, the Information ). In accessing the Information, you agree to be bound by the following terms and conditions. The Information is not directed to, or intended for distribution to or use by, any person or entity that is a citizen or resident of, or located in, any locality, state, country or other jurisdiction where such distribution or use would be contrary to law or regulation or which would require any registration or licensing within such jurisdiction. The Information is not for publication, release or distribution in the United States, the United Kingdom, Australia, Canada or Japan. The Information does not constitute or form part of, and should not be construed as an offer or the solicitation of an offer to subscribe for or purchase any securities, and nothing contained therein shall form the basis of or be relied on in connection with any contract or commitment whatsoever, nor does it constitute a recommendation regarding any securities. Prospective investors are required to make their own independent investigations and appraisals of the business and financial condition of the Company before taking any investment decision with respect to securities of the Company. No securities of the Company are being offered or sold, directly or indirectly, in or into the United States and no shares in the Company have been, or will be, registered under the Securities Act of 1933, as amended (the Securities Act ), or under the securities laws of any state of the United States and, accordingly, may not be offered or sold, directly or indirectly, in or into the United States (as defined in Regulation S under the Securities Act), unless registered under the Securities Act or pursuant to an exemption from the registration requirements of the Securities Act and in compliance with any applicable state securities laws of the United States. The Information is directed solely at: (i) persons outside the United Kingdom, (ii) persons with professional experience in matters relating to investments falling within Article 19(5) of the Financial Services and Markets Act 2 (Financial Promotion) Order 25 as amended (the Order ), (iii) high net worth entities, and other persons to whom it may lawfully be communicated, falling within Article 49(2)(a) to (d) of the Order and (iv) persons to whom an invitation or inducement to engage in investment activity (within the meaning of section 21 of the Financial Services and Markets Act 2) in connection with the issue or sale of any securities of the Company or any member of its group may otherwise lawfully be communicated or caused to be communicated (all such persons in (i)-(iv) above being Relevant Persons ). Any investment activity to which the Information relates will only be available to and will only be engaged with Relevant Persons. Any person who is not a Relevant Person should not act or rely on the Information. By accessing the Information, you represent that you are a Relevant Person. The Information contains forward-looking statements. All statements other than statements of historical fact included in the Information are forward-looking statements. Forwardlooking statements give the Company s current expectations and projections relating to its financial condition, results of operations, plans, objectives, future performance and business. These statements may include, without limitation, any statements preceded by, followed by or including words such as target, believe, expect, aim, intend, may, anticipate, estimate, plan, project, will, can have, likely, should, would, could and other words and terms of similar meaning or the negative thereof. Such forwardlooking statements involve known and unknown risks, uncertainties and other important factors beyond the Company s control that could cause the Company s actual results, performance or achievements to be materially different from the expected results, performance or achievements expressed or implied by such forward-looking statements. Such forward-looking statements are based on numerous assumptions regarding the Company s present and future business strategies and the environment in which it will operate in the future. No representation, warranty or undertaking, express or implied, is made as to, and no reliance should be placed on, the fairness, accuracy, completeness or correctness of the Information or the opinions contained therein. The Information has not been independently verified and will not be updated. The Information, including but not limited to forwardlooking statements, applies only as of the date of this document and is not intended to give any assurances as to future results. The Company expressly disclaims any obligation or undertaking to disseminate any updates or revisions to the Information, including any financial data or forward-looking statements, and will not publicly release any revisions it may make to the Information that may result from any change in the Company s expectations, any change in events, conditions or circumstances on which these forward-looking statements are based, or other events or circumstances arising after the date of this document. Market data used in the Information not attributed to a specific source are estimates of the Company and have not been independently verified. 62 9. helmikuuta 216 Valmet Tilinpäätöstiedote 215