Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Suomessa 2015: ulkomaanjaksot

Samankaltaiset tiedostot
Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2014

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2008

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2013

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2007 SIRU KORKALA

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Suomessa 2015: tutkinto-opiskelu ulkomailla

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2011

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2009

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2010

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2006 IRMA GARAM

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Catalogues. Reports. Studies. Analysis. E v a l u a t i o n s. Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2002

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Toimitus. Kuljetus Suomi:

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA

Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2005 IRMA GARAM

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

CIMO PUBLICATIONS. Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2004 IRMA GARAM, MIRA JORTIKKA JA PIRJO ZIRRA

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Tilastoja korkeakouluopiskelijoiden ulkomaanjaksoista 2016

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

Sisäministeriön asetus

Coloplastin paikallistoimistot

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

Suosituimmat kohdemaat

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat /1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

Tasavallan presidentin asetus

Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset. Rauli Werdermann, Schenker Oy

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN ALKAEN

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

koulutuksesta kuvaajia

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ!

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS

Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA?

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Vuonna 2009 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 77 kpl Tukea myönnetty yhteensä ,00

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 41,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

994 Omamaa -ulkomaanpuheluhinnasto

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

Kuolinpesän huutokauppa klo 18:00

WÄRTSILÄ OYJ ABP Vaasan Pörssiaamu

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Päivärahan enimmäismäärä

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Teknologiateollisuuden vientiraportti

994-ulkomaanpuheluhinnasto

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Analysis. Studies. Reports. Catalogues 3/2002. Kansainvälinen liikkuvuus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Pirjo Aalto

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Transkriptio:

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Centret för internationell mobilitet och internationellt samarbete Centre for International Mobility IRMA GARAM Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Suomessa 2015: ulkomaanjaksot 4/2016 TIETOA JA TILASTOJA -RAPORTTI

ISBN 978-951-805-707-2 (pdf) ISSN 1798-3630 10/2016 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Sisältö 1. Johdanto 2. Kehitys 2000-luvulla 3. Korkeakouluittain 4. Koulutusaloittain 5. Yhteistyömaat ja -alueet 6. Liikkuvuusjärjestelyt 7. Opiskelu ja harjoittelu 8. Alueet Suomessa 9. Liikkuvien opiskelijoiden sukupuoli 4 5 8 15 21 27 30 31 33 Liite 1. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomen korkeakouluissa 2015 maanosan ja maan mukaan 34 3

1. Johdanto Tämä raportti luo yleiskuvaa opiskelijoiden kansainvälisestä liikkuvuudesta suomalaisissa korkeakouluissa vuonna 2015 mitä kehityslinjoja ja painopisteitä siinä on. Tarkastelu perustuu CIMOn suomalaisilta korkeakouluilta eli yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta keräämiin tilastoihin, jotka kattavat opiskelijoiden ulkomaanjaksot Suomesta ja Suomeen. Lähtiessään ulkomaanjaksolle opiskelija tekee osan opinnoistaan ulkomailla, mutta ei koko tutkintoa. Ulkomaanjakso voi sisältää opiskelua tai kansainvälistä harjoittelua työpaikalla ja se voi toteutua tietyn ohjelman kautta tai olla opiskelijan itsensä järjestämä ja rahoittama. Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla jää näiden tilastojen ulkopuolelle. Tämän tyyppisestä opiskelijoiden kansainvälisestä liikkuvuudesta Suomessa raportoidaan CIMOn julkaisussa Tietoa ja tilastoja -raportti 5/2016: Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Suomessa 2015: tutkinto-opiskelu ulkomailla. CIMOn tiedonkeruu kattaa kaikki Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Tietoa ulkomaanjaksoista kerätään kalenterivuosittain. Tietoa kerätään kahdessa kategoriassa: erikseen pitkäkestoiset eli vähintään 3 kuukautta ja lyhytkestoiset eli alle 3 kuukautta kestävät jaksot. Myös tässä julkaisussa pitkä- ja lyhytkestoiset ulkomaanjaksot raportoidaan erikseen. Korkea-asteen lisäksi CIMO kerää ja julkaisee kansainvälisen liikkuvuuden tilastoja myös ammatillisesta, yleissivistävästä ja aikuiskoulutuksesta. Tilastojulkaisut kansainvälisestä liikkuvuudesta kaikilla koulutuksen sektoreilla löytyvät pdfversioina CIMOn verkkopalvelusta osoitteessa www.cimo.fi Palvelut Julkaisut. Lisäksi CIMOn verkkopalveluun on koottu kattavasti tietoa kansainvälisestä liikkuvuudesta eri koulutusasteilla www.cimo.fi Palvelut Tilastoja kansainvälistymisestä. Tietoa korkeakoulujen kansainvälistymisestä on koottu myös Opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämään Vipunen-tilastopalveluun https://vipunen.fi. 4

2. Kehitys 2000-luvulla Ulkomaanjaksojen määrä on 2000-luvulla lisääntynyt, ainakin kun tarkastellaan pitkäkestoisia, vähintään 3 kuukauden mittaisia jaksoja. Kun vuosituhannen alussa Suomesta lähti vuosittain vajaat 7 000 korkeakouluopiskelijaa ulkomaille ja Suomeen tuli ulkomailta vajaat 5 000 korkeakouluopiskelijaa, ovat vastaavat luvut vuonna 2015 jo yli 10 000. Samalla ero lähtevien ja tulevien määrän välillä on hävinnyt; Suomesta lähtee ja tänne tulee vuosittain kutakuinkin saman verran opiskelijoita. Suomesta lähtevät pitkäkestoiset ulkomaanjaksot jakaantuvat melko tasan yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektorien välille. Sen sijaan yliopistoihin tulee selvästi enemmän ulkomaisia opiskelijoita ulkomaanjaksolle kuin ammattikorkeakouluihin. Pitkäkestoisten ulkomaanjaksojen lisäksi vajaat 5 000 opiskelijaa lähti ja runsaat 2 000 opiskelijaa tuli Suomeen lyhytkestoiselle, alle 3 kuukauden mittaiselle ulkomaanjaksolle. Lyhytkestoisten ulkomaanjaksojen määrät ovat muutamana viime vuotena vähentyneet. Ammattikorkeakoulut lähettävät opiskelijoita lyhytkestoisille ulkomaanjaksoille selvästi enemmän kuin yliopistot. Suomeen tulevissa lyhytkestoisissa ulkomaanjaksoissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä ei ole selvää eroa. 12000 10000 8000 6000 4000 6880 4805 7475 7434 7555 6616 6032 5496 8241 8487 8610 8232 8667 8191 8415 8843 7237 7697 9388 8755 10123 9931 8990 10014 10189 10171 10139 9172 9655 9739 9936 10474 2000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Suomesta Suomeen Kuvio 1. Korkeakoulujen pitkäkestoiset (yli 3 kk) ulkomaanjaksot 2000-2015 5

7000 6477 6000 5000 4000 3000 2000 1000 3962 3202 2918 1603 5104 5035 3997 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Suomesta YO Suomesta AMK Suomeen YO Suomeen AMK Kuvio 2. Korkeakoulujen pitkäkestoiset (yli 3 kk) ulkomaanjaksot 2000-2015, yliopistot ja ammattikorkeakoulut erikseen 7000 6000 5761 6263 5748 5650 5000 4671 4354 4638 4623 4949 4820 4000 3000 2000 3539 2242 2481 2528 3064 2680 2285 1000 1188 1349 1295 1533 1792 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Suomesta Suomeen Kuvio 3. Lyhytkestoiset (alle 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta ja Suomeen 2005-2015 6

5000 4500 4000 3970 3500 3620 3000 2500 2000 1729 1500 1000 979 1281 1200 1004 500 513 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Suomesta AMK Suomeen AMK Suomesta YO Suomeen YO Kuvio 4. Lyhytkestoiset (alle 3 kk) ulkomaanjaksot 2010-2015, yliopistot ja ammattikorkeakoulut erikseen 7

3. Korkeakouluittain Eniten ulkomaanjaksoja tehdään Etelä- ja Länsi-Suomen suurissa korkeakouluissa. Yliopistoissa suurimmat liikkuvuusvirrat ovat Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa, ammattikorkeakouluissa Metropoliassa ja Haaga-Heliassa. Yliopistoista suurin osa vastaanottaa enemmän ulkomaisia opiskelijoita kuin lähettää omia opiskelijoita ulkomaille, kun puhutaan pitkäkestoisista ulkomaanjaksoista. Ainoastaan Turun ja Vaasan yliopistoista sekä Svenska Handelshögskolanista lähti vuonna 2015 enemmän opiskelijoita kuin niihin tuli. Päinvastoin kuin yliopistot, suurin osa ammattikorkeakouluista lähettää enemmän opiskelijoita pitkäkestoiselle ulkomaanjaksolle kuin vastaanottaa ulkomaalaisia opiskelijoita. Ainoastaan Jyväskylän, Seinäjoen, Mikkelin ja Kajaanin ammattikorkeakoulut vastaanottavat ulkomaisia opiskelijoita enemmän kuin lähettävät. Lyhytkestoisissa, alle 3 kuukauden ulkomaanjaksoissa painopiste on selvästi Suomesta lähtevissä opiskelijoissa. Ammattikorkeakouluista kaikki Mikkelin ammattikorkeakoulua lukuun ottamatta lähettää opiskelijoita lyhytkestoisille jaksoille enemmän kuin vastaanottaa. Yliopistosektorilla Jyväskylän, Turun, Lapin ja Oulun yliopistot myös vastaanottavat runsaasti ulkomaisia lyhytkestoiselle jaksolle tulevia opiskelijoita. Tulevien opiskelijoiden suuri määrä voi selittyä yliopistojen järjestämillä kesäkouluilla, joissa opiskelee paljon myös ulkomaisia opiskelijoita. Absoluuttisten määrien tarkastelu ei kuitenkaan ota huomioon korkeakoulujen välisiä kokoeroja, suurissa korkeakouluissa tehdään myös enemmän ulkomaanjaksoja. Kuvioissa 9 ja 10 tarkastellaan pitkäkestoisia, vähintään 3 kuukauden mittaisia ulkomaanjaksoja Suomesta ulkomaille suhteessa uusien opiskelijoiden ja suoritettujen tutkintojen määrään korkeakoulussa. Näin on mahdollista vertailla opiskelijamäärältään eri kokoisia korkeakouluja keskenään. Vertailu ei ole kuitenkaan luontevaa kahden eri sektorin välillä, ainoastaan sektorin sisällä. Kun pitkäkestoiset ulkomaanjaksot Suomesta ulkomaille suhteutetaan uusien opiskelijoiden määrään, näyttäytyy yliopistosektori (aktiivisuus keskimääriin 24 %) selvästi ammattikorkeakouluja (aktiivisuus keskimäärin 15 %) aktiivisempana lähettäjänä. Sen sijaan kun ulkomaanjaksot suhteutetaan tutkintojen määrään, näyttäytyvät ammattikorkeakoulut (20 %) nyt yliopistoja (15 %) aktiivisempina lähettäjinä. Erot sektoreiden välillä selittyvät sillä, että yliopistoissa on vähemmän aloittavia opiskelijoita kuin tutkinnon suorittajia: yksi uusi opiskelija tekee yliopistossa kaksi tutkintoa, alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon. Vastaavasti ammattikorkeakouluissa on enemmän aloittavia opiskelijoita kuin tutkinnon suorittajia. Osa vaihtaa alaa tai keskeyttää opintonsa. 8

Helsingin yliopisto 818 1245 Aalto-yliopisto 847 968 Turun yliopisto Oulun yliopisto 364 558 531 555 Tampereen yliopisto Jyväskylän yliopisto Itä-Suomen yliopisto 303 414 486 417 468 542 Tampereen teknillinen yliopisto 183 434 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 223 252 Åbo Akademi 179 280 Vaasan yliopisto 255 203 Svenska handelshögskolan Lapin yliopisto 153 116 259 241 Taideyliopisto 99 119 200 400 600 800 1000 1200 1400 Suomesta Suomeen Kuvio 5. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot 2015 yliopistoittain 9

Helsingin yliopisto 337 339 Jyväskylän yliopisto 29 250 Taideyliopisto 40 237 Aalto-yliopisto 48 213 Turun yliopisto 114 140 Itä-Suomen yliopisto Lapin yliopisto 26 24 92 88 Oulun yliopisto 33 51 Tampereen yliopisto 1 69 Svenska handelshögskolan Lappeenrannan teknillinen yliopisto 6 6 11 41 Åbo Akademi 3 2 Tampereen teknillinen yliopisto 2 2 Vaasan yliopisto 0 0 50 100 150 200 250 300 350 400 Suomesta Suomeen Kuvio 6. Lyhytkestoiset (alle 3 kk) ulkomaanjaksot yliopistoittain 2015 10

Metropolia ammattikorkeakoulu 405 548 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakoulu 316 321 321 575 Tampereen ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Laurea-ammattikorkeakoulu Oulun ammattikorkeakoulu 231 244 227 228 274 264 350 352 Lahden ammattikorkeakoulu Saimaan ammattikorkeakoulu 155 175 256 239 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Savonia-ammattikorkeakoulu Mikkelin ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu 166 211 193 149 156 161 123 185 Satakunnan ammattikorkeakoulu Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Novia Hämeen ammattikorkeakoulu 92 113 96 102 198 170 178 162 Karelia-ammattikorkeakoulu Vaasan ammattikorkeakoulu Kajaanin ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Arcada 92 99 81 85 93 92 71 142 Diakonia-ammattikorkeakoulu 35 126 Centria ammattikorkeakoulu Humanistinen ammattikorkeakoulu 52 49 72 76 100 200 300 400 500 600 700 Suomesta Suomeen Kuvio 7. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot 2015 ammattikorkeakouluittain 11

Metropolia ammattikorkeakoulu 230 524 Tampereen ammattikorkeakoulu 154 516 Jyväskylän ammattikorkeakoulu 239 312 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 35 396 Lahden ammattikorkeakoulu Seinäjoen ammattikorkeakoulu 106 92 210 232 Savonia ammattikorkeakoulu 42 212 Laurea-ammattikorkeakoulu 82 144 Yrkeshögskolan Novia 30 181 Oulun ammattikorkeakoulu 16 142 Mikkelin ammattikorkeakoulu 64 89 Karelia-ammattikorkeakoulu Hämeen ammattikorkeakoulu 27 27 102 125 Saimaan ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Arcada 29 41 74 75 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kajaanin ammattikorkeakoulu 8 2 63 78 Turun ammattikorkeakoulu 46 16 Centria ammattikorkeakoulu Humanistinen ammattikorkeakoulu 1 4 38 51 Vaasan ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulu Satakunnan ammattikorkeakoulu Diakonia-ammattikorkeakoulu 13 4 13 4 7 2 2 1 100 200 300 400 500 600 Suomesta Suomeen Kuvio 8. Lyhytkestoiset (alle 3 kk) ulkomaanjaksot ammattikorkeakouluittain 2015 12

Svenska handelshögskolan 48 % 57 % Aalto-yliopisto 22 % 40 % Taideyliopisto 22 % 35 % Vaasan yliopisto 25 % 33 % Lappeenrannan teknillinen yliopisto 25 % 22 % Turun yliopisto 15 % 24 % Tampereen yliopisto Helsingin yliopisto 12 % 13 % 24 % 23 % Åbo Akademi 15 % 22 % Oulun yliopisto 12 % 21 % Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto 19 % 14 % 17 % 12 % Tampereen teknillinen yliopisto 11 % 17 % Itä-Suomen yliopisto 14 % 10 % 10 20 30 40 50 60 70 Suhteessa uusiin opiskelijoihin Suhteessa tutkintoihin Kuvio 9. Yliopistojen pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta 2015 suhteessa uusiin opiskelijoihin ja tutkintoihin 13

Saimaan ammattikorkeakoulu 31 % 34 % Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 23 % 30 % Lahden ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Novia Diakonia-ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Arcada 21 % 19 % 18 % 17 % 17 % 20 % 24 % 26 % Karelia-ammattikorkeakoulu 16 % 19 % Kajaanin ammattikorkeakoulu 15 % 25 % Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Satakunnan ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakoulu Seinäjoen ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Metropolia ammattikorkeakoulu 15 % 15 % 15 % 15 % 15 % 15 % 14 % 22 % 20 % 18 % 18 % 20 % 19 % 19 % Lapin ammattikorkeakoulu 13 % 16 % Mikkelin ammattikorkeakoulu 13 % 17 % Oulun ammattikorkeakoulu Laurea-ammattikorkeakoulu 13 % 16 % 12 % 14 % Vaasan ammattikorkeakoulu Humanistinen ammattikorkeakoulu Savonia ammattikorkeakoulu 12 % 12 % 11 % 15 % 17 % 17 % Hämeen ammattikorkeakoulu Centria ammattikorkeakoulu 10 % 14 % 10 % 13 % Suhteessa uusiin opiskelijoihin Suhteessa tutkintoihin 5 10 15 20 25 30 35 40 Kuvio 10. Ammattikorkeakoulujen pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta 2015 suhteessa uusiin opiskelijoihin ja tutkintoihin 14

4. Koulutusaloittain Yliopistosektorilla kauppatieteelliseltä alalta lähtee paljon opiskelijoita pitkäkestoisille, vähintään 3 kuukauden mittaisille ulkomaanjaksoille, tekniikan alalle taas tulee paljon opiskelijoita ulkomailta. Ammattikorkeakoulusektorilla liiketalouden ja hallinnon ala on suurin sekä opiskelijoiden lähettäjänä että vastaanottajana. Yliopisto-opiskelijoita lähtee lyhytkestoisille ulkomaanjaksoille runsaasti kauppatieteen, luonnontieteen ja kuvataiteen aloilta. Suomeen tulevissa lyhytkestoisissa ulkomaanjaksoissa yleisimmät alat ovat tuntematon ja luonnontiede. Koulutusalaltaan tuntemattomien suurta määrää voi selittää mm. se, että osa opiskelijoista tulee monialaisiin kesäkouluihin, joita ei voi sijoittaa yhden koulutusalan alle. Luonnontieteellinen korostuu lyhytkestoisessa liikkuvuudessa suurena lähettäjä- ja vastaanottaja-alana, kun taas yli 3 kuukauden mittaisia jaksoja alalla ei tehdä erityisen paljon. Ammattikorkeakouluissa lyhytkestoiset ulkomaanjaksot jakaantuvat tasaisemmin eri aloille kuin pitkäkestoiset jaksot. Lyhyitä ulkomaanjaksoja tehdään eniten liiketalouden ja hallinnon alalla, sosiaali- ja terveysalalla sekä tekniikan alalla. Kuvioissa 15 ja 16 tarkastellaan aktiivisuutta ulkomaanjaksoissa koulutusaloittain suhteuttamalla alakohtaiset liikkuvuusmäärät uusien opiskelijoiden ja suoritettujen tutkintojen määrään alalla. Näin on mahdollista verrata opiskelijamäärältään eri kokoisia koulutusaloja. Yliopistosektorilla kauppatiede, taidealat sekä oikeustiede ovat aktiivisimpia lähettämään opiskelijoita ulkomaille. Ammattikorkeakoulusektorilla matkailu-, ravitsemis- ja talousala on aktiivisin lähettäjä. 15

Kauppatieteellinen 1257 1478 Teknillistieteellinen Humanistinen 715 680 793 1407 Yhteiskuntatieteellinen 596 782 Luonnontieteellinen 324 591 Kasvatustieteellinen Oikeustieteellinen Maatalous-metsätieteellinen Taideteollinen Lääketieteellinen Psykologia Musiikkiala Farmasia Liikuntatieteellinen Terveystieteet Hammaslääketieteellinen Kuvataideala Teologinen Teatteri- ja tanssiala Eläinlääketieteellinen Tuntematon 61 142 28 47 20 18 19 12 15 13 12 14 9 6 70 86 36 100 33 55 16 21 108 215 128 159 47 118 276 251 322 432 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 Suomesta Suomeen Kuvio 11. Yliopistojen pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot 2015 koulutusaloittain 16

Tuntematon 8 345 Luonnontieteellinen Humanistinen 112 106 132 185 Kauppatieteellinen 20 155 Lääketieteellinen 59 84 Kuvataideala 9 124 Yhteiskuntatieteellinen 69 63 Teknillistieteellinen 51 79 Oikeustieteellinen Taideteollinen 32 40 77 68 Teatteri- ja tanssiala 12 86 Kasvatustieteellinen 6 59 Maatalous-metsätieteellinen Eläinlääketieteellinen Musiikkiala 8 44 32 19 32 19 Terveystieteet 14 7 Liikuntatieteellinen Hammaslääketieteellinen Teologinen Farmasia Psykologia 4 8 4 7 1 2 2 4 0 16 50 100 150 200 250 300 350 400 Suomesta Suomeen Kuvio 12. Lyhytkestoiset (alle 3 kk) ulkomaanjaksot yliopistoissa koulutusaloittain 2015 17

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 1741 1626 Tekniikan ja liikenteen ala 1036 904 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 645 938 Kulttuuriala 508 367 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 253 617 Luonnontieteiden ala 90 96 Luonnonvara- ja ympäristöala 113 70 Humanistinen ja kasvatusala 61 36 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 Suomesta Suomeen Kuvio 13. Ammattikorkeakoulujen pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot 2015 koulutusaloittain Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 408 816 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 452 679 Tekniikan ja liikenteen ala 188 867 Kulttuuriala 91 500 Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 45 482 Luonnonvara- ja ympäristöala 47 197 Humanistinen ja kasvatusala 37 35 Luonnontieteiden ala 42 15 100 200 300 400 500 600 700 800 900 1000 Suomesta Suomeen Kuvio 14. Lyhytkestoiset (alle 3 kk) ulkomaanjaksot ammattikorkeakouluissa koulutusaloittain 2015 18

Kauppatieteellinen 31 % 45 % Teatteri- ja tanssiala 14 % 41 % Musiikkiala Oikeustieteellinen Kuvataideala Taideteollinen Yhteiskuntatieteellinen Humanistinen 24 % 21 % 25 % 18 % 18 % 17 % 35 % 35 % 32 % 30 % 29 % 29 % Maatalous-metsätieteellinen 18 % 26 % Eläinlääketieteellinen 7 % 23 % Teknillistieteellinen Liikuntatieteellinen 14 % 14 % 22 % 21 % Psykologia Hammaslääketieteellinen 9 % 11 % 17 % 20 % Kasvatustieteellinen 7 % 13 % Lääketieteellinen Farmasia 4 % 11 % 10 % 8 % Luonnontieteellinen Teologinen Terveystieteet 7 % 4 % 6 % 4 % 10 % 9 % Suhteessa uusiin opiskelijoihin Suhteessa tutkintoihin 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 Kuvio 15. Yliopistojen pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot 2015 suhteessa uusiin opiskelijoihin ja tutkintoihin koulutusaloittain 19

Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 37 % 37 % Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 23 % 28 % 25 % 32 % Luonnonvara- ja ympäristöala 14 % 17 % Humanistinen ja kasvatusala 12 % 16 % Tekniikan ja liikenteen ala 11 % 17 % Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 9 % 11 % Luonnontieteiden ala 6 % 10 % 5 10 15 20 25 30 35 40 Suhteessa uusiin opiskelijoihin Suhteessa tutkintoihin Kuvio 16. Ammattikorkeakoulujen pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot 2015 suhteessa uusiin opiskelijoihin ja tutkintoihin koulutusaloittain 20

5. Yhteistyömaat ja -alueet Korkeakouluopiskelijat tekevät pitkäkestoisia, vähintään 3 kuukauden mittaisia ulkomaanjaksoja eniten Saksaan, Espanjaan ja Britanniaan. Vastaavasti Suomeen tulee eniten opiskelijoita Saksasta, Ranskasta ja Espanjasta. Lyhytkestoisten ulkomaanjaksojen kohde- ja lähtömaat ovat osin samat kuin pidemmissä jaksoissa, mutta myös eroja löytyy. Suomalaisopiskelijat suosivat lyhytkestoisilla ulkomaanjaksoilla Saksan lisäksi myös naapurimaita Venäjää ja Ruotsia. Suomeen taas tullaan lyhytkestoisille jaksoille Saksan lisäksi runsaasti myös Yhdysvalloista. Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus painottuu Eurooppaan; kaksi kolmasosaa pitkäkestoisista jaksoista Suomesta ulkomaille suuntautuu Eurooppaan ja lähes 80 prosenttia ulkomailta Suomeen tulevista jaksoista tulee Euroopasta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä on eroja siinä, miten opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus jakaantuu eri maanosiin. Yliopisto-opiskelijat lähtevät useammin Pohjois-Amerikkaan, ammattikorkeakouluopiskelijat puolestaan lähtevät useammin Afrikkaan. Ammattikorkeakouluihin tulevat opiskelijat ovat keskimääräistä useammin Euroopan maasta, yliopistoihin tulee hieman useammin opiskelijoita myös Aasiasta ja Amerikoista. Vaikka Eurooppa on edelleen selvästi suurin kohde- ja lähtöalue, on sen rooli vuosien varrella hieman pienentynyt. Samalla Aasian rooli opiskelijaliikkuvuuden kohde- ja lähtöalueena on vahvistunut. Vuonna 2005 ulkomaille lähtevistä 10 prosenttia suuntasi Aasian maihin, vuonna 2015 vastaava luku oli jo 17 prosenttia. Vuonna 2005 Suomeen tulevista opiskelijoista 6 prosenttia oli Aasian maista, vuonna 2015 jo 14 prosenttia. 21

Saksa 592 495 Espanja 451 261 Britannia 355 267 Alankomaat 330 259 Ranska 166 301 Ruotsi 139 323 Yhdysvallat 150 299 Itävalta 147 184 Kiina 116 212 Venäjä 194 128 200 400 600 800 1000 1200 amk yo Kuvio 17. Pitkäkestoisten (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksojen top 10 kohdemaat 22

Saksa 711 1113 Ranska 534 834 Espanja 288 462 Alankomaat 304 219 Kiina 162 355 Italia 132 384 Venäjä 219 230 Tsekki 187 259 Itävalta 161 214 Belgia 181 169 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 amk yo Kuvio 18. Pitkäkestoisten (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksojen top 10 lähtömaat 23

Suomesta yo amk yhteensä Saksa 112 503 615 Venäjä 45 492 537 Ruotsi 44 390 434 Italia 129 146 275 Britannia 67 175 242 Espanja 45 162 207 Viro 17 170 187 Belgia 16 119 135 Ranska 36 99 135 Yhdysvallat 90 42 132 Taulukko 1. Lyhytkestoisten (alle 3 kk) ulkomaanjaksojen top 10 kohdemaat 2015 Suomeen yo amk yhteensä Tuntematon 278 0 278 Saksa 66 178 244 Yhdysvallat 56 115 171 Alankomaat 7 127 134 Venäjä 41 91 132 Britannia 26 84 110 Espanja 24 78 102 Japani 56 37 93 Itävalta 19 58 77 Belgia 10 63 73 Ranska 35 38 73 Taulukko 2. Lyhytkestoisten (alle 3 kk) ulkomaanjaksojen top 10 lähtömaat 24

Suomesta Aasia 17 % Afrikka 4 % Eurooppa 67 % Latinalainen Amerikka ja Karibia 3 % Pohjois-Amerikka 7 % Oseania 2 % Kuvio 19. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta ulkomaille 2015 kohdemaanosittain Suomeen Aasia 14 % Afrikka 2 % Eurooppa 79 % Latinalainen Amerikka ja Karibia 2 % Pohjois-Amerikka 2 % Oseania 0 Kuvio 20. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot ulkomamilta Suomeen 2015 lähtömaanosittain 25

2015 67 17 7 4 3 2 2010 64 18 8 5 4 2 2005 73 10 7 3 3 2 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Eurooppa Aasia Pohjois-Amerikka Afrikka Latinalainen Amerikka ja Karibia Oseania Kuvio 21. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta ulkomaille 2005, 2010 ja 2015 kohdemaanosittain (%) 2015 79 14 2 2 2010 84 10 3 2 2005 88 6 3 2 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Eurooppa Aasia Pohjois-Amerikka Afrikka Latinalainen Amerikka ja Karibia Oseania Kuvio 22. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot ulkomailta Suomeen 2005, 2010 ja 2015 lähtömaanosittain (%) 26

6. Liikkuvuusjärjestelyt Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelma on yhä suurin yksittäinen kansainvälisen liikkuvuuden kanava korkeakouluopiskelijoille. Yli puolet pitkäkestoiselle ulkomaanjaksolle Suomesta lähtevä opiskelija menee ohjelman kautta ja yli kaksi kolmasosaa tulee Suomeen sen kautta. Ammattikorkeakouluissa Erasmus+-ohjelman osuus opiskelijaliikkuvuudesta on suurempi kuin yliopistoissa. Korkeakoulujen omat sopimukset ovat toinen merkittävä väylä Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen. Runsas kymmenes suomalaisopiskelijoista lähtee ulkomaille free mover-opiskelijana eli järjestää ulkomaanjaksonsa itse. Pohjoismainen Nordplus-ohjelma rahoittaa neljä prosenttia Suomesta ulkomaille suuntautuvista ulkomaanjaksoista. Yliopistot käyttävät ohjelmaa selvästi ammattikorkeakouluja enemmän. Suomeen tulevassa liikkuvuudessa ohjelman rooli on pieni. CIMOn apurahojen turvin liikkuu runsaat kolme prosenttia lähtevistä ja tulevista opiskelijoista. Erasmus+-ohjelman rooli on kasvanut Suomesta ulkomaille suuntautuvissa ulkomaanjaksoissa kuuden viime vuoden aikana. Suomeen suuntautuvissa ulkomaanjaksoissa ohjelman osuus on hieman pienentynyt. 27

Yliopistot Ammattikorkeakoulut Yhteensä Lkm % Lkm % Lkm % Erasmus + 2467 49,0 3032 59,4 5499 54,2 Nordplus 364 7,2 49 1,0 413 4,1 Korkeakoulun oma vaihtosopimus 1233 24,5 994 19,5 2227 22,0 CIMO:n ohjelmat ja stipendit (ml. harjoittelu) 219 4,3 113 2,2 332 3,3 Free mover -opiskelu tai -harjoittelu 369 7,3 808 15,8 1177 11,6 Muut 383 7,6 108 2,1 491 4,8 Yhteensä 5035 100,0 5104 100,0 10139 100,0 Taulukko 3. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta ulkomaille 2015 ohjelman mukaan Yliopistot Ammattikorkeakoulut Yhteensä Lkm % Lkm % Lkm % Erasmus + 4319 66,7 3084 77,2 7403 70,7 Nordplus 113 1,7 1 0,0 114 1,1 Korkeakoulun oma vaihtosopimus 1214 18,7 751 18,8 1965 18,8 CIMO:n ohjelmat ja stipendit (ml. harjoittelu) 222 3,4 121 3,0 343 3,3 Free mover -opiskelu tai -harjoittelu 318 4,9 19 0,5 337 3,2 Muut 291 4,5 21 0,5 312 3,0 Yhteensä 6477 100,0 3997 100,0 10474 100,0 Taulukko 4. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot ulkomailta Suomeen 2015 ohjelman mukaan 28

2015 54 22 12 4 3 5 2013 53 20 13 5 4 5 2011 51 21 13 5 3 7 2009 48 22 14 5 4 8 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Erasmus + Korkeakoulun oma sopimus Free mover -opiskelu tai -harjoittelu Nordplus CIMO:n ohjelmat ja stipendit (ml. harjoittelu) Muut Kuvio 23. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomesta ulkomaille 2009-2015 ohjelman mukaan, % 2015 71 19 3 3 3 2013 71 18 4 3 3 2011 73 16 4 3 3 2009 74 14 4 3 4 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Erasmus + Korkeakoulun oma sopimus Free mover -opiskelu tai -harjoittelu Nordplus CIMO:n ohjelmat ja stipendit (ml. harjoittelu) Muut Kuvio 24. Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot ulkomailta Suomeen 2009-2015 ohjelman mukaan, % 29

7. Opiskelu ja harjoittelu Valtaosa Suomesta ulkomaille suuntautuvista ulkomaanjaksoista on opiskelua ulkomaisessa korkeakoulussa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä on tässä tosin selvä ero: ammattikorkeakoulujen yli 3 kuukautta kestävistä ulkomaanjaksoista yli kolmannes on harjoittelua ulkomailla, yliopistojen vain runsaat kymmenen prosenttia. Harjoittelujaksojen osuus kaikista korkeakouluopiskelijoiden ulkomaanjaksoista on pysynyt viime vuosian ennallaan. Suomesta amk yo 62 38 86 14 Suomeen amk yo 93 98 7 2 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % opiskelu harjoittelu Kuvio 25. Opiskelun ja harjoittelun osuus pitkäkestoisista (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksoista 2015, % 30

8. Alueet Suomessa Suomen eri alueiden välillä on eroja opiskelijoiden kansainvälisessä liikkuvuudessa. Etelä-Suomen korkeakouluissa tehdään lukumääräisesti eniten pitkäkestoisia ulkomaanjaksoja, mutta Etelä-Suomen korkeakoulut ovat myös muita alueita aktiivisempia opiskelijoiden kansainvälisessä liikkuvuudessa kun ulkomaanjaksojen määrän suhteuttaa uusien opiskelijoiden tai tutkintojen määrään. Itä-Suomen korkeakouluissa ulkomaanjaksoja tehdään vähiten aktiivisesti. Etelä-Suomi yo amk 1652 2246 2464 2737 Länsi-Suomi yo amk 1652 1499 2006 2402 Itä-Suomi yo amk 303 542 491 402 Pohjois-Suomi yo amk 480 497 444 796 500 1000 1500 2000 2500 3000 Suomesta Suomeen Kuvio 26. Pitkäkestoiset ulkomaanjaksot Suomen eri alueilla 2015 31

Etelä-Suomi 21 % 20 % Länsi-Suomi 16 % 18 % Pohjois-Suomi 14 % 16 % Itä-Suomi 13 % 13 % 5 10 15 20 25 Suhteessa uusiin opiskelijoihin Suhteessa tutkintoihin Kuvio 27. Pitkäkestoiset ulkomaanjaksot Suomesta ulkomaille suhteessa uusiin opiskelijoihin ja tutkintoihin Suomen eri alueilla 2015, % 32

9. Liikkuvien opiskelijoiden sukupuoli Suomesta ulkomaille lähtevät liikkuvuusvirrat ovat naisvaltaisia sillä yli 60 prosenttia yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ulkomaanjaksolle lähtevistä on naisia. Naiset ovat selvästi yliedustettuja ulkomaanjaksolle lähtijöiden joukossa, sillä sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen opiskelijoista vain 54 prosenttia on naisia. Naiset ovat yliedustettuja kaikilla koulutusaloilla alan naisvaltaisuudesta riippumatta, sillä kaikilla aloilla naiset lähtevät miehiä aktiivisemmin ulkomaanjaksolle. Naisten osuus on pysytellyt samoissa lukemissa jo usean vuoden ajan. Suomeen tulevien opiskelijoiden sukupuolijakauma on tasaisempi. Suomesta yo amk 34 39 66 61 Suomeen yo amk 42 43 58 57 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % mies nainen Kuvio 28. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ulkomaanjaksot opiskelijan sukupuolen mukaan, % 33

LIITE 1 Pitkäkestoiset (vähintään 3 kk) ulkomaanjaksot Suomen korkeakouluissa 2015 maanosan ja maan mukaan. Suomesta Amk Yo Yhteensä Suomeen Amk Yo Yhteensä Kaikki yhteensä 5104 5035 10139 Aasia 893 869 1762 Arabiemiirikunnat 9 4 13 Azerbaidzan 1 0 1 Bangladesh 8 1 9 Filippiinit 6 4 10 Georgia 0 2 2 Hong kong 21 38 59 Indonesia 69 45 114 Intia 18 15 33 Irak 1 0 1 Iran 2 1 3 Israel 3 10 13 Japani 87 156 243 Jordania 0 5 5 Kambodza 2 0 2 Kazakstan 2 1 3 Kiina 116 212 328 Korean tasavalta 134 122 256 Kypros 24 3 27 Laos 0 1 1 Libanon 0 1 1 Malesia 33 32 65 Myanmar 1 0 1 Nepal 69 0 69 Pakistan 1 1 2 Palestiinan itsehallintoalue 0 4 4 Qatar 1 0 1 Saudi-Arabia 0 1 1 Singapore 21 104 125 Sri Lanka 1 2 3 Taiwan 6 32 38 Thaimaa 143 41 184 Turkki 30 27 57 Vietnam 84 4 88 Kaikki yhteensä 3997 6477 10474 Aasia 474 968 1442 Armenia 0 1 1 Georgia 0 7 7 Hong kong 13 40 53 Indonesia 0 5 5 Intia 0 27 27 Iran 0 5 5 Israel 1 4 5 Japani 49 119 168 Kiina 162 355 517 Kirgisia 0 2 2 Korean tasavalta 141 129 270 Kypros 1 2 3 Laos 0 4 4 Libanon 3 0 3 Macao 0 2 2 Malesia 5 3 8 Nepal 2 7 9 Pakistan 0 4 4 Singapore 5 106 111 Sri Lanka 0 1 1 Taiwan 24 44 68 Thaimaa 14 12 26 Turkki 44 85 129 Vietnam 10 4 14

Suomesta Amk Yo Yhteensä Suomeen Amk Yo Yhteensä Afrikka 284 79 363 Benin 1 3 4 Botswana 1 0 1 Djibouti 0 1 1 Egypti 4 0 4 Etelä-Afrikka 10 22 32 Etiopia 14 3 17 Gambia 6 4 10 Ghana 10 3 13 Kamerun 3 1 4 Kenia 41 2 43 Madagaskar 8 0 8 Malawi 3 1 4 Marokko 2 3 5 Mauritius 2 0 2 Mosambik 3 6 9 Namibia 35 11 46 Nigeria 9 1 10 Ruanda 1 0 1 Sambia 26 3 29 Swazimaa 34 0 34 Tansania 57 9 66 Uganda 6 5 11 Zimbabwe 8 1 9 Afrikka 77 102 179 Botswana 3 3 6 Egypti 0 2 2 Etelä-Afrikka 8 18 26 Etiopia 2 6 8 Ghana 3 3 6 Kamerun 0 1 1 Kenia 16 13 29 Madagaskar 0 1 1 Malawi 2 0 2 Marokko 0 2 2 Mauritius 0 1 1 Mosambik 4 3 7 Namibia 10 9 19 Nigeria 0 4 4 Ruanda 0 2 2 Sambia 6 4 10 Sudan 0 1 1 Tansania 19 15 34 Uganda 4 13 17 Zimbabwe 0 1 1 35

Suomesta Amk Yo Yhteensä Suomeen Amk Yo Yhteensä Eurooppa 3463 3332 6795 Alankomaat 330 259 589 Albania 1 0 1 Belgia 120 117 237 Bosnia- Hertsegovina 1 0 1 Britannia 355 267 622 Bulgaria 15 2 17 Espanja 451 261 712 Gibraltar 1 0 1 Irlanti 103 45 148 Islanti 29 56 85 Italia 74 135 209 Itävalta 147 184 331 Kreikka 40 24 64 Kroatia 19 12 31 Latvia 9 4 13 Liechtenstein 0 4 4 Liettua 25 12 37 Luxemburg 1 6 7 Malta 25 9 34 Montenegro 1 0 1 Norja 60 90 150 Portugali 88 74 162 Puola 35 32 67 Ranska 166 301 467 Romania 7 0 7 Ruotsi 139 323 462 Saksa 592 495 1087 Serbia 1 4 5 Slovakia 15 14 29 Slovenia 37 25 62 Suomi 1 0 1 Sveitsi 38 112 150 Tanska 90 128 218 Tsekki 97 120 217 Ukraina 5 1 6 Unkari 99 52 151 Valko-Venäjä 2 3 5 Venäjä 194 128 322 Viro 50 33 83 Eurooppa 3363 4956 8319 Alankomaat 304 219 523 Albania 0 2 2 Belgia 181 169 350 Bosnia- Hertsegovina 0 1 1 Britannia 113 117 230 Bulgaria 7 3 10 Espanja 288 462 750 Irlanti 28 30 58 Islanti 1 6 7 Italia 132 384 516 Itävalta 161 214 375 Kreikka 47 45 92 Kroatia 3 12 15 Latvia 11 47 58 Liechtenstein 0 3 3 Liettua 60 60 120 Luxemburg 2 4 6 Malta 8 1 9 Norja 8 41 49 Portugali 68 87 155 Puola 81 143 224 Ranska 534 834 1368 Romania 16 13 29 Ruotsi 11 67 78 Saksa 711 1113 1824 Serbia 0 7 7 Slovakia 33 79 112 Slovenia 15 33 48 Suomi 0 2 2 Sveitsi 49 61 110 Tanska 11 41 52 Tsekki 187 259 446 Ukraina 1 10 11 Unkari 53 97 150 Valko-Venäjä 5 6 11 Venäjä 219 230 449 Viro 15 54 69

Suomesta Amk Yo Yhteensä Suomeen Amk Yo Yhteensä Latinalainen Amerikka ja Karibia 127 185 312 Argentiina 10 23 33 Barbados 7 4 11 Bolivia 0 1 1 Brasilia 22 37 59 Chile 30 47 77 Costa Rica 1 3 4 Dominica 3 0 3 Ecuador 4 0 4 Grönlanti 0 1 1 Guatemala 1 1 2 Kolumbia 2 4 6 Meksiko 37 40 77 Nicaragua 1 1 2 Panama 3 2 5 Paraguay 0 1 1 Peru 4 17 21 Turks- ja Caicossaaret 1 0 1 Uruguay 1 3 4 Latinalainen Amerikka ja Karibia 48 184 232 Argentiina 0 4 4 Brasilia 14 55 69 Chile 2 32 34 Costa Rica 0 5 5 Guatemala 0 1 1 Kolumbia 0 6 6 Meksiko 30 65 95 Nicaragua 0 1 1 Peru 2 14 16 Puerto Rico 0 1 1 Pohjois- Amerikka 260 446 706 Kanada 110 147 257 Yhdysvallat 150 299 449 Pohjois- Amerikka 33 220 253 Kanada 25 85 110 Yhdysvallat 8 135 143 Oseania 56 124 180 Australia 42 111 153 Uusi-Seelanti 14 13 27 Oseania 2 47 49 Australia 1 43 44 Uusi-Seelanti 1 4 5 Tuntematon 21 0 21 37