Seppo Kellomäki Metsätieteellisennäkökulma tiedekunnan dekaani Euroopan unionin tutkimusohjelmat tarjoavat käytännön kansainvälistymistä Viime vuoden loppupuolella käynnistynyt Euroopan unionin (EU) 7. puiteohjelma avaa monia mahdollisuuksia kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön. Joensuun yliopiston näkökulmasta mielenkiintoisia aloja ovat muun muassa tieto- ja viestintäteknologia, materiaalitutkimus, energia, ympäristö ja ilmasto sekä yhteiskunnalliset ja humanistiset alat. Vaikka pääpaino on luonnontieteissä ja tekniikassa, tarvitaan EU:n kehittämisessä myös vahvaa yhteiskuntatieteellistä ja humanistista osaamista. Monet näistä tutkimusaloista painottavat metsiin liittyvää tutkimusta, vaikka perinteisiä metsäteemoja onkin vaikea löytää. Erityisteemoiksi nousevat sellaiset kysymykset kuin puuaineen ominaisuuksien optimointi eri käyttötarkoituksiin ja metsäbiomateriaalien käyttö uusien tuotteiden kehittämisessä. Myös metsäbioenergia ja metsien sopeutuminen ilmastonmuutokseen saavat vahvan painon. Kaikki nämä teema-alueet ovat aidosti monitieteisiä, ja ne tarjoavat oivia yhteistyöfoorumeja eri tieteenalojen edustajille. EU:n tutkimushankkeisiin kannattaa osallistua monista syitä. Pelkästään niiden tarjoama rahoitus on hyvä syy, sillä ulkopuolinen rahoitus on nousemassa yhä tärkeämmäksi yliopistoyksiköiden rahoituksessa. Toisaalta yliopiston strategisessa henkilöstösuunnitelmassa on tavoitteeksi asetettu asteittainen siirtyminen neliportaiseen järjestelmään, jossa tohtorikoulutuksesta edetään post doc- ja tutkijaopettajavaiheiden kautta jopa professoriksi. EU-hankkeet eivät toteuta suoraan tätä mallia, mutta erityisesti post doc -vaiheessa ne tarjoavat ainutlaatuisia mahdollisuuksia kartuttaa tieteellisiä taitoja. Kansainvälinen hanke koulii hyvään suunnitteluun ja kurinalaiseen työskentelyyn. Toisaalta se tarjoaa perspektiiviä arvioida omaa työtä ja parantaa mahdollisuuksia tunnistaa innovatiivisia tutkimusteemoja. Ulkomaisten kumppaneiden kanssa julkaistu työ saattaa olla juuri se tekijä, joka ratkaisee kotimaisen hankkeen hakijansa eduksi. EU-hankkeet tarjoavat myös mahdollisuuden oppia, miten kulttuurierot vaikuttavat tutkimuskäytäntöihin. Erilaiset arvot ja tavat jäsentää tutkimusongelmia ovat kansainvälisten hankkeiden suuria haasteita ratkaisuja ongelmiin oppii vain osallistumalla hankkeisiin. Kansainvälisiä hankkeita kannattaa katsella myös rekrytoinnin näkökulmasta. Niissä tapaa innostuneita ja motivoituneita nuoria, jotka etsivät sopivaa jatko-opiskelupaikkaa. Kansainvälisten hankkeiden arvo jatko-opiskelijoiden rekrytoinnissa voi olla todella suuri, kuten metsätieteellisen tiedekunnan myönteiset kokemukset osoittavat. Kansainväliset tutkimushankkeet toteuttavat Joensuun yliopiston strategiaa, ja ne ovat sitä arkipäivän kansainvälisyyttä, jota tarvitaan tiedeyliopiston kehittämisessä. Yliopiston hallinto on luonut hankkeiden toteuttamiseen selkeät toimintamallit. Aloite on kuitenkin tiedekunnissa ja laitoksilla sekä viime kädessä tutkijoilla, joiden ajattelu ja oivallukset ovat jokaisen hankkeen takana. Ideasta se ei useinkaan ole kiinni, mutta myyvä hanke on työn ja vaivan takana.
u n i v e r s teksti Sari Eskelinen kuvat Varpu Heiskanen Humman hyvinvointi puntarissa Eläinten hyvinvointia määritellään usein luonnontieteellisestä näkökulmasta. Yhteiskuntatieteilijää kuitenkin kiinnostaa kysymys tiedosta ja asiantuntijuudesta. Kenellä on siis valta määritellä, mistä eläinten hyvinvoinnissa on kyse? Eläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat nousseet voimakkaasti julkiseen keskusteluun 1990-luvun aikana. Pontta keskustelulle ovat antaneet muun muassa tehomaatalouteen liittyvät ongelmat. Kaiken keskustelun keskellä askarruttava kysymys kuitenkin on, mistä eläinten hyvinvoinnissa itse asiassa on kyse. Hevostutkija Nora Schuurman suuntaa huomionsa asiantuntijuuteen. On hyvä pohtia, millaisia käsityksiä ihmisillä on eläinten hyvinvoinnista, ja miten he yhdistelevät erilaisia käsityksiä. Keskeistä on myös kysymys asiantuntijuudesta eli siitä, kenellä on hallussaan oikea tieto hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä. Schuurman työstää parhaillaan hevosenhoitoa ja hevosten hyvinvointia käsittelevää yhteiskuntapolitiikan väitöskirjaa. Hän selvittää hevosen hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä hevosenomistajien ja muiden hevosalan toimijoiden kautta ja haastattelee tutkimukseensa itäsuomalaisia hevosihmisiä, niin harrastehevosten omistajia kuin ammattilaisiakin sekä hevosalan valtakunnallisia vaikuttajiakin. Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä hevosenpitoon ja hevosten hyvinvointiin liittyvistä yhteiskunnallisista tekijöistä. Yhteiset periaatteet, erilaiset toimintamallit Nykyiset käsitykset hevosen hyvinvoinnista ovat monitahoisia. Vaikka on olemassa joukko kaikkien allekirjoittamia periaatteita, voivat ihmiset ymmärtää ne eri tavoin. Voidaan esimerkiksi hyväksyä yleisesti, että hevosen on saatava viettää vapaata hevosen elämää ulkona. Yhdelle hevosenomistajalle tämä voi merkitä hevosen muutaman tunnin päivittäistä jaloittelua tarhassa, toiselle taas lähes ympärivuorokautista oleskelua laitumella isossa laumassa. Kysymys siitä, miten hevosenomistajat ratkovat näihin erilaisiin käsityksiin liittyviä ristiriitoja on tärkeä, sillä kaikki perustelevat toimivansa hevosen parhaaksi. Erilaisten toimintamallien taustalle kätkeytyy erilaisia käsityksiä eläimestä eläimenä. Schuurmania kiinnostaakin tutkia, miten hevosen hyvinvointiin liittyviä käsitteitä on ymmärretty ja millaisia käsityksiä hevosesta eläimenä niiden taustalle kätkeytyy, sillä ne kuvaavat osaltaan yhteiskunnassa vallitsevia eläinja luontosuhteita. Toisaalta hevoset voidaan ymmärtää osaksi luontoa, mutta samanaikaisesti käsitys hevosesta luonnonvaraisena olentona voi olla hyvinkin välineellinen ja urbaani. Onkin mielenkiintoista pohtia, millaisina kelpuutamme hevoset eli miten määrittelemme niiden paikan yhteiskunnassa. Tutkimuskohteena hevoset ovat Schuurmanin mielestä haastavia. Ne eivät ole puhtaasti lemmikkejä, mutta eivät toisaalta tuotantoeläimiäkään. Hevosurheilussa niillä on välinearvoa, mutta toisaalta hevosharrastajat kohtelevat hevosia myös kumppaneina. Hevosissa on kiinni myös paljon rahaa ja erilaisia liitännäistoimintoja. Hevosharrastus on vahvassa kasvussa Hevosharrastus on kasvanut Suomessa voimakkaasti viime vuosien aikana. On laskettu, että maassamme on tällä hetkellä noin 120 000 aktiivista rat-
Tamma Vauhti-Tittani ja ruuna I.L. Ponnen Tahti nauttivat laitumella kevättalvisesta päivästä. sastuksen harrastajaa. Kesäisin heidän määränsä lisääntyy noin 15 000:lla. Lisäksi ravipuolella on aktiivisia harrastajia noin 50 000 ja ravitapahtumia seuraa raviradoilla vuosittain noin 800 000 katsojaa. Ratsastuksen harrastajien määrän kasvua selittävät Schuurmanin mukaan useat yksittäiset tekijät. Viime vuosikymmenellä lajin pariin tuli paljon uusia harrastajia, joita Schuurman kuvaa ratsastuksen toiseksi sukupolveksi. Heidän joukossaan on paljon 1960- ja 70-luvuilla harrastuksen aloittaneen sukupolven lapsia. Toisaalta ratsastuksesta on tullut aiempaa hyväksyttävämpi harrastus ja aloittaneiden joukossa on entistä enemmän aikuisia. Nykyisin esimerkiksi kengittäjä kehtaa kertoa olevansa kengittäjä, kun joskus aikaisemmin saatettiin ajatella, että onko miehessä miestä, jos hän kengittää hevosia. Nyt sellainen leima on hälventynyt. Ratsastuksen harrastajien määrän kasvua selittää myös yleisempi yhteiskunnallinen muutos. Vapaa-ajan ja käytettävissä olevan rahan määrä on lisääntynyt, mikä on kasvattanut kalliiksi mielletyn lajin suosiota. Nyt ihmisillä on resursseja satsata aikaa ja rahaa vieviin harrastuksiin. Moni onkin valmis sijoittamaan omaan hevoseen, mikä on puolestaan lisännyt muun muassa täysihoitotallien kysyntää. Myös kasvukeskusten lähettyvillä sijaitsevien hevostilojen kysyntä on voimakasta. Hevosenpitoon soveltuvia pientiloja menisi kaupaksi huomattavasti nykyistä tarjontaa enemmän. Tästä Schuurmanilla on myös omakohtaista kokemusta, sillä hän etsi perheensä kanssa sopivaa hevostilaa kolmisen vuotta. Kasvukäyrien takana tutkimuksellisia haasteita Uusien harrastajien vanavedessä hevosten määrä on kääntynyt reippaaseen nousuun 1980-luvun aallonpohjan jälkeen. Suomessa on tällä hetkellä noin 70 000 rekisteröityä ratsu- ja ravihevosta ja yhä useampi harrastaja on valmis hankkimaan oman hevosen. Kasvukäyrien takana riittää hevosen hyvinvointiin liittyviä tutkimuksellisia haasteita. On hyvä pohtia esimerkiksi sitä, miten hevosten määrän lisääntymiseen pitäisi suhtautua ja millaisia ongelmia määrän kasvaminen voi aiheuttaa. Myös kysymys oikeasta tiedosta ja asiantuntijuudesta on keskeinen. Nykyisin on jo melko tavallista, että henkilöt, joilla ei ole ennestään paljon tietoa hevosenpidosta, saattavat ostaa hyvinkin nopeasti itselleen oman hevosen. Tämä voi johtaa hevosten hyvinvoinnin ongelmiin. Lieveilmiöt voivat olla erilaisia. Ravureiksi ja ratsuiksi soveltumattomia hevosia saatetaan esimerkiksi kierrättää vuosia omistajalta toiselle. Näitä niin sanottuja kiertolaishevosia on usein melko helppo myydä juuri kokemattomille hevosharrastajille. Toisaalta myös kalliita kilpahevosia voidaan myydä taitamattomille ratsastajille. Kun kallis kilparatsu ei siten pärjääkään odotetulla tavalla, synty uudenlaisia tilanteita ja hevosen huonoa kohtelua. Kun hevosesta ei tule voittajaa, se voi saada selkäänsä.
univers Omat hevoset pitävät Nora Schuurmanin kiinni hevosmaailman arjessa myös tutkimustyön ulkopuolella. Entistä enemmän löytyy siis niitä hevosenomistajia, joilla ei ole juurikaan kokemusta hevosenpidosta. Ratsastuspuolella siihen on osaltaan vaikuttanut se, että harrastuksen luonne on muuttunut. Vapaa-aika on muuttunut nopeatempoisemmaksi. Kun ratsastustunti loppuu, vanhempien auto on jo pihassa odottamassa, eikä aikaa hevosen hoitamiseen enää ole. Vielä 1970- ja 80-luvuilla ratsastusta harrastaneet tytöt viettivät paljon aikaa talleilla ja yrittivät saada hoidettavakseen erilaisia hevosia. Silloin tallit olivatkin paikkoja, joissa saatiin monipuolista oppia hevostaidoissa. Hevosenpito on myös demokratiakysymys Perinteiset hevostaidot eivät kuitenkaan ole Suomesta kadonneet ja maastamme löytyy edelleen pitkänlinjan hevosalan ammattilaisia, joilla on hallussaan hevosenpitoon liittyvää tietoa. Heidän keskuudessaan on viime aikoina keskusteltu siitä, kenellä pitäisi olla oikeus pitää hevosta. Hevosilta helposti odotetaan myös ihmisenkaltaista ajattelua ja päättelyä. Schuurman näkeekin hevosenpidon myös eräänlaisena demokratiakysymyksenä. Lainsäätäjä ei ole asettanut esimerkiksi tallien pitäjille ammattitaitovaatimuksia. Suomesta löytyy talleja, joiden pitäjillä ei ole sellaista ammattitaitoa, että he pystyisivät tarjoamaan esimerkiksi ratsastuksen harrastajille sellaista oppia ja turvallisuutta kuin pitäisi. Vanhoissa hevospiireissä onkin keskusteltu siitä, onko oikein, että kuka tahansa saa pitää hevosia. Demokratiaa olisi, että kaikki saavat harrastaa. Ammattitaidottomien tallien syntyminen on sitten lieveilmiö, joka vaatii ratkaisua. Eläinten oikeudet pinnalla Eläinten hyvinvoinnin kysymykset liittyvät laajempaan eläinten oikeuksista käytyyn keskusteluun. Tällä hetkellä eläimiin liittyvä moraalinen keskustelu on voimakasta. Schuurman arvioi, että ilmiö heijastelee kaupungistumista ja ihmisten tietynlaista etääntymistä eläimistä. Kun oma leipä ei ole kiinni tuotantoeläimissä, niihin on helpompi luoda myös emotionaalinen suhde. Kielteisimmillään ilmiö näkyy eläinten inhimillistämisenä. Lemmikkieläinmarkkinat ovat pullollaan erilaisia perheiden nelijalkaisille ystäville tarkoitettuja ruokia, asusteita ja leluja. Inhimillistäminen ei ole vierasta hevospuolellakaan. Hevosiakin paapotaan eri tavoilla. Niille puetaan esimerkiksi ylle paksuja loimia ja tarjotaan erilaisia ruokia ilman, että selvitetään millaisesta ravinnosta on kyse. Hevosilta helposti odotetaan myös ihmisenkaltaista ajattelua ja päättelyä. Kun eläimet eivät sitten toimikaan odotetulla tavalla, niitä voidaan rangaista.
u n i v e r s Suomenhevosen juhlavuonna tehdään kunniaa Suomen hyvinvointia osaltaan rakentaneille hevosille. Jaana Kanervan 17-vuotias Ensi-Ajatus tekee edelleen perinteisiä metsä- ja maataloustöitä. teksti Sari Eskelinen kuvat Varpu Heiskanen Hevostutkimus uusille urille Suomenhevosta juhlitaan tänä vuonna. Kantakirjan perustamisesta on kulunut sata vuotta ja juhlan kunniaksi Suomen Hippos on kustantanut kotimaisen hevosrodun historiaa ja nykypäivää luotaavan teoksen. Yksi juhlakirjan kirjoittajista on Karjalan tutkimuslaitoksella työskentelevä erikoistutkija Mikko Kumpulainen, joka on perehtynyt hevostalouden merkitykseen Suomessa. Omaa erikoisalaani on maaseutututkimus laajemmin ja hevostutkimus on tuonut sille mukavaa vastapainoa. Yhteiskuntatieteissä hevostutkimusta on tehty melko vähän ja hevosiin liittyvä tutkimus onkin ollut pääasiassa maataloustieteellistä. Siinä taas on keskitytty muun muassa jalostukseen liittyviin kysymyksiin. Hevostalouden merkitys on lisääntynyt todella paljon viime vuosina ja myös maaseutututkijat ovat rekisteröineet ilmiön. Yhteiskuntatieteellinen hevostutkimus on kuitenkin nousemassa esiin muun yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen vanavedessä. Nora Schuurmanin hevosen hyvinvointiin ja hevosenpitoon keskittyvän tutkimuksen lisäksi Suomessa on tekeillä myös muutamia muita hevosalaan liittyviä väitöskirjoja. Hevostalouden merkitys on lisääntynyt todella paljon viime vuosina ja myös maaseutututkijat ovat rekisteröineet ilmiön. Hevosala on Suomessa nykyisin jo merkittävä työllistäjä. On laskettu, että vuonna 2005 hevostalous työllisti Suomessa noin 13 500 henkilöä, mikä on enemmän kuin monien suomalaisten suuryritysten työntekijämäärä. Hevosten merkitys suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana on myös historiallisesti kes-
Toivottavasti yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen voimistumiseen reagoidaan akateemisessa maailmassa jatkossakin niin, että alalle syntyy yliopistotutkijan vakansseja. Mikko Kumpulaisen oma kosketuspinta hevostutkimukseen on vahva jo käytännönkin kautta. Yläsavolaisen pientilan kasvatti teki töitä kotitilan työhevosten kanssa ja myöhemmin ura hevosten parissa jatkui ravipuolella. keinen. Suomalaisen metsäteollisuuden alkumetreillä savotoilla oli mukana noin 60 000 hevosta. Nykyisin taas hevosharrastuksen myötä maaseudulla sijaitsevilla asuinpaikoilla on kysyntää ja sitä kautta maaseudulle voi syntyä myös alan osaamiskeskittymiä. Yksi esimerkki täällä Pohjois-Karjalassa löytyy muuttotappioalueelta Ylä- Karjalasta. Hevosten määrän lisääntyminen taas on antanut pontta hevosten hyvinvoinnin tutkimukselle myös yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Kehittyvä tutkimusala Joensuun yliopistossa yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus on pieni, mutta vahvasti kehittyvä tutkimusala. Lähivuosina yhteiskuntapolitiikan alalta on valmistumassa useita aihealueeseen liittyviä väitöskirjoja, joissa tarkastellaan hevosen hyvinvoinnin ohella muun muassa suomalaista susipolitiikkaa ja turkistarhausta. Yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus alkoi Suomessa nousta esiin vuosituhannen vaihteessa. Myös täällä Joensuussa on tehty paljon töitä, että alan tutkimus löisi itseään läpi. Nuorehko tutkimusala on syntynyt ympäristöpolitiikan jatkoaaltona. Sen piirissä tehdään paljon muun muassa eläinten hyvinvointiin sekä eläinten ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen liittyvää tutkimusta. Suomessa ympäristöasioihin kohdistuvassa tutkimuksessa on ollut mukana tietynlainen emansipatorinen ote. Eläinten hyvinvointiin liittyvien kysymysten lisäksi tutkijat ovat olleet kiinnostuneita muun muassa ihmisen ja eläimen välisen suhteen eettisyydestä sekä siitä, miten ihminen on käyttänyt eläimiä hyväkseen. Kansalaiskeskustelussa yhteiskuntatieteelliseen eläintutkimukseen liitetään herkästi viherpiipertelyn leima. Kumpulainen muistuttaa, että kuva on muuttunut sitä mukaa, kun alan tutkimusta on tullut lisää. Ympäristötutkimuksen pioneerit ovat tehneet jo sen suurimman työn. Täällä Joensuussa professori Pertti Rannikko on osaltaan vaikuttanut yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen läpilyömiseen. Alan tutkimuksen vahvistumista edesauttaa osaltaan vuonna 2006 toimintansa aloittanut Eläinten hyvinvoinnin tutkijakoulu, jossa on mukana viisi korkeakoulua sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT). Valtakunnallinen yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen tutkijaverkosto puolestaan perustettiin syksyllä 2004. Eläinten hyvinvoinnin tutkijakoulussa yhdistyvät sekä luonnontieteellinen että yhteiskuntatieteellinen tutkimus. Joensuulaisista jatko-opiskelijoista tutkijakoulussa ovat mukana Nora Schuurmanin lisäksi Katri Karkinen ja Outi Ratamäki. Eläinten hyvinvoinnin tutkimuksessa uusia päänavauksia löytyy myös Joensuun ja Kuopion liittoyliopistohankkeesta, joka Kumpulaisen mukaan antaa erinomaiset lähtökohdat eläintutkimukselle. Joensuun yhteiskuntatieteellinen osaaminen täydentää Kuopiossa tehtävää luonnontieteisiin painottunutta eläinten hyvinvoinnin tutkimusta. Toivottavasti yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen voimistumiseen reagoidaan akateemisessa maailmassa jatkossakin niin, että alalle syntyy yliopistotutkijan vakansseja.
univers Kenttätutkimuslaboratorio valmistuu toukokuun loppuun mennessä. Kenttätutkimuslaboratorio harjakorkeuteen Mekrijärven tutkimusaseman kenttätutkimuslaboratorion rakentaminen on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Vajaat kolme miljoonaa euroa maksava laboratorio täydentää tutkimusaseman ympäristössä jo olemassa olevia koejärjestelyjä ja muodostaa yhdessä niiden kanssa erinomaiset mahdollisuudet muuttuvien ympäristöolosuhteiden vaikutusten tutkimiseen. Toukokuun 2007 lopussa valmistuvassa kenttätutkimuslaboratoriossa tutkitaan muuttuvien ympäristöolosuhteiden vaikutuksia metsäluontoon kokeellisesti. Uuden laboratorion avulla voidaan etsiä vastausta esimerkiksi siihen, miten kohonnut lämpötila ja ilman hiilidioksidipitoisuus yhdessä lisääntyneen UVBsäteilyn kanssa vaikuttavat kasveihin tai vesiekosysteemeihin. Rakennushanke merkitsee myös kansainvälisen tutkimustoiminnan lisääntymistä Mekrijärvellä ja vahvistaa Kenttätutkimuslaboratorion harjannostajaisia vietettiin 22. helmikuuta. Joensuun yliopiston edellytyksiä kilpailla Euroopan unionin tutkimusrahoituksesta vahvalla Metsä ja ympäristö -osaamisalallaan. Laajentuva tutkimustoiminta varmistaa myös nykyisten työpaikkojen säilymisen ja tuonee uusia työmahdollisuuksia tutkimuksen kenttätehtävissä Mekrijärvellä. Kenttätutkimuslaboratorion kokonaiskerrosala huoltorakennuksineen on noin 890 neliömetriä. Hanke toteutetaan Itä-Suomen lääninhallituksen myöntämällä Euroopan aluekehitysrahaston rahoituksella. Rakennushankkeen pääurakoitsija on Rakennusliike Esko Toivonen Oy.
kolumni Jukka Korpela federaatio Takametsien henkiset johtajat ovat saaneet tukevan otteen joensuulaisesta federaatiokeskustelusta: kun kyykitään kuusen katveessa ihan hiljaa, niin mikään ei muutu. Junan tuomana toivoisi, että moni asia muuttuisi. Omat nuoret saisivat mennä Turkuun opiskelemaan, ja paluumuuttajiin eli maitojunalla tulijoihin pitäisi suhtautua vähemmän innostuneesti: he eivät useimmiten tuo mukaan uutta vaan haikailevat omaa menneisyyttään. Rasistinen antisavolaisakseli veisaa sammakkoperspektiivistään virttä siitä, kuinka savolaiset ryöstävät nyt yliopistonkin. Todellisuudessa kuitenkin pohjoiskarjalaiset nyhjäävät ja odottavat, että meille annettaisiin jotakin silloin, kun savolaiset ottavat itselleen kuuluvan osan. Jospa pohjoiskarjalaisetkin itsenäistyisivät! Luulisi, että eteenpäin meneminen kiinnostaisi yliopistolaisia enemmän kuin maakunnan upottavassa suossa tarpominen. Muutosta pelkäävällä ei pitäisi olla sijaa yliopistossa. Tiedeihmisen elämänasenne on mennä eteenpäin tuntematonta polkua haastavana, uteliaana ja uutta etsivänä. Tuttu ja turvallinen pitää kokea ikävystyttävänä ja vastenmielisenä asiana, joka kuuluu poroporvarillista turvaa haikaileville ei-yliopistolaisille. Kun resursseja yhdistetään, joku voi toki pudota kelkasta, mutta näin tapahtuu koko yhteiskunnassakin. Miksi yliopistolaisen paikan pitäisi olla turvatumpi kuin perloslaisen? Maksamme veroja yhdessä, ja siksi perloslaisen on oikeus odottaa yhteiskunnallista tasa-arvoa verorahojen käytössä eikä sitä, että tolkuttomia muinaisuuden suojatyöyksiköitä säästetään maakuntahengen hehkussa. Kun Itä-Suomen yliopisto toteutuu, Joensuun seutu ja sen asukkaat ovat suuria voittajia. Jos Joensuun yliopisto taantuisi karjalaiskulttuurin ytimeen omistautuneeksi Pohjois-Karjalan kansanopistoksi, seudun vakituisiksi juuttuneet asukkaat olisivat kärsijöitä. Junantuomien kannalta tämäkään ei ole onnettomuus: täältähän menee kiskoja poispäinkin. Suurin vaara on siinä, että Joensuu Kuopio-yhteistyö ei saavuta valtakunnallista uskottavuutta. Julkaistuista federaatiohankkeista vain tämä oli oikea hanke. Muut halusivat huippualkuisien nimikylttien verhossa vain lisää rahaa entiselle toiminnalleen. Kuitenkin asiantuntijan kaapuun pukeutuneet anttiherlinit ja heidän perässään juokseva media julistivat kannatuksensa pääkaupunkiseudun suunnitelmille. Erinomaista sivustatukea tälle politiikalle antavat ekonomien ja juristien likinäköiset ammattiyhdistykset. Kun vielä krokotiilin kyyneleitä valuttava Kari Raivio on pukeutunut erotuomarin valeasuun puolustaakseen Helsingin yliopiston reviirejä, on tärkeää, että tämä kritiikittömyys ei saa kannattajia hallitusvallan piiristä. Joensuun ja Kuopion on osoitettava asioiden oikea laita valtakunnan tasolla eikä tukehduttava oman hiekkalaatikkonsa pölyyn.
u n i v e r s Tuhat vuotta, noin 50 sukupolvea sitten, väestön määrä oli saavuttanut 50 miljoonan rajan. Tuolloin elettiin uuden ajan alkua ja tehtiin uusia keksintöjä, esimerkiksi ruuti, kompassi ja kirteksti Annika Selin kuva Johanna Kokkola Heikki Simola totesi luennossaan, että jo 30 000 vuotta sitten on ihminen ollut ymmärrykseltään nykyihmistä vastaava. Huonontumisen historiasta Joensuun yliopiston erikoistutkija Heikki Simola ja professori Jukka Korpela tarkastelivat huonontumisen historiaa niin ihmisen kulttuurihistorian kuin historiatieteen näkökulmista Studia Generalia -luentosarjan tapahtumassa. Heikki Simola tarkasteli huonontumisen historiaa luennossaan Kaipuu kulta-aikaan. Ihmiskunnan muisti ja suunnaton muutos. Ranskassa 1800-luvulla löydetyt luolamaalaukset osoittavat, että jo 30 000 vuotta sitten ihminen on ymmärrykseltään ollut nykyihmistä vastaava. Simola jakoi luennossaan kulttuurihistorian 10 000, tuhannen, sadan ja kymmenen vuoden perspektiiveihin. Noin viisisataa sukupolvea sitten syntyivät ih- miskunnan varhaisimmat kertomukset, myytit tähtikuvioiden synnystä. Maapallolla oli tuolloin noin viisi miljoonaa asukasta. Maanviljelyksen kehitys johti väestönkasvuun, mikä puolestaan aiheutti jatkuvan kriisien sarjan, joka on jatkunut historiassa näihin päiviin saakka. Kun väestö kasvoi, tarvittiin enemmän ravintoa, mikä johti kaskiviljelyyn, metsien tuhoamiseen ja eroosioon. Kulttuurimme kehitykseen viimeisen 10 000 vuoden aikana sisältyvät muun muassa maanviljelys, karjanhoito, metallitekniikka, keramiikka, tekstiilit, taide, kirjoitusjärjestelmä ja matematiikka. Alkoholin keksimistä voidaan pitää myös merkittävänä kehitysaskeleena, sillä silloin sosiaalinen koheesio alkoi kehittyä. 10
japainotaito. Sata vuotta sitten elettiin jo modernia aikaa. Tuolloin väestön määrä oli kasvanut 500 miljoonaan. Modernin ajan voi katsoa alkaneen 1800-luvulla. Traktorin keksiminen oli merkittävä keksintö, sillä se mahdollisti entistä tehokkaamman maatalouden. Tällä hetkellä maapallolla on 6 700 miljoonaa asukasta. Jukka Korpela tarkasteli huonontumisen käsitettä luennossaan Elämä on lifea ja työ ahdistaa! Historian kliseet ja huonontuva maailma historiatieteen näkökulmasta. Se miten huonontuminen kulloinkin ymmärretään, riippuu vallitsevasta näkökulmasta. Esimerkkinä Korpela kertoi, kuinka taudin kannalta asiat paranevat, jos potilas kuolee. Potilaan kannalta nähtynä asia on tietenkin päinvastoin. Euroopassa koleralle on käynyt huonosti, mutta kaupunkien hygienialle hyvin. Kun katsotaan asioita laajemmin, on maailma mennyt varmastikin parempaan suuntaan. Kuinka sitten määritellä huonontumisen historia historiatieteen perspektiivistä, Korpela kysyi. Historiasta tulee arkitasolla helposti pelkkien kliseiden ja metafyysisten latteuksien kokoelma, koska kukaan ei vaivaudu pohtimaan syvällisyyksiltä näyttävien lausahduksien todenperäisyyttä niiden historiallisissa konteksteissa ja todentamaan niitä aidoilla lähteillä. Korpela kysyi luennossaan, mitä historia siis on ja vastasi, että se on yritystä ymmärtää nykyisyyttä menneisyyden kautta. Lineaarinen aika tekee mahdottomaksi sen, että todellista tietämistä menneisyydestä voisi ollakaan. Historia ei ole tiede, joka luetteloi muinaisia tosiasioita. Vasta tosiasioiden tunnistaminen luo lähtökohdan tieteelliselle historialle. Korpelan mielestä ei ole oikein historiatieteen kannalta pohtia asioita huonontumisen tai parantumisen näkökulmasta, sillä sellaista ei olekaan kuin historiallinen totuus. Historian kannalta mielekästä on yrittää ymmärtää kehityskulkuja ja selittää, miksi jokin tietty rakenne muuttuu toiseksi. Muutoksen kutsuminen rappioksi on täydellisesti mielipidekysymys. Raja ja Venäjä -tutkimusta vahvistetaan Joensuun yliopisto vahvistaa Karjalan tutkimuslaitoksella tehtävää Raja ja Venäjä -painopistealan tutkimusta. Painoalalle perustetaan kolme professuuria. Elokuussa 2007 täytetään yhteiskunnallisen aluetutkimuksen ja yhteiskuntatieteellisen raja- ja Venäjä-tutkimuksen professuurit. Onnenmäki-säätiön lahjoittama kulttuurintutkimuksen professuuri täytetään vuoden 2008 alussa. Onnenmäki-säätiö lahjoitti viisivuotiseen kulttuurintutkimuksen professuuriin 500 000 euroa. Lisäksi säätiö tukee tänä vuonna 70 000 eurolla Karjalan tutkimuslaitoksen koordinoiman Venäjä Euroopassa -tutkijakoulussa väitöskirjatöitään tekeviä. Onnenmäki-säätiö haluaa apurahoja jakamalla tukea Joensuun yliopiston, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun, Joensuun ammatti-instituutin ja Helsingin yliopiston karjalaisen osakunnan opiskelijoita sekä karjalaista syntyperää olevia Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijoita. Lisäksi säätiö voi avustaa karjalaisuutta vaalivaa kulttuuritoimin- Itä-Suomen lääninhallituksen sivistysosasto on myöntänyt yliopistolle Euroopan Sosiaalirahaston ESR-rahoitusta yhteensä 1 008 000 euroa ajalle 1.2. 31.12.2007. Rahoituksella vahvistetaan yliopiston optiikka, uudet materiaalit ja informaatioteknologia -osaamisalaa. Lisäksi tuetaan Joensuun ja Kuopion yliopistojen vahvistuvaa yhteistyötä yhdistämällä yliopistojen vahvoja osaamisaloja käytännön sovelluksiin. Hankkeiden aikana edistetään sellaisen osaamisen kehittämistä, jolla lisätään yliopiston kilpailukykyä kansallisesta ja kansainvälisestä rahoituksesta. ESR-rahalla rahoitetaan kahta hanketta. taa. Uusien professuurien perustamisen yhteydessä Karjalan tutkimuslaitos uudistaa organisaatiotaan. Perinteisestä jaosta humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen osastoon luovutaan ja toiminta organisoidaan painoalapohjaisiksi tutkimuslinjoiksi. Niitä vetävät uudet professorit. Painoaloja ovat etnisyys ja kulttuuri, Venäjä, raja ja vuorovaikutus, aluekehitys ja -suunnittelu sekä maaseutu ja ympäristö. Yliopisto tavoittelee uusilla painotuksilla vahvaa asemaa raja- ja Venäjä-tutkimuksessa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Vuoden vaihteessa perustettu Eurooppa, itä ja länsi -osaamiskeskittymä on yksi yliopiston kahdeksasta uudesta strategisen kehittämisen painoalasta. Joensuun yliopistossa toimivat myös muun muassa Venäjä Euroopassa -tutkijakoulu sekä Finnish-Russian Cross-Border University (CBU). Lisäksi yliopisto koordinoi kahta valtakunnallista Venäjän tutkimuksen ja opetuksen hanketta. Yliopistolle ESR-rahaa miljoona euroa Fysiikan ja matematiikan laitoksen Optisen ja väritutkimuksen osaamisen vahvistaminen ja alan kansainvälinen yhteistyö -hankkeelle on myönnetty 473 000 euroa. Hankkeen tavoitteena on optisen teknologian ja sen sovellusten osaamisen vahvistaminen. Kemian laitoksen Materiaali- ja biomolekyylitutkimushankkeelle on myönnetty rahoitusta 535 000 euroa. Hankkeeseen osallistuu neljä kansainvälisesti tunnustettua tutkimusryhmää, joilla on omat erityisosaamisalueensa. Hankkeen tavoitteena on syventää ryhmien osaamista ja kilpailukykyä sekä kehittää uutta materiaali- ja biomolekyylitutkimusta edistävää tutkimusta. 11
u n i v e r s teksti Sari Eskelinen kuvat Pekka Ranta Tulkilta sujuu niin konsekutiivi kuin simultaanikin Tulkkauksen sivuaineopinnot antavat hyvät perusvalmiudet tulkin työhön. Savonlinnan käännöstieteen yksikkö tarjoa ainoana Suomessa maisteritason sivuainekokonaisuuden. Konsekutiivi, simultaani, rele, retour Termejä taitamattoman on pakko kysäistä käännösapua Savonlinnan kampuksen käännöstieteen opiskelijoilta. Konsekutiivi tarkoittaa peräkkäistulkkausta ja simultaani samanaikaistulkkausta. Reletulkkauksessa taas on kyse siitä, kun tulkattava konferenssi pidetään esimerkiksi japaniksi ja japania taitamattoman tulkin on otettava puhe englannin kopista. Retourissa taas tulkki ei tulkkaa äidinkieleensä, vaan jollekin vieraalle kielelle, saksan kieltä ja kääntämistä opiskeleva Susanna Peura selvittää. Peura opiskelee tulkkausta sivuaineenaan Savonlinnan käännöstieteen yksikössä. Mahdollisuus on ainutkertainen, sillä vastaavaa maisterivaiheen sivuaineopintokokonaisuutta ei löydy muista suomalaisista yliopistoista. Monissa yksiköissä tulkkauksesta on valittavissa vain yksittäisiä kursseja. Halusin käyttää mahdollisuuden hyväksi, koska ei voi tietää, milloin tulevassa kääntäjän työssä joutuu tulkkaamaan. Tulkkaus kiinnostaa siksikin, että pidän ihmisten kanssa työskentelystä. Englannin kieltä ja kääntämistä opiskeleva Annukka Jaakola kiinnostui tulkkauksesta käännöstieteen opintojen alkumetreillä, kun hän pääsi kokeilemaan konsekutiivitulkkausta. Se meni hyvin ja tulkkaus alkoi tuntua omalta jutulta. Tulkkaus tuntuu palkitsevalta, kun oman työnsä tulokset näkee ja kuulee heti. Onkin hienoa, että Savonlinnassa on mahdollisuus suorittaa tulkkauksen sivuaineopinnot. Saksan kieltä ja kääntämistä opiskeleva Jenni Vallenius löysi myös tulkkauksesta oman alansa. Mitä enemmän olen opiskellut alaa, olen huomannut, ettei kääntäminen ole se minun juttuni. Onkin hyvä, että tulkkauksesta on kolmisenkymmentä opistopistettä opintoja niille, jotka haluavat kokeilla sitä enemmän. Tarvitaan hyvää kielitaitoa Tulkkausta on ollut mahdollista opiskella sivuaineena Savonlinnassa syksystä 2005 lähtien. Ruotsin kielen ja kääntämisen lehtori Tutta Turpeinen kiittää silloisen kansainvälisen viestinnän laitoksen johtajaa Pekka Kujamäkeä, joka näki alan opetuksen tarpeet ja mahdollisuudet. On hienoa, että täällä Savonlinnassa nähtiin tarve, joka tulkkauksen kaltaisella asiantuntijapalvelulla on täällä Suomessa. Tulkkaukseen ei voi syventyä muutamilla yksittäisillä valinnaiskursseilla. Ensimmäisenä vuonna pystyttiin perustamaan opetusryhmät kaikkiin kolmeen Savonlinnassa opiskeltavaan pääkieleen eli englantiin, saksaan ja venäjään. Syksyllä 2006 tulkkauksen opinnot järjestettiin englannissa sekä sivukielenä opiskeltavassa ruotsissa. Koska tulkkauksen opintoihin sisältyy paljon harjoituksia ja opiskelu on intensiivistä, opiskeluryhmät ovat pieniä, 6 8 opiskelijan suuruisia. Opinnot voi aloittaa, kun kasassa on vähintään 120 opintopistettä, eli yleensä kolmantena opiskeluvuonna. Tulkkauksen opintoihin valittavilta opiskelijoilta vaaditaan hyvää kielitaitoa sekä äidinkielessä että vieraassa kielessä. Tulkkaus on asiantuntijatehtävä, eivätkä kaikki kielten opiskelijat siihen pysty. Hyvien tulkkaustaitojen saavuttamiseen vaaditaan hyvää kielitaitoa. Tulkiksi aikovan on erityisesti puhuttava erinomaisesti äidinkieltään, koska lähtökohta on, että tulkitaan omalle äidinkielelle. Hyvä kielitaito ei kuitenkaan yksistään riitä. Esimerkiksi hyvästä yleissivistyksestä on hyötyä, sillä tulkkaustehtävät voivat olla hyvinkin erilaisia. Tulkilta vaaditaan myös hyvää stressinsietokykyä sekä kykyä hyväksyä omat virheet. Tulkin työssä virheitä tulee välillä, ja 12
Annukka Jaakola ja Susanna Peura keskittyvät tulkkaamiseen. Etualalla Anne Kulta kuuntelee. koska ne ovat näkyviä, on tilanteista päästävä nopeasti yli. Tulkin on pystyttävä myös keskittymään ja hänellä on oltava hyvä paineensietokyky. Jos henkilö on hyvin itsekriittinen perfektionisti, se ei ole tulkin työssä paras mahdollinen lähtökohta. Työssä pitää tietysti pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, mutta pitää myös hyväksyä, ettei sitä voi aina saavuttaa. Aitoja harjoitustilanteita kaivataan enemmän Tuntumaa tulkin ammattiin opiskelijat saavat lukuisissa opintoihin sisältyvissä harjoituksissa, joissa he paitsi tulkkaavat, myös kuuntelevat muita. Tärkeä osa opintoja on ylikielinen kolme päivää kestävä tulkkausseminaari, jossa opiskelijat saavat tuntumaa konferenssitulkkaukseen. Konferenssitulkkauksessa opiskelijat saavat tuntumaa siihen, että tulkkaus Ilkka Nevalainen, Heidi Niva ja Annukka Jaakola opiskelevat tulkkausta. 13
univers on myös kestävyyttä vaativa tehtävä, sillä puheita tulee aamu yhdeksästä neljään iltapäivällä. Osa opiskelijoista kokee harjoituksen niin rankaksi, etteivät he halua tehdä jatkossa konferenssitulkkauksia. Osa taas kokee sen vaativaksi, mutta älyllisesti palkitsevaksi. Turpeinen toivoisi yliopistolle enemmänkin ulkopuolisia puhujia, jotta opiskelijat saisivat riittävästi aitoja harjoitustilanteita. Esimerkiksi englannin tulkkausryhmän opiskelijat tulkkaavat kaikkien mahdollisten Savonlinnan kampuksella käyvien vierailuluennoitsijoiden esitykset. Opiskelijat tekevät tulkkauksia myös koulun seinien ulkopuolella. Jaakolalla ja Valleniuksella on tästä tuoretta kokemusta, sillä he tulkkasivat Joensuussa vierailleen japanilaisprofessori Shigeki Nakauchin psykofysikaalista väritutkimusta esitelleen luennon. Valmistauduimme tulkkaukseen muun muassa etsimällä internetistä aiheeseen liittyviä artikkeleja ja tutustumalla niiden avulla värien maailmaan. Saamiemme diojen pohjalta taas opiskelimme luennon sanoja, Jaakola kuvaa Tulkilta vaaditaan hyvää keskittymiskykyä. 14 pohjatyötä. Ennakkovalmistautuminen onkin keskeinen osa tulkin työtä. Aiheeseen on tutustuttava niin hyvin, ettei itse tulkkaustilanteessa tarvitsisi enää miettiä, mikä tämä juttu oikein on, Vallenius korostaa. Opiskelijat arvostavat tositilanteissa saatua kokemusta. Niissä oppii myös tulkille tärkeää yhteistyötä, sillä esimerkiksi simultaanitulkkauksena tehtäviä konferenssitulkkauksia tehdään yleensä työpareina. Kun toinen tulkkaa, toinen avustaa ja kirjaa esimerkiksi nimiä ja numeroita ylös. Parityöskentely on sikälikin suositeltavaa, että yksin ei jaksa olla koko ajan terävänä. On laskettu, että noin 20 minuutin tulkkausjaksosta sellaiset viisi minuuttia menee lämmittelyyn. Kymmenen minuuttia on hyvää aikaa ja sen jälkeen vireystaso alkaa laskea, Vallenius toteaa. Työtilanne hyvä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton tulkkien jaostossa on tällä hetkellä 354 jäsentä. Tulkkien työtilanne on hyvä ja Turpeisen mukaan heille riittää töitä myös jatkossa, sillä esimerkiksi konferenssitulkkauksen tarve on kasvanut jatkuvasti. Tulkkeja tarvitaan muun muassa Euroopan unionissa ja Pohjoismaisilla markkinoilla, jossa Pohjoismaiden neuvosto on merkittävä työllistäjä. Tulkkien osaamista tarvitsevat myös useat firmat. Toisaalta vain pieni osa tulkeista elättää itsensä pelkästään tulkkaamisella. Useimmiten päätoimisia tulkkeja ovat ne, joilla on riittävän laaja kieliyhdistelmä sekä tietysti ne, joilla on tulkin virka esimerkiksi Euroopan unionissa tai Pohjoismaiden neuvostossa. Jaakola, Peura ja Vallenius näkevät tulevaisuuden työmahdollisuutensa hyvinä. Kansainväliset tehtävät kiinnostavat ja esimerkiksi Jaakola pitäisi tulevan ammattiuransa kohokohtana EU-tulkin virkaa. Myös minä ajattelin aiemmin, että Euroopan unioni olisi paras työpaikka. Viime syksynä osallistuin kuitenkin asioimistulkkauksen kurssille ja pidin siitä todella paljon. Asioimistilanteissa pääsee työskentelemään pienempien ryhmien kanssa ja ihmiset ovat läsnä tulkkaustilanteissa, Peura toteaa.
teksti Annika Selin kuva Varpu Heiskanen Kääntäjän työtehtävät ovat monipuolisia. Kääntäjän työssä tarvitaan sopeutuvaa ja joustavaa luonnetta. Joensuun yliopiston kielenkääntäjänä toukokuusta 2006 työskennelleen Maj Vuorteen mukaan tämä korostuu yliopistossa, koska toimeksiannot ovat hyvin vaihtelevia, ja niitä tulee hyvin erilaisilta ihmisiltä. Koska yliopisto on niin iso laitos, on ihmisillä käännöstarvetta varsin erityyppisille teksteille, eli tiedekuntien, viestinnän ja vaikkapa tutkimuksen tukipalvelujen käännöstarpeet eroavat toisistaan paljon. Tämä on tehnyt työstäni kovin mielenkiintoista ja haastavaa. Välillä olen törmännyt itselleni täysin uusiin asioihin, mutta käännöstöiden tilaajat ovat hyvin auliisti antaneet oman asiantuntemuksensa avukseni, mistä olen hyvin kiitollinen, kertoo Vuorre työstään. Kääntäjään otetaan yhteyttä mitä erilaisimmissa asioissa. Eri yksiköissä käydään jonkin verran keskustelua käännöksistä ja näiden pohjalta kääntäjä saa toimeksiantonsa. Ennen kuin Joensuun yliopisto sai oman kääntäjän, ehti käännöstyötä patoutua, joten Vuorre on sittemmin purkanut sumaa. Tosin ennen oman kääntäjän saamistakin käännöstyötä tehtiin ja tehdään luonnollisesti edelleen myös yksiköissä. Yliopistolla Vuorre on tehnyt käännöksiä pääasiallisesti hallinnon tarpeisiin. Erilaisten päätösten ja ohjeistusten käännökset ovat yliopiston kääntäjälle tyypillisimpiä työtehtäviä. Työnsä haasteena Vuorre pitää sitä, että yliopistossa tapahtuvissa asioissa on pysyttävä ajan tasalla, ja myös yliopiston sisäisillä prosesseilla on vaikutusta työntekoon. Esimerkiksi tällä hetkellä odottelen, että laatutyö meillä pääsee vauhtiin ja pääsen kartoittamaan omia työprosessejani sen näkökulmasta, Vuorre toteaa. Kääntäjän työtä säätelevät myös eettiset ohjeet, jotka Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto on määritellyt. Ohjeissa korostetaan kääntäjän vaitiolovelvollisuutta ja uskollisuutta alkuperäiselle tekstille. Kääntäjä ei myöskään saa hyötyä tietämistään asioista, eikä aiheuttaa vahinkoa muille. Lisäksi ammattitaidon ylläpitäminen on tärkeää. Vuorre itse painottaa myös sitä, että asiakkaan toivomukset on otettava yksilöidysti huomioon tekstin käyttötarkoituksen mukaan. Varsinaista vertaistukiverkostoa yliopistolla Vuorteella ei ole. Jos hän työskentelisi käännöstoimistossa, olisi tilanne toinen ja kollegoita voisi olla useampiakin. Vuorre kokee kuitenkin saavansa tukea ja apua kansainvälisten opiskelijapalvelujen ihmisiltä, jotka ovat opiskelleet kieliä. Myös kääntäjille tarkoitetut postituslistat, joilla erilaisista käännösongelmista voi keskustella, ovat avuksi ja tarvittaessa myös vanhojen opiskelukavereiden puoleen voi kääntyä. 15
u n i v e r s teksti Sari Eskelinen Oliko Agricola kaksikielinen? Professori Ilkka Savijärvi piirsi Alpon päivän seminaarissa kuvan mestarillisesti suomea hallitsevasta kirkonmiehestä. Mikael Agricola kipusi muutaman vuoden takaisessa Ylen Suurin suomalainen -äänestyksessä kymmenen finalistin joukkoon. Suurimmaksi suomalaiseksi Agricolaa ei äänestetty, mutta suomen kirjakielen isäksi nimetyllä pappismiehellä on silti merkittävä paikkansa Suomen ja suomalaisuuden historiassa. Agricola loi kasvualustan suomalaisten identiteetille ja rakensi perustan suomenkieliselle Suomelle, professori Ilkka Savijärvi totesi esitelmöidessään Agricolan elämästä ja työstä perinteisessä Alpon päivän seminaarissa 1. maaliskuuta. Tänä vuonna Agricolan kuolemasta tulee kuluneeksi 450 vuotta. Pernajalaiseen talonpoikaiskotiin syntyneen Agricolan lapsuudesta tiedetään vähän. Tutkijat eivät esimerkiksi ole päässeet yksimielisyyteen siitä, puhuiko Agricola lapsuudessaan äidinkielenään suomea vai ruotsia. Vanhan kirjasuomen asiantuntijana Savijärvi herätteli keskustelua Agricolan kaksikielisyydestä. Hänen mukaansa kielitieteellinen näkökulma on jäänyt Agricolaan kohdistuneessa tutkimuksessa liiaksi historiantutkimuksen varjoon. Viimeisimmässä Agricolan elämästä tehdyssä historiateoksessa kirkkohistorian professori Simo Heininen perustelee Agricolan ruotsinkielisyyttä muun muassa Lutherin latinankieliseen postillaan tehdyillä reunamerkinnöillä. Niistä vain yksi on suomeksi ja yli 40 ruotsiksi. Latinankielisiä reunamerkintöjä on huomattavasti ruotsinkielisiä enemmän. Kyse on tieteellisestä keskustelusta, jossa on luontevaa käyttää tieteen kansainvälistä kieltä latinaa. Rikasta suomen kieltä Käännöksessä on luotu myös valtava määrä uusia sanoja johtamalla, mikä kertoo syvällisestä suomen kielen hallinnasta. Vuonna 1543 Agricolalta ilmestyi uskonopin alkeet sisältävä ABC-kirja. Kirjan teksti on mitallista runoutta, mikä Savijärven mukaan on yksi osoitus siitä, että suomen kirjakielen isä on hallinnut suomen erinomaisesti. Se, että pystyy kirjoittamaan mitallista runoutta, vaatii aika paljon. Ne ihmiset ovat harvassa, jotka pystyvät tuottamaan mitallista runoutta vieraalla kielellä. Yksi Agricolan uran päätyö, Uuden testamentin suomennos, ilmestyi vuonna 1548. Agricola oli saanut työn valmiiksi jo vuonna 1543, mutta kuningas Kustaa Vaasa ei myöntänyt sille painatuslupaa. Agricola on käyttänyt käännöksessä pääasiassa Turun seudun kieltä, mutta kaikkia lounaismurteiden piirteitä käännöksessä ei ole mukana. Uuden testamentin käännöksessä Agricola osoittaa Savijärven mukaan mestarilliset suomen kielen taitonsa. Käännöksessä on käytetty paljon synonyymeja, mikä kertoo suomen kielen rikkaudesta. Kehittynyttä kielen tajua osoittavat myös käännöksessä käytetyt lauseenvastikkeet. Käännöksessä on luotu myös valtava määrä uusia sanoja johtamalla, mikä kertoo syvällisestä suomen kielen hallinnasta. Mutta oliko Agricola sitten suomenkielinen, ruotsinkielinen vai kaksikielinen? Varmaa vastausta ei voida antaa. Savijärvi muistutti, että Agricola on kuitenkin synnyinseuduillaan Pernajassa ollut kosketuksissa sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten kanssa, joten edellytykset kaksikielisyydelle olivat olemassa. Agricolalla on siis ollut lapsuudessaan kontakteja sekä ruotsi kieleen että suomen kieleen. Ehkä Agricolan opintielle lähettänyt Pernajan kirkkoherra on ymmärtänyt kaksikielisyyden edut. vieraalla Ne ihmiset ovat harvassa, jotka pystyvät tuottamaan mitallista runoutta kielellä. 16
kiireestä kantapäähän Katri Savolainen AK I E L I K O L U M N I Kiirettä pitää. Perussanakirja määrittelee kiireen käytettävissä olevan ajan niukkuutena tai puutteena, hoppuna, hätänä. Vaikka meillä ei ole juuri muuta kuin aikaa, mihin se sitten häviää? Thomas Hylland Eriksen puhuu kirjassaan Hetken tyrannia kahdenlaisesta ajasta: nopeasta ja hitaasta. Monet työt ovat sellaisia, joiden hoitaminen edellyttää nopeutta, tehtävä on pieni, mutta välttämätön. Toisaalta on myös hitautta vaativia tehtäviä ja niihinkin pitäisi löytyä aikaa. Näiden kahden ajan välinen ristiriita aiheuttaa ahdistusta, näin siis Hylland Eriksen, jonka suosituksista mainitsen muutamia: Se mikä voidaan tehdä nopeasti, pitäisi tehdä nopeasti. Maleksiminen on hyve, jos siitä ei aiheudu kenellekään haittaa. Hitautta pitää suojella. On tärkeää vaihdella tietoisesti nopean ja hitaan ajan välillä. Työpaikan kahvihetkien keskusteluissa kiire on usein puheen aiheena, kiire on jatkuvasti läsnä. Minkälaisin kielellisin tavoin tätä kiirettä sitten tuodaan esiin. Tapoja on monia. Pääasiassa puhutaan siitä, ettei ehditä tekemään oikeastaan mitään ja tekemättömät työt kasaantuvat stressaaviksi pinoiksi. Kun pitää järjestää vaikka pienikin palaveri, otetaan kalenterit esiin ja yhteinen aika löytyy päivien päästä. Valituksen aihe on sekin, että ei ehdi tekemään mitään itselleen mieluista asiaa rauhassa. Kun tuttavia tapaa ja kysyy, mitä kuuluu, vastaus on lähes poikkeuksetta On ollut kiireitä. Monet haaveilevat siitä, mitä kaikkea tekisivät, jos olisi aikaa. Eläkkeelle siirtymistä odotetaan, vaikka myös eläkeläiset valittavat kiireitään. Tosin heidän kiireistään puhuvat ehkäpä enemmän vielä työssä olevat ehkä jotenkin leikkisästi. Kuitenkin eräs eläkkeellä oleva on uskaltautunut toteamaan, että ei niitä kiireitä niin liiaksi ole. Julkisuudessa korostetaan myös jatkuvasti kiirettä: lehdissä, televisiossa, radiossa lähes kaikissa ohjelmissa perustellaan asioita viittaamalla nykyihmisten kiireiseen elämään. Kun julkisuuden ihmisiä haastatellaan loman tai vaikkapa joulun vietosta, kaikki korostavat sitä, että haluavat kaiken kiireen jälkeen viettää rauhaisan loman tai joulun. Monissa ruokaohjelmissa kokit antavat ohjeita kiireisille ihmisille. Kiire on asettunut lasten maailmaan, myös kouluun. Opetusharjoittelijoiden tunteja seuratessani olen koonnut muutamia mainintoja, miten viitataan siihen, että on kiire. Harjoittelijat ovat suunnitelleet tunnit tarkkaan, kuten heidän tehtävänsä onkin. Ja jos oppilaat innostuvat jostain, harjoittelija saattaa kiirehtiä asiasta seuraavaan Ei nyt tänään ehditä lukea näitä, katsotaan, ehkä joskus. Me ei kyllä nyt varmaan keritä. Joskus kuulen selvää patisteluakin Että me keritään vielä tämän tunnin aikana. Reippaasti nyt, että ehditään. Kiireettäkin voidaan edetä Tehkää ihan rauhassa, ei ole mitään kiirettä, mutta silloinkin todetaan erityisenä tapauksena, ettei ole kiirettä. Voisiko kiireen valuttaa kantapäähän ja polkaista pois? Kiireestä tuskin pääsee eroon, mutta voi ainakin yrittää päästä kiireestä puhumisesta. Itse olen tainnut pistää pääni pensaaseen: kun en puhu kiireestä, sitä ei olekaan. Vai olenkohan laiska, ja sitähän ei kukaan kunniallinen työntekijä halua tunnustaa. 17
u n i v e r s teksti Annika Selin kuva Johanna Kokkola Piispa Huovinen on vaikuttunut teologisen tiedekunnan yhteisöllisyydestä Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen kävi pitämässä päivämessun Joensuun yliopistossa maaliskuussa. Messun jälkeen Huovinen tapasi läntisen teologian tiedekunnan opiskelijoita ja henkilökuntaa. Huovinen myöntää 1990-luvun alussa, laman aikana epäilleensä, saataisiinko Joensuuhun teologista tiedekuntaa. Nyt hän kuitenkin pitää sen perustamista kymmenen merkittävimmän kirkkohistoriallisen tapahtuman joukossa Suomessa. Uusi tiedekunta tuo teologisen tieteen kentälle tuoretta keskustelua. Joensuun yliopiston teologisessa tiedekunnassa vallitsee erityislaatuinen ja myönteinen henki. Yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja keskustelu vaikuttavat tiedekunnan ja teologin identiteettiin innostavasti. Tällä hetkellä Joensuun yliopisto tuottaa kymmenestä viiteentoista prosenttia maamme teologian maistereista, mutta Huovinen uskoo luvun nousevan tulevina vuosina. Joensuun merkitys tulee kasvamaan niin tutkimuksen, opetuksen kuin koulutuksenkin puolella. Uudessa tiedekunnassa on mahdollisuus uusiin innovatiivisiin ratkaisuihin, mikä tosin vie oman aikansa. Kun väitöskirjojen määrä lisääntyy, se toimii yliopiston vitaalisuuden ja dynaamisuuden hyväksi. Kun tutkimus vahvistuu, niin sen myötä vahvistuu myös opetus. Huovisen mielestä se, että Joensuun yliopistossa ovat edustettuina niin ortodoksinen kuin läntinenkin teologia, on ainutlaatuista. Se on hyvä ja hedelmällinen lähtökohta sekä tieteenharjoittami- Piispa Eero Huovinen piti päivämessun Joensuun yliopiston Genesis-kappelissa. 18
Uudessa tiedekunnassa on mahdollisuus innovatiivisiin ratkaisuihin. Kevättervehdys Alumneilta selle että kirkkojen elämälle. Vuorovaikutus ortodoksien kanssa on rikastuttanut myös luterilaista kirkkoa. Huovinen pitää tällaista kirkkojen välistä kanssakäymistä hyvänä mallina kaikille kristillisille yhteisöille. Joensuun tiedekunnan mallia voi pitää korkealuokkaisena vientitavarana, sillä tällainen yhteistoiminta ei ole kovin yleistä muualla maailmassa. Huovinen on yllättynyt siitä, miten paljon yhteistä ortodoksisella ja läntisellä teologialla on. Siksi opinnoissakin on paljon integroimisen varaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että läntisen teologian on kunnioitettava ortodoksista teologiaa yhteistyön etenemisessä, sillä ortodokseilla on oma, vahva identiteettinsä. Pappispulaa ei Huovisen mukaan ole näkyvissä. Suurin yksittäinen keino torjua luterilaisen kirkon pappispulaa on Joensuun yliopiston teologinen tiedekunta. Erityisestä merkitystä Joensuusta valmistuneilla papeilla on muun muassa Kuopion, Mikkelin, Oulun ja Lapuan hiippakunnissa. Papin tärkeimpinä ominaisuuksina Eero Huovinen pitää kolmea asiaa: hengellistä kutsumusta, teologista pätevyyttä ja persoonallista soveltuvuutta työhön. Papin on kyettävä kriittiseen ja johdonmukaiseen ajatteluun. Maltti pysähtyä ja ajatella on teologille tärkeää, pelkkä arkinen toiminta ei riitä. Itseään on kehitettävä ja itsetuntemusta on lisättävä omaa toimintaa ja ajattelua arvioimalla. Papin on puhuttava seurakunnalle yksinkertaisesti, muttei tyhmiä. Siksi kirkkohistoria, Raamattu, kirkon oppi ja nykyajan aatevirtaukset on tunnettava hyvin. Kevätaurinko saa ilmeet kirkastumaan ja katseet suuntautumaan ulos pitkän, pimeän talven jäljeltä. Alumnit haluavat osaltaan innostaa Joensuun yliopiston sekä nykyisiä että entisiä opiskelijoita hakeutumaan kevät- ja kesätapahtumiin ja samalla aloittamaan verkostoitumisen, josta on aina hyötyä myös työelämässä. Hiljaiselon jälkeen Joensuun yliopiston Alumnit ry. järjestää ensimmäisen alumnien elokuvatapahtuman yhdistettynä alumniluentoon tiistaina 17. huhtikuuta. Professori Seppo Knuuttila luennoi ennen elokuvaa paluu-teemasta. Elokuvana on Kay Pollakin ohjaama Niin kuin taivaassa. Elokuva on ihastuttava, humoristinen, koskettava ja lämmin tarina paluusta kotiseudulle. Se kertoo keski-ikäisestä, maailmankuulusta kapellimestarista, joka saa burn outin partaalla oivalluksen Nyt kun Suomi on laulettu maailmankartalle, on tärkeää välittää maastamme myönteinen tai ainakin väkivallaton kuva. Seuraavat uutiset vaikeuttanevat matkailunedistämisammattilaisten työskentelyä: palata lapsuutensa kotikylään. Suunniteltu täyslepo ei kuitenkaan toteudu, vaan pian hän huomaa johtavansa paikallista kirkkokuoroa ja sen värikkäitä persoonia. Tilaisuus alkaa klo 17.30. Opiskelijat pääsevät elokuvaan ilmaiseksi esittämällä Joensuun yliopiston opiskelijakortin, muut alumnijäsenet omalla nimellään. Lämpimästi tervetuloa! Kevään muita tapahtumia ovat Flooran päivän juhla, toinen elokuvatapahtuma, ja alumnien tanssikurssi. Kesällä kokoonnutaan Ilosaareen Ilopiknikille jatsahtavissa merkeissä ja syksyllä jatkuvat elokuvat alumniluentoineen. Seuraa ilmoittelua ja tervetuloa mukaan iloiseen seuraan. Jaana Minkkinen Joensuun Yliopiston Alumnit ry. puheenjohtaja Länsikairan Poron osakkaina on seitsemän Palojärven paliskunnan poromiestä, joitten lihat leikataan ja osa jalostetaan kylmäsavutuotteiksi ja makkaraksi. Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan. Jos puhuttaisiin poroisäntien tuottamasta lihasta, tuotteiden menekki ei laskisi yllättäen. Metsästysretkien houkuttavuutta taas lisää, jos veneessä vallitsee kuri ja järjestys: metsästäjät ampuvat yksi kerrallaan. 19