1 HOIVAYRITTÄJÄVALMENNUSHANKKEEN KOULUTUKSET KANTA-HÄMEESSÄ 2009 2011 Alla kuvatut koulutusmoduulit sisältävät koulutusta, seminaareja sekä pienhmätyöskentelyä. Opintojen kertymistä seurataan erillisellä opintokortilla. Hanke toimii Kanta- ja Päijät- Hämeessä. Hankkeeseen osallistuminen maksaa aloittaville ja alle 10 htv työllistäville yrityksille 80 euroa/ osallistuja, yli 10 htv työllistäville 120 euroa/ osallistuja. Yrityskohtaisesta maksusta kysy projektipäälliköltä. Maksu on sama riippumatta siitä, moneenko valmennusohjelman päivään osallistuu, mutta samalla osallistumismaksulla voi halutessaan osallistua kaikkiin hankkeen tapahtumiin. Osallistumismaksu ei kata opinto- ja benchmarkkausmatkoja, ne veloitetaan erikseen. Rahoittajan osuus opintomatkojen kustannuksista on noin 50 %. Koulutuspäivien jälkeen hmissä sovitaan erikseen pienhmätyöskentelypäivät, jolloin opittua tietoa voidaan syventää ja soveltaa yksityiskohtaisemmin. Koulutusten ja pienhmätyöskentelyn myötä saat perusteet laatia itsellesi hoivayritystoimintaan sopivia työvälineitä. Ellei muuta ole erikseen mainittu, kaikki alla listatut koulutukset pidetään Kanta-Hämeessä Hämeenlinnan Cumulus-hotellissa, osoitteessa Raatihuoneenkatu 16 18, Hämeenlinna. Koulutuksiin ilmoittautumiset hankesihteeri Tiina Mäkelälle p. 020 747 3011 tai tiina.makela@proagria.fi. Lisätietoa hankkeesta antaa projektipäällikkö Elina Laiho p. 020 747 3081 tai elina.laiho@proagria.fi. Hankkeen esittely löytyy osoitteesta www.proagria.fi/hame. KEVÄT 2010 OMAN LIIKETOIMINNAN SUUN- NITTELU JA KEHITTÄMINEN 14.1. 15.4.2010 Koulutuskokonaisuus soveltuu sekä aloittavalle yrittäjälle että toimintaansa kehittävälle yrittäjälle. Minustako yrittäjä? to 14.1.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ke 6.1.2010 mennessä kouluttajina Satu Nurmi sekä yrittäjä Anton Palmu, Keravan Palmukoti KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan sosiaali- ja terveysalan pienyrittäjyyteen. Määritellään omat voimavarat, vahvuudet ja heikkoudet. Hoiva-alan toimintaympäristön erityispiirteet to 28.1.2010 klo 12.30 16.00 ilmoittautumiset ke 20.1.2010 mennessä kouluttajina Satu Nurmi, sekä kehityspäällikkö Ulla-Maija Laiho, Työja elinkeinoministeriö KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan sosiaali- ja terveysalan pienyrittäjyyteen sekä toimialan toimintaympäristöön laajemmin. Miten liikeidea ja swot-analyysi tehdään to 11.2.2010 klo 16.00 19.30 ilmoittautumiset ke 3.2.2010 mennessä KUVAUS: Koulutuksessa syvennetään toimintaympäristön erityispiirteitä ja etsitään sen kautta oman liikeidean mahdollisuuksia sekä kehittämiskohteita. Lisäksi käydään ideat läpi SWOT- analyysin avulla. Yrityksen tavoitteet ja strategiset kumppanuudet
to 18.2.2010 klo 16.00 19.30 ilmoittautumiset ke 10.2.2010 mennessä KUVAUS: Koulutuksessa pohditaan vastauksia kysymyksiin: Kumppanuutta tarvitaan, mutta millaista? sekä Miten määrittelen tavoitteet ja miten ne vaikuttavat kumppanuuksien valintaan ja hallintaan? Strateginen ajattelu kilpailukeinona to 11.3.2010 klo 16.00 19.30 ilmoittautumiset ke 3.3.2010 mennessä KUVAUS: Koulutuksessa pohditaan Miten voin pärjätä kilpailussa? ja vahvistetaan strategista ajattelua oppimisen ja kehittymisen näkökulmasta. Yrityksen perustaminen ja yhtiömuodot to 15.4.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ke 7.4.2010 mennessä KUVAUS: Koulutuksessa käydään läpi hoivayrityksen perustamisen vaiheet sekä tutustutaan yhtiömuotoihin Yrityksen toiminta ja tavoitteet Miltä minun yritykseni näyttää ke 2.6.2010 klo 16.00 19.30, kahden päivän koulutuspaketti ilmoittautumiset to 27.5.2010 mennessä kouluttajina mm. Satu Nurmi ja Ulla Kuusonen, KUVAUS: Koulutuksen aikana käydään läpi toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita sekä oleellisimmat talouden tunnusluvut. Taloussuunnittelu lyhyellä ja pitkällä aikavälillä to 3.6.2010 klo 16.00 19.30, kahden päivän koulutuspaketti ilmoittautumiset to 27.5.2010 mennessä kouluttajina mm. Satu Nurmi ja Ulla Kuusonen, KUVAUS: Koulutuksessa käydään läpi hinnoittelua, investointeja ja rahoitusta. Lisäksi syvennetään Yrityksen toiminta ja tavoitteet -jaksolla opittuja asioita. JOHTAMINEN JA TOIMINNAN HALLINTA 1.2. 20.4.2010 Tavoitteena on kehittää henkilökohtaisia johtamisvalmiuksia pienyrityksessä sekä löytää toiminnan hallinnan ja kehittämisen työkaluja. Koulutusjakson perusteena on ISO 9001- järjestelmä. Laatuajattelun perusteet ma 1.2.2010 klo 16.00 20.00 ilmoittautumiset pe 22.1.2010 mennessä kouluttajina Päivi Meronen ja Isto Vanhamäki, KUVAUS: Koulutus johdattaa laatuajatteluun eli mitä laatujärjestelmä tarkoittaa, miksi laatujärjestelmä tehdään ja mikä on laatukäsikirjan rooli. Illan aikana käydään läpi yrityksen johtamisen näkökulmasta termit strategia ja visio, mitä ne tarkoittavat ja miksi ne ovat yritykselle tärkeitä. Johtaminen perustuu mitattaviin tavoitteisiin ja tuloksiin ke 10.2.2010 klo 16.00 20.00 ilmoittautumiset ti 2.2.2010 mennessä kouluttajina Terhi Mäkilä ja Isto Vanhamäki, KUVAUS: Koulutuksessa opitaan yrityksen vuosisuunnittelun merkitys ja pohditaan, miksi omalle toiminnalle on hyvä asettaa tavoitteita. Opintojakson aikana perehdytään tavoitteiden seurantaan ja siihen, miten niistä saatavaa tietoa voidaan käyttää johtamisen tueksi. Asiakas on nro 1 - Asiakkuuden hallinta ti 9.3.2010 klo 16.00 20.00 ilmoittautumiset ma 1.3.2010 mennessä kouluttajina Riitta Kinnari ja Päivi Meronen, sekä yrittäjä Anton Palmu, Keravan Palmukoti KUVAUS: Koulutuksessa pohditaan kuka on yrityksen asiakas, maksaja vai hoidettava? Käydään läpi asiakkaalle suunnatun viestinnän keinoja ja mietitään, miten viestinnällä voidaan lisätä luottamusta. Tunnista ja ennakoi yrityksesi toiminnan riskit ti 13.4.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ma 5.4.2010 mennessä kouluttajina Riitta Kinnari ja Terhi Mäkilä, KUVAUS: Koulutuksessa opitaan tunnistamaan riskit ja keinoja niiden hallintaan. Arvioidaan oman yrityksen toimintaa riskienhallinnan näkökulmasta. Saadaan ulkopuolinen arviointi yrityksen toiminnan riskeistä. Toimiva arki hoivayrityksessä ti 20.4.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ma 12.4.2010 mennessä kouluttajina Päivi Meronen ja Satu Nurmi, 2
3 KUVAUS: Koulutuksessa pohditaan, miten asiakastarpeiden täyttämisestä päästään asiakkaiden tyytyväisyyteen. Tutustutaan liiketoiminnassa tarvittaviin tukitoimintoihin. Lisäksi osataan tunnistaa liiketoiminnassa syntyvät poikkeamat sekä pohditaan miten virheiden toistuminen voidaan estää. Henkilöstö voimavarana ma 31.5.2010 klo 16.00 20.00 ilmoittautumiset pe 21.5.2010 mennessä kouluttajina mm. Satu Nurmi, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksessa pohditaan ymmärtämään henkilöstöresurssien suunnittelun ja kehittämisen merkitys. Lisäksi sisäistetään organisaation vastuut ja valtuudet sekä pohditaan mitkä ovat henkilöstön roolit ja pelisäännöt yrityksessä. Illan aikana opitaan tuntemaan myös henkilöstöjohtamisen merkitys. RAVITSEMUS JA HYGIENIA 27.4.2010 Hygienia haasteena ti 27.4.2010 klo 16.00 19.30 ilmoittautumiset ma 19.4.2010 mennessä kouluttajana Riitta Kinnari, KUVAUS: Koulutuksessa perehdytään elintarvikehygieniaan ja siihen liittyvään omavalvontaan. Opitaan ymmärtämään siistin työympäristön ja työhygienian merkitys. Käydään läpi yrittäjän vastuut ja velvollisuudet sekä elintarvikkeisiin liittyvät hygieniaosaamisvaatimukset. Opintojakson aikana lisätään tietämystä siitä, miten siivoaminen ja jätehuolto on tarpeen yrityksessä järjestää. TALOUSHALLINTO: YRITYKSEN KIRJANPITO JA VEROTUS 11.5.2010 Aloittavan yrityksen verotus ja kirjanpito ti 11.5.2010 klo 16.00 19.30 ilmoittautumiset ma 3.5.2010 mennessä kouluttajana Taina Pöllönen, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksessa käydään läpi aloittavan pienyrittäjän verotus ja kirjanpitoasiat sosiaali- ja terveysalalla. Tavoitteena on hahmottaa myös riskit ja mahdollisuudet aloitustilanteessa. Tilinpäätöksen analysointi ja tunnusluvut, budjetointi edellisten tilikausien perusteella sekä yrityksen hallinto to 27.5.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ke 19.5.2010 mennessä kouluttajana Ulla Kuusonen, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksen aikana harjoitellaan tilinpäätöstietojen analysointia ja poimitaan tunnusluvut sekä perehdytään asiakirjojen hallintaan ja tutustaan Internetissä toimivaan YritysTulkki-sivustoon. TOIMIVA YMPÄRISTÖ 5.5.2010- Toiminnallinen ja kuntouttava ympäristö koostuu kolmesta koulutuskokonaisuudesta: 1. Tutustumisjakso eläinavusteisen terapian maailmaan, 5.-7.5.2010 2. Eläimet mukana ihmisten hoivassa ja kuntoutuksessa (esittely s. 4) 3. Puutarhan ja luonnon kuntouttava vaikutus (esittely s. 4) Tutustumisjakso eläinavusteisen terapian maailmaan ke-pe 5.-7.5.2010, joka päivä klo 9.00 17.00 ilmoittautumiset ma 19.4.2010 mennessä. KOULUTUS ON TÄYNNÄ! koulutus pidetään Vihdissä Savikon Tilalla, koulutuksen järjestää Oy Cavesson Ldt lisätietoa: Satu Nurmi, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan kokemuksellisen, luonto- ja eläinavusteisen sosioemotionaalisen oppimisen, kuntoutuksen ja terapian työskentelymenetelmiin. Koulutus voidaan hyväksilukea osaksi AASELohjaajakoulutusta, lisätietoa ohjaajakoulutuksesta: www.savikontila.fi www.cavesson.com Kolmipäiväiseen koulutukseen osallistumisesta peritään erillinen osallistumismaksu, joka on noin 300, summa tarkentuu tammikuussa 2010. Matkat, ruokailut ja mahdollisen majoittumisen osallistujat maksavat itse. OPINTOMATKAT JA BENCH- MARKKAUS 28.5.2010- Kotimaan opintomatka Pirkanmaan kautta Etelä-Pohjanmaalle pe-la 28. 29.5.2010 ilmoittautumiset ma 17.5.2010 mennessä vastuuhenkilö Satu Nurmi KUVAUS: Kahden päivän opintomatkalla käydään tutustumassa hoiva-alan kohteisiin, mm. lastensuojelun ja ikäihmisten asumispalveluja tuottaviin yrityksiin. Matkan aikana vahvistuu osallistujien käsitys hoi-
4 vayrittäjyydestä. Matkalla luodaan yhteistyömahdollisuuksia sekä verkostoidutaan. Yöpyminen tapahtuu Alavudella laadukkaalla Ouran Loma-nimisellä maatilamatkailutilalla, lisätietoa: www.ouranloma.fi Matkalle osallistumisesta peritään 170 :n opintomaksu. ------------------------------------------------------- SYKSY 2010 TOIMIVA YMPÄRISTÖ 29.9.2010 Esteettömyys, lainsäädäntö, ohjeet ja suositukset ma 13.9.2010 klo 16.30 19.30 ilmoittautumiset ma 6.9.2010 mennessä kouluttajat: Isto Vanhamäki ja Alpo Jokela, KUVAUS: Koulutuksessa opitaan tuntemaan toimintaympäristöön liittyvät säädökset, jotka koskevat hoiva-alan yrityksen eri asiakashmiä. Opintojakson aikana perehdytään esteettömään ympäristöön ja siihen, mitä laadukkuus toimintaympäristössä tarkoittaa. Opitaan arvioimaan erityishmien tarpeet ja osataan ottaa ne huomioon yritystoiminnan suunnittelussa. Hyvä yritysympäristö to 16.9.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ke 8.9.2010 mennessä kouluttajana Virpi Kirjavainen, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksessa opitaan ymmärtämään ympäristön yleisilmeen ja viihtyisyyden merkitys. Opitaan, mitä tulee ottaa huomioon opastusta, pysäköintialueita, jätehuoltoa ja rakenteita suunniteltaessa. Lisäksi opitaan miten piha-alueista tulee kasvivalintojen ja suunnittelun avulla helppohoitoisia. Hyvä yritysympäristö Koulutukseen liittyvä opintoretki la 28.8.2010, retki peruttu ilmoittautumiset su 15.8.2010 mennessä vastuuhenkilönä Virpi Kirjavainen, ProAgria Häme KUVAUS: Retkellä tutustutaan yrityskohteisiin, jotka sijaitsevat maaseutumaisessa ympäristössä ja joissa ympäristöön on kiinnitetty erityistä huomiota. Kohteita ovat mm. Espoossa sijaitsevat Kustaankartanon vanhustenkeskus sekä Maunulanpolku. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset sekä erityisruokavaliot: Virpi Kirjavainen, ProAgria Häme p. 0400 737 837 tai virpi.kirjavainen@proagria.fi. Retkelle osallistumisesta peritään 10 :n opintomaksu, joka sisältää kuljetuksen, opastukset kohteissa ja kahvit. Lisäksi retkellä on mahdollisuus omakustanteiseen lounaaseen. Retkibussin kyytiin voit tulla Lahdesta klo 7.30 tai Hämeenlinnasta klo 8.30. Paluu Hämeenlinnaan noin klo 17.00 ja Lahteen noin klo 18.00. LISÄTIETOJA: yritysympäristö-koulutukseen liittyvät pienhmät ke 8.9.2010 klo 17.00 19.00, paikka: Hämeen Tukikoti Oy, Marssitie 40, Hämeenlinna. Ilmoittautumiset pe 3.9.2010 mennessä, peruttu ke 15.9.2010 klo 17.00 19.00, paikka: Mallusjoen Lepokoti, Mallusjoentie 349, Mallusjoki. Ilmoittautumiset pe 10.9.2010 mennessä ke 29.9.2010 klo 17.00 19.00, paikka: Perhekoti Lilli Oy, Sahamäentie 10, Heinämaa/ Orimattila. Ilmoittautumiset pe 24.9.2010 mennessä ke 6.10.2010 klo 17.00 19.00, paikka: TerapiaLampola/ Aulispalvelut, Silakkamäentie 412, Riihimäki. Ilmoittautumiset ke 15.9.2010 mennessä ma 18.10.2010 klo 17.00 19.30, paikka: Iittalan puutarha, Puutarhakulma 2, Iittala. Ilmoittautumiset ke 13.10.2010 mennessä. Kaikissa pienhmäkohteissa käydään läpi esimerkkiyritysten ympäristöön liittyviä asioita, mm. mietitään pihan mahdollisuuksia ja ympäröivän luonnon hyödyntämistä sekä pohditaan pihan esteettömyyttä. 29.9. pienhmässä rakennusteknisissä asioissa opastaa myös ProAgrian rakennusinsinööri Alpo Jokela. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Virpi Kirjavainen, ProAgria Häme virpi.kirjavainen@proagria.fi tai p. 0400 737 837. Toiminnallinen ja kuntouttava ympäristö koostuu kolmesta koulutuskokonaisuudesta: 1. Tutustumisjakso eläinavusteisen terapian maailmaan, 5.-7.5.2010 2. Eläimet mukana ihmisten hoivassa ja kuntoutuksessa 21.9.2010 3. Puutarhan ja luonnon kuntouttava vaikutus 28.9.2010 Eläimet mukana ihmisten hoivassa ja kuntoutuksessa ti 21.9.2010 klo 16.30 19.30 ilmoittautumiset ma 13.9.2010 mennessä kouluttajina asiantuntijat Leena Kalalahti ja Tiina Läksy sekä terapiakoirat Tyyne ja Lyyli, Suomenhevoskeskus Loimihaka KUVAUS: Koulutuksen tarkoituksena on herättää mielenkiintoa eläinten hyödyntämiseen hoivayrityksissä. Kokemusten mukaan eläinten seura lisää hyvinvointia, tunteita ja elämyksiä. Ihmisten ja eläinten vuorovaikutuksen emotionaaliset ja myönteiset puolet vaikuttavat terapeuttisesti erityistä tukea tarvitseviin henkilöihin. Puutarhan ja luonnon kuntouttava vaikutus ti 28.9.2010 klo 17.00 19.30 ilmoittautumiset ma 20.9.2010 mennessä kouluttajana maatalous- ja metsätieteiden tohtori, suunnittelija Erja Rappe, Marttaliitto KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan terapeuttiseen puutarhatoimintaan sekä opitaan tiedostamaan puutarhan ja luonnon kuntouttava ja rauhoittava vaikutus.
5 RAVITSEMUS JA HYGIENIA - 11.10.2010 Maukasta ruokaa ammattitaidolla to 30.9.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ke 22.9.2010 mennessä kouluttajana Riitta Kinnari, KUVAUS: Koulutuksessa saadaan vinkkejä maukkaan ruuan valmistukseen. Taloudellisuus ruuan valmistuksessa on tärkeää, opintojaksolla harjoitellaan suunnittelemaan ravitsevia aterioita, jotka ovat asiakkaan mielestä sopivan hintaisia ostaa ja samalla yrittäjälle kannattavia valmistaa. Jokainen ruokailu on aina elämys! Ravitsemus ja ruoka eri ikäkausina ma 11.10.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ma 4.10.2010 mennessä kouluttajana Riitta Kinnari, KUVAUS: Koulutuksessa opitaan ymmärtämään ravitsemuksen vaatimukset ihmisen eri ikäkausina, voidakseen hyvin nuoret tarvitsevat ravintosisällöltään erilaista ruokaa kuin vanhukset. Ruuan valmistuksessa myös erityishmät on otettava huomioon. Hyvä ruoka tuo hyvän mielen. HOIVAPALVELUJEN EDELLY- TYKSET JA PROFILOINTI 3.11.2010 Hoivayrityksen toimintatilojen suunnittelu ti 26.10.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ma 18.10.2010 mennessä kouluttajana Alpo Jokela, KUVAUS: Koulutuksessa opitaan arvioimaan yrittäjän näkökulmasta rakennuskustannuksia ja tekemään alustavia laskelmia. Tutustutaan rakentamisen suunnitteluohjeistoon sekä suunnitelma-asiakirjoihin. Perehdytään siihen, mitä hoivayrityksen toimintatiloihin liittyviä vaatimuksia viranomaisilla on, eli esimerkkien kautta käydään läpi soveltuvatko olemassa olevat rakennukset hoivayritystoimintaan. Opintojakson aikana lisätään tietämystä tilojen huoltotarpeesta, ja siitä miten tilojen käyttöaste ja ylläpidon taso tähän vaikuttavat. Ymmärretään rakennuksen tarkastamisen tärkeys ja pohditaan, mitä kustannuksia korjaustoimista syntyy. Palvelujen tuotteistamisella kilpailuetua ke 3.11.2010 klo 16.30 19.00 ilmoittautumiset ti 26.10.2010 mennessä kouluttajana Isto Vanhamäki, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksessa perehdytään kokonaisvaltaiseen palvelujen tuotteistamiseen. Opitaan hyödyntämään ympärillä olevia muita toimijoita oman palvelun parantamiseksi ja monipuolistamiseksi. Opintojakson aikana tutustutaan keinoihin, joilla voidaan saavuttaa kilpailuetua: opitaan erottumaan muista ja uskalletaan pohtia yhteistyön mahdollisuuksia muiden yritysten kanssa. Koulutuksen myötä ymmärretään lisäarvo, jota palvelutuote voi asiakkaalleen tarjota, kun siihen lisätään järkevästi hyödyllisiä elementtejä hoiva-alan ulkopuolelta. LISÄTIETOJA: koulutukseen liittyvät pienhmät pidetään ke 24.11.2010 sekä ke 8.12.2010 klo 16.30 18.30 ProAgria Hämeen Hämeenlinnan toimistolla. LAINSÄÄDÄNTÖ 5.10. 9.11.2010 Työnantajaa ja työntekijää koskeva lainsäädäntö ti 5.10.2010, koulutus peruttu ilmoittautumiset ma 27.9.2010 mennessä kouluttaja: Tuomas Mänttäri, liittojohtaja, varatuomari, Sosiaalialan Työnantaja- ja Toimialaliitto KUVAUS: Koulutuksessa käsitellään työehtosopimusta ja työsuhdeasioita. Tarkoituksena on oppia hallitsemaan työajan käyttöä ja määrittämään resurssien riittävyyttä. Opintojakso auttaa myös ymmärtämään palkanlaskennan perusteita lainsäädännön näkökulmasta. Valvonta- ja ilmoitusmenettely ti 9.11.2010 klo 16.30 19.30 ilmoittautumiset ma 1.11.2010 mennessä kouluttajana Jaana Ylähollo, ylitarkastaja, Etelä-Suomen Aluehallintovirasto KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan siihen, mitä erityispiirteitä sosiaali- ja terveysalan valvonta- ja ilmoitusmenettelyyn liittyy. JOHTAMINEN JA TOIMINNAN HALLINTA LISÄTIETOJA: Laatukäsikirjan laadintaan liittyvä pienhmä kokoontuu ma 18.10.2010, ti 16.11.2010 sekä ti 14.12.2010 klo 17.00 19.00 ProAgria Hämeen Hämeenlinnan toimistolla (Vanajantie 10 B, Hämeenlinna). TALOUSHALLINTO: YRITYKSEN KIRJANPITO JA VEROTUS 23.11.2010
6 Toimivan yrityksen verotussuunnittelu ja verotuksen erityiskysymykset ti 23.11.2010 klo 16.30 20.00 ilmoittautumiset ma 15.11.2010 mennessä kouluttajana Taina Pöllönen, ProAgria Häme KUVAUS: Koulutuksessa käydään läpi verotussuunnittelun merkitys ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Samalla huomioidaan hoivayrittäjyyden ominaispiirteet ja erityiskysymykset. OPINTOMATKAT JA BENCH- MARKKAUS Katso myös Toimiva ympäristö - koulutusmoduulin opintoretki (s. 4) Opintoretki Eduskuntatalolle ma 9.8.2010 ilmoittautumiset su 1.8.2010 mennessä vastuuhenkilö Satu Nurmi KUVAUS: Yhden päivän retki Helsinkiin Eduskuntatalolle sekä Sosiaalialan Työnantaja- ja Toimialaliittoon. Matkan aikana tapaamme sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulan. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset sekä mahdolliset erityisruokavaliot: Satu Nurmi, ProAgria Häme p. 020 747 3081 tai satu.nurmi@proagria.fi. Retkelle osallistumisesta peritään 10 :n opintomaksu, joka sisältää kuljetuksen, opastukset kohteissa ja kahvit. Lisäksi retkellä on mahdollisuus omakustanteiseen lounaaseen. Retkibussin kyytiin voit tulla Hämeenlinnasta klo 8.00 tai Lahdesta klo 9.15. Liityntäkuljetus myös Forssasta klo 7.00. Benchmarkkausretki joulukuussa 2010 vastuuhenkilö Elina Laiho, KUVAUS: Yhden päivän retki. Matkan tarkoitus on oppia uusia asioita ja verkostoitumalla hankkia uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita lähialueen yritys- ja sidoshmäyhteistyön avulla. ------------------------------------------------------- KEVÄT 2011 JOHTAMINEN JA TOIMINNAN HALLINTA Esimiesvalmennus kouluttaja: avoin, vastuuhenkilönä Elina Laiho, KUVAUS: Koulutuksessa opitaan esimiestyön perusteet, mm. mikä on esimiehen rooli ja mitä taitoja häneltä vaaditaan. Lisäksi käydään läpi vaativia esimiestilanteita, esim. miten toimia ristiriitatilanteissa. LAINSÄÄDÄNTÖ Toimintaa sääntelevät lait, ohjeet ja suositukset sekä eettiset kysymykset kouluttaja: avoin, vastuuhenkilönä Elina Laiho, KUVAUS: Koulutuksen keskeisiä asioita ovat lainsäädännön tuomat vaatimukset sekä oikeudet ja velvollisuudet toiminnan, työntekijän ja työnantajan sekä asiakkaan näkökulmasta. Hankinta- ja kilpailutusosaaminen koostuu 3-4 koulutuskokonaisuudesta: 1. Hankintaprosessi 2. Tuottajien myyntikouluilta 3. Tuottajien yhteenvetopäivä 4. Varapäivä lisäohjausta varten Hankintaprosessi KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan kilpailutuksen valmisteluun ja tuottajien mukaan pääsyn mahdollisuuksiin sekä hankintaprosessiin vaikuttamiseen. Käydään läpi erilaiset hankintamenettelyt sekä tarjouspyynnön tekeminen ja siihen vastaaminen. Tuottajien myyntikouluilta KUVAUS: Koulutuksessa käydään läpi hoivapalvelujen tuotteistus- ja hinnoittelutilanne suhteessa vallitsevaan tarjouskilpailutuotteistukseen sekä tarkastellaan markkinasegmenttiä ja opetellaan oman liikeidean kirkastamista. Tuottajien yhteenvetopäivä KUVAUS: Koulutuksessa opitaan miten tarjouskilpailuprosessissa voi menestyä sekä käydään läpi sopimusjuridiikkaan liittyviä yleisiä asioita, laadunvalvontaa sekä hinnankorotusperusteita. Varapäivä lisäohjausta varten KUVAUS: Varalla yksi koulutusilta hmän tarpeiden mukaan, mikäli lisäohjausta ja harjoituksia tarvitaan.
7 MARKKINOINTIVIESTINTÄ Markkinoinnin perusteet KUVAUS: Koulutuksessa perehdytään markkinoinnin perusteisiin ja opitaan, mitä yrityskuva, imago, brändi tarkoittavat. Tavoitteena on ymmärtää, miten viestintä auttaa palvelujen myynnissä. Opintojakson aikana saadaan yleiskuva markkinointisuunnitelman tekemisestä ja merkityksestä Markkinoinnin välineet ja kilpailukeinot KUVAUS: Koulutuksessa saadaan valmiudet siihen, miten markkinointiviestintää kannattaa kohdentaa eri asiakkaille. Opitaan tuntemaan viestinnän välineet. Valloita vaativa asiakas KUVAUS: Koulutuksessa tutustutaan asiakaspalvelun toimintatapoihin ja ymmärretään asiakaspalveluosaamisen merkitys. Lisäksi harjoitellaan vaativia asiakaspalvelutilanteita. OPINTOMATKAT JA BENCH- MARKKAUS Ulkomaan opintomatka 2011 hanke järjestää opintomatkan Irlantiin vastuuhenkilö Elina Laiho KUVAUS: Matkalla tutustutaan hoivayrittäjyyteen Irlannissa ja samalla ammennetaan uusia ideoita omaan työhön sekä luodaan kansainvälisiä kontakteja. Benchmarkkausretket ajankohta tarkentuu myöhemmin vastuuhenkilö Elina Laiho KUVAUS: Yhden päivän retki. Matkan tarkoitus on oppia uusia asioita ja verkostoitumalla hankkia uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita lähialueen yritys- ja sidoshmäyhteistyön avulla.