1 TUUSNIEMEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ
2 I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään kunnan hallinnosta. Tämän säännön ohella kunnan toimintoja ohjataan seuraavilla asiakirjoilla: - valtuuston työjärjestys - sosiaalitoimen johtosääntö - sivistystoimen johtosääntö - teknisen toimen johtosääntö 2 Kunnan toiminta-ajatus ja tavoitteet Kunnan toiminta-ajatus ja tavoitteet asetetaan talousarviossa vuosittain. II HENKILÖSTÖ-ORGANISAATIO 3 Toimialajako ja yleiset tehtävät Kunnan henkilöstön toimialajako on seuraava: TOIMIALA Keskushallinto Sosiaalitoimi Sivistystoimi Tekninentoimi TOIMIALAJOHTAJA hallintojohtaja sosiaalijohtaja lukion ja yhtenäiskoulun rehtori tekninen johtaja Toimialoista vastaavat toimialajohtajat. Toimialojen yleisenä tehtävänä on huolehtia oman toiminnan yleisestä kehittämisestä, talouden suunnittelusta, tuloksellisesta toiminnasta, seurannasta ja raportoinnista sekä menojen suorittamisesta ja tulojen perinnästä. Toimialan sisäisten vastuualueiden on huolehdittava omalta osaltaan edellisessä momentissa tarkoitetuista tehtävistä. Henkilöiden asemasta ja tehtävistä päättää lähiesimies tai hänen ollessaan estynyt lähiesimiehen esimies. Kunnanjohtaja päättää toimialojen välisestä työvoiman käytöstä ja toimialajohtaja sisäisestä työvoiman käytöstä. Kunnanjohtajan estyneenä ollessa ko. asiasta päättää hallintojohtaja.
3 Kunnanhallituksella ja kunnanjohtajalla on oikeus antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita henkilöiden asemasta tai suoritettavista tehtävistä. 4 Kunnanjohtajan ratkaisuvalta 1. käyttää kunnan puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta sekä edustaa kuntaa asemavaltuutuksella muiden yhteisöjen kokouksissa 2. päättää yleisesti kuntaa koskevien tiedotus-, neuvottelu- ja edustustilaisuuksien järjestämisestä 3. päättää työryhmän asettamisesta ja ohjausryhmän jäsenten nimeämisestä 4. päättää kuntaa koskevien lausuntojen antamisesta 5. päättää, ettei kunta käytä etuosto-oikeuttaan 6. päättää kunnan vaakunan käyttöoikeudesta 7. päättää kunnan pöytästandaarin luovuttamisesta 5 Hallintojohtajan ratkaisuvalta 1. toimii kunnanhallituksen ja valtuuston sekä keskushallinnon alaisten toimikuntien valmistelijana, sihteerinä ja täytäntöön panijana, ellei kunnanhallitus muuta päätä 2. koordinoi palkkatuella palkattavan henkilöstön ottamisesta 3. päättää asuntotuotantolakiin ja perusparannuslakiin liittyvien asioiden ratkaisemisesta 4. päättää joukkoliikenteeseen liittyvien asioiden ratkaisemisesta 5. koordinoi koko henkilöstöä koskevia asioiden hallinnointia 6. toimii kunnanjohtajan sijaisena, työsuojelupäällikön sijaisena ja palkkaasiamiehenä ellei kunnanhallitus muuta päätä 7. vastaa kunnan sisäisistä ja ulkoisista kehittämistoimenpiteistä yhdessä kunnanjohtajan kanssa 8. vastaa kirjanpidon ja palkka-asioiden operatiivisesta toiminnasta 9. toimii talous- ja tietohallinnon vastuuhenkilönä
4 10. päättää työkokemus- ja ammattialalisien sekä vuosisidonnaisten lisien myöntämisestä 11. päättää tilapäisen luoton ottamisesta talousarvion tai kunnanhallituksen antamien rajojen puitteissa 12. päättää keskushallinnon saatavien poistamisesta tileistä niiden saatavien osalta, joista on saatu perintätoimiston luottotappiokirjaussuositus tai ulosottomenettelyllä päätös asiakkaan maksukyvyttömyydestä 6 Toimialajohtajien ratkaisuvalta 7 Johtoryhmä 8 Henkilöstökokoukset Toimialajohtajien ratkaisuvallasta on määrätty jokaisen toimialan johtosäännössä. Kunnassa toimii johtavien viranhaltijoiden yhteiselimenä johtoryhmä, jonka jäsenet kunnanjohtaja nimeää. Kunnanjohtaja johtaa johtoryhmän työskentelyä. Johtoryhmä osallistuu keskeisten asioiden valmisteluun sekä suunnittelu- ja kehittämistyöhön. Johtoryhmän tehtävänä on toimia poikkihallinnollisesti ja sovittaa yhteen toimialueiden toimintaa niin, että kunnan kokonaistavoitteet toteutuvat. Laajoissa henkilöstöä koskevissa asioissa ammattijärjestöjen nimeämällä henkilöstön edustajalla on kutsuttaessa oikeus olla läsnä johtoryhmän kokouksessa. Kunnanjohtajan tulee kutsua kokoon henkilöstökokouksia, milloin kunnan toimintojen suunnittelu, tavoitteiden saavuttaminen tai tiedottaminen sitä edellyttävät. Toimialajohtajan ja vastuualueen esimiehen tulee edellisessä momentissa edellytetyllä tavalla kutsua kokoon toimialueensa tai vastuualueensa henkilöstökokouksia. Henkilöstöllä on myös oikeus esittää henkilöstökokouksen koollekutsumista koko henkilöstöä, toimialaa tai vastuualuetta koskevissa asioissa.
5 III TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA 9 Henkilöstövalinnat Henkilöstövalinnat toteutetaan henkilöstösuunnitelman ja talousarviomäärärahojen mukaisesti. Kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan, lukion ja yhtenäiskoulun rehtorin, hallintojohtajan, sosiaalijohtajan ja teknisen johtajan ottamisesta. Kunnanjohtaja ja toimialajohtajat päättävät kumpikin erikseen välittömässä alaisuudessaan toimivan henkilöstön valinnasta sekä myös muun alaisensa henkilöstön valinnasta, jollei ole tältä osin siirtänyt päätösvaltaa edelleen vastuualueen vastuuhenkilölle. Kunnanhallitus voi kuitenkin ottaa väliaikaisen hoitajan kunnanjohtajan tai toimialajohtajan virkaan. Koeajan määräämisestä ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. 10 Virantoimituksesta pidättäminen Viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä päättää hallitus. Väliaikaisesta virasta pidättämisestä päättää kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan virasta pidättämisestä päättää valtuusto. 11 Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen Palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. 12 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Kunnanjohtaja ja toimialajohtaja (kumpikin erikseen) ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat: 1. myöntävät vuosiloman 2. myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen nojalla ehdoton oikeus
6 3. myöntävät harkinnanvaraisen palkattoman virkavapauden/työloman enintään 180 kalenteripäiväksi kerrallaan ja vuorotteluvapaan 4. antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työntekijälle matkamääräyksen; sekä 5. velvoittavat tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varallaoloon 6. terveydentilaa koskevien tietojen pyytäminen ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määrääminen 7. sivutoimiluvat IV LUOTTAMUSHENKILÖ-ORGANISAATIO 13 Luottamushenkilö-organisaatio Kunnan luottamushenkilö-organisaation muodostavat kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, tarkastuslautakunta sekä seuraavilla toimialoilla toimivat lautakunnat ja toimikunnat: Keskushallinnon toimiala: Keskusvaalilautakunta Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta Palkkatoimikunta Sosiaalitoimen toimiala: Sosiaalilautakunta Sivistystoimen toimiala: Sivistyslautakunta Teknisen toimen päävastuualue: Tekninen lautakunta 14 Kunnanhallitus, tehtävät ja esittely Kunnanhallitukseen kuuluu seitsemän (7) jäsentä, joiden keskuudesta valtuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kunnanhallitukseen voidaan valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Kunnanhallituksen esittelijänä toimii kunnanjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan hallintojohtaja. Mikäli hänkin on estynyt, esittelijänä toimii kunnanhallituksen erikseen määräämä johtava viranhaltija. Yksittäistapauksessa viranhaltijaesittelijän ollessa estynyt kunnanhallitus voi määrätä esittelijäkseen myös puheenjohtajan.
7 Kunnanhallituksen tehtäväalueet ovat kunnan: 1. palvelutoiminnasta sekä hallinnosta ja taloudesta vastaaminen 2. kehittämistoiminta ja elinkeinopolitiikka 3. edunvalvonta ja sidosryhmäyhteistyö Lisäksi kunnanhallitus vastaa Kuntalain 23 :n mukaisista muista tehtävistä. 15 Kunnanhallituksen ratkaisuvalta Muualla kunnanhallituksen ratkaistavaksi säädettyjen ja määrättyjen asioiden lisäksi ja jollei muussa säännössä toisin määrätä, kunnanhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat: 1. selityksen antamista kunnanvaltuuston puolesta valtuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen, jos se voi yhtyä valtuuston päätökseen 2. tonttien myymistä noudattaen valtuuston antamia yleisperusteita 3. kiinteän omaisuuden ostamista kunnalle 4. asemakaavan toteuttamista varten tarvittavien alueiden, rakennusten ja laitteiden ostamista, myymistä, vaihtamista tai lunastamista 5. irtaimen omaisuuden hankkimista, myyntiä, vuokrausta ja muuta käytettäväksi luovuttamista 6. lykkäyksen myöntämistä tonttien ja muiden alueiden myynti- ja vuokrausehtojen mukaisen rakentamis- tai muun sellaisen velvollisuuden täyttämisestä 7. päättää talousarviomäärärahojen puitteissa hankkeiden ja hankintojen suunnitelmista ja toteutuksesta, joiden kokonaisarvio on yli 1 % kunnan talousarvion loppusummasta valtuuston antamien ohjeiden mukaisesti 8. kiinteän omaisuuden vuokralle antamista ja ottamista 9. asemakaavan muuttamista, milloin kysymyksessä on viemärin tai muun johdon sijoitus, kadun, torin, puiston tai muun alueen nimi tai numero taikka sellainen yhtä rakennuspaikkaa koskeva kaavamuutos, joka ei muuta rakennuspaikan kerrosalaa eikä rakennuspaikalle rakennettavaksi sallittujen rakennusten kerroslukua eikä olennaisesti rakennuspaikan käyttötarkoitusta 10. maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetun kehotuksen antamista maanomistajalle rakentaa asemakaava-alueella sijaitseva rakennuspaikka 11. maksujen ja taksojen määräämistä silloin, kun laissa tai muussa johtosäännössä asiaa ei ole määrätty muulle viranomaiselle
8 12. vahingonkorvauksen myöntämistä tapauksissa, joissa kunta on katsottava korvausvelvolliseksi 13. talousarviolainojen ottamista kunnanvaltuuston päättämissä rajoissa 14. virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyviä asioita, joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa tai muussa laissa, ellei hallintosäännössä ole muuta määrätty. Soveltuvin osin koskee myös työsopimussuhteista henkilöstöä. Palkkatoimikunnasta on määrätty kunnanhallituksen päätöksellä 22.1.2014 13. 15. kunnan omaisuuden vakuuttamista 16. kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden osakepääoman korottamista tai uusmerkintää kunnanvaltuuston antamien ohjeiden ja valtuuston vuosittain talousarvioon hyväksymän määrärahan puitteissa 17. vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden hyväksymistä Kunnanhallitus voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. Kunnanhallituksen tulee viimeistään maaliskuussa antaa valtuustolle kuntalaissa tarkoitettu luettelo kunnan jäsenten edellisenä vuonna tekemistä aloitteista. Kunnanhallituksen puheenjohtaja päättää kunnanjohtajan virkamatkoista ja keskeytysilmoituksista sekä hyväksyy matkalaskut. 16 Lautakunnan yleinen ratkaisuvalta Lautakunta toimialallaan 1. päättää niistä asioista, jotka ovat tarpeen toimialan toiminnan turvaamiseksi sille määrättyjen tavoitteiden saavuttamiseksi 2. päättää toiminnassa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista 3. määrää alaisensa viranhaltijan ratkaisemaan asian, milloin se lain nojalla on lautakunnan määrättävissä 4. päättää talousarvion puitteissa toimialansa hankinnoista sekä irtaimen omaisuuden myynnistä ja käytettäväksi luovuttamisesta siltä osin kuin tehtävää ei ole annettu viranhaltijalle Lisäksi lautakuntien tulee hoitaa kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen sille määräämät muut tehtävät.
9 V KOKOUSMENETTELY 17 Soveltaminen 18 Kokousaika ja paikka Tämän luvun määräyksiä noudatetaan kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus- ja katselmusmiesten kokouksissa. Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. 19 Kokouksen koollekutsuminen 20 Jatkokokous Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat (asialista). Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen kokousta. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus ja velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Jos kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin pyrittävä antamaan tieto jatkokokouksesta. 21 Varajäsenen kutsuminen Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle.
10 22 Kokouksen pitäminen 23 Kokouksen johtaminen Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään asialistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous. 24 Tilapäinen puheenjohtaja Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. 25 Läsnäolo toimielimen kokouksissa Kunnan eri toimielinten kokouksissa on jäsenten, esittelijän ja/tai sihteerin lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus: - kunnanhallituksen kokouksessa valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla - muun toimielimen kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Kunnanhallituksen edustuksesta valtuuston kokouksessa määrätään valtuuston työjärjestyksessä. Nuorisovaltuuston valitsemalla edustajalla on kutsuttaessa läsnäolo- ja puheoikeus sivistys-, sosiaali- ja teknisessä lautakunnan kokouksissa nuoria koskevissa asioissa.
11 26 Kunnanhallituksen edustus muissa toimielimissä Kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja. Edustajaa ei voida määrätä tarkastuslautakuntaan eikä vaaliviranomaisten toimielimiin. 27 Esittely toimielimissä Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruttu, asia on poistettava esityslistalta. Esittelijästä määrätään asianomaisen toimielimen johtosäännössä tai hallintosäännössä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen toimii esittelijänä henkilö, joka muutenkin hoitaa esittelijän virkatehtävät hänen poissa ollessaan. Mikäli esittelijän sijainenkin on estynyt, esittelijänä toimii toimielimen määräämä muu johtava viranhaltija. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. 28 Esteellisyyden toteaminen 29 Äänestys ja vaalit Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi. Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtuuston työjärjestyksessä määrätään. 30 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
12 Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu. Toimielimen pöytäkirjaan merkitään: 1. Järjestäytymistietona: - toimielimen nimi - kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka - läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä - kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Asian käsittelytietona: - asiaotsikko - selostus asiasta - päätösehdotus - esteellisyys - tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu - äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänestyksen tulos - vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos - päätöksen toteaminen - eriävä mielipide 3. Laillisuustietoina: - oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus - puheenjohtajan allekirjoitus - pöytäkirjanpitäjän varmennus - merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta - merkintä nähtävillä pitämisestä, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Pöytäkirjaan liitettävässä oikaisuvaatimusohjeessa annetaan tarpeelliset ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen, valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä ilmoitus ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu. Mitä edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja luottamushenkilön tekemiin päätöksiin. 31 Kunnanhallituksen ja lautakunnan otto-oikeus Asian ottamista kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallituksen, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan lisäksi hallintojohtaja. Asian ottamista lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.
13 32 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen Kunnan viranomaisen on 10 päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. VI KUNNAN TALOUS 33 Talousarvion täytäntöönpano 34 Talousarvion muutokset Valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle tehtäväkohtaiset ja hankekohtaiset toimintatavoitteet, määrärahat ja tuloarvot. Kunnanhallitus ja lautakunta hyväksyvät talousarvioon perustuvat toimiala-, tehtävä- ja vastuukohtaiset käyttösuunnitelmat. Nämä toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida valtuustolle tehdä. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvoihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. 35 Pysyvien vastaavien (käyttöomaisuuden) myynti Taseen pysyvien vastaavien ryhmässä olevan kiinteän omaisuuden myynnistä päättää valtuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti kunnanhallitus. Irtaimen omaisuuden sekä osakkeiden ja osuuksien myynnissä kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
14 36 Poistosuunnitelman hyväksyminen 37 Rahatoimen hoitaminen Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy valtuusto. Pysyvien vastaavien (käyttöomaisuuden) perusparannusmeno lisätään poistamattomaan hankintamenoon, jollei erilliseen poistosuunnitelmaan ole erityistä syytä. Valtuuston hyväksymien suunnitelmapoistojen perusteiden pohjalta kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- ja hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan. Valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista sekä muista sijoitustoimintaan liittyvistä periaatteista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamisen ja sijoitustoimintaa koskevaa toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. 38 Maksujen ja taksojen määrääminen Valtuusto päättää maksujen ja taksojen tasoista ja yleisistä perusteista. Maksuista, taksoista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa muille toimielimille ja viranhaltijoille. 39 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuusto päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Tuusniemen kunnan kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 16.12.2013 74. Kunnanhallitus päättää kunnan omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta sekä vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, hyväksyy sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat sekä valvoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti. Hallitus antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
15 40 Sijoitustoiminta Lautakunnat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta vastuualueillaan. Lautakunnat raportoivat hallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta vastuualueillaan. Viranhaltijat raportoivat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta valvonnasta vastaavalle toimielimelle. Konsernijohto vastaa konserniyhteisöjen ohjauksesta sekä niiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen ja tuloksellisuuden valvonnasta. Sijoitustoiminnan perusteista päättää kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus vastaa sijoitustoiminnan käytännön toimenpiteistä ja voi delegoida toimivaltaa muille toimielimille tai viranhaltijoille. VII TARKASTUSSÄÄNTÖ 41 Valvontajärjestelmä 42 Tarkastuslautakunta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. Valtuusto päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan perusteista. Sisäisen valvonnan operatiivinen vastuu kuuluu kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja tämän säännön mukaisesti. Lautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä 1 muu jäsen. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
16 Lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on velvollisuus olla läsnä lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. 43 Tilintarkastaja Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin. Esittelijästä päättää lautakunta. Sen lisäksi, mitä kuntalain 71 ja 75 :ssä säädetään, lautakunnan on 1. seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi, 2. huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa, sekä 3. tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä enintään kuudeksi tilikaudeksi hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden JHTT-yhteisön, jonka on nimettävä tilintarkastaja ja varatilintarkastaja. Tilintarkastaja voi ottaa lautakunnalta toimeksiantoja lautakunnan käsiteltävien asioiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyvien tehtävien suorittamisesta, mikäli ne eivät ole ristiriidassa hyvän tilintarkastustavan kanssa. Tilintarkastaja ilmoittaa tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määräämällä tavalla. Kuntalain 73 :n 3 momentin tarkoittamat ilmoitukset lautakunnalle tehdään kirjallisina lautakunnan puheenjohtajalle. Kunnanhallitukselle annettavat ilmoitukset tehdään kirjallisena kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle. Tilintarkastuskertomuksessa on kuntalain 75 :ssä mainitun lisäksi esitettävä lausunto 73 :n 1 momentin mukaisista asioista. Kertomuksessa esitetään myös muut tilintarkastajan tarpeellisiksi katsomat asiat. Lautakunta antaa valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna. Lautakunta esittää arvionsa myös tilintarkastuskertomuksessa tehdyistä muistutuksista sekä asianomaisten niistä antamista selityksistä ja kunnanhallituksen lausunnosta. Lauta-
17 kunta esittää valtuustolle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta. VIII MUUT MÄÄRÄYKSET 44 Tiedottaminen Kunnan tiedottamista johtaa kunnanhallitus, joka hyväksyy yleiset ohjeet ja tiedottamisen periaatteet sekä päättää tiedottamisesta vastaavista kunnan viranhaltijoista. 45 Kunnan asukkaiden aloitteet Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Kunnanhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kunnanhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. 46 Kunnan nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen 47 Asiakirjojen lunastus Kunnan puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset allekirjoittaa kunnanhallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja, kehittämispäällikkö tai asianomaisen toimialan toimialajohtaja, jollei kunnanhallitus ole valtuuttanut toisia henkilöitä tai jäljempänä muuta määrätä. Kunnanhallituksen toimituskirjat (esim. lausunnot) allekirjoittaa kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja, kehittämispäällikkö tai asianomaisen toimialan toimialajohtaja tai kunnanhallituksen määräämä muu viranhaltija. Toimielimen puheenjohtaja tai pöytäkirjanpitäjä voi yksinkin toimielimen määräämissä rajoissa allekirjoittaa toimielimen päätökseen perustuvan asiakirjan. Toimielimen hallinnassa olevista asiakirjoista annettavat otteet ja jäljennökset voi toimielimen pöytäkirjanpitäjä yksinkin todistaa oikeaksi. Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoittaa asian valmistelija.
18 Valtuusto päättää perusteista, joiden mukaan asiakirjoista on suoritettava kunnalle lunastusta. VIIII SOVELTAMINEN 48 Tarkemmat ohjeet Tarkemmat ohjeet soveltamisesta antaa kunnanhallitus.