Tammelan liikuntastrategia on jaettu kolmeen eri toimenpideohjelmaan:



Samankaltaiset tiedostot
Espoo Active City Liikuntapalvelut

Liikunnan kehittämissuunnitelma Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma Tammikuu-Huhtikuu Liikuntalautakunta

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ

SITOUTUMINEN. Liikunnan edistämisen tavoitteet toiminta ja taloussuunnitelmassa

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

PARIKKALAN LIIKUNTASTRATEGIA

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

USKO = liikunta tekee terveeksi ja jokainen kansalainen on huolehdittava itsestään ettei koituu haitaksi yhteiskunnalle. terve sielu terveessä

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Hankkeen oma toiminta

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä.

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

Valtion liikuntaneuvoston toimikausi

1 johdanto pertunmaan kunta Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Mitä lapsiperheiden vanhemmille kuuluu?

Ilomantsin kunnan liikunta- ja nuorisotoimen toimintaohjelma

Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Pohjois-Karjalan liikunta- ja urheilustrategian johtoryhmä

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät , Helsinki

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Orimattilan kaupungin terveysliikunnan toimenpidesuunnitelman lähtökohtana on Päijät-Hämeen maakunnan yhteinen terveysliikuntastrategia.

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus

Juuan kunnan liikuntastrategia

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

Sinettiseura uudistus etenee

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

YHTEENVETO. Toni Piispanen Valtion liikuntaneuvosto, yhdenvertaisuus ja tasaarvojaosto. Erityisliikunnan symposio 2.6.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

OKM:n seuratuen haku

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Raaseporin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma: toimenpiteet

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN TOIMENPIDEOHJELMA

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

TUL ry:n strategia

KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi...

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto

Transkriptio:

Tammelan Liikuntastrategia 2012 2015

Johdanto Liikuntastrategian tarkoituksena on toimia apuvälineenä liikuntahallinnon kehittämisessä Tammelassa. Liikuntastrategia nivoutuu osaksi Tammelan kunnan strategiaa. Tammelassa on laadittu lisäksi mm. ikääntymispoliittinen ohjelma ja lapsi ja nuorisopoliittinen ohjelma Kunnalliseen liikuntakulttuuriin vaikuttavia tekijöitä ovat vanhenevien ikäluokkien suhteellisen osuuden kasvu sekä nuorempien ikäluokkien pieneneminen. Kunnallisen liikuntatoimen resurssit eivät yksin riitä tuottamaan koko kunnan liikuntapalveluita, joten yksityis- ja vapaaehtoissektorin haasteet kasvavat. Yhteiskunnallisten muutostekijöiden vuoksi liikuntatoimi tarvitsee päätöksentekijöilleen ja kunnan työntekijöille apuvälineeksi liikuntastrategian, jolla Tammelan liikuntahallintoa voidaan suunnata kasvavien muutospaineiden edessä. Tammelan liikuntatoimen tehtävänä on tukea kunnan asukkaiden hyvinvointia edistämällä liikunnan harrastamista, järjestämällä olosuhteita liikuntaan, tukemalla kunto- ja terveysliikuntaa sekä liikuntajärjestöjen toteuttamaa lasten- ja nuorten liikuntaa. Liikuntatoimi järjestää soveltavan liikunnan ohjaustoimintaa ja liikuntatapahtumia etenkin iäkkäille ja erityisryhmille. Liikuntatoimi ylläpitää kunnan omistuksessa olevia liikunta-paikkoja ja liikunta-alueita. Liikunta-alueiden ja liikuntapaikkojen lisääntyessä määrällisesti kasvaa myös määrärahojen tarve. Tämän raportin alussa käydään läpi liikuntastrategian työvaiheita ja päätöksentekoa. Strategian työvaiheena on kunkin eri toimenpideohjelman kohdalta kirjata ylös toimenpideesitys, nykytila, tulevaisuus, toteutus/vastuutahot ja aikataulu. Useimmissa toimenpideohjelmissa on monia vastuu ja toteuttamistahoja. Liikuntastrategia tarvitsee myös suunnitelmallista seurantaa, mahdollisesti uutta arviointia ja tarkennuksia Liikuntastrategia työ on pitkäjänteistä ja laajaa yhteistyötä vaativaa, mutta osaltaan myös antaa hyvän työkalupakin tavoitteiden saavuttamiseen. 1. Liikuntastrategian jakautuminen eri toimenpideohjelmiin Tammelan liikuntastrategia on jaettu kolmeen eri toimenpideohjelmaan: 1. Terveyttä edistävä liikunta: a) kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden lisääminen, b) eri hallinnonalojen ja muiden keskeisten toimijoiden välisen yhteistyön tehostaminen, c) terveyttä edistävän liikunnan olosuhteiden ja edellytysten parantaminen. 2. Liikuntapaikkarakentaminen; tulevaisuuden kohteiden määrittäminen: ensisijaiset kohteet, kansalaisliikunta, 3. kilpaurheilutapahtumat ja lasten ja nuorten urheilu a) kilpaurheilun kehittäminen, b) lasten ja nuorten urheilun kehittäminen.

Eri toimenpideohjelmat ovat kuvattuna liitteessä (LIITE 1). 2. Tavoitteet ja haasteet Kehitetään Tammelaa luontoliikuntakuntana alan palveluja, yrittäjyyttä ja osaamista edistämällä sekä kehittämällä liikuntaelämyksiä kuntalaisille. 3. Liikuntastrategiaprosessin vaiheet Strategiatyön eri työvaiheet ja päätöksentekoprosessi ovat koostettuna seuraavassa: Liikuntastrategian aloitusseminaari 3.11.2011.

LIITE 1 TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA Tavoite 1A Kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden lisääminen TOIMENPIDE-ESITYS NYKYTILA TULEVAISUUS TOTEUTUS /VASTUUTAHO AIKA-TAULU 1. Jatketaan ja kehitetään kuntalaisille suunnattua monipuolista liikunnan tarjontaa sekä ohjauspalveluita ihmisten aktivoimiseksi liikuntaan. 2. Liikuntapalveluiden tarve kartoitetaan määräajoin. (asiakas / kuntalaiskyselyt) Liikuntatoimen ohjatut ryhmät ovat pääasiassa erityisliikuntaryhmiä; lapset, ikäihmiset, kehitysvammaiset. Kyläjumpat ja uimakoulu Liikuntatapahtumat ja kuntokampanjat Palvelukartoitus on tehty viimeksi vuonna 2008 Etsitään uusia toimintatapoja terveysliikunnan suuntaan kaikille ikäryhmille 1. Ohjattuja ryhmiä lisätään: liikkumisreseptiryhmät, vähän liikkuvat lapset, vähän liikkuvat aikuiset/ikäihmiset 2. Ulkoliikuntaryhmien kehittäminen 3. Kotona tapahtuvat jumppatuokiot yli 80-vuotiaat Kartoituksen kautta ollaan paremmin selvillä palveluiden tarpeesta ja sitä kautta kehitetään palveluita. Seudullisen erityisliikunnan kehittämissuunnitelman laatiminen Ryhmäpalautteet tulee antaa kausittain Urheiluseurat Koulut Nuorisotoimi Aikuisopisto Kansanterveys- ja Eläkeläisjärjestöt Palvelukeskukset Sos. ja terv.toimi Kyläyhdistykset Fstky HAMK opinnäytetyöt Muut oppilaitokset Kyläyhdistykset Koulut 2012 - ja siitä esim. 3 vuoden välein. 3. Tuetaan seuroja ja järjestöjä taloudellisesti ja tiloja tarjoamalla. Yleis- ja kohdeavustukset avustusohjesäännön mukaisesti. Liikuntatilavuorot jaetaan syksyisin kausittain. Maksuttomat salivuorot ikäihmiset ja lapset ja nuoret. Avustetaan erityisesti seuroja, joilla perusteltua terveyttä edistävää liikuntatoimintaa. - jaetaan tiloja tehokkaammin. - ehkäistään tilojen tyhjäkäyttöä - lisätään erityisliikuntaryhmien tukemista - huomioidaan salivuorojen jaossa myös ns. kuntoliikkujat - urheiluseurojen aikuisliikuntaryhmille myös salivuoroja Vapaa-ajanlautakunta Urheiluseurat Liikuntaa järjestävät yhdistykset

4. Kartoitetaan kunnan alueelta liikuntaryhmien ohjaamiseen soveltuvat tilat. 5. Käynnistetään terveysliikuntaa tukevia hankkeita. - toiminnallisuus pääasiassa 6. Lisätään vertaisohjaaja- / ohjaajakoulutusta Koulukeskuksen, Riihivalkaman koulun ja Manttaalin salit, kylätalot ja seurojentalot Tyky-toimintaa on organisoitu liikuntatoimen puolesta. On tuettu vertaisohjaajakoulutuksiin osallistujia Uusia paikkoja voi löytyä kartoituksen kautta. Otetaan huomioon myös yksityisen sektorin tilat ja esim. päiväkodit Parannetaan yhteistyötä Eerikkilän, luontokeskusksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksen kanssa. Kartoitetaan mahdolliset uudet hankkeet. Tyky-liikuntaan enemmän kohdennettua liikuntaa. Suunnitellaan realistinen KKI-hanke Opinnäytetyö esim. vertaisohjaajavoimin toimivien ryhmien toiminnasta Yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen eri tahojen kanssa esim. liikuntatoimi tarjoaa koulutuksia järjestöille Kyläyhdistykset Yhdistykset TYKY-toimikunta Fstky Työterveyshuolto Kyläyhdistykset Aikuisopisto HLU Urheiluseurat 2012 ja siitä esim. kahden vuoden välein 2013 7. Tehostetaan eri liikuntapalveluista tiedottamista Liikuntatoimen nettisivut Forssan Lehden ilmoitukset Kansalaisopiston julkaisu julisteet 8. Tuetaan perheliikuntaa Liikuntatoimi järjestää koko perheen liikuntatapahtumia Tammelan terveysliikuntakalenteri kevät / syys Nettisivujen kehittäminen ja päivitys! - opiskelijoiden hyödyntäminen - sähköisen tiedottamisen hyödyntäminen mm. Facebook Lisätään ohjattua liikuntatoimintaa aikuisille, kun lapset ovat harrastuksissaan Koko perheen liikuntaleirejä, liikuntatapahtumat, perheliikunnan salivuorot ja vanhempi / lapsijumpat Luodaan apuvälineitä luontoreittien soveltumiseen paremmin perheliikuntaan. Yhteiset tapahtumat mm. Luontokeskus Seurat ja järjestöt Muut toimintaa järjestävät tahot Yhdistykset Kyläyhdistykset Kansalaisopisto Metsähallitus Hämeen Luontokeskus

9. Tuetaan kylien lähiliikuntapaikkatoimintaa Kyläyhdistykset ja kunta vastaavat yhdessä kunnossapidosta Yhteistyösopimukset, jossa sovitaan kyläyhdistyksien kanssa alueen lähiliikuntapaikkojen toiminnasta, kunnossapidosta ja miten liikuntatoimi avustaa kunnossapitoa. Pyritään saamaan kylien järjestämää toimintaa lähiliikuntapaikoille. Tekninen/puistotoimi TAVOITE 1B YHTEISTYÖN TEHOSTAMINEN TOIMENPIDE-ESITYS NYKYTILA TULEVAISUUS TOTEUTUS /VASTUUTAHO AIKA-TAULU 1. Kehitetään yhteistyötä Kaikki liikunnan parissa liikuntaa järjestävien toimivat tahot tahojen kesken Yhteistyötä tehdään koulujen, urheiluseurojen, eläkeläisjärjestöjen, vanhusten palvelukeskusten sekä kyläyhdistysten kanssa Lisätään yhteistyötä edellä mainittujen lisäksi Eerikkilän Urheiluopiston, Metsähallituksen/Hämeen luontokeskuksen ja Wahren opiston kanssa. Liikunta mukaan eri strategioihin, joita kunnassa laaditaan ja päivitetään. 2. Luodaan yhteistyöverkosto Toimitaan liiaksi vain omalla sektorilla. Seutukunnan kuntien kesken on vain tapahtumakeskeistä toimintaa. Yhteinen suunnitelmallisuus puuttuu. Saadaan monialainen yhteistyö mukaan myös toiminnan suunnitteluun yhteistyössä liikuntatoimen kanssa. Yhteiset koulutukset kuntien liikuntatoimien kanssa. Perustetaan luontoliikuntatyöryhmä, joka kehittää Tammelan luontoliikuntapalveluita Sivistystoimi Sos ja terv.toimi Nuorisotoimi Wahren opisto Lounais-Hämeen kunnat Eerikkilä Metsähallitus

TAVOITE 1C Terveyttä edistävän liikunnan olosuhteiden ja edellytysten parantaminen TOIMENPIDE-ESITYS NYKYTILA TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1. Liikuntapaikkarakentamisessa huomioidaan esteettömyys ja turvallisuus. 2. Kevyenliikenteen väylät pidetään hyvässä kunnossa ja tarvittaessa kunnostetaan. Rakennetuissa kohteissa on vielä puutteita. Kunnossapidossa parantamisen varaa. Lain velvoittamat asiat otetaan huomioon uutta rakennettaessa tai vanhaa korjattaessa. Lisää hyväkuntoisia kevyenliikenteenväyliä pyöräilijöille, kävelijöille, rullaluistelijoille ym. Teiden hiekoittaminen, Tammela-Porras välille kevyen liikenteen väylä Tekninen toimi/ puistotoimi Tekninen toimi 3. Liikuntatiloja jaetaan tasapuolisesti kaikille ryhmille ja seurataan tilojen käyttöastetta 4. Liikkumaan lähtemisen kynnys mahdollisimman matalaksi Käyttämättömistä vuoroista ei seurojen taholta informoida liikuntatoimistoa. Teiden kaavoituksessa huomioidaan kulkureittien helppous liikuntapaikoille 5. Luontoreitit Tammela tunnetaan luontopitäjänä -Ilvesreitti -kansallispuistot Seurantaa tehostetaan mm. tilavaraus ohjelmilla ja ilmoitusvelvollisuutta painotetaan. Tilavarausohjelma netissä -> reaaliaikataulussa Asuinalueiden teiden kaavoituksessa huomioidaan kevyen liikenteen väylien helppo kuljettavuus Yhteistyön tiivistäminen kaavoittajan kanssa Yhdysreitit/ kuntoreiteille Hankerahoituksella toteutusta -luontoreittejä esteettömiksi, - Ilvesreitin kehittäminen - hevosreitit - muut reitit Liikuntatilojen käyttäjäryhmät Tekninen toimi Kaavoitus Järjestöt Tekninen toimi/ puistot Eerikkilä Hämeen Luontokeskus

LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMINEN TAVOITE 1. Liikuntapaikkarakentamisen tulevaisuuden kohteiden määrittäminen TOIMENPIDE-ESITYS NYKYTILA TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1. Tammelan liikuntakeskuksen ja sen alueen kehittäminen. Liikuntakeskuksen ulkoilualueita kehitetty vähän, suunnitelmallisuus puuttuu Alueen kokonaisvaltainen suunnitelma jossa tilavaraukset, käytön kehittäminen ja uusia toimintoja etsitään. Perustetaan työryhmä tekemään Liikuntakeskuksen Liikuntatoimi Tekninen toimi 2013 2. Koulujen lähiliikuntapaikat Lähiliikuntapaikkoja on rakennettu Riihivalkaman, Kaukjärven, Myllykylän, Portaan ja Letkun koulujen pihoille. Vuodelle 2012 tulossa lähiliikuntapaikka koulukeskuksen pihaan. 3. Portaan koulun liikuntasali Tällä hetkellä liian pieni 4. Kevyenliikenteen väylien kunnossapito ja uusiminen ryhmäliikuntaan Alueellisia eroja 5. Suunnistuskartat Lounais-Hämeen Rastille annetaan kohdeavustuksia karttojen laadintaan kunnan alueella 6.. Luontoreitit mm. hiihtoladut Ilves-reitti kaipaa kohennusta. Ladut ovat hyvässä kunnossa, myös kylillä omia hiihtolatuja. kehittämissuunnitelma Teuron lähiliikuntapaikka rakennetaan v. 2013 Portaan koulun yhteyteen rakennetaan uusi liikuntasali Jokaisen kuntalaisen helppo liikkua kevyen liikenteen väylillä, huom. eritysryhmät! Pyöräily- ja rullaluistelureitit ja niistä reittikartat. Jatketaan yhteistoimintaa seurojen kanssa Reittiverkoston kehittäminen mm. yhteys Eerikkilästä Torronsuolle. Reittikarttojen kehittäminen. Perheystävällisyys Destia Tekninen toimi Kaavoitus Lounais-Hämeen Rasti Hämeen Luontokeskus Eerikkilän Urheiluopisto i Urheiluseurat 2016 ---

7. Seniorikuntosali Ikäihmisillä on liikuntakeskuksen kuntosalilla kaksi ohjattua vuoroa. Ei ole mahdollista lisätä ryhmien määrää. 8.Koulukeskuksen, Riihivalkaman ja Manttaalin liikuntasalit 9. Liikuntakeskuksen kuntosali Pääpiirteittäin kunnossa, Lattiat hoidetaan 3 vuoden välein Laitteiden kunto hyvä 10. Kylien palloilukentät Teuron ja Saaren koulujen pihoilla kivituhkakentät 11. Puistojen palloilukentät ja pelialueet Ei säännöllistä hoitoa Seniorikuntosali kunnostetaan rivitaloon Tammikartanon välittömässä läheisyydessä. Se palvelee koko kunnan ikäihmisiä. Manttaalin sali kaipaa akustiikan parantamista. Saliin voisi rakentaa kiipeilyseinän nuorille. Neljän vuoden sisällä kaivataan isompien laitteiden uusimista Kenttien kunnossapitoa jatketaan ja kenttien välineistöä kehitetään toiminnan mukaan. Aktivoidaan asukasyhdistyksiä ja kyläyhdistyksiä järjestämään ohjattua toimintaa alueilla ja huolehtimaan alueen siisteydestä Perusturva Liikuntaa järjestävät yhdistykset Liikuntaa järjestävät yhdistykset 2014 2015 2016 Tekninen toimi Liikuntaa järjestävät yhdistykset Tekninen toimi Liikuntaa järjestävät 12. Sisäliikuntatilaa tyhjistä tehdashalleista Tällä hetkellä ei ole liikunta käytössä Otetaan käyttöön asutuksen läheisyydessä olevia tiloja, jotka soveltuvat liikuntaan Tekninen toimi Liikuntaa järjestävät tahot 13. Puistot Toimivat pelkkinä viheralueina, joissa liikkuminen ei ole mahdollista Kehitetään puistoista toiminnallisia kokonaisuuksia missä eri-ikäiset kuntalaiset kohtaan liikunnan merkeissä Tekninen toimi Liikuntaa järjestävät tahot

KILPAURHEILUTAPAHTUMAT JA LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA TAVOITE 1. Kilpaurheilutapahtumien kehittäminen TOIMENPIDE-ESITYS NYKYTILA TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1. Liikuntatoimen roolin vahvistaminen isojen urheilutapahtumien markkinoinnissa ja tukemisessa. Seurojen järjestämistä isoistakin tapahtumista tulee tieto kunnalle myöhään. Järjestelykulut usein liian suurille järjestäjille. Yhteistyön lisääminen, varhaisessa vaiheessa toimiminen, selvät ohjeet seuroille, selvät kriteerit tapahtumille. Erillismääräraha tapahtumien järjestelyihin. Tapahtumat ilmoitettava Liikuntatoimi Urheiluseurat Tiedotusvälineet Muut tapahtuman järjestäjät 2. Kilpailuolosuhteiden kehittäminen vaatimusten mukaiseksi Kunnan valmistautuminen tapahtumaan riittämättömän informaation takia hankalaa.. ajoissa. Riittävän informaation saaminen tapahtuman olosuhteiden vaatimuksista riittävän ajoissa. Jotta saadaan kilpailuolosuhteet ajan tasalle / vaatimusten mukaisiksi. Urheiluseurat Muut tapahtumien järjestäjät Lajiliitot TAVOITE 2. Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen TOIMENPIDE-ESITYS NYKYTILA TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1. Päiväkotien liikunnan 2012 kehittäminen Päiväkodissa ja ryhmäperhepäiväkodissa lapset ulkoilevat keskimäärin n. 1-1,5 tuntia/pv riippuen lapsen hoitopäivän pituudesta. Lapsille mahdollisuus käyttää Koulukeskuksen liikuntasalia 1 t/vko päiväsaikaan. Kehitetään lasten luontoliikuntaa. Varhaiskasvatus

2. Lasten liikunnallisen iltapäivätoiminnan kehittäminen yhteistyössä eri tahojen kanssa. Liikunnan lisääminen kaikissa kerhoissa. Iltapäivätoiminta ja koulujen kerhot mahdollistavat 4h/päivässä toimintaa. Liikunta on vähäistä kerhoissa ja kerhoissa Liikunnan lisääminen kaikissa kerhoissa ja iptoiminnassa. Panostetaan monipuoliseen liikuntaan ja ulkoiluun. Manttaalilta tarjotaan salivuoroa i1-2 lk iltapäivätoimintaan. Iltapäivätoiminnan järjestäjät HLU Urheiluseurat Nuorisotoimi Kerhotoimintaa järjestävät tahot 2012-eteenpäin 3. Koululiikunnan ja välituntiliikunnan kehittäminen. Liian vähän koululiikuntaa, Myös kerhotoiminnassa tunteja/voimavaroja vähän. Kerhotoiminnassa vähän liikunnallista toimintaa. Lisätään liikuntaa koulun välitunneille ja kerhoihin. Koulutetaan Yläluokkien oppilaista välitunti-ohjaajia ja kerhon ohjaajia. Seurat HLU 4. Urheiluseurojen toiminnan kehittäminen lasten ja nuorten liikunnassa Seurat toimivat itsenäisesti, yhteistyötä seurojen välillä vähän. Yhteistyön kautta toiminnan kehittyminen. Seurat mukaan iltapäivätoimintaan. Seuratoiminnan ja vapaaehtoistyön arvostus korkeammalle. Koulutustarjontaa yhteistyössä seurojen kesken.. Kannustetaan lapsia myös kilpaurheiluun Seurat HLU Eri yhteistyötahot