KIRJALLINEN KYSYMYS 128/2009 vp Vanhusten oikeus valita kotikunta Eduskunnan puhemiehelle Suomen väestö vanhenee nopeasti. Ikäihmiset haluavat pääsääntöisesti asua omissa kodeissaan joko itsenäisesti tai tuettuina. Nykyisin yli 75- vuotiaista lähes 90 % asuu kotona tavallisissa asunnoissa, ja hallituksen tavoitteena on tukea tätä linjaa. Siirtymistä palveluasumiseen ennakoivat yksinäisyys ja sairaudet, kuten dementia. Yhteiskunnan kannalta olisi edullisempaa tukea voimakkaasti kotona asumista ja ennalta ehkäistä yksinäisyyden ja sairauksien vaikutuksia, jotta vältyttäisiin kasvavan vanhusväestön sijoittamiselta enenevässä määrin palvelutaloihin, hoivakoteihin tai terveyskeskusten vuodeosastoille. Suomesta puuttuu hoitohenkilökuntaa, ja myös kotiavun saaminen on monissa kunnissa vaikeaa. Vanhuksille olisi parasta asua lähellä omaisiaan. Nykyisin ei ole mahdollista, että vanhukset saisivat valita kotikuntansa ja saada hoivaa lapsiltaan, joiden opiskelu ja työ ovat vieneet heidät usein kauaskin aiemmalta kotipaikkakunnalta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo, tehdä, että kotikuntalakiin saadaan mahdollisimman nopeasti oikeus vanhuksille valita kotikuntansa ja näin turvata mahdollisuus muuttaa omaistensa lähelle? Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2009 Lyly Rajala /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lyly Rajalan /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 128/2009 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, että kotikuntalakiin saadaan mahdollisimman nopeasti oikeus vanhuksille valita kotikuntansa ja näin turvata mahdollisuus muuttaa omaistensa lähelle? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kotikuntalain (201/1994) 3 :n mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa. Tämä säännös sai nykyisen muotonsa eduskunnan hallintovaliokunnan käsittelyn perusteella. Hallintovaliokunta totesi mietinnössään (HaVM 27/1993 vp), että sen käsiteltävänä olleen uudistuksen keskeisin tavoite oli kyetä määrittelemään henkilön kotikunta siten, että se vastaisi mahdollisimman tarkoin henkilön tosiasiallista asumista tietyssä Suomen kunnassa. Hallintovaliokunnan mukaan tästä tavoitteesta oli perusteltua poiketa silloin, kun oleskelu kunnassa johtuu hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa. Valiokunta perusteli kantaansa sillä, että näin voitaisiin turvata palvelujen saatavuus, jota pidettiin edellä tarkoitetuissa tilanteissa ensisijaisena asiana. Käytännössä edellä mainittu rajoitussäännös estää laitoshoidossa, perhehoidossa tai asumispalvelujen piirissä olevaa henkilöä vapaasti valitsemasta kotikuntaansa. Säännös ei kuitenkaan estä henkilön kotikunnan ja asuinpaikan muuttumista, jos muuton pääasiallinen syy on jokin muu kuin hoidon tarve. Tämä on todettu myös korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä (KHO 2004:108, KHO 1997:67). Muuton pääasiallisen syyn selvittäminen näissä tapauksissa kuuluu kotikuntalain 7 :n mukaan maistraatin tehtäviin. Sisäasiainministeriö asetti elokuussa 2004 työryhmän selvittämään sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä hoitoa ja huoltoa saavan henkilön muutto-oikeutta rajoittavan kotikuntalain säännöksen suhdetta perustuslain 9 :n liikkumisvapaussäännökseen. Työryhmä päätyi kesäkuussa 2005 antamassaan mietinnössään siihen, ettei nykyinen kotikuntalain kotikunnan vaihto-oikeutta rajoittava säännös ole perustuslain liikkumisvapaussäännöksen mukainen. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaan toteutetaan kotikuntalain muutos ja siihen liittyvä kuntien välinen todellisiin kustannuksiin perustuva korvausjärjestelmä, joka mahdollistaa kaikille vammaisille ja vanhuksille oikeuden kotikunnan vapaaseen valintaan. Kotikunnan vapaa valintaoikeus edellyttää lainsäädäntömuutoksia, jotka mahdollistaisivat sen, että vieraan kunnan asukkaat voivat hakea hoitopalveluja toisesta kunnasta. Tämän toteuttaminen edellyttää myös sääntelyä, jolla estettäisiin se, etteivät toisesta kunnasta tulevat henkilöt joudu sen huonompaan tai parempaan asemaan kuin kunnassa jo asuvat henkilöt, jotka tarvitsevat vastaavia palveluja. Rajoitussäännöstä ei voida myöskään kumota ilman, että samalla ratkaistaan kuntien välinen kustannustenjako. Kotikuntalain 3 :n 2 kohdan muuttaminen tai kumoaminen edellyttää myös siihen liittyvän so- 2
Ministerin vastaus KK 128/2009 vp Lyly Rajala /kok siaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön muutoksia. Hallitus tulee antamaan tästä lainsäädäntökokonaisuudesta esityksensä eduskunnalle syksyllä 2009. Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2009 Peruspalveluministeri Paula Risikko 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 128/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Lyly Rajala /saml.: Vad tänker regeringen göra för att så snabbt som möjligt införa en sådan bestämmelse i lagen om hemkommun som ger åldringar rätt att välja hemkommun och på detta sätt ge dem möjlighet att bosätta sig nära sina anhöriga? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 3 i lagen om hemkommun (201/1994) ändras en persons hemkommun inte, om han eller hon bor i en annan kommun huvudsakligen på grund av vård eller omsorg vid en verksamhetsenhet inom social- och hälsovården eller annars under motsvarande förhållanden. Bestämmelsen fick sin nuvarande utformning efter behandling i riksdagens förvaltningsutskott. Förvaltningsutskottet konstaterade i sitt betänkande (FvUB 27/1993 rd) att det primära syftet med den reform som då behandlades var att kunna bestämma en persons hemkommun så att den så väl som möjligt svarar mot en persons faktiska boende i en viss kommun i Finland. Enligt finansutskottet var det motiverat att avvika från detta mål när personen bor i en annan kommun på grund av vård eller omsorg vid en verksamhetsenhet inom social- och hälsovården eller annars under motsvarande förhållanden. Utskottet motiverade sin ståndpunkt med att man på detta sätt skulle kunna trygga tillgången till tjänster, vilket i situationen ovan ansågs vara en primär fråga. I praktiken förhindrar begränsningarna i bestämmelsen ovan personer som får institutionell vård, familjevård eller boendeservice att fritt välja hemkommun. Bestämmelsen förhindrar dock inte en person att byta hemkommun och bostadsort, om den huvudsakliga orsaken till att personen flyttar är någon annan än behovet av vård. Detta har också konstaterats i högsta förvaltningsdomstolens rättspraxis (HFD 2004:108, HFD 1997:67). Enligt 7 i lagen om hemkommun är det i sådana fall magistratens uppgift att utreda den huvudsakliga orsaken till att en person flyttar. I augusti 2004 tillsatte inrikesministeriet en arbetsgrupp med uppgift att klarlägga hur den bestämmelse i lagen om hemkommun som begränsar flyttningsrätten för personer som får vård eller omsorg vid en verksamhetsenhet inom socialoch hälsovården förhåller sig till bestämmelsen om rörelsefrihet i 9 i grundlagen. I sitt betänkande i juni 2005 hade arbetsgruppen kommit fram till att den nuvarande bestämmelsen i lagen om hemkommun som begränsar en persons rätt att byta hemkommun inte är förenlig med grundlagens bestämmelse om rörelsefrihet. Enligt regeringsprogrammet för Matti Vanhanens andra regering en ändring av lagen om hemkommun genomförs och ett ersättningssystem mellan kommunerna som ansluter sig därtill införs. Ersättningssystemet grundar sig på de faktiska kostnaderna och gör det möjligt för alla handikappade och åldringar att fritt välja hemkommun. Rätten att fritt välja hemkommun förutsätter lagändringar som gör det möjligt för kommuninvånare att anlita vårdtjänster i andra kommuner. Detta skulle också kräva bestämmelser som förhindrar att personer som kommer från andra kommuner inte särbehandlas i vare sig negativt eller positivt hänseende i relation till kommu- 4
Ministerns svar KK 128/2009 vp Lyly Rajala /kok nens egna invånare som behöver liknande tjänster. Den begränsande bestämmelsen kan inte heller upphävas, om man inte samtidigt löser kostnadsfördelningen mellan kommunerna. För att 3 2 punkten i lagen om hemkommun ska kunna ändras eller upphävas krävs det också ändringar i den anknytande social- och hälsovårdslagstiftningen. Regeringen kommer att överlämna en proposition om denna lagstiftningshelhet till riksdagen på hösten 2009. Helsingfors den 20 mars 2009 Omsorgsminister Paula Risikko 5