NUORET RIKOKSEN UHRIT ALKOHOLI JA VÄKIVALTA - SEMINAARI TUNNISTAMINEN N i n a V a a r a n e n - V a l k o n e n P r o j e k t i s u u n n i t t e l i j a, V T M KOHTAAMINEN TUKEMINEN 27.11.2013 1
RIKOSUHRIPÄIVYSTYS (RIKU) Toimii valtakunnallisesti Keskustoimisto Helsingissä. 7 aluetoimistoa. 29 paikallista palvelupistettä. n. 30 palkattua työntekijää ja noin 300 koulutettua vapaaehtoistyöntekijää. 27.11.2013 2
SUURIN OSA ASIAKKAISTA ERILAISTEN VÄKIVALTARIKOSTEN UHREJA Asiakaskontakteja vuonna 2012 n. 28 700, joista 1 738 tukisuhdetta Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhreja 42 % Seksuaalisen väkivallan uhreja, aikuiset ja lapset 23 % Muun pahoinpitelyn uhreja 12 % Uhkailu/häirintä, henkinen väkivalta 12 % Omaisuusrikokset 8 % (murto, varkaus, ryöstö, petos, kavallus) Muut 3 % 27.11.2013 3
RIKUN PERUSTEHTÄVÄNÄ ON PARANTAA RIKOKSEN UHRIN, HÄNEN LÄHEISENSÄ JA RIKOSASIASSA TODISTAVAN ASEMAA VAIKUTTAMINEN PALVELUT HANKKEET KOULUTUSTOIMINTA Ammattilaisten täydennyskoulutukset Ammattiin opiskelevien koulutukset Vapaaehtoistoimijoiden koulutukset KEHITTÄMISTOIMINTA Lainvalmisteluun ja tutkimustoimintaan osallistuminen, Turvallisuusohjelmat, Työryhmät, lausunnot, aloitteet, Yhteiset hankkeet, Kansainvälinen yhteistyö MATERIAALIN TUOTTAMINEN Rikoksen uhrin käsikirja RIKU-lehti Oppaita ja ohjelehtisiä VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI Lehdet, radio, TV ja sosiaalinen media Esitteet ja julisteet Yleisötapahtumat Uutiskirjeet PUHELIN- JA NETTIAUTTAMINEN Auttava puhelin Juristin puhelinneuvonta Rikunet verkkoauttamispalvelu Chat-palvelu Nuorille ja nuorten elämässä vaikuttaville aikuisille PALVELUPISTEET Henkilökohtainen tuki ja neuvonta Tukihenkilöitä Ammatillisesti ohjattuja vertaistukiryhmiä Konsultaatiot ETSIVÄ TYÖ Visitor-toiminta Esim. Poliisilaitoksilla, tuomioistuimessa, turvakodeissa, kriisikeskuksissa tai sosiaalisessa mediassa Todistajan tuki tuomioistuimessa Suomi24 verkossa Yleisötapahtumat NUORET Tietoa, taitoa ja tukea nuoren rikoksen uhrin aseman parantamiseksi Kehittää RIKUn toimintaan uusia käytäntöjä nuorten asiakkaitten tavoittamiseen, kohtaamiseen, tukemiseen ja ohjaamiseen. Edistää nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden valmiuksia tunnistaa, kohdata, tukea ja ohjata nuoria rikoksen uhreja ja heidän läheisiään. Kehittää tehokasta ja kohdennettua viestintää nuorten rikosuhrien oikeusturvasta ja tuesta. Kumppanit: Setlementtiliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto 27.11.2013 4 Aseman Lapset ry, Ehyt ry
27.11.2013 5
RIKUN OPPAITA Käytännön oikeusopas väkivaltarikoksen uhrille 2007 Tulostettavissa RIKUn verkkosivuilta Rikosprosessitietoa nuorille rikoksen uhreille 2013 Tulostettavissa RIKUn verkkosivuilta Ulkomaalaistaustaisen rikoksen uhrin kohtaaminen 2011 Tulostettavissa RIKUn verkkosivuilta Rikoksen uhrin käsikirja PS-kustannus, ISBN 978-952-451-529-0 Hinta 35 www.riku.fi
VÄKIVALTA ON SUOMESSA VARSIN YLEINEN ILMIÖ Uhritutkimuksen mukaan suomalaiset lapset ja nuoret kohtaavat väkivaltaa huomattavasti enemmän kuin aikuiset. (Ellonen, ym. 2008; Sirén, Aaltonen, Kääriäinen, 2010.) Vain pieni osa nuoriin kohdistuvasta väkivallasta tulee poliisin tai muiden viranomaisten tietoon. (Sirén, Danielsson, Kivivuori, 2012) 27.11.2013 7
Jokainen lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelevä ammattilainen kohtaa työssään väkivaltaa kokeneita lapsia, nuoria ja aikuisia. 27.11.2013 8
UHRIKOKEMUKSILLE ALTISTAVIA TEKIJÖITÄ Lapsuuden kaltoinkohtelu. Rikosaktiivinen ystäväpiiri, runsas päihteiden käyttö. Kehitysvammaisuus, psyykkinen tai fyysinen poikkeavuus tai kehityksellinen erityisvaikeus Erilaiset oppimisvaikeudet, huono koulumenestys (<6 ka). Peruskoulun jälkeen opiskelun ja työn ulkopuolelle jääminen. Sosiaaliset ja mielenterveysongelmat. Yksinhuoltaja- tai uusperheet ilman sosiaalista tukiverkostoa. Vähemmistöön kuuluminen (esim. seksuaalivähemmistöt.) 27.11.2013 9
Se voi tapahtua ihan kenelle tahansa, ihan ilman mitään syytäkään. Satut vain olemaan väärässä paikassa, väärään aikaan. Ei minulta ainakaan se äijä tullut kohteliaasti kysymään, saisiko hän kuristaa ja vetää turpaan, kun näin samassa bussissa satutaan kivasti kulkemaan. (Nuori, IRC-Galleria) 27.11.2013 10
Väkivallan kohteeksi joutuneiden 9.-luokkalaisten % osuudet uhrin sukupuolen ja väkivallan tekijän mukaan (Salmi, 2012, N= 4 855) Tuntematon aikuinen Muu tuttu aikuinen Opettaja Vanhempi/huoltaja Tuntematon nuori Seurustelukumppani Muu tuttu nuori Kaveri Sisarus/sisarpuoli 0 5 10 15 20 25 30 35 Tyttö Poika 27.11.2013 11
Nuoren oma rikollinen käyttäytyminen on voimakkain uhrikokemusta selittävä tekijä. (Kivivuori, ym., 2012; Aaltonen, 2012) 27.11.2013 12
VASTUUN NÄKÖKULMA 27.11.2013 13
UHRIA SYYTTÄVÄ Mitä uhri teki/ei tehnyt ennen kun joutui rikoksen uhriksi? Kolmivaiheinen ajattelu. (W. Ryan) 1.Uhrin asenteet, käytös 2.Tämän seurauksena uhriksi 3.Rikoksen uhriksi joutuminen voidaan välttää esim. muuttamalla huolimatonta, harkitsematonta tai provokatiivista käyttäytymistä. 27.11.2013 14
UHRIA PUOLUSTAVA Syyt Systeemissä Syy tekijässä ei uhrissa. Rikoksen uhriksi joutumisen osasyinä ovat sosialisaation kautta sisäistetyt yhteiskunnan arvot ja kulttuuriset tekijät sekä sosiaaliset instituutiot. 27.11.2013 15
ALKOHOLI JA FYYSINEN VÄKIVALTA NUORTEN RIKOSKÄYTTÄYTYMINEN JA UHRIKOKEMUKSET 2012 VENLA SALMI Nuorista väkivallan uhreista noin 25 % ilmoitti, että oli ollut alkoholin vaikutuksen alaisena, kun oli joutunut viimeksi fyysisen väkivallan kohteeksi. Mitä useammin nuori käyttää alkoholia, sitä suurempi todennäköisyys myös väkivallan kasautumiselle. Väkivallan tekijöistä noin 40 % oli ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. 27.11.2013 16
27.11.2013 17
Tapahtuman alusta ei mitään muistikuvaa muuta kuin se, että tekijät karkaavat päälle kaukaa juosten. Olin itse tolkuttomassa humalassa, joten ei mitään jakoja pistää hanttiin (Nuori mies, 24) 140 120 100 80 60 40 20 Liittyikö tilanteisiin alkoholi tai muut päihteet? (N= 553) 0 Kyllä Ei En osaa sanoa Tyttö Poika 27.11.2013 18
Pari vuotta sitten lähin baarista tampereen keskustassa yksin (virhe) ja olin menossa lähintä taksitolppaa kohti ja muutama poika ilmestyi ihan tyhjästä ja veti turpaan. (Mies, 24-v.) Joo no, kävelin paikallisessa rantapuistossa kohteena varsinainen ranta ja vastaantuleva tyyppi tinttaa kyselemättä nassuun tosta vaan. Shit happens. (Mies, 27-v.) toi omalla pihalla tapahtunut ehkä pahin, koska jouduin sen takia lähteä evakkoon omasta asunnosta ja semmosta (vainoominen, jäi mun takia kiinni kannabisviljelmästä) ja sen takia kokoaikainen pelkotila, koska ei millonkaan tiedä mistä nurkan takaa tämäinen äijä taas pomppaa ja pistää turpaa (tai pahempaa, siitä ei koskaan tiedä (Nuori mies, alle 20-vuotias) 27.11.2013 19
jos joutuisin päihtyneenä rikoksen uhriksi, en tiiä hakisinko apua ( N = 6 5 2 ) 250 200 150 100 50 0 Kyllä Ei Ehkä En osaa sanoa 27.11.2013 20
Kenelle nuoret kertovat kokemastaan? KAVERILLE 27.11.2013 21
MISTÄ NUORET ARVIOIVAT ETSIVÄNSÄ TIETOA? Vanhemmat 27.11.2013 22
MISTÄ ASIOISTA NUORET TOIVOIVAT TIETOA? 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Mikä on rikos Nuorten toiveet nettisivujen sisällöstä Rikosilmoitus missä/miten Mihin tarvitsen oikeudelista apua Mistä saa oikeudellista apua Mitä oikeudenkäynnissä tapahtuu Rikosasian käsittelyn eteneminen 6. luokka (N= 34) 8.-9.luokka (N= 93) Toinen aste (N= 42) Milloin ja miten rikosasioita sovitellaan 27.11.2013 23
MITÄ TIETOA? 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Nuorten toiveita nettisivujen sisällöstä Fyysisistä ja psyykkisistä oireista Milloin on syytä hakea apua? Tietoa paikoista mistä saaa apua? Miten rohkaista rikoksen kohteeksi joutunutta ystävää uhripalveluihin? 6. luokka (N= 34) 8.-9.luokka (N= 93) Toinen aste (N= 42) 27.11.2013 24
NUORET RIKOKSEN UHRIT (CRIME VICTIMS, A. KARMEN, 2013) HAASTEITA Eivät tiedä oikeuksiaan Häpeävät ja haluavat tietoisesti unohtaa Pelkäävät kertoa rikoksesta Kokevat, että ovat ansainneet rangaistuksen. Suojelevat vanhempiaan Eivät luota aikuisiin 27.11.2013 25
ihan hyvin.. tarttis ny vaa kipeesti neuvoja jostain, kun en tiiä et onko aihetta mennä tekee rikosilmotus ku en viittis marssii sinne jos ei olekkaa ettei turhaa tuu ongelmii ;O 27.11.2013 26
18-VUOTIAAN NUOREN MIEHEN MIETTEITÄ ja sitten kynnys lähteä poliisiasemalle ja viranomaisten kanssa asiointi on jotenkin pelottavaa ja suurin osa luulee että ne nauraa vaikka eivät naura ja sitten tulee taas että jaksaako sitä pitkää prosessia käydä läpi uudestaan ja uudestaan jos kaikki ois helpompaa kynnys ois matala. 27.11.2013 27
UHRIN POLKU Mikä on rikos? Turvattomuuden tunteet Syyllisyys ja häpeä Muisti- ja keskittymisvaikeudet Muut psyykkiset oireet ja reaktiot Fyysiset vammat ja oireet Taloudelliset menetykset Pelko ja ahdistus Ongelmia ihmissuhteissa Mitä pitäisi tietää? Mitkä ovat lainmukaiset oikeuteni? Mihin tehdään rikosilmoitus? Mikä on esitutkinta, syyteharkinta, sovittelu? Rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset? Oikeudenkäyntikulut? Mitä oikeudenkäynnissä tapahtuu? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kuka voi auttaa? Oikeusavustaja? Miten suhtautua tiedotusvälineisiin? 27.11.2013 28
Taitoa tunnistaa, kohdata ja tukea Aikuinen löytää tiensä helpommin nuoren luokse kuin nuori aikuisen luokse 12.3.2013 29
Työntekijän tulee aina kysyä oireilevalta nuorelta mahdollisesta väkivallasta. Kysyminen kertoo jo itsessään, että väkivallasta voi ja saa puhua. 27.11.2013 30
Kysy, yritä, erehdy, kysy Huutoa ja tappelua löytyy vaikka muille jakaa. onneks äiti on kuitenkin niin fiksu ettei ota isän sanoja niin tosissaan. Fyysistä väkivaltaa ei oo ikinä ollut. käyn psykalla, eka paikka jossa on tajuttu ettei nätin ulkokuoren alla vältämättä löydy mitään kaunista. 27.11.2013 31
NUOREN RIKOKSEN UHRIN YLEISIÄ OIREITA TAI KÄYTTÄYTYMISEN MUUTOKSIA Nuoren lisääntynyt somaattinen oireilu ja erilaiset psyykkiset vaikeudet. Vähentynyt kiinnostus tavallisesti kiinnostaviin toimintoihin. Äkilliset muutokset joko nuoren vireystilassa, keskittymiskyvyssä tai mielialassa. Eriasteisia ahdistus- ja mielialaoireita. Lisääntynyt motorinen levottomuus, ärtyneisyys, unettomuus tai muu ruumiillinen oire. Käytöshäiriöitä, päihteiden käyttöä, itseään vahingoittavaa käyttäytymistä. Koulumenestyksen lasku ja/tai toistuvana koulupinnaus. 27.11.2013 32
UHRILLA ILMENEVIÄ YLEISIÄ OIREITA TAI NÄKYVIÄ MUUTOKSIA Hämmennys. Ärtyneisyys, suuttumus ja vihamielisyys. Sopimaton tai tarkoitukseton yliaktiivisuus. Sosiaalinen vetäytyminen, varuillaan oleminen, säikähtely tai säpsähtely. Epätoivo ja toivottomuus. Hallitsematon suru. Univaikeudet. Tulevaisuudettomuuden tunne. 27.11.2013 33
NUORI REAGOI TUNTEEN OHJAAMANA Vetäytyminen Aggressiivisuus, hyökkäys SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNYT OIREILU ULOSPÄIN KÄÄNTYNYT OIREILU Väkivallan muoto, aste, kesto ja määrä Henkilön temperamentti ja persoonallisuus Ikä, sukupuoli ja kehitysvaihe Kulttuuri/uskonto Sosiaalinen tukiverkosto 27.11.2013 34
TUNNISTAMINEN ON VAIKEAA Liiallinen varovaisuus ja epävarmuus omista päätelmistä. Pelko vääristä ilmoituksista. Tietotaidon puute. Omat asenteet. Aukotonta mallia, kyselyä tai menetelmää uhrin tunnistamiseen ei ole. 27.11.2013 35
ENNAKOINTI AUTTAA TOIMIMAAN Ennakointi ja yleisten toimintamallien tiedostaminen auttaa pysymään rauhallisena ja helpottaa asioiden hoitamista. Ota selvää ja perehdy oman kunnan/ alueesi toimintasuunnitelmaan ja omiin velvollisuuksiin. Suurimmissa kunnissa on luotu toimenpidemalleja/ hoitopolkuja, mitkä helpottavat uhrin ohjaamista jatkohoitoon ja tuen piiriin. Uskalla kysyä apua tai neuvoja, jos et tiedä mitä tehdä. 27.11.2013 36
NUORI REAGOI TUNTEEN OHJAAMANA Vetäytyminen Aggressiivisuus, hyökkäys SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNYT OIREILU ULOSPÄIN KÄÄNTYNYT OIREILU Väkivallan muoto, aste, kesto ja määrä Henkilön temperamentti ja persoonallisuus Ikä, sukupuoli ja kehitysvaihe Kulttuuri/uskonto Sosiaalinen tukiverkosto 27.11.2013 37
Jokainen nuori tulee kohdata kunnioittavasti, rohkaisevasti ja myötätuntoisesti 27.11.2013 38
NUORELLE TULEE TARJOTA TUKEA JA APUA AKTIIVISESTI Rikoksen kohteeksi joutuneen nuoren tukemisessa keskeisiä toimenpiteitä ovat varhainen ja nopea puuttuminen (Marttunen, 2009). Nuoren ottaessa oma-aloitteisesti yhteyttä aikuiseen tai ilmaistessaan muutoin avun tarvetta on hänen toivomuksenaan yleensä nopea reagointi (Marttunen, 2009). Ohjaa saattaen mahdollisen kriisiavun ja käytännön tuen piiriin ja varmista avun toteutuminen. 27.11.2013 39
Nuorten selviytymiskeinot eivät välttämättä ole vielä kehittyneet aikuisten tasolle eikä nuori osaa välttämättä hyödyntää psykososiaalista tukea tapahtumasta selviytymiseen. Vaikeat ja toimintakykyä haittaavat oireet eivät aina ilmaannu heti rikostapahtuman jälkeen. 27.11.2013 40
IKÄTASOISTA TUKEA??? Rikoksen uhriksi joutuneen nuoren käytös ei aina vastaa ikätasoa. Tilapäinen taantuma. Traumaattisen kokemuksen jälkeen nuoren tiedollisen oppimisen taso voi olla väliaikaisesti alentunut. Tällöin tiedon käsittely ja uuden informaation vastaanottaminen ja sisäistäminen on usein hidasta ja hankalaa. Väkivalta- ja seksuaalirikoksesta selviytyminen vie usein pitkään. Tukemisen tulee olla joustavaa ja luovaa. 27.11.2013 41
VÄKIVALTA SHIT HAPPENS.? on mullakin rankkoja kokemuksia mutta jotenkin en oo noita apuja halunnu ottaa koskaan vastaan (Nuori mies, 24-v.) 27.11.2013 42
ÄLÄ UNOHDA NUOREN VANHEMPIA Vanhemmat ovat avainasemassa rikoksen uhriksi joutuneen nuoren tukemisessa. Vanhempien tuki auttaa lasta ja nuorta rikoskokemuksen käsittelemisessä. Toisaalta joskus vanhemmat eivät pysty rikoksen luonteesta johtuen toimimaan lapsen tai nuoren turvana. Näissä tilanteissa sukulaiset tai muut vastuulliset aikuiset voivat toimia korvaavina aikuisina. Auttamalla ja tukemalla vanhempia autat ja tuet aina myös lasta/nuorta. Nuoren kieltäytyessä avusta ja tuesta voi nuorta auttaa tukemalla vanhempia. 27.11.2013 43
TUKEMISESSA TÄRKEÄÄ Rehellinen ja luottamusta herättävä kohtaaminen ja tukeminen. Nuori tulee aidosti kuulluksi ja kohdatuksi. Lyhyessäkin vuorovaikutustilanteessa uhrin kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja aktiivinen kuuntelu tukevat selviytymistä. Selviytymisen kannalta on tärkeää, että uhri saada puhua kokemuksestaan halutessaan uudestaan ja uudestaan. Asianmukainen tieto vähentää uhrin pelkoja, rauhoittaa ja lisää turvallisuuden tunnetta edistäen tapahtumasta toipumista. 27.11.2013 44
Jokainen lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelevä ammattilainen kohtaa työssään väkivaltaa kokeneita lapsia, nuoria ja aikuisia. Myös puuttumattomuus on valinta Kiitos! 27.11.2013 45
TILAA UUTISKIRJE www.riku.fi Ensimmäisten vuosien ajan sisältö tulee painottumaan kohderyhmänä erityisesti nuoriin rikoksen uhreihin. 27.11.2013 46
Lähteet Ellonen, N. & Kääriäinen, J. & Salmi, V. & Sariola, H. (2008). Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Tampereen yliopistopaino. Finkelhorn, D. & Wolak, J. & Berliner, L. (2001). Police reporting and professional help seeking for child crime victims: a review. Child maltreatment, February, 6, 1, 17 30. Haapasalo. J. (2005). Periytyykö väkivaltainen käyttäytyminen sosiaalisesti? Suomen Lääkärilehti, 45, 60, 4611 4615. Honkatukia, P. (2011). Uhrit rikosprosessissa haavoittuvuus, palvelut ja kohtelu. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia, 252. Helsinki: Hakapaino Oy. Humppi, S-M. Ellonen, N. (2010). Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö. Tampereen yliopistopaino. Joki-Erkkilä, M. & Jaarto, M. & Sumia, M. (2012). Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Teoksessa A. Söderholm & S. Kivitie-Kallio (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu (s. 131 153). Porvoo: Duodecim. Kauppi, A. (2012). Sisäiset mustelmat pahoinpitely psyykkiset vaikutukset. Teoksessa A. Söderholm & S. Kivitie-Kallio (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu (s. 125 130). Porvoo: Duodecim. Karvonen, S. (toim.) Onko sukupuolella väliä? Hyvinvointi, terveys, pojat ja tytöt. Nuorten elinolot vuosikirja. Aaltonen, J. (2012) Turvataitoja nuorille. Opas 21, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Tampereen yliopistopaino. Laapio, M-L. (2005). Poliisi ja perheväkivalta. Poliisiammattikorkeakoulu. Oranen M. (2012). Lapsi ja perheväkivalta. Teoksessa A. Söderholm & S. Kivitie-Kallio (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu (s. 217 238). Porvoo: Duodecim. Piispa, M. (2004). Väkivalta ja parisuhde. Nuorten naisten kokeman parisuhdeväkivallan määrittely surveytutkimuksessa. Helsinki, Yliopistopaino. Söderholm, A. & Politi, J. (2012). Lapsen laiminlyönti. Teoksessa A. Söderholm & S. Kivitie-Kallio (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu (s. 76 98). Porvoo: Duodecim. 27.11.2013 47
RIKUN ETSIVÄ TYÖ VERKOSSA IRG-GALLERIA 2013 VERKKOKYSELYT Vanhempien riitely (N= 508) Päihteet ja rikokset (N=784) Väkivalta nuorten välisissä suhteissa (N= 288) Seksuaalinen väkivalta (N=482) Seksuaalinen häirintä (N=482) Varkaudelta suojautuminen (N=102) Seurusteluväkivalta (N=1162) Nettirikokset (N=382) Katuväkivalta (N=554) 27.11.2013 48