Miten tästä eteenpäin yhdessä? Seija Meripaasi Sh, Esh, TtM Pääkaupunkiseudun muutosagentti 14.10.2016 PKS I&O tilaisuus Kuva: Nanette Sinervo
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, I&O kärkihanke Muutosagentti on kärkihankkeen maakunnallinen toimeenpanija, jonka keskeinen yhteistyökumppani on alueen sote -muutosjohtaja. Uudenmaan maakunnassa on kaksi muutosagenttia, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä. Uudenmaan muutosagentti ja PKS muutosagentti. Muutosta tehdään yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa. Tavoitteena on ohjata iäkkäiden palvelukokonaisuuden yhtenäistämistä ja kehittämistä sekä hyvien käytäntöjen juurruttamista Pääkaupunkiseudulla on määritelty yhteisiä tavoitteita ja tahtotilaa viime vuonna ja se työ on erinomaisena pohjana jatkolle Tilannekuvan kirkastaminen ja yhteisen tiekartan valmistelu on meneillään
Muutosta johdetaan pääkaupunkiseudulla kokoamalla erilaiset verkostot yhteen Ikioma hankkeen teemojen ympärille Pääsemme yhdessä keskustelemaan ja suunnittelemaan palveluja pääkaupunkiseudulla ikäihmisten näkökulmasta ja heidän kanssaan. Meillä on paljon saman sisältöisiä palveluja eri kaupungeissa mutta termit ovat erilaisia. Suunnitteilla on käsitteiden yhdenmukaistaminen, jotta eri palvelut on helpommin hahmotettavissa. Esimerkkinä Helsingin Monipuoliset palvelukeskukset, Espoon Elä ja Asu seniorikeskukset ja Vantaalla vanhustenkeskukset. Kuvassa Leppävaarassa avattava LEA seniorikeskus
Lähde: Uudenmaan liitto
Pääkaupunkiseutu: Espoo, Helsinki, Vantaa, Kauniainen Pääkaupunkiseudun väestömäärä on 1.1 miljoonaa asukasta Pääkaupunkiseutu on suurempi väestöltään kuin yhdeksän maakuntaa yhteensä Vuoden 2015 lopussa yli 65 vuotiaita asukkaita oli 187000. Ikääntyneiden määrän kasvu on tällä hetkellä erityisen nopeaa Espoossa ja Vantaalla, Esimerkiksi 85 vuotta täyttäneitä oli vuonna 2015 Espoossa 5.8% ja Vantaalla 5.9% prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Ikääntyneiden palveluissa pyritään kotona asumisen tukemiseen. Kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa on myös asetettu tavoitteeksi palvelurakenteen keventäminen. Ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa kehitettään aktiivisesti eri toimijoiden yhteistyöllä. Toimintaa kehitetään yhdessä asiakkaiden ja kuntalaisten kanssa
Pääkaupunkiseudun yhteistyö Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat hyvin samanlaisia vanhustenpalvelujen organisoinnin suhteen, joka on yhden johdon alaisuudessa. Helsinki muodostaa myös ikääntyneiden palveluissa kokonaisuuden, joka on jaettu maantieteellisesti neljään palvelualueeseen. Tavoitteet, kehittäminen ja toiminnan seuranta on yhteistä Helsingin tasolla. PKS ikääntyneiden johtajat ovat kokoontuneet säännöllisesti arvioimaan toimintaa ja asettamaan yhteisiä tavoitteita. Mukana ovat myös Kerava ja Kirkkonummi. GeroMetro kehittämisverkosto on ollut tärkeä PKS alueen kehittämiselle. Toiminnassa on mukana myös HUS:in edustajat ja Socca ym. Kehittämisverkosto on toiminut aktiivisesti yli kaksi vuotta. http://www.socca.fi/gerometronkyydissa
Tätä tavoittelemme: Asiakas on aina oikeassa paikassa, palvelut asiakkaan ympärille omassa kodissa Asioinnin painopiste muuttuu (Helsingin dia muokattuna) Palvelu- Keskukset, Elä ja Asu seniori keskukset ym Sähköiset palvelut Läsnäolo arjessa
Pääkaupunkiseudun tavoitetila ikääntyneiden palveluissa Yhteinen tahtotila Yhtenäinen palvelu- ja asiakasrakenne Yhtenäiset palvelujen kriteerit Tarvepohjainen tarkastelu Palvelurakenne kevenee ja on kestävällä pohjalla Tulevaan sote malliin ja valinnanvapauteen varautuminen Kotona asuminen ja kotona asumista tukevat palvelut ovat aina ensisijainen vaihtoehto. Laajalla keskitetyllä palvelutarpeen arvioinnilla kyetään vastaamaan asiakkaan palvelutarpeeseen laajalla palveluvalikoimalla Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki on koko yhteiskunnan asia, ei ainoastaan sote palveluiden.
Pääkaupunkiseudun tavoitetila ikääntyneiden palveluissa Triple aim toteutuu, eli saatavuus ja asiakaskokemus (laatu), tuottavuus ja vaikuttavuus paranevat Vaihtoehtoisten tuotantotapojen avoin ja objektiivinen vertailu Asiakassegmentointi: paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden tunnistaminen, palveluista eniten hyötyvien tunnistaminen ja erityisesti kuntoutuksesta hyötyvien tunnistaminen Kotihoidon kohdentumisen vertailu Intensiivinen kotihoito Onnistunut kotihoito Omaishoito Keskitytään vaikuttaviin omaishoitoa tukeviin palveluihin Omaishoidon kriteerien tarkastelu eri vaiheissa eri kaupungeissa
Pääkaupunkiseudun tavoitetila ikääntyneiden palveluissa Yhteisöllisen asumisen mahdollistaminen sitä haluaville mutta ei sote palveluna. Moniammatillisten tiimien yhteistyö asiakkaiden tarpeiden mukaan jo palvelutarpeen arvioinnissa Monituottajamallin hyödyntäminen, kaikki toimijat mukaan Riittävä lääketieteellinen tuki Kotiutustiimitoiminnan edelleen kehittäminen Kotisairaala toiminnan kehittäminen
Yhteinen tilannekuva ja tuleva tiekartta PKS alueella Uudenmaan maakunnassa Tarjotaan pääkaupunkiseudun ikääntyneille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannuksia hillitsevät kotiin vietävät palvelut. Henkilöstön mukaanotto alusta alkaen Pääkaupunkiseudun kehittämisellä ja ratkaisuilla on suuri merkitys valtakunnallisesti uusien palvelukonseptien kehittämisessä ja vaikuttavuuden arvioinnissa Seuraavissa dioissa on joitakin poimintoja PKS kaupunkien monipuolisesta kehittämisestä ja toiminnasta.
Virtuaalipalvelu, hyvinvointia tabletista Virtuaalipalvelu/ etähoito on tavoitteellista kaksisuuntaista kuva- ja äänivälitteistä hoivapalvelua. Virtuaalipalvelu on aina asiakkaan tarpeista lähtevää ja hoitosuunnitelman mukaista kotihoidon ja Helsingin kaupungin palvelukeskuksen välistä tavoitteellista yhteishoitoa. Virtuaalipalvelussa palvelukeskus tekee etäkäyntejä kotihoidon ja asiakkaan kanssa yhteisesti sovittuina ajankohtina. Virtuaalipalvelussa palvelukeskus toimittaa asiakkaalle tietokoneen esim. tablettilaite, jonka avulla tehdään virtuaaliset hoitokäynnit. Virtuaalipalvelulla autetaan asiakasta päivittäisissä toiminnoissa kuten esimerkiksi lääkkeiden otosta ja ruokailusta muistuttamalla ja valvomalla. Helsingin kotihoidon asiakkaista virtuaalipalvelua käyttää n. 550 ja etäkäyntejä kuukaudessa tehdään n. 17 000.
Ennaltaehkäisevät palvelut Vantaalla: Asiakasohjausyksikön/seniorineuvonnan toiminta vakiintunut. Ikäihmisten ohjaus, palvelutarpeen arviointi ja sosiaalihuoltolain mukaiset päätökset tehdään kaikki yksikössä. YHDEN LUUKUN PERIAATE Kuljetuspalveluprosessin ja liikkumista tukevien palvelujen kriteerit lautakunnassa syksy 20114 Omaishoidon tukea koskevat lakimuutokset 1.7.2016, vapaapäiväoikeuden laajentaminen. Omaishoidon tuen vapaapäivä kotiin -palveluseteli käytössä PSOPjärjestelmässä. Päivätoiminnan uudistus, tavoitteena joustavaksi osaksi kotona asumisen tukemista. Hyvä Työ hankeen päättäminen (työttömien työskentely vanhuspalveluissa) ja toimintamallin integroiminen olemassa olevaan toimintaan (oma toiminta, työttömät, vapaaehtoiset).
Kotihoito Vantaalla: Toiminnanohjausjärjestelmä asteittain käyttöön vuoden 2016 loppuun mennessä. Kotiin vietävä kuntoutus - vantaalaisen toimintamallin luominen kuntoutus kotona tai kotikuntoutus Evondos -lääkeautomaattien ja Menumat ruoka-automaattien testaus syksyn 2016 aikana. Kotihoidon palveluseteli 1.1.2017 alkaen. Kotisairaalan uudelleen organisoiminen valmistelussa.
Mitä tavoittelemme? Espoon Nestori- keskitetty seniorineuvonta ja palveluohjaus esimerkkinä 1 2 3 4 5 Ennakoivien palvelujen vahvistamista Erinomaista asiakaskokemusta yhden luukun periaatteella (kerralla kuntoon) Palveluohjauksen vahvistamista (vastuutyöntekijämalli) Toimintatapojen yhdenmukaistamista ja palvelujen oikeudenmukaista kohdentamista Henkilöstön hyvinvoinnin paranemista 6 Kestävää talouden kehitystä
Espoon sairaala : Visio Espoon sairaala on ikääntyneiden hoidon ja kuntoutuksen edelläkävijä Suomessa ja Euroopassa Espoon sairaala on ikääntyneiden hoidon ja kuntoutuksen osaamiskeskus Jorvin kampuksella Sairaala on kotona asumisen tukipalvelu Espoon sairaalan palvelut integroituvat HUS Jorvin ja Espoon kaupungin palveluihin (hoitoketjut) Seinätön sairaala etäyhteydet, liikkuvat palvelut Asiakassegmentointi ja erityisosaaminen Uusi kuntoutuksen konsepti ja kotikuntoutus Valmentaja HUS tuottaa kaikki tukipalvelut
Kauniaisten vanhuspalveluissa ajankohtaista Kauniaisten terveyskeskussairaalan toiminnan siirtäminen Espoon uuteen sairaalaan 03/2017 ->uudet hoitoprosessit ja toimintatavat Palvelukeskus Villa Breda (valm. keväällä 2018) ->tehostettu palveluasuminen ->palvelukeskustoiminta ->kotihoidon tukipiste
Ikääntyvien palvelut kotona asumisen tueksi pääkaupunkiseudulla Menestystekijät tulevaisuuteen: Moniammatillinen osaaminen Eri palvelut eri tarpeisiin Tuki tuodaan asiakkaan luokse Sähköiset palvelut 24/7
Tervetuloa mukaan ikiomaan muutokseemme! Me teemme muutosta yhdessä toisiltamme oppien! Reseptinä luottamus, innostus, ennakkoluulottomuus, osaaminen ja verkostoituminen! Kiitos ja ollaan yhteydessä!