LC VANTAA / HELSINGE 5.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 24. TOIMINTAKAUSI Kausi oli täynnä mukavia tapahtumia ja iloista yhdessä tekemistä.
Kauden teemat Kansainvälinen teema: Ihmisyys, sopusointu, arvokkuus Liiton teema: Monta tapaa tehdä hyvää N-piirin teema: Tervetuloa Lions-klubiin Klubin teema: Hyvää tekevät ihmiset iloisesti yhdessä Yleistä Kauden 2015-2016 presidentin ja hallituksen vaihtokokous järjestettiin Hollolassa Messilän kartanon tiloissa 23.5.2015. Tutustuimme päivän aikana Orimattilassa sijaitsevaan Soile Yli- Mäyryn Taidelinnaan, josta ruokailun jälkeen siirryimme Lahteen Sibelius-talon esittelykierrokselle. Sieltä suuntasimme Messilään, jossa edellisen kauden presidentti Tuula Blomqvist evästi Raijaa, tulevaa presidenttiä, uuteen tehtävään ja luovutti hänelle käädyt ja puheenjohtajan nuijan. Kokouksen jälkeen nautimme erinomaisen päivällisen Messilän Kartanon ravintolassa. Klubimme teeman mukaisesti olemme kauden aikana tehneet yhdessä monia asioita. Niissä olemme saaneet paljon iloa toinen toistemme seurasta. Olemme jatkaneet hyvän tekemistä maahanmuuttajanaisten ja nuorten mielenterveyskuntoutujien parissa. Vanhustyö on myös ollut tärkeä osa palveluamme. Klubimme näkyvyys on tullut tälläkin kaudella hyvin esille, sillä olemme osallistuneet useisiin liiton ja piirin järjestämiin tilaisuuksiin. Vuokatin vuosikokoukseen osallistui tällä kaudella 10 jäsentämme, kuten aina; yhtenäisesti pukeutuneena. KIEKU (kieli ja kulttuuri) projekteja on toteutettu Foundation ry:n, Vantaan Soroptimistiklubi ry:n, Vantaan Järjestörinki ry:n, Vantaan Nicehearts ry:n ja Vantaan kaupungin kanssa. Naistenpäivän seminaarissa luennoitsijana oli kirjailija Kirsti Manninen (Enni Mustonen). Tilaisuudessa julkistettiin perinteisesti Vuoden Maahanmuuttajanainen. 8.10.15 Järjestimme Myyrmäen kirjaston lehtisalissa Hyvän päivä -tapahtuman, jossa luettiin satuja lapsille ja tarjottiin pullakahvit vierailijoille. Myyrinkodin pyörätuoliasukkaille järjestimme kuljetuksen kirjastoon. Nettisivumme ovat saaneet paljon huomiota ja kiitosta ajankohtaisilla ja mielenkiintoisilla aiheillaan. Tästä kunnia kuuluu osaavalle viestintätoimikunnalle. N-piirin virat kaudella: Lea Järvikare, aluepuheenjohtaja Iiristalon näkövammaistyöryhmän pj. Arja af Heurlin HALLITUS 2015 2016 Presidentti Sihteeri Rahastonhoitaja Pastpresidentti I Varapresidentti II Varapresidentti Klubimestari/Tailtwister Tiedottaja Jäsenjohtaja Aktiviteettitmk:n puh.joht. Toiminnantarkastajat: Varatoiminnantarkastajat: Raija Sarantila Eija-Riitta Tamminen Eija Riitala Tuula Blomqvist Pirjo Kortteisto Marja-Liisa Saloranta Ulla-Maija Pohjola-Lindström Lea Järvikare Ritva Tukeva Eila Silvennoinen Pirjo Wiksten Anneli Löfgren, Kaisa Wallius
TOIMIKUNNAT JA TMK-VASTAAVAT 2015 2016 Aktiviteettitoimikunta Eila Silvennoinen, Ritva Hongell, Ritva Tukeva, Sirkka Keiski, Raija Sarantila ARS/ Leena Rasinperä / Eija Riitala Hallintotilin kartutus Pilkkoset Leena Pohjanloimu Historiikkitoimikunta Irmeli Kolehmainen, Ritva Tukeva, Lea Järvikare, Arja af Heurlin, Seija Lehtonen, Eija Riitala, Eija-Riitta Tamminen, Paula Tuulenkylä, Pirjo Wikstén Joulukortit Pirjo Wikstén Juhlatoimikunta 25-v Aila Keturi, Airikki Pousi, Merja Raivio, Pirjo Kortteisto, Ritva Hongell, Tuula Aarnio Klubikummi Lea Järvikare Jäsentoimikunta Ritva Tukeva, Irmeli Kolehmainen, Eija Riitala, Aino Törmälä, Leena Pohjanloimu Kansainvälinen nuorisoleiri 2016 tmk Pirjo Kortteisto, Arja af Heurlin, Sirpa Ahonen, Pirjo Mäkilä, Raija Sarantila Keräysvarasto Renate Gromoff, Aila Keturi, Ritva Tukeva KieKu Pirjo Mäkilä, Tuula Blomqvist Anja Haanpää, Aila Keturi, Anneli Löfgren, Sirpa Ahonen, Pirjo Kortteisto Klubivierailut Iris Rautio LCIF-koordinaattori Anneli Löfgren Nuoret lapsiperheet Pirjo Wikstén Nuorisovaihto ja kummilapset Pirjo Kortteisto Punainen Sulka vastaava Marja-Liisa Saloranta Silmälasivastaava Kaisa Wallius Strategia-toimikunta Pirjo Kortteisto, Marja-Liisa Saloranta, Raija Sarantila, Lea Järvikare, Irmeli Kolehmainen Taloustiimi Eija Riitala laskutus ym. ja Marjatta Paananen kirjanpito Tukihenkilötoiminta Aila Keturi, Arja af Heurlin, Leeni Nurmi, Pirjo Luukkonen Tuula Blomqvist Vanhustyö / Myyrmäki Leeni Nurmi Seija Lehtonen, Anneli Löfgren, Arja af Heurlin, Ulla-Maija Pohjola-Lindström - tuolitanssi ja laulutuokio kerran kuussa - vanhusten ulkoiluttaminen - sisäpihan kunnostaminen keväällä ja syksyllä Viestintätoimikunta Lea Järvikare, Irmeli Kolehmainen, Sirpa Haapanen, Sirpa Ahonen Virkistystoimikunta Arja af Heurlin, Pirjo Luukkonen, Airikki Pousi Leena Pohjanloimu (Ronda), Leeni Nurmi (Maalaus) Webmaster Sirpa Ahonen Jäsenet ja jäsenten palkitseminen Saimme uuden jäsenen Tuula Aarnion klubiimme 3.9.2015. Valitettavasti tällä kaudella olemme menettäneet jäseniämme. Raili Peltonen erosi 1.7. ja
Harriet Arelahti 18.8.2015. Anu Laurila siirtyi jäseneksi LC Helsinki / Viaporiin ja Leena Rasinperä erosi 7.1.2016. Jäsenmäärämme oli kauden lopussa 35. Kuluneena kautena ulkojäsenenä olivat Anja Haanpää ja Hannele Aronen sekä osan vuodesta Sirkka Keiski ja Marjatta Paajanen. Paula Tuulenkylä on etuoikeutettu jäsen. PALVELUAKTIVITEETIT Vanhustyö on ollut ja tulee olemaan vastakin yksi pääaktiviteeteistamme. Myyrinkodissa järjestämme jumppahetkiä ja tanssitreenejä. Tuolitanssi on Leeni Nurmen lanseeraama virkistysmuoto. Ulla-Maija Pohjola-Lindström on myös ollut laulamassa ja laulattamassa vanhuksia. Olemme huolehtineet Myyrinkodin pihan viihtyvyydestä istuttamalla tulppaaneja, kesäkukkia ja monivuotisia perennoja. Vantaan Asuntomessut Olimme kolme päivää Vantaan asuntomessuilla kertomassa omasta klubista ja Lionstoiminnasta yleisölle. Kieku (kieli ja kulttuuri) Yhteistyössä Länsi-Vantaan maahanmuuttajanaisten kanssa järjestimme yhteisiä tapahtumia heidän kotouttamisekseen yhteiskuntaamme. Helminauhaseminaari Vantaan kaupungin ja Myyrmäen aluetoimikunnan tukemana Lions Club Vantaa/Helsinge ry, Vantaan Järjestörinki ry, Vantaan Nicehearts ry sekä Vantaan soroptimistiklubi ry järjestivät Helminauhaseminaarin, johon saapui toistasataa kuulijaa. Helminauhaseminaari keskittyi lähes vaiettuun aiheeseen uus- ja kantasuomalaisiin naisiin kohdistuneista vääryyksistä. Nainen ja perheen tulisija. Naistenpäivän seminaarissa luennoitsijana oli kirjailija Kirsti Manninen, hän kirjoittaa Enni Mustonen-nimellä. Tilaisuudessa julkistettiin perinteisesti Vuoden Maahanmuuttajanainen. Humanitaarinen apu / keräysvarasto Yhteistyössä Riihimäen Idäntyö ry:n kanssa on toimitettu vaatteita, liinavaatteita yms. Pietarin alueen lastenkoteihin, sairaaloihin ja vankiloihin. Klubimme on kerännyt ja lahjoittanut keräysvaraston tavarat. Varsinaisen kuljetuksen on suorittanut Riihimäen Idäntyö ry. Yhteistyö on jatkunut edelleen ja varasto on tyhjennetty tällä kaudella kaksi kertaa. Joululahjaksi annoimme avustuksena Idäntyölle 300 tavaroiden kuljetukseen. Kummilapset Sri Lankassa Olemme yhden tytön Ganeesha (s.7.6.99) kummi. Hänen tukensa loppuu ja ensi kaudelle toivomme saavamme uudet kummitytöt, jotka mahdollisesti vasta aloittavat koulunkäyntinsä. Klubimme maksaa koulutukset. Tukihenkilönä mielenterveyskuntoutujalle Toimimalla yksinäisen ja syrjäytyneen nuoren vierellä kulkijana. Vantaan Mielenterveysseura ry. osoittaa kuntoutujan ja tukihenkilön työnohjausta antaa Vantaankosken seurakunta yhdessä VMS:n kanssa. Tapaamiset noin kaksi kertaa kuukaudessa (keskustelua, ulkoilua, taidenäyttely yms..tapahtumakäyntejä). Aila Keturi ja Tuula Blomqvist toimivat tukihenkilöinä nuorille naisille. Hyvä Joulumieli 2015 keräykseen Osallistuimme seurakunnan järjestämään Hyvä Joulumieli - keräykseen 1000 euron lahjoituksella. Ostimme vähävaraisille lapsiperheille 100 euron lahjakortteja ruokatarvikkeiden ostoa varten. Lahjat toimitettiin Vantaankosken Seurakunnan Diakoniatyön kautta.
Vantaan Kehitysvammaisten Tuki ry. Keväällä 2016 lahjoitimme Vantaan Kehitysvammaisten Tuki ry:lle 300 euroa toiminnan tukemiseen. VARAINHANKINTA-AKTIVITEETIT Kivistön kyläjuhlat 27.9.2015 Kesäisten Asuntomessujen myötä saimme pöydän Kivistön koululta. Tilaisuudessa myimme klubilaisten tekemiä leipiä, pullia, erilaisia piirakoita ja paistoksia. Järjestimme myös arpajaiset, jossa joka toinen arpa voitti. Nettotuotto 803,85 Muistojen kauniit sävelet Ritarihuoneella 11.11.2015 Järjestimme konsertin Ritarihuoneella, jossa esiintyivät 60- ja 70-lukujen suositut taiteilijat esittäen muistojen kauniita säveliä. Klubissamme on jäseninä kaksi taiteilijaa; Sirkka Keiski ja Iris Rautio, jotka myös esiintyvät tilaisuudessa. Nettotuotto oli 6573,56. PopUp-ravintolapäivä 23.11.2015 Järjestimme Övre Nybackassa ja Kilterin koululla PopUp-ravintolapäivän, johon valmistimme kaikkien klubilaisten kanssa kakkuja, leipiä, sinappia, salaatinkastiketta, kinkku-ja lohikiusausta, sekä borssi-keittoa. Nettotuotto 402,78 Ystävänpäiväbrunssi ja konsertti 14.2.2016 Järjestämämme ystävänpäivätilaisuuden aluksi herkuteltiin maukkaalla ja runsaalla brunssilla, jonka jälkeen saimme nauttia sopraano Satu Rantasen ja miehensä pianotaiteilija Arton riemullisesta konsertista. Ystävänpäivän teemana oli ystävyys, rakkaus, elämän kauneus ja kevään riemu. Kauniisti sydämin ja ruusuin koristeltuun Ravintola Kaaren saliin oli kokoontunut yli 70 ystävän joukko. Tuotto 1060, joka osoitettiin Punainen Sulka keräykseen Auta lasta, auta perhettä tapahtuma 10.5.2016 Tapahtuma toteutettiin keväällä äitienpäivän aattona. Saimme keräysluvan S-Market Liesitorilta ja K-Supermarket Louhelasta. Asiakkaat suhtautuivat keräykseen pääosin positiivisesti ja päivän aikana täyttyi 10 ostoskärryllistä erilaista säilyvää, lapsiperheille tarpeellisia lahjoituksia, jotka toimitettiin Vantaankosken Seurakunnan Diakoniatyöstä vastaavalle jaettavaksi heidän katsomilleen perheille. Joulukortit Lions-joulukorttien myynti klubissamme tuotti aktiviteettitilille 305,40 Adressit Myimme myös Aarne Ritari säätiön adresseja Pelargoniat 1209,02 Pilkkoset 32 Lammaspohjalliset 520 Varakassit650. MUU TOIMINTA Viestintä Tiedottajana on toiminut Lea Järvikare ja Webmasterina Sirpa Ahonen. Tiedotustoimikunnassa ovat ahkeroineet Lea Järvikare, Irmeli Kolehmainen, Sirpa Haapanen ja Sirpa Ahonen. Monet klubilaiset ovat kirjoittaneet kuvauksia klubilaistemme osallistumisesta tapahtumiin.
Klubiviihtyvyys Klubin jäseniä on virkistetty järjestämällä yhteisiä elokuva-, teatteri ja taidemuseoissa käyntejä mm. Areenateatterin Ministeriä viedään näytökseen ja Ateneumin upeaan Japanomania pohjoismaisessa taiteessa - näyttelyyn. Olemme päässeet pitämään klubi-iltamme mm. Arla Oy:n ja HUS / Raviolin tiloissa ja saaneet tutustua heidän toimintaansa. Berner Oy:n ja Herbalifen edustajat ovat olleet klubi-iltamme alussa kertomassa heidän toiminnoistaan. Ronda (lukupiiri) on kokoontunut muutaman kerran kauden aikana. Tilaisuudessa keskustellaan myös elokuvakokemuksista. KOKOUKSET KAUDELLA 2015 2016 Kokoukset on pidetty pääsääntöisesti Saga Furs ssa. Kokoukset alkoivat klo 18.00 ruokailulla. KLUBIKOUKSET HALLITUKSEN KOKOUKSET 19.08.2015 02.09.2015 16.09.2015 07.10.2015 vuosikokous 21.10.2015 04.11.2015 18.11.2015 02.12.2015 16.12.2015 07.01.2016 20.01.2016 03.02.2016 17.02.2016 02.03.2016 16.03.2016 06.04.2016 vaalikokous 20.04.2016 04.05.2016 14.05.2016 TAPAHTUMAT 2015 2016 Kauden avaus ja vuosikirjojen jako, Helsinki 25.08.2015 SuurPNAT / Lion Forum 23.09.2015 Uusien leijonien koulutus Porvoo 15.10.2015 JOVA I 29.10.2015 AluePNAT / Alue Forum IV 17.11.2015 Kunniakäynti sankarihaudoilla, Hietaniemi 09.01.2016 Uusien leijonien koulutus Helsinginseutu 17.03.2016 JOVA II 19.03.2016 SuurPNAT 22.03.2016 N-piirin vuosikokous, Messukeskus 16.04.2016 Klubivirkailijoiden koulutus 16.04.2016 LeijoNaisristeily Helsingin ja Tallinnan välillä 14.05.2016. Lions-liiton vuosikokous, Turku 27. 29.5.2016 TAPAHTUMAT Osallistuimme kauden aikana moniin leijona ja muihin tapahtumiin: Syyskauden avaus ja vuosikirjojen jako Iiriskeskuksessa, SuurPNAT Lion-Forum syyskuussa ja maaliskuussa Porvoossa, AluePnat marraskuussa, Lipunnosto Martinkeskuksessa, Kynttilän vienti opasleijonamme Helinä Niemisen haudalle Pyhän Laurin kirkolla, Wähäjoulun vietto, Kunniakäynti ja seppeleenlaskutilaisuus Hietaniemen sankarihaudoilla, Kansainvälinen naistenpäiväjuhla Helminauhaseminaari maaliskuussa, Lipunnostotilaisuus Kansallisena Veteraanipäivänä 27.4., N-piirin vuosikokous ja uusien virkailijoiden koulutus Messukeskuksessa, Lions-liiton vuosikokous Vuokatissa. Kivistön Asuntomessut 13.-15.7.-15. Hyvän Päivä 8.10.-15 Myyrinkodin puutarhatalkoot syksyllä, keväällä ja kesällä. Pressaristeily 18.10.-15 LeijoNaisristeily 14.5.-16
VIERAILIJAT Syyskuussa piirikuvernööri Veikko Teerioja puolisonsa Lion Tuulan kanssa, sekä Berner Oy:ltä Tanja Järvinen Lokakuussa ennen varsinaista kokouksen alkua Herbalifen edustajat tekivät jäsenille kuntokartoituksia ja kertoivat liikunnasta ja ravinnosta. Marraskuussa klubi-iltaa vietimme Arla Oy:llä Söderkullassa, toimitusjohtaja Reijo Kiskola kertoi Arla Oy:n historiasta, tavoitteista ja tuotteista sekä toiminnasta Suomen elintarvikekentässä. Saimme myös maistiaisia uutuustuotteista..arla Oy:n liikevaihto Suomessa oli vuonna 2015 noin 350 milj. euroa ja tehdas työllistää vajaa 300 henkeä. Helmikuun klubitapaaminen oli HUS Raviolissa. Saimme tutustua Raviolin tuotantotiloihin ravitsemispäällikkö Anna Paajasen johdolla. Ruokailun jälkeen saimme kuulla toimitusjohtaja Pirjo Hakala-Lahtisen esityksen aiheesta: Sairaalaruoka ja sen haasteet. Ravioli on HUS:n ravitsemis- ja ravitsemusterapiapalveluita tuottava liikelaitos. Henkilökuntaan kuuluu n. 370 työntekijää, liikevaihto on n. 36,5 milj., ruokaa valmistetaan 13 keittiössä ja päivittäin tarjoillaan n. 23 000 ateriaa Maaliskuussa ennen varsinaisen kokouksen alkua Vantaan Energian roskapoliisi Heini Manninen piti mielenkiintoisen esityksen roskan kiertokulusta, kierrätyksestä ja jätteiden lajittelusta ja ympäristöstä huolehtimisesta. Saimme kuulla mm. sen, että jätevoimala antaa roskalle uuden elämän. Voimala polttaa vuodessa noin 340.000 tonnia käyttökelvotonta roskaa ja tuottaa 30% Vantaan kaupungin vuotuisesta sähköntarpeesta. Klubitreffiklubimme Vantaa / Simonkylästä oli vieraanamme 6 jäsentä. Huhtikuussa ennen kokouksen alkua Vantaan KehitysvammaistenTuki ry:n puheenjohtaja Anne Vihervaara kertoi 50 vuotiaan yhdistyksen toiminnasta. Mukana yhdistyksestä oli myös Hilkka Hytönen ja Leena Maijala. Huhtikuun klubi-illassa vieraili IV-alueen 1. lohkon pj. Kari T.Piela. KLUBIVIERAILUT Elokuussa vierailimme Nuuksiossa Haltin tiloissa, jossa pidettiin myös hallituksen kokous. SuurPNAT Lion-Forumin arvonnassa saamamme treffiklubi Vantaa / Kaivoksela kutsui meidät 18.1.2016 Kalasatamaan SRV Oy:n rakenteilla olevaan Rediin ja Kaivokselan klubin jäseniin ja heidän toimintaansa. Seitsemän jäsentämme osallistui tilaisuuteen. Maaliskuussa Vantaa / Simonkylän klubista vieraili 6 jäsentä klubi-illassamme. Vapaamuurarien toimintaan tutustuimme 17.10. Porvoo /Blankan 40-vuotisjuhla 24.10.2015 Nicehearts 15-v.juhla 29.1. LAHJOITUKSET Kehäkukka-asukkaille Vermon lippuja 50,00 Vanhustyö 308,00 Kummilapset 130,00 Riihimäen Idäntyö 300,00 Hyvä Joulumieli-keräys 1000,00 Katastrofirahasto 200,00 Kansainväliset lahjoitukset 300,00 Porvoo / Blanca 10-v juhla 100,00 Kilterin koulu 40-v. stipendi 100,00 Iiristalon viriketilan kunnostukseen 250,00 Lions-liiton keräykset, nenäpäivä 100,00 Lions-liiton tuhkarokko-keräys 143,00 Ratnapura sairaala 100,00 Stipendit Kieku/ Helminauhaseminaari 100,00 Stipendit Kilterin oppilaille 100,00 Stipendit Varian oppilaille 100,00 Soroptimistit- juhla 100,00 Nicehearts-juhla 100,00
Klubin viirilahjoitukset Piirikuvernööri Veikko Teerioja (Nro 61) LC Porvoo Blanca Presidentin palkitsemiset 2016 Eila Silvennoinen: Aktiviteettitoimikunnan ammattitaitoinen, uupumaton vetäjä. Aina valmis kaikkeen nopeasti ja tehokkaasti: kiertopalkinto Vuoden leijona patsas Lea Järvikare: Tiedottaja, jolle sydämenasiana on sivujemme ulkonäkö ja ajankohtaisuus sekä klubimme asioista tiedottaminen. Monessa aktiivisesti mukana, kuten mm. Klubikummina toimiminen. Lennellyt perhosen lailla tuntosarvet pystyssä, etsien ja löytäen mettä, väsymättä, koko kauden kukasta kukkaan = asiasta ja työstä toiseen. Lionkoru Perhonen Eija Riitala: Aina ajan tasalla. Tarkka, ystävällinen, auttavainen ja kaikkeen osallistuva. Luontoihminen, jolla lehdet ojennuksessa. Lion Lehtikoru Marjatta Paajanen: Kiitokset klubin ammattitaitoisesta kirjanpidosta. Ritva Tukeva: Jäsentoimikunnan ammattitaitoinen vetäjä. Auttaa ystävällisesti kaikessa ja kaikkia. Luontainen, ihastuttava tapa suhtautua kaikkeen myönteisesti. Thanks kiertopalkinto. Eija-Riitta Tamminen: Maailman paras sihteeri minulle hoitaa asiat parhain päin, nopeasti, ystävällisesti, tehokkaasti ja aikataulussa aina pysyen. Lion Ruusukoru Marja-Liisa Saloranta: Aktiivisesti mukana kaikessa toiminnassa. Hoitanut Sulkavastaavan tehtävät upeasti. Lion Sulka koru Aila Keturi: Hyvän Päivä-tapahtuman organisoija. Ahkera kirjoittaja, huolehtii ja järjestelee suurella sydämellä monia asioita. Lion Sydänkoru Pirjo Kortteisto: Nuorisovaihdon vetäjä ja kansainvälisen nuorisoleirin koordinaattori, strategia- ja sääntömestari. Presidentin tunnustuspalkinto Ulla-Maija Pohjola-Lindström: Klubimestarille kiitos hyvistä järjestelyistä: Juhlapinssi Pirjo Mäkilä: Kiekuvetäjä Naistenpäiväseminaarin iloinen ja ammattitaitoinen vetäjä. Upea ja hienosti onnistunut tapahtuma. Presidentin tunnustuspalkinto Kiekutoiminnassa mukana myös Tuula Blomqvist, Anneli Löfgren, Aino Törmälä Viestintätoimikunta : Sirpa Ahonen: Ammattitaitoinen Webmaster. Hyvin omaksunut Lean nopean julkaisurytmin. Laittaa jutun sivuille vaikka keskellä yötä. Vuoden Lion pinssi. Toimikunnassa myös Irmeli Kolehmainen, Sirpa Haapanen. Juhlatoimikunta: Airikki Pousi, Merja Raivio, Ritva Hongell, Tuula Aarnio Historiikkitoimikunta: Seija Lehtonen, Pirjo Wikstén Vanhukset: Leeni Nurmi Japanilaiset virkistysvälineet Pelargonit: Renate Gromoff Tukihenkilötoiminta: Pirjo Luukkonen, Anja Haanpää, Hannele Aronen Virkistystoimikunta: Arja af Heurlin, Leena Pohjanloimu, Sirkka Keiski Klubivierailut: Iris Rautio Silmälasivastaava: Kaisa Wallius Kaikki saivat kiitokseksi silkkihuivit aktiivisesta osallistumisesta. LeijoNaisristeily ja presidentinvaihtokokous 22 jäsentämme ja 1 tuleva jäsen osallistuivat Lionsliiton järjestämälle LeijoNaisristeilylle Helsingin ja Tallinnan välillä 14.5.2016. Risteilyn välillä pidimme kauden 2015-2016 viimeisen virallisen kokouksen ja samalla hallituksen ja presidentin vaihtokokouksen Mere Karu pubissa Tallinnassa. Presidentti Raija evästi Pirjo Kortteiston tulevaan tehtäväänsä luovuttamalla presidentin käädyt ja puheenjohtajan nuijan ja toivotti Pirjolle menestystä presidentin tehtävässä.
Kiitos Lämmin kiitos kaikille jäsenille tuestanne ja aktiivisesta osallistumisesta kaikkeen mahdolliseen ja joskus jopa mahdottoman tuntuiseenkin tehtävään ja tapahtumaan. Yhdessä onnistuimme hienosti! Toiminta ei välttämättä tuo aina onnellisuutta, mutta onnellisuutta ei ole ilman toimintaa -William James Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä ei siitä mihinkään pääse - Minna Canth Kiittäen Raija Sarantila