Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen"

Transkriptio

1 Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

2 Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli kuluneeksi 105 -vuotta Isovanhemmat Pohjanmaalta Kanadaa vuonna 1896, vanhemmat vuonna Aarne syntyi (Seinäjoella) - Liittyi Lions Club Sudburiin 1932, piirikuvernööri Tutustui Lions-järjestön perustajaan Melvin Jonesiin - Oli kiinnostunut sukunsa entisestä kotimaasta - Vuonna 1948 alkoi toimia Lions-järjestön laajentamiseksi Suomeen - Monien vaiheiden jälkeen Suomen ensimmäinen Lions Club Helsinki/Helsingfors perustettiin

3 Lions Clubs International MD 107 Finland Faktatietoja Lions-järjestöstä Lions-järjestö on perustettu vuonna 1917 Suomeen vuonna 1950 Jäseniä koko maailmassa 1,3 miljoonaa Suomessa Suomi on Euroopan 4. suurin jäsenmäärältään Suomen Lions-liitto: 14 piiriä, 950 klubia Tuomo Holopainen

4 Mitä Lions tarkoittaa? Suomessa lions-nimi tulkitaan: L = I = O = N = S = Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nouseville Sukupolville Tuomo Holopainen

5 Faktatietoja N-piiristä Jäseniä (+50, 2/2011) Klubeja 75 - Miesklubeja 57 kpl - Naisklubeja 12 kpl - Yhteisklubeja 6 kpl - Leo-klubeja 2 kpl Naisia 380 ( 19,7 %) Miehiä 1530 (81,3 %) Jäsentavoite Nettokasvu +40 jäsentä 1 uusi klubi 1 liitännäisklubi N-piiri syntyi 35 vuotta sitten, kun B-piiri jaettiin kahdeksi eri piiriksi. Väestöä alueella 0,7 miljoonaa Tuomo Holopainen 5

6 Faktatietoja N-piiristä Ystävyyspiirimme Suomessa 107- L Jäseniä 1303 Klubeja 49 Saksassa 111- OS Jäseniä 1972 Klubeja 76 Sri Lankassa 306-A 2 Jäseniä 1797 Klubeja 80 Tuomo Holopainen 6

7 Faktatietoja N-piiristä N- ja L piirien ystävyysklubit LC Helsinki/Hakaniemi LC Posio LC Helsinki/Pakila LC Muonio LC Vantaa/Pähkinärinne LC Kittilä LC Vantaa/Vernissa LC Kuusamo/Pohjanakat LC Helsinki/Merituuli LC Rovaniemi/Petronella LC Helsinki/Vallila LC Kolari Tuomo Holopainen 7

8 Teemat Kansainvälisen presidentin Sid L. Scruggsin teema: A Beacon of Hope Toivon merkkituli En strimma av hopp Kotimainen teema: Vastuu on minun Ansvaret är mitt Piirikuvernöörin teema: Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans Tuomo Holopainen 8

9 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri auttaa ja tukee klubeja ja niiden jäseniä kehittymään. Visiomme Kehittyvä ja hyvinvoiva piiri. STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 1. Tiimityö johtamisessa toteutetaan sekä piirissä että klubeissa 2. Sisäinen ja ulkoinen viestintä on aktiivista 3. Pitkäjänteinen jäsenohjelma tuottaa hyvää tulosta ja vahvistaa piiriä 4. Kehitystyön jatkuvuus edistää klubien toimintaa 5. Nuorisotyö on aktiivista - Quest-toiminta - Nuorisovaihto - Yhteistyö Leo-klubien kanssa 2

10 Klubien toimintaedellytysten turvaaminen 1. Klubien toimintaedellytysten turvaaminen Palveluvoimaa tarvitaan lisääntyvässä määrin; nettolisäys 40 jäsentä kauden aikana Jäsenten viihtyvyyden lisääminen 2. Innostunut yhdessä tekemisen henki säilyy ja kehittyy N-piirin klubeissa. Piirihallituksen jäsenet ja asiantuntijat tukevat ja auttavat klubeja tavoitteiden saavuttamisessa 3. Monipuolinen koulutus ja valmennus klubeille ja jäsenistölle 4. Innostetaan klubeja osallistumaan perheille ja nuorisolle suunnattuihin valtakunnallisiin projekteihin 5. Sisäisen ja ulkoisen viestinnän kehittäminen ja toteuttaminen; aktiviteettien kautta näkyvyyttä 6. Huolehditaan, että jäsenistöllä on hyvät tiedot LCI:stä ja LCIF:stä Tuomo Holopainen 10

11 Puolisotoiminnalla tärkeä rooli Päämäärät ovat yhteiset Puolisotoiminta Lionsjärjestön säännöt ja Lions-etiikka koskevat luonnollisesti kaikkea toimintaa, mikä tapahtuu Lions-sanan ja -käsitteen nimissä Useimmat aktiviteeteista ovat yhteisiä lionien kanssa Omiakin aktiviteetteja voidaan järjestää. Aktiviteeteista saadut varat tulee kirjata klubin aktiviteettikirjanpitoon ja ne tulee aina lyhentämättöminä luovuttaa avustustoimintaan

12 Puolisotoiminta Varojenhankinta-aktiviteetteja voivat olla esimerkiksi erilaiset myyjäiset arpojen ja teatterilippujen myynti kahvikonsertit, iltamat, lastenjuhlat muotinäytökset, taidenäyttelyt Yleensä puolisot osallistuvat klubin aktiviteetteihin Suotavaa on, että puolisot ovat mukana klubin kokouksissa ainakin kaksi kertaa vuoden aikana Lisäksi puolisot voivat järjestää yhteishengen aktiviteetteja, kuten esimerkiksi luontoretket, lauluillat, pikkujoulut yms. juhlat ja yhteiset ulkomaanmatkat.

13 Lions Clubs International MD 107 Finland Mistä saan tietoa? Oman klubin jäsenet Piirikuvernöörin tiedotteet Piirin tarjoamat koulutus- ja kokoustilaisuudet Lions Vuosikirja Lion lehti, 6 numeroa vuodessa Klubin omat www-sivut Piirin www-sivut Liiton www-sivut Kansainvälisen järjestön www-sivut N-piirin palveleva puhelin , Jorma Laurila Tuomo Holopainen

14 Klubien omat sivut Tuomo Holopainen 14

15 Piirit sivut

16 Lions Clubs International MD 107 Finland

17 Lions Clubs International MD 107 Finland LCI:n sivut: Tuomo Holopainen

18 Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans Pidetään nykyisistä jäsenistä huolta. Perälauta ei saa vuotaa. Uusia jäseniä on hankittava pitkä- jänteisesti ja aktiivisesti. Luovuta klubisi seuraajallesi vahvempana, kuin otit sen vastaan edeltäjältäsi. 18 Tuomo Holopainen 18

19

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

107 N-PIIRI PTS

107 N-PIIRI PTS Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 24.4.2010 107 NPIIRI PTS 2010 2015 www.lions.fi/n Npiiri/ Holopainen Tuomo/ Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lionstoiminta on vakaalla

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

107 N-PIIRIN STRATEGIA.

107 N-PIIRIN STRATEGIA. Luonnos 107 N-PIIRIN STRATEGIA 2010 2015 www.lions.fi/n Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lions-toiminta on vakaalla pohjalla, on uskallettava katsoa pitkälle horisonttiin. Mitä

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa 24.4.2010 N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 DGe Tuomo Holopainen Teema: Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa Lions- 107-N PTS 2015-2019 DG Sini Eloholma Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5.11.2014 Kansainvälinen lions-järjestö Näkemyksemme- visio Järjestö säilyy vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitaaristen

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming

Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta, organisaatio ja arvot Pääsihteeri Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa K-PIIRIN Hyväksytty johtoryhmässä 19.3.2018 Hyväksytty piirihallituksessa 5.4.2018 Käsittely piirin vuosikokouksessa 21.4.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus 3. Perusarvot 4. Pelikenttä

Lisätiedot

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen -

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team Tavoitteena asettaa koko lionien verkosto toimimaan klubien puolesta Tiimityö on keskeinen osa: Palvelutiimit (GST) Jäsenyystiimit

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland Piirikuvernööri 2016 2017 Aarto Mäkinen,

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN Lokakuu 2010 Kuva: Eero Kettunen LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä teoilla

Lisätiedot

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle The International Association of Lions Clubs Suomi 107 G-piiri, 1.VDG Pirkko Kokkonen 107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2010-2011 Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Hannu Nyman ja puoliso, Lion Ritva Korolainen Lions Club Iisalmi/Koljonvirta, Pöllösenlahdenkatu 24 A 3, 74130 Iisalmi GSM Hannu

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia.

Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii mm. toimeenpanemalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia ja muita tilaisuuksia. 1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 2009 YLEISTÄ TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toiminnan tarkoitus ja sisältö TOIMINTAKERTOMUS 2007 2008 Toimintavuonna 2008 2009 viisikymmentä vuotta täyttäneen Lions Club Rovaniemi/Ounasvaaran

Lisätiedot

NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange)

NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange) 20/02/15 Minna Räisänen-Ojapalo,, MD 107-C YCEC NUORISOVAIHTO (Youth camps and exchange) Lions-järjestön tunnettu ja vakiintunut klubiaktiviteetti Kansainvälisesti hyväksytyt säännöt ja ohjeet Lähteviä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K New Mountains to climb Valloitamme uusia vuoria TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 LIONS-PIIRI 107-K Kotimainen teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Puheenjohtajan (CC) teema: Ole rohkea-ole Lion Piirikuvernöörin

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

Lions107 M Pori

Lions107 M Pori Lions107 M 21.1.2019 Pori Palvelu- ja varainhankinta Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen

Lisätiedot

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja.

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. LCIF piirikoordinaattorin tiedote 3 klubeille - Helmikuu 2010 LCIF:n KAUTTA ANOTTAVAT APURAHAT Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. Nämä

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen

Lisätiedot

Uudet leijonat 16.10.2014

Uudet leijonat 16.10.2014 Uudet leijonat 16.10.2014 Me palvelemme We serve Näkövammaiset lapset piirin kohderyhmänä 1.VDG Veikko Teerioja Kuntoutuspiha ja oppimiskeskus -Toteutimme kaksi upeaa hanketta 2012 ja 2013 -Toteutuksen

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

Lions-ansiomerkeistä

Lions-ansiomerkeistä Lions-ansiomerkeistä Keskeisiä periaatteita Lions-ansiomerkkejä anottaessa, myönnettäessä ja käytettäessä ovat: Yhdestä ansiokkaasta työstä palkitaan vain kerran Samalle henkilölle voidaan myöntää vain

Lisätiedot

Lions-piiri 107-M vuosikokous 2013 Kiukainen. Puolisotoiminta. LC Köyliö Ladyt

Lions-piiri 107-M vuosikokous 2013 Kiukainen. Puolisotoiminta. LC Köyliö Ladyt Lions-piiri 107-M vuosikokous 2013 Kiukainen Puolisotoiminta LC Köyliö Ladyt Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki ja puoliso Anita Distriktsguvernör, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki och maka Anita Lions

Lisätiedot

POKKINEN. syyskuu 2010. Utsjoki, Kuva Markku Wiik. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. syyskuu 2010. Utsjoki, Kuva Markku Wiik. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN syyskuu 2010 Utsjoki, Kuva Markku Wiik LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenjohtajakoulutus 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenhuollon ohjaus Suuntaa antamassa liiton / piirin 1. strategia 2. toimintasuunnitelma 3. tavoitteet Oman klubin 1. strategia

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS HUITTINEN PUOLISOKOULUTUS LÄNSI-SUOMEN OPISTO DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS HUITTINEN PUOLISOKOULUTUS LÄNSI-SUOMEN OPISTO DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS HUITTINEN 26.4.2014 PUOLISOKOULUTUS LÄNSI-SUOMEN OPISTO DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (Lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

Piirifoorum, E-piiri , Lempäälä

Piirifoorum, E-piiri , Lempäälä Lions Clubs International MD 107 Finland Piirifoorum, E-piiri 13.9.2014, Lempäälä Suomen Lions-liitto Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Esityksen sisältö Lions-toiminnan kriittiset menestystekijät Toiminnan

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit 2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015 Lions Clubs International MD 107 Finland Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015 Lions Clubs International MD 107 Finland 1. Tervetulemaks Esittelyt Virittyminen Odotukset: tuleeko sinusta johtaja? Tavoite

Lisätiedot

Piirin valmennuskatsaus Laatuhyvinvointikysely. Koulutuspalautteista ja LPJ-koulutukseen liittynyt kysely Yhteenveto GLT-d Hannu Anttonen

Piirin valmennuskatsaus Laatuhyvinvointikysely. Koulutuspalautteista ja LPJ-koulutukseen liittynyt kysely Yhteenveto GLT-d Hannu Anttonen Piirin valmennuskatsaus Laatuhyvinvointikysely Koulutuspalautteista ja LPJ-koulutukseen liittynyt kysely Yhteenveto GLT-d Hannu Anttonen Klubikysely 2014 - koulutus Tuloksellisuustieto ok: 50% sanoo ei

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma 2012-2013 Lions-tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui

Lisätiedot

INTERNET- TIEDOTUS ja PR-toimikunta J.Ahoranta M.Torni T.Hakkarainen

INTERNET- TIEDOTUS ja PR-toimikunta J.Ahoranta M.Torni T.Hakkarainen INTERNET- TIEDOTUS ja PR-toimikunta J.Ahoranta M.Torni T.Hakkarainen 16.08.2010 INTERNET- TIEDOTUS ja PR-toimikunta Toimintasuunnitelma: Jäsenet: Lion Jorma Ahoranta pj, LC Parikkala Lion Marko Torni tiedotus-

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2018 Huittinen 8.9 ja Nakkila 15.9

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2018 Huittinen 8.9 ja Nakkila 15.9 Lions piiri 107 M alueseminaarit 2018 Huittinen 8.9 ja Nakkila 15.9 Palvelu- ja varainhankinta Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista -

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-K Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nouseville Sukupolville TEEMAT KANSAINVÄLINEN TEEMA: KOTIMAINEN TEEMA: LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA:

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

I-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.

Lisätiedot

, Utajärvi. I-PIIRIN markkinointi- Ja viestintävalmennus. Jukka Isotalo, Nuorisojohtaja / Suomen Lions-liitto ry.

, Utajärvi. I-PIIRIN markkinointi- Ja viestintävalmennus. Jukka Isotalo, Nuorisojohtaja / Suomen Lions-liitto ry. 28.9.2016, Utajärvi I-PIIRIN markkinointi- Ja viestintävalmennus Jukka Isotalo, Nuorisojohtaja / Suomen Lions-liitto ry. Alustuksen aiheet MARKKINOINNIN TAVOITE JA KEINOT LIONS-TOIMINNASSA Miten toimintamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma International IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2017-2018 1 Teemat kaudella 2017-2018 KANSAINVÄLINEN Me palvelemme We Serve KANSALLINEN PIIRIN Tue nuorta itsenäisyyteen Tue nuorta 2 Painopisteet Jäsenviihtyvyys

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

Lionsklubin presidentti

Lionsklubin presidentti Lionsklubin presidentti MD-GLT Antti Forsell Copyright Varpu Ylhäinen 27.5.2015 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä Kannat vastuuta

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit

Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit 2018-2019 ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen arvat Lähes 700 klubia osallistui ja jakoi iloisia

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

PUOLISO OPAS. Leijonan Kaveri, KUMMILAPSI- TOIMINTA. Suomen Lions-liitto piiri 107-N

PUOLISO OPAS. Leijonan Kaveri, KUMMILAPSI- TOIMINTA. Suomen Lions-liitto piiri 107-N Leijonan Kaveri, Suomen Lions-liitto piiri 107-N Koonnut Pirkko Talvio, elokuu 2007 2007 2008 PUOLISO OPAS KUMMILAPSI- TOIMINTA Suomalaiset leijonat ovat vuodesta 1986 alkaen ottaneet kummilapsiksi Sri

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi?

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi? Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016-2017 - tiedätkö mikä on vastuusi? Taito määrää sen, mitä kykenee tekemään. Motivaatio ratkaisee, mitä tekee. Asenteesta riippuu, kuinka hyvin sen pystyy tekemään 2016-2017

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio Toimintasuunnitelma 2007-2008 Lions-piiri 107-N Markku Talvio 21.04.2007 Toiminta-ajatus markku.talvio@lions.fi 5.4.07 Suomalaisen Lions-liikkeen toiminta-ajatus 2007-2008 Teemme yhdessä työtä paikallisella,

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia

Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia Lions-toiminta on meidän yhteinen iloinen asia 1 Johtaminen vapaaehtoisjärjestössä Lions toiminta-ajatus: Lionsit palvelevat yhdessä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland. Teemat kaudella 2016-2017

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland. Teemat kaudella 2016-2017 Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K KILIMANJARO 2009 Matkaan lähti 13 urhoollista, huipulle kapusi kuusi. Meistä huolehti lähes 30 opasta, kokkia ja kantajaa. Tarinan opetus: Kukaan ei kykene

Lisätiedot

Asioiden ja ihmisten johtaminen. F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden

Asioiden ja ihmisten johtaminen. F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden Asioiden ja ihmisten johtaminen F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden JÄSEN- JA KOULUTUSASIAT 30.6.2011 M embership Uusien jäsenten hankkiminen jo olemassa oleviin klubeihin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F WE SERVE ME PALVELEMME TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-F KOTIMAINEN TEEMA: TUE NUORTA ITSENÄISYYTEEN LIONS-LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: TEHDÄÄN YHDESSÄ PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA: TURVAA TULEVAISUUS-

Lisätiedot

A-piirin toimintakertomus

A-piirin toimintakertomus Lions Clubs International MD 107 Finland A-piirin toimintakertomus 2016-2017 DG Ulla Rahkonen Kansainvälisen Lions-järjestön 100. toimintavuosi! Suomen Lions-liitto ry:n 66. toimintakausi. Lions-järjestön

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

Lions-järjestö perustettiin Chicagossa

Lions-järjestö perustettiin Chicagossa Lions-järjestö perustettiin Chicagossa 7.6.1917 Melvin Jones 1879-1961 7.5.2014 PV MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot