JES-TAPAHTUMA Nuorten toimintapäivä Pieksämäen kaupunkiseurakunnassa 10.9.2005 Mikko Huuhtanen - Timo Keippilä - Sami Salmikuukka Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus
TIIVISTELMÄ Mikko Huuhtanen, Timo Keippilä, Sami Salmikuukka: JES-tapahtuma: Nuorten toimintapäivä Pieksämäen kaupunkiseurakunnassa 10.9.2005. Pieksämäki, kevät 2006. 48 s. 8 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu / Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus. Opinnäytetyömme on produktio, joka koostuu syyskuussa 2005 Pieksämäen kaupunkiseurakunnassa järjestetyn toimintapäivän suunnittelusta ja toteutuksesta, sekä produktion kirjallisesta raportoinnista. Produktion tarkoitus oli järjestää nuorten kristillinen tapahtuma, jossa käsitellään nuorille ajankohtaisia teemoja kristillisestä näkökulmasta. Tapahtuman ohjelma koostui musiikista, elämystoiminnasta sekä rukouksesta. Tapahtuman tarkoituksena oli saada rippikoulun käyneitä nuoria mukaan seurakunnan toimintaan. Lisäksi halusimme selvittää, onko konseptimme kaltaisella tapahtumalla kysyntää Pieksämäen nuorten keskuudessa. Kirjallisessa työssä kuvataan tapahtuman suunnittelua ja toteutusta sekä tavoitteita ja niiden toteutumista. Teoreettinen viitekehys on muotoutunut produktion nostattamista aihepiireistä: kirkon kasvatustyönteoriasta, seikkailukasvatuksesta ja tapahtuman järjestämisen teoriasta. Asiasanat: Tapahtuma; Seikkailukasvatus; Kirkon nuorisotyö; Tiimityö; Rippikoulu. Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikön kirjasto
ABSTRACT Mikko Huuhtanen, Timo Keippilä, Sami Salmikuukka; Jes-event: Activity Day for Young People in 10.9.2005 Pieksämäki Town Congregation. Pieksämäki, Spring 2006. Language: Finnish, 48 pages, 8 appendices. Diaconia University of applied sciences/ Pieksämäki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health care and Education; Bachelor of Social Services. The aim of this thesis was to produce a Christian event for young people in Pieksämäki town congregation. Production consisted of planning of the event, organizing and written report. The event was targeted at confirmation aged youths in Pieksämäki. The program of the event included Christian music, experience pedagogy and prayer. Also we wanted to know if there was demand for this kind of event in Pieksämäki. The main result of this study was that the youth of Pieksämäki would like to participate in this kind of event again in the future if such event would take place. The music and experience based activities such as rope climbing were popular among the participants. The written part of the thesis describes how the event was planned and organized. The theoretical part tells about church youth work, using music in youth work and the planning process. Key words: Event; Church Youth Work; Team Work; Confirmation. Deposited at: Diaconia Polytechnic, Pieksämäki Training Unit Library
SISÄLTÖ 1 JOHDANTO - KOHTI UUTTA JA ERILAISTA... 6 2 SEIKKAILUKASVATUS JA ELÄMYSPEDAGOGIIKKA... 8 2.1 Elämyspedagogiikka... 8 2.2 Seikkailukasvatus ja reflektoiva seikkailu... 9 2.3 Elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus käytännössä... 10 2.4 Seikkailutoiminta kirkon nuorisotyössä... 10 3 PRODUKTION TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 12 3.1 Pieksämäen kaupunkiseurakunta... 12 3.2 Pieksämäen kaupunkiseurakunnan nuorisotyö... 13 4 ONNISTUNEEN TAPAHTUMAN ELEMENTTEJÄ... 15 4.1 Suunnittelu ja markkinointi... 15 4.2 Tapahtuman toteutusvaihe... 16 4.3 Palautteen kerääminen ja työstäminen... 17 5 KIRKON NUORISO- JA KASVATUSTYÖ... 19 5.1 Rippikoulun jälkeinen työ... 20 5.2 Isoskoulutus... 20 5.3 Nuorisotyön tapahtumat... 22 5.4 Musiikki kirkon nuorisotyössä... 22 6 JES-TAPAHTUMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 25 7 JES-TAPAHTUMAN SUUNNITTELU... 27 7.1 Taloudelliset resurssit... 28 7.2 Sponsorit ja yhteistyötahot... 28 7.3 Mainonta ja tiedotus... 29 8 JES-TAPAHTUMAN KÄYTÄNNÖN VALMISTELUT... 31 8.1 Tapahtumassa käytetyt tilat... 31 8.2 Tekniikka... 32 8.3 Ruokailut... 32 9 JES-TAPAHTUMAN TOTEUTUS... 34 9.1 Kokoontuminen ja tapahtuman aloitus... 34 9.2 Musiikkikanava... 35 9.3 Elämyskanava... 35
9.4 Rukouskanava... 36 9.5 Usko- ja maanpuolustuskanava... 37 9.6 Päätöstilaisuus... 38 10 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN JA ARVIOINTI... 39 11 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA... 42 LÄHTEET... 47 LIITE 1: TAPAHTUMAN RUNKO... 50 LIITE 2: BUDJETTI... 51 LIITE 3: KYSELYLOMAKE... 52 LIITE 4: TILASUUNNITELMA... 53 LIITE 5: TILOJEN SOMISTUS... 54 LIITE 6: ELÄMYSKANAVAN HARJOITTEET... 55 LIITE 7: MUUT KANAVAT... 56 LIITE 8: JES-TAPAHTUMAN MAINOS... 57
1 JOHDANTO - KOHTI UUTTA JA ERILAISTA Teko vie kauemmas kuin ajatus, usko kauemmas kuin tieto - Bausteine Bosshart (Koskenniemi 1989, 17). Tapahtuma tehdään ihmiselle, se on suoraan ihmiseen vaikuttamista. Tapahtumat voivat tarjota normaaliin arkeen piristäviä pysähdyspaikkoja, joissa tarjoutuu mahdollisuus toisten ihmisten kohtaamiseen ja aitojen elämysten kokemiseen. (Vallo, Häyrinen 2003, 267,270.) Opinnäytetyömme on produktio, joka koostuu syyskuussa 2005 järjestetystä JES-tapahtumasta ja kirjallisesta raportista, jossa kuvaamme tapahtuman valmistelu- ja toteutusprosessia sekä tarkastelemme tapahtuman tavoitteita ja niiden toteutumista. Tarkoituksemme oli luoda nuoria kiinnostava, uusi ja erilainen tapahtuma, jollaista he eivät Pieksämäellä ole aikaisemmin kokeneet. JES-tapahtuman nimi muodostuukin sanoista jotain erilaista seurakunnassa. Tapahtumassa käsiteltiin nuorille tuttuja teemoja vaihtoehtoisella otteella. Esimerkiksi evankeliumia voi julistaa myös soittamalla heavya raskaassa alavireessä. JES-tapahtuma on Pieksämäen kaupunkiseurakunnassa järjestetty toimintapäivä, joka koostuu rukouksesta, eettisten asioiden käsittelystä, musiikista ja elämystoiminnasta. Se toteutettiin yhdessä Pieksämäen kaupunkiseurakunnan nuorisotyön sekä Diakoniaammattikorkeakoulun kanssa. Aikaisemmin konseptimme kaltaista tapahtumaa ei ole järjestetty Pieksämäellä. Opinnäytetyöryhmämme koostuu kolmesta sosiaali- ja kirkonalan opiskelijasta. Meillä kaikilla on kokemusta hyvistä tapahtumista, jotka ovat antaneet meille uusia virikkeitä, tuttavuuksia, ideoita ja hyvän olon tunnetta. Seurakuntaharjoitteluissa olemme olleet mukana järjestämässä erilaisia nuorten tapahtumia, mutta emme ole aikaisemmin olleet päävastuussa tapahtuman järjestämisessä. Opinnäytetyön teoriaosa koostuu kirkon nuorisotyön-, musiikin-, sekä elämyspedagogiikan teoriasta. Lähteinä käytämme kirjallisuuden lisäksi mm.
7 tapahtuman järjestäjiltä kerättyä palautetta, tapahtumaan osallistuneilta saamaamme palautetta ja projektipäiväkirjaa.
8 2 SEIKKAILUKASVATUS JA ELÄMYSPEDAGOGIIKKA The most important journey is the journey inwards Mortlock, Colin (Telemäki & Bowles 2001, 7 ). Seikkailukasvatus kokoaa historiallisesti monia eri juonteita ja lankoja. Yhtäältä nuoren aktiivisuuden ja toimintatarmon, halun kokeilla rajojaan, vaarojen ja jännityksen etsimisen. Toisaalta yhteiskunnan ja aikuisten tarpeen saattaa nuorison voimavarat yhteiskuntaa rakentavaan muotoon. Kurt Hahn kohotti seikkailun uudelle, kasvatukselliselle tasolle kehittäessään elämysterapiamallinsa vuonna 1941. Elämyspedagogiikka laajensi olennaisesti aikaisempaa, painotetusti fyysistä seikkailukäsitystä. Seikkailukasvatuksessa ja elämyspedagogiikassa korostuu kasvun kokonaisvaltainen tukeminen ja siten yksilön minäkäsityksen sekä itsearvostuksen kehittyminen. Molemmissa painotetaan haasteiden kohtaamista, elämyksellisyyttä, ryhmätyötä ja omien voimavarojen rajojen kohtaamista. (Koiso-Kanttila 1995, 17; Telemäki & Bowles 2001, 8.) Seikkailukasvatus on yksilön kokonaisvaltaisen kasvun huomioivaa ryhmätoimintaa, jolla pyritään siihen, että yksilön suhde itseensä ja ryhmään voivat kehittyä onnistumisen kokemusten kautta.(lehtonen 1998, 21) Tämä kehittää yksilön elämänhallintataitoja. Seikkailu on nykyään muoti-ilmiö, jonka puitteissa on mahdollista järjestää monenlaista toimintaa. Turismiteollisuus pyrkii antamaan ihmisille sellaisen kuvan, että he elävät elämystyhjiössä. Kaupallinen ja kasvatuksellinen ovat kuitenkin eri asioita. Siinä missä kaupallinen seikkailu tyydyttää hetkellisesti yksilön elämysten kaipuuta, seikkailukasvatus voi toimia lähtökohtana yksilön kokonaispersoonallisuuden kehittymiseen. (Fossi & Jokinen 1997, 6.) 2.1 Elämyspedagogiikka Elämyspedagogiikka, seikkailukasvatuksen sukulaiskäsite, liitetään usein saksalaisbrittiläisen reformi-pedagogin, Kurt Hahnin (1886 1974) kehittämään perinteeseen. Hahnin kasvatusperiaatteena oli yksilön kokonaispersoonallisuuden kehittäminen
9 konkreettisen tekemisen kautta saatujen elämysten ja kokemusten avulla. Elämyspedagogiikan avulla pyritään luomaan olosuhteet luovalle ja elämykselliselle toiminnalle, jonka kautta nuori voi löytää itsestään tietoisuutta ja voimavaroja omista kyvyistään. Hahn toivoi opiskelijoidensa kehittyvän rohkeiksi, itsenäisiksi ja lujaluonteisiksi yksilöiksi. Elämyspedagogiikan avulla opitut päätöksentekotaidot ovat sellaisia, joita nuori tarvitsee hallitakseen omaa elämäänsä ja tehdessään päätöksiä oikean ja väärän välillä. Elämyspedagogiikan pyrkimyksenä on oman identiteetin etsiminen ja sitä kautta mahdollisuuden saaminen tyydyttävään ja mielekkääseen elämään. Nuoret katsovat tulevaisuuteen ja heidän aikaperspektiivinsä on monin tavoin välittömämpi kuin aikuisilla. Sitä on myös elämyspedagoginen ohjelma, joka alkaa konkreettisilla toiminnoilla ja päättyy tunteiden purkuun ja käsittelyyn. Hahnilaista elämyspedagogiikkaa leimaa aito ja syvä humanismi. Vaikka ihmisille asetetaan vaatimuksia, ne mitoitetaan osanottajien mahdollisuuksien ja kykyjen mukaan. Olennaista on, että ihmiset huomaavat selviytyvänsä tilanteista, joihin ennen eivät olisi kyenneet. (Koiso-Kanttila 1995, 17 18; Telemäki & Bowles 2001, 8, 29-30.) 2.2 Seikkailukasvatus ja reflektoiva seikkailu Seikkailukasvatukseen liitetään ajatus luonteen kasvattamisesta. Oikein järjestetty seikkailu voi viedä osallistujat sellaiseen tilanteeseen, jossa he joutuvat arvioimaan uudelleen asenteitaan ja käyttäytymismallejaan sekä rikkoa omia rajojaan, ja näin ollen he kasvavat väistämättä. Yhdessä koettu ja jaettu seikkailukokemus saa aikaan voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Ryhmä käy läpi vaativan prosessin kasvaessaan elämyskoulutuksen kautta itseohjautuvaksi. Ohjaajan osa on tehdä itsensä tarpeettomaksi suhteessa ryhmään. Jokainen osallistuja pääsee aktiivisesti osallistumaan koulutusprosessiin ja vaikuttamaan sen lopputulokseen. (Aalto 1998, 4-5, 10-11, 64-65, 114) Reflektoiva seikkailu on uudempi seikkailukasvatuksen suuntaus. Tässä suuntauksessa oppiminen tapahtuu reflektion kautta, eli tärkeä osa seikkailukasvatusta on ohjaajan ja ryhmäläisten keskustelu seikkailukokemuksen jälkeen. Ohjaaja varaa aikaa aina reflektioon. Reflektion käyttö vaikuttaa myös keinojen valintaan ja asettaa vaatimuksia
10 ohjaajan päätöksentekokyvylle. Ohjaajan tulee valita sellaisia toimintoja, jossa kokemukset on helpompi verbalisoida. (Koiso-Kanttila 1995, 19-20.) 2.3 Elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus käytännössä Jos seikkailukasvatus pitäisi määritellä, eikö lähtökohtia pitäisi hakea juuri aktiivisesta, osallistuvasta ja tietoisesta liittymisestä ja vaikuttamisesta yllätyksellisiin tilanteisiin (Lehtonen 2002, 5). Suunnittelussa tulee huomioida osanottajien ikä, heidän aikaisempi kokemuksensa ja mahdolliset sairaudet. Lisäksi on tärkeää tietää ohjaajien ensiapuvalmiudet, kokemus, paikkaseudun tuntemus, ja tarvittavat vakuutukset sekä luvat. Perinteinen kouluopetus auttaa nuoria kohtaamaan odotettuja sekä opittuja asioita, kun taas seikkailukasvatus auttaa selviytymään odottamattomista ja yllättävistä tilanteista. Elämyspedagogiikassa ja seikkailukasvatuksessa käytännön toiminnot voidaan jakaa neljään osa-alueeseen. Sosiaalistamisleikkien tarkoituksena on tutustuttaa ja luoda ryhmähenkeä. Yleisempiä leikkejä ovat esimerkiksi ryhmän jäsenen kaatuminen korkealta taaksepäin ryhmän käsien varaan. Toinen osa-alue on ryhmäaloitteisuuteen liittyvät tehtävät, joissa ryhmä selvittää yhdessä sille asetetut ongelmat. Tällaisissa tehtävissä ryhmän tulee yhteistyötä tehden esimerkiksi ylittää jokin este. Yksilöhaasteita sisältävät tehtävät sisältävät usein köysi- ja kiipeilyratoja. Neljäs osa-alue on ulkoilmatoiminnot, joista yleisempiä ovat melonta, hiihto ja maastopyöräily. (Lehtonen 1998, 21; Telemäki & Bowles 2001, 61-62.) 2.4 Seikkailutoiminta kirkon nuorisotyössä Nuorisotyössä ja rippikoulussa opitut taidot eivät ole ainoastaan tiedollisia, vaan koskevat myös tunne-elämää ja toimintaa. Tärkeintä on se, mitä nuoressa tapahtuu, eivät menetelmät. Elämys ei saa kirkon nuorisotyössä olla itsetarkoitus, vaan keino oppia tuntemaan Jumalan rakkautta. Harjuvaaran mukaan elämys on kirkon nuorisotyössä hyvin tärkeä työväline. Se avaa tunnekanavia, kehittää sosiaalisia taitoja, opettaa elämisen taitoja sekä siirtää rohkeuden ja itseluottamuksen tunteita arkeen. Yleisimpiä kirkon nuorisotyössä käytettyjä seikkailumenetelmiä ovat köysilaskeutumiset,
11 maastopyöräily, hiihtovaellukset ja sokkorata eli kristityn vaellus. (Harjuvaara 1997, 9-11.) Kokemuksemme mukaan seikkailutoiminnan käyttö kirkon nuorisotyössä on viime vuosina lisääntynyt. Tämä on mielestämme hyvä suuntaus, sillä seikkailutoiminta on mukaansa tempaavaa, ja sen avulla nuorille on helppo konkretisoida esimerkiksi raamatun opetuksia, opettaa ryhmätyöskentelyä ja tutustuttaa nuoria toisiinsa. Kaikissa seurakunnissa ei toki työskentele kiipeilytoiminnan ohjaajan koulutuksen omaavia henkilöitä. Siksi osa seurakunnista tilaa elämysfirmoilta valmiita paketteja. Tämä on turvallinen ja helppo keino tarjota nuorille elämyksiä, ja herättää heissä syvällisiäkin ajatuksia.
12 3 PRODUKTION TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.1 Pieksämäen kaupunkiseurakunta Pieksämäen kaupunkiseurakunta toimii Pieksämäen kaupungin alueella. Seurakunta sai alkunsa vuonna 1956 silloisen seurakunnan jakautuessa Pieksämäen kauppalaseurakunnaksi ja Pieksämäen maaseurakunnaksi. Molemmat seurakunnat pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä keskenään. Nuorisotyön osalta yhteistyö on hyvinkin tiivistä. Seurakunnassa oli vuonna 2004 virkasuhteessa 23 ja kahdeksan työsuhteessa olevaa työntekijää. Seurakunta palvelee seurakuntalaisia laajasti. Työaloja ovat yleinen seurakuntatyö, jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset. Nuorisotyön työaloja ovat rippikoulutyö, varhaisnuorisotyö sekä varsinainen nuorisotyö. Muita työaloja ovat mm. diakonia-, kehitysvammais- sekä aikuistyö. Työaloilla on useita erilaisia toimintamuotoja esimerkiksi partiotyö. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2005.) Vuonna 2004 seurakunnan jäsenmäärä oli 10778 henkeä. Vaikka seurakunnan jäsenmäärä on valtakunnassa yleisen suuntauksen mukaisesti vähenemässä, pyritään toimintaa tehostamaan ja mukauttamaan toimintaa yhä paremmin vastaamaan seurakuntalaisten tarpeita. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2006.) Seurakunnan keskuspaikkana on kaupungin keskustassa sijaitseva kirkko ja sen yhteydessä oleva seurakuntakeskus. Kirkkoherranvirasto ja muut hallinnolliset toiminnot on myös keskitetty kirkon yhteyteen. Toiminnan tuomiseksi lähelle seurakuntalaisia, on käytössä tiloja jokaisessa kaupungin osassa Tahinniemessä, Yläristillä ja Kontiopuistossa. Kerhotilojen lisäksi Kontiopuistossa on yhteisiä kokoontumisia varten seurakuntakoti. Seurakunnan leiri- ja pienryhmätoimintaa palvelevat Vangasharjussa sijaitseva leirikeskus sekä Partaharjussa sijaitseva Salvoskämppä. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2006.)
13 3.2 Pieksämäen kaupunkiseurakunnan nuorisotyö Seurakunnan nuorisotyö jakautuu kahteen osaan; varhaisnuorisotyöhön ja nuorisotyöhön. Varhaisnuorisotyö pyrkii tavoittamaan 7-14 -vuotiaita seurakuntalaisia. Tavoitteena on saada heidät perheineen mukaan seurakunnan toimintaan. Varhaisnuorisotyön merkitys nuorisotyölle on suuri, sillä esimerkiksi kerhonohjaajakoulutus antaa valmiudet jatkaa isoskoulutukseen ja sitä kautta työskentelyyn seurakunnassa. Tämän lisäksi nuoren kasvua voidaan tukea pitkällä aikavälillä. Pieksämäen kaupunkiseurakunnan nuorisotyöstä vastaa nuorisopastori ja kolme nuorisotyönohjaajaa, joista kaksi tekee nuorisotyötä. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2006.) Pieksämäen kaupunkiseurakunnan pienryhmätoiminta tavoittaa erilaisten peli-iltojen ja nuorisotyön tarjoamien koulutusten kautta keskimäärin 10 20 henkilöä. Isoskoulutus tavoittaa yli 50 henkilöä. Leirejä järjestetään pääasiallisesti seurakunnan leirikeskuksessa sekä Salvoskämpällä. Seurakunnan tekee retkiä kristillisille tapahtumille kuten Maata Näkyvissä tapahtuma ja kirkon nuorisopäivät. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2006.) Nuorisotyö on luonteva jatko rippikoulun kasteopetukselle. Nuorisotyön kantava toimintamuoto toimintakertomuksen, työntekijöiden havaintojen sekä kävijätilastojen mukaan on isoskoulutus. Isoskoulutus on valtakunnallisesti merkittävä toimintamuoto lähes jokaisessa seurakunnassa. Eri kokonaisuudet tukevatkin monessa tapauksessa isoskoulutusta. Toimintakertomuksen mukaan nuoret ovat ottaneet uudet toimintamuodot innolla vastaan. Solid-illat käynnistettiin vuonna 2004 ja hyvien kokemusten pohjalta niitä jatkettiin vuoden 2005 ajan jatkuen edelleen. Solid-ilta on nuorten ja seurakunnan yhteinen musiikkipainotteinen messu, jossa järjestelyistä suuri vastuu on nuorilla. Nuorille annetaan yhä enemmän mahdollisuuksia tehdä toiminnasta oman näköistään. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2005.) Pieksämäen kaupunkiseurakunnassa rippikoulutyöstä vastaavaan tiimiin kuuluvat papit, kanttorit ja nuorisotyöntekijät. Rippikoulutyön lähtökohta on kasteopetuksessa. Seurakunnassa pidetään vuodessa keskimäärin viisi rippikoulua ryhmän keskikoon ollessa noin 25 henkilöä. Vuonna 2004 ikäluokka oli poikkeuksellisen suuri, 144
14 rippikoululaista, jolloin rippikouluja pidettiin kuusi. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2005.) Rippikoulutyön alaisuuteen kuuluu seurakunnassa toteutettava isoskoulutus, joka on kolmivuotinen. Nuorisotyön toiminnassa tarvitaan ryhmänjohtajia erilaisiin ohjaus- ja valvontatehtäviin. Esimerkiksi rippikoulussa pienryhmien johtamiseen tarvitaan keskimäärin kuusi isosta leiriään kohden. Isoskoulutuksen lisäksi nuorisotyö kouluttaa täysi-ikäisistä nuoristaan apuohjaajia ja yövahteja leireille sekä muuhun toimintaan. (Pieksämäen kaupunkiseurakunta, 2005.)
15 4 ONNISTUNEEN TAPAHTUMAN ELEMENTTEJÄ Tapahtumaa suunnittelevan organisaation tulee pohtia, mitä se haluaa tapahtumalla viestiä, sillä tapahtuma kertoo järjestäjistään. Se on itsessään viesti. Tapahtumalla tulee olla selvä pääviesti ja mahdollisesti sitä tukevia sivuviestejä. On todennäköistä, että osallistuja muistaa tapahtumasta yhden selkeän viestin, kuin useiden viestien mosaiikin. Järjestäjän tulee miettiä viestit itselleen selviksi, jotta niiden perille menoa voidaan vahvistaa eri elementeillä. (Vallo & Häyrinen 2003, 132-133.) Jokaisella järjestetyllä tapahtumalla tulee olla jokin tavoite. Tapahtumaa ei tule järjestää siksi, että niin on ollut tapana tai koska muutkin järjestävät tapahtumia. Tapahtuman tavoitteena voi olla varojen keruu tai julkisuuden haaliminen jollekin järjestäjän tärkeänä pitämälle asialle. Tapahtuman jälkeen nähdään saatu tulos suoraan. (Vallo & Häyrinen 2003, 129-131.) Tapahtuman lähettämään viestiin vaikuttaa organisaation omien tavoitteiden lisäksi tilat, teema ja esitysmateriaalit. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat tarjoilu, ohjelma ja ajankohta. Kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuville yhteistyökumppaneille ja esiintyjille tulee selvittää tapahtuman tavoite ja sanoma, jotta haluttu viesti olisi yhdenmukainen. Tapahtuman kaikkien ainesten tulee toimia yhteisen tavoitteen suuntaisesti. Tapahtumaa ei järjestetä itselle vaan kohderyhmälle. Tapahtumaa suunnitellessa kohderyhmää tulee analysoida tarkkaan. Tärkeitä seikkoja ovat kohderyhmän koko, ikäjakauma- ja sukupuolijakauma. Tapahtuma tulee suunnitella tarkasti kohderyhmästä riippumatta. (Vallo & Häyrinen 2003, 135 137.) 4.1 Suunnittelu ja markkinointi Tapahtuman suunnittelu tulee aloittaa ajoissa. Siihen kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaikki ne ihmiset, joiden panosta tapahtuman toteutuksessa tarvitaan. Näin saadaan mukaan erilaisia näkökulmia sekä ideoita, ja tapahtumaa toteuttamassa olevat henkilöt sitoutuvat paremmin tapahtuman tavoitteisiin, jolloin onnistuminen on todennäköisempää. Pisin ja aikaa vievin vaihe on suunnittelu.
16 Tapahtuman laajuudesta riippuen se voi viedä useita viikkoja tai kuukausia. Mitä isompaa tapahtumaa ollaan järjestämässä, sitä aikaisemmin järjestäjien tulee olla liikkeellä. (Vallo & Häyrinen 2003, 179-180.) Vallo ja Häyrinen korostavat tapahtumabriefin merkitystä. Asiakirja kokoaa yhteen ne keskeiset reunaehdot, jotka sovitaan tapahtumaa suunniteltaessa. Se vastaa yksinkertaisimmillaan kysymyksiin kuten, miksi tapahtuma järjestetään, kenelle se järjestetään, mitä järjestetään. (Vallo & Häyrinen 2003, 180-182.) Mainostamista ja markkinointiviestintää voidaan suorittaa lukuisilla tavoilla itsenäisesti ja käyttämällä niitä eri yhdistelminä. Markkinointikeinot voidaan jakaa karkeasti seuraaviin pääluokkiin: Henkilökohtainen asiakastyö, mainonta, menekinedistäminen, suhdetoiminta, julkisuus ja sponsorointi. Koska eri vaihtoehdot tarjoavat toisistaan poikkeavia keinoja halutun päämäärän saavuttamiseen, käytetään niitä usein yhdistelmänä rinnakkain. Sanoman välittäminen voidaan jakaa sähköiseen ja painettuun mediaan. Printtimediaan luetaan erilaiset lehdet, esitteet, julkaisut ja tiedotteet. Sähköinen mainonta puolestaan käsittää television, radion ja nykyaikana Internetin. Perinteinen printtimedia hyödyntää kuvia, värejä ja tekstejä, mutta sähköisessä mediassa voidaan lisäksi käyttää ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Sähköinen media pystyy myös tarjoamaan mainonnan kohteille jatkuvasti ajan tasalla olevaa tietoa. (Uusitalo 1993, 118-123.) Seurakunnan nuorisotyössä markkinointi on osa työtä. Erilaisia tapahtumia on osattava markkinoida mahdolliselle osallistujalle sopivilla keinoilla. Seurakuntatyössä usein käytetty ja tehokas markkinointikeino on suora asiakkaan kohtaaminen. Tällöin on mahdollista antaa juuri tarvittavaa tietoa ja tarvittaessa painottaa tiettyjä asioita asiakkaan kiinnostuksen mukaan. (Uusitalo 1993, 118-123.) 4.2 Tapahtuman toteutusvaihe Tapahtuman toteutusvaihe tekee suunnitelmasta toden. Jokaisen, joka työskentelee tapahtumassa, on ymmärrettävä roolinsa suuressa kokonaisuudessa. Onnistuminen vaatii eri tahojen saumatonta yhteistyötä. Vallo ja Häyrinen erittelevät tapahtuman
17 toteutuksesta kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe on rakennusvaihe. Toinen vaihe on itse tapahtuma, ja kolmas on purkuvaihe. Rakennusvaihe on toteutusvaiheen aikaa vievin osuus. Se on vaihe, jolloin kulissit pystytetään ja rekvisiittaa laitetaan tapahtumaa varten. Itse tapahtuma on vaiheista lyhytkestoisin. Tapahtuman onnistumisen kannalta on hyvä järjestää kenraaliharjoitukset. Kenraaliharjoituksessa käydään läpi tapahtumaohjelma kokonaisuudessaan. Jos tapahtumassa on useita esiintyjiä ja erityyppisiä esityksiä, kenraaliharjoituksen järjestäminen on tärkeää. Kaikki asiat on hyvä käydä läpi etukäteen. Tapahtuman onnistumiseen vaikuttavat ohjelma, esiintyjät, tilat ja teema. Tärkeää on myös huomioida, miten tapahtuma rytmitetään. Tapahtuman ohjelmassa tulee olla sopiva määrä taukoja, jotta ihmiset voivat esimerkiksi käydä jaloittelemassa tai hoitamassa puheluitaan. Taukojen pituus riippuu osallistujamäärästä, tilojen ilmanvaihdosta, toilettitilojen määrästä ja tarjoilusta. Asiatapahtumassa on hyvä muistaa, että yli tunnin mittainen yhtäjaksoinen ohjelma on jo monille liian pitkä. (Vallo & Häyrinen 2003, 185-188.) Tapahtuma on käynnistyttyään kuin juna, joka liikkuu eteenpäin mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta. Tapahtuman päätöstilaisuuden jälkeen alkaa purkuvaihe, joka on usein huomattavasti tehokkaammin toteutettavissa kuin rakennusvaihe (Vallo & Häyrinen 2003, 184). 4.3 Palautteen kerääminen ja työstäminen On tärkeää tietää, miten kohderyhmän koki tapahtuman, toteutuiko tavoite, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mikä oli osallistujien mielestä parasta. Saatua palautetta tulee verrata tavoitteeseen. Jokainen tapahtuma jättää osallistujille tunteen siitä, olivatko tapahtuma odotukset täyttävä. Tapahtuman toteuttajan tehtävä on yksinkertaisuudessaan täyttää tai mieluiten ylittää tämä odotus. (Vallo & Häyrinen 2003, 203 205.) Palautteen kerääminen voidaan kerätä kirjallisen palautelomakkeen, sähköpostiviestin tai jälkikäteen kerättävän palautteen keinoin. Joskus on viisasta arpoa palautelomakkeiden kesken vaikkapa yllätyspalkintoja. Tämä voi innostaa useampia
18 osallistujia antamaan palautetta. Nykyään hyvin toimiva vaihtoehto on toteuttaa palautteen kerääminen sähköisesti. Tapahtumasta tulee kerätä myös suullista palautetta, koska ihmisillä on taipumus kirjoittaa sovinnaisempaa tekstiä, kuin mitä he ajattelevat tai puhuvat. (Vallo & Häyrinen 2003, 203-205.) On tärkeää selvittää, miten esiintyjät ja taustayhteisö kokivat tapahtuman: mikä sujui hyvin, kulkiko informaatio ja missä oli parantamisen varaa. Kerätystä palautteesta järjestäjä kokoaa yhteenvedon, analysoi sen ja pyrkii oppimaan siitä. Seuraavan tapahtuman suunnittelu on hyvä aloittaa edellisen opeista ja oivalluksista. Näin tapahtumien järjestäminen on jatkuva oppimisprosessi organisaatiolle, ja siitä kehkeytyy myös huomattava osaamispääoma. (Vallo & Häyrinen 2003, 200.)
19 5 KIRKON NUORISO- JA KASVATUSTYÖ Kirkon nuorisotyö on lukematon määrä toimintamuotoja ja tapoja, tapahtumia sekä toimenpiteitä, jotka on kohdistettu laajoille joukoille tai täsmätty eri ikä- ja kohderyhmille. Se on yhteistyötä eri instituutioiden perheen, koulun, järjestöjen ja yhteiskunnan kanssa sekä niiden toimivuuden arviointia nuorten kannalta. (Elomaa, Koskelainen, Pursiainen, Sankari & Turunen 1997, 85). Kirkon nuorisotyö pyrkii tavoittamaan 15-18-vuotiaita nuoria. Rippikoulu tavoittaa noin 90 % 15 vuotiaiden ikäluokasta vuosittain. Vuonna 2003 rippikoululaisia oli kaikkiaan 58 000. Rippikoulun kautta kirkkoon liittyi vuonna 2003 1899 nuorta. Tämä vastaa 3,3 %:a kaikista rippikoululaisista. (Hytönen, Kääriäinen, Niemelä & Salonen 2004, 162). Rippikoulu on suosituin seurakuntien nuorisotyön työmuodoista. Rippikoululla on vahva asema osana nuorten elämää. Rippikouluun osallistumista pidetään 15-vuotiaiden "normaaliin" elämään kuuluvana asiana. Rippikouluun osallistumiseen on selkeä sosiaalinen paine. Rippikouluun mennään, koska "muutkin menevät" ja vanhemmat sitä toivovat. (Niemelä 2001) Kirkon lapsi- ja nuorisotyön strategiassa todetaan, että kirkon lapsi- ja nuorisotyö kattaa ikävuodet 0-29 ja nuoret aikuiset 18 29 (Kirkkohallitus 2004, 26). Kirkon nuoriso ja kasvatustyö jaetaan neljään alueeseen: lapsi-, varhaisnuoriso-, ja nuorisotyöhön sekä nuorten aikuisten parissa tehtävään työhön. Kirkon nuorisotyö painottuu erityisesti rippikoulun jälkeisiin vuosiin. Nuorisotyön perinteinen viikkotoiminta nuorteniltoineen on säilyttänyt asemansa nuorten kokoajana. (Hytönen ym. 2004, 162.) Erityisnuorisotyö toteutuu käytännössä paikallisissa seurakunnissa, seurakuntayhtymissä, kirkon työntekijöiden ja vapaaehtoisten toimesta. Tässä työmuodossa kirkko menee konkreettisesti kansan keskelle. Erityisnuorisotyöllä on seurakunnissa seuraavia työmuotoja: etsivä katutyö, päihde ja huumetyö sekä henkilökohtaiset tapaamiset nuorten kanssa. (Paananen & Tuominen 2005, 142-144.)
20 5.1 Rippikoulun jälkeinen työ Seurakuntien toteuttama kasvatustoiminta painottaa nuorten ohjaamista kristilliseen uskoon sitoutuneiksi aikuisiksi. Nuorisotyön yksi tehtävä on kasvattaa ja ohjata nuoria pysyvään seurakuntayhteyteen. Se tarkoittaa ohjaamista messuun, sakramentin ja sanan ääreen. Tämä tapahtuu vaiheittaisen kasvamisen kautta. Tavoitteen saavuttamiseksi seurakunnat ovat luoneet monenlaisia käytäntöjä. Nuori tarvitsee tekemistä ja olemista. Seurakunnassa nuori voi toimia isosena, kerhonohjaajana, pyhäkoulunopettajana tai apuopettajana. Osallistumisen kautta nuori voi löytää oman identiteettinsä seurakunnan täysvaltaisena ja aktiivisena jäsenenä. (Paananen & Tuominen 2005, 51, 113-114.) Merkittävä osa nuorisotyöstä rakentuu isostoiminnan ympärille. Nuori tarvitsee ehtoollisen ja messuyhteyden lisäksi mahdollisuutta keskustella uskosta, ja paikan, jossa tuoda esille omia kysymyksiään ja pohdintojaan. Isoskoulutus tarjoaa nuorille yhden mahdollisuuden keskusteluun, mutta sillä on useita tavoitteita, joten uskonkysymyksistä keskustelu saattaa jäädä muiden asioiden varjoon. Nuori voi tulla nuorteniltaan myös isoskoulutuksen käytyään. Nuortenillat antavat mahdollisuuden osallistua seurakunnan toimintaan myös niille nuorille, jotka eivät halua isosiksi. Rippikoulun jälkeisen työn keskeiset työvälineet isoskoulutuksen lisäksi ovat nuortenillat ja erilaiset teemoihin keskittyvät kokoontumiset, kuten raamattupiirit. Näiden lisäksi rippikoulun jälkeiseen työhön kuuluvat seurakunnan toteuttamat kouluvierailut ja muutenkin aktiivinen jalkautuminen nuorten pariin. (Paananen & Tuominen 2005, 113-117.) 5.2 Isoskoulutus Isonen-käsitettä on virallisissa yhteyksissä perinteisesti vierastettu, vaikka se kuvaa Porkan mukaan osuvasti isosen tehtävää ja asemaa. Isonen on jotain rippikoululaista suurempaa, mutta samalla hän on pieni, kuten Kristuksen oppilaat, aikuiset miehet, joista evankeliumeissa käytetään sanaa opetuslapsi. Alkukirkossa useimmat kastettavat olivat aikuisia, joille osoitettiin seurakunnasta eräänlainen tukihenkilö, kummi, jonka tehtävänä oli johdatella kastekoululaista seurakuntaan ja uskoon. Vaikka sanaa isonen ei mainita Raamatussa, alkukirkollinen kummius on varsin lähellä nykyajan isoskäsitettä. (Paananen & Tuominen 2005, 374-376; Porkka 2004, 12.)
21 Sanalla isoskoulutus viitataan siihen isostoiminnan osaan, jossa tietoisesti pyritään nostamaan nuorten taidot ja tiedot sellaiselle tasolle, että he selviävät vastuutehtävistään. Isonen on nykyään ryhmänjohtajan lisäksi rippikoululaisen sielunhoitaja ja seurakuntanuoren malli. Lisäksi isonen toimii tiedottajana sekä rippikoulun yhteishengen luojana. Isoskoulutuksen ei tule tähdätä vain rippikouluisosena toimimiseen, vaan sen tulee antaa tietoja sekä taitoja myös muuhunkin seurakunnalliseen vastuunkantamiseen. Esimerkiksi varhaisnuortenleireillä isosten tuomaa työpanosta on käytetty jo vuosikymmeniä. (Paananen & Tuominen 2005, 374-376; Porkka 2004, 12.) 1990-luvulta alkaen isoskoulutus ja siihen liittyvä toiminta on muuttunut keskeiseksi työmuodoksi useiden seurakuntien rippikoulun jälkeisessä nuorisotyössä. Kirkon työmuodoista isoskoulutus on ollut viime vuosina ylivoimaisesti suosituin nuorten keskuudessa (Hytönen ym. 2004, 172.) Isoskoulutuksen suosion syitä on lukuisia. Isoskoulutus tarjoaa nuoria kiinnostavia aktiviteetteja, yhteyttä toisiin nuoriin, aikuisiin ja Jumalaan. Isoskoulutuksen kautta nuorille tarjoutuu luonteva tilaisuus oman identiteetin etsimiseen. Nuori on irtautumassa kodistaan, laajentamassa elämänpiiriään ja etsimässä oman elämänsä suuntaa. Isoskoulutus antaa lisäksi nuorille virikkeitä toiseen sukupuoleen tutustumiseen turvallisessa ympäristössä. Nuori on usein hämillään ja tarvitsee aikuisen tukea. Uskon kysymysten sisäistäminen ja ihmissuhdetaitojen kehittyminen on aikaa vievä prosessi, jossa isostoiminta voi nuorta tukea. Isoskoulutusta tutkinut Kati Niemelä (2002) havaitsi, että sosiaaliset syyt ovat nuorten tärkeimpiä motiiveja hakeutua isoskoulutukseen, vaikka isoset pitävätkin kristinuskon dogmeja vakaammin totena kuin muut samanikäiset nuoret. Miellyttäväksi koettu oma rippileiri ja halu päästä leirille osoittautuivat tärkeimmiksi syiksi isoseksi lähtemiselle. Vaikka isostoiminta on suosittua, joka kymmenes seurakunta kärsii isospulasta. Isospula on eritoten pienten seurakuntien ongelma (Porkka 2004, 13-15; Hytönen ym. 2004, 173.)