Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat lukuvuonna /12.00.

Samankaltaiset tiedostot
Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili


(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall


TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen varhaiskasvatuksessa

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Varhaiskasvatusjohtajan virka alkaen, virkavaalin vahvistaminen

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Perusopetuksen talousarvio 2015

Oikaisuvaatimus esiopetuspaikkaa koskevasta päätöksestä, Valjanen

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa alkaen

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Oikaisuvaatimus esiopetuspaikkaa koskevasta päätöksestä, Rantanen

Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Oikaisuvaatimus esiopetuspaikkaa koskevasta päätöksestä, Koskinen

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle.

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

KHALL Asian valmistelija: hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi & kunnanjohtaja Ju ha ni Kylämäkilä

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit ( tasainen 25,0 %)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Koulutilojen käytön periaatteet sekä perittävien vuokrien ja maksujen tarkistaminen

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA LUKUVUONNA

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 4/ (6) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-17:30. Kunnanvirasto, edustustila, 4.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Transkriptio:

Sivistyslautakunta 26 03.03.2015 Kunnanhallitus 85 30.03.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat lukuvuonna 2015-2016 752/12.00.01/2015 SIVLTK 03.03.2015 26 Asian valmistelijat: sivistysosaston hallintosihteeri Anita Isotalo, varhais kas va tus joh ta ja Minna Halonen ja sivistysjohtaja Jyrki Lu mi ai nen Esi- ja perusopetuksen järjestämistapaoja ja -paikkoja, lukuvuonna 2015-2016 oppilaaksiottamista sekä esi- ja perusopetuksen tun ti kehys tä koskevat päätökset on arvioitava yhtenä kokonaisuutena, jossa eri tekijät vaikuttavat toisiinsa. Kunnanhallitus on 3.2.2014 17 päättänyt, että esiopetuksen jär jestä mi nen Nousiaisissa tapahtuu jatkossakin koulujen yhteydessä. Perus ope tus lain 6 mukaan kunta osoittaa esioppilaalle lähikoulun. Esi ope tus ta järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että opetukseen osal lis tu val la lapsella on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Täs tä syystä esiopetukseen oppilaaksi ottaminen sekä esiopetuksen jär jes tä mis paik ko jen määrittely on valmisteltu opetustoimen ja varhais kas va tuk sen hallinnon yhteistyössä. Esiopetukseen ja 0-luokalle on toistaiseksi ilmoittautunut lu ku vuodek si 2015-2016 yhteensä 71 lasta, joista 55 tarvitsee il moit tau tumi sen yhteydessä huoltajalta saadun tiedon mukaan myös päi vä hoitoa; osa kokopäivähoitoa (hoitoa ennen ja jälkeen esiopetuksen), osa vain iltapäivähoitoa ja osa vuorohoitoa (hoitoa välillä klo 17.00-6.15). Osalla päivähoitotarve on osa-aikaista eli 11 tai 16 pv/kk. Esioppilaiden kokopäivähoitoa voidaan antaa esiopetuksen kanssa sa mois sa tiloissa Kirkonpiirin ja Nummen kouluissa. Riippuen pe rusope tuk sen järjestämistä koskevista ratkaisuista, näillä näkymin kummas sa kin koulussa enintään kahdessa eri ryhmässä. Nummen koulun tiloissa esiopetusta voidaan toteuttaa vähän Kirkonpiiriä laa jempa na, sillä siellä käyvien esioppilaiden päivähoitoa voidaan tar vittaes sa järjestää myös Päiväkoti Vappulassa tai Nuppulassa. Pai ju lan ja Valpperin koulujen esiopetusoppilaiden päivähoito voidaan to teuttaa joko ensisijaisesti Nummen tai Kirkonpiirin koulun ryhmissä, tai toissijaisesti myös perhepäivähoitona tai lautakunnan aiemman päätök sen perusteella em. koulujen tiloissa tapahtuvana il ta päi vä toi minta na (yhdistetty esi - 2.-luokkalaisten iltapäivätoiminta). Esi op pi lai den tarvitsemaa vuorohoitoa järjestetään Päiväkoti Nuppulassa. Suosituksen mukaan esiopetuksen opetusryhmään saa kuulua pääsään töi ses ti enintään kolmetoista oppilasta. Jos esiopetusta an ta van

opettajan ohella ryhmän työskentelyyn osallistuu enimmän ai kaa koulunkäyntiavustaja, lastenhoitaja tai muu tehtävään so vel tu van ammatillisen koulutuksen suorittanut henkilö, opetusryhmän enimmäis ko ko voi olla enintään 20 oppilasta. Opetusryhmän enim mäis koko voidaan väliaikaisesti ylittää, jos se on opetuksen luon teen, opetuksessa käytettävän työskentelytavan tai jonkin pa kot ta van syyn takia perusteltua eikä järjestely vaaranna opetuksen ta voit tei den saavuttamista. Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 :ssä säädetään henkilöstön ja lasten välisestä mitoituksesta. Kun esi opetus ta järjestetään päivähoitopaikassa, jossa lapsi on koko päi vän, noudatetaan päivähoitoasetuksen 6 :n 1 momentin säännöstä eli seitsemää yli kolmivuotiasta lasta kohden tulee olla yksi kas va tusvas tuus sa oleva henkilö. Ryhmäkokojen osalta on huomioitava myös se, että käytännössä ryhmät eivät aina voi olla aivan näin suu ria, koska mukana on myös erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Esiopetuspaikkojen määrittelemisessä lukuvuodeksi 2015-2016 käy tet tä vis sä on viisi esiopettajaa. Tilojen puolesta on mahdollista sijoit taa esiopetusryhmiä kaikkiin neljään alakouluun. Kirkonpiirin ja Num men koulujen henkilöstömäärän ja tilojen puolesta esi ope tukseen voidaan kumpaankin kouluun muodostaa kaksi esi ope tus ryhmää. Em. koulujen yhteydessä voidaan kummassakin järjestää enintään 21 lapsen ryhmälle esiopetuksen lisäksi myös tarvittava päi vähoi to poislukien vuorohoito. Paijulan ja Valpperin kouluihin olisi ti lojen puolesta mahdollista sijoittaa kumpaankin myös esi ope tus ryhmät. Lukuvuonna 2014-15 esiopetusryhmä on ollut Paijulan kou lussa, Valpperissa esiopetusta ei ole annettu. Esiopetusryhmien muodostamista koskevassa esityksessä on huomioi tu perusopetuslakiin kirjattu vaatimus esioppilaan oikeudesta käyt tää päivähoitopalveluita esiopetuksen ulkopuolisena aikana, lapsen väestötietojen mukainen kotiosoite, kunnan velvollisuus jär jes tää oppilaskuljetukset kodin ja esiopetuspaikan välisille matkoille jos mat kan pituus on yli 2 km, ja mahdollisuuksien mukaan myös huol tajan esittämä esiopetuspaikkatoive. Esityksessä on lähdetty siitä, että koulujen tasapuolisen kohtelun läh tö koh das ta esiopetusryhmät voitaisiin perustaa ensi lukuvuonna kaik kiin neljään alakouluun siten, että Kirkonpiirin koulussa esi opetus ryh miä on kaksi, mutta Nummen koulussa viime vuosista poi ke ten vain yksi. Tällä järjestelyllä kaikki ryhmät olisivat myös kooltaan melko ta sa ko koi sia, 13-14 oppilaan ryhmiä, paitsi Nummen koulun ryhmä, joka oli si muutaman oppilaan verran suurempi, ja johon tar vit taisiin esi opet ta jan lisäksi avustaja. Tällöin esiopetusryhmät oli si vat lasten näkökulmastakin melko tasa-arvoisia. Järjestelyn etuna olisi myös se, että tällöin saa tai siin vapautettua Num men koulusta yksi opetustila antamaan jous toa perusopetuksen

ope tus jär jes te lyi hin, palaverikäyttöön yms. kun koulu on kärsinyt tilan ah tau des ta jo joitakin vuosia. Esitetty järjestely esi ope tus pai kois ta edel lyt täi si kuitenkin Nummen koulun toisen esiopettajan siir ty mis tä ensi lukuvuodeksi työskentelemään toi seen kouluyksikköön, se kä päivittäiset siirtymät esiopetuksen lisäksi päi vä hoi don työ teh tä viin. Esityksessä ensi lukuvuoden esiopetusryhmät muodostettaisiin pääpiir teit täin siten, että Kirkonpiirin esiopetusryhmiin tulisivat esi op pi laat pääsääntöisesti kunnan alueilta Santamalasta koilliseen, sekä Nummen esiopetusryhmään Vuorenpään-Nummen- Räs täs mä en-lin namä en alueen lapset, sekä erityistä tukea tarvitsevat op pi laat. Paijulan koulun eskariin otettaisiin Paijulan alueen lapsia, Vap pu lan päiväkodissa päivähoidossa olevia sekä ne, jotka tarvitsevat vuo rohoi toa Nuppulassa, siten että näiden esioppilaiden kuljetukset saadaan logistisesti järkevästi hoitumaan Paijulaan. Valpperin esi opetus ryh mään otettaisiin kunnan pohjoisosissa olevien lasten li säk si Num men-räs täs mä en-san ta ma lan alueelta sellaisia lapsia, jotka eivät tar vit se päivähoitoa lainkaan, ja jotka voitaisiin ovelta ovelle -kulje tuk sel la (noin 15-20 minuuttia/suunta) kuljettaa Valpperiin ja ta kaisin. Järjestely aiheuttaisi täten osalle esioppilaista päivittäisiä kou lukul je tuk sia, mutta niiden ajallinen kesto jäisi melko pieneksi. Esi op pilai ta ei järjestelyssä myöskään ole ajateltu laitettavaksi kul ke maan vuorobusseilla, vaan heitä varten aikataulutetuilla ti laus kul je tuk sil la. Vaihtoehtoisena ratkaisuna voidaan harkita myös kahden esi ope tusryh män sijoittamista sekä Kirkonpiirin että Nummen kouluihin, ja viiden nen esiopetusryhmän sijoittamista Valpperiin tai Paijulaan. Uuden koulun valmistuessa Valpperiin lienee perusteltua, että sinne tuli si ensi syksynä myös esiopetusryhmä ottamaan uusia tiloja käyttöön, sillä kunnan pohjoisosista on tulossa enemmän esioppilaita kuin valtatie 8:n länsipuolelta. Täs sä järjestelyssä Paijulaan ei tulisi es ka ri ryh mää lainkaan, ryhmät olisivat kooltaan epätasaisempia ja avus ta jia tar vit tai siin enemmän kuin yh teen esiopetusryhmään. Etuina olisi Vappulassa ja Nuppulassa hoidossa olevien esioppilaiden lyhyem pi matka esikoulun ja hoitopaikan välillä sekä se, että Num men koulun esiopettajien toimenkuvat ja työntekopaikka säilyisi vii me vuosien kaltaisena. Vaihtoehtoja esiopetuksen järjestämispaikoista ja esioppilaiden si joitta mi ses ta eri toimipaikkoihin sekä esioppilaiden päivähoidon jär jes tely jä on käsitelty sivistysosaston osastopalavereissa yhdessä reh torien ja varhaiskasvatusjohtajan kanssa. Vaihtoehtoisia rat kai su ja on useita, ja kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Yk si mie li syyt tä par haas ta vaihtoehdosta ei valmistelussa ole löytynyt. Tä män kal tainen ongelma esiopetuspaikkojen räätälöinnissä tullee jat ku maan myös tulevina vuosina, ellei esi- ja pe rus ope tuk sen jär jes tä mi seen olla tulevaisuudessa tekemässä ra ken teel li sia muutoksia toi mi paikko jen osalta.

Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat on arvioitava vuosittain myös jatkossa, johtuen kouluverkosta sekä kunnan eri alueilla asuvien lasten ikäluokkien koon vaihteluista ja päivähoidon tarpeista. Hallintosäännön 8 kohdan 2.1.8 mukaan sivistyslautakunnan toi mival taan kuuluu päättää esiopetuksen järjestämistavasta ja -pai kois ta. Muutettu päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että lukuvuonna 2015-2016 esiopetusta an ne taan Nousiaisten kunnassa Kirkonpiirin, Nummen ja Valp pe rin kouluissa. Kirkonpiirin ja Nummen kouluissa esiopetusryhmiä on kaksi, Valpperin koulussa yksi. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvien lasten esi ope tus 5-vuotiaana järjestetään päiväkoti Nuppulassa. Lisätietoja päätösehdotuksesta antaa: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 044 4355 300 Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Lisätietoja päätöksestä antaa: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen, puh. 044 4355 300 KHALL 30.03.2015 85 Asian valmistelija: kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä Kunnanhallitus on kuntalain 51 nojalla käyttänyt otto-oikeutta si vistys lau ta kun nan 3.3.2015 tekemän päätöksen 26 esiopetuksen järjes tä mis ta vois ta ja -paikoista. Kunnanhallituksen päätös liittyy sa malla sivistyslautakunnan tekemään päätökseen 16.3.2015 27 esi opetuk seen oppilaaksi ottamisesta, koska ko. päätöstä ei voida teh dä ennen kuin on päätetty, missä ja miten esiopetusta lu ku vuon na 2015-16 järjestetään. Sivistyslautakunnan päätöksestä 26 on Paijulan koulun van hempain yh dis tys Paijula Pysyy ja Paranee ry tehnyt myös oi kai su vaa timuk sen. Kuntalain 89 3 momentin mukaan Jos kunnanhallitus on 51 :n nojal la ottanut lautakunnan päättämän asian käsiteltäväkseen, on päätök ses tä tehty oikaisuvaatimus käsiteltävä kunnanhallituksessa. Hallintolain 49 g mukaan oikaisuvaatimuspäätöksessä on an net tava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaa ti muk siin. Kunnanhallitus voi otto-oikeuden käyttämistä koskeneen päätöksen jäl keen arvioida asiaa ja aiemmin tehtyä päätöstä omista läh tö kohdis taan.

Kuntalaki - tausta ja tulkinnat -kirjan (Harjula-Prättälä 2012) ss. 459-460 todetaan seuraavaa: " Kun toimielin on käyttänyt KuntaL 51 :n mukaista otto-oikeutta ja päätöksestä on samanaikaisesti tehty oi kai su vaa ti mus, on tulkinnanvaraista, mikä merkitys oi kai su vaa timuk sel la tässä tilanteessa on. Samalla tavoin kuin siirto-oikeus aikoi naan aiheutti sen, että aiempi päätös menetti merkityksensä, päätös menettää merkityksensä myös otto-oikeuden käytön joh dos ta. Kun kunnanhallitus tai lautakunta käsittelee asiaa otto-oikeuden nojal la, sen on luonnollisesti syytä ottaa huomioon ne näkökohdat, jotka oikaisuvaatimuksessa on esitetty. Oikaisuvaatimuksessa esi te tyt vaatimukset eivät tällöin sido samalla tavoin kuin silloin, kun asiaa käsitellään pelkästään oikaisuvaatimuksen perusteella. Muo dol li ses ti lausunnon antaminen oikaisuvaatimuksen johdosta rau keaa, ja asian käsittelyssä oikaisuvaatimus voidaan merkitä tie dok si. Kä siteltä vä nä ei varsinaisesti ole oikaisuvaatimus, vaan itse asia kä si tellään otto-oikeuden nojalla uudelleen. Tällöin uutta päätöstä ei myöskään voida katsoa sellaiseksi "oikaisuvaatimuksen johdosta an ne tuksi päätökseksi", josta voidaan suoraan tehdä kun nal lis va li tus, vaan päätökseen on ensin haettava oikaisua." Kunnanhallituksen tulee tehdä asiasta päätös, jossa ko. asia voidaan käsittelyn jälkeen pysyttää lautakunnan aiemman päätöksen mu kai se na, lautakunnan päätös voidaan kumota, sitä voidaan muuttaa eli tehdä asiassa uusi päätös tai asia voidaan palauttaa lau takun nal le uudelleen käsiteltäväksi. Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen Paijulan koulun vanhempainyhdistyksen tekemässä oi kai su vaa timuk ses sa perusteluina esitetään: - koulujen tasapuolisen kohtelun kannalta esiopetusryhmät voisi perus taa kaikkiin alakouluihin - ryhmät olisivat melko tasakokoisia, toisin kuin tehdyn päätöksen mu kai ses sa ratkaisussa - järjestely helpottaisi Nummen koulun tilanahtautta, Paijulassa olisi erin omai set tilat - avustajien määrää ei tarvitsisi lisätä - päätös ei noudata linjausta säilyttää kouluverkko ennallaan Vastineena oikaisuvaatimuksen perusteluihin todetaan: Esiopetusryhmien perustamisessa ensisijaisena lähtökohtana ei voida pitää koulujen tasapuolista kohtelua vaan esiopetuksen mah dol lisim man tarkoituksenmukaista järjestämistä kaikkien asianosaisten las ten näkökulmasta. Ensisijaista ovat esioppilaiden lakisääteinen oikeus saada esiopetusta ja siellä tarvittaessa myös erityistä tukea,

se kä se että esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyt tää päivähoitopalveluita. Paijulan kouluun oli toivonut esi ope tukseen vain 3 oppilasta. Mikäli yksi esiopetusryhmä perustettaisiin Paiju lan kouluun, ko. ryhmään tulisi huomattavasti enemmän sel lai sia lap sia, joille esiopetuspaikaksi on toivottu Nummen koulua. Täl löin rat kai su sijoittaa esiopetusryhmä Paijulan kouluun olisi myös huol tajien enemmistönkin näkökulmasta huonompi ratkaisu kuin se, mi tä lau ta kun ta on asiasta päättänyt. Olennaista on se, että kaikki ryhmät ovat kooltaan tar koi tuk sen mukai sia, ei se että kaikki ryhmät olisivat tasakokoisia. Ryhmät ovat kool taan hieman epätasaisia osin siksi, että Nummen koulun esi opetuk seen on tulossa useita erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, joi den esiopetusryhmän tulisikin olla hieman pienempi. Mikäli Nummen kou lus sa olisi vain yksi esiopetusryhmä, erityisen tuen tarvitsijat oli sivat koulun ainoassa ja tällöin myös suuressa n. 20 lapsen ryh mäs sä. Nummen koulun tilanahtauden takia esiopetusryhmän perustaminen Pai ju laan ei ole välttämätöntä. Asian valmistelun aikana on var mis tunut, miten opetusryhmien pienentämisen valtionavustus suhtautuu pe rus ope tuk sen opetusryhmien yhdistämiseen Nummen koulussa. Tä mä järjestely on perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetuksen järjes tä mi sen kannalta tarpeen riippumatta siitä, mitä esiopetuksen osal ta päätetään. Kun tämä toimenpide on varmistunut myös valtion eri tyis avus tuk sen käytön suhteen mahdolliseksi toteuttaa, toista esiope tus ryh mää ei ole pakko Nummen koulusta siirtää Paijulan kouluun tilojen loppumisen vuoksi. Avustajien määrä riippuu siitä, miten ja mihin ryhmät muodostetaan ja monelleko erityistä tukea tarvitsevalle lapselle on tarpeen osoittaa hen ki lö koh tais ta avustamista antavan ohjaajan työpanosta. Asia ei ole siksi suoraan kytköksissä esiopetuksen järjestämispaikkoihin, eikä lautakunnan päätöstä ensisijaisesti ole myöskään ko. asialla perus tel tu. Päätös kouluverkosta liittyy perusopetuksen järjestämiseen ja on eri asia kuin esiopetuksen järjestämispaikat. Päätös esiopetusryhmien muo dos ta mi ses ta on kunnassa harkittu vuosittain, eikä se ole minkään lai nen kannanotto kouluverkkoon. Osoitettu esiopetuspaikka ei myös kään sido seuraavana vuonna tehtävää päätöstä lapsen kou lupai kas ta hänen aloittaessaan perusopetuksen 1. luokalla. Esi ope tusryh mien osalta kunnassa on aiemminkin ollut vuosia, jolloin jois sa kin kouluissa ei ole ollut esiopetusryhmiä. Perusopetuksen op pi laak siotto pää tös (SIVLTK 3.3.2015 28) toisaalta osoittaa, että kou lu verkkoa ei olla lautakunnan päätöksillä muuttamassa mi hin kään. Muina perusteina lautakunnan tekemälle päätökselle voidaan mai nita, että esiopetuksen järjestämispaikoista ja opetusryhmistä käytiin

kes kus te lu 2.3.2015 iltapäivällä rehtorikokouksessa. Keskustelussa eri tyi ses ti Nummen ja Paijulan koulujen rehtorit esittivät sa man suuntai sen näkemyksen siitä, että kokonaisuuden kannalta parhaaksi ratkai suk si nähtiin se, että Nummen kouluun tulee kaksi esi ope tus ryhmää ja Paijulaan ei eskaria tule, vaikka Paijulaankin esi ope tus ryh mä oli si tervetullut. Lisäksi järjestely sijoittaa kaksi esi ope tus ryh mää Num men kouluun katsottiin esioppilaiden päivähoidon jär jes tä mi sen kan nal ta helpoimmaksi toteuttaa. Mikäli yksi esiopetusryhmä pe rustet tai siin Paijulaan, kunta joutuisi kuljettamaan oppilaita aa mu hoi dosta esiopetukseen sekä esiopetuksesta takaisin päivähoitoon päi vittäin edestakaisin yli valtatie 8:n ja sinne tulevan tie työ maa-alu een. Asiaa harkittaessa on tiedostettava, että esiopettajien työtehtäviin kuu luu myös toimimista esioppilaiden päivähoidossa. Jos yksi esiope tus ryh mä olisi Paijulan koulussa, jossa ei ole omaa esiopettajaa ei kä siellä järjestetä päivähoitoa, Paijulaan esiopettajaksi siirrettävä hen ki lö työskentelisi mitä todennäköisimmin ainakin osittain sel laisten lasten kanssa, joiden esiopettaja hän ei itse ole. Esioppilaiden kan nal ta parempana järjestelynä voinee pitää sitä, että esiopetusta täy den tä väs sä päivähoidossa työskentelee pääosin lapsille esi opetuk ses ta tuttua henkilöstöä, ja esiopetuksen sekä sitä täydentävän päi vä hoi don suunnitteluvastuuta ei hajauteta useille eri henkilöille. Nummen koulussa kahden rinnakkaisen esiopetusryhmän yhteistyö puo les taan mahdollistaa joustavaa oppilaiden ryhmittelyä ja toi min tata po ja jatkossakin sen pohjalta, mitä kunnassa jo aiemmin JEK- KU-hank keen tiimoilta on esi- ja alkuopetukseen kehitetty, ja jota toisaal ta myös ryhmiin tulevat erityistä tukea tarvitsevat lapset osin tarvit se vat. Em. perustein sivistyslautakunnan esityslistalla ollut alkuperäinen pää tös eh do tus esiopetuksen järjestämispaikoista on muutettu. Esitys on ollut laajan viranhaltijavalmistelun pohjalta yksimielinen, samoin kuin sivistyslautakunnan tekemä päätös muutetun poh ja eh dotuk sen perusteella. Oheismateriaali: Paijulan koulun vanhempainyhdistyksen oi kai su vaati mus Ehdotus Käsittely Kunnanhallitus päättää selostusosassa esitetyin perusteluin py syt tää si vis tys lau ta kun nan päätöksen 3.3.2015 26 voimassa. Sa mal la kun nan hal li tus merkitsee osana asian käsittelyä tiedoksi Paijulan kou lun van hem pain yh dis tys Paijula Pysyy ja Paranee ry:n oi kai suvaa ti muk sen. Päätettyään asiasta käydyn keskustelun, kunnanhallituksen pu heenjoh ta ja totesi, että Kari Salminen oli tehnyt pohjaehdotuksesta poikkea van muutosehdotuksen, jonka mukaan Nousiaisten kunnan si vis-

tys toi men kokonaisratkaisun kannalta esiopetusta tulee jär jes tää lukuvuonna 2015-2016 Paijulassa (1 ryhmä), Nummella (2 ryh mä), Valpperissa (1 ryhmä) ja Kirkonpiirillä (1 ryhmä). Perusteluina kun talais ten yhdenvertainen kohtelu. Olli Sillanpää kannatti Sal mi sen muutosehdotusta. Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja totesi, että Petteri Paa nanen oli tehnyt pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen, jon ka mukaan Nousiaisten kunnan taloudellinen tilanne on erittäin heik ko - taseen alijäämän arvioidaan olevan lähes kaksi miljoonaa eu roa vuoden 2015 lopussa. Kuntaan on tehty puolueeton kou luverk ko sel vi tys, jonka suositusten noudattamatta jättäminen on joh tanut vääränlaisiin opetuspaikkaratkaisuihin. Kunnan kasvualueiden esi- ja perusopetuksen oppilaita (mm. Paijula, Santamala, Kir kon pii ri, Nummi) ei tule siirtää opiskelemaan Valpperin kouluun. Tämä on vas toin kuntalaisten tasapuolista kohtelua ja vastoin logiikkaa, jolla pe rus tel tiin, vastoin kouluverkkoselvitystä, Valpperin koulun ra ken tamis ta, jossa oppilaita ei voi kuljettaa kunnan kasvukeskuksiin. Nousiais ten kunnan tulee huomioida Turun hallinto-oikeuden pää tös, jossa kunnalla on oikeus päättää esiopetuksen jär jes tä mis paik ka joko opetustoimen tai päivähoidon alaisuudessa. Paanasen muu toseh do tus ta ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana. Kunnan hal li tuk sen puheenjohtaja tiedusteli kunnanhallituksen jä se nil tä voidaanko Kari Salmisen muutosehdotus yksimielisesti hy väk syä. Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti keskustelun jälkeen Salmisen muu tos eh do tuk sen, jonka mu kaan esiopetusta järjestetään lu kuvuon na 2015-2016 Paijulassa (1 ryh mä), Nummella (2 ryhmä), Valppe ris sa (1 ryhmä) ja Kirkonpiirillä (1 ryhmä). Lisäksi kun nan hal li tus merkitsi osana asian käsittelyä tiedoksi Pai julan kou lun van hem pain yh dis tys Paijula Pysyy ja Paranee ry:n oi kaisu vaa ti muk sen. Lisätietoja päätöksestä antaa: kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä, p. 044 4355 555