Kirjeet Kriittinen editio 1
Aleksis Kivi KIRJEET Kriittinen editio Toimittaneet Juhani Niemi, päätoimittaja Sakari Katajamäki Ossi Kokko Petri Lauerma Jyrki Nummi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsinki 2 3
Sisällys Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1386, Tiede Teos on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeämien asiantuntijoiden tarkastama. Edith suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot Toimitusneuvosto Mari Hatavara, puheenjohtaja Pia Forssell Sanna Karkulehto Sakari Katajamäki Lea Laitinen Tuomas M. S. Lehtonen Kukku Melkas Ulla-Maija Peltonen Erkki Sevänen Aleksis Kivi -editioiden toimituskunta Jyrki Nummi, puheenjohtaja Sakari Katajamäki Ossi Kokko Petri Lauerma Juhani Niemi Pentti Paavolainen Hanketta ovat tukeneet Opetus- ja kulttuuriministeriö Koneen Säätiö Suomen Kulttuurirahasto WSOY:n Kirjallisuussäätiö Ulkoasun suunnittelu ja taitto Pekka Krankka isbn 978-92-222-390-6 issn 03-1768 www.edith.fi www.finlit.fi/kirjat Esipuhe Edition toimitusperiaatteet 12 Kirjeiden toimitusperiaatteet 14 Kommentaariviitteiden toimitusperiaatteet 16 Ruotsinkielisistä kirjeistä ja niiden suomennosperiaatteista Juhani Lindholm 19 Aleksis Kiven elämät Jyrki Nummi 20 Elämänhistoriasta elämäkertaan 20 Elämäkerran muoto ja aines 24 Varhainen kirjailijakuva 28 Positivistinen traditio 33 Psykobiografinen traditio 4 Yhteiskunnallinen Kivi 60 Tradition haastajat 63 Kivi-kuva 69 Mitä Kivi luki? Yrjö Varpio 7 Miten Kiven lukemista on tutkittu? 7»Heräjä sinä joka makaat» lapsuudenkodin kirjat 78 Koulusivistyksen vaatimukset 82»Opiskele parhaita kirjailijoita» 88 Runon kartanossa 94 Mitä suomenkielinen kirjallisuus antoi Kivelle? 97 Minkä verran Kivi seurasi teatteria? 99 Kivi lehdenlukijana 4 Aikalaiskeskustelun ytimessä 8 Kirjailija aikansa tasalla 112 Kivi ruotsin kielen käyttäjänä Mirja Saari 114 Helsinki kieliyhteisönä Aleksis Kiven aikana 116 Kiven kielivalinnat 120 Kiven kirjeiden ruotsin kieli 123 Kiven kaksikielisyys 131 Kiven verkostot kirjeiden kertomana 132 Kirjeet perheenjäsenille 134 Yhteydenpito ystäviin 139 Charlotta Lönnqvist Kiven kirjeissä 142 Suhde fennomaaneihin kirjeiden kuvaamana 148 Tavoittaako Kiven kirjeistä? 12 4
Aleksis Kiven kirjeet suomennokset Juhani Lindholm 1 18 189 17 Kouluvuodet ja ylioppilaaksitulo 18 1 Emanuel Stenvallille 9.12.18 Helsinki 160 2 Robert Svanströmille 2.7.187 Kirkkonummi 162 Suomennos 163 3 Robert Svanströmille helmikuu 188 Siuntio 16 Suomennos 166 4 Robert Svanströmille kesäkuu 188 Nurmijärvi 167 Suomennos 168 Zacharias Topeliukselle 6..188 Nurmijärvi 170 Suomennos 171 1860 1863 173 Kirjailija syntyy 174 6 Robert Svanströmille kevättalvi 1861 Nurmijärvi 176 Suomennos 177 7 Reinhold Hirnille 3.2.1863 Nurmijärvi 179 Suomennos 180 8 Erik Johan ja Annastiina Stenvallille 22..1863 Siuntio 181 9 Robert Svanströmille 11.7.1863 Siuntio 183 Suomennos 18 Erik Johan ja Annastiina Stenvallille 8.8.1863 Siuntio 188 11 Elias Lönnrotille 2..1863 Siuntio 191 Suomennos 191 12 Thiodolf Reinille joulukuu 1863 Helsinki 193 Suomennos 19 1864 197 Kaksoisdebyytti, asettuminen Fanjunkarsiin 198 13 Erik Johan Stenvallille 3.3.1864 Helsinki 200 14 Robert Svanströmille 16.6.1864 Helsinki 202 Suomennos 203 1 Albert Forssellille 23.8.1864 Siuntio 20 16 Charlotta Lönnqvistille syksy 1864 Helsinki 207 Suomennos 207 186 209 Menestystä, mesenaatteja ja»iloisia kumppaneita» Juhani 2 17 Erik Johan Stenvallille 26.2.186 Helsinki 212 18 Robert Svanströmille 3.3.186 Helsinki 214 Suomennos 21 19 Albert Forssellille.3.186 Siuntio 216 20 Jaakko Forsmanille kevät 186 Helsinki 219 21 Albert Forssellille 29.8.186 Siuntio 220 22 Kaarlo Bergbomille.11.186 Siuntio 222 23 Erik Johan Stenvallille vuodenvaihde 186 1866 Helsinki 223 1866 22 Irti kodista, kohti fennomaanien yhteisöä Juhani 226 24 Fredrik Cygnaeukselle 1.3.1866 Siuntio 228 Suomennos 229 2 Emanuel Stenvallille 26.4.1866 Siuntio 230 26 Emanuel Stenvallille..1866 Siuntio 233 27 Oskar Toppeliukselle 2..1866 Siuntio 234 Suomennos 23 28 B. F. Godenhjelmille 21.6.1866 Siuntio 236 29 B. F. Godenhjelmille 14.7.1866 Siuntio 238 30 Emanuel Stenvallille 28.7.1866 Siuntio 239 31 Emanuel Stenvallille.9.1866 Siuntio 240 32 Albert Forssellille 20.9.1866 Siuntio 242 33 Albert Forssellille lokakuun alku 1866 Siuntio 244 34 Elias Lönnrotille 2.11.1866 Helsinki 24 1867 1868 247 Katovuosien satoa Juhani 248 3 Emanuel Stenvallille 22.2.1867 Siuntio 20 36 Fredrik Cygnaeukselle 6.4.1867 Siuntio 21 Suomennos 21 37 Emanuel Stenvallille 22.6.1867 Siuntio 23 38 Kaarlo Bergbomille 2.9.1867 Siuntio 24 39 Kaarlo Bergbomille 3.1.1868 Siuntio 27 40 Robert Svanströmille.1.1868 Helsinki 28 Suomennos 260 41 Kaarlo Bergbomille tammikuu 1868 Siuntio 262 42 B. F. Godenhjelmille 1.4.1868 Siuntio 264 43 Hilda Lindforsille kevät 1868 Siuntio 266 Suomennos 267 44 Robert Svanströmille 12.6.1868 Siuntio 268 Suomennos (liitteen suomennos Ossi Kokko) 269 4 Kaarlo Bergbomille lokakuun loppu 1868 Siuntio 271 46 Kaarlo Bergbomille marraskuu 1868 Siuntio 273 47 Kaarlo Bergbomille 2.12.1868 Siuntio 277 6 7
1869 279 Seitsemää veljestä markkinoimassa Juhani 280 48 Kaarlo Bergbomille 19.1.1869 Siuntio 282 49 Kaarlo Bergbomille helmikuun alku 1869 Siuntio 283 0 Kaarlo Bergbomille maaliskuu 1869 Siuntio 28 1 Theodor Forssellille 16.3.1869 Siuntio 289 2 Kaarlo Bergbomille 19..1869 Siuntio 291 3 Kaarlo Bergbomille toukokuun loppu 1869 Siuntio 294 4 Kaarlo Bergbomille.8.1869 Siuntio 297 Theodor Forssellille 13.8.1869 Siuntio 299 6 Thiodolf Reinille lokakuun alku 1869 Siuntio 300 7 Thiodolf Reinille lokakuu 1869 Siuntio 306 8 Theodor Forssellille 29.11.1869 Siuntio 307 9 Thiodolf Reinille 8.12.1869 Siuntio 308 Liitteen suomennos Ossi Kokko 31 60 Kaarlo Bergbomille vuodenvaihde 1869 1870 Siuntio 316 Liitteet 30 Editiossa käytetyt erikoismerkit ja lyhenteet 30 Kirjeisiin tehdyt toimitukselliset muutokset 31 Kirjeiden tekstikerrostumat 3 Ossi Kokko ja Minna Maijala 371 Aleksis Kiven tuotanto 374 Esko 37 Kartta 1: Kiven elinpiiri 378 Kartta 2: Kivi Helsingissä 380 Juhani 382 Lähteet 394 Henkilöhakemisto 414 Kirjeissä mainittujen Kiven teosten hakemisto 424 Sananselitysten hakemisto 42 1870 1871 319 Viimeiset vaiheet 320 61 Theodor Forssellille 27.1.1870 Siuntio 322 62 Kaarlo Bergbomille kesäkuu 1870 Siuntio 324 63 Kaarlo Bergbomille 12.9.1870 Siuntio 327 64 Kaarlo Bergbomille syyskuun loppu 1870 Siuntio 330 6 Kaarlo Bergbomille 2..1870 Siuntio 332 66 Kaarlo Bergbomille lokakuu 1870 Siuntio 333 67 Kaarlo Bergbomille loka-marraskuu 1870 Siuntio 33 68 Kaarlo Bergbomille marras-joulukuu 1870 Siuntio 337 69 Charlotta Lönnqvistille toukokuu 1871 Helsinki 340 Suomennos 340 70 Charlotta Lönnqvistille 12..1871 Helsinki 341 Suomennos 342 Kirjeitä Aleksis Kivelle suomennokset ja Ossi Kokko 343 71 Robert Svanströmiltä 26.4.188 Helsinki 344 Suomennos 34 72 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta 8.2.186 Helsinki 347 73 P. Th. Stolpelta 24.4.1867 Helsinki 348 Suomennos 348 8 9
Esipuhe Aleksis Kivelle (1834 1872) kirjeiden kirjoittaminen ei ollut ensisijainen kommunikaation muoto. Kirjeessään fennomaaniystävälleen Th. Reinille joulukuussa 1869 Kivi toteaa, etteivät pitkät kirjeet koskaan ole olleet hänen heikkoutensa. Poikkeuksellisen pitkän viestin syyksi hän kertoo»sen tuskan, sen vastahakosuuden, sen melkein feeberin tapasen kiukun ja kiireen», jolla hän on halunnut saada asiansa sanotuksi. Kirjeeseen Kivi turvautui siten enimmäkseen silloin, kun hänellä oli asiaa tai kun välttämättömät tarpeet vaativat yhteydenottoa. Kiven kirjoittamista kirjeistä on nykyisen tiedon mukaan säilynyt 70 kirjettä, joista 20 on ruotsinkielisiä. Kirjeensaajia on yhteensä 17. Tallessa olevien kirjeiden kattama ajanjakso alkaa joulukuusta 18, jolloin 21-vuotias Kivi suunnitteli osallistuvansa ylioppilastutkintoon, ja päättyy 36-vuotiaan, jo heikkokuntoisen kirjailijan kirjeisiin keväällä 1871. Kivelle kirjoitetuista kirjeistä on säilynyt vain kolme, joten käsitys kirjailijan kirjeenvaihdosta jää pakostakin aukkoiseksi. Säilyneen kirjeenvaihdon suppeudesta huolimatta kirjeet antavat paljon tietoa kirjailijan elämänvaiheista ja henkilösuhteista sekä hänen kirjallisista käsityksistään ja suunnitelmistaan. Kirjeistä saa myös välittömintä tietoa kirjailijan suomen ja ruotsin kielen arkisesta käytöstä. Aleksis Kiven kirjeiden kriittinen editio on syntynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimushankkeena vuosina 20 2012. Se on osa SKS:n Edith suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikössä toimitettavia Aleksis Kiven tuotannon kriittisiä editioita, joista aiemmin on ilmestynyt Nummisuutarit painettuna kirjana (20) sekä digitaalisena julkaisuna (2011). Kirjeiden kriittisessä editiossa julkaistaan kirjailijan koko tunnettu kirjeenvaihto tekstikriittisesti toimitettuna sekä kommentaarein ja artikkelein täydennettynä laitoksena, jota varten myös Kiven ruotsinkielisistä kirjeistä on laadittu uudet suomennokset. Painetun kirjan jälkeen SKS julkaisee kirjeiden digitaalisen edition, jossa toimitettuja kirjeitä on mahdollista verrata kuviin alkuperäisistä kirjeistä. Edition ovat toimittaneet professori emeritus Juhani Niemi (päätoimittaja, Tampereen yliopisto), erikoistutkija Petri Lauerma (Kotimaisten kielten keskus), professori Jyrki Nummi (Helsingin yliopisto) sekä Edithin toimituspäällikkö Sakari Katajamäki ja tutkija Ossi Kokko. Kokko on toiminut kirjeiden tekstin ensisijaisena toimittajana sekä suomen kieltä koskevien kommentaarien laatijana. Ruotsinkielisten kirjeiden kieltä koskevat kommentaarit pohjautuvat pääosin professori emerita Mirja Saaren tekemiin huomioihin. Niemi on kirjoittanut pääosan muista kommentaareista sekä kirjeitä jaksottavat johdantotekstit. Artikkelien ja liitteiden kirjoittajat sekä kirjeiden suomentajat on ilmoitettu sisällysluettelossa; muilta osin edition osiot ovat edition toimittajien laatimia. Edithin tutkimusavustajina editiohankkeen aikana ovat toimineet Elisa Dammert, Juhana Heikkilä, Jenni Heikkinen, Elina Kela, Paavo Manninen, Jenny Perttola ja Anna Tomi. Fjalar Kommonen on ystävällisesti antanut tietoja Robert Svanströmin Aleksis Kivelle kirjoittamasta kirjeestä. Esko Rahikainen antoi luvan julkaista uudelleen teoksissaan olleita karttoja. Muuta asiantuntija-apua kirje-edition toimittamisessa ovat antaneet muun muassa Juhani Lindholm, Anna Movall ja Anna Vesterinen sekä SKS:n kirjallisuusarkisto ja Svenska Litteratursällskapet i Finlandin Zacharias Topelius Skrifter -edition toimitus. Edition käsikirjoitusta ovat referee-lausunnonantajien ja toimitusneuvoston lisäksi lukeneet Pia Forssell, Sakari Heikkinen, Charlotta af Hällström-Reijonen, Rainer Knapas, Lasse Koskela, Hanna Lehti- Eklund, Ilkka Mäkinen, Pentti Paavolainen, J. P. Roos, Caroline Sandström ja Juhani Sipilä. Edith-yksikön toimitusneuvostoon ovat kirje-editiohankkeen aikana kuuluneet Mari Hatavara (puheenjohtaja), Lea Rojola (puheenjohtaja 20), Pia Forssell, Sakari Katajamäki, Leena Kirstinä, Rainer Knapas, Lea Laitinen, Tuomas M. S. Lehtonen, Kukku Melkas, Erkki Sevänen, Sanna Karkulehto ja Ulla-Maija Peltonen. Aleksis Kivi -editioiden toimituskuntaan ovat hankkeen aikana kuuluneet Nummi (puheenjohtaja), Katajamäki, Kokko, Lauerma, Niemi ja Paavolainen. Helsingissä Aleksis Kiven päivänä. lokakuuta 2012 Juhani Niemi Sakari Katajamäki Ossi Kokko Petri Lauerma Jyrki Nummi 11
Edition toimitusperiaatteet Editio koostuu Aleksis Kiven elämää ja kirjeenvaihtoa koskevista johdantoartikkeleista, Kiven lähettämien ja saamien kirjeiden tekstikriittisesti toimitetuista teksteistä sekä niitä täydentävistä kommentaareista ja liitteistä. Johdantoartikkelit käsittelevät Kiveä koskevaa elämäkerrallista kirjallisuutta sekä hänen lukeneisuuttaan, ruotsin kielen taitoaan ja suhdeverkostojaan. Artikkelit auttavat ymmärtämään kirjeiden historiallista ja henkilöhistoriallista taustaa sekä analysoivat Kiven kirjailijakuvan rakentumista. Siten ne luovat pohjaa myös tuleville Aleksis Kiven kriittisille editioille. Kiven kirjeitä on julkaistu aiemmin E. A. Saarimaan ja Viljo Tarkiaisen toimittamassa Aleksis Kiven viimeisessä osassa (SKS 191), jossa kirjeiden toimittamisesta ja kommentoinnista on vastannut Tarkiainen. Sen myöhempiä painoksia (2. p. 1922, 3. p. 1928, 4. p. 191) on täydennetty ensipainoksen jälkeen löytyneillä Kiven kirjeillä. Toiseen painokseen on lisätty Kiven kirje Zacharias Topeliukselle (kirje ), joka aiemmin oli julkaistu faksimilena ja suomennoksena Tarkiaisen teoksessa (Tarkiainen 1919d). neljäs painos täydentyi Kiven kirjeellä Oskar Toppeliukselle (kirje 27), joka aiemmin oli julkaistu Yrjö Hirnin juhlakirjassa 1930 (Nyberg 1930). julkaistut Kiven 70 kirjettä sisältyvät myös uuteen, Eino Kauppisen, Simo Konsalan ja Kai Laitisen toimittamaan laitokseen (SKS 1984), jota varten Eila Tuovinen on tarkistanut kirjeiden toimitetut tekstit. Tämän laitoksen mukaisesti kirjeet on julkaistu myös Weilin + Göösin Kodin suuret klassikot -sarjaan kuuluvan kokoomateoksen jälkimmäisessä osassa (1987). Teoksen toimitti Kai Laitinen, ja toimituskuntaan kuuluivat hänen lisäkseen Ville Repo, Juhani Salokannel ja Maija Pellikka. Kirjeet julkaistiin vielä uudelleen teoksen uuden, neljäksi niteeksi jaetun laitoksen viimeisessä osassa (1990, 2. p. 1991). Kivelle kirjoitetut kirjeet eivät ole aiemmin sisältyneet Kiven kirjeiden kokoomateoksiin, mutta niitä on julkaistu eri yhteyksissä. P. Th. Stolpen kirje (kirje 73) on julkaistu aiemmin suomennoksena Eliel Aspelinin artikkelissa»aleksis Kiven Seitsemän veljestä»(aspelin-haapkylä 1912a), minkä lisäksi se on saatavilla -verkkojulkaisuun sisältyvässä digitaalisessa arkistossa (Välimäki ym. 2007). Robert Svanströmin Kivelle kirjoittaman kirjeen (kirje 71) on julkaissut Juhani Haavisto faksimilena ja suomennoksena (Haavisto 1970a). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kutsukirje jäseneksi (kirje 72) on aiemmin ollut saatavilla faksimilena ja toimitettuna tekstinä Kaarina Salan artikkelissa»aleksis Kiven unohtunut kutsukirje»(1984). Kiven ruotsinkielisistä kirjeistä on saatavilla useita suomennoksia. Kaikki tiedossa olevat Kiven ruotsiksi kirjoittamat kirjeet sisältyvät suomennoksina Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemiin. Vuoden 1984 uudistettuun laitokseen alkuperäisiä suomennoksia on jonkin verran ajanmukaistettu, ja myös Kai Laitisen Kodin suuret klassikot -sarjassa kirjeiden suomennokset noudattavat vuoden 1984 uudistettuja käännöksiä. Lisäksi joitakin Kiven yksittäisiä ruotsinkielisiä kirjeitä on suomennettu eri yhteyksissä. Emil Nervanderin artikkelissa»poimintoja wanhoista kirjekokoelmista» ( 22.12.1888) on suomennos Kiven kirjeestä Fredrik Cygnaeukselle (kirje 36) (N. E. 1888). Robert Svanströmille kirjoitettujen yhdeksän kirjeen (kirjeet 2 4, 6, 9, 14, 18, 40, 44) suomennokset sisältyvät Eliel Aspelinin artikkeliin»yhdeksän A. Kiven kirjettä eräälle ystävälle» (Aspelin 1904; Aspelin-Haapkylä 1912d), ja kahden Charlotta Lönnqvistille osoitetun kirjeen (kirjeet 69 70) suomennokset hänen erääseen toiseen artikkeliinsa (Aspelin-Haapkylä 1912b). Sirkka Rapolan toimittama (Otava 1973) sisältää yhdeksän Kiven suomenkielistä kirjettä (kirjeet, 13, 34, 38, 46, 2, 6, 60, 68) sekä uudet suomennokset seitsemästä ruotsinkielisestä kirjeestä (kirjeet 2, 9, 12, 14, 24, 36, 40). Käsillä olevaa editiota varten kaikki tiedossa olevat Kiven kirjoittamat ja hänelle kirjoitetut ruotsinkieliset kirjeet on suomennettu uudelleen. 12 13
Kirjeiden toimitusperiaatteet Editiossa on julkaistu kaikki tiedossa olevat Aleksis Kiven kirjoittamat ja hänelle kirjoitetut kirjeet. Alkuperäisistä kirjeistä suurin osa on arkistoitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistoon, mutta joitakin niistä on muissa arkistoissa ja muutama yksityishenkilöiden hallussa. Yksi kirje tunnetaan vain Viljo Tarkiaisen käsin kirjoittamana kopiona alkuperäisestä kirjeestä (kirje 43), ja yksi kirje on ollut käytettävissä vain valokopiona (kirje 71). Tarkemmat arkistolliset tiedot kirjeistä esitetään lähdeluettelossa (ks. s. 394 39). Kiven kirjoittamia kirjeitä tunnetaan nykyisen tiedon valossa 70, kaikkiaan 17 eri henkilölle. Ensimmäinen on kirjoitettu joulukuussa 18 ja viimeinen toukokuussa 1871. Muiden lähteiden perusteella kirjailija on kirjoittanut viestejä ainakin seuraaville henkilöille: Mortimer Forstén, Aurora Hemmilä, Viktor Löfgren (myöhemmin Lounasmaa), Albina ja Edmund Palmqvist, Kaarlo Slöör ja P. Th. Stolpe. Mahdollisesti kirjeitä on lähtenyt myös Julius Krohnille ja Aleksander Jägerhornille. (Tarkiainen 191, 383; Rahikainen 1998, 27 29, 89 91.) Kivelle kirjoitettuja kirjeitä tunnetaan vain kolme: kirje Robert Svanströmiltä 26.4.188, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenkutsu 8.2.186 sekä kirje kustantaja P. Th. Stolpelta 24.4.1867 (kirjeet 71 73). Kirjeet Svanströmiltä ja Stolpelta eivät ole tiettävästi peräisin Aleksis Kiven jäämistöstä, ja ne voivat olla hänelle lähetettyjen kirjeiden luonnoksia tai kopioita. Svanströmin kirjeestä on säilynyt ainoastaan myöhemmin otettu valokopio. SKS:n jäsenkutsu on painettu teksti, johon on käsin kirjoitettu vain kutsuttavan nimi ja tiedot sekä päiväys ja allekirjoitukset. Allekirjoittajina ovat seuran tuolloinen puheenjohtaja Gabriel Rein ja sihteeri August Ahlqvist. Kirjeet on järjestetty editiossa kronologisesti siten, että ne muodostavat kahdeksan jaksoa, joista jokainen alkaa kyseistä elämänvaihetta tai kirjeiden sisältöä taustoittavalla johdantotekstillä. Koska Kivelle kirjoitettuja kirjeitä tunnetaan vain kolme eivätkä kirjeet siten muodosta mitään yhtenäistä kirjeenvaihtoa, ne on erotettu omaksi kokonaisuudekseen. Kaikille kirjeille on annettu toimituksellinen numero, joka helpottaa kirjeaineistoon viittaamista. Kiven kirjeiden järjestäminen aikajärjestykseen vaatii tulkintaa, sillä suuri osa kirjeistä on päiväämättömiä (20 kpl), puutteellisesti päivättyjä (4 kpl) tai ilmeisen virheellisesti päivättyjä (kirjeet 34 ja 6). Kirjeiden ajoitusta koskevia tulkintoja perustellaan kirjeiden kommentaariviitteissä. Parhaan kuvan kirjeiden kokonaisuudesta saa edition sisällysluettelosta, jossa annetaan kirjeen numero sekä vastaanottajan tai kirjoittajan nimi, kirjeen tarkistettu päiväys ja kirjeen lähetyspaikka (yhdenmukaistetussa nimimuodossa); samat perustiedot annetaan myös kunkin kirjeen alussa. Jos kirjeitä haluaa tarkastella kirjeiden vastaanottajien tai lähettäjien mukaan, apuna voi käyttää Tietoja kirjeissä mainituista henkilöistä -liitettä (ks. s. 382 393), jossa kunkin Kiven kanssa kirjeenvaihdossa olleen henkilön tietojen perässä mainitaan editioon sisältyvät kirjeet. Kirjeiden toimittamisen yleisperiaatteena on välittää niiden teksti lukijalle kolmella eri tavalla: toimitettuina teksteinä, Kirjeiden tekstikerrostumat -liitteessä sekä digitaalisina kuvina. Kirjeiden toimitetut tekstit välittävät kirjeissä olevan viimeisen tekstikerrostuman, jossa on mukana kaikki kirjoittajan tekemät täydennykset ja korjaukset, mutta ei tietoja kirjoittajan tekstiin tekemistä poistoista tai korjaamista kohdista. Tämä tekstikerrostuma on pyritty välittämään lukijalle mahdollisimman pitkälti alkuperäistä vastaavassa asussa, mutta niin, että kirjeiden rivi- ja sivujakoa ei ole noudatettu. Kieliasua on haluttu seurata, koska kirjeiden tekstistä välittyy kaikkein autenttisin kuva Kiven kielestä, joka on osin epäsäännöllistä ja horjuvaa. Alkuperäistä Kiven tekstiä ei ole kirjeisiin korjattu, mutta kommentaareihin on lisätty huomautuksia mahdollisista kirjoitusvirheistä. Tällaisiksi tahattomiksi kirjoitusmuodoiksi on tulkittu vain sellaiset tapaukset, joille ei löydy vastineita murteista eikä Kiven aikaisesta tai sitä edeltävästä kirjasuomesta. Kirjeiden toimitettuun tekstiin on otettu mukaan myös kirjeissä olevat osoitetiedot, jotka annetaan kirjetekstin ylälaidassa siinä muodossa, missä ne ovat alkuperäisissä kirjeissä. Niissä tapauksissa, joissa kirjeen yhteydessä tiedetään olleen jokin muu sellainen asiakirja, joka on säilynyt, se on sisällytetty kirjeen toimitettuun tekstiin ja asiasta on huomautettu hakasulkeissa. Kirjeissä olevat aukkokohdat (kulumat tai reiät) sekä täysin lukukelvottomat kohdat on merkitty tekstiin tyhjillä kulmasulkeilla: < >. Tekstin toimittamisen periaatteet ilmoitetaan tarkemmin liitteessä Kirjeisiin tehdyt toimitukselliset muutokset (ks. s. 31 34). Kirjeiden kirjoitusprosessia koskevaa yksityiskohtaisempaa tietoa on koottu Kirjeiden tekstikerrostumat -liitteeseen (s. 3 370), 14 1
joka sisältää tiedot kirjoittajan poistamista kohdista, tekstiin tekemistä korjauksista sekä kirjeiden niistä kohdista, joita kirjoittaja on siihen lisännyt. Varianttien merkitsemistä koskevat toimitusperiaatteet ilmoitetaan liitteen yhteydessä. Kolmas tapa tarkastella kirjeitä on käyttää myöhemmin julkaistavaa kirjeiden digitaalista kriittistä editiota, jossa kirjeiden toimitettua tekstiä voi lukea rinnakkain digitaalisten kuvien kanssa. Kirjeitä voi lukea myös -verkkojulkaisussa (www.finlit.fi/kivi/, SKS 2007) olevassa Kiven digitaalisessa arkistossa. Kommentaariviitteiden toimitusperiaatteet Kirjeitä koskevia historiallisia ja kielellisiä piirteitä käsitellään edition artikkeleissa yleisellä tasolla, kun taas kommentaareissa selvitetään yksittäisiä tekstikohtia. Niissä selitetään Aleksis Kiven elämän ja kirjeiden kirjoitusajankohtien tapahtumia, annetaan tietoja kirjeissä mainituista henkilöistä sekä auotaan vanhojen ja murteellisten sanojen merkityksiä. Kiven henkilöhistoriaan liittyvää historiallista taustaa selvitetään silloin, kun kirjeen maininta ei sitä yksiselitteisesti selitä. Kirjeissä mainittujen henkilöiden perustiedot (koko nimi sekä elinvuodet) tarjotaan jokaisen kirjeen kommentaareissa. Lisäksi kommentaareissa annetaan sellaisia henkilöitä koskevia tietoja, jotka liittyvät kirjeessä esillä oleviin tai kirjeen kirjoittamisajankohtaan liittyviin tapahtumiin. Kaikkien editioon sisältyvien Kiven kirjeiden saajat ja hänelle kirjoitettujen kirjeiden lähettäjät sekä joitakin muita Kiven kirjeissä mainittuja keskeisiä henkilöitä esitellään tarkemmin liitteessä Tietoja kirjeissä mainituista henkilöistä (ks. s. 382 393), jossa annetaan myös tiedot kunkin henkilön vastaanottamista tai Kivelle kirjoittamista kirjeistä. Edition lopussa olevan henkilöhakemiston avulla voi etsiä, missä kirjeissä ja kommentaareissa henkilöt esiintyvät, missä edition artikkeleissa henkilöitä käsitellään ja keistä henkilöistä on laadittu erillinen henkilöesittely. Kirjeissä mainittujen asioiden historiallista taustaa on selitetty silloin, kun voidaan olettaa, että jokin historiallinen seikka ei enää nykyisin ole yleisessä tiedossa (kuten yhteiskunnalliset tapahtumat tai vanhat mittayksiköt). Vanhat mittayksiköt ilmoitetaan suhteessa nykyisiin yksiköihin (esim.» Vanha pituusmitta, 9,4 senttiä.»), mutta rahayksiköt selitetään suhteessa oman aikansa ostovoimaan. Vanhoja sanoja selitetään lähinnä silloin, kun ilmaisu ei ole käytössä nykyisin tai sen merkitys on epäselvä. Sanojen etymologista taustaa ei esitetä, mutta niistä voidaan mainita esimerkiksi toisen kielen malli tai muodon rakenteellinen tausta, jos sen katsotaan selventävän myös Kiven kieltä. Silloin kun sanoilla on useita merkityksiä kirjeissä, sananselityksissä on käytetty merkintätapaa»tässä:» (esim.»kautta tässä: avulla» tai»kautta tässä: vuoksi, takia»). Kommentaarit alkavat paikannustiedolla, joka sisältää selitettävän tekstialueen rivinumerot sekä selitettävän tekstikohdan kursiivilla siinä muodossa kuin se kirjeessä esiintyy (ns. lemma). Kahta sanaa laajemmat ilmaukset lyhennetään ilmoittamalla kommentaarin kattaman tekstialueen ensimmäinen ja viimeinen sana ja osoittamalla poisto kahdella pitkällä viivalla (esimerkiksi»dina poetiska alster», lemmana ). Paikannustietojen jälkeen tulee selitysosa, joka voi koostua henkilötiedoista, merkityksenselityksestä tai muista tiedoista, ja lopuksi ilmoitetaan mahdollinen lähdekirjallisuus. Muutamien samaan historialliseen tapahtumaan tai henkilöön liittyvien kommentaarien välille on lisätty ristiviittauksia, jotta tekstikohtien väliset yhteydet olisivat helpommin havaittavia. Sanojen selityksissä ristiviitteitä ei käytetä, vaan kommentaari sijoitetaan ainoastaan sanan ensimmäisen esiintymän yhteyteen. Lukijan avuksi on kuitenkin laadittu selitettyjen sanojen aakkosellinen hakemisto (ks. s. 42 429), jonka avulla löytyy sanan ensimmäinen esiintymä ja sitä koskeva kommentaari. Kommentaareissa käytetyt tutkimuslähteet on ilmoitettu viitteissä silloin, kun kommentaarissa oleva tieto on suoraan saatu lähteestä ja se on selvästi tutkimustulos; lisäinformaatiota tarjoavia lähteitä ei ilmoiteta. Yleistiedon lähteet ja usein toistuvat arkistoja sanakirjalähteet on jätetty pois yksittäisistä viitteistä, mutta ne on mainittu edition lähdeluettelossa. Kommentaariviitteiden yhtenä keskeisenä vertailukohtana ovat Viljo Tarkiaisen toimittamat Aleksis Kiven kirjeet neljännessä osassa (Kivi 191/191). Olennaisina tietopankkeina kommentaareja laadittaessa ovat olleet myös (Autio 20), (2003 2007) henkilöartikkelit, Hannes Sihvon toimittama (2000) sekä Kivestä kirjoitetut elämäkerrat, erityisesti Tarkiaisen 16 17
(191/190) sekä Hannes Sihvon aikanansa (2002a). Myös Esko Rahikaisen monet Kiveä koskevat teokset sekä Eino Kauppisen (191a, 192, 1966b) tutkimukset kirjailijasta ja tekijöistä ovat olleet hyviä tietolähteitä. Suomen kielen sanojen merkityksiä on etsitty sanakirjasta (osat 1 8), Suomen murteiden sana-arkistosta (mikrofilmattu aineisto, Joensuun yliopisto), sekä. Ruotsin sanastoa on tarkistettu teoksista ja sekä. Lisäksi on käytetty Kotimaisten kielten keskuksen Kaino-aineistopalvelua, jonka varhaisnykysuomen korpuksen aineistosta tärkeimmiksi lähteiksi nousevat sanakirjat (Europaeus 183 ja Ahlman 186). Rahayksiköiden arvojen peruslähteinä on käytetty teoksia Björkvist 1968 ja Ojala 1999. Kirjeissä mainittuja rahasummia on suhteutettu ajan ostovoimaan pääasiassa ajan sanomalehdissä julkaistujen tietojen perusteella (Historiallinen sanomalehtikirjasto), minkä lisäksi vertailukohtana on käytetty Suomen Pankin rahamuseon Arvo-rahanarvolaskuria. Rahan arvon tulkinnassa on paljon epävarmuutta 1800-luvun puolivälin rahatilanteen monimutkaisuuden takia. Vuosina 1840 189 Suomessa olivat käytössä ainoastaan venäläiset rahayksiköt rupla ja kopeekka. Ruplia oli kahdenlaisia: hopearuplia ja paperiruplia, joiden vaihtosuhde oli noin 1:3. Oma rahayksikkö markka saatiin Suomeen vuonna 1860, jolloin sen arvoksi määriteltiin neljäsosarupla. Vuonna 186 markka irrotettiin ruplasidonnaisuudesta ja sidottiin hopeakantaan. Rahauudistusta jarruttivat käytännön ongelmat. Esimerkiksi tammikuussa 1866 (Anon. 1866a) Turun-kirjeenvaihtaja kertoo, miten Henrikinpäivän markkinoilla oli kinasteltu pennien ja kopeekkojen sekä markkojen ja ruplien käytöstä. Kivi itse puhuu kirjeissään ensimmäisen kerran markoista maaliskuussa 1864 (kirje 13). Ruplat hän mainitsee käyttörahana vielä marraskuussa 186 (kirje 22), ja vuosina 1867 ja 1870 hän vielä muistelee 1860-luvun alun rupla-aikaa (kirjeet 38 ja 68). Aina ei ole selvää, tarkoittaako Kivi kirjeissään hopea- vai paperiruplia, mutta asia on yritetty päätellä asiayhteydestä ja kommentoitu sen mukaan. Ruotsinkielisistä kirjeistä ja niiden suomennosperiaatteista Ruotsinkielisiä kirjeitä Kiveltä on säilynyt ajanjaksolta 187 1871, joskin vuosilta 189, 1860, 1862 ja 1869 niitä ei ole tallessa yhtään. Suomenkielistenkin joukossa vain yksi Kiven veljelleen Emanuel Stenvallille kirjoittama kirje on varhaisempi kuin ensimmäinen ruotsiksi kirjoitettu, Robert Svanströmille osoitettu kirje. Kirjeistä peräti yhdeksän on kirjoitettu tälle Kiven hyvälle ystävälle, joka ei juurikaan osannut suomea, vaikka ilmeisesti oli alkanut sitä opiskella. Thiodolf Reinille Kivi kirjoitti joulukuussa 1863 ruotsiksi, sitten kuusi vuotta myöhemmin suomeksi, koska Rein nähtävästi oli tällä välin oppinut kieltä riittävästi. Toinen, jolle Kivi kirjoitti molemmilla kielillä, oli Elias Lönnrot. Kolmen säilyneen kirjeen vastaanottaja on Fanjunkarsin emäntä Charlotta Lönnqvist, joka asui täysin ruotsinkielisessä ympäristössä Siuntiossa eikä osannut ilmeisesti ollenkaan suomea. Hänelle kirjoitettujen kirjeiden joukossa on myös Kiven viimeiseksi jäänyt kirje, nähtävästi viimeinen kirjoitus ylimalkaan. Kaikki editiossa julkaistavat Kiven kirjoittamat (20 kpl) ja Kivelle kirjoitetut (2 kpl) ruotsinkieliset kirjeet on suomennettu. Kiven kirjoittamat kirjeet on suomentanut Juhani Lindholm. Kivelle kirjoitetut kirjeet ja Kiven kirjeiden liitteet ovat suomentaneet Juhani Niemi ja Ossi Kokko. Kiven kirjeet on suomennettu kirjeiden toimitetun tekstin pohjalta, mutta suomennostyössä on käytetty myös alkuperäisten kirjeiden kuvia, joissa tulkinnan tukena voi käyttää myös Kiven kirjeisiinsä tekemiä lisäyksiä, poistoja ja muita muutoksia. Suomennoksissa ei ole pyritty täysin moderniin ilmaisuun, vaan on haluttu antaa kielellinen vaikutelma kirjoittajasta itsestään, kirjailija Aleksis Kivestä ja hänen idiolektistaan. Silti mihinkään Kiven suoranaiseen imitointiin ei ole lähdetty eikä mallia sanastoon ja oikeinkirjoitukseen ole otettu yksinomaan hänen suomenkielisestä kirjeenvaihdostaan, vaan kyseessä on eräänlainen kevytversio vanhahtavasta,»kivimäisestä» kielestä toisin sanoen kompromissi, kuten kirjallisessa käännöstyössä aina. 18 19
Aleksis Kiven elämät Elämänhistoriasta elämäkertaan Helsingin yliopiston auditoriossa tarkastettiin joulukuussa 19 Viljo Tarkiaisen väitöskirja Aleksis Kiven. Tutkimus oli ensimmäinen suomenkielistä kaunokirjallista teosta koskeva väitöskirja. Vastaväittäjänä toimi professori Eliel Aspelin- Haapkylä, joka oli tuntenut Kiven ja kirjoittanut hänestä muiden tutkimusten lisäksi ensimmäisen laajan elämäkerrallisen esityksen. 1 Väitöstä selostaa Iivari kirjoittamassaan pakinassa. Väitöskirja oli herättänyt myös yleistä mielenkiintoa ja saanut liikkeelle runsaasti asian harrastajia, jotka olivat tulleet»kuulemaan, miten tieteen ja taiteen tuomarit heidän perheraamattuaan Seitsemää veljestä tuomitsevat». Iivari toteaakin, että»aleksis Kivi korotettiin kirjalliseen Panthéoniin, palveltavaksi muiden jumalain rinnalle». Ylipäätään»oltiin ylpeitä, että päivä, jolloin ensi kerran suomalaisen kirjailijan teos on katsottu oppineen tutkiskelun arvoiseksi, on suomalaisen sivistyksen merkkihetki». Iivari kuvitteli nähneensä itse Kiven seuraamassa väittelyä auditorion hämärässä nurkassa, samoin kuin August Ahlqvistin,»jolle kukaan ei kuitenkaan tahtonut antaa suunvuoroa». Väitöksen kulkua Iivari kuvaa ystävälliseksi keskusteluksi. 2 Myös vastaväittäjän päiväkirjamerkinnöistä ilmenee, että tilaisuuteen saapunut runsas yleisö seurasi tarkkaavaisesti väitöksen kulkua, jota vastaväittäjä luonnehtii»hupaiseksi». Näin varmasti olikin, olihan väitöskirja»ylipäätään hyvä» eikä vastaväittäjän tarvinnut»epäillä sen hyväksymistä». 3 1 Tarkiainen 19b. Eliel Aspelinin mainittu yleisesitys Kivestä oli hänen Pohjalaisessa Osakunnassa marraskuussa 1872 pitämänsä esitelmä Kiven elämästä ja tuotannosta. Se ilmestyi saman vuoden Kirjallisessa Kuukauslehdessä loka-marraskuun yhteisnumerossa ja liitettiin sittemmin A. Kiven Valittujen teosten ensimmäisen osan (1877) johdannoksi. Ks. Lehtonen 1931, 260 261. 2 Iivari 19. 3 Aspelin-Haapkylä 1980, 199. Kari Tarkiainen on isoisänsä Viljo Tarkiaisen elämäkerrassa selostanut väitöstilaisuutta yksityiskohtaisesti ja rekonstruoinut keskustelun kulkua vastaväittäjän muistiinpanojen pohjalta. 4 Hän ei yhdy vastaväittäjän eikä liioin Iivarin kuvaukseen tilaisuuden tunnelmasta, vaan katsoo, että»akateeminen yhteenotto» on ollut»tuima». Tarkiaisen väitöskirja on lohkeama laajemmasta tutkimushankkeesta, jonka tavoitteena oli luoda kokonaiskuva Kiven elämästä ja tuotannosta. Opponentin ensimmäinen kysymys ei kohdistukaan tarkastettavaan tutkimukseen, vaan koskee laajemmin Kiven suhdetta J. L. Runebergiin. 6 Seuranneessa keskustelussa Aspelin- Haapkylä kieltää Kiven olleen»vastakohta runebergiläiselle maailmankatsomukselle ja kuvaamistavalle», niin kuin väittelijä esittää. Tämä on tärkeä kysymys Viljo Tarkiaiselle ja hänen sukupolvelleen, joiden kulttuuripoliittisena tavoitteena oli nostaa Kivi ruotsinkielisen kirjallisuutemme näkyvimmän henkilön rinnalle. 7 arvioissa palataan uudelleen Runebergiin, jonka haastajaksi väittelijä Kiven on asettanut ja jonka asemaa opponentti pyrkii puolustamaan kaikin keinoin. Aspelin-Haapkylä korostaa, että Kivi olisi mielellään ollut runebergiläinen»jos olisi osannut». 8 Toinen kysymys koski Kiven»sivistyneisyyttä». Asia oli ollut arka kirjailijaa puolustaneille aikalaisille. Aspelin-Haapkylä edusti vanhemman akateemisen polven kantaa, joka korosti muodollista sivistystä: Kivi ei koskaan kohonnut aikansa kirjallisen sivistyksen kannalle ( ). Kumminkaan hän ei sitä halveksinut. Hän oli oikeastaan ns. luonnonrunoilija ja onnistui paraiten kun hän yksistään noudatti luonnollista vaistoaan. Ettei hän kehittyneempää taidetta halveksinut todistaa sarja teoksia, joissa hän semmoista tavoitteli. 9 4 Tarkiainen 1987, 130 136. Aspelin-Haapkylällä on ollut väitöskirjasta käytössään opponentinkappale, jonka välilehdille hän on kirjoittanut kommenttinsa. Tarkiainen 1987, 130. Pojanpoika Tarkiaisen yksityiskohtaista tarkastelua sävyttää asettautuminen väittelijän asemaan. 6 Kiven ja Runebergin kirjallisista ja henkilösuhteista ks. Laurila 194. 7 Aspelinin yleisesitys oli hallinnut Kiven elämää koskevana näkemyksenä aina seuraavan vuosisadan alkuun, jolloin alkoi ilmaantua uusia näkökulmia, kuten Volter Kilven (1900) ja Otto Mannisen (1901) Kivi-esseet sekä Eino Leinon Kivestä laatima kirjailijakuva (1909). Sihvo pitää Leinon Kivi-kirjoitusta 19-luvulla alkaneen Kivikultin laukaisijana. Tarkiaisen väitöskirja samoin kuin seuraavan vuonna julkaistu Arvid Mörnen ruotsinkielinen väitöskirja (1911) ovat osa samaa Kivi-renessanssia. 8 Tarkiainen 1987, 131. Aspelin-Haapkylä julkaisi laajan loppulausuntonsa Ajassa (Aspelin-Haapkylä 1911). 9 Sit. Tarkiainen 1987, 131. 20 21
Mihin opponentti perustaa käsityksensä? Kiven kypsimmät teokset saattavat antaa aiheen olettaa, ettei Kivi olisi hallinnut ajan sovinnaista kirjallista repertoaaria. Juuri tähän puutteeseen viittasi August Ahlqvist arvosteluissaan, joissa hän pitää kertomusta alkeellisena siksi, että se ei noudata ajan»novellikirjallisuutta» ja sen ilmeisimpiä konventioita. Kun aikalaislukijat kuitenkin tunnustivat alusta alkaen Kiven teosten arvon, täytyi epäkonventionaalisuuden ongelma jollakin tavalla ratkaista, ja se ratkesi kätevästi»luonnonneron» ja»vaistonvaraisen» taiteilijan käsitteillä. 11»Kehittyneemmän» taiteen»tavoittelulla» Aspelin- Haapkylä antaa ymmärtää Kiven hallitsevan kirjallista perinnettä, mutta pitää Kiven epäsovinnaista ja viitteellistä ilmaisua keskeneräisyytenä. Väitöstilaisuus osoittaa, kuinka kirjailijan elämäkerrassa sulautuvat teokset ja historiallinen tausta, mutta myös ajankohtaiset kirjalliset, kulttuuriset ja poliittiset tavoitteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Kiven elämänhistoriasta kirjoittaneet biografit ovat rakentaneet moniaineksiseen aihepiiriin näkökulman, valinneet tosiasiat, alistaneet ne tarkastelutavalleen sekä antaneet esitykselleen kirjallisen muodon. Teokset muodostavat yhdessä erityisen elämäkerrallisen tradition, jossa jokainen teos saa merkityksen suhteessa toisiin teoksiin ja joka määrittää myös uusien elämäkertojen kirjoittamista. Kiven elämäkertatraditiota ovat tarkastelleet kriittisesti Paavo E. S. Elo (196), Yrjö Sepänmaa (197), Esko Rahikainen (1980), Kalle Achté (1982) sekä Hannes Sihvo (2002a, 200). Lisäksi monet aikalaisarvostelut keskeisistä elämäkerrallisista teoksista sisältävät arvokkaita huomioita elämäkerrallisesta tutkimuksesta yleensä ja Kiven elämäkerroista erikseen. 12 Elon varhainen arvio (196) kolmesta keskeisestä Kivi-tutkijasta, Eliel Aspelin-Haapkylästä, Viljo Tarkiaisesta ja V. A. Koskenniemestä, erottaa traditiosta seuraavat perustavat linjat: Aspelin- Haapkylän idealismin, Tarkiaisen lähdepositivismin ja Koskenniemen»psykologismin». Jako perustuu vakiintuneille kirjallisuushistoriallisille periodeille ja niihin sisältyneille paradigmamuutoksille, Ahlqvist 1870a ja 1870b. 11 Kiven»luonnonneroudesta» ks. Marjanen 198, 1. Kiven varhaisesta arvostuksesta ks. Nummi (tulossa). 12 Ks. Tarkiaisen (193) ja Linkomiehen (193) arviot Koskenniemen (1934/194) teoksesta, Kareen (191) arvostelu Elon väitöskirjasta (190), Kinnusen (1983) arvio Achtén teoksesta (1982) sekä Puoskarin (198) myöhäinen uudelleenarvio Tarkiaisen teoksen (191/190) kuudennesta painoksesta (1984). ja siinä kiteytyvät tärkeimpien elämäkertojen perustavat erot. Sepänmaa arvioi kolmea erilaista Kivi-tutkimusta, Aarne Kinnusen (1973), Veijo Meren (1973a) ja Rafael Koskimiehen (1974). Hän kiinnittää huomiota Kiven kirjailijakuvan rakentumiseen sekä kirjailijan ja hänen tuotantonsa välisiä suhteita koskeviin metodisiin kysymyksiin. 13 Esko Rahikaisen (1980) keskittyy Veijo Meren (1973a) ja Jaakko Puokan (1979) teosten lähdekriittiseen tarkasteluun ja tulee samalla arvioineeksi aikaisempia Kivi-elämäkertoja. Kalle Achtén teokseen (1982) sisältyy laaja kriittinen katsaus tärkeimmistä Kivi-elämäkerroista. Tärkeä, tosin vain yksittäiseen tutkimukseen rajoittuva arvio sisältyy Kari Tarkiaisen isoisästään kirjoittamaan elämäkertaan (1987). Tarkiainen käy yksityiskohtaisesti läpi Kivi-tutkimuksen pioneerin toimintaa, Kiveen liittyvää tutkimusta, kansanvalistusta ja jopa markkinointia sekä valaisee 191 julkaistun elämäkerran teoreettista taustaa, metodia ja esitystapaa. Hannes Sihvo tarkastelee kaikkia Kivestä kirjoitettuja elämäkerrallisia esityksiä suhteessa Tarkiaisen perustavaan lähdeaineistoon. laatimassaan artikkelissa (200) hän toteaa Aleksis Stenvallin elämäkerran perustuvan 2000-luvun alussa yhä Viljo Tarkiaisen teokseen sekä J. V. Lehtosen ja Eino Kauppisen kokoamiin dokumentteihin, joita nämä ovat julkaisseet kirjoina, artikkelikokoelmina ja sikerminä eri teoksissa. Sihvo mainitsee tärkeinä julkaisuina myös sotien jälkeen ilmestyneet Aleksis Kiven Seuran albumit, joihin sisältyy runsaasti elämäkerrallisia tutkielmia ja lähdejulkaisuja. 14 Uutta lähdeaineistoa ei myöhempi tutkimus ole tuonut esiin. Kaikki teoriat ja tulkinnat, kuvaukset ja todistelut Kiven persoonallisuudesta, henkilösuhteista ja elämänvaiheista on esitetty mainitun lähdeaineiston pohjalta. Kiven elämänhistorian kulttuurinen merkitys ilmenee ajoittaisissa polemiikeissa ja provokatiivisissa kirjoituksissa, jotka ovat usein herättäneet laajaa huomiota. Poliittisista arvioista erottuu Raoul Palmgrenin (1948) Kivi-osuus, jossa kyseenalaistetaan Koskenniemen nimiin rakennettu»porvarillinen» Kivikuva ja joka siirtää niin Kiven kuin koko suomalaisen kulttuurin edistyksellisen etujoukon kansandemokraattisen liikkeen tukijou- 13 Vrt. Eskola 197, jossa on myös arvioitu mainitut kolme teosta. Ks. myös Sepänmaa 1984. 14 Minä elän (194), Pilvilaiva (1947), Kaukametsä (1949), Kultanummi (191) ja Tulinuija (2009). 22 23
koiksi. Moraalifilosofiseksi kritiikiksi voi luonnehtia Oiva Ketosen teosta (1989), jossa tehdään ankara tili ajan sivistyneistön ja Kiven kirjallisten ystävien kansalaismoraalista. Varsinaista tutkimustradition kritiikkiä esittävät mainitut Meren (1973a) ja Puokan (1979), joita voidaan pitää elämäkerrallisen Kivi-tutkimuksen haastajina. Kivi edustaa Runebergin rinnalla toista merkittävää elämäkerrallista traditiota suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa. Seuraavassa tarkastelussa arvioidaan, mitä biografian alalajeja traditiossa esiintyy, miten traditio jäsentyy eri suuntauksiksi, millaisia muodollisia, kerronnallisia ja temaattisia ratkaisuja suositaan, miten teosten keskinäiset suhteet ilmenevät, miten traditio muovautuu kirjallisuudentutkimuksen historiallisten muutosten myötä ja miten kirjailijan elämänhistoriallinen kuva taipuu ajan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin. Arvioitaviksi nostetut elämäkerralliset esitykset ovat valikoituneet historiografisen merkittävyyden perusteella. Elämäkerran muoto ja aines Kiven elämänhistoria jäsentyi varhain Aspelin-Haapkylän esityön ja Tarkiaisen projektin pohjalta. Aineiston kokoamisen myötä elämäntarina juonellistui, sen avaintapahtumat valikoituivat ja tematisoituvat. Kaikki Kivi-monografiat liikkuvat samassa tarinakehikossa mutta jäsentävät sen eri tavoin. Vaikka täysimittaiset Kivi-elämäkerrat aloittavat lähes poikkeuksetta kotiseudusta ja lapsuudesta, ne valitsevat yhden tai useamman avaintapahtuman temaattiseksi lähtökohdakseen. Nämä avainkohdat voidaan jäsentää seuraavasti: (1) Lapsuus Nurmijärvellä (2) Kouluvuodet Helsingissä (3) Ylioppilasvuodet Helsingissä (4) Kirjallinen alkumenestys ( ja Nummisuutarit) () Vuoden 1866 arvoituksellinen käänne (6) Kirjallinen loppunäytös ( ) (7) Hiljainen päätös (sairaus ja kuolema, Lapinlahti ja Tuusula). Keskeinen komposition ja juonen solmu on elämäkertojen aloitus. Tapa, jolla kukin kirjoittaja aloittaa, sisältää joko selvästi tai viitteellisesti ilmaistuna näkökulman kirjailijaan. Kiven elämäkertojen suosituin aloitustapa on Nurmijärven luonnon tai miljöön kuvaus, jota noudattavat niin Tarkiainen (191/190), Koskenniemi (1934), Elo (190) kuin Koskimies (1974). Tämä on vakiintunut tapa aloittaa elämäkerta, jopa siinä määrin, että siitä on tullut elämäkerrallinen luokitusperiaate (kirjailija»kirjallisen maisemansa» tuotteena). Uudemmat Kivi-elämäkertojen aloitukset voidaan lukea tätä konventiota vasten. Ketonen aloittaa teoksensa (1989) kuvaamalla Kiven hautajaisia, Sihvo (2002a) taas tiivistää elämäkerrallisen kirjallisuuden linjoja yhteen, arvioi sadan vuoden perinnettä ja asettaa oman näkökulmansa avainkysymyksiin. Runoilijan kuolema ja kuolemaan johtavat tapahtumat ovat elämäkerran päätepiste ja erityisen vetoava aihepiiri, jota yksikään kirjoittaja ei jätä hyödyntämättä. Kuolema liitetään poikkeuksetta useita vuosia aikaisempaan tapahtumasarjaan, jonka laukaisee arvostelukatastrofi ja jota kiihdyttää kirjailijan terveyden alkava murtuminen. Kuolemaan johtava sairauskertomus on myös elämäkertojen muunnelluin osa. Kiven elämäkertojen esitystapa ja laajuus vaihtelevat huomattavasti. Elämänhistorian tapahtumat valikoituvat eri perustein, ja ne kuvataan eri tarkkuudella. 1 Elämäkerrallisia standardimuotoja voidaan erottaa laajuuden ja yksityiskohtaisuuden mukaan seuraavasti: (1) tunnistetietojen avulla: nimi, syntymäaika ja kansallisuus (alaviitteet, hakemistot, parenteeseissa esitetty tieto); (2) : henkilökohtaiset ansiot ja maininta historiallisesta merkityksestä, laajassa muodossa myös uran ja perhesuhteiden kuvaus (tietosanakirja-artikkeli); (3) aikakauslehdessä tai kirjoituskokoelmassa; (4) (Tarkiainen, Lehtonen, Koskenniemi, Elo, Koskimies, Sihvo) sekä () (jollaista Kivestä ei ole). 16 Tässä kirjoituksessa esitetty Kiven elämäkertojen tarkastelu perustuu vaikutuksiltaan merkittävimpiin monografioihin, kirjamuotoisiin elämäkertoihin. Kivi ei jättänyt jälkeensä päiväkirjaa eikä omaelämäkerrallisia muistiinpanoja. Siksi kirjailijan kirjoittamat kirjeet muodostavat elämäkerrallisen tutkimuksen tärkeimmän lähdekokonaisuuden. 17 Ansio kirjeiden säilymisestä kuuluu Aspelin-Haapkylälle, Tarkiaiselle ja Lehtoselle samoin kuin E. A. Saarimaalle ja Eino Kauppiselle. Kirjeiden peruskokoelmaan on tullut vain joitakin lisiä vuo- 1 Biografian esitystavoista ks. Madelénat 1984, 147 18. 16 Ks. Runyan 1982, 72 73. 17 Ks. tässä teoksessa s. 132 13. Kiveä koskevasta arkistomateriaalista ks. Sihvo 2000 ja Välimäki ym. 2007. 24 2
sikymmenten varrella. Kivelle osoitettuja kirjeitä, kolmea lukuun ottamatta, ei ole löytynyt. 18 Monien henkilöiden, kuten Aurora Hemmilän, jäljiltä ei ole säilynyt kirjeitä, vaikka heidän tiedetään käyneen kirjeenvaihtoa Kiven kanssa. 19 Koskenniemi on korostanut kirjeiden yhtenäisyyttä ja katsoo niiden muodostavan jopa yhden»teoksen» Kiven tuotannossa. 20 Näkemys ei ole kuitenkaan saanut laajempaa kannatusta. Syynä saattaa olla kirjeiden asiallinen, kirjallinen ja kielellinenkin epäyhtenäisyys. Osa kirjeistä on kirjoitettu ruotsiksi, ja Kiven kirjasuomikin kehittyy huimasti kirjeiden kirjoittamisajan kuluessa. Kirjeet muodostavat joka tapauksessa elämäkerrallisen informaatiopohjan. Kaikissa kirjeissä on aika ja paikka verraten selkeästi ilmaistuna, minkä perusteella voidaan laatia Kiven elämänhistorian keskeisten tapahtumien, tosiasioiden ja asiayhteyksien perustava kuvio. 21 Kirjeet käsittelevät taiteilijaelämäkerroille tyypillisiä aiheita niissä viitataan velkoihin, ystävyyssuhteisiin, rakastettuihin ja mielenjärkytyksiin. Erityisen tärkeä aihepiiri on sairaudet, jotka hallitsevat kirjallisia elämäkertoja niin yleisesti, että voidaan puhua erityisestä elämäkerrallisesta topoksesta. 22 Kirjoittajat ovat nostaneet Kiven kirjeistä eri yksityiskohtia ja tematisoineet ne kirjailijan elämän tunnuskuviksi: Rahikainen»valkean liinan», Meri»Charlottan» ja»stobakilliset» fennomaanit, Ketonen»Ahlqvistin». Kiven kuvaukset elämänsä»suuresta haaksirikosta»,»suomen kansan humoristisuudesta», sairaudentuntemuksistaan sekä haihatteluna pidetyt pehtorihaaveet ja talonpoikaissäädyn ihannointi ovat jatkuvasti esillä Kiven elämän suurina teemoina. Kirjeiden retoriikka ei ole välttämättä niin yksilöllistä kuin usein on ajateltu. Niissä kiteytyy hyvin paljon ajalle ominainen kirjeiden kirjoittamisen tapa. Esimerkkinä Sihvo mainitsee muun muassa tavan selvittää kirjeissä pennilleen menoja ja tuloja. Olennaista kirjeiden todistusarvolle ovat kuitenkin kirjoittamisen motiivit ja tavoitteet. Kivi ei kirjoittanut jälkimaailmalle, ja tässä on kirjeiden poikkeuksellinen arvo: ne kertovat yksilön ja hänen suhdeverkos- 18 Ks. kirjeet 71 73 sekä Haavisto 1970a ja Sala 1984. 19 Ks. Sihvo 2002a, 172 174. Kirjeenvaihdosta on tallennettu Hemmilän tyttären muistitieto, jonka mukaan kirjeet hävitettiin myöhemmin tarkoituksellisesti (Peltonen 1978). 20 Koskenniemen arvio (1916a, 1) Kiven Koottujen teosten IV osasta (runot ja kirjeet). 21 Ks. tässä teoksessa s. 134. 22 Sairauksien asemasta kirjailijaelämäkerroissa ks. Ellis 2002, 76 96. Kiven sairauksista ks. Achté 1982 ja Sihvon (2002a, 293 3) yhteenveto. tonsa monimutkaisuudesta, yhteisön normiodotuksista ja kirjoittajan spontaaneista reaktioista. 23 Kiven henkilökuva perustuu suurelta osin aikalaisten muistikuviin, jotka ehdittiin kirjata ylös ja jotka ilmestyivät vasta 1900-luvun alussa, kolmekymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Tänä aikana Kiven arvostus oli kasvanut huimasti, ja vuosisadanvaihteessa syntyi arvostuksen myötä tarve kerätä kaikki mahdollinen tieto talteen. Useat Kiven kirjalliseen piiriin kuuluvista muistelijoista olivat jo valtion ja keisarin palkitsemia (Agathon Meurman, Thiodolf Rein, E. A. Forssell) tai jopa aateloituja kunniakansalaisia (Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen) joihin kaiketi Kivenkin olisi pitänyt kuulua tai sitten lehtimiehiä (Viktor Löfgren), kulttuurikirjailijoita (Emil Nervander) tai tutkijoita (Aspelin-Haapkylä). 24 Nämä elämässään menestyneet miehet arvioivat Kiveä omaa taustaansa, omia arvostuksiaan ja toimiaan vasten. Monet halusivat Aspelin-Haapkylän tavoin säilyttää sen kuvan, jonka he itselleen olivat Kivestä luoneet. Muistot Kiven tavoista, ulkomuodosta, luonteesta ja henkilösuhteista saattoivat olla hyvinkin ristiriitaisia keskenään. Joukossa on, kuten Sihvo heitä kutsuu,»kaunistelijoita» kuten Nervander tai sitten»syväkurkkuja» kuten Edvard Kallio, jolla on tarve esittää asioista yllättäviä piirteitä. Epäluotettavina pitää Sihvo myös Kiven veljiä Juhania ja Albertia tai veljenpoika Williamia, joilla kullakin on ollut oma intressi muistelussa. 2 Kiven elämäkerran suuret aukot syntyvät lähteiden puutteesta. Yhtään luotettavaa piirrosta saati maalausta ei ole säilynyt, eikä valokuvaa kirjailijasta tiedetä koskaan otetun. Kirjailijan intiimistä elämästä ei tiedetä mitään varmaa, mutta kokonaisia kirjoja on omistettu aiheelle. 26 Tiedot Kiven lukeneisuudesta perustuvat kirjeiden niukkoihin viitteisiin ja aikalaisten muistikuviin. Viljo Tarkiainen näki suuren vaivan jäljittäessään ensin Kiven kirjoja ja sitten päivittäessään useaan kertaan luettelon Kiven omistamista, lukemista ja mahdollisesti lukemista kirjoista. 27 Kiven kielitaito on joiltakin osin arvailujen varassa. Ruotsin ja suomen taidon lisäksi hänen tiedetään opiskelleen koulussa saksaa ja venäjää, yliopistossa latinaa ja kreikkaa, mutta ylsikö hän näiden kielten parissa suju- 23 Sihvo 2002a, 1. Ks. myös tässä teoksessa s. 12 13. 24 Sihvo 2002a, 13. 2 Sihvo 2002a, 18. 26 Rahikainen 1998, Kauppala 2003; ks. myös Nummi 2004. 27 Tarkiaisen viimeinen laitos Kiven kirjojen luettelosta on vuodelta 1949 (Tarkiainen 1949b). 26 27
vaan lukutaitoon, sitä on vaikea arvioida. Maailmankirjallisuuden klassikkoja, Homerosta, Dantea, Cervantesia ja Shakespearea, Kivi luki ruotsiksi. 28 Tuskin yhdenkään toisen suomalaisen kirjailijan elämänhistorian sekä kirjallisen tuotannon ja historiallisen taustan välistä suhdetta on pidetty niin kiinnostavana kuin Kiven. Tähän on ilmeisen yksinkertainen syy. Kiven elämänhistoria on tosiasioiltaan riittävän puutteellinen, jotta tunnettujen tapahtumien väliin jäävät jaksot, osin arvoituksellisiksi jääneet ihmissuhteet tai kadonneiden kirjeiden, käsikirjoitusten ja dokumenttien jättämät aukot voi täyttää ja elävöittää mielikuvituksella sekä kirjailijan teosten tarjoamilla henkilö- ja paikallistiedoilla. Kun niukka lähdeaineisto ja suuri kulttuurinen merkitys yhdistetään, syntyy asetelma, joka muistuttaa läheisesti William Shakespearen elämäkertoja. Kummankin kirjailijan elämänhistoriallinen faktapohja sisältää riittävästi aineksia, jotta biografit voivat väittää perustavansa oman elämäkertansa tosiasioille. Toisaalta pohja jää riittävän aukkoiseksi, jotta samasta tosiasia-aineistosta voi esittää jyrkästi vaihtoehtoisia kuvauksia ja tulkintoja. Shakespearen elämään kohdistuva informaatiotarve on johtanut jopa dokumenttien väärentämiseen ja keksimiseen. Näin ei ole käynyt Kivelle, jonka kirjallinen ja elämäkerrallinen markkina-arvo ei ole alkuunkaan sama. Spekulaatiot ja mielikuvitukselliset todistelut kirjailijan aateluudesta tai rakkaussuhteista muistuttavat lukuisia Shakespearen elämäkerta-fantasioita: missä tieto ei sido, siellä mielikuvitus liitää. Varhainen kirjailijakuva Aspelin-Haapkylän perustavat tutkimukset Varhaisin Aleksis Kivestä julkaistu elämäkerrallinen esitys on Eliel Aspelinin Pohjalaisten vuosijuhlassa 9. marraskuuta 1872 pitämä esitelmä, joka ilmestyi painettuna loka-marraskuun yhteisnumerossa ja ruotsiksi kirjoitussarjana joulukuussa. 29 Kirjoitus julkaistiin täydennettynä ja laajennettuna (1877) ensimmäisessä osassa. Aspelin esitteli kirjoituksessaan ensimmäisen kerran yksityiskohtaisia tietoja runoilijan elämästä. Siihen sisältyvät perustiedot 28 Ks. tässä teoksessa s. 88 93. 29 Morgonbladet 7., 9.,., 11. ja 14. joulukuuta 1872. Kiven suvusta, perheestä ja kotipaikkakunnasta, kuvaukset kirjailijan lapsuudesta, anekdootti nuoren Aleksiksen lasten leikeissä ilmenneestä johtajaluonteesta, huomautukset lämpimistä väleistä äitiin ja viileistä isään, kouluvuodet Helsingissä ukko Granbergin mökissä, äidin toive papillisesta urasta, siirtyminen Fredrik Cygnaeuksen oppilaaksi, metsällä käyminen, taiteilijanimen käyttöönotto, vaivalloisesti läpäisty ylioppilastutkinto, intohimoinen lukuharrastus ja kirjalliset suosikit, Shakespearen näytelmät ja Cervantesin. Aspelin aloittaa esityksensä muistuttamalla»velasta», jossa»me olemme tälle runoilijalle». 30 Vetoomusta seuraa selostus Kiven elämän vastuksista ja kehnosta toimeentulosta. Kirjailijan luonteesta nousevat esiin sittemmin toistuvasti esitetyt pääpiirteet. Kivi ei viihtynyt ylioppilaiden seurassa, hän oli epäluuloinen, synkeämielinen ja syrjään vetäytyvä, häneen oli vaikea luoda ystävyyssuhteita. Hiljainen käytös saattoi kuitenkin muuttua hurjaksi ja vallattomaksi, jos hän oli juonut tai joku loukkasi häntä. Kivellä oli ihmisiä ja ympäristöä havainnoidessaan kuitenkin tarkka silmä koomiselle. Vaikka Kivi ei osallistunut julkisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, kansalliset harrastukset ja suomenmielisyys olivat Aspelinin mukaan hänen suuria aatteellisia johtotähtiään. Aspelin tunsi Kiven henkilökohtaisesti ja tapasi hänet vielä hieman ennen kuin hän kuoli Tuusulassa veljensä huostassa. Hän rakensi Kiven elämään näkökulmia, jotka ovat nousseet yhä uudelleen Kiven elämästä ja tuotannosta käytyyn keskusteluun ja tutkimukseen: Kiven luonne, lukeneisuus sekä hänen»kirjallisen neronsa» laatu. Aspelin kokosi Kiveä koskevat kirjoituksensa kokoomateokseen (1912c), johon sisältyvää artikkelisikermää Rahikainen pitää ensimmäisenä Kiven elämää koskevana elämäkerrallisena kokonaisuutena. 31 Se ei kuitenkaan ole yhtenäinen Kiven elämänhistorian kuvaus eikä varsinkaan elämäkerrallinen kertomus vaan koostuu erilaisista näkökulmista Kiven elämään ja kirjalliseen tuotantoon. 32 30 Aspelin 1872/1931, 261. 31 Rahikainen 1980, 1. 32 Sikermään sisältyy alun perin esitelmänä pidetty elämäkerrallinen kirjoitus. Tämän lisäksi mukana on neljä muuta kirjoitusta: lähdejulkaisu Kiven yhdeksästä kirjeestä, selostus Aspelinin käynnistä Tuusulassa Kiveä tapamaassa, Charlotta Lönnqvistin tekijälle osoittama kirje kommentaareineen sekä Tarkiaisen Seitsemää veljestä koskevan väitöskirjan vastaväittäjän loppulausunto. 28 29