Hyvää elämää Pappilanmäellä As. Oy Kuopion Pappilankulma Visualisointi
2
Perinnemaisemien lumoa Koti kutsuu idyllisellä Pappilanmäellä. Kävelyetäisyydellä Kuopion sydämestä sijaitsee kaupunginosa, jonka maalauksellisiin maisemiin kuuluvat vanhat rakennukset lehmuskujineen ja perinneviljapellot. Näillä vanhan pappilan mailla voit aistia menneisyyden ja nauttia samalla kaikista uuden kodin parhaista puolista. Rauhallisen asuinalueen ympärillä odottavat monet harrastusmahdollisuudet ja vireä kaupunkikulttuuri. As. Oy Kuopion Pappilankulma kohoaa nimensä mukaisesti aivan pappilan naapuriin. Kodikkaasta korttelista löytyy miellyttävä elämänrytmi niin lapsiperheille kuin vanhemmallekin väelle. www.skanska.fi/pappilankulma 3
8. 1. 9. 8. 2. 7. 7. 2. 5. 6. 2. 3. 4. Pohjakartta Karttakeskus Oy, L11004/14. 3. 5. 1. 6. 4
Koti lähellä luontoa Pappilanmäellä asut keskellä vanhan ajan maisemia ja uuden elämän sykettä. Näillä kotikulmilla nautit luonnonrauhasta kivenheiton päässä keskustaelämän sykkeestä. Puijon eteläreunalla sijaitseva Pappilanmäen uusi asuinalue on osa Linnanpelto-Männistö-Itkonniemi -aluekokonaisuutta. Rinteeseen kohoava kaunis kaupunginosa sai nykyisen nimensä 1800-luvun puolivälissä, kun alueelle rakennettiin Kuopion emäseurakunnan kirkkoherranpappila. Tämä Carl Albert Edelfeltin piirtämä alkuperäinen näyttävä talo korvattiin sotien jälkeen kahdella uudisrakennuksella. Nykyään lehtevä pihapiiri arvokkaine rakennuksineen on suojeltu. Pappilanmäen etelärinteessä sijaitseva Maljamäki rakennettiin pääosin 1940-luvulla. Puutalojen ja alueen uudisrakennusten välissä sijaitsee Päivärinteen puistikoksi nimetty metsikköalue. Pappilanmäen toinen suosittu virkistysalue on Maljalampi, jonka ympäristössä risteilevät mainiot lenkkipolut. Uusien kotien korttelia kaunistaa taidokas vihersuunnittelu ja tunnelmallinen valaistus. Aivan Pappilanmäen vieressä sijaitsevat Puijon upeat liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet laajasta latuverkostosta ja laskettelurinteistä yhdeksänreikäiseen par 3 -golfkenttään. Koko kaupunki helposti haltuun Pappilanmäki tarjoaa paitsi luonnonläheistä asumista, myös arjen sujuvuutta. Koulu, kaupat ja päiväkoti sijaitsevat kaikki kätevästi vain muutaman sadan metrin etäisyydellä kotiovelta. Kaupungin keskustaan pääset kätevästi bussilla tai kevyen liikenteen väylää pitkin jalan tai pyöräillen. 1. As. Oy Kuopion Pappilankulma, Ruustinnankuja 5, 70300 Kuopio 2. Päivittäistavarakauppa 3. Kauppatori 4. Kauppahalli 5. Linja-autoasema 6. Rautatieasema 7. Päiväkoti 8. Koulu 9. Linnanpellon asukastupa Linnantupa 5
Harmonista arkea uudessa kodissa As. Oy Kuopion Pappilankulmassa elämä asettuu uomiinsa. Asuminen uudessa omassa kodissa on nautinto, jota kannattaa odottaa. 5-kerroksinen komea Pappilankulma kohoaa metsän reunaan, rauhalliseen asuinkortteliin. Valinnanvaraa löytyy näppäristä 36,5 neliön yksiöistä 87 neliön kolmen huoneen kotiin. Tyylikkäästi viimeistellyissä kodeissa on avara pohjaratkaisu, jossa keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen valoisan ja toimivan tilan, jossa viihdytään. Kaksioiden joukosta valittavissasi on myös koti, jonka erikoisuus on viherparvi. Jokainen koti jatkuu lasitetulle parvekkeelle, joka on suojaisa oleskelutila ja kaupunkipuutarhurin keidas alkukeväästä pitkälle syksyyn. Oman uuden kodin mukavuuksiin kuuluu lisäksi sauna, jonka lauteille kelpaa oikaista. Pappilankulman kodeissa astelet miellyttävällä lautaparketilla ja nautit kokkailusta keittiössä, jossa on muun muassa kalusteuuni, keraaminen liesitaso ja astianpesukone. Kodin vaaleat pinnat kutsuvat sisustamaan kodista juuri oman näköisen kokonaisuuden. Turvallisuuden tunnetta asumiseen antaa ovipuhelin, johon on mahdollista saada kuvayhteys. Visualisointi. Taloyhtiön yhteistilat helpottavat arkea. Talon alakerrassa sijaitsevassa kuivaushuoneessa kuivuvat näppärästi suuremmat pyykit. Talosta on askel autokatos- ja avopysäköintipaikoille. Niiden lisäksi tarjolla on 5 autohallipaikkaa, jotka myydään erillisinä osakkeina. Pappilankulman pihamaata rytmittävät kauniit istutukset ja lokoisat oleskeluryhmät. 6
7
Huoneistopohjat 1:100 3h+k+s 87,0 m 2 As 16 4. krs 8
OH Olohuone MH Makuuhuone ALK Alkovi K Keittiö KT Keittotila SAUNA Sauna KH Kylpyhuone WC Erillis-wc VH Vaatehuone ET Eteinen APK Astianpesukone JK/PK Jää/pakastinkaappi JK Jääkaappi PK Pakastinkaappi L Liesi MU Tilavaraus mikroaaltouunille VN Vaatenaulakko SK Siivouskaappi PY Pyykkikaappi PPK/KR Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle RK Ryhmäkeskus LTO Ilmanvaihtokone ar Ikkunan alareuna 3h+k+s 85,0 m 2 As 17 4. krs 9
3h+k+s 68,0 m 2 As 4 As 9 As 14 1. krs 2. krs 3. krs 10
OH Olohuone MH Makuuhuone ALK Alkovi K Keittiö KT Keittotila SAUNA Sauna KH Kylpyhuone WC Erillis-wc VH Vaatehuone ET Eteinen APK Astianpesukone JK/PK Jää/pakastinkaappi JK Jääkaappi PK Pakastinkaappi L Liesi MU Tilavaraus mikroaaltouunille VN Vaatenaulakko SK Siivouskaappi PY Pyykkikaappi PPK/KR Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle RK Ryhmäkeskus LTO Ilmanvaihtokone ar Ikkunan alareuna 2h+kt+s 52,0 m 2 As 1 As 6 As 11 1. krs 2. krs 3. krs 2h+kt+s 47,5 m 2 As 5 As 10 As 15 1. krs 2. krs 3. krs 11
2h+kt+s 47,5 m 2 + viherparvi 10 m 2 As 18 4. ja 5. krs 12
OH Olohuone MH Makuuhuone ALK Alkovi K Keittiö KT Keittotila SAUNA Sauna KH Kylpyhuone WC Erillis-wc VH Vaatehuone ET Eteinen APK Astianpesukone JK/PK Jää/pakastinkaappi JK Jääkaappi PK Pakastinkaappi L Liesi MU Tilavaraus mikroaaltouunille VN Vaatenaulakko SK Siivouskaappi PY Pyykkikaappi PPK/KR Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle RK Ryhmäkeskus LTO Ilmanvaihtokone ar Ikkunan alareuna 2h+kt+s 45,5 m 2 As 2 As 7 As 12 1. krs 2. krs 3. krs 1h+kt 36,5 m 2 As 3 As 8 As 13 1. krs 2. krs 3. krs 13
Asuntojen viimeistely ja varustelu Huone Lattia Seinät Katto Eteinen Lautaparketti Maali Tasoite + maalaus Olohuone Lautaparketti Maali Ruiskutasoitus Makuuhuone Lautaparketti Maali Ruiskutasoitus Vaatehuone Lautaparketti Maali Tasoite + maalaus Keittiö Lautaparketti Maali/laatta Ruiskutasoitus Erillis-WC Keraaminen laatta Maali/laatta Tasoite + maalaus Kylpyhuone Keraaminen laatta Keraaminen laatta Panelointi Sauna Keraaminen laatta Panelointi Panelointi Keittiökaapiston ovien ja laatikostojen etulevyt ovat maalattua mdf-levyä tai mikrolaminaattia. Asuinhuoneiden ja eteisen kiintokalusteet ovat vakiotyyppisiä tehdasvalmisteisia kalusteita, maalatuin mdf-ovin. Laminaattipintaiseen työtasoon upotettu pesuallas on ruostumatonta terästä. Keittiössä on keraaminen liesitaso, kalusteuuni, liesikupu sekä astianpesukone. Asuntotyypistä riippuen keittiö varustetaan joko jääkaappipakastimella tai jää- ja pakastinkaapilla. Keittiössä on varaus kalusteisiin sijoitettavalle mikroaaltouunille. Kylpyhuoneessa ja wc-tiloissa on vakiona allaskaappi ja valaisimella varustettu peilikaappi. Suihkutilassa on suihkuseinäke pohjapiirustusten mukaan. Kylpyhuoneessa on liitäntä pesukoneelle ja tilavaraus kuivausrummulle. Kylpyhuoneen, saunan sekä erillisen WC:n lattiassa oleskelualueilla sähköinen mukavuuslattialämmitys liitettynä huoneiston sähkönmittaukseen. Huoneistoissa on asuntokohtaiset vesimittarit. Saunojen lauteet ja askelmat ovat haapaa havupuisin kannakkein. Ikkunoissa on sälekaihtimet. Taloyhtiö Osoite Yleistä As. Oy Kuopion Pappilankulma, Ruustinnankuja 5, 70300 Kuopio Yhtiö muodostuu yhdestä 5-kerroksisesta hissillisestä asuinkerrostalosta. Yhteensä 18 kotia, joiden koot vaihtelevat 36,5 m 2 87,0 m 2. Kellarikerroksessa on taloyhtiön väestönsuoja, asuntokohtaiset irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto sekä kuivaushuone. Lisäksi kellarikerroksessa on viereisen tontin As. Oy Ruustinnanpuiston asuntojen irtaimistovarastot. Erikseen myytävät varastot 3 kpl sijaitsevat kellarikerroksessa. Parvekkeet varustetaan avattavin parvekelasein. Yhtiöllä on erillisinä osakkeina myytäviä 5 autohallipaikkaa, 6 autokatospaikkaa sekä 7 avo pysäköintipaikkaa. Lisäksi yhtiön välittömään hallintaan jää yksi invamitoitettu vierasautopaikka. Autopaikat sijaitsevat LPA-tontilla. Korttelin vaiheittaisesta rakentamisesta aiheutuen autopaikoituksen osalta joudutaan tekemään väliaikaisia paikoitusjärjestelyjä. Arvioidun valmistumisajan löydät hinnastosta. Talotekniikka Yhtiöön tulee patteriverkollinen kaukolämpö, asuinhuoneissa patteritermostaatit. Asuntoihin tulee huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto varustettuna lämmön talteenotolla ja huoneistokohtaisella säädöllä. Pääsisäänkäynnin ovien yhteyteen asennetaan ovipuhelinjärjestelmä puheyhteydellä. Pääsisäänkäynnin ovikojeessa on kamera, johon asukas voi lisätyönä tilata kuvayhteydellä varustetun vastaanottokojeen. Yhtiö liitetään kaapelitelevisioverkkoon. Energialuokka Rakennuksen laskennallinen energialuokka on C. Tontti As. Oy Kuopion Pappilankulma rakennetaan Kuopion seurakunnan vuokratontille. Rakentaja pidättää mahdollisuuden muuttaa tämän tiedotteen tietoja ja piirustuksia. Osta jan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Tämä tiedote perustuu tilanteeseen 2/2015. Asuntojen markkinoinnissa an nettavista tiedoista annetun asetuksen nro 130/2001 mukainen esite on nähtävissä esittelyssä. Rakennustapaselostuksen saat asunnon myy jältä tai rakentajalta. 14
Velaton hinta esimerkiksi 230.000 Kaupanteossa maksat 25 % myyntihinnasta 17.250 Kodin valmistuessa maksat 75 % myyntihinnasta 51.750 Pienellä omarahoitusosuudella kiinni uuteen kotiin Uuden kodin hankinta on pyritty tekemään sinulle mahdollisimman helpoksi. Saat uuden kodin jo kohtuullisella omarahoitusosuudella. Skanskalla uuden kodin myyntihinta on taval lisimmin 30 % kodin velattomasta hinnasta, loput 70 % on Skanskan neuvottelemaa pitkä aikaista yhtiölainaa. Yhtiölainaa voit maksaa pois kokonaan tai osittain kodin valmistuttua tai voit lyhentää sitä kuukausittain pääomavastikkeena. Tämän lisäksi yhtiölle voi olla neuvoteltuna lyhennysvapaita vuosia valmistumisesta alkaen, jolloin asukas maksaa alkuvaiheessa pääomavastik keena vain yhtiölainan korkokulut. Kaupantekohetkellä maksat 25 % myyntihinnasta. Loput 75 % myyntihinnasta maksat vasta siinä vaiheessa, kun koti valmistuu. 15
Skanska Kodit Asuntomyynnin maksuton puhelinpalvelu 0800 140 140 e-mail: asuntomyynti.kuopio@skanska.fi www.skanska.fi/kodit Skanska Talonrakennus Oy Viestikatu 3, 70600 Kuopio Ympäristömerkitty painotuote, 441 824 EastStreet Oy Grano Oy (ISO 14001:2004 sertifiointi) 300 kpl 2/2015