VASTUULLISUUS- VAATIMUKSET KESKON TOIMITUSKETJUSSA 1
Megatrendi 5 Keskon uusi strategia 5/2015 Vastuullisuus yhdistettynä vahvaan identiteettiin ja houkutteleviin brändeihin on entistä enemmän toiminnan edellytys jokaisessa liiketoiminnassa Kilpailuetu syntyy vastuullisuuden edelläkävijyyden yhdistämisestä brändiin ja identiteettiin.
HANKINTAKETJUN IHMISOIKEUSKYSYMYKSET JA TYÖOLOT ERITYISEN HUOMION KOHTEENA Kesko edellyttää, että sen yhteistyökumppanit toimivat Keskon vastuullisia toimintaperiaatteita vastaavien periaatteiden mukaan. Kaikkiin uusiin sopimuksiin on sisällytetty vastuullisuuslauseke vuoden 2013 alusta alkaen. Tavarantoimittajien seuranta on keskitetty erityisesti maihin, joissa riskit näiden oikeuksien loukkaamiselle ovat suurimmat (esimerkiksi useimmat Aasian ja Afrikan maat). Riskimaiden tehtaiden työoloihin kiinnitetään erityistä huomiota, vaikka tuonti riskimaista onkin määrällisesti pientä (1,2 % Keskon kaikista ostoista vuonna 2015). Tavarantoimittajien arvioinnissa riskimaissa käytetään kansainvälisiä arviointijärjestelmiä, BSCI-auditointia ja SA8000- sertifiointia. Kesko on jäsenenä eurooppalaisessa Business Social Compliance Initiative (BSCI) -aloitteessa. Keskon periaatteena on tehdä yhteistyötä vain sellaisten riskimaatavarantoimittajien kanssa, jotka ovat jo sosiaalisen vastuun auditointien piirissä tai käynnistävät prosessin yhteistyön alkaessa. Vuoden 2016 alusta Keskon päivittäistavarakauppa edellyttää kaikkien riskimaatoimittajiensa olevan hyväksytysti auditoitu. Se ei lähde uusien toimittajien kanssa yhteistyöhön, jos hyväksyttyä auditointia ei ole. Vuonna 2015 Keskon päivittäistavarakaupassa otettiin käyttöön riskinarviointityökalu, jonka avulla kartoitetaan omien elintarvikemerkkituotteiden ainesosien (ns. 2nd tier) sellaiset riskimaavalmistajat, joilta edellytetään vastuullisuusselvitystä. 3
BSCI-AUDITOINTITULOKSET 2015 Vuoden 2016 alussa Keskon riskimaatavarantoimittajilla oli 16 voimassa olevaa SA8000-sertifiointia ja 200 voimassa olevaa BSCIauditointia Vuoden 2015 aikana tavarantoimittajien tehtaille tai viljelmille tehtiin 107 täyttä BSCI-auditointia ja 80 BSCI-uudelleenauditointia Eniten puutteita esiintyy johtamiskäytännöissä, työaikasäännösten noudattamisessa, palkkauksessa sekä työterveys- ja -turvallisuuskysymyksissä. Korjaustoimenpiteet ja niiden seuranta sisältyvät auditointiprosessiin. Kesko ei lopeta yhteistyötä tavarantoimittajan kanssa, jos tavarantoimittaja sitoutuu auditointiraportissa määriteltyjen epäkohtien korjaamiseen. Vuonna 2015 ei päätetty yhteistyötä yhdenkään tavarantoimittajan kanssa auditoinnin perusteella. 4
IHMISOIKEUSARVIOINTI KÄYNNISSÄ Kesko on tehnyt vuosina 2014-2016 ihmisoikeuksiin liittyvää vaikutusarviointia YK:n Yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden (UN Guiding Principles on Business and Human Rights) mukaisesti. Keskon toiminnalla on erityisen keskeistä vaikutusta neljän ryhmän ihmisoikeuksiin: asiakkaat, henkilökunta, hankintaketjut sekä yhteisöt, joissa toimimme. Ihmisoikeusarvioinnissa käydään läpi tunnistetut keskeiset ihmisoikeusvaikutukset ja niihin liittyvien riskien arviointi, esim. nuorten työntekijöiden suojelu ja oikeus elämiseen riittävään palkkaan. Sidosryhmäkuulemiset: asiakkaat, henkilöstö ja hankintaketjut riskimaissa. Kesko on huolellisuusvelvoitteen mukaisesti rakentanut ja rakentaa menettelytapansa ja käytäntönsä siten, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen tulee huomioiduksi kaikessa Keskon toiminnassa. Ihmisoikeusarvioinnissa kuvataan seurannan mittarit ja niistä vastuussa olevat yksiköt sekä korjaavat toimenpiteet. Keskon ihmisoikeuksia koskeva sitoumus julkaistaan elokuun alkupuolella. 5
VIESTINTÄKANAVAT Keskon vuosiraportti 2015 julkaistiin maaliskuussa 2016 http://vuosiraportti2015.kesko.fi Raportti noudattaa GRI G4 -ohjeistoa ja kattaa taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun keskeisimmät osaalueet. Raportissa on kuvaus Global Compact -aloitteen kymmenen periaatteen toteutumisesta Keskon toiminnassa. Raportin on varmentanut riippumaton kolmas osapuoli, PricewaterhouseCoopers Oy. Keskon, ketjujen ja kauppojen nettisivut Vastuullisuus Keskon nettisivuilla: http://www.kesko.fi/yritys/vastuullisuus/ Keskon verkkopalvelut kootusti: http://www.kesko.fi/asiakas/nettikaupat-ja-muut-verkkopalvelut/keskonverkkopalvelut/ Keskon, ketjujen ja kauppojen some-kanavat Käymme aktiivista vuoropuhelua asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa sosiaalisessa mediassa. Somekanavat kootusti: http://www.kesko.fi/media/sosiaalisen-median-kanavat/ Asiakaslehdet ja muut julkaisut Esim. K-ryhmän asiakaslehti Pirkka, painosmäärä lähes 8 milj. kpl / vuosi 6