Kainuun kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden 8. verkostokokous

Samankaltaiset tiedostot
KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteet ja toimintamallit Kainuussa

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Hankejohtaja Anne Niska

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Hyyinvointi Hakusessa. ~ Kainuun sote ~AS. Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosia. Aika: Paikka:

Sähköisen hyvinvointikertomus

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2017

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia?

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä Sanna Ahonen THL 1

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

Terveyden edistäminen Kainuussa

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Rekisteröitymisopas. Näin annat perustietosi Hyvinvoinnin palvelutarjottimelle

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / klo

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Transkriptio:

24.2.201425.2.2014 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Muistio 2 Sosiaali- ja terveystoimi Kainuun kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden 8. verkostokokous Aika: 19.2.2014 klo 11.00 12.55 Paikka Kauppakatu 1, 4. krs neuvotteluhuone Kanerva Nimi Läsnä Poissa Keränen Heimo, Hyrynsalmi Kähkönen Riikka, Kuhmo Heikkilä Timo, Kuhmo Kampman Julia, Kuhmo Leimu-Pelkonen Helka, Sotkamo Nuortimo Paavo, Paltamo Leinonen Anu, Paltamo Oikarinen Arja, Kajaani Piirainen Anne, Ristijärvi Pikkarainen Saara, Sote kuntayhtymä Ruokolainen Marja-Liisa, Sote kuntayhtymä Tolonen Anna, Suomussalmi Ikäheimo Sari Marita, TerPS2 Pöllänen Tuija, TePS2 Karjalainen Anna-Mari, TerPS2 Asialista 1. Kunnilta pyydetyt jäsenten nimeämiset hankkeen projektiryhmään ja vierailut johtoryhmiin Kuntia on pyydetty nimeämään jäsenet hankkeen projektiryhmään sekä ilmoittamaan aika johtoryhmävierailulle. Terveempi Pohjois-Suomi 2 / Kainuun osahankkeella ei ole ollut nimettyä ohjaus- /projektiryhmää tähän saakka. Hankkeeseen varattua rahaa on jäämässä käyttämättä, joten Soten johdolta on tullut pyyntö, että hankkeelle tulisi perustaa oma projektiryhmä loppuajan kulujen vauhdittamiseksi. Pyyntöön on vastannut neljä kuntaa: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo ja Sotkamo. Nimetyt projektiryhmän jäsenet ovat samat kuin hyte koordinaattoreiden verkostossa, paitsi Hyrynsalmella, jonka edustusta ei ole verkostossa. Sari Marita totesi keskusteltuaan esimiehensä Marita pikkaraisen kanssa, ettei ole järkevää perustaa enää hankkeen loppusuoralla kokonaan uutta ryhmää vaan projektiryhmänä toimisi tämä hyvinvointikoordinaattoreiden ryhmä. Seuraavassa 12.3. kokouksessa käydään läpi hankkeen rahoitusasioita ja taloustilannetta sekä suunnitellaan loppuajan toimintaa. Lisäksi arvioidaan, miten toiminta jatkuu hankkeen päätyttyä. Hyvinvointikoordinaattoreiden verkoston toivotaan jatkavan kokoontumisiaan.

Hankkeen vierailuista johtoryhmiin ei tullut kunnilta aikaehdotuksia. Kajaani ilmoitti hankkeen asioiden hoituvan kaupungin hyte työryhmän kautta. Sari Marita ilmoittaa kevään aikana kuntien johtoryhmille ja kunnan -/kaupunginjohtajille tehdyistä ratkaisuista. 2. Nimikkeen vahvistaminen kuntien hyvinvointikertomuksen pääkäyttäjille sekä työryhmälle (nyt kuntien hyte verkosto) Keskusteltiin, olisiko nimike hyvinvointikoordinaattori vai hyvinvointikertomuskoordinaattori. Ehdotettiin, hyvinvointikoordinaattori nimikettä, sillä hyvinvointikertomuskoordinaattori nimike rajaa työnkuvaa pelkästään hyvinvointikertomustyöhön, jota he eiväöt koe pelkästään olevansa. Näin ollen hyvinvointikoordinaattori nimike on käsitteenä laajempi. Hyvinvointikoordinaattorin toimenkuvaa on kuvattu myös Innokylän sivustolla https://www.innokyla.fi/web/verstas146148/etusivu/-/verstas/nakokulmat Alla on THL:n määritelmä hyvinvointikoordinaattorin, -asiantuntijan tai suunnittelijan tehtävistä, joka on laaja: Kainuussa hyvinvointikoordinaattorin työnkuvaa lähinnä on ensimmäinen laatikko. Lisäksi hyvinvointikoordinaattori valmistelee asiat kunnan poikkitoiminnalliselle hyte työryhmälle. Sovittiin, että hyvinvointikoordinaattori termi on sopiva ja että määritellään, mitä tämä tarkoittaa Kainuussa. Pohjana käytetään viranhaltijapäätöksessä kuvattuja tehtäviä strategisen poikkitoiminnallisen suunnittelun koordinoimiseen varmistaen yhteys kunnan talouden ja toiminnan suunnitteluun hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön kehittämisen koordinoimiseen ja osaltaan valmisteluun kunnassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön toimeenpanon tukemiseen

hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiedon ja osaamisen välittämiseen osallistumista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hankkeen koulutuksiin, tilaisuuksiin ja alueellisiin verkostopalavereihin sekä yllä olevan THL:n määritelmän ensimmäistä laatikkoa. Lisäksi tuodaan esille vahva viesti siitä, että hyvinvointikertomustyö jatkuu hankkeen päätyttyä. Keskusteltiin myös siitä, mikä olisi tälle, nyt kokoontuvalle työryhmälle sopiva nimike. Todettiin, että työryhmä on muodollisempi nimike. Ehdotettiin nimikkeeksi Kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden verkostoa. Verkosto kuvaa paremmin vertaistuellista toimintaa ja kunnille tehtävää työtä. Lisäksi verkostossa jaetaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä ja opitaan toisilta verkoston jäseniltä. Verkoston asiantuntijat toimivat siltana kunnan ja soten välillä. Soten edustajia tarvitaan indikaattorien tulkinnassa, selvityksen taustoittamisessa. 3. Kuntien nettisivuille hyvinvointiasiaa Sari Marita esitteli Kuusamon kunnan nettisivuja, joissa hyvinvoinnille kokonaan omat sivut: http://www.kuusamo.fi/resource.ph/sivut/sivutkuusamo/kaikkiliikkuu/terveydenedistaminen/inde.ht Hyvinvointikoordinaattoreita pyydetään selvittämään, onko oman kunnan nettisivuille mahdollista liittää tietoa hyvinvoinnista. 4. Hyvinvointikertomusten tilanne Kajaanin hyvinvointikertomus on hyväksytty valtuustossa 9.12.2013 ja se on laaja hyvinvointikertomus vuosille 2013 2016. Laajan hyvinvointikertomustyön työskentelyssä on materiaalia myös vuosittaisiin kertomuksiin. Työskentelypäivät keväälle on sovittu. Hyvinvointikertomustyötä yhdistetään palvelustrategiatyöhön. Kajaanin painopistealueet ovat: - kunnan elinvoimaa ja hyvinvointia tukevat rakenteet ja talous - kuntalaisten turvallisuus ja osallisuus - lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointi - ikäihmisten hyvinvointi Hyvinvointikertomus on osa Kajaanin talousarviota. Suomussalmen hyvinvointikertomus on hyväksytty 10.12.2013 ja se on erillinen - ei mukana talousarviossa, mutta siihen on talousarviossa viitattu. Suomussalmen painopistealueet: - elinvoima, työllisyys ja osaaminen - mielenterveyden edistäminen ja päihteiden käytön vähentäminen - liikunta, liikkumisen edellytykset Vuosittaisten hyvinvointikertomusten pohja on laajassa kertomuksessa ja niitä työstetään eri kokoonpanoissa työpajatyöskentely-tyyppisesti.

Suomussalmella järjestetään 11.3 esimiestyöpaja, 24.4 käydään hyvinvointikertomusta esittelemässä kyläparlamentissa, 29.4 työpajatyöskentely valtuutetuille sekä 21.5. ilta järjestöille. Suomussalmi on ainoana Kainuun kuntana mukana Kuntaliiton Kuntalaiset keskiöön hankkeessa. Syksyllä 2014 pilotoidaan Suomussalmella jotain aluelautakuntiin tms. liittyen. Paltamon hyvinvointikertomuksen indikaattoripaketit on katsottu ja indikaattoreista on valittu painopistealueet. Indikaattoripaketteja yhdistetään ja työskentelyssä on hyödynnetty päivitettyä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa ja kouluterveyskyselyä. Järjestöilta pidetään 3.4. Paltamossa on mm. kuntalaisaloite.fi valmiudet olemassa, mutta sitä ei ole otettu vielä käyttöön. Osallisuuteen liittyen se voisi olla esimerkiksi hyvä toimenpide. Paltamo voisi työstää suoraan teemavuosi tyyppisesti (vrt. Jämsä) HVK:n loppu valtuustokaudelle. 5. Kunnissa toimivien järjestöjen/kolmannen sektorin osallisuus hyvinvointikertomustyössä Kajaanissa pidettiin kainuulaisille hyvinvointialan järjestöille työpajailta 28.1. Tapahtumassa kerättiin osallistujilta ideoita ja ehdotuksia yhteistyökuvioista, jotka on koottu ja työstetty terveydenhuollon järjestämissuunnitelman terveyden edistämisen linjausten pohjalta. Illan aikana esille nousi mm. vertaistuen jatkuvuuden turvaaminen, vapaaehtoistoimijoiden jaksaminen, järjestöjen välinen yhteistyö (esim. avustushakemukset, asiantuntijuuden hyödyntäminen yli järjestörajojen). (Liite 1) 6. Muut asiat Ensimmäinen Jos välitän konsertti järjestettiin Ristijärvellä 2.2. ja paikalle oli saapunut 100 kuulijaa. Heidän kokemuksensa konsertista olivat olleet myönteisiä. Seuraavat konsertit ovat Kajaanissa 22.3. ja Paltamossa 23.3. www.facebook.com -> Jos välitän Keskusteltiin IVA - arvioinnista, olisiko hyvinvointikoordinaattoreilla halukkuutta osallistua IVA - koulutukseen. Koulutuksen jälkeen koordinaattorit voisivat toimia Saara Pikkaraisen työparina omassa kunnassaan arvioita tehtäessä. Koordinaattorit toivoivat, että mikäli koulutusta järjestetään, tulisi siinä olla konkreettinen tapaus, jonka avulla harjoitella IVA-arviointia. Mahdolliseksi aiheeksi nousi hyvinvointikoordinaattorin tehtävä. Sovittiin, että Sari Marita on yhteydessä Saara Pikkaraiseen koulutuksen järjestämiseksi. HUOM! 12.3 eli seuraavassa kokouksessa Saara kouluttaa ko. aiheeseen. Kainuun soten uusi palveluopas on ilmestynyt. Oppaasta löytyvät helposti yhteystiedot esimerkiksi soten edustajille kuntien hyte työryhmiin. Hankkeen askellus: - Kehittämisjohtaja Marita Pikkarainen on pyytänyt kuvausta, miten hyvinvointikertomustyö voisi toteutua sote ky:n ja kuntien välillä jatkossa. Nykyisellään sote edustus hyte-ryhmissä on eritasoista.

- > kuntakohtaisten sote-indikaattorien työstäminen yhdessä sote-asiantuntijoiden kanssa -> kunnan työryhmissä edelleen sote-edustus -> keskusteluun työstetyt indikaattorit - osallisuus: loppuseminaarin sijaan järjestetään jonkinlainen seminaari osallisuuteen liittyen. Puhujia eri näkökulmista eri kunnista, kansalaisten ja järjestöjen mukaan ottaminen, vanhusneuvosto Hyte -verkosto kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 12.3. klo 12.30 14.30 joko Kajaanissa Kauppakatu 1, 4. kerroksen neuvotteluhuoneessa Kuukkeli tai Ristijärvellä. Paikka ilmoitetaan lähempänä kokouksen ajankohtaa. Sari Marita Ikäheimo TerPS 2 hankkeen projektipäällikkö