Ideakirja 2015 Työturvallisuusviikko 18. - 24.5.2015



Samankaltaiset tiedostot
Ideakirja Työturvallisuusviikko

Ideakirja Työturvallisuusviikko 2018

Yhteinen työpaikka s TTK:n materiaalissa

KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA

1 Lokakuu Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa Jukka Lintunen

Turvallisuusviikot 2013

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2019 Uudellamaalla

TYÖTURVALLISUUSKILPAILU Avaustilaisuudet. Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi. Mikkeli. Joensuu.

Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa. Vaaka-hankkeen tulosseminaari Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus

Johdon puheenvuorot johdon sitoutuminen. Saku Sipola Pohjolan Design-Talo Oy

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva

Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja

Pienryhmätoiminnan edut työturvallisuuden kehittämisessä. Kari Lohva

Työturvallisuus. Susanna Ylihärsilä TÄRKE ITÄ S ANOJA OPIS KE LIJAN TÄYDE NNE T TÄVÄ VE RS IO PÄIVÄ 2: SIVUT 11-18

TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin

Komin ylikulkukäytävä, U-6514 Turvallisuusasiakirja

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Eija Paukkuri, kehittämispäällikkö Kasvatus- ja opetuskeskus, Nokia

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

KOIVIKKO D, RIVITALON PERUSKORJAUS, KVR TURVALLISUUSASIAKIRJA

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vaasa Yhteinen työpaikka ja perehdyttäminen

Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen

Rakentaminen/Metalliteollisuus TOT 14/01. Asentaja putosi 4 m kiinnittäessään porrastornin välitasanteelle poikkipalkkia TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.

3T eopiston pikaopas ffff

TALOTEKNISEN KORJAUSRAKENTAMISEN TYÖTURVALLISUUS. Kaikki korjausrakentamisen Constit

Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta

Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut ALASTARO. Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä

CS20A0550 Turvallisuusjohtaminen/ / Luentokalvot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet

TILAAJAN TURVALLISUUSSÄÄNNÖT

lehtipajaan! Opettajan aineisto

UUDENMAAN TYÖSUOJELUPIIRI

Kotihoito valvontahavaintojen valossa

HENKILÖ- TURVALLISUUS JOHDANTO

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi Juha Suvanto

Työturvallisuusvastuun jakautuminen

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

2.4.B Turvallisuus tiemerkintätöissä

Tehtaan työturvallisuus- pakka

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä Juha Suvanto

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Torju arjen vaaratilanteet

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät

Mainokset ja media. Elina Kivelä & Rosa Tervonen

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Työturvallisuuden edistäminen ja ylläpitäminen

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa,

Ajankohtaista työturvallisuudesta työturvallisuusvastaava Risto Lappalainen p

Mitä on jokaisen vastuu?

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Vesa Kotaviita

Asiakaskyselyt toiminnan kehittämisen työvälineeksi Michael Lindholm

KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Tiedotusvälineiden edustajille: Tervetuloa Skanskan työmaalle

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa!

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Turvallisuusilmapiiri

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Tapahtumanjärjestäjälle

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Miten tunnistamme PIMAhankkeen. sudenkuopat LÖYDÄMMEKÖ NE? PYSTYMMEKÖ VÄLTTÄMÄÄN NE? OSAAMMEKO MINIMOIDA / ELIMINOIDA NE?

Yrityksen tapoja suhtautua turvallisuuteen

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No / 10

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen

SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET. Lainsäädäntö

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET

Työturvallisuus jokaisen vastuu

Aggressiivisen henkilön kohtaaminen

Just duunit. Kevät 2015

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

VALMIUSTILAT KODISSANI

Asunto Oy Siltakyläntie 2

Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia

Työhön ja rakennustyömaalle perehdyttäminen

Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen

Transkriptio:

Ideakirja 2015 Työturvallisuusviikko 18. - 24.5.2015

Esipuhe Torju tapaturma - yksikin on liikaa" Työturvallisuusviikko järjestetään 18. - 24.5.2015. Tavoitteena on jälleen työskennellä koko viikko ilman yhtäkään tapaturmaa koko Skanska-konsernissa. Työturvallisuusviikolla myös paneudutaan yhdessä tiettyjen teemojen ääreen ja opitaan uutta. Tämä ideakirja sisältää aktiviteetteja, joita voidaan toteuttaa työturvallisuusviikon aikana työmailla ja yksiköissä. Ideoista valitaan ne, jotka parhaiten sopivat työmaan tyyppiin ja työvaiheeseen. Viikkosuunnitelmapohjat työmaiden ja yksiköiden suunnittelun tueksi löytyvät Skanskan intranetistä. Globaali pääteema on töiden ennakkosuunnittelu, meillä Suomessa työn turvallisuussuunnitelma (TTS). Tavoitteena on, että viikolla teemme jokaisesta alkavasta työstä TTS:n. Turvallisuusriihi on myös sisällytettävä jokaisen työmaan työturvallisuusviikon ohjelmaan. Lisää työturvallisuusviikosta ja sen toteutuksesta kerrotaan Työturvallisuusviikko 2015 -verkkokurssissa. Antoisaa työturvallisuusviikkoa! 2 2

Sisällys 1. Kuolleen kulman demonstraatio 2. Henkilönostimen turvallinen käyttö 3. Hätätilanneharjoitus 4. Työpaikan turvallisuuskävely 5. Työmaan turvallisuustietoisku 6. Asiantuntijan tietoisku 7. Nolla ammattitautia -turvallisuusriihi 8. Verkkokoulun työturvallisuuskurssit 9. Vierailupäivä työmaalla 10. Tietokilpailu 11. Päivittäiset treenit 12. Ristiinmittaukset 13. Turvapuisto 3 3

1. Kuolleen kulman demonstraatio Rakennustyömaalla työkoneiden ja ihmisten kulkureitit risteävät usein. Koneen kuljettajalla on näkökentässään nk. kuolleita kulmia moneen suuntaan. Näissä kohdissa olevat ihmiset eivät näy kuljettajalle. Kuolleiden kulmien olemassaolo on tuttua, mutta moni yllättyy, kuinka rajoitettu kuljettajan näkökenttä oikeasti onkaan. Tehkää asiasta yksinkertainen demonstraatio: Valitkaa työmaalla yleinen ajoneuvo ja sopikaa kuljettajan kanssa demonstraatiosta. Asettukaa kuljettajan opastamana seisomaan kuolleisiin kulmiin ajoneuvon ympärille. Paikat voi myös etukäteen piirtää maahan. Ottakaa kuvia ja tulostakaa ne ilmoitustaululle, jotta asia pysyy mielessä. Lähettäkää kuvia myös osoitteeseen turvallisuus (at) skanska.fi Asiaa sivuaa myös tietoiskumateriaali: Liikkuminen työkoneen läheisyydessä. 4 4

2. Henkilönostimen turvallinen käyttö Henkilönostimen turvallinen käyttö on Skanskassa sattuneiden kuolemantapausten johdosta tärkeää käydä läpi jokaisella työmaalla. Kootkaa yhteen henkilönostimia käyttävät työntekijät ja työmaan työnjohto. Käykää läpi henkilönostinten turvallinen käyttö sisältäen mm.: Tarkastukset Valjaiden käyttö, köysityyppi ja kiinnityspiste Koneen turvallinen ajaminen (putoamis- ja puristumisvaara) Miten hätätilanteessa toimitaan? Kuka käyttää hätälaskua? Tarkistakaa myös, että kaikilla henkilönostimia käyttävillä on työnantajiltaan nostimen käyttöön annettu henkilökohtainen, kirjallinen lupa, ja mitä nostintyyppejä lupa koskee. Kuolemaan johtanut tapaturma Skanska Norja, 3.10.2014 Ottakaa käyttöön henkilönostinkortti -tarrat. Tarrat kiinnitetään jokaisen henkilönostimen kylkeen ja niihin merkitään käyttöönottotarkastuksen ajankohta, pätevät käyttäjät ja heidän puhelinnumeronsa (hätätilanteita varten) sekä viikkotarkastukset. 5 5

3. Hätätilanneharjoitus Työturvallisuusviikolla on hyvä tilaisuus kokeilla työmaan pelastussuunnitelman toimivuutta ja sitä, miten hyvin perehdytyksessä käydyt asiat ovat vielä muistissa. Tapahtuman yhteydessä voidaan mm. järjestää poistumisharjoitus, pitää tietoisku tulitöistä, kerrata hätäpoistumisohjeet, testata palohälytyslaitteen kuuluvuus, järjestää alkusammutusharjoitus Ota yhteyttä paikalliseen pelastuslaitokseen, paloturvallisuusliikkeeseen (esim. Presto Paloturvallisuus Oy), VPK:an tai vastaavaan tahoon. Saat heiltä ohjeet ja tukea sammutusharjoituksen järjestämisessä. 4. Työpaikan turvallisuuskävely Järjestäkää turvallisuuskävely työpaikallanne (varikolla, aluetoimistoissa tms.) yhdessä pelastustoimen ja kiinteistönhuollon kanssa. Keskustelkaa mm. seuraavista asioista: 1. Mistä löytyvät keskeiset turvallisuusohjeet ja ketkä ovat turvallisuus- ja pelastusvastaavat? 2. Mitkä ovat kiinteistön hälytysjärjestelmät ja hätänumerot? 3. Missä ovat työpisteiden lähimmät poistumisreitit ja miten ne on merkitty? 4. Missä ovat työpisteiden lähimmät alkusammutus- ja ensiapuvälineet ja miten ne on merkitty? 5. Mitkä ovat poistumisohjeet ja miten poistumisovet aukeavat? 6. Ovatko poistumisreitit kunnossa ja missä on kokoontumispaikat? 7. Ovatko kaikki sähkölaitteet ja valaistus kunnossa? 6 6

5. Työmaan turvallisuustietoisku Tieto on kehittymisen edellytys. Työmaan turvallisuustietoiskuissa opitaan ymmärtämään mm. millainen putoamissuojakaiteen tulee olla, kuinka liikutaan turvallisesti työkoneen läheisyydessä ja miten putoamissuojavaljaita käytetään. Sopikaa, kuka perehtyy työmaan turvallisuustietoiskun taustamateriaaliin tai verkkokurssiin ja pitää valitsemastanne aiheesta tietoiskun koko työmaan väelle. Voit hyvin myös suunnitella tietoiskuaiheen ja sisällön kokonaan itse. Se voi käsitellä esim. alkamassa olevan työn turvallista suorittamista. Ennen tietoiskun pitämista voit opiskella aiheita työturvallisuuden verkkokoulussa. 6. Asiantuntijan tietoisku Tilaa työmaalle turvallisuusasiantuntijan tietoisku. Skanskan kanssa sopimussuhteessa olevat suojainmyyjät tulevat myös mielellään työmaalle kertomaan tuotteistaan. Henkilönsuojain suojaa, kunhan valitaan oikea suojain ja sitä käytetään oikein. Se ei aina ole ihan yksinkertaista; vaihtoehtoja on monia, kuten myös työskentelytapoja. Suojaimesta pitää myös osata pitää huolta, niitä pitää vaihtaa ja tarkastaa, jotta suojaustaso säilyy. Tietoiskuaiheiden esimerkkejä Hengityssuojaimen valinta ja käyttö Putoamissuojavaljaiden käyttö Oikeiden suojakäsineiden valinta Oikeiden silmäsuojainten valinta 7 7

7. Nolla ammattitautia -turvallisuusriihi Työterveyshuollon avustuksella onnistuu napakan tietopaketin ja turvallisuusriihen keskustelun yhdistäminen. Terveystalon työterveyshoitajilla ja -lääkäreillä on laaja tietämys työn aiheuttamista terveysvaaroista. Sovi Terveystalon kanssa turvallisuusriihi-tyyppinen tilaisuus. Aiheita on neljä: 1. rakennuspöly, 2. melualtistus, 3. käsin tehtävät nostot ja 4. kuormittavat työasennot. Tilaisuuden aluksi Terveystalon asiantuntija esittää n. 15 minuutin mittaisen tietoiskun. Sen jälkeen osallistujat syventyvät pohtimaan ja keskustelemaan ratkaisuista yhdessä turvallisuusriihi-menetelmän malliin. Työmaan työnjohto vetää riihiosuuden keskusteluineen sekä tekee yhteenvedon työmaan toimenpiteistä (mm. miten vähennämme pölyä työmaallamme tai miten suojaamme kuuloamme paremmin?). Vastuu riihestä on työmaan työnjohdolla. Sovi asiasta työterveyshuollon kanssa 17.4. mennessä. 8 8

8. Verkkokoulun työturvallisuuskurssit Työturvallisuuden verkkokoulussa on tarjolla laaja valikoima noin 20-30 minuutin pituisia kursseja. Aihealueita ovat esimerkiksi nostotyöt, suljetut tilat sekä jätehallinta. Kaikilla skanskalaisilla on mahdollisuus verkko-opiskeluun. Skanskan verkkokouluun pääsevät intran kautta suoraan ne, joilla on Skanskan verkkotunnukset. Alueellisesti on sovittu erilaisia käytäntöjä siitä, miten työntekijöiden verkkokouluun pääsy järjestetään. Ota yhteys alueesi turvallisuuspäällikköön tai -asiantuntijaan. Kypärätarra Ahkeran verkkoopiskelijan voi palkita mm. Työturvallisuusosaaja -kypärätarralla. Yleiskäyttötunnukset Jos verkkotunnuksia ei ole, pääsee verkkokouluun kirjautumalla mille tahansa Skanskan tietokoneelle ns. yleiskäyttötunnuksilla. Niillä pääsee ainoastaan Skanskan verkkokouluun, ei esim. selaamaan tietokoneessa olevia tiedostoja. Lisätietoa yleiskäyttötunnusten käytöstä saat Verkkokouluohjeesta, joka löytyy intrasta kohdasta Skanskan verkkokoulu. Yhteistyökumppanit Myös aliurakoitsijoilla on mahdollisuus suorittaa Skanskan työturvallisuuden verkkokursseja (7 kpl). Tästäkin löytyy ohje intrassa, kohdassa Skanskan verkkokoulu. 9 9

9. Vierailupäivä työmaalla Työskentelemme turvallisesti siksi, että voimme palata töistä terveenä kotiin läheistemme luokse. Työturvallisuusviikolla voidaan tehdä toisin päin ja tuoda läheisemme työmaalle. Muistatko itse olleesi jonkin tehtaan tai työpaikan avoimien ovien päivillä? Mielenkiintoista vai mitä? Ja eikö rakennustyömaa ole kiinnostava paikka, jos jokin? Varsinkin vähän nuoremmilla perheenjäsenillä riittää havainnoitavaa. Läheisten lisäksi vierailijoita voi kutsua myös läheisestä koulusta tai päiväkodista. Myös työmaan naapureita varmasti kiinnostaa. Vierailijoille esitellään työmaata ja samalla vastataan heidän esittämiinsä kysymyksiin rakennustyöstä. Samalla muistutetaan, että työmaat ovat paikkoja, joihin ei saa omin luvin tulla seikkailemaan. Rohkeimmat vieraat voi myös päästää esimerkiksi saksilavan kyytiin turvallisesti totta kai. 10 Vierailu tulee valmistella niin, että vierailualueella ei työskennellä. Kulkuteiden turvallisuus varmistetaan ja vaaralliset alueet rajataan. Lapsille perehdytetään käyttäytymissäännöt ja heitä valvotaan vierailun ajan. Vierailun ajaksi puetaan heijastinliivi. Päiväkodeilla on yleensä lapsille omat heijastinliivinsä. Paikallaan on tietysti myös mehu ja keksitarjoilu sekä iloinen asenne vierailu on piristysruiske niin lasten kuin työmaaväenkin päivään. Jaa Väistä vaaraa - lautapelejä vieraileville ryhmille. Tilaa pelejä: mari.kiurula (at) skanska.fi 10

10. Tietokilpailu Kuka työmaallanne tuntee työturvallisuuden pelisäännöt parhaiten? Testaa työmaahenkilöstön tietämys helposti ja nopeasti turvallisuustietovisalla. Mitä tarvitset? Tulostettuja tietovisoja Kyniä Pienen palkinnon / palkinnot voittajille 11. Päivittäiset treenit Työturvallisuusviikolla tavoitteena on, ettei yhdelläkään Skanskan työmaalla satu tapaturmia. Jokainen työpäivä on hyvä aloittaa lämmittelemällä lihakset notkeiksi, sillä työmaatreenit tutkitusti vähentävät tuki- ja liikuntaelinten vaivoja ja tapaturmia sekä kohentavat työmaan yhteishenkeä. Työturvallisuusviikolla osallistujille voi jakaa treenin päätteeksi esim. hedelmän. Treenin jälkeen päivä jatkuu luonnollisesti päivän työsuunnitelmalla, eli käskynjaolla, jossa käydään läpi työturvallisuuden viisi kysymystä (ks. Työturvallisuuspakka s. 11) Jos työmaaltasi puuttuu treeniohjaaja, ota yhteyttä alueesi muihin treenaajiin. Myös Terveystalon henkilöstöltä voi pyytää treeniapua. 11 11

12. Ristiinmittaukset Työsuojelupäällikkö ja -valtuutettu kiertävät viikoittain omaa työmaataan TRtai MVR-mittauksia tehden. Pidemmän päälle se voi aiheuttaa sokeutumista oman työmaan tilanteelle. Ristiinmittaus, eli mitattavien työmaiden vaihtaminen keskenään, tuo sekä piristystä mittaajalle että uudenlaista näkökulmaa työmaan tilanteeseen. Ristiinmittauksesta voidaan sopia yksiköittäin tai suoraan esim. lähellä sijaitsevan työmaan kanssa. Työmaan ulkopuolisen henkilön mittaus luetaan nk. ulkopuoliseksi mittaukseksi, joka merkitään työmaan tuloskorttiin. 12 12

13. Turvapuisto Turvapuisto on työturvallisuuden koulutusrata, jossa voi oppia havaitsemaan rakennustyömaan vaaroja ja turvallisia työtapoja. Turvapuistossa vierailu on arvokas kokemus niin työmaahenkilöstölle kuin konttoritoimihenkilöillekin. Turvapuistoja on nyt Suomessa 2: Espoossa ja Oulussa. Varaa kierrosaika: Espooseen: Turvallisuuspäällikkö Kari Lohva, kari.lohva (at) rudus.fi Ouluun: info (at) pohjois-suomenturvapuisto.fi 13 13

14 14