1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virka

Samankaltaiset tiedostot
keskiviikko klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

Opetus ja tutkimusneuvosto Maire Syrjäkari Kokous 2/07

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Saksan kielen lehtorin viran täyttäminen. 7. Tutkimusmenetelmien professorin viran perustaminen

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 3/07

Opetus- ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Julkishallinnon professorin viran tehtävien hoito. 5 Kulttuurihistorian professorin viran perustaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito. 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Sosiaalityön lehtorin määräaikaisen viran perustaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kokouksen 12 / 2009 asialista

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien hoito

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 10/05

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Muut asiat: Johtokunnan varapuheenjohtajan valinta

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 8/06

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Muotoilun tutkimuksen professuuri. 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5. Englannin kielen didaktiikan lehtorin virka

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Jatkotutkinnon suorittaminen työn ohella työnantajan näkökulma

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkijan viran perustaminen ja virkaan nimittäminen. 5 Lapin yliopiston siirtyminen periodijärjestelmään

Kokouksen 9 / 2015 asialista

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen lehtorin virka. 4 Mediakasvatuksen lehtorin virka

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Naistutkimuksen professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Matematiikan didaktiikan lehtorin viran muuttaminen matematiikan didaktiikan yliopistonlehtorin viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Lääkintä- ja bio-oikeuden dosentuuri. 7 Yliopiston tutkimuspalvelujen organisointi

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen professorin virka. 4 Lapin yliopiston rakenteellisen kehittämisen ohjelma

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Sosiaalipolitiikan erityisesti työvoima- ja koulutuspolitiikan dosentuuri

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA n:o 5 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Nieminen, puh Tiedekuntaneuvosto Rantakari, puh.

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Konkreettisen sosiaalitutkimuksen dosentuuri

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta

Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet, varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 5/07. maanantai klo Ravintola Felli kabinetti (Yliopistonkatu 8).

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 4/2007 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kansainvälisen kauppa- ja sopimusoikeuden sekä Venäjä oikeuden dosentuuri

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

Transkriptio:

HALLITUS 21.1.2004 Kokous 1/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Julkishallinnon professorin virka 4. Kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virka 5. Saksan kielen lehtorin virka 6. Muotoilun suunnitteluteknologian professorin viran lakkauttaminen ja muotoilun tutkimuksen professorin viran perustaminen 7. Graafisen suunnittelun lehtorin viran perustaminen 8. Kuvataidekasvatuksen lehtorin viran perustaminen 9. Suomen kielen päätoimisen tuntiopettajan viran muuttaminen suomen kielen lehtorin viraksi ja viran täyttäminen 10. Tilastotieteen päätoimisen tuntiopettajan viran perustaminen ja viran täyttäminen 11. Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutus, professorin viran perustaminen 12. Historiatoimikunnan täydentäminen 13. Lapin yliopiston Toiminta- ja taloussuunnitelma 14. Työsuojelun toimintaohjelma 15. Muut asiat

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru -Juha-Pekka Hippi 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus +Katja Heikkilä Lapin yliopiston johtosäännön 15 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Saman johtosäännön 16 :n 1 momentin mukaan hallintoelin on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Päätös Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin.

Kokous 01/04 341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru -Juha-Pekka Hippi 2 Ilmoitusasiat +Katja Heikkilä - Lapin yliopiston 25 vuotta juhlavuoden tapahtumakalenteri, liite 1 - Opintojen ohjaus Lapin yliopistossa, liite 2 Esitys Päätös Todettaneen. Todettiin ja lisäksi todettiin tutkintotavoitteet ja niiden toteutuminen kaudella 2000 2003.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru -Juha-Pekka Hippi 3 Julkishallinnon professorin viran täyttö +Katja Heikkilä Lapin yliopistoon on asetuksella (112/87) perustettu julkishallinnon professorin virka 1. päivästä syyskuuta 1987 lukien. Julkishallinnon professorin virka tuli avoimeksi 1.1.2002 lukien. Yliopiston rehtori hyväksyttyä viran virantäyttöselosteen 13.3.2002 virka julistettiin haettavaksi 14.4.2002. Julkishallinnon professorin virkaa hakivat 14.5.2002 päättyneeseen määräaikaan mennessä valtiotieteiden tohtori Jan-Erik Johanson ja hallintotieteiden tohtori Jari Stenvall. Kokouksessaan 30.10.2002 yhteiskuntatieteiden tiedekunta valitsi professori Arto Haverin Tampereen yliopistosta ja professori Ari Salmisen Vaasan yliopistosta antamaan asiantuntijalausuntonsa julkishallinnon professorin viran hakijoiden Jan-Erik Johansonin ja Jari Stenvallin ansioista julkishallinnon professorin virkaan. Asiantuntijat antoivat yhteisen asiantuntijalausunnon, joka saapui 4.6.2003. Asiantuntijalausunnon perusteella hakija Jan-Erik Johanson ei vielä täytä julkishallinnon professorilta vaadittavia pätevyysedellytyksiä, joten hänen osaltaan opetusnäytteen ant a- minen oli tarpeetonta. Haki Jari Stenvallia asiantuntijat pitävät yhteisessä lausunno s- saan pätevänä julkishallinnon professorin virkaan. Hakija Stenvall on toiminut täytettävänä olevan julkishallinnon professorin viran hoitajan 1.2.2003 lukien ja on tänä aikana antanut professorin virkaan kuuluvaa opetusta. Jari Stenvallin opetuskyky voitiin

siten todeta ilman opetusnäytteen antamista hakemusasiakirjoista ja hänen aikaisemman toiminnan perusteella. Edellä olevilla perusteilla tiedekuntaneuvosto päätti kokouksessaan 3.9.2003, ettei julkishallinnon professorin virkaa hakeneille Jan-Erik Johansonille eikä Jari Stenvallille varata tilaisuutta opetusnäytteen antamiseen. Kokouksessaan 8.10.2003 yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti asettaa asiantuntijalausunnon, virantäyttöselosteen, hakemusasiakirjoista ja esittelymuistioista ilmenevien asioiden ja ansioiden perusteella julkishallinnon professorin (A28) virkaan nimittämistä varten ensimmäiselle ja ainoalle ehdokassijalle HTT Jari Stenvallin. Yliopiston rehtori on 21.11.2003 tarkastanut ja hyväksynyt tiedekunnan ehdollepanopäätöksen. Professorin virkojen täytössä käyttöön otettu rehtorin, dekaanin ja nimitettävän henkilön välinen neuvottelu viran tehtävistä ja niiden hoitamisesta käydään ennen hallituksen kokousta. Liitteenä virantäyttöseloste, Jari Stenvallin hakemusasiakirjat, asiantuntijalausunto sekä tiedekunnan ehdollepanopäätös. Esitys Päätös Päätettäneen nimittää HTT Jari Stenvall julkishallinnon professorin virkaan (A28) 1.2.2004 lukien. Esityksen mukaan.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru -Juha-Pekka Hippi +Katja Heikkilä 4 Kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virka Hallintopäällikön virka (A24) on ollut haettavana 21.11.2003 mennessä Virkaa ovat hakeneet hakuajan loppuun mennessä: HTM Kalevi Hirttiö KM Tatja Karvonen YTM Tarja Kemppainen HTM Kati Kärnä YTL Jukka Laari FK Heikki Lakkala KM Minna Mölläri KTM Tarja Porsanger HTM Reija Rautio HTM Karoliina Viitanen Hakuilmoituksen mukaan viran hakijalta edellytetään tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä yliopisto- ja korkeakouluhallinnon tuntemusta. Tiedekunnan hallintopäällikkö vastaa tiedekunnan kanslian toiminnasta ja toimii kanslia esimiehenä ja tiedekuntaneuvoston esittelijänä sekä huolehtii tiedekunnan yleishallinto-, henkilöstö- ja talousasioista. Hallintopäällikkö koordinoi yhteistyössä dekaanin kanssa tiedekunnan toiminta- ja taloussuunnittelua sekä huolehtii toiminnan seurannasta.

Tiedekunnan dekaani asetti 7.11.2003 virantäyttötyöryhmän, johon kuuluvat dekaanin lisäksi varadekaani Raimo Rajala ja lehtori Päivi Linnansaari. Virantäyttötyöryhmä arvioi hakijoiden kokonaiskelpoisuutta kokouksessaan 1.12.2003 ja päätti kutsua haastatteluun HTM Kati Kärnän ja KM Minna Möllärin, joiden ylipistohallinnon tuntemus oli vahvin. Virantäyttötyöryhmä haastatteli Kärnää ja Mölläriä 10.12.2003. Haastattelussa ilmeni kummankin olevan hyvin perillä hallintopäällikön työkentästä ja sen sisällöstä. He tunsivat myös työn vaativuuden ja ongelmat ja löysivät työhön kehittämismahdollisuuksia. Kahden hyvin tasavertaisen hakijan kokonaisarvioinnissa työryhmä otti huomioon koulutuksen, aikaisemman työkokemuksen sekä haastattelun yhteydessä saadut tiedot. Näiden tietojen perusteella hakijoista etusijalle nousi Kati Kärnä pidemmän yliopistohallinnollisen kokemuksen ja haastattelussa esille tulleiden, yhteistyö- ja sosiaalisissa taidoissa ilmenneiden painotusten perusteella. Virantäyttötyöryhmä esitti yksimielisesti, että hallintopäällikön virkaan nimitettäisiin HTM Kati Kärnä. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto esitti valintatyöryhmän esityksen mukaisesti 19.12.2003, että Kärnä nimitetään virkaan. Hakija Minna Mölläri on arvostellut 12.1.2004 yliopiston hallitukselle osoittamassaan kirjeessä valintatyöryhmän esittämiä perusteluja mm. yliopistohallinnon palvelusaikojen ja monipuolisuuden arvioinnin osalta. Valintatyöryhmällä ja tiedekuntaneuvostolla on ollut kaikkien hakijoiden virkauraa ja muita ansioita koskevat tiedot käytettävissään. Esitysten voidaan katsoa perustuvan hakijoiden ansioiden ja soveltuvuuden kokonaisarviointiin, vaikka palvelusaikoja koskevat tiedot onkin valintatyöryhmän muistiossa ja hakijoita koskevassa yhteenvedossa esitetty puutteellisesti. Liitteenä yhteenveto hallintopäällikön viran hakijoista, valintatyöryhmän lausunto, parhaiksi arvioitujen hakijoiden Kati Kärnän ja Minna Möllärin hakemusasiakirjat sekä Minna Möllärin kirje hallitukselle. Muut hakemukset ovat nähtävissä yliopiston kirjaamossa. Esitys Päätös Päätettäneen nimittää HTM Kati Kärnä kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön (A24) virkaan 1.2.2004 alkaen. Päätettiin nimittää HTM Kati Kärnä kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön (A24) virkaan1.2.2004 alkaen liitteen mukaisen äänestyksen jälkeen.

Asia 4, hallitus 01/04, ÄÄNESTYS Käsiteltäessä kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virkanimitystä esitti ha l- lituksen jäsen Aila Huhtala KM Minna Möllärin nimittämistä. Kun asiasta ei päästy yksimielisyyteen, esitti puheenjohtaja, että asia ratkaistaan äänestämällä soveltamalla kollegiaalisen äänestyksen äänestysjärjestystä. Suoritettiin äänestys, jossa hallituksen jäsenet ilmaisivat kantansa seuraavasti: Heidi Sinevaara-Niskanen Paula Vertainen Katja Heikkilä Marianne Hyvärinen Raija Kivilahti Aila Huhtala Jari Kuru Riitta Brusila Kaarina Määttä Asko Suikkanen Kari Hakapää Juha Karhu esittelijän esitys esittelijän esitys esittelijän esitys esittelijän esitys esittelijän esitys Aila Huhtalan esitys esittelijän esitys Aila Huhtalan esitys esittelijän esitys esittelijän esitys esittelijän esitys esittelijän esitys esittelijän esitys Äänestyksen tuloksen päätettiin nimittää HTM Kati Kärnä kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön (A24) virkaan 1.2.2004 alkaen äänin 11 2.

Mirja Väyrynen 341 2216 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi, saapui 5 -Katja Heikkilä, poistui 5 5 Saksan kielen lehtorin (A20) viran täyttäminen Yliopiston hallitus on 19.6.1996 perustanut kielikeskukseen saksan kielen lehtorin (A20) viran. Virka on ollut avoinna 22.4.2003 alkaen. Virka oli haettavana 27.10.2003 mennessä ja määräaikaan mennessä virkaa hakivat FM Arja Hyvärinen, FM Kerstin Jokisalo, FL Teija Laiho, FT Jouko Parad, FL Jouni Rostila, FM Jörn Severidt, FM Dominika Trzcinska-Chudas, FM Iris Vansteelandt. Jouko Parad perui hakemuksensa 10.11.2003, Teija Laiho 11.11.2003 ja Iris Vansteelandt 17.11.2003. Liitteenä 1 on hakijoiden hakemukset ja yhteenveto hakijoista liitteenä 2. Korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (306/93, muut. 463/98 ) 3 :n mukaan lehtorilta vaaditaan soveltuva, jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä opetustaito ja kun se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Ennen kuin virka julistetaan haettavaksi korkeakoulu päättää, vaaditaanko hakijoilta käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Edellä 1 momentissa mainittuun virkaan voidaan kuitenkin katsoa kelpoiseksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Yhteisen opetuksen yksikön johtokunta päätti 29.9.2003 edellyttää hakijoilta käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan. Kielen lehtorilta vaaditaan sen lisäksi mitä 3 :ssä säädetään, että hän hallitsee opetettavan kielen erittäin hyvin (4 ).

Yhteisen opetuksen yksikön johtokunta asetti 29.9.2003 virantäyttöryhmän, jonka puheenjohtajana toimi kielikeskuksen johtaja Heidi Strengell ja jäseninä lehtori Sinikka Koivurova, lehtori Pekka Vasari, professori Hannakaisa Isomäki ja opiskelija Sakari Heikkilä. Virantäyttöryhmä arvioi hakijoiden kokonaiskelpoisuutta kokouksessaan 28.10.2003 ja päätti kutsua opetusnäytteeseen ja haastatteluun kaikki hakijat. Opetusnäyte ja haastattelu järjestettiin 24.11.2003. FM Kerstin Jokisalo oli estynyt saapumasta 24.11, joten hakijalle järjestettiin opetusnäyte ja haastatteluaika 17.11.2003. Opetusnäytteeseen ja haastatteluun 24.11.2003 saapuivat FM Arja Hyvärinen, FL Jouni Rostila, FM Jörn Severidt. FM Dominka Trzcinska-Chudas ei tullut antamaan opetusnäytettä. Virantäyttötyöryhmä äänesti kokouksessaan 1.12.2003 hakijoiden virkaan nimittämisestä ja päätti esittää, että FM Jörn Severidt valitaan saksan kielen lehtorin virkaa. Virantäyttöryhmä esittää varasijalle FL Jouni Rostilaa. Virantäyttöryhmän lausunto liitteenä 3. FM Kerstin Jokisalon opetusnäyte arvioitiin mainesanalla tyydyttävä, joten hän ei täytä opetustaidon perusteella viran edellyttämiä vaatimuksia. FM Arja Hyvärisellä on pedagoginen koulutus ja opetusnäyte arvioitiin hyväksi. Opetuskokemusta hakijalla on n. 7 vuoden ajalta sivutoimisuuksista. Opetusansiona FM Hyvärisellä on myös yliopistossa kielten didaktikkona ja ohjaavana opettajana toimiminen. FM Jörn Severidtillä ei ole pedagogista koulutusta. Hakijan opetusnäyte arvioitiin erinomaiseksi. Yliopiston opetustyöstä FM Jörn Severidtillä on kokemusta vuoden päätoimisuudesta ja usean vuoden sivutoimisuudesta. FM Jörn Severidtillä on cum laude opinnot germanistiikasta. FM Severidtin erityisinä ansiona on kulttuurinen osaaminen ja hän hallitsee erinomaisesti opettavan kielen. FL Jouni Rostila täyttää viran tieteelliset kelpoisuusvaatimukset (lisensiaatin tutkinto, eximia cum la ude approbatur) ja hänellä on tutkimuksen kautta hankittua käytännöllistä perehtyneisyyttä viran tehtäväalaan (konferenssit 9, julkaisut 6, väitöskirjatyö). Hakijalla on lisäksi opettajan pedagogiset opinnot. FL Jouni Rostilan maisterin tutkinnon pääaine on germaaninen filologia ja opintojen taso on arvosanoiltaan erinomaista. Yhteisen opetuksen yksikön johtokunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 14.1.2004 ja päättänyt esittää äänestyksen jälkeen, että FL Jouni Rostila nimitetään saksan kielen lehtorin (A20) virkaan 1.2.2004 alkaen. Liitteenä 4 yhteisen opetuksen yksikön johtokunnan pöytäkirja. Esitys Päätös Päätettäneen nimittää FL Jouni Rostila saksan kielen lehtorin (A20) virkaan 1.2.2004 alkaen. Päätettiin jättää asia pöydälle lisäselvityksiä varten. Mirja Väyrynen

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 6 Muotoilun suunnitteluteknologian professorin viran lakkauttaminen ja muotoilun tutkimuksen professorin viran perustaminen Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 25.10.2001 perustanut muotoilun suunnitteluteknologian professorin (A28) viran 1.2.2002 alkaen. Virka kuuluu Lapin yliopistossa taiteiden tiedekuntaan. Tiedekuntaneuvoston esityksestä yliopiston rehtori hyväksyi 19.11.2001 virkaan liittyvän virantäyttöselosteen, jonka mukaan virkaa ei ollut tarkoituksenmukaista täyttää pysyvästi, vaan tehtävien hoito päätettiin hoitaa määräaikaisessa virkasuhteessa. Viran tehtävät liittyivät opetusministeriön tietoteollisuuden muuntokoulutusohjelmasta rahoitetun MIND - maisteriohjelman toteuttamiseen. Maisteriohjelman toiminnan jatkumisesta ja mahdollisesta vakinaistumisesta ei ollut tietoa. Muuttamalla muotoilun suunnitteluteknologian professorin virkanimike muotoilun tutkimuksen professorin viraksi vahvistetaan muotoilualan koulutuksessa tutkimusta. Teollisen muotoilun tutkimusmenetelmien opinnoilla turvataan muotoilun tutkimustoiminnan kehittäminen. Tiedekunnan tulosneuvottelujen mukaisesti virka rahoitetaan vuonna 2004 opetusministeriön tietoteollisuusohjelmasta tiedekuntaan osoitetulla rahoituksella. Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että se lakkauttaisi muotoilun suunnitteluteknologian professorin (A28) viran 1.1.2004 alkaen ja perustaisi tilalle muotoilun tutkimuksen professorin (A28) viran 1.1.2004 alkaen.

Asia7, 01/04 Esitys Päätettäneen lakkauttaa muotoilun suunnitteluteknologian professorin (A28) virka 1.1.2004 lukien ja perustaa muotoilun tutkimuksen professorin (A28) virka 1.1.2004 alkaen. Päätös Päätettiin jättää asia pöydälle lisäselvityksiä varten.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 7 Graafisen suunnittelun lehtorin (A21) viran perustaminen Esitys Päätös Yliopiston hallitus on perustanut taiteiden tiedekuntaan graafisen suunnittelun lehtorin (A21) määräaikaisen viran ajalle 1.1.2003-31.8.2004. Lehtorin virka liittyy Graphic Management maisteriohjelmaan, jonka avulla tiedekunnan graafisen suunnittelun koulutusohjelma on käynnistetty. Maisteriohjelman rahoituspäätös on myönnetty 31.7.2004 saakka. Tiedekunta tulee hakemaan maisteriohjelman toteuttamiseen jatkoaikaa myöhemmin päätettävälle ajanjaksolle. Lehtoraatti on tarkoitus rahoittaa aluksi maisteriohjelmasta, mikäli ohjelmaan myönnetään jatkoaikaa ja hankkeen resurssit riittävät lehtoraattiin. Koulutusohjelman opetuksen toteuttamisessa lehtoraatin jatkuminen on välttämätöntä. Virasta aihetuvat kustannukset katetaan vuoden 2005 alusta tiedekunnan perusrahoituksesta. Viran perustamisesta on sovittu vuoden 2004 tulossopimusneuvotteluissa. Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 11.12.2003 ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että se perustaisi taiteiden tiedekuntaan graafisen suunnittelun lehtorin (A21) viran 1.9.2004 alkaen. Päätettäneen perustaa graafisen suunnittelun lehtorin (A21) virka taiteiden tiedekuntaan 1.9.2004 lukien. Esityksen mukaan.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 8 Kuvataidekasvatuksen lehtorin (A21) määräaikaisen viran perustaminen Tulosneuvottelujen mukaan taidekasvatuksen laitoksella käynnistetään vuonna 2004 kolmivuotinen opettajankoulutuksen laajennusohjelma. Kuvataidekasvatuksen lehtorin määräaikainen virka rahoitetaan ohjelmaan varatulla määrärahalla. Viran perustamisesta on sovittu tulossopimusneuvotteluissa vuodelle 2004. Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 11.12.2003 ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että se perustaisi taiteiden tiedekuntaan kuvataidekasvatuksen lehtorin (A21) viran ajalle 1.8.2004 31.12.2006. Esitys Päätös Päätettäneen perustaa kuvataidekasvatuksen lehtorin (A21) määräaikainen virka ajalle 1.8.2004 31.12.2006 taiteiden tiedekuntaan. Esityksen mukaan.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 9 Suomen kielen päätoimisen tuntiopettajan viran muuttaminen suomen kielen lehtorin viraksi (A 21) ja viran täyttäminen Syksyn 2003 tulosneuvottelujen mukaisesti kielikeskus esittää, että suomen kielen päätoiminen tuntiopettajan virka muutetaan suomen kielen lehtorin (A 21) viraksi. Tuntiopettajan virkaa on hoitanut FM Katriina Uljas-Rautio. Korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/93, muut.463/98) 3 :n mukaan lehtorilta vaaditaan soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä opetustaito ja kun se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Edellä 1 momentissa mainittuun virkaan voidaan kuitenkin katsoa kelpoiseksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Mainitun asetuksen 15 :n mukaan yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkoihin vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Virkamiesasetuksen (971/94) 4 :n mukaan viran nimeä ei saa muuttaa siten, että virkaan nimitetty virkamies ei täytä nimeltään muutettuun virkaan säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. FM Katriina Uljas-Rautio on toiminut noin kymmenen vuotta päätoimisena suomen kielen tuntiopettajana kielikeskuksessa ja ainedidaktiikan lehtorina kasvatustieteiden

tiedekunnassa. FM Uljas-Rautiolla on aineenopettajan kelpoisuus ja hän on jatkoopiskelijana Oulun yliopistossa. FM Uljas Rautiolla täyttyvät viran kielitaitovaatimukset. FM Uljas Rautio on antanut opetusnäytteen kielikeskuksen suomen kielen lehtoraatin virkaan keväällä 1997. Opetusnäyte arvioitiin mainesanalla erinomainen. FM Uljas-Raution opetusportfolio täyttää Lapin yliopiston vaatimukset. Uljas-Raution nimikirjanote on liitteenä. Katriina Uljas-Rautio hän on antanut suostumuksensa siihen, että hänen päätoiminen tuntiopettajan virka muutetaan lehtorin viraksi 01.02.2004 alkaen ja että hänet nimitetään siihen. Yhteisen opetuksen yksikön johtokunta on käsitellyt asiaa ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että kielikeskuksen suomen kielen päätoiminen tuntiopettajan virka muutetaan suomen kielen lehtorin viraksi ja että se nimittäisi FM Katriina Uljas- Raution suostumuksensa mukaisesti kielikeskuksen suomen kielen (A 21) lehtorin virkaan 01.02.2004 edellyttäen, että hallitus muuttaa suomen kielen päätoimisen tuntiopettajan viran suomen kielen lehtorin viraksi. Esitys Päätös Päätettäneen muuttaa kielikeskuksen suomen kielen päätoimisen tuntiopettajan virka suomen kielen lehtorin (A21) viraksi 1.2.2004 lukien ja nimittää siihen FM Katriina Uljas-Rautio 1.2.2004 lukien. Esityksen mukaan.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 10 Tilastotieteen päätoimisen tuntiopettajan (A 20) viran perustaminen ja viran täyttäminen Yliopisto- ja tiedehallinnon tarkentavan virkaehtosopimuksen mukaan tuntiopettaja on päätoiminen, jos hän saa lukuvuodeksi 420 tunnin tuntiopetusmääräyksen tai poikkeuksellisesti lukukaudeksi 210 tunnin tuntiopetusmääräyksen. Päätoimisen tuntiopettajan palvelus katostaan yhtäjaksoiseksi, mikäli se on päättynyt lukuvuoden lopussa tai lukukautta seuranneen loman aikana, ja se on jälleen alkanut lähinnä seuraavan lukuvuoden alussa. Virkamieslain 9 :n mukaan virkamies voidaan nimittää määräajaksi tai muutoin rajoitetuksi ajaksi, jos työn luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkaan kuuluvien teht ä- vien hoidon väliaikainen järjestäminen tai harjoittelu edellyttää määräaikaista virkasuhdetta. Ko. määräaikainen virkasuhde on muodostunut pysyväisluonteiseksi ja virkasuhteessa olevan henkilön palvelussuhde toistaiseksi voimassa olevaksi. Tästä syystä perustettavaa virkaa ei julisteta haettavaksi vaan tehtäviä hoitanut henkilö nimitetään virkaan. Korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetussa asetuksessa (309/93) ei ole säädetty mitään päätoimisen tuntiopettajan viran erityisistä kelpoisuusvaatimuksista. Mainitun asetuksen (muut. 463/98) 15 :n mukaan yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkoihin vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä.

Tulossopimusneuvottelussa vuodelle 2004 on sovittu päätoimisen tuntiopettajan vakinaistamisesta. Menetelmätieteiden laitoksen tilastotieteen päätoiminen tuntiopettaja filosofian maisteri Marianne Silen on ollut Lapin yliopistossa 01.09.1994 alkaen tilastotieteen vs. lehtorina ja tilastotieteen tuntiopettajana ja 01.09.1997 alkaen tilastotieteen päätoimisen tuntiopettajan palvelusuhteessa. Silen on koulutukseltaan filosofian maisteri Oulun yliopistosta (15.06. 1994) ja tutkinnon pääaineena on tilastotiede. Silenillä täyttyvät viran kielitaitovaatimukset. Liitteenä Silenin nimikirjanote. Marianne Silen on antanut suostumuksensa nimitykseen. Yhteisen opetuksen yksikön johtokunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 14.1.2004 ja päättänyt esittää yliopiston hallitukselle, että se perustaisi tilastotieteen päätoimisen tuntiopettajan (A20) viran yhteisen opetuksen yksikön menetelmätieteiden laitokselle 01.02.2004 alkaen ja että se nimittäisi filosofian maisteri Marianne Silenin suostumuksensa mukaisesti tilastotieteen päätoimisen tuntiopettajan (A20) virkaan 01.02.2004 alkaen edellyttäen, että hallitus päättää perustaa kyseessä olevan viran. Esitys Päätös Päätettäneen perustaa tilastotieteen päätoimisen tuntiopettajan (A20) virka yhteisen opetuksen yksikön menetelmätieteiden laitokselle 1.2.2004 lukien ja nimittää virkaan FM Marianne Silen 1.2.2004 lukien. Esityksen mukaan.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 11 Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutus, professorin (A28) viran perustamisesta Lapin yliopistolla on tärkeä rooli alueensa opettajien kouluttajana tiedekunnan toiminnan jakaantuessa kolmelle laajalle alueelle: perustutkintokoulutukseen, aikuis- ja täydennyskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen sekä jatkotutkintokoulutukseen. Tiedekunta tekee tiivistä yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa pyrkien vastaamaan alueen tarpeisiin vastaten samalla tiedekunnalle asetettuihin tavoitteisiin. Kasvatustieteiden tiedekunta pyrkii toiminnallaan vastaamaan myös valtakunnalliseen opettajatarpeeseen, joka tulee selvästi esille Lapissa. Tiedekunta on toteuttanut yhteistyössä Lapin lääninhallituksen kanssa Lapin seutukuntien koulutustarpeita kartoittavan selvityksen tavoitteena luoda alueen koulutustarpeet huomioiva koulutusmalli. Koulutus toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja tavoitteena on järjestää opettajankoulutuksen maisteriohjelma, jossa alueelle tarjotaan räätälöityä poikkeuskoulutusta. Koulutuksen tavoitteena on sekä pätevöittää alueella toimivia opettajia että vastata tulevaisuuden opettajatarpeeseen. Opettajankoulutuksen kehittäminen oli osa tiedekunnan vuosien 2004-2006 tulossopimusesitystä sisältäen esityksen opettajankoulutuksen professuurin perustamisesta. Perustettava virka tukee tiedekunnassa valmisteltavaa hanke-esitystä ja viran työpanosta suunnataan hankkeen toteutuessa alueelle tarjottavaan koulutukseen. Professuurilla vahvistetaan samalla tiedekunnan nykyisiä opetusresursseja ja tuetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Esitys Tehdään kokouksessa.

Asia 11, hallitus 01/04, Päätös n kokouksessa tekemän esityksen mukaan päätettiin perustaa kasvatustieteiden, erityisesti opettajankoulutus, professorin (A28) virka 1.3.2004 alkaen kasvatustieteiden tiedekuntaan.

341 2211 + (vpj.) +Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi 12 Historiatoimikunnan täydentäminen -Katja Heikkilä Yliopiston hallitus asetti 1.3.1999 historiatoimikunnan tarkoituksella, että historiateos olisi julkistettavissa yliopiston 25-vuotisjuhlavuonna. Teoksen valmistuminen on siirtynyt vuoteen 2005, sillä sopimuksen teko kirjoittajien, Matti Salo ja Marianne Junila, kanssa viivästyi vuoteen 2003. Matkan varrella toimikunnan jäsenistä Marjatta Jaakkola on siirtynyt pois yliopistosta ja näin eronnut toimikunnasta. Uusina jäseninä toimikuntaan on esitetty kokemuksensa ja asemansa puolesta dekaaneja Ahti Saarenpää ja Mauri Ylä-Kotola. Esitys: Päätös Päätettäneen nimetä historiatoimikuntaan uusina jäseninä dekaanit Ahti Saarenpää ja Mauri Ylä-Kotola Esityksen mukaan.

Lapin yliopiston historiatoimikunta rehtori Esko Riepula professori Kyösti Urponen professori Raimo Rajala professori Kaarina Määttä professori Ilkka Saraviita professori Simo Koskinen professori Veikko Kamunen kirjastonjohtaja Lea Karhumaa johtaja Helka Urponen lehtori Birgitta Vehmas tietopalvelupäällikkö Liisa Kurppa yliassistentti Marjatta Jaakkola hallintojohtaja (koollekutsuja) professori Ahti Saarenpää (hall.01/04) professori Mauri Ylä-Kotola (hall. 01/04)

Tarja Särkkä 341 2249 + (vpj.) -Jari Kuru, poistui 13 +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä 13 Lapin yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmaesitys vuosille 2005-2008 Yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelmaesitys vuosille 2005-2008, voimassa olevan tulossopimuksen liitteeksi tuleva esitys vuoden 2005 voimavaroiksi ja toimintakertomusluonnos vuodelta 2003 sekä pyydetyt erillisraportit ja strategiat tulee toimittaa opetusministeriöön 14.2. mennessä. Uusi tulossopimuskausi 2004-2006 on käynnistymässä. Tulossopimus (liite 1) määrittää yliopiston toiminnan volyymin, tavoitteet ja painotukset lähivuosien aikana. Vuosien 2005-2008 toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelu keskittyykin siten toisaalta vuodelle 2005 esitettäviin kehittämishankkeisiin, toisaalta tulossopimuskausien 2004-2006 ja 2007-2009 taitekohtaan, joka ajoittuu suunnittelukaudelle. Liitteeseen 2 on koottu ajankohtaisia kehittämishankkeita. Liitteessä 3 on yksiköiden esitysten ja käytyjen keskustelujen pohjalta laadittu esitys opetusministeriön hankerahoitukseen vuonna 2005 käynnistettäviksi hankkeiksi. Liitteessä 4 on tulossopimuskauden 2004-2006 määrällisiä, rahoitukseen eri tavoin vaikuttavia määrällisiä tavoitteita ja alustava esitys kauden 2007-2009 määrällisiksi tavoitteiksi. Esitys Keskusteltaneen yliopiston toiminnasta ja taloudesta vuosina 2005-2008. Päätös Keskusteltiin. Tarja Särkkä

341 2211 + (vpj.) -Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi 14 Työsuojelun toimintaohjelma -Katja Heikkilä Yliopistolla tulee olla työturvallisuuslain (2002/738, 9 ) mukaan turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa varten ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Työsuojelutoimikunta on valmistellut liitteenä olevan ohjelman, jossa työsuojelua koskevien säädösten ja muun lähdeaineiston perusteella kuvataan työturvallisuuden merkitystä työyhteisölle sekä keinoja työturvallisuuden riskien vähentämiseksi ja eliminoimiseksi. Työn vaarojen selvittämiseksi ja arvioimiseksi yliopisto toteutti keväällä 2003 työturvallisuuslaissa (10 ) tarkoitetun riskikartoituksen. Kartoituksen tulokset on käsitelty yksiköittäin tulosneuvotteluissa ja niitä on esitelty yliopiston suunnittelu- ja kehittämispäivillä. Työsuojelutoimikunta hyödyntää em. ohjelmaa ja muuta työsuojelua koskevaa materiaalia valmistellessaan vuosittain tarkemman toimintasuunnitelman. Esitys: Merkitään työsuojelutoimikunnan valmistelema työsuojelun toimintaohjelma tiedoksi ja hyödynnettäväksi taustamateriaaliksi valmisteltaessa yliopiston työsuojeluun liittyviä toimenpiteitä. Liite. Päätös Merkittiin.

+ (vpj.) 15 Muut asiat -Jari Kuru +Juha-Pekka Hippi -Katja Heikkilä Lapin yliopiston johtosäännön 15 :n mukaan kiireellisessä tapauksessa hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Muita asioita ei ollut.