Sachtleben Pigments Oy PORIN EDUSTAN MERIALUEEN POHJAELÄIMISTÖ VUONNA Jussi Iso-Tuisku 2014 ISSN Julkaisunumero 718

Sachtleben Pigments Oy PORIN EDUSTAN MERIALUEEN POHJAELÄIMISTÖ VUONNA 2013 Jussi Iso-Tuisku 2014 ISSN 0781-8645 Julkaisunumero 718

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 1.1 TARKKAILUALUE... 1 1.2 KUORMITUS JA VEDENLAATU... 3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3. TULOKSET... 5 3.1 POHJA... 5 3.2 TAKSONILUKU, TIHEYS JA BIOMASSA... 5 3.3 LAJISTO... 5 3.3.1. MAKKARAMATO... 6 3.3.2. LIEJUSIMPUKKA... 6 3.3.2.1 POPULAATIODEN TILA... 7 3.3.2.2 KUOREN RUOSTEISUUS... 9 3.3.2.3 KUOREN KULUNEISUUUS...10 3.3.3. SINISIMPUKKA...12 3.3.4. HIETASIMPUKKA...12 3.3.5. MONISUKASMADOT...12 3.3.6. HARVASUKASMADOT...12 3.3.7. KILKKI...12 3.3.8. VALKOKATKA...13 3.3.9. HIETAKATKA...13 3.3.10. LIEJUKATKA...13 3.3.11. LEVÄKATKA...14 3.3.12. JÄÄNNEMASSIAINEN...14 3.4 AIKAISEMMIN TAVATUT LAJIT...14 3.5 EKOLOGINEN LUOKKA BBI-INDEKSIN PERUSTEELLA...15 3.6 POHJIEN TILA ERI NÄYTEASEMILLA...15 3.6.1. PURKUALUE...15 3.5.1.1 NÄYTEASEMA 31 (10 M)...15 3.5.1.2 NÄYTEASEMA 52 (24 M)...16 3.7 REPOSAAREN EDUSTA...16 3.7.1. NÄYTEASEMA 13 (29 M)...16 3.8 PURKUALUEEN LÄNSIPUOLI...17

2 3.8.1. NÄYTEASEMA 68 (36 M)...17 3.9 SÄPIN POHJOISPUOLI...18 3.9.1. NÄYTEASEMA 80 (26 M)...18 4. PÄÄTELMÄT JA YHTEENVETO...18 VIITTEET LIITTEET: Liite 1. tutkimusalueen liejusimpukoiden kokojakaumat vuonna 2013 Liite 2 tutkimusalueen näyteasemakohtaiset pohjaeläinkannanvaihtelut vuosina 1987 2013 Liite 3. tutkimusalueen näyteasemakohtaiset pohjaeläintiheydet, -eläinbiomassat ja taksoniluvut Liite 4. raportissa käytetyt indeksit ja parametrityökalut

Kalaosasto/JI-T 8.1.2015 Julkaisunro 718 PORIN EDUSTAN MERIALUEEN POHJAELÄIMISTÖ VUONNA 2013 1. JOHDANTO Huntsman Corporation Oy:n (aiemmin Sachtleben Pigments Oy ja Kemira Pigments Oy) tehtaat ovat vuodesta 1961 lähtien laskeneet jätevettä mereen Porin Karhuluodon edustalle. Näiden jätevesien vaikutuksia pohjaeläimistöön on tutkittu vuodesta 1975 lähtien aluksi vesihallituksen ja vuodesta 1981 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen toimesta. Vuosina 1985 2006 näytteitä otettiin kolmen vuoden välein noin 60 asemalta. Välivuosina näytteet otettiin aluksi 10 asemalta ja vuodesta 2001 alkaen viideltä asemalta. Uusi tarkkailuohjelma otettiin käyttöön vuonna 2009, jolloin Pyhämaan vertailuasemat sekä Luvian saariston ja ulkomeren näyteasemat jäivät pois ja muutoinkin asemien tiheys harveni niin, että näyteasemien lukumäärä väheni 60:sta kuuteentoista. Viisi vuosittaisen tarkkailun intensiiviasemaa pidettiin ennallaan (Kuva 1.). Edellinen raportti käsitteli vuotta 2012, jolloin tehtiin 16 näyteaseman laaja kierros (julkaisu 687). Tässä raportissa esitetään pohjaeläintarkkailun tulokset vuodelta 2013, jolloin näytteet otettiin viideltä vuosittain seurattavalta näyteasemalta (Kuva 2.). 1.1 TARKKAILUALUE Nykyinen tarkkailualue ulottuu Säpin eteläpuolelta Merikarvialle ja noin 15 km Karhuluodosta länteen. Tehtaan prosessijätevedet johdetaan Karhuluodon edustan merialueelle. Jätevedet johdetaan noin 1,5 km:n etäisyydelle Karhuluodosta länteen. Purkualueella on syvyyttä noin 7 metriä. Vuoteen 2002 asti purkuputki oli 4,5 km pitkä ja purkualueen syvyys oli 16 17 metriä. Meren pohja syvenee Karhuluodon edustalla loivasti ja varsin tasaisesti ulkomerelle päin. Purkuputken ympäristössä pohja on suurimmaksi osaksi hiesua. Kokemäenjoen makea vesi leviää merialueelle toisaalta Ahlaisten saariston kautta pohjoiseen ja toisaalta Reposaaren sekä Mäntyluodon välisestä Kallon aukosta, mistä se kääntyy pääosin Kaijakarin ja Reposaaren välistä pohjoiseen, harvemmin etelään (Kuvat 1. & 2.). www.kvvy.fi etunimi.sukunimi@kvvy.fi ( 03 ) 2461 111 PL 265, 33101 Tampere

2 Oura 241 Merikarvia 247 Enskeri 233 26 Reposaari 13 109 68 52 49 46 5 31 36 Karhuluoto Kokemäenjoki 80 99 Preiviikinlahti Säppi 75 Pori 10 km Luvia Kuva 1. Porin edustan merialueen pohjaeläintarkkailun näyteasemat. Vihreäksi merkityiltä näyteasemilta otetaan näytteet joka vuosi, muista joka kolmas vuosi. Pohjakartta MML 2014.

Pihlav 3 13 Reposaari 68 52 31 Mäntyluoto Karhuluoto Preiviikinlahti 0 2 4 kilometriä 80 Kuva 2. Porin edustan merialueen näyteasemat vuonna 2013. Pohjakartta MML 2014. 1.2 KUORMITUS JA VEDENLAATU Titaanioksiditehtaiden tuotanto alkoi keväällä 1961. Tehtaiden prosessiveden pääkomponentit ovat olleet rikkihappo ja rautasulfaatti, joiden lisäksi jätevesi on sisältänyt titaanioksidia ja erilaisia metalliyhdisteitä. Vuoden 1997 lopulla otettiin käyttöön prosessijätevesien käsittelylaitos (neutralointi), mikä merkitsi rikkihappokuormituksen loppumista. Rauta saostuu prosessissa lähes täysin. Vuonna 1998 loppui myös muu metallikuormitus pääosin kokonaan. Jätevedessä on lähinnä mangaania. Jätevesimäärä ja pääkomponenttien kuormitus vuodesta 1971 alkaen on esitetty taulukossa 1. Tehtaan jäähdytysvedet johdetaan selkeytysaltaan kautta Pihlavanlahdelle Kokemäenjoen suistoalueelle.

4 Taulukko 1. Tehtaan jätevesimäärä ja pääkomponenttien kuormituksen kehitys vuosina 1971 2013. Q FeSO 4 / H 2SO 4 TiO 2 Vuosi m 3 /d Fe (2006->) t/d t/d t/d Keskiarvo 1971-75 7340 326 232 Keskiarvo 1976-80 10266 218 294 Keskiarvo 1981-85 10890 166 286 Keskiarvo 1986-90 12088 129 200 13,20 Keskiarvo 1991-95 10556 54 80 4,82 Keskiarvo 1996-00 11132 11 17 1,53 Keskiarvo 2001-05 11451 0,01 0 0,02 Keskiarvo 2006-09 13754 0,04 0 0,02 Keskiarvo 2010-13 14653 0,04 0 0,01 Vuosi 2012 14089 0,054 0 0,01 Vuosi 2013 14988 0,026 0 0,01 Jätevesien välittömällä purkualueella ei ole todettu viime vuosina sellaisia merkittäviä veden laadun muutoksia, jotka olisivat kytkettävissä jätevesikuormitukseen. Rautapitoisuudet vaihtelevat ensisijaisesti Kokemäenjoen vaikutusten mukaan. Osaltaan rautapitoisuuksiin voivat varsinkin pohjanläheisen veden osalta vaikuttaa myös Selkämeren syvännealueelta tulevat virtaukset. Rautapitoisuuksien lasku on jatkunut viime vuosiin saakka. Rautapitoisuuden ohella jokivedet aiheuttavat pintaveden samentumista ja vaikuttavat myös ravinnepitoisuuksiin. Jokivesien vaikutus näkyy Porin edustan merialueella Reposaaren eteläpuolellakin Kallon aukosta tulevien vesien vaikutuksen seurauksena. Merkittäviä jätevesivaikutuksia ei ollut havaittavissa eikä purkuputken lyhentäminen ole vaikuttanut uuden purkupaikan veden laatuun merkittävästi. Tilanne on parantunut jätevesien purkualueella merkittävästi vuoden 1997 jälkeen. 1980-luvulla esiintyi vielä heikosti laimentunutta jätevettä pohjalla purkupaikan edustalla. Tässä vedessä mitattiin alhaisia ph-arvoja ja huomattavan korkeita rautapitoisuuksia. 1990-luvulla matalia ph-arvoja ei ole enää todettu. Vuosina 1998 2013, jolloin rautakuormitus on käytännöllisesti katsoen loppunut, rautapitoisuus on laskenut lähes normaalille tasolle. Pitoisuusmaksimit esiintyvät jokiveden leimaamassa pintavedessä tai syvillä vesialuilla Selkämeren puolella. Myös rehevyys vaihtelee jokivesien tuomien ravinteiden mukaan. Reposaaren lähivesillä rehevyys oli muuta ympäröivää aluetta voimakkaampaa alueen kuuluessa vielä lievästi reheviin vesiin. Tehtaan vähäisellä fosforikuormituksella ei ole vaikutusta merialueen rehevyyteen edes paikallisesti. 2. AINEISTO JA MENETELMÄT Pohjaeläinnäytteet otettiin ja käsiteltiin standardia SFS 5076 ja vesi- ja ympäristöhallituksen ohjeita, soveltaen. Näytteet otettiin 29.5.2013 van Veen noutimella, jonka pohjapinta-ala on 1153 cm 2. Kultakin näyteasemalta otettiin kolme nostoa, jotka käsiteltiin erikseen. Näytteet seulottiin 1,0 mm:n seulalla ja seulos säilöttiin 70 % alkoholiin. Pohjaeläimet poimittiin ja punnittiin myöhemmin laboratoriossa. Poiminta suoritettiin valkealta alustalta hyvässä valaistuksessa suurennuslamppua apuna

5 käyttäen. Märkämassa punnittiin SFS-standardin 5076 mukaan. Simpukat punnittiin avaamattomina. Määritys pyrittiin ulottamaan lajitasoon asti ja tulokset ilmoitetaan tiheyksinä ja biomassoina neliömetriä kohti. Liejusimpukoista (Macoma baltica) mitattiin kuoren pituus 0,1 mm:n tarkkuudella sekä arvioitiin kuoren rautapitoisuus ja kuluneisuus Häkkilän ym. 1978 ohjeiden mukaan. Pohjaeläinnäytteet haettiin entiseen tapaan Reposaaren meripelastusseuran risteilijällä, kapteenina Timo Uusilehto. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä työhön osallistuivat sertifioitu näytteenottaja, iktyonomi Pekka Westerling (näytteenotto, poiminta, punnitus, liejusimpukoiden mittaus sekä kuluneisuuden ja ruosteisuuden arviointi) ja hydrobiologi Jussi Iso-Tuisku (näytteenotto, pohjaeläinmääritys ja raportointi). 3. TULOKSET 3.1 POHJA Näyteasemien syvyydet ja pohjanlaatu olivat vuonna 2013 seuraavat: osa-alue asema koordinaatit (ETRS-TM35FIN) syvyys pohja Purkualue 31 6838549 205219 10 m siltti ja hiesu Purkualue 52 6840488 199571 24 m siltti, hiesu ja lieju Reposaaren edusta 13 6843567 199571 29 m pinnassa hiesulieju, alla musta lieju Purkualueen länsipuoli 68 6839758 191914 36 m siltti, hiesu ja lieju Säpin pohjoispuoli 80 6831902 198321 26 m hiesulieju tai sorahiekka, vaalea lieju/savi 3.2 TAKSONILUKU, TIHEYS JA BIOMASSA Pohjaeläimistön taksoniluku vaihteli eri asemilla välillä 4 6, tiheys välillä 83 335 yks/m 2 ja biomassa välillä 4,6 24,1 g/m 2. Liejusimpukat muodostivat kaikilla asemilla suurimman osan biomassasta. Suurin kokonaisbiomassa ja tiheys havaittiin Reposaaren edustalla asemalla 13, missä valtalajeina esiintyivät liejusimpukat ja amerikansukasmadot (Marenzelleria spp.). Monisukasmadoista (Polychaeta) amerikansukasmadot esiintyivät runsaana koko tutkimusalueella. Siltti- ja liejupohjia suosiva vaatelias Makkaramato (Halicryptus spinolosus) esiintyi Purkualueen asemalla 52, Reposaaren edustalla asemalla 13 ja Purkualueen länsipuolella asemalla 68 Laji esiintyi purkualueella vuonna 2011 ensimmäistä kertaa koko seurannan aikana. Purkualueen ulkopuolella makkaramato on ollut harvalukuisena vakituinen jo usean vuoden ajan. Purkualueella ja Reposaaren edustalla havaittiin valkokatkoja (Monoporeia affinis) harvalukuisena. Laji puuttui purkualueen länsipuolen (68) ja Säpin pohjoispuolen (80) asemilta (Taulukko 2. & Liite 2.). 3.3 LAJISTO Tarkkailualueen tyypillisimpiä pohjaeläimiä ovat liejusimpukka, amerikansukasmato ja valkokatka, kilkki sekä harvana esiintyvä makkaramato. Usein tavattuja ovat liejukatka (Corophium volutator) ja hietakatka (Bathyporeia pilosa) sekä harvasukasmadot (Oligochaeta). Liejukatka ja hietakatka puuttuivat vuoden 2013 näytteistä (Liite 3.).

6 Seuraavassa on lueteltu tarkkailualueen pohjaeläinlajisto vuonna 2013 sekä mainittu Leppäkosken (1975) tekemä luokittelu pohjaeläinten suhteesta likaantumiseen. Leppäkoski jakoi pohjaeläimet likaantumisesta hyötyvistä lajeista puhtaan veden lajeihin seuraavasti: 1. luokan progressiiviset, 2. luokan progressiiviset, 2. luokan regressiiviset ja 1. luokan regressiiviset sekä lisäksi indifferentit lajit (Liite 4.). 3.3.1. MAKKARAMATO Makkaramato esiintyy Porin edustalla harvalukuisena levinneisyytensä äärialueella. Se on monivuotinen paikallaan pysyttelevä pohjaeläin, jota pidetään syvien ja puhtaiden pohjien lajina. Makkaramato suosii siltti- ja liejupohjia. Leppäkosken luokituksessa se on regressiivinen 1. luokan laji. Makkaramato esiintyi vuonna 2011 purkualueella (52) ensimmäistä kertaa koko seurannan aikana. Näin oli myös vuonna 2013. Lisäksi laji esiintyi kahdella purkualueen ulkopuolella sijaitsevalla näyteasemalla (13 & 68 ). Makkaramatoa tavattiin suppean kierroksen purkualueen ulkopuolisilla asemilla säännöllisesti vuosina 1990 1996. Vuosina 1997 2000 se puuttui lajistosta, mutta on 2000-luvulla jälleen elpynyt ja vuodesta 2005 lähtien sitä on tavattu vuosittain. Makkaramadon esiintyminen ja tiheys noudattelee suppean kierroksen viidellä asemalla laajan tarkkailun rytmiä, missä kannat ovat 1990- ja 2000- luvuilla olleet niukimpia vuosikymmenten alussa ja vahvimpia vuosikymmenten puolivälissä (Liite 2.). 3.3.2. LIEJUSIMPUKKA Liejusimpukka on alueen yleisin ja runsaslukuisin pohjaeläin. Se on monivuotinen paikallaan pysyvä laji, joka viihtyy etenkin rannikon läheisillä pehmeillä liejupohjilla. Liejusimpukka on Leppäkosken mukaan progressiivinen 2. asteen laji. Sen maksimitiheydet ja biomassat ilmentävät yleensä ns. puolilikaista pohjaa (Liite 4.). Liejusimpukkaa tavattiin vuonna 2013 kaikilta näyteasemilta kuten aikaisempinakin vuosina. Tiheydet vaihtelevat heikoista erittäin runsaisiin (Liite 2.). Liejusimpukkapopulaatioiden tilaa arvioitiin yksilöiden kokojakauman avulla. Liejusimpukoiden kuorten ruosteisuutta ja kuluneisuutta on käytetty Sachtleben Oy:n (entinen Kemira Pigments Oy:n) jätevesien haitallisten vaikutusten suhteellisena mittana koko tarkkailun ajan. Kuoriin kertyvän ruosteisen peitteen katsotaan kuvastavan jätevesien rautayhdisteiden leviämistä pohjalla. Kuorten poikkeuksellisen runsaan kulumisen on oletettu osoittavan jätehapon syövyttävyyttä. Liejusimpukoiden kuorien ruosteisuus ja kuluneisuus arvioitiin edellisten vuosien tapaan Häkkilän ym. (1978) ohjeiden mukaan (Kuvat 3., 4., 5. & 6.).

7 3.3.2.1 POPULAATIODEN TILA Liejusimpukkapopulaatiot luokiteltiin aiempien vuosien tapaan seuraavasti: Tasapainoinen, uusiutuva populaatio: pienten simpukoiden (< 5 mm) osuus yksilömäärästä yli 50 % Välimuotoinen, uusiutuva populaatio: Vähenevä populaatio: pienten simpukoiden (< 5 mm) osuus yksilömäärästä 25 50 % pienten simpukoiden (< 5 mm) osuus yksilömäärästä alle 25 % Näyteasemien liejusimpukoiden kokojakaumat on esitetty liitteessä 1. Vuonna 2013 populaatiot olivat uusiutuvia kaikilla näyteasemilla. Kokojakauman perusteella liejusimpukkapopulaatiot olivat väheneviä asemilla 52 (purkualue) ja 80. Vähenevän populaation alueilla havaittiin myös 3. asteen kuoren kuluneisuutta (kuva 6.). Yleisesti liejusimpukkapopulaatiot ovat olleet uusiutuvia viime vuosina lukuun ottamatta Säpin pohjoispuolta, näyteasemaa 80 (Liite 1. & Kuva 3.).

8 1975 1982 1985 asema 31 52 13 68 80 1987 1988 1989 1990 = uusiutuva populaatio 1991 1992 = vähenevä populaatio 1993 1994 = ei simpukoita 1995 1996 = ei riittävästi simpukoita 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Kuva 3. Liejusimpukkapopulaatioiden tila vuosina 1975, 1982 ja 1985 sekä 1987 2013 viidellä vuosittain seurattavalla asemalla.

9 3.3.2.2 KUOREN RUOSTEISUUS Liejusimpukat luokiteltiin kuoren pintaan kerääntyneen rautasakan perusteella neljään luokkaan (kuva 4): 1. aste: ei selvää rautasakkaa kuoren pinnalla, vähäistä punaruskeata väriä. 2. aste: rautasakkaa kerääntynyt ainoastaan kuoren toiseen reunaan kapealle alueelle, punaruskeata väriä myös muualla kuoressa 3 aste: rautasakka peittää noin ¼ kuoren leveydestä, sakkaa usein myös jo kuoren yläreunassa sekä viiruina kuoren keskiosissa 4. aste: kuoren pinta-alasta noin puolet rautasakan peitossa, sakkaa kuoren kaikissa reunoissa ja intensiivinen punaruskea väri peittää melkein koko kuoren. Kuva 4. Liejusimpukoiden (Macoma baltica) luokitus kuoren pintaan kerääntyneen rautasakan perusteella (Häkkilä 1978). Simpukoiden kuorissa esiintyvä rautaväritys johtunee pääosin sedimenteissä ja vedessä liuenneina olevien rautayhdisteiden saostumisesta kuoren pintaan. Pohjan läheinen vesikerros ja pohjasedimentit sisältävät aina jonkin verran rautaa, joten simpukankuorissa saattaa esiintyä rautasaostumia luonnontilaisillakin alueilla. Vuonna 2013 ruosteisuudeltaan 1. asteen liejusimpukat olivat vallitsevia lähes koko tutkimusalueella, ainoastaan Säpin pohjoispuolella (80) havaittiin 3. asteen ruosteisuutta.. Näyteasemalla 13 on aikaisemmin havaittu merkittävää ruosteisuutta liejusimpukoissa. Kuoren ruosteisuus väheni selvästi 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Vuoden 1990 jälkeen 3. asteen populaatioita on tavattu ainoastaan Reposaaren edustalla (as. 13) vuosina 1999, 2000, 2003, 2009 ja 2010 ja vuonna 2013 Säpin pohjoispuolella (80) (Kuva 5.).

10 1975 1985 asema 31 52 13 68 80 1987 1988 1989 = 1. aste 1990 1991 = 2. aste 1992 1993 = 3. aste 1994 1995 = 4. aste 1996 1997 = ei simpukoita 1998 1999 = ei riittävästi simpukoita 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Kuva 5. Liejusimpukan kuoren ruosteisuus vuosina 1975 ja 1985 sekä 1987 2013 viidellä vuosittain seurattavalla asemalla. Näyteasemalle on merkitty ns. tyyppiarvo (moodi) eli se ruosteisuuden luokka, johon useimmat simpukat kuuluivat. 3.3.2.3 KUOREN KULUNEISUUUS Liejusimpukat luokiteltiin kuoren kuluneisuuden perusteella kolmeen ryhmään: 1. aste: kuoressa ei ole havaittavissa merkkejä pinnan rikkoutumisesta tai se on vain hyvin vähäistä 2. aste: kuoren pinta vanhimmasta osasta tai paikoin muualtakin selvästi rikkonainen 3. aste: kuori syöpynyt usean neliömillimetrin alueelta, usein lähes puhki

11 Vuonna 2013 liejusimpukoissa ei juurikaan havaittu kuluneisuutta. Liejusimpukan kuoren kuluneisuus väheni selvästi 1990-luvun alussa, mutta sen jälkeen kehitys on ollut hidasta tai olematonta. Viime vuosina kuluneisuus on kasvanut, selvimmin purkualueella (31, 52) ja Säpin pohjoispuolen asemalla 80 (Kuva 6). 1975 1985 asema 31 52 13 68 80 1987 1988 = 1. aste: ei juurikaan 1989 merkkejä kuoren rikkoutumisesta 1990 1991 = 2. aste: kuoren pinta 1992 selvästi rikkonainen 1993 1994 = 3. aste: kuori syöpynyt 1995 usean neliömillimetrin alueelta 1996 1997 = ei simpukoita 1998 1999 = ei riittävästi simpukoita 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Kuva 6. Liejusimpukan kuoren kuluneisuus vuosina 1975 ja 1985 sekä 1987 2013 viidellä vuosittain seurattavalla asemalla. Näyteasemalle on merkitty ns. tyyppiarvo (moodi) eli se kuluneisuuden luokka, johon useimmat simpukat kuuluivat.

12 3.3.3. SINISIMPUKKA Sinisimpukka (Mytilus trossulus) on kovien pohjien kiviin kiinnittyvä laji, josta on ollut suppean kierroksen asemilla havaintoja vuosina 1989 Reposaaren edustan asemalla 13 ja 2004 Säpin pohjoispuolen asemalla 80. Vuonna 2013 sinisimpukoita ei havaittu. Vuonna 2011 laji esiintyi harvakseltaan Reposaaren edustan näyteasemalla 13. Tutkimusalueen sedimenttipohjat ovat vääränlaisia sinisimpukan esiintymiselle, sillä laji vaatii kovaa pohjaa ja kiinnittymisalustoja, ja sen vuoksi havaintoja sinisimpukasta ei tehdä kuin satunnaisesti. 3.3.4. HIETASIMPUKKA Hietasimpukka (Mya arenaria) on matalien hiekkapohjien harvalukuinen laji, joka on tavattu aiemmin ainoastaan vuonna 2001 purkualueen asemalta 31. Vuonna 2013 hietasimpukoita ei havaittu. Vuonna 2011 lajia havaittiin harvakseltaan purkualueen rannan läheiseltä näyteasemalta 31. Se on Leppäkosken mukaan progressiivinen 2. asteen laji (Liite 4.). 3.3.5. MONISUKASMADOT Monisukasmadoista tutkimusalueella esiintyi runsaana ekspansiivinen amerikansukasmato. Se on elinpaikkavaatimuksiltaan joustava tulokas, joka tavattiin Porin merialueelta ensimmäisen kerran vuonna 1994. Vuonna 2013 amerikansukasmato esiintyi runsaana kaikilla näyteasemilla. Reposaaren edustalla (näyteasema 13) mitattiin korkeat tiheydet jo vuosina 1999 ja 2000 (Liite 2.). Purkualueen näyteasemalla 52 amerikansukasmato on lisääntynyt vuodesta 2009 lähtien räjähdysmäisesti. Vuonna 2013 lajin tiheys näyttää tasoittuneen alueen normaalille tasolle. Harvasukasmatokannat ovat paikon taantuneet ja hävinneet amerikansukasmadon alueelle tulon ja lisääntymisen kanssa. (Liite 2.). 3.3.6. HARVASUKASMADOT Harvasukasmadoista alueella on silloin tällöin tavattu änkyrimatoja (Enchytraeidae) sekä Tubifex costatus lajia ja Limnodrilus-suvun yksilöitä. Vuonna 2013 harvasukasmatoja esiintyi kaikilla näyteasemilla. Näyteasemilla 52 ja 13 harvasukasmatoja esiintyi merkittävästi enemmän kuin aikaisempina vuosina. Asemaa 52 dominoivat Marenzelleria monisukasmadot ja harvasukasmadot yksilötiheyden ollessa muutoin alhainen (Liite 2.). 3.3.7. KILKKI Kilkki esiintyy koko tutkimusalueella. Se esiintyy yleensä runsaimmillaan ulkomerialueilla, mutta sitä tavataan vähäisempiä määriä myös matalammilta pohjilta. Leppäkosken mukaan kilkki on regressiivinen 2. asteen laji.

13 Perinteisesti kilkki on ollut runsaslukuisin uloimmilla asemilla (68 ja 80). Yleisesti kilkkikannat noudattelevat suppean kierroksen asemilla laajan tarkkailun rytmiä ja kilkkitiheydet ovat olleet suurimpia vuosina, 2000, 2005 ja 2010 (Liite 2.).Kilkkiä esiintyi vuonna 2013 harvakseltaan kolmella näyteasemalla, purkualueella (31) ja purkualueen länsipuolella (68) (Liitteet 2. ja 3.). 3.3.8. VALKOKATKA Valkokatkaa pidetään puhtaiden ja syvien vesien lajina, joka elää pääasiassa pehmeillä pohjilla. Laji vaatii kylmää vettä ja siksi se ei yleensä viihdy matalassa lämpimässä vedessä. Valkokatka on Selkämeren ulappa-alueen dominoiva laji, jolle voimakkaat kannanvaihtelut ovat tyypillisiä. Viime vuosina valkokatkojen määrä on kuitenkin pysynyt laajoilla alueilla pitkään alhaisella tasolla. Leppäkosken luokituksessa valkokatka on regressiivinen 1. asteen laji, joka selkeästi karttaa likaantumista. Vuonna 2013 valkokatkoja tavattiin harvalukuisena purkualueen ja Reposaaren edustan näyteasemilla (Liite 3.). Kokonaisuudessaan valkokatkatiheys oli alhainen. Yleensä valkokatkaa on tavattu lähinnä purkualueen länsipuolella suppean kierroksen uloimmalla ja syvimmällä (36 m) asemalla 68 (Liite 2.). 3.3.9. HIETAKATKA Hietakatka on matalien hiekkapohjien laji, joka Porin merialueella elää Itämeren levinneisyytensä äärilaidalla. Laji on aikaisemmin esiintynyt pääasiassa Preiviikinlahden edustan ja purkuputken ympäristön matalilla (< 20 m) hiesupohjilla. Kannat ovat olleet vahvimpia vuonna 1975 sekä 1980- ja 1990- lukujen vaihteessa ja vuonna 2006, jolloin hietakatka esiintyi laajalla tarkkailukierroksella 10 asemalla, joista lähes kaikki purkuputken ympäristössä. Suppean kierroksen asemilla hietakatkaa on tavattu lähinnä vain purkuputken lähimmällä hiesupohjaisella näyteasemalla 31. Näyteaseman 31 hietakatkatiheys on ollut noususuuntainen viimeisen kahden vuoden aikana. Vuonna 2010 hietakatkatiheys oli seuranta-ajan suurin, 240 yks/m 2. Vuonna 2013 lajia ei kuitenkaan alueelta havaittu. 3.3.10. LIEJUKATKA Liejukatka on matalien ja pehmeiden lieju- ja hiesupohjien laji. Se suosii suojaisia lahtia ja sietää lämmintä, mutta ei vähähappista vettä. Leppäkosken luokituksessa se on regressiivinen 2. asteen laji. Porin edustan merialueella liejukatka on aikaisemmin esiintynyt pääasiassa purkualueen matalilla hiesupohjilla sekä myös Säpin eteläpuolella ja Preiviikinlahden edustalla. Liejukatkan levinneisyys ja tiheys ovat kasvaneet 2000-luvulla, jolloin sitä on tavattu purku-putken edustalta asemalta 31 ja Säpin pohjoispuolen asemalta 80 sekä Reposaaren edustan asemalta 13. Vuonna 2011 suppean näytekierroksen yhteydessä liejukatka esiintyi harvakseltaan (3 yks/m 2 ) ainoastaan purkualueen näyteasemalla 52. Vuonna 2013 lajia ei havaittu. Tutkimusalueella lajille on ollut tyypillistä ajoittaiset kannan vaihtelut (Liite 2.).

14 3.3.11. LEVÄKATKA Litoraalivyöhykettä suosivia leväkatkoja (Gammarus spp.) tavattiin vuonna 2004 Säpin pohjoispuolen asemalla 80, jota aiemmin niitä on esiintynyt Reposaaren edustalla (as. 13) vuonna 1989. Vuonna 2013 leväkatkoja ei tutkimusalueelta tavattu. 3.3.12. JÄÄNNEMASSIAINEN Jäännemassiaista (Mysis relicta) tavataan suppean kierroksen asemilla epäsäännöllisesti. Se on jääkauden relikti ja liikkuvainen, semibentinen laji, joka esiintyy päivisin pohjalla ja öisin ylemmissä vesikerroksissa. Vuonna 2011 lajia havaittiin harvakseltaan ainoastaan purkualueen länsipuolelta asemalta 68 (12 yks/m 2 ) Vuonna 2013 havaittiin yksi jäännemassiainen Säpin pohjoispuolen näyteasemalla 80 (Liite 3.). 3.4 AIKAISEMMIN TAVATUT LAJIT Suppean kierroksen asemilla on aikaisemmin esiintynyt eräitä pohjaeläimiä, joita nyt ei tavattu. Monisukasmadoista on aiemmin tavattu syviä pohjia ja puhtaita vesiä suosiva liejusukasjalkainen (Harmothoe sarsi) (regressiivinen 1. luokan laji), joka esiintyi vuonna 1993 purkualueen länsipuolella (as. 68). Matalien pohjien suhteellisen puhtaita hiekka- ja hiesupohjia suosiva hiekkaputkimato (Pygospio elegans) esiintyi kohtalaisen runsaslukuisena Karhuluodon edustalla (as. 31) vuosina 1975, 1985, 1987 ja 1997 sekä Säpin pohjoispuolella (as. 80) vuonna 1975. Monisukamato, Polydora redeki, (progressiivinen 2. luokan laji) tavattiin purkuputken edustalla (as. 52) vuosina 1993 ja 1996. Suppean kierroksen asemilla aikaisempina tarkkailuvuosina esiintynyt merimassiainen (Mysis mixta) joka tavattiin vuonna 1991 purkualueen asemalla 52. Hietamassiainen (Neomysis integer) on litoraalilaji, joka tavattiin vuonna 2006 purkualueen asemalla 31. Kaksisiipisistä on aikaisemmin tavattu surviaissääsken toukkia Karhuluodon edustalla vuonna 1989 ja Reposaaren edustalla vuosina 1989, 1990, 1993, 1995 ja 1999. Useimmiten kyseessä ovat olleet (Chironomus) suvun lajit.

15 3.5 EKOLOGINEN LUOKKA BBI-INDEKSIN PERUSTEELLA Tutkimusalueen pohjat luokiteltiin vuonna 2013 yleisesti hyvään ekologiseen luokkaan, Purkualueen näyteasema 31 luokiteltiin jopa erinomaiseen ekologiseen luokkaan (Taulukko 2.). Porin edustan merialueen pohjat ovat olleen 2000-luvulla hyvässä ekologisessa tilassa, BBI-indeksin perusteella kuormitusvaikutuksia ei ole havaittavissa. Taulukko 2. Tutkimusalueen ekologista tilaa kuvaava rannikkovesien luokitteluindeksi BBI (Brackish water Benthic Index) vuonna 2013. Ekologisen tilan Indeksiluokat ovat E=erinomainen, H=hyvä, T=tyydyttävä, V=välttävä, Hu=huono. Sachtleben Oy Asema 31 purkualue 51 purkualue 13 Reposaaren edusta 68 purkualueen länsipuoli 80 Säpin pohjoispuoli Pohjaeläimet Pvm 29.5.2013 29.5.2013 29.5.2013 29.5.2013 29.5.2013 AB_tot 29 73 113 55 67 S 6 4 4 4 4 H' 2,237980329 1,44040825 1,381904971 1,389654949 1,501721195 H'_max 2,35 2,35 2,35 2,35 2,35 BQI_max 5,6 5,6 5,6 5,6 5,6 BQI 4,89574037 3,513999885 3,44536542 3,380473112 3,213175542 BBI Vertailuarvo 0,75 0,75 0,75 0,75 0,75 BBI 0,82 0,54 0,52 0,52 0,53 BBI-ELS 1,09 0,72 0,69 0,69 0,71 BBI Luokka E H H H H BBI-ELS Luokka E H H H H 3.6 POHJIEN TILA ERI NÄYTEASEMILLA 3.6.1. PURKUALUE 3.5.1.1 NÄYTEASEMA 31 (10 M) Purkuputken suun edustalla sijaitsevan näyteaseman pohja on hiesua. Pohjaeläimistöä dominoivat amerikansukasmato ja liejusimpukka, jotka olivat runsaslukuisia mutta pienikokoisia, minkä vuoksi pohjaeläimistön kokonaisbiomassa jäi pieneksi. Pohjaeläimistö oli 1980-luvun lopussa varsin niukkaa, mutta elpyi 1990 luvulla. Taksoniluku on tarkkailuvuosien aikana hiljalleen kohonnut vaihdellen välillä 2 8. Vuonna 2013 taksoniluku oli 6. pohjaeläimistön kokonaistiheys 83,8 yks/m 2 ) ja kokonaisbiomassa (4,6 g/m 2 ) olivat alhaiset. Vuosina 1992 2013 kokonaistiheys on vaihdellut välillä 55 800 yks/m 2. Merisukasjalkainen (Hediste diversicolor) esiintyi viime tutkimuskerralla ja vuonna 2013 näyteasemalla harvalukuisena pitkän tauon jälkeen (Liite 3.). Liejusimpukat olivat runsastuneet vuodesta 2007 alkaen muutaman niukemman vuoden jälkeen. Vuonna 2013 näyteasemalla tavattiin keskimääräinen, uusiutuva ja rakenteeltaan pienten yksilöiden populaatio (Kuva 3. ja Liite 1.). Liejusimpukan kuoren ruosteisuutta ja kuluneisuutta ei havaittu merkittävästi (Kuvat 5. ja 6.). Amerikansukasmatotiheys oli alhainen (14,5 yks/m 2 ) aiempiin vuosiin (3 63 yks/m 2 ) verrattuna. Kilkin ja valkokatkan tiheydet olivat selvästi pienempiä. Harvasukasmatoja näyteasemalta havaittiin aikaisempien vuosien tapaan jonkin verran (10,3 yks/m 2 ).

16 Purkualueen aseman 31 pohjan tila on pitkällä aikavälillä kohentunut. Ilmeniittiä ei enää tavata, pohjaeläimistö on elpynyt, taksoniluku on kohonnut ja lajisto on melko vaateliasta, vaikka ravinteikasta pohjaa ilmentävät liejusimpukka ja amerikansukasmato dominoivatkin pohjaeläimistöä vuonna 2013. Ekologinen luokka oli erinomainen vuonna 2013 (Taulukko 2.). 3.5.1.2 NÄYTEASEMA 52 (24 M) Purkualueen toisen näyteaseman pohja on myös hiesua. Asemalla esiintyi titaanioksidisakkaa viimeksi vuonna 1988 ja ilmeniittiä ja rautaa vuonna 1989, minkä jälkeen pohja on useimmiten ollut pelkkää hiesua. Vuonna 2013 taksoniluku oli 5. Tiheys (144,6 yks/m 2 ) ja biomassa (16,1 g/m 2 ) olivat alhaiset. Pohjaeläimistö koostui pääasiassa liejusimpukoista, joiden lisäksi tavattiin runsaasti amerikansukasmatoja ja harvakseltaan valkokatkoja. Alueelta havaittiin vaateliasta makkaramatoa yksi yksilö vuonna 2013. (Liite 2.). Vuonna 1987 asemalla ei tavattu lainkaan pohjaeläimiä. Sen jälkeen taksoniluku on kohonnut ja ollut viime vuosina yleensä luokkaa 4 5. Kokonaistiheys on vuosina 1992 2013 ollut luokkaa 38 225 yks/m 2 ja kokonaisbiomassa luokkaa 5 50 g/m 2. Liejusimpukkatiheys on viime vuosina ollut melko niukka, mutta pitkällä aikavälillä kanta on hieman kasvanut. Näyteaseman simpukkatiheys oli 1980-luvulla luokkaa 10 30 yks/m² ja sen jälkeen luokkaa 30 150 yks/m 2. Liejusimpukkapopulaation tila on pitkällä aikavälillä kohentunut. 2000-luvulla populaatio on yleensä ollut uusiutuva eikä simpukoiden kuorissa ole juurikaan esiintynyt ruosteisuutta. Vuonna 2013 liejusimpukkapopulaatio oli uusiutuva, ruosteisuutta oli havaittavasti (aste 2.), mutta kuluneisuutta ei juurikaan havaittu (Kuvat 3., 5. ja 6.). Amerikansukasmatotiheys pysyi pioneerivuosien 1997 ja 1999 jälkeen varsin pienenä tai sitä ei ole tavattu lainkaan, kuten 2005 ja 2007. Vuonna 2010 mitattiin havaintoaseman seurannan suurimmat amerikansukasmatotiheydet (124 yks/m 2 ). Vuonna 2013 amerikansukasmatotiheys oli 23,1 yksilöä neliömetrillä tasaantuen lähelle 90-luvun lopun ja 2000-luvun tasoja. Kilkkiä havaittiin vuosina 2010 ja 2011, mutta ei vuonna 2013. Valkokatka on esiintynyt alueella harvana kantana vuodesta 1987 lähtien (Taulukko 2. & Liite 2.). Näyteaseman 52 pohjan tila on kohentunut, vaikka kehitys on viime vuosina pysähtynyt. Pitkällä aikavälillä taksoniluku on kohonnut, pohjaeläimistö on elpynyt. Liejusimpukkapopulaatioiden tila on ollut muutaman viime vuotena epävakaa, vaikka tiheys onkin pysytellyt aikaisempien vuosien tasolla. 3.7 REPOSAAREN EDUSTA 3.7.1. NÄYTEASEMA 13 (29 M) Näyteaseman pohja on hiesuliejua, syvemmältä mustaa liejua. Pohjaeläimistön taksoniluku oli 5. Pohjaeläimistön suuri tiheys (335 yks/m 2 ) koostui pääasiassa pienikokoisista amerikansukasmadoista ja liejusimpukoista. Näyteaseman biomassa koostui suurimmaksi osaksi liejusimpukoista. Muita asemalla tavattuja pohjaeläimiä olivat makkaramato, harvasukasmadot ja valkokatka (Liite 3.).

17 Tarkkailuvuosien aikana taksoniluku on hieman kohonnut vaihdellen välillä 2 8. Pohjaeläimistön kokonaistiheys oli suurimmillaan vuonna 1999 (880 yks/m 2 ), jolloin asemalla tavattiin amerikansukasmatoja selvästi enemmän (795 yks/m 2 ) kuin nyt. Liejusimpukoiden runsautta pitkälti seuraava kokonaisbiomassa on yleensä ollut 5 25 g/m 2, vuonna 2013 se oli kohtalainen, 24,1 g/m 2. Liejusimpukkatiheys oli suurimmillaan vuonna 1987 ja on sen jälkeen yleensä vaihdellut välillä 5 197 yks/m 2. Vuonna 2013 liejusimpukkatiheys oli suuri, 153,1 yks/m 2. Liejusimpukkapopulaatio oli vuonna 2013 uusiutuva (Kuva 3.). Tällä asemalla tavattiin vielä 2000-luvun alussa ruosteisuudeltaan 3. asteen simpukoita. Vuoteen 2009 ruosteisuutta on ollut vähemmän, mutta seurannan kahtena viime vuotena ruosteisuus on selvästi lisääntynyt. Vuonna 2013 liejusimpukan kuorien ruosteisuus oli melko vähäistä (Kuva 5.). Sen sijaan liejusimpukan kuoren kuluneisuudesta ei juuri ollut merkkejä vuonna 2011 eikä myöskään 2013 (Kuva 6.). Makkaramato on esiintynyt asemalla kuutena viime vuotena. Vuonna 2013 makkaramatoja havaittiin 8,7 yksilöä neliömetriä kohden. Kilkin esiintyminen asemalla vaihtelee vuosittain, vuonna 2013 lajia ei havaittu. Pohjan tila on nyt vaateliaampien pohjaeläinlajien esiintymisen perusteella parempi kuin 1990-luvulla. Liejukatka ei ole esiintynyt alueella neljänä viime vuotena (Liite 2.). 3.8 PURKUALUEEN LÄNSIPUOLI 3.8.1. NÄYTEASEMA 68 (36 M) Näyteaseman pohja on hiesua ja liejua. Vuosina 1988 1991 aseman pohjalla havaittiin sulfidiliejua ja rautaa. Vuonna 2013 pohjaeläimistön taksoniluku oli 5. Tiheys (187,9 yks/m 2 ) ja biomassa (3,05 g/ m 2 ) olivat aikaisempia vuosia alhaisemmat. Pohjaeläimistön kokonaistiheys on vaihdellut lähinnä valkokatkakantojen ja kokonaisbiomassa puolestaan liejusimpukkakantojen mukaan. Vuonna 2013 ei havaittu valkokatkoja. Vielä vuonna 2012 kannan koko oli huomattava (Liite 2.). Valkokatkakannan koko on noudattanut 7 8 vuoden rytmiä. Kanta on ollut pienimmillään vuosina 1985, 1992, 2000 ja 2007 luokkaa 30 70 yks/m². Liejusimpukkapopulaatio on ollut melko vakaa ja vuodesta 1992 lähtien lähes aina uusiutuva tiheyden vaihdellessa yleensä välillä 25 250 yks/m² (Kuva 3.). Ruosteisuus on pitkällä aikavälillä vähentynyt (Kuva 5.). vuonna 2013 populaatio oli uusiutuva koko tutkimusalueella, mutta simpukan kuoren ruosteisuutta havaittiin huomattavasti. Liejusimpukoiden kuorissa ei ollut merkkejä kuoren kuluneisuudesta vuonna 2013, vaikka aikaisempina vuosina kuluneisuutta on havaittu paikoin vielä merkittävästi (Kuva 6.). Amerikansukasmato on esiintynyt asemalla harvalukuisena säännöllisesti vuodesta 2001 lähtien. 2006 vuodesta lähtien amerikansukasmatokanta on ollut selvästi kasvava koostuen pääasiassa pienistä yksilöistä. Vuodesta 2009 alkaen amerikansukasmatokannan tiheydessä on tapahtunut suuri kasvu. Vuonna 2011 kannan tiheys oli seuranta-ajan suurin (Liite 2.). Vuonna 2013 amerikansukasmatokanta oli 106 yks/m²). Kilkkiä ei ole tavattu kolmena aikaisempana vuotena ollenkaan (Liite 2.). Vuonna 2013 kilkkiä havaittiin taas tiheyden ollessa alhainen 9 yks/m². Makkaramato esiintyi asemalla melko säännöllisesti vuosina 1988 1996 ja kuuden vuoden tauon jälkeen taas vuosina 2003, 2006, 2008, 2010 ja 2011. Vuonna 2013 makkaramatoja havaittiin lajin esiintyvyyteen nähden paljon, 29 yks/m 2.

18 Näyteaseman pohjan tila vaikuttaa vakaalta, mutta amerikansukasmadon äkillinen runsastuminen voi vaikuttaa tulevaisuudessa haitallisesti alueen pohjaeläinyhteisön rakenteeseen. Toisaalta herkkä makkaramato näyttäisi olevan runsastumassa näyteaseman pohjassa (Liite 2.). 3.9 SÄPIN POHJOISPUOLI 3.9.1. NÄYTEASEMA 80 (26 M) Näyteaseman pohja on pinnasta hiesua ja alta savea. Rautaa pohjasedimentissä on havaittu harvoin. Vuonna 2013 pohjaeläimistön taksoniluku oli 4, mikä on keskiarvoa alhaisempi. Tiheys (194 yks/m 2 ) ja biomassa (6 g/m 2 ) olivat alhaiset. Pohjaeläimistön yksilömäärä ja biomassa koostui suurimmaksi liejusimpukoista (Liite 2 & Liite 3.). Muut lajit olivat amerikansukasmato, harvasukasmadot ja jäännemassiainen. Kilkkejä ei havaittu. Harvana ja epäsäännöllisesti esiintyvää leväkatkaa ei havaittu vuonna 2013. Liejukatka on esiintynyt asemalla 2000-luvulla useana vuotena. Lajia ei tavattu vuonna 2013 (Liite 2. & Liite 3.). Taksoniluku on pitkällä aikavälillä kohonnut vaihdellen välillä, mutta vaihtelu on ollut kuitenkin suurta (2 10), vuonna 2013 taksoniluku oli 4. Tutkimusaseman pohjaeläintiheys kostuu pääasiassa amerikansukasmadoista ja liejusimpukoista. Biomassa on liejusimpukkatiheyden kasvun myötä kohonnut. Vuonna 2013 tiheys oli kohtalainen (194 yks/m²) ja biomassa alhainen (6 g/m²). Liejusimpukkatiheys on pitkällä aikavälillä kasvanut ja populaation tila on yleisesti kohentunut. Vuonna 2013 populaatio oli uusiutuva (Kuva 3.). Kuoren kuluneisuusaste on ollut aikaisemmin huomattavaa, mutta vuonna 2013 liejusimpukat olivat hyväkuntoisia (Kuva 6.). Näyteaseman pohjan tila vaikuttaa melko vakaalta, joskin amerikansukasmatokanta on ollut rajussa kasvussa viimeisen neljän vuoden aikana (Liite 2). 4. PÄÄTELMÄT JA YHTEENVETO Tehtaan rikkihappo- ja rautakuormituksen loputtua vuonna 1998 vedenlaatu on selvästi parantunut. Pohjan laadussa on tapahtunut selvää paranemista, mikä näkyy sekä herkkien pohjaeläinlajien palautumisena alueelle että pohjaeläinyhteisön monipuolistumisena. Lisäksi alueen pohjan tekstuuri on muuttunut aikaisemmasta niin, että titaanioksidisakkaa ja ilmeniittiä ei enää juurikaan esiinny. Pohjasedimentti on kuitenkin vielä paikoin ruosteenpunaista purkuputken ympäristössä. Vuonna 2013 liejusimpukkapopulaatiot olivat uusiutuvia koko tutkimusalueella, kuoren ruosteisuus oli aikaisempien tutkimuskertojen tasoa. Kuoren kuluneisuutta ei havaittu lainkaan tai kuluneisuus oli erittäin vähäistä. Pohjat ovat pohjaeläinyhteisön perusteella vakaassa tilassa ja tutkimusalueen ekologinen luokka on hyvä, paikoin jopa erinomainen. Eroa kuormitusalueen ja vertailualueiden pohjan laatujen välillä ei ole, joten suoria kuormituksen vaikutuksia Porin edustan pohjaeläimistöön ei ole osoitettavissa. Vaihtelut Porin edustan merialueen pohjaeläimistössä selittyvät pitkälti normaalilla luontaisella vaihtelulla, sillä alueen pohjat ovat tekstuuriltaan vaihtelevia ja alueella on merivirtauksia..

19 KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY Laatinut: FM, hydrobiologi Jussi Iso-Tuisku Hyväksynyt: osastonjohtaja Olli Piiroinen JAKELU Jakelu postitse Sachtleben Pigments Oy/Katariina Heikkilä Porin kaupunki, ympäristövirasto Satakunnan ympäristöntutkimuskeskus/reposaari Satakunnan kalatalouskeskus Lounais-Suomen aluehallintovirasto Maa- ja metsätalousministeriö/kala- ja riistaosasto Suomen ympäristökeskus, Kirjasto Tampereen kaupungin kirjasto/pirkanmaan maakuntakirjasto Porin kaupungin kirjasto/satakunnan maakuntakirjasto Helsingin yliopiston kirjasto/vapaakappaletoimisto 6 kpl Varsinais-Suomen ELY-keskus/Kirjaamo Varsinais-Suomen ELY-keskus/Heli Perttula Varsinais-Suomen ELY-keskus/Asko Sydänoja Jakelu sähköpostitse Varsinais-Suomen ELY-keskus/ asko.sydanoja@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/ heli.perttula@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/ kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi

20 VIITTEET Häkkilä, K., Hiltunen, P. ja Mölsä, H. 1978: Vuorikemian titaanioksiditehtaiden jätevesien vaikutuksista Porin edustan merialueen pohjaeläimistöön. Vesihallituksen tiedostus nro 144. 1-132 s. Iso-Tuisku, J 2012.: Kemira Pigments Oy. Porin edustan merialueen pohjaeläimistö vuonna 2011. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 654. Iso-Tuisku, J 2013.: Kemira Pigments Oy. Porin edustan merialueen pohjaeläimistö vuonna 2012. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 687. Kantola, L., Koskenniemi, E., Paavola, R. ja Heikkinen, M. 2001: Ohjeita järvien ja jokien pohjaeläimistöseurannan näytteenottoon ja raportointiin. Ympäristöopas 87. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu. 30 s. + liitteet. Leppäkoski, E. 1975: Assesment of degree of pollution on the basis of macrozoobenthos in marine and brackish-water environnments. Acta Academiae Åboensis, Ser. B, Vol. 35 nr 2. 90 s. + liite. Mäkelä, A. ym. 1992: Vesitutkimusten näytteenottomenetelmät. VYH julk. sarja B 10, 69 s. +liitteet. Perälä, H. 2011: Kokemäenjoen ja Porin edustan merialueen yhteistarkkailu vuonna 2011. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 681, +liitteet. Alajoki, H. 2014: Kokemäenjoen ja Porin edustan merialueen yhteistarkkailu vuosina 2011 ja 2013. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Julkaisu nro 705, +liitteet. SFS 5076 1989: Vesitutkimukset. Pohjaeläinnäytteenotto Ekman-noutimella pehmeiltä pohjilta. - Suomen standardoimisliitto SFS ry., 7 s.

21 LIITE 1. Porin edustan liejusimpukoiden näyteasemakohtaiset kokojakaumat vuonna 2013. 5 n=13 liejusimpukoiden kokojakauma 2013, näyteasema 31 4 3 yksilömäärä 2 1 0 11 n=24 liejusimpukoiden kokojakauma 2013, näyteasema 52 10 9 8 7 yksilömäärä 6 5 4 3 2 1 0

22 17 16 15 14 13 12 11 10 n=54 liejusimpukoiden kokojakauma 2013, näyteasema 13 yksilömäärä 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 4 n=9 liejusimpukoiden kokojakauma 2013, näyteasema 68 3 yksilömäärä 2 1 0

23 12 n=29 liejusimpukoiden kokojakauma 2013, näyteasema 80 11 10 9 8 yksilömäärä 7 6 5 4 3 2 1 0

24 LIITE 2. Pohjaeläinkantojen vaihtelu (yks/m 2 ) Porin edustan merialueen viidellä näyteasemalla vuosina 1987 2013. yks/m 2 Näyteasema 31 10 m 1000 900 800 700 liejusimpukka amerikansukasmato harvasukasmadot valkokatka hietakatka 600 500 400 300 200 100 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 yks/m 2 Näyteasema 31 10 m 100 90 80 jäännemassiainen kilkki liejukatka 70 60 50 40 30 20 10 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

25 yks/m 2 Näyteasema 52 24 m 1000 900 liejusimpukka valkokatka 800 700 600 500 400 300 200 100 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 yks/m 2 Näyteasema 52 24 m 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 makkaramato amerikansukasmato harvasukasmadot jäännemassiainen kilkki 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

26 yks/m 2 Näyteasema 13 29 m 1000 900 800 700 liejusimpukka amerikansukasmato harvasukasmadot valkokatka 600 500 400 300 200 100 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 yks/m 2 Näyteasema 13 29 m 100 90 80 makkaramato kilkki liejukatka 70 60 50 40 30 20 10 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

27 yks/m 2 Näyteasema 68 36 m 2000 1900 1800 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 liejusimpukka valkokatka 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 yks/m 2 Näyteasema 68 36 m 400 350 300 makkaramato amerikansukasmato harvasukasmadot jäännemassiainen kilkki 250 200 150 100 50 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

28 yks/m 2 Näyteasema 80 26 m 700 600 500 liejusimpukka harvasukasmadot valkokatka liejukatka 400 300 200 100 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 yks/m 2 Näyteasema 80 26 m 400 350 300 250 makkaramato amerikansukasmato harvasukasmadot jäännemassiainen kilkki 940 200 150 100 50 0 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

29 LIITE 3. Liitetaulukot. Porin edustan merialueen pohjaeläimistön näyteasemakohtaiset tiheydet (yks/m²) ja biomassat (g/m²) sekä taksoniluvut vuonan 2013. KVANTITATIIVISET TULOKSET Osa-alue Yksilömäärä Paikan nimi Kunta Pori Vesistöalue 96.31 Ympäristötyyppi meri sisäs Paikan tyyppi profundaali Kasvillisuustyyppi ei kasvillisuutta Pohjatyyppi pehmeä pohja Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Kvantitatiivinen Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin VanVeen Noutimen pinta-ala [cm2] Pöyhintäaika [s] Pöyhintämatka [m] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä purkualue Reposaaren edusta purkualueen länsipuoli säpin pohjoispuoli 31 52 13 68 ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 10 VanVeen 1153 0,5 3 Pori 96.31 meri ulkos profundaali profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 24 VanVeen 1153 Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet yks Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji 1 2 3 yks yks/m² yks/m² 1 2 3 yks yks/m² yks/m² 1 2 3 yks yks/m² yks/m² 1 2 3 yks yks/m² yks/m² 1 2 3 yks yks/m² yks/m² PRIAPULA Halicryptus spinulosus 1 1 2 2,89 5,01 2 1 3 2,6 8,67 8,67 2 5 3 10 15,4 28,91 13,25 ANNELIDA POLYCHAETA Hediste diversicolor 2 1 3 10,3 8,67 8,67 Marenzelleria 1 3 1 5 17,2 14,46 10,01 4 2 2 8 16 23,13 10,01 20 16 15 51 44 147,44 22,95 15 12 10 37 56,9 106,97 21,83 19 7 2 28 41,8 80,95 75,78 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA 1 2 3 10,3 8,67 8,67 8 2 2 12 24 34,69 30,04 2 2 3 7 6 20,24 5,01 3 1 2 6 9,2 17,35 8,67 1 2 5 8 11,9 23,13 18,05 MOLLUSCA BIVALVIA Macoma baltica 5 4 4 13 44,8 37,58 5,01 20 2 2 24 48 69,38 90,13 15 22 16 53 45,7 153,22 32,84 4 3 2 9 13,8 26,02 8,67 19 8 3 30 44,8 86,73 70,99 ARTHROPODA CRUSTACEA Mysis relicta 1 1 1,5 2,89 5,01 Saduria entomon 1 1 1 3 10,3 8,67 0 3 3 4,6 8,67 15,02 Monoporeia affinis 1 1 2 6,9 5,78 5,01 2 2 1 5 10 14,46 5,01 1 1 2 1,7 5,78 5,01 Summa 8 11 10 29 100 83,84 13,25 35 8 7 50 100 144,55 137,77 37 43 36 116 100 335,36 32,84 24 24 17 65 100 187,92 35,05 39 18 10 67 100 193,7 129,9 Lajiluku (kehitysvaiheet omina lajeina) 6 5 5 5 4 0,5 3 Pori 96.31 meri ulkos Pori 96.32 avomeri profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 29 VanVeen 1153 0,5 0,5 0,5 3 3 3 Näytteet yks Luvia 96.31 meri ulkos profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 36 VanVeen 1153 Näytteet yks 80 29.5.2013 26 1153

30 KVANTITATIIVISET TULOKSET Osa-alue Märkäpaino Paikan nimi Kunta Pori Vesistöalue 96.31 Ympäristötyyppi meri sisäs Paikan tyyppi profundaali Kasvillisuustyyppi ei kasvillisuutta Pohjatyyppi pehmeä pohja Näytteenottoaika Kvantitatiivisyys Kvantitatiivinen Näytteenoton syvyysväli [m] Näytteenotin VanVeen Noutimen pinta-ala [cm2] Pöyhintäaika [s] Pöyhintämatka [m] Seulakoko [mm] Näytteiden lukumäärä purkualue Reposaaren edusta purkualueen länsipuoli säpin pohjoispuoli 31 52 13 68 Pori 96.31 meri ulkos profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 10 VanVeen 1153 profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 24 VanVeen 1153 profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 29 VanVeen 1153 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 3 3 3 3 3 Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Näytteet g WW Summa %-osuus Keskiarvo Keskihajonta Ryhmä ja laji 1 2 3 g WW g WW/m² g WW/m² 1 2 3 g WW g WW/m² g WW/m² 1 2 3 g WW g WW/m² g WW/m² 1 2 3 g WW g WW/m² g WW/m² 1 2 3 g WW g WW/m² g WW/m² PRIAPULA PRIAPULA 0,001 0,001 0 0,002 0,004 0,053 0,019 0,072 0,9 0,208 0,232 0,033 0,017 0,008 0,058 5,5 0,167 0,109 ANNELIDA POLYCHAETA POLYCHAETA 0 0,052 0,001 0,053 3,3 0,154 0,254 0,005 0,002 0,004 0,01 0,2 0,029 0,014 0,12 0,103 0,084 0,306 3,7 0,884 0,156 0,072 0,06 0,032 0,164 15,5 0,473 0,177 0,086 0,031 0,001 0,119 6 0,343 0,372 OLIGOCHAETA OLIGOCHAETA 0 0,001 0,001 0,1 0,003 0,002 0,006 0,001 0,001 0,008 0,1 0,022 0,028 0,003 0,002 0,005 0,01 0,1 0,029 0,014 0,002 0,006 0,005 0,013 1,2 0,036 0,018 0 0 0,001 0,002 0,1 0,005 0,006 MOLLUSCA BIVALVIA BIVALVIA 0,091 1,274 0,145 1,51 94,6 4,366 5,791 5,487 0,007 0,03 5,524 99,4 15,969 27,384 4,1 2,567 1,27 7,937 95,2 22,945 12,288 0,04 0,025 0,048 0,113 10,7 0,328 0,1 1,168 0,688 0,01 1,865 93,9 5,391 5,047 ARTHROPODA CRUSTACEA CRUSTACEA 0 0 0,001 0 0,001 0,002 0,007 0,007 0,001 0,016 0,3 0,045 0,03 0,007 0,004 0,01 0,1 0,03 0,028 0,002 0,002 0,1 0,005 0,009 ISOPODA 0,001 0,028 0,002 0,031 1,9 0,09 0,132 0,709 0,709 67,1 2,049 3,549 Summa 0,093 1,354 0,149 1,596 100 4,613 6,177 5,506 0,017 0,035 5,558 100 16,068 27,441 4,223 2,731 1,381 8,335 100 24,096 12,328 0,146 0,816 0,093 1,056 100 3,053 3,495 1,254 0,721 0,012 1,987 100 5,744 5,402 Lajiluku (kehitysvaiheet omina lajeina) 5 5 5 5 4 Pori 96.31 meri ulkos Pori 96.32 avomeri Luvia 96.31 meri ulkos profundaali ei kasvillisuutta pehmeä pohja 29.5.2013 Kvantitatiivinen 36 VanVeen 1153 80 29.5.2013 26 1153

31 Näyteasemakohtaiset taksoniluvut (1975 2013) ja biomassat (1987 2013) Porin edustan viidellä näyteasemalla. g/m² Tutkimusalueen pohjaeläinbiomassat 1987-2013 250 200 150 100 31 52 13 68 80 50 0 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987

32 LIITE 4. Raportissa vuonna 2013 käytetyt parametrityökalut ja indeksit. BBI -indeksi (Brackish water Benthic Index) on kehitetty kuvaamaan erityisesti rannikon pehmeiden pohjien tilaa. Indeksin oletuksena on, että lajien monimuotoisuus pienenee ympäristöstressin kasvaessa. Indeksi on sovitettu Itämeren olosuhteisiin, siinä otetaan huomioon Itämeren luonnostaan alhainen pohjaeläin-diversiteetti ja syvyyden vaikutus lajistoon. Aineistosta laskettiin pohjaeläinyhteisön monimuotoisuutta kuvaava Shannon & diversiteetti-indeksi (H'): S H' = - p i ln p i i = 1 Leppäkosken (1975) tekemä luokittelu ja lajilista pohjaeläinten suhteesta likaantumiseen. Wienerin missä S on lajimäärä ja p i on lajin i yksilömäärän osuus kokonaisyksilömäärästä. Indeksi huomioi sekä lajimäärän että runsausjakauman.