TOIMENPIDE 2002 Politiikka ja filosofia Maanpetturit Ylä-Savossa Ehdolla eduskuntaan Satu Sormusten Herra Lesbofeminismiä HYYssä? Valtamedian Nato-viikko Paperinukke Sitvas 20 vuotta Avaruusseikkailu 2054 Mitä on vasemmistolaisuus? En tam revolution Palestiina Reilu kahvi Porvari! Jippii! 20 TOIMENPIDE 2002 kulttuuria politiikkaa sitä sun tätä ja vielä blaa blaa blaa blaa poppia lisäksi kaikkea sitä sun tätä ja vielä SITOUTUMATON VASEMMISTO blaa blaa blaa OBUNDEN blaa VÄNSTER muutakin INDEPENDENT kulttuurialeft lisäksi kaikkea 1
Arvokas hörhöily ihanat idealistit H ipit, vasemmisto- hörhöt, kiihkoilijat idealistit. Monet ovat nimitykset ja käsitykset. Tutkija toisensa jälkeen julistaa kuinka politiikka ei kiinnosta nuoria, kuinka kansa ei jaksa välittää. Demokratia ei toteudu, kun suuri osa ihmisistä nostaa kätensä pystyyn ja jättää vaikutusmahdollisuutensa käyttämättä. Äänestäminen ja palamentaarinen vaikuttaminen ovat tapa ilmaista mielipiteensä. Onneksi eivät kuitenkaan ainoa. Hipit, vasemmistohörhöt, kiihkoilijat idealistit. Halventaviksi tarkoitettuja nimityksiä. Miksi onkin niin, että vaikuttaminen on ylvästä ja arvostettua vasta kun se tehdään valtion sille määräämissä tiloissa ja sen suunnittelemien kaavojen mukaan? Miksi halu muokata tulevaisuuden yhteiskuntaa nähdään idealismina tai hörhöilynä jos käyntikortissa ei lue kansanedustaja? Miksi ajatellaan, että vastustamme kaikkea? Me olemme monien asioitten puolesta. Sitoutumaton Vasemmisto on sitä mitä nimi antaa ymmärtää. Emme käy käsikynkkää puolueitten kanssa. Haluamme vaikuttaa koneiston ulkopuolella, siellä ruo - honjuurissa. Osoitamme mieltä, otamme kantaa, järjestämme tapahtumia aatteitteemme ajamiseksi. Uskomme kansanvaltaan ja tasa-arvoon, puolustamme vähäosaisia ja suojelemme ympäristöä. Ajattelemme maailmanlaajuisesti. Suunnittelemme vallankumousta melkein tosissamme. Hipit, vasemmistohörhöt, kiihkoilijat idealistit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Politiikan tarkoitus on herättää keskustelua yhteiskunnallisista vaihtoehdoista. Kun parlamentaarinen politiikka on muuttunut yhden totuuden politiikaksi, kun on pakko leikata ja pakko priorisoida, olemme me se joukko, joka nostaa vaihtoehdot keskusteluun. Ilman tuota keskustelua ei synny uutta eikä parempaa. Hipit, vasemmistohörhöt, kiihkoilijat idealistit. Meitä tavitaan! Elina Kervinen TOIMENPIDE 2002 2 Pääkirjoitus 3 Puheenjohtajan palsta 4 Porvari! Jippii! 8 Hyvä paha ylioppilaskunta 9 En tam revolution 10 Politiikka ja filosofia erottamattomat? 11 Maanpetturit Ylä-Savossa 12 Ehdolla 15 Onneksi olkoon opintotuki ja korkeakoulujärjestelmä 16 Boacon kullan kimallus 19 Kaksikymmentä vuotta sitoutumatonta vasemmistoa 22 Tervetuloa kollektiiviseen traumaan 25 Lesbofeminismiä HYYssä? 26 Valtamedian Nato-viikko 28 Mitä on vasemmistolaisuus? 29 Runot 30 Kanadansahat 33 Homo-parlamentaricus paperinukke 34 Silppuri 35 Avaruusseikkailu 2054 36 Sormusten Herran todellinen fantasia 38 Lyhennelmä 39 Satu TOIMENPIDE 2002 Päätoimittaja: Elina Kervinen Toimituskunta: Perttu Iso-Markku Antti Kajas Anna Kervinen Elias Krohn Jan Liesaho Esa Mäkinen Aija Salo Jani Saxell Riikka Taavetti Laura Tuominen Jenni Uljas Risto Widenius Ulkoasu: Essi Rajamäki Paino: Tummavuori 2002
Toverit! (ja kyllä, tämä on mitä värittynein termi!) Tommy Lindgren S itvas julkaisee Toimenpide-lehteä, joka on laadukas ja monipuolinen vasemmistolainen mielipidejulkaisu; vallankumouksen virallinen äänenkannattaja. Kuten näkyy. Syksy koittaa, lehdet punertuvat. On uusien haasteiden aika. Tulevaisuuteen tähyillessä on hyvä myös tehdä tilinpäätöstä menneestä. (hei ihan oikeesti hei ) Muutosesityksiä saa toki esitää. Eri asia otetaanko niitä huomioon. (tautofoniaa, toim.huom) Näin se meni: Kaikki halukkaat ja tehokkaat tai vaihtoehtoisesti tarpeeksi hullut otetaan mukaan. Tunnistivat ittensä. Lööppiainesta. Hallitukseen haluaa enemmän ihmisiä kuin laki sallii. Silleen kuitenkin hyvä, että kaikki ymmärsivät mikä on tärkeää. Keväällä olisi tarkoitus edistää jäsentemme joutumista erilaisiin trendikkäisiin, popularistisiin ja seksi - pai notteisiin tilanteisiin. Syksyllä kans? Kaikennäköstä tässä on kyllä joutunut miettimään sanoivat radiossa, että yhtiön uusin hanke on geenimaissi, josta valmistetut maissihiutaleet eivät muutu mössöksi vaikka lilluvat maidossa! Kuvitelkaa tätä autuutta! SUKUKANSAT!!!! MIKSI SIIS SUKUKANSAT?!!? EN VOI HYVÄKSYÄ TÄTÄ!!! sukukansat on Esan nakki Kokouksia on kyllä pidetty käsittämättömissä määrin, mutta no, ei siin sit hittoikaan (mikä on aivan hyvin sanottu), ainahan kokouksen pitäminen ilahduttaa sydäntä. Sekin. Kertokaa silti jatkossa mitä muuta toivotte järjestöltä, minulta, marxismileninismiltä ja ensi kesältä. Muitakin toiveita saa esittää. Ei silti kannata liioitella: kai se on niin, ettemme koskaan pääse Tamperetta kauemmas. Yhdestä ei kuitenkaan lipsuta: Järjestömme henkinen valmistautuminen on syytä aloittaa ajoissa mutta henkinen kypsyminen unohtaa. Toverit! Puput! Olen niin onnellinen! Anna* Kervinen p.s. Kuluneen kalenterivuoden aikana Sitoutumaton vasemmisto on myös osallistunut edustajistovaaleihin histo riansa laajimmalla listalla ja saavuttanut veretseisauttavan vaalivoiton; vaikuttanut HYY:n hallituksessa; perustanut ja lakkauttanut stalin-listan; uudistanut toimintakulttuuriaan; edistänyt rosoista kaupunkikulttuuria; osoittanut montaa mieltään ja suunnitellut vallankumousta edelleen. Lainaukset ovat puheenjohtajan suusta sähköpostilistalle pompanneita sammakkoja ja katkelmia järjestön toimintasuunnitelmasta.
Mennäänkö niinkin proosalliseen paikkaan kuin asemarvintolaan, jalkaansa lenkkava Sirpa Pietikäinen kysyy. Kansanedustajan harvinainen lomapäivä on kulunut autotallin ovia maalatessa, ja samalla varvaskin on löytänyt tiensä johonkin kulmaan. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole selvittää kansanedustaja Pietikäisen (kok.) lomasuunnitelmia tai puida menneisyyttä. Vuonna 1982 hän pääsi eduskuntaan, vain 24 vuoden ikäisenä. Opinnotkin Helsingin kauppakorkeassa olivat vielä kesken. Nuori, kaunis, menestyvä nainen, jonka lehdistö heti tuomitsi nuoreksi, kauniiksi ja menestyväksi. Tämän kaikki tietävät. Nyt selvitetään vastaus kysymykseen, joka hämyisten kapakoiden nurkissa aamuyön tuskallisimpina hetkinä nousee opiskelevan vasemmiston keskusteluun. Ei vain Kokoomuksen sisällä, vaan verrattuna poliitikkoihin yleensä Sirpa Pietikäinen niinsanotusti heittää tiukkaa läppää. Miksi ihmeessä kokoomuslainen kansanedustaja on se, joka puolustaa ympäristöä, kantaa huolta terveydenhuollosta ja kannattaa kansainvälistä valuutansiirtoveroa. Minä olen 60-luvun jälkimaininki-ihminen. Politiikan taju syntyi minulle hyvin nuorena jostain Vanhan valtauksesta tai Vietnamin sodan vastustamisesta. Silloin syntyi myös oivallus, että monista 4 Sitoutumaton vasemmisto
Teksti ja kuvat: Esa Mäkinen PORVARI! Jippii! Kokoomuksen kansanedustaja Sirpa Pietikäinen on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen puheenjohtaja, kannattaa kansainvälistä pääomaveroa ja on innokas ympäristönsuojelija. Toimenpide yrittää selvittää miksi. asioista voidaan olla samaa mieltä, mutta tavat ratkaista asioita ovat erilaisia. Pietikäiselle valinnan vasemmiston ja oikeiston välillä on ratkaissut usko moniarvoisuuteen. Popperin kirjoituksista innostuneelle nuorelle kommunistien 70-luvun kohkaaminen oli punainen vaate. Hän kertoo Kokoomuksessa viehättäneen usko yksilöön ja yksilönvapauteen vastakohtana marxilaiselle systeemiajattelulle. Olen valinnut Kokoo - muksen, en puolustaakseni jotain olemassaolevaa tai mitä omistan, vaan käyttääkseni politiikkaa työkaluna ratkoessani asioita, jotka koen tärkeäksi. Toisena ajanhetkenä olisin voinut tehdä jotain muuta kuin tulla politiikkaan. Jos ajattelee 90-lukua, niin kansalaisyhteiskunta olisi todennäköisesti vienyt minun mielenkiintoni. Ohi kulkevat tavarajunat ja kuulutukset tyhjään asemaravintolaan uhkaavat peittää Pietikäisen äänen alleen. Kokoomuksen ensimmäisessä ohjelmassa sanotaan, että on taisteltava vähäväkisen kansanosan etujen parantamiseksi uhrauksia pelkäämättä. Minulle erityisen läheistä Kokoomuksessa on se, että se korostaa osallisuutta, vastuullisen yksilöllisyyden piirre. Sitten on tämä ekososiaalinen markkinatalous, johon minä uskon ja johon Kokoomus ohjelmissaan uskoo. Se sisältää sekä sosiaalisen vastuun että vastuun ympäristöstä. Ajatuksena on, että ympäristön pilaamisen pitää olla kalliimpaa, ja taloudellisten toimijoiden pitää maksaa sekä sosiaaliset- että ympäristökustannukset. En edes ehdi aloittaa omia epäilyksiäni juhlapuheista tai ohjelmien ja käytännön välisestä ristiriidasta. Pietikäinen on askeleen edellä. Mutta ihmiset tekevät puolueen, Kokoomus on ihmistensä näköinen. Kokoomuksessa on aina ollut kolme kilpailevaa suuntausta. Sosiaalireformistit, uusliberalistit ja konservatiivit muodostavat välillä hyvinkin eripuraisen seurakunnan. 30-luvun IKL:laisen konservatismin ja 70-luvun sosiaalireformismin kautta on siirrytty nykyiseen markkinaliberalismiin. Kun Neuvostoliitto kaatui, alkoi yleinen oikeistolaistumiskehitys. On tullut eräänlainen kermakakkuajattelu: tämä on hyvää, tätä lisää ja me voitettiin. Hirveän pitkään jatkui se sosialismin kaatumisella riekkuminen, joka on muuallakin kuin Suomessa aiheuttanut oikeistolaistumiskierteen.tätä lisää, vielä oikeistolaisempaa, vielä enemmän markkinauskoa, vielä enemmän kunnille valtaa, vielä vähemmän yhteiskuntaa, vielä enemmän yksilöille päätäntävaltaa. Kuitenkaan samalla reseptillä kaikkea lisää ei tarkoita että siitä tulee parempaa. Siinä rupeaa heikomman suoja kärsimään. Se on kansainvälisessä järjestelmässä isoin poliittinen ongelma, ja sen pitäisi olla myös vastuulliselle porvaristolle iso kysymys. Tässä vaiheessa on viimeistään selvää että Pietikäinen on puolueessaan pahasti oppositiossa. Kapitalismi, minulle, on samanlainen keskitetty järjestelmä kuin kommunismin jotkut muodot. Valta vain keskittyy toisiin käsiin, mutta se keskittyy. Ja sen takia porvariston iso missio minulle olisi markkinatalouden puolustaminen. Sitä puolustettiin Vastustaen mummo osoitti 5
aina heiluneet maltillisen kokoomuslaisuuden ja oikeistolaisuuden välimaastossa. Aina kun ollaan oltu oikeistolaisia, tehty IKL-seikkailuja, niin meillä on mennyt huonosti. Aina sieltä on tultu myös takaisin. kunniakkaasti suunnitelmataloutta vastaan, niin miksei myös kapitalismia vastaan. Tuntuu siltä että meillä käytännön valtavirtapolitiikka huomaamatta lipsahti markkinatalouden puolustamisesta kapitalismin ihannointiin. Toisissa lehdissä Pietikäinen on sanonut olleensa seitsemän vuotta paitsiossa. Pesti nuorena ympäristöministerinä päättyi äkisti vuoden 1995 eduskuntavaaleihin. Hän sanoo, ettei paluu takaisin kansanedustajaksi ollut yllätys. Ympäristöministerinä tein ympäristöasioita käytännössä. On hirveän helppo kirjoittaa, että kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, mutta paljon vaikeampaa, kun joutuu myös tekemään niitä päätöksiä. Olin ensimmäinen porvari ympäristöministerinä ja jouduin käytännössä puolustamaan muun muassa rantojen suojelua. Se oli monelle kokoomuslaiselle liikaa ja se oli myös arvattava jännite. Myös henkilönä ja innokkaana vaikuttajana vaikutusmahdollisuuksien pieneneminen ja uraputken tyssääminen mahtoi kismittää. Turhautti joskus, mutta jos kaikki tekisivät sellaista politiikkaa, joka minun näkökulmastani on tarpeellista, niin voisin hyvin jäädä sinne sohvalle istumaan. Pietikäinen on kuitenkin varma siitä että tuulet Kokoomuksessa muuttuvat vielä. Seitsemän vuotta on pitkä aika yksilölle, mutta politiikassa se on vain pikkuhetki. Tässä kolmen suuntauksen olemassaolossa on niin pitkä historia. Me olemme Seuraavaksi Pietikäinen yllättää toteamalla, ettei vasemmisto ole muodissa, vaan pikemminkin oikeisto. Miten niin ei ole, onhan jo Hesarissakin ruodittu vasemmiston nousun syitä? Se ei ole muodissa sillä tavalla, että ei löydy junttivasemmistolaisuutta, mutta sen sijaan löytyy kyllä junttioikeistolaisuutta. Pahimmillaan se on oikeistopopulismia, nationalismia ja äärioikeistoa. Mutta seuraava askel sitten on, että vastustetaan ympäristönsuojelua, uskotaan että ihmiset hoitavat asiat parhaiten. Tosiasiallisesti toimitaan yövartijavaltion puolesta, vaaditaan huumeita kuriin ja valvonnan lisäämistä. Niin, mutta onhan meillä keskuudessamme aina pahamaineinen ay-vasemmisto. Minä kutsun sitä stagnaatiovasemmistoksi, se ei ole ihan junttia, on siinä ero äärioikeistolaisuuteen. Junttijunttivasemmistoa on ollut lähinnä vallankumousromantiikassa ja niihin aikoihin, kun hyvinkin kepein perustein lähdetään johonkin mukaan. Pietikäinen kyllä myöntää, että vasemmisto on tällä hetkellä nousussa, mutta ei antaisi siitä vasemmistolle kunniaa. Ihmisten halu puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaa on hirveän korkea. Mieluummin maksetaan enemmän veroja ja saadaan palvelua kuin toisinpäin. Siinä suhteessa niitä Niinistön esityksiä verojen alentamiseksi tässä uudessa budjetissa on hirveän vaikea nähdä kokoomuslaisina. En voisi missään vaiheessa mennä niitä puolustamaan. Kun päästiin ajankohtaisuuksiin niin täytyy siirtyä 6 Vietnam sitomosta muutos!
yliopistomaailmaan. Entisellä kauppakorkeakoululaisena ja valtsikalaisena, molempien yliopistojen ylioppilaskuntien edustajistojen jäsenenä Pietikäisellä on varmasti vankkoja mielipiteitä opintoaikojen rajoittamisesta, opintolainasta ja muista Kokoomuksen opiskelijajärjestön Tuhatkunnan teemoista. En voi nostaa kovin suurta tähteä opiskelijapolitiikasta, että olisin ollut jotenkin keskeisesti mukana. Silloin intohimot olivat vähentyneet ja aika pragmatisoitunut. Se ei enää ollut niin suuri maailmanparannusprojekti kun sinne mennessäni luulin sen olevan. Aikaisemmin aloitetut isot asiat saatiin toteutettua, kuten osallistuminen opintojen arviointiin, niiden kehittämiseen ja korkeakoulujen hallintoon Yhtenä suurena opis - kelijapoliitikon voittona Pietikäinen pitää myöhemmin hänen ministeriaikanaan yhdessä muiden kanssa saavutettua opintotuen uudistusta. Tuhatkunta oli pitkään ajanut opintolainajärjestelmän purkamista, koska heidän mukaansa velaksi ei olisi pitänyt opiskella. Vuonna 1992 tehtiin suuri remontti ja opintotukijärjestelmä uudistettiin Ajatus oli että opintotukea nostettaisiin sitten joka vuosi ja pikkuhiljaa opintolainan valtiontakauskin poistuisi. No, nythän nykyinen tuhatkunta on sitä mieltä, että opintolainajärjestelmää pitäisi kehittää. Ja siitä minä olen harvinaisen eri mieltä. Yleisesti ottaen Pietikäinen pitää yliopistojen rahoituksen lisäämistä ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Yksityinen rahoitus vaikeuttaisi yliopistojen itsenäistä ja puolueetonta asemaa. Hämeenlinnan asemaravintolaan rupeaa paistamaan aurinko. Muutama paikallinen tulee aamupäiväkahville. Hallissa tehdään remonttia ja rälläkän kirkuminen estää puhumisen välillä kokonaan. Jotain Pietikäisestä selvisi, mutta ei vielä tarpeeksi. Asiaan voisi tarttua toiseltakin kannalta. Sateenkaarihallituksen aikakaudella oikeistoa ja vasemmistoa on hankala erottaa toisistaan. Ehkä se onkin sama missä puolueessa Pietikäinen on, jos oikeiston ja vasemmiston välillä ei ole eroa. Tätä minä olen itsekin aika paljon miettinyt. Luulen, ettei ole mitään yleispätevää oikeiston määritelmää, kuten ei vasemmistonkaan. Mutta kun katsoo käytännön politiikkaa, uskaltaisin väittää että oikeistolaisuus on helpommin näkyvissä ja määriteltävissä kuin vasemmistolaisuus. Yksi määritelmä oikeistosta on konservatiivisuus, yhteiskunnallisen muutoksen vastustaminen. Mutta eihän sekään enää määrittele, koska osa työväenliikkeestä on samanlaista. Pietikäinen ei näe myöskään oikeiston ja vasemmiston vedenjakajana eturyhmien ristiriitaa. Työn ja pääoman ristiriita ei näyttäydy eikä sitä ole suomalaisessa yhteiskunnassa. Siinä mielessä tämä vasemmisto-oikeisto -jaossa syntyhistoriasta alkaen oleva poliittinen konsepti on mennyttä. Mutta peeveli vieköön näyttää siltä, että se syntyy uudelleen, nyt globaalissa mittakaavassa. Siinä pääomalla on toiset kasvot ja toiset rakenteet. Se ei ole pikkuyrittäjä, mutta sieltä tulee se sama työn ja pääoman ristiriita. Emme oikeastaan pääse Pietikäisen kanssa puusta pitkälle eron määrittelyssä. Koti, uskonto ja isänmaa todetaan lakonisesti yhdeksi suureksi eroksi, mutta siitäkään ei juuri synny hekumaa. Olen joskus miettinyt että olenko nähnyt 70-luvulla unta, vai onko minulla ollut vääriä mielikuvia. Onko vasemmistolaisuus todella muuttunut niin paljon tässä parissakymmenessä vuodessa? Selkeä vedenjakaja silloin oli usko: porvarillinen ei-sosialistinen leiri uskoi moniarvoisuuteen. Minulle vasemmistolaisuus oli sitä, että uskotaan että on olemassa oikeampia opin kappaleita. Sellaisesta vasemmistolaisuudesta tai klassiesta sosialismista en näe yksittäisiä ajattelijoita lukuun ottamatta mitään merkkejä. Tässä vaiheessa otan esiin taikasanan. Postmoderni. Nyt kun katsoo maailman todellisuutta ja ajattelee isoja ympäristöhaasteita, kasvavaa eriarvoisuutta tai globaalien päätöksentekojärjestelmien totaalista kyvyttömyyttä vastata niihin haasteisiin, niin valtaosalle tämän maailman ihmisistä ja suurelle osalle suomalaisista tällainen postmoderni moniarvopersoonallisuus on totaalista ohutta elitismiä. Siellä edelleenkin ajatellaan, että onko tämä järjestelmä sellainen että se tuottaa minulle jonkinlaisen minimitoimeentulon ja jäänkö mä henkiin. Edelleen popperilaisessa hengessä Pietikäinen in nostuu luonnehtimaan nykyvasemmistoa kaleidoskoopiksi. On aika vaikea sanoa mikä siellä on se iso haaste. Ehkä ne todella isot asiat nousevat juuri Attacin tai Maan ystävien piiristä. Ehkä se on hyväksyttävä. Pietikäisen käsitys oikeistosta pitää sisällään hyvin yleishumaaneja arvoja. Ehkä sitä ei pidäkään ryhtyä pistämään yhteen muottiin. Reaalipolitiikan ja ohjelmajulistusten idealismin välillä vallitsee ja saakin vallita ero, kunhan se ei ole yhden ihmisen sisäinen. Mulle porvariston suuri vihollinen ei koskaan ole ollut älykäs ja järjestäynyt vasemmisto. Olivat nimekkeet mitä tahansa, niin vasemmisto tarvitsee oikeistoa ja porvaristo vasemmistoa. Olisi hyvin mielenkiintoista ja tervetullutta nähdä laveamminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa vasemmiston haaste ja malli nykyiselle maailmanmenolle. Toivon, että sieltä tulee kädenojennus, myönteinen haaste nykyporvaristolle keskusteluyhteyteen niistä kysymyksistä, jotka meidän pitäisi ratkaista. Suljen nauhurin ja kävelemme kirkkaalle ratapihalle. Pietikäinen tarjoaa kyydin keskustaan kuin anteeksi pyydellen. Olisi tullut pyörällä muuten, mutta kun jalka on kipeä. Eduskuntavaalit odottavat taas ensi keväänä. Kokoomuksella on tulevaisuudessakin oppositio hämeessä ja opiskelevalla vasemmistolla valopilkku Helsingissä. Toivomusten mutsista Mao 7
Laura Tuominen Hyvä paha ylioppilaskunta H elsingin yliopiston ylioppilaskunnan poliittinen ilmapiiri on vaihdellut aaltoliikkeen lailla. Kun itse tulin mukaan Sitoutumattoman vasemmiston toimintaan syksyllä 1999, oli Sitvasin seitsemän vuotta kestänyt HYY-oppositiokausi juuri päättymässä ja ylioppilaskunnan henki muuttumassa punavihreämmäksi. Sitvas on kasvattanut paikkalukuaan kaikissa viime vuosien edustajistovaaleissa. Samalla suhtautuminen vasem mistolaisiin on muuttunut ja toimiminen sitvaslaisena HYYssä helpottunut. Pestini HYYn hallituksessa on tänä vuonna ollut kulttuuri-, kehitysyhteistyö-, ja tiedotusasioista huolehtiminen. Sitvas on mukana hallituksessa jo kolmatta vuotta peräjälkeen ja kokoomuslaiset vastaavasti kolmatta vuotta oppositiossa. HYYn hallituksessa ovat tänä vuonna edustettuina Sitvasin lisäksi suurimmat ryhmät; ainejärjestöt ja osakunnat sekä vihreät, oikeustieteilijöitten ja kaikkien lääketieteellisten yhteisryhmä HELP, ruotsinkielisten Snäf sekä keskustalainen Heko toisin sanoen aikamoinen sateenkaarihallitus. Vaikka poliittinen arkkivihollisemme Kansalliset Ylioppilaat on oppositiossa, olemme silti käyneet hallituksessa keskustelua muun muassa siitä, tulisiko HYYn ajaa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia vai ei. Alkuvuodesta hallitusohjelmaa valmisteltaessa hallituksessa kritisoitiin myös HYYn kansalaisjärjestöroolia; epäiltiin esimerkiksi, että VR:n makasiinien puolustaminen vie painoarvoa Helsingin kaupungin suuntaan tapahtuvalta edunvalvonnalta. Vaikka ylioppilaskunnan arvoilmapiiri on muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan viime vuosina, on silti totuttava siihen, että asioista, joihin itse suhtautuu itsestäänselvyyksinä, saattaa joutua väittelemään yllättävän tiukasti. Toistaiseksi minulla on kuitenkin ollut tunne, että lähinnä asiat riitelevät. Tärkeistä kysymyksistä lähtökohtaisesti eri mieltä olevien ihmisten kanssa läheisesti työsken- teleminen on kuitenkin ollut tässä vuodessa kasvattavinta. Totuttelemista on myös vaatinut se, että HYYn toiminnasta valtaosa on kuten täytyykin olla etuja palvelujärjestötoimintaa. Kun tuntuu vahvasti siltä, että arkirutiinit täyttyvät esimerkiksi järjestöjen kansainvälisiä tapahtumia varten tekemistä ruokalippuhakemuksista tai Domma -2:n remontista, osallistuminen pieneen mielenosoitukseen aina silloin tällöin piristää kummasti. Eräs hyödylliseksi huomaamani asia tässä vuodessa on se, että HYYn hallitus toimii Oy HYY-Yhtiöt Ab:n yhtiökokouksena. Tätä kautta saa varsin oivan aitiopaikan HYY Yhtymän toimintaan, varsinkin, kun Sitvasilla ei tällä hetkellä ole edustusta HYY Yhtymän hallituksessa. HYYn hallituksen jäsenenä on ainakin jossain määrin saanut seurata miten HYY Yhtymän omistajastrategia toteutuu esimerkiksi kestävän kehityksen osalta. Asia on ollut Sitvasin edustajistoryhmän huomion kohteena useaan otteeseen vuosien varrella. Omilla vastuualueillani, erityisesti kehitysyhteis työs - sä on saatu tänä vuonna paljon aikaan. HYYllä on ollut reilun vuoden ajan kehitysyhteistyöprojekti neljän itäsambialaisen naisjärjestön kanssa. Tänä keväänä kehyvaliokuntalaisten vieraaksi saapui kaksi itäsambialaista naisjärjestöaktiivia, jotka tutustuivat Suomeen ja kertoivat, millä tavoin HYYn tukema projekti etenee. HYY järjesti myös toukokuussa yhdessä piirissään toimivien järjestöjen kanssa Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen teemoja käsittelevän seminaarin. Pääpuhujaksi oli kutsuttu pääministeri Paavo Lipponen, joka ironista kyllä on Suomen kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja. Kulttuurisektorin tähtihetki oli varmaankin Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivion ilmeen näkeminen, kun Cleaning Women soitti pyykinkuivaustelineillä Maamme-laulua Floran päivänä Jimi Hendrixin Star Spangled Banner -tyyliin. Floran päivä on perinteisesti ollut konservatiivinen juhla, jossa ylioppilaslakki päässä muistellaan Maamme-laulun ensiesitystä ja pidetään puheita isänmaalle. Tällä kertaa puheen isänmaalle piti Jukka Relander, joka loppukaneettina siteerasi V.I. Leniniä. HYYn hallituksen kulttuuri-, kehitysyhteistyö-, ja tiedotusvastaava 2002 8 Vastine tuotosta: mummosi
Aija Salo En tam revolution F inlands studentkårers förbund representerar alla studentkårer och därmed alla universitetsstuderande på den nationella nivån. Samtidigt är förbundet ett bo för oändliga politiska och personliga maktkamper. Begreppet poliittinen broileri förknippas ofta till politiker som inlett sin karriär i studentpolitiken, och då är det just FSF som gäller. Att höra eller inte höra till något politiskt parti har ofta varit avgörande för vem som fått snudda vid makten i organisationen. Under 1990-talet fick man leta till-vänster-om-socialdemokrat-sinnade aktivister i FSF-ledningen med mik roskop. I år fick jag chansen att titta in som en Obunden vänster medlem och HUS-representant, tack vare att Obunden vänster under de sista tre åren accepterats som en pålitlig samarbetskamrat i HUS styrelse. Eftersom ett nytt regeringsprogram slås fast nästa år efter riksdagsvalet är det viktigt hurdana studiepolitiska linjer som drivs i FSFs namn år. Hur har det då känts, att delta och ta ansvar för intressebevakningen på makronivån? Svar 1. Det känns jävligt bra. Ångrar inte en sekund. De studentpolitiker jag lärt känna är människor, har sinne för humor, lyssnar på Vicky Rosti. Onda andar har jag inte behövt höra om eller lyssna till. Sinnesfriden är nästan i behåll. Svar 2. Någon revolution har jag inte fått fram. Bekännelse: Jag har inte ens försökt revoltera. Systemet med ett förbundsmöte som fastslår de politiska linjerna för ett år framåt sätter vissa gränser för styrelsens aktiviteter. I praktiken skulle det ändå vara möjligt att driva mycket hårdare med egna, även politiskt färgade idéer. Att ta vara på chansen. Vid nästa förbundsmöte kan vågen svänga åt motsatt håll. Andra möjligheten är att koncentrera sig på att hålla studentkårerna någorlunda nöjda, satsa på atmosfären inne i korridorerna och slippa eländet med en politisk storm i elfenbenstornet. Utan en sträng bakgrundsgrupp är en styrelseledamot inte bara i teorin utan också i praktiken fri att prioritera sina uppgifter och dra linjer. Den i sig befriande situationen har tvingat mig att på egen hand dra slutsatser om vad som är rätt ur ett rödgrönt perspektiv. I stort sett står jag helt bakom vår verksamhetsplan och våra målsättningar angående nästa regeringsprogram. Gröna och vänsterstudenter är sämre informerade än de etablerade politiska student- och ungdomsorganisationerna om vad som pågår i den nationella studentpolitiken. Få Obunden vänster aktivister har under de sista fem åren egnat sig åt högskole- eller socialpolitik på konkret plan. Vi visade länge kollektivt arslen åt studenternas intressebevakning på såväl kårnivån som nationellt. Det har berott dels på oppositionsställning, dels på ideologiska skäl och allmän intressebrist. Medborgaraktivism är utan tvivel ideologiskt mer tillfredsställande än intressebevakning. Samtidigt kunde vi ha mer inflytande än vi har i dag, om vi engagerade oss mer. Jag uppmanar gärna till att debattera, ifrågasätta och påverka studiestödet, examensstrukturerna, studentboende och den stressande studentkulturen. Man behäver inte sälja sin själ för att kunna delta. För säkerhets skull lönar det ändå att göra revolutionen först. Det kan hända att man senare tappar lusten och börjar med fallskärmshoppning i stället. Författaren är styrelseledamot i Finlands studentkårers förbund och ansvarar för hälsa, boende och miljö. Hon var ordförande i Obunden vänster år 1998. aija@iki.fi Finlands studentkårers förbund: http:// www.syl.helsinki.fi Vasemmiston ostoa tuumit 9
Politiikka ja filosofia erottamattomat? Politiikalla ja filosofialla on paljon yhteistä. Tämä tulee ilmi muun muassa tuloerojen oikeutusta pohdittaessa. Hyvää vasemmistopolitiikkaa voi kuitenkin tehdä myös ilman yhteiskuntafilosofisten teorioiden syvällistä tuntemusta. E nsimmäisenä opiskeluvuotenani jouduin tuutorimme järjestämiin kotibileisiin, joissa syntyi poliittinen kiista eräiden läsnäolijoiden kesken. Se alkoi jostakin sosiaalipoliittisesta teemasta ja pelkistyi perinteiseen vasemmisto-oikeisto -vastakkainasetteluun. Tunnelman tiivistyessä luonteeltaan kiihkeähkö poliittista punaväriä tunnustava neitonen rohkeni epäillä, onko kukaan koskaan perustellut oikeistolaisia mielipiteitä filosofisesti. Tähän kokoomusnuoriin kuuluva bileiden emäntä vastasi vähintään yhtä rohkealla väitteellä. Hän oli sitä mieltä, ettei poliittisia näkemyksiä ylipäänsä voi perustella filosofialla; ettei politiikalla ja filosofialla ole mitään yhteistä. Pari vuotta tuon keskustelun jälkeen ryhdyin tekemään käytännöllisen filosofian proseminaariesitelmää hyvin poliittisesta aiheesta, tulonjaosta. Sittemmin laajensin työtä kandidaatin tutkielmaksi ja nyt väkerrän samaa aihetta sivuavan gradun kimpussa. Tuona aikana on käynyt yhä selvemmäksi, että molemmat bileissä lausutut väitteet olivat vääriä. Filosofialla, varsinkin yh teiskuntafilosofialla, ja politiikalla on paljon yhteistä. Arkisten päivänpoliittisten näkemysten taustalla on yleensä jonkinlainen tietoinen tai tiedostamaton filosofinen näkemys siitä, millainen maailma on ja millainen sen pitäisi olla. Historia tuntee runsaasti myös oikeistolaisia filosofeja. Tuloerojen oikeutuksesta puhuttaessa oikeistolaisiksi voisi luokitella lähinnä individualistiseen ihmis- ja yhteiskuntakuvaan nojaavat näkemykset varsinkin silloin kun niissä korostetaan taloudellista vapautta. Tulonjaon kannalta tämä merkitsee sitä, että yhteiskunnan osuus yksilöiden tekemän työn tuloksista on rajoitettava minimiin, eikä vapaiden markkinoiden synnyttämiin suuriinkaan tuloeroihin tule puuttua. Tätä merkitsee esimerkiksi Robert Nozickin yövartijavaltion käsite. Yövartijavaltio sallii valtion verottaa kansalaisiaan vain sen verran kuin on välttämätöntä perusturvallisuuden turvaamiseksi. Nozickille perusturvallisuus on fyysistä koskemattomuutta ja omaisuuden suojaa. Kaikki muu rahoitettaisiin vapaaehtoisin järjestelyin. Vasemmistolaiset Karl Marxista alkaen korostavat puolestaan työn yhteiskunnallista perusolemusta. Marxin mukaan yksityinen työ on jo käsitteenä samalla tavoin mahdoton kuin yksityinen kieli. Tosin Marx ja monet muut sosialistit eivät pitäneet lainkaan huonona sitä ajatusta, että jokaisen tulisi saada tekemästään työstä itselleen takaisin panoksensa arvoinen vastine tämähän ei heidän mukaansa toteudu kapitalismissa, kun tuotantovälineiden omistaja nappaa työläisen tuottaman lisäarvon itselleen. Vasemmistofilosofit näkevät ongelmana kapitalistin harjoittaman riiston, oikeistolaiset taas valtion harjoittaman riiston, joka tapahtuu verotuksen muodossa. Tuloerojen oikeuttaminen Modernin filosofian tulonjakopohdinnoissa keskeinen asema on John Rawlsin teorioilla, joihin sisältyy kuuluisa eroperiaatteen käsite. Se tarkoitettaa heikko-osaisimpien aseman maksimoimista: tuloerojen kasvattaminen on oikeutettua silloin ja vain silloin, jos siitä seuraa myös heikoimmassa asemassa olevien tilanteen absoluuttinen kohentuminen. Rawlsin teoria siis yhdistää toisiinsa tasa-arvon ja taloudel lisen tehok kuuden ja sijoittuu siksi yhteiskuntafilosofisten teo rioiden ideologiseen keskiöön. Maanpetturit Ylä-Savossa Elikkä elikkä, hypätään sitte kiukaisiin. Kiuruveden palopäällikkö Tommi Antikaisen puujalkavitsit eivät juuri naurata Töölön pataljoonaa, täydennyspalvelunsa toista päivää Kiuruveden paloaseman kurssikeskuksessa aloittelevia kahta kymmentäviittä reservin kieltäytyjää. Oppitunnin aikana Antikainen ehtii demonstroida sammutuspeitteen käyttöä, opettaa sammuttamaan palavan ihmisen päästä jalkoihin päin ja käydä läpi eri sammutintyyppien ominaisuudet ja käyttötarkoitukset. Pitkiin päiviin mahtuu myös sammutusharjoituksia, Anne-nukkea ja rastikoulutusta. Hupia saadaan SPR:n tahattoman koomisista opetusvideoista. Päivää aiemmin Lapinjärven siviilipalveluskeskuksen johtaja Eero Soinio on tulopuhuttelussaan kerrannut meille faktat. Reservin kieltäytyjiä on viime aikoina tullut noin 250 miestä vuodessa, ja nykyään kaikki määrätään rangaistukseksi viikon mittaiseen täydennyspalvelukseen. Osa suorittaa palveluksen Lapinjärvellä siviilipalveluskeskuksessa huoltotöitä tehden, osa määrätään Kiuruvedelle sammutus- ensiapu- ja talosuojelukoulutukseen. Täydennyspalvelusvelvollisuus jatkuu 50. ikävuoteen saakka ja palveluksesta poisjäännistä seuraa 5-10 päiväsakkoa. Ensimmäiset viisi miestä häipyvät heti tämän kuultuaan. Kieltäytyjien määrä vaihtelee vuosittain, ja Soinion kalvot kertovat vaihtelun korreloivan hyvinkin tarkkaan puolustusvoimien kertausharjoitusmäärärahojen kanssa. Moni siis kieltäytyy kertauskutsu kädessään. Onko sitten kyse palveluksen välttämisestä? Vai siitä, että fillarin korjaa- 10 Neuvottomia sammutti SOS
Eroperiaatteen käsitettä on luonnollisesti myös kritisoitu molemmilta laidoilta. Monet libertaristit pitävät eroperiaatetta suorastaan sosialistisena, koska se edellyttää vahvaa valtiota tuloerojen tasaa miseksi; kaikki resurssit pitää jakaa siten, että heik ko-osai simpien asema on paras mahdollinen. Libertaristien mukaan yksilönvapaus on tällöin uhattuna. Kommunitaristit taas ovat kritisoineet eroperiaatetta liiasta individualismista; siinähän on yksinkertaisimmillaan kyse vain yksilöiden henkilökohtaisista, aineellisista eduista. Yhteisön merkitystä korostavat kommunitaristit muistuttavat, että tuloerojen kasvaessa heikko-osaisimmat saattavat kokea asemansa yhteiskunnassa entistä alistetummaksi ja eristetymmäksi, vaikka heidän aineellinen toimeentulonsa paranisikin. Nekin kommunitaristit, jotka pitävät eroperiaatetta sinänsä kannatettavana (esimerkiksi Michael Sandel), haluaisivat muuttaa sen taustalla olevaa ihmiskuvaa yhteisöllisempään suuntaan, jotta teoria selviäisi libertaristien kritiikistä. Yksilöitä ei tulisi nähdä vain toisistaan erillisinä subjekteina, vaan tulisi ottaa huomioon, että yksilön identiteetti on pitkälti rakentunut hänen yhteisöjäsenyytensä varaan. Tällöin viedään pohjaa pois libertaristien väitteeltä, jonka mukaan verotus merkitsee yksilöiden käyttämistä välineenä toisten yksilöiden päämäärien hyväksi. Myös Rawls itse on Oikeudenmukaisuusteoriansa jälkeisissä julkaisuissaan korostanut entistä enemmän yhteisöllisyyden näkökulmaa. Toinen vaihtoehto tulonsiirtojen ja hyvinvointivaltion oikeuttamiseen on muistuttaa erosta sen välillä, otetaanko köyhiltä ja annetaan rikkaille vai otetaanko rikkailta ja annetaan köyhille. Libertaristit eivät välitä muusta kuin siitä, onko tulonsiirto vapaaehtoista työnantajan ja työntekijän välinen sopimus kapitalismissa on heidän mukaansa vapaaehtoinen, verotus ei. Vasemmiston tehtävä taas on pitää tasa-arvon lippua kor kealla. Robin Hoodeja tarvitaan tänä aikana, jolloin kansantalouden kakusta yhä suurempi osa lankeaa suurten pääomatulojen saajille. Luonnollisesti oikeudenmukaiselle tulonjaolle pitäisi saada myös hyväosaisten tuki. Eihän ole mukavaa, jos rikkaat tuntevat kateutta avokätisistä sosiaalietuuksista nauttivia köyhiä kohtaan. Ole tietoinen maailmankatsomuksestasi! Onko politiikkaan sitten pakko sotkea filosofiaa ja monimutkaisia teorioita? Tiedän monta fiksua ja etevää politiikassa tai kansalaisjärjestökentällä toimivaa vaikuttajaa, jotka eivät ole kovin syvällisesti perehtyneet yhteiskuntafilosofisiin teorioihin. Hyvää vasemmistopolitiikkaa voi tehdä myös selkäytimellä. Eikä Marxin, Habermasin, Rawlsin tai MacIntyren teorioiden tunteminen tee kenestäkään hyvää ja oikeamielistä. Silti on hyödyllistä pyrkiä tietoisesti kehittämään ja analysoimaan omaa näkemys tään maailmasta. Siihen filosofinen kirjaviisaus, varsinkin klassikkoihin perehtyminen, tarjoaa joitakin välineitä. Jos ei ole tietoinen ajattelunsa ja toimintansa filosofisista lähtökohdista, on vaarana se, että joutuu ympäristön paineiden ja kulloinkin vallitsevien vaihtelevansuuntaisten ideologisten tuulien riepoteltavaksi. Maanpuolustuksen vanhaa propagandalausetta mukaillen: Jos et itse rakenna omaa maailmankatsomustasi, sen rakentaa joku muu. Elias Krohn minen tulee mieleen vasta kun kevätaurinko pilkistää pilvien lomasta? Ihmisellä on taipumus lykätä ikäviä asioita kunnes jokin muistuttaa niistä. Eniten kieltäytyjiä tulee pääkaupunkiseudulta, mutta Soinion lukuja ei ole suhteutettu asukasmääriin. Tämänkertaisella kurssilla on kahdeksantoista helsinkiläistä ja seitsemän miestä muualta Suomesta. Viikon ajalta maksetaan täydennyspalve- luspalkkaa, joka on 46,75 e päivältä. Lisäksi tulee tuttu savukeaskin ja kahvikupin arvoinen päiväraha. Palkka on kaikille sama, vaikka joukossa on päällystöäkin täydennyspalvelusmies ei nimittäin menetä sotilasarvoaan, niin yllättävää kuin se onkin. Reservin kieltäytyjä ei myöskään muutu siviilipalvelusmieheksi, vaikka sotilaspiirin esikunta saattaa innoissaan sellaisen leiman passiin lyödä. Viikon mittainen vapausrangaistus Kiuruvedellä on nopeasti lusittu. Päivät ovat tiiviitä ja illat maanpettureilla kuluvat kirjaston nettipäätteillä ja Kiuruveden kolmesta pubista aina siinä, jossa kulloinkin on karaokea. Sadepäivinä porukka tappaa aikaa majoituksen grillikatoksessa. Ajoittain ilmassa on käsinkosketeltavan selvää hylsytarinoiden välttelyä. Reservin kieltäytymiseen on kullakin omat syynsä, monilla kertauskutsu, toisilla vakaumus. Yksi on kääntynyt buddhalaiseksi. Suurin osa on yliopisto-opiskelijoita. Perjantaina Iisalmen kautta Helsinkiin lähtevässä junassa joku liimaa otsaansa tarran Kiuruveden Maxi Makasiinista ostamistaan sukista: KIRISTÄMÄTÖN. Risto Widenius Vastustamisen Tommi outo 11
Paavo Arhinmäki Kristiina Kokko Ehdolla Maaliskuussa kansa käy jälleen uurnille ja uusi eduskunta valitaan. Toimenpide tapasi neljä helsinkiläistä nuorta, jotka parhaillaan valmistautuvat vaaleihin. Keskustelun aiheina olivat muun muassa työttömyys ja maahanmuuttopolitiikka. Ja se, mitä politiikka oikeastaan on. Elina Kervinen Arvokeskustelua ja rehellisyyttä linta oli kuitenkin Pentikäiselle selvä. Keskusta on ainoa puolue, joka yhdistää yrittäjien ja vähäosaisten huomioimisen ja tekee sen realistisesti, Pentikäinen toteaa ja jatkaa, että keskustalainen tapa tarkastella yhteiskuntaa ja taloutta miellyttää. Pentikäisen mielestä on väärin, että 15-30-vuotiaat ovat niin heikosti edustettuina siellä missä päätöksiä tehdään. Nuoret voisivat tähän vaikuttaa itsekin, äänestämällä nykyistä aktiivisemmin ja suosimalla nuoria ehdokkaita, hän toteaa. Keskustassa nuorilla on Pentikäisen mukaan hyvät mahdollisuudet edetä. Hän korostaakin, ettei olisi ehdolla ellei luottaisi mahdollisuuksiinsa. Pentikäisen mukaan yksi politiikan tehtävistä on herättää keskustelua vallitsevista arvokäsityksistä. Tällä hetkellä Pentikäistä huolettaa erityisesti se kuinka välinpitämättömästi huumeongelmaan suhtaudutaan. Toinen kampanjan kärjistä on työllisyyden hoito. Pentikäinen selittää kuinka työllisyyden ja talouskasvun kehityskulut ovat eriytyneet ja kuinka tämä on johtanut yhä suurempiin tuloeroihin. Työssäkäynti matalapalkka-aloilla on tehty kannat- 29-vuotias Petri P. Pentikäinen kiin nostui politiikasta varsinaisesti ollessaan mukana Esko Ahon presidentinvaalikampanjassa vuonna 2000. Kampanja ei päättynyt voittoon, mutta Esko vei mukanaan. Pentikäinen toimii nykyisin Keskustanuorten tiedotussihteerinä ja pyrkii eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä. Rastatukkainen ja lökäpöksyinen Pentikäinen ei vastaa kuvaa perinteisestä keskustajäärästä. Puoluevatamattomaksi. Pentikäisen mukaan työttömille tulisi sallia entistä enemmän työssäkäyntiä ennen tukien menetystä. Jokainen työtön tulisi nähdä yksilönä, hän toteaa valmiin poliitikon äänensävyllä. Rehellisyys. Sitä Pentikäinen haluaa kansanedustajana vaalia. Haluan olla uudenlainen, suorasukainen poliitikko. Kansalle tulee puhua niin, että kansa ymmärtää, hän huokaa. Pentikäinen haluaa muun muassa selvittää miksei bruttokansantuotteen tuplaantuminen kymmenen vuoden ajassa näy tavallisen kansan oloissa eikä työllisyyskehityksessä. Suomen siirtolais- ja pakolaispolitiikka noussee vilkkaan keskustelun aiheeksi vaalien alla. Pentikäinen kummastelee, kuinka Suomessa on niin paljon ongelmia siirtolaisten kanssa, vaikka täällä heitä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. 12 Vasemmiston osa tuomittu
Petri P.Pentikäinen Pentikäisen mielestä virheitä on tehty muun muassa maahanmuuttjien sijoittamisessa. Suomeen otettavien pakolaisten määrä on Pentikäisen mielestä jokseenkin kohdallaan ja kriittinen pitää olla. Joskus on annettu maahanmuuttajille liikaa liian nopeasti ja siitä on koitunut ongelmia, hän toteaa, mutta jatkaa samaan hengenvetoon, että ongelmat ovat usein johtuneet enemmänkin suomalaisten asenteista: Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta ulkomaalaisiin täällä ei osata suhtautua. Se hävettää. Nuori saa olla, mutta osaamaton ei Kokoomuksen nuori ehdokas Helsingin vaalipiiristä on 24-vuotias Kristiina Kokko. Teologiaa opiskeleva Kokko toimii tällä hetkellä Kokoomuksen opiskelijaliiton Tuhatkunnan puheenjohtajana. Ennen Tuhatkuntaa hän on työskennellyt muun muassa Johanna Sumuvuori SAMOKin pääsihteerinä ja erityisopettajana. Kokko kertoo mielivänsä eduskuntaan, koska haluaa olla rakentamassa tulevaisuuden Suomea. Tahdon kehittää puitteita, joissa jokaisella on mahdollisuus hyvään ja inhimilliseen elämään sekä itsensä toteuttamiseen. Olen valmis tekemään päätöksiä ja kantamaan niistä vastuun, Kokko lupaa. Nuoruutta ei Kokon mukaan tarvitse ajatella etuna tai haittana: Nuori saa olla muttei osaamaton. Eduskunta ei ole mikään harjoituskenttä. Taitavia nuoria tarvitaan tuomaan oma panoksensa päätöksentekoon. Kampanjan ytimet eivät ole Kokolle vielä täysin selvät. Jo työnsäkin takia häntä kuitenkin kiinnostaa ennen kaikkea opiskelijoitten edunvalvonta. Kokko lupaa eduskuntaan päästessään huolehtia siitä, että opiskelijoita kohdellaan tasavertaisesti muiden Kelan edunsaajien kanssa. Lisäksi tuore äiti haluaa pitää huolta perheistä ja sitä kautta lapsista. Työllisyys saadaan Kokon mukaan nousuun laskemalla työllistämisen kustannuksia ja panostamalla koulutukseen. Lisäksi työnteon tulee olla kannattavaa. Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa Kokko pohdiskelee ennen muuta Suomelle muuttaajista koituvan hyödyn kautta: Suomessa on oletettavissa työvoimapula suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Samaan aikaan työvoiman liikkuvuus lisääntyy. Suomella pitää olla valmiudet kohdata muuttuva tilanne kaikilta osin. Samalla täytyy pystyä tarjoamaan riittävästi omille kansalaisille ja estää tietopääoman valuminen muualle. Ensin HYY, sitten eduskunta Johanna Sumuvuori on Vihreiden nuori voima. 25-vuotias kaupunginvaltuutettu ja eduskuntaavustaja nimettäneen syyskuussa eduskuntavaaliehdokkaaksi Helsingin vaalipiiristä. Ensin oli ylioppilaskuntapolitiikka ja HYYn Vihreät, sitten kunnallispolitiikka. Sumuvuoren tie on kulkenut sujuvasti pienistä ympyröistä suuriin. Se ei liene ihme, sillä Sumuvuorella tuntuu olevan paljon sanottavana. Tarkasteltuaan viime vuodet eduskunta-avustajana valtakunnan politiikkaa hän on viimein valmis asettumaan itse ehdolle. Tietenkin kaiken takana on se halu vaikuttaa. Se kuulostaa lattealta, mutta niinhän se on, Sumuvuori hymähtää mehupilliään imeskellen. Vihreä lanka -lehti oli teini-ikäisen Sumuvuoren ensimmäinen varsinainen kosketus puoluepolitiikkaan. Vihreät ei ollut ainoa vaihtoehto, sillä myös vasemmiston ajatusmaailma viehätti. HYYn Vihreiden kautta Sumuvuori kuitenkin tutustui Helsingin Vihreiden väkeen ja huomasi tuntevansa olonsa siinä joukossa kotoisaksi. Vihreissä miellyttää puolueen näkemys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuudesta ajatella itse, ei sata vuotta vanhojen puoluemantrojen mukaan, Sumuvuori iloitsee. Sumuvuoren mukaan nuoruudesta on politiikassa sekä hyötyä että haittaa. Vasemmiston muistat: outo 13
Nuorella ei ole samanlaista elämänkokemusta kuin vanhemmilla kollegoilla. Perspektiivi on auttamatta lyhyempi. Toisaalta nuoret pohtivat usein asioita perusteellisemmin, koska juurtuneita toimintatapoja ei vielä ole. Vaaliteemojaan Sumuvuori ei ole vielä valinnut aivan tarkasti. Niin monista asioista on mielipiteitä ja sanottavaa. Sumuvuori ennustaa vaalien olevan Nato-vaalit. Siksi hän haluaa tuoda esille ainakin kielteisen suhtautumisensa sotilaalliseen liittoutumiseen. Lisäksi hän haluaa keskittyä ajamaan maahanmuuttajien asiaa. Sumuvuoren mukaan Suomella ei ole johdonmukaista maahanmuuttopolitiikan linjaa. Lisäksi Eu-maitten käytännöt ovat kovin sekalaisia. EU:n tulisi määritellä jonkinlainen vähimmäistaso maahanmuuttajien kotouttamiseen suunnattaville resursseille sekä turvapaikanhaku- ja rajakäytännöille. Jokaisen valtion tulisi yltää tälle vähimmäistasolle tai ylittää se, Sumuvuori toteaa. Erityisesti Sumuvuori kiinnittäisi huomiota maahanmuuttajien koulutukseen. Lapset oppivat uuden kielen helposti siinä missä vanhemmille se on vaikeampaa. Etenkin perheen äidit ja vanhemmat naiset ovat uudessa maassa kielitaidottomuuden vuoksi usein täysin syrjääntyneitä. Lisäksi Sumuvuori haluaisi helpottaa niin sanottujen ammatillisten näyttötutkintojen suorittamista: On uskomatonta, että niin monien korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien on työskenneltävä tiskaajana tai siivoajana. Meillä olisi esimerkiksi osaaville ulkomaalaisille lääkäreille käyttöä. Näyttötutkinnon avulla he voisivat saada luvan harjoittaa oikeaa ammattiaan Suomessa, Sumuvuori pohtii. Mä haluan oikeasti eduskuntaan Mulla on kaksi syytä olla ehdolla: ensinäkin mä haluan oikeasti eduskuntaan ja mulla on melko hyvät mahdollisuudet päästä. Toisaalta ehdolla oleminen on hyvä tapa herättää keskustelua niistä asioista, joita pitää tärkeinä, Paavo Arhinmäki Vasemmistonuorten 25-vuotias puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas toteaa. Arhinmäki on ollut vasemmistolainen aina. Var- sinaisen poliittisen toiminnan hän aloitti vuonna 1996. Tuolloin Vasemmistoliiton Pasilan paikallisosasto pyysi 19-vuotiasta Arhinmäkeä kunnallisvaaliehdokkaaksi. Poika oli tullut tutuksi kovaäänisenä aktivistina. En ollut silloin puolueen jäsen vaan jotain vihreitten ja vasemmiston väliltä. Sitten tajusin, etten halua olla vihreä kun voin yhtä hyvin olla punavihreä. Sosiaaliset kysymykset ovat vähintään yhtä lähellä sydäntä kuin ympäristökysymykset. Vihreät eivät ole kovin sosiaalinen puolue, Arhinmäki sanoo. Vaaliteemoja hän ei ole toistaiseksi rajannut turhan tarkkaan. Nato-vastaisuus on varmastikin yksi painopiste. Lisäksi Arhinmäki tuntee tietävänsä paljon koulutuspolitiikasta ja haluaa panostaa asumiskysymyksen selvittämiseen. Konkereettisesti hän lupaa tehdä kaikkensa, jotta opintotukeen ja minimiäitiyspäivärahaan saataisiin vihdoin selvä tasokorotus. Naisvaltaisilla palvelualoilla ihmiset nääntyvät ja työnteko ja terveys kärsii, Arhinmäki huokaisee kun keskustelu kääntyy työttömyyteen. Ratkaisu on työajan lyhentäminen, hän toteaa ykskantaan. Arhinmäen suusta ratkaisu kuulostaa yksinkertaiselta, miltei itsestäänselvältä. Hän tuntuu olevan täysin varma asiastaan. Useammalle riittää töitä kun työaikaa lyhennnetään, hän vielä tarkentaa. Arhinmäen mukaan myös vanhat ajatusmallit saisi kääntää päälaelleen: Nykyisin usein ajatellaan, että vain kahdeksasta neljään työskentelevä on kunnon kansalainen. Maahanmuuttopolitiikasta Arhinmäellä on sana jos toinenkin sanottavana. Hän toteaa Sumuvuoren tavoin, ettei Suomella ole johdonmukaista maahanmuuttopolitiikkaa. Mentaliteetti on se, että kun tietty kiintiö pakolaisia on hyväksytty on vastuu kannettu. Ja korkeasti koulutettuja suositaan, hän toteaa ja jatkaa samaan hengenvetoon: ulkomaalaispolitiikan tulisi olla kaikin tavoin humaanimpaa. Erityisesti tulisi panostaa kotoutukseen ja kielen opetteluun. Kielikursseilla ei ole tilaa puolillekaan. Se asia on hoidettava ensin, Arhinmäki toteaa. Ja taas ratkaisu kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta kieltämättä hyvältä. Mitä politiikka on? Politiikan määritelmät ovat monet. Yksi sanoo sen olevan peliä, toinen teatteria. Kolmannelle politiikka on keskusteluareena. Mitä politiikka oikeastaan on? tekemistä ja käytännön reaalipolitiikkaa. Nähdä läpi ja toimia oikein, siinä vasta tavoitetta. monesta huonosta vaihtoehdosta parhaan valitsemista sekä tyydyttävien kompromissien tekoa. Petri P. Pentikäinen: No se on sitä, että ajattelee muitakin kuin itseään Kristiina Kokko: Politiikka politiikan teoriana ja poliittisina ideologioina sekä politiikan Johanna Sumuvuori: En mä nyt haluaisi sanoa, että se on yhteisten asioitten hoitoa, vaikka sitähän se on. Ilmaisu on jotenkin niin kulunut. Kai politiikka on Paavo Arhinmäki: Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Se on myös sellaisten ihmisten puolien pitämistä, jotka eivät itse kykene pitämään puoliaan. 14 Nousevat isommat muistot
Jenni Uljas Onneksi olkoon opintotuki ja korkeakoulujärjestelmä Jos tehtaasta myydään koneet, se tuskin pysyy kovin kauan tuottavana. Päättäjät ymmärtävät Suomen taloudellisen menestyksen johtuvan korkeasta osaamisen tasosta. Samalla he kuitenkin tuhoavat korkeakoulutukselta perustan ajamalla korkeakoulut ja niiden opiskelijat taloudelliseen ahdinkoon. S uomi ylpeilee osaamisellaan. Koulutus ja tietotaito ovatkin maamme taloudellisen hyvinvoinnin elinehtoja. Normaalilla järjellä ajateltuna minkäänlaisen organisaation talouden edellytyksiä ei voi tai ainakaan kannata tuhota, jos haluaa tulla tulevaisuudessa toimeen. Korkeakoulujen opintotukijärjestelmä opintorahoineen, asumislisineen ja opintolainoineen uudistettiin nykyisenlaiseksi kymmenen vuotta sitten vuonna 1992. Noista ajoista korkeakoulututkinnon arvo on muuttunut melko lailla. Opintotuki vaan ei ole noussut päinvastoin. Vuonna 1995 laskettiin sekä opintorahaa että asumislisää. Kompensoivana tekona nostettiin valtion lainatakauksen määrää. Leikkauksia ei ainakaan toistaiseksi ole korotettu takaisin. Opintotukea ei ole sidottu indeksiin, eikä indeksikorotuksia ole tehty. Opintotuen reaaliarvo on kymmenessä vuodessa laskenut 16,5 prosenttia. Maisterin tutkinto on entistä vähemmän tae leveäs tä leivästä ja akateemisia työttömiä on paljon. Näin ollen viimeisetkin perustelut lainapainotteiselle opintotukimallille ovat kadonneet. Opiskelijat ovat ainoa ihmisryhmä, jonka oletetaan rahoittavan elämisensä lainalla. Korkeakouluopiskelijoiden määrän jatkuvasti lisääntyessä ja opetuksen tason huonontuessa seurauksena on akateemisen loppututkinnon arvon muuttuminen paperiksi, joka on pakko olla. Töitä ei muutoin saa, jos saa silloinkaan. Nykyisellä perusrahoituksella on mahdotonta ylläpitää tämänhetkistä koulutuksen tasoa saati parantaa sitä. Rahoituksen taso on sitä luokkaa, ettei edes kaikkia perusluentoja ole varaa pitää, kirjoja ei ole riittävästi ja tutkimus kärsii jatkuvista taloudellisista ongelmista. Palkkataso puolestaan on niin huono, että yliopistolle jäädään töihin lähes pelkästään aatteenpalosta. Työnantajana yliopisto vaatii työntekijöiltään paljon pientä palkkaa vastaan. Yliopistolle töihin jääneiden tutkijoiden ja henkilökunnan motivaatio kärsii. Opiskelijoilla ei ole kunnollisia resursseja opiskella kun toimeentulo ole riittävä. Tämä ei lupaa hyvää. Mistä tulevaisuuden osaajat kun jo nyt on oireina nähtävissä pidentyneet opiskeluajat ja joukkopako yksityisrahoitteisille työnantajille jo opiskelujen ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa? Tuntuu itsestäänselvyydeltä, että jos tuloksia halutaan täytyy niiden toteutumiseelle antaa mahdollisuudet. Ja mitä paremmat edellytykset ovat sitä parempia tuloksia syntyy. Koulutuspolitiikassa on kuitenkin viime vuosina luotettu vanhaan kunnon keppi-ja-keppi-menetelmään porkkanoiden sijasta. Jopa siinä määrin, että tasokas, ilmainen koulutus alkaa olla lähinnä vitsi. Nykyinen uusliberalistinen tehokkuusajattelu ei sovi koulutukseen jonka arvoa ei voida suoraan mitata rahassa. Nykyään rahoituksen määräytyessä tutkintojen ja julkaisujen määrän mukaan ollaan päästy siihen, että laitokset puskevat maistereita ihmisistä joilla ei ole riittäviä tieteellisiä valmiuksia. Tämä johtaa tutkintojen tason laskuun ja osaamisen tason heikkenemiseen. Perusrahoituksen ollessa huonolla tolalla korkeakoulut etsivät ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolinen rahoitus tuo mukanaan ongelmia tieteen avoimuuden, tasa-arvon ja puolueettomuuden kannalta. Julkisen sektorin rahoituksen vähentäminen lainan lyhennysten varjolla uhkaa johtaa Suomen tilanteeseen jossa talouskasvulla ei ole mahdollisuuksia jatkua koska kaikki kilpailuvaltit on tuhottu. Toimistossamme vuotanut! 15
Teksti: Anna Kervinen Kuvat: Raisa Karjalainen BOACON KULLAN KIMALLUS Reilu kauppa Suomessa: menestystarina! Kuluttajat vaikuttuneita, vapaaehtoiset innoissaan! Nyt on aika kysyä, mistä tarina alkaa. Mitä kuuluu kahvin kotimaahan? Neljä reilukauppalaista lähti kyläilemään Nicaraguan Boacoon. J oka tapauksessa meillä on se onni että voimme keskustella asiasta, toteaa COSATIN-osuuskunnan toiminnanjohtaja Jorge Abarca. Millään muulla kuin Reilun kaupan foorumilla tätä ei olisi kannattanut ottaa esiin. Reilu kauppa on viljelijöidemme ainoa mahdollisuus. Vihreät kukkulat ympä rillämme kimmeltävät auringossa. Uskomattoman kaunista ja kuumaa. Istumme COSATIN:in toimitiloissa neljän boacolaisen pienviljelijän, Antonio Trujillon, Zacarias Floresin, Andreas Torres Mendezin ja Jose Felix Trujillon, kanssa. Lisäksi seurueeseen kuuluvat ASPRODIC järjestön toiminnanjohtaja Alba Luz Robles, Jorge Abarca ja Kansaivälisen solidaarisuussäätiön kenttätyöntekijä, korvaamaton oppaamme Jukka Pakkala. Jokainen viljelijöistä huomauttaa vuorollaan, ettei edes Reilun kaupan luomukahvista nykyisin saatavalla hinnalla elä kovin hyvin. Ei, vaikka tuotto on miltei kolminkertainen tavalliseen kahviin verrattuna. Viljelijät toivovat selvästi, että lupaisimme heille nyt korkeamman hinnan. Tilanne on kiusallinen; tietysti haluaisimme auttaa, mutta meidän tehtävämme on tiedottaminen, emme me voi ostaa emmekä myydä mitään. Reilu kauppa ja luomu viljelijöiden elinehto Varjokasvit ovat tärkeitä luomukahvin tuotannossa; ei heti huomaa olevansa kahviviljelmällä Nicaraguan kahvintuottajien tilanne on vaikea. Viljelijät ovat joutuneet ottamaan pankkilainoja uudistaakseen kituvia tilojaan ja rahoittaakseen tuotantoaan, mutta eivät maailmanmarkkinahintojen romahdettua ole pystyneet maksamaan niitä takaisin. Useat pankit ovat ajautuneet konkurssiin, eikä uutta lainaa myönnetä. Tilat, joilla ei ole varaa maksaa velkojaan, huu- 16 Tuomitsevan tomusta Ismo
tokaupataan. Työttömyys ja nälkä on paitsi viljelijöiden, myös kiertävien kahvityöläisten kohtalona. Kriisi koskettaa kymmeniä tuhansia perheitä. Reilun kaupan luomukahvia tuottavan COSATIN:in viljelijät ovat säästyneet kovimmilta koettelemuksilta. Korkeampien tulojen ja osuuskunnan luottorahastosta myönnettyjen pienlainojen avulla vanhoja, huonokuntoisia viljelmiä on voitu uudistaa. COSATIN:laisilla on ollut mahdollisuus parantaa asumuksiaan, eikä ravinnon riittävyys tai monipuolisuuskaan enää ole ongelma. Vähitellen vaurastuva osuuskunta suunnittelee oman kahvimyllyn perustamista kuorinta ja kuivaus muualla tulee kalliiksi tuotannon laajentamista, myöhemmin myös oman paahtimon rakentamista. Luomuviljely on tuonut COSATIN:iin paljon aineellista hyvää, mutta vähintään yhtä tärkeä on henkinen vaikutus. Luomukahvintuotannon vaatima suunnitelmallisuus alkaa näkyä viljelijöiden muussakin toiminnassa. Sitoutuminen omaan tilaan ja sen kehittämiseen on kasvanut; enää ei huonoina kausina lähdetä muualle töihin. Koulutusta arvostetaan. Tulevaisuus on olemassa, ja sitä suunnitellaan. Yrittäjyys ongelmana Jukka Pakkala kertoo, että useimmista osuuskunnan jäsenistä on nopeasti kehittynyt luomuviljelyn ja normien asiantuntijoita. Koulutus ei ole mennyt hukkaan, vaan sitä sovelletaan käytännössä hyvin tuloksin. Luomutuotantoon kuuluu kuitenkin olennaisena osana myös tuotteiden markkinointi. Sen viljelijät mieluiten jättäisivät jonkun muun hoidettavaksi. Boacolaiset viljelevät pieniä tilojaan kukkuloiden rinteillä, erillään toisistaan, ajattelevat kasvattavansa ruokaa kotitarpeiksi ja myyvänsä jotain jos joku haluaa ostaa. He eivät miellä itseään yrittäjiksi; hintojen ja myyntinäkymien pohtiminen, puhumattakaan tuotteiden kauppaamisesta, koetaan vaikeaksi ja vastenmieliseksi. Jos osuuskuntaa halutaan kehittää ja samalla estää sen luiskahtaminen ahneiden suurliikemiesten käsiin, on osuuskuntalaisten ehdottomasti opittava hallitsemaan myös taloudellinen puoli, muistuttaa Pakkala. Monenlaista pääomaa Trujillot, Flores ja Mendez ovat pientuottajia sanan varsinaisessa merkityksessä. Kunkin kahviviljelmät ovat vajaan kahden hehtaarin kokoiset, toistaiseksi. Laajentamista suunnittelevat kaikki. Kahvin lisäksi tiloilla kasvaa monenlaisia hedelmiä, vihan- Jorge Abarca esittelee Annoille kahvisäkkiä. Luomukahvin tuotannossa jopa säkkien maalaus on tarkkaa: vain luonnonväriaineet kelpaavat. neksia ja viljakasveja, Floresilla on lehmiäkin: luomuviljelykoulutuksesta viljelijät ovat saaneet kimmokkeen tuotannon monipuolistamiseen. Miehet toteavat, ettei kemiallinen tehoviljely ole koskaan ollut heille varteenotettava vaihtoehto. Siihen ei yksinkertaisesti olisi varaa. Ennen luomuviljelykoulutusta tuottavuus oli kuitenkin ollut heikko. Nyt, kun on opittu luomulannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistusta, kompostien tekoa ja rinnemaiden suojelua, maan tuotantokyky on parantunut ja kova työ maksanut itsensä takaisin. Karu tosiasia on, että ilman rinnesuojelua maat olisivat nyt täysin tuottamattomia ja viljelijät kodittomina ympäri maata..cosatin on n. 400 itsenäisen pienviljelijän muodostama luomukahvintuottajien palveluosuuskunta Keski-Nicaragualaisssa Boacon maakunnassa. Perheet mukaan lukien COSATIN:iin kuuluu noin 2300 ihmistä. Suomalainen kansalaisjärjestö Kansainvälinen solidaarisuussäätiö on kou luttanut ja tukenut osuuskunnan jäseniä luomukahvin tuottamisessa ja sertifiointiprosessin hallinnassa vuodesta 1998. Koska luomukahvin ostajat edellyttivät kahvintuotannon nan oma, sisäinen valvonta on huomattavasti kansainvälistä valvontaa tiukempaa. Samalla esisertifiointi on osuuskunnan omien normien täyttämistä. Viljelijöillä on osuuskuntatoiminnasta yksinomaan hyvää sanottavaa. Vain sen kautta on mahdollista saada kahvinsa markinoille nykyisellä tavalla. Osuuskunnan jäsenet ovat mukana yhteisessä kehitysprosessissa, joka näkyy selvästi heidän elin- ja tuotanto-olosuhteissaan. Viljelijät pitävät tärkeinä myös tuottajayhteisöä ja keskusteluja toisten tuottajien kanssa; ajatusten ja kokemusten täyttävän myös Reilun kaupan kriteerit, ne tulivat mukaan kuin luonnostaan. Viljely- ja elinolojen paranemisen hintana on raskas ja kallis sertifiointiprosessi. Nicaraguasta puuttuu EU-kelpoinen luomutuotteiden sertifiointiorganisaatio, joten voidakseen myydä kahvia eurooppaan COSATIN:in on kierrätettävä paperit kolmen eri maan byrokratiakoneistojen läpi. Sertifioinnissa ei jaella muita arvosanoja kuin hyväksytty tai hylätty; yksikin väärinkäytös saattaa pilata koko osuuskunnan mahdollisuudet kahvinvientiin. Siksi osuuskunvaihto kannustaa suunnitelmien toteuttamiseen. Pohjimmiltaan, toteavat tapaamamme viljelijät, kysymys on ihmisten vaikutusvallasta omiin elinoloihinsa. Osuuskunnan jäsenillä on mahdollisuus edunvalvontaan ja elinolojensa parantamiseen omalla työllä, ei vain lahjoitusvaroilla, COSATIN:in toiminnanjohtaja Jorge Abarca muistuttaa. Se on kunniallisempaa ihmisten kannalta, taloudellista toimintaa eikä kerjäämistä, jota Nicaraguassa joudutaan aivan liian usein harjoittamaan. Tuomitsevan mato-omistus 17
Reilun kaupan kriteerit ovat pitkälti samat kuin luomutuotannossa, ja niiden noudattaminen on vilje lijöiden mielestä tärkeää. Ainoastaan työvoiman palkkaaminen mietityttää: reilumpi hinta ei tietenkään saisi koskea vain tuottajia vaan myös mahdollista vuokratyövoimaa, mutta nykyisillä maailmanmarkkinahinnoilla ylimääräistä rahaa ei jää edes luomutuottajille. Toisaalta tapaamamme tuottajat tarvitsevat ulkopuo- Jose Andreas Torres Mendez kertoo työpäivästään: kellon ympäri jos vain kunto kestää! lista työvoimaa vain harvoin: oman perheen kädet riittävät. Toinen kysymys onkin, keiden perheenjäsenten käsiä käytetään. Kaikki apu on tarpeen, mutta toisaalta Boacon viljelijät toivovat, että lapset käyvät koulua, saavat paremman koulutuksen kuin he itse aikoinaan. He uskovat, että nuorilla on heitä paremmat edellytykset oppia kantamaan vastuuta osuuskunnan ja kotitilansa asioista. Vaikka COSATIN:in jäsenet tällä hetkellä toivoisivat lisää rahaa, kaikki vannovat luomun nimeen. Joku tosin toteaa, että jos olisi etukäteen tiennyt kuinka paljon työtä luomuviljely vaatii, hän olisi harkinnut toisenkin kerran. Nyt viljelyn toimivuudesta ja vaatimuksista on muodostunut realistinen kuva, ja oppirahat on maksettu. Vastineeksi on saatu paljon tärkeää tietoa ja kokemusta, jota voi levittää eteenpäin, viljelijät toteavat tyytyväisinä. Yhteisymmärrys on löytynyt. Boacolaiset näyttävät ymmärtävän, että vaikkemme voi ostaa kahvia, voimme saada jonkun ostamaan. Ja me olemme saaneet terveellisen muistutuksen, ettei edes reilun kaupan verkostoon pääseminen ole vastaus kaikkiin vaivoihin. Kysymys on paljon laajemmista asioista kuin vain yhden osuuskunnan kahvintuotannosta ja siitä maksetusta hinnasta kiteyttää Abarca. Olemme tyytyväisiä, että tavanomaisen hymistelyn ja kiittelyn lisäksi meille on kerrottu myös ongelmista, ja vielä tyytyväisempiä, kun Flores ja Torres Mendez haluavat saman tien näyttää meille tilansa: kukoistavat viljelmänsä ja vasta remontoidut talonsa. Kahvimatematiikkaa: COSATIN:in kahvia myydään myös Suomessa: Meiran Café Organico ja Café Boaco ja Tampereen kehitysmaakaupan Nicaragua-kahvi ovat Boacon kultaa. Tänä vuonna Meira osti COSATIN:ilta kolme kontillista kahvia. Osuuskunnan kokonaisvienti on neljässä vuodessa kasvanut yhdestä kontillisesta kymmeneen. Nykyisellä maailmanmarkkinahinnalla valikoidun, aurinkokuivatun Nicaragualaisen kahvin arvo on 50 dollaria säkiltä. Välittäjä saa tästä 20 dollaria, tuottaja 30. Reilun kaupan järjestelmän piirissä myyty vastaavanlaatuinen luomukahvi maksaa 141 dollaria per säkki. Tuottajat saavat 115 dollaria, ja loppu jää osuuskunnalle käytettäväksi sosiaalisiin ja tuotannollisiin uudistuksiin. Jos COSATIN:in viljelijät olisivat myyneet tämänvuotisen satonsa paikallisille kierteleville kahvinostajille kuten pienviljelijät yleensä, he olisivat saaneet siitä yhteensä 120 000 euroa osuuskunnan jäsenilleen maksaman 430 000 euron sijasta. Maailmanmarkkinahintojen tasosta kertoo, että osuuskunnan siirtyessä luomuviljelyyn tavallisen kahvin hinta oli luomukahvin nykyhintaa korkeampi, ja luomukahvista sai 190 dollaria säkiltä. Tällä hetkellä jopa Reilun kaupan luomukahvista saatavilla tuloilla on vaikea elää. 18 Vasemmiston tuomita suot
20Perttu Iso-Markku Kaksikymmentä vuotta Sitoutumatonta vasemmistoa Helsingin yliopiston Sitoutumaton vasemmisto täyttää vuonna 2003 kaksikymmentä vuotta. Kommunistien ja demarien kiusaksi perustettu yliopistovasemmistojärjestö on vuosien varrella toiminut poliittisena kotina monelle nykyiselle järjestöaktiiville, poliitikolle, tutkijalle ja journalistille. Kahdessakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut paljon, mutta järjestö on pysynyt ja voi edelleen paksusti. 8 0-luvun alku oli ylioppilaskunnassa murroksen aikaa: vanhojen ja suurien poliittisten ryhmien kuten kokoomuslaisten Kansallisten ylioppilaiden, Demarien ja Akateemisen Sosialistiseuran (ASS) aika alkoi olla ohi. Sitoutumattomat ryhmät, suurimpana osakunnat, tekivät näyttävän paluun ylioppilaskuntapolitiikkaan ja edustajistoon. Myös vihreiden synty mullisti perinteiset kuviot. Kyllästyminen puoluepolitisoituneeseen 70-lukuun näkyi byrokratisoituneiden poliittisten ryhmien hylkäämisenä. Sitoutumaton vasemmisto niminen vaaliliitto syntyi syksyn 1983 vaaleihin muutaman puuhakkaan demareista irronneen aktiivin, erityisesti Jarmo Tirrosen ja Ari Holopaisen, toimesta. Mukaan tuli myös ylioppilaskunnan sivarijengiä ja muita kansalaisjärjestökentän toimijoita. Sitoutumattoman vasemmiston ideologiassa painottui kolmas vasemmisto. Pariisin ja Prahan kevät 1968 kummitteli puuhahenkilöiden mielissä. Kommunistien riidellessä keskenään ja demariopiskelijoiden muututtua lähinnä puolueen työnvälitystoimistoksi halu sivat Sitoutumattoman vasemmiston vaaliliiton perustajat iskeä kiilaa kommunistien ja demareiden väliin. Nouseva vihreä liike antoi lupauksia uudentyyppisen, vanhoista puolueista riippumattoman poliittisuuden synnystä. Vaalirengas REDS Rauha, Edistys, Demokratia, Sivistys, jonka muodostivat Sitvas, ASS, demarit sekä filosofian ja kasvatustieteiden opiskelijat keräsi hyvän äänisaaliin, josta Sitvasin osuudeksi koitui kaksi edustajistopaikkaa. Vaaliliitosta kansalaisjärjestöksi Hyvä vaaliavaus siivitti ajatusta tehdä Sitoutumat - tomasta vasemmistosta pysyvä järjestö. Kolmannelle vasemmistolle oli yliopistolla tilausta. Mukaan tuli ihmisiä, jotka kokivat itsensä vahvasti vasemmistolaisiksi mutta samalla poliittisesti kodittomiksi vanhojen puolueiden vajottua pysähtyneisyyteen. Kolmannen vasemmiston ääntä kannattamaan perus-tettiin vuonna 1984 Madonlakki-lehti yhdessä HYYn Vihreiden kanssa. 60-luvun antiautoritäärisessä ja emansipatorisessa hengessä lehdessä kirjoitettiin pasifismista, feminismistä, kehitysmaista ja pohdittiin vihreän aatteen ja vanhan vasemmiston suhdetta. Kunnianhimoisen julkaisun puuhahenkilönä toimi 80-luvun puolivälissä erityisesti Veikko Tarvainen. Myöhemmin lehteä tekemässä olivat muun muassa Suvi-Anne Siimes, Peik Johansson tai Tuomas Kilpi. Uusi poliittinen toimintahorisontti Sitvas muotoutui alusta pitäen sateenvarjojärjestöksi yliopistolla hengaaville monenkirjaville rauhan-, kehitysmaa-, nais- ja muille radikaaliaktiiveille. Kuten vuoden 1985 toimintasuunnitelmassa todetaan, Sitoutumaton vasemmisto tarjoaa yliopistokäytäntöihin kohdistetulle pistemäiselle vastarinnalle yhteisen matriisin radikalisoimalla arkisia konflikteja ja osoittamalla opiskelijoiden spontaania liikehdintää yhdistävän poliittisen toimintahorisontin, so. elämismaailman ja systeemin demarkaatiolinjan. Sitvasista tuli kansalaisjärjestöväen ylioppilaskuntapoliittinen käsivarsi. 80-luvun puolivälistä aina vuoteen 1992 asti Sitoutumaton vasemmisto ja HYYn Vihreät käytännössä pyörittivät ylioppilaskuntaa. Edustajistopaikoissa mitattuna punavihreitten voima ei ollut mittava, mutta sitoutumattomista ryhmistä löytyi symppareita, jotka pitivät osaltaan huolen siitä, että ylioppilaskunta teki edistyksellistä punavihreää politiikkaa. Kokoonsa nähden Sitvas oli aina hyvin edus- Vasemmiston tuomita suot 19
tettuna HYYn hallituksessa, kahdesti jopa puheenjohtajan paikalla (Paula Saukkonen ja Saara Soikkeli). Sitvasin ja vihreiden symbioosi toimi hyvin. Yhteinen toimisto toimi luonnollisena kohtaamispaikkana. Monet ihmiset osallistuivat vaaleihin vuoroin Vihreiden, vuoroin Sitvasin listoilla. Kun Sitvasille perustettiin sähköpostilista, tehtiin siitä Vihreiden listan alalista eli kaikki sitvaslaiset kuuluivat myös Vihreiden listalle. Vaaleissa Sitvas teki yhteistyötä ASSin, Vihreiden ja sitoutumattomien kanssa laajassa ja usein menestyksekkäässä Hillitön rakennemuutos -vaalirenkaassa. Sitvaslaiset kokivat ylioppilaskunnan luonnolliseksi toimintaympäristöksi. HYYssä ei tapahtunut mitään, missä sitvassarit eivät olisi olleet mukana. Valtakunnanpolitiikka ei toimijoita joitakin satunnaisia irtiottoja lukuun ottamatta kiinnostanut. Muutama sitvaslainen oli ehdokkaana kunnallisvaaleissa, yleensä Vihreän liiton listoilla. Kahvilapolitiikkaa Koko 80-luvun ja 90-luvun alun keskeisintä toimintaa HYY-politiikan ohella oli, erään aikakauden aktiivin sanoin, puhuminen ja perseellään istuminen. Keskustelutilaisuuksia oli paljon ja niitä alettiin kutsua yleisnimellä Café Politique. Miljöönä oli usein Vanhan ylioppilastalon lehtikahvila tai senaatintorin Café Engel. Aiheet saattoivat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä Markiisi de Sadesta Itä-Euroopan demokratialiikkeisiin. Tietämystä lisättiin myös opintopiireillä, joita pidettiin pienemmällä piirillä lukukausien mittaisina. Silloin tällöin politiikka siirrettiin kahviloista kadulle. Tavaksi tuli osallistua vasemmiston vappumarssiin punkkarien joukossa. Sarkastinen suhtautuminen vanhan työväenliikkeen traditioihin tuotiin julki huudetuissa iskulauseissa. Erityistä närää vanhassa vasemmistossa herätti vaatimus Oikeus laiskuteen! Irti palkkatyöstä! Itä-Euroopan demokratialiikkeitä Sitvas tuki voimakkaasti. Yleisaktiivi Raino Ollila rakensi laajan kontaktiverkoston itäeurooppalaisiin toisinajatelijoihin hyödyntäen 80-luvun lopun uutuutta, Internetiä. HYYn kv-sihteerinä toimiessaan Ollila toi tietämyksensä myös ylioppilaskuntaan. HYY oli esimerkiki enimmäinen taho Suomessa, joka esitteli virallisesti Viron lipun. Puolan Solidaarisuuteen yhteydet olivat hyvät ja pitkäaikaiset. Kiinan demokratialiikkeen murskaaminen Tiananmenin aukiolla kirvoitti Sitvas-johtoiselta HYYn kv-sektorilta kirpeitä kannanottoja. Kiinan pääministerin vieraillessa Suomessa Sitvas ja Vihreät järjestivät mielenosoituksen, joka sai pääministerin peruuttamaan tapaamisensa siltä päivältä ja ylitti iltapäivälehtienkin uutiskynnyksen. Vuosikymmenen vaihteen suuri yliopiston hallinnonuudistus työllisti Sitvasia paljon. Yliopiston hallintorakennuksen valtaukseen huipentunut yliopistodemokratialiike toi Sitvasiin uusia toimijoita, mm. filosofian opiskelija Tuomas Rantasen. Kampanja ja valtaus olivat menestys: yliopistojohto taipui ottamaan opiskelijat mukaan yliopiston hallintoelimiin. Punavihreä blokki hajoaa 1990-luvun alussa HYYn punavihreä blokki tuli tiensä päähän. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen osakuntaryhmät alkoivat nähdä Kansalliset Ylioppilaat luonnollisempana yhteistyökumppanina kuin punavihreät. Vihreissä taas uudet toimijat eivät ymmärtäneet, miksi pitäisi olla missään tekemisissä vasemmiston kanssa. Vuoden 1991 vaaleihin perustettuun Pelastusrengas-vaalirenkaaseen, joka koostui ainoastaan Sitvasista ja Vihreistä, jouduttiin Vihreitä taivuttelemaan kovastikin. Samoihin aikoihin ASS oli kuivunut kokoon ja sen nuoremmat aktiivit perustivat edustajistovaaleihin Vasemmisto-opiskelijat-nimisen listan. Vuotta aikaisemmin Sitvasia ja ASSia oli yritetty yhdistää yhdeksi järjestöksi, mutta hanke kaatui ideologisiin ja käytännöllisiin ristiriitoihin. HYYn punavihreä kausi päättyi lopullisesti vuonna 1992. Hallitus oli ollut käytännössä toimintakyvytön koko vuoden, ja lopulta kesäedustajistossa punavihreä hallitus sai epäluottamuslauseen. Uudet valtaapitävät olivat sitoutumattomia ja kokoomuslaisia. Keikauksen seurauksena HYYn suunta muuttui täysin. Kansalaisjärjestörooli sai jäädä, kun hallitus keskittyi kumoamaan edellisen vuosikymmenen projekteja ja palauttamaan osakuntaperinteet, kuten vuosijuhlat, myös ylioppilaskunnan tasolle. Punavihreät suljettiin totaalisesti ulos HYY-politiikan keskiöstä. Sitvasin kohdalla tätä ekskluusiota jatkui vuoteen 2000 asti. Oppositioaseman aiheuttama kyllästyminen ja turhautuminen yhdistettynä järjestökierrossa normaaliin sukupolvenvaihdokseen aiheutti Sitoutumattomassa vasemmistossa toimijakatoa. Raino Ollilan kuolema poisti joukosta kokeneen järjestökonkarin. Madonlakki-lehden ilmestyminen loppui 90-luvun alussa, kun uusia tekijöitä ei lehdelle enää löytynyt. Yliopistovasemmisto vaipui muutenkin lamaan: Vasemmisto-opiskelijat lopetti toimintansa ja ASS oli lähinnä 20 Sumentuvat isommat osiot