Tässä lehdessä on skuuppi. Sivulla 4 kerrotaan ensimmäisen kerran julkisesti

PÄÄKIRJOITUS Hys hys, sanoi säätiö Tässä lehdessä on skuuppi. Sivulla 4 kerrotaan ensimmäisen kerran julkisesti syksyllä alkavasta Satakuntatalon julkisivun remontista. Käytäväpuheita asiasta on liikkunut jo pitkään, mutta talon omistajan, Satalinnan säätiön, suulla siitä ei ole aiemmin kerrottu. Tammikuussa asiassa ei ollut toiminnanjohtajan mielestä vielä mitään uutisoitavaa, koska virallista päätöstä remontista ei oltu tehty. Säätiön hallituksessa pelättiin myös asukkaiden ja ennen kaikkea kakkoskerroksen toimistojen reaktiota uutiseen. Jos vuokralaiset äänestävätkin jaloillaan; pakkaavat tavaransa muuttolaatikoihin ja lähtevät karkuun. Nyt on päätös tehty, juttu lehdessä, ja vuokralaiset ehtivät edelleen remonttia pakoon. Säätiön tiedotuspolitiikka ihmetyttää. Mitä voitettiin sillä, että remontin valmisteluista ja suunnitelmista vaiettiin? Ei mitään. Sen sijaan kyllä hävittiin vähintäänkin luottamusta. Satakuntatalon julkisivuremontti ei ole näissä piireissä mikään pieni projekti itse asiassa se on hiton suuri projekti. Remontti maksaa melkein miljoonan, kestää yhdeksän kuukautta ja vaikuttaa koko talon elämään. Suunnitelmia ja laskelmia sen eteen on rustattu kolmen sentin korkuinen pino. Eikö tällaisesta merkittävästä asiasta olisi ollut syytä synnyttää avointa keskustelua jo remontin valmisteluvaiheessa, jolloin kaikilla talon toimijoilla olisi ollut mahdollisuus sanoa suunnitelmiin sanottavansa? Ei sinänsä, että osakunnalla tai osakuntalaisilla olisi välttämättä ollut mitään kovin painavaa sanottavaa. Ehkä joku olisi voinut kyseenalaistaa sitä, miksi säätiö petaa päätöksensä kesähotellin eduksi. Jos remontti olisi aloitettu jo kesäkuussa, osakuntalaiset olisivat kärsineet kolme kuukautta vähemmän. Mutta ennen kaikkea keskustelua ja tietoa olisi tarvittu ihan periaatteen vuoksi. Avoin tiedonkulku on edellytys luottamukselle, vaikeneminen synnyttää epävarmuutta. Remonttisuunnitelmien salaaminen ihmetyttää myös siksi, ettei julkisivuremontin tarvetta ole vaikea perustella kenellekään. Sisäpihalla ropisee rappaukset niskaan ja Lapinlahdenkadun puolella tilanne näyttää melkein yhtä pahalta. Satakuntatalon pitäminen pystyssä ja hyvässä kunnossa on myös osakunnan ja vuokralaisten etu. KARHUNKIERROS. Helsingin yliopiston Satakuntalaisen Osakunnan tiedotuslehti. Perustettu vuonna 1963. ISSN 1239 1913. Julkaisija: Satakuntalainen Osakunta, Lapinrinne 1 A5, 00180 Helsinki, (09) 6958 5256, www.satakuntalainenosakunta.fi. Päätoimittaja: Samuli Leivonniemi, 050 372 8878, paatoimittaja@satakuntatalo.fi. Toimittajat: Tuomas Aivelo, Johanna Hannula, Mirva Helenius, Henna-Riikka Helkiö, Venla Hovila, Mari Männistö, Pauliina Ranne, Tuuli Seppälä, Tiina Taivainen (tiedotussihteeri), Antti Tähtinen ja Jaakko Viitala. Tätä numeroa avustivat: Matti Hirvola, Heimo Leivonniemi, Mikko Mäkipää, Eveliina Nera, Jenni Ryyppö ja Jaakko Räikkälä. Kannen nimiö: Kalle Järvenpää. Kannen kuva: Tiina Taivainen. Taitto: Samuli Leivonniemi. Painos: 300 kappaletta. Paino: Yliopistopaino, Helsinki. Samuli Leivonniemi paatoimittaja@satakuntatalo.fi Keskustelu Satakuntatalon remontista ja muista tämän lehden aiheista jatkuu osakunnan verkkofoorumilla osoitteessa http://raskala.satakuntatalo.fi/forum/. Karhunkierros 3/2005 ilmestyy lokakuussa. Lehteen tarkoitettu aineisto tulee toimittaa päätoimittajalle 27.9.2005 mennessä. 2 KARHUNKIERROS 2/2005

TÄSSÄ NUMEROSSA TUULI SEPPÄLÄ Kummallisten 13 tilojen talo. KANSI 4 6 7 12 Osakuntauutisia. Satakuntatalo menee remonttiin. Helsinkiä kolmesta kulmasta. Kolme opiskelijaa kertoo itselleen tärkeistä paikoista. Kesäksi ympäristökuntoon! Kodin monet merkitykset. Toimittaja arvioi Porin yliopistokeskuksen tuoreen julkaisun. 13 16 18 20 22 Matka Satakuntatalon keskipisteeseen. Naiset asialla. Feministi kirjoittaa feminismistä. Pitkä ponnistus penkkareihin. Muistelmia Honkajoelta. Jalometallijahdissa. Miksi AJK tirkistelee huoneisiin? Timo Kari vastaa. 22 24 25 26 27 Leipomo. Tähtinen kirjoittaa kolumnissaan humanistiopiskelijoista. Viitalan kolumnissa muistellaan BumtsiBumia. Kuolemattomat ja Mäkipään puujalkavitsi. Vanha jäärä muistelee Juorupastoria ja muita kadonneita. 50 VUOTTA SITTEN Joskus osakunnan historian tallentamiseksi jälkipolville on todella nähty vaivaa: Hauskaa puuhaa, ja mitä enemmän sillä syöttää pikkusormeaan sitä voimakkaammin se vetää koko kättä, toteaa E. K. Virri valokuvauksesta ja esittelee laajemminkin valokuvaajan toimintaa naistenkerhon kokouksessa: Valokuvaaja Sekola on asettunut odottamaan naistenkerhon kokoushuoneen seutuville--. Sekola pyytää nöyrimmin anteeksi olemassaoloaan kokouksessa, jonka [vierailija] miesemansipaation innokas esitaistelija monsieur Pumppu hänelle [ ] mielihyvin suo. Sen jälkeen Sekola sammutta huoneesta valot, painaa kameraan kiinnittämäänsä laukaisulankaa [ ] sekä sytyttää salamajauhot tulitikulla. PPPUM, sanoo salamapanos ja tuhka karisee pitkin huonetta miesemansipaation vertauskuvallisena tunnusmerkkinä. Sekola [ ] pyytää jälleen anteeksi ja saa. Nyt tuli Sekolalle kiire osakunnan valokuvauslaboratorioon. (Satakuntalainen maalis-huhtikuu / 1955) Jaakko Viitala KARHUNKIERROS 2/2005 3

OSAKUNTAUUTISIA Satakuntatalon julkisivun remontti alkaa syksyllä Asuntola toimii remontista huolimatta. Säätiön toiminnanjohtaja lupaa hyvittää melu- ja pölyhaittoja järjestämällä remonttibileet kerran kuussa. SAMULI LEIVONNIEMI Satakuntatalon ränsistyvä ulkokuori korjataan. Satalinnan säätiön hallitus löi lopullisen hyväksyvän nuijaniskun pitkään tapetilla olleeseen asiaan kokouksessaan maaliskuussa. Talon julkisivun perusteellinen remontoiminen alkaa syyskuussa, ja töiden pitäisi valmistua ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä. Nyt on viimeinen hetki remontille. Sisäpihan rappaus tulee jo alas, ja parvekkeet ovat todella huonossa kunnossa, perustelee säätiön toiminnanjohtaja Riku Jaakonsaari projektin tarpeellisuutta. Vasaran alle joutuvat kaikki Satakuntatalon ulkopinnat. Suurimmat urakat kohdistuvat Lapinlahdenkadun puolelle ja sisäpihalle. Seinistä piikataan pois kaikki irtonainen aines, jonka jälkeen ne rapataan uudelleen. Sisäpihalla joudutaan myös muuraustöihin, sillä seinästä on tippunut rappauksen lisäksi myös tiilenkappaleita. Lapinrinteen puolella vanhat vuolukivilaatat kiinnitetään ja saumataan uudelleen. Myös talon kuparikatto käydään Satakuntatalon sisäpihan puoleisesta seinästä tippuu tiilenkappaleita. läpi ja uusitaan osittain. Pahimmat haitat melusta ja pölystä Satakuntatalon asukkaita ei häädetä pois remontin tieltä. Siihen pyritään, että talo pyörii normaalisti koko remontin ajan, Jaakonsaari vakuuttaa. Sisätiloissa ei tehdä korjauksia, ja remonttireiskat kyläilevät huoneissa vain ikkunoiden korjaamisen yhteydessä. Melu- ja pölyhaittaa remontista kuitenkin aiheutuu, varsinkin aluksi. Piikkaaminen on kaikista pahin vaihe, silloin tärisee koko talo. Loppuvaihe työstä on sitten siistimpää. Myös näköalat huoneista huononevat, sillä ainakin takapiha ja parvekesivu paketoidaan remontin ajaksi. Lapinrinteen 4 KARHUNKIERROS 2/2005

puoli on vielä mietinnässä: urakoitsijan puolesta työ voitaisiin tehdä nosturistakin, mutta työn valvojat haluaisivat pystyttää rakennustelineet myös pääjulkisivulle. Osakunta istuttaa puun Poriin Osakunta istuttaa tammen Poriin 350-vuotisen taipaleensa kunniaksi toukokuun 13. päivänä. Tuosta päivästä täsmälleen 40 vuotta aikaisemmin metsäylioppilaat istuttivat yhdessä lukiolaisten kanssa tulevaisuuden puita. Satakunnan metsänhoitajat istuttavat samalla oman puunsa, koska yhdistys täyttää 60 vuotta. Osakunnan puumies Timo Kari pitää tilaisuudessa puheen Suomen metsäalan osaamisesta. Helsingistä järjestetään yhteiskuljetus Poriin. Samana päivänä vieraillaan Porin yliopistokeskuksessa ja hurjastellaan Cottongringin carting-radalla. Toiminnanjohtaja pelkää vuokralaisten joukkopakoa Jaakonsaarta pelottaa, miten vuokralaiset suhtautuvat alkavaan remonttiin. Jos asukkaat ja liikehuoneistoja miehittävät yrittäjät pakenevat, tietää se lommoja säätiön talouteen. Toivon asukkailta ymmärrystä. Remontista aiheutuvia haittoja toiminnanjohtaja lupaa hyvittää järjestämällä asukkaille remonttibileet kerran kuussa. Vuokranalennuksia Jaakonsaari ei opiskelijoille lupaa, mutta ei sen puoleen ylimääräisiä remonttikorotuksiakaan. Kahden prosentin inflaatiokorotus lisättäisiin vuokriin syksyllä joka tapauksessa. Jos remontti menee hyvin, ylimääräisille vuokrankorotuksille ei ole tarvetta. Eikä soluasuntojen vuokrien korottaminen näin isossa summassa oikein näkyisi. Julkisivuremontti maksaa säätiölle 896 800 euroa. 90-luvulla tehty ravintolatilojen remontti oli vielä kalliimpi, mutta mistään pikkusummasta ei ole nytkään kyse. Säätiö rahoittaa kustannukset pankkilainalla. Samuli Leivonniemi SatO edelläkävijä ympäristöasioissa Satakuntalainen Osakunta on tehnyt itselleen ympäristösuunnitelman. Nelihenkisen työryhmän laatima suunnitelma on ensimmäinen laatuaan opiskelijajärjestöjen piirissä. Suunnitelma käsittää noin 30 sivua tarkkoja mietelmiä osakunnan ja osakuntalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa ympäristöasioihin. Näin kattavaa ympäristösuunnitelmaa ei löydy muiden järjestöjen mapeista. Siksi osakunta haluaakin haastaa muut osakunnat miettimään ympäristökysymyksiä. SatO näyttää esimerkkiä muille järjestöille siitä, miten osakunnan kaltainen järjestö voi ottaa ympäristön ja kestävän kehityksen huomioon toiminnassaan. Työryhmän tavoitteena on ollut kasvattaa ympäristötietoutta osakuntalaisten keskuudessa ja vaikuttaa ihmisten asenteihin. Yhdessä osakunnassa ympäristöteoilla ei vielä voida pelastaa maailmaa, mutta ympäristökasvatuksella ja innostamalla muutkin järjestöt toimeen voidaan jo saada ihmeitä aikaan. Uusia virkailijoita valittiin Maaliskuun varsinainen kokous valitsi osakunnan vaalipäälliköiksi Marjukka Laihon ja Pauliina Ranteen. Vaalipäälliköt rekrytoivat SatO:lta ehdokkaita osakuntien suureen vaalirenkaaseen ja tekevät raivokasta vaalityötä syksyllä HYY:n edustajistovaaleissa. Opastussihteerin virkaa ryhtyy hoitamaan Elina Vuorinen, joka valittiin tehtävään huhtikuun kokouksessa. Hän liittyi osakuntaan viime syksynä ja uskoo tietävänsä hyvin, mitä uudet opiskelijat syksyllä kaipaavat. Juhlamestarin valinta siirrettiin toukokuun varsinaisen kokouksen asialistalle. Tiina Taivainen tiedotussihteeri KARHUNKIERROS 2/2005 5

TEKSTI JA KUVAT: TIINA TAIVAINEN Helsinkiä kolmesta kulmasta Mikä on sinulle tärkein paikka Helsingissä? Onko se Cafe Engel vai Sibeliusmonumentti vai kenties oma opiskelijaboksisi? Tämä juttu kuvaa Helsinkiä kolmesta näkökulmasta. Muusikko, teologi ja kotitalousopettaja kertovat itselleen tärkeistä paikoista ja vähän muustakin. Kitaraopintoja kirjastossa Hannu Seljänperä opiskelee Sibelius-Akatemiassa pääinstrumenttinaan kitara. Toisin kuin voisi kuvitella, viettää muusikko kirjastoissa keskimäärin enemmän aikaa kuin humanisti. Nyt hän kiertää silmät innostuksesta välkkyen uuden musiikkikirjaston hyllyjen välissä. Ensimmäisenä hän pysähtyy lehtihyllyn viereen. Kylläpä on laaja valikoima. Levyjäkin löytyy kuulemma yli 30 000, Hannu hehkuttaa. Helsingin kaupunginkirjaston uusin toimipaikka, Kirjasto 10 Postitalon toisessa kerroksessa, on tarkoitettu suurelle yleisölle. Hannu vakuuttaa, että myös ammattilainen saa paikasta paljon irti. Täältä saa lainattua kaikkea kotiin ja tarjontaa näyttää olevan huomattavasti enemmän kuin akatemian kirjastossa. Ennen uuden musiikkikirjaston aukeamista Hannu on kierrellyt koulunsa ja Helsingin muissa kirjastoissa. Sibelius-Akatemian kirjasto on hänen mukaansa oikea aarreaitta. Sieltä löytyy teoksia, joihin voi uppoutua tuntikausiksi. Hänellä on kerrallaan käsittelyssä yksi säveltäjä, jonka kokonaistuotantoon hän tutustuu: lukee partituurit, kuuntelee koko tuotannon ja lukee kaiken, mitä säveltäjästä on kirjoitettu. Nyt tutustuttavana on Schönberg. Tämä on Hannulle yksi keino pitää yllä perusmotivaatioita opiskelua varten, vaikkei tällaista omaehtoista opiskelua koulun puolesta vaaditakaan. Musiikkiopistosta suurille lavoille Musiikki on aina kuulunut Hannun elämään. Tämä taiteilijasielu ei ole ammattimuusikoiden poika, joka olisi syntynyt kitara kädessä, mutta musiikkiin on perheessä suhtauduttu myönteisesti. Kahdeksanvuotiaana hän aloitti kitaran soiton musiikkiopistossa ja kolmannella luokalla perusti naapurin poikien kanssa bändin, jota varten hankittiin sähkökitara ja rummut. Itse tehtiin biisit. Minä sävelsin ja kaveri teki sanat. Tuona aikana Hannulle syntyi kiinnostus itsensä ilmaisemiseen musiikilla, taidemusiikki on tullut kuvioihin myöhemmin. Vasta neljättä päivää auki oleva kirjasto on tupaten täynnä asiakkaita, eikä rauhallista soppea näytä löytyvän. Pikkuinen kahvila pohjakerroksessa osoittautuu ratkaisuksi tähän pulmaan. Hörppiessään kuumaa teetä hunajalla maustettuna Hannu kertoo tulevaisuuden haaveistaan. Välivuosi opinnoista vahvisti tunnetta, että haluan keskittyä musiikkiin. Tavoitteenani on saada ilmaista itseäni musiikin avulla ja tehdä musiikkia. Säveltäminen on suuri haaveeni. 6 KARHUNKIERROS 2/2005

Hannu Seljänperä saattaa viettää kirjastossa tuntikausia. Juuri nyt musiikin opiskelija koluaa hyllyistä Schönbergin tuotantoa. Käytännössä muusikko saa leivän pöytäänsä opettamalla, mutta sen lisäksi voi tehdä muutakin. Tälläkin hetkellä Hannu musisoi useassa eri kokoonpanossa. Kitaran ohella hän soittaa rumpuja, mikä on kuulemma terapeuttinen harrastus hyvien ystävien seurassa. Vaikka muusikon ura on ollut Hannun haaveena lähes aina, on musiikin tekeminen kuitenkin työtä siinä missä mikä tahansa muu työ. Onnistuneeseen esiintymiseen tai sävellykseen vaaditaan puurtamista, joka ei aina ole niin hohdokasta. Hannulle yksi motivaation lähde on paitsi se, että musiikista saa itse paljon, sillä voi myös antaa muille jotain. Esiintymällä voi tuoda muille hyvän mielen ja ehkä kuulijat saavat musiikista jotain irti. Se lämmittää mieltä ja antaa potkua. KARHUNKIERROS 2/2005 7

Tuomiokirkko lumosi teologin Anu Naukkarinen istahtaa suuren ikkunan alle, josta tulvii maaliskuisen kevätpäivän valoa sisälle tuomiokirkkoon, ja miettii suhdettaan tähän vaikuttavaan rakennukseen. Ehkä sellaista henkistä suhdetta ei ole vielä syntynyt kuin entisen kotiseurakuntani, Länsi-Porin, kirkkoon on. Siellä on aikaa hurahtanut kuitenkin huomattavasti enemmän. Helsingin tuomiokirkko on kaunis. Varsinkin auringonpaisteella se on pysähdyttävä. Uusi kotikirkko on lumonnut tuoreen teologiopiskelijan, mutta myös Porin kirkon kauneus on painunut hänen mieleensä. Vaikka se onkin uusi ja moderni, kirkko on pelkistetyllä tavalla kaunis, ja monet ikkunat tuovat sinne valoa. Tuomiokirkossa Anu käy noin kaksi kertaa kuussa jumalanpalveluksessa. Useamminkin voisi, hän toteaa. Ei olisi huono ajatus luentojen jälkeen kivuta kirkon portaat ylös ja tulla hetkeksi rauhoittumaan, Anu tuumii. Teologinen tiedekunta kun ei ole monen korttelin päässä. Toisaalta ei Anun mielestä uskomiseen tarvita välttämättä kirkkoa. Se on enemmän sydämen asia. Uskoa voi missä vaan, ei ainoastaan kirkossa. Teologiaa Anu pyrki opiskelemaan, koska halusi tietää ja oppia enemmän uskonasioista. Omasta mielestään hän on vielä tuore uskossaan ja välillä hieman epäileväkin. Kotona hän ei ole saanut uskonnollista kasvatusta ja siksi monet asiat ovat vielä epäselviä. Erityisesti hän haluaa oppia katsomaan asioita objektiivisesti. Tällä hetkellä Anun opinnot ovat kaukana uskonharjoittamisesta. Opintojen puolesta ei kirkkoon pääse. Siksi hengellisestä elämästä täytyy pitää itse huolta. Onneksi on ainejärjestö ja osakunnan kirkkoraati, joiden puitteissa voi osallistua erilaisiin hengellisiin tapahtumiin hyvässä seurassa. Auttamishalua ja empatiaa Anu kävelee kirkon käytävää pitkin alttarin eteen ja miettii tulevaisuuttaan. Tietenkin olisi hienoa olla Helsingin pääkirkon pastorina alttarin toisella puolella, mutta tähän kaupunkiin hän tuskin jää. Anu toivoo voivansa auttaa muita ihmisiä tulevassa ammatissaan. Papin työ voisi siis olla erittäinkin varteenotettava vaihtoehto, mutta päätöksiä hän ei ole vielä tehnyt. Pappina toimiminen olisi antoisaa, mutta varmasti myös raskasta ja haastavaa. Työhön liittyy paljon iloa, mutta myös suruun on osattava suhtautua. Saman päivän aikana voi joutua hoitamaan ristiäiset, häät ja hautajaiset ja jokaiseen tilanteeseen on mukauduttava oikeanlaiseen tunnetilaan. Toinen hyvältä tuntuva vaihtoehto voisi olla perhetyö tai muu auttamistyö, jossa saa olla ihmisten kanssa. Anun katse kulkee alttaritaulusta kirkon kattoon ja rakennelmiin. Pieni seurakunta pikkupaikkakunnalla meren rannalla ja punainen pappila, maalailee tämä teologin alku haaveitaan tuomiokirkon seinille. Länsirannikolla tietenkin, hän tarkentaa, ja on hetken lähes mahdollista aistia kevyt tuulen vire sekä meren tuoksu ja unohtaa olevansa keskellä Helsinkiä. Anu Naukkarinen istuu Helsingin tuomiokirkon penkillä pari kertaa kuussa. Useamminkin voisi, hän toteaa. 8 KARHUNKIERROS 2/2005

Riina Pykäri haluaa olla perillä ostamiensa tuotteiden alkuperästä. Kauppahallin tiskiltä saa myös hyvää palvelua. Mateita ja muistoja kauppahallista Mikä kala tuo on? Se on made. Ovatko nuo ostereita? Kyllä vain. Oletko koskaan maistanut? Kerran ja sekin meinasi luikerrella takaisin ulos. Riina Pykäri rupattelee kalatiskin myyjän kanssa Vanhassa Kauppahallissa Kauppatorin kupeessa. Kauppias juttelisi varmasti pidempäänkin, mutta kauppahallissa on paljon tutkittavaa ja on toivotettava hyvää päiväjatkoa. Tuleva kotitalousopettaja käy kauppahallissa, koska sieltä ostettaessa tietää mistä tuotteet ovat peräisin ja saa varmasti laadukasta tavaraa. Ruoka on tärkeä osa elämäämme ja tärkeää on myös ruuan alkuperä. Lisäksi palvelu on kauppahallissa yksilöllistä, mistä ei jättimäisissä marketeissa ole tietoakaan. Riinan suhde kauppahalliin näyttää kuitenkin olevan enemmän henkinen kuin käytännöllinen. Kauppahallit tuovat hänelle mieleen muistoja. Varsinkin matkustellessaan maailmalla ovat juuri kauppahallit olleet niitä paikkoja, joiden kautta hän on löytänyt yhteyden kotiin. Vaikka toisessa maassa kulttuuri onkin vieras, voi ruoka tai ainakin raaka-aineet olla samoja niin Kiinassa kuin Suomessa. Tuttuja perunoita ja tomaatteja oli Macaon kauppahallissa ja se tuntui kotoisalta, kertoo Riina muistojaan vaihtoajaltaan Kiinassa. Porissa papat tuovat tunnelmaa Suomen paras kauppahalli löytyy Riinan mukaan Porista. Siellä on kuulemma vielä aitoa kauppahallimeininkiä. Varsinkin Porin papat luovat autenttisen tunnelman, jota on mahdotonta luoda keinotekoisesti. Toki Helsingissäkin on kauppahalleilla kanta-asiakkaansa, KARHUNKIERROS 2/2005 9

TEKSTI: TUOMAS AIVELO PIIRROS: TUULI SEPPÄLÄ Kesäksi Vanha Kauppahalli houkuttelee turisteja Kauppatorin kulmalla. mutta Riinan mielestä tämän kaupungin hallit toimivat nykyään enemmän turisteja varten. Erityisesti Vanha Kauppahalli kaupittelee suomalaisia erikoisuuksia kuten poron lihaa ja maalaisleipää. Myös turismia opiskellut Riina on kuitenkin sitä mieltä, että perinteitä ja omalaatuisuuksia kannattaa pitää yllä vaikka vain turisteille. Mitä vieraille sitten näyttäisi, ellei erikoisuuksiamme. Tavallinen moderni elämä on jotakuinkin samanlaista joka puolella. Vanhassa Kauppahallissa häntä viehättää myös se, että siellä ja Kauppatorin ympäristössä saa itsekin olla luvan kanssa hieman turisti. Pääsivätkö kulutustottumuksesi lerpahtamaan talven aikana? Onko elintavoissasi ollut jo pidempään parantamisen varaa? Karhunkierros antaa kahdeksan helppoa vinkkiä, miten saat takaisin ympäristöystävällisen elämäntavan. Hyvä ruoka kuuluu kaikille Onpa hyvännäköisiä leivoksia, mutta ei yhtä kauniisti laitettu esille kuin vaikka Ruotsissa, kommentoi maailman kauppahalleja kolunnut ekspertti kulkiessaan leipomotiskin ohi. Lahden toisella puolella ollaan näköjään tässäkin asiassa meitä edellä. Riinan suhtautuminen ruokaan on heilahdellut laidasta laitaan vuosien varrella. Valmistuttuaan suurtalouskokiksi hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä ruuan kanssa. Ruuanlaitto tuntui silloin loputtomalta taipaleelta. Hyvän ruuan tekeminen on vaikeaa. Ruuasta ei koskaan saa täydellistä, Riina huokaa. Restonomin tutkinnon jälkeen ovat Riinan tunteet ruokaa kohtaan taas lämmenneet, mutta suhde on muuttunut. Hyvä ruoka ei hänen mukaansa kuulu vain hienoihin ravintoloihin, vaan myös perusruuan pitäisi olla maistuvaa. Ruoka on arkinen asia, joka kuuluu kaikille. Luonnollinen suunta on ollut hakea opiskelemaan käsityö- ja kotitaloustieteen laitokselle. Ruoka ei enää tunnu välttämättömältä pahalta Riinan tulevassa ammatissa. Hän kertoo arvostavansa ruokaa sitä enemmän mitä enemmän opiskelee. 1. Kuluta vähemmän Kulutus ei todellakaan ole juhlaa. Maapallon raaka-ainevarat kuluvat ja jätettä muodostuu. Kulutusta kannattaa suunnata aineettomiin nautintoihin: elokuvat, teatteriesitykset ja taidenäyttelyt eivät tuhoa luontoa. Kavereiden kanssa hengailu kevään kynnyksellä on paitsi hauskaa, myös ympäristöystävällistä. Kierrätysliikkeet, huutokaupat ja roskalavat ovat hyviä paikkoja tehdä löytöjä. 2. Suosi kotimaista Ulkomaisia tuotteita joudutaan kuljettamaan pitkiä matkoja, jolloin kulutetaan energiaa. Yleensä elintarvikkeille pitkät kuljetusmatkat tarkoittavat myös pitkiä säilymisaikoja, jotka saadaan aikaan synteettisillä säilöntäaineilla. Suomalainen ruoka on ennen kaikkea luotettavaa. 3. Vähennä jätteiden määrää Ensisijainen tavoite on syntyvän jätteen vähentäminen. Lajittelu ja kierrätys ovat vasta toissijaisia keinoja taistelussa jätettä vastaan. Älä osta tarpeetonta, kertakäyttöistä tai runsaasti pakattua tavaraa. 10 KARHUNKIERROS 2/2005

ympäristökuntoon! 4. Vähennä paperinkulutusta A4-saaste on opiskelijoille liiankin tuttua. Kaksipuolinen tulostus, fontin pienentäminen ja useamman sivun printtaaminen yhdelle sivulle vähentävät paperinkulutusta. Lisäksi vain yhdeltä puolelta käytetty paperi on vasta puoliksi käytetty! Ensimmäisenä kannattaa tietenkin pohtia, onko tuloste oikeasti tarpeellinen. 5. Tiedosta kuluttaessasi Luomua ja reiluakauppaa, sertifikaattia ja ympäristömerkkiä. Kaupan merkintöjen seuraaminen ei ole helppoa, mutta pienellä selvittämisellä merkinnät aukeavat helposti. Myöskin terve järki kertoo yleensä, mikä tuote on ympäristöystävällisin valinta. 6. Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti Ympäristöongelmat ovat sidoksissa yleisesti niin maailmantalouden kuin yksittäisten yritystenkin ongelmiin. Kestävään kehitykseen kuuluu ekologisen kehityksen lisäksi talous, kulttuuri ja sosiaaliset olot. Näitä kaikkia tulee kehittää, jotta luonto ja ihmiset voivat hyvin. Yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmillaan arkielämän tavoissa kaupassa, töissä ja kotona. 7. Tutustu osakunnan ympäristösuunnitelmaan Osakunnalle on valmistunut uusi ympäristösuunnitelma. Osakunta näyttää suunnitelman suhteen esimerkkiä muillekin opiskelijajärjestöille, joilla ei ole vielä ympäristöasioita huomioitu. Ympäristösuunnitelmia ovat tehneet vasta osa ylioppilaskunnista ja muutamat opiskelijajärjestöt. 8. Liity ympäristöjärjestöön Suomi on pullollaan ympäristöjärjestöjä, jotka haluavat juuri sinut jäsenekseen. Jokainen järjestö on omanlaisensa ja niillä on omat painotuksensa. Kannattaa tutustua järjestöihin ja liittyä sopivimpaan. KARHUNKIERROS 2/2005 11

TEKSTI: JOHANNA HANNULA Kodin monet merkitykset Porin yliopistokeskuksen kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos on julkaissut artikkelikokoelman, jossa valotetaan kaikille niin henkilökohtaista asiaa kotia monesta eri näkökulmasta. Kodin voi ymmärtää fyysisenä paikkana tai mielenmaisemana, kuten kirjan toimittajat johdannossa kiteyttävät. Kodin merkitys on myös sanana muuttunut, sillä se on johdettu kota-sanasta. Ulkopuolisesta turvasta on tullut emotionaalisesti värittynyt monimerkityksinen suojapaikka modernille ihmiselle. Kirjassa kotia tarkastellaan neljän eri oppiaineen silmin ja hyvin erilaisin aineistoin. Outi Tuomi-Nikula on haastatellut saksalaisen maalaiskodin vanhoja asukkaita, Maunu Häyrynen taas tarkastelee kotiseutua oman henkilöhistoriansa turvin maisematutkimuksen viitekehyksessä. Maininnalle pääsee myös Karjalainen osakunta, jonka toimintaan Häyrynen omien sanojensa mukaan osallistui vastentahtoisesti saadakseen asunnon Vantaata lähempää. Katriina Petrisalo lukee Mika Waltarin matkakertomuksia, Susanna Sallinen sairauskertomuksia 1600 1700-luvulta, Marcel Proustia ja siirtolaisten kirjeitä. Kaiho ja kaipaus ovat Sallisen mukaan nykyään syrjäyttäneet koti-ikävän ja nostalgian tuskaisuuden, johon ihmisten on jopa raportoitu kuolleen. Myös Päivi Granön aineistona ovat kirjeet vieläpä oman isoäidin henkilökohtaiset kirjeet sisaruksille. Kirjeistä syntyy lukijalle samalla tarina suuren pappisperheen elämästä ja lapsista 1800-luvulla. Kodin muutosta kuvataan paitsi suhteessa vanhaan, myös suhteessa teknologiaan. Jaakko Suominen kuvaa artikkelissaan, kuinka tuoreen Aku Ankka -lehden ympäristöön kuului 1950-luvulta asti henkilöautot, kodinkoneet ja televisiot. Laitteet olivat Suomisen mukaan amerikkalaisille tuttuja vähintään mainoksista, mutta suomalaisille ne olivat utopistisempia. Myös tekniset innovaatiot ovat lehdessä helppoja, leikillisiä ja mielikuvituksellisia. Mielenkiintoista on, että Aku Ankasta on jälleen tullut utopia, sillä Ankkalinnassa mikään ei ole juurikaan muuttunut 50 vuodessa. Petri Saarikoski käsittelee mikroprosessorin tuloa ja Basicohjelmointikieltä mediajulkisuudessa muun muassa lehtiaineis- KIRJA Koti kaiho, paikka, muutos. Toimittaneet Päivi Granö, Jaakko Suominen ja Outi Tuomi-Nikula. Turun yliopisto. Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitoksen julkaisuja IV. Pori 2004. 256 sivua. ton ja mainosten avulla. Kalliita mikrotietokoneita markkinoitiin perhekeskeisillä mainoksilla, koko perheen lemmikkeinä. Sittemmin perhe on siirtynyt tietokoneen ääreltä ruudun sisälle virtuaaliseksi. Ulla Heinonen on artikkeliaan varten suorittanut osallistuvaa havainnointia lasten leikkimaailma Habbo Hotel Kultakalassa ja aikuisten Sinkut.netissä. Hotellista eli virtuaalisesta kimppakämpästä käyttäjä saa varata oman tilansa, mutta myös aikuisten chat-keskustelupalstat on Heinosen mukaan tehty virtuaalisiksi tiloiksi nimeämällä ne huoneiksi. Sähköinen sosiaalisuus onkin luonteeltaan vain erilaista ja moninaista sähköttömään verrattuna. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan virtuaalisesti ahkerat keskustelijat ovat myös reaalimaailmassa yhteiskunnallisesti aktiivisia. Kirja on suunnattu selvästi laajemmalle yleisölle, sillä se on kovakantinen, selkeä ja suurta yleisöä kiinnostava onhan meillä kaikilla jokin suhde kotiin. Kirjan ehdottomasti paras puoli on, että se on yleistajuinen tieteellinen teos. Kirjoittajien tutkijaäänet ovat avoimesti näkyvillä ja usein artikkelin alussa esitellään myös tutkijaminän suhde aiheeseen. Myös kattava hakemisto, joita tieteellisistä teoksista ei aina löydy, vaikuttaa hyödylliseltä. Ei ole kovinkaan yllättävää, että samainen kirja toimii myös pääsykoekirjana. Pyrkijät saavat tutustua konkreettisen ja tutun aiheen kautta humanistisen tutkimuksen erilaisiin lähestymistapoihin ja aineistoihin. Johdannossa esitettyyn kysymykseen siitä, milloin opiskelijan kämppä muuttuu kodiksi, ei kirja anna suoraa vastausta, vaan jättää sen lukijan omille tulkinnoille ja kokemuksille. 12 KARHUNKIERROS 2/2005

Matka Satakuntatalon keskipisteeseen Eli huomioita tiloista, joita käytämme, mutta emme näe Talo on kokonaisuus, joka m u o d o s t u u TEKSTI JA KUVAT: TUULI SEPPÄLÄ erillisistä tiloista. Ne tilat, joissa olemme päässeet käymään, muodostavat kokonaiskäsityksemme paikasta. Vaikka rakennus on sinänsä sama kaikille, jokainen kokee sen eri tavoin. Kun asuu jossain jonkin aikaa, paikka tapaa muuttua arkipäiväiseksi. Suljemme silmämme omaperäisiltä ratkaisuilta ja kuljemme kiinnostavien tilojen läpi, kuin pitäisimme niitä itsestäänselvyyksinä. Toisinaan on hyvä lähteä kiertämään jo tutuksi käyneitä nurkkia ja katsoa, mitä uutta tilalla on tarjota. KARHUNKIERROS 2/2005 13

Vintiltä aukeaa ovi talon katolle ja maisema Kampin kattojen ylle. Monttu Talon kellarikerros. Pyöreinä muotoina kaartuvat seinät, eivät kuitenkaan muodosta ympyrää, vaan leikittelevät epäjatkuvuudellaan. Kapeat kierreportaat johtavat ylös. Toisaalla aukeaa ovi valtavaan hallitilaan. Lukuisat lukitut varastonovet kätkevät salaisuutensa taakseen. Pieneen vessaan päästäkseen on noustava jokunen askelma ilman kaidetta. Katossa risteilevät putkistot häviävät seinään ja kulkevat läpi talon tullakseen taas vintillä esiin. Eri aikakausien muutokset sulautuvat toisiinsa liki huomaamattomasti. C6 Tila on jännittävä. Tosiasiallisesti se sijaitsee kuudennessa kerroksessa, mutta rakenteellisten ratkaisujen takia se tuntuu olevan maan alla. Palkit koittavat piilotella takanaan korkealle nousevaa, pyöreästi kaartuvaa kattoa. Pallomaiset lamput tukevat arkkitehtuuria. Seinälle on maalattu pari neljäkulmaista muotoa, jotka tulkitsen aina valoksi. Lavuaari jää pimentoon portaiden alle. Tila olisi liki täydellinen maalausateljee. Vintti Viileä ja hämärä loukko tarjoaa oivan mietiskelynurkkauksen. Paras paikka pohtia maailman menoa, on viisto tukipuu. Suljetun oloinen matala tila tarjoaa pimeiden nurkkiensa lisäksi melkoisen yllätyksen, kun yksi ovista aukeaa katolle ja tarjoaa valossa kylpevän näkymän Kampin kattojen ylle. Valoa vintille tulvahtaa myös ovesta, joka tarjoaa kulkureitin A-rapun ylätasanteelle, minne ei portaikkoa myöten tavallisesti pääse, koska veräjä on lukittu. 14 KARHUNKIERROS 2/2005

Aurinko paistaa A-rappuun ylätasanteen kattoikkunasta. A-rappu Ei ole epäilystäkään, mikä osa taloa on edustuksellista. A-rapun sisääntuloaula on laatoitettu omaperäisesti ja leveiden kierreportaiden kaide kaartuu kippuralle. Ylhäällä siintää kattoikkunasta tuleva luonnonvalo. Kaikki on viimeisteltyä ja hienoa. Matka ylhäältä alas on yllättävän pitkä, ainakin, jos sen suorittaa turvavaljaissa köyden avulla. Ylätasanteella on kattoikkunan lisäksi sivuikkuna, joka tarjoaa hienon näkymän. Ympyriäistä muotoa tavoitteleva taso tarjoaa halukkaalle paikan, jossa voi istahtaa ja antaa mielen levätä. On kuitenkin muistettava, että taloa ei tule nähdä vain tiloina, vaan se on monien muistojemme tyyssija. Satakuntatalon kaltaisessa asuntolassa asukkaat vaihtuvat verrattain tiuhaan. Talo kokee muutoksia aika-ajoin ja jokainen muistaa mielessään talon sellaisena kuin se oli silloin kun siellä itse asui. Gaston Bachelard on kuvannut asiaa osuvalla lausahduksella Tila varastoi tiivistynyttä aikaa tuhansiin hunajakennoihinsa. Tämä on tilan tehtävä. KARHUNKIERROS 2/2005 15

TEKSTI: MIRVA HELENIUS KUVITUS: SAMULI LEIVONNIEMI Naiset asialla En ole koskaan onnistunut selvittämään mitä feminismi tarkalleen ottaen on; tiedän vain, että minua kutsutaan feministiksi aina kun ilmaisen ajatuksia, jotka erottavat minut ovimatosta. Rebecca West Feminismin määrittely on hankalaa ja jopa mahdotonta. Määritelmiä on lähes yhtä monta kuin feministejä. Oleellista ja yhtenäistä feministisissä ideologioissa on kuitenkin se käsitys, että naiset ovat heikommassa asemassa kuin miehet. Feminismi liittyy aina sukupuolten välisten valtasuhteiden vääristymien korjaamiseen ja tasa-arvopyrkimyksiin. Samanarvoisuudesta puhuminen johtaa kuitenkin usein sekaannuksiin, sillä monien mielessä samanarvoisuus assosioituu samanlaisuuteen. Lisäksi tasa-arvopyrkimyksiin virheellisesti liitetään joskus ajatus vallanhalusta ja toisen syrjäyttämisestä. Nämä asiat eivät kuulu feministisiin ideologioihin. Feministinen liike on alkuajoistaan laajentunut ja muuttanut muotoaan huomattavasti. Nykyisen käsityksen mukaan ei enää puhuta vain yhdestä feminismistä, vaan useista feministisistä teorioista. Nämä teoriat tutkivat yhteiskunnan rakentamaa sukupuolijaottelua, sukupuolisyrjinnän syitä ja seurauksia sekä etsivät vastauksia siihen, miten tasa-arvo saadaan toteutumaan. Historiallisesti luokiteltuna voidaan laskea kolme aaltoa feminismissä ja tasa-arvotaistelussa. # Ensimmäinen aalto alkoi jo 1800-luvun puolivälissä. Silloin keskeisiä aiheita olivat naisten oikeudet ihmisoikeuksina, naisten ja miesten poliittinen yhdenvertaisuus sekä oikeudenmukaisuus. Naiset nousivat barrikadeille äänioikeuden puolesta. Haluttiin korostaa naisten ja miesten samankaltaisuutta ja tasa-vertaisuutta. Tällaista klassista feminismiä kutsutaan usein liberaaliksi feminismiksi. # Toinen aalto lähti liikkeelle 60-luvulla. Suurin osa tuon ajan feminismistä oli radikaalia feminismiä, johon ainakin aluksi liittyi miesvastaisuutta. Miehiä ja yhteiskunnan miesvaltaisuutta kritisoitiin kiivaasti. Barrikadit pystytettiin tällä kertaa naisten vallan saavuttamiseksi. Korostamalla naiseutta, naisia miehistä erillisenä yhtenäisenä ryhmänä ja naisten erityistoimintaa luotiin homogeenistä naiskuvaa ja tehtiin selkeä ero naisten ja miesten välille. # Kolmas aalto tuli nopeasti toisen perässä. Sosiaalinen sukupuoli eli gender käsitteenä löydettiin jo 60-luvulla, mutta vasta postmodernin feminismin aikakaudella 90-luvulla hylättiin aiemmat sukupuolikäsitykset ja pyrittiin ulos sukupuolisokeasta kulttuurista, vanhoista seksuaalinormeista sekä maskuliinisuuden/feminiinisyyden tiukasta rajanvedosta. Nykyisin sukupuoli ymmärretään biologisen lisäksi myös sosiaalisena, fyysisenä, kulttuurisena ja juridisena ominaisuu- 16 KARHUNKIERROS 2/2005

tena. Kolmannen aallon feminismi tarkastelee kriittisesti väitteitä naisten samuudesta sekä fokusoi eroihin sukupuoltenkin sisällä. Naiskuva on heterogeeninen ja hajautunut. Lisäksi voidaan erikseen luokitella muun muassa marxilainen, eksistentiaalinen, sosialistinen, psykoanalyyttinen sekä individualistinen feminismi. Feministisissä teorioissa keskitytään yleensä naisiin ja naisten oikeuksiin. Miehet ja mieheys huomioidaan useimmiten vain implisiittisesti, mutta nykyiset strategiat tasa-arvon toteutumiseen, kuten ns. tasa-arvon valtavirtaistaminen, vaativat myös miesten osallistumista feministiseen taisteluun. Muodollinen de jure tasa-arvo saavutetaan joissain tapauksissa kiintiöillä, sopimuksilla ja muilla byrokraattisilla toimilla, mutta todelliseen de facto tasa-arvoon pääseminen on mahdotonta ilman asennemuutoksia. Erityisen tärkeää on murtaa vanhoja ajattelumalleja ja rakentaa uusia tilalle sekä miehille että naisille. Sukupuolistereotypiat sekä niiden konkreettisina ilmentyminä sukupuoliroolit istuvat tiukassa ihmisten mielissä, usein tiedostamattomina ja alitajuisina. Nämä stereotypiat ohjaavat ajatteluamme ja edistävät epätasa-arvoa yhteiskunnassa. Epäreilujen ajatusrakenteiden tiedostaminen ja niiden kahleiden katkaiseminen vapauttaisi sekä miehet että naiset tasa-arvoisempaan ajatteluun ja toimintaan. Artikkelissa on käytetty apuna Jouni Varangan pro gradu-tutkielmaa Miesten ja feminismin ongelmallinen suhde (2003). Tiesitkö, että 14 % maailman kansanedustajista on naisia. 6 % maailman ministereistä on naisia. 1 % maailman tärkeimmistä johtajista on naisia. naiset omistavat 1 % maailman omaisuudesta. naiset ansaitsevat 10 % maailman tuloista. 2/3 maailman lukutaidottomista aikuisista on naisia. 70 % maailman köyhimmistä on naisia. Lähde: Maailman tila ja Suomi (Gaudeamus 1999) Tasa-arvoa tänne ja pian! Varoitus: niitä on kaikkialla! Alepassa, kuntosalilla, lujuusopin luennolla, Viisissä, ympärillämme ja elämässämme. Mutta ulkoisesta olemuksesta sitä ei ehkä huomaakaan. Sillä feministit eivät ole siilitukkaisia lihavia lesboja, jotka sylki lentäen julistavat sanomaa kuukautiskipukorvauksista ja pakollisista isyyslomista. Ne tunnistaa vain tavoitteestaan: Tasa-arvoa tänne ja pian, kiitos! Ja otetaan kerralla isompi annos, että riittää kaikille. Niitä on kolmea perustyyppiä. Asiantuntijapiireissä telaketjufeministiä pidetään taruolentona, mutta sen saappaiden kolinaa kerrotaan joskus kuuluneen yhden jos toisenkin kaupungin kadulla. Ketjuja tai ei, jotkut uskovat kuitenkin, että silmän saa puhkoa silmästä ja tasaarvo saavutetaan syrjimällä takaisin. Nämä feministit keikkuvat kantapäillään naissovinismin rotkon reunalla. Toiset taas kieltävät koston ja vastasyrjinnän. Sotia rauhan puolesta on kuin harrastaisi seksiä säilyttääkseen neitsyytensä, sanoo Loesje, ja tämä ryhmä kuuntelee. Radikaalit vaativat veretöntä vallankumousta ja de factoa. Osa taas ei saa vielä kaikkia kahleitaan auki, kääntää pyytämättä toisenkin posken ja tyytyy de jureen. Onneksi eivät sentään tyydy ovimaton osaan. Sitten on vielä muttailijat ja pro-feministit. Kannatan kyllä sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta en ole mikään feministi. Tämä itsessään paradoksaalinen lause heilauttaa tosifeministin kiukkumittarin punaisen puolelle. Hei miehet, ottakaa oppia vaikka Ruotsin pääministeristä! Göran Persson ei pelkää tunnustaa, että on feministi. Objektisuuden vuoksi jaan kanssanne vielä amerikkalaisen rebublikaanipoliitikon Pat Robertsonin ajatuksen feminismistä: Feminismi usuttaa naiset jättämään miehensä, tappamaan lapsensa, puuhaamaan noituuden kanssa, murskaamaan kapitalismin ja ryhtymään lesboiksi. Mirva Helenius feministi KARHUNKIERROS 2/2005 17

Pitkä ponnistus penkkareihin Pieni Honkajoen kunta Pohjois-Satakunnassa oli saanut vuonna 1954 opetusministeriöltä luvan perustaa oppikoulun. Perustamislupa oli kuitenkin vasta alkua pitkälliselle koulutaistolle. Viidentenä kouluvuonna koulussa pidettiin tarkastus, jonka perusteella olisi päätetty, voidaanko koulusta antaa keskikoulun päästötodistus. Opetuksen tason puolesta sille ei ollut mitään estettä. Silti kouluhallituksen tarkastaja tuli siihen tulokseen, ettei keskikouluun voi ottaa uusia oppilaita seuraavalle lukuvuodelle. Syynä oli yksinkertaisesti opetustilojen alkeellisuus, jolle ei koko maassa löytynyt vertaa. Koulu toimi kahdessa vanhassa kansakoulurakennuksessa, jotka olivat tietenkin uunilämmitteisiä. Liikuntatunnit jouduttiin pitämään kilometrin päässä vanhassa uunilämmitteisessä seurantalossa. Kaikissa opiskelutiloissa oli käytössä vanhat puukäymälät ilman mitään käsienpesupaikkaa. Tarkastus sattui tulemaan helmikuulla, joka oli kylmintä aikaa. Oppilaat värjöttelivät kylmissään. Kerroin tarkastajalle, että kunta, joka ylläpitää koulua, ei voi tehdä asialle muuta kuin ehkä jotain pientä sisäkorjausta, sillä juuri oli rakennettu uusi kansakoulu. Lisäksi kunnassa oli kaksi vuotta sitten peritty kunnallisvero kaksinkertaisena, jota ei tähänkään päivään mennessä muualla ole tapahtunut. Se toimenpide oli ollut ainoa mahdollisuus saada kunnan talous tasapainoon. Rohkenin ehdottaa, että ainut apu voisi olla, jos yksityispääomalla rakennettaisiin uusi koulutalo, johon kunta tulisi vuokralaiseksi, jos se vain saisi vuokra-avustusta. Tarkastaja sanoi, että vuokrat koulun tiloista on hyväksyttävä valtionapukohde. Pyysin tarkastajalta, että kouluhallitus lykkäisi kielteisen päätöksen tekoa koulun lakkauttamisesta kahdella kuukaudella. Siinä ajassa pystyisin ilmoittamaan hänelle, saammeko ajanmukaiset koulutilat rakennetuksi. Vajaan kahden vuoden kuluttua sama kouluneuvos sai olla vihkimässä ajanmukaisen Koulutalo Oy:n omistaman koulun yhteiskoulun käyttöön. Sanotaan, että ruokahalu kasvaa syödessä. Niin kävi meillekin. Nuorten varttuessa oma lukio näytti kovin tarpeelliselta. Lukio oli jäädä saamatta Koululaisten määrä lisääntyi vuoteen 1962 mennessä niin, että oli tarve perustaa rinnakkaisluokkia. Koulun johtokunta esitti kunnalle, että se samalla anoisi valtioneuvostolta lupaa yhteiskoulun muuttamiseksi asteittain 8-luokkaiseksi yliopistoon johtavaksi oppikouluksi. Lisätilan tarve koulurakennuksessa oli ilmeinen. Koulutaloyhtiön hallitus päätti tilata laajennuspiirrustukset. Vaikka lukiota ei heti saataisikaan, lisätila olisi silti välttämätön. Vuonna 1963 kunta sai kielteisen päätöksen lukioanomukseen. Muistan, kun silloinen kunnansihteeri oli menossa töistä kotiinsa, miten hän ohimennen kertoi tuon ikävän uutisen. Mielestäni ei päätökseen saanut noin vain tyytyä. Kysyin, kävikö kukaan kunnan edustaja esittelemässä asiaa Helsingissä. Pidin ministeritason neuvottelua välttämättömänä. Kunnansihteeri kysyi, voisinko minä käydä sitä uudelleen yrittämässä. Sanoin olevani valmis, jos kunnasta tulee siihen valtuutus. Ministerit lukioasialle Kunta valtuutti minut lukioneuvotteluihin Helsinkiin, ja lupasin yrittää kykyjeni mukaan. Mielelläni olisin kyllä nähnyt kunnanhallituksen tai -valtuuston puheenjohtajan mukaani; sillä olisi varmasti ollut enemmän painoarvoa asialle, mutta jouduin lähtemään yksin. Otin puhelinyhteyden sosiaaliministeri Kyllikki 18 KARHUNKIERROS 2/2005

Pohjolaan ja pyysin audienssia. Kerroin asian, ja aika sovittiin seuraavaksi päiväksi ennen eduskunnan täysistuntoa. Neuvottelut sujuivat oikein joustavasti, sillä olihan Pohjola meidän vaalipiirimme edustaja. Kerroin, miten kova paine lasten vanhemmilla oli lukion saamiseksi omaan kuntaan. Nyt olisi ministerin kokemus tarpeen, jotta valtioneuvoston hylkäyspäätös saataisiin uusintakäsittelyyn. Ministeri tuumasi hetken ja kertoi, että samassa käsittelyssä oli hylätty Närpiön hakemus. Sieltähän oli maa- ja metsätalousministeri Korsbäck! Meidän vaalipiiristä oli lisäksi puolustusministeri Arvo Pentti sekä opetusministeri Armi Hosia. Nämä ministerit olisi saatava lämpenemään asialle ja sitten Honkajoen ja Närpiön hakemukset olisi saatava uudelleenkäsittelyyn valtioneuvoston istunnossa. Kysyin Pohjolalta, olisikohan minun mahdollista tavata ministeri Penttiä. Pohjola meni puhelimeen järjestämään tapaamista ja sainkin luvan mennä heti. Eduskuntatalossa vahtimestari ohjasi minut Pentin huoneeseen. Perustelin myös hänelle lukion tarpeellisuutta. Pentti kyseli, mistä luulen löytyvän tarpeeksi oppilaita asukasluvultaan niin pienessä kunnassa. Valistin häntä kolmesta naapurikunnasta (Isojoki, Karvia ja Siikainen), joilla ei ollut lukiota. Samalla ilmoitin Pohjolan luvanneen selostaa asiaamme Hosialle ja Korsbäckille. Valtioneuvoston istunto olisi samalla viikolla. Seuraavan viikon lopulla työmatkalta kotiin saapuessani vaimoni tervehti minua riemuissaan: Etpä arvaa, mitä uutisia nyt saat kuulla! Olet saanut suuren voiton. Sanoin, etten ole muistaakseni veikannut. Hän tuli ja halasi ja sanoi kyseessä olevan paljon suuremman voiton. Ajatteles, kunnansihteeri soitti päivällä ja ilmoitti, että lukiolupa on saatu, päätös tuli tänään! Oletan, että me kaksi iloitsimme siitä eniten, sillä olihan meillä neljä koululaista. Sanoin, että nyt ovat kouluasian suuret perhoset lentäneet vatsanpohjasta pois. Samassa käsittelyssä myös Närpiölle oli myönnetty lukiolupa. Yksityiset henkilöt kantavana voimana Yksityisten henkilöiden peräänantamattomuudella ja yhteistoiminnalla on Honkajoen yhteiskoulu saatu yliopistoon johtavaksi koulutusväyläksi. Kunnanvaltuustokin on lopulta ottanut saavutuksen omakseen: Kunta on lunastanut nimellisarvosta koulutaloyhtiön osakkeet. Osoitan kunnioitukseni koulutaloyhtiön osakkeenomistajille, jotka riskejä pelkäämättä sijoittivat alkupääoman ja takasiavat rakennuslainan. Erityisesti on syytä korostaa heidän kaukokatseisuuttaan, rohkeuttaan ja yksituumaisuuttaan. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittiin lisäksi paljon yksityisten henkilöiden aikaa ja vaivaa, joista koituneita kuluja ei täysimääräisesti pystytty korvaamaan. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin saanut pienellä viiveellä korvauksen vaivannäöstäni Honkajoen yhteiskoulun eteen siten, että kaikki neljä lastani ovat saaneet käydä koulunsa kotikunnassaan. Jokainen edistysaskel Honkajoen yhteiskoulun historiassa on ollut tähtihetki, joka on innoittanut jatkuvaan ponnisteluun. Kuitenkin kirkkain hetki oli silloin, kun koulun ensimmäisten ylioppilaiden joukossa oli kaksi omaa lasta. Vaivannäkö ei ollut turhaa. Koulusta on saanut valkoisen lakin tähän päivään mennessä jo yli 900 nuorta. Heimo Leivonniemi Kirjoittaja on eläkkeellä oleva liikemies ja entinen honkajokelainen. KARHUNKIERROS 2/2005 19

TEKSTI JA KUVAT: HENNA-RIIKKA HELKIÖ JAL METALLIJAHDISSA Mennyt urheiluvuosi päättyi satakuntalaisittain surkeissa merkeissä Jazzin pudotessa Veikkausliigasta. Ei hätää. Nyt saadaan hehkuttaa satakuntalaisjoukkueiden menestyksekästä kevättä vähemmän mediaseksikkäissä lajeissa jääpallossa, kaukalopallossa ja ringetessä. Jääpallo on laji, jossa pelattiin ensimmäisenä joukkuepelinä Suomen mestaruudesta. Jääpalloa harrastettiin Porissa ensimmäisen kerran 1920-luvun taitteessa. Porin Narukerä perustettiin 1965. Joukkue saavutti ensimmäisen miesten SM-mitalinsa vuonna 1998, yhdeksän pääsarjavuoden jälkeen. Mitali oli pronssinen. Seuraavalla kaudella mitali kirkastui kultaiseksi. Tällä kaudella oltiin jälleen metsästämässä mestaruutta. Runkosarjan voittanut Narukerä taipui kuitenkin kahdessa finaaliottelussa Tornion Pallo- Veikoille voitoin 0 2 ja porilaispelaajien kaulaan ripustettiin hopeiset mitalit. Ratkaisevaa ottelua oli Porin aurinkoisessa pakkassäässä seuraamassa yli 2000 katsojaa. Kärpät kotoisin karhukaupungista Porin Kärpät on perustettu 1932. Oulun Kärpät on perustettu vasta 14 vuotta myöhemmin, joten aito ja alkuperäinen kärppälauma on kotoisin Satakunnasta. Tämä kannattaa pitää mielessä! Aluksi Porin Kärppien toiminta painottui jääpalloon ja jalkapalloon. Myöhemmin jääkiekko alkoi kiinnostaa seuran jäseniä enemmän. 1959 Kärpät yhdistyi Porin Palloilijoiden kanssa ja tuloksena oli Porin Karhut. Vaikka Kärppien kilpailutoiminta siirtyi muualle, seuraa ei lopetettu. Vuonna 1990 alkoi Kärppien nimissä kaukalopallon kilpailutoiminta. Kaukalopalloa oli kuitenkin pelattu Porissa vuodesta 1965 lähtien. Kärpät nousi ensimmäistä kertaa Kaukisliigaan 1998. Keväällä 2003 tuli ensimmäinen SM-mitali, hopea. Ensimmäinen mestaruus saavutettiin heti seuraavalla kaudella. Tällä kaudella Kärpät voitti runkosarjan. Pudotuspeleissä ensimmäinen tappio tuli vasta kolmannessa finaalissa. Tuohon otteluun Porin jäähalliin oli kokoontunut reilusti yli 3000 ihmistä odottamaan kultajuhlia. Valitettavasti vierasjoukkue Bewe vei voiton ja mestaruutta päästiin juhlimaan vasta seuraavana päivänä Helsingissä. Pelejä, joissa ei penailla Mikä vetää ihmisiä jääpallokatsomoon, Hanna- Leena Kevätsalo? Jääpallon katsomisessa on nautintona hyvä seura, ulkoilma, loistava fiilis katsomossa ja kuuma kahvi! Tietysti syynä on myös reilu urheiluhenki ja taidonnäytteet. Lapsena houkuttimena toimi kuuma mehu. Mitä hyviä puolia kaukalopallossa on, Mikko Järvinen? Peli on nopeata ja reilua. Urheilullisuus on vielä avainasemassa, ei politiikka ja penailu. Miksi kannattaisi hakeutua ringetteotteluun, Elina Vuorinen? Ringette on todellista joukkueurheilua. Suurena plussana esimerkiksi jääkiekkoon verrattuna on ringeten väkivallattomuus. Ainakin Luvialla katsomossa on todella hyvä meininki. Urheilutaivaan pieniä ihmeitä Ringette on rantautunut Suomeen 1979, joten kyseessä on nuori laji. Luvialla ringetteä alettiin harrastaa 1990-luvun alussa. Luvian Kiekon ringetteporukka nousi SM-sarjaan keväällä 1999, kun Laitilan Jyske ei saanut joukkuetta kasaan ja LuKi -82 peri laitilalaisten sarjapaikan. SM-paikka on säilytetty siitä lähtien. Ensimmäisen kauden jälkeen runkosarjan huonoin sijoitus tuli itse asiassa viime kaudella. Silloin LuKi saavutti ensimmäisen mitalinsa, joka oli heti kultainen. Nykyään Luvian kaltaisia menestystarinoita ei ainakaan suomalaisella urheilurintamalla usein nähdä. On harvinaista, että runkosarjassa seitsemänneksi sijoittunut joukkue korjaa mestaruuspotin. SM-sarjajoukkueen selviäminen Luvian kokoisella paikkakun- 20 KARHUNKIERROS 2/2005

JÄÄPALLO Jääpallossa pelikenttä on suorakaiteen muotoinen. Sen pituus saa olla enintään 110 m ja vähintään 90 m. Leveys ei saa ylittää 65 m eikä alittaa 45 m. Peliaika on 2 x 45 minuuttia. Suomi voitti ensimmäisen miesten maailmanmestaruuden 2004. Joukkueessa pelasi 4 Narukerän kasvattia. Suomesta pääsee kaksi joukkuetta (Narukerä, ToPV) syksyllä pelattavaan maailman cupiin, jossa parhaat jääpalloseurat pelaavat keskinäisestä mestaruudesta. Porin Kärpät voitti kaukalopallon mestaruuden toistamiseen tänä vuonna. nalla on myös hatunnoston arvoinen saavutus. Tällä kaudella LuKi oli runkosarjassa viides. Jatkosarjan ja välierien lopputuloksena oli jälleen finaalipaikka. Ringeten SM-sarjan finaalijärjestelmä on viime vuosina ollut kehittelyn alla. Tänäkin vuonna ohjelmassa oli, viime vuoden tavoin, Finaalipäivä-tapahtuma Vantaalla. Tikkurilassa pelattiin pronssiottelu ja ratkaiseva finaali. Kahdessa ensimmäisessä finaalissa voitosta jaettiin yksi piste. Luvia voitti molemmat yhden pisteen ottelut. Koska kolmannen ottelun voitosta sai kaksi pistettä, viimeisessä ottelussa Naantalillakin oli vielä mahdollisuus voittaa mestaruus. Vantaan ottelun voittikin sitten VG-62, joten edessä oli jatkoaika. Sitä ehdittiin pelata vain 37 sekuntia, kun äkkikuolema koitti, Naantalille. Mestaruuspytty kannettiin Luvialle jo toisena peräkkäisenä kautena. Satakuntaan saatiin siis kaksi tuplamestaria tänä keväänä! KAUKALOPALLO Ei paitsiota. Pelaaja saa pelata palloa mailalla tai luistimella ainoastaan polvitason alapuolella. Pelaaja ei saa potkia, kampata, työntää, lyödä kädellä tai mailalla, estää tai tarttua kiinni vastapelaajaan. Pelaaja ei myöskään saa tarkoituksellisesti nostaa, sitoa, painaa tai lyödä vastapelaajan mailaa tai kiinni tarttumalla tai muutoin estää häntä käyttämästä sitä. MM-kisoja järjestetään satunnaisesti (joka toinen vuosi), Suomi maailmanmestari 2000. RINGETTE Ringeten säännöt on kehitetty tyttöjen ehdoilla. Taklaaminen ja kontaktipelaaminen on täysin kielletty. Ringette onkin nimenomaan taito- eikä voimalaji. Ringeten säännöt korostavat yhteispeliä, sillä siniviivat saa ylittää vain syöttämällä rinkula viivan yli toiselle pelaajalle. Suomi on kolminkertainen ringeten maailmanmestari. MM-kisat joka toinen vuosi. KARHUNKIERROS 2/2005 21

LEIPOMO TUULI SEPPÄLÄ Asuntolajohtokunnan tarkistusraati raotti Satalinnan säätiön asunnoissa asuvien opiskelijoiden ovia jokavuotisella kiertueellaan maaliskuussa. Miksi AJK tirkistelee huoneisiin, asuntolajohtokunnan puheenjohtaja Timo Kari? Käytäntö johtuu Satalinnan säätiön opiskelija-asuntolan ohjesääntöjen 9, jossa eritellään asuntolajohtokunnalle kuuluvat tehtävät. Neljännessä kohdassa todetaan, että asuntolajohtokunta järjestää vuosittaisen asuntolan tarkastuskäynnin ja sen perusteella laatii kertomuksen asuntolan kunnosta ja korjaustarpeesta säätiön hallitukselle. Kuntokartoituksen lisäksi kierros toimii myös opastavana AJK:n uusille jäsenille. Asuntolassa on useita erilaisia huonetyyppejä ja asuntolajohtokunnan jäsenten tulisi olla näistä selvillä, kun alkavat keväällä päättää, miten huoneet jaetaan asukkaiden kesken. Huoneet tulee tuntea myös silloin, kun mietitään esimerkiksi niiden vuokratasoihin mahdollisesti tehtäviä muutoksia. Mari Männistö Paikallisidentiteetti nykyaikaistettava Satakunta on perinteisesti tunnettu vauraana ja menestyvänä maakuntana. Se on ollut yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti maan kehittyneintä aluetta, josta löytyy kunnioitettavia historiallisia merkityksiä asioita, joista olla ylpeä. On rannikkoa, joenuomaa, peltoja ja metsiä. Kaupunkeja ja maaseutua. Kulttuuria ja teollisuutta. Historiaa ja perinteitä. On Pori sekä Rauma ja kaikkea siltä väliltä. Harva kuitenkaan edes meistä, satakuntalaisuusvimmaa potevista opiskelijoista, osaa määritellä, mitä Satakunnasta löytyy nyt nykyaikana sellaista, mistä voimme olla ylpeitä. Paikallinen historia on kyllä maakuntaidentiteetin ydin, joka sitoo meidät yhteisöksi. Mutta onko sen oltava ainoa asia, johon paikallisidentiteettimme tuemme? Me olemme maakunnan murheenkryyni, muuttotappion veturi, jonka vetäminen takaisin ei ole onnistunut, vaikka sitä olemme jopa itse kaivanneet. Maakunta kärsii vuosittain tuhannen henkilön muuttotappiosta. Piston voi kukin tuntea rinnassaan, sillä yleensähän muuttajat ovat nuoria, opiskelemaan lähteviä tai juuri valmistuneita. Kotimaakuntamme tarjoama identiteetti ei nykyisellään meitä kuitenkaan houkuttele. Satakuntalaisuuden kompastuskivinä pidetään vähäpuheisuutta, vaatimattomuutta, huumorintajuttomuutta ja sisäänpäin kääntyneisyyttä. Maakuntaamme moititaan usein myös siitä, ettei se osaa kilpailla ja markkinoida itseään nykyajan asein. Olemme syrjäseutujen jäyhä kansa, joka kuihtuu omiin luonteenpiirteisiinsä. Me olemme kasvaneet valmiiseen maailmaan ja valmiiseen satakuntalaisuuteen, jonka aiemmat sukupolvet ovat 22 KARHUNKIERROS 2/2005

Tällä palstalla käydään keskustelua osakuntalaisia kiinnostavista aiheista. Julkaistavaksi tarkoitettuja mielipiteitä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen paatoimittaja@satakuntatalo.fi. Kirjoita lyhyesti. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää, otsikoida ja muokata tekstejä. luoneet. Olemme sopeutuneet ympärillemme rakennettuun yhteisöön, ja sen perusajatuksena kulkeviin ominaisuuksiin. Me emme kyseenalaista ja kritisoi. Näin emme myöskään kehity ja luo uutta yhteiskuntaa ja identiteettiä. Nyt on tullut aika kyseenalaistaa tuo valmis maailma. Miksi minun olisi rakennettava kotiseutuidentiteettini raumalaisena paikalliselle pitsinnypläykselle, merimiestaustalle ja konsonantteja tulvivalle kielelle, jota en edes koskaan ole puhunut. Pitääkö jokaisen porilaisen vannoa jazzin nimeen ja köyliöläisen uskottava Lallin kirveen ja piispa Henrikin dramaattiseen kohtaamiseen? Satakunta on täynnä suuria tarinoita ja historiallisia perinteitä, mutta ilman uutta ja kehitystä paikallisidentiteetti on vain historian havinaa. Arvokkaita perinteitä väheksymättä ehdotan, että loisimme nykyaikaista paikallisidentiteettiä. Voimme verkostoitua ja laajentaa satakuntalaisuutta tänne maamme pääkaupunkiin, muualle Suomeen tai vaikka maamme rajojen ulkopuolille. Voimme päteä tutkijoina, insinööreinä, opettajina tai vaikka poliitikkoina. Mihin tahansa päädymmekin, kukaan ei voi viedä meiltä satakuntalaisuutta, jonka varaan on kasvanut koko persoonamme, sivistyksen ja saavutusten juuret. Uusi satakuntalaisuus löytyy osakuntatoiminnasta. Täällä vaalimme perinteitä, mutta myös luomme niitä. Ehkä oman maakunnan rooli on jopa helpompi kyseenalaistaa täältä kaukaa. Tarkkailtuani satakuntalaisen osakunnan sisällä elävää satakuntalaisuutta voin olla varma, etteivät uuden polven satakuntalaisuudet ole jämähtäneet stereotypioihin. Vai kuka voi sanoa 350-vuotisjuhlien jälkeen meidän olevan vaatimattomia? Yhdenkään osakuntaillan jälkeen, että olisimme vähäpuheisia? Tuskin suuri vaihto-opiskelijaksi lähtevien määräkään kertoo sisäänpäin kääntyväisyydestä. Me voimme löytää uuden satakuntalaisuuden tai kenties se on jo löytymässä, vaikkei ehkä vielä havaittu. Nykyaikana mennyt maailma ei vaan enää riitä vertailukohteeksi, eikä asioita voi aina peilata siihen, mikä on jo ohi. Me olemme aktiivisia, innovatiivisia, loistavia ja jostain kumman syystä kiintyneet tiukasti kiinni kotimaakuntaamme. Näin me olemme osana luomassa uutta paikallisidentiteettiä. Uutta satakuntalaisuutta. Eveliina Nera Osakunta sukupolven lipunkantajaksi Osakuntahuoneistossa osui käteeni Heikki Valkaman toimittama Bileet Tornissa -kirja (2002). Valkaman mukaan kyseinen teos jatkaa 1930-luvulla Tulenkantajien aloittamaa Pidot Tornissa -sarjaa, joka on pyrkinyt eri vuosikymmeniltä kokoamaan älymystön keskusteluja ajan ilmiöistä. Tarkoitus on erittäin kannatettava, onhan suomalaista julkista keskustelua moitittu juuri siitä, että intellektuellit eivät osallistu riittävästi maassa käytävään poliittis-yhteiskunnalliseen diskurssiin. Valitettavasti Bileet Tornissa -kirjan toteutus ei kestä kovinkaan hyvin kriittistä tarkastelua. Valkaman mukaan valitsemat kymmenkunta keskustelijaa näyttäytyvät paria poikkeusta lukuun ottamatta varsin vasemmisto-orientoituneina. Oikeistolaista näkemystä keskustelussa edustaa kokoomuksen silloinen kansanedustaja Kirsi Piha, joka kuitenkin puoluekentän oikealla laidalla profiloituu selvästi keskimääräistä vasemmistolaisempana. Kirjasta syntyykin ikävä mielikuva, että voidakseen osallistua intelligentsijan keskusteluun täytyy mielipiteenmuodostuksen tukeutua ainakin jossain määrin marxilaiseen yhteiskuntafilosofiaan. Tämä on surullista, sillä kirjan teemat ovat aidosti tärkeitä ja poliittisesti kiinnostavia: talouden ylivalta, globalisaatio, taide ja media ovat ilmiöitä, joita olisi syytä pohtia laaja-alaisesti argumentoiden. Poliittinen diskurssi vaatii kuitenkin onnistuakseen myös arvojen ja näistä kumpuavien mielipiteiden asettamista vastakkain, näkökulmien eroavaisuudet eivät yksin riitä. Satakuntalaisen Osakunnan strategiatyö on käynnistynyt tehokkaasti viime kuukausien aikana. Maaliskuun varsinaisen kokouksen jälkeen aloitettu osakunnan SWOT-analyysi keräsi lyhyessä ajassa useita kymmeniä näkemyksiä osakunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Kevään kuluessa strategiaa jatkotyöstetään näiden mielipiteiden pohjalta. Osakunnan tulevaisuuden visioinnin rinnalla strategiatyössä on mahdollista myös tarkastella koko kansakunnan kehittämistä. Tarvitsemme rohkeata ja moniulotteista diskurssia suomalaisen yhteiskunnan haasteista ja nykytilasta. Osakuntalaisilla on mielestäni erinomaiset edellytykset avata sukupolvinen kansalaiskeskustelu siitä, minkälaisessa maailmassa haluamme elää viiden tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Tällaiselle keskustelulle paras mahdollinen lähtökohta löytyy osakunnan moniarvoisesta, mielipiderikkaasta ilmapiiristä. Matti Hirvola Satakuntalaisen Osakunnan kuraattori KARHUNKIERROS 2/2005 23

TÄHTINEN Telaketjulesbojen tiedekunta Meillä kauppatieteilijöillä on usein humanistisesta tiedekunnasta hiukan stereotyyppisiä mielikuvia: opetus on kansantalouden resurssien haaskausta, pääsykokeena toimivat Porthanian pyöröovet ja kaikki tiedekunnan opiskelijat ovat raivokkaita telaketjulesboja. Etenkin jälkimmäisestä syystä keräsin kaveripiirissäni tiettyä pelonsekaista kunnioitusta kirjoittautuessani Helsingin yliopistolle verovaroja kuluttamaan. Heti ensimmäinen koulupäivä herätti ristiriitaisia tunteita: kellarin kahvila oli kyllä täynnä naisia ja tutorini niin kaunis, että olisi kelvannut kauppikseenkin, mutta mitä korkeammalle kielten laitoksen rappusia kiipesin, sitä useamman vastaantulijan sukupuoli jäi kysymysmerkiksi. Viidennessä kerroksessa tapasin vihdoin fuksiryhmäni, jossa oli ikäväkseni toinenkin miespuolinen uusi opiskelija. Tyypillä oli niin cool t-paita, että minua vitutti, kun olin itse pukeutunut vähän tavallista huonommin, etten erottuisi niin selvästi joukosta. Lukujärjestyksen laatimisen jälkeen söimme porukalla lounasta ja keskustelimme kirjallisuudesta. Kuten varmaan arvata saattaa, jäin täysin sanattomaksi, semminkin kun en ollut vielä lukenut päivän Hesarin kulttuurisivuja. Yritin epätoivoisesti kääntää keskustelun lempiaiheisiini rahaan ja dokaamiseen, mutta siitä ei tullut mitään, koska kenelläkään ei ollut rahaa, eivätkä minkäänlaiset juomingitkaan tästä syystä tulleet kyseeseen. Kun vieressäni istuva, jonkinlaiseen kaapuun pukeutunut violettipäinen tyttö esitti Tolkien-lainauksia haltioiden kielellä, minä lusikoin kalpeana ruskeaa spagettia. Unicafen ruoissa on pahan maun lisäksi se ongelma, että annokset ovat aina niin kammottavan eettisiä. Reilun kaupan kahvia, norsubanaaneja, tofunakkeja ja jotain luomumaitoa, joka tulee oikeasta lehmästä. Tsiisus. Saadakseni haarukkakäteni liikkeelle jouduin alkuaikoina usein hakemaan eettistä balanssia Heinzin ketsupilla ja Coca Colalla, jotka hain Pohjoisrannan Shelliltä. Epäterveelliset ruoka-aineet kävivät tietysti pitkällä aikavälillä ikävästi terveyden päälle, mutta muut keinot kuten Niken lenkkarit tai minkkiturkki olisivat pistäneet ikävästi silmään ainakin Metsätalon syöttölässä, enkä halunnut saada kenenkään tarjotinta niskaani. Tämä kaikki siis syksyllä. Nyt huhtikuussa, kun olen pyörinyt humanistisessa jo lähemmäs vuoden, alan hitaasti omaksumaan vähän humaanimpia arvoja. Kyllä humanistisessa opiskelu opettaa ihan älyttömästi suvaitsevaisuutta, vaikka me normaalit ihmiset emme sitä helposti ymmärtäisikään. Hiukan epäkauppismaisesti minäkin puolustan esimerkiksi nykyään marikansan oikeuksia ja miksei hiukan kovempienkin huumeiden laillistamista. Tutustuttuani pariin tyttöön olen oppinut vastustamaan eläimiä. Ja Juha Föhr on ihan o.k. Ostin yhden tavallisen kirjankin, kirjoittaja on joku Brown, opettelen siitä ensin jotain juttuja suomeksi, mutta sitten myöhemmin kyllä klingonin kielellä. Antti Tähtinen Kirjoittaja äänestää Sauli Niinistöä. SARJAKUVA 24 KARHUNKIERROS 2/2005

VIITALA In memoriam BumtsiBum 1997 2005 Lauantai-ilta, televisio, koti. Sauna lämpiää Aina niin iloinen lauantai-ilta TV:n ääressä. Taas katselen Bumtsi- Bumia, kuten miljoona suomalaista joka lauantai. Ensimmäinen BumtsiBum tuli elokuussa juuri silloin, kun olin jättänyt peruskoulun taakseni ja kääntämässä totaalisesti elämäni kulkua: olin lähdössä lukioon Helsinkiin. Siitä alkoi elämäni onnellisin aika koulukiusaaminen jäi taakse. Viikonloppuisin palasin Helsingistä kotiin ja koko perhe hiljentyi lauantaiiltana katselemaan BumtsiBumia. BumtsiBum on olennaisesti liittynyt elämäni onnellisimpiin aikoihin, mutta tällä kertaa tunnelma on haikea. Nyt olen jättämässä jäähyväisiä pitkäaikaisille tovereilleni, jotka ovat seuranneet kasvuani aikuiseksi. Huikean taitavat pianistit Esa ja Seppo herkistyvät muistelemaan parhaita hetkiä bändin säestyksellä. Nuorin pianisti Tumppu on vasta poikanen konkarien keskellä ja tunnustaa sen itsekin. Seppo Hovista on BumtsiBumin myötä tullut Suomen kansalle muutakin kuin Tenavatähti-isäntä. Suomalaiset ovat ohjelman kautta tulleet oikeasti tuntemaan myös monet, monet muut kotimaiset musiikintekijät. Puhumattakaan Marcosta, joka on antanut kasvot koko ohjelmalle. BumtsiBum tarjosi katsojilleen hienoja ja ainutlaatuisia kohtaamisia, kun niin oopperalaulajat kuin rockmuusikot lauloivat rintarinnan aarioita ja rockballadeja. Ei ollut tyylisuuntia, genrejä, oli vain musiikki. Aina iloinen ja pirteä naminami-marcokin hiljenee ja tirauttaa kyynelen. Kaivelen roskaa omasta silmäkulmastani Elämä jatkuu, tästäkin jo ykkösen TVputkella: Itse valtiaat, Uutisvuoto, Frasier. Kiitos BumtsiBumille, oli ilo kasvaa rinnallasi. Nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin let it be. Hymy suupielessä kaivaten, Jaakko Viitala OPISKELUVINKKI Ääneenlukua heinähelteillä Aloita uuden lukuvuoden urakka jo heinäkuun helteillä: hanki nauhuri ja lue syksyn tenttikirjat kasetille. Niitä kelpaa sitten kuunnella joko ilman kirjaa vaikkapa siivoamisen, ruoanlaiton tai käsitöiden lomassa tai samanaikaisesti kirjan kanssa sitä alleviivaten ja muistiinpanoja tehden. Jos et jaksa kuunnella omaa ääntäsi nauhalta, pelkkä lukeminen ääneen saattaa auttaa sinua muistamaan paremmin silloin et edes tarvitse käyttöösi niinkään monimutkaista laitetta kuin nauhuri on. Toisaalta, jos mieluummin kuuntelet kuin luet, lahjo vähä-älyinen, tiedonjanoinen tai työtön kukatahansa lukemaan kirjat kasetille puolestasi. Jos osaat (ja kehtaat) olla oikein ovela, hanki lainausoikeus sokeiden kirjastoon sieltä löydät kaikkien yleisimpien kurssien kirjat äänikasetteina. Sitten onkin jäljellä enää yksi ongelma: mihin iankaikkiseen hävitit vanhat stereot, joista vielä löytyy kasettipesä? Pauliina Ranne P. S. Kuulin muuten juttua, että jotkut todella harrastavat heinähelleääneenlukua. Kenenkään satolaisen ei tiedetä kyseiseen aktivititeettin vielä ryhtyneen. KARHUNKIERROS 2/2005 25

kuolemattomat Tällä palstalla esitellään osakunnassa viime aikoina lentäneitä viisauksia. Ei Tipin orgasmeissa oo mitään vikaa. Mirva Helenius Tipi on mun vararakastaja. Jaakko Räikkälä Nuori ihminen krapulassa, se on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Mikko Järvinen Et jos teidän joskus tarttee sulattaa jotain, älkää laittako sitä housuihin. Tuomas Aivelo Ei tän mitään kauniita ihmisiä oteta, mä saisin vaan alemmuuskompleksin. Riikka Kinnunen, Ajk Ei se siitä pituudesta kiinni ole, vaan rahasta. Henna-Riikka Helkiö Esi-isillämme oli varmaan tosi tylsä kivi-paperi-sakset -leikki kun paperia ja saksia ei ollut vielä keksitty. Kivi kivi kivi kivi... Mikko Mäkipää KSO:n vuosijuhlasilliksellä. Puurakentamisen postmortemi pioneeri, Punkalaidun. Kalle Järvenpää (80% Suomen ruumisarkuista valmistetaan Punkalaitumella) Jos tarvii lukee tenttiin Jumalan armosta ja rakkaudesta, ni ei sitä selvii ilman viinaa. Marjukka Laiho Tyhjäl mahal ei vaan mikään oo kivaa. Timo Leikola Raitiovaunuhalli Hyviä vitsejä on olemassa vain Satakunta Alussa Jumala Loimaan. Kala Siikainen on Kodisjoessa. Kankaanpää alkoi rispaantua. Karvian marjoista kuuluisin on frutti di mare eli Merikarvia. Se on Oripäässä sanoi kentauri, kun hevosen näki. Len yönyt aukasta Euraa unaviinikastikkeessa. Suomenruotsalainen sanoi Jag är här Ikaalinen herättyään vihanneslaatikosta. Kahvi alkoi Porista. Sauna on Kiukainen huone. Honkajoella, vastasi mänty puhelimeen Daltonien kotona. Alastarot, huusi ennustuskortteihin pettynyt mies. Siivoojien kansannousu alkaa Harjavallasta. Hei äijä, oot Säkylässä. Koh-i-Noormarkussa, sanoi timanttien salakuljettaja. Kullaalleni minä laulelen... Punkalaitumen sonneilla on nenärengas. Pomarkuissa on astronomeille vielä paljon tutkittavaa. Kokemäki ja kuola on vähemmän tunnettu sananlasku kuin nähdä Rooma ja kuolla. Parkanoissa ei ole havaittu salmonellaa. Tuomari päätti aluejaosta Suodenniemen naapurille. Tästä jutusta saattaa lukijalle jäädä pahoja Raumoja. Mikko Mäkipää 26 KARHUNKIERROS 2/2005