Helsingin seudun jaosto Vuosi 2015 teemana Työhyvinvointi Helsingin seudun jaoston jäsentiedote 2/2015 - messujakelu Jaoston puheenjohtajan terveiset Sihteeriyhdistys ja Helsingin seudun jaosto Jäsenyyden etuja Helsingin jaoston toimijat Tulevia tapahtumia Helsingin jaostossa Aiemmista tapahtumista Liity jäseneksi, ole asian ytimessä!
Puheenjohtajan tervehdys Topakka ja hyvinvoiva nelikymppinen Ei, se en ole minä, vaan Sihteeriyhdistyksen Helsingin seudun jaosto! Tänä vuonna juhlimme jaoksemme 40:ttä toimikautta. Luvassa on huikea vuosi, jonka päätapahtuma on huhtikuussa S2015-Tulevaisuuden työelämä -seminaari ja jaostomme 40-vuotisjuhla. Vuoden 2015 teemamme on työhyvinvointi. Se on monitahoinen käsite, joka pitää sisällään niin sen, että töihin on kiva tulla kuin että työkavereiden kanssa on mukavaa ja että työelämässä pysytään yhä pidempään. Meillä jokaisella on oikeus voida töissä hyvin ja toisaalta vastuu omasta ja muiden työyhteisön toimijoiden työhyvinvoinnista. Oma työkykysi muodostuu ammatillisesta (osaaminen), fyysisestä (suhteessa työtehtäviin), psyykkisestä (riittävä henkinen tasapaino), sosiaalisesta (vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa) ja henkisestä (esimerkiksi toiveikkuus, itsensä johtajuus) ulottuvuudesta. Muistathan kiinnittää huomiota näihin kaikkiin osa-alueisiin ja niiden tasapainoon. Sihteeriyhdistyksen Helsingin seudun jaosto tarjoaa hienon ammatillisen vertaisverkoston. Edistämme jäsentemme ammatin arvostusta ja ammatillista kehittymistä sekä keskinäistä verkostoitumista ja yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa. Yhdistyksemme on juuri niin vahva kuin sen jäsenistö. Haastankin jäsenemme ottamaan aktiivisesti osaa tapahtumiimme ja verkostoitumaan muiden jäsenten kanssa. Kun seuraavan kerran tapaat sinulle uuden jäsenemme, vaihtakaa yhteystietoja ja jakakaa kokemuksia ja osaamista toistenne kanssa. Saatat yllättyä, miten antoisaa verkostoituminen on! Arvostan osaamista ja kokemusta, joten haluan myös muistaa tässä ensimmäisessä puheenjohtajan tervehdyksessäni jaostomme Senjoriittoja. Senjoriitat ovat yhdistyksemme kokeneimpia, jo työelämän jättäneitä jäseniä, joilla on erittäin monipuolista ja aktiivista omaa toimintaa. Toivon, että voimme tänä vuonna yhdessä edistää erityisesti sukupolvien ylimenevää tietotaitoa. Tehdään tästä vuodesta ikimuistoinen. Antoisaa lähestyvää kevättä! Yhteistyöterveisin, Arja Porvali puheenjohtaja Tiedote 2/2015 Sivu 1
Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry on voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys, jonka tarkoituksena on sihteerien/assistenttien tehtävissä toimivien henkilöiden vuorovaikutuksen edistäminen sekä ammattipätevyyden ja -arvostuksen kohottaminen. Yhdistyksen toimintaa ohjaavat ammatillisuus, aktiivisuus, vastuullisuus ja ilo toimia yhdessä. Noin 1 200 jäsentämme muodostavat kymmenen alueellisesti toimivaa jaostoa ja valtakunnallisesti toimivan kollegaverkoston. Yhdistyksessä tutustut kollegoihin lähitienoolla ja koko maassa ja verkostosta saat hyötyä ja iloa sekä työssä että vapaa-aikana. Sihteeriyhdistys on perustettu vuonna 1960 ja se on European Management Assistants EUMA Finlandin yhteisöjäsen. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen mm. edullista ja laadukasta koulutusta, ajankohtaisia luentoja, tietoa ammatillisesta koulutustarjonnasta, koulutustukea osaamisen kehittämiseen, tutustumistilaisuuksia yrityksiin, koti- ja ulkomaan matkoja, jäsenetuja, ammatillisen verkoston, tietoa avoimista työpaikoista sekä 4 kertaa vuodessa ilmestyvän Secretariusammattilehden. Jäsenemme ovat aikaansaavia ja alansa kehitystä seuraavia sihteeri- ja assistenttityön ammattilaisia. He työskentelevät eri toimialoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävänimikkeet vaihtelevat, mutta toimenkuvissa on yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä viestintä-, markkinointi-, koulutus- ja kehittämistehtäviä. Työhön sisältyy usein kokous-, tapahtuma- ja matkajärjestelyjä sekä liikelahja- ja ammattikirjahankintoja. Jokainen jäsen kuuluu johonkin kymmenestä alueellisesta jaostosta (jossa asuu tai toimii). Selailet juuri Helsingin seudun jaoston tiedotetta. Arvot ohjaavat toimintaamme Yksilönä yhdessä - Jäsentemme erilaisuus on rikkaus ja voimavaramme. Kunnioitamme kollegojemme ammattitaitoa ja toisiltamme oppiminen on meille tärkeää. Ammatillisuus - Järjestämme ammatillisesti korkeatasoisia tilaisuuksia, koulutuksia ja seminaareja. Seuraamme toimintaympäristön muutoksia ja kehitämme aktiivisesti toimintaamme. Vastuullisuus - Sitoudumme tavoitteisiin, päätöksiin ja toimimme huolellisesti. Kaikki jäsenemme toimivat yhdistyksen kokonaisetu huomioiden. Aktiivisuus - Teemme ammattiamme ja toimintaamme tunnetuksi ja näkyväksi. Teemme aktiivista yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa. Ilo toimia yhdessä - Jäsenillemme on ilo olla ja toimia yhdessä yhteisten tavoitteiden toteuttamisessa. Jäsenyys ja sen edut Sihteeriyhdistykseen liittymismaksu on 20. Vuosittainen jäsenmaksu on 85. Opiskelijajäsenien jäsenmaksu on 42 ja kannattajajäsenen 170 (ei liittymismaksua). Jäsen, joka siirtyy eläkkeelle, voi jäädä seniorijäseneksi. Jäsenmaksu on 42. Jäsenmaksuun sisältyy Sihteeriyhdistyksen ja sen jaostojen pääosin veloitukseton tapahtumatarjonta, Secetarius-ammattilehti neljä kertaa vuodessa, jäsenetuja, apurahaa ammatilliseen kehittymiseen ja valtakunnallisen ammatillisen verkoston tuki eri muodoissa. Jäsenmaksu laskutetaan vuosittain. Itsemaksaville jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Tiedote 2/2015 Sivu 2
Koulutusta ja ammatillista kehittymistä Ammatillisen osaamisen kehittäminen on yhdistyksen yksi perustehtävistä. Kun mietit koulutusta, muista Sihteeriyhdistyksen järjestämät korkeatasoiset ja yleissivistävät koulutukset. Yhdistys suunnittelee koulutusten sisällön aina ammatillisesti hyödyttäväksi, ajankohtaiseksi ja mielenkiintoiseksi, ja mikä parasta, hinta on erittäin kohtuullinen. Jäsenenä voit hyödyntää myös yhteistyöorganisaatioiden myöntämät alennukset. Itse maksamaasi koulutukseen kannattaa hakea koulutustukea. Tarjoamme jäsenillemme osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia myös luottamustehtävien kautta. Välitämme jäsenille tietoa ammatillisesta koulutustarjonnasta ja vaikutamme aktiivisesti koulutussisältöjen kehittämiseen tekemällä yhteistyötä eri koulutustarjoajien kanssa. Jäsenet saavat usein tuntuvia alennuksia koulutuksista. Lisätietoja ajankohtaisista koulutuksista ja jäseneduista tiedotetaan sekä yhdistyksen kotisivuilla että jäsentiedotteissa. Sihteeriyhdistyksen apurahat Sihteeriyhdistyksen jäsen voi hakea apurahaa täydennyskoulutukseen, jonka maksaa itse. Työpaikkavälitystä Kauttamme voi etsiä myös tekijää yritykselle. Verkostoja Kiinnostaako sinua järjestötoiminta? Haluatko vaikuttaa jaoston tulevaan toimintaan? Tule mukaan aktiivijäseneksi jaoston johtokuntaan tai järjestämään tapahtumia. Ilmeneekö työssäsi joskus pulmia, joihin vastaus löytyy vain kokemuksen kautta? Verkostostamme löytyy aina mentori, jolta kysyminen on helppoa eikä vastausta etsiessä tarvitse hukkua nettiviidakkoon. Jäsenenä pääset mukaan monipuoliseen ohjelmaan, jota järjestävät niin oman alueesi jaosto kuin kattojärjestö Sihteeriyhdistys. Jäsentapaamisissa saat mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia sekä solmia uusia kontakteja - verkostoitua. Verkosto on suurin yksittäinen syy siihen, miksi kuulumme yhteen. Voit myös nostaa kätesi, kun vapaaehtoisia kysytään. Aktiivisesta yhdistystoiminnasta saat enemmän kontakteja, uutta osaamista sekä tekemisen ja onnistumisen iloa. Sihteeriyhdistys on valtakunnallinen kollegaverkosto. Olemme aikaansaavia ja alansa kehitystä seuraavia sihteeri- ja assistenttityön ammattilaisia. Työskentelemme eri toimialoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävänimikkeemme vaihtelevat, mutta toimenkuvissamme on yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä viestintä-, markkinointi-, koulutus- ja kehittämistehtäviä. Työhömme sisältyy usein kokous-, tapahtuma- ja matkajärjestelyjä sekä liikelahja- ja ammattikirjahankintoja. Tervetuloa mukaan! Jäsenenämme tavoitat joukon aikaansa ja alansa kehitystä seuraavia ammattilaisia! Tiedote 2/2015 Sivu 3
Sihteeriyhdistyksen Helsingin seudun jaosto Esimerkkejä Jaoston tulevista tapahtumista Huhtikuu 10.4. Senjoriitat: Konserttimatka Lahti/Sibeliustalo: "Big Band Battle" swingin kultakaudelta 10.-11.4. Tutustumismatka Lappeenrannan ja Imatran seudun kokouspalvelutarjontaan 15.4. Vierailu Tilastokeskukseen 17. - 18.4. S2015 Tulevaisuuden työelämä -seminaari + 40 -vuotisjuhla, Hotelli Scandic Park 23.4. Vierailu Kirkkohallitukseen Toukokuu Tulossa toukokuussa: Naistenilta Vermossa, Ravintola Kadetti/Fazer tutustuminen 7.-9.5. Keväinen Brysseli kutsuu 12.5. Vierailu Saunasaareen 18.5. Akvavit-tasting/Arcus Finland Oy 20.5. Vierailu USA:n suurlähetystössä (avoin kaikille jäsenille) 26.5. Opastettu Yle-kierros Pasilan Studiotalossa (avoin kaikille jäsenille) 27.5. Eckerö Line iltaristeily Kesäkuu 6.6. Retki Tampereelle Syyskaudelle on suunnitelmissa pari koulutustilaisuutta ja lauantairetkiä, sekä todella paljon ideoita eri vierailuista kohteisiin. Helsingin seudun jaosto on myös Facebookissa Skannaa itsesi älypuhelimella sivuillemme ja laita kirjanmerkkeihin: Helsingin jaoston Facebook: Helsingin jaoston tapahtumat: Sihteeriyhdistys nettisivu: Tiedote 2/2015 Sivu 4
Helsingin seudun jaosto toimii Porvoosta Raaseporiin - pääkaupunkiseudulla ja lähiympäristössä. Liity iloiseen joukkoon! Hallitus Puheenjohtaja, yhdistyksen hallitusedustaja, varajäsen, Arja Porvali Oy SP-Gifts Ltd puh. 040 868 4039 arja.porvali(at)hotmail.com Tiedottaja Elisa Lehtonen elisa.k.lehtonen(at)pp.inet.fi Tapahtumat, työryhmän puheenjohtaja Arja Jouhki Tieto Finland Oy Puh. 040 546 0446 arja.jouhki(at)tieto.com Varapuheenjohtaja, yhdistyksen hallituksen jäsen, Secretarius-yhdyshenkilö Kaisa Heinonsalmi Lastenklinikoiden Kummit ry puh. 040 582 4759 kaisa.heinonsalmi(at)kummit.fi Sihteeri Arja Toivanen ALVAR puh. 040 751 8242 arja.toivanen(at)alvar.fi Jäsen Jutta Heikkilä Inspecta Oy puh. 040 567 6398 jutta.heikkila(at)luukku.com Senjoriittatyöryhmän puheenjohtaja Tuija Rissanen puh. 040 023 9618 rissanen.tuija(at)gmail.com Kirjanpito, rahastonhoito Elina Hurmekoski Helsingin kaupunki opetusvirasto Puh 040 533 2288 elina.hurmekoski(at)luukku.com Tapahtumat, työryhmä Puheenjohtaja Arja Jouhki Tieto Finland Oy Puh. 040 546 0446 arja.jouhki(at)tieto.com Jutta Heikkilä Inspecta Oy puh. 040 567 6398 jutta.heikkila(at)luukku.com Harriet Jehkonen Aalto-yliopisto puh. 050 512 4194 harriet.jehkonen(at)aalto.fi Tiina Pitkäaho puh. 050 34 66 488 tiinapitkaaho(at)hotmail.com Laila Ljokkoi-Alisalo Ulkoasiainministeriö puh. 040 766 8385 laila.ljokkoi-alisalo(at)formin.fi Tuija Rissanen puh. 040 023 9618 rissanen.tuija(at)gmail.com Tiedote 2/2015 Sivu 5
Mukana jaoston tapahtumissa: Arja Jouhki: NEXT hotellien Aavaranta ja suoraa puhetta naiselta naiselle Helmikuun loppupuolella yhdistyksen Helsingin seudun jaoston ryhmä suuntasi Next hotellien Aavarantaan vierailulle Korsisaaren kyyditsemänä. Aavaranta sijaitsee Kirkkonummella noin 5 km Espoon rajasta ja n. 10 km Kirkkonummen keskustasta. Aavarantaan on hyvät ja nopeat tieyhteydet Helsingin keskustasta ja Hki- Vantaan lentoasemalta. Paikalla on pitkä historia takanaan niin maatilana kuin Johtamistaidon Opistona vuodesta 1965 aina vuoteen 2009. Sen jälkeen siellä on toiminut hotelliketju Next. Kiersimme Aavarannan laajoissa maisemissa niin kokoustilat kuin ravintolatkin. Aavarannassa on hyvät puitteet järjestää isompikin kokous ja remontoidut hotellihuoneet ovat todella tilavia ja hyvällä maulla sisustettuja. Illan päätteeksi nautimme hyvästä ruosta, juomasta ja kohokohtana oli vielä Leena Sarven alustus aiheesta Suoraa puhetta naiselta naiselle. Hän muistutti meitä siitä, että on äärettömän tärkeä muistaa arvostaa itseään, löytää itsestämme kauneutta, hyviä puolia, osaamista ja vahvuuksia sillä niitä meillä kaikilla taatusti on. Muistakaamme illalla viimeksi ennen nukkumaan menoa katso peiliin, vinkata silmää ja sanoa, että olet sinä kyllä hyvä tyyppi. Tiedote 2/2015 Sivu 6
Sihteeriyhdistyksen Helsingin seudun jaosto kutsuu sinut, yhdistyksen jäsen S2015 - Tulevaisuuden työelämä -seminaaripäiville Tule mukaan verkostoitumaan, oppimaan uutta ja kehittymään muuttuvan maailman mukana Sihteeriyhdistyksen Helsingin seudun jaoston 40-vuotisjuhlaseminaariin! Seminaari pidetään Helsingissä, täysin uudistetussa Hotelli Scandic Parkissa. Perjantai 17.4. Lauantai 18.4. Ilmoittautuminen alkaa klo 8.30, aamukahvitarjoilu Tervetulosanat Eeva Kylä-Paavola Työparit organisaation huipulla Pekka Mattila, toimitusjohtaja, professori Tunnetaidoista kilpailuetua Pia Lappalainen, lehtori, tekniikan tohtori, filosofian maisteri Lounastauko Tekoälyn assistenttina Jyrki Kasvi, tutkimus- ja kehittämisjohtaja, tekniikan tohtori Iltapäiväkahvin aika sekä mahdollisuus verkostoitua! Aikaansaava ihminen on onnellinen ihminen Annamari Heikkilä, psykologi, psykoterapeutti Päivän päätöspuheenvuoro ja johdatus iltaan klo 16.00 Juhlaillallinen klo 19.00 Illan juontaa ihana Mikael Konttinen, joka myös esiintyy meille illan aikana. Mikael tunnetaan Itsenäisyyspäivän Linnan juhlista, Suomen Euroviisufinaalista, useista TV-esiintymisiä sekä juontajan rooleista. Monitaituri muistetaan myös TV1:n ohjelmasarjasta Mikaelin naiset, jossa taitavana pianistina tunnettu Mikael säesti Suomen kirkkaimpia naisartisteja. Aamukahvia tarjolla klo 8.00-9.00 Tervetulosanat Parempaa ymmärrystä työyhteisöön Ilkka Koppelomäki, valmentaja, NLP-kouluttaja Päivän päätöspuheenvuoro klo 11.15 Sihteeriyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous klo 12.00-12.45, jonka jälkeen kokoukseen osallistuneille tarjolla lounas Ilmoittautuminen www.sihteeriyhdistys.fi Etuhinta 20.3. asti pe-la jäsenille 375 /ei jäsenet 475 Sisältää kaksi seminaaripäivää, koulutusmateriaalin, ohjelmassa mainitut tarjoilut sekä juhlaillallisen. Normaalihinta pe-la jäsenille 410 /ei jäsenet 495 Sisältää kaksi seminaaripäivää, koulutusmateriaalin, ohjelmassa mainitut tarjoilut sekä juhlaillallisen. pe jäsenille 295 /ei jäsenet 390 Sisältää seminaaripäivän, koulutusmateriaalin, ohjelmassa mainitut tarjoilut sekä juhlaillallisen. Ohjelmallinen juhlaillallinen 95 Majoituskiintiö (to-la) ma 19.3.2015 asti Hotelli Scandic Park, puh. +358 9 47371 Majoitushinnat: pe-la: 2hh 105 /vrk, 1 hh 95 /vrk, to-pe: 2hh 135 /vrk, 1 hh 125 /vrk Varaustunnus hotellille: AAL170415_002 Liity jäseneksi, ole asian ytimessä! Lisätietoja: S2015Helsinki@gmail.com Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin. Tiedote 2/2015 Sivu 7