Koululehti 15. 16.vuosikerta Helmikuu Lokakuu 2003 2004 TER-VE-TU-LOA, E-PUT! aurora helmikuu 2004 sivu 1
Tervetuloa, eput! iistai 3.2. on jännittävä päivä: ensi syksyn ekaluokkalaiset käyvät ilmoittautumassa kouluun. Tilastojen perusteella meille olisi tulossa omalta oppilaaksottoalueeltamme 41 lasta, mikä tarkoittaisi kahta ekaluokkaa. Tässä lehdessä on ohjeita meille hakeville. Päätökset tehdään 16.4. Koska kaikki meistä kehittyvät omaa tahtiaan, osalle kaavamainen 7-vuoden aloitusikä ei osu ihan kohdalle. Niinpä kouluun voi hakea jo kuusivuotiaana. Osalle lapsista sopii paremmin aloittaa koulu vuotta myöhemmin. Aurorassa on tätä varten oma Starttiluokka, josta on saatu oikein hyviä kokemuksia. Ideamme on levinnyt jo useaan kouluun Espoossa. Ensi syksyn ekaluokkalaisten kouluun tutustumispäivä on keskiviikkona 28.4. klo 9-11. Ottakaa eppupassi silloin mukaan. Samana iltana klo 18.30-20 on myös ensimmäinen ensi vuoden ekaluokkalaisten vanhempainilta. Sydämellisesti tervetuloa Auroraan. Martti Hellström rehtori aurora helmikuu 2004 sivu 2
Kevään 2004 ohjelmaa Helmikuu lapsille Torstaina 5.2 Runeberg 2oo v. 3.luokan päivänavaus Torstaina 16.2 Tulevaisuuspäivä, erityisesti 5-6-luokilla. Perjantaina 27.2 Kalevala- päivänavaus Maaliskuu Lauantaina 6.3 Koulupäivä; Auroran päivän tempaus. Huhtikuu Maanantaina 5.4 Pääsiäinen taiteessa, erityisesti 5-6-luokat Tiistaina 6.4 Via Dolorosa- hartaustilaisuus Perjantaina 30.4 Karnevaalipäivä, erityisesti 5-6-luokilla Toukokuu Tiistaina 25.5 ja keskiviikkona 26.5 Kevätjuhlat. Kolme iloista rosvoa. Viikko 22 ma-pe Luunjan koululeiri Lauantaina 29.5 Todistustenjako ja kuudesluokkalaisten kukitus. aurora helmikuu 2004 sivu 3
Auroraan lapsensa haluavan huoltajan 20 tärkeää kysymystä 1. Kuinka iso koulu Aurora on? Aurorassa on noin 330 oppilasta. Espoon suurimmissa kouluissa, esim. Matinlahdessa oppilaita on noin 550. Pienimmässä koulussa Nuuksiossa oppilaita on noin 50. 2. Mitä erikoista Aurora tarjoaa lapselleni? Vai tarjoaako? Kaikissa suomalaiskouluissa on sama opetussuunnitelma. Joissain kouluissa on myös erikoisluokkia (esim. musiikkiluokka). Meillä sellaisia ei ole. Aurorasta voi nostaa esiin kaksi kummallisuutta. Ensinnäkin meillä ei kaveria jätetä; panostamme ehkä enemmän kuin koulut keskimäärin tukitoimiin. Lisäksi tarjoamme lapsille monipuolisia mahdollisuuksia harrastaa taidetta ( mm. koko koulun näytelmät, vilkas bänditoiminta, kuoro, valinnaiskurssit jne.) ja kasvaa siten ihmisenä. 3. Millaista opetus on Aurorassa? Kuinka suuria luokat ovat? Aurorassa noudatetaan uusinta opetussuunnitelmaa. Käytämme monipuolisia ja oppilasta aktivoivia työtapoja. Opettaja opettaa, mutta oppilaat opettelevat asioita myös yksin ja yhdessä toisten kanssa. Uudessa opetussuunnitelmassa korostuu aikaisempaa enemmän oppilaan oma vastuu oppimisestaan, ja siihen hän tarvitsee myös kodin tukea. Espoossa ollaan pakotettuja suurentamaan luokkakokoja. Toistaiseksi meillä on vielä pieniäkin luokkia, mutta tavoitekooksi kaupunki on asettanut 25 oppilasta 1-2-luokilla ja 32 oppilasta 3-6-luokilla. Tällä hetkellä pienimmässä luokassa on 17 oppilasta ja suurimmassa 31. 4. Millaista kasvatus on Aurorassa? Kiusataanko täällä? Kasvatustavoitteet ovat samat kaikissa kouluissa: lapsista toivotaan kasvavan hyviä ihmisiä ja kelpo kansalaisia. Päävastuu kasvatuksesta on kodeilla. Koulussa kasvatetaan ennen muuta tulemaan toimeen ryhmässä. Uudessa opetussuunnitelmassa korostuu ohjaava kasvatus, mutta emme pelkää myöskään antaa tarvittaessa rangaistuksia. Kaikissa kouluissa esiintyy valitettavasti koulukiusaamista. Keskimäärin sitä kokee noin 10 % oppilaista. Mutta me pyrimme puuttumaan jokaiseen tapaukseen. Väkivaltaan ja kiusaamiseen meillä on nollatoleranssi. Aurorassa ei edes leikkitapella. 5. Millaiset tilat, välineet jne. Aurorassa on? Auroran päärakennus on vuodelta 1957 ja lisäsiipi vuodelta 1980. Parakki on siirretty meille vuonna 2003. Vanhoissa kouluissa ei ole kaikkia uusien koulujen hienouksia. Ylpeitä voimme olla saneeratusta teknisen työn luokasta, ATK- kirjastotilasta ja mm. bändikämpästä. Koulun uuden lisärakennuksen suunnittelu on jo käynnissä. Lisäksi kouluruoka on hyvää. 6. Millainen henkilöstö ja henki Aurorassa on? Auroran voimavara on sen henkilökunta, joka on kokenutta ja tehnyt pitkään yhteistyötä. Meillä on 20 opettajaa, puolenkymmentä koulunkäyntiavustajaa, koulupsykologi, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, kolmen hengen ruokapalvelutiimi ja kolmen hengen kiinteistötiimi. Koulun paperiasioita hoitaa koulusihteeri. aurora helmikuu 2004 sivu 4
Auroran henkilöstö välittää aidosti lapsista. Koulussa on välitön, kodinomainen tunnelma, Aikuisilla on kuitenkin auktoriteettiasema. Vanhemmat ovat aina tervetulleita kouluun. 7. Millaisia lapsia Aurorassa on? Auroran oppilaat tulevat pääosin läheltä, Lippajärveltä. Osa starttiluokan oppilaista tulee kauempaa. Lapset ovat tavallisia, mukavia lapsia, jokainen tietysti omanlaisensa. Emme ole vielä kovinkaan monikulttuurinen koulu. Oppilaat viihtyvät koulussaan. Parhaillaan meillä on kampanja, jossa opettelemme kantamaan vastuuta opettelutyöstä entistäkin vastuuntuntoisemmin. Oppilaat osallistuvat koulun toimintaan mm. oppilasparlamentin avulla. Siellä jo ekaluokkalaisilla on omat parlaamentaarikkonsa. 8. Millaista yhteistyötä Aurorassa tehdään kotien kanssa? Yhteistyötä tehdään monipuolisesti. Koulun tasolla vanhemmilla on oma vanhempainyhdistys. Kaikilla luokilla on omat luokkatoimikunnat. Kaikissa luokissa pidetään vanhempainvartit vuosittain. Erityisen tiivistä yhteistyötä tehdään, jos lapsi tarvitsee tukea koulunkäyntiinsä. Koulu tiedottaa toiminnastaan aktiivisesti koulun lehdessä ja mm. netissä osoitteessa www.aurorankoulu.net 9. Pärjääkö Aurora koulujen välisessä kilpailussa oppimistuloksista? Siitä kilpailusta emme lainkaan innostu. Oppimistulokset ovat liian vahvasti sidoksissa lasten kotitaustaan, jotta koulu voisi ottaa kunniaa hyvistä tuloksista. Lisäksi yksinkertaisilla oppimistuloksilla pystytään mittamaan vain hyvin kapea osa-alue lapsen oppimisesta ja kasvusta. Pyrimme siihen, että jokainen lapsi saa oppia niin paljon pystyy ja yritämme estää kärryiltä putoamisen vahvoilla tukitoimilla. 10. Millaisia haasteita Auroralla on seuraavien vuosien aikana edessään? aurora helmikuu 2004 sivu 5 Meillä voi katsoa olevan kolme isoa haastetta: 1. Uusi opetussuunnitelma muuttaa monia asioita opetuksessa. Opettajat on mm. koulutettava fysiikan ja kemian opettamiseen. Toinen iso uudistus on siirtyminen OPITjärjestelmään, joka mahdollistaa tietokoneavusteiden opetuksen laajentamisen. Kolmas iso uudistus on oppilaan aikaisempaa aktiivisemman roolin sisäänajaminen koulun käytänteisiin. 2. Espoon taloudellinen tilanne vaikuttaa kurjalta. Jo tänä vuonna edessä on määrärahaleikkauksia, jotka vaikuttavat koulujen mahdollisuuksiin antaa opetusta. Joudumme tänä keväänä ratkaisemaan, millaisista toiminnoista meidän on säästöt (tuntimäärä vähenee meillä noin 5 %) otettava. Leikaukset jatkuvat seuraavina vuosina. 3. Auroran vuonna 1980 rakennettu lisäsiipi tullaan purkamaan muutaman vuoden kuluttua. Sen tilalle rakennetaan uusi, varsin iso lisärakennus. Myös vanha päärakennus peruskorjataan. Suunnittelutyö alkaa jo tänä keväänä. Rakennusvaiheen aikana ( todennäköisesti vuosina 2007 ja 2008) ainakin osa luokista sijoitetaan muihin kouluihin. 11. Pääseekö lapseni varmasti Auroraan? Ellei pääse, mihin kouluun hän menee? Espoossa on pulaa koulutiloista. Koska kaikille oppilaille on osoitettava pulpettipaikka, koulujen kiinteistä piirirajoista on luovuttu ja tilalle on luotu ns. oppilasalueet. Auroran ja Karamzinin koulut muodostavat kouluparin, ja ne kuuluvat pohjoiseen oppilasalueeseen. Jollei lapsi mahdu Auroraan, hänet ohjataan kolmen kilometrin päässä olevaan Karamziniin ja päinvastoin. 12. Jos kaikki eivät mahdu, niin miten koulu valitsee oppilaat? Samalla alueella sijaitsevien koulujen (tässä tapauksessa Auroran ja Karamzinin) rehtorit jakavat oppilaat keskenään siten, että kaikki mahtuvat ja että kaikilla on keskimäärin lyhyin ja turvallisin mahdollinen koulumatka. Valinta tapahtuu portaittain, ja kriteerit on esitelty koteihin jaetussa eppuoppaassa.
Tilastojen mukaan näyttää siltä, että Auroraan tulisi noin 40 lasta, jolloin kaikki meille hakevat mahtuvat. Karamziniin näyttäisi hakevan noin 75 oppilasta. Jos sinne hakee enemmän, saatetaan osa hakijoista ohjata meille. 13. Milloin päätös tulee? Voiko siitä valittaa? Rehtorit saavat tehdä päätöksen 16.4. -04. Päätöksestä voi valittaa lääniin. Tarkemmat ohjeet liitetään päätökseen. Lisäksi otamme huomioon mahdollisuuksien mukaan lasten vanhempien esittämät perustellut toiveet ja päiväkotien opettajien antamat taustatiedot. Koska työjärjestykset laaditaan niin, että päivät alkavat ja päättyvät molemmilla luokilla samaan aikaan, eri luokillakin olevat kaverit voivat kulkea matkat yhdessä. Luokkien muodostaminen toimintakykyisiksi on erittäin tärkeä tehtävä. Hyvä luokkayhteisö ei synny vain siten, että siellä on vanhoja kavereita, se on paljon mutkikkaampi juttu. Siksi saatamme muuttaa joukkueiden kokoonpanoa vielä syksyllä. 14. Kuka tulee lapseni opettajaksi? Miten uudet eput ja heidän vanhempansa tutustutetaan kouluun? Seuraavan lukuvuoden opetusta suunnitellaan jo nyt. Tässä vaiheessa oletamme, että luokkia tulee kaksi. Se, ketkä opettajistamme pääsevät ekaluokille, riippuu myös siitä, saammeko pitää nykyiset kolme kakkosluokkaa erillisinä kolmansina luokkina. Tämä asia ratkeaa maaliskuussa. Ekaluokan opettaja on lapsen tärkein opettaja. Siksi sinne valitaan meillä vain aina parhaat opettajat. Järjestämme kouluun otetuille epuille tutustumispäivän, joka on keskiviikkona 28.4 klo 9-11. Samana iltana on ensimmäisen vanhempainilta klo 18-20. Luokanopettajat ovat todennäköisesti selvillä tuolloin. 15. Miten luokat muodostetaan? Pääseekö lapseni samalle luokalle kavereittensa kanssa? Luokat muodostetaan Aurorassa siten, että - niistä tulee yhtä suuret, - että kummassakin luokassa on yhtä paljon poikia ja tyttöjä, - että kummassakin luokassa on yhtä paljon erityistä tukea vaativia oppilaita, - että harvinaista uskontoa/et:tä opiskelevat olisivat mahdollisuuksien mukaan samassa ryhmässä ja että - että iltapäivähoitoon menevät sijoittuvat tarkoituksenmukaisesti. 16. Millainen on ekaluokkalaisen koulupäivä? Ekaluokkalaisilla on neljä tuntia opetusta päivässä. Jotta kaikki lapset saavat enemmän huomiota opettajalta, luokka jaetaan tavallisesti kahteen vuoroon, joista toinen tulee kouluun klo 8.30 ja toinen 9.15. Vastaavasti päivä päättyy klo 13 ja 13.45. Tämä edellyttää, että meillä on ensi lukuvuonna vielä mahdollisuus satsata näin paljon tunteja eka - luokille. Oppilailla on välitunti klo 10-10.15. Sen jälkeen on noin puolen tunnin tunti, ruokailu ja vielä ns. pikkutunti. Sitten alkaa siesta. isommilla oppilailla siesta kestää klo 11-12.15. Kaikki ovat pihalla klo 11.55-12.15. 17. Mitä lapsille opetetaan ekalla luokalla? aurora helmikuu 2004 sivu 6 Uudessa opetussuunnitelmassa ekaluokkalaisilla on 20 tuntia opetusta viikossa. Oma luokanopettaja opettaa yleensä lähes kaikkia aineita. Äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä matematiikkaa on pääsoa tunneista. Lisäksi oppilaille opetetaan ympäristötietoa, käsitöitä, musiikkia, kuvataidetta ja liikuntaa. Evankelisluterilaista uskontoa opettaa pääasiassa oma luokanopettaja, muissa katsomusaineissa on vieras opettaja. 18. Miten ekaluokkalaisten iltapäivähoito
järjestetään? Tämän hetken tietojen perusteella ensi syksynä Aurorassa voi toimia kaksi iltapäiväkerhoa. Toista pitää Tuomiokirkon seurakunta ja toista ekaluokkalaisten omat vanhemmat. Tiedotteita on jaossa koululla. Turvallisuussääntöjen mukaan iltapäiväkerholla tulee olla tila. Siksi iltapäiväkerho alkaa vasta, kun luokat vapautuvat opetuksesta. Käytännössä iltapäiväkerhoon menevät sijoittuvat siis siihen ryhmään, joka tulee kouluun jakotuntipäivinä klo 9.15. Kerho alkaa siten klo 14 ja kestää tavallisesti kolme tuntia. 19. Millaiset loma-ajat ensi lukuvuonna ovat? Hallintopäällikkö on tehnyt koulujen työ- ja loma-aikoja koskevan päätöksen: LUKUVUODEN 2004-2005 TYÖ- JA LOMA- AJAT Syyslukukausi (ke) 11.8.2004- (ti) 21.12.2004 Syysloma (ke) 20.10.2004 - (pe) 22.10.2004 Joululoma (ke) 22.12.2004 - (su) 9.1.2005 Kevätlukukausi (ma) 10.1.2005 - (la) 4.6.2005 Talviloma: viikko 8 (21.-27.2.2005) Lomapäivä: (pe) 6.5.2005 Lisäksi kouluilla on mahdollisuus yhteen koulukohtaiseen lomapäivään, jos he tekevät vastaavasti sisään yhden lauantaityöpäivän. 20. Entä, jos lapsellani onkin vaikeuksia oppia? Koulu on lapsen työtä- ja se on yhä vaativampaa. Siksi olisi tärkeää, että lapsi on valmis koulutyöhön kun hän koulu-uransa aloittaa. Jos epäilette tätä, kysykää asiaa lapsenne esikoulun opoettajalta ja pyytäkää lapselle kouluvalmiustesti. Lapsen koulunkäynnin aloittamista voidaan siirtää yhdellä vuodella, jinka ajan hän saa rikastavaa opetusta starttiluokalla. lussa, koulu tarjoaa lapselle tukitoimia. Mikäli ne eivät ole riittäviä, lapselle voidaan saada oikeus erityiseen tukeen. Tämä edellyttää päätöstä siirtämisestä eritysiopetukseen ensisijaisesti omassa luokassa. Mikäli nämäkään tukitoimet eivät auta, lapselle yritetää, löytää paikka pientyhmässä, erityisluokassa, jossa opettajalla on paremmat mahdollisuudet auttaa lasta kuin suuressa luokassa. TAVATAANKO TARTOSSA? Koulumme perinteinen Tarton Luunian koululeirin suunnittelu on vinhassa vauhdissa yhdessä Auroran koti- ja kouluyhdistyksen kanssa.tänä lukuvuonna leiri pidetään viikolla 22. ma 24. - pe 28.5.2004. Leiriohjelmasta on tulossa taas ainutkertaisen monipuolinen. Opettajista ovat alustavasti leirille lähdössä Timo Hyvönen (leirin johtaja), Ulla Hämäläinen, Risto Schiray, Carita Ehrstedt, Mirkka Forsberg ja Julia Uotila. Oppilaiden vanhemmat ovat myös vanhaan tapaan tervetulleita mukaan tiimiin. Vanhemmille järjestämme viikon aikana myös omaa ohjelmaa. Koululeiri on maksullinen. Leirin hinta on 200 e/hlö sisältäen mm. matkat, majoituksen, ruokailut, kuljetukset, ohjatun toiminnan, opetuksen ja retket. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Lapset ovat vakuutettu kaupungin puolesta, mutta lähtijöillä voi olla myös oma matkavakuutus lisäturvana. Leirin voitte maksaa kahdessa erässä. Ensimmäinen erä 100 e on maksettava 5.3.-04 mennessä leiritilille Loppuerä 100 e on maksettava 15.4.-04 mennessä leiritilille Koululla on mahdollisuus myöntää muutamalle vähävaraiselle oppilaalle stipendi leirikuluihin. Stipendiä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella kirjallisesti rehtorilta 28.2.2004 mennessä. Stipendejä koskeviin kysymyksiin vastaa rehtori Martti Hellström. Leiriä koskeviin kysymyksiin vastaamme mielellämme mm. Aurora-päivänä 6.3. Timoopettajan tavoittaa myös numerosta 040-5953724 tai sähköpostilla timo.hyvonen@edu.espoo.fi. Jos oppimisvaikeudet huomataan vasta kou- aurora helmikuu 2004 sivu 7
Lukuvuoden 2003-2004 työ- ja loma-ajat Auroran koulussa Hallintopäällikkö on myöntänyt luvan Auroralle johtokunnan esittämiin kolmeen omaan lauantaityöpäivään ja vastaavasti kolmeen omaan lomapäivään (merkitty ***:llä). Syyslukukausi: (ti) 12.8.2003 - (la) 20.12.2003 * syysloma (to) 30- (pe) 31.10.2003 *** Aurorassa lomaa myös ke 29.10. aurora Koululehti entinen Auroran Uutiset ja Aurora Express. ISSN 1237-30336 ilmestyy noin kerran kuukaudessa Auroran Koti & Koulu ry:n tuella. Päätoimittaja rehtori Martti Hellström * joululoma (su) 21.12.2003- (ti) 6.1.2004 *** Auroran omia lauantaityöpäiviä la 27.9 ( kodin ja koulun yhteistyöpäivä) ja la 13.12 (joulujuhlat) Työpäiviä 93 Kevätlukukausi: (ke) 7.1.2004 - (la) 29.5.2004 * talviloma 16.2.-22.2.2004 viikko 8 *** Aurorassa lomaa myös kiirastorstai 8.4. (kaikilla pe-ma lomaa) ja helatorstain jälkeinen perjantai 21.5 *** Auroran oma lauantaityöpäivä la 6.3. (Auroran päivän tempaus) Työpäiviä 96 YHTEENSÄ 189 TYÖPÄIVÄÄ Auroran koulu Perustettu 1957. Entinen Myllykylän kansakoulu. Peruskoulun ala-aste. 14 alakoulun luokkaa ja starttiluokka. 350 oppilasta ja 30 aikuista työntekijää www.aurorankoulu.net Koulun rehtori Martti Hellström 041 5164169 marttifi@hotmail.com Koulun apulaisrehtori Ulla Hämäläinen 050 3692654 ulla.hamalainen@edu. espoo.fi Lippajärventie 44 a 02940 Espoo kanslia 09 598 628 opettajat 09 595 664 fax 09 597 031 aurora helmikuu 2004 sivu 8