ISÄT ESPOON PERHEKESKUSPROJEKTIN LAAJENNETUSSA PERHEVALMENNUKSESSA Auttaa orientoitumista elämänmuutokseen Heini Koramo - Minna Lampén Opinnäytetyö, syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Koramo, Heini ja Lampén, Minna. Isät Espoon Perhekeskusprojektin laajennetussa perhevalmennuksessa, Auttaa orientoitumista elämänmuutokseen., Helsinki, syksy 2005, 66 s. 6 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Opinnäytetyö liittyy Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Espoon Perhekeskusprojektin yhteiseen hankkeeseen. Perhekeskusprojektin päämääränä on lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen, sekä vanhemmuuden vahvistaminen. Tavoitteena on suunnitella ja luoda perhevalmennukseen uutta mallia ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Perhevalmennuksen toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota vertaisryhmätoimintaan, moniammatilliseen toimintaan ja isien osallistumisen vahvistamiseen. Perhekeskusprojekti järjestää Espoon viidellä eri alueella laajennettua perhevalmennusta, jossa vanhemmat tapaavat kuusi kertaa ennen lapsen syntymää ja kuusi kertaa lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Valmennuksissa vanhemmat kokoontuvat välillä isä- ja äitiryhmiin. Ennen lapsen syntymää järjestettävien tapaamiskertojen aiheita ovat muun muassa vanhemmuus, parisuhde, synnytys ja sen jälkeiseen elämään valmistautuminen. Tutkimuksessa tarkastellaan ennen lapsen syntymää järjestettyihin perhevalmennuksiin osallistuneiden vanhempien kokemuksia perhevalmennuksista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää isien perhevalmennukseen osallistumista. Tutkimuksen tarkoituksena on saada vastauksia siihen, tukiko isien perhevalmennuksen osallistuminen parisuhdetta, vanhemmuutta ja isyyttä. Tarkoituksena on myös arvioida mitä hyvää ja mitä kehitettävää isäryhmätoiminnassa on. Tutkimuksen avulla selvitetään myös mikä perhevalmennuksessa on isien mielestä ollut antoisaa ja mitä merkitystä sillä heille on ollut. Tutkimuksen tarkoituksena on kerätä tietoa laajennetun perhevalmennuksen arviointia ja kehittämistä varten. Tutkimus on kvantitatiivinen, mutta se sisältää myös kvalitatiivisen tutkimuksen elementtejä. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselylomakkeilla, joissa oli sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä. Kyselyt jaettiin 66:lle vanhemmalle touko- ja kesäkuussa 2004 viimeisillä ennen synnytystä järjestetyillä perhevalmennuskerroilla. Kyselyyn vastasi 48 vanhempaa, heistä 23 oli miehiä ja 25 naisia. Tutkimuksen vastausprosentti oli 73%. Suljettujen kysymysten vastaukset on analysoitu SPSS-ohjelmalla ja avointen kysymysten vastaukset sisällönanalyysilla. Perhevalmennukset olivat tukeneet lähes kaikkien parisuhdetta ja vanhemmuutta. Isäryhmätoiminta oli koettu antoisaksi. Vertaisten kanssa keskusteleminen ja tiedon saaminen koettiin merkityksellisiksi asioiksi. Isät kokivat olevansa perhevalmennuksien jälkeen valmiimpia tulevaan. Tutkimuksen mukaan laajennetusta perhevalmennuksesta on hyötyä isille. Tutkimustulokset osoittavat, että isät haluaisivat saada vielä enemmän tietoa sekä keskustella konkreettisista asioista. Isäryhmäkertoja toivottiin myös lisää. Asiasanat: perhevalmennus; parisuhde; vanhemmuus; isyys; kyselytutkimus
ABSTRACT Koramo, Heini and Lampén, Minna. Fathers in extended family training. Helsinki, Autumn 2005, Language: Finnish, 66 pages, 6 appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services, Bachelor of Social Services. This thesis was done as a project in partnership with Diaconia Polytechnic and the Family Centre project of Espoo. The objective of the family centre project is to improve families wellbeing and strengthen parenthood. The aim is also to plan and create a new family training model for those becoming parents for the first time. In family training sessions, special notice is given to peer group action, multiprofessional action and confirming fathers participation. The family centre project organizes family training in five different areas in Espoo. Parents meet six times before child birth and six times during the child s first year. Parents have also father and mother groups in this extended family training model. The themes of pre-birth groups are parenthood, relationship, birth and preparing for the future. This study research observed parents experiences on family training in pre-birth groups. The aim of this study was to clarify fathers participation in family training. The purpose of this thesis was to find out if the family training supported the relationship, parenthood and fatherhood. We also evaluated what fathers thought was good in fathers groups and what needed developing. Additionally, we wanted to find out what was enjoyable and meaningful in fathers opinion in family training. As well we wanted to gather information for evaluation and development of the new model of family training. This research was quantitative, but it also included qualitative research elements. The information was gathered with the help of questionnaires which included close and open-ended questions. 66 questionnaires were handed out in May and June 2004 to the parents of the last family training session. The questionnaire was answered by 48 parents, 23 men and 25 women. The response rate was 73%. The closed questions were analyzed by using the SPSS-programme and the open-ended questions by content analysis. As results we found out that family training supported almost everyone s relationships and fathers parenthoods. It seemed that fathers enjoyed the father groups. Furthermore, discussions with other fathers and obtaining information were felt to be significance. Fathers thought that they had gained readiness and confidence for the future after family training. As a conclusion, based on this study results it seems clear that extended family training is beneficial for fathers. The results indicate that fathers want to obtain more information and discuss more practical issues. Fathers hope also more father groups. Keywords: family training; relationship; parenthood; questionnaire
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...5 2 PERHEKESKUSPROJEKTI...6 2.1 Tausta ja tavoitteet...6 2.2 Leksandista mallia...7 2.3 Espoon Perhekeskusprojektin laajennettu perhevalmennus...8 3 PERHEVALMENNUS...9 3.1 Perhevalmennuksien tarkoitus ja sisältö...9 3.2 Perhevalmennuksen vertaistuki...10 3.3 Isät perhevalmennuksessa...12 3.4 Isäryhmät...13 4 VANHEMMUUS...15 4.1 Parisuhde ja sen muuttuminen...15 4.2 Vanhemmaksi kasvaminen...17 4.3 Jaettu vanhemmuus...17 4.4 Vanhemmuus tänä päivänä...18 5 ISYYS...19 5.1 Isyys ja odotusaika...19 5.2 Isä äidin tukijana...21 5.3 Isäkuvia...22 5.4 Isyys tänä päivänä...24 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...26 6.1 Tutkimuksen tarkoitus...26 6.2 Tutkimuksen vaiheet...26 6.3 Luotettavuus...29 6.4 Eettisyys...30 7 TUTKIMUKSEN TULOKSET...31 7.1 Taustatiedot...31 7.2 Isien kokemuksia perhevalmennuksesta...32 7.3 Isäryhmät...35 7.4 Isäryhmän kehittämisideat...36 7.5 Parisuhteen tukeminen...37 7.6 Vanhemmuuden tukeminen...38 7.7 Isäkuvat...40 7.8 Antoisat ja merkitykselliset asiat...41 8 JOHTOPÄÄTÖKSET...42 9 POHDINTA...44 LÄHTEET...46 LIITTEET...51 Liite 1. Tapaamiskertojen aiheita...51 Liite 2. Tutkimuslupahakemuksen saatekirje...53 Liite 3. Tutkimuslupa...54 Liite 4. Kyselylomakkeen saatekirje...55 Liite 5. Kyselylomake...56 Liite 6. Äitien kysymykset isien perhevalmennukseen osallistumisesta...66
1 JOHDANTO Suurin osa ensimmäistä lastaan odottavista isistä osallistuu neuvoloissa järjestettäviin perhevalmennuksiin (Huttunen 2001, 211). Perhevalmennuksissa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota isien hyvinvointiin ja isäksi kasvamiseen. Isäksi tuleminen on suuri elämänmuutos, johon miehet tarvitsevat tukea. Odotusaikana isillä on äitien tavoin paljon mieltä askarruttavia asioita. Perhevalmennuksissa isät saavat mahdollisuuden keskustella niin ammattilaisten kuin toisten vanhempienkin kanssa. Sitä kautta isät saavat tarvitsemaansa tietoa sekä tukea uuteen elämäntilanteeseen. Tutkimus liittyy Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Espoon Perhekeskusprojektin yhteiseen hankkeeseen. Perhekeskusprojekti järjestää Espoon viidellä eri alueella laajennettua perhevalmennusta, jossa vanhemmat tapaavat kuusi kertaa ennen lapsen syntymää ja kuusi kertaa lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Tapaamiskertojen aiheita ovat muun muassa vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät asiat, sekä synnytykseen että sen jälkeiseen elämään valmistautuminen. Toiminnassa on kiinnitetty erityistä huomiota vertaisryhmiin, moniammatilliseen toimintaan ja isien osallistumisen vahvistamiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan ennen lapsen syntymää järjestettyihin perhevalmennuksiin osallistuneiden vanhempien kokemuksia perhevalmennuksista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää isien perhevalmennukseen osallistumista. Tutkimuksen tarkoituksena on saada vastauksia siihen, tukiko isien perhevalmennukseen osallistuminen parisuhdetta, vanhemmuutta ja isyyttä. Tarkoituksena on myös arvioida mitä hyvää ja mitä kehitettävää isäryhmätoiminnassa on. Tutkimuksen avulla selvitetään myös mikä perhevalmennuksessa on isien mielestä ollut antoisaa ja mitä merkitystä sillä heille on ollut. Tutkimus on osa laajempaa tutkimusta. Samaan aikaan on tutkittu ennen lapsen syntymää järjestettyjen perhevalmennuksien vertaistukea sekä moniammatillista toimintaa. Miesten ja naisten kokemusten ja palautteen saaminen perhevalmennuksista on tärkeää, jotta palvelujärjestelmiä voitaisiin kehittää. Toivomme, että opinnäytetyön tulosten avulla laajennetusta perhevalmennuksesta saadaan arvokasta tietoa sekä havaitaan sen kehittämiskohteita. Tutkimusaineistoa käytetään myös Diakonia-ammattikorkeakoulun Perhekeskusprojektin arvioinnissa.
6 2 PERHEKESKUSPROJEKTI 2.1 Tausta ja tavoitteet Opinnäytetyö liittyy Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Espoon Perhekeskusprojektin yhteiseen hankkeeseen. Projekti sai alkunsa Diakonia-ammattikorkeakoulun Kauniaisten yksikön johtajan näkemästä ohjelmasta, joka käsitteli ruotsalaisen Thomas Johanssonin ideoimaa Leksandin perhekeskuksen toimintamallia. Hän otti yhteyttä Espoon kaupunkiin, ja tästä yhteydenotosta kumppanuushanke sai alkunsa. Yhteistyötahot kävivät tutustumassa Leksandin Perhekeskuksen toimintaan Ruotsissa, ja sen jälkeen yhteistyösopimus solmittiin. Sopimukseen kirjattiin yhteistyökumppaneiden halukkuus luoda ja kehittää yhdessä perhekeskustoimintaa. Kehittämiskohteeksi sovittiin ensimmäistä lastaan odottavien vanhempien perhevalmennus. Espoon kaupunki lupautui huolehtimaan perhekeskustoiminnan järjestämisestä. Diakonia-ammattikorkeakoulun vastuualueiksi sovittiin koulutus, arviointi sekä kehittämistyö, jota tehdään yhdessä Espoon kanssa. (Pietilä-Hella 2004, 24.) Perhekeskusprojektin (2003-2005) päämääränä on lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen, sekä vanhemmuuden vahvistaminen. Tavoitteena on suunnitella ja luoda perhevalmennukseen uutta mallia ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Perhevalmennuksen toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota vertaisryhmätoimintaan, vastavuoroiseen oppimiseen, moniammatilliseen toimintaan ja isien osallistumisen vahvistamiseen. Tavoitteena on myös kehittää Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluita. (Väliarviointi 10/2004, 1.) Peruspalveluiden kehittämisen lähtökohtana ovat asiakkaiden odotukset ja tarpeet, perhe- ja voimavarainen työote, verkostoituvat palvelut sekä laajempi vertaistuen järjestäminen (Pietilä-Hella 2005).
7 2.2 Leksandista mallia Espoon Perhekeskusprojekti pohjautuu Ruotsissa toimivaan Leksandin Perhekeskuksen malliin. Leksandin noin 16 000 asukkaan kunnassa on kehitetty perinteistä neuvolaa täydentämään perhekeskus, jonka tavoitteena on muun muassa vahvistaa vanhempien keskinäistä suhdetta sekä lasten ja vanhempien välistä yhteyttä. Tavoitteena on myös parantaa vanhempien ja lasten hyvinvointia sekä lisätä vanhempien vaikutusmahdollisuuksia. Keskeisenä keinona ovat vertaisryhmät, joiden avulla muodostuvat sosiaaliset verkostot tukevat niin aikuisten kuin lasten arjessa selviytymistä ja hyvinvointia. Toiminta-ajatuksena ovat onnelliset ja itsensä turvalliseksi tuntevat vanhemmat, jotka pystyvät välittämään lapsilleen elämäniloa ja perusturvallisuutta. (Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2003, 66.) Leksandissa vanhempainryhmään otetaan viidestä seitsemään ensisynnyttäjäpariskuntaa tai yksinäistä äitiä. Vanhemmat kokoontuvat kahdeksan kertaa ennen lapsen syntymää ja kymmenen kertaa lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. (Paavola 2004, 9.) Kokoontumisissa on vuorollaan läsnä eri alojen asiantuntijoita. Lähes joka kerta osan ryhmäajasta käyttävät isät oman vertaisohjaajansa kanssa ja äidit vastaavasti esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Toimintaa tukevat erilaiset muut ryhmät ja monipuolinen yhdessäolo, muun muassa avoin päiväkoti ja isien omat kokoontumiset. Isien mukaan saamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa järjestämällä tapaamisia iltaisin. (Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2003, 66.) Leksandissa monet vanhemmat ovat halunneet jatkaa toimintaa perhevalmennuksien päätyttyä. Tällöin vastuu on siirtynyt vanhemmille sekä vapaaehtoisille. Leksandin mallissa yhdistyvät laadukkaasti toteutettu perhevalmennus ja sen jälkeinen monipuolinen pienryhmätoiminta. Mallissa uutta ei ole niinkään sisältö vaan mallin systemaattinen ja kattava, yhteisöllinen toteutustapa. (Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistio 2003, 66.)
8 2.3 Espoon Perhekeskusprojektin laajennettu perhevalmennus Kesällä 2003 Espoosta valittiin viisi pilottialuetta (Suvela, Latokaski-Nöykkiö, Kilo, Haukilahti ja Matinkylä-Olari) kehittämään ja kokeilemaan uutta moniammatillisen vanhempainvalmennuksen toimintamallia. Hankkeen pilottityöntekijät tuottivat syksyn 2003 aikana espoolaisen laajennetun perhevalmennusmallin. Ensimmäiset ryhmät aloittivat toimintansa maaliskuussa 2004. Ensimmäisiin ennen synnytystä järjestettyihin perhevalmennuksiin osallistui yhteensä noin 70 tulevaa vanhempaa. (Viinikka 2004, 30.) Ryhmien koko vaihteli viidestä yhdeksään pariskuntaan. Perhevalmennusta tarjotaan ensisijaisesti esikoistaan odottaville vanhemmille. Uudessa perhevalmennusmallissa (kuvio1) ryhmät kokoontuvat kuusi kertaa ennen synnytystä (E-kerrat) ja kuusi kertaa lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana (J-kerrat). Isät ja äidit jakaantuvat valmennuksessa välillä omiksi ryhmikseen (E2, E5, J1, J3 ja J5). E1 E2 E3 E4 E5 E6 SYNNYTYS J1 J2 J3 J4 J5 J6 Kuvio 1. Perhevalmennusmalli Valmennuksissa painotetaan tiedon ja vanhemmuuden tukemisen lisäksi toimivan parisuhteen merkitystä sekä vertaistukea (Paavola 2004, 4). Ennen synnytystä järjestettyjen tapaamisten aiheita (liite 1) ovat muun muassa vanhemmuuteen ja perheen kasvuun liittyvät asiat, parisuhteen hoitaminen, synnytys ja siihen valmistautuminen sekä vauvaperheiden arjen sujuminen. Valmennuksessa käsitellään myös vanhempien esille nostamia asioita sekä asuinalueen muita lapsiperheiden palveluita. (Viinikka 2004, 30 31.) Ryhmien ohjaajina toimivat Perhekeskuksen moniammatillisen työntekijätiimin jäsenet kokoontumiskertojen aiheiden mukaan. Toiminnassa on erityisesti huomioitu tulevat isät. Yhtenä tavoitteena on vahvistaa isyyttä. Perhevalmennukseen on suunniteltu isille oma sisältö. Isäryhmien ohjaajiksi on koulutettu sekä perhekeskuksen omia miestyöntekijöitä että kolmannen sektorin ammattilaisia. (Viinikka 2004, 30.)
9 3 PERHEVALMENNUS 3.1 Perhevalmennuksien tarkoitus ja sisältö Suomessa perhevalmennuksella on vuosikymmenten perinteet äitiyshuollossa (Vehviläinen-Julkunen 1999, 169). Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta vakiinnutti paikkansa suomalaisessa terveydenhuolto järjestelmässä 1960-luvulla. Raskaana oleville naisille järjestettiin neuvoloissa synnytysvalmennusta, johon 1960-luvun lopussa myös miehet saivat osallistua. Synnytysvalmennukseen osallistuminen oli pitkään miesten synnytykseen osallistumisen edellytys. Synnytysvalmennusryhmien nimi muutettiin myöhemmin perhevalmennusryhmiksi. Niiden sisältö on laajentunut synnytykseen valmentamisesta ja lastenhoidon ohjaamisesta myös perheen ihmissuhteiden käsittelemiseen. (Kuronen 1994, 19 20, 86.) Perhevalmennuksen tarkoituksena on valmentaa äitiä sekä isää lapsen odotukseen, synnytykseen ja lapsen syntymän jälkeiseen aikaan. Lähes jokainen suomalainen nainen osallistuu neuvolan järjestämään perhevalmennukseen ensimmäisen raskauden aikana. (Vehviläinen-Julkunen 1999, 169.) Tulevista isistä noin 80 prosenttia osallistuu perhevalmennukseen (Huttunen 2001, 211). Perhevalmennuksen merkitys ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille on merkittävä, koska se tukee vanhempia heidän ehkä suurimmassa elämänmuutoksessaan (Mikkanen 2000, 92). Perhevalmennuksen toteutus vaihtelee paikkakunnittain. Tapaamiskertoja on yleensä kolmesta viiteen. Yleensä parin tunnin ajan esitelmöidään ja keskustellaan lähinnä raskauteen ja synnytykseen liittyvistä asioista. (Huttunen 2001, 211.) Vanhemmuus ja parisuhde ovat synnytykseen liittyvien aiheiden jälkeen toiseksi merkittävimmät aihekokonaisuudet (Hovi 1998, 51). Vanhemmat odottavatkin saavansa neuvolasta tukea muun muassa parisuhteelleen (Pelkonen & Löthman-Kilpeläinen 2000, 1). Pelkojen vähentäminen, turvallisuuden ja rohkeuden lisääminen ovat myös merkityksellisiä perhevalmennuksen osia (Mikkanen 2000, 51).
10 Perhevalmennukseen osallistuneet vanhemmat ovat pitäneet tärkeänä, että he saavat tietoa odotusajasta, synnytyksestä ja parisuhteesta (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 20 23 ). Monien parien mielestä on myös ollut tärkeää, että perhevalmennus tarjoaa tietoa isän roolista synnytyksessä ja lapsen hoidossa (Vehviläinen-Julkunen 1995, 731). Paavilaisen (2003, 99, 101) tutkimuksesta ilmeni, että valmennuksen painottuminen synnytykseen ja lapsen hoitoon oli vanhempien mielestä ollut tärkeää, muttei vastannut heidän odotuksiaan, koska tieto elämästä vastasyntyneen kanssa oli jäänyt vähäiseksi. Monet parit olivat perehtyneet synnytystä koskevaan tietoon omatoimisesti, joten valmennuksesta saatu tieto oli heille jo tuttua. Isän roolista ja tehtävistä saadut tiedot olivat tuntuneet myös riittämättömiltä. Perhevalmennus luo myönteisen alun vanhemmuudelle sekä siihen kasvulle (Mikkanen 2000, 92). Sekä äidit että isät ovat pitäneet perhevalmennusta tärkeänä vanhemmuuteen kasvun tukemisessa (Kaila-Behm & Vehviläinen-Julkunen 1999, 177 178). Paavilaisen (2003, 99) tutkimuksesta selvisi, että ensimmäistä lastaan odottavat kaipasivat tietoa ja keskustelua isänä ja äitinä olemisesta. Viljamaan (2003, 85) tutkimuksen mukaan vanhemmat olivat halunneet pohtia myös vanhemmuuden tuomia elämänmuutoksia. 3.2 Perhevalmennuksen vertaistuki Vertaistuella tarkoitetaan vertaisen eli toisen samassa elämäntilanteessa olevan vanhemman antamaa sosiaalista tukea (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 113). Vertaistuki on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten vaihtoa sekä tukemista samassa elämäntilanteessa olevien tai samojen ongelmien kanssa painivien kesken. Uudessa tai oudossa tilanteessa on hyvä vaihtaa ja vertailla kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien tai olleiden kanssa. (Pöyhtäri 2005.) Äidin ja isän tavatessa muita vanhempia he voivat havaita muun muassa sen, että monet pulmat ja ongelmat ovat tavallisia. Tällöin he voivat vertailla kokemuksiaan sekä tuntea mahdollisista ongelmistaan huolimatta olevansa hyviä vanhempia. (Viljamaa 2003, 47.) Vertaisryhmissä vanhemmilla on tilaisuus rakentaa käsitystään myös siitä, millaista on olla isä tai äiti, ja samalla löytää itselle sopiva tapa olla vanhempi (Euramaa 2001, 14 15).
11 Perhevalmennuksien odotetaan tukevan vanhempien omatoimisuutta ja mahdollisuutta tavata samassa elämäntilanteessa olevia perheitä (Aaltonen, Ojanen, Sivén, Vihunen & Vilén 1997, 93). Vanhempien mielestä toisten perheiden tapaaminen ja uusien ihmissuhteiden luominen on ollut tärkeää. Perhevalmennukset olisi hyvä toteuttaa ryhmätyyppisenä keskusteluna, jotta vanhemmilla olisi mahdollisuus kokemusten vaihtoon ja vuorovaikutukseen. (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 20 23.) Tutkimuksista on ilmennyt, ettei isillä kuitenkaan ole ollut perhevalmennuksissa tarpeeksi mahdollisuuksia keskustella toisten vanhempien kanssa (Vehviläinen-Julkunen 1995, 734; Säisä 1996, 86 87). Pietiläisen (1995, 49) tutkimuksessa isien mielestä kokemusten jakaminen toisten vanhempien kanssa oli ollut vain vähän tai ei lainkaan tärkeää. Kaila-Behmin (1997, 82) ja Säävälän, Keinäsen ja Vainion (2001, 31) tutkimuksissa ilmeni päinvastaisia tuloksia. Isien mielestä oli ollut tärkeää keskustella ja jakaa kokemuksia vertaisten kanssa. Monien vanhempien mielestä parhaiten heidän tilannettaan ymmärtää se, joka elää samaa vaihetta kuin he elävät. Reiman-Salmisen (1997, 7) mukaan ulkopuolisten kanssa voikin olla helpompaa peilata ja keskustella muun muassa omista tunteista. Valmennukset voivat mahdollistaa myös sellaisista asioista keskustelun, joista vanhemmat eivät välttämättä oma-aloitteisesti ryhtyisi puhumaan (Hirvonen 2002, 67 68). Vanhemmuuteen siirtyminen voi olla joillekin helppoa, eivätkä he koe tarvitsevansa siihen perhevalmennusryhmän tukea. Keskusteleminen ryhmässä voi olla toisille vaikeaa. Ryhmät voivat kuitenkin tarjota monille vanhemmille kaivatun tuen. (Leinonen, Sjögren & Vehviläinen-Julkunen 1992, 63.) Lemmetyisen (1996, 64) tutkimuksesta ilmeni, että enemmistö miehistä ei halunnut tai odottanut perhevalmennusryhmältä tukea. Heidän mielestään tukea saa tarvittaessa ystäviltä. Kun taas toisissa tutkimuksissa vanhemmat ovat saaneet tukea toisilta samassa elämäntilanteessa olevilta, minkä he ovat kokeneet myös hyväksi asiaksi (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 20 23; Vehviläinen-Julkunen, Saarikoski & Marttinen 1995, 101). Perhevalmennus toimii yhtenä tärkeänä perheiden tukiverkostojen lisääjänä (Mikkanen 2000, 92). Lahtisen (1994, 79) tutkimuksesta ilmeni, että isät olivat solmineet ystävyyssuhteita perhevalmennuksessa tapaamiensa isien kanssa. Valmennukset olivat antaneet luontevan väylän keskusteluiden jatkamiselle tapaamisien ulkopuolellakin.
12 3.3 Isät perhevalmennuksessa Seuraavassa esitellään isien perhevalmennuksiin osallistumista aiempien tutkimusten valossa. Isien kokemuksia perhevalmennuksista on tutkittu jo 1990-luvulta lähtien. Kaila-Behmin (1997, 81) tutkimuksesta ilmeni, että isät odottivat saavansa perhevalmennuksesta tietoa synnytyksestä, elämästä lapsen kanssa ja lapsen hoidosta. Kinnaslammen (1998, 58) tutkimuksessa isät odottivat myös saavansa samoista asioista tietoa, puolison huolehtimisen ja raskauteen liittyvien asioiden lisäksi. Isät eivät odottaneet tietoa vanhempana olemisesta, lapsen kasvattamisesta, parisuhteesta tai sukupuolielämästä. Isät kokivat, että edellä mainitut tiedot olivat itsestään selviä. Heille olisi riittänyt tieto siitä, mistä apua saa, jos sitä tarvitsee. (Kaila-Behm 1997, 81.) Viljamaan (2003, 85) ja Pietiläisen (1995, 33) tutkimuksista ilmeni, että isien mielestä tiedollinen tuki oli ollut tärkein asia perhevalmennuksessa. Pietiläisen (1995, 56 57) tutkimuksessa isien mielestä oli ollut tärkeää saada tietoa vauvan hoitoon liittyvistä asioista sekä vanhempien välisestä suhteesta. Yli puolet isistä piti konkreettisten ohjeiden antamista hyvin tärkeänä. Kinnaslammen (1998, 80 84) tutkimuksessa pieni osa miehistä oli maininnut miehen näkökulman huomioimisen tärkeäksi asiaksi. Tutkimuksen mukaan yli puolet miehistä koki, että he tarvitsevat tukea isyyteen siirtymisen aikana. Puolet miehistä kaipasi tukea tiedon ja lapsen hoidon ohjannan muodossa. Tuen tarvetta olivat tuoneet enemmän esille korkeammin koulutetut, ensimmäistä kertaa isäksi tulevat tai runsaasti alan kirjallisuutta lukeneet. Pietiläisen (1995, 38) tutkimuksessa kolme neljästä isästä koki tarvitsevansa jonkin verran tietoa vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Säisän (1996, 86 87) tutkimuksessa isät olisivat halunneet valmennusta isyyteen sekä keskusteluita parisuhteeseen liittyvistä asioista. Isät olisivat halunneet myös enemmän tietoa synnytyksestä, vastasyntyneen hoidosta ja elämästä lapsen kanssa. Isät olivat toivoneet, että juuri lapsen saaneita vanhempia tulisi valmennukseen kertomaan omista kokemuksistaan. Kauhasen (1998, 61) ja Säisän (1996, 57 58) tutkimuksen mukaan isät pitivät perhevalmennusta hyvänä asiana, mutta kuitenkin liian teoreettisena. Monen mielestä valmennuksessa käsiteltäviä asioita olisi voinut lukea esimerkiksi kirjoista. Lasten hoitoon liittyviä asioita olisi isien mielestä voitu käsitellä muu muassa käytännön opastuksen
13 muodossa. Vallimies-Patomäen (1998, 131, 164) tutkimuksen mukaan isät olivat sitä mieltä, että valmennuksessa oli toistettu jo ennestään tuttuja asioita. Isien mielestä sisältö oli myös ollut liian teoreettista eikä vastannut käytäntöä. Vehviläinen-Julkusen ym. (1995, 101) tutkimuksessa isien itseluottamus oli kasvanut valmennuksen kautta. He olivat saaneet varmuutta isänä olemiseen sekä lapsen hoitamiseen. Vehviläinen-Julkusen ja Teittisenkin (1993, 3, 39) tutkimuksessa vanhemmat olivat saaneet perhevalmennuksen kautta rohkaisua omiin kykyihinsä. Isät olivat myös kokeneet saaneensa hyödyllistä tietoa tulevista tapahtumista sekä mahdollisuuksistaan tukea puolisoaan. Lemmetyisen (1996, 61) tutkimuksesta ilmeni, että osa isistä piti perhevalmennusta hyvänä asiana, koska se oli konkretisoinut tulevaa elämänmuutosta. Edellä esitetyissä tutkimuksissa ilmeni paljon samanlaisuuksia. Muutaman tutkimuksen mukaan perhevalmennuksia oli toteutettu liian teoreettisesti. Tutkimuksista ilmeni, että perhevalmennuksista toivottiin käytännönläheisempiä. Tiedon saaminen oli usean tutkimuksen mukaan yksi perhevalmennuksen tärkeimmistä asioista. Tieto haluttiin saada muun muassa synnytyksestä, vauvan hoidosta, puolisoiden välisistä suhteista ja vanhemmuudesta. Perhevalmennuksien jälkeen isät kokivat olevansa valmiimpia tulevaan. 3.4 Isäryhmät Isyydestä puhuminen voisi olla parasta vahvistuvan isyyden tukemista. Suomalaisessa kulttuurissa ei ole ollut sellaista perinnettä, että miehet keskustelisivat keskenään tai että vanhempi isäsukupolvi kertoisi nuoremmalle isyyteen kasvamisen kokemuksistaan. Isyyteen siirtymisen tai isänä olemisen ongelmista puhuminen ei ole kuulunut työelämään tai vapaa-aikaan. Miehillä onkin isyydestä puhumisen ja isyyteen valmistautumisen tarvetta, mutta paikkaa isyydestä puhumiselle on vaikea löytää. (Huttunen 2001, 209 210.) Vehviläinen-Julkusen ja Teittisen (1993, 9 11) mukaan isät tarvitsevat sosiaalisen tukiverkoston, jossa voi käsitellä isäksi tulemiseen liittyviä kysymyksiä. Perhevalmennuksissa miehille saatetaan järjestää oma tunti, jolloin voidaan puhua isyyteen liittyvistä asioista. Varsinaisesta isyyteen valmentamisesta voidaan kuitenkin puhua vasta silloin, kun esimerkiksi perhevalmennuksen yhteyteen tai sen lisäksi miehille on
14 suunniteltu omia isäryhmiä. (Huttunen 2001, 211.) Neuvoloissa isille on järjestetty omaa isyysvalmennusta, jossa on ollut vain miehiä tai isien ryhmiä osana perinteistä perhevalmennusta (Kaila-Behm 1998, 164). Hovi (1998, 60) on todennut, että olisi ihanteellista, jos perhevalmennuksessa olisi isille oma erillinen valmennuskerta, jonka vetäjänä olisi mies. Tällöin asioita käsiteltäisiin miesnäkökulmasta ja miesten voisi olla helpompi keskustella asioista. Käytännössä ongelmana on miesvetäjien puute. Kaila- Behmin (1998, 164) tutkimuksen mukaan isien mielestä ei kuitenkaan ole oleellista onko isyysvalmennuksen vetäjä nainen vai mies. Kaila-Behmin (1997, 126) tutkimuksesta ilmeni, että isien mielestä isäryhmät olivat olleet antoisia, koska siellä oli ollut mahdollisuus jakaa ajatuksia toisten isien kanssa sekä saada tietoa toisilta. Isäryhmien tehtävänä on tukea ja rohkaista tulevia isiä löytämään oma tapansa olla isänä. Ryhmissä on myös mahdollisuus jakaa kokemuksia ja tuntemuksia niin odotusaikana kuin vauvan synnyttyäkin. Ryhmien kautta isät saavat tietoa isyyteen liittyvistä asioista sekä uusia toimintatapoja käytännön tilanteisiin. Keskeistä on vahvistaa isien uskoa ja luottamusta siihen, että he selviävät isinä. Isäryhmät ovat oivallisia paikkoja myös synnytykseen liittyvien odotusten ja mahdollisten pelkojen käsittelyä varten. (Säävälä ym. 2001, 17, 25 26.) Isyysvalmennus voi toimia sosiaalisen tukiverkon luojana samassa elämäntilanteessa oleville miehille. Ryhmässä keskustelu voi myös helpottaa omien tunteiden tunnistamista ja esille tuomista, etenkin jos mies huomaa toisilla miehillä olevan samanlaisia kokemuksia. Isät voivat kokea raskausaikana voimakkaita tunteita, kuten avuttomuutta ja tietämättömyyttä. Näin ollen miesporukassa voi olla helpompaa kysyä asioista, joita muuten ei tulisi kysyttyä. Lapsen odotuksen alussa isiä kiinnostaa se, mitä muut miehet ajattelevat ja kokevat. (Kaila-Behm 1998, 164.) Yksi tärkeimpiä syitä järjestää perhevalmennuksen isäryhmiä on se, että isät saavat mahdollisuuden kokoontua omassa ryhmässä ilman äitejä. Isät saattavat vetäytyä helposti sivustaseuraajiksi äitien läsnä ollessa. Äitien poissaolo voi helpottaa isien keskustelemista muun muassa äitiä sekä parisuhdetta koskevista asioista. (Säävälä ym. 2001, 30.) Paavilaisen (2003, 88) tutkimuksesta ilmeni, että isistä oli vaikeaa kysellä asioista naisten läsnä ollessa, kun miesten keskeisiä keskusteluita ei ollut järjestetty. Lemmetyisen (1996, 66) tutkimuksessa isät olivat esittäneet toivomuksen siitä, että miehille järjestettäisiin omaa valmennusta, koska miehet jäivät helposti syrjään sekaryhmissä.
15 Mikkasen (2000, 100) tutkimukseen osallistuneista terveydenhoitajista melkein kaikki olivat ilmoittaneet, etteivät he järjestä lainkaan erillisiä isäryhmiä. Eri paikkakunnille on alkanut vähitellen muodostua isien keskusteluryhmiä (Hirvonen 2002, 15). Säävälä, Keinänen ja Vainio (2001, 29 30) ovat ohjanneet ensimmäistä lastaan odottaville isille isäryhmiä osana perhevalmennusta. He kannattavatkin isille järjestettäviä erillisiä perhevalmennusryhmiä, koska ne ovat paras tapa tavoittaa isät neuvolatoiminnassa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on myös järjestänyt isyysvalmennuskursseja vuodesta 1994 alkaen. Kurssien tarkoituksena on ollut auttaa isiä orientoitumaan uuteen elämänvaiheeseen. Kurssien aiheita ovat olleet muun muassa isyyteen, parisuhteeseen ja synnytykseen liittyvät asiat, vauvan hoidon harjoittelemisen lisäksi. (Reiman-Salminen 1997, 6 7.) 4 VANHEMMUUS 4.1 Parisuhde ja sen muuttuminen Parisuhde on kehys, jonka suojassa puolisot voivat elää, kasvattaa lapsiaan ja jakaa hyvät sekä huonot hetket pelkäämättä, että toinen lähtee. Itseään ja toista ymmärtää paremmin, jos kumppanin kanssa pystyy puhumaan toiveistaan, odotuksistaan sekä peloistaan. Vaikka itse pystyisi puhumaan avoimesti, ei toista voi vaatia olemaan samanlainen. Yleensä miehet ilmaisevat tunteitaan eri tavalla kuin naiset. Naisilla saattaa olla enemmän läheisiä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa vaikeitakin asioita. Puoliso on miehille yleensä yksi tärkeimmistä keskustelukumppaneista. (Peltonen 1994, 300 301.) Nykyään parisuhteelta odotetaan yhä enemmän seurusteluvaiheen jälkeen. Niin miehet kuin naisetkin odottavat, että laadukas ja tyydytystä tuottava parisuhde jatkuu myös lasten saannin jälkeen. Parisuhteen eteen tehty työ, kuten toisen huomioon ottaminen sekä ajan antaminen tukevat myös vanhemmuutta. Hyvin hoidettua parisuhdetta pidetään vanhemmuuden parhaana kasvualustana. (Huttunen 2001, 39 40.)
16 Parisuhteen muuttuminen lapsen syntymän jälkeen askarruttaa monia tulevia vanhempia. Puolisot miettivät muun muassa uusia roolejaan puolisona ja vanhempana. (Häggman-Laitila, Ruskomaa & Euramaa 2000, 55.) Lapsen syntymä tuo miehen ja naisen väliseen rakkaussuhteeseen syvyyttä ja uudenlaista yhteenkuuluvuutta. Suhde muuttuu arkisemmaksi sekä aikuismaisemmaksi. Parhaimmillaan se lähentää puolisoita entisestään. Samalla ensimmäisen lapsen syntymä voi olla myös monen parisuhteen suurin kriisi. Vauvan mukana tulevat elämän muutokset eivät tunnu kuitenkaan niin suurilta, jos parisuhde on lämmin ja tasavertainen. Vastasyntynyttä ja parisuhdetta on yleensä vaikea hoitaa samanaikaisesti, tästä johtuen parisuhde saattaa jäädä joksikin aikaa lapsen varjoon. (Peltonen 1994, 299.) Lapsen syntymän jälkeen väsymys, vähäinen yhdessäoloaika ja taloudellinen stressi voivat vaikuttaa parisuhteen laatuun. Uusien tehtävien ja roolien jakaminen saattavat aiheuttaa myös erimielisyyksiä vanhempien välille. Vanhemmuuden vaikutus parisuhteeseen on siis nähty myös negatiivisena. Vanhemmuus voi saada aikaan sekä nousuja että laskuja, mutta näitä muutoksia tapahtuu parisuhteissa ilman lapsiakin. (Rytkönen & Hautsalo 1999, 36 37, 61.) Parisuhdetta voi ja pitäisi hoitaa keskustelemalla sekä viettämällä aikaa yhdessä. Vuorovaikutus vaikuttaa parisuhteen toimivuuteen ja pysyvyyteen. Se on myös yksi lapsen hyvinvoinnin edellytyksistä. (Kuronen 1994, 87 88; Viljamaa 2003, 40.) Kaila- Behmin (1997, 127) tutkimuksesta ilmeni, että esikoisen odotus ja syntymä oli aiheuttanut ristiriitoja parisuhteisiin, jos asioista ei ollut keskusteltu avoimesti. Tällöin molempien toiveet ja tarpeet saattoivat jäädä huomioimatta. Asioiden nonverbaalinen ilmaiseminen sekä joustaminen puolin ja toisin on myös tärkeää (Rytkönen & Hautsalo 1999, 4). Parisuhde, perhe ja lapset ovat tärkeitä nykyäänkin. Perheen arvostus ei ole kadonnut vaan korostunut. Parisuhteen ja perheen odotetaan tuovan kiireiseen elämään turvaa ja tasapainoa. Paineet parisuhteelle ovat kuitenkin entistä kovemmat, muun muassa siksi, että sukulaiset ja läheiset voivat olla kaukana sekä aika ystävyyssuhteiden hoitamiseen voi olla tiukoilla. Tästä johtuen tuen ja toiveiden paine kohdistuu usein puolisoon. (Paajanen 2003, 26.)
17 4.2 Vanhemmaksi kasvaminen Tieto raskaudesta aiheuttaa yleensä sekavia tunteita ilon ja hämmennyksen tunteista huolen tunteisiin (Sinkkonen 1998, 54). Tieto voi tuoda mukanaan myös pelkoa tulevaisuudesta, muun muassa jaksamisesta ja taloudellisista asioista. Vanhempia saattavat mietityttää myös suhteen luominen tulevaan lapseen sekä oma rooli vanhempana. (Hirvonen 2002, 14; Häggman-Laitila ym. 2000, 54.) Ensimmäisen lapsen odotuksen aikana vanhemmilla on siis paljon asioita pohdittavana. Tällöin tuen tarve voi olla heillä suuri. (Viljamaa 2003, 19.) Muutokset ovat suuria, mutta niihin on aikaa valmistautua (Hirvonen 2002, 14). Vanhemmaksi kasvaminen alkaa jo ennen lapsen syntymää ja jatkuu koko elämän ajan (Viljamaa 2003, 11). Vanhemmuus ei siis lopu, mutta muuttuu lasten kasvaessa. Isäksi ja äidiksi kasvetaan elämällä yhdessä lapsen kanssa. (Peltonen 1994, 299, 306.) Vanhemmuuteen vaikuttavat vanhempien aikaisemmat kokemukset sekä vanhemmuutta koskevat mielikuvat, yhteiskunnan odotusten lisäksi (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 83). Vanhemmuuden keskeinen tehtävä on vastuun kantaminen lapsen hoidosta ja hyvinvoinnista (Sevón & Huttunen 2002, 72). Vastuu lapsesta konkretisoituu yleensä vasta lapsen syntymän jälkeen. Lapsesta tulee vanhempien elämän keskipiste, jonka mukaan heidän tulee sovittaa yhteen entinen ja tuleva elämä, jossa eletään lapsen ehdoilla. (Värri 2002, 8 9.) Tulevan isän ja äidin tulisikin löytää tilaa vanhemmuudelle yhteisestä elämästään. Tärkeää olisi myös se, että molemmat säilyttäisivät niin omat kuin yhteisetkin sosiaaliset suhteensa. Tällöin myös vanhempien parisuhde voi hyvin. (Aaltonen ym. 1997, 93.) 4.3 Jaettu vanhemmuus Nykyisin isät ja äidit ovat aiempaa tasavertaisempia ja toistensa kaltaisia (Tamminen 2001, 4). Jaetussa vanhemmuudessa kaksivanhempaisen perheen äitiys ja isyys nähdään samanarvoisina. Vanhemmuus ei jakaudu isän ja äidin erillisiin rooleihin. Jaettu vanhemmuus merkitsee siis molempien vanhempien tasapuolista osallistumista ja sitoutumista lapsen hoitoon. Vastuun jakaminen on tärkeää, jotta kumpikin vanhemmista osal-
18 listuu yhtä paljon lapsen hoivan ja huolenpidon sekä ulkoisten edellytysten turvaamiseen. Molemmat vanhemmat ovat myös valmiita ja kykeneviä lähes kaikkiin kodin- ja lastenhoidossa eteen tuleviin tehtäviin. Vanhemmat pyrkivät myös tasapainoon työn ja perheen välillä. (Huttunen 2001, 95, 174 175.) Isät ja äidit ovat lapselle sekä hoivan että hellyyden antajia, rajojen asettajia ja lastaan opettavia aikuisia (Tamminen 2001, 4). Vauvan kehityksenkin kannalta on tärkeää, että hänellä on läheinen ja turvallinen suhde molempiin vanhempiin (Säävälä ym. 2001, 20 21). Jaetussa vanhemmuudessa suhde puolisoon on yleensä hyvä ja siitä on hyötyä koko perheelle. Miesten kannalta jaettu vanhemmuus merkitsee osalliseksi pääsemistä johonkin sellaiseen, josta heillä on ennen ollut vain aavistus. (Huttunen 2001, 176, 179.) Miehet saavat myös mahdollisuuden luoda läheisen suhteen lapseen ja kokea aiemmin kokemattomia tunteita. Lapsen tuoma muutos saattaa kuitenkin aiheuttaa sopeutumisongelmia, koska vanhempien suhde muuttuu kolmiosuhteeksi lapsen syntymän jälkeen. Äidin tulee huomioida, että isän ja vauvan suhteen kehittymiselle jää tilaa, ettei isä jää perhe-elämästä ulkopuoliseksi. (Säävälä ym. 2001, 9, 19.) Lapsen synnyttyä kotityöt lisääntyvät huomattavasti. Kotitöitä ja vauvan hoitoa olisi hyvä jakaa, jotta kumpikaan vanhemmista ei joudu huolehtimaan kaikista askareista yksin. (Peltonen 1994, 304.) Paajasen (2003, 34) tutkimuksessa vanhempien mielestä kummankin puolison osallistuminen lastenhoitoon ja kasvatukseen oli ollut tärkeää. Vain pienen osan mielestä molempien osallistuminen kotitöiden tekoon oli ollut tärkeää. Äidit saattavat omia lapsen hoidon itselleen, koska eivät ehkä luota riittävästi isien kykyihin lapsen hoitajana tai eivät halua luopua ensisijaisuudestaan lapsen elämässä. Naisten tulisi antaa miehille enemmän mahdollisuuksia osallistumiseen. (Kuronen 1994, 96.) 4.4 Vanhemmuus tänä päivänä Perhettä pidetään yleensä elämän tärkeimpänä asiana. Ihmiset haluavat elää perheessä ja kuulua perheeseen. (Huttunen 2001, 36.) Äitiydestä ja isyydestä on tullut yksilöllinen valinta, mahdollisuus muiden elämäntapojen rinnalla (Sevón & Huttunen 2002, 80). Vanhemmaksi tulemista suunnitellaan nykypäivänä yhä tarkemmin. Lapsi on usein tervetullut siinä vaiheessa, kun esimerkiksi taloudellinen tilanne tai uranäkymät antavat
19 myöden. (Kinnunen & Mauno 2002, 104.) Nykyään ensimmäinen lapsi syntyy yhä vanhemmille naisille. Koko maassa vuonna 2003 ensisynnyttäjien keski-ikä oli 28 vuotta. Korkein ensisynnyttäjien keski-ikä, 29 vuotta oli Uudellamaalla. (Stakes 2004.) Ensikertaa isäksi tulevien keski-ikä on nykyään noin 31 vuotta (Huttunen 2001, 41). Elättäminen on mielletty yhdeksi isän tärkeimmistä tehtävistä. Kun puhutaan rahan ansaitsemisesta, ei mainita, että se on isän tehtävä, mutta se on kuitenkin kuulunut ja kuuluu yhä edelleen isyyteen sekä miehisyyteen. (Sinkkonen 1998, 37.) Vanhemmuuden ja työelämän yhteensovittamisesta on käyty paljon keskustelua. Työelämän tahti on kiihtynyt ja työn tekemisen tavat ovat muuttuneet. Tästä johtuen vanhemmuudelle on jäämässä yhä vähemmän aikaa. (Kivimäki 2003, 186.) Työhön käytetty aika on pois perheelämästä. Vaikka panostaisi harvoihin perheen parissa vietettyihin hetkiin, ei poissaoloa ja sen vaikutuksia voi korvata myöhemmin. (Kinnunen & Mauno 2002, 99, 104 105.) Työ ja perhe eivät ole siis toisistaan erilliset elämänalueet. Suomessa työelämä on kuitenkin tullut vuosien aikana perhe-elämän asettamia tarpeita vastaan. Näin työ ja perheelämän yhteensovittaminen ja yksilöllisten ratkaisujen tekeminen ovat helpottuneet muun muassa erilaisien laissa taattujen perhevapaiden muodossa. (Inkeroinen 2001, 48; Rantalaiho 2003, 203.) 5 ISYYS 5.1 Isyys ja odotusaika Lapsen odotus on yksi elämän tärkeimmistä ja jännittävimmistä käännekohdista (Aaltonen ym. 1997, 92). Odotusaika merkitsee vanhemmille mahdollisuutta kasvaa uuteen rooliinsa. Äitiyteen verrattuna isyys alkaa tyhjästä. Suurin ero on siinä, että raskaus tapahtuu naisen kehossa, joten kokemuksellisesti odotusaika on erilainen naiselle ja miehelle. Aiemmin odotusaika miellettiin vain naisia koskevaksi tilaksi. Viime vuosina on kuitenkin havaittu, että raskausaika on myös miehille monella tavalla kriittinen kausi, jonka aikana sopeudutaan ja kasvetaan lapsen tuloon liittyviin elämänmuutoksiin. (Sevón & Huttunen 2002, 72; Säävälä ym. 2001, 12, 15.)
20 Ensimmäisen lapsen odotus voi olla miehille voimakkaita tunteita herättävä asia (Kaila- Behm 1998, 163 164). Miesten raskausoireet ovat yleensä huolia, jotka painavat heidän mieltään. Miehillä voi ilmetä myös jännittyneisyyttä, unettomuutta, ruokahaluttomuutta tai hermostuneisuutta. Uusi elämäntilanne tuo mukanaan uusia kokemuksia, joille ei aluksi ole sanoja. Miesten omista tunteista ei ole ollut tapana puhua, joten miehet ovat usein yksin ajatustensa kanssa. Miesten oloa voisi helpottaa, jos miehille tarjottaisiin tilaisuus puhua ajatuksistaan. (Säävälä ym. 2001, 13.) Miehen siirtymä isyyteen alkaa puolison raskauden toteamisesta. Silloin mies tekee päätöksiä, jotka auttavat häntä sopeutumaan muun muassa vanhemmuuteen. (Viljamaa 2003, 23.) Miehet joutuvat arvioimaan uudelleen itseään sekä suhdettaan vaimoon, työhön ja vapaa-aikaan. Miehiä saattaa huolestuttaa taloudellisesta vastuusta selviytyminen. Tästä johtuen esikoisen odotus lisää usein miehille heidän työhönsä kohdistamia vaatimuksia. Tulevan lapsen terveys, kasvu ja kehitys saattavat huolestuttaa myös miehiä. (Kaila-Behm 1998, 163 164.) Paavilaisen (2003, 79) tutkimuksen mukaan ensimmäistä lastaan odottavista miehistä ajatus vastuun lisääntymisestä ja kiinni olemisesta oli tuntunut painostavalta. Miehet kävivät kamppailua entisestä elämästä luopumisen ja säilyttämisen välillä. Heitä pelotti vapauden väheneminen, mutta he kokivat olevansa siihen valmiina. Arkielämän muuttumisen kuvitteleminen oli ollut ensimmäistä lasta odottaville isille kuitenkin vaikeaa. Miehille vanhemmuuteen sopeutuminen voi olla vaikeampaa kuin naiselle. Miehelle raskaus on aluksi epämääräinen asia. Miehen voi olla vaikea tulkita muun muassa odottavan äidin tunteita. Mies voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi, jos tuleva äiti keskittyy vain syntyvään lapseen. Nainen voi kohdistaa myös mieheen liian suuria odotuksia tulevana isänä. Odotusaikana puolisoiden välinen läheisyys on erittäin tärkeää. Molemmat tarvitsevat hellyyttä ja ymmärrystä toisiltaan. (Aaltonen ym. 1997, 93.) Raskausaika ja synnytyskokemus ovat tärkeitä isäksi kasvulle sekä koko perheen muotoutumiselle (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 83). Kaila-Behmin (1997, 58, 86 89) mukaan lapsi tulee todeksi miehille hyvin eri tavalla kuin naisille. Hänen tutkimuksestaan ilmeni, että miesten oli vaikea hahmottaa lasta todeksi erityisesti odotuksen alussa. Tämä johtui siitä, että miehet eivät pystyneet nä-
21 kemään, kuulemaan tai tuntemaan lasta. Lapsi tuli odotusaikana todemmaksi tuleville isille vasta silloin, kun he näkivät sikiöstä konkreettisia havaintoja, esimerkiksi puolison ulkomuodossa tai ultraäänikuvissa. Myös Paavilaisen (2003, 91) tutkimuksessa isät ajattelivat, että neuvolassa käynti teki heille odotuksen konkreettisemmaksi. Miehen mukanaolo äitiysneuvolakäynnillä onkin erityisen toivottavaa raskauden alkuvaiheessa. Monelle uusi elämänvaihe konkretisoituu vasta vauvan synnyttyä. Esikoisen odotuksen aikana mies valmistautuu isäksi tulemiseen muun muassa luomalla mielikuvia tulevasta lapsesta. (Kaila-Behm 1997, 36.) Monet odottavat isät valmistautuvat uuteen rooliinsa muuttamalla myös käyttäytymistään (Säävälä ym. 2001, 14). Säisän (1996, 62 63) tutkimuksesta ilmeni, että noin puolet miehistä valmistautui konkreettisesti puolison raskauden aikana vauvan tuomiin elämänmuutoksiin. Miesten elämä oli muuttunut rauhallisemmiksi ja heistä oli tullut vastuuntuntoisempia. Miehet olivat osallistuneet aiempaa enemmän kotitöiden tekoon sekä vähentäneet kodin ulkopuolisiin menoihin käyttämäänsä aikaa. He olivat alkaneet myös huomioida puolisojaan enemmän. Yleensä miehet kokevat lapsen odotuksen myönteisenä aikana, jolloin suhde puolisoonkin lähenee. Miehille puolison tukeminen onkin tärkeä osa raskausaikaa. (Säävälä ym. 2001, 14 15.) Kaila-Behmin (1997, 59) ja Paavilaisen (2003, 124) tutkimuksien mukaan puolisoiden väliset suhteet olivatkin tulleet läheisimmiksi odotusaikana. Myös Lemmetyisen (1996, 43) tutkimuksessa osa miehistä oli kokenut, että odotusaika oli muuttanut heidän suhdettaan paremmaksi ja läheisimmäksi. Odotusaika oli vaikuttanut siihen, että miehille oli herännyt perhemäinen olo ja että heillä oli ollut joku yhteinen juttu tai projekti puolison kanssa. Paavilaisen (2003, 74) tutkimuksesta ilmeni, että miehet eivät osanneet kuitenkaan antaa puolisoilleen tukea, vaikka he olivat havainneet heidän tuen tarpeensa. 5.2 Isä äidin tukijana Koko perheen hyvinvointiin vaikuttavat vanhempien voimavarat. Perheen sisäisiä voimavaroja ovat muun muassa vanhempien koulutus sekä heidän tietonsa ja taitonsa. Perheen ulkopuolisia voimavaroja on muiden ihmisten tarjoama sosiaalinen tuki. Samassa elämäntilanteessa olevien lapsiperheiden tuki onkin osoittautunut erittäin tärkeäksi.
22 (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 80 81.) Tärkein voimavara ensimmäisen lapsen syntymän aiheuttamiin muutoksiin sopeutumisessa on myös puolisoiden välinen avoin suhde. Sille tunnusomaista on molemminpuolinen lämmin tunnesuhde sekä puolisoiden välinen tasavertaisuus niin kotitöiden jaossa kuin vapaa-ajan toiminnoissa. (Ruoppila 1992, 157.) Perhettä kuormittavia tekijöitä voivat olla arkiset asiat ja oman sekä vanhempien yhteisen ajan niukkuus (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 81). Vanhemmat voivat vahvistaa omia voimavarojaan monella eri tavalla muun muassa hankkimalla tietoa sekä hoitamalla parisuhdettaan (Pelkonen & Hakulinen 2002, 208). Isä toimii äidin voimavarana, ainakin niin kauan kuin äiti hoitaa lasta kotona ja kantaa siitä päävastuun. Isän merkitys voimavarana näkyy muun muassa siinä mitä enemmän isä osallistuu lapsen hoitoon, sitä helpompana nainen kokee äidiksi tulonsa ja lapsesta aiheutuneet elämän muutokset. (Ruoppila 1992, 157 158.) Perhe-elämään osallistuminen helpottaa miehiä sopeutumaan uuteen elämän tilanteeseen. Se auttaa myös miehiä muodostamaan omat isäroolinsa sekä luomaan läheiset suhteet lapsiin. Viljamaan (2003, 73) tutkimuksen mukaan tärkein tuen lähde sekä naisille että miehille oli oma puoliso, jolta yli 80 % tutkimukseen osallistuneista ilmoitti saavansa paljon tukea. Naisten kolme tärkeintä tuenlähdettä olivat puoliso, oma suku ja ystävät. Miesten kolme tärkeintä tuenlähdettä olivat puoliso, puolison suku ja oma suku. Miehillä ystävät tulivat vasta neljäntenä. Suhteet sukulaisiin voivat olla etäät ja lähimmät ystävät saattavat olla eri elämäntilanteessa, jolloin odottavan ja vauva ikäisen lapsen äidin ainoaksi päivittäiseksi tueksi saattaa usein jäädä vain isä. (Sevón & Huttunen 2002, 95.) 5.3 Isäkuvia Samassa kulttuurissa on eri aikoina arvostettu erilaisia isänä olemisen ja osallistumisen tapoja. Viime vuosikymmenien aikana isyyden rooli on muuttunut. Isyys on muuttunut etäisestä perheenpää isästä monimuotoisemmaksi. Ennen hyvä isä vastasi lapsista perheen elättäjänä, kun taas nykyisin hyvä isä määritellään usein kodin- ja lapsenhoitoon osallistuvaksi isäksi. (Värri 2002, 10; Kaila-Behm 1998, 163.) Miehen täytyykin löytää isäksi tullessaan isän rooli, joka parhaiten tyydyttää lasta, äitiä ja muuta sosiaalista ym-
23 päristöä sekä myös häntä itseään. Jokainen mies muokkaa oman isyyden mallin ympärillä olevista malleista sekä saamistaan tiedoista ja vaikutteista. (Kauhanen 1998, 3.) Isyys tutkijat ovat pyrkineet määrittelemään erilaisia isätyyppejä, vaikka isyyden käsite onkin jokseenkin ongelmallinen (Kauhanen 1998, 12). Isä-sanan voimakkain mielleyhtymä liittyy yleensä miehen ja lapsen väliseen biologiseen yhteyteen. Huttunen ja Hämäläinen (1993, 115) ovat tunnistaneet tutkimustensa perusteella neljä erilaista isätyyppiä; perinteisen, poissa olevan, avustavan ja uuden isän. Perinteiseen isän rooliin liitetään ankaruus, emotionaalinen etäisyys lapsista ja vaimosta sekä epätasa-arvoinen kotitöiden ja kasvatusvastuun jakaminen. Isän tehtävänä on ollut ansaita rahaa ja äidin tehtävänä huolehtia kodista sekä lapsista. (Sinkkonen 1998, 18.) Huttunen ja Hämäläinen (1993, 116) määrittelevät perinteisen isän perheestä pomonlailla huolehtivaksi isäksi. Isyys on heille vankkaa perheeseen kuulumista, käytettävissä olemista ja linjakysymyksiin puuttumista. He tuntevat vastuuta perheestä ainakin raha-asioissa ja lasten kurinpidossa. Tällaiset isät eivät tingi urasuunnitelmistaan, työstään tai harrastuksistaan, koska äidit kantavat vastuun lastenhoidosta. Perinteiseen isyyteen ei ole tarjottu tai sallittu hoivaavaa vanhemmuuden roolia. Miehen on pitänyt olla etäinen, tilanteita hallitseva, suoriutuva ja tunteitaan kontrolloiva. Kulttuuri on opastanut isiä vastuullisuuteen perheensä elannon hankkimisessa. Muu syvällisempi tunnepohjainen ja vuorovaikutteinen puoli ei ole kuulunut siis isyyteen. Varsinkin keski-ikäiset suomalaiset pitävät perinteistä isyyttä tavallisena. (Huttunen 1999, 171 172.) Poissaoleva isä on nimensäkin mukaan paljon poissa perheen parista esimerkiksi työn vuoksi. Kasvatusvastuu ja arkipäivänkasvatus jäävät tällöin äidin harteille. Poissaolevat isät eivät ole siis sitoutuneet isyyteen. Usein ne isät, jotka ovat poissa fyysisesti ovat poissa myös psyykkisesti. Isät saattavat olla kotona ja lasten lähettyvillä, mutta eivät kuitenkaan lasten käytettävissä. (Huttunen & Hämäläinen 1993, 115.) Avustava isä on kiinnostunut isyydestään ja on sitoutunut siihen tiivisti. Hän haluaa olla lastensa kanssa, vaikka hänelle ei aina ole selvää mitä hänen isänä pitäisi tehdä tai miten hän liittäisi isyyden työhön, harrastuksiin ja miehisyyteen. (Kauhanen 1998, 12.) Avustavat isät tuntevat laaja-alaista vastuuta perheestään, ei vain sen taloudesta, vaan myös henkisestä hyvinvoinnista. He haluavat osallistua lastenhoitoon ja kasvatukseen sekä
24 kotitöiden tekoon. Äideillä on kuitenkin päävastuu kotitöistä ja lastenhoidosta, sillä isät näkevät roolinsa perheessä äitien apulaisina. Avustavat isät panostavat työuraan, mutta ovat valmiita tinkimään esimerkiksi harrastuksistaan, lastenhoidon vuoksi. Avustavat isät voivat vähitellen kasvaa osallistuviksi isiksi. (Huttunen & Hämäläinen 1993, 118 119.) Uudenlaisesta isätyypistä puhutaan monella eri synonyymillä kuten hoiva isä, generatiivinen isä ja osallistuva isä. Niillä kaikilla on lähes samanlainen merkitys, jolla tarkoitetaan yhä enemmän perhe-elämään aktiivisesti osallistuvia isiä. Pitkälle koulutetut ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevat isät ovat Viljamaan (2003, 23) mukaan omaksuneet uuden osallistuvan isän roolin. Huttusen (2001) mukaan hoivaisyys tarkoittaa sitä, että mies aloittaa isänä olemisen jo lapsen syntymästä. Lastenhoito sekä kotityöt jakaantuvat tasapuolisesti molempien vanhempien kesken, koska heillä molemmilla on yhtäläinen vastuu niistä. Hoivaisyys voi parantaa sekä miesten että lasten elämää, josta myös äidit hyötyvät. (Huttunen 2001, 171, 174.) Uudet isät näkevät kotityön ansiotyön vaihtoehtona ja lasten kanssa olemisen tärkeäksi osaksi elämää. Isyys on heille haaste, ei velvollisuus tai apumiehen paikka. (Huttunen & Hämälainen 1993, 119.) Isät osallistuvat siis lastenhoitoon ja kotitöihin omasta halustaan. Miehet kokevat isyyden tärkeänä elämänvaiheena, johon he haluavat panostaa. Uudenlainen isyys on yksi jaetun vanhemmuuden edellytyksistä, koska vanhemmuus ei jakaudu siinä erillisiin hoivatyön rooleihin. (Huttunen 1999, 186 187.) 5.4 Isyys tänä päivänä Yhden sukupolven aikana on tapahtunut monia muutoksia erityisesti isyydessä ja isien vanhemmuudessa. Isät eivät enää tyydy olemaan vain perheenelättäjiä, vaan he haluavat ja katsovat oikeudekseen olla entistä enemmän lasten kanssa. Isyyteen liittyy yhä enemmän pehmeitä arvoja, kuten läsnäoloa, huolenpitoa ja läheisyyttä. (Korhonen 1999, 119, 232.) Nykyään isyys ei tule monelle miehelle yllätyksenä. Perheenlisäystä suunnitellaan aiempaa kauemmin, koska lasten tuloon halutaan valmentautua entistä enemmän. Isät ovat tiedollisesti kypsempiä muun muassa lastenhoitoon liittyvissä asioissa kuin ennen.