UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITE RAKENNUKSISSA TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

RES-MIN -työryhmä UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITE RAKENNUKSISSA TOTEUTUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Valmistelutyössä on käsitelty seuraavia vaihtoehtoja: 0. Täytäntöönpanotoimet eivät ole tarpeen 1. Muu täytäntöönpanotapa kuin säätäminen vastaavin vaikutuksin, esim. informaatio-ohjaus, taloudellinen ohjaus tai vapaaehtoiset sopimukset 2. Uusiutuvan energian vähimmäistasoa edellytetään säännöksissä Valmistelun taustaa Ympäristöministeriö asetti 5.6.2013 työryhmän uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun direktiivin (RES-direktiivi) 13.4 artiklan täytäntöönpanoa varten. Lähtökohtana oli täytäntöönpano maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella sekä sen nojalla annettavilla asetuksilla. Työryhmä on selvittänyt myös muut vaihtoehtoiset tavat artiklan toimeenpanemiseksi sekä arvioinut vaihtoehtoa, etteivät täytäntöönpanotoimet ole tarpeen. Vaihtoehtojen osalta esitetään arvio toteuttamismahdollisuuksista komission valvoman täytäntöönpanon asianmukaisuuden ja riittävyyden kannalta. Lisäksi esitetään arvio vaihtoehtojen kansantaloudellisesta ja käytännöllisestä toteutettavuudesta. Asiassa merkityksellisiä ovat myös rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) 9 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 2 kohta, 2 artiklan 2 kohta sekä energiatehokkuusdirektiivin (EED) 14 artiklan 2 kohta. RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta: Jäsenvaltioiden on 31 päivään joulukuuta 2014 mennessä rakennussäännöksissään ja - määräyksissään tai muulla tavoin vastaavin vaikutuksin tarvittaessa edellytettävä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistasoa uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa olemassa olevissa rakennuksissa. Jäsenvaltioiden on sallittava mainittujen vähimmäistasojen saavuttaminen muun muassa kaukolämmöllä ja -jäähdytyksellä, joka tuotetaan käyttämällä merkittävää uusiutuvien energialähteiden määrää. EED 14.2 artikla: Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön politiikkoja, joilla rohkaistaan tehokkaiden lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien ja varsinkin tehokasta yhteistuotantoa käyttävien järjestelmien hyödyntämismahdollisuuksien huomioon ottamista paikallisella ja alueellisella tasolla. Paikallisten ja alueellisten lämmöntuotantomarkkinoiden kehittämismahdollisuudet on otettava huomioon. EPBD 9.1 artiklan ensimmäinen alakohta: Jäsenvaltioiden on varmistettava, että a) 31 päivään joulukuuta 2020 mennessä kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia; ja b) 31 päivään joulukuuta 2018 jälkeen uudet rakennukset, jotka ovat viranomaisten käytössä ja omistuksessa, ovat lähes nollaenergiarakennuksia. EPBD 9.2 artikla: Jäsenvaltioiden on lisäksi julkisen sektorin näyttämä esimerkki huomioon ottaen kehitettävä toimintatapoja ja toteutettava toimenpiteitä, kuten asetettava tavoitteita, edistääkseen kunnostettavien rakennusten muuntamista lähes nollaenergiarakennuksiksi, ja ilmoitettava niistä komissiolle 1 kohdassa tarkoitetuissa kansallisissa suunnitelmissaan. EPBD 2 artiklan 2 kohta: lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus, sellaisena kuin se on määriteltynä liitteen 1 mukaisesti. Tarvittava lähes olematon tai erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla, mukaan lukien paikan päällä tai rakennuksen lähellä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia. 1

0. Vaihtoehto: Täytäntöönpanotoimet eivät tarpeen RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta on monitulkintainen. Suomenkielisen sanamuodon perusteella vaihtoehto, ettei uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäistasoa koskevaa täytäntöönpanoa edellytetä, jos siihen ei ole tarvetta, näyttäisi mahdolliselta. Direktiivin englanninkielisessä versiossa toimia edellytetään where appropriate ja ruotsinkielisessä där så är lämpligt. Nämä kieliversiot mahdollistavat suomenkielistä versiota laveamman tulkinnan siitä, milloin vähimmäistasoa on tarpeen edellyttää. Ne mahdollistavat myös tulkinnan, jonka mukaan vähimmäistasoa on tarpeen edellyttää vain sellaisissa rakennuksissa, joissa vaatimus on tarkoituksenmukainen. Jos lähtökohtana pidetään suomenkielistä direktiiviversiota, on säätämistarvetta arvioitava EU:n 2020- tavoitteiden toteutumisen kannalta, sillä RES-direktiivi on EU:n 2020-tavoitteisiin kuuluvan uusiutuvan energian käytön lisäämisen toteutusväline. EU:n 2020-tavoitteiden yhteydessä Suomelle asetettu sitova kansallinen uusiutuvan energian tavoite on 38 prosenttia käytetystä energiasta. Näin ollen RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan mukaista tarvetta on arvioitava sillä perusteella, voidaanko katsoa Suomen saavuttavan sille asetetun 38 prosentin tavoitteen ilman uusia täytäntöönpanotoimia. Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta 2013, VNS 2/2013 vp) arvioidaan Suomen saavuttavan uusiutuvan energian 38 prosentin tavoitteen jo päätetyillä toimenpiteillä. RES-direktiivin 22 artiklan mukaisessa Suomen toisessa edistymiskertomuksessa (24.1.2014) uusiutuvan energian osuuden energian kokonaisloppukulutuksesta todetaan olleen 33,5 prosenttia vuonna 2011 ja 35,1 prosenttia vuonna 2012. Arvioitaessa uusiutuvan energian 38 prosentin tavoitteen saavuttamista on huomioitava, että ennen vuotta 2020 tavoitteen toteutumisesta voidaan esittää ainoastaan arvioita ja ennusteita. Arviot perustuvat toteutuneeseen uusiutuvan energian käyttöön ja ennusteeseen siitä, miten sen osuus kokonaisenergiankulutuksesta muuttuu. Näin ollen 0. vaihtoehdon valitseminen sisältää aina jonkinlaisen riskin siitä, että arvion perusteena olevat seikat muuttuvat niin, ettei 38 prosentin vähimmäistavoitteeseen päästä vuonna 2020. Energiamarkkinoiden muutoksilla, talouden kehityksellä ja teollisuudessa tapahtuvilla muutoksilla on suuri vaikutus energian loppukulutusmäärään sekä eri energiamuotojen käyttöön. Uusiutuvien energialähteiden edistämiseksi sekä energiatehokkuuden parantamiseksi on Suomessa lukuisia päätettyjä tai jo käytössä olevia toimenpiteitä. Toimien luonteen vuoksi toisten vaikutukset uusiutuvan energian määrään ovat varmemmin ennustettavissa kuin toisten. Eri polttoaineiden ja energiamuotojen väliseen kilpailuun vaikuttaa myös tekijöitä, joihin emme voi itse vaikuttaa, kuten päästöoikeuksien hinta, polttoaineiden maailmanmarkkinahinnat, sähkön markkinatilanne Pohjois-Euroopassa. Toteutuneiden energiakulutustietojen ja uusimpien arvioiden mukaan uusiutuvan energian määrä kasvaa Suomessa etupainoisesti eli Suomi ylittää EU:n Suomelle asettaman uusiutuvan energian vuotuiset vähimmäistavoitteet 2013-2020. RES-direktiivin kyseisen kohdan toimeenpanon määräaika on 31.12.2014. Siihen mennessä täytäntöönpanotoimet on ilmoitettava komissiolle. Ongelmana on, ettei ilmoittamisen yhteydessä vielä voida tyhjentävästi osoittaa, että uusiutuvan energian kansallinen tavoite tullaan saavuttamaan vuonna 2020, koska arvio tavoitteen saavuttamisesta perustuu energiamarkkinoiden, talouden kehityksen ja teollisuuden muutoksille herkkiin ennusteisiin. Komissiolle ilmoittamisessa voitaneen kuitenkin hyödyntää myös rakentamista koskevia energiatehokkuusmääräyksiä, sillä niiden voidaan osaltaan katsoa edistävän uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa. Olemassa olevia rakentamismääräyksiä on hyödynnetty kyseisen kohdan toimeenpanossa muissa Pohjoismaissa ja Virossa kohta on täytäntöönpantu energiatehokkuusvaatimuksia koskevalla asetuksella. Energiatehokkuusmääräysten hyödyntäminen RES-direktiivin 13.4 artiklan toimeenpanossa voi perustua määräyksiin sisältyviin energiamuotokertoimiin ja niiden lukuarvoihin. Nykysäännösten mukaan Suomessa uusiutuvien polttoaineiden kertoimen lukuarvo on 0,5, fossiilisten polttoaineiden 1 ja sähkön 1,7. Lisäksi niin sanottu uusiutuva omavaraisenergia, esim. aurinkoenergia, vähentää suoraan muun energian tarvetta. Energiamuotokerrointen käytettävyys RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanon osoittamisessa edellyttää, että lukuarvot edistävät uusiutuvan energian käyttöä suhteessa muihin energiamuotoihin. 2

Vertailussa muiden valtioiden täytäntöönpanotoimiin on huomioitava, että esimerkiksi rakentamismääräyksiä täytäntöönpanossa hyödyntävässä Ruotsissa uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. Ruotsissa sähkölämmitykselle on lisäksi asetettu selvästi muita tiukemmat energiatehokkuusvaatimukset (37-45 % tiukemmat verrattuna muihin rakennuksiin säävyöhykkeestä riippuen). 0. vaihtoehdon mahdolliset heikkoudet liittyvät siten RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanon raportoinnin vaikeuteen ja siitä seuraavaan rikkomusmenettelyriskiin. Rikkomusmenettelyriski tarkoittaa aina myös huomattavaa kuluriskiä. Valittaessa 0. vaihtoehto luovutaan lisäksi yhdestä keinosta varmistaa uusiutuvan energian tavoitteeseen pääsy myös tulevaisuudessa. Vaihtoehto ei myöskään edistä valmistautumista EPBD:n 2 artiklan 2 alakohdan mukaiseen lähes nollaenergiarakentamiseen uudis- ja korjausrakentamisessa. EED 14.2 artiklan mukaiset velvoitteet tulee lisäksi täytäntöönpanna erikseen. Näistä syistä pidetään aiheellisena tarkastella myös vaihtoehtoja 1. ja 2. 1. Vaihtoehto: Muu tapa vastaavin vaikutuksin RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta mahdollistaa vähimmäistason edellyttämisen periaatteessa millä tahansa tavalla, jonka vaikutukset vastaavat rakennussäännöksillä ja -määräyksillä aikaansaatavia vaikutuksia. Tällaiset vastaavat vaikutukset on käytännössä hankala määritellä, koska säännösten ja määräysten vaikutukset riippuvat monesta seikasta. On myös selvää, ettei muilla tavoin voida päästä velvoittavuuden osalta vastaaviin vaikutuksiin kuin säännöksillä ja määräyksillä, sillä vain niillä voidaan vaikuttaa yksityisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. On lähdetty siitä, että säännösten ja määräysten vaikutuksilla tarkoitetaan, että niiden avulla edistetään uusiutuvan energian kansallisen 2020-tavoitteen saavuttamista rakennusten osalta. Tavoiteltava vaikutus on suuruudeltaan epätarkka, koska ei ole tietoa, kuinka paljon uusiutuvan energian käytön tulisi lisääntyä rakennuksissa, jotta edistämisvaatimus täyttyisi. Muita tapoja toimeenpanna RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmas alakohta voisivat olla esimerkiksi informaatio-ohjaus, taloudellinen ohjaus ja vapaaehtoiset rakennusten energiankäyttöön liittyvät sopimukset. Näistä kutakin tarkastellaan seuraavaksi erikseen. a) Informaatio-ohjaus Informaatio-ohjausta on muun muassa tiedottaminen ja kouluttaminen. Se on yleensä välttämätöntä myös muita politiikkakeinoja, kuten lainsäädäntöä, käytettäessä tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi. Informaatio-ohjausta energiatehokkuusasioissa antaa muun muassa Motiva Oy. Energiatehokkuuden osalta on saatu useasta selvityksestä viitteitä siitä, että pelkän informaatio-ohjauksen säästövaikutus on tyypillisesti 1-3 % luokkaa (ks esim. Adato Energia Oy ja ÅF-Konsult: Measuring and evaluating the soft energy efficiency measures. Report 5 July 2012). Ainoana ohjauskeinona informaatioohjauksella ei siten todennäköisesti ole mahdollista saada aikaan riittävää vaikutusta uusiutuvan energian käytössä, jos vähänkään merkittävämpää vaikutusta tulee tavoitella. Lisäksi RES-direktiivin vaatimus lainsäädäntöön vertautuvasta vaikuttavuudesta on lähes mahdoton todentaa. Tästä johtuen raportointi ja toimeenpanon seuranta muodostuisivat ongelmallisiksi. b) Taloudellinen ohjaus Taloudellisia ohjauskeinoja ovat muun muassa suorat tuet, verohelpotukset ja takuuhintajärjestelmät. Taloudellista ohjausta voidaan pitää informaatio-ohjausta tehokkaampana ohjauskeinona. Siihen sisältyvät toimet ovat myös selkeämmin kuvattavissa ja vaikutukset arvioitavissa, joten niiden avulla voidaan helpommin osoittaa kansalliselle täytäntöönpanolle asetettujen vaatimusten täyttyminen. Taloudellinen ohjaus aiheuttaa lähinnä valtiontaloudellisia menoja tai tulojen vähenemistä. Nykyisessä valtiontaloudellisessa tilanteessa suoria talousarviovaikutuksia aiheuttavia toimeenpanotapoja ei liene mahdollista juuri käyttää. Näin ollen taloudellista ohjausta ei pidetä aiheellisena tässä käsitellä enempää. 3

c) Vapaaehtoiset sopimukset Suomessa on edistetty eri aloilla energiatehokkuutta ja energiansäästöä jo vuodesta 1997 vapaaehtoisin sopimuksin. Muun muassa kuntien, kiinteistöalan, kaupan ja öljyalan sopimukset kattavat merkittävän rakennusmassan. Suurimmalla osalla sopimusaloista on saatu aikaan huomattava ja mitattavissa oleva energiansäästö. Uusiutuvan energian osalta kysytään seurantatietoja muun muassa vihreän sähkön ostamisesta, lämpöpumppuhankinnoista ja fossiilisten polttoaineiden korvaamisesta uusiutuvalla energialla. Kuntien sopimuksia lukuun ottamatta seurantatietoja on kuitenkin saatu vähän. Koska kyse on vapaaehtoisista sopimuksista, ei velvoitetta antaa seurantatietoja voida täytäntöönpanna. Voimassa olevat vapaaehtoiset energiaa koskevat sopimukset eivät kata kaikkia kunkin alan toimijoita. Siksi niiden kattavuus olemassa olevia sopimuksia muokkaamalla ei olisi riittävä. Uusien sopimusten valmisteluun ja seurantakäytäntöjen kehittämiseen kuluu yleensä melko pitkä aika. Jotta vaikuttavuutta saataisiin aikaan, sopimusten kattavuus tulisi saada hyvin korkeaksi. Raportointi ja seuranta olisi vaikeaa vapaaehtoisten sopimusten kohdalla. Seurantatietoja ei nykyistenkään sopimusten perusteella ole kuntien sopimusten lisäksi saatu kattavasti. Näin ollen vapaaehtoisia sopimuksia ei voida pitää toimivana tapana täyttää RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanoon liittyviä velvoitteita. 2. Vaihtoehto: Säännökset Jos katsotaan, että uusiutuvan energian käytön vähimmäistasoa rakennuksissa on tarpeen edellyttää, tulee RES-direktiivin kyseinen kohta toimeenpanna säätämällä asiasta. Näin voidaan aikaansaada vaikutuksia uusiutuvan energian käytön lisäämisessä rakennuksissa siten, että se olisi luotettavasti raportoitavissa komissiolle 31.12.2014 mennessä. Vähimmäistason edellyttämiseen säännöksissä on olemassa useampia toteutusvaihtoehtoja. RESdirektiivissä ei myöskään määritellä vähimmäistasoa, jota tulee edellyttää, vaan se voidaan määritellä kansallisen tarpeen mukaan. Säännöksissä voitaisiin vaihtoehtoisesti: a) säätää asennusvaatimuksesta uusiutuvan energian järjestelmille b) säätää uusiutuvan energian jakeluvelvoite öljylämmityksessä c) säätää uusiutuvan energian vähimmäisosuus rakennuksen energiankulutuksesta tai -tarpeesta a) Asennusvaatimuksen sisältönä olisi, että uuden ja perusteellisesti kunnostettavan rakennuksen lämmitysjärjestelmään on sisällytettävä vähintään yksi uusiutuvaan energiaan perustuva järjestelmä tai laite. Tällainen voisi olla esimerkiksi lämpöpumppu, tulisija, aurinkopaneeli- tai keräin tai muu uusiutuvaa energiaa hyödyntävä järjestelmä tai laite. Vaatimuksen haasteina olisi muun muassa hyväksyttävien laitteiden määrittely, tekniset vaatimukset ja kokovaatimukset. Vaatimusten ei tulisi ohjata laitehankintoihin, jotka ovat yli- tai alimitoitettuja rakennuksen energiatarpeeseen ja sen ajoittumiseen nähden. Vaatimus olisi hankala toteuttaa täysin teknologianeutraalisti ja siten, että se huomioisi tekniikan kehityksen. Teknologianeutraaliutta on pidetty valmistelun ohessa järjestetyissä kuulemisissa tärkeänä. Asennusvaatimuksen vaikutukset ja niiden pysyvyys riippuvat erittäin paljon käyttäjästä. Pysyvyyteen vaikuttaa paitsi eri laitteiden teknis-taloudellinen käyttöikä myös kunnossapito ja käyttötottumukset. b) Valmistelussa on todettu, että uusiutuvan energian käyttö on vähäisintä öljylämmitteisissä rakennuksissa. Öljylämmityksessä uusiutuvan energian osuuden lisääminen olisi teknisesti melko yksinkertaista uusiutuvan energian jakeluvelvoitteen kautta eli vastaavalla tavalla kuin tällä hetkellä menetellään liikennepolttoaineiden kohdalla. Toimenpiteen pysyvyys olisi erittäin hyvä, sillä se ei käytännössä riipu käyttäjästä. Sen energia- ja päästövaikutukset olisivat arvioitavissa laskennallisesti hyvin suoraviivaisesti. Ne riippuvat täysin siitä, mihin velvoitetaso asetetaan. Tulli pystyisi seuraamaan velvoitteen täyttymistä kuten liikennepolttoaineissa. Vaikuttavuus olisi siten helppo jatkossa todentaa. Jakeluvelvoite on kuitenkin ongelmallinen liikenteen RES-tavoitteen saavuttamisen laskentatavasta johtuen. RES-direktiivin muutosehdotuksen mukaan liikennepolttoaineiden elintarvikkeiksi soveltuvan biokom- 4

ponentin määrälle asetetaan prosentuaalinen katto (esim. 5 %). Jos myös lämmityspolttoaineilla olisi jakeluvelvoite, pienentäisi tämä liikennepolttoaineille sallittua biopolttoaineen kiintiötä. Tämä johtuu siitä, että osuuden laskennassa osoittajassa on kaikki biojae, mutta nimittäjässä vain liikennepolttoaineiden kokonaismäärä, ei lämmitysöljyn kokonaismäärää. c) Kolmas vaihtoehto olisi asettaa uusiutuvan energian käytölle vähimmäisosuusvaatimus rakennuksen kokonaisenergiantarpeesta. Vähimmäisosuuden asettamista on pidetty käyttökelpoisimpana, koska siinä tekniset ratkaisut, joilla prosenttiosuuteen päästään, jäisivät rakennushankkeeseen ryhtyvän päätettäviksi. Näin sääntely olisi teknologianeutraalia ja ottaisi huomioon myös tekniikan kehityksen, toisin kuin järjestelmän asennusvaatimus. Hallituksen esitys maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi ja sitä tarkentavat valtioneuvoston ja ympäristöministeriön asetukset on valmisteltu tämän vaihtoehdon pohjalta. Vähimmäisosuusvaatimus on asetettu erikseen uudis- ja korjausrakentamiselle. Korjausrakentamisessa vähimmäisosuusvaatimuksen soveltamisalaa ohjaa RES-direktiivin sanamuoto, jonka mukaan vähimmäistasoa on tarvittaessa edellytettävä uusissa ja perusteellisesti kunnostettavissa rakennuksissa. Koska uusiutuvan energian kansallinen 2020-tavoite on arvioitu saavutettavan jo tehdyillä toimenpiteillä, jos energiantuotanto noudattaa nykykehitystä, vähimmäistaso on luonnostellussa ehdotuksessa asetettu lähelle jo nykyisin toteutuvaa tasoa. Vähimmäistasoa voidaan kuitenkin nostaa tarvittaessa muuttamalla vähimmäisosuusvaatimuksen prosentteja. Näistä lähtökohdista vähimmäistaso on hallituksen esityksessä asetettu niin, että lisätoimenpiteiden tarve rajoittuu sellaisiin uusiin ja perusteellisesti kunnostettaviin rakennuksiin, joissa öljy tai maakaasu säilytetään tai valitaan lämmitystavaksi. Apuna käytettyjen laskelmien perusteella löydettiin vähimmäisvaatimustaso, joka ei aiheuta tarpeettomia toimenpiteitä ja kustannuksia rakennuksissa, joiden energiankäyttö jo nykyisellään tukee uusiutuvan energian 2020-tavoitteen saavuttamista. Toisaalta vaatimustaso edellyttää lisätoimia rakennuksissa, joiden energiankäyttö on jäljessä muusta rakennuskannasta. Tällaisia rakennuksia ovat lähinnä öljylämmitteiset rakennukset. Vähimmäisosuusvaatimus on luonnostellussa ehdotuksessa näistä lähtökohdista asetettu uudisrakentamisen osalta 23 prosenttiin ja perusteellisen kunnostuksen osalta 20 prosenttiin rakennuksessa käytettävästä energiasta. Jos vaatimuksen halutaan johtavan laajempiin vaikutuksiin, voidaan prosentteja nostaa. Vaikka vähimmäisosuusvaatimus asetettaisiin nykykehitystä pääasiassa vastaavalle tasolle, sen ansiosta rakennusten energiaratkaisut nousevat tarkasteluun. Tämä voi jo sinällään aiheuttaa vaikutuksia toivottuun suuntaan. Uusiutuvan energian käytön tarkasteluvelvoite rakennusluvan saamisen edellytyksenä ei olisi poikkeuksellinen. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain 117 g :ssä on asetettu velvollisuus parantaa energiatehokkuutta tietyissä pykälässä luetelluissa tilanteissa ja velvoitteen täyttäminen on rakennusluvan saamisen edellytys ( olennainen tekninen vaatimus ). Vähimmäisosuusvaatimuksen täyttämisessä voitaisiin ensinnäkin huomioida uusiutuva omavaraisenergia. Energiatehokkuutta koskevien rakentamismääräysten mukaan uusiutuva omavaraisenergia on kiinteistöön kuuluvalla laitteistolla paikallisista uusiutuvista energialähteistä tuotettua uusiutuvaa energiaa, lukuun ottamatta uusiutuvia polttoaineita. Tämän lisäksi voitaisiin huomioida uusiutuvaan omavaraisenergiaan rinnastuva rakennukseen liitetyillä teknisillä järjestelmillä tuotettu uusiutuva energia. Näin ollen vähimmäisosuusvaatimuksen täyttämisessä voitaisiin huomioida paitsi kiinteistöön kuuluvalla laitteistolla, myös rakennukseen liitetyillä teknisillä järjestelmillä yksin tai yhdessä muiden rakennusten kanssa tuotettu uusiutuva energia. Se osa teknisillä järjestelmillä tuotetusta energiasta, joka tuodaan suoraan rakennukseen tai rakennuksiin, eli joka ei missään vaiheessa kulje yleisen verkon kautta, on esityksessä tarkoitettua uusiutuvaan omavaraisenergiaan rinnastuvaa energiaa. Uusiutuvana omavaraisenergiana eikä siihen rinnastuvana uusiutuvana energiana pidetä sellaista järjestelmällä tuotettua uusiutuvaa energiaa, joka syötetään verkkoon ja jota ei siten käytetä rakennuksessa. Käytännössä omavaraisenergiaan rinnastuvan uusiutuvan energian tuotanto voi tulla kyseeseen vain kiinteistöryhmän sisällä, sillä muissa tapauksissa sähkö kulkee aina jonkin matkaa yleisen sähköverkon kautta. 5

Sähkömarkkinalain mukaan sähköverkkotoimintaa saa harjoittaa Suomessa sijaitsevassa sähköverkossa vain Energiaviraston myöntämällä luvalla (sähköverkkolupa). Luvanvaraista ei ole sähköverkkotoiminta, jossa sähköverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä sähköntoimitusta. Kolmanneksi vähimmäisosuusvaatimuksen täyttämisessä voitaisiin huomioida myös se osuus ostetusta energiasta, joka on tuotettu uusiutuvista lähteistä. Tästä johtuu, että ostetun energian sisältämällä uusiutuvan energian osuudella on vaatimuksen täyttämisessä keskeinen merkitys. Luonnosteltua lakiesitystä tarkentavassa VNA:ssa säädettäisiin, mikä osuus kustakin energiamuodosta voidaan valtakunnallisesti katsoa uusiutuvista lähteistä peräisin olevaksi. Asetusta voidaan muuttaa, jos tuotannossa valtakunnallisesti käytetty uusiutuvan osuus muuttuu olennaisesti. Ostoenergian tuotannossa käytettyjen uusiutuvien lähteiden vähentymisestä seuraisi siis välillisesti, että vähimmäisvaatimus olisi vaikeampi täyttää. Toisin sanoen alhaistenkin vähimmäisosuusvaatimusten vaikutukset kasvavat, jos uusiutuvien lähteiden käyttö energiamuotojen, esimerkiksi sähkön ja kaukolämmön, tuotannossa laskee. Edellä olevan perusteella vähimmäisosuusvaatimuksen voidaan katsoa olevan yksi väline varmistaa uusiutuvan energian 2020-tavoitteen saavuttaminen. Koska rakennettu ympäristö vastaa 40 prosentista energiankulutuksesta ja vajaasta 40 prosentista kasvihuonekaasupäästöistä, on rakennuksissa käytetyn energian kulutuksella suuri merkitys 2020-tavoitteiden saavuttamiselle. Uusiutuvan energian käytön vähimmäisosuusvaatimuksen kansantaloudelliset vaikutukset arvioidaan myönteisiksi, jos ja kun uusiutuvan energian käyttö rakennuksissa vaatimuksen johdosta lisääntyy. Uusiutuvan energian käytön lisääntyminen kasvattaa energiaomavaraisuutta ja sillä voidaan arvioida olevan myös myönteisiä työllisyysvaikutuksia uusiutuvan energian hyödyntämiseen käytettävien järjestelmien suunnittelun, valmistuksen ja asentamisen lisääntyessä. Saatua tietotaitoa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää myös viennin edistämisessä. Johtopäätökset RES-direktiivin 13.4 artiklan kolmannen alakohdan toimeenpanon määräaika on 31.12.2014. Päävaihtoehdot kohdan toimeenpanemiseksi ovat vetoaminen vähimmäistason edellyttämisen tarpeettomuuteen (uusiutuvan energian käytön tavoite saavutetaan ilman lisätoimia) ja vähimmäistason edellyttäminen säännöksillä. Valinta näiden kahden välillä voidaan kiteyttää seuraaviin näkökohtiin. Taulukossa + merkki kuvastaa vaihtoehdon edullisuutta tarkasteltavan seikan kannalta. Vertailtava seikka 0. vaihtoehto 2. vaihtoehto Täytäntöönpanon osoittamisen varmuus Hallinnollinen taakka + - Kustannukset +/- (rikkomuskanneriski) - Kansantaloudelliset vaikutukset Uusiutuvan energian käytön lisääminen EPBD art. 9.1 + 9.2 täytäntöönpano EED art. 14.2 täytäntöönpano Tällä perusteella voidaan todeta, että 0. vaihtoehdossa rikkomusmenettelyriski ja sen kustannukset ovat haittana, toisaalta vaihtoehdosta ei aiheudu hallinnollista taakkaa eikä kansantaloudellisia vaikutuksia lukuun ottamatta mainittuja riskejä. Energiaomavaraisuutta tai työllisyyttä ei edistetä, mutta vaihtoehdolla ei myöskään arvioida olevan niihin kielteisiä vaikutuksia. 0. vaihtoehto ei mahdollista lähes nollaenergiarakentamiseen tai kunnostamiseen valmistautumista eikä sitä voida hyödyntää EED:n 14.2 artiklan täytäntöönpanossa. 2. vaihtoehdossa hallinnollinen taakka lisääntyy jonkin verran, kun rakennuslupamenettelyyn tule yksi uusi tarkasteltava seikka lisää. Samasta syystä vaihtoehdolla arvioidaan olevan vähäisiä kus- 6

tannusvaikutuksia kuntien rakennusvalvonnoille. Vaihtoehdon etuina ovat täytäntöönpanon varmuus ja keino tarvittaessa lisätä uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa (prosentit = kunnianhimotaso) sekä edistää energiaomavaraisuutta ja alan työllisyyttä. Vaihtoehto mahdollistaa myös lähes nollaenergiarakentamiseen varautumisen ja sillä edistetään EED:n 14.2 artiklan toimeenpanoa. Päävaihtoehtojen lisäksi on mahdollista valita myös 0. ja 1. vaihtoehtojen yhdistelmä tai 0. vaihtoehto ilmoituksin, että kansallisesti on valmisteltu lisätoimenpiteitä, mikäli seurannan perusteella lisätoimien tarvetta tavoitteen saavuttamiseksi ilmenee. Nämä lisätoimet voivat tarpeesta riippuen olla 1. tai 2. vaihtoehdon mukaisia. Työryhmän näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaisin vaihtoehto on edetä 2. c vaihtoehdon mukaisesti. 7