006 Peruste #1 2014 siirtolaisuus MIKSI SIIRTOLAISUUS ON MERKITYK- SELLISTÄ? russell king käännös: tatu ahponen Alkuperäinen teksti on osa Malmön yliopiston MIM-instituutin Willy Brandt working paper -sarjan julkaisua: Russell King (2012) Theories and Typologies of Migration: An Overview and a Primer. Suomennettu ja julkaistu kirjoittajan luvalla.
Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä? 007 tsikossa esitettyyn kysymykseen on kaksi vastausta, riippuen siitä kumpaa puolta kolikosta tarkastellaan: muuttamista vai paikallaan pysymistä. Toinen näkökulma korostaa muuttoliikettä ihmiskunnan historian peruspiirteenä, joka jatkuu nyt ja tulevaisuudessa (McNeill ja Adams 1978). Näkökulman mukaan matkustamisvaisto on osa ihmisluontoa: siihen kuuluu ruoan, laidunmaan ja resurssien etsimisen tarve, halu matkustaa ja tutkia, mutta myös halu valloittaa ja omistaa. Ihmisten liikkuminen on kuljettanut innovaatioita alueelta toiselle. Viime aikoina tämä ihmisten ainaista liikkumisen tarvetta korostanut kertomus on kokenut uuden käänteen. Stephen Castles ja Mark Miller ovat jo kahdenkymmenen vuoden ajan sanoneet, että elämme muuttoliikkeiden aikakautta (Castles ja Miller 1993; 2009), jolloin kansainvälinen muuttoliike on nopeutunut, globalisoitunut, naisistunut, monimuotoistunut ja lisääntyvässä määrin myös politisoitunut (2009; 10-12). John Urry tarkastelee asiaa eri näkökulmasta. Hänen mukaansa staattisten eli paikallaanpysyvien, perinteisesti länsimaista yhteiskuntaa luonnehtineiden rakenteiden (yhteiskuntaluokka, sijainti ja vakituinen työ) sijaan uusi yhteiskuntaa yleisesti määrittävä luonteenpiirre on liikkuvuus (Urry 2000; 2007). Nykyään voi tuntua siltä, että kaikki ovat liikkeessä (Cresswell 2006). Viimeisimpien YK:n Väestöosaston (UNPD) lukujen mukaan vuonna 2010 maailmassa oli 214 miljoonaa rajan yli muuttanutta, toisin sanoen muualla kuin synnyinmaassaan asuvaa ihmistä. Jos kaikki nämä siirtolaiset sijoitettaisiin yhteen maahan, siitä tulisi maailman viidenneksi suurin maa. 1 Kolikon toinen puoli tarjoaa kuitenkin eri näkökulman. 214 miljoonaa rajan ylittänyttä siirtolaista on vain vähän yli kolme prosenttia maailman väestöstä. Toisin sanoen 97 prosenttia maailman väestöstä ei ole muuttanut synnyinmaastaan pois. 2 On totta, että muuttajien määrä on lähes kolminkertaistunut vuoden 1965 luvuista (75 miljoonaa) ja lähes kaksinkertaistunut vuoden 1985 luvuista (105 miljoonaa). Koska maailmanlaajuinen väestö on kuitenkin kasvanut lähes yhtä nopeasti, muuttajien prosenttiosuus on lisääntynyt vain maltillisesti (osuus oli 2,3 prosenttia vuonna 1965 ja 2,7 prosenttia vuonna 1985). Gunnar Malmberg (1997, 21-22) on kutsunut tätä paikallaanpysymisparadoksiksi ja kiinnittänyt huomiomme 1 Kiinan (1,3 miljardia), Intian (1,1 miljardia), USA:n (304 miljoonaa) ja Indonesian (228 miljoonaa) jälkeen. 2 Jotkut ovat saattaneet tehdä niin ja palata takaisin alkuperäiseen maahansa. Tässä ei myöskään oteta huomioon maiden sisäistä muuttoliikettä, jonka määräksi YK:n Väestöosasto arvioi 740 miljoonaa ihmistä vuonna 2009. Monet kansainväliset muuttajat ovat myös maan sisäisiä muuttajia, joko ennen tai jälkeen maasta muuton. King ja Skeldon (2010) tarjoavat perinpohjaisen esityksen eroista (ja väärästä dikotomiasta) maiden sisäisen ja kansainvälisen muuton välillä.
008 Peruste #1 2014 Karoliina Paappa siihen väestön suureen valtaosaan, joka ei muuta palkkojen ja työttömyyserojen veto- ja työntövaikutusten mukaisesti. Taloudellisten mallien ennustusten perusteella heidän pitäisi muuttaa. Paikallaanpysymisparadoksi herättää lisää kysymyksiä: Miksi näin suuri osa maailman väestöstä ei ole muuttanut minnekään? Johtuuko se siitä, että he eivät halua tehdä niin, vai koska sille ei ole tarvetta? Johtuuko se siitä, että heidän juurensa, eli perhesiteensä, työnsä, kulttuurinsa ja sijainnin tuttuus, pitävät heitä tiukasti paikallaan - tuntevatko he yksinkertaisesti jo olevansa kotonaan? Vai voisiko se johtua siitä, että miljoonat ihmiset haluavat muuttaa, mutta eivät kykene siihen? Voisiko syynä olla olla heidät muusta ihmiskunnasta eristävä köyhyys (heillä ei ole passia ja/tai he eivät voi maksaa matkalipun hintaa) tai se, että heidän liikkumiselleen on poliittisia ja institutionaalisia esteitä? Yksi globalisaation ironioista on se, että samalla kun tuotteet, pääoma, tieto, liiketoiminta ja viestintä ovat vapaita virtaamaan rajojen yli, työvoima - tuotannon toinen tärkeä tekijä - ei ole.
Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä? 009 Karoliina Paappa
010 Peruste #1 2014 SINÄNSÄ KIINNOSTAVA AJATUS MUUTTOLIIKKEIDEN AIKAKAUDESTA TARVITSEEKIN EHDOLLISTAVAN LAUSEKKEEN: MUUTTAMINEN ON MAHDOLLISTA TIETYILLE RYHMILLE, MUTTEI MUILLE. Kokonaisuutena tarkasteltuna ihmiset ovatkin nykyisin vähemmän vapaita liikkumaan kuin sata vuotta sitten. Tämän vuoksi sinänsä kiinnostava ajatus muuttoliikkeiden aikakaudesta tarvitseekin ehdollistavan lausekkeen: muuttaminen on mahdollista tietyille ryhmille, muttei muille. Muuttaminen on ok, jos olet valkoinen, tulet vauraasta Euroopan maasta, Yhdysvalloista tai jostain muusta kehittyneestä maasta, tai jos sinulla on rahaa tai arvokkaita kykyjä hyödynnettäväksi. Jos kuitenkin tulet köyhästä Afrikan tai latinalaisen Amerikan maasta tai tietyistä Aasian osista, voit unohtaa asian. Jørgen Carling on kiinnittänyt huomiota kapverdeläisten muuttohalujen ja heidän tämänhetkisen muuttokyvyttömyytensä väliseen epäsuhtaan. Hän perustaa analyysinsä empiirisiin esimerkkeihin saarivaltion pitkään jatkuneesta maastamuutosta. Kapverdeläisille muuttoliikkeiden aika onkin tarkoittanut pakon saneleman paikallaan pysymisen aikaa. (Carling 2002.) Vielä muutama huomio maahanmuuttajien lukumääristä. UNPD:n esittämä luku, 214 miljoonaa, voidaan nähdä parhaana arviona, mutta se jättää huomiotta kaksi keskeistä tilasto-ongelmaa. Ensinnäkin siirtolaisuuden määrittelyn kriteerit vaihtelevat maasta toiseen. Kriteerien pääasiallinen erottava tekijä on ero kansalaisuuden ja synnyinpaikan tai aikaisemman sijainnin välillä. Jos mittauskriteerinä on kansalaisuus, sen saaminen poistaa ulkomailla siirtolaistilastoista. Toisaalta, vastaanottajamaassa syntyneet maahanmuuttajien lapset niin kutsuttu toinen sukupolvi saattavat pysyä virallisesti ei-kansalaisina jus sanguinis -säännön eli verenperinnön säännön 3 mukaan. Tällöin heidät lasketaan osaksi ulkomaista väestöä tai maahanmuuttajaväestöä, vaikka he itse eivät olisi maahanmuuttajia. Toinen tilasto-ongelma on paperittomien tai epävirallisten siirtolaisten (joita usein kutsutaan laittomiksi siirtolaisiksi ) määrä, joka jo määritelmänsä mukaan ei ole tiedossa. Tämän ryhmän uskotaan kasvavan nopeammin kuin virallisten siirtolaisten 4. Maahanmuuttajien epävirallinen status on rakenteellisten voimien tuote eikä luonnollinen tila. Se johtuu etenkin rajoista, viisumisäännöistä ja muista maahanmuuttajiin kohdistuvista poissulkevista käytännöistä, jotka perustuvat sisäänpääsyä ja ulosjäämistä määrittäviin poliittisiin päätöksiin. (Jurdan ja Düvell 2002: 7). 3 Toim. huom. Tämä tarkoittaa, että lapsi saa maan kansalaisuuden vain, jos vähintään toisella vanhemmista on kansalaisuus. 4 Koska muuttajat ovat rekisteröimättömiä ja lisäksi siirtolaisvirtojen liikkeet sekä heidän statuksensa vaihtelee jatkuvasti, arviot ovat vaikeita. Ghosh (1998: 9-18) tarjoaa arvioita tietyistä osista maailmaa, mutta nämä luvut ovat nykyisin vanhentuneita. King ym. (2010: 74-75) tarjoavat kartan epävirallisten maahanmuuttajien pääasiallisista reiteistä.
Miksi siirtolaisuus on merkityksellistä? 011 Bimal Ghosh (1998: 34-35) pitää talouden kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa epävirallisen maahanmuuton esiintymisen pääasiallisena syynä: paine maastamuuttoon ei vastaa laillisia maahantulomahdollisuuksia kohdemaissa. Tätä voidaan pitää perinteisen työntö-vetomaahanmuuttomallin variaationa. Numeroista huolimatta siirtolaisuus on merkityksellistä, koska se muokkaa ja uudistaa yhteiskuntia monimuotoisemmiksi ja monimutkaisemmiksi. Se myös luo jyrkkiä eroja ryhmien välille: niiden, jotka hyväksyvät maahanmuuttajien tarpeen, toivottavat tervetulleeksi heidän taloudellisen ja kulttuurisen antinsa, ja niiden, jotka vastustavat maahanmuuttoa. Jälkimmäinen ryhmä (jonka motiivit ovat poliittisia), liioittelee usein maahanmuuttajien lukumäärää, käyttää latautuneita termejä kuten laittomat maahanmuuttajat ja turvapaikkashoppailijat ja tekee maahanmuuttajista syntipukkeja yhteiskunnan ongelmille rikoksille, huumeille ja työttömyydelle. Näihin maahanmuuton vastaisiin diskursseihin tulee puuttua objektiivisemmalla siirtolaisuuden prosessien analyysilla. Analyysi alkaa ilmiön monimuotoisuuden tunnistamisesta. Kirjoittaja on Sussexin yliopiston maantieteen professori. lähteet: Carling, J. (2002) Migration in the Age of Involuntary Immobility: Theoretical Reflections and Cape Verdean Experiences. Journal of Ethnic and Migration Studies 28(1), 5-42. Castles, S. & Miller, M.J. (2009) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World (neljäs painos). Palgrave Macmillan, Basingstoke. Castles, S. & Miller, M.J. (1993) The Age of Migration: International Population Movements in the Modern World. Macmillan, Lontoo. Cresswell, T. (2006) On the Move: Mobility in the Modern Western World. Routledge, Lontoo. Ghosh, B. (1998) Huddled Masses and Uncertain Shores. Insights into Irregular Migration. Martinus Nijhoff Publishers, Haag. Jordan, B. and Düvell, F. (2002) Irregular Migration: The Dilemmas of Transnational Mobility. Edward Elgar, Cheltenham. King, R., Black, R., Collyer, M., Fielding, A. & Skeldon, R. (2010) The Atlas of Human Migration. Earthscan, Lontoo. King, R. & Skeldon, R. (2010) Mind the Gap! Integrating Approaches to Internal and International Migration. Journal of Ethnic and Migration Studies 36(10), 1619-1646. Malmberg, G. (1997) Time and Space in International Migration, teoksessa Hammar, T., Brochmann, G., Tamas, K. & Faist, T.(toim.) International Migration, Immobility and Development. Multidisciplinary Perspectives. Berg, Oxford, 21-48. Urry, J. (2007) Mobilities. Polity, Cambridge. Urry, J. (2000) Sociology beyond Society: Mobilities for the 21st Century. Routledge, Lontoo.