URA 3/2015 Opiskelijaliite Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry:n opiskelijaliite 2015
Kuva: Jaakko Kalske Tervetuloa kuplaan Jos tämä on sinun ensimmäinen URA-lehtesi ja sen opiskelijaliite, voinen onni tella yhteiskunta-alan opiske lu paikasta. Jos olet ehtinyt pidem mälle opinnoissasi, tervetuloa liiton ilojen pariin! Voinen myös toivottaa sinut tervetulleeksi yhteiskuntatieteilijöiden kuplaan. Me yhteiskunta-, hallinto- ja valtiotieteiden opiskelijat olemme kirjava joukko yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta kiinnostuneita asiantuntijoiden alkuja. Välillä jopa niin kirjava joukko, että yhteistä tekijää yhteistä identiteettiä voi olla vaikea löytää. SYYn valtakunnallinen liittohallitus on ottanut tämän vuoden teemaksi tuon identiteetin vahvistamisen. Teemme sitä erinäisin projektein, joista näkyvin lienee #unelmiesiharjoittelija-kampanja. Yritämme vakuuttaa myös työnantajille, että osaamisemme on arvokasta ja moneen muovautuvaa. Generalisteina osaamme niin paljon, ettemme aina itsekään tiedä miten paljon. Kun käyt kuplan ulkopuolella, huomaat, mikä sinusta tekee yhteiskuntatieteilijän. Iso osa identiteetin muodostumisesta tapahtuu vaivihkaa, kuten venähtäneillä kahvitauoilla opiskelukavereiden kanssa. Itsellä alkaa valmistuminen olla niin lähellä, että tiedän, että tulen ikävöimään niitä hetkiä. Kyllä opiskelu on ollut tämän ihmisen parasta aikaa. Tai kuten nimettömäksi jäävä yhteiskuntatieteilijä sanoi, kokoustaminen on opiskelijan parasta aikaa. Tule siis mukaan toimintaamme! Paikallisjärjestömme ympäri SYY- Suomen odottavat jo kuumeisesti uusia toimijoita. Teemme me muutakin kuin pöytäkirjoja, mutta kokoustamalla oppii oikeita työelämätaitoja, joita voi joskus kirjapaketteja talven pimeinä tunteina päntätessä kaivata. Saat myös ensimmäisen kontaktin tuleviin työkavereihisi ja tuleviin päättäjiin. Aika pitkälle pääsin mainitsematta verkostoitumista, eh? Tule syksyn suurimpaan yhteiseen tapahtumaamme vahvistamaan yhteistä identeettiämme! Nähdään SYY-Päivillä! YTK Heidi Niinikoski SYY ry:n puheenjohtaja 2015 2 SYY Opiskelijaliite 2015
Teksti Joonas Aitonurmi Yhteiskuntatieteilijyys yliopistojen muutoksessa Yliopistojen keväässä puhutti erityisesti yliopistojen ja ammatti korkeakoulujen välinen duaalimalli ja yliopistojen yhteistoimintaelimen UNIFIn rakenteellisen kehittämisen hankkeet, joissa haetaan yliopistojen erityisiä painoaloja. Nämä profiilit määrittelevät mihin milläkin tieteenalalla yliopistokohtaisesti keskitytään. Mitä nämä keskustelut voisivat tarkoittaa yhteiskuntatieteiden kannalta? Yleisesti yhteiskuntatieteillä on rutkasti annettavaa muille aloille. Poikkitieteellisyyden ja avoimen tieteen mahdollisuuksia tulisi edistää, jotta suuriin ongelmiin löydetään kestäviä ratkaisuja. Ajatusten ja ideoiden pitää liikkua myös tiedekunnan sisällä, tinkimättä perustutkimuksesta ja oppiaineiden erityis ominaisuuksista. Suuruuden ekonomian sijaan voisikin kannustaa sisäisen kulttuurin muutoksiin, jossa kannustetaan tietoa jakavaan ja hyödyntävään tutkimustyöhön. Profiilit voivat antaa suuntaviivoja, mutta monitieteellisissä yliopistoissa kiinnostus saa herätä profiilien ulkopuolisiakin ilmiöitä kohtaan. Jos yliopistojen ja ammatti korkeakoulujen välistä eroa hälvennettäisiin, tarkoittaisiko se, että akateemiset alat muuttuisivat käytännönläheisimmiksi vai käytännönläheiset teoreettisimmiksi? Yhteiskuntatieteissä tämä ei olisi aivan yksiselitteistä. Usein koulutuksen työelämään liittyvissä opinnoissa toivotaan käytännönläheisyyttä, varsinkin aloilla, joissa käytäntö tuntuu kaukaiselta. Opiskelijoiden työelämävalmiutta voidaan kannustaa kuitenkin monilla tavoin. Tärkeintä olisi, että jokainen yhteiskuntatieteilijä oppisi tunnistamaan omaa osaamistaan ja identiteettiään asiantuntijana. Sosiaalipsykologi Kurt Lewin, tai tarinasta riippuen eräs sosiologi Mauno Koivisto, totesi aikanaan, että mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria. Työelämäopinnoissa pitäisi muistaa, että teoria ja käytäntö tukevat toisiaan. Hyvä teoria ja metodologinen osaaminen kehittyvät ja toimivat työelämässä apuna ja oppikirjaesimerkit pysyvät mielessä. Yhteiskuntatietelijän koulutus on kaikessa teoreettisuudessaan todella monipuolinen. Maisterishenkilö ymmärtää prosesseja, näkee eri vinkkeleistä laajoja kokonaisuuksia ja tietää kuinka monimutkaisetkin asiat vaikuttavat toisiinsa. Mitä ikinä profiloitumiset tai duaalimalliin liittyvät ratkaisut tuovat tullessaan, on tärkeää, että ne toteutetaan yliopistojen tehtävää arvostaen ja hätiköityjä päätöksiä välttäen. Poikkitieteellisyyttä ja uutta yliopistokulttuuria voidaan edistää myös oppiaineiden historiaa ja tutkimusperinteitä kunnioittaen. Tulevaisuuden päätöksiä ei pidä tehdä myöskään vyötä kiristäen. Koulutuksesta ja opetuksesta leikkaaminen ovat leikkauksia tulevaisuudesta. Ammattiliiton tehtävänä on varmistaa, etteivät palkalliset harjoittelut tai monipuoliset opinnot jää keneltäkään välistä, jotta innokkaan ja osaavan yhteiskuntatietelijän asiantuntijuus on jatkossakin valttikortti työelämässä. B Joonas Aitonurmi opiskelee Helsingin yliopistossa ja on SYY ry:n hallituksen jäsen (käytännön koulutuspolitiikka). Kuva: Jaakko Kalske SYY Opiskelijaliite 2015 3
Kuva: Renja Tolvanen Tervehdys Joensuusta! SYY-Joensuu on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen herännyt taas henkiin. Hallitus kerättiin kokoon tammikuun lopulla, ja ennen syksyä järjestettävässä yhdistyksen kokouksessa olemme antamassa vuoden 2012 hallitukselle vapautusta. Eli tosiaan, hiljaiseloa tässä on vietetty jo muutamakin vuosi. SYY-Joensuu on nyt kuitenkin tormistautumassa uuteen kukoistukseensa, ja muutaman vuoden hiljaisuus luo nykyiselle hallitukselle paljon työtä. Meidän tulee saada SYY opiskelijoiden tietoon niin uusien kuin vanhojenkin. Panostammekin siis vahvasti tulevaan syksyyn, ja olemme jo nyt suunnittelemassa tempauksia fuksien päänmenoksi. Osallistumme muun muassa fuksiviikolla SYYn kohdejäsenien ainejärjes töjen toimintaan esittäytymällä ainejärjestön hallitusten ohella ja ujuttaudumme mukaan fuksiaisiin järjestämällä rasteja. Voi myös olla, että keräämme kaikki Joensuun SYYläiset yhteiseen rentoon illanviettoon. Olemme nyt keväälläkin osallistuneet muun muassa SYYlätyille tarjoten opiskelijoille pannukakkua ja mehua. Ständillä pyörähti mukavasti porukkaa, ja saimme muutaman uuden jäsenenkin haalittua joukkoomme. SYYlättyjen lisäksi olimme Kampus järjestöpäivillä tuomassa itseämme esille, jälleen ständin muodossa. Opiskelijoita vetää aina tehokkaasti puoleensa niin haalari merkit kuin ruokakin, ja sopivissa tilaisuuksissa myös juoma. Näihin siis tulemme panostamaan jatkossakin, ja haalarimerkkirintamalle odottelemme jo uutta, hienoa SYYn merkkiä! Kampukset ja SYY-Joensuu hiljenevät kesäksi, mutta pinnan alla kuohuu silti. Kesän levättyämme iskemme syksyllä monen vuoden patoutuneella energialla levittämään SYYn ilosanomaa uusille ja vanhoille opiskelijoille potentiaalisille uusille SYYläisille. Mukavaa kesää toivottaen, Renja Tolvanen, SYY-Joensuun hallituksen sihteeri ja tiedotusvastaava 4 SYY Opiskelijaliite 2015
1. 1. Kaikki pannukakut menivät SYY-Joensuun ständillä. Kuvassa vasemmalta oikealle Iiro Tuovinen, Hanna Kurttila, Elsi Pettinen, Emma Mertakorpi, Mika Keränen. 2. SYY-lätyillä herkuteltiin Vaasassa. Paikallisyhdistysten kuulumisia Kuva: Jasmiini Kaasinen Kuva: Sami Paldanius 2. 3. 3. Juhlahumua SYY-Tampereen vuosijuhlassa. Kuvassa vasemmalta lukien Sonja Mäki-Reini, Outi Mäki- Reini, Mirva Flores ja Emmi Korhonen. 4. Kuva: Suvi Jalkanen 5. SYY-Turun perinteinen Vapun grillijuhla houkutteli paljon porukkaa nauttimaan kesäisestä ilmasta. Kuvassa vasemmalta Henni Kivinen, Timo Koivisto, Siiri Mertakorpi, Iiris Komulainen, Eveliina Nygrén sekä Karoliina Rantakari. 6. Tunnelmia ennen Jyväskylän vappusitsien alkamista. 4. SYY-Lapin excursio Arktiseen keskukseen veti paljon väkeä mukaan. 5. 6. Kuva: Anna Kokkonen Kuva: Laura Ryynälä SYY Opiskelijaliite 2015 5
Kuka? Noora Kallinen vietti kevään harjoittelussa Suomen pysyvässä edustustossa OECD:ssa. Selvitimme faktat tästä kiinnostavasta harjoittelukokemuksesta! Haastattelu Laura Ryynälä Kuva: Aleksi Hiltunen Miten päädyit harjoitteluun? Kuinka päädyit hakemaan? Näin ilmoituksen paikasta yliopiston portaalissa, ja koska paikka vaikutti minulle täydelliseltä, päätin hakea. Saitko oppilaitokselta / joltain muulta taholta rahoitusta harjoitteluun? Sain yliopiston harjoittelutuen, joka oikeastaan oli pakollinen, koska paikkaa ei olisi saanut ilman tukea. Mikä on ollut parasta harjoittelussa? Nähdä aivan toisenlainen maailma ja toisaalta tutustua ulkoasiainhallintoon ulkomaan edus tustossa. Opin valtavasti diplomatiasta, OECD:n toiminnasta ja muista ulkosuhdeasioista. Lisäksi raportointi- ja kielitaitoni kehittyivät. Kohokohtina voi pitää edustustehtäviä, joissa sain olla mukana tai joskus jopa yksin Suomen edustajana. Millaisia eväitä olet saanut harjoittelusta työelämään? Pitkäjännitteisyyttä, suurten asiakokonaisuuksien parempaa hallintaa ja tekstien nopeaa tuottamista. Oivalsin, ettei aina tarvitse tietää asioiden taustoja läpikotaisin voidakseen työskennellä niiden parissa. Lisäksi sosiaaliset taitoni usealla kielellä kehittyivät. B Noora opiskelee viidettä vuotta julkisjohtamista Vaasan yliopistossa. Lisäksi hän on suorittanut EU-opintoja, kansainvälisen kaupan kursseja sekä työ- ja organisaatiopsykologian opintoja. 6 SYY Opiskelijaliite 2015
Palvelut ja jäsenedut Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen opiskelijajäsenenä saat: Henkilökohtaista urapalvelua. Voit kysyä neuvoa vaikkapa työhaastatteluun valmistautumiseen tai cv:n laatimiseen. Mentorointia opintojen loppuvaiheessa. Saat mentoriksi yhteiskunnallisen alan asiantuntijan, joka auttaa sinua työelämään siirtymisessä, verkostojen luomisessa ja lievittää tarvittaessa gradu-tuskaasi. Ura-lehden neljä kertaa vuodessa. Jäseniä kiinnostavaa asiaa yksissä kansissa. Neuvontapalveluja liiton asiamiehiltä ja lakimiehiltä. Olitpa missä tahansa työssä kesällä tai opintojen lomassa, voit kysyä neuvoa mihin tahansa työsuhteeseen liittyvään pulmaan. Liiton työmarkkinatutkimuksista saat ajantasaista tietoa muun muassa oman alasi keskipalkoista sekä vastavalmistuneiden sijoittumisesta työelämään. Mahdollisuuden liittyä työttömyyskassaan. Jos olet työssäkäyvä opiskelija, kannattaa sinun ehdottomasti huolehtia työttömyysturvasta maksamalla jäsenmaksun lisäksi työttömyyskassamaksua. Tämä siksi, että jos valmistuttuasi et heti löytäisikään työtä, et jää pelkän peruspäivärahan varaan. Opiskelijan perusjäsenmaksu on 28 euroa vuodessa. Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen opiskelijajäsenenä voit liittyä myös Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYYn jäseneksi. Voit osallistua opiskelijajärjestö SYYn monipuoliseen toimintaan yliopistopaikkakunnallasi sekä valtakunnallisesti. Mielenkiintoisten työelämätapahtumien, excursioiden ja hauskanpidon lisäksi voit hakeutua luottamustehtäviin järjestössä ja kehittää hyödyllisiä kokous- ja neuvottelutaitoja. Vapaa-ajan matka- ja matkatavaravakuutuksen sekä tapaturmavakuutuksen. Vakuutukset jo yksinään ovat arvoltaan enemmän kuin koko vuoden jäsenmaksu! Huom! Matka- ja matkatavaravakuutus eivät ole voimassa opiskeluun tai työhön liittyvillä matkoilla. Tapaturmavakuutus on aina voimassa missä tahansa päin maailmaa. Muita rahanarvoisia jäsenetuja, kuten neuvontaa yksityiselämän lakiasioissa, alennuksia lehtitilauksista sekä matkustamiseen ja vapaa-aikaan liittyviä alennuksia. Katso tarkemmat tiedot jäseneduista Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n sivuilta. KATSO VIDEO FUKSI, MIKSI LIITTYÄ? OSOITTEESSA WWW.URALEHTI.FI SYY Opiskelijaliite 2015 7
MUISTA MYÖS YHTEISKUNTATIETEILIJÄPÄIVÄT Helsingissä 13.11! Aiheena Yhteiskunnan ongelmanratkaisijat Teoria ja todellisuus kohtaavat. Katso ohjelma Ura-lehden s.13. SYYn yhteystiedot: Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry / SYY Mikonkatu 8 A, 00100 Helsinki www.yhteiskunta-ala.fi/syy Puheenjohtaja Heidi Niinikoski syy-pj@yhteiskunta-ala.fi Pääsihteeri Jaakko Kalske jaakko.kalske@yhteiskunta-ala.fi Missäpäin Suomea opiskelet? SYYn paikallisyhdistykset ympäri Suomen. Löydä omasi ja tutustu toimintaan! Tietoa paikkareista löytyy Facebookista ja osoitteesta www.yhteiskunta-ala.fi/syy/paikallisyhdistykset SYY-Helsinki: Puheenjohtaja Iiro Toikka, iiro.toikka@helsinki.fi SYY-Kuopio: Puheenjohtaja Juha Parviainen, syy.kuopio@gmail.com SYY-Turku: Puheenjohtaja Siiri Mertakorpi, syyturkuhallitus@lists.utu.fi SYY-Joensuu: Puheenjohtaja Mika Keränen, syy.joensuu@gmail.com SYY-Lappi: Puheenjohtaja Suvi Jalkanen, suvi.jalkanen@gmail.com SYY-Wasa: Puheenjohtaja Jari Nieminen, syy-wasa@uva.fi SYY-Jyväskylä: Puheenjohtaja Anna Kokkonen, syy-jkl-hallitus@lists.jyu.fi SYY-Tampere: Puheenjohtaja Anu Markkola, syy-tampere@hotmail.com