MAATALOUS- JA PUUTARHA-ALA Katsaus alan työvoimaan ja kehitysnäkymiin Suomessa Eija Eloranta
Turun yliopiston Brahea-keskuksen julkaisuja 5 Julkaisija: Turun yliopiston Brahea-keskus ISBN 978-951-29-6088-0 (verkkojulkaisu) ISSN 2342-4273 (verkkojulkaisu)
Esipuhe Maaseutu on merkittävää yritystoiminnan aluetta. Maaseudun elinkeinorakenne on palveluvaltaistunut ja monipuolistunut ja samalla alkutuotannon työpaikkojen määrä on vähentynyt. Maatalous- ja puutarha-ala on kuitenkin edelleen maaseudun tärkeä työllistäjä, ja alojen tuotanto muodostaa kotimaisen elintarviketalouden perustan. Maaseudun uusien elinkeinojen lisäksi onkin huolehdittava nykyisten elinkeinojen toiminta- ja kehittymismahdollisuuksista. Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014 2020 tavoitteissa tähdätään muun muassa siihen, että maaseudulla toimivien yritysten käytössä on osaavaa työvoimaa, maaseudun työt ja niiden tekijät kohtaavat ja että monialaista koulutusta on saatavilla maaseudun elinkeinojen ja osaamisen vahvistamiseksi. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) keskeisenä tehtävänä on maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014 2020 toteuttaminen eri hallinnonalojen ja toimijoiden yhteistyönä. Osana tätä työtä eri elinkeinojen ja osaamisen kehittämisen kokonaisuudesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella Turun yliopiston Brahea-keskuksen ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin vetämä maaseudun elinkeinot ja osaaminen -verkosto (MESI). Tällä katsauksella maa- ja puutarhatalouden työvoiman määrään ja työntekijäryhmiin on tarkoituksena tukea MESI-verkoston elinkeinojen ja osaamisen kehittämistyötä. Raporttiin on koottu tietoa maatalouden ja puutarha-alan työvoimasta lukuina, ulkomaisesta työvoimasta, lomitusjärjestelmästä sekä alojen työvoima- ja osaamistarpeista. Katsauksessa hyödynnetään aihepiirin olemassa olevia tilastoja, aineistoja ja selvityksiä.
SISÄLTÖ Tiivistelmä 1 1. MAATALOUS- JA PUUTARHA-ALAN TYÖVOIMA LUKUINA 2 2. ULKOMAINEN TYÖVOIMA 5 3. MAATALOUDEN LOMITUSJÄRJESTELMÄ 7 4. KEHITYSNÄKYMIÄ 9 Lähteet 12
Tiivistelmä Maa- ja puutarhatalouden rakenne on muuttunut Suomessa voimakkaasti. Tyypillistä muutokselle on ollut tilakoon kasvu ja tilojen määrän vähentyminen. Tällä hetkellä Suomessa on noin 55 000 maatalousja puutarhayritystä. Maa- ja puutarhatalous työllistää Suomessa noin 150 000 ihmistä. Alalla työskentelevistä henkilöistä yrittäjiä ja heidän perheenjäseniään on noin 113 000 henkilöä. Vakituisesti palkattua työvoimaa tiloilla on noin 7 200 henkilöä ja lyhytaikaisesti palkattua työvoimaa noin 40 900 henkilöä. Palkatuista työntekijöistä ulkomaista työvoimaa on noin 15 500 henkilöä. Alueelliset erot ulkomaalaisten työntekijöiden määrissä ovat suuria. Yrittäjät perheenjäsenineen tekevät 80 % alan vuosittaisesta työmäärästä, palkattu työvoima 14 %, lomittajat 4 % ja urakoitsijat 2 %. Maatalousyrittäjien mukaan vieraan työvoiman palkkaamisen estää suurimmaksi osaksi maatalouden huono kannattavuus ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuus. Maatalouslomittajien suhteellisesti melko pienestä työmääräosuudesta huolimatta lomitusjärjestelmän toimivuudella on olennainen merkitys tilojen työn organisoinitiin ja työssä jaksamiseen. Lomituspalveluihin oikeutettujen, yhden ja kahden yrittäjän tilojen määrä on vähentynyt, kun taas suurempien, yli kahden yrittäjän tilat ovat lisääntyneet merkittävästi. Paikallisyksiköissä työskentelevien vakinaisten, maatalousyrittäjien suosittelemien ja suoraan maatalousyritykseen työsuhteessa olevien lomittajien määrät ovat pienentyneet. Ammatinharjoittajina ja lomitusyrityksen kautta työskentelevien lomittajien määrä taas on kasvanut. Tuetun maksullisen lomituspalvelun käyttö on lisääntynyt 2000-luvulla ja muiden lomituspalveluiden työpäivät ovat vähentyneet. Maatalousyrittäjät ja -työntekijät -ammattiryhmässä työllisten määrän ennakoidaan vähenevän 2020-lukua lähestyttäessä, keskimäärin 1 100 henkilöä vuodessa. Työmarkkinoihin vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti huomattavan suuri työvoimapoistuma, ja vuosien 2008 2025 aikana ammattiryhmän tehtäviin ennakoidaan avautuvan vuositasolla noin 1 200 työpaikkaa. Suuri poistuma pitää myös maatilatalouden ammatillisen peruskoulutuksen tarvetta korkealla tasolla. Maatalousalan muutokset, kuten yrityskoon kasvu, tuotantoteknologian monipuolistuminen ja markkinoiden muutokset lisäävät sekä työvoiman että yrittäjien koulutus- ja osaamistarpeita. Muutosten myötä erityisesti alan ammattikorkeakoulutuksen aloittajatarpeen ennakoidaan kasvava. Eri koulutusalojen rajapintoja tulisi myös yhdistää nykyistä enemmän. Keskeisiksi kysymyksiksi alan työmarkkinoiden ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan ennakoinnissa nousevat ammattitaitoisen kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman saatavuus, alan ja koulutuksen houkuttelevuus, lomituspalvelujärjestelmän uudistus, tilakohtaisen tuotannon monimuotoistuminen sekä maatalouden kannattavuus ja palkanmaksukyky. 1
1. MAATALOUS- JA PUUTARHA-ALAN TYÖVOIMA LUKUINA Maa- ja puutarhatalouden rakenne on muuttunut Suomessa voimakkaasti ja rakennemuutoksen odotetaan jatkuvan. Tyypillistä muutokselle on ollut tilakoon kasvu ja tilojen määrän vähentyminen. Tässä luvussa esitetyt tilastot maa- ja puutarhatalouden työvoimasta perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) maataloustilastoihin vuodelta 2013. Tiken tilastojen mukaan Suomessa oli 54 398 maatalous- ja puutarhayritystä vuonna 2013. Vuodesta 2010 noin 5 000 tilaa on lopettanut toimintansa, mutta viljelyssä oleva pinta-ala sen sijaan on pysynyt samana. Maa- ja puutarhatalous työllisti vuonna 2013 Suomessa noin 150 000 ihmistä. Heistä noin 57 000 henkilöä (38 %) oli viljelijöitä tai yhtymien osakkaita. Perheenjäseniä maa- ja puutarhataloudessa työskenteli noin 46 000 henkilöä (31 %). Vakituisesti palkattua työvoimaa tiloilla oli noin 7 200 henkilöä (5 %) ja lyhytaikaisesti palkattua työvoimaa noin 40 900 henkilöä (27 %). Taulukko 1. Maa- ja puutarhayritysten työntekijät (hlöä) työmuodoittain vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima. 2
Tuotantosuunnittain tarkasteltuna selkeästi eniten vakituisia työntekijöitä työskenteli kasvihuone-tuotannossa ja lypsykarjataloudessa. Avomaan tuotanto, viljan- ja muu kasvinviljely ja sikatalous työllistivät seuraavaksi eniten henkilöitä. Kasvihuonetuotanto Lypsykarjatalous Avomaan tuotanto Viljanviljely Sikatalous Muu kasvinviljely Sekamuotoinen tuotanto Naudanlihantuotanto Muu laidunkarja Siipikarjatalous Muu nautakarjatalous 108 341 301 355 663 626 609 583 492 1 476 1 634 0 200 400 600 800 1 000 1 200 1 400 1 600 1 800 Taulukko 2. Maa- ja puutarhayritysten vakituisesti palkatut työntekijät (hlöä) tuotantosuunnittain vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima. Lyhytaikaisempaa työvoimaa työskenteli vuonna 2013 eniten avomaan tuotannossa, ja viljanviljelyssä. Myös lypsykarjataloudessa ja sekamuotoisessa tuotannossa työskenteli useampi tuhat työntekijää lyhytaikaisissa työsuhteissa: Taulukko 3. Maa- ja puutarhayritysten lyhytaikainen työvoima (hlöä) tuotantosuunnittain vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima. 3
Sekamuotoisen maatilatalouden merkitys työllistäjänä saattaa kasvaa tulevaisuudessa, sillä jatkavista tiloista puolet arvioi harjoittavansa tilalla maatalouden ohella lähivuosina muutakin yritystoimintaa. Useimmiten tällaisina muina yritystoiminnan muotoina mainitaan koneurakointi, polttopuun ja hakkeen valmistus sekä elintarvikkeiden jatkojalostus ja myynti. Myös matkailu-, majoitus- ja virkistyspalveluiden tuottaminen ja järjestäminen nähdään melko usein tulevina toimintamuotoina (TNS 2014). Tiloista enemmistö, noin 87 % on perheviljelmiä, maatalousyhtymiä on vajaa kahdeksan prosenttia ja osakeyhtiöitä reilu prosentti. Kuten taulukosta 1 nähtiin, myös suuri osa tilojen työvoimasta koostuu edelleen yrittäjän perheestä. Perheen ulkopuolelta palkatun työvoiman määrissä on alueellisia eroja. ELY-keskuksittain tarkasteltuna määrällisesti eniten vakituisesti palkattua, perheen ulkopuolista työvoimaa oli Varsinais-Suomen alueella (1 117 hlöä) ja Pohjanmaalla. Lyhytaikaista työvoimaa oli runsaimmin Pirkanmaalla (7 048 hlöä). Myös Pohjois-Savossa ja Varsinais-Suomessa lyhytaikaista työvoimaa oli runsaasti. Taulukko 4. Maatalous- ja puutarhayritysten työntekijäryhmät (hlöä) ELY-keskuksittain vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima. Suurimman osan maatalous- ja puutarha-alan työstä tekivät siis yrittäjät itse perheenjäsenineen. Viljanviljelytiloilla itse tehdyn työn osuus oli 93 % ja kaikissa muissakin maatalouden tuotantosuunnissa yli puolet työstä tehtiin yrittäjäperheen voimin vuonna 2013. Avomaan ja kasvihuonetuotannossa oman työn osuus oli pienempi, reilu 30 %. 4 Taulukko 5. Maa- ja puutarhatalouden vuosityömäärän osuus (%) kokonaistyömäärästä tuotantosuunnittain eri työntekijäryhmissä vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima.
Työaikana mitattuna maatalous- ja puutarha-alalla tehtiin töitä vuonna 2013 yhteensä 72 965 henkilötyövuotta. Viljelijöiden ja perheenjäsenten työ kattoi lähes 80 % vuoden työmäärästä. Palkatun työvoiman osuus oli 14 %, maatalouslomittajien 4 % ja urakoitsijoiden vajaa 2 % vuoden työmäärästä. Taulukko 6. Maa- ja puutarhatalouden vuosityömäärä (htv) vuonna 2013 työntekijäryhmittäin. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima. Maatalousyrittäjien mukaan vieraan työvoiman palkkaamisen estää suurimmaksi osaksi maatalouden huono kannattavuus. Lisäksi on koettu, että palkattu työvoima ei jousta riittävästi työhuippujen aikaan ja tästä syystä käytetään mieluummin ostopalveluita tai yhteistyötä viljelijöiden kesken kuin palkataan vierasta työvoimaa. Maaja puutarhatilayrittäjien mukaan ammattitaitoisen työvoiman saanti on myös vaikeutunut alalla ja mahdollisesti vaikeutuu tulevaisuudessa entisestään. Haasteeksi koetaan myös alan ja sen koulutuksen huono houkuttavuus nuorten keskuudessa, mikä heijastunee jatkossakin ammattitaitoisen työvoiman saatavuuteen. (Pyykkönen et al. 2009, Leppälä et al. 2013.) Lisäksi osa maatilatalouden harjoittamisessa vaaditusta osaamisesta, kuten kirjanpito, neuvonta tai esimerkiksi siemennyspalvelut, on luontevampaa hankkia ostopalveluina. Vuokratyövoiman käyttö on alalla vielä vähäistä (TNS 2014.) Seuraavissa luvuissa tarkastellaan erikseen kahden, edellä esitetyissä tilastoissakin mukana olleen työntekijäryhmän, ulkomaisen työvoiman sekä lomittajien, erityispiirteitä. 2. ULKOMAINEN TYÖVOIMA Puutarha- ja viljelyalat ovat rakennusalan sekä metalli- ja konepajateollisuuden ohessa yleisimpiä aloja, joilla ulkomaista työvoimaa on Suomessa runsaasti. Vuonna 2013 maa- ja puutarhataloudessa työskenteli 15 463 palkattua ulkomaista henkilöä. Yleisintä ulkomainen palkkatyövoima on puutarha-alalla, jossa avomaan tuotannossa 38 % ja kasvihuonetuotannossa 17 % palkatusta työvoimasta oli ulkomaista. Sekamuotoisessa tuotannossa ulkomaista työvoimaa oli 13 % palkatusta työvoimasta. Kotieläintuotannossa yleisintä ulkomainen palkkatyövoima oli sika- 5
taloudessa, jossa 7 % vuoden 2013 palkatusta työvoimasta tuli ulkomailta. Muilla aloilla ulkomaisen työvoiman osuudet olivat tätä pienempiä. Taulukko 7. Maa- ja puutarhayritysten ulkomainen palkkatyövoima (hlöä) tuotantosuunnittain vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima. ELY-keskuksittain tarkasteltuna määrällisesti eniten ulkomaista työvoimaa oli vuonna 2013 Pohjois-Savon (4675 hlöä) ja Varsinais-Suomen (2616 hlöä) alueilla. Suhteellinen osuus koko palkatusta työvoimasta oli suurin Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla. 6 Taulukko 8. Maa- ja puutarhatalouden ulkomaisten palkattujen työntekijöiden (hlöä) osuus palkatusta työvoimasta ELYkeskuksittain vuonna 2013. Lähde: Tike, Maa- ja puutarhatalouden työvoima.
Ulkomaisten työntekijöiden ja heidän tekemänsä työn määrästä maa- ja puutarhataloudessa saadaan nykyään jo melko tarkkaan tietoa muun tilastotiedon tapaan. Tätä tilastollista seurantaa haastavampaa onkin työtekijäryhmän työn ja Suomessa oleskelun luonteen määrittely ja seuranta. Ulkomaisten tilapäisen työnteon määrittely on vaikeaa, sillä tilapäisyydellä voidaan tarkoittaa mitä tahansa ajanjaksoa, joka ei tarkoita pysyvää oleskelua Suomessa. Tilapäisesti Suomessa töissä oleva henkilö voi siis työskennellä joistakin päivistä useampiin vuosiin, säännöllisissä jaksoissa tai useamman vuoden. Tällaisen työntekijän tarkoituksena ei kuitenkaan ole muuttaa tai jäädä pysyvästi Suomeen. (von Herzen-Oosi et al. 2009.) Erityisen haastavaa työnteon tilapäisyyden määrittely voi olla tilanteessa, jossa ulkomaalaisella työntekijällä on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ja työnteko Suomessa vaikuttaisi olevan luonteeltaan pysyvämpää. Työntekijän aikomuksena saattaa kuitenkin olla palata kotimaahansa, ja tästä väliaikaisesta työnteosta Suomessa kertovat usein esimerkiksi työntekijän tiiviit suhteet ja kanssakäyminen kotimaahansa. (von Herzen-Oosi et al. 2009.) Tämän katsauksen käytössä ei ollut tarkempaa laadullista aineistoa puutarha- ja maatalousalan ulkomaalaisten työntekijöiden työskentelystä ja oleskelusta Suomessa. Tilastojen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että erityisesti puutarha-alalla työn teko on useimmiten määräaikaista ja kausittaista työn sesonkiluonteesta johtuen, ja sekä työskentely että oleskelu Suomessa määrittyvät sesongin mukaan. Maataloudessa ja kotieläintuotannossa tilanne saattaa useammin olla monimuotoisempi, ja selkeän lyhytaikaisen kausi- ja kiireavun lisäksi tiloilla työskennellee enemmän myös ulkomaista työvoimaa pidemmissä, myös toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Laadullista tutkimusta ulkomaalaisten työntekijöiden työnteosta erityisesti maatalous- ja kotieläintiloilla Suomessa voisi olla lisää käytössä, sekä työntekijän että työnantajan näkökulmat huomioiden. Tarkempi kuva aiheesta auttaisi kehittämään rekrytointia, tiedonvälitystä, täydennyskoulutusta, perehdyttämistä, vastaanottamista ja työntekijöiden kotiutumista. Tämä omalta osaltaan edistäisi esimerkiksi kielitaidon kehittymistä, sujuvoittaisi työhön perehdyttämistä ja lisäisi työturvallisuutta. Tarkempi kuva ulkomaalaisten työntekijöiden työnteosta Suomesta, suhteesta lähtömaahan ja tulevaisuuden näkymistä tukisi myös maatalouden työvoiman kysynnän ja tarjonnan ennakointia. 3. MAATALOUDEN LOMITUSJÄRJESTELMÄ Oma maatalouden työntekijäryhmänsä ovat maatalouslomittajat. Maatalouslomituspalveluja voivat käyttää pakollisesti MYEL-vakuutetut maatalousyrittäjät, jotka osallistuvat itse säännöllisesti omalla työllään maatalouden töihin. Maatalousyrittäjien lomituspalvelulain mukaisesti maatalousyrittäjä saa lomituspalveluina 1) vuosilomaa ja 2) sijaisapua. Lisäksi yrittäjän käytössä ovat 3) tuettu maksullinen sekä 4) täysin maksullinen lomitus. Näistä vuosiloma on yrittäjälle maksutonta lomitusta ja sijaisavusta taas peritään maksu. Maksuton vuosiloma on tarkoitettu päätoimisille kotieläintalouden harjoittajille, ja he voivat saada tätä vuosilomaa kalenterivuodessa 26 päivää. Sijaisapua taas myönnetään, kun maatalousyrityksen töistä säännöllisesti huolehtinut yrittäjä ei tilapäisesti pysty huolehtimaan tilan töistä. Sijaisapua myönnetään erillisten sijaisapuperusteiden mukaan, jotka on lueteltu lomituspalvelulaissa. Tyypillisiä tilanteita, joissa sijaisapua käytetään, ovat sairauden tai tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys ja perhevapaat. Sijaisapua voi saada kotieläintalouden harjoittajan lisäksi myös kasvinviljelijä ja sivutoiminen viljelijä. Sijaisavun hinta muodostuu kolmen euron tuntimaksusta sekä yrittäjän henkilökohtaisen työtuloon perustuvasta osuudesta. (Mela 2013, 2015.) Vuosiloma- ja sijaisapulomitustöiden lisäksi maatalousyrittäjä voi saada maksullista, mutta tuettua lomittaja-apua 120 tuntia vuodessa. Näitä tuettuja lisätunteja yrittäjä voi käyttää sijaisavusta poiketen vapaammin yrityksen töihin, esimerkiksi kiireapuna tai täydentämään lomittajan työpäivää. Yrittäjältä perittävän maksun suuruus on sidottu lomittajien palkkatasoon vastaten noin puolta lomittajan peruspalkasta. Lisäksi yrittäjällä on mahdollisuus ostaa täysin maksullista lomituspalvelua. (Mela 2013, 2015.) 7
Paikallisyksiköt hoitavat lomituspalvelujen käytännön järjestelyt joko oman tai myös useamman muun kunnan alueella ja huolehtivat lomittajiensa täydennyskoulutuksesta ja sijoittamisesta työtehtäviin. Maatalousyrittäjällä on mahdollisuus valita, käyttääkö hän kunnan lomituspalveluita vai järjestääkö hän lomituksensa itsenäisesti. Itse järjestetystä lomituksesta paikallisyksikkö maksaa viljelijälle korvauksen. Paikallisyksikkö voi myös palkata lomitusta tekemään jossakin tapauksessa myös maatalousyrittäjän suositteleman henkilön tai maatalousyrittäjän perheenjäsenen. Tällaiset itse ehdotetut lomittajat ovat aina paikallisyksikön työnjohdon alaisia, ja heitä koskevat samat työtaitovaatimukset kuin kunnan lomittajiakin. (Mela 2015.) Paikallisyksikkö, kuten maatalousyrittäjäkin, voi ostaa lomitustyötä myös itsenäiseltä ammatinharjoittajalta tai lomitusyrittäjältä. Ammatinharjoittajana pidetään henkilöä, joka harjoittaa ansiotoimintaa itsenäisesti olematta työsuhteessa. Lomituspalveluyrityksessä lomitusta tekevä lomittaja on työsuhteessa lomitusyritykseen mutta ei maatalousyrittäjään. Maatalousyrittäjä tai paikallisyksikkö on tällöin toimeksiantaja (Mela 2015.) Melan tilastojen mukaan vuonna 2013 lomituspalveluita käytettiin yhteensä 1 062 003 päivää, ja lomittajan työpäivän keskimääräinen pituus oli 6,7 tuntia. Lukumääräisesti vakituisessa työsuhteessa olleita lomittajia työskenteli paikallisyksiköissä 4228 henkilöä. Näistä enemmistö työskenteli toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa joko täysi- tai osa-aikaisesti. Määräaikaisissa työsuhteissa työskenteli neljännes lomittajista. Vakituisten lomittajien lisäksi vuonna 2013 suuri joukko lomittajia, 3020 henkilöä, työskenteli muuhun kuin vakituiseen työsuhteeseen perustuen. Tähän ryhmään kuuluvat tuntipalkkaiset sekä yrittäjän suosittelemat lomittajat sekä ostopalveluita tarjoavat lomittajat. Melko tyypillistä on myös, että maatalousyrittäjä järjestää lomituspalvelunsa itse. Suoraan maatalousyrittäjään työsuhteessa oli vuonna 2013 yhteensä 1 228 lomittajaa. Ammatinharjoittajana tai lomituspalveluyrityksen kautta työskenteli vuonna 2013 yhteensä 570 lomittajaa. Kaikkiaan vuonna 2013 maatalousyrityksissä työskenteli yhteensä 9046 lomittajaa. (Mela 2014.) Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna paikallisyksiköissä työskentelevien vakinaisten, maatalousyrittäjien suosittelemien ja suoraan maatalousyritykseen työsuhteessa olevien lomittajien määrät ovat pienentyneet. Ammatinharjoittajina ja lomitusyrityksen kautta työskentelevien lomittajien määrä taas on kasvanut: Kun tarkastellaan lomituspalveluiden käyttöä lomituspäivien määrinä, todetaan että tuetun maksullisen lomituspalvelun käyttö on lisääntynyt 2000-luvulla ja muiden lomituspalveluiden työpäivät ovat vähentyneet. Vuosilomapäivien kokonaismäärämäärä on vähentynyt 2000-luvulla, vaikka maatalousyrittäjän vuosilomaoikeutta on ko- Kunnan vakinaiset lomittajat Yrittäjän hankkimat/suosittele mat kunnan Maatalousyritykseen työsuhteessa Ammatinharjoittajat Lomitusyrityksen kautta työskentelevät vuosi työsuhteessa olevat olevat 2000 5 230 9 028 2 925 127 75 2001 5 403 9 248 2 735 137 56 2002 5 358 9 025 2 585 165 79 2003 6 157 8 812 2 483 182 77 2004 5 781 8 317 2 288 209 109 2005 5 626 7 708 1 973 190 118 2006 5 243 6 994 2 031 259 152 2007 5 511 4 429 1 787 237 187 2008 5 340 4 805 19 372 215 2009 5 335 4 288 8 399 267 2010 4 716 3 619 265 186 186 2011 4 749 3 195 1 338 289 238 2012 4 775 2 277 1 346 310 230 2013 4 437 2 042 1 228 334 226 Taulukko 9. Lomittajien määrän muutos eräissä lomittajaryhmissä vuosina 2000 2013. Lähde: Melan tilastot. 8
rotettu: vuonna 2000 maatalousyrittäjän vuosilomaoikeus oli 22 päivää kalenterivuodessa, josta sitä on asteittain korotettu. Nykyinen 26 päivän vuosilomaoikeus on ollut voimassa vuodesta 2010 saakka (HE 2012). Lomituspalveluiden käyttöä kuvaavissa luvuissa näkyy tilojen ja sitä kautta yrittäjien määrän väheneminen ja samanaikainen tilakoon kasvu. Toisin sanoen vuosilomaan ja sijaisapuun oikeutettujen yrittäjien määrä on vähentynyt, mutta työ tiloilla on lisääntynyt ja monipuolistunut. Tämä on siirtänyt osaltaan lomituspalveluiden käytön painopistettä tuetun, mutta yrittäjän itsensä osittain kustantaman lomituksen suuntaan. Vuosiloma Sijaisapu Tuettu Täysin Yhteensä vuosi maksullinen maksullinen 2000 958 608 571 545 63 305 4 273 1 597 731 2001 956 810 582 227 67 596 4 353 1 610 986 2002 924 351 599 991 81 030 1 364 1 606 736 2003 915 456 575 091 84 249 1 619 1 576 415 2004 877 313 572 873 94 090 1 800 1 546 076 2005 818 667 564 546 96 723 2 159 1 482 095 2006 769 897 534 555 97 869 1 916 1 404 237 2007 725 542 516 476 102 130 1 745 1 345 893 2008 715 182 471 900 103 352 2 256 1 292 690 2009 673 194 474 481 107 709 2 623 1 258 007 2010 653 230 456 532 104 346 2 386 1 216 494 2011 628 391 439 507 102 877 2 684 1 173 459 2012 589 669 427 830 102 058 3 211 1 122 768 2013 560 337 398 913 102 752 3 315 1 065 317 Taulukko 10. Lomituspalveluina järjestettyjen lomituspäivien määrät vuosina 2000 2013. Lähde:Melan tilastot. Kokonaisuutena tarkasteltuna lomituspalveluihin oikeutettujen maatilojen määrä on 2000-luvun aikana puolittunut. Vähennystä on tapahtunut yhden tai kahden yrittäjän tilojen määrässä, kun taas suurempien, yli kahden yrittäjän tilat, ovat lisääntyneet merkittävästi. Näiden suurempien lomituspalveluihin oikeutettujen tilojen määrä on 2000 luvun aikana lisääntynyt 45 %. 1 yrittäjää 2 yrittäjää yli 2 yrittäjää Yhteensä 2000 13 624 16 077 275 29 976 2001 12 684 15 258 370 28 312 2002 12 247 14 399 375 27 021 2003 11 734 13 632 340 25 706 2004 11 083 12 742 341 24 166 2005 10 579 12 073 356 23 008 2006 10 110 11 301 365 21 776 2007 9 468 10 445 332 20 245 2008 8 845 9 814 365 19 024 2009 8 282 9 232 397 17 911 2010 7 921 8 663 382 16 966 2011 7 694 8 185 406 16 285 2012 7 256 7 619 416 15 291 2013 7 310 7 590 402 15 302 Taulukko 11. Lomituspalveluihin oikeutettujen maatilojen määrät vuosina 2000 2013. Lähde: Melan tilastot. 9
Lomituspalveluita käyttäneiden maatilojen päätuotantosuunnittain vertailtuna kehitys on ollut 2000-luvulla samankaltaista: lomituspalveluita käyttäneiden lypsykarja-, lihakarja-, sikatilojen sekä kanaloiden määrä on laskenut. Voimakkainta lasku on ollut lihasikaloiden osalta, joiden määrä on 2000-luvulla laskenut kahdella kolmanneksella. Tiloilla, joilla tuotantosuuntana on muut kuin yllä mainitut eläimet, kehitys on ollut päinvastainen: lomituspalveluita käyttävien tilojen määrä on 2000-luvulla kaksinkertaistunut. Esimerkiksi hevosalalla lomituslain uudistukset ovat helpottaneet lomitusoikeuden piiriin pääsyä alentamalla lomituspalveluihin oikeuttavien eläinyksiköiden vähimmäismäärää. Tilojen lukumäärän supistuminen, tilakoon kasvu ja kotieläintilojen teknistyminen vaikuttavat voimakkaasti tilan ja siten myös maatalouslomittajien työhön. Tilojen vähentyminen on vähentänyt lomitettavien yrittäjien määrää vaikuttaen lomittajien kysyntään. Toisaalta myös lakimuutokset ja lomitusjärjestelmään kohdistuvat säästötavoitteet vaikuttavat omalta osaltaan lomituspalveluiden kysyntään ja tarjontaan. Viime vuosina keskustelua on herättänyt esimerkiksi vuonna 2013 voimaan tullut lakimuutos. Muutoksella yli 20 eläinyksikön tilalla kahden yrittäjän samanaikaisten lomapäivien määrä nousi aiemmasta 16 päivästä 20 päivään vuotuisesta 26 lomapäivästä, ja tämän yhteisen loman aikana molempien työt hoitaa vain yksi lomittaja. Myös väliaikaiseen tarpeeseen tarkoitetun sijaisavun maksuilla on tavoiteltu kustannussäästöjä. (STM 2013.) Muutosten ja säästötavoitteiden on pelätty vähentävän lomittajien kysyntää ja vaikuttavan toisaalta työn kuormittavuuteen sekä lomittajilla että maatalousyrittäjillä. Muutoksia lomitusjärjestelmään on tulossa myös jatkossa. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamana toimii työryhmä, jonka tehtävänä on kehittää lomituspalvelujärjestelmää. Ryhmän tavoitteena on uudistaa maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki kokonaisuudessaan ja antaa esitys eduskunnalle seuraavan hallituskauden alussa. Työryhmässä valmistellaan lomituspalveluja koskevia lakeja niin, että ne vastaavat EU:n uusia valtiontukisääntöjä maataloudelle, sillä kaikkien jäsenvaltioiden on sopeutettava nykyiset valtiontukijärjestelmänsä komission antaminen suuntaviivojen mukaisiksi. Nämä suuntaviivat muun muassa rajaavat lomitustuen keston kolmeen kuukauteen vuodessa tuen saajaa kohti ja äitiys- ja hoitovapaan lomitus rajataan kuuteen kuukauteen vuodessa. Suomen vaikutuksesta suuntaviivoihin lisättiin kohta, jonka mukaan komissio voi asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa sallia myös pidemmät tuetut lomitukset. Lomituspalvelulakiin odotetaan uudistusta tulevalla hallituskaudella (STM 2014.) Maatalouslomittajilta työ kasvaneilla ja koneellistuneilla tiloilla edellyttää uutta osaamista ja jatkuvaa lisäkoulutusta. Maatalouden rakennemuutos haastaa myös lomituksen paikallisyksiköt turvaamaan ammattitaitoisten lomittajien riittävyyden. Oma haasteensa lomitusjärjestelmälle on löytää alalle uusia työntekijöitä suurten ikäluokkien eläköityessä. Haasteiksi alan houkuttelevuuden kannalta koetaan usein epämukavat työajat ja pitkät työmatkat, joita lomittajille kertyy työajoista johtuen usein neljä päivässä. Esimerkiksi Mela on pyrkinyt lisäämään alan vetovoimaisuutta Minustakin maatalouslomittaja kampanjalla, joka pyrkii lisäämään alan tunnettuutta nuorten ja ammatin vaihtamista harkitsevin aikuisten keskuudessa (Mela 2014.) 4. KEHITYSNÄKYMIÄ 10 Maatalousyrittäjät ja -työntekijät -ammattiryhmässä työllisten määrän ennakoidaan vähenevän 2020-lukua lähestyttäessä, keskimäärin 1 100 henkilöä vuodessa. Ammattiryhmän työllisten määrän supistumisen lisäksi alan työmarkkinoiden tulevaisuuteen vaikuttaa voimakkaasti huomattavan suuri työvoimapoistuma. Vuosina 2008 2025 ammattiryhmistä siirtyy työvoiman ulkopuolelle 42 000 henkilöä, joka vastaa jopa 58 % vuoden 2007 työllisistä. Vaikka maataloudessa on meneillään edelleen voimakas rakennemuutos, niin maatalousyrittäjät ja -työntekijät ammattiryhmään tarvitaan myös tulevaisuudessa uusia alan ammattilaisia korvamaan osa työvoimapoistuman kautta avautuvista uusista työpaikoista. Vuosien 2008 2025 aikana ammattiryhmän tehtäviin ennakoidaan avautuvan 21 000 uutta työpaikkaa, joka tarkoittaa vuositasolla noin 1 200 työpaikkaa. (OPH 2014.)
Puutarhayrittäjät ja -työntekijät -ammattiryhmän työllisten määrä on kasvanut viime vuosikymmenien aikana ja määrän ennakoidaan kasvavan jonkin verran edelleen 2020-lukua lähestyttäessä. Vuosina 2008 2025 ammattiryhmistä siirtyy työvoiman ulkopuolelle noin 2 800 henkilöä, joka vastaa 36 % vuoden 2007 työllisistä. Vuosien 2008 2025 aikana ammattiryhmän tehtäviin ennakoidaan avautuvan 3 600 uutta työpaikkaa, joka tarkoittaa vuositasolla noin 200 työpaikkaa. (OPH 2014.) Maataloudessa toimiva työvoima on iäkästä, minkä vuoksi suuri poistuma pitää erityisesti maatilatalouden ammatillisen peruskoulutuksen tarvetta korkealla tasolla. Tämä koskee sekä yrittäjiä että työntekijöitä. Tällä hetkellä maatalous- tai puutarhatalouden koulutus on joka toisella viljelijällä. Sikatilojen viljelijöistä alan koulutus on noin 74 prosentilla ja lypsykarjatilojen viljelijöistä 64 prosentilla. Vähiten alan koulutusta on muuta laidunkarjaa eli lampaita, vuohia ja hevosia pitävien tilojen viljelijöillä. Heistä noin 39 prosentilla on alan koulutus. (Tike 2014.) Esimerkiksi viljelijöistä noin puolet on yli 50-vuotiaita ja suuri määrä viljelijöitä on jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Kannattavuus vaikuttaa oleellisesti nuorten kiinnostukseen jatkaa tilanpitoa ja kouluttautua alalle (Tike 2014). Tällä hetkellä yli 50-vuotiaiden viljelijöiden tiloilla jatkaja on tiedossa noin 40 prosentilla tiloista (TNS 2014). Tilojen toiminnan jatkuvuus ja onnistuneet sukupolvenvaihdokset ovat luonnollisesti perusedellytys työvoiman kysynnän kasvulle maataloudessa. Maatilatalouden ammattikorkeakoulutuksen aloittajatarpeen ennakoidaan olevan 50 % korkeampi viime vuosien aloittajamäärään nähden. Näin suuri aloittajatarpeen kasvu johtuu siitä, että maatalousyritysten koon edelleen kasvaessa niiden johtamisessa tarvitaan yhä parempaa yritysjohtamisen ja tuotantoteknologian osaamista. Tämän vuoksi ennakoinnissa on oletettu, että aikaisempaa suurempi osa maatalousyrittäjiksi ryhtyvistä hankkisi ammattikorkeakoulutuksen. (OPH 2014.) Maatalousala kohtaa myös muutosvoimia, jotka muokkaavat alan osaamistarpeita. On arvioitu, että sekä ympäristötekijät, globalisaatio että kuluttajista lähtevät tarpeet lisäävät korkean tason osaamisen tarvetta myös maatalousammateissa. Keskeiseksi kehittämiskohteeksi nousee tällöin koulutuksen rajapintojen yhdistäminen esimerkiksi energiantuotannon, maatalouden ja metsätalouden koulutuksissa. Markkinat synnyttävät kysyntää uusille tuotteille, palveluille ja elämyksille. Tämä luo linkin maatalouden perinteisistä palveluista uusille hyvinvointi- ja terveyspalveluille kuten sosiaalialaan (hevosterapia, green care) sekä jatkojalostukseen. Teknologian, ja erityisesti ympäristöteknologian, kehittymisen kautta alalla syntyy rajapintoja tekniikkaan ja liikenteeseen. Biotalous taas yhdistää maatalouden suoraan metsätalouteen, kalatalouteen, energiateollisuuteen, jätehuoltoon, teknologiaan, logistiikkaan sekä ekosysteemipalveluiden laaja-alaiseen tuottamiseen. Resurssitehokkuuden ja energiatehokkuuden vaatimukset ja osaamistarpeet kasvavat, samoin kasvavat tarpeet omaksua uutta teknologiaa sekä ymmärtää ympäristövaikutuksia. Kaikkien näiden muutosvoimien voidaan katsoa vaikuttavan sekä maatalouden yrittäjien että työvoiman koulutus- ja osaamistarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. (Kerkelä 2012.) Alan ammattitaitovaatimuksia on selvitetty myös alalla toimivilta itseltään. Teknologian kehittymisen on koettu lisänneen alan ammattitaitovaatimuksia runsaasti, mutta toisaalta esimerkiksi viljelijät kokevat edelleen olevan paljon töitä, joita pystyy tekemään vähälläkin koulutuksella. Alan ammattikoulutuksen on usein koettu olevan liian viljelijä- ja yrittäjäsuuntautunutta, eikä se huomioi tarpeeksi tilojen nykyistä työvoiman tarvetta. (Pyykkönen et al. 2009.) Ammatillisen asteen, ammattikorkea- ja yliopistotason tutkintokoulutuksen lisäksi ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus muodostaa keskeisen osan maatalouden osaamisjärjestelmää. Myös maatalousyrittäjät tarvitsevat koulutusta ja neuvontaa, nykyään myös aiempaa useammin työnantajana toimimiseen. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK tarjoaa jäsenpalveluna maatalousyrittäjille ajankohtaistietoa työnantajana toimimisesta sekä työehdoista. Lisäksi työnantajapuhelin tarjoaa jäsenetuhintaista neuvontaa työehtosopimusten tulkinta- ja soveltamiskysymyksistä. Neuvontapalvelut perustuvat yhteistyösopimukseen Maaseudun Työnantajaliiton MTA:n 11
kanssa. MTA on maaseutuelinkeinojen sekä puutarha-, viherrakennus- ja turkistuotantoalojen työnantajajärjestö, joka solmii näiden alojen työehtosopimukset. (MTK 2015.) Työn johtamiseen maatiloilla liittyy monia osatehtäviä, jotka yrittäjän on hallittava: työvoiman hankkiminen, työn organisointi, työntekijöiden työtyytyväisyys ja motivointi, hallinto ja palkanlaskenta sekä itse työnjohto ja siihen liittyvät vuorovaikutustilanteet (Pyykkönen et al. 2009, Mattila et al. 2010, Tuuma 2014). Mikäli muut työllistämisen reunaehdot (kannattavuus, palkanmaksukyky, työvoiman saatavuus) toteutuvat tiloilla, voidaan tilojen koon kasvaessa olettaa, että yrittäjien työnantajavalmiuksien tukeminen vaatii lisää huomiota jatkossa. Maatalousyrityksen työvoiman ja työmäärän hallinnalla arvioidaan olevan suuri vaikutus maatalousyrittäjän jaksamiseen ja hyvinvointiin työssään. Tilakoon kasvaminen, teknologinen kehitys, toimintojen ulkoistaminen, tilan työvoiman lisääntyminen ja maatalousyritysten muuttuminen yritysmuodoiltaan entistä monipuolisemmiksi asettavat uusia vaatimuksia myös työnjohdolle ja vuorovaikutustaidoille. (Leppälä et al. 2013, Karttunen et al. 2012.) Maatalousyrittäjien työnjohtotaitoja, työn organisointiosaamista, työmäärän hallintaa ja kansainvälistymistaitoja on kehitettävä, jotta edellytykset työn sujumiseksi alan yrityksissä säilyvät. 12
LÄHTEET Hakola Katariina, Pietikäinen Jenni, Suorsa Niina toim. TUUMA-hanke (2014). Maatila työnantajana. Opas maatalousyrittäjälle. Savonia-ammattikorkeakoulu. HE 110/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120110.pdf Karttunen Janne, Lätti Markku, Puttonen Sampsa (2012). Kohtuullisen työmäärän suositukset maatalousyrityksissä terveyden, turvallisuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmista. TTS:n julkaisuja 415. Kerkelä Leena (2012). Maatalous- ja ympäristöalan muutosvoimat ja osaamistarpeet. Pellervon taloustutkimus PTT. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK (2015). http://www.mtk.fi/jasenyys/jasenedut/neuvonta_laki/fi_fi/ tyonantajapalvelu/ Mela (2013). Lomitusopas. http://www.mela.fi/sites/default/files/tiedostot/maatalouslomitus/lomitusopas_18092013.pdf Mela tilastot (2014). asp.hci.fi/mela/tilastot.nsf Mela (2015). Maatalouslomitus http://www.mela.fi/fi/maatalouslomitus/ Leppälä Jarkko, Lätti Markku, Smeds Pia, Väre Minna toim. (2013). Työvoiman ja työmäärän hallinta maatalousyrittäjän jaksamisen ja hyvinvoinnin turvaajina. MTT Raportti 117. Mattila Tiina, Sinisalo Alina, Lätti Markku toim. (2010). Työntekijöiden perehdyttäminen ja työnopastus puutarha- ja maataloustuotannossa. TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 43. OPH (2014). Opetushallituksen arviointi- ja seurantatiedot. http://www.oph.fi/tietopalvelut/ennakointi/ennakoinnin_ tietopalvelu_ensti/luonnonvara-_ja_ympäristöala/koulutus Pyykkönen Perttu, Tiilikainen Sanna (2009). Töiden organisointi Suomen maataloudessa. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja N:o 217. Sosiaali-ja terveysministeriö, STM (2014) http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1894147 Sosiaali-ja terveysministeriö, STM (2013) http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1825838 Tike (2014). SVT. Maa- ja puutarhatalouden työvoima. Maataloustilastot http://www.maataloustilastot.fi/tyovoima TNS Gallup, Suomen Gallup Elintarviketieto Oy (2014). Maatilojen kehitysnäkymät 2020 kyselyn tuloksia 7.10.2014 (power point esitys) von Herzen-Oosi Nina, Harju Henna, Haake Niina, Aro Timo (2009). Ulkomaalaisten tilapäinen työnteko Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 37/2009. 13
Turun yliopiston Brahea-keskuksen julkaisuja 5 ISBN 978-951-29-6088-0 (verkkojulkaisu) ISSN 2342-4273 (verkkojulkaisu)