1 MALLIVASTAUKSET PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS TENTTI 20.1.2009
2 Tehtävä 1 / max. 12 pistettä Tehtävässä oli kysymys 2004 kuolleen P:n leskensä L hyväksi tekemän ns. rajoitetun omistusoikeustestamentin oikeusvaikutuksista. Jouduttiin kysymään, millä tavoin testamentin toissijaissaajina olevien A:n ja B:n oikeus leski L:n kuollessa toteutetaan: kuinka paljon omaisuutta heille kuuluu L:n pesästä? Erityisen tärkeää tapauksen kannalta oli, mitä A:n ja B:n oikeus merkitsee L:n testamenttausvapauden kannalta. Voiko L sen estämättä testamentata 200 000 euron arvoisen asuntonsa ystävälleen neiti S:lle? Ratkaisun avain näihin kysymyksiin saadaan PK 12:1:stä. Kun P:n tekemästä testamentista ei mitä ilmeisimmin muuta johdu, A:n ja B:n oikeus lesken pesän varoihin määräytyy lainkohdan nojalla PK 3 luvun säännösten mukaan. A:lla ja B:llä on siis testamentin toissijaissaajina samanlainen oikeus leski L:n pesän varoihin kuin PK 3:1.2:ssa tarkoitetuilla ns. toissijaisilla perillisillä tilanteessa, jossa leski on perinyt puolisonsa lain nojalla. Tämä merkitsee lähtökohtaisesti sitä, että A ja B saavat puolet (½) leski L:n jättämistä varoista. Mainittu toissijaissaajien oikeus asettaa rajan myös L:n testamenttausvapaudelle. L ei voi testamentillaan pienentää A:n ja B:n jäämistösaantoa (PK 3:1.2), joten hänen testamenttausvapautensa rajoittuu pääsääntöä noudatettaessa puoleen häneltä jäävään omaisuuteen. Näyttäisi siis siltä, että 300 000 euroa omistava L ei voisi tehdä suunnittelemaansa 200 000 euron arvoista testamenttia S:n hyväksi (testamenttausvapauden rajana olisi 150 000 euroa). Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, vaan leski L:n kaavailema testamentti saattaa kaikesta huolimatta osoittautua tehokkaaksi: Ensinnäkin: L uskoo A:n ja B:n puheiden perusteella, että hänen tekemänsä testamenttia ei riitauteta, kunhan vain A:lle pystytään antamaan jäämistövaroista lainmukainen omaisuusmäärä rahana. Kun tilannetta arvioidaan tältä pohjalta (siis A:n ja B:n sinänsä sitomattomiin puheisiin luottaen), näyttäisi asuntoa koskeva testamenttimääräys toteuttamiskelpoiselta. A:n ja B:n osuus L:n varoista on yhteensä 150 000 euroa ja tästä taas A:n osuus puolet, eli 75 000 euroa. Tähän L:n pesän riittävät, vaikka asunto ( = 200 000 euroa) menisi päältä päin neiti S:lle. - Kaikki on nyt tietysti sen varassa, että B tosiaan suullisen lupauksensa mukaisesti tinkii oikeuksistaan. Toiseksi: On mahdollista, että L:n testamentattavissa oleva vapaaosa osoittautuu suuremmaksi kuin ½. PK 3:1.2:n mukaisesta puolittamisperiaatteesta saatetaan nimittäin tietyin edellytyksin poiketa ja tämä poikkeaminen saattaa koitua juuri lesken perillisten (tai testamentinsaajien) hyväksi. Tapauksen kannalta merkittävänä poikkeamisperusteena voisi tulla kysymykseen se, että osa puolisoaan varakkaamman L:n omaisuudesta on kenties ollut avio-oikeudesta vapaata (PK 3:2). Näin saattaisi asia olla esimerkiksi L:lle kuuluneen osakehuoneiston osalta; L:n hyväksi aikanaan tehdyssä testamentissa on ehkä määrätty se VO-omaisuudeksi. Toisaalta on mahdollista, että P ja L olivat solmineet avioehdon, jonka mukaan osa L:n omaisuudesta tai jopa kaikkikin puolisoiden varat oli avio-oikeudesta vapaata. Jos puolisolla L on todella ollut tällaista vapaaomaisuutta, mitä tästä tarkkaan ottaen seuraa? Oletetaan seuraavassa, että P:n kaikki varallisuus on puolestaan ollut avio-oikeuden alaista tai että hänellä on ainakin ollut vähemmän VO-omaisuutta kuin L:llä. L:n vapaaomaisuus saa nyt aikaan sen, että P:n määräämien testamentin toissijaissaajien (A ja B) suhteellinen pesäosuus muodostuu pienemmäksi kuin ½. Toissijaissaajillehan kuuluu L:n pesän varoista sama suhteellinen osuus, kuin se, jonka he olisivat P:n kuoltua toimitetussa osituksessa (jos sellainen olisi suoritettu) saaneet puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta. Tämä murto-osa jää kuvatussa tilanteessa aina pienemmäksi kuin ½.
3 Viimeksi esitettyä on syytä konkretisoida esimerkillä: Oletetaan, että L:lle kuulunut asunto-osake on ollut avio-oikeudesta vapaata ja puolisoiden kaikki muu omaisuus avio-oikeuden alaista. Kuvitellaan vielä, että omaisuuksien arvot olivat 2004 samat kuin nykyisinkin (siis osake = 200 000 ja muut varat = 100 000 ). Jos P:n jälkeen olisi toimitettu ositus, A ja B olisivat saaneet siinä puolet puolisoiden AO-varoista, eli 50 000 euroa. Heidän suhteellinen osuutensa puolisoiden koko omaisuusmäärästä olisi siis ollut 1/6 (50 000 : 300 000). Tähän samaan suhteelliseen osuuteen he ovat oikeutettuja lesken pesästä PK 3:2:n mukaan. On syytä korostaa, että L:llä mahdollisesti olevan vapaaomaisuuden vaikutus on juuri edellä kuvatun kaltainen: se pienentää toissijaissaajien suhteellista osuutta (ja samalla arvomäärästä osuutta) lesken pesästä. Moni opiskelija totesi vastauksessaan yksioikoisesti, että leski voi ilman muuta testamentata hänelle kuuluvan vapaaomaisuusobjektin. Tällaista sääntöä ei meillä kuitenkaan ole. Esimerkiksi arvonmuutosten johdosta saattaisi hyvin käydä niin, että tietty lesken VO-omaisuuserä ei mahdukaan hänen testamenttausvallan piirissä olevaan osuuteensa. - Se suhteellinen pesäosuus, joka toissijaisille saajille PK 3 luvun säännösten mukaan kuuluu (vaikkapa ½ tai1/6), annetaan L:n koko omaisuuden säästöstä. Pesänjaon tässä vaiheessa ei siis enää erotella AO- ja VO-omaisuuksia. Edellä on pidetty silmällä puolisolle L kuuluneen vapaaomaisuuden merkitystä. Mahdollista on tietysti sekin, että vapaaomaisuutta on ollut puolisolla P ja että kaikki L:n omaisuus on puolestaan ollut avio-oikeuden alaista. Tällöin VO-omaisuuden merkitys on tietysti edellä esitettyyn verrattuna päinvastainen: testamentinsaajien suhteelliseksi pesäosuudeksi tulee enemmän kuin ½. Tämä taas johtaa helposti siihen, ettei L:n suunnittelemaa testamenttia voidakaan toteuttaa. Huomautuksia: Tehtävä osoittautui vaikeaksi, ja se meni huonosti. Suurin osa opiskelijoista ei lainkaan havainnut, että tapauksessa piti soveltaa PK 3 luvun säännöksiä. Tästä seurasi väistämättä, että vastaus kulki olennaisesti väärillä urilla. Useimmat opiskelijat esittivät, että L:n kuollessa pitäisi toimittaa ositus P:n määräämien testamentinsaajien ja L:n oikeudenomistajien kesken. Monet myös pohtivat sitä mahdollisuutta, että P:n kuoltua on jo ehkä toimitettu ositus, jossa L on mahdollisesti vedonnut AL 103.2 :ään. Kumpikin käsitys on virheellinen. Muistettakoon tämä: tilanteessa, jossa leski perii tai saa yleistestamentilla kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden, ositukselle ei ole käyttöä. Ositus tulisi kyseeseen vain, mikäli leski L luopuisi perinnöstä tai testamentista. Myöskään lesken kuoltua ei toimiteta AL:n säännösten mukaista ositusta vaan PK 3 luvun säännösten mukainen pesänjako. Monet lisäksi katsoivat, että A:n pitäisi saada tietty vähimmäisosuus L:n pesästä lakiosaoikeutensa perusteella. Tämäkin oli virhe. A:lla olisi toki P:n rintaperillisenä ollut mahdollisuus vaatia lakiosaansa P:n kuoltua ja estää näin L:n hyväksi tehdyn testamentin toteutuminen. Tämän oikeutensa hän on kuitenkin menettänyt viimeistään siinä vaiheessa, kun lakiosailmoitukselle säädetty kuuden kuukauden aika on mennyt umpeen (sama vaikutus on saattanut olla jo testamentin hyväksymisellä). Näin A joutuu tyytymään siihen toissijaissaantoon, joka hänelle P:n testamentissa osoitetaan. - A ei toisaalta ole L:n rintaperillinen, joten hänellä ei voi olla lakiosaoikeutta myöskään L:n jälkeen. Lähdepohja: Tapauksen kannalta relevantteja asioita käsiteltiin teoksessa Aarnio - Kangas, Perhevarallisuusoikeus erityisesti sivuilla 316-317 ja 278-281. Arvostelusta: Tehtävän vaikeutta on kompensoitu siten, että jokaiselle on annettu normaaliarvostelun jälkeen yksi ylimääräinen piste.
4 Tehtävä 2 / max. 12 pistettä Ks. Kirjoituksia ja keskeistä oikeuskäytäntöä perhe- ja jäämistöoikeudessa -teoksessa Tapani Lohi: perusasioita ennakkoperinnöstä ja lakiosasta, s. 146-147 sekä Aarnio - Kangas: Perhevarallisuusoikeus, s. 230-240. Tapauksessa lahjanantaja oli lahjaa antaessaan määrännyt PK 6:1:n mukaisesti, että rintaperilliselle annettu lahja ei ole ennakkoperintö. Lahjanantaja A kuitenkin myöhemmin testamentissaan muutti tätä määräystä. Lahjan saanut rintaperillinen P vetosi, että aikaisempi lahjan yhteydessä annettu määräys on sitova, eikä testamentintekijä A voi sitä muuttaa. Tapauksessa täytyi siten ensin ratkaista ristiriita lahjassa annetun ennakkoperintölausuman ja samasta asiasta annetun testamenttimääräyksen välillä. Kyse on siitä, voiko perittävä muuttaa antamaansa ennakkoperintömääräystä. Tätä asiaa ei ole laissa ratkaistu. Kysymys on ollut ratkaistavana tapauksessa KKO 1996:30. Tapauksessa todettiin, että ennakkoperintömääräys on luonteeltaan kuolemanvaraismääräys, jolla on vaikutuksia vasta perittävän kuoltua, jonka vuoksi se ei voinut sitoa antajaansa. Kyseisessä tapauksessa lahjan antajalla todettiin olevan mahdollisuus muuttaa kuoleman varalta annettua lahjakirjan määräystä ennakkoperinnöstä testamentissaan. Sanotun perusteella P ei voi tehokkaasti vedota siihen, että kiinteistön lahja ei olisi ennakkoperintöä, koska T:n testamentti, jossa se on määrätty ennakkoperinnöksi, on lainvoimainen. Pistehyvityksen saamiseksi ei tarvinnut tietää oikeustapauksen numeroa, mutta tapauksen selostettu juridinen sisältö tuli käydä vastauksesta ilmi. Pistehyvityksen saattoi myös saada, vaikkei tiennyt tulkinnan perustuvan oikeuskäytäntöön, kunhan perusteli ratkaisunsa jäämistöoikeudellisesti pätevällä tavalla (eli käytännössä KKO:n ratkaisun ja Lohen kommentteja noudattaen). Todettakoon, että tapauksessa ei ollut kyse suosiolahjasta, koska kukaan lakiosaperillisistä ei siihen vedonnut. Kyse oli vain ennakkoperintöä koskevasta erimielisyydestä. Pesänjakaja ei omaaloitteisesti voi tehdä laskennallisia lisäyksiä ja tulkita lahjoja esim. suosiolahjoiksi, vaikka moni näin vastauksessaan väittikin. Tämän jälkeen oli tehtävä lain mukainen perinnönjako. Rintaperilliset ovat tehneet lakiosavaatimuksen ja T on vedonnut ennakkoperintöön ja Kuopion kaupunki vetoaa testamenttiin. On laskettava ensin perintö- ja lakiosat, jotka ovat tapauksessa samat, kun pesään lisätään ennakkoperintö. Edellä sanotun perusteella kiinteistön arvo on lisättävä pesän varoihin lakiosaa määrättäessä (PK 7:3). Lakiosa on puolet perintöosasta (PK 7:1). Lakiosajäämistö: 500 000 + 100 000 (ennakkoperintö) = 600 000 Lakiosan suuruus: 600 000 / 2 (perillisten lukumäärä) = 300 000 x ½ (lakiosa) = 150 000 Perinnönjaossa ennakkoperintö vähennetään lahjansaajan osasta (PK 7:7). P saa lakiosan 150 000-100 000 (ennakkoperintö) = 50 000 T saa lakiosan = 150 000 Kaupunki saa testamentin perusteella loput = 300 000 Tarkistus: 50 000 + 150 000 + 300 000 = 500 000 eli koko reaalinen pesä on jaettu.
5 Tehtävä 3 / max. 10 pistettä Tapauksessa oli kyse lapsen huoltoon liittyvistä oikeussäännöistä ja niiden arvioinnista. Kuten tenttitilanteessa yleensäkin, faktat tulevat kuvatuiksi tosielämää niukemmalla tavalla. Oikeustapauksia koskevien tenttivastausten pitäisi tämän vuoksi olla eräällä tapaa osakysymyksiin liittyvän miniesseen missä opiskelija voi esitellä sääntötietämystään oppikirjassa sanotun pohjalta ja soveltavan aspektin välimaastossa. Vastaamistyyli, missä vain ilmoitetaan oikea lopputulos ei johda korkeisiin pisteisiin. (a) Kohdassa oleva tulkintaerimielisyys on laatua, missä toinen vanhemmista haluaa riitauttaa perushuoltovelvoitteen voimassaolon merkityksen lapsen henkilöä koskevan disponointivallan (esim. kysymys nimestä, uskontokunnasta jne.) suhteen. Tässä on erotettava toisistaan reaalinen lapsen huoltoa koskeva aspekti lapsen henkilökohtaisena hoitamisena eli hänen tarpeistaan huolehtimisena siitä, että puhumme huoltoon liittyvästä määräämisvallasta. Oppikirjan tarkoittama perushuolto (s. 169) viittaa lähinnä ensin mainittuun merkitykseen; tätä voidaan perustella esimerkiksi sillä, että lapsen yksinhuoltoa koskeva tuomioistuimen määräys jäisi merkityksettömäksi, tai johtaisi vastakkaisessa kannassa kestämättömiin tilanteisiin. Sinänsä kyseistä kiistaa ei voida ratkaista maistraatissa kuten holhousta eli lapsen varallisuusasemaa koskevien kysymysten osalta on asian laita. Asia on vietävä yleiseen käräjäoikeuteen, ellei asian oikea laita selviä jo tätä ennen. Sosiaalilautakunnan vahvistama huoltosopimus on sinänsä kuin lainvoimainen päätös. (b) Yksinhuolto merkitsee sitä, että huoltajaksi nimetty henkilö voi yksin päättää lapsen henkilöä koskevista asioista, ja näin tapaamisoikeuden saanutta henkilöä kuulematta. Sinänsä lapsen etu sivuuttaa myös yksinhuoltajaksi nimetyn määräämisvallan, mikä merkitsee sitä, että B on asiassa toimittava tätä aspektia koskevien väittämien ei siis omien oikeuksiensa tulkinnan kautta. Jos aineellista oikeustilaa kuvataan tuomioistuinnäkökulmasta, ei TI ole sidottu osapuolten vaatimuksiin asiassa, vaan siihen mikä on lapsen etu. (c) Huoltajaksi nimetty voi kieltää viranomaista antamasta lasta koskevia tietoja. Kohdassa poikkeuksellisesti myös sosiaalilautakunnan ei siis vain tuomioistuimen vahvistama työnjakomääräys johtaa pätevään tiedonsaantioikeuteen. Tätä on perusteltu oppikirjassa (s. 170) sillä, että pelkkä tiedonsaanti ei perusta päätäntävaltaa (ja voi myös edesauttaa lapsen edun toteutumista jatkossa). B voi esittää vaatimuksen viranomaiselle suoraan lain ja vahvistetun perushuoltosopimuksen nojalla. (d) Kohdassa päänvaivaa aiheuttaa se, että työnjakomääräys ei ole tullut vahvistettua tuomioistuimessa. Tämä merkitsee sitä, että sopimusta arvioidaan näiltä osin siviilioikeudellisena oikeustoimena, joka ei ole lainvoimainen päätös asiasta. On sopimuksen tulkintaa koskeva kysymys, mitä osapuolet ovat tarkoittaneet huoltokuluvastuun jakautumisella kyseiseltä kuukaudelta, kun arvioidaan B:n saamisen pätevyyttä (velvoitteiden arviointi relaatioissa A C ja A B ovat eri kysymykset). Tehtävä 5 / max. 6 pistettä Ks. Jänterä-Jareborg s. 822-824 sekä Bryssel II a, erityisesti artiklat 3, 21 ja 22.