LUOTTOMIEHET _ KREDITMANNEN R.Y:N JASENLEHTI. Luottomitxten excursion Lahteen s. l(f1.1. Tlrtustumassa Luhdan ja Mallasjuoman toimintaan



Samankaltaiset tiedostot
Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta ( ) euroa.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus TASEKIRJA Toimintakertomus. Tilinpäätös

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1: /52.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Helka-neiti kylvyssä

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Yrityskaupan muistilista

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

i lc 12. Ö/ LS K KY: n opiskelijakysely 2014 (toukokuu) 1. O pintojen ohjaus 4,0 3,8 4,0 1 ( 5 ) L i e d o n a mma t ti - ja aiku isopisto

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju


Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

RovaniemenYrittäjät r.y.

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Vanhan kansan velkaviisautta

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset

Y-tunnus: PL 4, Nastola. Y-tunnus: Selkotie 11, Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle päi vätyn ja saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

JOENSUUN KAUPUNKI. / r1. Ko nse rn. Saap. ) / 20 Dno. Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Joensuun

HAKEMUS Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi.

Yrityskaupan rahoitus

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

o l l a käydä Samir kertoo:

AHOT-toiminta TAMKissa

Jätä sivun oikeaan laitaan yhden ruudun levyinen marginaali. Nimettömiä tai lukukelvottomalla käsialalla kirjoitettuja vastauksia ei lueta!

Transkriptio:

LUOTTOMIEHET _ KREDITMANNEN R.Y:N JASENLEHTI Luottomitxten excursion Lahteen s. l(f1.1 Tlrtustumassa Luhdan ja Mallasjuoman toimintaan

uilo$ldmhhi Luottomiehet - Kreditmiinnen ry:n jiisenlehti Ilmestly neljii kertaa vuodessa Piiiitoimittaja Jari Nuorinko Toimituksen osoite Luottomiehet ry PL 89I 00101 Helsinki Toimitusneuvosto Jari Nuorinko puh. (90) 144055 Pertti Pennanen puh. (90) 131101 Ahti Nuutinen puh. (90) 7332309 Jukka Marttila puh. (90) 1629212 Ari Ovaska puh. (90) 738 300 Tuulikki Viirtti puh. (90) 693 031 Mikko Paq'anne puh. (90) 147611 Taitto Kari Martiala puh. (921) 516514 Paino Helsingin Liikekirjapaino Oy Helsinki Luotettavia miehid Kavin tassa hiuattain erazissii ravitsemusliikkeessd kolleegani kanssa. Kun kavelimne sisaen, huudahti eriis ravintolan asiakast "Kas, Luotettavia Miehi.i! ". Yhdistyksen rintamerkki oli huomattu, joten tellekin tavoin tulemme tunnetuksi toisillemme ja piddmme alan tietoisuutta yll:i. Vuoden Luottomies Luottomiehet-Kreditm:innen r.y. valitsee perinteisesti Vuoden Luottomiehen tdniikin r,uonna. Jos SinA haluat vaikuttaa asiaan, niin kirjoita meille oma ehdoruksesi toimituksen osoitteeseen. Vuoden Luottomiehen arvo mydnnetiiin henkilitlle, joka toimii tuloksellisesti luottotehtavisse, vie luottoalan kehityst?i eteenpain tai ajaa luottoalan etuja yhteiskuntamme suunnittelussa. Valinta julkistetaan syksyn kokouksessa. Linkki Lehti on jalleen 24-siwinen. Se osoittaa yhteistydhalukkuutta sekii ki{oittajien, etta mainostajien taholta. TAssii numerossa on esimerkki myds nimimerkilh ki{oittamisesta. Ottakaa kantaa Teita kiinnostaviin asioihin. Mukavaa kesan odottelua! Jari Nuorinko

Luottomiehet-Kreditmdnnen r.v:n kokous 16.3.1989 tilausravintola Rovalissa Luottomiehet-Kreditmennen r.y:n kokous veti jiilleen tuvan tiiydeltii viikeii tilausravintola Royalin tiloihin Helsingissii. Varsinaisen kokouksen ohella tilaisuudessa kuultiin Suomen Asiakastieto Oy:n hatlintopiiiillikkii Reiio Aarnion sitys luottotietoalaa koskevista tietosuojalautakunnan piiiitiiksistii seka Markkinointi-Instituutin koulutuspiiiillikkit Marja-Leena Veisisen esitys syksyllii alkavasta luottotutkinnosta. Kummatkin esitykset ovat mukana tiissii lehdessii. Keskustelua Luottotutkinnosta jatketaan myiis sirulla kuusi jiisenpostissa. Luottotietoalaa koskevat tietosuoj alautakunnan pri:ittikset Tictosuoialautakunnalle tehdyt hakemukset esitteli lautakunnan pdetoiminen sihteeri. Hakemuksien johdosla lautakunta pyysi iausun Tietosuojavaituutetun nukaan rckisterisse voisi k!itenkin olla myds tietoja positiivisista henki ldisti. Nriiltii osin lautakunnan ja not myos tietosuo.javaltuutetulta. tietosuoj avaltu utetu n kiisity kset poikkeavat siis toisistaan. P[etiikset Piiiitiiksistii on valitettu Perusteet HRLtn Inukaan luottotietotoi mintaa harjoittava rekisterinpirejii saa tallettaa ja luovuttaa vain HRA 5 $:ssa mainitur tiedor. HRA 5 $.st.i poikkcaminen edeilytte.i rietosuojalautakunnan antamaa poikkeuslupaa. Poikkeusluvan myijntiimiselle on oltava lain mukaan ''painava syy'. men Asiakastieto Oy, Luottolieto ry ja Suomen Luotonantajayhdis tys. jotka tekiv,it yhtcisen hake muksen, sekii pankit. Pankkien te kernii hakemus ei kuitenkaan koskenut suoranaisesti rekistericn tietosisalto:i, vaan lehinnri menetel mda,.iolla pankkien kesken tietoja vaihdetaan. Tietosuojalautakunta ratkaisi Seka Asiakastieto Oy tchdy{ h.rkemukset efiii yhdislykset ovat valittaneet Iautakunnan alkuvuodcsta 1989. pddtdksist,i korkeimpaan hallintooikeuteen, jossa Pd,itdksissiiiin lautakunta katsoi painavan s1,1n poikkeuslupien valitusten kasittely on nl,"_ilntiimiscllc olcvan vekseliprotestointien ja hoihoustietojen osal Jo aloitcttu. ra. Lisiiksi lautakunta Reijo Aarnio, mydnsi Asiakasliedolle 6 kk:n jatkoajan Suomen lain Asiakastieto Ol voinraiscksi tuloon asli. Muilta osin lautakunta hylkrisi tehdyt poikkeuslupahakemukset. Kuluiusluottoh.iirioitii koskevax Asiakastieto Oyin tekem:ia lupahakenusta ei iautahrnta ole viela t.it.i kirjoitettaessa ratkaissut. Asiassa on hankittu nlm. kuluttaja-asiamiehen lausunto. Positiiviset tiedot Asiakasticdon poikkeuslupahakemuksen kdsittelyn yhteydessii K,isittely lautakunnassa otetliin se kanta, ettil luottotietorekisteriin saisi tallettaa Hakemukset tietoja vain sellaisista henkildistii. Lain siirtynas.iiinnoksisrii johtuen o1i poikleuslupahakemukset suhairiditd. Lautal-unta ei kuiten- joilla on asctuksessa todettuja mak- Poikkeuslupia ovat tietosuojalau-tehtaivtakunnalta hakeneet ainakin Suo v. 1988. ennen kesdkuun loppua kaan meerannyt positiivisia tietoja poistettaviksi. 4

Luottomiehet ryn ia Markkinointi_ instituurin kehittama luottoalan koulutusohielma. ilffiffi9^*t. TruSI KOUITUSOHTELMA LT]OTTOTT]TKINTO KENELLE TARKOITETTU Tutkinto on ta.rkoitettu luotonval, y9lm ja perintd.d hoitaville henki. rollre )a n hin tehuiviin aikoville seka henkiloille, jorka rarvirsevat tyoss:i?in luottoalan Ueroia. Luottotutkinnon tarkoitukse na oo aotaa luottohallinnon tehtavissarvittzv.azammartikoulutusta.sekajankohtaista perusrietoa luottoarasta ja tuksessa sen yhdisryvaf eri osa-alueista. teoria ya Koulu kry:rnto, 1ot." opn tomasri.ri;u omaan io""tl"iirjiiisio,ta "oi,rarit ryohonsa. KOULUTUSOHJELNIAN TAVOITTEET Tutkinnon tavoitteena on. antaa valmiuder aflioida asiak kaan luol tokelnoisurta ia mak. sukykya. selviftaa yleisimmat makuavar ja rahoitusmuodot. openaa arvioimaan \"rityksen,a- kuusmahdollisuukra la niiaen k4l. tozi o perehdyrtziii korkolainsiiid:in toon ja ]riryksen korkopolitiik kaz.n a selviftaa yleisimmet perinnan muodor seki pakkoraq:intoon. ^ panoon. liiftyvia menerielytapola a antaa tietoja luottokaupan t.i keudellisesta sedntelvstd. opsttg yrnm?iniimiidn asiakaspatvelun ia. neuvoneluaidon merktyksen Iuolto- ia perinutoiminnassa. 1 koulutusiakso ohjaftua etiisopiskelua 6 kk. kirjanpiro ( vapaaehroinen ) o y'rityksen luonotoiminta. )rityken luonokelpoisuus a makubvat. rahoitusmuodot a luottokaupan oikeudellinen saanrety 2. koulutusjakso ohiattua euisopiskelua 6 kk a vak-uudet. ).r'ityksen korkopolitiikka o perintzimenetelinzit. ulosotto ja konkurssi o luorovaikutus ja viestint i {T trl Luottomiehet - Iircditrn:inrren r.v. FIAKEMINEN JA OPTSKELUN ALOITTAMINEN Hahaika piitinyy 5.9.1989. Opiskelu a lkaa lokakuussa Hel singissa. Hakemus tehd:tdn Markkinointi. insdtuurin hakulomakkeelle ia lihetettan osoitteella: Ma-rkkinoinrinstituutti Tooldnrullinkaru 6 00250 Helsinki Koulutus toteut etaan yhteiswossa Luotiomiehet ry:n karissa. Luotto mlener ry myonu?i kaikille tutkin non slorittaneille oikeuden kilt_ lria LTs,lyhennetci nimensd yhtey oessa. KOUTUTUSMAKSUT Turkinroon sisalryy kaki koulutus. iaksoa. Yhden koulutusjakon maksu on 3 800 mk. Var;aaehtoi. nen kirjanpiro 600 mk. - LIViTIEDOT Usat ietoja anua koulur uspd?il likk6 Maria Leena Vaisenen Maikkinoin ti-instir uurissa. puh. (90r 47 j6l HaKutomakkeen voit tilata Ma.rkkinointi,instituutin koulutus_ neuvonnasta, puh. (90) 4136I.

LTS-ammattilainen Onneksi olkoon, Luottomiehet- Kreditmennen ry, alan koulutuksen jarj stamisesta. Asia on ilmeisesti tutkittu ja suunniteltu hyvin perusteellisesti. Markkinointi-instituutin valinta yhteistydkumppaniksi on samoin onnistunut ratkaisu. Luottolinkissa 4/1988 kerrottiin myijs LTs-tutkinnon osa-alueista ja vas tuuhenkildistii. Kokonaisuus vaikuttaa hyvalta. En kuitenkaan malta olla puuttumatta eriiiiseen seikkaan. Asia on mielestiini sen arvoinen. Luotto- ja perint?ialan a ostus kersii, mikali uskotaan lehdessamme esitettyyn vditteeseen, ette kurssin kiiynyt on ammattilainen. Hiin voi olla ammattilainen vain ja ainoastaan siind tapauksessa, ettii on riittiiviin kauan, ainakin muutamia vuosia, toiminut luotto- ja perintaalan teht:ivisssai ja omaksunut ne, Edellii mainittukaan ei oikeastaan vielii riitii, krinka esim. viisi vuotta pelkestaan maksamismeareyksizi laatinut henkild voi olla ammattilainen muussa kuin juuri "maksariasioissa"? Ymmiirtaisin, etti luotto- ja perintealan antmattilaisuudella olisi tarkoitettava hiukan laaja-alaisempaa osaamista ja rutiinia. Taitaja ja tietej:i ei ole ammattilainen, mikzili rutiini puuttuu. Ammattilaiselta on vaadittava ainakin: - tietoa - tartoa - kokemusta - rutiinia Itse arvostan ammattitaitoa kovasti. Olen kiitollinen ammattitaitoisista tydtovereista ja esimiehistd. ANostan myds koulutusta, mutta on vaiirin v:iitt?ie LTs-rurkintoon aikoville, etta he ovat sen jelkeen ammattilaisia. Opiskelu, kurssit, tutkinnot, vaikka olisivat kuinka teoreettisia tai keytiinndn l.iheisia, ovat vain apuviilineit?i. Niiden avulla saadaan ja luodaan valmiuksia omaksua ammattitaitoa. Oikein suunniteltu koulutus, kuten juuri LTS-L-urssi, nopeuttaa varmasti ammattitaidon saantia, mutta ei suinkaan yksifl takaa sita. On myds nurinkurista ja luotto- ja perintiialalla tydskenteleviii viihattelevaii vaittaie liihella luouo-alaa olevia LTs-kurssin kiiyneit?i alan ammattilaisiksi. Siis kiiytiinn6n kokemusta vailla olevia. Konttoreissa ja verstaissa esimiehet nykyii:in kummastelevat suoraan oppilaitoksen tai korkeakoulun penkiltii tulleita ty6ntekijdit:i. Ndilla kun ndyttda olevan se vakaa usko, ettii tietiivzit kaikenja osaavat viele enemmen. Opeftajat ovat tamen suuntaisen k;isityksen iskostaneet heihin. ilmeisesti osin varo- Tydpaikalla tiillai sen henkildn oppimis- ja omaksumis$ky ei liene paras mahdollinen. Hyvii itseluottamus on oiva asia,.mutta liika on kehityksen jar- Sanoipa kerran opistotason tutkinnon suorittanut henkild, ettei laita kirjeit:i mappiin, on niin korkeasti koulutettu. Tassii yhteydesse muistutan, ettzi tyd on arvokasta. Oli se sitten "maksarien" laittoa, mapitusta tai iltapiiiviikahvin keittoa osastolle. Erzis henkild, onneton, keitti kahvit ilman vetta. Pannu menipuhkija priiva pilalle. Ammattitaito puuttui. Anrnattitaito antaa meille itsetuntoa, mielekb/ytte puurtaa paivasti toiseen. Ainrnattihenkildn on muistettava viela eriis seikka: henen on ystiviillisesti ohjattava ja opastettava vastatullutta alalle. Jos han laiminlyd 6man, syyllistyy hdn valitettavan yleiseen kopeuden "syntiin". Jukka Marttila Vastaus Jukka Marttilan kirjoitukseen "LTS-ammattilainen" Jukka Marttila on ldhett,inyr postia laiseksi, siini olen Jukan kanssa samaa mieltii. Liikaa olen tavannut Luottolinkissii 4/1988 olleeseen luottoalan perustutkintoa koskevaan artikkeliin. Mielestani Jukka voituneita tekema?in heidiin niitii ihmisie, jotka eivat ole moti- mieles on aivan oikeassa esitt:iessdiin, ettii pelkaistaiin luottotutkinnon eli LTS:n suorittaminen ei tee henkilostd ammattilaista luottoalalla. It, sekin olen sit.i mielte, ettii "tyd rekijiiiinsii opettaa". Ja kailcri tyd on arvokasta, hienosteluun ei ole vafaa, Tydteht:ivien suorittaminen ja keytentd antavat mita suurimmassa meerin ammattitaitoa. Mutta meidan kaikkien luottoalalla toimivien henkildiden tulee pyrkia hajenramaan omaa ammattitaitoa myds sekii sisaisen opashrksen ettai oman talon ulkopuolelta saatavan koulutuksen avulla. Pelkka koulutus luonnollisestikaan ei riitii anrmatti- 6 ttiiin liian tavallisia tai helppoja rutiinitehtavia. Erityisesri nziite ovar monet suoraan koulun penkiltii ty6- tehrdviin tulleer henkildt. "OIen kaynyt luotto- ja perint:ialan kaksipaivziisen perusl-urssin, joten kyllii minzi alan tunnen aika hyvin". Melko tavallinen selitys tyohiinottohaastattelussa. OIen tiiysin eri mieltai tyitnhakijan kasityksesta. Kun tydnantaja lzihett:i?i jonkin henkil6n saamaan liszikoulutusta tai jos henkilii itse panostaa omalla kustannuksellaan itsense kouluttamiseen, on kysymys aina investoinnista. Investoinnin tulisi olla myds kannattava. Koulutuksen osalta itse uskon huomattavastivaksi alaa lehell?i olevien teht.ivien enemm?in tydn ohessa suoritetta ja myijs rutiinitehtavien suorittamiseen. Pitkejannitteinen koulutus, vaan, pi*ajannitteis en ja kaiyt,inndn laheiseen koulutukseen k-uin motivaatio ja tydtehtavien moitteeton suorittaminen tekevat henkilds- pelkkean boriaan. Markkinointi-Instituutin koulutus monine erilaisine muotoineen ta ammatti-ihmisen. sopi niihin ajatuksiin, joita meillii Mikko.Parjanne koulutustoimikunnassa ja yhdistyksen hallituks ssa oli. Kun teet harjoitustehtivia, joudut selailemaan koulutuspaketin mydtzi saamaasi julkaisunippua. Kun tutustut luentopeivill.i tai tentteihin valmistautuessasi materiaaliin, tulevat ne sinulle taas tutuksi. Ndin voit ammentaa saamastasi opista entisfi paremmin tietoja paiviftaiseen ty6- rutiinisi koko reilun vuoden mittaisen koulutuksen aikana. Ja taitii kautta saa ammattitaitoa ja liszival miuksia mydhemminkin sovelletta-

Sisiiinen perintii Tamen lyhyen kirjoitelman tarkoituksena on antaa ajattelemisen airimistoimet ja saatetaan asiakas yh- jo pziesty sopimukseen. Toisinaan, mus jiiiidii suurempien ja kiirellituksesta pednniille, pysaytetaiin pekun vaik*a itse reldamaatiosta on rinniin esteilla on toisinaan taipuhetta, ikiiiinkuin laajentaa niikitkulmaa. Asiat sineense ovat kaikille - myynti on asiantuntija toimituktaja pyytii?i perintiiii karhuamaan rinniin on vain sitkeesti pyydett?iva teyteen myynnin kanssa, sillii: onneksi harvoin, reklamaation hoisempien asioiden katveeseen. Pe- tuttuja, mutta juuri sen takia niitii sen suhteen tai ainakin osaa neuvoa, kuka ydtyksessa pystyy ky- juuttuneet reklamaationeuvottelut tdsta. Mita kauemrnin joku muuta- asiakasta, jotta syystii tai toisesta ao. "instanssilta" ratkaisua ja pa?i- kannattanee joskus miettie hiukan tarkemmin. seista tapausta selvittiimiiiin. vauhdittuisivat. Tiillaiseen suostumista on kartettava. Neuvottelijan vana, sen kalliimmaksi se tulee meman satasen h:imminki on hoidetta- Perintii askartelee asiakkailta - myynti pystyy yleensa piiattamaain reklamaation hoidosta. vaihto lienee parempi ratkaisu tai, netenyna ryiiaikana, puhelinkului- olevien enemmiin tahi viihemm?in er,ientyneiden saatavien kimpussa. Perinnen on neuvottava myyntia jos silte tunuu, voitaisiin keskustella oman juristin kanssa. saattaa kuitenkin p?iiittya hyvitysna, turhana stressine. Irpuksi asia on kuitenkin olemassa hanenunin aina ja velittiim?isti ilmoittamaan muistettu kiisite: sisiiinen perint?i. perinniille uusista reldaamatioista, On tapauksia. jolloi yrityksen laskun tekemiseen. Se ei suinkaan tarkoita yrityksen sile monasti ne ovat vain heidan johdon taholta myiinneteiin jo Perinn:in on ymmarrettaivii asemansa nttaana muiden joukossa ja oman henkildkunnan karhuamista tiedossaan. Perint?i saattaa karhutessaan vaikeuttaa reklamaation lisee maksuaikaa korolla tai ilman. pyrittava asiallisesti markkinoi- ereentyneelle saatavalle reippaasti vaan kohdistuu yrityksen itsense si salla oleviin esteisiin, jotka eivat hoitoa pahoittaessaan asiakkaan Perinnan este temekin. Toivottavasti asialle on pitavat perustelut ja sa. Riihjiiiimisella ei voiteta mitedn maan niikemyksiiiiin organisaatios- mahdollista reskontrassa olevien mielen. eraiiintyneiden saatavien pedmista. Reklamaation hoitajan on myds toivottavasti riski on kartoitettu eikii nalkuttaminenkaan sovi tyg N?ime ns. perinnan esteetjakaan-pidefiav:tuvat lahinna kahteen piialuokkaan: la, jotta karhuaminen voi alkaa tamatta, ettei my6hemmin koeta perinte apahtumien tasal- etukiiteen vakuuspuoltakaan unoh- ymp:iristddn. - reklamaatioihin asian selvittyii ilman turhia viivei karvasta pettymystii. J Marttila - asia on "isommassa kedessii"-tapauksiin myds huomioitava viivestyskorko. ettzi perinnan ammattitaidon on ol- te. Reklamaation selvittelysse on Tesse yhtyedess?i sopii todeta, Mitii kauemmin perinnen este on Esimerkiksi jos reklamoidun laskun hyvittamisen sijasta tai sen yh- siihen. N?iin perintii lfkenee heltava sit?i tasoa, efte johto ]uottaa voimassa, sitai suuremmaksi kasvaa luottotappion riski. Sanonta "aika teydessa annetaan korotonta lisamaksuaikaa, on tiista ilmoitettava merkiksi juuri edele kuvatun kalpommin auttamaaneuvoillaan esi. pahentaa saatavan" pitiiii paikkansa ja on alan henkildiden tiedossa. perinnelle. Olisi aika ik?ivee, jos taisessa maksuaikatapauksessa. Asiakkaan reklamoidessa toimi- asiakas saa aiheeftoman korkolas- Markkamaiarziisesti pienill?i pe- Lakimiesapua 140 ma'assa - 7 asianrunti ja varatu()maria - Plryda tietopakerti (921) 3J0546 " '%/b -%*-t-,,. INTERNATIONAI- OY

lx, : s.;.# -.-:--.-t:.,:::.:.r-,..r,-;,f..f.,r-i,..f;..r,-..f.- Luottomiesten meriserninaari Seminarrinika: ]lihtiror.llinir:t 0i.) l9!q klr t.t.r tillull l,ciru:,in.l ll) it! l!r9 kln 10.15 Seminaaripaililia: r s Sallr flbrrrlrrs lll r...r '".,.. ilr: '. r.'- r i,.rllr. r r.-..,. I r r..l Senrinaarin alnstava oh.ieldrai korkeakoulu..atkpohjeinc 1unlruslrrkuana11'r'sisovellusc\inlcrkkinijkr.iisiy'ritr's.'.p olissori'kt.i.tccl korkcakoulu ''Luotonvrlronnan.ja perinnlin psrkologial. F\1. logoro.r Anncli Krsancn. \,llrkkinointi-lnstiiulllli. ConsLrLting O1. ''Luorroalan juridiikan djankl)ht!iskalsrus. \'irrituonrari lirro \Iliki. pc.i.risroinristo Conrmr o). l-isriliek)ia: Luotlopririllikko I,elka Tiiliklincn. Vlltamcri Oslkc\hriij. puh: 90 7517 lg7 Sernin!aritef\cisin KOTILUTLTSl OIMIKUNIA P S. loirri nolcasti. sillii \ain 55 nopeinta ntahluu nlltkaai.

Luottomiehet Lahden excursiolla Luottomiehet-Kreditmzinnen r.y:n Luhtasen alkuunpanema kotiyritys 46 jzisenti lehti kevatmatkalle 1ana vuonna 1907 on diiden 82 vuoden vuonna Lahteen. Kerhomestarim-aikanme Pertti Larva toivotti kaikki terlan suuryritykseksi, joka on liike- kasvanut modemiksi vaateavetulleiksi ja kertoi, efta ohjelma vaihdoltaan jo yli 800 miljoonan olisi talle kertaa suhteellisenmarkan kokoinen. Tehtaalla meita kevyt... oli vastassa luottopeelikkd Pekla Siv6n, sisiiinen tiedottaja Jouni MakailAinen ja valmistusp?iiillikld Brodeeraus on nyt IN Seppo Hurmalainen. Joukkomme jakamisen jelkeen teimme asiantuntevien oppaidemme johdolla EnsimmAisenatu stumiskohtee-tehdaskieftokaynninna oli Luhta Oy:n uusi Launeen meille esiteltiin mm. maailman ai- jonka aikana tehdas. Orimattilalaisen Vihtori noa taysautomaattinen varastorobotti tekstiilialalla, brodeerauskoneen tekemia upeita kuvioita sekii tietokonea\.usteinen kaavoitus. Lopuksi halulkaat saivat vielii tutkia ja ostaa tehtaan tuotteita. Seuraavaksi siirryimme bussilla toiseen tutustumiskohteeseemme, joka oli Mallasjuoma Oy. - - 1 - l.r. o 4 '.r-.1r -!,. ' _ *IAl r a a, * i i. Mallasjuoma O!:n talousjohtaia Jouko Liinatainen

"Laatu ei synny, se pitiiii tehdd" Mallasjuoma Oy:n ralousjohtaja Jouko Liimarainen ja luonopeiillikkd Marjatta Tykka toivottivat mei dat suorastaan keseisen ltimpim: la pihalla tenetulleiksi tutustumaan huurteisten olueiden ja raikkaiden virvoitusjuomien valmistukseen. Kokeneena esittelijanii Liimatainen ehdotti, etti ensin kierretteisiin tehtaassa ja sitten siirryftaisiin vasta tuotenaytepuolelle. "Ei sitten tarvitse nousta k-uin kerran." KiertokZiynnillii meille kerrottiin, efte janoisia helpotetaan vuosittain noin 180 miljoonan litran virralla. Itse asiassa joka viides litra, mite Suomessa juodaan vinokkeita, oluita ja long drink -juomia, tulee Mallasjuoma Oy:lt,i. Ta:illakin rutustuimme t?iysautomaattiseen varastointiin, joka otettiin jo vuonna 1978 k?iyttddn ja on ensimmiiisiii varastorobotteja Suomessa. Jos tamii tyd teht;iisiin muutoin. siihen tarvittaisiin 30 trukkia kuljeuajineen. Silri varaston kiefto on vain 5 vuorokautta. Tehdaskierroksen jelkeen pe lto tauolla Tuuli-ruusussa Ahti Nuutinen ja Jaakko Pohjan- tutusturmme sitten tiimankin yrityksen tuotenayfteisiin... Kiitoksia isennille! Teksti ja kuvat Jari Nuorinko Kie rtoktijnni I ld Luhta Oy : ssi LUHTA THE COOL DIFFERENCE ll

RUNOUTENI ei seliui niuiiin ei seluenttti mitiiiin ei julisa mitiiiin ei sistilh l<r,llcllwkt;rul<sia ei triytti biueia ei hn u:usia pelistitmtdjti ei ota osaa leikkiin silli on rajamt paikl<nua jol<a sat on ai:ytmiiuii ellei se ole, sal.attua puhctta ellei se pulvntclc ontaperiiisati ellei se hii,ntnlist1ti niihuivikti niin on oltaua Tadeusz R6iewicz: ja niin edelleen (Valikoima runoja). Suom. Jarmo Jiiiiskeliiirren 1975 (Tammi) a t c Pertti Pennanen 12

Ajan merkit Laihtdkohdiltaan luottomiehen vuo- :i 1989 nziytti suhreellisen hyv ra. Kotimainen ja kansainvalinen ky- :r'ntii olivat kasvaneet, eika iasl-uiuhdanteen alkamisesta ollut n:iky- \ issii merktiiik:ien, vaikta eraille rahoilla sita on odotettu kuin kuuta nousevaksi. Niiti on aina ollut, joren nliti on tultava nytkin. Kun tulimme ajankohtaan, joi ioln pankit kertoivat viime vuoden rjlinpddtiiksistaan, tapahtui suuri muutos. Piiiijohtaja Rolf Kullberg mursrutti harya se paivii kulutusjuhljen lopettamisesta ja syytti panklieja holtittomasta rahan kylv6std. Pankkien luotonanto oli k'asvanut iun yht'iikkie vapautunut raha sai luotonottojat lankeamaan veikasyntlin. Halvan ulkomaisen rahan os- Ir lnen Ja myyminen kotimaassa HELIBOR-korolla on ollur hyvee hjsnesta. Hyvii bisnes kesttiai my6s iuuremmat luottotappiot ja niiss:iiiin lehcstytean vain kansainv,iliste!rsoa. kuten erelt pankkikiirit ovat.r\akkecnomistajilleen selitelleet Iiikcpankkien kasvaneita luottotappioita. Toisen suuren liikepankin t()imitusjohtaja yrirt:iii siirraia vasruuta luotonottajilie, etteiviit he tekisi sitoumuksia, joista eiviit pysry \ astaamaan. Tiimai on toiveajattelua. sill:i pelimiehia ldyryy riinii prrv.in?i molemmin puolin. Ve suomalaiset olemme kansa, 'oka kaipaa holhousta ja ruoskaakin. Meille ei sovi eurooppalainen rlkoholipolitiikka eika myctskaan rankkipolitiikka. Rytippy o1i niin,io\ a. etta selvati asennemuutosta pankkien Iuotonannossa on havaittii! issa. Korkoja ja takausprovisioita seke lalvelumaksuja on nostettu. Ko-.LrnKorotukset ovat kohdistuneet J\elmmiten heikommin menestynerden yritysten rahoitusluottoihin. laskuun v. 1988. Lasl-ua oli vajaat Fankkien lyhytaikaisten luotroien 10 %. Viihenemisr.i oli eniten iorkotaso rakennustoiminnassa. n. 20 7o. jossa alkaa taas ltihestyii viit istyskoron tasoa, joten ostovelko _en Inysan rahan anstosta markkinar kiertonopeudessa on tapahtunut ylilt-uumenivat varsinkin Eteld-Suo_ hidastumista. Luotonvalvonnan aseet taytyy rras hioa hyvaen kuntoon. kun ol'- laan menossa kohti jos ei toivotta- \asti laskukautta - niin ainakin l15kevaa noususuhdannetta. mitii \anontaa optimistit yleisesti viljele- \ at. Konkurssikehityksen muutos Konkurssien voimakas lis.iantymrnen vuosina 198/t 1987 k?iiintyi messa, Myds tavarantoimittajain luottotapprot pieneniv.it v. 1988 useim_ milla a]oilla. Esimerkkin:i voin mainita jiirjestiytyneen terastukkukaupan, jossa luottotappiona kirja_ tut menetykset olivat v. 1988 v;in 1,4 milj. mk n. 4 mrd:n myynnista, KUn Vastaavasta myynnista olivat v. 1986 ll milj. mk ja v. 19876.,1 mjlj. n-ll. Tdmain vuoden L nelidn_ neksellii on kehitys taas kziiintvnvt huonompaan suuntaan ia mon;n yrityksen luorrotappior ovat io l. neljiinneksellii yj itiiineet koko edellisen vuoden menetykset_ Yritykset kauppatavarana Suomessa hriarii liikemiehiii, konsulrte_ja. kehirys- 1a holdingyh rrotla. Jotka syslemaattisesti etsivet ns. "rahapussiyhtiditi ". yhdenmiehen yritys, jonka ika:intyvii verotukseen kyllestynyt johtaja on paiitt:inyr luopua yriryksesteen ia saada siit,i mahdollisimman suurin verottoman rahan k:iyttd6nsii nopeastr, on niiiden kasinopelureiden paras kohde. Helmi on sellainen yritys, jolla rasitteista vapaata kiinte?ita omaisuutta, esim. toimikiinteistd. yrityski innilykser kiiyrriim,itt,i. eikd mydskdrin rahoitusyhriciiden rahoitussopimuksia. Yrityksen kauppahinta saadaan usein ulos yrityksesti ottamalla riittav.it yriryskiinnitykset. Nzimd kelpaavat vakuudeksi vakuutusyh ti6n kylkiriisenri toimivalle rahoitus- ja finanssiyhtidlle, jonla takaus taas puolestaan kelpaa edelreen ttk: le lat to]srlle vakuutus_ yhtidille. ETK:n rakaus onkin io I!-ultareunainen paperi kenelle tahansa luotonantajalle. Seuraavaksi myydaan kiinreistd erilliselle kiinteistdyhtidlle ja saatavat rahoitusyhtidlle. Nein onkin koossa usein.ja tuplasti yrityksesta entiselle omistajalle maksettu kauppahinta. Rahaa saadaan liseksi ulos yhtidsta, k_un vapaat omat pdiiomat anne_ taan osakaslainoina sopivilla ris tiintakauksilla. Entisen omistajan nimi saatraa olla lis:iksi jaanyr johonkin vanhempaan sitoumukseen. Josta hiin vicl.i joutuu vastaamaan, kun yritys tekee konkurssin. Tdmmdinen "case" on vaikea valvotta va luotonantajalle, koska usejn vield yrityksen nimi muutetaan ja sama nimi rekisterdiduiiin uudelleen. Irtaimistokiinnitykset eivdt siirry rekisterissii uudeile yhtidlle vaan jeiiv.it vanhalle kaupparekisterinumerolle. On enemmdn kuin vakavan pohtrmrsen arvoista, miksi tiimmdisia kasinopeleje rahoitetaan ja luototetaan. kun ostajalla ja konsultillakin saattaa olla ennestiian konkurssitausta. Kiitokset Kiitokset kaikillc reille, jorka muistitte minua merkkipdiviiniini. Pertti Pennanen l3

Toimintakertomus vuodelta 1988 Tr.rovinen Suomen Luotonintajayhdistys jajohtaja Tauno Valli Kesko Oy. Palvelevalia luottohallinnolla hallittuun luotonantoon. Jiisenistii Vuosi on ollut yhdistyksen kahdeskjm$enesseitsenliis toimintavuos j. Uusia iesenii hyvaksyttiin vuoden 1988 aikana 8l Jasenm.i.ira oli vuoden lopussa 710. Hallitus Yhdistyksen hallilus toini seuraavassa kokoonpanossa: puheenjohtaia: toimitusjohtaja Mikko Parjanne Asiakastieto Oy, vatapuhecnjohtaia: toinitusjohtaja Thomas Feodorolf Credit-Justitia Oy. sihteeri: konttoripddllikkij Seiia Leht()nen Perheauto ()y, rahaston hoitajar toimistop;iiillikkd Pirjo Lahti Eliikevakuutus Oy Ilmarinen, kerhonestari: luottopiiallikkd Pe,tti Larva Sanorna Oy, rnuut hallituksen jiisenet olivat: osastopaallikkd Fred Ilmoni Kansallis-Osake-Pankki. arkkinointiparillikl(d Martti Kuunamo Perimistoirnisto Contant Oy. iaostopiiiillikkd Ahti Nuutinen Osuusl-unla EKA Yhtymd ja luott{)peillikkd Pekka Tiilikainen Valtameri Oy. Tilintarkastaiat Konttofipeiillilld Maria-Liisa Bergman Mestarikonc Oy ja luotlopiiiiiljkkii Leena Pelander Oy Veho Varatilintarkastajat Perintiipiiaillikkd Mikko Junnila Diners Club Finland Oy ja talousiohtaja Hannu Markkane! Helsingin KTK-yhdistys. Luottoalan neuvottelukunta Luotlope:iilikkd Tom Ahlroos Luottokunta. osastopeallikko Lassi Kantoh Suonen Yhdyspankki Oy, toinritusjohtaja Jarmo Karppj Suomen Yritysrahoitus Oy. toimitusjohtaja Aulis Lindell Oy Union-Oljy Ab, toimitusjohtaja Mikko Parjannc Asiakastieto Oy, Iuottopa?illikkd Jaakko Pohjanpelto Osuuskunta Tieiorengas, luottop:iailiikj(d Veikko Semi Oy Stockmann Ab, toimitusjohtaja Risto Suviala Maksutieto Oy, toimitusjohtaja Esko Ulkomaantoimikunta Toimjtusjohtaja Thomas Feodoroif, puheenjohtaja Credit-Justitia Oy, osastopiiellikld Raimo Jirvisalo Suomen LuotonantajayhdistYs. Kamreeri Kaj Lundstrdm Suomen Yhdyspankki, toimistopiiiiuikkij Pirjo Nurmi Luottokunta ja luottopiiiillikkd Esko Salkola Oy Philips Ab. Koulutustoimikunta Luottopeiillikkd Pekka Tiilikainen. puheenjohtaja Valtameri OY. luottop?i?illiklb Jaakko Pohjanpello Osuusk_unta Tietorengas, luottopiiiillikkd Maiia Sakslin Instrumeniarium Oy, toimjtusjohtaja Esko Tuovinen Suomen LuotonantaJaYhdistys ja varatoimilusjohtaja Nils Wcckstrdm Tietoperint:i OY. Luottolinkin toimitusneuvosto Luotlopriiillikkii Pertti Pennanen paiitoirlriltaia. Oy Kontino Ab, lakimies Anne Leppiilti-Nilsson, Aspoyhtynii. markkinointipaallikktt Martti Kuurtamo. Perimistoinisto Contant Oy, toimitusjohtaja Mikko Parjaone, Asiakasticto oy. ekonomi Ari Ovaska, Luoltotieto ry. Luottolinkki ilnestyi vuonna 1988 neljii kertaa. Vuoden luottomies Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui 1l kerfaa. Varsinaiset kokouks t Yhdistyksen varsinainen kevetkokous pidettiin 18.5. 1988. Kokouksessa hyviiksyliin yhdistyksen tilinpiiatds ja toimintakcrtornus vuodelta 1987, esitettiin tilintarkastajien kertonrus seka myonnettiin vastuuvapaus tilivehollisille. Kokouksessa yhdistyksemme jisenet luottop:tillikkd Pekka Tijllkainen Valtameri Oy:stii la talouspaiillikko Pekka Siv n Luhta Oy:stii pitiviit alustuksen aiheesta: Miten hoidamme yrityksenme luotonvalvontaa Ja peanda. Varsinainen syyskokous pidcttiin 16.11.1988. kokouksessa hyv:iksyttiin hallituksen ehdotus talousarvioksi. Yhdistyksen hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin: talousjohtaja Hannu Markkancn Helsingin KTK-yhdistys. luotonvalvoja Aila Oivula Hoover Oy ja luottopiiiillikkd Tuulikli Vand lndepen dent Rahoitus Oy. Hallituksen puheenjohtaiaksi valitriin t(timitusjohtaja Mikko Par-.janne Asiakastieto Oy ja varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Thomas Feodoroff Credit-Justitia oy. Tilintarkastajiksi vuodeksi 1989 valittiin konttoripiia ikk6 MarJa- Liisa Bergman Mestarjkone Oy ja luottopaallikkd Mikko Junnila Oikeusperintii Oy. Varatilintarkaslajiksi valittiin jaostopatllikkij Seppo Palmu Korpivaara Oy ja luottopiiallikkd Jyrki Oksanen ()) Hartwall Ab. Yhdistys val;tsi Vuoden Luottomieheksi luottop:i:iliikkd Pe ti Pennasen Oy Kontino Ab:sta. Valintaperusteet olivat seuraavat: Muut kokoukset ja - yhdistyksen J:isen vuodesta matkat 1963. - Monivuotinen Luottolinkin toimiusneuvoston iesen ja pli:itof 24.3. 1988 pidetysse kokoukscssa Keskuskauppakamarin apulais- mlrraja. -Toiminut tulokseliisesti luotto' osastopiiiillikkd Leena Konsen piti tehtdvissa. keskustelun alustuks n tuotevastuulaista ja sen nykf tilanteesla sekii - Vienyt luottoalan kehitystii eteenpiiin ja ajaa luottoalan etuja V:ilityslautakunnan tyoslii. yhteiskunnan suunnittelussa. 31.8. 1988 tietosuo.javaltuutettu Vuoden Luottonics palkittiin Anna-Riitta wallin esitelmoi hen- ja Vuoden Luottomies-diplomilla 19.4. 1988 jarjestettiin bussimal- 3000 markan tunnustuspalkkioilakilorekisterilainsddd:innostii. syyskokouksessa 16.11.1988, jossa kokouksessa luotbp?iellikk6 EKA-yhtymiin jakelukeskrkseen ka Tampereelle, Jossa tutustr.rtliin Pennanen piti esitelman.riheesta: Lemp?iilessii, Kehrasaaren Yritys- 1,1

pjl\ elukesk-uksecn sekd panostaia U\'n Jl Kesorl Oy:n loimintaan." ll.9. I988 Jd fiesretrjin merisem i- nrori Sally Albatrnssilla luotloalan aljnkohtajsaiheisra. L-lkomaantoiminta kien takaisinsaantia konkunsipesiiiin 27.9.1988. miia 202t0,92 markkaa, Tilinpaaitits. joka osortraa yli jad- Vuoden aikana valmistelt j jn on iai<lir_ yhdes_ tu votmassa olevien siieddsten sd Markkinoinli-insriruutin mu_ i<anssakaisesti. Iuoftoalan p ruskurssia eli luotto_ Suorittamamme tarkastuksen pe_ tutkutoa. Tuloksia syntyi siten, rusteella puollamme etta aioftu koulutus peas*izin aloittamaan - tuloslaskelman ja taseen vahvistamlsta vuoden 1989 svksr,llii. Yhdisryksen j.isenille ;iiateftj jn -vasruuvapauden hankkia oma jiisenmerkki. mydnumista Merkki vastuuvelvollisille on pydred, tadgsta$al_ hopeoiru rintamerkkia tamme tilikaudelta. siin?j on ruruksi k:iynyt LM-kjrjain_ yhdistelma. Helsingissii. maali$kuun l. Diii_ vainri 1989 Yhdistyksen talous yhdistyksen taloudellinen asema selvi.ii oheisesta tuloslaskelmasta Ja laseesla_ Tilintarkastuskertomus Maija-Liisa Bergman Leena Pelander Th,rmas Feodoroil roimi FEC_ IIAN (Federarion of Eurom CredI \{anagement Associatjon) ore_ rdenttin.i 15.6.1988 asti. L lkomaantoimil-unta ieriesti sernrnaarimatkan Fecman seminaanrn Dublioiin 14-19.6.1988. \tlrkalle osallistui 16 yhdisryksen,a*nra. Luotlomiesten delegatio osallisnjr luottomiehet-kreditmdnnen a \ :li vastaavan ruotsalaisen yhdish lien Svenska Kreditmannafiire-.rn-uenin 20-vuotisjuhlakonferens_ rlrn Tukholmassa 16.9. 1988. ltuut asiat Yhdistys antoi lausunnon oikeuslakiesitykseen kos- Olemme tarkastaneet Luottomiehet-Kredjtmzinnen r.v:n kirianoidon ja hallinnon vuort'etta lgdl trvv.in.lilintarkastustavan ede)lyrtimassa laajuudessa. laskelma 1.1.- il.l2.l9gg toiminta inkin k-ulut \la:n krlut ulk-ybjisrysten kokouksiin hoitolelut ll.jdsenren, ''vuoden pderoimjttajan luottomies" :palkkiot rstyt(sen rlntamerkit KUIUt 57.001.48 17.801.87 12.310,25 3.869,25 3.795,00 13.640,00 9.52 t,80 14.2t4,91 132.154,56 ararn hankinta ''Luottolinkki ' eklsterrn myyntitulot FECMA:sra koulutuksesta ylij?iarn?i 75.660,00 38.350,00 t0.232,m 10.192,90 l l.512,00 6.418,58 i 52.365,48 20.2r0,92 ll. i2. t 988 Vastattavaa 67.286,68 6'7.286,68 Omapeiioma 0l.0 t.88 4j.0j5..16 Ylijiitimii 31.12.88 20.210.92 6?J86"6S Ja panklql5

Sran Laure ja Oli'e. I Kaksi KulkLrria. JOTKUT OVAT PAMNTU MATTO M IA optlmlsteja. Jotkut ostavat velaksi, koska uskovat vilpittomdsti saavansa ensi viikolla lottovoiton, palkankorotuksen, sen ison kaupan tai varakkaan vaimon. Ja kun niin ei kliyk:ien, i:i5vdt laskut maksamatta. Se on yksi tapa ajautua maksuvaikeuksiin. Luotonantalalla ei kovin pitkddn ole varaa olla optimisti saataviensa suhteen. Siksi luotettava la t;hokas perinteyhti6 on hyvii yhteistyokumppani. Se on parantumaton realisti. Ota yhteytte, kun saatavasi viivdstyvat' Me osaamme berinndn kaikki keinot. l6 trtmtoperinta OY Ratapihantie 1100520 Helsinki puh. 90J5 631 Himeenkatu 1533100 Tampere puh.931-123 508

I r-- ll I I I -{sianajaja Antero Kassinen Oulunlakiasiaintoimisto Miten suojautua I arvottomilta vakuuksilta? lvakuuksitt l*,.n r.ro I eli jatkoa numeron 1/89 t:::::::::: jiisenkeskusteluun Kiinteistdihin kiinniteryr haltijavel- van apteekinhinnoissa, jota on annosteltu no.reltu vain teelusikalla. 1960 I lakifjar lakifjat ovat ) yleisii rakuuksia. vakuuksia. Ve. t I lalliset lrlliset kiinnittevat kiinnittdvzit reollisuushalli- luvulta l?ihtien Lihtien on perustettu run- I Iiinteistdjaan, I re irrdj.iiin. omakotitalojaan, omakohralojaan. ke- saasti uusia kaupunkeja- Aluksi I i.iipaikkojaan, ripaikkojaan. mersiitilojaan mersdrilojaan jne. J kaupungeiksi julisrettiin tieryr I Helpommin realisoitavia realrsoiravia irtaimen irtajn kauppalat, kauppalat. mutta mydhemmin r on,'mal.uuden l+frh:]ffil kaleispan eia relalli- kaupunkioikeuksia kaupunkioikeuk.ia jaettu varsinai 5illa ci ole samassa maarin_ Kiin- sen takajunttilan maalaiskunnille. r teistdvakuuksia on pidetty hyvin:i, Neissii on kirkonkf kirkonkl lissa tuhatmria- \ailker reali\aarjo\sa \aisikaaniin rin ihmisid, ihmisid. joista roisra ion paljon syrjdperiin per;in elekeleisia. el?ikelirsih. Neitd I paivirdis- lk'lposli m,j.irileltdvii.i hintaa klin lil{{tr:,:.ffik,-ifi aunto-osakkeista, joiden markki- tavarakauppoja, iavarakauppoja, muutamia muita i:r-arvo on paremmin ennustetta- puoteja ja katuvalotomistavia asutustihentymiii tustihentvmiii on alettu pitri:i kau- rrjsa. Asunto-osakkeista ja muista anopaperetsta voi uskoa saavansa punkeina, punkeina. jotta saataisiin raat. houkutelluksi Kun kylan teolli 80 prosenftia paivanarvosta, h,jl;iitftr*frf,h'tr,fr ioka iuksi teollisuutta. milteipa selviaiai pdivan lehtiii tues- suuslaitos sitten sitren joskus iosl menee konkurssiin, kurssiin. uutta uurra yriftejd:i yrittr eijuuri sil- liifi{+jffidtij lelemalla. Kiinrejstdn ar\on sel\iltaminen on vaikeampaa ja on syytzi ta paikkakunnalta paikkak-unnaita ldydy Id ja hallinar- laitosten haltuun, jolloin j iilkip?iiin kohteen oikean td\'tte,i arvon. Kun asiantuntijaa. velallinen ei Skene tarjoamaan muuta- Asiantunti vo on olematon vakuuksien reali- papereita tarjotaan tilivelkojille, Fistakin ldytyy monenlaisia, joten soinnin kannalta. Ttillaisista : uus kun kiiteispantiksi ei ole tarjota kaan vakuutta, on otetaan ldydettavii tarjottu vak-uus. Tiillaisen mielenrauhoituspa- luotettava.ja realisti- kaupungeista kuten myds naapurimaalaiskunnan,uilai"lunnun alueliitoksin Velkojan ei pitiiisi tyytyii pelkris- pankkitalletusta tai arvopapereita. lil'gulffi rn. Parasra on k:iyrtad kiinteisldn qjaintrpaikkal-unnan perin vastaanottaminen ei saa keskeythe pedndii kuten valitettavan henkilditii, nielaisseistavanhoir vanhoista kaupungeistaan tyytyvaisene vastaanottamaan,oilla on parempi hintatietoisuus ta ldytyy ldvtvy asumatonta r.imetd, kor- haltij apapereita j a rasitustod istusta, usein tapahtuu. Paperi on vain Fiklakl nnalla samalen kuin llelo pea. nevaa ne\aa ja muuta joutomaata. vaan pitiiisi tutkia huolellisesti rasitustodistusta ennen kassakaappiin paperi. Henkildkunnan muodollinen eikii todellinen voima-!leisesrri kysynniistii. Kaikkialla Lapinlasketielurintr laskettelurinteiden liepeiden maa ei ole vaihtuessa suinkaan kovissa hin- Ja.ja menestyvien kaupunkikasvukeskusten maan ja kiinteistdjen arvoikein lukeminen kannattaa opetella, teen Ja tavaraa ty6nnet:ian surutta kaul telkemistii. Rasitustodistuksen oi- voidaan uskoa missa, jolloin jopa vakuuden riittdvyy- omakotitalot iusten tl.iseste asuntopulasta huolimatta hin tottunut velkoja velkoia menee helposti vaikka tuttua juristia apuna kayttien. Aina pitaisi selvittari kenen hellinen ja mydntaa, velaksi. Itselleen pit:ia olla aina re- lrti,#r*rj;il.r,};lr,'n: uhkaavat j:iada myymiittri. Inflaa- hakoteille vakuuden vakuudlnkohteen arvon tx)n laukatessa etta hallussa maan arvon on us mriiirittelyissii, mtiiirittelvissai. jos ios kohde I on sopivan ran kaukana kauiana ja ji tuntemattomassa tr olevat paperit mahdollisine j;ilki- A ottomuus on pamsta todeta heti hallussa ovat paremmilla ln*#f"*':ffi sijoilla oleva miljoonapaperi t(\tlu \- on lyv-n ja jopa arvoton. nouseran. Jo.t,l nn runsaasti onnisluneira esi- paikassa. panttauksineen. Kaikki tilanomistajat eivit itse ole edes selvilla tilaanhuutokaupan jelkeen. eika vasta merkkeiii. epaonnistuneen pakko- Teollisuushalleia seisoo q hjill?ien mone.5a kunnasla monu. sa rasittavista velkakiinnityksista. m('ntl..ina. konkurssien Rasitustodistusten Meiiriiala on saatettu ostaa velkamsituksista vapaana. SiitZi on myd- Luotatko maksettuihin rarkka raikka pttalst pitiiisi mur5laa muistaa niiden_k denkrn hemmin muodostettu lohkomalla ff J?iljille. RaSitustodistusl ^'fl5''tolt, fi:::ffi;"" i'*l;:lt" arvorhtn on y"lolty. J:Jlll lukeminen lukemin n olevan yksildllisia esineirii. Ihmiser itsenainen tila ja tilausarvioihin? omistaja viiir*i:i, I i5:xl,"ii hsdentyviit, ::lh maa ""illiili; ei lisiiainny, jl?ii iosra Alioikeuden kansliasta saatavista ettei muita msituksia ol, vaikka I r)."'sta rlvsta syntyy maan niukkuuttaja rasitustodistuksista ilm nee kiinteistdtin rcistdtjn tehdyt rehdvt kiinnitykset. kiinni unohtuneet kuolettaa tiiltii osin. Yl- erilaisia arvioita. Jos velallin n an- kantatilaa rasittavat velat ovatkin Kiinteistdn arvoista voi esi AA I.no ar\o kohoaa, kohoaa. on totta rotta vainjoillakin I paiklakunnilla. paikkakunnilla. muttei murrei kaikkialla. tys on saatettu saalettu myitntiiii m)6n vakuudeksi ldtykset ovat ikaiviii. Annetun vakuuden arviointi pakkorealisaatiota kannattaa senkin fraaseja tutkia taa samalla jo arvion kohteesta, I Pankkien lainanannon ldystyttyii ldyslyttyd on ( sille, sllle, jolla on sen omistajalta or saatavaa r,aa vissi vrssi meera miizird rahaa ral tai tavaraa silmiillii pit?ien on vaikeampaa. Jos tarkkaan. Kallellaan olevasta r6tte- Io.tovoima o:tovoima nostannul noslannul kiinteistcijen kiinteistdj( I rnoa enoa kaupunkipaikoissa, mutta taikka jolla on oikeus oiker heneld kan- keulilla olevat paperit ovatjo pankkien hallussa, kannattaa jarkeillii, mia sisaldvie jiilleenhankinta-arldsta on voitu kidoitella isoja sum- I m)"ds nvos Lapin lomakohteiden lomakohreiden tuntu- taa maiirattye matratrye verotuloa tahi vissinii massa- Suurin osa runt menesry\ istii aikana kayttiia kalitde kiinteatii omaisuutta ettei pankinjohtajalle ole kelvannut vioita jne. \riltejistaja Papereilla samalla voidaan siis vakuuksia hdmetii taitavasti, jos I liilj ;,,,'ij it, iii,,t"ff iy"l: tai jotakin iotakin siihen kuuluvara. h: Kiinteistd6n rei"iddn kiinnitetyt kiinnirer)r parhaalla l- etuoi- oleva paperi. Maaseudun pankin- asemasta puhutaan temd velallisen omassa hallussa raarivisra velkojisra on kayven Helsingin. hinnan Turun ja Tampereen muista arvoista. I ixh'':: [#*:i"""" f":llff kolmiosta. i keussijalla keussiiajla olevat olerai haltijavelkakirjat johtajat ovat yleensii varovaisia ja K?iypii Kaupunkimaan hinta-arviokin on saattaa perus- aina riedetty rjederry ole- ovat oval yleens ]"leensa ehditty yjo antaa mha- hyviai asiantuntijoita tietama?in tua mielikuvitukseen ilman, ette ar- I l7

vioija on edes Mynyt Paikalla. julkisen kohun aikaansaamiseksi ja kastajat saattavat kysellii, niin pitaisi jotakin olla. Aiemmat vakuu- TVH:n huutokaupasta ostamansa paista ja halasi alueelle muutaman Mahdollisuuksien puitteissa pilaisi suojeluvaatimusten kannustimiksi. kayda itse katsastamassa vakuusko'hdetta. Ydttiijilii on aina kiire otettava huomioon paitsi asiakir- tyiinnetty kassakaappiin sieviin hyle kaikenlaista romua. H?in lohkoi Kiinteistiivakuuden arvioinnissa on det oli hiitaisen vilkaisun jiilkeen tydmaakopin ynnii pinosi fisetoltil- jonnekin, mutta jos huoli kohteesta joista ilmeneviit rasitukset ja rasitt et myiis tiiysin simlliset rasittavat juotu kahvikupit tavarantoimittaja- nimeksi pantiin Pertintehdas RN:o myn jiilkeen ja pziele oli yhdessii miiiiriialasta itsenziisen tilan, jonka on tarpeeksi voimakas, aikaa allakasta liiytyy. Kohteessa voi piipahtaa muun matkan lomassa. Jos aupa kiivennyt hakkuuleimikon puikauppaa. Paavolla oli taipumusta 500000 markan haltijapaperit. henkildt, joita on viime aikoina jofirman kahviossa ja ot kayry lise- 1:15. Hiin kiinnitytti tilaansa tolla ei peiise perille, kannattaa jo hin. Metsesant ovat yleensii pitkiii pikkukiitmeyteen ja h?inessa oi Petti esitteli velkojalleen tehtaitaan, kun heralfietystd piipahti tuntea syviiii huolta kohteesta. AutoII katolle pantavien laskettelulen- maastossa. Jos ta aisen kapean, H?in osti ereelte sukulaiseltaan aa- paikan piielle yrityskeynnille. H:in suorakaiteen muotoisia suikaleita myiis annos teekkarihuumoria. kutussuksien ohella voisi panna mufta pitkan saran suuntaisesti koko pituudelta kulkee voimajohtomasta puunk?ikkareste otsi ollut peesta ja lainoittajat nyiikytteliviit, vaa suota 100 hehtaaria. Muuta- puhui Pertintehtaiden mhantar- myiis kunnon metsasukset ja koukata mets,ildlle. Monesti tutustumisretki tyssiie siihen, ettei kohteejoitus hyvin merkittava. Muodollita puita ei nevalla kasvanut. Hinta pieni raha, kun vastaavasti oli betolinja, on sen aikaansaama kayttdra- tarpeet pariin nuotioon, mutta mui- ktn 500000 markkaa oli sentiiiin seen osata edes kanan ja kompassin sesti arvokas kohde on saatettu kaluta erilaisin keyttiirajoituksin ja oli kova hinta anottomasta suosta. Vakuudet vaihtoivat omistajaa ja oli 200 markkaa hehtaarilta, mika nihallia ja tonttiakin oli laajasti. kanssa eikii uskalleta l:ihtea seikkailemaan. Kyry [ik:kua maastossa muin toimin vah?iarvoiseksi todellisuudessahen, ett?i kauppakirj aan kidoitettiin kurssimenettelyssii lainoittajille il- Hiin suostutteli sukulaismiehen sii- rahat samated. Mydhemmassa kon- on terkea ominaisuus. Hiikkapolulla kirmaamisen asemesta voi kauppahinnaksi 900000 markkaa. meni nimien sekamelska. Arvokas paljon hyiidylliseffnin samota Hiin selitti, ettei se ollut laitonta betonihalli oli Pertin Tehdas Oy:n kiinnitysvakuuskohteeseen. Kiinnitiitkii huomiota mustaa kauppahintaa, kun valtiolta omistamalla Pertinhallin tilalla. papereiden piiiyiiyksiin? ei petkutettu leimaveroja, vaan Lainoittajan vakuudet koskivat piiinvastoin annettiin oikein liian Pertintehtaan suotilaa, jolla olevat kanssa. Paavo haki samantien lainhuudon ja 900000 markan kiinni konkurssihuutokaupalla ja rahat muutamat irtaimet kopitkin myytiin Merhitseekii rasitus ja Pekka, joka oli k?iynyt kauppakorkeat ja kiertiinyt ulkomaita, rykset. Tavarantoimittaja vilkaisi kiiytettiin muihin tarkoituksiin. rasite samaa? p?i:isi nuorena johtajaksi perhefirmaan isen?ikisti kuoltua. Kassakaa- lainhuutotodistusta, iosta ilmeni Lainoittajilta oli unohtunut tutkia saanto ja kauppahinta. Se riitti hanelle vakuuden liihemmesd tutkiotteita, joista olisi ilmennyt tohru- tilan kafitoja ja kiinteistdrekisteri- VaiLla velkojat ottaisivatkin rasitustodistuksesta ilmenevistii velkarasituksista selven, erilaiset ravelkakirjat ereiin asiakkaan tilaan. pista ldytyi 500000 markan haltijamisesta. Suopala sijaitsi eriiiissa det. Pertti ei ollut kehdannut pyyfie 500000 markkaa suota vastaan, l960luvun alun jekeen Perustetussa kaupungissa. Paavo hdysteli mutta lainoittajat suorastaan innossitteet saaftavat jeedii huomaamatta. Rasituksista ja rasitteista voi- ainoa kiinnitys. Metsiinhoitoyhdis- Rasitustodistuksen mukaan se oli veitikka silmakulmassa kaupungin tuneina tyrkfttivet. daan puhua hyvin rasittavasti sekaisin, vaikka tarkkoja mderitelmie mukaan metsiin arvo oli 800000 saattavan kasvaa siihen suuntaan tyksen puoli vuotta vanhan arvion olisi syytzi keytt?ia. Maanmittaustoimituksissa perustellaan rasitteita puoli vuotta sitten eikii velkaa ollut kaupungin cityyn eli osuuspankin markkaa. Asiakas oli tullut taloon liihivuosina. Suolta ei tosin ollut tieta, autojen pitamista, veden patoamista, siihkt'-, puhelin-, vesi-, vakuutuskin osoifti mukavia luku- vain 5 kilometri?i, mutta hyllyviie todellista kuin 100000 markkaa. MetsApalo- ja sziestiipankin kulmaukseen kuin Kaikki kiire ei ole viemari- ja kaasujohtojen rakentamista varten jne. Jakolaista ja kaa- tyytyvainen saadessaan syntymaiin tenkin ojitettavaksi. Konttodpaalja. Markkinahenkinen Pekka oli suota riitti siina kaupungissa muulikkij meni halpaan, kun hanelle Ilkan firmalla oli mennyt 20 voitusalueiden jakoasetuksesta l6ytyy tarkempia selityksizi. Raken- asiakkaan ostamaa tavaraa koko li- isoja kauppoja. Hen suositteli syntyi mielikuva kaupungin kasvusta ja kovista maanarvoista kuten ten alamaki alkoi verovaikeuksista. vuotta nousujohteisesti, mutta sitnusj airj estykset tuntevat erilaisia rakennusrasitteita, jolta osin raken- my6hemmin maksamatta. Pakkomiitilla. Asiakkaalta jeiviit laskut oli etehn kaupungeissa. Muutaman Kun kirjanpito olisi osoittanut konkurssikypsyytta, jonka Ilkka tahtoi vuoden kuluttua pidettiin Pakkohuutokauppa, jonka tulosta 5000 kieltaa, hen suoritutti teollisuushalnuslainsfidiinndstii ldytyy tarkempaa. Lisiiksi saattaa olla erilaisia paksi edes alimmasta huutokauppahuutokaupassa tila ei mennyt kau- markkaa ei pantinsaaja hyvaksynyt lin arvonkorotuksia. Velkakirjoja kaiyttdoikeuden rajoituksia jne. Vakuudenottaj an tulisi tutkia edtyisen mika Pekkaa ihmetytti. Jekiselvithinnasta eli 7000 markan kuluista, vaatien uusintahuutokauppaa. Uusintahuutokauppaan saapui kontto- uusista liihteista, kun paperit niiytti- kiinnitettiin [saa ja luottoa irtosi huolellisesti kiinteistiirekisterin tietoja seke tarvittaessa tulisi k?iyda roitu aivan kaljuksi Pekan valtaantelyissa ilmeni, etta metse oli parturipiiiillikkokin todistamaan, ettii tila viit hyviltii. Han oli hankkinut meni 5000 markalla Paavon va1- muutamalta tutulta arviolausuntoja, maanmittauskonttorissa ja kiint istdinsiniidrin luona juttelemassa. Jonut ostamaan metsaraiskiota, jossa tulon aikoihin eikii l-ukaan suostu- molle. Suunnitushenkinen konttoripiiiillikkd patikoi saiiiskien ahdistelkaaksi. Konkurssi seurasi ny<i- jotka osoittivat rakennuksen arvokkaisella on oikeus saada lukea kiinteistdrekisterin tietoja ja ottaa jiil- markallakaan saati sitten maksa- oli runsaasti jakitditzi tekematta, lessa avoimelle suolle omakohtalsesti harmittelemaan huolimatto- konkurssin viivyttzimisesta myds hemmin. Ilkkaa syytettiin paitsi jennitksia. Kiinteistiirekisteriotteenmaan myiihemmin metsen kasvatuksesta metszivercainakin 100 muutta. HAn myiinsi sen, etta Peruskarttaa vilkaisemalla olisi voi- konkurssirikoksesta, kun hanen petollisena velallisena tehdystii lunastus ei paljon maksa. Jotta kohteen tarkan paikan tieteisi, on ostettava myiis peruskartan lehti ynnii viokin oli tehty leimauksen yhtey- vuotta. Metenhoitoyhdistyksen arnut todeta vakuuden aruottomuuden. vaariinsisiiltdisen kirjanpidon teke- katsottiin tahallaan valmistuttaneen rckistedkartan jiiljenndksiii jne. desse. MyytaivAn puuston arvo oli miila perusteettomiarvonkorotuksia. Hiin puolustautui si[a, ettei Onhan se noloa, jos tietaa, ettii paljon pienempi 800000 markkaa, kohde on jossakin suunnassa eikii mutta orastaville taimikoille oli laskettu odotusarvoja jne, mitka nosti- han ole erehdyttiinyt velkojia, vaan tied,i kohteesta muuta. Kun huomioidaan erilaiset kaavat ja rakenvat metsan arvoa tuntuvasti. Missii kulkevat vakuutena he olivat vapaaehtoisesti antaneet pyydetyt lainat esitettyj?i asiakirjoja nusjarjestykset rajoituksineen seka olevan tilan rajat? vastaan ja oli halli ollut kaikkien etenkin vuosikausia kestevien kaavojen suunnitteluvaiheen rakennus- vapaasti nehtevissii. Halli olisikin Petin firmalla oli 3000 m' :n ollut n:ihtiivyys, L1ln kevattulvien kiellot, vakuuden arvo saattaa olla Suo on suota jotakin tontti, jolla staitsi teollisuushalli. mydtii vesi kulki hallin piiaste paahiin laftialla. Vaikka halli oli valta- muuta kuin asiantuntijan kaupungissakin Tila oli teyteen arvoonsa kiinnitetty. Firma tarvitsi velkarahaa ja vakunnallisen pfitien varressa, eivat kirjoittama arvio. Tontille on saatettu kaavassa merkita monikerroksinen liikekivitalo, jolloin vakuutta Paavo oli aloitteleva yritlaje, kuuksia. Firman nimi oli Petin rahoittaj ien asiantuntijat olleet vai Tehdas Oy. Tilan nimi oli Pertinhalli RN:o 1:10. Firma oli ereiin matkalla katsomassa kohdetta, kun vautuneet pistaytymeen ohikulku- on pidetty erinomaisena. Jos tontilla sattuu olemaan jokin vanhanpuohaiset vakuudet. Firma menestyi ja jonka kaupankayntia rajoittivat vii- uuskaupungin laidalla. Tontin toisella puolen avautui koskematon tettiin ti ta osin syytteisla. aina on niin kiirefie. Ilkka vapauleinen rakennus, on pamsta hoputtaa omistaja purkamaan se jouh-rin paasyii isompiin afiidreihin. Paavo oli nosteessa. Vakuuspula rajoitti ennen kuin talonsuojelij at j a talousehmain museointia ajavat voimat dettiin muodollisina. Vastapuolet kiitti muutamia kituliaita mantyja. oli huomannut, etta vakuuksia pi- rahkasammalsuo, jossa seistii td- ehtivat siitii kiinnostua. Talossa on olivat selitelleer, ettii kylliihan he Pertti osti 3 ha:n palasen tilaisuuden siihen saatuaan. Han pukkautti saattanut asua joskus jokin taivaanrannanmaalad, mike riitt?i?i hyvin la vakuuksia, mutta kun ne tilintar- puskutaktorilla luottivat Paavoon eivetke olisi vail- parkkipaikanta- 18

Kerro, kuvastin! Nimitvsuutisia...?? Kuvastimesta saattaa heijastua nenessii oleva nyppy tai repsottavat la vaakalaudalla. Muinoin, kauan toalan nimitysuutiset -palsta on jo Palsta tiivteen Voipa perijan omakin kohtalo ol- Toimitusneuvoston ideoima Luot- hapset. Ei hetaii, kosmetiikkaa se sitten, herra S. valittiin suurehton vakiinnuttanut asemansa Luottolin_ vain on. Mutta n:ikisipa kuvastimesta sielun sisaan, taitaisi katso- raitoja keytds olivat mita parhaimnille palstatilaa luottoalan nimitys- yrityksen luottopiiaillikdksi. Tieto, kisse. Tavoitteena oli tadota jiise- J?isenten aktiivisuudella tamankin palstan historian lehti saadaan jalta kohta hymy hyytyii. mat. Yksityiselemasszizin alkoi tapahtua kummia. H:in joutui pelihi- joka tavoittaa luottoalan ammatilaiuutisten julkaisemiselle lehdess?i, kiiiintymaan. Nimitysuutisia, mielellaiin valokrvalla t?iydennetyna. Toisinaan perint?ihenkildn tuttava saattaa puoli leikilliian kysye mon pauloihin, kuin isotativainaani set. ottavat mielellaln vastaan lehden neuvoa maksun lykkiiiimiseksi. l920luvulla Trawemiindessa. On totta, etta ilmestymiskertoja p:iiitoimittaja Jari Nuorinko ja toimitusneuvoston jasen Ari ovaska. Onhan perija asiantuntija mitzi suoritusten vetkutteluun tulee. lainatut varat eiviit kauan riiftaneet. useampia, ja etta suuti osa Luotto_ LuottopaAllikdn rahat loppuivat, voisi uutisointia ajatellen olla Ilman kuvaa julkaistava uutinen Niinpa usein annetaan vastauk Vekselikierre tuotti rumia merkintiije protestilistalle. Henkildn usmityksiste esim. Kauppalehden linkin lukijoista on jo tietoinen ni- tulec myds telefaxilla perille. siakin kysyjalle, sillii kyleh:in t,ima tuttava aina hoitaa asiansa ja kottavuus anmatissaan mur ni. Ei vastaavaa palstaa silm?iilty:i:in. Ari Ovaska vain pelkiista kiinnostuksesta perintiiri kohtaan esittaai "akateemisia" palveluksessaan perinnest:i vastaato markkinoinut ideansa huonosti, kf ennyt tydnantaja eniid prtiimeen Mutta silti, onko toimitusneuvos- Luottotieto r.y. PL 1700501 Helsinki kysymyksiii. vaa henkilii:i, joka omakohtaisesti kun palsta tayttyy peiiosin sisasyntyisesti: toimitusneuvostokin on telefax '7019042 Perintehenkild ikaenkuin hieman kumosi asiakkailleen markkinoimansa hyvzin maksutavan periaat- joutunut puh imarreltuna ryhtyy tarinoimaan laskun katoamisesta, reklamoinnista, rcen. lousjulkaisua. 738300 lukemaan tiiviisti em ta- Jari Nuorinko puoliso on juuri maksanut- ja pankin piti :isken hoitaa- selityksist:i. set, hitaasti maksavat asiakkaamme PL 47 00241 Helsinki Vielzi veh:in asenteista. Velkai- Credit-Justitia Oy Naureskellen kerrotaan kaikenmoista. Ehkii joitakin raflaavia sat- roistoja. Maksuhitaus ei ole rikos puh 144055 tumuksia omasta asiakaskunnasta. eike fikkomus, ei myiiskiian mak- eiviit yleensa ole lurjuksia eivetka telefax 142067 Sanalla sanoen perij:in sanoista sun tiiydellinen laiminlydnti ellei kuultaa liipi: eihen se maksr.ljen vii muista seikoista muuta johdu. vyttely mitaiin haittaa, kenelle tahansa semmoista sattuu ja jonkin pion, joka vie hanet itsensa maksu- Yrittaje saa suuren luottotap- LUOTTOMIEHET-KREDITMANNEN R.Y. laista pelia ja leikki;ihen *imii vain vaikeuksiin, joista koituu esim. Hallituksen kokouksessa 5.4. 1989 hyviiksytyt uudet Jiisenet on. maksamismaiiraystuomio ja ulosotosta aikanaan "kijyhan paperit". Telle asenteella ja keytdksella raivaanme maata jalkojemme alta, Voiko kukaan perijii hyv?illii omallarunnolla vaittiia tiitai parkaa lur- Luotonvalvoja ErikoisluotonvalvoJa Anne Sundberg Anneli Ruohonen maksumoraalista on syytzi piteii yksityisissa puheissakin tiukasti jukseksi? ABB Asea Skandia Oy Oy Esso Ab kiinni. Tottahan toki asiakkaisiimme, PL 20 PL 3'7 TAsse tulee mieleen kolmenkymmenen vuoden takaa kulosaarelaf viin, mahtuu myds lurjuksia ja ri- niin hyvin k-uin huonosti maksa- 02611 ESPOO 0221l EsPoo nen lihakauppias herra P. Hanen kollisia, mutta ei varmaan sen Ritva Kahila Kirsti Veyrynen asiakaskuntansa ytimen muodosti enempiiii, kuin yhteiskunnassa on Luotonvalvoja Luotonvalvoja vat varsin varakkaat, jopa rikkaat, keskimzi:irin. Abb Asea Skandia Oy Diners Club Finland Oy paikkakuntalaiset. Toki oli k6yhaakin rahvasta, kuten perhe M. Liha- J Marttila 02611 ESPOO OOIOO HELSINKi PL 20 Mannerheimintie 20 B kauppias usein paivitteli tiliasiakkaitaan, varakkailta kun tahtoi Kirsti Ritajoki Katriina Kolari maksu lijytya usein kovemmalla Luotonvalmisteli.ja Luotonvalvoja pyytelyllii kuin koyhemmilta. Lieneekd niin, ettii pikkusummien Arkadiankatu 4-6 B Mannerheimintie 20 B lndependent Rahoitus OY Diners Club Finland oy kanssa ei erapeiviste v:iliteta eiki OOlOI HELSINKI OOlOO HELSINKI pidetii tarkkaa huolta. Kuinka on perij:it, olemmeko itse Askeisen Aino Pelkonen Kari Kulmala vertauksen rikkaita? Hallintopeelikt6 Hallintoj ohtaj a Uskallammeko katsoa omaa laskupiikkiiimme? Monenko laskun Tammelanpuistokatu 21 A Turuntie 15 Kesoil Oy Salon Kone ja Rauta Oy erapaiva on ehtinyt vanheta palkkap?iivaa odotellessa? Joku huokaa, 33500 TAMPERE 24240 SALO korkohan on maksettava, eik6s Raija Hjelt Erja Susanni Forssten juu? Asiakkailtammedellyt:imme Luotonvalvoja Konttoristi kuitenkin vallan toisenlaista kiiytdstii - rahat nyt, eikii viidestoista Humanlistonkatu 9 32800 KOKEMAKI Oy Lohja Ab Semera Rautakauppa Rauta-Java Ky paiva. varmaan meilta perijoiltii on 2O1OO TURKU vaadittava keskimaaraiste parempaa maksumoraalia ihan esimerkin vuoksi. Jos nyt joku napisee, ettei Hallituksen kokouksessa 14.2. 1989 hyveksytyt uudet jasenet suutarin lapsillakmn ole kenkie, ei moinen vetaus sovi ollenkaan ta_ Mani Juhani Ihalainen Roland Kristian Lillqvist han. Suutarin oma leipa kapenee, LuotonvalvoJa Ktm jos hen markkinoi esimerkill,ian Oy Partek Ab Contant Oy paljain jaloin kulkemista. Perijii Sdrn:iisten Rantatie 23 Aurakatu 8 sen sijaan vaarantaa toisten rahat, OO5OO HELSINKI 2O1OO TURKU tyitpaikat jne. vahattelemelle oi kea-aikaisen suorituksen merkitysta. 20 I

KOKOUSKUTSU Luottomiehet-Kreditmdnnen ry:n varsinainen kevdtkokous pidetiien tiistaina 16.5. 1989 klo 17.00 alkaen Helsingissii ravintola ostrobotniallaf osoite Museokatu 10, 2. kerros Kokouksessa kiisiteltiiiin: l) Siiiintiijen 9 $:ssd mainitut asiat 2) Muut asiat 3) Yhdistyksen jasen toimistopiiiillikkii Ginzig Safiulla Siemens Oy:std alustaa aiheesta,otoimittajan valinta', Kokouksen jiilkeen on mahdollisuus nauttia yhteinen iltapala itsepalveluna buffetpiiydiistii. Ilmoittautumiset kokoukseen ja ruokailuun pyydetiiiin tekemiiiin 12.5. mennessd puh. 446940. Tervetuloa Luottomiehet-Kreditmdnnen rv Hallitus Lilliputtilinkki Licnee peldttiivissii. etta osa Luot tolinkin hiukankin pidernnistii ju_ lulsta menee aivan huklaan. llrnei_ sesti huomattava joukko Iukijoista ei viitsi lukea juttuja sen takia efti: - tekstr on niin pientd. ettii sejo paalllstn puolrn antaa tympe:in ku_ van lehdestd. kovin pikkuriiklinen reksti on myais hitaampaa lukca, kuin hiukan isompi, vaikkci silmissli oli sikaan vikaa. Saaltaa olla. ett,i heistiikin. jotka vdittiivat lukevansa lehden rarkkaan. osa todcllisuudessa vain silm.iilee tekstin peallisin puolin, koska eivrit halua rasittaa itse.iiin tckstin pienuuden edellyttiin1iillii rarkkuudella. Tekstin suurentaminen on niienniiisesti k!stannuskysymys lisii.int) neenii papcrin menekkinii. Mutta kannattaako nykytilannc..jos leh tcmme \',ihislakin sivuista jzitetii.in osa lukematta? Voitaisiinkohan joitakin suuria kllvia v:ihain picncnda. Jolloin papcrin tarve sailyisi ennai laan. Eik.i siti teksti.i larvitsisi aivan hcvosenkokoiscksi laittaa. Voitaisiinko jossakin Luollolinkin numerossa painaa malliksi muutamia eri kokoisilia kirjasimilla ladonuja palstoja. joista lukjjat saisivat sitten esitt:iri kommenttinsa? Terveisin Nimimerkki Near Sight 23