Ville-Veikko Pulkka - Perustulo ja uusi uljaampi yhteiskunta Author : admin Hyvinvointipalveluiden ja sosiaaliturvan rahoituspohja rapautettiin Suomessa kahden viime vuosikymmenen aikana korkeatuloisten ja pääomatuloilla itsensä elättävien veronkevennyksillä. Valtion talouden ajauduttua nyt 10 miljardia alijäämäiseksi oikeisto esittää ainoana vaihtoehtona lisää leikkauksia ja jatkoa kurjistamispolitiikalleen. Joku voisi kutsua tätä luokkapolitiikaksi. Oikeisto kykenee kuitenkin edelleen esittämään politiikkansa, ei ainoastaan neutraalina, vaan myös välttämättömänä. Kataisen ja kumppaneiden kovaan ääneen puolustamassa hyvinvointiyhteiskunnassa elää näinä päivinä 700 000 ihmistä tuloköyhyysrajan alapuolella (EU:n nykyisen köyhyysmittarin mukaan köyhiä on 900 000), lapsiköyhyys on kolminkertaistunut sitten 1990-luvun, työpahoinvointi lisääntyy jatkuvien tehostamistoimenpiteiden seurauksena ja epävarmuus läpileikkaa vähitellen koko yhteiskunnan vaikeuttaen ihmisten mahdollisuuksia omaehtoiseen, tavalliseen arkeen. [caption id="attachment_1286" align="aligncenter" width="520" caption="alemman keskiluokan materiaaliset elinolot ovat vielä jossain määrin siedettävät, joskaan suuntaa parempaan ei ole 1 / 6
näkyvissä."] [/caption] Tulo- ja terveyseroja on Suomessa kasvatettu OECD-maiden kärkivauhtia. On siirrytty takaisin luokkayhteiskuntaan. Samaan aikaan sosiaalinen liikkuvuus on pysähtynyt eli köyhäksi ei jatkossa ainoastaan ajauduta, vaan myös synnytään, ja mikäli oikeisto saa päättää niin köyhänä myös pysytään. Aidon kehityksen mittarin (GPI) mukaan ihmisten hyvinvointi on laskenut jo 1970-luvun alun tasolle. Eurooppalainen oikeisto näyttäisikin kovaa vauhtia purkavan Ranskan vallankumouksesta syntyneitä universaaleja oikeuksia, jotka materialisoituivat 1800- ja 1900-lukujen työväen kamppailujen myötä hyvinvointivaltioiden keskeisiksi periaatteiksi. 2 / 6
Puheet historian lopusta, ajasta ilman vastakkainasetteluja ja intressiristiriitoja, kuulostavat päivä päivältä satiirisemmilta. Puoluerajat ylittävä poliittisesta filosofiasta vapautettu arvopolitikointi näyttäytyy taas lähinnä huonona vitsinä, kun tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta puhuvat kaikki kommunisteista kokoomukseen. Ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin takaamiseksi toisenlainen politiikka on välttämätöntä. Tämän politiikan keskiössä tulee olla vaatimus riittävän toimeentulon takaavasta perustulosta. Perustulo on intressipolitiikan kovassa ytimessä vaatiessaan yhteisesti luodun varallisuuden uusjakoa. Samalla se on myös vasemmiston yksi keskeisimmistä materialistisista päämääristä luotaessa näköaloja yli kapitalistisen järjestelmän, kohti aidosti vapaata ja omaehtoista yhteiskuntaa. Oikeisto kuljettaa Suomea tällä hetkellä päätös päätökseltä kauemmaksi perustulosta - siis ihmisten hyvinvoinnista ja itsenäisyydestä. Riittävää toimeentuloa takaavaa perustuloa ei tule kuitenkaan nähdä utopistisena tavoitteena. Vai mitä pitäisi sanoa siitä, että kahtena viime vuosikymmenenä tulonjakoa on onnistuttu poliittisilla päätöksillä muovaamaan radikaalisti harvojen ja valittujen hyväksi. Suunta on myös muutettavissa. Perustulo on keskeinen vaatimus ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi tässä hetkessä luoden suuntaviitat sosiaaliturvan kehittämiselle ja kääntäen työn ja pääoman välistä ristiriitaa työvoiman eduksi. Samaan aikaan se kuitenkin sisältää vasemmistolle mahdollisuuden 3 / 6
artikuloida uuden uljaamman yhteiskunnan rakenteet laajemmassakin mielessä. Uusi uljaampi yhteiskunta luo perustansa turvatulle toimeentulolle, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle tuotannolle, sekä ihmisille, joiden arvo on mitattavissa muutenkin kuin BKT:lla. Perustulossa ei siis ole kysymys ainoastaan sosiaaliturvan kehittämisestä ja työntekijöiden oikeuksien turvaamisesta, vaan myös työn, tuotannon ja ihmiskuvan uudelleenmäärittelemisestä. On vihdoin tunnustettava, että hyvinvointia ja vaurautta luo muukin kuin perinteinen kapitalistinen palkkatyö ja että tuotannon on palveltava ihmisten tarpeita pääoman kasautumisen sijaan. Ihminen on myös välttämätöntä nähdä aivan jonain muuna kuin kepillä ja porkkanalla ohjailtavana homo economicuksena, joka kilpailee kehdosta hautaan suoraan muita ihmisiä vastaan selviytyäkseen voittajana. Arjessa tapahtuva uusintamistyö, kolmannen sektorin tuotanto ja esimerkiksi vertaistuotannon työskentelymuodot ovat palkkatyön rinnalla yhteiskunnalle lisäarvoa tuottavaa työtä. Feministit ovat vuosikymmenet taistelleet hoivan taloudellisen arvon tunnustamiseksi, useimmat hyvinvointivaltiot ovat täysin riippuvaisia kolmannen sektorin palvelutuotannosta ja esimerkiksi Wiki-pohjaiset sovellukset luovat jatkuvasti innovaatioita yhteiskunnan hyväksi. Perustulon voi nähdä palkkana suorituksista yhteiskunnan eteen. Nykyinen järjestelmä pyrkii palkitsemisen sijaan kuitenkin kaappaamaan - ja on osittain jo kaapannutkin - myös nämä työn muodot osaksi yksityistä voitontavoittelua. Työttömyys käsitteenä taas joutaa historian lehdille yhtenä kapitalismin yrityksistä neutralisoida riisto, jonka lihallistumia nyky-suomessa ovat esimerkiksi työharjoittelu, tukityöllistäminen ja 4 / 6
kepillä uhitteleva sosiaaliturva. On olennaista kyetä kehittämään kapitalismista riippumattomia tuotannon muotoja. Tästä syystä osuuskuntatalous, vertaistuotanto ja myös itsensätyöllistäjien käymät kamppailut ovat tärkeitä pitää vasemmiston teorian keskiössä, jotta kapitalismin logiikkaa kyetään purkamaan. Samaan aikaan, kun perustulon kaltainen radikaali reformi murentaa pääoman hegemoniaa sen sisältä käsin, on vaihtoehtoista tuotantoa kyettävä synnyttämään myös käytännön tasolla. Perustulo edistäisi vaihtoehtoisten työn ja elämänmuotojen synnyttämistä mahdollistamalla materiaalisen pohjan itsenäiselle ammatinharjoittamiselle. Lisäksi perustulo edistäisi työn jakamista ja työajan lyhentämistä ilman työntekijöiden toimeentulon vaarantumista. Perustuloa ja työn jakamista ei siis tule nähdä keskenään ristiriitaisina vaatimuksina, kuten joskus kuulee todettavan. Lisääntynyt vapaa-aika taas lisäisi ihmisten mahdollisuutta luoda ympärilleen yhteisöä hyödyttävää toimintaa ja kulttuuria. Työn ja tuotannon uudelleenmäärittelemistä tukevan vasemmistolaisen ihmiskuvan tulee taas lähteä siitä, että ihminen on sosiaalinen eläin, joka saa tyydytystä oppiessaan uutta ja kehittäessään itseään, luodessaan hyvinvointia ympärilleen sekä saadessaan toteuttaa vapaasti itseään yhdessä muiden kanssa. 5 / 6
Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Revalvaatio.org Suomen varsin korporatiivisen hyvinvointivaltioperinteen fetisoiminen on nykyisissä yhteiskunnallisissa oloissa hyvin ongelmallista, sillä se jättää jälkiteollisen työväen tarpeet monin paikoin pimentoon. Ilmaiset ja toimivat julkiset palvelut ajavat toki prekaarinkin työläisen asiaa, mutta perinteisen palkkatyöläisen normiin ja teollisen kapitalismin luokkakompromissiin perustuvan hyvinvointivaltion sokea puolustaminen ei huomioi prekariaatin päivittäisiä kamppailuja toimeentulon, inhimillisen työn ja mielekkään arjen puolesta. Sosiaalidemokraattinen kaikkea palkkatyötä ylistävä politiikka on vaarassa uhata ihmisten mahdollisuutta parempaan elämään. Kapitalististen työmarkkinoiden sisällä vasemmistolainen perustulo tarkoittaa työvoiman riiston hankaloittamista. Riittävän toimeentulon takaavan perustulon toteuttaminen lakisääteisen minimituntipalkan rinnalla pakottaa työnostajan maksamaan työstä kohtuullisen korvauksen. Perustulo tarjoaa prekaarille työvoimalle henkilökohtaisen lakkoaseen, joka mahdollistaa niin sanotuista paskaduuneista kieltäytymisen ilman toimeentulon menettämisen pelkoa. Sen sijaan esimerkiksi Vihreiden mallin mukaisen matalan perustulon toteutuminen johtaisi halpatyömarkkinoiden syntymiseen, kun työntekijän olisi pakko vastaanottaa työtä ehdoilla millä hyvänsä taatakseen toimeentulonsa. Vihreiden olisikin viimein myönnettävä, että oikean perustulon takaaminen ei ole kustannusneutraalia, vaan sen toteuttamiseksi on tunnustettava työn ja pääoman välinen ristiriita ja ryhdyttävä sen purkamiseen työvoiman oikeuksien eduksi. Perustulo on radikaali reformi, minkä vuoksi se tarvitsee taakseen myös vahvan poliittisen liikkeen. Tämä on tärkeää jo pelkästään perustulon legitimiteetin takaamiseksi, mutta myös siitä syystä, että perustulo voi olla konkreettinen väylä kanavoida hajanaiset kapitalismikriittiset liikkeet yhteen vaihtoehtoisen yhteiskunnallisen järjestyksen luomiseksi. On siis keskeistä, että edistyksellisten puolueiden lisäksi perustulokamppailussa ovat mukana ammattiliitot, prekaarit työläiset, työttömät, siirtolaiset, opiskelijat, feministiset liikkeet, ympäristöliikkeet, kulttuuriväki ja niin edelleen. Vaikka vasemmistolaisen perustulon realistisesta toteuttamistavasta ei ole saavutettu eurooppalaisessa keskustelussa konsensusta, olisi lyhytnäköistä esittää ristiriidat esteenä perustulokamppailulle. Vasemmiston tavoite perusturvan yhtenäistämisestä, tason selkeästä korottamisesta ja vastikkeellisuuden purkamisesta askeleena kohti perustuloa lienee pätevä vaihtoehto tämän hetken poliittisessa ilmastossa. On tärkeää, että sosiaaliturvaan tehtävien keskeisten muutosten vaikutukset pystytään arvioimaan suhteessa vallitseviin olosuhteisiin. Perusturvan määrätietoinen kehittäminen perustuloa kohti onkin väistämättä kestävämpi ratkaisu kuin populistinen sosiaaliromantisointi, joka lupaa perustuloa huomiseksi ja voi johtaa friedmanilaista perustuloa muistuttavaan jo hävittyyn kompromissiin. Toteutuessaan tällainen kompromissi voisi pahimmillaan tarkoittaa sosiaaliturvan, hyvinvointipalveluiden ja työntekijöiden oikeuksien lopullista romuttamista. 6 / 6