LIITE 1 1 Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatuja elävöittämiskokeilu RYHMÄHAASTATTELUN 21.10.2015 KESKUSTELUMUISTIO SISÄLLYS 1. Lähtökohtia 2 2. Osallistujat 2 3. Ryhmähaastattelun kulku 2 4. Haastattelun tulokset 3 4.1 Joukkoliikennekatukokeilu 3 4.2 Elävöittämiskokeilu 4 4.3 Elävöittämiskokeilun toimet 6 4.4 Kokeilun vaikutukset 8
2 1. LÄHTÖKOHTIA Tampereen kaupunki selvittää Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatuja elävöittämiskokeilun vaikutuksia. Siihen liittyen järjestettiin alueen asukas-, yrittäjä-, väestö- ja kulkumuotoryhmien edustajille ryhmähaastattelu 21.10.2015. Vaikutusarvioinnin tiedonhankintaan sisältyy ryhmähaastattelun lisäksi kaikille avoin nettikysely sekä yrittäjäkysely ja -haastattelut. Lisäksi Tampereen Infra tekee liikennelaskennat ja seurantaa Hämeenkadulla. Ryhmähaastattelun tavoitteena oli koota eri sidosryhmätahojen edustajia keskustelemaan kokeilun vaikutuksista. Vaikutusarvioinnin tulokset raportoidaan yhdyskuntalautakunnalle. 2. OSALLISTUJAT Ryhmähaastatteluun kutsuttiin 16 edustajaa seuraavista järjestöistä/ryhmistä: Asukkaat o Alvari o Hämeenkadun / Kyttälän Asukas o Urbaani Tampere Kulkumuodot o Autoliiton Tampereen Seudun osasto ry o Suomen liikenneliitto SULI ry o Tampereen polkupyöräilijät o Tampereen raitiotie -ryhmä Väestöryhmät o Nuorisovaltuusto o Tampereen yliopiston ylioppilaskunta o Tampereen vammaisneuvosto o Tampereen vanhusneuvosto Yrittäjät ja elinkeinoelämä o Tammerkosken yrittäjät o Tampere tunnetuksi ry o Tampereen Taksiautoilijat ry o Tampereen kauppakamari Ryhmähaastatteluun osallistui 10 henkeä, jotka edustivat seuraavia tahoja: Asukkaat Etelä-Alvarin asukasedustaja Urbaani Tampere ry Kulkumuodot Suomen liikenneliitto SULI ry pj Tampereen polkupyöräilijät ry Väestöryhmät Nuorisovaltuusto, klassillinen lukio Tampereen yliopiston oppilaskunta Tampereen vammaisneuvosto Yrittäjät ja elinkeinoelämä Tammerkosken yrittäjät ry pj Tampereen Taksiautoilijat ry pj Tampereen kauppakamari Haastattelijat Ramboll Finland Oy Immo Hietala Juha Joki Viktor Norman Heikki Kerppilä Aleksi Kinnunen Emmi Venäläinen Jukka Kaukola Juha Turunen Jouni Mäkinen Markus Sjölund Anne Vehmas, Venla Pesonen
2 3. RYHMÄHAASTATTELUN KULKU Työpaja järjestettiin keskiviikkona 21.10.2015 klo 17 19.30 Rambollissa (Pakkahuoneenaukio 2). Osallistujille tarjottiin kahvit ja karjalanpiirakat. Tilaisuuden aluksi osallistujat esittäytyivät ja kertoivat tuntevansa joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeilun päävaiheet. Anne Vehmas kertoi lyhyesti kokeilun vaikutusten tutkimussuunnitelmasta ja vastaili esitettyihin kysymyksiin. Tutkimuksen tiedonhankintamenetelminä ovat asukasja yrittäjäkyselyt, elävöittämisalueen yrittäjähaastattelut ja ryhmähaastattelu (kaaviokuva alla). Kaupallisten vaikutusten arvioija tekee tilastotarkasteluja ja kenttäkierroksia. Lisäksi Tampereen Infra tekee liikennelaskennat ja havainnointia (videokamera) Hämeenkadulla. JOUKKOLIIKENNEKATU- JA ELÄVÖITTÄMIS- KOKEILUN VAIKUTUKSET; TIEDONHANKINTA Joukkoliikennekatu kokeilu alkaa Elävöittämiskokeilu alkaa ENNEN- VAIHE Väliseuranta syksy 2014 Lisäseuranta heinä-elokuu 2015 Vuosiseuranta syyslokakuu 2015 Lisäseuranta joulutammikuu 2016 Lisäseuranta toukokuu 2016 VAIKUTUSseuranta elo-syyskuu 2016 Tilastot, kenttäkierros Tilastot, kenttäkierros Tilastot, kenttäkierros Tilastot, kenttäkierros Työpaja Ryhmähaastattelu Ryhmähaastattelu Ryhmähaastattelu Ryhmähaastattelu Yrittäjäkysely Yrittäjäkysely Yrittäjäkysely Yrittäjähaastattelu Yrittäjähaastattelu Yrittäjähaastattelu Yrittäjähaastattelu Ehyt 2012 kyselystä Asukaskysely Asukaskysely Laskennat Laskennat Havainnointi Laskennat, havainnointi Laskennat, havainnointi Laskennat, havainnointi Laskennat, havainnointi Mustalla joukkoliikennekokeilun selvitykset Punaisella elävöittämiskokeilun lisäselvitykset Valkopohjalla Tampereen infran selvitykset Haastattelussa kyseltiin osallistujien edustamien sidostyhmien näkemyksiä Hämeenkadun itäpään kokeiluista ja vaikutuksista (toimivuus, viihtyisyys, ongelmat, hyödyt, parannusehdotukset) yhdessä keskustellen. Näkemykset kirjattiin muistioon, joka luvattiin lähettää osallistujille ja jota hyödynnetään kokeilujen vaikutusarvioinnissa yhdessä muiden selvitysten kanssa. Keskustelua luotsasi vuorovaikutusasiantuntija Anne Vehmas ja keskustelun kirjasi ylös Venla Pesonen, molemmat Rambollilta.
3 4. HAASTATTELUN TULOKSET 4.1 Joukkoliikennekatukokeilu Joukkoliikennekatukokeilun hyviä puolia Opiskelijat: jalankulku ja pyöräily sekä joukkoliikenne on helpottunut Nuoret: Joukkoliikennekokeilun suurin hyöty on joukkoliikenteen sujuvoituminen. Urbaani Tampere: Kokeilu on mennyt yllättävän hyvin. Liikenne ei ole ajautunut kaaokseen, vaikka jotkut niinkin pelkäsivät. Yksityisautojen poistuminen Hämeenkadulta tuntuu mukavammalta (jo pelkkä joukkoliikennekokeilu auttoi). Asukas: Käyttäjän näkökulmasta muutos on positiivinen, esim. äänimaisema. Joukkoliikennekatukokeilun huonoja puolia taksit: Yksityisautot ovat ajautuneet muualle (mm. Satakunnankatu tukossa). Hyvä että taksit saa ajaa Hämeenkatua. kokeilun ajankohtaa pidetään outona, koska o taksit ja Kauppakamari: samaan aikaan tunnelityömaa ja myös Ratinan kauppakeskus rakennetaan -> tukkeuttaa liikennettä o Kauppakamari: Joukkoliikennekatu perustuu tulevaisuuden liikenneratkaisuun, jossa on ratikka ja keskustan kehä. Mutta kehän Ratapihankatu ei ole vielä valmis, niin ajankohta kokeilulle on huono. o Yrittäjät: yritysten mielestä muutenkin hankala ajankohta -> Kokeilun ajoitusta olisi pitänyt siirtää Urbaani Tampere: Kaupunkihan toimii niin, että ratikka tulee. Kaikki tähtää siihen ja on suunniteltu raitiotien mukaan. o Yrittäjät: Entä jos raitiotie viivästyy, niin tulee hankala tilanne. On rajoitettu liikennettä turhaan useita vuosia etukäteen, kun olisi voitu mennä se aika ja tehdä ratkaisuja vasta sitten, kun tiedetään varmasti, että ratikka tulee. Yrittäjät: Asiakasmäärät ovat vähentyneet. Enemmänkin kuin Hämeenkadulta palautetta on tullut Hämeenkadun ympäristöstä. Julkisilla tulijoita kokeilu kompensoi, mutta autolla tulijoita se ohjaa menemään marketteihin. Näkemys joukkoliikennekatukokeilusta myönteinen o Opiskelijat: kokeilusta on pidetty. Useat opiskelijat asuvat keskustan lähellä, käyttävät joukkoliikennettä, pyörää ja kulkevat myös jalkaisin. o Urbaani Tampere: kokeilusta on pidetty. o Asukas: Kokeilu oli oikea päätös, on pakko alkaa joskus totuttelemaan Urbaani in kaupunkiin. Tamperelaiset oppivat pikku hiljaa siihen, ettei omalla autolla tarvitse päästä kaupan oven eteen. Kauppakamari: Palautetta yrityksiltä tulee kahtalaista. Ehkä vähän enempi kuitenkin negatiivistä, valitettavasti. Kauppavaliokunnassa on useita Hämeenkadun itäpäässä toimivia yrityksiä, joilta tulee suoraa palautetta.
4 Yrittäjät: suuri osa yrittäjistä ollut kokeilua vastaan tai sillä ei ole heille merkitystä. Ei ole erikseen kysytty palautetta. Mutta hieno asia, että nyt tulee puolueetonta kyselyä. Mekin halutaan nojata faktoihin. Tämä on kokeilu. On huomattu, että Hämeenkadun profiili on muuttunut. 4.2 Elävöittämiskokeilu Liian nopealla aikataululla käyntiin o Asukas: Elävöittämisessä kävi huono säkä. Alku oli epäselvää ja laitettiin nopealla aikataululla käyntiin o Kauppakamari: Yritykset kommentoineet ajankohtaa hankalaksi (poliittinen hutunkeitto) ja tiedottaminen oli haparoivaa. o Urbaani Tampere: Kiireellä tehty ihmeelliset, ei tieliikennelain mukaiset merkinnät, kuten viiden minuutin katkoviivalla merkityt huoltoliikenneparkit ja vihreät pyörämaalaukset. o Vammaisneuvosto: Kokeilu alkoi liian äkkinäisesti, vammaisneuvosto ei päässyt näkemään suunnitelmia eikä vaikuttamaan o Nuoret: Kiire oli poliittisen venkoilun syytä. Suunnitelma esiteltiin helmikuussa ensimmäisen kerran ja tavoitteena oli aloittaa maaliskuussa työt. Mutta nyt saatiin vasta heinäkuussa käyttöön. o Yrittäjät: Tuli yrittäjille yllätyksenä. Iso virhe, kun ei asiasta kerrottu etukäteen käyttäjäryhmille, joita asia koskee. Tällaista ei saisi enää sattua, mutta tästä voi oppia. o SULI: Kokeilu on tehty puolivillaisesti. Huolena on, että sitten vain todetaan, ettei toiminut. Yrittäjien mielestä ei ole kovin elävöitynyt o Yrittäjät: Ei ole koettu että olisi kovin onnistunut ratkaisu. Mutta budjetti oli niin pieni, ettei voi paljoa odottaakaan. o Kauppakamari: Keväällä yrittäjien työpajassa luvattiin leipää ja sirkushuveja. Siitä on jääty todella kauas, minkä ymmärrän, kun aikataulu oli tiukka. Siellä mainittiin, että yritykset voi tuoda tilaan toimintaa. Se on tosi haastavaa oikeasti yrittäjille. Kaupunki lupasi tulla vastaan ja tuoda tapahtumista teasereita Hämeenkadulle, jotta tulee syy pysähtyä, mutta ei sekään onnistunut. Yrittäjille on jäänyt hämäräksi elävöittämisen tavoite. Jos kauppa vaihtuu palveluille, niin pääasia tietty on, että työpaikat säilyvät. Mutta Hämeenkadulla asiointiin tarvitaan vetovoimaista kauppaa, pelkkä palvelutoiminta ei riitä. Pitää olla ankkuriliikkeet. Jos ne lähtevät, niin Hämeenkatu säilyy läpikulkupaikkana. o SULI: Kannattaisi tarjota katutilaa rohkeasti yrittäjille, jotka sitä haluaa. Voisivat laittaa terassia tai myyntikojuja. o Urbaani Tampere: Kokeilu tuli niin äkkiä viime kesänä, että varmaan yritykset eivät ehtineet tehdä suunnitelmia uudenlaisesta toiminnasta.
5 o SULI ja asukas kysyivät: Muualla yrittäjät usein ensi vastustaneet ja myöhemmin kannattaneet kävelykatuja. Onko tutkittu kansainvälisiä ja kotimaisia esimerkkejä, kuten Oulun ja Jyväskylän kävelykeskustat? Yrittäjät: Monestikaan tutkimuksissa ei ole tarkistettu, vastasivatko myöhempään kyselyyn samat yrittäjät vai onko alueen yrittäjät vaihtuneet. Yrittäjät: Verrokit erilaisia, ei voi suoraan verrata Tampereeseen. Rotuaari toisen tyyppinen, ei ollut pääväylä, vaikka oli keskustassa. Ei ole tutkimusta, josta voisi selkeästi verrata. Oulussa ovat innoissaan Hämpin parkin tyyppisestä parkkihallista. Oulu on pyöräilykaupunki. Kauppakamari: Jyväskylässä maanalainen maailma on toiminut ilmiömäisesti, ratkaisut tehtiin linjassa. Hämpin parkki on ollut vasta vähän aikaa toiminnassa. Monet muut asiat vaikuttaa. Urbaani Tampere: Hämpin parkki ylihinnoiteltiin. Varsinkin aluksi olisi pitänyt markkinoida sitä edullisena. Nuoret: Hämpin parkissa aluksi tosi vähän käyttäjiä hinnoittelun ja syrjäisten, outojen sisääntulojen vuoksi, mutta tulevaisuudessa Ratapihankadun valmistuminen muuttaa tilannetta. Hämpin käyttöaste on jo 50 %. o Opiskelijat: Kokeilu on lisännyt viihtyisyyttä. Elävöittämisen vaikutuksena on syntynyt uudenlainen sosiaalinen tila, mikä on hyvä asia. Toimintaympäristön muuttumiseen vaikuttaa myös suhdanteet jne. Kaupunkilaiset eivät ole ottaneet tilaa vielä omakseen, käyttöönotto vie aikaa. Tilassa on potentiaalia, kun on enemmän tilaa, mutta käyttöönotto vie aikaa. Uskon, että löydetään ratkaisu, miten eri käyttäjäryhmät saadaan huomioitua paremmin ja miten liiketoiminta sijoittuu. o Urbaani Tampere: Potentiaalia tilalle on olemassa. Uskon, että ensi kesänä tunnelmaltaan parempi. Yritysten vaihtuvuus o Nuoret: Yrittäjissä on vaihtuvuutta, kun toimintaympäristö on muuttunut. Se on luonnollista, mutta hyvää korvautuvuutta on löytynyt. o Opiskelijat: Toimintaympäristön muuttumiseen vaikuttaa kyllä suhdanne ja se että ylipäätään kaupankäynti on keskittymässä suurempiin yksiköihin entistä enemmän myös Tampereella (Koskikeskus, Ratinan kauppakeskus). o Yrittäjät: Itse asiassa pienempiin yksiköihin on tällä hetkellä suunta. o Yrittäjät: Toki uuteen tilanteeseen totutaan, mutta nyt eletään sellaisessa tilanteessa, ettei yrityksillä ole kovin kauaa aikaa odottaa. Kassa vain loppuu ja voi tulla peruuttamatonta muutosta. Tietynlaisia yrityksiä ei välttämättä saada enää takaisin. Yritysten moninaisuus vaikuttaa mielenkiintoon. Toimilla pystytään ohjaileman sitä minkä tyyppisiä yrityksiä alueelle tulee. Ajat muuttuu ja siinä yrittäjät haluaa olla mukana. Ei nykyään
6 enää kirjanpitotoimiston paikka ole keskustassa. Ne siirtyvät muualle. Tulee Showroomeja ja 3D-tulostusta. 4.3 Elävöittämiskokeilun toimet Huolto- ja saattoliikenteen pysäköinti o Vammaisneuvosto: Huoltoliikenteellä on 5 min pysäköintipaikat, mutta ei inva-autoilija ehdi toimittamaan asioitaan tässä ajassa. Kaupungissa on 500 700 inva-autoilijaa. Useimmat inva-tunnukselliset eivät ole pyörätuolin käyttäjiä. Hämpin parkkia käyttävät ne, jotka pystyvät. Mutta osalla liikkuminen on todella huonoa (metrejä) eikä Hämpin parkki sovellu heille. Asiasta on reklamoitu, jotta saataisiin muutos. o Yrittäjät: On paljon yrityksiä (esim. lääkärikeskukset), että asiakkaan pitää päästä lähelle. On ehdotettu, että sallittaisiin yksityisautoilla ajo tarvittaessa, mutta se olisi niin hankalaa (esim. 20 km/h), ettei siitä muut ajaisi kuin nämä pienemmät käyttäjäryhmät, joiden pitää päästä lähemmäs. o Pyöräilijät: Huoltoliikenteen pysäköinti on nyt käytännössä pyörätiellä. o Yrittäjät: Huoltoajopaikat ovat erittäin tärkeitä. Ne on hyvä ratkaista yritysten kanssa niin, etteivät ne ole kenenkään tiellä. Liikennevalojen poistaminen o Vammaisneuvosto: Liikennevalojen poistaminen on huono näkövammaisille. Esimerkiksi Koskikadun valoton risteys on mahdoton näkövammaisille, eivät uskalla käyttää. Vammaisneuvosto on esittänyt, että palautettaisiin painonappivalot, joilla jalankulkija voi halutessaan saada valot toimimaan. o Urbaani Tampere: Näkeville valottomuus on mahtava uudistus. Estevaikutus on vähentynyt huomattavasti. Mutta ymmärtää näkövammaisten tarpeen valoille, jotka saa tarvittaessa käyttöön. o Nuoret: Kaupunginvaltuusto olisi halunnut poistaa viimeisetkin valot, mutta Aleksanterinkadulla ne tarvitaan hälytysliikenteelle. Pidän liikennevalojen poistoa tosi hyvänä. Myös katutilan kaventaminen on helpottanut ylittämistä ja lisännyt kadulla liikkumisen helppoutta. Jos on helppo liikkua, totta kai myös tulee alueelle. o Vammaisneuvosto: Shared space -alueet yleistyvät katusuunnittelussa ja se on varmaan hyvä. Mutta ei ole saatu katusuunnittelijoilta vastauksia, miten näkövammaiset huomioidaan shared space -alueilla. o Nuoret: Paras oli, että voi ylittää kadun mistä vaan, mutta olisi myös merkattuja ylityspaikkoja, joissa näkövammaisilla mahdollisuus saada liikennevalot toimimaan. o Urbaani Tampere: Sitten kun ratikkaa varten remontoidaan Hämeenkatu, niin tehdään ratkaisut kaikille toimiviksi.
7 Polkupyöräilylle oma tila o Vammaisneuvosto: jalankulun ja pyöräilyn erottaminen äärimmäisen tärkeää vammaisille ja vanhuksille o Pyöräilijät: Joukkoliikennekatukokeilu ei vielä muuttanut pyöräilijöiden tilannetta mitenkään, mutta elävöittämiskokeilu antoi pyöräilylle tilaa. Tosin vihreä polkupyörä ei ole minkään lain mukainen, vain suositus. Merkintä on ihan ok, koska tilanne on silti parempi kuin aiemmin. Asukas: Pyöräilijöiden oma reitti on tärkeä. Nuoret: Parempi olisi pyörätie virallisilla liikennemerkeillä; onko pyöräkaistan huolto niin iso erä kun bussikaistojen ylläpito loppui? o Vammaisneuvosto: Sähköpyörätuolin käyttäjät voineet nyt käyttää pyöräkaistaa, mutta risteyskohdissa on reunakiviä. Pitäisi saada tasainen väylä. o Asukas: Tampereella on ollut ongelmana, ettei pyöräilijöille ole omia kaistoja, mutta on myönteistä, että kaistoja on pikkuhiljaa alkanut tulemaan. o Opiskelijat: 35 000 opiskelijaa pyöräilee paljon. Melkein joka kuukausi tulee palautetta, että keskustan alueella on vaikea pyöräillä, esim. Satakunnankadulla ja Erkkilän sillalla. Elävöittämiskokeilun oma pyöräväylä on helpottanut. o Pyöräilijät: Rongankadun pyöräilyn laatukäytävä on hyvä. Siltä pitäisi päästä helposti pyöräilemään Hämeenkadulle. Kyttälän sivukaduista olisi voitu tehdä sujuvampia pyöräillä. Nyt Stockan pyöräparkkiin ei pohjoisesta pääse laillisesti muuten kuin taluttaen. o Talvella on ongelma, ettei Hämeenkadulla ole saanut pyöräillä. Polkupyöräpysäköinti o SULI: Polkupyöräpysäköinti rautatieaseman päässä pitää laittaa kuntoon. o SULI: pyöräpysäköinnin turvallisuus: monesti sitä miettii uskaltaako pyörää jättää päiväksi asemalle vai ei Pitää olla halpa, vanha pyörä o Asukas: Pyöräilijöille tärkeitä ovat oma reitti ja turvalliset ja hyvät pyöräparkit, joita on useita pienempiä, ei yksi iso. o Urbaani Tampere: pyöräparkin perustaminen helppoa, katsotaan minne pyörät jätetty ja laitetaan siihen parkki. Punaiset ruukut o Asukas: Hämeenkatu on nyt tällaisenaankin viihtyisämpi kuin aikaisemmin, kun on vihreät matot ja valtavat kukkaruukut. Ihmettelin ensin ruukkujen kokoa, mutta varmaan ne ovat suuria siksi, että näitä ei ainakaan kukaan vie eikä tuhoa. o Nuoret: Punaiset ruukut hyviä siksi, että herättävät tunteita ja ajatuksia. Syntyy erilainen suhde kun on samaistuttava ja muistettava. o Yrittäjät: Yrittäjät eivät ole pitäneet katua elävöitettynä, ratkaisuja on oudoksuttu. Punaiset ruukut roskataan. Myös turvallisuus on mietityttänyt.
8 Tapahtumatori (paviljonki) o Yleinen kommentointi: Oliko siellä tapahtumia?? Ei ole ollut häiriöksi asti tapahtumia. Muutaman kerran katutaiteilijoita, ja kerran Martat paistoivat lettuja ja ihmisiä tuli ihan jonoksi asti. Tapahtumapotentiaalia on. Tampere tunnetuksi ry jakaa lupia. o Kauppakamari: Kaupungin pitäisi näyttää esimerkkiä tapahtumatoimiston kautta ja esimerkillään rohkaista muitakin tapahtumien järjestämiseen. o Urbaani Tampere: Asiasta on innostuttu, kansalaisjärjestöt ovat suunnitelleet ensi kesälle tapahtumia. o Opiskelijat: Kun markkinoidaan oikein, saadaan viesti eteenpäin. Jos tila on kohtuuhintainen tai ilmainen, niin sillä tulee olemaan käyttäjiä. 4.4 Kokeilun vaikutukset Liikenneturvallisuus o Nuoret: Mennyt parempaan suuntaan; tien ylitysmatka lyhentynyt, kun katu kaventunut ja ajonopeudet laskeneet o Urbaani Tampere: liikenneturvallisuus parantunut, henkinen olo että jalankulkija on ykkönen o Yrittäjät: Bussikuskit kertoneet, että tien ylittäminen on villiä. Heille stressaavaa. o Pyöräilijät: Tuntuu turvallisemmalta, kun ajorata on kapeampi. Turvattomuuden tunne on siirtynyt jalankulkijalta bussikuskille. Pyöräilijän näkökulmasta on kiusallista olla kuin syytetyn penkillä siitä, että sanotaan pyöräilijöiden poukkoilevan jalankulkijoiden seassa. Tilanne on nyt parantunut ainakin pyöräilijöiden kannalta. Jalankulkijankin kannalta turvattomuus on paljolti kuviteltua, sillä pyöräilijä kuitenkin näkee korkeammalta ja kauempaa aiemmin ja tilanne on hallinnassa. Eihän se kuitenkaan auta turvattomuuden kokemukseen, joka on yhtä tärkeä kuin todellinen. Turvallisuudentunne o Asukas: Turvallisuudentunne on lisääntynyt. Katu on leppoisampi ympäristönä. o Nuoret: Sosiaalinen turvallisuus on jakanut mielipiteitä. Onko olemassa kaupunkikeskustaa, jossa ei olisi juopottelevia ihmisiä perjantai-iltana? Nuoren mielestä ei ole pahempi kuin keskustori. Päiväaikaan turvallisuus on parantunut, ilta/yöaikaan pysynyt ennallaan. o Opiskelijat: Ihmisiä kulkee joka vuorokaudenaikaan, siitä tulee elävyyden tuntu. Illalla nuoriso oleskelee kadulla ja on verrattain hyväntahtoista. Sosiaaliset ongelmat eivät ole pakkautuneet. o Yrittäjät: Turvallisuusvaliokunnasta viestiä: kahdenlaista ongelmakäyttäytyjäryhmää: juopot ja narkkarit. Keskustori on avoimen huumekaupan Mekka. Ongelma on siirtynyt ja siirtymässä Hämeenkadun itäpäähän. Juopot eivät varsinaisesti tuota ongelmia, niiden kanssa pärjää, mutta ainakin 5 yrittäjää on joutunut sulkemaan ovia päivällä narkkareiden vuoksi. Tämä
9 on iso ongelma, joka pitäisi saada kuntoon, muttei liity elävöittämiseen. o taksi: Siirtyivät, koska kaupunki osti 2 poliisia, jotka päivystivät kesällä Keskustorilla. Siellä myynti on avointa. o Opiskelijat: Keskustorilla tavallinen ihmisen ei mielellään käy, mutta Hämeenkadun itäpäässä liikkuu monenlaista väkeä. o Yrittäjät: Narkkarit varastavat kaupoista ja turisteilta. Sitä ei toivota yhtään. o Urbaani Tampere: Narkomaaneille tarvittaisiin matalan kynnyksen puuttumista. o Opiskelijat: Kysymys siitä onko poliisin vai sosiaalihuollon asia. o Yrittäjät: Kukaan ei tiedä, miten vaikuttaa jatkossa pakolaistilanne. Poliisin resurssit ovat vähissä. Mutta nämä ei liity elävöittämiseen. Katutilan siisteys o Asukas: Siisteys ei ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan. o Opiskelijat: Katiu on verrattain siisti. Pullokeräystuubit roskiksissa ovat todella hyvä asia. Helpottaa kaikkia, kun pullot ja tölkit saadaan kiertoon. Jätteille on paikkansa ja niitä käytetään hanakasti. o Nuoret: Suurin muutos siisteyteen tuli jo 2011 2012, kun Hämeenkadun varrelle tuli isot roskikset. Tämä vaikutti positiivisesti jo ennen joukkoliikennekokeilua. Toivottavasti jatkuu myös jatkossa. Nyt siisteystaso on pysynyt ennallaan. Hämppi pidetään hyvin kunnossa. o Yrittäjät: Jos roskiksia on tarpeeksi, ei ole ongelmaa. Taso ei muuttunut. o Urbaani Tampere: Ihmisten käytökseen voidaan vaikuttaa rakenteilla (esim. roskikset). Yleisvaikutelma on siisti. Hämeenkadulla liikkuvien määrä o nuorisovaltuusto: Ihmisten määrä on sääriippuvaista. Hyvällä säällä väkeä on enemmän kuin ennen, huonolla säällä yhtä vähän kuin aiemminkin. o Urbaani Tampere: Hämeenkatu ei ole autioitunut, kuten on väitetty. Tuntuu, että määrä on ainakin samalla tasolla, ehkä jo enemmänkin. o Kauppakamari: Väkimäärä ei ole lisääntynyt, vaan on edelleen vähäinen. Ei ole tilastoja, mutta jos verrataan Helsinkiin niin Hämeenkatu on autio, oli yksityisautoja tai ei. Helsingin rautatieasemalta kun astuu ulos, niin aina on ihmisiä. o Kauppakamari: Hämeenkadusta tulee elävä vain silloin, kun Helsingin juna saapuu ja porukka kävelee siitä läpi bussien vaihtopysäkeille. Silloin se näyttää Suomen kakkoskeskuksen pääkadulta. SULI: Joukkoliikenne nimensä mukaisesti kuljettaa joukkoja! o Asukas: Se, että Tampereella näyttää erilaiselta johtuu siitä että Tampere on pikkukaupunki. Miksi yritetään väkisin tehdä metropolia? Tampere on ihmisen kokoinen kaupunki. Tunnelma on erilainen kuin Helsingissä.
10 Hämeenkadun vetovoimaisuus o SULI: valtava parannus Tampereen brändille, askel kohti Eurooppaa o Opiskelijat: Hämeenkadun itäpäässä on tuotu ihminen keskiöön. Tänne on kiva mennä, mennäänpä tänne. o Asukas: Jos vetovoimaisuus sitä, että ulkomaiset vieraat viedään mieluummin Hämeenkadun itäpäähän kuin keskustorille, niin vetovoimaisuus on lisääntynyt. o Yrittäjät: Jos vetovoima tarkoittaa ostovoimaa, niin se ei ole kasvanut, vaan vähentynyt, koko Kyttälän alueella o nuorisovaltuusto: Hämpin brändi ja mieleenpainuvuus on lisääntynyt. On tullut lisää elementtejä, kuten ne punaiset ruukut. Nuoret hakeutuvat kadulle ihan eri lailla, sanovat: Mennääks Hämpille? Hämpille meneminen kesällä tarkoitti kahviloissa käyntiä, penkeillä istumista, jätskillä käymistä. Hämeenkatu on kauttakulkureitti, jolla tavataan, käydään Stockalla, vaatekaupoilla. o Yrittäjät: Ollaan huolissaan siitä, minkälaista rakennetta yritysmaailmassa on Hämeenkadulla tulevaisuudessa. o Kauppakamari: Hämpillä pitää olla mielenkiintoisia kohteita. Palvelut ja kauppa ovat vaikeuksissa, jos Tampereen keskusta ei pysty tarjoamaan elämyksellisyyttä. Se on vaikeaa, kun Koskari ja Ratina tuovat yrittäjille halvempia neliöitä. Kohta ei enää ole varaa kokeilulle, vaan pitäisi onnistua. o Yrittäjät: Jos tulee Englannin ilmasto, ei hyvältä näytä. o Vammaisneuvosto: Koko Hämeenkadun voisi kattaa, niin saataisiin säävapaa katu. o SULI: Vetovoimaisuuden mittarina voisi olla se, miten liiketilojen vuokrat kehittyvät. o Urbaani Tampere: Tampere on perinteisesti ollut innovatiivinen paikka, ensimmäiset sähkölamput ym., niin tästä maineesta kannattaa pitää kiinni ja tehdä myös innovatiivisia liikenneratkaisuja. Mielestäni Hämeenkatu punaisine ruukkuineen ja kenties kaupunkiraideliikenteineen on vetovoimatekijä, joka nostaa Hämeenkadun vetovoimaa potenssiin kaksi. Esteettömyys o Vammaisneuvosto: Jalkakäytävät säilytettävä esteettöminä. Täytyy olla väylä, jossa ei tarvitse pelätä esteeseen törmäämistä. Terasseille ja sisäänkäynneille pitää olla luiska, jotta pääsee pyörätuolilla / vaunuilla sisään. o Vammaisneuvosto: kun ratikan vuoksi koko Hämeenkatu tullaan remontoimaan, tulisi nostaa Hämeenkadun pintaa siten, että yhden portaan tasoero liikkeisiin saataisiin pois. Pienempiinkin liikkeisiin pitäisi saada esteetön pääsy, nyt useisiin pieniin liikkeisiin ei ole.
11 Kunnossapito o Vammaisneuvosto: Hämeenkadun esteettömyydestä annetaan kaikkein eniten palautetta vuodesta toiseen. Liikuntarajoitteisten on talvella mahdoton ylittää Hämeenkatua, kun joidenkin reunakivien ylle saattaa tulla talvella 10 15 cm polanteita. Vain teatterin ja Mäkkärin edustan suojatiet pysyvät kunnossa. Kaupunki säästää, kun ei ole erotellut pyöräteitä eikä tarvitse kunnossapitää jalkakäytäviä. Jalkakäytävien ja suojateiden talvikunnossapidon laatu Hämeenkadulla vaihtelee todella paljon, vaikka pitäisi olla kaupungin ykköskatu. Pitää olla myös ikäystävällinen; vanhuksia on vielä enemmän kuin vammaisia. o Urbaani Tampere: Yrittäjille ja kiinteistöosakeyhtiöille haaste tehdä Hämeenkadusta esteetön jo ennen Hämeenkadun uudelleenrakentamista ja varsinkin siinä vaiheessa. o Yrittäjät: Kadun lämmittäminen auttaisi, mutta se on yrittäjälle kallista. Pitäisi laskea dynaamisia vaikutuksia, kannattaako panostus. o SULI: Joukkoliikenneinfran tulee olla kunnossa myös reitin toisessa päässä, jossa noustaan bussiin. Ettei tarvitse jäädä bussista hankeen. Kaupungin ei kannata säästää katujen kunnossapidosta. Keskustan kulkumuodot o Opiskelijat: Kaupungilla tavoitteena lisätä pyöräilyä ja jalankulkua keskustassa ja siirtää yksityisautoilua kehille ja tunneliin. o Yrittäjät: Yrittäjät tekivät liikkeille kyselyn, millä asiakkaat tulleet kaupunkiin. Noin puolet sanoi tulevansa autolla. Ei voi ajaa vain pienempien ryhmien etuja. Opiskelijat eivät välttämättä ole ostavin ryhmä. Tulee muistaa myös autoilijat. Pitäisi pystyä laajentamaan näkökulmaa, huomioida tämä aika ja käyttäjät. o Nuoret: Ymmärrettävästi autoilijat ovat ostovoimaisempia kuin esim. opiskelijat. Kaupunkia on kehitetty 30 40 vuotta puhtaasti autoilun ehdoilla, viimeiset 10 vuotta esillä myös joukkoliikenne ja vasta muutama viime vuosi pyöräily ja jalankulkijat. Nyt voimatasapainoa voisi jakaa tasaisemmin. Jos autoilun edellytykset on jo hyvällä tasolla, niin nyt voitaisiin nostaa vähän voimakkaammin esille muita kulkumuotoja. o Kauppakamari: Tavoitteena tulisi olla hyvät olosuhteet kaikille liikennemuodoille. o Nuoret: Suurin osa uudesta asutuksesta kohdistetaan alueille, joilta on hyvät joukkoliikenneyhteydet ja pyöräilyreitit keskustaan (Sammonkatu, Niemenranta, Hervantajärvi ym.). Autoilun ei tarvitse enää olla itsestäänselvyys. o Kauppakamari: Kevyen liikenteen asiointifrekvenssi on suurempi, mutta liikevaihto kannetaan auton takakontissa. o Yrittäjät: Kaikilta alueita ei pääse joukkoliikenteellä helposti keskustaan (esim. Kämmenniemi). Autoilijatkin pitää huomioida.
Yrittäjähaastattelu Hämeenkadun tilasta syksyllä 2015 (Haastattelija täyttää lomakkeen - ei siis anneta haastateltavalle. Haastattelija esittää kysymykset ilman vastausvaihtoehtoja ja kirjaa vapaamuotoisen vastauksen sekä arvion asteikolle, jos se tulee selvästi vastauksesta esiin. Jollei, niin haastattelija varmistaa, esim. tarkoititko, että kasvanut vähän vai huomattavasti?) Hämeenkadun elävöittämisalueen kivijalkayritykset haastatellaan lokakuussa 2015. Haastattelut ovat osa Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeilun vaikutusten seurantaa. Vastaukset raportoidaan yhdyskuntalautakunnalle. Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatukokeilu alkoi 30.6.2014. Hämeenkadulla katuosuudella Hatanpään valtatie Rautatienkatu sallitaan vain linja-autoliikenne, taksiliikenne ja huoltoajo. Kokeilu kestää vuoden 2016 loppuun saakka. Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu alkoi 1.7.2015. Tuomiokirkonkadun ja Koskikadun välisellä alueella jalkakäytäviä levennettiin ja tilaa vapautettiin kahvilaterasseille, myynnille ja tapahtumille. Alueelle tehtiin tekonurmella rajatut oleskelupaikat penkkeineen, punaiset istutusruukut ja tapahtumatori pienimuotoisille tapahtumille. Jalkakäytävän reunaan varattiin tilaa pyöräilylle. Pyörätelineitä siirrettiin ja keskitettiin Suomen Pankin aukiolle ja Hämeenkadun poikkikaduille Koskikaduille, Pellavatehtaankadulle ja Tuomiokirkonkadulle. Liikennevalot poistuivat Koskikadun ja Pellavatehtaankadun liittymistä. Kokeilualueelle merkittiin huoltoajopaikkoja, joissa voi pysähtyä viiden minuutin ajaksi. Kokeilu kestää vuoden 2016 loppuun saakka. 1 YRITYKSEN TAUSTATIEDOT (Haastattelija täyttää kysymykset 1-4 ennen haastattelua) 1. Yrityksen/toimipaikan nimi? 2. Yrityksen/toimipaikan osoite? Hämeenkatu 3. Yrityksen toimiala? 1 Päivittäistavarakauppa tai kioski 2 Muotikauppa 3 Muu erikoistavarakauppa 4 Kuljetus ja varastointi 5 Majoitus- ja ravitsemistoiminta 6 Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta 7 Taiteet, viihde ja virkistys 8 Muu palvelutoiminta 9 Muu, mikä? 4. Toimipaikka on avoinna asiakkaille: ARK klo -, LA klo -, SU klo - 1 Arkipäivinä (enintään kello 18 asti) 2 Arki-iltoina (kello 18 jälkeen) 3 Lauantaisin 4 Sunnuntaisin 5 Toimipaikassa ei ole asiakaspalvelua 5. Haastateltavan nimi? 6. Haastateltavan tehtävä yrityksessä? 1 Yksityisyrittäjä 2 Yksi yrityksen omistajista 3 Työntekijä; asema? 7. Onko yritys vuokralla vai omistaako toimitilan? 1 Yritys omistaa kiinteistön 2 Yritys on vuokralla. Kiinteistönomistaja? 8. Toimipaikan henkilöstömäärä? henkilöä
9. Hyödynnättekö katutilaa liiketoiminnassa? Entä ajoradasta levitettyä oleskelualuetta? 1 Ei, eikä ole tarvetta 2 Ei, mutta mielenkiintoa olisi 3 Kyllä Miten? 1 Mainostus toimitilan ikkunalla tai seinällä 2 2 Mainoskyltti kadulla, kuinka monta, usein? 3 Mainosten jakajia kadulla, kuinka usein? 4 Ulkomyyntipiste, kuinka usein, suuruus? 5 Terassi, kuinka iso? 6 Muuten, miten? 10. Arvionne siitä, kuinka suuri osa yrityksen asiakkaista saapuu keskustaan % Kävellen % Polkupyörällä % Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) % Henkilöautolla 100 Yht. Olivatko osuudet erilaiset ennen joukkoliikennekatukokeilua? Jos, niin millaiset silloin? % Kävellen % Polkupyörällä % Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) % Henkilöautolla 100 Yht. ELÄVÖITTÄMISKOKEILU 11. Millainen on yrityksen kanta Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatukokeiluun? 1 Erittäin kielteinen 2 Kielteinen 3 Ei myönteinen eikä kielteinen, neutraali 4 Myönteinen 5 Erittäin myönteinen 12. Entä elävöittämiskokeiluun? Muuttuiko tilanne parempaan vai huonompaan suuntaan? Yrityksen kanta Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeiluun? 1 Erittäin kielteinen 2 Kielteinen 3 Ei myönteinen eikä kielteinen, neutraali 4 Myönteinen 5 Erittäin myönteinen
13. Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista 3 Tekonurmiset oleskelualueet Kalusteet (penkit, ruukut) (riittävästi? sijoitus? laatu?) Tapahtumatori Pyöräilylle varattu oma kaista (käytetäänkö? lisääkö turvallisuutta? selkeyttääkö?) Uudet pyöräpysäköintipaikat (käytetäänkö? selkeyttääkö?) Liikennevalojen poistaminen (toimivuus? turvallisuus?) Huoltoajopaikat 14. Miten Hämeenkadulla liikkuvien määrä on kehittynyt kokeilujen myötä (jkl, pp, jk)? 1 Pienentynyt huomattavasti 2 Pienentynyt vähän 3 Pysynyt ennallaan 4 Kasvanut vähän 5 Kasvanut huomattavasti 15. Miten yrityksen asiakasmäärä on kehittynyt kokeilujen myötä? 1 Pienentynyt huomattavasti 2 Pienentynyt vähän 3 Pysynyt ennallaan 4 Kasvanut vähän 5 Kasvanut huomattavasti 16. Miten yrityksen liikevaihto on kehittynyt kokeilujen myötä? 1 Pienentynyt huomattavasti 2 Pienentynyt vähän 3 Pysynyt ennallaan 4 Kasvanut vähän 5 Kasvanut huomattavasti
17. Onko elävöittämiskokeilulla ollut vaikutusta katutilan puhtaanapitoon? 4 1 Työmäärä pienentynyt huomattavasti 2 Työmäärä pienentynyt vähän 3 Työmäärä pysynyt ennallaan 4 Työmäärä kasvanut vähän 5 Työmäärä kasvanut huomattavasti 18. Onko elävöittämiskokeilulla ollut vaikutusta häiriökäyttäytymiseen? 1 Häiriöiden määrä pienentynyt huomattavasti 2 Häiriöiden määrä pienentynyt vähän 3 Häiriöiden määrä pysynyt ennallaan 4 Häiriöiden määrä kasvanut vähän 5 Häiriöiden määrä kasvanut huomattavasti 19. Millaiseksi arvioit elävöittämiskokeilun vaikutuksen Tampereen keskustan vetovoimaisuudelle? 1 Erittäin kielteinen 2 Kielteinen 3 Ei myönteinen eikä kielteinen, neutraali 4 Myönteinen 5 Erittäin myönteinen 20. Muuta sanottavaa kokeiluista tai Hämeenkadusta? KIITOS VASTAUKSESTASI!
LIITE 3. YRITTÄJÄHAASTATTELUN VAAPAAMUOTOISET VASTAUKSET Haastatellun yrityksen/toimipaikan nimi Café Siilinkari Carlings Clas Ohlson Cubus Cybershop GinaTricot H&M Instrumentarium Kenkärepo Kiinteistömaailma Korus Design Nanso New York Nissen Nordea Pelaamo Tampere Pella s Cafe R-kioski Selvi Silmäasema Stockmann Suomalainen Kirjakauppa Tampereen seudun osuuspankki Timanttiset UFF Wanha Posti Vero Moda Viking Line Matkamyymälä Ålandsbanken Katutilan tai ajoradasta levitetyn oleskelualueen hyödyntäminen: kyllä, miten? Avoin vastaus 1 Terassi 1 terassi n. 12 m2 1 Terassi on. Kylttejä käytettäisiin, jos saisi käyttää. 1 Terassi molemmilla puolilla, 18 paikkaa + 36 paikkaa 1 Terassi 20 paikkaa 2 Ständejä käytettäisiin, jos olisi sallittua 2 Ständejä käytettäisiin mutta niitä ei saa olla 2 Ständien kieltäminen on huono juttu Ständejä käytettäisiin, jos saisi. Katutilan vuokraaminen liian kallista. Mainokset roskiksissa käytännössä 2 ainoa mahdollinen. 2 Aiemmin oli kylttejä. 3 Ketju määrittelee mitä voidaan tehdä 3 ketju määrittelee 3 ketju määrittelee 3 ketju määrittelee mitä voidaan tehdä. Ständejä pidettiin aiemmin, kun niitä ei ollut kielletty. 4 Kiinnostusta katutilan tai ajoradasta levitetyn oleskelualueen hyödyntämiseen on vuokrattu kesällä tilaa liikkeen edestä katumyyntiä varten. Kiinnostusta olisi muullekin, mutta 4 lisämaksut ovat melko isot Ollaan Tampere tunnetuksi ry:n jäsen. Kiinnostaisi jonkinnäköinen markkinointitempaus, jotain 4 ajankohtaista, ehkä tuote-esittelyä 4 Kesällä voitaisiin harkita jotain tapahtumaa teemalla. Kadun hyödyntäminen on vielä melko vaatimatonta. 4 avajaisissa flyerit + ilmapallot, kampanjat / tapahtumat kiinnostaa 4 pop-up toimipiste, ständi. Tapahtumien yhteydessä esim. kukkaisviikolla. Ei pysyvää. 4 Ulkona voisi olla rekki tai jotain tapahtumia. 4 Promotilaisuus teltassa 5 Muu kommentti 5 välillä pidetään ovea auki ja ilmapalloja ovessa 5 liian kallista ja tarvitaan yksi työntekijä 5 lipan alustaa on käytetty joskus myyntipöydälle, mutta ei katutilaa. 5 asfaltti oven edessä ei ole hyvännäköinen, kivet olisi paremman näköiset 5 Pauhu-paviljonkia hyödynnetty. Näyteikkuna ei näy, jos edessä liikaa jotain.
Arvio kuinka suuri osa asiakkaista saapuu keskustaan. Avoimet kommentit 1 En osaa arvioida tarkemmin 1 En osaa sanoa, julkisilla liikutaan eniten, autoilua on vähiten, polkupyöräily lisääntynyt 1 vaikea arvioida 1 Ei osaa arvioida sen tarkemmin mutta Tamperelaiset käyttää enemmän joukkoliikennettä ja maakunnista tullaan autolla. Hämpin parkkia ei vielä osata käyttää - parkkitilaa kyllä on! 1 Ei osaa sanoa 1 Kaikilla liikutaan, ei osaa arvioida tarkemmin 1 Monipuolisesti liikutaan, ei osaa arvioida tarkemmin 1 Ei osaa sanoa, koska ei ole tehty tästä mitään selvitystä 1 Ei osaa sanoa, kaikilla liikutaan. OP:n omat hissit Hämppiin on hyvä juttu. Taksilla tullaan myös tarvittaessa suoraan oven eteen. 1 Kaikkia käytetään, ei osaa arvioida tarkkoja määriä 1 Bussilla kuljetaan eniten, muuten hankala arvioida 1 Ei osaa sanoa 1 Vaihtelevasti liikutaan ja kaikkia kulkumuotoja käytetään. Ei osaa sanoa tarkempia määriä. 2 Muu kommentti 2 Työssäkäyvät tulevat autolla keskustaan töihin. Hämpin hissi suoraan alalla 2 Autolla liikutaan vähän, suurin osa käyttää joukkoliikennettä 2 Suurin osa asiakkaista tulee henkilöautolla. Parkkeeraamisesta tulee asiakkailta paljon kysymyksiä, jos eivät ole paljon liikkuneet keskustassa. 2 Valtaosa kävellen tai joukkoliikenteellä. Kauempaa (esim. lähikunnista) autolla 2 Iso osa käyttää joukkoliikennettä, harvempi kulkee autolla 2 Suurin osa tulee joukkoliikenteellä, hotelliasiakkaat autolla 2 Parkkihalli on liian kallis. Olivatko osuudet erilaiset ennen joukkoliikennekatukokeilua? Avoimet kommentit 1 En osaa arvioida tarkemmin 1 Ei osaa sanoa, auki vasta toukokuusta 2015 1 vaikea arvioida 1 EI osaa arvioida 1 EI osaa sanoa 1 Ei osaa sanoa 1 EI osaa sanoa 1 Ei osaa sanoa 1 Asiakkaita on ylipäätään enemmän mutta ei osaa arvioida tarkemmin 1 EI osaa sanoa 1 Ei muutosta aiempaan 1 Ei osaa sanoa 1 Ei osaa sanoa. 1 Kaikkia käytetään, ei osaa arvioida tarkkoja määriä 1 Ei osaa arvioida tarkemmin. 2 Muu kommentti 2 Ei suurta muutosta. Nuoret ei enää hanki ajokortteja. 2 Ei muutosta aiempaan 2 Tietty asiakasryhmä tulee edelleen autolla 2 Ei ole muuttunut, enää ei kuljeta ehkä niin paljon autolla 2 Ei vaikutusta, huonosti parkkitilaa ollut aina 2 Autoilu on vähentynyt 2 enemmän kävelijöitä nyt 2 Aiemmin kuljettiin autolla enemmän. Suuria ostoksia tehdään autolla. Kaikki ei osaa käyttää Hämppiä. 2 Ei suuria muutoksia, omaa autoa käytetään vähemmän 2 Ylipäätään kävelijät väheni, kun muutettiin joukkoliikennekaduksi, mutta kesän aikana tulleet takaisin. 2 Ei muutosta
Yrityksen kanta joukkoliikennekatukokeiluun. Avoin vastaus Oma mielipide on että ei ole tärkeää päästä parkkiin. Kävelijät ovat tärkeitä asiakkaita. Autoja on edelleen melko paljon vaikka ei saisi kulkea koko katua. Hämppi on liian kallis ja vaikea ajaa sinne. yrityksellä ei kantaa Hassu kokeilu, koska on vain samat bussit jäljellä eikä tilalle ole tullut mitään. Jos tulee ratikka, asia on eri. Hankaloittaa liikkumista keskustassa. Hlökunta käyttää parkkeja työn puolesta. Yksisuuntaiset ovat hankalia. Nykytila ei vielä vakuuta, tuntuu kokeilulta Kokeilun myötä oli toiveena liikennemelun väheneminen mutta ei ole vaimennut (syynä Aleksanterinkatu?) Busseilla pääsee Tampereella hyvin kulkemaan Kiva, että kokeillaan, ei ole ollut ongelmia. Liikenteen melu on vähentynyt. Pääkatu pitäisi antaa ihmisille. Poikkiliikenne voisi olla julkiselle liikenteelle. Joukkoliikennekatu tehty ratikkavalmisteluja varten ja näin on hyvä. Hyödyt eivät vain ole tässä väliaikaisessa tilanteessa vielä nähtävillä. Ihmiset evät aiemminkaan tulleet autolla Kannattaa kehittää. Onko kokeilu ollut onnistunut? Hyvä miettiä miten kehitetään jatkossa. Pääasia olisi että ihmiset haluaa tulla keskustaan ja viihtyy. Tämä on henkilökohtainen mielipide. Tampereella on pienet kulkureitit ja ollaan kahden järven välissä, tällainen kokeilu ei Tampereella toimi Kiva mutta kävelykatu palvelisi paremmin kuin jos kuitenkin kulkee autoja kadulla. Yksityisautoilun lopettaminen ei tue liiketoimintaa. Se vähentää ex tempore käyntejä. Hämeenkatu ei kuitenkaan ole mikään kävelykatukaan. Yrityksen kanta elävöittämiskokeiluun. Avoin vastaus 1 Elävöittämistä tarvitaan vielä enemmän 1 Elävöittäminen ei ehkä vielä toimi? Ei näy riittävästi 1 voisi olla enemmänkin elävöittämistä 1 Elävöittämistä täytyy tehdä vielä enemmänkin. Ihmisiä on ollut paljon penkeillä. 1 Selkeästi enemmän pitäsi vielä elävöittää 1 Parempi kuin ei mitään. Parasta on, että pyöräilijöille on oma tilansa ja jalankulkijoilla enemmän tilaa. Harmillisen vähän vielä elävöittämistä, mutta hienoa että on tehty jotain, Kiitos! Käytetyllä rahalla ei voi saada enempääkään. 1 Elävöittämistä lisättävä 2 Elävöittäminen ei ole onnistunut 2 Ei ole vielä onnistunut. Tilanne ei ole muuttunut parempaan tai huonompaan suuntaan. 2 Isot kukkaruukut ja tekonurmi ei ole onnistuneita. 2 Henkilökohtainen mielipide: naurettava kokeilu 2 Käytetyn rahan määrä ei vastaa tulosta. 3 Muu kommentti 3 Kaivattu elävöittämistä. Valoviikkojakin ihmiset kehuneet. 3 Jäätelökioski oli kiva! 3 ihan ok. Tältä kohdalta vietiin pyörätelineet pois. 3 Ei ole kuullut negatiivista 3 Katu on nyt nätimpi yleiskuvaltaan 3 Sekamelska kävelijöiden ja pyöräilijöiden kesken on suurin ongelma, ei ole tehty kunnolla vaan sinne päin. Miksei tehty niin että autot voi kulkea syksyllä ja talvella? Kohta ei kadulla liiku ketään, kun talvi tulee. 3 Oleskelupaikat voivat kerätä "tietyn sorttista" väkeä, josta voi olla haittaa, jos ovat toimipaikan lähellä. 3 Olisi halunnut vuokrata Tampere tunnetuksi ry:ltä kahvilapisteen. Luvattiin olla yhteyksissä, mutta ei oltukaan. Yrittäjänä haluaisin hyödyntää enemmän katua. Pelkona kuitenkin että jonkun muun koju oman paikan edessä voisi syödä omaa myyntiä 3 Tosi hyvä, verrattuna toiseen päähän (Sokos). Tässä päässä huomattavasti enemmän meininkiä. 3 Hyvä että elävöitetään, koska kilpailu kauppakeskusten kanssa on kovaa. Ensi kesänä olisi toiveena jotain konkreettisempaa.
Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Tekonurmiset oleskelualueet 1 Ihan hyvä 1 ihan hyvä asia 1 erittäin hyvä, voi pysähtyä istumaan 1 ihan jees - onko roskiksia tarpeeksi? 1 Tekonurmi on vähän halvan näköinen, voisiko sen jotenkin reunustaa? Silti kiva. 1 Ihan kiva 1 ihan kivat, sää vaikuttaa likaantumiseen 1 Parempin kuin ei mitään. Penkeille mukavampi että on nurmikko. 1 kiva juttu 1 ihan hauska idea, kesällä oli laitapuolen kulkija nurmikolla 1 Hassut mutta ihan ok 1 Roskat jämähtää nurmeen, puhdistaminen? Hauska idea yleisesti. 1 ihan ok 1 on hyviä 1 ihan jees 1 tykkään 1 Tekonurmi ok, jotain oltava kuitenkin 1 ihan ok 2 Ei toimi 2 Nurmikolla ei ole muita kuin koiria, mieluummin voisi olla oikea nurmi? 2 aika hutaistun näköiset 2 Ei ole hyviä pelkästään noin. Jotain elävöittämistä tarvittaisiin. 2 Tekonurmi on oudon näköinen. Rajaa alueen hyvin kyllä. 2 Tarpeeton 2 Turhat, ketä palvelee? 3 Muu kommentti 3 Hassuja 3 aika naurettavat 3 Pysyvänä ratkaisuna ei ole hyvä juttu, mutta parempi kuin ei mitään. 3 Ei juuri huomaa, kivempi kuitenkin istua - epäsiistejä 3 En ota kantaa 3 Neutraali - ei hyötyä liiketoiminnalle. Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Kalusteet 1 Penkit ihan hyvät 1 ihan ok, voisi ola tyylikkäämpikin 1 Penkit hyvät, mutta voisi olla enemmän. Roskikset vieressä tärkeitä, samoin tuhkakupit. 1 ei negatiivista, ruukkuja aluksi karsastettiin mutta ne ovat sulautuneet ympäristöön 1 Sijoittalu ok, hyvännäiköisiä 1 penkit hyvät, kukkaistutuksista saisi paremman näköiset. Ruukut voisi olla hienommat. 1 tosi hyvä 1 Penkit ihan hyvät. Mikä on ruukkujen funktio? Autolle parkkiruutu kukkaruukkujen tilalle toisi ene 1 ihan kivat, värikkäät. Jos ei olisi ruohoa, ei toimisi 1 Penkit on hyvin sijoiteltu. Isot ruukut keräävät roskia esim. viikolla opiskelijabileiden jälkeen. 1 penkit hyvät, ruukut liian isoja 1 ehkä ihan ok, roskia ruukuissa 1 tarpeeksi, ok 1 jotain voisi olla enemmän, penkit ihan kivat 1 Hyvät 1 ihan jees. Miten saataisiin mukaviksi? Ruukut kerää roskia viikonloppuisin. 1 Ruukut hirveät, penkit on kivat (jos lämmin kesä) 1 Penkit hyvät, ruukut isoja 2 Muu kommentti 2 Kalusteita on riittävästi. Oven edessä on penkki, jolla pultsareita kesällä, turisteja myös 2 Ruukkuja riittävästi, ihmisiä istuskelee penkeillä 2 Positiivista mutta häiriöt ovat lisääntyneet. 2 Hyvä että kalusteita on. Ruukut voisi olla paremman näköiset. 2 voisi olla vähän eri henkiset, tyylikkäämmät. Kahvitauolla on istuttu penkeillä. Voisiko kahvila tull 2 punaiset ruukut oli aluksi hassun näköisiä, roskia kerääntyy 2 penkkejä voisi olla enemmän, ruukutkin hyviä 2 Ihan ok tässä tilanteessa. Kulttuuritoteemi hyvä elävöittämässä 2 Ei tykkää penkeistä, mutta jotain istuimia oltava. Nykyiset ei ole tyylikkäitä. Esim. La Ramblalta B 2 Puut näyttää "oksilta", penkit hyvät. Ruukut aika rajut, olisiko kukat parempia. 2 Penkkejä voisi olla enemmän. 2 Yrityksen kannalta ei merkitystä.
Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Tapahtumatori 1 En tiedä mikä tapahtumatori on / En tiedä miten toimii 1 Ihmetystä mikä se on? Tiedottaminen? 1 ei tietoa 1 Täysi arvoitus - ei tiedä käytetäänkö 1 ei tietoa, kävellyt ohi ja ihmetellyt mikä se on 1 ei tiedä mikä se on 1 Ei tietoa 1 En ole nähnyt tapahtumia 1 Ei tietoa 2 Ihan hyvä idea 2 ei mitään tapahtumaa, idea hyvä 2 Ihan hauska, soittajia oli kerran 2 Kerran oli joku soittamassa ja se oli mukavaa. Haastateltava oli osallistunut kaupungin tilaisuuteen, jossa tapahtumatorista kerrottiin. Tapahtumatori ei näy toiselta puolelta katua, mikä on outoa. 2 Toimiva, tiedottaminen tapahtumista? Nähnyt bändin ja keskustelutapahtuman 2 Kesällä oli pari tapahtumaa. Ihmiset pysähtyy katselemaan. 2 kerran oli joku tapahtuma 2 Hienon näköinen mutta ei tapahtumia. Katusoitolla olisi hyvä paikka. 2 hienon näköinen, ei tietoa toiminnasta. Ihmiset pysähtyy katsomaan. 2 ihan hauska 2 ihan hyvä, hyvä idea 3 Muu kommentti 3 ei ole näkynyt tapahtumia, sijainti outo 3 Tosi pieni, ei ole huomannut mitä tapahtuu 3 Ei ole nähnyt siellä mitää. 3 tyhjän panttina. Turistit katselee. Hieno paikka esiintymisille. 3 Nyt upeaa arkkitehtuuria. Ensimmäiseen verrattuna hieno, toivottavasti tulee tapahtumia! Harmillisen vähän on hyödynnetty. 3 Viime viikonloppuna oli kirjailijoita, tällaiset tapahtumat tosi hyviä, enemmänkin voisi olla 3 Ei ole nähty mitään tapahtumaa. Kaunis mutta tarpeeton. Jokin katsomo tms. pitäisi ollla. 3 Hienon näköinen, mutta hyödyntäminen epäselvää. Ohjelma ei ole pysäyttänyt ihmisiä. Musiikki toimisi. 3 Ei tiedetä mitään, "selfien ottopaikka" 3 Ei ole näkynyt tapahtumia.tapahtumia ja kojuja pitäisi saada lisää. 3 Tapahtumatori haluttaisiin pois yrityksen edustalta, koska se pimentää ja kerää epämääräistä joukkoa. Voisi olla parempiakin paikkoja sille. Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Pyöräilylle varattu oma tila/kaista 1 Toimiva 1 ehdottomasti hyvä asia, selkeyttää 1 Pieni pätkä, jolla on pieni vaikutus. Helpottaa kuitenkin huomattavasti. 1 kävelijänä selkeyttää 1 Hyvä asia 1 hyvä asia 1 selkeyttää 1 Selkeyttää, hyvä idea 1 Kyllä 1 Hyvä asia, selkeyttää 2=Hyvä asia, mutta vielä kehitettävää 2 Hyvä jos vaan pyöräilijät käyttäisi. Kävilijät jäävät pyöräkaistalle odottamaan liikennevaloja. Pitäisi merkitä selkeämmin. 2 Ihmiset ei ole vielä tottuneet (osa ajaa jalkakäytävällä), turvallisuus lisääntynyt mutta vie aikansa tottua 2 Hyvä asia, mutta silti pyöräilijät jalkakäytävällä 2 Kyllä, tulisi olla koko Hämeenkadun pituudelta pyöräilijöille oma kaista. Tällä hetkellä ei kuitenkaan vielä toimiva eikä itsekään käytä vaikka liikkuu päivittäin. 2 Kyllä selkeyttää. Tien ylitys Pellasin kohdalla hieman turvatonto, muuten hyvä. 2 Selkeyttää kyllä, vieläkin pyöräilijät käyttää jalkakäytävää. Pyöräkaistalla ajetaan kovaa. 2 Pyöräilijät saatava valvottua. Asfaltti on hyvä juttu. Kävelijöitä on enemmän ja pyöräily sujuu. 2 Kyllä selkeyttää ja lisää turvallisuutta, risteyksissä hankaluuksia? 2 Selkeyttää kyllä. Voisi ajatella että pyörät talutettaisiin tai ajettaisiin hiljaa. Pyöräkaistoja ajetaan molempiin suuntiin. Osataanko varoa? Voisiko kadun kokonaan rauhoittaa pyöräilyltä? 2 Jos opittaisiin käyttämään olisi ok. Pyöräilijät eivät osaa sääntöjä. Busseista tulijoiden ja pyöräilijöiden välillä on vaaratilanteita. 2 Käytetään ja lisää turvallisuutta. Jalankulkujat ei huomaa pyöräilijöitä. 3=Muu kommentti 3 Lisää turvallisuutta 3 tällä puolella huonosti, loppuu kesken 3 Selkeämpi että suunnilleen pysyttäisiin kaistoilla. 3 Vähän selkeyttää. Bussista tulijat menee pyöräkaistalle. Ei missään muualla maailmassa kuljeta kävelijät ja pyöräilijät sekaisin. 3 Selkeyttää kävelijöiden asemaa. 3 Kokemus on, että pyöräilijät menevät jalankulkijoiden seassa. 3 Pyöräilyn säännöt epäselvät, pyöräilijät ei huomaa väistää jalankulkijoita. 3 Pyöräilijät polkevat silti kävelykaistalla. 3 Osa käyttää, osa edelleen jalkakäytävällä. Vanhat ihmiset ovat tulilinjalla.
Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Uudet pyöräpysäköintipaikat 1 Pyöräpysäköintipaikat ovat toimivia 1 Kyllä 1 Paikkoja on nyt paljon. Enää ei pyöräilijöille huudella kadulla. 1 Kyllä, on hyvät, että selkeästi merkitty 1 selkeästi merkitty 1 Kyllä käytetään ja selkeyttää 1 Kyllä käytetään ja selkeyttää 1 kyllä 1 ihan ok 1 Hyvä 1 Kyllä, vaikka ei itse käytäkään 1 Kyllä, paikkoja on tarpeeksi 1 Erittäin hyvä juttu 2 Pyöräpysäköintipaikkoja voisi olla enemmän 2 Täynnä - pitäisikö lisätä? 2 Tuntuu täysiltä, ei jätetä paikoille 2 Enemmän saisi olla. 3 Muu kommentti 3 Toimii mutta ei ole tällä puolella. Ohikulku pientä, koska muut omaa asiakasryhmää kiinnostavat kaupat toisella puolella katua 3 Ei osaa sanoa 3 ei ole selkeästi merkitty 3 ei osaa sanoa 3 Hyvä ettei olisi ikkunoiden edessä pyöriä, Siilinkarin edessä on hyvin järjestetty. 3 Käytetään mutta esimerkiksi liikkeen edessä ollut pyöriä 3 Ei osaa sanoa. 3 ei tietoa 3 Pyöriä on paljon, mutta ne eivät ole ongelma 3 Aivan liian vähän pysyviä tai tilapäisiä paikkoja. 3 En osaa sanoa 3 Aluksi tuli kiinteistön oven eteen pyöräpysäköintipaikat. Pääovi bloikattiin. Sitten siirrettiin paikat Pellavatehtaankadulle, mikä on paljon toimivampi ratkaisu. Pysäköintipaikat sivukaduilla toimii. 3 Ei osaa sanoa. Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Liikennevalojen poistaminen 1 Toimiva ratkaisu 1 Kyllä toimii, bussitkin huomioivat kävelijöitä hyvin 1 Pellavatehtaankatu: autoilijat katsoo tarkemmin jalankulkijoita ja busseja, ei kaahata. Valoille ei ole tarvetta. 1 Toimiva, ei haittaa 1 hyvä juttu, nopeuttaa. 1 Hyvä ratkaisu, toimii jouhevasti. 1 Hyvä juttu, koska liikenne vähentämisen myötä kuulee bussin äänen helpommin, mikä lisää turvallisuutta. 1 selkeä paitsi pelastustieltä. Tässä toimii oikein hyvin. 1 Hyvä asia 1 On hyvä 1 Liikenne on vähäisempää, joten toimii. 1 on toimivaa 1 Tosi hyvä 1 Hyvä juttu 1 Kyllä toimii, bussitkin huomioivat kävelijöitä hyvin 1 Toimiva ja turvallinen 1 Hyvä asia 1 kyllä, taksit ja linja-autot katsoo hyvin. 1 Hyvä juttu! 1 Kyllä toimii 2 Muu kommentti 2 Joltain osin vaikeuttaa autoliikennettä kun autot ja jalankulkijat eivät ole vielä tottuneet 2 Stockan edessä hyvä, toisessa päässä vaaralllinen fiilis 2 Stockan kohdalla toimii 2 Kävelijöille joustavuutta. Onko vaarallisempi? 2 Viimeisessä risteyksessä ehkä voisi olla valot 2 En osaa oikein sanoa, ehkä niitä vähän ihmetellään 2 olisi parempi jos olisi valot 2 Ei ole nähnyt ongelmaa. Sateinen kesä: olisiko ongelma kuumana kesänä? Autoilijat varovaisempia. 2 Aika varovainen saa olla kävelijänä, ei voi luottaa että saa tilaa. Aleksanterinkadun risteyksessä kävelijät mene pä 2 Ei osaa sanoa, sujuu varmaankin ok.
Mitä mieltä elävöittämiseen liittyneistä toimista? Huoltoajopaikat 1 Huoltoajopaikat ovat toimivat 1 Tarvii olla näin 1 ihan ok, aleksanterinkadulle ajetaan usein 1 Ihan toimii. 1 toimii 1 toimii 1 Toimii, rotvalli paikoin korkea 1 toimii 1 Ihan hyvä 1 Toimii. 2 Ei osaa sanoa 2 Ei osaa sanoa, tavarat tulleet hyvin perille 2 Ei osaa sanoa 2 ei osaa sanoa 2 Ei osaa sanoa 2 En osaa sanoa 2 Ei osaa sanoa. Välillä paljon autoja. 3 Muu kommentti 3 Huoltoajopaikat pois polkupyöräkaistalta. Joillekin asiakkaille on sanottu, että voi ison tavaran hakea nopeasta huoltoajopaikkaa käyttäen. 3 Huoltoauto pyöräkaistalla 3 Tavara tulee jalkakäytävälle. 3 Tavara tulee poikkikadulle. 3 Aika onnettomat. Ei mahdu paikalle. 3 liian pieni paikka 3 Ei valittamista 3 Esim. invapysäköintipaikka olisi hyvä, jotta pääsisi lähelle. 3 5 min liian vähän, välillä voi olla pari tuntiakin tarve 3 Ongelmallisia, pakko pysähtyä jalkakäytävälle. 3 Liikenne tulee Kyttälänkadulta. Joidenkin liikkeiden huoltoajo tulee jalkakäytävälle - voisiko järjestää toisin? Yrittäjät sahaavat omaa oksaansa, jos huoltoajoja ei ohjeisteta paremmin. 3 Vähäisesti paikkoja, isolla rekalla tulee toimitus, pieni ruutu ei riitä 3 Ei itse käytetän Hämeenkadun huoltoajopaikkoja, joten ei osaa sanoa 3 Aika vähän huoltoajopaikkoja. Arkena kaikki käytössä ja usein parkkeerataan jalkakäytävälle, mikä haittaa bisnestä. Hämeenkadulla liikkuvien määrän kehittyminen kokeilujen myötä. Avoimet vastaukset ei ole enää valitettu parkkipaikoista Ei osaa sanoa Ei osaa sanoa ei osaa sanoa Ei osaa sanoa Ei osaa sanoa, Ihmiset kulkee enemmän esim. suoraan Hämpin parkin kautta junaan. Ei osaa sanoa. Ei osata käyttää parkkihallia Jalankulkijoiden määrä sama joten liikkujien määrä pienentynyt kokonaisuudessaan. Kadulla ei ole elämää. Kahviloita ja ravintoloita pitäisi olla enemmän. Iltaisin todella kuollutta, ei tunnu yhtään pääkadulta. Katu avautunut, erityisesti pyöräilijöitä enemmän, ei ole enää niin kiireistä Koska autoja on vähemmän, kokonaisuudessaan liikkujia nyt vähemmän. Ei osaa sanoa tarkemmin. Liikkuminen on vapaampaa Selkeämpi nyt Vaikea arvioida. Vaikea nähdä että olisi kasvanut.
Yrityksen asiakasmäärän kehittyminen kokeilujen myötä. Avoimet vastaukset Ei ole ollut vaikutusta. Ei osaa sanoa ei osaa sanoa Ei saa kommentoida. hieman kasvanut Hämpin parkki on ollut positiivinen asia. Kasvu ei ole tullut kokeilujen vaikutuksesta Kommentteja tulee parkkipaikoista. Esim. lyhyet 30 min parkit olivat hyviä. Monen asian summana asiakasmäärä on pienentynyt. On kasvanut mutta ei voi sanoa mistä johtuu Pienentynyt johtuen ständin puutteesta ja siitä että toisella puolella katua liikkeitä, jotka kiinnostavat omaa asiakasryhmää Pienentynyt vähän Pienoista nousua, mutta kasvanut muutenkin Syytä vaikea sanoa. Taloustilanne vaikuttaa. Ennen näki autolla liikkeitä liikkuessa. Hämppiä ei osata käyttää, opasteet heikot. Taloustilanne on vaikuttanut Taloustilanne vaikuttanut ja monet muut syyt vaikutus enemmänkin johtuu omasta toiminnasta kuin elävöittämisestä Yrityksen liikevaihdon kehittyminen kokeilujen myötä. Avoimet vastaukset Ei ole tekemistä kokeilujen kanssa. Ei ole vaikutusta. ei osaa sanoa Ei osaa sanoa (aloittanut 5/2015) Ei saa kommentoida Ei saa kommentoida. Ei saa vastata. Kokeilulla ei ole ollut vaikutusta. pientä kasvua syyskuu oltiin kiinni Taloustilanne vaikuttanut ja monet muut syyt vaikutus enemmänkin johtuu omasta toiminnasta kuin elävöittämisestä Elävöittämiskokeilun vaikutus katutilan puhtaanapitoon. Avoimet vastaukset 1 Siistimpää kuin aiemmin 1 Joko on satsattu puhtaanapitoon tai sitten ihmiset huomioineet paremmin, ettei roskata 1 Nyt siistimpää 1 Paljon enemmän on näkynyt siivoojia 1 puhdasta on 1 Siistimpi kuin ennen 2 En osaa sanoa 2 ei osaa sanoa 2 Ei osaa sanoa 2 Ei osaa sanoa 2 Ei osaa sanoa, aina on ollut siistiä 2 Ei osaa sanoa, ilmeisesti pidetty hyvin puhtaana, kun ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota 2 Ei osaa sanoa, siistiä on, toimii 2 Ei osaa sanoa. Ei pysty arvioimaan. Kaupunki lisännyt fiksuja roskiksia kadulle. Tyhjennetään paljon paremmin. Siisteydellä on suuri 2 merkitys. 3 Muu kommentti 3 Ei ole huomannut. 3 Huoltoyhtiön työmäärä on lisääntynyt. 3 Kadut pidetään Suomessa yleisestikin paljon likaisempina kuin Keski-Euroopassa 3 Mietitty että miten ruoho saadaan pysymään puhtaana? Siistiä on kuitenkin ollut 3 Puhtaanapito on huonontunut vuosien saatossa, taso on yleisesti huono. Kokeilujen vaikutuksesta ei osaa sanoa. 3 Roskia ruukuissa ja penkillä 3 viikonlopun jälkeen on ollut sotkuista 3 Vähentänyt vähän, aika siistiä on
Elävöittämiskokeilun vaikutus häiriökäyttäytymiseen. Avoimet vastaukset Ei ole vaikuttanut omaan toimintaa, mutta määrätyissä paikoissa vaikuttaa (esim. Suomalaisen kirjakaupan kohdalla) Ei ole. Ikkunat olleet puhtaammat kuin aiemmin maanantaisin. Ei pysty sanomaan. Huumevieroituspaikkaa ei kannattaisi olla keskustassa. Tullintorin toiselle puolelle siirretty. Viihtyvät kadulla. Kerjäläisten suhteen kaupungin on ratkaistava mitä tehdään. Ei varsinaista rähinää, mutta ei-sosiaalista porukkaa esimerkiksi nukkumassa penkillä. Enemmän on "kadun kulkijoita" kuin aiemmin. Häiriökäyttäytymistä jonkin verran mutta olisi muutenkin. Ehkä deekuja on nyt ollut enemmän? Jotkut käyttävät nurmimattoja lepopaikkana ja ruukkuja on sotkettu. Kadunmiehiä vähän enemmän, pultsareita käy vähän keväällä ja syksyllä. Tämä on enemmänkin Aleksanterinkadun ongelma (mm. Musta Lammas) Kesällä hieman, mutta häiriöitä on muutenkin. Niitä riittää aina Saman verran kuin aiemminkin, aika vähän häiriöitä muutenkin Tapahtumatori kerää epämääräisiä istuskelijoita. Välillä on ollut joku nurmikolla nukkumassa Arvio elävöittämiskokeilun vaikutuksesta Tampereen keskustan vetovoimaisuudelle. Avoimet vastaukset 1 Liikennejärjestelyihin liittyvät kommentit 1 Ihmiset oppii ajoreittejä, mutta se kestää aikansa 1 Vanhemmat ihmiset valittaa ettei saa ajaa mutta ei asiakkaat 1 Turistit / ulkopaikkakuntalaiset ei tiedä miten pitää ajaa. Parkkeeraaminen koetaan stressaavaksi. Kokeilu tuntuu sekavalta. 1 negatiivinen koska pieni kaupunki. Missä vain ajetaan pääkadulla autolla. 1 Turistit ei tajua ettei katua saa ajaa 1 Tampere on sen kokoinen että on huono asia kieltää autoilu. Sivuutetaan monta liikettä, kun autolla ei pääse liikkumaan. 30 min parkit oli hyviä, nyt ei mahdollista. 2 Elävöittämiseen liittyvät kommenti 2 Erilainen ja uusi, ihmiset katselee ympärilleen. 2 Eripuraa kokeilu on herättänyt paljon ja on ikävää että joudutaan asioista tappelemaan. 2 Kesäaikaan positiivista, talviaikaan ei mitään. Keskieuroopassa ei ole pakkasta. 2 Katu on ollut "kuollut", on tärkeää että siihen panostetaan 2 Myönteinen vaikutus mutta sillan toinen puoli kärsii 2 Keskustaan saatava vetovoimaa, erotuttava marketeista. Odottavalla mielellä. 2 Pidemmällä aikavälillä ihmisten olisi mukava käydä, jos saadaan eurooppalaisempi viihtyisä keskusta. 2 Keskustelua on herännyt ja saisi olla enemmänkin. 2 Kun on upea Hämpin parkki (ja tulossa Kunkku), katutilan varaaminen kävelijöille ja pyöräilijöille hyvä asia. Vilpittömästi kannattaa. Parkkipaikkojen hinnoittelu on ratkaisevaa! 2 Ihmiset viihtyy paremmin, kodikkaampi 2 Hyvä jos onnistutaan luomaan keskusta-alue, jossa viihdytään ja halutaan tulla. Keskeistä on, että keskustassa pitää pystyä joustavasti liikkumaan. Rohkeasti kehitettävä! Minetin jäätelökioski oli hyvä avaus. 2 Uutisoidaan enemmän negatiivisuutta 2 Oli alkuun positiivinen, mutta huono asia että poikkikaduilta on yrityksiä joutunut lähtemään. Oli toiveissa, että kokeilut vilkastuttaisivat katua. 2 Monia yrityksiä on lähtenyt pois 3 Muu kommentti 3 Potentiaalia on mutta ei ole vielä käytetty. 3 Kadusta tulee hieno nyt kun valoviikot alkaa 3 Kiva että on tilaa kävellä, voisiko saman saada toiselle puolelle keskustaa myös?
Muuta kokeilusta tai Hämeenkadusta 1 Kehittämisideat 1 Arkkarit suunnittelevat ideoita kadulle. Katuständit merkittävä asia liiketoiminnalle. Jos ständi saisi olla edes seinää vasten liikkeen edessä niin siitäkin olisi hyötyä. Hämeenkatu voisi olla hieno "kesäbulevardi", jolla olisi kahviloita ja ravintoloita kadulla. Kadun yritykset pitäisi saada mukaan. Voisiko hintoja laskea, jotta katu oikeasti elävöityisi? Suhteessa on liian kallista, kokeilussa pitäisi varsinkin olla halvempaa. Kun ihmiset saadaan pysähtymään, niitä tulee lisääkin. Kesäloungeja. Positiivista on ollut värilliset penkit, koska niitä ei ole vieläkään töhritty (kirkkaan värisiä ei ehkä sotketa niin helposti?). Jyväskylässä on pihakatuja, joista osassa saa ajaa. Siellä esim. musiikkia ja sohvia kadulla ja asfalttiin maalattu räsymatto. 1 On outoa, ettei isossa kaupungissa ole kävelykatua. Kadusta pitäisi saada oikean kävelykadun näköinen, nyt ei ole viety loppuun asti. Koko hämeenkatu kävelykaduksi? Suunta on hyvä! 1 Ei ole tärkeintä millä liikutaan vaan että keskusta on viihtyisä, houkutteleva, turvallinen jne. Kaikilla kulkuvälineillä pitää pystyä kulkemaan ilman ristiriitoja. Kesällä voisi olla vain kävelijöille ja muuten autoille. Vaikutuksesta liikevaihtoon ja asiakasmääriin epäilys, että jotkut liikkeet syyttävät kokeiluja siitä, että menee huonommin, vaikka syys voivat olla todellisuudessa ihan toiset. 1 Poikkikatujen liikenne pitäisi saada joustavammaksi jos Hämeenkadulla ei saa ajaa. 1 Ongelma on ettei saada selkeää. Sivukadut ei ole toimivia. Poikittaiskaduilla kävelykatu toimisi paremmin. Samansuuntaiset kadut ovat tukkoisia ja hankalia. 1 Lisää tulisi elävöittää. Keskusta = Hämeenkatu. Autoja voisi entisestään vähentää ja katua hyödyntää enemmän esim. tapahtumiin, kahviloihin. Oleskelupaikkoja ihmisille, ei vain autoille. Busseja ei voi kuitenkaan täysin ottaa kadulta pois. 1 Bussit pois ja ihmiset tilalle. Ihan uudet liikennejärjestelyt. Parkkipaikat ovat liian kalliita. Hämppi on mainio, mutta sitä ei osata käyttää. Ulostuloväylät parkista pitäisi saada selkeiksi. Viestintä myös turisteille! Liikenneviestintä selkeäksi. 1 Kadulla ei pysty keskustelemaan, kun bussi menee vierestä. Viihtyisyyttä saatava lisää. Nyt käytetyt keinot eivät ole toimineet. Kukat voisi olla matalammat. Kadulla on hienoja puita jo olemassa, ei ole ymmärretty ruukuissa olevien puiden tarkoistusta. Yrityksillä voisi olla enemmän kahviloita ja pop-up myymälöitä. Katutilan käyttäminen liian kallista ja byrokraattista. Koska Suomen keli on mitä vaan, pitäisi pystyä joustavasti käyttämään katu esim. nettikalenterista varaten. Pitäisi miettiä tarviiko koko kadun olla katukiveyksellä. Voisi olla vian joku "perinneosa"? Voisiko talvella sallia läpiajon ja kesälle eri säännöt. Esimerkiksi pankin omaan talliin joutuu tekemään melkoisen kierroksen, kun ajaa töihin. Voisiko Pellavatehtaankatu olla 2-suuntainen talliin saakka? Kyttälänkadun puolelta voisi päästä ajamaan. 1 Kokeilu ei voi jäädä tähän. Ilmasto vaikuttaa väkisinkin siihen mitkä ovat elävöittämisen keinot. Ruukkujen tilalle jotain muuta? 1 Tapahtumat tai jotain pitäisi olla lisää. Jotain houkuttelevaa. Pyöräily ei vielä toimi. Ideana ihan hyvä mutta toteutus on jäänyt puolitiehen 1 Kesällä/keväällä saisi olla kojuja ja jotain toimintaa, jotta katu elävöityisi oikeasti. Enemmän kuin tähän mennessä. Ruokakojuja voisi olla kuten Laukontorilla. Pitäisi olla avoin ja kehittää vanhaa tai keksiä uusia asioita. Mitä enemmän kulkijoita, sitä enemmän asiakkaita. Parkkipaikkojen puute liikkeen vieressä ei haittaa. Kävelykadut erikseen (esim. Stockan taakse). Hämeenkatu ei ole nyt kävelykatu. 2 Pysäköinti, Hämppi 2 Kokeilu on aina kokeilu. Nuoret opppii jo alusta alkaen käyttämään joukkoliikennettä. Hämppiäkin opitaan käyttämään. Pysäköinti olisi hyvä pitää riittävän edullisena. Isommille ostoksille ihmiset kuitenkin tulee autolla. Poikkikaduista ei saatehdä kävelykatuja! Voisiko joulutori olla Hämeenkadulla? 2 On hyvä asia että Hämeenkadulla kulkee pelkkä joukkoliikenne 2 Tuntuu että kaikki vähän ennalta päätetty (esim. raitiotie). Hyvää on että pyöräilijät on siirretty omalle kaistalle. Outo että vain bussiliikenne kulkee kadulla. Tehdään autoilijoille hankalaksi. Ei voi vaatia että pitää päästä ihan viereen. Ihmiset ei osaa käyttää Hämppiä? Mistä sisäänkäynnistä mikäkin yritys löytyy. Hämppi tosi hyvä juttu. Ihmiset vain luulevat että se on kallista ja vaikeaa. 2 Parkkeihin liian vaikea mennä. Varsinkin turistit ihmeissään. Satakunnankatu 3-4 aikoihin tukossa. Kokeilut on hienoja ja kadusta voitaisiin saada fiksu, kun kehitetään. Kalliita kokeiluja.. 3 Kokeilu on ollut positiivinen 3 Erittäin positiivista, kokeiluja ei ole mitään syytä keskeyttää. Tämä vie keskustaa eteenpäin. Kokeillaan, opitaan ja kehitetään edelleen. 3 Ei negatiivista sanottavaa. Ollaan keskeisellä paikalla, elämä jatkunut samalla tavalla kuin aiemminkin. Kaupunkikuva ihan kiva. Ei Hämeenkadulla ennenkään ole ollut parkkipaikkoja. Hämpin käyttäminen opeteltava. Ei tiedetä miten pääsee sisään. 3 Pelkkää hyvää sanottavaa, katu on elävöitynyt 4 Muu kommentti 4 Bussien kulkeminen on nyt sujuvampaa 4 Ei saa poistaa kaikkia autoja keskustasta 4 Ei ainakaan lisää kadun hiljentämistä liikenteeltä tai autoilun rajoittamista. Nyt kun saa sanoa niin Viistokatu oli hyvä ja liikenne sujuvaa. 4 Valoviikkojen pallot hyvä idea
1 Asukaskysely Hämeenkadun itäpään tilasta syksyllä 2015 Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatukokeilu alkoi 30.6.2014. Hämeenkadulla katuosuudella Hatanpään valtatie Rautatienkatu sallitaan vain linja-autoliikenne, taksiliikenne ja huoltoajo. Kokeilu kestää vuoden 2016 loppuun saakka. Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu alkoi 1.7.2015. Tuomiokirkonkadun ja Koskikadun välisellä alueella jalkakäytäviä levennettiin ja tilaa vapautettiin kahvilaterasseille, myynnille ja tapahtumille. Alueelle tehtiin tekonurmella rajatut oleskelupaikat penkkeineen, punaiset istutusruukut ja tapahtumatori pienimuotoisille tapahtumille. Jalkakäytävän reunaan varattiin tilaa pyöräilylle. Pyörätelineitä siirrettiin ja keskitettiin Suomen Pankin aukiolle ja Hämeenkadun poikkikaduille Koskikaduille, Pellavatehtaankadulle ja Tuomiokirkonkadulle. Liikennevalot poistuivat Koskikadun ja Pellavatehtaankadun liittymistä. Kokeilualueelle merkittiin huoltoajopaikkoja, joissa voi pysähtyä viiden minuutin ajaksi. Kokeilu kestää vuoden 2016 loppuun saakka. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1 Nainen 2 Mies 2. Mihin ikäryhmään kuulut? 1 Alle 18 v 2 18 24 v 3 25 34 v 4 35 49 v 5 50 65 v 6 yli 65 vuotta 3. Kuinka monta henkilöä talouteesi kuuluu? Laske itsesi mukaan. Talouteeni kuuluu henkeä 4. Asuinpaikkasi Keskustan alue; Hämeenkadun itäpää Keskustan alue; Hämeenkadun länsipää Keskustan alue; Kyttälä Keskustan alue; Muu keskusta-alue Atala-Olkahinen Epilä-Kalkku Hatanpää-Härmälä Hervanta-Hallila Kaleva-Järvensivu Kissanmaa-Petsamo Kämmenniemi-Terälahti Lielahti-Lentävänniemi Linnainmaa-Leinola Lukonmäki-Kaukajärvi Messukylä-Takahuhti Nurmi-Sorila Peltolammi-Multisilta Pispala-Tahmela Tesoma-Lamminpää Viinikka-Koivistonkylä Vuores Tampereen ulkopuolella
5. Miten kuljet pääsääntöisesti matkasi Tampereen keskustaan / keskustasta? 1 Kävellen 2 Polkupyörällä 3 Joukkoliikenteellä (bussi / taksi) 4 Henkilöautolla (ajaen / kyydissä) 5 Muuten 6. Kuinka usein liikut Tampereen keskustassa? 1 5-7 päivänä viikossa 2 2-4 päivänä viikossa 3 Yhtenä päivänä viikossa 4 Harvemmin 5 En koskaan 2 HÄMEENKADUN ITÄPÄÄ 7. Miten arvioit seuraavia asioita Hämeenkadun itäpäässä? Ympäristön toimintamahdollisuudet (tekemistä, palveluja, joukkoliikenne, liikenneturvallisuus) Ympäristön tunnelma (kutsuvuus, elävyys, melutaso, rauhallisuus) Sosiaalinen ilmapiiri (sopuisuus, alueen maine, turvallisuus, sosiaalisen elämän vilkkaus) Ympäristön ulkoinen ilme (kauneus, siisteys, historiallisuus) Erittäin huono(t) Erittäin hyvä(t 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 8. Miten arvioit elävöittämiskokeiluun liittyneitä toimia? EOS = ei osaa sanoa Huono Ei kantaa Hyvä EOS Tekonurmiset oleskelualueet 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Kalusteet (penkit, ruukut) 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Tapahtumatori 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Huonompi kuin ennen Ei kantaa Parempi kuin ennen Pyöräilylle varattu kaista 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Pyöräpysäköintipaikat 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Liikennevalojen poistaminen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Huoltoajopaikat 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 EOS
JOUKKOLIIKENNEKATU- JA ELÄVÖITTÄMISKOKEILUJEN VAIKUTUKSET 3 9. Millainen vaikutus joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluilla on ollut seuraaviin asioihin Hämeenkadun itäpäässä aiempaan verrattuna? Heikentynyt Ennallaan Parantunut EOS Katutilan elävyys, viihtyisyys 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Katutilan siisteys 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Palvelutarjonta 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Turvallisuuden tunne 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Liikenneturvallisuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Kävelyn sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Pyöräilyn sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Pysäköintipaikkojen saatavuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 10. Millainen vaikutus joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluilla on ollut seuraaviin asioihin Tampereen keskustassa aiempaan verrattuna? Heikentynyt Ennallaan Parantunut EOS Keskustan vetovoimaisuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Joukkoliikenteen sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Yksityisautoilun sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 11. Millainen on näkemyksesi seuraavista asioista kokonaisuutena? Hämeenkadun itäpään muuttaminen joukkoliikennekaduksi Elävöittämiskokeilu kokonaisuutena Kokeilujen vaikutus oman elämääsi Kielteinen Neutraali Myönteinen EOS 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 12. Muita kommentteja Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluista? KIITOS VASTAUKSESTASI!
LIITE 5 ASUKASKYSELYN TULOKSIA LUKU 2 TAUSTATIEDOT Ikäryhmä ja Tampereen keskustassa liikkumisen useus % Usein keskustassa liikkuvat Harvemmin keskustassa liikkuvat Yht. Alle 25-vuotiaat 9 8 8 25-34 v 30 22 26 35-49 v 28 26 27 50-65 v 26 29 28 Yli 65 vuotta 7 15 11 Yht. 100 100 100 N 1004 1167 2171 Kontingenssikerroin = 0,145 Khiin neliö = 46,76 Vap. ast. = 4 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Asuinpaikkasi ja Tampereen keskustassa liikkumisen useus Usein keskustassa liikkuvat Harvemmin keskustassa liikkuvat % Yht. Keskustan alue; Hämeenkadun itäpää 5 1 3 Keskustan alue; Hämeenkadun länsipää 9 3 5 Keskustan alue; Kyttälä 5 1 3 Keskustan alue; Muu keskusta-alue 22 10 16 Atala-Olkahinen 2 4 3 Epilä-Kalkku 4 3 4 Hatanpää-Härmälä 4 5 5 Hervanta-Hallila 5 10 8 Kaleva-Järvensivu 6 10 8 Kissanmaa-Petsamo 2 3 2 Kämmenniemi-Terälahti 1 1 1 Lielahti-Lentävänniemi 4 5 4 Linnainmaa-Leinola 3 6 4 Lukonmäki-Kaukajärvi 4 6 5 Messukylä-Takahuhti 3 5 5 Peltolammi-Multisilta 1 2 2 Pispala-Tahmela 3 3 3 Tesoma-Lamminpää 4 6 5 Viinikka-Koivistonkylä 3 3 3 Vuores 1 1 1 Nurmi-Sorila 0 0 0 Tampereen ulkopuolella 9 12 10 Yht. 100 100 100 N 987 1139 2126 Kontingenssikerroin = 0,304 Khiin neliö = 216,73 Vap. ast. = 21 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä
Tampereen keskustassa liikkumisen useus ja pääsääntöinen kulkutapa keskustaan % Kävellen Polkupyörällä Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) Henkilöautolla (ajaen/kyydissä) Yht. Usein keskustassa liikkuvat 61 52 45 36 46 Harvemmin keskustassa liikkuvat 39 48 55 64 54 Yht. 100 100 100 100 100 N 467 287 697 709 2160 Kontingenssikerroin = 0,178 Khiin neliö = 70,83 Vap. ast. = 3 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Pääsääntöinen kulkutapa keskustaan ja asuinpaikka palvelualueittain % Hämeenkatu + Kyttälä Muu keskustan palvelualue Läntinen Tampere Koillinen- Pohjoinen Tampere Eteläinen- Kaakkoinen Tampere Tampereen ulkopuolella Yht. Kävellen 63 45 1 3 4 7 21 Polkupyörällä 14 27 5 8 12 3 14 Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) 10 15 47 43 51 29 32 Henkilöautolla (ajaen/kyydissä) 12 13 48 45 33 61 33 Yht. 100 100 100 100 100 100 100 N 230 572 271 433 389 213 2108 Keskiarvo 1,7 2,0 3,4 3,3 3,1 3,4 2,8 Kontingenssikerroin = 0,566 Khiin neliö = 992,95 Vap. ast. = 15 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Pääsääntöinen kulkutapa keskustaan ja sukupuoli % Nainen Mies Yht. Kävellen 23 20 21 Polkupyörällä 11 16 13 Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) 41 24 32 Henkilöautolla (ajaen/kyydissä) 26 39 33 Muuten 0 1 1 Yht. 100 100 100 N 1052 1096 2148 Kontingenssikerroin = 0,204 Khiin neliö = 92,86 Vap. ast. = 4 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä
LUKU 6 6.1 Joukkoliikennekatukokeilu Näkemys Hämeenkadun itäpään muuttamisesta joukkoliikennekaduksi ja pääsääntöinen kulkutapa Tampereen keskustaan % Kävellen Polkupyörällä Joukkoliikenteellä Henkilöautolla Yht. Kielteinen 18 6 14 54 27 8 2 6 10 7 2 2 5 5 4 3 1 2 5 3 2 2 3 2 2 Neutraali 4 3 8 5 5 1 1 2 2 2 3 5 4 1 3 7 7 10 2 6 12 13 12 2 9 Myönteinen 40 55 33 12 31 Ei osaa sanoa 1 2 1 1 1 Yht. 100 100 100 100 100 N 463 287 696 706 2152 Keskiarvo 6,3 8,2 6,4 2,4 5,3 Kontingenssikerroin = 0,471 Khiin neliö = 611,99 Vap. ast. = 33 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Näkemys Hämeenkadun itäpään muuttamisesta joukkoliikennekaduksi ja kuinka usein liikut Tampereen keskustassa Usein keskustassa % liikkuvat Harvemmin keskustassa liikkuvat Yht. 0 Kielteinen 23 31 27 7 8 7 4 4 4 2 4 3 2 2 2 5 Neutraali 5 5 5 2 1 2 3 3 3 7 6 6 11 7 9 10 Myönteinen 34 27 31 Ei osaa sanoa 1 1 1 Yht. 100 100 100 N 1006 1164 2170 Keskiarvo 5,9 4,8 5,3 Kontingenssikerroin = 0,132 Khiin neliö = 38,51 Vap. ast. = 11 P-arvo = 0,0001 Tilastollisesti erittäin merkitsevä
Näkemys Hämeenkadun itäpään muuttamisesta joukkoliikennekaduksi ja ikäryhmä Yli 65 % Alle 25-vuotiaat 25-34 v 35-49 v 50-65 v vuotta Yht. Kielteinen 23 14 26 37 42 27 3 2 7 11 15 7 3 2 3 6 5 4 2 2 3 4 5 3 2 2 2 2 2 2 Neutraali 7 3 5 7 6 5 3 1 1 2 1 1 4 4 2 2 4 3 9 8 6 6 3 6 13 11 9 7 6 9 Myönteinen 29 51 34 17 11 31 Ei osaa sanoa 3 0 2 0 1 1 Yht. 100 100 100 100 100 100 N 183 554 586 605 236 2164 Keskiarvo 5,9 7,4 5,6 3,8 3,0 5,3 Kontingenssikerroin = 0,371 Khiin neliö = 344,89 Vap. ast. = 44 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Näkemys Hämeenkadun itäpään muuttamisesta joukkoliikennekaduksi ja asuinpaikka % Hämeenkatu + Kyttälä Muu keskustan palvelualue Läntinen Tampere Koillinen- Pohjoinen Tampere Eteläinen- Kaakkoinen Tampere Tampereen ulkopuolella Yht. 0 Kielteinen 25 21 35 33 25 32 27 8 6 8 9 5 9 7 3 2 6 3 4 6 4 3 2 3 5 3 2 3 2 1 2 2 2 4 2 5 Neutraali 3 4 6 6 7 6 5 1 1 1 2 2 3 2 2 4 4 3 3 3 3 7 6 5 7 6 7 6 8 12 8 9 8 6 9 10 Myönteinen 38 41 22 20 37 22 31 Yht. 100 100 100 100 100 100 100 N 225 567 268 433 390 216 2099 Keskiarvo 5,8 6,4 4,3 4,4 5,8 4,4 5,3 Kontingenssikerroin = 0,254 Khiin neliö = 144,52 Vap. ast. = 50 P-arvo = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä
6.2 Elävöittäminen Elävöittämiskokeilu kokonaisuutena (0=Kielteinen, 5=neutraali, 10=Myönteinen) Alle 25-vuotiaat 25 34 v 35 49 v 50 65 v Yli 65 vuotta Yht Keskiarvo 5,6 6,7 5,0 3,4 2,6 4,8 Keskihajonta 3,6 3,4 3,8 3,6 3,3 3,9 Lkm 180 552 581 602 237 2152 F = 84,92 vap. asteet: 4 ja 2147 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Kävellen Polkupyörällä Joukkoliikenteellä Henkilöautolla Yht Keskiarvo 5,8 7,3 5,4 2,5 4,8 Keskihajonta 3,8 3,1 3,6 3,2 3,8 Lkm 463 285 688 703 2139 F = 169,71 vap. asteet: 3 ja 2135 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Usein keskustassa liikkuvat Harvemmin keskustassa liikkuvat Yht Keskiarvo 5,2 4,4 4,8 Keskihajonta 3,8 3,8 3,9 Lkm 1001 1157 2158 F = 21,74 vap. asteet: 1 ja 2156 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Muu keskustan palvelualue Koillinen- Pohjoinen Tampere Eteläinen Kaakkoinen Tampere Hämeenkatu + Kyttälä Läntinen Tampere Tampereen ulkopuolella Yht Keskiarvo 5,4 5,9 3,7 3,9 5,1 4,1 4,8 Keskihajonta 4,1 3,8 3,7 3,6 3,8 3,6 3,9 Lkm 228 570 270 432 391 218 2109 F = 22,18 vap. asteet: 5 ja 2103 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä
Elävöittämistoimet Tampereen ulkopuolella Keskiarvo 0=huono 10= Hyvä Tekonurmiset oleskelualueet (N=2088) Kalusteet (penkit, ruukut) (N=2091) Tapahtumatori (N=1893) Pyöräilylle varattu kaista (N=1998) Pyöräpysäköintipaikat (N=1932) Liikennevalojen poistaminen (N=2025) Huoltoajopaikat (N=1809) Hämeenkatu + Kyttälä Muu keskustan palvelualue Läntinen Tampere Koillinen- Pohjoinen Tampere Eteläinen- Kaakkoinen Tampere 4,0 4,3 2,7 2,8 3,7 3,4 3,6 4,9 5,2 3,6 3,9 4,8 4,2 4,5 4,8 5,1 3,7 3,8 4,7 4,3 4,4 6,7 7,0 5,9 5,7 6,5 6,0 6,4 6,0 6,5 5,2 5,2 6,0 5,5 5,8 6,7 7,0 5,2 5,5 6,6 5,5 6,2 5,5 5,3 4,6 4,4 5,0 4,7 4,9 N 200-227 486-567 235-268 374-429 324-388 190-215 Kaikissa toimissa asuinpaikkojen välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero. Keskiarvo 0=huono, 10= Hyvä Alle 25- vuotiaat 25-34 v 35-49 v 50-65 v Yli 65 vuotta Yht. Tekonurmiset oleskelualueet (N=2132) 3,9 4,8 3,9 2,6 2,1 3,6 Kalusteet (penkit, ruukut) (N=2135) 5,1 6,0 4,9 3,3 2,5 4,5 Tapahtumatori (N=1931) 5,2 5,8 4,8 3,5 2,7 4,4 Pyöräilylle varattu väylä (N=2041) 6,6 7,4 6,6 5,6 5,0 6,4 Pyöräpysäköintipaikat (N=1973) 6,4 7,0 6,1 4,9 4,3 5,8 Liikennevalojen poistaminen (N=2068) 6,5 7,6 6,8 4,9 4,2 6,2 Huoltoajopaikat (N=1846) 5,3 5,9 5,2 4,2 3,7 4,9 N 156-179 438-549 486-572 552-602 214-233 Kaikissa toimissa ikäryhmien välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero. Keskiarvo 0=huono. 10= Hyvä Kävellen Polkupyörällä Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) Henkilöautolla (ajaen/kyydissä) Yht. Tekonurmiset oleskelualueet 4,1 5,4 3,9 2,1 3,6 (N=2119) Kalusteet (penkit, ruukut) (N=2122) 5,0 6,6 5,0 2,8 4,5 Tapahtumatori (N=1921) 5,0 6,2 5,0 2,9 4,4 Pyöräilylle varattu väylä (N=2030) 6,9 7,8 6,7 5,0 6,4 Pyöräpysäköintipaikat (N=1962) 6,4 7,4 6,3 4,3 5,8 Liikennevalojen poistaminen 7,0 8,5 6,7 4,1 6,2 (N=2055) Huoltoajopaikat (N=1835) 5,6 6,1 5,4 3,6 4,9 N 394-462 241-283 567-682 933-699 Kaikissa toimissa kulkutaparyhmien välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero. Yht.
LUKU 7 Keskiarvo 0=huono 10= Hyvä Katutilan elävyys, viihtyisyys (N=2067) Keskustan vetovoimaisuus (N=2077) Katutilan siisteys (N=2024) Palvelutarjonta (N=2113) Turvallisuuden tunne (N=2036) Liikenneturvallisuus (N=2052) Kävelyn sujuvuus (N=2042) Pyöräilyn sujuvuus (N=1667) Joukkoliikenteen sujuvuus (N=1998) Yksityisautoilun sujuvuus (N= 1745) Pysäköintipaikkojen saatavuus Hämeenkatu + Kyttälä Muu keskustan palvelualue Läntinen Tampere Koillinen- Pohjoinen Tampere Eteläinen- Kaakkoinen Tampere Tampereen ulkopuolella 5,5 5,9 4,3 4,4 5,4 4,8 5,1 5,1 5,6 3,9 3,7 4,9 3,9 4,6 5,4 5,3 4,3 4,4 4,9 4,5 4,8 5,0 5,4 4,4 4,3 5,1 4,6 4,9 5,4 5,9 4,8 4,6 5,4 4,9 5,2 6,2 6,6 5,3 5,2 6,1 5,4 5,9 6,6 7,1 5,8 5,8 6,7 6,3 6,5 6,4 7,0 5,6 5,6 6,3 5,8 6,2 6,5 6,7 5,6 5,4 6,2 5,6 6,1 3,0 3,2 2,2 2,1 2,8 2,3 2,6 3,7 4,0 2,8 2,7 3,3 3,0 3,3 (N=1523) N 200-227 486-567 235-268 374-429 324-388 190-215 Kaikissa arvioissa asuinpaikkojen välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero. Yht. Keskiarvo 0=huono, 10= Hyvä Alle 25- vuotiaat 25-34 v 35-49 v 50-65 v Yli 65 vuotta Yht. Katutilan elävyys, viihtyisyys (N=2111) 5,7 6,6 5,5 3,9 3,2 5,1 Keskustan vetovoimaisuus (N=2118) 5,2 6,1 4,9 3,5 2,9 4,6 Katutilan siisteys (N=2067) 5,2 5,9 5,1 4,0 3,5 4,8 Palvelutarjonta (N=2056) 5,0 5,8 5,1 4,2 3,9 4,9 Turvallisuuden tunne (N=2079) 5,3 6,3 5,5 4,4 4,0 5,2 Liikenneturvallisuus (N=2094) 5,6 6,9 6,2 5,1 4,7 5,9 Kävelyn sujuvuus (N=2085) 6,6 7,5 6,8 5,6 5,1 6,4 Pyöräilyn sujuvuus (N=1701) 6,4 7,2 6,6 5,3 4,9 6,2 Joukkoliikenteen sujuvuus (N=2040) 6,1 7,1 6,3 5,2 4,9 6,1 Yksityisautoilun sujuvuus (N=1787) 2,6 3,8 3,0 1,9 1,5 2,6 Pysäköintipaikkojen saatavuus (N=1561) 3,4 4,4 3,5 2,7 2,4 3,3 N 122-179 316-549 428-572 489-602 206-233 Kaikissa arvioissa ikäryhmien välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero.
(N=1777) Pysäköintipaikkojen saatavuus (N=1552) 4,1 5,2 3,8 2,0 3,3 N 302-462 200-282 433-677 542-698 Kaikissa arvioissa kulkutaparyhmien välillä on tilastollisesti erittäin merkitsevä ero Kokeilujen vaikutus omaan elämään Alle 25-vuotiaat 25-34 v 35-49 v 50-65 v Yli 65 vuotta Yht Keskiarvo 5,4 6,5 5,1 3,8 3,5 5,0 Keskihajonta 3,5 3,1 3,6 3,4 3,2 3,6 Lkm 180 551 569 598 234 2132 F = 59,16 vap. asteet: 4 ja 2127 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Kävellen Polkupyörällä Joukkoliikenteellä Henkilöautolla Yht Keskiarvo 6,0 7,3 5,6 2,6 5,0 Keskihajonta 3,4 2,8 3,1 3,1 3,6 Lkm 459 283 684 694 2120 F = 211,68 vap. asteet: 3 ja 2116 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Usein keskustassa liikkuvat Harvemmin keskustassa liikkuvat Yht Keskiarvo 5,4 4,6 5,0 Keskihajonta 3,6 3,5 3,6 Lkm 994 1143 2137 F = 29,66 vap. asteet: 1 ja 2135 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä Muu keskustan palvelualue Keskiarvo 0=huono, 10= Hyvä Kävellen Polkupyörällä Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) Henkilöautolla (ajaen/kyydissä) Yht. Katutilan elävyys, viihtyisyys (N=2099) 5,8 7,3 5,6 3,3 5,1 Keskustan vetovoimaisuus (N=2107) 5,6 6,8 5,3 2,4 4,6 Katutilan siisteys (N=2055) 5,5 6,3 5,2 3,4 4,8 Palvelutarjonta (N=2043) 5,5 6,2 5,4 3,4 4,9 Turvallisuuden tunne (N=2067) 5,5 6,2 5,4 3,4 4,9 Liikenneturvallisuus (N=2083) 6,7 7,6 6,1 4,4 5,9 Kävelyn sujuvuus (N=2075) 7,1 7,9 6,8 5,0 6,4 Pyöräilyn sujuvuus (N=1694) 6,8 7,7 6,5 4,8 6,2 Joukkoliikenteen sujuvuus (N=2029) 6,8 7,4 6,3 4,7 6,0 Yksityisautoilun sujuvuus 3,4 4,4 3,1 1,4 2,6 Koillinen- Pohjoinen Tampere Eteläinen Kaakkoinen Tampere Hämeenkatu + Kyttälä Läntinen Tampere Tampereen ulkopuolella Yht Keskiarvo 5,6 6,0 4,0 4,1 5,2 4,1 5,0 Keskihajonta 3,8 3,5 3,4 3,3 3,5 3,4 3,6 Lkm 226 569 267 428 383 216 2089 F = 24,09 vap. asteet: 5 ja 2083 p = 0 Tilastollisesti erittäin merkitsevä
Kursiivilla merkittyjä kysymyksiä ei kysytty keskustan ulkopuolisilta yrityksiltä. Kysely yrittäjille Hämeenkadun itäpään tilasta syksyllä 2015 Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatukokeilu alkoi 30.6.2014. Hämeenkadulla katuosuudella Hatanpään valtatie Rautatienkatu sallitaan vain linja-autoliikenne, taksiliikenne ja huoltoajo. Kokeilu kestää vuoden 2016 loppuun saakka. Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu alkoi 1.7.2015. Tuomiokirkonkadun ja Koskikadun välisellä alueella jalkakäytäviä levennettiin ja tilaa vapautettiin kahvilaterasseille, myynnille ja tapahtumille. Alueelle tehtiin tekonurmella rajatut oleskelupaikat penkkeineen, punaiset istutusruukut ja tapahtumatori pienimuotoisille tapahtumille. Jalkakäytävän reunaan varattiin tilaa pyöräilylle. Pyörätelineitä siirrettiin ja keskitettiin Suomen Pankin aukiolle ja Hämeenkadun poikkikaduille Koskikaduille, Pellavatehtaankadulle ja Tuomiokirkonkadulle. Liikennevalot poistuivat Koskikadun ja Pellavatehtaankadun liittymistä. Kokeilualueelle merkittiin huoltoajopaikkoja, joissa voi pysähtyä viiden minuutin ajaksi. Kokeilu kestää vuoden 2016 loppuun saakka. 1 VASTAAJAN YRITYKSEN TAUSTATIEDOT 1. Vastaajan yrityksen/toimipaikan nimi? 2. Yrityksen toimiala? 1 Päivittäistavarakauppa tai kioski 2 Muotikauppa 3 Muu erikoistavarakauppa 4 Kuljetus ja varastointi 5 Majoitus- ja ravitsemistoiminta 6 Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan toiminta 7 Taiteet, viihde ja virkistys 8 Muu palvelutoiminta 9 Muu, mikä? 3. Toimipaikkanne sijainti? 1 Hämeenkadun itäpäässä, osoitteessa 2 Hämeenkadun länsipäässä, osoitteessa 3 Kyttälässä, osoitteessa 4 Keskustan kehällä (Rautatienkatu, Satakunnankatu, Hämeenpuisto, Tampereen valtatie, Vuolteenkatu), osoitteessa 5 Muualla Tampereen keskustassa, osoitteessa 6 Muualla Tampereella 7 Tampereen ulkopuolella 4. Missä kerroksessa (/kerroksissa) toimitilanne sijaitsee? 1 Katutasossa 2 Toisessa tai ylemmissä kerroksissa 3 Kellarikerroksessa 5. Kauanko yritys on toiminut tässä osoitteessa? 1 Alle vuoden 2 1-5 vuotta 3 6-15 vuotta 4 Yli 15 vuotta
2 YRITYKSEN TOIMINTA 6. Toimipaikan liikevaihdon suuruusluokka? 1 Alle 50 000 euroa/vuosi 2 50 000 199 999 euroa/vuosi 3 200 000 499 999 euroa/vuosi 4 500 000 999 999 euroa/vuosi 5 1 000 000 euroa/vuosi tai enemmän 7. Toimipaikan henkilöstömäärä? henkilöä 8. Onko toimipaikassanne asiakaspalvelua 1 Ei (Jos vastasi ei, niin jatkuu K13) 2 Kyllä 9. Miten toimipaikka on avoinna asiakkaille (rastita kaikki paikkansa pitävät kohdat) MR 1 Arkipäivinä (enintään kello 18 asti) 2 Arki-iltoina (kello 18 jälkeen) 3 Lauantaisin 4 Sunnuntaisin 10. Arvio toimipaikan asiakkaiden määrästä hiljaisena päivänä? vilkkaana päivänä? Keskimäärin noin asiakasta Keskimäärin noin asiakasta 11. Arvionne siitä, kuinka suuri osa toimipaikkanne asiakkaista saapuu keskustaan % Kävellen % Polkupyörällä % Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) % Henkilöautolla 100 Yht. 12. Olivatko osuudet vastaavanlaiset ennen Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatukokeilua? 1 Kyllä 2 Ei, aiemmin arvio kulkumuotojakaumasta oli seuraavanlainen: % Kävellen % Polkupyörällä % Joukkoliikenteellä (bussi, taksi) % Henkilöautolla 100 Yht. 13. Hyödyntääkö toimipaikka katutilaa liiketoiminnassa? 1 Ei, eikä ole tarvetta (Jos vastasi ei, niin K 16) 2 Ei, mutta mielenkiintoa olisi (Jos vastasi ei, niin K 16) 3 Kyllä 14. Miten toimipaikka hyödyntää katutilaa liiketoiminnassaan? MR 1 Mainostus toimitilan ikkunalla tai seinällä 2 Mainoskyltti kadulla 3 Mainosten jakajia kadulla 4 Ulkomyyntipiste 5 Terassi 6 Muuten, miten?
15. Kuinka usein toimipaikalla on myyntiä tai terassi kadulla? 1 Jatkuvasti (kesäaikaan) 2 Silloin tällöin hyvällä kelillä 3 Yksittäisten tempausten aikana 3 16. Suunnitteleeko yritys siirtymistä uusiin tiloihin? 1 Ei (Jos vastasi ei, niin K 19) 2 Muutto on harkinnassa 3 Kyllä, muutamme heti, kun sopiva tila löytyy 17. Miksi yritys harkitsee tai aikoo muuttaa? MR 1 Tarvitsemme suurempia, pienempiä tai toiminnalle soveltuvampia tiloja 2 Nykyisen liiketilan vuokra on liian korkea 3 Nykyisen liiketilan ympärillä ei ole riittäviä asiakasvirtoja ( hiljainen sijainti ) 4 Nykyinen sijainti on asiakkaillemme huonosti saavutettavissa 18. Minne yritys pyrkii sijoittumaan? MR 1 Hämeenkadun itäpään varrelle 2 Hämeenkadun länsipään varrelle 3 Tuomiokirkonkadun kävelykadulle 4 Kuninkaankadun kävelykadulle 5 Muille Kyttälän kaduille 6 Muualle keskustaan 7 Keskustan ulkopuolelle HÄMEENKADUN ITÄPÄÄ 19. Miten arvioit seuraavia asioita Hämeenkadun itäpäässä? Ympäristön toimintamahdollisuudet (tekemistä, palveluja, joukkoliikenne, liikenneturvallisuus) Ympäristön tunnelma (kutsuvuus, elävyys, melutaso, rauhallisuus) Sosiaalinen ilmapiiri (sopuisuus, alueen maine, turvallisuus, sosiaalisen elämän vilkkaus) Ympäristön ulkoinen ilme (kauneus, siisteys, historiallisuus) Erittäin huono(t) 20. Miten arvioit elävöittämiskokeiluun liittyneitä toimia? Erittäin hyvä(t 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Huono Ei kantaa Hyvä EOS Tekonurmiset oleskelualueet 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Kalusteet (penkit, ruukut) 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Tapahtumatori 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Huonompi kuin ennen Ei kantaa Parempi kuin ennen Pyöräilylle varattu kaista 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Pyöräpysäköintipaikat 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Liikennevalojen poistaminen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Huoltoajopaikat 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 EOS
4 JOUKKOLIIKENNEKATU- JA ELÄVÖITTÄMISKOKEILUJEN VAIKUTUKSET 21. Millainen vaikutus joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluilla on ollut seuraaviin asioihin toimipaikallanne Vähentynyt Ennallaan Lisääntynyt EOS Asiakasmäärä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Liikevaihto 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Katutilan puhtaanapitotarve 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Häiriökäyttäytyminen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Huolto- ja jakeluliikenteen sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 22. Millainen vaikutus joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluilla on ollut seuraaviin asioihin Hämeenkadun itäpäässä aiempaan verrattuna? Heikentynyt Ennallaan Parantunut EOS Katutilan elävyys, viihtyisyys 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Katutilan siisteys 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Palvelutarjonta 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Turvallisuuden tunne 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Liikenneturvallisuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Kävelyn sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Pyöräilyn sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Pysäköintipaikkojen saatavuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 23. Millainen vaikutus joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluilla on ollut seuraaviin asioihin Tampereen keskustassa aiempaan verrattuna? Heikentynyt Ennallaan Parantunut EOS Keskustan vetovoimaisuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Joukkoliikenteen sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 Yksityisautoilun sujuvuus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 24. Millainen on yrityksenne näkemys seuraavista asioista kokonaisuutena? Kielteinen Neutraali Myönteinen EOS Hämeenkadun itäpään muuttaminen joukkoliikennekaduksi Elävöittämiskokeilu kokonaisuutena Kokeilujen vaikutus yrityksellenne 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 99 25. Muita kommentteja Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluista? KIITOS VASTAUKSESTASI!
LIITE 7 YRITTÄJÄKYSELYN TULOKSIA Yrittäjien näkemys elävöittämiskokeilusta kokonaisuutena 2015 Erittäin myönteinen Myönteinen Neutraali Kielteinen Erittäin kielteinen Hämeenkadun itäpäässä (N=8) 25 25 25 25 Kyttälässä (N=17) 29 24 6 41 Hämeenkadun länsipäässä (N=17) 24 12 18 24 24 Keskustan kehällä (N=12) 17 17 67 Muualla keskustassa (N=42) 43 12 5 10 31 Keskustan ulkopuolella (N=33) 36 9 9 3 42 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kyselyyn vastanneidenyrittäjien näkemys elävöittämiskokeilusta kokonaisuutena alueittain vuonna 2015. Alueiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Hyödyntääkö yritys katutilaa liiketoiminnassa yrittäjäkyselyt 2014 ja 2015 Ei, eikä ole tarvetta Kyllä Ei, mutta mielenkiintoa olisi 21 23 10 13 68 64 2015, N=107 2014, N=124 % 0 50 100 Yksittäisten tempausten aikana Katutilan tarve yrittäjäkyselyt 2014 ja 2015 50 76 Jatkuvasti (kesäaikaan) Silloin tällöin hyvällä kelillä 14 12 36 28 2015, N=14 2014, N=25 % 0 50 100
Yrityksen suunnitelma siirtyä uusiin tiloihin yrittäjäkyselyt 2014 ja 2015 Ei 76 72 Muutto on harkinnassa Kyllä, muutamme heti, kun sopiva tila löytyy 7 2 18 26 2015, N=107 2014, N=124 % 0 50 100 Mahdollisen muuton syy yrittäjäkyselyt 2014 ja 2015 Tarvitsemme suurempia tai pienempiä tiloja 31 59 Nykyisen liiketilan ympärillä ei ole riittäviä asiakasvirtoja ( hiljainen sijainti ) 16 31 Nykyinen sijainti on asiakkaillemme huonosti saavutettavissa Nykyisen liiketilan vuokra on liian korkea 31 16 23 22 2015, N=26 2014, N=32 % 0 20 40 60 80 100 Muuton kohde/toive uudesta sijainnista yrittäjäkyselyt 2014 ja 2015 Hämeenkadun itäpään varrelle Hämeenkadun länsipään varrelle 0 4 12 21 2015, N=26 2014, N=33 Tuomiokirkonkadun kävelykadulle 4 9 Kuninkaankadun kävelykadulle 4 3 Muille Kyttälän kaduille 4 9 Muualle keskustaan 55 65 Keskustan ulkopuolelle 38 39 % 0 20 40 60 80
LIITE 8
LIITE 10
LIITE 11
LIITE Liite 12 3 v. 2013 onnettomuudet heinä-joulukuu ONNETTOMUUDET v. 2013 v. 2014 1 M v. 2014 onnettomuudet heinä-joulukuu N O K L E F H I YHT. 10 2 2 2 4 2 4 5 4 5 43 53 1-5 74 4 73 HÄMEENKATU JOUKKOLIIKENNEKADUKSI-TUTKIMUS POLIISIN TIETOON TULLEET LIIKENNEONNETTOMUUDET ENNEN- JA JÄLKEEN- TILANTEESSA TAMPEREEN KAUPUNKI/Kaupunkiympäristön kehittäminen Tampereen infra/suunnittelupalvelut 15.12.2015
Liite 4 HÄMEENKATU JOUKKOLIIKENNEKADUKSI-TUTKIMUS HÄMEENKADUN MELUTASOT Mittausajankohdat keväällä sekä syksyllä 2014 ja 2015 TAMPEREEN KAUPUNKI/Kaupunkiympäristön kehittäminen Tampereen infra/suunnittelupalvelut 15.12.2015
LIITE 14. MEDIASEURANTA Pvm Lehden nimi Netti/ paperi Jutun nimi Suhtautuminen Hämeenkadun joukkoliikennekatukokeiluun Suhtautuminen Hämeenkadun elävöittämiskokeiluun Näkökulma / teema 9.3.2014 Pirkanmaan yrittäjät paperi Autoton Hämeenkatu - ei kiitos! - - Autoton Hämeenkatu 31.3.2014 Aamulehti paperi Maksut rauhoittivat keskustan, kauppiaat vastustavat hanketta Kokeilua ei mainita Milanon keskustan ruuhkamaksut 6.5.2014 Aamulehti netti Nuoret häätäisivät autot Tampereen Hämeenkadulta ++ Autoton Hämeenkatu 16.5.2014 Aamulehti paperi Isot kiinteistöt kiinnostavat jälleen ostajia Kokeilua ei mainita Kiinteistöt 25.6.2014 Tamperelainen netti Autot pois Itä-Hämpiltä_Puuroutuuko liikenne + Joukkoliikennekatukokeilun vaikutukset liikenteeseen 26.6.2014 Suurtampere netti Hämeenkadun itäpää joukkoliikennekaduksi neutraali Hämeenkadun itäpää joukkoliikennekaduksi 30.6.2014 YLE netti Tampereen Hämeenkadun itäpää suljettiin yksityisliikenteeltä - lisää ruuhkia Satakunnankadulle ja Vuolteenkadulle neutraali Hämeenkadun itäpää joukkoliikennekaduksi 12.8.2014 Aamulehti paperi Hämeenkadun kokeilu ei näytä hyödyttävän ketään - - Joukkoliikennekatukokeilun onnistumattomuus 22.9.2014 Aamulehti paperi Ostajat heräsivät taas ostamaan yrityskiinteistöjä Kokeilua ei mainita Yrityskiinteistöt 2.10.2014 Moro netti Moro selvitti: Hämpin itäpää halutaan räjäyttää +/- Yrittäjien näkemys kokeilusta 19.11.2014 Tamperelainen netti Hämeenkadun kokeilusta tuloksia: Näin liikenne muuttui +/- Joukkoliikennekatukokeilun vaikutukset liikenteeseen 4.12.2014 Aamulehti paperi Enemmistö häätäisi henkilöautot myös länsipäästä + + / - Moron yrittäjähaastattelut ja kysely 22.1.2015 Moro netti Miten käy perinteen_ajokielto uhkaa romuttaa Hämpin penkkariajel- Penkkariajelut Hämeenkadulla 18.2.2015 Aamulehti paperi Kilometrin pituinen ongelma neutraali neutraali Hämeenkadun kokeilu jakaa mielipiteitä 20.3.2015 Aamulehti paperi Hämpin itäpäästä ideoidaan nyt kävelykeidasta - Hämeenkadun jalkakäytäville halutaan eloa + Jalkakäytävien elävöittäminen 2.4.2015 Moro netti Täyttä pujottelua: Hämeenkadun palvelut suljettiin huonojalkaisilta +/- +/- Taksiliikenne Hämeenkadulla 10.4.2015 Tamperelainen netti Hämeenkadun ajorata kapenee seitsemällä metrillä - päälle tilapäistneutraali neutraali Elävöittämiskokeilun alkaminen 16.4.2015 Aamulehti paperi Hämeenkadun elävöittämisestä syntyi kina - - Elävöittämiskokeilun päätöksenteko lautakunnassa 27.4.2015 Tamperelainen netti Mitä Hämeenkatu-kokeilulle tapahtuu huomenna_lue lautakunnan j +/- +/- Elävöittämiskokeilun päätöksenteko lautakunnassa 28.4.2015 Tamperelainen netti Hämeenkadun ajoradat eivät kapene - He äänestivät kokeilun nurin neutraali Elävöittämiskokeilun päätöksenteko lautakunnassa 29.4.2015 Aamulehti paperi Yrittäjät ampuivat tässä omaan jalkaansa - - Elävöittämiskokeilun päätöksenteko lautakunnassa 29.4.2015 SuurTampere netti Hämeenkadun itäpäätä ei kavenneta neutraali neutraali Elävöittämiskokeilun päätöksenteko lautakunnassa 9.5.2015 Tamperelainen netti Hämeenkatu on kaupungin käyntikortti - - Elävöittämiskokeilun päätöksenteko 11.5.2015 Tamperelainen netti Otto-oikeus tehosi - Hämeenkatu-kokeilu alkaa sittenkin + + Elävöittämiskokeilun päätöksenteko kaupunginhallituksessa 26.6.2015 Suurtampere netti Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu alkaa 1.7. neutraali neutraali Elävöittämiskokeilun alkaminen 30.7.2015 Aamulehti/Moro paperi Poliisi puuttuu Hämeenkadun pyörätiemerkintöihin - Hämeenkadun pyöräteiden ristiriitaiset merkinnät 6.8.2015 Aamulehti paperi Viime viikon kysymys: Pitäisikö Hämpin itäpäähän merkitä selkeämmät reitit polkupyörille? neutraali neutraali Hämeenkadun pyöräteiden merkinnät 26.8.2015 Tamperelainen paperi Hämeenkadun kokeilu ei ole haitannut liiketoimintaa + + Hämeenkadun kokeilun vaikutukset liiketoimintaan 27.8.2015 Moro netti Moro testasi_keinonurmen lisäksi keinotekoista on vielä elävyys +/- +/- Elävöittämiskokeilun onnistumisen arviointi 1.9.2015 Aamulehti paperi Aktivismia pitäisi hyödyntää + + Aktivismi kaupunkisuunnittelun voimavarana 12.10.2015 Suurtampere netti Kysely Hämeenkadun kokeilusta neutraali neutraali Kysely Hämeenkadun kokeilusta 19.10.2015 Aamulehti netti Mitä mieltä olet autottomuudesta? Tampere pohtii tänään Hämeenk+/- +/- Hämeenkadun päätöksenteko kaupunginhallituksessa 20.10.2015 Aamulehti paperi Autoton Hämeenkatu on toisen onni, toisen tappio + / - + / - Hämeenkadun kokeilu jakaa mielipiteitä 21.10.2015 Radio Sun netti Mitä mieltä Hämeenkadun elävöittämisestä - vastaa kyselyyn neutraali neutraali Kysely Hämeenkadun kokeilusta 22.10.2015 Aamulehti paperi Jäätyvä konflikti uhkaa + / - + / - Tarve puolueettomalle kokeilujen vaikutusarvioinnille 24.10.2015 Aamulehti netti Kaupunki tahtoo tietää, mitä mieltä olet Hämeenkadun elävöittämis neutraali neutraali Kysely Hämeenkadun kokeilusta 4.11.2015 Tamperelainen netti Tämä on parasta Hämeenkadun elävöittämistä + + Elävöittämiskokeilun vaikutukset 16-9 + 17 + 9 -
Vastausten luokittelu 1=Suhtautuu myönteisesti joukkoliikennekokeiluun/kokeilu onnistunut 2=Suhtautuu kielteisesti "joukkoliikennekokeiluun/kokeilu epäonnistunut 3=Koko Hämeenkatu joukkoliikennekaduksi 4=Suhtautuu myönteisesti elävöittämiseen 5=Suhtautuu kielteisesti elävöittämiseen 6 = kävelykaduksi kokonaan 7=Kalusteet ja oleskelupaikat 8=Jalankulkijalle turvallinen kävelyreitti 9=Pyöräily ja pyöräpysäköinti 10=Yksityisautoilulla ongelmia, ruuhkia 11=Joukkoliikenteen sujuvuusongelma, pysäkit ruuhkaisia, ratikka helpottaa 12=Liikenneturvallisuus 13=Viihtyisyys (siisteys, melu, materiaalit jne.) 14=Jäänyt puolitiehen. Elävyyttä, toimintaa ja palveluja lisää 15=Pysäköinti (huolto, INVA- ja yksityisauto) 16=Ei käy keskustassa enää 17=Kyselyyn liittyvät kommentit 18=liikennevalon poisto 19=muu Kommentteja Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluista? 1 Suhtautuu myönteisesti joukkoliikennekokeiluun/kokeilu onnistunut 1 Kaupunki on ihmisiä, ei autoja varten. 1 Ei siitä autojen pidä enää kulkea. 1 Autoton Hämeenkatu loistava homma! 1 Jatkakaa joukkoliikennekadun suunnittelua. Parasta mitä Tampere voi tulevaisuudessa saada, ettei muututa Kouvolaksi. 1 Jatketaan joukkoliikennekadun kehittämistä. 1 Aivan ihanaa kun autot eivät enää paahda Hämeenkadun itäpäässä ja vähän vähemmän lännessäkin. Ei palata vanhaan pakokaasuun ja meluun 1 Ratikat ja kevyt liikenne riittää Hämeenkadulle 1 Ei enää yksityisautoja Hämeenkadun itäpäähän! 1 ok edelleen liikaa läpiajoa siis yksityis autoja! 2 Suhtautuu kielteisesti "joukkoliikennekokeiluun/kokeilu epäonnistunut 2 Ainakin meidän perheen miesväen kokeilu on ajanut pois keskustan palveluita käyttämästä. Menevät sinne minne omalla autolla pääsee. 2 Kokeilu lopetettava, katu palautettava myös yksityisautoilulle/ liikenteelle!! Emme ole missään etelä- euroopan suuressa lämpimässä kaupungissa. 2 palauttaa ennalleen 2 haittaa itäpäähän ajavien liikkumista lännen asukkaille ei liene vaikutusta 2 HUOM: Terälahdenkin jälkeen on vielä noin 10 km Tamperetta. huuhaata koko touhu 2 Hämeenkatu liikenteelle 2 Ei tuo joukkoliikennekatu nopeuta joukkoliikennettä paljoakaan. Tekee vain yksityisautoilusta hankalampaa. Lisäksi liikenne on siirtynyt muille reiteille kuten sqtakunnankadulle ja ratinansillalle. Satakunnankatu on autoliikenteen osalta vilkkaampi kuin ennen 2 Tampereen keskusta laitettu ns. tukkoon, koska yksityisautoilu kielletty kaupungin PÄÄKADULLA ja viereiset pikkukadut tukkiutuu liikenteestä, kun autoilijat etsivät reittiä, josta pääsevät jatkamaan matkaa. Typerä keksintö. 2 Hämeenkatu on/olisi tärkeä läpiajoväylä 2 Ei ole mitään asiaa hämeenkadun itäpäää kun sinne ei pääse autolla 2 Henkilöautoliikenne takaisin Hämeenkadun itäpäähän. Kyllä isossa kaupungissa pitää olla päästä päähän kaikkien ajettava pääkatu. Ei Tampere mikään maalaiskylä ole. Ja liikennevalot takaisin. Kokeilu on täysi susi ja täysin epäonnistunut. Hämeenkatu pitää muuttaa ennalleen. 2 Tampereelta Hämeenkadun kautta kulku rautatieasemalle pitäisi sallia henkilöautoille. Mielestäni lisää katuja ei pitäisi sulkea henkilöautoilta. Nyt on jäänyt sen pään kaupoilla asiointi kokonaan. 2 Aivan hullua koettaa luoda Tampereelle liikenneongelmia, joita täällä ei ole. Kadut auki ja käyttöön, niin ihan kaikki sujuu paremmin, nopeammin ja turvallisemmin.
2 Jalankulkijoiden punaista päin kävely lisääntynyt. Liikennemäärät korvaavilla ajoreiteillä ovat lisääntyneet ja sen seurauksena meluhaitta näillä aiemmin hiljaisemmilla asuinalueilla. 2 Laittakaa pyöräilijät myös kuriin ja rikesakkoa kouraan! Tampere ei ole mikään metropoli, joten yksityisautoilun kieltäminen näivettää koko keskustan! Ja niille, jotka peräänkuuluttavat kahviloita yms. Mistä asiakkaat?kukaan yrittäjä ei lähde moiseen! 2 Jos kokeilua jatketaan tai ulotetaan koko Hämeenkadun mitalle, keskustan tavoitettavuus vaikeutuu ja Treen keskustan liike-elämä kärsii. Kyllä julkisen puolen palkollisten ja päättäjien pitäisi vähitellen alkaa ymmärtämään ja arvostamaan yritystoimintaa. Ei kaupunkia voida kehittää marginaalisen pyöräilijäjoukon lähtökohdista. 2 autot kuuluvat keskustaan 2 Järki käteen ja yksityisautoliikenne takaisin. Bussit ja taksit sekä turistit ajavat kuitenkin. 2 Autoilun ja yleisesti liikkuminen pitäisi sujuvoittaa ja palauttaa oikeus ajaa Hämeenkadulla koko matkan. Pysäköinti liikkeiden eteen myös palautettava.. 2 Pääkatu on pidettävä pääkatuna eikä kapean kannaksen harvoja kulkureittejä saisi tukkia eikä kulkemista läpi kaupungin saisi hankaloittaa. Eivät kaikki tule keskustaan pyörällä ajaen viihtymään. Moni tulee keskustaan lyhyt- tai pidempikestoisille asioille, kuten asema, pankki, hammaslääkäri, erikoisliike jne. Eivätkä kaikki ole timmikuntoisia kolme-nelikymppisiä. Kaupunki pitäisi olla kaikkia varten, varsinkin heitä varten, jotka ovat tämän lystin tähänkin asti maksaneet. 2 Liikun pääosin omalla autolla, joten en ole käynyt itäpäässä kahden viime vuoden aikana kuin pari kertaa. Kokeilu ei ole vaikuttanut elämääni mitenkään, paitsi siihen on varmasti kulunut kaupungilta rahaa. 2 Hämeenkadun pois otto joukkoliikenteestä ruuhkauttaa koko kaupungin. Satakunnan katu ja Rautatien katu ruuhka-aikoina aivan tukossa. 2 Autoliikenne takaisin ja ne rumat kukkapurkit mahdollisimman kauas ette kukaan ulkopuolinen näe niitä 2 Epäonnistunut idea. Kävelykatu kannataa tehdä jo valmiiksi liikenteellisesti hiljaiselle kadulle, ei pääväylälle. Ei kävelykadulla voi olla bussiliikennettä eikä ratikkaa. 2 tampereen kapea kannas tammerkosken kohdalla ei kestä tälläisiä kikkaluja. viistokatu takaisin. 2 Pyöräilijöiden ehdolla toteutettu uudistus ei toimi kokonaisvaltaisesti. Vanhana tamperelaisina Hämeenkadulla pitää saada ajaa autolla. Kivipinnoitetta ei saa poistaa. Hämeenkatu on elävän urbaanin perinteen symboli. Hämeenkatu ja Tampere kuuluvat yhteen. Rongankatu on oiva pyöräilyväylä. Hämeenkadun jalkakäytävät kuuluvat jalankulkijoille. 2 Tampereen päättäjät ovat unohtaneet. Vammaiset liikkujat kokonaan tai sairaat, jotka eivät pysty sairautensa takia kävelemään pitkiä matkoja. Tampere olettaa, että kaikki asukkaat ovat terveitä kauniita ja nuoria. 2 Henkilöautoliikenne takaisin, muutos ei auttanut jalankulkua yhtään. 2 Kaupunki meni liikenteellisesti tukkoon. Autoitui. Kaupugissamme virkamiestyöryhmä päättää kaiken. Suunnitelmat toteutetaan, kun kerran on päätetty. Te pieni kikki päätätte kaiken. Kaikki liittyy kaikkeen. Alku oli pysäköintiluolat. Ai niin auksi tyhjät. No suljetaan Hämeenkatu. Saadaan niille käyttöä. Tehdään rantatneli, eikä lisäkaistoja. Gryndereille rakentamista ja taas autoja pysäköintiluoiin. Ai niin raitiotie. Vihreiden lehmänkauppa. Hämeenkatu suljetaan ja kaikki pyöräilemään ja joukkoliikenteen käyttäjäksi. Pyöräiijät ajaa lujaa ja hltittoasti ilansääntöjä. Onneksituee pitkä talvi ja autio keskusta. Sulkekaa vaan Hämeenkadun länsipääkin. Sekin autioituu ja saamme kunnon liikeistävapaan keskustan. Näin Helsinkikin on tehnyt? Kaikki on jo päätetty. Miksi kyselette. Yksi hyvä puoli asiassa on. Kaupunki näyttää ulospäin energiseltä, vetovoiaiselta. :-) 2 Yksityisautoilu kärsii kohtuuttomasti. Haittaa ajoittain yritystoimintaani. Autoilevat turistit, jotka eivät tunne keskustaa ovat ihmeissään, kuinka täällä pitää ajaa. Kokevat sen myös sakkorysäksi, mikä saattaa aiheuttaa Tampereesta turhan negatiivisen kuvan, tyyliin ei tarvi tulla enää. 2 Turha kysely, vai luuleeko joku, että tätä kokeilua ei vietäisi maaliin saakka. Asia taidettiin päättää samalla kun tunnelipäätös tehtiin. 2 Hämeenkadun itäpää tulee palauttaa kaikkien autojen käyttöön ja kokeilu tulee lopettaa. Yksityisautoilla ei voi kiertää Hämeenkadun itäpäätä liian ahtailla ja suuriin liikennemääriin soveltumattomilla kaduilla. 2 Tampere sijaitsee kahden järven välissä kaikki liikenne reitit ovat tarpeellisia.
2 Kitkaton liikenne on paitsi kaupungin viihtyvyyden elinehto, lisäksi myös kaikkein ekologisin vaihtoehto vähentäen sekä turhaa kiertelyä että jonotusta. Nyt elävöittämiskokeilu moninkertaisti tarpeettoman sompailun ja ruuhkat - ainakin minun osaltani. Niinkauan kuin autoilu on sallittua, sitä kannattaa harjoittaa mahdollisimman ekologisesti ja vähän. Kannattaa myös ymmärtää Tampereen liikennetopografinen asema, joka on täysin päinvastainen monen rantakaupungin kanssa. Merenranta- tai varsinkin niemikaupungeissa vastaava elävöittämismalli voisi ehkä toimiakin läpikulkua vaatimattomien alueiden osalla. 2 Elävöittämisen onnistuminen riippuu vahvasti yritysten elinvoimasta, joka puolestaan on riippuvainen asiakkaista. Jos asiakkaat eivät pääse paikalle, yritys näivettyy. Verratkaa joskus lauantain asiakasmääriä Hämeenkadulla / Ideaparkissa. Ihmiset menevät sinne, minne ovat tervetulleita. 2 Tampereen keskusta on kapealla alueella ja ihmisten on pakko kulkea keskustan läpi. Tällä kokeilulla ilmeisesti halutaan keinotekoisesti tehdä ruuhkia? Hämeenkatu on kuitenkin viihtyisyyden puolesta täysin ennallaan tai jopa huonompi, koska nyt bussit ja muut autot kulkevat entistä kovempaa. 2 Minulla on inva-pysäköintilupa.pysäköintipaikan löytäminen on kovan työn takana(kortteliralli)ennen asioin paljon kyseisellä alueella,kaska siellä on runsaasti erikoiskauppoja.nyt ajan samojen ostosten vuoksi Lempäälän Ideaparkiin. Enkä ole ainoa,tuttava piirissäni on kuusi muutakin "invaa"jotka käyttäytyvät samoin. Meille kokeilusta on ollut pelkkää haittaa. 2 Yksityisautoilu koko Hämeenkadulle! Idiootit... 2 Ilmasto ei ole lämmennyt riittävästihan, että tällaisesta olisi hyötyä. Keskustan läpiajoväyliä ei pidä tukkia. 2 Lopettakaa tämä pelleily mahdollisimman pian. Keskustassa asiointi on vähentynyt ja ruuhkat lisääntyneet. Itäpää on avattava heniklöautoliikenteelle. 2 Hullun hommaa katkaista kaupungin pääkatu ja ainoa valtaväylä kapealla järvikannaksella sijaitsevassa kaupungissa. 2 En käy enää juuri koskaan itäpäässä, koska siellä ei ole mitään tarjottavaa. Ja koska autolla ei voi enää ajaa siellä päinkään miettimättä että mikä katu menee mihinkin suuntaan niin ei tule edes vahingossa poikettua. Kierrän kaukaa autolla ja kävellen. 2 Ei tule lähdettyä keskustaan huvin vuoksi, pelkästään pakon edessä koska liikkumisesta on tehty mahdotonta. Hämpin parkilla on myös kielteinen vaikutus. 2 Aivan perseestä,me kaikki wannabe-amikset haluaisimme ajaa koko hämpin läpi subwoofer jyskyttäen ja luupihalla etsimässä sitä kauneinta asia eli piparia!! ;) 2 Aivan susi. Liikenneruuhkat aivan kamalat Rautatienkadulla, Satakunnankadulla, Kalevantiellä ja Hatanpäänkadulla sekä Tampereentiellä. Olen taksiyrittäjä ja kuljetan päivittäin liikuntarajoitteisia ihmisiä mm. Pankkiin ja silmäsairaalaan. Liikennöinti tehty nyt todella vaikeaksi ja konflikteja syntyy päivittäin mm. pyöräilijöiden kanssa. 2 Joukkoliikennekatu on hölmö ajatus. Tehtäisiin ennemmin oikeita kävelykatuja esim. Tuomiokirkonkatu ja muut Hämeenkadun poikkikadut. Ei bussit aja Oslon, Kööpenhaminan, Tukholman tai Keski-Euroopan kävelykaduilla. Joukkoliikennekatu tuntuu pikemmin poliittiselta päätökseltä eikä se vaikuta alueen elävöittämiseen. 2 Autolla liikkuessa koko keskusta tukossa ruuhka aikaan,jouduin kerran ajaan keskustan läpi kun bussit oli lakossa,16km edes takainen matka ja 1tunti ja 45 min,aivan hirveet pakosaasteet turhaan kun keskustan läpi ei pääse.sama tilanne ruuhkaaikoihin,silloin ei pääse bussitkaan kun koko keskustaan ei pääse myöskään bussit,ainakaan Pispalan harjulta.tätäkö kaupunki tulevaisuudeltaan haluaa..ainakin kaikki lähialueen ihmiset koittaa hoitaa asiansa muualla kun keskustassa,ja se ei varmaan hirveen hyvää tiedä keskustan kaupoille,ei muuta kun koko Hämeenkatu kävelijöille vaan niin sen jälkeen kaupoissa ei tarvi keskustassa ainakaan jonottaa kassoille.. 2 Ei ole tullut asioitua siinä päässä hämeenkatua kokeilun alettua. 2 Kyllä hankalsksi on tehty keskuta alueella liikennöitseminen,kuitenkin suurin osa kuluttajista kulkee omilla ajoneuvoilla eikä joukkoliikenteellä ja näin tulee asia myös aina olemaan vaikka kuinka toisin haluttaisiin. Omalla autolla ei juuri ole mitään asiaa enään itäpäähän hämeenkatua mihinkään liikkeisiin,eikä juuri p hämpin hinnatkaan juuri houkuttele asioimaan,ennemmin ajaa vaikka kakskytä kilometriä lempäälän ideaparkkiin kun kaikki saa saman katon alta ja auton saa ilmaseks vieree kun että lähtee arpoon tampereen keskustaan että oisko mahkujapäästä jotenkin johonkin.ikävää että keskusta alue kuoleentuu ja liikkeiltä lähtee asiakkaat näin yksinkertaisten käytännön asioiden takia..
2 Teiskontien suunnasta Teiskosta, Orivedeltä, Kangasalta, tultaessa keskustaan tullaan pakosta Hämeenkadulle.Tampere on järvien välissä, ja itä-länsisuuntaisia katuja ei ole montaa keskustan läpi. Pääkadun sulkeminen ei ole hulluutta eikä tyhmyyttä, vaan tahallista kiusantekoa niille joiden on pakko tulla kauempaa Tampereen keskustaan! 2 En käytä enään keskustan palveluja koska siitä on tehty hankalaa. onneksi on ideapark 2 Minusta hankaloittaa liikennettä täysin tarpeettomasti.asemalle esim. todella huono kiemurrella- 2 Ennen tämän tyyppisiin kokeiluihin ryhtymistä olisi syytä varmistaa, ettei ympärillä ole jo ennestään liikennettä haittavia muutoksia. Nyt yhdessä Ratinan, tunnelityömaan ja Kyttälänkadun sekä muiden työmaiden takia liikenne keskustan alueella on enemmän kuin hankalaa. 2 Ei kovin mielekästä enää tulla keskustaan. valitettavaa. 2 Älytöntä kieltää henkilöautoliikenne hämeenkadulla ei aiheuta muuta kuin ruuhkia muilla pääväylillä en tiedä kenen etua tässä ajetaan tässä kaupunkissa ajatellaan vain pyöräilijöitä joita kumminkin on hyvin pieni määrä autoilijoiihin verrattuna ja talvella vielä paljon vähemmän, otetaan nyt järki mukaan ja lopetetaan nää vouhotukset.ratikka on hyväesimerkki tampereen poliittisten puolueden älyvapaista touhuista.laitetaan kansan äänestys kysytään ihmisiltä mitä mieltä he ovat, muutenkin rahat vähissä. 2 Tämän vuoden aikana tullut käytyä 3 kertaa itäpään liikkeissä aiempaan viikoittaiseen verrattuna. 2 Tampere on Suomen suurimpia ja kasvuvoimaisimpia kaupunkeja. Sattuu vain sijaitsemaan kannaksella, jota ympäröi järvet molemmin puolin. Kaupungin itäpuolelta länsipuolelle kulku on jokseenkin kuluttavaa pyörittelyä niin hermoille kuin polttoaineelle. Tuskin ilmanlaatu tällä toimenpiteellä paranee, päinvastoin. Tuntuu pikkukaupunkimaiselta puuhastelulta. 2 en käy enää keskustassa koska pääsy sinne on heikentynyt kannaltani,hämppi takas niinku se olikin 2 En käy enää Hämeenkadun itäpäässä. 2 Kokeilu on erittäin huonosti ajoitettu, kun keskeiset keskustan väylät mm. Rantatunneli ja Ratapihankatu sekä sillat ovat rakenteilla tai korjauksen alla. Satakunnankadulla on jatkuva ruuhka, keskustan asukas-, asiointi- ja työmaaliikenteelle aiheutetaan kokeilulla haittaa ja kustannuksia. Hämeenkadun itäpää on parisen vuotta sitten tehdyn yhdyskuntalautakunnan päätöksen mukaan 4-kaistainen joukkoliikennekatu. Voimassa olevaa asemakaavaa ja katusuunnitelmaa ei voida kokeiluun vedoten kumota luonnosmaisella ideasuunnitelmalla, rakennella kadulle oleilualueita, pystyttää rakennelmia ja jättää vielä kadun varrelta asianosaiset kuulematta. Hämpin itäpää olisi palautettava pika pikaa takaisin 4-kaistaiseksi kaduksi myös yksityisautojen käyttöön niin pitkäksi aikaa, kun Ratinassa myllätään ja Ratapihankadun yhteys Rantatunneliin Naistenlahdessa on rakentamatta. 2 Hämeenkatu pitää avata taas kaikelle liikenteelle... 2 Hämeenkatu on tampereen keskustan pääväylä. Sen sulkeminen normaalilta liikenteeltä on käsittämätön ratkaisu. Jos haetaan viihtyvyyttä kävelukaduin tms, pitää sulkea jokin poikittaisväylä tai vähemmän tärkeä katu - ei keskeisintä pääväylää.. 2 Yksityisautolla liikkuminen on vaikeutunut keskustassa ja sitä myöten myös asioinnit alueen liikkeissä vähentynyt. 2 vammainen liikkuu omalla autolla itäpää on kuin neuvostoliitto suljettu 2 Lielahti keskus, Pirkkala, Elo ja Ideapark ovat paljon mukavampia ostospaikkoja. Tampereen keskustaan lähtö ei ole kovinkaan innostavaa. Parkkihallit ovat nykyisin kalliita, linja-autolla kulkeminen ei suju ollenkaan uusien reittien vuoksi. Omalla autolla on kuljettava keskustan sivusta. Onneksi Hämeenkadun itäpäässä ei ole mitään mitä jäisin kaipaamaan. Samat liikkeet löytyy muualtakin. 2 Itä-Tampereella asuvana huomaan, että en enää halua käyttää keskusta-alueen länsipään palveluja, kun niihin on hankalaa nyt mennä omalla autolla. Esim. Hämeenkadulla oleva balettikauppa, suutari, Pyynikin uimahalli ja jopa eräs harrastuspaikka. Lisäksi menetettiin juhlallinen perheajelu joluluvalojen koristamalla Hämeenkadulla jouluaikaan. 2 Pystyn liikkumaan vain omalla autolla, minulla on vammaispysäköintilupa. Nyt en pääse lainkaan pankkiin ja muihin virastoihin Hämeenkadun itäpäässä, kun ei ole pysäköintipaikkoja. Aivan turha elävöittäminen! 2 En ole kulkenut Hämeenkadun itäpäässä sen koommin, kun se suljettiin liikenteeltä. Kaikki asiointi: kävely, pyöräily ja autoilu tapahtuu nykyään Ratinan-Hämeenpuiston kautta. Joukkoliikenne ei mitenkään sovi omiin tarpeisiini, en halua mennentullen bussinvaihtoa Koskipuistossa. Olen mielelläni mukana autioittamassa koko Hämeenkadun, koska vihreäliikekin niin haluaa. 2 Turhaa liikenteen haittaamista kun ei saa ajaa omalla autolla. Joutuu kaikkia sivukujia ajeleen. En nä enään tarvetta asioida keskustassa. 2 Ei mitään järkeä sulkea suurta pääväylää, koska liikenne ahtautuu nyt pienemmille sivukaduille.
2 Katu auki autoille kuten ennenkin. 2 Samaan aikaan kun rakennetaan Rantatien tunnelia ja Ratinan kauppakeskusta on suorastaan käsittämätöntä, että Hämeenkadun itäpää toimii joukkoliikennekatuna. Tampereen keskustan liikenne on saatettu täysin sekasortoiseen tilaan. 2 Autottomuus erittäin huono kokeilu. Monesti jätän keskustan palvelut käyttämättä tästä johtuen, koskee myös Hämeenkadun länsipäätä. Nurmikentät turhia. Kukaan ei istuskele bussin renkaiden tasolla likaisella nurmikolla. 2 Kun tulet acutasta yöllä ja haet avoinna olevaa apteekkia, joudut kiertämään omalla autolla puoli keskustaa, että pääset päivystävälle apteekille. Tämä vain yksittäinen esimerkki siitä, että autoilun kieltäminen hämeenkadun itäpäässä on vaikeuttanut asioita. Parkkipaikkoja ei ole missään, jos Hämpin parkkia ei lasketa. Sinne on hankala viedä auto vaikkapa jonkun pikkuasian hoitamisen vuoksi. kuitenkin kauempaa tullaan omilla autoilla keskustaan eikä bussilla. Tämä on aiheuttanut sen, että enää vain harvoin viitsii keskustaan lähteä kaupoille vaan hakee palvelut elovainiosta, Ideaparkista tai muista isoista keskuksista jonne autolla ylipäätään pääsee. Tämä kokeilu ajaa ihmiset pois keskustasta eikä vedä heitä sinne niinkuin varmaan on toivottu. 2 Aivan mahdotonta viedä 4 ja 6 vuotiaat ensin 15 min kävellen rissossa bussille tai sama vartti hämpin parkista kaupoille JA vasta sitten aloittaa asioiden hoitaminen. Kerran olen käynyt yksin stokkalla ja silloinkaan etsimässäni vaatteessa ei ollut oikeaa kokoa. Ennen elävöittömistä kävimme juuri siistimmässä itäpäässä 1-3ktr kuussa. Nyt jopa valoviikkojen ilotulitus jäi väliin, ensimmäisen kerran. 2 Aikaisemmin kävin Hämeenkadun liikkeissä, myös itäpäässä monta kertaa viikossa, nyt saatte elävöittää vapaasti, huonot kokemukset. Siirryin asioimaan Nokialle, Ylöjärvelle, Pirkkalaan ja Ideaparkiin. 2 Hämeenkadun itäpää auki yksityisautoille ja HETI nyt matka rautatieasemalta Hämeenpuistoon vie reilut 20 minuuttia ruuhka-aikna ajoi sitten Ratinan tai Satakunnankdun kautta. 2 Sumputettu koko keskusta. Hämeenkatu palautettava entiselleen! 2 Kulku rautatieasemalle vaikeutunut ja ennen kaikkea hidastunut länsi-tampereelta päin 2 Yksityisautoilu takaisin kaikille kaduille, yksisuuntaiset poistettava. Naurettavaa pelleilyä. Ei Mannerheimintietä tai Oslon Storgataniakaan ole noin rajattu, saati Petroskoita, Pietaria. Ottakaa Tallinnasta ja Tartosta mallia jos ei raksuta. Viistokatu takaisin ja autoilu keskustan kautta Laukontorille. Tammelantorille takaisin parkkipaikat ja turhat kavennukset pois että voi autolla hakea torilta tavaraa 2 Lopetetaan ny pelleily. Viikonloppu öisin jos ravintolasta esim heitetty asiakas pihalle niin saattaa jäädä osoittaa mieltä ja maleksii näille tekonurmille kesäaikaan. Onhan sekin elävöittämistä. Kaupunki on kasvava ja varmasti sitä ykstyisautoilua on kapealla kannaksella sen verran että ei tarvi yhtää lisää ruuhkaa. Kaikki eivät ole ituhippejä ja minä en käytä joukkoliikennettä. Paitsi taksia. 2 Ei kaupungin valtasuonta pidä tukkia - risteävilläkin kaduilla on infarkti. Koskahan esimerkiksi Stockmann lopettaa Tampereella? Ei kannettu vesi kaivossa pysy. 2 Itäpään Kaupat NÄKYY joka kerta kun ajamme Hämeenkadulla Ts. Näkyvyys on kaupan elinehto. Jos Hämeen kadun läpi ei pääse autoilla,niin ko. Liikkeiden olemassa olo unohtuu. Itselläni ei ole aikaa kyseisellä alueella kävellen "seikkailla". Ja kävelijöistä sekä pyöräilijöistä totean : aivan käsittämätöntä kuinka usein näen,että päät ei taivu katsomaan sivuille voiko mennä ilman että jää auton alle tai itse ajaa jonkun päälle. Kävelijät ja Pyöräilijät luulevat olevansa kuolemattomia. Olen aina asunut Tampereen keskustassa ja jo lapsena oppinut kaupunkialueen kävely ja Autoliikenteen mekaniikan. 2 En kadehdi yrittäjiä, joiden liiketoimintaan on tehty pakolla huononnuksia. 2 Minä en ainakaan viitsi lähteä Hämeenkadun itäpäähän ja sen viereisille kaduille (Tuomiokirkonkatu, Aleksanterinkatu) "ohhoon päälle" katselemaan mitä kauppoja siellä saaattaisi olla. Jos alue olisi siedettävästi liikennöitävissä, näkisin tarjonnan ohi ajaaessani ja mielelläni poikkeaisin pikkukaupoissa. Tämä elävöittämishöpinä on niin surkeata, että ihan suututtaa. Katsokaa nyt, mitä kaupunki on liikennesuunnittelulla saanut aikaan Kauppakadulla-siis KAUPPA kadulla. Hiljaista on kuin huopatossutehtaassa. Pyöräilijät ovat kovia itkemään "oikeuksiensa" puolesta, mutta eivät itse muista VELVOLLISUUKSIAAN. Tehkää keskustan ympäri kiertävä "kehätie" pyöräilijöille. Minun puolestani se saa olla vaikka kuinka fiini, lämmitetty ja katettu ja suuret parkkipaikat reuna-alueille, kunhan saadaan heidät pois keskustasta ja kadut niille tarkoitettuun käyttöön. 2 Yleisesti ottaen liikennöinti tukkoistunut.
2 Autoliikenne takaisin Hämeenkadulle! Täysin hölmöläisen homma tämä kokeilu. Eikö kaupungin keskustaan kuulu myös autot ja vilkas liikenne. Outoa ajattelua, että autot eivät kuuluisi keskustaan. Ihan samoin kuin kävelijät ja pyöräilijätkin. 2 Hankaloittaa länsipuolelta kotiinpäin ajoa, pitää kiertää pikkukatuja jos haluaa Itsenäisyydenkadun kautta ajaa. 2 En käytä enää Tampereella olevia palveluja haen ne ympäristökunnista joihin saan ajaa omalla autollani!!! 2 ei tee mieli ajaa sinne suuntaan kiertoteitä, eikä paljon parkki mahdollisuuksia 2 Henkilöautot takaisin itäpäähän. Paljon jalankulkijoita pienellä alueella tuo turvattomamman olon kuin ykstyisautoilijat. 2 Tampereella näissä keskustan suunnitelmissa on täysin unohdettu huonompikuntoiset ja jalkavaivaiset kaupunkilaiset, onko tosiaan niin, että täällä on tilaa vain nuorille ja terveille. Kova ja tyly on syntymäkaupungistani tullut viime vuosina! 2 Autot takaisin Hämeenkadulle. 2 Todella huonosti ajoitettu kokeilu, kun tällä hetkellä kaikki muut keskustakannaksen halkaisevat väylät ovat jo valmiiksi työmaiden takia tukkoisia, Hämeenkadun itämpään sulkeminen vei viimeisenkin reitin liikkumiseen itä- ja länsipuolen välillä ilman pujottelua keilakujien välissä. Huomaan myös lopettaneeni itäisen keskustan palvelujen käyttämisen hankalan saavutettavuuden takia. Ei hyvä kokeilu, joutaa loppua lyhyeen. 2 Tosi vähän tulee enään kaupungissa käytyä 2 autoilu tehty tosi vaikeaksi ja osittain vaaralliseksi 2 Keskustasta kulkee 3 väylää läpi. Ratinan ja Kekkosentien ollessa rempassa, niin onhan se ihan NEROKASTA pistää Hämeenkatu poikki. 2 Käymme vain pakottavien syiden vuoksi. Keskustan liikkeissä emme juuri asioi. 2 Olemme siirtyneet käyttämään Lielahden ja Ylöjärven (Kauppakeskus eli ja Ylöjärven liikuntahalli) palveluja aikaisemman keskustan sijaan (Stockman ja Fressi Keskusta). Liikumme perheen kanssa autolla ja liikkuminen tolla combolla keskustassa on tehty liian vaikeaksi. Esimerkiksi Fressin edestä ei ole koskaan vapaita autopaikkoja koska niitä on vähennetty radikaalisti, samoin keskustaan ajaminen on ruuhkautunut ja ajamiseen + parkkipaikan etsintään menee noin 3-4 krt enemmän aikaa kuin ajaa Ylöjärvelle eloon + liikuntakeskukseen tai vaihtoehtoisesti toimittaa kaikki asiat Lielahdessa. 2 en tykkää enään käydä keskustassa, liian hankalaa ja kuollutta 2 Älkää vain muuttako Hämeenkadun länsipäätä joukkoliikennekaduksi. Ihan riittävästi vaikeuttanut työmatkaa ja lisännyt ruuhkia Ratinassa ja Hämeenpuistossa tämä nykyinen kokeilu, jonka todellakin toivon LOPPUVAN vuoden lopussa. En haluaisi tulla keskustaan enää ollenkaan jos Hämeenkatu suljetaan yksityisautoilta. Harmillista, että työpaikka on keskustassa... pitääkö vaihtaa työpaikkaa? Ylipäätään liikenteen suunnittelu on ollut viime aikoina tolkutonta, kun kaikki kulkureitit laitetaan yhtä aikaa remonttiin/ aloitetaan suuret rakennustyömaat ja saman aikaisesti suljetaan osa kaduista liikenteeltä. Toivon todella jonkinlaista kokonaiskoordinointia liikenteensuunnittelun ja kaupunkirakentamisen välillä. 2 Tampereen tulehtunut umpisuoli 2 Kuljen kuutena päivänä viikossa 6:00 14:00 ja 22:00 aikoihin idästä päin keskustaan kosken länsipuolelle ja takaisin, tämä tiesulku on vaikeuttanut ja v;tuttanut matkojani aikaslailla. Kun nyt 15 v. olen käyttänyt kodin ja työn/palvelujen välissä järkevintä/ nopeinta/ lyhintä/ helppokulkuisinta reittiä niin ei ole koskaan ollut mitään ongelmia/vaikeuksia kyseisessä tien kohdassa, edes ruuhkaa en ole joutunut kestämään. Ja kun olis edes tehty jonkin näköinen kellon aika rajoitus, esim, ajo KIELLETTY klo 07:00-12:00 ja 15:00-18:00. Kun joudun kiertelemään sivukatuja päästäkseni hämeenkatua itsenäisyydenkadulta hämeensillalle niin en ymmärrä miten se on miltään kannalta hyvä juttu. - kiertelyllä päästöt keskustassa vähenevät: VÄÄRIN - kiertelyllä liikenteen melu keskustassa vähenee: VÄÄRIN - kiertelyllä oma polttoainekuluni vain kasvaa: OIKEIN - kiertelyllä oma matkustus aika vähenee: VÄÄRIN Tämä "kokeilu" saisi puolestani loppua heti. Tai tietä käyttäville LUPA ajaa normaalisti! 2 Hämeenkadun katkaisu henkilöautoliikenteeltä aiheuttaa autojen pyörimistä Hämeenkadun itäpäässä ja näinollen lisää ilmansaasteita,kiristää autoilijoiden hermoja ja aiheutta liikenteen ruuhkautumista entisestään.tuttavapiirissäni ei ole ketään joka olisi tyytyväinen kokeiluun. 2 Aivan typerä! Liikennevalojen poisto Stockmannin kulmalta huono idea, on vain ajan kysymys, kun joku jää alle. Nim.merkki linja-autonkuljettaja. 2 Rahan tuhlausta ja yksityisautoilun alasajoa.
2 Kokeilu vaikeuttaa liikuntarajoitteisten henkilöiden asiointia. (Esimerkki: vaikeasti liikkuvan henkilön vienti autolla Tempon talon lääkäriin. Saattajan ylitettävä Hämeensilta ja kierrettävä jostakin (Ratina?) takaisin. Paljon turhaa ajoa ja saatetta.) Omaishoitajan arkea! Pitkään, yli vuoden jatkuneet katutyöt, esim. Tuomiokirkonkadun ympäristö. Tyylittömät punaiset ruukut somisteena! Ovatko muistutuksena historiasta? 2 On mielestäni aivan hämmästyttävää,että keskustan toimivuutta vaikeutetaan tällä tavalla,suljetaan normaalilta toiminnalta kaupunkikeskuksen pääväylä. Sulkeeko Helsinki Mannerheimintien!?? Vaikuttaa kovasti vasenvihertävien nousukkaiden toiminnalta. 2 Kaupungin pääkadun, Hämeenkadun tulee olla kaikilke avoin, elävä ja vilkas! 2 Itäinen Hämeenkatu entiselleen, että pääsisi myös henkilöautolla liikkumaan, nyt ei enää kiinnosta sinne päin tulla. mkieluimmin jättäisin koko keskustassa käymättä kun sinne ei enää pääse autolla!! 2 Kaupunki on kaupunki eli siellä on kaikenlaista liikennettä ja monenlaista ihmistä tarpeineen.pieni kirkonkylä jossain maaseudulla on tietysti rauhallinen ja leppoisa, hyvä on siellä potkukelkkailla ja pyöräillä ja istahtaa välillä penkille jutustelemaan harvoin kirkonkylään tulleen tutun kanssa. Kaupunki eroaa juuri sillä että on paljon ihmisiä, erilaista liikennettä ja kauppaa yms palvelua. Siis ihmisiä paljon kuten Tampereella.Työpaikkani sijaitsee kaupunkin länsilaidalla ja jos Bussilla yrittäisin töissä käydä, minulta menisi useita tunteja päivässä pelkään joukkoliikenteen odotteluun. Teen nelivuorotyötä mitkään aikataulut eivät sovellu ja 55v kunto ei kestä päivittäistä yth noin 30 km kävely, hiihto tai pyöräily työmatkaa. Näin siis yksityisvihamielinen Tampere saa veroni ja valtio autonkäyttömaksunsa ja bensaveronsa. Tämä olisi hyvä näissä kaupunki suunnitteluissa. Suomessa on talvea n 6kk ja kylmää aikaa pari kuukautta lisäksi,siemaile siinä kahvisi ja konjakkisi ja Wiineri Hämeenkadun varressa kuin Pariisissa konsanaan. Pitää muistaa myös nämä muutama laitapuolen kulkija joista tuli koko Tampereen ongelma, hekin ovat ihmisiä ja he tulla Hämeenkadulle elävöittämään katukuvaa. Palkataan muutama ratsupoliisi ratsuineen laukkaamaan Hämeenkatua päästä päähän, näin tulisi mukavaa viihdettäkin esim lapsiperheille!t Kaupunkilainen, yksityisautoilija ja veronmaksaja. 2 Mitähän hyötyä tästäkin touhusta on ja kenelle? Kuinkahan moni asiakas valitsee liikkeen, jossa asioi sillä perusteella, että sinne ei pääse autolla? Kaupungin virkamiesten näkemys on lehtitietojen mukaan se, että suurin liike-elämää haittaava tekijä on se, että kaikki halukkaat asiakkaat eivät mahdu jalkakäytäville ja sen takia jalkakäytäviä pitää leventää??? 2 Hämeenkadun kaventaminen määräaikaisenakin on ehkä laiton toimi. Tehtiinkö katupiirustukset lausuntopyyntöineen oliko se nähtävillä valitusmahdollisuuksin. Toteutukseen tulisi ryhtyä vasta epäilemäni ratikan toteutuksen jälkeen. Ratikan hinta nousee 400-500 miljoonaan euroon eikä valtio nykyhallituksen kannanottojen mukaan osallistu siihen. Kunkun-parkki tulisi myös toteuttaa ennen Hämeenkadun sulkemista henkilöautoilta. 2 Mielestäni Hämeenkatu on Tampereen SYDÄN. Jos henkilöautoliikenne kokonaan estetään, niin Tampereen profiili muuttuu olennaisesti, mistä tamperelaiset eivät voisi enää olla ylpeitä. Hämeenkatu on ns. Tampereen keuhkot. Tampereen liikennepoliisin kokemuksella Martti skogberg 2 Tampereen tärkein ajoreitti suljettu autoilta. Täysin järjetön päätös. Ruuhkat siirtyneet sivukaduille ja tunneli ei sitä muuta. 2 Joukkoliikennekatu kokeilu vaikeuttaa keskustan saavutettavuutta, ohjaten ihmisvirran keskustan ulkopuolelle, mikä on koko kaupungin kehityksen kannalta erittäin negatiivinen ilmiö. Tämän voi todeta helposti lopettaneiden liikkeiden määrästä ja tyhjillään olevista liiketiloista joukkoliikennekadun alueella ja toisaalta selkeästi vilkastuneesta Hämeenkadun länsipäässä. Keskustan saavutettavuutta tulisi parantaa, ei heikentää mikäli tavoitteena on elävä kaupunki ja siinä yhteydessä on ymmärrettävä että yksityisautoilu on edelleen yleisin liikkumismuoto. Valitettavasti on todettava että omasta näkökulmastani joukkoliikennekatu on idioottimaisin päätös Tampereella asumani 18 vuoden aikana. 2 Liikenne sumppuuntuu muualla. 2 Suuuri virhe että auto ei pääse Tuomiokirkonkdulta Hämeenkadulle. Kävelytie on väärä paikka. On vaara että yritykset menevät konkurssiin ym. 2 Henkilöautoliikenne palautettava Hämeenkadun itäpäähän. 2 Kaupunki kuin kuollut kaupunkina. Katukuva yksitoikkoisempi. pyöräily ei ole kaikki kaikessa vaikka olen pyöräillyt tampereen keskustassa lähes 50 vuotta. Yksityisautoilu mahdotonta,joustavuus puuttuu, yksityisautoakin haluaisi joskus käyttää.
2 Kaupungin keskustassa pitää olla kauppoja, tavarataloja, kahviloita ym. Lieveilmiönä asiaan kuuluvat myös autot. Kaupungin keskusta ei ole puisto, joten keskustassa on autoja ja melua. Tämä pitäisi hyväksyä. Jos pysäköintimahdollisuudet heikentyvät, vähenevät kauppojen asiakkaat. Haluammeko, että keskustasta katoavat kaikki kaupat ja jäljelle jäävät vain kauppakeskukset? Tekonurmet ja ruukut ovat lähinnä surkuhupaisia, kun ottaa huomioon Suomen ilmaston. Tampere ei ole mikään Barcelona. Kuka haluaa istuskella kävelykadulla, kun vettä ja räntää tulee monta kuukautta vuodesta? Nyt järki käteen ja itäpää taas auki yksityisautoille. 2 Hämeenkatu takaisin kaikkien liikennemuotojen käyttöön ennekuin kaikki liike-elämä häviää kadun ympäriltä. 2 Kokeilu on ruuhkauttanut Satakunnankadun ja Ratinansillan liikenteen. Turhaa rahanmenoa ja elinkeinoelämän toiminnan vaikeuttamista. 2 Hämeenkatu takaisin kaikkien liikennemuotojen käyttöön, ennenkuin kaikki liike-elämä häviää kadun ympäriltä. Turistitkin ihmettelevät, miksi Hämeenkadusta ja Tampereesta on tullut suljettu - katu ja kaupunki. 2 Ensinnäkin kuten monessa yhteydessä on todettu, Tampereen keskustan maantiede ei missään tapauksessa tarjoa edellytyksiä itä-länsi-suuntaisilla väylillä liikennöinnin hankaloittamiseen. Melua ym. rauhattomuuden tunnetta, jos sellaisesta haluaa puhua, aiheuttivat ennen ja nyt kokeilun aikana enemmän kovaääniset linja-autot kuin henkilöautot. Lisäksi ison osan vuotta ja ison osan keskimääräistä vuorokautta Hämeenkatu on (ja on ollut ennenkin) kovin hiljainen ja tyhjä - vain aamun ja iltapäivän vilkkaimpina tunteina liikenteen voi sanoa aiheuttavan/aiheuttaneen häiriötä. Moneen muuhun aikaan Hämeenkatu on tyhjä kuin ydinkatastrofin jäljiltä. Taas bussien siirtäminen muille reiteille on sekin keskustan rakenteen takia huono ajatus. Tästä päästäänkin siihen, miksi edes pitää väkisin yrittää tehdä juuri Hämeenkadusta kuluneen sanonnan mukaan "kaupunkilaisten olohuonetta"? Eihän Helsingissäkään koiteta vaikeuttaa Mannerheimintien liikennettä ja somistaa sitä kyseenalaisen näköisillä muovinurmikoilla ja muovikukkapurkeilla. Kaupunkimatkailua jonkin verran harrastaneena ja viidennen polven tamperelaisena olen sitä mieltä, että niiden paljon puhuttujen "oikeiden" kaupunkien vietätys sekä paikallisten sekä vierailijoiden silmissä on pienissä, yllättävissäkin, ja kodikkaissa paikoissa kuten puistoissa ja puistikoissa, torialueissa, kahviloissa, putiikeissa ja somilla pikkukaduilla. Pääväylät on tarkoitettu sujuvaan liikkumiseen ja massoja palvelevien suurten liikkeiden sijaintipaikoiksi, ei ensisijaisesti auhalliseen istuskeluun ja ajanviettoon. Tampereella näitä Hämeenkatua mieluummin huomiota ansaitsevia paikkoja voisivat olla vaikka Hämeenpuisto, Laukontori, Eteläpuisto (ei niitä karseita kerrostaloja...), Mustalahti, Sorin aukio, Tullin alue, Tammelantori, Kalevan puistoalueet, Tammerin puisto sekä lukuisat pienten liikkeiden ja ravintoloiden kansoittamat kadut ympäri keskustaa. Hämeenkadun tunkeminen kaiken keskiöön tuntuu vähän juntilta, koska onhan kaupungissamme vaikka millä mitalla miellyttävämpiäkin ajanviettopaikkoja. Kaupunkikulttuuri ei synny käskemällä, vaan luontaisesti - tästä hyvänä esimerkkinä voi pitää Kalevan kaupunginosan ns. uutta tulemista esim. uusien ravintoloiden myötä. Kyllä Hämeenkadulle ihmisiä riittää ihan jo liikenteellisistä syistä, kaupunkia (kuntaa) ei tarvita väliin hosumaan omien esiintymislavojensa ja toteemiensa kanssa. 2 Kokeilu ajaa lapsiperheet ja muutkin pois keskustasta, kun halutaan tahallaan kiusata autoilijoita. Jalankulkijat ja pyöräilät menevät suuna päämä päin punaisia ja autojen eteen. Hämeenpuisto olisi parempi kehityskohde, Hämeenkatu äkkiä entiselleen niin saadaan alua takaisin eloon ja liikenne toimimaan. Nyt ennen rauhalliset sivukadut ovat ruuhkaisia, kun autot pakotetaan niille. 2 Ison kaupungin ainoan pääkadun sulkeminen on huonontanut liikenteen sujuvuutta ja ruuhkauttanut sivukadut päästöjen lisääntymistä puhumattakaan, kun joutuu kiertelemään ympäriinsä päästäkseen kohteeseensa. 2 Minusta Hämeenkadulle pitäisi palauttaa autot, tuntuu hölmöltä ettei Tampereen pääkadulla saa ajaa autolla. Kaupunki tuntuu nyt autiommalta kuin ennen. Hämeenkatu ei ole luontevin paikka "oleskelulle", vaan siihen tarvitaan kävelykatuja, ja kävelykaduksi Hämeenkadun olemus ei sovi. Olisi hienoa jos joulun aikaan myös Hämeenkadulla olisi joulutorikojuja. Kesällä katu ei mielestäni kaipaa mitään, paitsi ehkä enemmän kahvilaterasseja. 2 Kannattaisi pitää Hämeenkatu " vetävänä " väylänä, ja elävöittää poikkikatua ( Tuomiokirkonkatu) ja tehdä samansuuntaisista pienemmistä kaduista ( Kyttälänkatu ja Verkatehtaankatu) kävelykadut ja elävöittää niitä. Kannakselle sijoittunut kaupunki tarvitsee poikittaisliikenteen katuja. Nyt yksityisautojen ruuhkat ovat siirtyneet esim. Kullervonkadulle ja Satakunnankadulle. Ei hyvä! 3 Koko Hämeenkatu joukkoliikennekaduksi 3 Viedään homma maaliin eli tehdään kadusta pysyvästi ratikka-, kävely- ja pyöräilykatu rautatieasemalta Hämeenpuistoon saakka.
3 Laajennettava pian myös länsipäähän. Kokeilua on jatkettava, kunnes raitiotien rakentaminen käynnistyy. Yksityisautojen pääseminen Hämeenkadulle on estettävä tehokkaammin, mieluiten kiinteillä esteillä ja näkyvämmin. 3 Koko Hämeenkatu tulisi tehdä joukkoliikennekaduksi, laskea bussien nopeuksia, takseille rajatumpi oikeus kulkemiseen. Koko Hämeenkadun mitalle vain kaksi kaistaa busseille, pysäkeille ohitussyvennykset. 5 Suhtautuu kielteisesti elävöittämiseen 5 Maksupoliisit voisivat tanssia ripaskaa punaisten pönttöjen ympärillä vaikka tasatunnein. Autio katu elävöityisi hieman. Vakavasti puhuen elävöitymisen merkkejä oli todella vaikea havaita. Olikohan niitä ensinkään. Joukkoliikenne toimi niinkuin ennenkin paitsi silloin, kun "elävöitystä" rakennettiin. 5 Ei ole tullut viihtyisyyttä lisää. Ruukut ja nurmet rumia. Likaisen ja roskaisen näköistä. Hieno puu "pömpeli" roskien heittopaikkana ahtaassa paikassa. Tarvitsisi olla aukiolla eikä jalkakäytävällä. Kadut on liikkumista varten eikä mitään torialueita. Tapahtumat keskustorille ja laikun lavalle. 5 Mielummin elävöitystä Tammerkosken ympärille kuin meluisalle, saasteiselle Hämeenkadulle. Tai kävelykadulle. 5 Mielestäni vilkkaat ostoskadut ja aikaa viettämään kutsuvat rauhalliset kävelypainotteiset kadut ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi Milanon suosittu ostoskatu Corso Buenos Aires, jonka varrelta löytyvät suositut keskihintaiset vaateliikkeet, on erittäin vilkkaasti liikennöity katu. Elämää vietetään kyllä Italiassakin ulkona, mutta rauhallisemmalla alueella. 5 Elävöittäminen?! Aivan kamala. Punaiset pöntöt roskalaatikkoina ja epämääräistä porukkaa sen ympärillä varsinkin yöaikaan! 5 Ei kannata, juopot ym tuhoavat penkit ja muut "koristeet" kuitenkin 5 Vähä on surkee 5 niinkuin jonkun takapihalla vaeltaisi 5 Parantaa jalankulkijoiden turvallisuutta, mutta hankaloittaa yksityisautoilua. En usko, että tekonurmiset alueet muodostuisivat "kaupunkilaisten olohuoneeksi" pidemmälläkään aikavälillä. Myös talviaikaan oleilualueet tuntuvat turhilta. 5 kauheasti rahaa muutoksiin mistä ei mitään hyötyä. Mitä ideaa kukkaruukuilla kun puita kasvaa ihan maastakin? Tuonkin rahan olisi voinut käyttää järkevämmin 5 <<Ymmärtäisin kokeilun paremmin jos meillä olisi ilmasto kuin etelä euroopassa. Mielestäni katu on liian varjoisa myös kesäisin. 5 Elävöittäkää Hämeenpuisto on puut ja penkit valmiina ja mielyttävämpi paikka. Joulutori sinne. 5 On hyvä että kokeillaan elävöittämistä. Mutta lapsellisia kokeiluja nämä ovat olleet. Hyviä suunnittelijoita voisi yrittää käyttää. Mikä tärkeintö ihmisten tarpeita kannattaisi edes yrittää kuunnella ja ottaa selvää. Nyt kokeilu oli esteettisesti säälittävä. Pyöräkaista hyvä odea mutta mitä pyöräilijöt tekee 200m pätkällä ksistaa joka loppuu kuin seinään. Ei se tee Treestä Kööpenhaminaa. Köpiksessä on ajateltu asia kokonaisuutena hienosti. Elävöittämisen voisi aloittaa kaupungin yleisellä siisteyden ja turvallisuuden nostamis toimenpiteillä. Turhien säännöksien poistamisrlla jolla yrittäjät pääse paremmin palvelemasn asiakkaitaan. 5 Kuollutta ja rumaa. Pitäisi muistaa, että Tampere on pieni kaupunki ja kesä vaan kerran vuodessa. Olennaisinta olisi säästää jo olemassa olevat oleskelualueet (puistot ja torit) eikä väkisin viedä ihmisiä betonin keskelle. 5 Elävöitti pultsareiden elämää!! Katukuvakuin Hogkongissa! Mauton,räikeä Ohvhoh mikä pääkatu sanoi Amerikkalaset vieraani 5 Kavennukset ovat täysin epäonnistuneet 6 kävelykaduksi kokonaan 6 Katu ei muutu sen elävämmäksi kieltämällä yksityisautoilu. Jäljelle jää autoilijoista härskeimmät eli taksiksuskit ja katua jatkuvasti jyräävät linja-autot. Jos haluttaisiin oikeasti elävöittää katua, tulisi se muuttaa kokonaan kävelykaduksi. Nyt tehty kokeilu jää torsoksi. 6 Nysset pois! Ja koko katu kokonaan jalankulkijoille! 6 Kokonaan kävelykaduksi. 6 Kyl maar vois ton pääväylän kokonaan muuttaa kävelykaduksi. Muistan 70- ja 80-lukuja kun ei yli meinannut päästä ollenkaan. Varpaansa kun laittoi suojatielle niin sai varoa, set oli nääs kiihdytyssignaali autoille. Olisi tämä kokopitkä Hämeenkatu kävelykatuna hieno esimerkki koko Euroopalle. 6 Jos jotain tehdään, niin tehdään sitten kunnolla. Eli Hämeenkadun itäpää kokonaan kävelykaduksi. 6 Joukkoliikenne pois itäpäästä datakunnankadulle ha itäpää kävelykaduksi. Katsokaa Jyväskylästä mallia! Aikanaan aiheutti valitusta ja nyt niin elävä kävelykatu lapsuusmaisemissani on ja Tampereelle rohkeutta ja rauhallista keskustaa. Nyt autot joka puolella pilaavat Tampereen. 6 Liikenne pitäisi kieltää kokonaan ja hämeenkadun itäpäästä tehdä täysin kävelykatu
6 Toimii vain jos muutetaan kokonaan kävelykaduksi. Nykyisellään ei väliä mitkä ajoneuvot tietä käyttävät jos siellä kuitenkin autoja kulkee. Hämppiin omilla autoilla ja bussit joko yliopistonkatua tai rongankatua kiertoreitille! 6 myös joukkoliikenne pois koko Hämeenkadulta 6 Raskas liikenne bussit mukaan lukien pitäisi saas pois Hämeenkadulta. 6 Kävelykadun tulisi olla kävelykatu joten jokkoliikenne myös pois hämeenkadun itäpäästä. 6 Paranee, jos vielä bussitkin saadaan pois Hämeenkadun itäpäästä. Kannatan siis kävelykatuja sinne. 6 Hämeenkadun itäpäää kokonaan autottomaksi! 6 jotta kadusta saataisiin viihtyisä, pitäisi autoilu kieltää kokonaan. 6 Jos halutaan todella viihtyisä katu, siitä pitää poistaa myös joukkoliikenne. Se on hyvin saastuttavaa niin metelin kuin päästöjenkin osalta sekä likaa ympäristöä. Ottaen huomioon Suomen ilmasto, Hämeenkadulle täytyisi saada - vaikka asemakaavamuutoksinhuojopamattavasti enemmän katettua tilaa, jolloin sen viihtyvyys ja käyttö paranisi. Nykyinen versio on huono, jotain siinepäin.jopa miljoonakaupungeissa on saatu toteutettua todellisia kävelykatuosuuksia. 6 Mieluummin kokonaan autot pois, myös bussit ja taksit ja koko katu rauhalliseksi kävely ja pyöräilykaduksi ja esteettisyyteen lisää huomiota. Mallia Jyväskylästä. 6 Hämeenkadun muuttaminen kävelykadusi. Hämeenkadusta muodostuisi ajanviete katu, jonka toiminta jatkuisi myöhään iltaan ja vielä aamuun asti. 7 Kalusteet ja oleskelupaikat 7 Ne kamalat ruukut pois, niin hyvä tulee :) 7 Ruukut ja tekonurmi ovat kauheita, eivät miellytä silmää yhtään. Punainen väri ruukuissa ei sovi ympäristöön lainkaan ja ovat muutenki sopimattomat Tampereen vahnojen talojen keskelle. 7 punaiset isot istutusruukut ovat aivan turhat - eivät sovi miljööseen millään tavalla elävöittämiskokeilu alkoi mielestäni turhan myöhään - tunnelma keski-eurooppalaisesta katumiljööstä on vielä kaukana 7 Paska idea tuhlata <70000e punaisiin kukkaruukkuihin, jotka ovat vitun rumia 7 Tapahtumatoria en ole kyllä tajunnut olevankaan. Onko se se musta pömpeli? 7 Ottakaa nyt ne punaiset karmeannäköiset ruukut sieltä pois. Mallia jostain eurooppalaisesta kävelykadusta (tai vaikka Kuninkaankadusta, sekin on mukavampi)! 7 Tekonurmi ei ole alustana houkutteleva. 7 Punaiset jättikukkapurkit ovat kammottavia! 7 Isot ruukut ja pienet puut olivat lähinnä naurettavat. Miksei lisätty kunnollisia isoja puita, näyttävää viherkasvillisuutta ja esim. liikuntavälineitä? Ja nyt talvella joulutorikojut alueelle esim. Berliinin tyyliin. Jos olohuonemaisuutta halutaan, niin esim. Brysselistä ja Lontoosta kannattaisi ottaa mallia. 7 Punaiset kukkaruukut voisivat toimia, jos niissä olisi näyttävät, korkeat ja tuuheat kukkaasetelmat. Mutta ne olisivat varmaan kalliit, alttiita tuhotöille ja eivät menestyisi talvella. 7 Pidän niistä palloista, joita roikkuu puista. Mutta sitteb ne tekonurmet ja se ihme pömpeli väriä vaihtavilla valoilla on aivan turha. Kauanko se kestää ehjänä? Eikö nekin rahat olisi voitu käyttää työpaikkoihin? 7 Mielestäni alue ei ole elävöitynyt. Miten? Eikä montakaan liikennevaloa ole poistunut. Kukkaruukut kamalan näköisiä, samoin tekonurmi. 7 Halvan näköiset muovipurkit, tekonurmet ja tuolit. Melkein jo voisi sanoa rumiksi. Samaa olisi voinut kokeilla tyylikkäämmillä kalusteilla (vrt. isot purkit esim. Tornin edessä). Koko idea tuntuu pormestarin satunnaiselta mielijohteelta. Eikö hänellä ole oikeita töitä? 7 ne ruohomatot ovat kummallisia roskaakin keräävät, miksi laitettu? 7 Punaiset "pöntöt" pois. Liian isoja(haittaa näkyväisyyttä ja käytetään käymälänä), punainen ei ole paras väri, mieluummin keltainen(aurinko) tai vihreä(luonto). 7 Punaiset kukkaruukut risuineen on hämmästyttävän tökerö esitys, varsinainen tyylirikko, ei sovi Hämeenkadulle ollenkaan - viekää ne mahdollisimman pian pois rumentamasta katukuvaa ja viemästä tilaa. Samoin pois joutavat kirkuvan punaiset ja vihreät penkit ja likaiset tekonurmet. Penkit sinänsä ovat ok, mikäli ovat kauniita ja mikäli eivät ole esim. pyöräilijöiden tiellä, mutta niitä ei tarvita enää lokakuun lopulla. Nurmikko ei kuulu Hämeenkadulle. Myös tapahtumatorin voi unohtaa ja poistaa. Hämeenkatu elävöityy parhaiten kun jalankulku-, pyöräily- ja autoliikenne saadaan mahdollisimman joustavaksi ja turvalliseksi ja tähän yhtenä keinona auttaa riittävän alhainen nopeusrajoitus, jota myös valvotaan (myös pyöräilijöiden osalta). 7 eihän niitä punaisissa ruukuissa olevia, pääasiassa puuntaimista koostuvia istutuksia kukaan huomaa kadun varressa kasvavien suurten puiden välissä ja kuka haluaa istua kadun varressa, vaikka penkit olisivat kuinka värikkäitä, kun puistojen penkeillekään ei näytä istujia riittävän edes kauniilla ilmoilla
7 Mielestäni puut ruukkuineen ovat pirteän värisiä, samoin penkit. Oikea nurmi voisi olla hauskempi, mutta se ei varmaankaan olisi kovin pitkäikäinen ja menisi äkkiä huonon näköiseksi. Toivoisin, että ihmiset oppisivat katsomaan liikennemerkkejä eivätkä ajelisi pikkuautoillaan joukkoliikennekadulle, vaikka se selkeästi kielletään. Arkkitehtuurinen näyttämö on mielenkiintoinen ja hyvin tehty, ehkä voisi olla lisääkin jotain oppilastöitä tai muuta arkkitehtuuria? Hyvää päivän jatkoa teille! 7 Kukkapurkit eivät mielestäni anna mitään lisäarvoa Hämeenkadulle. 7 Ne Punaset ruukut oli järkyttävintä mitä olen Tampereella nähny. 7 Ne pienet pihlajat tms. isoissa ruukuissa isojen puiden juurella ovat turhia. Ruohoa imitoivat muovimatot samoin, eivät lisää tilan viihtyisyyttä. Viihtyisyyttä voisi parantaa matalammilla istutuksilla kuin niillä orvoilla pihlajilla isoissa ruukuissa. 7 Punaiset ruukut rumia ja varsinkin niihin istutet "kaljut" puut! Eikö olisi kauniimpia, esim talvellakin vihreät ja matalammat havupensaat? Kamalia rumiluksia nykyiset, kenen idea mahtoi ollakaan...ammattilaisten? 7 Punaiset ruukut ja tekonurmet pois. Myös ällön vihreät penkit pois. Tyylikkäämpää ja luonnollisempaa tilalle. Mallia Keskustori-Sokos-Koskipuisto -alueesta. Soisin Hämeenkadun olevan ilmeeltään yhtenäinen kokonaisuus. 7 Punaiset ruukut ärsyttävät koska vihaan punaista väriä 7 feikkinurmet melko turhat ja rumat 7 Tekonurmi ja ruukut aivan kauheita. Ei voisi rumempia enää olla. Paremman näköisiä penkkejäkin varmaan valmistetaan. Miten voi joku keksiä esim. sen tekonurmen laittamisen. Kivetys olisi paljon tyylikkäämpi ja sopisi kiviseen katukuvaan. 7 ei silmäniloa karmeet ruukut tekonurmee katu kuin keskiajalta korjattais edes katu liikennöitävään kuntoon 7 Punaiset ruukut ovat kamalat ja paikkaan sopimattomat 7 Punaiset ruukut ja tekonurmi,kuka ne keksi?? todella rumaa,en oikein ymmärrä miksi jalkäkäytävistä pitäisi tehdä jotain tuollaista,meillä on iso tyhjä keskustori,sinne ei voi ilmeisesti muuta tedä kuin kaljatelttoja pystyttää. muuten iso tori kumisee tyhjyyttään,mutta tekonurmea ja niitä punaisia patoja sinne ei tarvitse kyllä viedä,aivan hirveitä,olisi hauska tietää mitä niile tämän kokeilun jälkeen tapahtuu. 7 Käsittämätön. Punaiset ruukut ovat roskiksia. 7 Ruukut ym. ihan kivoja, mutta voisivatko ne olla tyylikkäitä ja ulkonäöltään Hämeenkadulle sopivia? Punaiset ja vihreät ovat maisemallisesti aivan karmeita! 7 Punaiset jättiruukut ja tekonurmialueet ovat tosi typerän ja rumannäköisiä. 7 Hämeenkadulla on isoja ja kauniita puita, ruukkuun istutetut puut ovat niiden rinnalla teennäisiä. 7 Nurmimatot ja ruukut rumat ja haittaavat liikennettä. 7 Ainoa hyvä puoli ovat penkit, joille mummini pääsee istumaan ja lepäämään, kun kävelemme Hämeenkatua. Hämeenkadun itäpää on minulle nykyisin melko kuollut, koska bussilinjani eivät kulje sinne. Ei tule luontaisesti mentyä sinne. 7 Poistakaa ne hirveät punaiset pöntöt ja naurettavat tekonurmipläntit. Hävettää! 7 Punaiset Istutusruukut ja tekonurmialueet ovat naurettavia ja tyylittömiä. Pilaavat koko kadun itäpäön ilmeen. Käsittämätöntä että tuollaisia virityksiä laitetaan julkisille paikoille. Kiireesti vaihtoon! 7 Ois nyt jotain muutakin voinut keksiä kuin aivan törkeät tekonurmet ja kukkaruukut. 7 Helevettiin kaikki krääsä ja luontoa tilalle! 7 Lisää penkkejä jossa voisi selkävammainen istua hetken ja huilata. 7 moro! on kyä torella törkeennäköset ne punaset muaviämpärit! jokkut ihmeem pähkinäpuut! onkai meillä suamessaki komeempia kunne! ja ku ei sekään oovviä riittäny nissittevviä tekonurmikot! koittaa ny jotai tehrä että siä vois viä nauttia1 s'oom'moro! 7 Tekonurmialueet, penkit ja kukkaruukut on naurettavia.. Se, millä saisi oikeasti eloa hämeenkadulle olisi isommat terassialueet ravintoloille ja kahviloille. 7 Nurmikko on ideana ihan jees, mutta kuten kesällä nähtiin, se sai vain rapajuopot ryhmittymään illaksi niille. Lisäksi ne keräsivät aikamoiset roskamäärät mäkkärin papereista yms, joita ohitkulkijat napsivat mennessään roskikseen. Penkit ovat todella hyvä ja tarpeellinen ajatus. Mikä mustan pömpelin idea tai tavoite kadulla on? Onko se vuokrattava, saako sitä käyttää vapaasti esityksiinsä, onko se sade suoja, pummin unipaikka? Jos jotain suunnitellaan, antakaa sille selkeä funktio ja selittäkää se jos se ei muutoin aukene. 7 rumat värit 7 Ne punaiset "Jättiläisen puuropadat" ovat aivan älyttömiä. Penkeistä voi olla hyötyä ainakin vähän aikaa ennen kuin ne rikotaan, mutta saako niitä mokomia puuropatoja edes rikki! 7 Vihreät matot kadulla ovat suunnattoman rumat, törkyiset ja suorastaan vastenmieliset. Ei tee mieli astua, saati oleskella.
7 Aivan törkeän näköiset ne punaiset muoviset murokupit ja muoviset vihreät kuramatot. Turussa on roskiksetkin tyylikkäämpiä. Halvan näköistä. 7 Pois ne karseet vihreät kokolattiamatot, ainakin talveksi tai lähtevät lumiauran mukaan. Oikeita puita ruukkupuitten tilalle, nehän ovat lähinnä joutavanpäiväisiä risuja. 7 Punaiset kukkaruukut eivät sovi keskustaan. Neutraalimpi väri olisi mukavampi. Tekonurmetkin on aika oudot, mutta ihan kivat. 7 Tekonurmi, penkit, istutussaavit karsean näköiset. Muoviset, lähinnä legomaailmaa muistuttavia. 7 Hämeenkadun arvokkuus Tampereen pääkatuna on säilytettävä. Punaiset kukkaruukut ja tekonurmet ovat tältä kannalta naurettavia ja kaupunkikuvan arvokkuuden kannalta loukkaavia. Missä on kaupunkikuvasta vastaavien suunnittelijoiden arviointikyky Tampereella? 7 Kun penkkejä hankitaan niin vammaisasiamies Jukka Kaukolan pitää tutkia suunnitelmat ensin, jotta tulee vanhuksille ja vammaisille sopivaa. Nyt kaikki EI ole! 7 Hei haloo! Mikä tarkoitus on tekonurmikaistaleella? Ruukut ok. Koko systeemi lähinnä surkuhupaisa. Ja rahaa meni? Äly hoi. 7 Isot ruukut kivoja, mut punainen väri ei oikein mielestäni sovi :-( 7 Punaiset vadit voi viedä Särkänniemeen. 7 Ruukut näyttävät suurilta ämpäreiltä ja tekonurmet todella tekonurmelta. Valopallot puissa ovat hienot. 7 Punaiset ruukut ja tekonurmi ovat rumia. 7 Punaiset "puuropadat" eivät sovi ympäristöön. Jos kadun varteen tuodaan jatkossa istutettua kasvillisuutta, niin ei enää lehtipuita. Lehtipuut ruukuissa lehtipuiden välissä oli mitäänsanomattoman näköinen. Mäntykin olisi ollut parempi. Ei liity elävöittämiskokeiluun, mutta olen ihetellyt mihin on kadonnut kaksi patsasta Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa olevan entisen VR:n talon parvekkeelta. 7 Penkit, tekonurmi ja ruukut ovat vaan rumia. :( 7 Ruukut ovat melko rumia ja keräävät roskia jotka ovat vielä sopivasti sellaisella korkeudella, että varmasti kaikki näkee pienetkin roskat. Tekonurmi on aika huono mutta ymmärrettävä vaihtoehto mahdolisesti väliaikaiseksi jääväksi kokeiluksi. 7 Tekonurmilaikuilla näkyi monena kesäisenä ja syksyisenä sunnuntai- tai lauantaiaamuna edellisen yön juhlijoita nukkumassa. Se ei ollut kaunista. 7 Punavihreä väritys (tekonurmi & purnukat) ei sovi kaupunkikuvaan. Turvallisuus heikentynyt pakolaisten ansiosta. 7 Ruohomatot ja ruukut olivat mauttomia ja kammottavan näköisiä. Järkeä suunnitteluun! 8 Jalankulkijalle turvallinen kävelyreitti 8 Suurin parannus on jalankulkijalle joka kulkee busseilla. Pysäkillä odottelu huomattavasti miellyttävämpää ja jalankulkeminen Hämeenkadun Itäpäässä parantunut. 8 Toivoisin, että jakakäytävillä olisi tilaa kävellä ja että ei koko ajan tarvitsisi väistellä milloin mitäkin. Hämeenkatua kuljen vain, jos on ihan pakko. 9 Pyöräily ja pyöräpysäköinti 9 Selkeä oma pyörätie Hämeenkadulle. 9 Pyöräilyreitiltä pitäisi saada rotvallit mataliksi, eli ajaminen mahdollisimman helpoksi. Korkea rotvalli ja viistoon siihen ajaminen vaarallista touhua varsinkin nuorisolle, joka ei välttämättä siihen osaa varautua 9 Pyöräilykaistat ovat parasta. Mahtavaa, että Hämeenkatua voi ajaa pyörällä ihan luvan kanssa. Toivoisin pyöräkaistoja koko kadulle. 9 Pyöräkaistat helpottavat pyöräilyä huomattavasti silloin, kun kukaan ei ole pysäköinyt ajoneuvoa sille. Selkeitä pyöräkaistoja lisää Tampereen keskustaan! 9 Vielä kun pyöräilystä saisi entistä sujuvampaa, olisi tilanne oikein hyvä! :) 9 Pyöräkaista on hyvä aloitus, mutta risteyskohdat harmillisen vitsikkäitä. Myös töksähtävät loput ja alut harmittavat ja ohjaavat ajoittain ajamaan jalankulkijoiden keskellä. 9 Pyöräkaistat plussaa, kesällä käyn keskustassa useammin. 9 Hämeenkadun pyöräkaista on tällaisenaan on hyvä alku, mutta sitä voisi kehittää eteenpäin. Nyt kaista on aika lyhyt ja alkaa ja päätyy yllättäen. Pyöräkaistojen päissä on isot kukkaruukut, jotka epäselkeyttävät pyöräkaistalta poistumista entisestään. On epäselvää, miten poikkikadut pitäisi ylittää (ajetaanko suoraan vai koukataanko suojatien kautta, katsotaanko autoilijoiden vai jalankulkijoiden valoja jne..). Busseja liikkuu Hämeenkadulla niin paljon, että alue on meluista hengailuun. Yksityisautojen poistuminen on lisännyt liikenneturvallisuutta. Tämä kokeilu on ollut varsin positiivinen kokemus ja toivon, että kokeilua jatketaan ja kehitetään entisestään! Kiitos :) 9 Pyöräkaista oli ehdottomasti plussaa ja olisi vielä parempi, kun se olisi yhtenäinen ilman rotvalleja yms.
9 Pyöräkaistat Hämeenkadulla ovat ehdoton ja tarpeellinen lisäys, mutta nyt pyörätiet on Hämpin itäpään kokeilussa toteutettu huonosti. Väylällä on rotvalleja ja välillä pitää suojatien paikkeilla koukata takaisin kävelijöiden sekaan. Ei näin, vaan pitäisi olla suora tie ilman rotvalleja. Silloin pyöräily olisi sujuvaa. Toivon, että koko Hämppi muutettaisiin joukko- ja kevyen liikenteen kaduksi, jossa olisi hyvät pyöräkaistat alusta loppuun ja jossa myös talvipyöräily olisi mahdollista. 9 Pyöräilylle tulisi varata selkeämpi väylä. Nyt ajamista omilla kaistoilla, pysäköinnin vuoksi kavennetuilla kaistoilla, jalankulkijoiden seassa ja talvella liikenteen seassa ja kaikki tämä lyhyellä pätkällä. Erittäin sekavaa ja haittaa kaikkia osapuolia. Erilaisten kulkijoiden jatkuvasta riitelystä pitäisi päästä eroon ja se vaatii asennemuutoksen lisäksi hyvin paljon kaupungin toimia. 9 Pyöräteitä voitaisiin jatkaa pidemmällekkin ja pyöräteille tarkoitetut siirtymät ja poistumat normaalille jk/pp kadulle ovat vähän kehnot tällä hetkellä. 9 Pyöräilykaista olisi erinomainen, mutta sen pitäisi kulkea koko matkalta. Osittaiset lyhyet pätkät pyöräilykaistaa ovat hieman kummalliset, eikä useimmille ole selvää, missä saa ja missä ei saa pyöräillä. 9 Kiitos pyöräkaistasta! Haasteena on se, että kävelykaistalta siirrytään pyöräkaistalle ja Hämeenkadun ylittävälle suojatielle pyöräilijöistä välittämättä. Miten turvallisuutta voitaisiin lisätä? 9 Pyöräilyn kannalta toteutus on vähän puolinainen, kun erillinen pyöräilyväylä katkeaa yhtäkkiä Ruuskasen talon kohdalla ja pitää mennä takaisin jalankulkijameren sekaan ajeleen. Olen ratkaissut dilemman jatkamalla bussikaistaa pitkin, mutta tähän tarvitaan pikainen korjaus. Myös liikennemerkit (yhdistetty JKPP) pitäisi vaihtaa erotelluksi JK+PP. 9 Pyörätie ja jalankulkijat erotettava selkeästi, omat kaistat kummallekkin. 9 Pyöräkaistoja ei osata käyttää kunnolla, ja lastausalueista huolimatta autot tukkivat pyöräkaistoja usein. Pyöräkaistoja ajavalle jokseenkin epäselvää, käytetäänkö kövelijöiden vai autoilijoiden liikennevaloja poikkikatujen ylityksessä. 9 Pyöräilykaistat ovat tällä hetkellä hyvin vaaralliset ja sekavasti järjesteltyjä. 9 Hämeenkadun läpi kunnon pyörätiet! Se olisi mahtavaa. 9 Pyöräkaistalla on todella korkeita rotvalleja, joista ei voi mennä pyörällä ajaen. Niiden madallus sujuvoittaisi pyöräilyä. 9 Edelleen pyörä-ja kävelytiet ovat ihmisillä suloisesti sekaisin ja siksi pyörällä liikkuminen edelleen hankalaa. Ihmiset eivät katso liikennemerkkejä. Kadut pitää päällystää eriväriseksi eri kulkuvälineille ja liikennemerkit isot ja loogisia pyöräteiden jatkuminen 9 Kun kerta pyöräkaista saatiin asvaltoitua, niin samalla vaivalla risteävien teiden litykset olisi pitänyt tehdä nollatasoon! 9 pyöräkaista loitava. jotain helpotusta pyöräilyyn myös länsipuoelle. itäpään pyöräkaistan rotvalleja vois madaltaa. 9 Pyörakaistoissa ja niiden merkinnöissä paljon epäselvyyttä (1-vai 2-suuntainen, pyöräilijän paikka/rooli valoristeyksessä, oikea siirtymistapa kevyenliikenteenväylälle pyöräkaistan loppuessa) Ruukut paikoin liiaksi pyöräkaistalla, pyöräkaistan loppuessa puut ja pömpelit hankaloittavat siirtymistä kevyenliikenteenväylälle (vai pitisikö siirtyä ajoradalle, epäselvää) 9 Pyöräkaistat eivät toimi, koska niille on parkkeerattu huoltoajoneuvojen lisäksi henkilöautoja, joiden ohi ei pyörällä pääse. 18.10. oli yhden korttelin levyisellä alueella pysäköitynä 4 henkilöautoa!! Ajokaistaa käyttää edelleen runsas määrä henkilöautoja. 9 Kunnon pyöräkaistat reunakivellä erotettuina vrt kööpenhamina, tien risteyksissä toivomisen varaa koska hankala pyöräillä reunakiven takia 9 Pyöräkaistat ovat ajatuksena hyvät mutta nykyinen toteutus ontuu. Kaistat alkavat ja päättyvät miten sattuu ja reunakivetykset hankaloittavat kulkemista. 9 Pyöräkaistan alkuun voisi laittaa kunnollisen liikennemerkin, että sinne osaisi siirtyä. Edessä kun on huomattavia näköesteitä. Lisäksi pyöräkaista on risteysalueilla epäselvä. 9 Pyöräilijätomalle kaistalleen ja kävelijät sieltä pois. 9 Pyörätiet loppuvat kesken itäpäässä (ja koskipuiston kohdalla). Hankaloittaa pyöräilyä näissä huomattavasti. 9 enemmän tilaa pyöräilylle 9 Vaikka pyöräilyn olosuhteet ovat parantuneet, en edelleenkään mielelläni mene pyörällä Hämeenkadulle, vaan ajan mieluummin Rongankadun kautta. Edelleenkin on vähän sellainen tunne, että olen Hämeenkadulla jalankulkijoiden seassa. 9 Erillinen pyöräilykaista erotettuna jalankulkijoista koko Hämeenkadun pituudelta olis mahtavaa. 9 Pyörätietä ei taidettu miettiä ihan loppuun saakka. Kokeiluversio oli epämääräinen ja huonosti hahmotettava. Jatkosuunnittelussa olisi syytä tähdätä yhtenäiseen versioon ilman epäjatkuvuuskohtia.
9 Stockmannin edustalle pitäisi keksiä jotain, sillä siitä ei välillä meinaa päästä kävellen/pyörällä läpi, kun ihmiset seisovat yhtenä isona ryppäänä odottamassa bussia eivätkä tajua väistää vaikka soittelisi kelloa. 9 Ihmiset eivät osaa käyttää pyörätietä vaan ajavat kävelyyn tarkoitetulla tiellä. 9 Erillinen pyöräkaista ehfottoman hyvä idea, toteutus ei tosin vielä ole lähelläkään valmista. Pyöräkaistan tulee olla esteetön (ei kukkaruukkuja yms.) ja selkeästi merkitty (jotta jalankulkijat eivät eksy kaistalle). Pyöräparkit sijoitettava siten, ettei pyöräänsä pysäköivät tai parkista pyöräänsä hakevat aiheuta estettä varsinaiselle pyöräkaistalle. 9 Pyöräilykaistat olisi paljon parempia jos niitä ei jatkuvasti käytettäisi autojen pysäköintipaikkoina ja rotvallinreunoja ei olisi. 9 Pyöräilijät eivät edelleenkään ymmärrä käyttää pyöräkaistaa vaan ajavat jalankulkijoiden joukossa. 9 Pyöräkaistoja voisi vielä parantaa. 9 Pyörätiet olisi hyvä saada jatkuvaksi kokonaisuudeksi Hämeenkadun alusta loppuun 9 Surullista että pyörätieliikennemerkkien ja merkintöjen teossa sekoiltiin. Huolimattomasti ja huonosti tehdyt merkinnät vesittivät kokeilua. Merkintöjen ja liikennemerkkien laittoon pitäisi keskittyä paremmin, ja toteuttaa järki päässä. 9 Kaikki hyvin, mutta noi pyöräkaistat ovat todella epäloogisia. En näe järkeä siinä, että joka 100 metriä pitää palata kävelykaistalle, ja ne kukkaruukut ovat ihan tiellä. Hyvä kun ajatellaan polkupyöräilijöitä, mutta parempi olisi vaan tehdä suorat kaistat pitkin katua. 9 "Pyöräkaistat" kaipaisivat huomattavasti lisää suunnittelua. Lyhyet pätkät korttelien välillä eivät juurikaan helpota Hämeenkadulla pyöräilyä, ja risteyksissä on hyvin epäselvää, että mitä liikennevaloja pitäisi seurata. Lisäksi Stockmannin kohdalla pyörällä joutuu kuitenkin menemään bussia odottavan ihmisröykkien läpi, mikä itsessään tekee koko Hämeenkadusta pyöräilystä hyvin vaikeaa riippumatta pyöräkaistoista. 9 Polkupyörille saisi olla ihan oikeasti oma kaista, eikä katkonaisia pätkiä joille huoltoajoneuvot pysäköivät 9 Selkeät pyöräkaistat ehdottomasti!!! Mikä siinä on ettei Tampereelle saada Hämeenkadulle pyöräkaistoja?, Saa pelätä henkensä edestä kun vähän ottaa askeleen sivusuuntaan, pyörä suhahtaa hihaa hipoen ohi. Menkää Hollantiin, Tanskaan, Tukholmaan ottamaan mallia. Itämään kokeilu aivan typerä!!! 9 Selkeämmät pyöräväylät Stokkan nurkille ja lisää telineitä eri puolille. Plz. 9 Pyöräkaistat jäi huonosti merkityiksi. Vaikka olen seurannut keskustelua, en tiedä mikä on tapahtumatori. 9 Hämeenkadulle olisi mielestäni hyvä saada ympärivuotinen pyöräilymahdollisuus. Itäpään uusilla pyöräkaistoillakaan ei saa nyt ajaa. 9 Pyöräkaistat merkittävä selkeämmin, lisäksi ongelmia aiheuttaa se, että kaistat loppuvat ja alkavat risteyksien kohdalla aivan yllättäen ja aiheuttavat sekaannuksia pyöräilijöille ja jalankulkijoille... esim. katumaalilla voisi merkitä pyöräkaistan jatkuvan toiselle puolelle 10 Yksityisautoilulla ongelmia, ruuhkia 10 Hämeenkadun itäpään autot ovat siirtyneet Ratinaan ja Satakunnankadulle ja luoneet älyttömät ruuhkat sinne. Yksityisautoilun kieltäminen Hämeenk itäpäässä on vähentänyt omaa asiointiani kaupungissa, koska en pääse haluamiini kohteisiin autolla helposti kuten aiemmin. Kyselyssä ollut kohta 'Pysäköintipaikkojen saatavuus' on melko omituinen - eikö tarkoitus ole ollut juurikin estää autoilua itäpäässä, mihin niitä paikkoja edes tarvitaan. Täysin epäonnistunut uudistus joka tapauksessa! 10 Tampere on kannaksella. Kulkeminen idästä lanteen on tehty tosi hankalaksi ja on hullua ohjata liikenne Kyttälänkadulle tai Verkatehtaankadulle. Hämeenkatu on Tampereen pääkatu ja sitä täytyy voida ajaa myös henkilöautolla. Bussit tukkivat kadun, eivät henkilöautot. 10 Autoilijoille tulisi olla paremmat ja isommat opasteet mistä saa ajaa 10 Kokeilu toimisi vielä paremmin, jos yksityisautoilua Hämeenkadun itäpäässä myös valvottaisiin jotenkin. Nyt monet yksityisautoilijat ajavat edelleen itäpäässä, varsinkin ilta-aikaan ja öisin, jolloin rauhallisempi liikenne olisi vielä tarpeellisempaa 10 Henkilöautojen läpiajoa voisi valvoa enemmän, sitä on vielä melkoisesti. 10 Mielestäni koko hämeenkadun voisi sulkea yksityisliikenteeltä. 10 Yksityisautot pois koko hämeenkadulta ja keskustan sekä asuinalueiden ajonopeudet 30km/h. Se saisi ihmiset vaihtamaan ohikulkuteihin ja julkisiin ja kävelemään kadulla. Paranisi terveys ja kulutus. 10 koko hämeenkatu ja hämeenpuisto autottomaksi paitsi taksi ja joukkoliikenne 10 Täytyis ensiksi elävöittää jakelu ja postiautot pois tukkimasta jalkakäytäviä ja sen jälkeen miettiä kokonaisuutta. Kaupungin liikenne järjestelyt todella sekaisia. Liikennevalot ei toimi jne...
10 - laitetaan ensin muut kaupungin läpiajokadut kuntoon - varsinkin liikennevalojen jaksotus Tampereella Suomen surkein - tänään Kuninkaankadulta Sokoksen kulmalta lähtiessä kohti länttä Pispalanvaltatielle, 8 liikennevloa punaisella Tipotielle asti, turh 10 Liikennemerkit eivät ole riittävän selkeästi kertomassa joukkoliikennekadusta. Ehdottaisin isompia liikennemerkkejä kaistojen ylle. 10 Satakunnan katu on muutettava nelikaistaiseksi, koska siitä tuli nyt läpikulkukatu, johon Hämeenkadun liikennekin ohjautuu. 10 Ruuhkat siirtynyt Satakunnankadulle ja Ratinaan. Rantatie ihan mahdoton, kauheet aamuruuhkat. 10 turha yrittää tehdä Tampereen kannakselle (itä-länsi välille) suppiloa, sordinoa. tunnelli näsijärven rannassa alkanee joskus vetää, jos siellä asiat toimivat, satakunnankatuväylä on onneton. Ratina on nyt tukossa ja seuraavat 1-2 v - ennen seuraavia remontteja. hyöty tulee ainoastaan autoilua vastustaville 10 Ratinan rakentamisen myötä koko kaupunki on tukossa ruuhka aikoina, koska kaikki joutuvat kiertämään Hämeenkadun. Myös rantatinnelin työmaat hidastavat liikennettä. Osa autoilijoista voisi mennä hämeenkadun läpi, eikä joutuisi kiertämään joko tarinan kautta, tai rantatien. 10 Ongelmana Tampereella on vähäiset kosken ylityspaikat, joten Hämeenkadun yksityisautoilta sulkemisen takia liikenne ruuhkautuu entistä pahemmin muilla kosken ylityspaikoilla. Muita yksityisautoille tarkoitettuja pääväyliä kaupungin läpi pitäisi parantaa ja sujuvoittaa. Sinänsä Hämeenkadun sulkeminen yksityisautoilta parantaa viihtyvyyttä. 11 Joukkoliikenteen sujuvuusongelma, pysäkit ruuhkaisia, ratikka helpottaa 11 Bussilinjan vaihtaminen koskipuiston risteyksessä sujuvampaa kuin aiemmin. 11 Omaan elämääni vaikutti enemmän se, että bussi 4 kulkee Hatanpään valtatietä, en pääse enää Stockmannilla käymään. Ennen oli niin kätevää lähteä Stockmannin kohdalta bussilla nro 23 kotiin. 11 Vielä kun linja-autoista saataisiin sähköisiä niin liikennemelu vähenisi entisestään ja saattaisin oikeastikin istahtaa katukahvilaan Hämeenkadulla. 11 kuha se ratikka saatas 11 Joukkoliikennekatu pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta ratikan valmistuttua. 11 Bussien kääntyminen Koskipuistosta ei ole kenenkään käyttäjän mieleen, 11 Bussiliikenne voisi olla sujuvampaa, nyt on liian monta bussia jonossa Stokkan edessä pysäkillä 11 Ahdasta tulee turhan ratikan tullessa samalle ahtaalle kannakselle, bussiliikenteen kehittäminen ja sujuvoittaminen olisi ollut parempi täällä. Bussiliikenne surkeaa jäädessään ratikan jalkoihin, koska kaikki eivät ole ratikan käyttöalueella ja bussi parempi sekä helpompi liikennöitävä. 11 Busseja menee aivan liikaa. Pysäkillä odotetaan turhia minuutteja kun edessä oleva on täyttymässä. Eikä siitäkään tuu yhtään mitään kun kävelijöitä tulee koko ajan. Ja bussit joutuu seisomaan. 11 joukkoliikenne = jatkuva bussijono on erittäin vastenmielistä. Bussiliikenteen aiheuttama melu ja räminä saavat aikaan sen, että asioin Hämeenkadun itäpäässä vain pakottavissa syissä. Toivoisin että rasittava bussiliikenne ohjattaisiin kokonaan pois Hämeenkadulta ja bussit ajaisivat hajautetusti "jossain muualla". Minulla ei valitettavasti ole antaa kehitysehdotusta, missä, mutta keskustan bussiliikenne on vastenmielistä. 11 Koskialue on helpompi elävöittää. Bussit pois keskustasta. Pienhiukkasia ja ammattikuskeja. 11 Kuinka sitten, kun raitsikka kulkee kyseistä hämeenkatua jalankulkijat pomppivat stokmannin kohdalla suojatiellä raitsikan eteen? Nytkin "kännykkätsompit" kävelevät yhtenäisenä nauhana surutta suojatielle vlkuilematta sivulle. 11 Ratikka ja nopeesti sittenki jotta loppuis tuo karmee "nyssekolina".? moi km 11 Bussiliikenne on holtitonta ja vaarallista, vältän aina kun mahdollista bussiin menemistä. Lapsia varoitan erityisesti bussi-kuskien käsittämättömästä liikenne käyttäytymisestä. 11 Linja-autoliikenteen kulkeminen muita reittejä, ainakin osan, parantaisi elävöittämistä lisää, saataisiin kunnollinen kävelykatualue 11 Stockan kohdalla oleva keskialueliikenteenjakaja blokkaa tyhmästä bussien kulkemista pysäkillä olevan ohi. Mikä järki. 11 Itäpää on kokoajan tukossa busseista kun kaikki pysähtyvät samoille pysäkeille. 11 Linja-autopysäkki epäonnistunut Stokan edessä, bussit jonottavat pysäkille ja itse saa pomppia paikasta toiseen, kun ei tiedä mihin se bussi pysähtyy. Yksityisautoja pyörii vielä Hämeenkadulla. Jalankulkijoita haittaavat liikennevalot, varsinkin Hämeenkadun ylitys. 12 Liikenneturvallisuus 12 Paikoissa joissa ei ole liikennemerkillä merkittyä suojatietä, ei ole suojatietä. Värilliset tiilet esim. Pellavatehtaankadun kohdalla harhauttavat sekä autoilijoita että jalankulkijoita.
12 Liikennevalojen käytöstäpoistaminen ehkä vähän huono juttu, kun ei aina uskalla/pääse ylittämään tietä kunnolla. Paitsi siinä Stockan kohdalla kun on iso ja näkyvä suojatie. 12 Poliisit valvomaan ja sakottamaan koska Hämeenkadulla ajaa edelleen paljon yksityisautoilijoita. Myös bussikuskeille liikennevalistusta että suojatiellä (stokka/mäkkäri) kuuluu päästää jalankulkijat yli. 12 poliisi valvomaan ja sakottamaan jalankulkijoita jotka kulkevat mitensattuu. ihme ettei kukaan ole kuollut auton alle kulkiessaan muualla kuin suojatiellä. 12 Bussikuskeilta vaaditaan ko. pätkällä jopa kohtuutonta varovaisuutta, sillä kävelijät menevät pitkin poikin kuin maailman omistajat. Voisivat jalankulkijat ym pyöräilijät hieman varoa itsekkin joskus. Ei muuta. 12 Liikennevalot olisivat paikallaan, tilanne on erityisesti näkövammaisten kohdalla tästä syystä todella hankala. 12 Tien ylittäminen bussien ja taksien seassa todella vaarallista etenkin lasten kanssa 13 Viihtyisyys (siisteys, melu, materiaalit jne.) 13 Tekonurmet pois, kiitos. Ovat todella mauttomia. Penkit ovat hyvä asia. Pyörätie sivussa on hyvä asia, jos sitä käytettäisiin.. 13 Tekonurmi alueet usein roskaisia.. Roskakoreja varmaan voisi olla?! 13 Itäpää tulisi huomattavasti elävämmäksi jos Alepubi poistettaisiin paraatipaikalta. Kaljaa voi kitata sadassa pubissa 100 metrin säteellä. Lisäksi keskustan vetovoimaisuutta lisäisi kahvilatoiminta kosken rannalla Turun tyyliin. Bussien päätepysäkit vielä linja-autoasemalle niin saadaan keskustaan tilaa. 13 Suurin ongelma on mielestäni kivetyksellä rämisevät äänekkäät bussit. Eniten plussaa toisi nykytilanteelle siis asfaltti. 13 Lisää vielä viihtyisyyttä, esim. kahviloiden terassit. 13 Toivoisin tyylikästä, eurooppalaisempaa tyyliä yleisilmeeseen. 13 Mukulakivet pois, asfaltti sitten ja melu busseilta vähentää merkittävästi. 13 Entistä roskaisempi ja likaisemman oloinen Hämeenkatu. Ruukut toimii pöytinä/roskiksina syöjille ja juojille. Rautatieasemalta päin kun tulee, näky on välillä karmea, siis ahdas ja sotkuinen. Antaa turisteille ikävän kuvan!!! 13 Vaatisi poliisin palkkaamisen kuten keskustorillakin. Todella paljon häiriökäyttäytymistä 13 viihtyisyyttä pitäisi lisätä roimasti. On jännä että ei tarvitse mennä kun rapakon taakse Ruotsiin niin on paljon viihtyisämpää ja kauniimpaa keskusta-alueellakin jopa. Jostain syystä muualla osataan luoda viihtyisää keskusta-aluetta mutta täällä ei. 13 Paras ja selkein tapa parantaa katumiljöötä miellyttävämpään suuntaan itäpäässä ja myös länsipäässä on ajoradan asfaltointi. Myönteinen vaikutus hakkaa mennen tullen tekonurmet ja punaruukut. Näin on tehty ajat sitten Champs Elyseellä, Oxfordstreetillä, 5. Avenuella, Times Squarella, Kurfürsten Damilla jne, jne, jne. Melutaso laskee olennaisesti ja kuskit ja bussit pysyvät kunnossa. Samaa ajoradan kivetystä on tuotu Tuomiokirkonkadun risteyksessä jopa jalkakäytävillekin. Minkä ihmeen takia?? Se on siinä yksinkertaisesti rumaa ja epäkäytännöllistä jalankulkijoille. Vedä siinä sitten pyörillä varustettuja matkalaukkuja Rautatieasemalle. Halutaanko tällä muistella, että paikka on muinoin ollut ajoneuvojen katuristeys? Syrjään jäävässä Kyttälänkadun ja Tuomiokirkonkadun risteyksessä sen sijaan jalkakäytävät saavat sileän punagraniittipinnoituksen. Päättääkö siitä eri ihmiset kuin Hämeenkadusta vai onko siellä suurempi määräraha tasokkaampaan rakentamiseen. Joel Niininen 13 Viihtyisyyteen ja sujuvuuteen vaikuttaa paljon jatkuvat työmaat ja jätelavat jalkakäytävillä. Mikä ihmeen tapahtumatori??? 13 Toivoisin Hämeenkadulle parempaa siivoamista. 13 Yleisilme itäpäästä: Aution ja epäsiistin näköinen. 13 Katutilan materiaalivalinnoilla (pinnat, tolpat, roska-astiat, penkit, julkisivut, mainokset, kasvillisuus) on ratkaiseva vaikutus siihen, koetaanko katutila valmiiksi vai ei. Katutila tuntui nyt keskeneräiseltä, ikään kuin lavasteelta, koska yhtenäisyys puuttui edellämainituista kadun elementeistä. Jalkakäytävän kalusteiden ja puiden tulisi olla keskenään samassa itälänsisuuntaisessa linjassa, jotta samansuuntainen kävely- ja pyöräliikenne on mahdollisimman esteetöntä. JCDecaucsin pyörivät lieriöt tulisi poistaa. Katukiveyksissä tulisi käyttää samaa luonnonkiveä kuin Suomen pankin aukiolla, MUTTA tiivistetyillä saumoilla. Suomen pankin aukiolla kivet ovat nyt vaurioituneita reunoistaan, Sokoksen edustalla sama kiveys on routinut tai muuten mennyt sijoiltaan (mallia Helsingistä, missä katukivet esimerkiksi Mannerheimintiellä on saumattu bitumilla tai vastaavalla). Tämä lisäisi turvallisuutta ja liikuntaesteisten esteettömyyttä, mutta myös kadun pinnan visuaalista yhtenäisyyttä. Mallia vaikka Kööpenhaminan Strogetilta tai Helsingin Keskuskadulta. Käytetään laadukkaita materiaaleja, jotka kestävät aikaa sekä fyysisessä että henkisessä mielessä. Ei enempää sitä vahingossa (?) valikoitunutta karheaa kiveä Hämeenkadun Stockmannin edustan liikennevalottomalla jalkakäytävällä. Kokeilu oli erinomainen
askel kohti oikeaa suuntaa. 13 Olisiko liikenteen melua mahdollista poistaa akustiikkalevyillä tai muilla keinoilla? Mielestäni meteli on suurin syy mikä rajoittaa oleskelua ja tapahtumia alueella. 13 Melutaso kohonnut nousseiden ajonopeuksien takia joka taas on mahdollista pienemmän liikennemäärän takia 13 Nupulakivet Hämeenkadulta äkkiä pois. Herätään nyt vihdoinkin 2000 luvulle 13 Lisää patsaita, esimekiksi pormestari työn touhussa ikuistettuna pronsiin. 13 Elävöittäminen toimii niinä muutamina lämpiminä kesäpäivinä, joita meillä on. Suurimman osan vuodesta katu on autio ja tyhjä, lukuunottamatta ohi räpisteleviä busseja. Tärkein muutos olisi asfaltoidaan katu, jolloin räminä lakkaisi sekä auton sisällä että ulkona kadulla. 13 Hämeenkatu on nykyisellään todella ankea. Kesällä se oli luotaantyöntävä. Ehkä pitäisi käydä ottamassa mallia Keski-Euroopasta, muista Pohjoismaista. Suomessakin on kauniita, hyvin toteutettuja ratkaisuja. 13 Epäsiisteys ihmetyttää 13 Rautatieaseman seudun viihtyvyyteen tulisi enemmän kiinnittää huomiota. Ale-Pubin vaihtaisin johonkin toiseen liikkeeseen. Se pilaa historiallisen VR:n talon eikä anna hyvää kuvaa matkailijoille kaupungistamme. 13 Hämeenkatu pitäisi asfaltoida.inhoon matkustaa bussissa hämeenkadulla mikä kolisee ja rämisee kivetyksen takia.kaiken lisäksi vesilätäköt sateella ja sateen jälkeen ovat kauheita hämeenkadulla ja saa pelätä tulevansa auton roiskimaksi. 13 Hämeenkadun itäpää on todella roskainen ja epäsiisti. turvattomuuden tunne on lisääntynyt ja alue tuntuu keräävän laitapuolen kulkijoita. Nyt kun liikenne on vähentynyt niin tuntuu turvattomalta liikkua alueella yksin pimeän aikaan. Aiemmin oli enemmän silmäpareja turvana. 13 Juopot pois Tampereen Keskustorilta! Keskellä Tamperetta ja keskellä kirkasta päivää juopot miehet ja naiset kaljoittelevat, tupakoivat, sikailevat, räkivät ja huutelevat hävyttömyyksiä ohikulkeville ihmisille! Tampereen keskusta on niin likainen ja epämiellyttävä, että en emme mielellämme liiku siellä. Käymme vain muutaman kerran vuodessa Tampereen keskustassa. Olemme onnellisia, että olemme päässeet muuttamaan pois Tampereelta! Etenkin lasten kanssa kulkiessa Tampereen keskustan sotkuisuus ja rauhattomuus häiritsevät. Kaikki Tampereen kaupungin luottamushenkilöt tulisi jalkauttaa opintoretkelle Keskustorille! Näin he näkisivät ja kokisivat omin silmin, miten sotkuinen, epämiellyttävä ja turvaton paikka Tampereen keskusta on. Virastotalolta kun ei näe Keskustorin todellista olemusta. Suosittelen lämpimästi luottamushenkilöiden opintoretkeä Keskustorille! Samalla Tampereen kaupungin rahoja säästyy huomattava summa. Kaupungin ei tarvitse maksaa kalliita matkoja, ruokia ja hotelliyöpymisiä luottamushenkilöitten matkustelusta kotimaassa ja ulkomailla. Poliiseja tulee keskustassa olla ja epäkohtiin tulee puuttua! Juoppojen sikailulle tulee tehdä stoppi! Kesällä keskustassa voisi partioida vaikkapa ratsupoliisit asukkaiden ja turistien turvana. Samoin Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijat voisivat partioida Keskustorilla kesätöinään. Taskuvarkaat ja myymälävarkaat on myös otettava kiinni. Päivätoimintakeskus Huoltsua ei missään nimessä tule sijoittaa Tampereen keskustaan! Paljon on Tampereella tehtävää, jotta sen keskusta rauhoittuisi ja ihmiset voisivat liikkua turvallisesti. Hervanta se vasta onkin ihan järkyttävä paikka! Juopporemmit notkuvat, kaljoittelevat ja huutelevat keskellä päivää Kelan ja Ostoskeskus Duon nurkilla. Katukuvassa ei näy yhtään poliisia, vaikka Poliisiammattikorkeakoulukin on naapurissa. 13 Hienoa kun valot uusittiin 13 Päällimmäisenä tulee mieleen se, että häiriökäyttäytyminen on nyt levittäytynyt Keskustorilta myös Hämeenkadun itäpäähän. Minulla ei ole pienintäkään halua tuoda lapsiani keskustaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Itse olen törmännyt elävöittämisen jälkeen Hämeenkadun itäpäässä muun muassa itsensäpaljastajaan. Hän seisoi Hämeenkadun ja Aleksanterinkadun kulmassa. Tämä tapahtui siis lauantaiaamuna kello 9. Kaiken kaikkiaan Hämeenkadusta on tullut epämiellyttävä paikka, mikä tosin ei johdu elävöittämisestä, vaan poliisipartioiden vähyydestä. 13 Rautatienkadun ja Hämeenkadun kulman kaljapaikka pilaa kadun. Junasta tullut/ kaupungin läpi kulkeva näkee negatiivisena. Pun ruukkujen pinnat voisi pyyhkiä noesta. Tupakantumpit saatava piiloon roskisten kansilta. Pätkä edelleen epäsiisti. T. Syntyperäinen tamperelainen.( En viihdy Hämeenkadulla, en vie lapsia sinne...) 13 Mukulakivet pois, niin autojen räminä vaimenee ja bussimatkustamisesta tulee miellyttävämpää. 13 Koko Hämeenkatu asfalttiin. Kivetys hajottaa autot, bussit ja kuskien ja matkustajien selät. 13 Kun Tuomiokirkonkadulta ei pääse ajamaan enää Hämeenkadulle, on pyöräparkin kohdalle alkanut kerääntymään narkomaaneja yms. huomattavan runsaasti. Tuskin tämä on toivottu kehitys. 13 Kävelykadut ovat saaneet aikaan häiriökäyttäytymistä.
13 Tampereen pitäisi saada kävelykadut yhtä tyylikkäiksi ja luonteviksi osaksi keskustaa kuin Jyväskylä ja Oulu. 13 Enemmänkin ottaa päähän, siis korviin, se kamala jyrinä, kilinä ja kolina, joka joukkollikenteestä syntyy. "Lääkkeeksi" tähän ehdotankin, että bussikaistat asfaltoitaisiin ja keskikaistat, jos historian kannalta pakko, säilytään kiveyksellä. Siis koko Hämeenkadun osalta, päästä päähän. Tällä olisi merkittävä rahallinen merkitys ajatellen joukkoliikennekaluston kunnossapitoa. 13 Autottomuus ja kävelykatu mahdollistavat turistien ja muualta tulevien paremman palvelun, mutta sitä ei saa muuttaa narkkarien "olohuoneeksi" ja niiltä osin kuin se on jo "olohuone", se on palautettava palvelemaan kotimaisia ja ulkomaisia turisteja kauppiaiden ja muiden yrittäjien haluamalla tavalla. 13 Kivetys pois bussireitiltä, asfaltti tilalle. Meluhaitta isojen bussien telien kolinoista poistuu, matkustus mukavuus busseissa ja tansseissa lisääntyy,kun tärinä autoissa poistuu. 13 Voisiko ne sekakäyttäjät heivata vittuun sieltä keskustasta? 13 Kuin huonoa sisustussuunnittelua, mittakaava hukassa, kulttuuriympäristöä ja historiaa ei ole osattu hyödyntää. Typerää, ikävystyttävää. Epäsiistiä, rumaa. Ei kiinnosta. 13 Kokonaan kävelykaduksi, autot pois, sitten voi istuskella rauhassa penkeillä. Ei yksityisautoilun kieltäminen pelkästään auta, linja-autojen meteli on kamala. 13 Isompia roskiksia tai ainakin velvoitetaan liikkeet huolehtimaan ympäristöstänsä. Ravintolat voisi kuuluttaa poistujille vessassa käynnistä. Milläs virtsan peset pois niiltä vihreiltä matoilta. Olen koko täällä asumiseni ajan ihmetellyt ettei jalkakäytävien pesua suoriteta useammin, järvet molemmin puolin. 13 Harmittaa kun nämä elävöittämiskadut lisäävät negatiivisia lieveilmiöitä. Hanuja, narkkareita, häiriköitä tuntuu olevan keskustassa koko ajan enemmän. 13 Ratikka, kovaäänisen mukulakiven tilalle asfaltti ja dieselbussien tilalle sähköbussit, niin voidaan oikeasti puhua viihtyistästä Hämeenkadusta. Ilmanlaatukin paranisi ja sairastaminen vähentyisi! 13 Melutasoa olisi helppo alentaa selvästi asvaltoimalla loputkin nupukivet piiloon. 13 Pääkadun viihtyisyyden ja toimivuuden miettiminen on tärkeää. Itse näkisin olennaisimpina asioina pyöräilyn ja jalankulun sujuvuuden. Elävyyys on toki mukava asia, mutta onko Hämeenkatu luontevin ja potentiaalisin paikka tällaisen elävyyden kehittämisen ympäristöksi... 14 Jäänyt puolitiehen. Elävyyttä, toimintaa ja palveluja lisää 14 Paljon kehitystä tarvitaan vielä. 14 Lisää toimintaa ja palveluita 14 Ei pelkät tyhjät kalusteet riitä, pitäisi olla jotain tapahtumaakin. 14 Kokeilun suurin ongelma oli se, että yrittäjät eivät ehtineet mukaan kunnolla. Yrittäjien ja järjestöjen pitää antaa saada tuo itseään esille ja tarjota tuotteitaan/palvelujaan Hämeenkadun katutilassa. Säälle ei voi mitään, mutta olosuhteisiin voidaan vaikuttaa. Ei ihan pienikään kauneusvirhe oli se, että yhdyskuntalautakunnan päätöksen yli käveltiin. Lautakuntien päätöksiä tulisi kunnioittaa, jos käsiteltävä asia ei selkeästi ole pormestariohjelmassa. Kokeilun hinta oli hyvin pieni siihen nähden, miten paljon se antoi arvokkaita kokemuksia. Virheistä opitaan, vaikka se hidasta onkin kaupungin suhteellisen kankeassa organisaatiossa. 14 Enemmän juttuja elävöittämään Hämeenkatua, isot kukkaruukut ja penkit tekonurmineen eivät riitä! 14 Elävöittämistä voisi vielä miettiä lisää. Ruukut ja penkit ym. on ihan hauskoja, mutta voisiko keksiä jotain vielä viihtyisämpää ja hauskempaa? Jotain, missä voisi oikeasti hetkeksi pysähtyä viettämään aikaa? Toki Suomen talvi aiheuttaa haasteita tässä, mutta varmasti jotain ideoita joku luova ihminen keksii. 14 Miksi vain tekonurmet ja penkit ja yksi jäätelökioski. Miksei ruokaravintoloilla, pubeilla ei ollut terasseja. Miksei vaikka jotain Nanso Pop-up "terassia" ollut tms. tai jotain kivaa vohveliyrittäjää siihen nurtsin kohtaan tms, jotain vähän "rajumpaa" muutosta olisin kaivannut :) 14 Ensi kesäksi voisi yrittää järjestää kadun varrelle lisää kioskeja tms. myyntiä ja etenkin elävöittävää ohjelmaa. 14 Kuten julkisuudessa monikin todennut, kannattaisi ottaa tässä elävöittämisasiassa mallia Keski- Euroopasta, esim Dublin ja Kööpenhamina. Nyt toteutus meillä torso - kahviloiden ja ruokakojujen tulisi sada levittäytyä laajemmalle ja pitäisi antaa mahdollisuus viihtyisien terassien rakentamiseen. 14 Ihan raakile. Missä terassit, myyntipisteet, tapahtumat yms. 14 Tällä hetkellä siellä on tehty ainoastaan "pakolliset" muutokset. Sieltä puuttuu se jokin. 14 Toivoisin enemmän tapahtumia kadulle. Myös markkinahenkiset tapahtumat liikkeiden edessä olisi tosi hieno juttu!
14 Senioreja varten voisi olla takseja vastaavia palvelukyytejä,esim.pyörillä vietäisiin jonkinlaisissa rattaisssa paikasta toiseen.vrt.berliini. Näin seniorit oääsisivät johonlin kauppaan.toimistoom tms.sellaiset,joilla eo ole omaa autoa tai jotka eivät halua menä busseilla tai kalliilla taksilla.esim.rautatieasemalle voisi mtös päästä tuollaisilla pyörärattailla.talvella jollakin vastaavalla kyydillä. 14 Enemmän ruokapaikkoille terasseja. Enemmän kioskeja ja myyntikojuja. Koskipuiston liikennevalojen poistaminen kokonaan käytöstä (nopeuttaa risteyksen liikennettä). Pellavatehtaankadun kohdalle lyhyt tunneli, josta voi ajaa Hämpin alitse. Tuomiokirkonkatu ja Aleksanterinkatu kävelykaduiksi Hämpin kummaltakin puolen yhden korttelin verran. 14 Vielä voisi elävöittää enemmän. Kasvillisuutta ( kukkasia ) ruukkujen juurille. Eikä yksi penkki vielä kesää tee, eli penkkejä lisää. 14 Kuvittelevatko Hämeenkadun itäpään uudistajat, että suomessa on 12 kk kestävä kesä. Kukkaruukkujen ja terrassien ihailu viittaa siihen. Keskittykää ympärivuotiseen viihtyvyyteen ja palvelutarjonnan mahdollisuuksiin sekä yritystoiminnan mahdollisuuksien säilymiseen. 14 sais olla näitä tori myyjien pöytiä välistä "kääsitöitä ja muuta itse tehtyjä tvaroita myynnissä ja nuorten tekemiä tuotteita...hyvin karulta näyttää ei mitään toimintaa ollu... 14 Liikaa päälleliimattua elävöitystä. Pitäisi olla aitoa. Parempaa suunnittelua.liian pieni budjetti. 14 Kokeilu on aivan liian pieni. Mitään todellista vaikutusta ei näy, kun kokeilu on toteutettu niin puolikkaana. "Elävöitetyllä" kadulla ei mikään ole muuttunut, kun ravintoloiden terassit eivät ole kasvaneet eikä bussien ja polkupyörien välillä mahdu mitään sen enempää tekemään. Koko hämeenkatu ja sen ristinadut autottomiksi mahdollisimman nopeasti, lisää ravintoloita ja vaikka tapahtumakatoksia (popup ravintolakatos!) elävöittämään keskustaa! 14 Elävöittymiseen on vielä pitkä matka. Keskustan elävöityminen on onnistunut erinomaisesti Jyväskylän keskustassa vuosien ajan. Se on oikeasti elävä alue, jossa ihmiset viihtyvät rappusilla istuen ja esityksiä katsellen. Ravintoloiden terassit houkuttelevat. Kesällä ainoa "elävä" paikka oli Minetin jäätelökioski penkkeineen. Mikä tarkoitus sillä kioskin viereen tipahtaneella pömpelillä on.. tai piti olla? No, sai siitä kait joku suunnittelurahaa??? Ne luonnottoman väriset tekonurmipalat olivat lähinnä huvittavia lärpäkkeitä. Suosittelisin konsultointia Jyväskylän kaupungin keskustayrittäjien kanssa -vakavasti! 14 Jos joku kiinnostunut ravintoloitsija tai yrittäjä kokisi alueen vetovoimaiseksi hintansa puolesta tai ylipäätään alueella olisi paikkoja joille olisi käyttöä hieno homma mutta.. Markkinointi vai mistä kiinni ettei kukaan täyttänyt paikkoja? Kaunis ajatus ja toivon että yrittäjät täyttäisivät tilat terasseillaan ja elävöittäisivät hieman Tamperetta. 14 Jatkossa huomioon myös se, että elävä kaupunki on itsessään media: liikkeet näyteikkunoineen, liikennemerkit ja -valot, avoin nettiyhteys, kohtaamisten paikat, katutilan käyttömahdollisuudet julkisena tilana erilaisille performansseille ym. 14 In summer you need more places to sit, more landscaping and less linear. More places to eat outside. 14 Aika hiljaista o ollut kadulla, olisin toivonut jotai katuruokaa sinne, harmi kun ei päästetty sitä Laukontorille mennyttä Jörns Döderiä sinne elävöittämään katua. Ehdottomasti jokin ruokakoju siellä oltava!!! Minetti oli ihan kiva mutta ruokaa myös! AIka turha se esiintymispömpeli, vaika kivan näkönen onkin, kerran olen nähnyt vaan siinä ohjelmaa... Ensi kesäksi paljon mukavaa ohjelmaa sinne ja toki t,avellakin voisi jotai olla 14 Ajantasaiset opastaulut alueen liikkeistä, kuten ostoskeskuksissa on, voisi olla kokeilemisen arvoinen. Voisi aloittaa pelkällä nettiversiolla kokeilun, sitten myöhemmin hankkia kadulle opastaulupömpelin tai pari kun toteutus on kunnossa. 14 Olisi mukava saada ensi kesänä enemmän kojuja esim. ruokaa. Mainoksia tullut liikaa katukuvaan. Lisää taidetta! 14 Olisi kiva jos siellä olisi myös joku ei kaupallinen oleskelu paikka. 14 Jotenki tuntuu että ei ole saanut haluttua/toivottua tuulta alleen. 14 Kokeiluaika on vielä liian lyhyt, ei ole syntynyt elävöittäviä toimintoja. 14 Hämeenkadun poikkikadut kävelykaduiksi ehdottomasti. Niin paljon kun kun liiketiloihin voi vaikuttaa niin kahviloita terasseineen, putiikkeja ja KULTTUURIA. Ei vakuutusyhtiöitä, pankkeja, ei virastoja tai toimistoja. 14 Kun yksityisautoilu kiellettiin, on itäpäätä ja koko hämeenkatua kehitettävä yrittäjien, kauppojen ja turistien ehdoilla. Tampereen tärkeimmästä kadusta ei saa tehdä epämääräistä "olohuonetta". Niitä on keskustassa muuten tarpeeksi. 14 Länsipuoli esim Hämeenpuisto on kuollut täysin
15 Pysäköinti (huolto, INVA- ja yksityisauto) 15 Huoltopysäköintipaikat ovat ehkä vähän turhia, koska autot pysäköivät minne tahansa pyörätielle joka tapauksessa :/ 15 Taksien tulisi käyttää asiakkaiden poisjättämiseen huoltoautoille varattuja paikkoja eikä tukkia pyörätietä aiheuttaen vaaratilanteita. 15 Huoltoliikenne pysäköi pyöräteille jatkuvasti estäen pyöräilyn. 15 On idioottimaista ettei asukaspysäköintipaikkoja ole joka puolella kuten muissa kaupungeissa. Miksi hämeenkadun varren taloissa asuvilla ei ole oikeus pitää autoa edes lähimailla. Lasten kanssa todella ikävää. 15 Ajan aina Hämppiin, jostä pääsee poistumaan kätevästi länteen (Rongankadun ulostulo) tai itään (Tulli). 15 Teen pääsääntöisesti huolto työtä keskustassa itäpään mahdollisuus huoltoautolle on erittäin huono. Isohkoa pakettiautoa on mahdottomuus saada kohteen lähelle pysäköityä( nyt ei ole kävelemisestä kiinni, vaan huoltoon tarvittavien työkalujen vienti kohteeseen. Parhaimmillaan työkaluja on useiden kymmenien kilojen verran saatava kohteeseen ja niiden kuljettaminen on työlästä, sekä raskasta pidempiä aikoja). Kävelykadun huoltopysäköinti 5min tuntuu enemmän kielteiseltä ko. Autoja kohtaan, joilla on huoltoaja mahdollisuus. Lähestulkoon pelkästään pikaista kirjelähetystä tuo voi palvella, mutta kalliita työkaluja ei voi jättää rappukäytäviin, ellei niitä halua lähteä metsästämään lähiympäristöstä. 15 Huoltoajoille pitäisi asettaa kellonaikarajat jolloin viihtyisyys paranisi entisestään. 15 Vammaispysäköintipaikkoja (2) Osuuspankin eteen, ehkä muuallekin, koska vammainen ei pysty kävelemään pitkää matkaa käydessään omalla autolla pankissa ja muissa palveluissa. Vammaispysäköintiluvalla pitää sallia myös läpiajo Hämeenkadulla. Pyöräilijät kuriin, ajavat edelleen jalkakäytävällä, valvontaa lisättävä. 16 Ei käy keskustassa enää 16 Kaupungissa käynnit vähentyneet huomattavasti.en oikeastaan käytä kaupungin palveluja.helpompi asioida Lielahdessa.parkkipaikkojen vieminen parkkiluoliin huono homma pikaisille käynneille asiomassa kaupungilla.läpiajokielto vie tuhkattiin pesästä.säälin ulkopaikkakuntalaisia jotka eivät tunne kaupunkia.miten mennä esm.rautatieasemalle omalla autolla hakemaan tai viemään matkustajia.sama ongelma tamperelaisilla mitä kautta mennä johonkin länsipuolen liikkeeseen.katuja on mutta ei saa käyttää autoiluun.en ymmärrä Tampereen kokoisessa kaupungissa tällaista hankaloittanut. 16 Hämeenkadun itäpäässä on tullut vähemmän poikettua kokeilun alettua, koska katuosuus ja kulkuyhteydet sinne autolla ovat tuntuneet sekavilta jo pitemmän aikaa, eikä siellä ole mitään sellaista kauppaa, jota ei löytyisi muualta. 16 Vähentää huomattavasti keskustassa käyntiä. Jouduin käymään kaeskustassa viikko sitten omalla autolla. Ennen ajoin kyseisen matkan noin kymmenessä minuutissa nyt meni melkein tunti kierrellessä katuja, mistä pääsee 16 Onneksi on kauppakeskukset, käyn keskustassa vain baareissa ja "pakon edessä", esim virastot... 16 Ei tee mieli mennä itäpäähän, vain jos ko asiaa ei ole muualla. Esim rautatieasema. Surkea!!!!!!!!!! 16 Aivan se ja sama. Ihan turha tuhlata aikaa ja rahaa tuollaiseen. Autot ei siellä haittaa, kaljaveikot ja maailmanomistajat sitäkin enemmän. Onneksi ei keskustassa tarvitse käydä. 17 Kyselyyn liittyvät kommentit 17 Kommentti kyselystä: ymmärrän, että ikää ja sukupuolta kysytään tilastoinnin tueksi, siksi voisitte lisätä (jatkossa vastaaviin) kyselyihin myös esim. muu, en halua kertoa tms. vaihtoehdon sukupuoli-kysymyksen kohdalle - niitä kun on enemmän kuin kaksi. 17 Kommentteja kyselyn toteutuksesta: Toteutukseltaan tämä on sysipaska kysely. Pääsääntönä kyselytutkimuksessa kuitenkin on että yksi mitattava asia per kysymys. Esimerkkinä vaikka kysymys "Miten arvioit seuraavia asioita Hämeenkadun itäpäässä? Ympäristön tunnelma (kutsuvuus, elävyys, melutaso, rauhallisuus)". Tosiasiassa antaisin elävyydestä arvosanaksi 9 (erittäin hyvä) ja melutasosta 1, no kyselyn ansiosta nämä pelkistyy tunnelman arvosanaksi 5. En myöskään ymmärrä logiikkaa jossa tekeminen ja liikenneturvallisuus niputtuu toimintamahdollisuudet-kysymyksessä. Myös asuinpaikan valinnassa en ymmärrä mikä minun pitäisi valita, koska asun Tammelassa/Tullin alueella. Muu keskusta? Mitä häh? Myös kyselyn vastaajan ohjaaminen Internet Explorerin pariin on alkeellista kännykkäaikana ja aikana, jolloin kaikki käyttävät pääsääntöisesti muita selaimia kuin Exploreria (huom esim Apple). Chromella asettelu ainakin heitteli. Kyselyn surkea toteutus kertoo sekä Rambollin ja Tampereen tilaajaosapuolen edustajien onnettomasta ymmärryksestä kyselytutkimuksen teosta.
17 Tarkastakaa kyselyn rakenne. Kaikissa monivalinnoissa "EOS"-teksti ei ole oikean sarakkeen yläpuolella. Saattaa vääristää vastauksia. 17 "Ympäristön toimintamahdollisuudet (tekemistä, palveluja, joukkoliikenne, liikenneturvallisuus)" Kysymys on väärin tehty: tekemistä+palveluja pitäisi olla oma kysymyksensä, joukkoliikenne+liikenneturvallisuus toinen. Yhdistettynä niihin ei voi vastata järkevästi eikä tulosta voi tulkita! 17 Kokeilusta ei ole kommentteja, mutta kyselylomekkeesta kylläkin. Olisi tärkeää saada kyselyn kohtaan, jossa kysytään sukupuolta myös "muu" ja "en halua kertoa" -vaihtoehdot. 17 On tärkeää, että kaupunkilaisten mielipiteitä kysytään. Kyselyjen pitäisi myös vaikuttaa päätöstentekoon. 17 Nettikysely ei anna todellista kuvaa. Netin käytt'jät ovat yliedustettuina. Iäkkäämät henkilöt eivät mukana kyseltssä lainkaan. Muutama vuosi sittentampereelle muuttaneet ovat yliedustettuina, Tuhottuaan keskustan muuttavat täältä pois. Vastaukset pitää kerätä niiltä, jotka ovat asuneet koko elämän iän eri vaiheet Tampereella, kuljetettuina päiväkotiin, kulkien kouluuun, kuljettamassa lapsiaan päiväkotiin, työskennellen ja eläkkeellä, Voi olla, että polkupyösrä ei ole niin käyttökelpoinen eikä edes kävely, vaikka itse pyörällä itseäni kuljetankin. Lapsiani, vanhempiani en enkä ole vielä eläkkeellä. 17 Kyselyyn liittyen ihmettelen yksityisautoiluun ja pysäköintiin liittyviä kysymyksiä. Pysäköintipaikkoja vähennetään varmasti hiljalleen, joten kyselyssä olisi pitänyt mielestäni huomioida Hämpin parkki, joka rakennettiin korvaamaan osa maanpäällisistä pysäköintipaikoista. Samoin, kun yksityisautoilua rajoitetaan keskustassa, on itsestään selvää ja väistämätöntä että myös sujuvuus huononee. Ratkaisevaa on tässä tilanteessa kehäkatujen ja -teiden toimivuus, mitä kyselyssä ei kysytty. 18 liikennevalon poisto 18 Liikennevalojen poistaminen koskipuiston päädystä on hämmentänyt ihmisiä, yksikin mummu jäi siihen vain seisomaan ja lähti liikkeelle vasta kun sanoin, että kadun saa ylittää. 18 Liikennevalojen poistaminen on hyvä asia, varsinkin ilta ja yö aikaan liikenne sujuu paremmin. Muuten kokeilu oli lähinnä veroeurojen tuhlausta. 19 muu 19 Aika outo 19 Suojateiden liikennevaloja parannettava niin, että jalankulkija näkee autoilijoiden ym. kulkuneuvolla ajavien liikennevalot samanaikaisesti. Ettei tulisi näitä tapaturmia.en tiedä auttaisiko voi olla parempiakin ideoita tähän asiaan. 19 Molempien asioiden merkitys kaupungin kokonaiskehittämisessä jää lyhyaikaisten kokemusten käsittelyn varjoon. Tulevaisuuden visiot tampereen keskusta olemuksesta tulisi esittää aina ako. asioita käsiteltäessä. 19 Jos kaupungilla on rahaa ylenpalttisesti ja ihmisillä ei ole hyödyllistä tekemista, voihan sitä rahaa tällaiseen vetelahtimisalueiden luomiseenkin hassata. Tarpeellisempaa olisi kyllä sijoittaa esim terveydenhuoltoon ja kuolujen pienempiin ryhmäkokoihin. Tällaisina aikoina päättäjien pitäisi harkita aika tarkkaan mikä on oikeasti tarpeellista. 19 Uskomatonta - uskomatonta - uskomatonta! 19 Hyvää syksyä -toivotus, jotta voidaan arvioida tämän kyselyn ajankohtaa historiallisestakin näkökulmasta. Lokakuu, 2015 19 En asu Suomessa, mutta palaan aikanaan ja omistan osakkeen Hämeenpuisto 16. joten seuraan mitä tapahtuu kotikaupungissani niin vierailuilla kun aamulehden välityksellä. 19 Kokeilun aikaiset runsaat tietyöt yms. ovat haitanneet elävöittämiskokeilun vaikutusten arviointia. Useampaan luokkaan luokitellut 1+10 Vieläkin on liikaa autoja 1+11 Yksityisautoilun kieltäminen ja samanaikainen Tuomiokirkonkadun liittymän poistaminen rauhoittivat Hämeenkadun itäpäätä merkittävästi ja paransivat katuosuuden viihtyvyyttä. Kokeilu jäi tosin vielä puolinaiseksi, koska aika ja budjetti olivat tälle kesälle hyvinkin rajalliset. Suunta on kuitenkin oikea. Detaljina Volvo-merkkisten linja-autojen rämisevät telit ja taka-akselit pitäisi tosin korjauttaa ensi tilassa :) nim. "Raitiovaunua odotellessa" 1+11 Kokeilu on ollut kokonaisuudessaan positiivinen, mutta koska kadulla saa yhä ajaa joukkoliikennevälineillä, se ei ole kovinkaan paljon rauhoittunut. Elävöittämistoimet ovat toivottavasti vasta alkutekijöissään, sillä nyt vielä vähän kummallisia (tekonurmet?) 1+12 +13+ 10 Lapsilla on nyt turvallisempi koulumatka. Vähemmän melua ja saasteita yleensäkin. Sen verran kun autolla itse liikun niin ei ole mitään ongelmia parkkipaikkojen tai liikkuvuuden suhteen kuin aiemmin.
1+12 Elävöittäminen ei varmaan onnistunut ihan täysin. Liikenneturvallisuus kasvoi, melut ja +14 pakokaasupäästöt väheni. Ihmiset eivät oikein löytäneet aluetta (paitsi juopot joille oli paikka missä istua ja maata). Huonolla kesäsäällä lienee vaikutusta. Jos kokeilusta olisi päätetty aiemmin keväällä, olisi aluetta keretty ottamaan paremmin käyttöön. Nyt se joku paviljongi joka sinne ilmesty, tuli vasta kesän jälkeen. Ja jos ilmat olisivat olleet hyvä olisi varmasti saatu paremmin käyttöön. Kokeilua voisi jatkaa vielä muutaman kesän niin kokemukset saataisiin paremmiksi(?). Katukahviloita yms lisää!! 1+13 Hämeenkadulla on nyt mukavampi kävellä, kun on väljempää ja kiiruhtavat yksityisautoilijat eivät ole aiheuttamassa meteliä ja vaaratilanteita ajamalla punaisia päin. 1+13 +14 1+13 +18 1+13 +7 Varsinaista elävöittämistä ei mielestäni tapahtunut. En muista nähneeni alueella yhtäkään tapahtumaa ja elämystorin (tms) olemassaolosta en edes tiennyt ennen tätä kyselyä. Pidän kannatettavana keskustan henkilöautottomuutta, mutta busseista syntyy jokatapauksessa niin paljon melua, että viihtyisyyttä se ei paljoa lisää tai houkuttele oleskeluun. Liikennevalojen poistaminen ja suojateiden parantaminen oli erinomainen juttu. Nyt bussit ajavat hiljempaa ja melutaso on laskenut. Aiemmin meteli oli välillä niin kova ettei puhelimessakaan pystynyt puhumaan, kun mitään ei kuullut. Turvallisuutta lisää, kun yksityisautot ei suhaa julkisen liikenteen seassa. Bussit pääsevät kulkemaan paremmin kun henkilöautot eivät ole mukana. Mutta ne kivet. Kyllä Hämppi pitäisi asfaltoida kokonaan. Punaiset ruukut ovat hirveät. Vihreäkin olisi parempi. Nurmikkoläikät huvittavat, joten siitä kai sitten hyvä mieli. Ei kuulu tähän, mutta miksi busseja Puolasta? 1+14 Elävöittäminen on oikein toivottavaa, mutta valitut keinot eivät ole olleet onnistuneita. Toimiakseen Elävöittäminen tarvitsisi myös yrityksiä tarjoamaan palveluita, elämää. Eikä pelkkää kaljaterassia sitten. Pari penkkiä tekonurmella ei oikein toimi, se antaa kuvan, että on haluttu yrittää jotakin, mutta kenelläkään ei ole ollut ideoita tai ei ole ollut rahaa. Tuntuu, että kokeilu on jäänyt puolitiehen, vaillinaiseksi. Viihtyisää se ei ole hämeenkadusta tehnyt. Henkilöautojen poisto sen sijaan on ollut oikein hyvä asia. Kävely on liikennevalojen vähentymisen myötä helpottunut mukavasti. Kiitosta myös pyöräparkeista. 1+15 Jo ennen kokeilua välttelin autolla ajamista Hämeenkadulla, koska se on niin ruuhkainen ja kapea. Näin ollen itseäni ei ole haitannut ettei siellä saa ajaa enää autolla. Kävely ja pyöräily on nyt helpompaa kuin ennen. Olisi hyvä jos parkkihallien pysäköintihinnat saataisiin selvästi nykyistä halvemmiksi. Sopiva hinta olisi euro per tunti. 1+15 Itse ajattelen, että myös poikkikadut (Hämeenkadun yli) voisivat olla autottomia, jolloin alue olisi mahdollista muuttaa "oikeaksi eurooppalaiseksi kävelykatukeskustaksi". Tämä luonnollisesti edellyttäisi, että pysäköintimahdollisuuksia reuna-alueille kehitettäisiin niin, että alue houkuttelisi tulemaan myös kauempaa autolla. Esim. pysäköintihallin hinnoittelua pitäisi muuttaa radikaalisti, jotta se houkuttelisi kätevään ajamiseen suoraan "keskustan alle" :) 1+18 Tärkein on ollut liikennevalojen poistaminen kävelijöiltä. Nyt on silkkaa riemua tallustella itähämpillä. 1+18 Liikennevalojen poistaminen on hyvä juttu. Vastuullisuus lisääntyy ja yhteispelillä, sovussa, kaikkien kulku on aiempaa sujuvampaa. Tampereella tulisi suunnata kohti Göteborgin mallia, jossa keskustassa ei tarvita liikennevaloja. 1+18 Huippua! Etenkin Tuomiokirkonkadun risteyksen sulkeminen autoilta ja liikennevalojen poistaminen sujuvoittaa kulkemista huomattavasti. 1+18 Kaikista positiivisin asia mielestäni on ollut Hämeenkadun ylittämisen helppous jalankulkijana. Nyt ei ole liikennevaloja, ei autojen melua eikä tarvitse pelätä jäävänsä alle. 1+3+ 13 1+3+ 7+9+ 14 Hämeenkadun itäpäässä sen paremmin kuin länsipäässäkään autoilussa ei ole mitään järkeä. Myös länsipään voisi hyvin muuttaa joukkoliikennekaduksi. "Elävöittäminen" on ollut visuaalisesti vähän surkea hanke, mutta kokonaisuutena yksityisautojen poistuminen itäpäästä on muuttanut aluetta huomattavasti viihtyisämmäksi. Pyöräkaistat olleet ehdottoman positiivinen kokemus, samoin liikennevalojen poistaminen! Sen sijaan kummeksun hieman elävöittämisen toteutusta. Penkit ovat liian korkeita ja ihmiset laitetaan istumaan seläkkäin. Onko tämän tarkoituksena varmistaa, etteivät ihmiset vaan keskustele keskenään, tai edes halua istua penkeille? Myös punaiset jättiruukut olivat aika hämmentävä ratkaisu. Ne haittaavat näkyvyyttä pyörätiellä. Olisin myös toivonut Hämeenkadulle elävöitystä siellä jo nyt olevilta yrityksiltä - esimerkiksi lisää terasseja, myyntipöytiä, ehkä jopa kahviloiden sponsoroimia pieniä konsertteja. Myös kaupunki olisi voinut järjestää kadulel enemmän tapahtumatilaa ja tapahtumia. Toivon että elävöittämistä jatketaan ja lisätään, toivottavasti Hämeenkadulle tulee myös raitiotie ja koko katu muutetaan joukko- ja kevyen liikenteen kaduksi.
1+3+ 9 Meluisa joukkoliikenne on jyrkästi ristiriidassa viihtyisyyden kanssa. Hämeenkatua tulee kehittää jatkossa pelkästään joukkoliikenne- ja pyöräilykatuna. Yksityisautollahan sinne ei ole epämiellyttävän kiveyksen vuoksi koskaan tehnyt mieli ajaa. Elävöittämiskokeilut kannattaa siirtää rauhallisempiin paikkoihin, joihin voidaan muodostaa liikennemeluton, viihtyisä kävely- /oleskeluympäristö. Potentiaalisia viihtyisän ympäristön kohteita ovat esimerkiksi kosken ylittävien kevyenliikenteen siltojen jatkeet katuverkolla sekä kävelykatualueet, joita voisi laajentaa risteämään Hämeenkadun kanssa. 1+4 itäpään elävöityskokeilu ja yksityisautoilun kieltäminen näkyy selvästi sekä alueen viihtyisyydessä että melutasossa. tätä lisää! 1+4 Bussit kulkevat paljon nopeammin kuin ennen. On paljon mukavampaa ja helpompaa ja nopeampaa liikkua jalan tai pyörällä. Ei tarvitse kulkea bensan katkussa. Ruukut ym. luovat mukavaa tunnelmaa. Autot voi aivan hyvin parkkeerata hyvin toimivaan tilavaan Hämppi-parkkiin. Ei niitä tarvita tukkimaan koko keskustaa! Koko kaupungin olohuone on hyvä idea. Suunta on oikea, jatketaan samaan malliin! 1+4 Hyvä ja tarvittava hanke. Ihan kannustaakseni hanketta, olen pyrkinyt hoitamaan kesästä lähtien kaikki ostosreissuni keskusta-alueella. Pääkadun ei missään nimessä pidäkkään olla parkkipaikka, eikä avoin yksityisautoilulle, varsinkin kun koko kadun mitalla on parkkitunnelia. 1+4 Hämeenkadun itäpää tuntuu nyt enemmän ihmisille tarkoitetulta alueelta ja vähemmän autoille tarkoitetulta. Se tekee alueesta houkuttelevamman, sinne menee mielellään ja sieltä ei ole yhtä kiire pois. Alueessa on myös enemmän kaupungin tuntua. 1+4 Aina kannattaa yrittää, säälle emme voi mitään. 1+4 Kokeilu on ilman muuta myönteinen, tosin sitä voi kritisoida tietynlaisesta keskeneräisyydestä, joka saattaa vaikuttaa myös yleiseen mielipiteeseen. Täydessä mitassaan toteutuneena se parantaisi ilman muuta keskustan vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä. 1+4 Tilapäisestä ilmeestään huolimatta Hämeenkadun itäpää on mielestäni nyt parempi ainakin kävelijän näkökulmasta. Viihtyisyys ja turvallisuus varmasti paranevat vielä, kun bussien määrää saadaan vähennettyä ja katu rakennettua raitiotie- ja kevyen liikenteen kaduksi. 1+4 Rohkeasti eteenpäin valitulla linjalla 1+4 Kokeilun voi muuttaa pysyväksi, jolloin sinne oikeasti kannttaa panostaa. Nyt kun kaikki on "väliaikaista" niin kaikki on vähän sinne päin. 1+4 Kiitos! Jatkakaa tähän malliin. 1+4 Tarpeellinen kokeilu ehdottomasti. Änkyrät rummuttaa menneen maailman näkemyksiä edelleen, mutta onneksi on noussut esiin positiivisiakin vaikutuksia esim. yrittäjille. Vaikka kokeilu ei kaikin osin olekaan onnistunut, niin on kuitenkin havainnollistanut sitä, millainen Hämeenkatu voisi parhaimmillaan olla ja mihin suuntaan koko keskustaa tulee kehittää. 1+4 On paljon mukavampi liikkua kävellen kun autoja on vähemmän ja keskustan läpiajo sujuu muutakin kautta kuin Hämeenkatua. Pyöräily uusilla kaistoilla on todella paljon helpompaa kuin ennen kävelijöiden keskellä. 1+4 Hyvään suuntaan ollaan menossa. Vielä enemmän voisi kadun elävöittämisessä eurooppalaistua eli ei autoja, vaan katukahviloita :) Eli joukkoliikenteellekin voisi olla jokin toinen reitti... 1+4 Kokeilu on tehnyt Hämeenkadusta paljon entistä mukavamman. Toivottavasti kokeilu saa jatkoa. 1+4 Mukava kokeilu, joka on oikeasti edistänyt kaupungin ydintä kumminkaan estämättä mitään tai radikaalisti huonontanut mitään. Eli tässä on tullut paljon positiivistä enemmän, kuin negatiivistä. Toivottavasti homma jatkuu ja tätä kokeilua kehitetään eteenpäin, nyt saadulla kokemuksella. 1+4 Yksityisautoilun loppuminen teki alueesta huomattavasti houkuttelevamman. Vielä kun saadaan kesälle enemmän palveluja kadulle ja talveksi nätti valaistus niin hyvältä näyttää. 1+4 Positiivinen fiilis modernisoituvasta keskustasta. Toki parannettavaa aina löytyy. 1+4 hyvään suuntaan menty, joskin aika keskeneräisen tuntuista vielä. 1+4 En ehtinyt kuin kerran kesäkuun alussa käydä Tampereella, kaistatöiden ollessa vielä kesken, mutta vaikutus oli jo silmiinpistävä parannus. Hämeenkadun muutamat korttelit tuntuivat ihan oikealta kaupunkikeskustalta, jossa oli hotellilta mukava käyskennellä. Vielä kun kadulle tulee ratikka, niin Hämeenkadun itäpäästä tulee Tampereelle ihan oikea keskustan kauppakatu, joka houkuttelee paljon lisää asiakkaita. 1+4 Kävelijänä ja pyöräilijänä mukava kulkea ja oleskella Hämeenkadulle ja Hämeenkatua pitkin. Bussilla kulkeminenkin sujuu paremmin. Ja helpompi siis kulkea ja asioida Hämeenkadun itäpään liikkeissä kuin aiemmin. Ressittömämpi ympäristö ja jotenkin eurooppalaisempi tunnelma. Mukava kun voi istua penkeillä ja muutenkin kivempi olla ja ellää Tampereella kö keskustan tuolla alueella viihtyisämpää... 1+4 Tehkää vielä länsipäälle sama. 1+4 Hyvä että kokeillaan. Olisi hyvä että myös niitä huonoja oppeja jaettaisiin julkisesti. 1+4 Länsipää myös joukkoliikennekaduksi. 1+4 Länsipäälle vain sama kohtelu...
1+4 Jatketaan vaan toistaiseksi 1+4 Satunnaisesti Tampereella käyvälle Turkulaiselle elävöittämiskokeilu vaikuttaa erittäin hyvältä. 1+4 Mahtava idea josta monien kaupunkien kannattaisi ottaa mallia! Ehdottomasti muutos parempaan suuntaan :) 1+4 Aivan erinomaista. Kiitokset pormestarille. Vielä kun saadaan ratikka ja pyöräkaistat koko Hämeenkadulle niin hyvä tulee. 1+4 Toivottavasti ei jää vain kokeiluksi ja että vastaavia katuosuuksia tulisi muuallekkin keskustaan. Toivottavasti tämä kannustaa käyttämään lisää rahaa katujen elävöittämiseen. Vielä, jos kivijalkakaupat ymmärtäisivät hyödyntää näitä mahdollisuuksia paremmin, niin keskusta olisi erittäin viihtyisä ja toimiva. 1+4 Koko projekti oli hyvin suunniteltu ja toteutettu, tätä lisää mielellään vaikka koko Hämeenkatu! 1+4 Kosken itäpuolella Tampere tuntuu nyt kaupungilta eikä kyläraitilta. 1+4 HYvä hyvä hyvä,,ei kaivata autoja,,lisää pyörä parkkeja.olaan kun Eurooppalaisia. 1+4 Mielestäni molemmat ovat todella hyviä ideoita, toivottavasti niitä jatketaan vuoden 2016 jälkeen! 1+4 Ennen tuli kierreltyä pitkiäkin aikoja ympäri keskustaa vapaata parkkipaikkaa etsiessä mutta kokeilun myötä olen oppinut käyttämään pysäköintihalleja ja nyt löytyy aina vapaa paikka lyhyen kävelymatkan päässä kohteesta ilman kummempaa etsimistä. Ja pysäköintivirhemaksujen määrä on tippunut nollaan :) 1+4 Hämeenkadun itäpää on muuttunut läpiajoreitistä bulevardiksi joka on viihtyisä ja jonka varrella poikkeaa nyt miltei päivittäin vaikka kahvilassa. Ihmiset vaikuttavat kiireettömimmiltä ja rauhallisemmilta. 1+4 Mikään ei muutu hetkessä, pitää antaa aikaa ja tukea muutokselle. Minulla, niinkuin muillakaan ikäisilläni kavereillani, ei ole omaa autoa enkä näe mitään syytä, miksi keskustaan ei voisi mennä helposti julkisilla välineillä. Hämeenkadun varrella voisi olla pikku kojuja (jäätelö/vohveli tms.) eikä pelkästään Keskustorilla. 1+4 Vastustin aluksi yksityisautoilun kieltämistä Itäpäässä, koska käytin reittiä usein. Koska kuitenkin kävelen päivittäin Hämeenkadulla, olen todella tyytyväinen vähentyneeseen liikenteeseen eli nykyinen tilanne osoittautui paljon paremmaksi kuin osasin kuvitella ja toivon sen jatkuvan. Autolla pääsee kuitenkin mihin tahansa muitakin reittejä pitkin.. 1+4 Kiitos aloitteen tekijöille ja suunnittelijoille! Vuosien jälkeen ydinkeskustassa on eteenpäin menemisen meininki! :-) 1+4 Sen lisäksi, että ihmisiä tuntuu olevan huomattavasti enemmän, vaikuttavat ihmiset myös iloisemmilta / vähemmän kiireisiltä. 1+4 Hyvä kokeilu, elävöittää keskustaa ja tunnelma paljon positiivisempi, vilkkaampi ja viihtyisämpi. Hämeenkadun itäpää tuntuu välillä suorastaan Berliiniltä! 1+4 Samanlaista muutosta Hämeenkadun länsipäähän mahdollisimman nopealla aikataululla. Voi olla, että kunkun parkki pitää toteuttaa ensin. Erityisesti Stockmannin alue on kehittynyt erittäin myönteiseen suuntaan ja se onkin ruvennut houkuttelemaan yhtenä hyvänä vaihtoehtona asuinpaikaksi jos tarpeen vaihtaa asuntoa. Helposti keskitytään liiaksi autoilijoiden ja yrittäjien mielihaluihin ja keskustan asukkaat unohtuvat. Jos keskusta on houkutteleva asuinpaikka, niin myös yrittäminen keskustassa on kannattavampaa kun asukkaiden määrä lisääntyy. Mielestäni keskustaa tulee kehittää entistä ruuhkattomampaan, meluttomampaan ja viihtyisämpään suuntaan, jolloin keskustassa asuminen ja asioiminen on mukavaa. 1+4 Jatkettava ja toteutettava muutos täysmittaisesti laadukkailla materiaaleilla 1+4 Muualla maailmassa tämä olisi tehty aikoja sitten. 1+4 Kokeilu hyvä, kunhan vaan pyöräilijät ymmärtäisivät pyöräillä siellä missä kuuluu, monta vaaratilannetta on ollut, kun poukkoilevat jalankulkijoiden alueella. Muuten iso kiitos! 1+4 Toivottavasti kokeilu vakioidaan sekä elävöitystä jatketaan sekä kehitetään edelleen. 1+4 Oikean suuntaista kehitysta. 1+4 Lisää tällaista :) 1+4 Jatkoa kiitos! Toivoisin ydinkeskustasta autotonta / vain joukkoliikenteen saatavuus. 1+4 Antakaa ihmisille aikaa löytää alue ja käykää ottamassa mallia Jyväskylästä. Siellä oli samanlaista kitinää ja vastustusta aluksi, mutta lopputulosta ei nykyään enää kukaan harmittele. 1+4 Joukkoliikennekaduksi muuttaminen ja elävöittämiskokeilu on mielestäni hyvin toteutettu ja onnistunut. Joukkoliikennekatua voisi jatkaa vielä Koskipuistosta Hämeenpuistoon. Keskustan laidoilla on kuitenkin hyvä tieverkosto, joten en koe yksityisautoilulle merkittävänä vaikka tällainen muutos tehtäisiin. 1+4 Ihan hyvä näin. 1+4 Hyvä kokeilu jättäkää pysyväksi 1+4 Hienoa, että kokeillaan uusia ratkaisuja! Mallia voi ottaa Saksan kaupunkien kävelykeskustoista.
1+4 Yleisesti on erittäin hyvä, että kokeillaan ja pyritään löytämään optimiratkaisu. Tämä viestittää kaupungin aktiivisuudesta ja elinvoimaisuudesta, mikä nostaa kaupungin profiilia ja maksaa itsensä takaisin positiivisen muuttoliikkeen ja uusien investointien muodossa. 1+4 Erittäin hyvin onnistunut juttu. Voisi laittaa koko Hämeenkadun päästä päähän autottomaksi. 1+4 Ruman väriset ruukut, bussit jytisee kovasti, vaatii totuttelua, parempi kuin ei mitään. 1+4 HYVÄ HYVÄ HYVÄ JES 1+4 kokeilu on kokeilu, ja mitä viihtyisyydessä on vielä puutteita, uskoisin että kunnollinen sitoutuminen elävoittämiseen ja joukkoliikenteen edistämiseen parantaisi positiivisia vaikutuksia ja myönteistä asennetta itäpäätä kohtaan. Siirrettävän näköiset nurmikot ja ruukut ovat hyvä alku, mutta paremmat tulokset saataisiin joillain ei niin selkeästi väliaikaisilla ratkaisuilla. Turvallisuus on parantunut ehdottomasti - en tosin tiedä onko liikennevalojen poistaminen välttämätöntä. Ehkä yksityisautoilu voitaisiin sallia yöaikaan...? Monet valittavat, että viikonloppuiltaisin itäpää on kauheaa katsottavaa - mutta ihan yhtä villiä meno oli aiemminkin ja roskia oli pitkin ja poikin. Se ei ole elävöittämiskokeilun vaikutus vaan asioiden yleinen tila. Mutta tällöin itäpäässä pörräili myös autoja, joissa oli musiikki kovalla, joten siinä suhteen tilanne varmasti parantunut. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että joukkoliikenteen sujuvuus oikeasti parani, koska autoilijat ennakoivat ajokieltoa ja alkoivat kiertää keskustaa jo ennakkoon. Pelkäsin että itäpään alku- ja loppupuolelle syntyisi hirveä suma. Faktahan on ettei hämeenkatu riitä kattamaan liikennemääriä. Ehkä raideliikenne parantaa tilannetta, mutta joskus on vaikea uskoa siihen ettei parannuksia julkiseen liikenteeseen ja kaupungin viihtyisyyteen tehdä puolivillaisesti, jolloin panostukset ovat pienet ja tulokset sen mukaisia... Ehkä liikenne voisi 1+4 Ehdottomasti oikea suunta, saa jäädä pysyväksi, mutta elävöittäminen vielä lasten kengissä. Varmasti pystytään parempaan, mutta tärkeintä, että nyt sille on varattu tila. Uskon, että ensi kesänä katu on paljon elävämpi, kun viime kesästä on saatu oppeja 1+4 Kokeilu on hyvä ja viihtyvyyttä pitää parantaa huomattavasti. Tehdään siitä Suomen viihtyisin kävelykatu. Heittäkää tiukkapiposet suunnittelija pellolle ja antakaa tilaa uusille ajatuksille tilaa! 1+4 Hieno juttu elävöittämis juttu ja toivottavasti jää pysyväksi! Ei vielä täydellinen kuitenkaan vaan kaipaa hiomista! 1+4 Ehdottomasti pitää joukkoliikennekatu jättää pysyväksi ratkaisuksi. Ratikka tulevana muotona tukee kadun elävöittämistä turvallisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Lähestytään pikkuhiljaa euroopplaista autotonta keskustaa:) 1+4 Onnistunut kokeilu! Pidetään tämä. Keskustassa kokeilu näkyy mielestäni niin ihmisten ilmapiirissä kuin fyysisen tilan houkuttelevuudessa. Tukee erittäin hyvin sosiaalisempaa Tamperetta ja Keski- Eurooppalaista mentaliteettia! 1+4 Valopallot ovat hienoja!! Jalankulkijalla sujuvampaa liikkua nyt. 1+4 Ihanan rauhallusta, melutaso pienentynyt huomattavasti ja liikkuminen siellä miellyttävämpää kuin aiemmin. 1+4 Toivottavasti ei palata entiseen. 1+4 Ehdottomasti jatkoa ja toivottavasti länsipääkin saatais autoista vapaaks nopeesti. 1+4 Toivon, ettei yksityisautoilua enää palauteta sinne. Turvallisuuden tunne on parantunut huimasti ja tunnelma on jotenkin rauhallisempi. 1+4 Autot pois itäpäästä tai koko hämeenkadulta tuo viihtyvyyttä ja turvallisuutta! 1+4 Lisää parannuksia, niin Tampere voidaan tulevaisuudessa nähdä valoisana ja ihanteellisena kaupunkina! 1+4 Oli jo aikakin, että Tampere ottaa keskustan ihmisten käyttöön eikä autojen. Länsipuolelle vielä sama juttu niin hyvä tulee. 1+4 Toivon todella, että kokeilusta tehdään pysyvä järjestely. Autoille pyhitetystä keskustasta ei hyödy kukaan. Odotan että Tampereellekin tulee elävä ja viihtyisä keskusta, jonne on mukava tulla viettämään aikaa sen sijaan että lähden sinne pakosta. 1+4 Jatkakaa ihmeessä tällaisella hyvällä linjalla! 1+4 Elävöittämiskokoeilun toiminepiteet ovat väliaikaisen oloisia. Pysyvä katutilan rakenteellinen uudelleenjako on mahdollista tehdä laadukkaammin. Yksityisautoilun poisto Hämeenkadun itäpäässä on helpottanut kadunylitystä niin paljon, että miellän itäpään entistä selkeämmin kaupan ja palveluiden pääkaduksi ja länsipään läpiajokaduksi. Autoilun tuominen takaisin Hämeenkadun itäpäähän toisi kadulle vain ja ainoastaan autoja, ei mitään lisäarvoa. 1+4 Upeata, rohkeata! Peukku!
1+4 Todella loistava kokeilu, joka on toteutettu vielä vaatimattomaksi. Enemmän kävely/pyöräily keskustaa kohti on kehitystä jatkettava, siitä hyötyvät kaikki. Hämpinparkki ja muut takaavat autoilijoiden pääsyn kauempaa, ei autoja katutasolle. 1+4 Hieno kokeilu, toivottavasti tämä antaa päättäjille rohkeutta kehittää keskustaa kohti toimivaa kevyttä liikennettä ja kohti iloista, elävää vähäautoista keskustaa, jossa ihminen viihtyy ja puheensorina kuuluu terasseilta ja kassakoneet kilisevät pihakojuissa. 1+4 TODELLA HYVÄ. HENKILÖAUTOILU ISON KAUPUNGIN YDINKESKUSTASTA POIS! 1+4 Suunta on oikea. Nyt vaan kokeilun asiat pysyviksi -laadukkasti toteutettuna. 1+4 Hyvä kokeilu! Laajentakaa koko Hämeenkadun laajuiseksi, älkää ainakaan lopettako sitä. Autoilla on tarpeeksi tilaa muuallakin. Kävellen tulee poikettua useammassa kaupassa kuin parkkimittaria miettien autolla. 1+4 Ehdottomasti vietävä eteenpäin, eikä palattava takaisin. 1+4 Työkseni 25vuotta keskustassa ajaneena ikäni Tampereella asuneena ja kulkeneena tämä on ollut paras ratkaisu jatkakaa vain kritiikistä huolimatta. 1+4 Enemmän vaan tätä. Tämä oli hyvä, varovainen kokeilu. Seuraavaksi samaa mutta täysillä sitten! Yksityisautoankeuttajat pitäköön naamataulunsa tukossa, ei kukaan jaksa kuunnella niiden ontuvasti argumentoitua lässytystä. 1+4 lisää ja enemmän 1+4 Yksityisautoilun poisto Hämeenkadulta paransi keskustan viihtyisyyttä ja käytettävyyttä huomattavasti! Ajan usein keskustassa myös yksityisautolla, mutta en ole koskaan ajanut Hämeenkadun itäpäässä muutenkaan, joten vaikea kuvitella, miksi sitä tarvittaisiin yksityisautoiluväyläksi. 1+4 Hämeenkadun itäpään muuttaminen joukkoliikennekaduksi ja elävöittämiskokeilu ovat olleet kokonaisuutenaan positiivisia asioita, joita olisi tulevaisuudessa syytä jatkaa ja viedä eteenpäin. 1+4 Erittäin mieluisa ja keskustaa elävöittävät kokeilu. 1+4 Erittäin onnistunut kokeilu! 1+4 Jatkakaa samaan malliin. Vielä voisi kiinnittää huomiota kokonaisuuteen. Osa mainoskylteistä on liian suuria rakennusten seinissä. Nyt hitaampi liikenne näkee vähän pienemmätkin kyltit. Bussien nopeusvalvontaa lisättävä. Pankkien parannettava katuviihtyisyyttä. Ei saa peittää ikkunoita. 1+4 Ihanaa kun ei tarvi seisoskella liikennevaloissa ja muutenkin rauhallisempi kävellä 1+4 Hämeenkadun itäpää on muuttunut paljon entistä viihtyisämmäksi. Kävellen on hyvä pysähtyä näyteikkunoiden eteen tutkailemaan liikkeiden tarjontaa. Ikävää on, että laman vuoksi moni liike on joutunut lopettamaan, koska ihmisillä ei enää ole varaa kuluttaa niin paljon kuin aiemmin - joukkoliikennekatukokeilusta se ei kuitenkaan johdu. 1+4 Minulle tuo kokeilu on ollut myyönteinen ja pidän uudesta ilmeestä. Jokseenkin on yhä kadun päissä ylitysvaikeuksia, ja erityisesti sillan puolella suojatiekäytäntöä voisi miettiä uudestaan (esim. saavun Teiskontien suunnalta, ja bussi jättää Rosson kohdalle. Joudun kiertämään kahdet liikennevalot ennenkuin pääsen Koskikeskuksen busseille) Esimerkki on puhtaasti 100% ihmislaiskuutta, mutta se johtaa siihen että risteyksen läpi juostaan siihen tarkoittamattomien alueiden läpi. 1+4 Melu selvästi hiljentynyt ja lounaspaikkoihin mukavampi kulkea. Vielä kun Rautatieasemalta pääsisi ilman liikennevaloja Hämeenkadulle. Sakkoja henkilöautoille jotka ajavat siellä edelleen ja aina samat autot. 10 HYVÄ UUDISTUS KAIKENKAIKKIAAN Lisää samanlaista! Autot pois koko Hämeenkadulta. 10 10+1 3 11 11 11 Hyvä juttu! Melu on vielä aikamoinen mutta parempaa kohti on menty. Koko keskusta tulisi tehdä autottomaksi. Odotan ratikan rakentamista, jolloin itäpää ja koko katu rauhoittuisi enemmän. Omasta mielestäni Ideaparkin vetovoima on siinä, että siellä voi liikkua liikkeestä toiseen vaivatta odottamatta liikennevaloja, varomatta autoja tms. Mitä olohuonemaisempi Hämeenkadusta saadaan, sitä viihtyisämmäksi ja houkuttelevamaksi se muuttuu. Toivottavasti tännekin saadaan viihtyisä kävelykeskusta jonakin päivänä. Koko kokeilu tuntuu hieman liian kiireellä tehdyltä. Idea sinänsä on hieno, mutta tuntuu, että piti saada nopeasti valmista. Surkea juttu, ettei katuyrittäjiä ollut kesällä juurikaan. Samalla ihmettelen miksi käytettiin varoja tähän kokeiluun, kun ratikan tullessa kaupunkiin tilaa julkiselle liikenteelle ei tule olemaan. Bussit ja ratikat sekä taksit, mielenkiinnolla odotan mihin ratkaisuun päädytään siinä kohtaa. Bussit vielä pois niin sitten on päästy hyvään tilanteeseen.
11 11 11 11 11+1 5 12 12+1 3 13 13 13 13 13 On oikein hyvä että Itäpuoli on varattu kävelijöille. Se on miellyttävämpi ehdottomasti. Busseja ehkä kannattaa ohjeistaa olemaan varovaisempi eli ei kiihdytä äkkiä kovaan vauhtiin, koska jalankulkija jää helposti alle. Lännessä Hämeenkadulla ei niin väliä onko autoja, koska en sillä pääkadun puolella enää asioi tai harvemmin. Elävöittämiskokeilu oli hyvä idea, mutta niin kauan kun katua käyttää bussit, niin varsinaista hyötyä autoilun rajoittamisesta ei saada. Ainoastaan tien ylittäminen on hieman helpompaa. Bussit kaahaa ja pitää käsittämätöntä melua. Ilman busseja kokeilu olisi täydellinen. BUSSIT POIS HÄMEENKADULTA, puhdasta ilmaa ja melutonta katua ihmisille, KIITOS Huono kesäsää vaikutti kokeilun onnistumiseen, hiukan aikaista arvioida kokonaisuutta. Ruukut liian massiivisia. Ratikan myötä viihtyisyys lisääntyy vielä kummasti, jos/kun ainakin osan busseista voisi ohjata muille reiteille. Idea on hyvä, mutta kun siellä nyt kulkee lähes kaikki bussit, ei idea toimi. Yksikaistaisuus tekee sen, että bussit tukkivat risteysalueita ja arkea on, että bussi jättää/ottaa asiakkaita osin rautatienkadun risteysalueella, kun Stockan eteen ei mahdu. Kuljen usein myös autolla, mutta autoilijana en näe ainakaan pysäköintiä ongelmana. Pysäköintitalot toimivat ja Hämeenkadun alla on loistavat tilat.elävöitys ei onnistu annettuna. Ihmiset luovat sen itse eikä pienet viheralueet ja punaiset ruukut aiheuta kuin hymyilyä. Nyt Hämeenkatu on elävä, pallot valaisemassa puita on onnistunut! Kiitos uusista valoviikoista! Huomattavasti mukavampaa asioida hämpin itäpäässä. Liikennevalojen poistaminen ja yksityisautoilun kieltäminen on parantanut liikenneturvallisuutta ja sujuvuutta huomattavasti. Lisää vaan streetfoodia ja muuta kojua ensi kesäksi! Keski-Euroopasta mallia vaan ja rohkeasti keskusta-alue vain kevyen liikenteen käyttöön! Suunta on oikea mutta kehitys hidasta. Sekä yksityis- että joukkoliikenne voisi vallan mainiosti liikkua Rautatienkatu-Satakunnankatu-Hämeenpuisto-Tampereen valtatie-akselilla ja samalla saataisiin vähän turvallisempi keskustaympäristö ilman Koskipuiston ja Laukontorin kaltaisia viihtyisiä mutta aivan liian lujaa ja varomattomasti ajavien linja-autojen ja taksien pilaamia ympäristöjä. Autokaistojen väliin puita kasvamaan ja pyöräkaistat lopulle kaistaa. Keskustori voisi saada Koskipuiston aukiosta kaverin. Sitten vielä rakennusten väripalettiin muutakin kuin harmaata niin voisi olla ettei tarvitsisi lähteä viihtyisiä keskustoja aina Itävaltaan katsomaan. Jännä juttu että siellä on ymmärretty mutta meillä ei, että jos haluat välttämättä autolla ostoksille niin käy suurissa automarketeissa, sitähän varten Prismat ja Citymarketit ovat muualla kuin keskustassa. Miksi kumarramme yksityisautoilijoita emmekä tavoittele kaikille viihtyisempää ja turvallisempaa keskustaa? Mahtava kokeilu, saisi ulottua länsipäähänkin. Jos autoilijat ohjataan tomerammin halleihin, ei pitäisi mutinaa parkkipaikoista tulla. Kaikki muutos herättää aina vastustusta, mutta tämän takia ei kokeilusta kannata luopua. Tekonurmialueiden yhteyteen saatava roskikset. Kiva, kun liikenteen melu on vähentynyt. Ja penkit ovat kauniit. Tärkein viihtyvyyteen vaikuttava asia on pahasti rempallaan; Hämeenkadun ja sivukatujen likaisuus ei houkuttele kulkemaan ja vie halut piipahtaa vaikkapa kahvilassa. Pelkkä roskien siivoaminen ei riitä, kaduilla on ikävä haju juhlinnan jätöksistä. Kiinteistöt pitäisi velvoittaa pesemään kadut. Missään muualla Euroopassa en ole kaupunkien keskustoissa tällaista nähnyt, kadut pestään. Eivätkä ne punaiset ruukut, jotka ovat pölystä likaisia mikään ilo silmälle ole. Ruukkujen istutukset voisivat myös olla näkyvämpiä - nyt katse löytää vain tyhjältä vaikuttavat punaiset kukkaruukut. Miksi ihmeessä elävien puiden väliin on istutettu huomaamattomia puita? Ensi kesänä toivottavasti värikkäitä kukkia ja kaameiden tekonurmikoiden tilalle oikea nurmikko. Mutta kiitos yrittämisestä - parempaan suuntaan ollaan menossa! Katumaisema ei vielä ole kaunis, jonkinlainen keskeneräisyyden, sekavuuden tuntu on. Muutoin uudistus on onnistunut. Se on suotuisasti vähentänyt autovirtaa myös Hämeenkadun länsipäässä. Leveämpi pyöräilykaista on loistojuttu. Hämeenkadussa on paljon potentiaalia, mutta rahaa on varmasti käytettävä enemmän, jotta siitä saataisiin yhtä hieno kuin monet Euroopan maiden kaupunkien keskustoista. Autojen kielto tosi hyvä juttu, kenen muka Hämeenkatua pitkin tarttee päästä? Bussit tosin tuovat suurimman melun, mikä johtunee Hämeenkadun päällystemateriaalin asennussuunnasta. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Elävöittämiskokeilun sijaan haluaisin nähdä laadukasta ja kestävää katutilasuunnittelua hämeenkadulla. Kevyelle liikenteelle ja oleskeluun varatun tilan lisääminen ja uudet istutukset ovat oikeita asioita. Toteutus on kuitenkin hätäisesti kyhätty tekele. Elävyyden näkökulmasta itäpään haasteena on suurelta osin vääränlainen yrityskanta. Toivoisin, että kokeilusta edetään toteutukseen, jossa laajennetaan laadukkaasti suunniteltua ja toteutettua kävelyaluetta mm. Tuomiokirkonkadun päähän hämpin eteläpuolella.
13 13 13 13 13 13 13 13+9 +12 14 14 14 14 14 Penkeillä istuu ja muutenkin Hämeenkadun itäpäässä pyörii nykyään paljon enemmän "epämääräistä" porukkaa eli alkoholin ja mahd. huumeiden liikakäyttäjiä, mikä luo turvattomuuden tunnetta. Ei ole kivaa liikkua kävellen kadulla. Muuten kokeilu ok. Lisää kaikenlaisia kojuja ja härpäkkeitä. Lisää nurmea. Kukkia ja talvipuita.kaikenkaikkiaan hieno idea ja toteutus. Kaikinpuolin erinomainen asia! Varsinkin viihtyisyyden ja visuaalisuuden parantaminen erittäin tärkeä asia sillä Tampereen keskusta on kooltaan pieni joten sinne pitäisi satsata erityisesti visuaalisuuteen, vihreyteen, luonnonläheisyyteen, kauneuteen, valoisuuteen, Tampere on puistojen ja vihreyden kaupunki jota ei ehdottomasti voi korostaa vielä entisestään! Kokeilun suunta oikea. Seuraavaksi: - alentakaa liikenteen ajonopeuksia edelleen esim 20km/h - poistakaa nupukivet ja asfaltti tilalle, jolloin tärinä ja melu vähenevät - myös Hämeenkadun länsipää joukkoliikennekaduksi Järjestelyt näyttävät hieman keskeneräisiltä, mutta kehittämisen suunta on ollut hyvä. Elävöittämyskokeilu on ollut hyvä asia, eikä toivottavasti jää kokeiluksi. Mielestäni elävöittämistä pitäisi tehdä vielä runsaasti enemmän, jotta katu todella muuttuu viihtyisäksi, mutta suunta on hyvä. Autolla pääsee aivan riittävän lähelle. Kokeilu on vielä kesken, mutta menossa oikeaan suuntaan. Ajorataa voisi vielä hieman kaventaa, jotta saataisiin lisää tilaa pyöräilijöille ja kävelijöille. Lisäksi Hämeenkadulta voisi poistaa mukulakivipäällyste ainakin osittain. Näin tien ylittäminen kävellen on helpompaa ja liikenteen melukin pienenisi huomattavasti kun päälysteenä olisi asfaltti. Kaikenlaiset esteet kuten kukkaruukut ja mainostaulut tulisi poistaa tai ainakin tehdä niistä niin pieniä, että ne eivät haittaa kulkua. Tienylityspaikkoja kävelijöille tulisi lisätä, jotta kadusta saataisiin enempi "kävelykatu"- tyylinen. Toisaalta jos ratikka tulee, niin silloinhan Hämeenkadusta saadaan kunnollinen kävelykatu. Esim. mallia voisi ottaa Nizzasta. Siellähän ratikka hoitaa keskustassa matkustajien kuljettamisen. Meluisat bussit eivät ajele aivan keskustassa vaan keskusta on ratikan ja kävelijöiden valtakuntaa. Joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeilu ovat olleet aivan erinomaisia! Pikaruokaravintoloiden läheisyyteen tulisi kuitenkin asettaa myös suuremmat roska-astiat, sillä vilkkampien iltojen jälkeen alue on todella siivoton. Myös kadun aivan itäpäähän tulisi kuitenkin EHDOTTOMASTI järjestää omat eri värillä maalatut pyöräkaistat. Vaaratilanteita syntyy Rautatienkadun läheisyydessä useita päivittäin, kun pyöräilijät pakotetaan ennen liikennevaloja jalankulkijoiden sekaan. Koko risteys pitäisi organisoida uudelleen niin, että pyöräilijä pääsee Rautatienkadun yli ilman että hänen täytyy siirtyä jalankulkijoiden sekaan. Erinomainen asia. Alueen visuaalinen ilme on hieman lattea, saisi olla enemmän tilaa elävöittäviä elementtejä, vaikka ne olisivatkin vain tilapäisiä. Vielä bussiralli pois Hämpiltä, niin hyvä tulee. Elävöittämisen aloittaminen meni turhan pitkälle (kiitos vastustuksen), tämän vuoksi kesäaikaan saatu kokemus oli ehkä turhan negatiivinen, myös julkisuudessa. Mikäli kokeilu olisi saatu aiemmin käyntiin, niin veikkaan, että tulos olisi ollut ehkä parempi. Lisäksi yrittäjien myyntipisteitä kadulle olisi kaivannut enemmän. Esim. Göteborg voisi toimia hyvänä mallina monelle ravintolalle myös talviaikaan, terassien kattaminen voi toimia myös näissä ilmasto-olosuhteissa. Kokeilu oli hyvä, mutta selkeästi liian pikaisella aikataululla toteutettu. Olisin halunnut nähdä enemmän terasseja ja muuta ulkoilmatoimintaa itäpäässä. Mutta suunta oli ehdottomasti oikea ja jos samalla linjalla jatketaan, on ensi kesä varmasti vielä parempi. Autoilla ei todellakaan ole mitään syytä ajaa hämeenkadun itäpäässä, sillä ne vain pilaavat läpikulullaan koko kadunpätkän. Elävöittäminen on ollut erittäin myönteinen kokemus ja lisännyt osaltani asiointia keskustan kivijalkaliikkeissä. Toivon, että elävöittäminen ei jää vain kokeiluksi ja joukkoliikennettä kehittettäisiin entisestään. Yksityisautoilun siirtäminen pois Hämeenkadun itäpäästä paransi turvallisuuden tunnetta ja vähensi meluhaittoja. Tällä hetkellä linja-autot aiheuttavat vielä meluhaittaa. Toivoisin, että elävöittämisessä osallistettaisi enemmän kaupunkilaisia ja heiltä kysyttäisiin millaista elävöittämistä kaivataan. Pelkkien puitteiden luominen (esim. muovinurmikko, ruukut) eivät vielä luo osallisuutta. Kaupunki voisi tarjota mahdollisuuksia "mikroyrittämiselle" (esim. ravintolapäivä, peräkonttikirppis, food trucks jne.) Kun vielä kiinnitettäisiin huomiota esim. kahviloiden ja kauppojen esteettömyyteen, ts. että niihin pääsisi myös vaunujen kanssa asioiva, lisää kadunvarsikulttuuri kuten kahviloille terasseja, katukeittiötä yms. Mutta mainio suunta muuten!
14 14 14 14 14 14 14 14 14 14 15 Parantamisen varaa vielä on monessa asiassa, mutta paljon parempi mitä on ollut ennen! Esimerkiksi shoppailu on helpompaa, kun ei tarvitse pysähtyä joka valoihin katua ylittäessä. Toivoisin vielä enemmän katuruokapaikkoja/kojuja, liikennevalot pois poikkikaduilta ja pop up - henkisiä kojuja kesäaikaan. Myös jokin nähtävyys olisi hyvä turistivetonaula/tapaamispaikka. Mielelläni asioin liikkeissä jotka sijaitsevat tällä alueella (rauhallisemmalla liikenteen puolesta). Toivon lisää tällaisia katuja sekä kokonaan kävelykatuja. Ne tekevät keskustasta viihtyisämmän oleskella pidempään eikä vain pikaisesti käydä asioilla. Autoilijat eivät halua kävellä paria metriä kauemmas ja ovat vastaan, mutta meitä kävelijöitä/bussilla tai pyörällä kulkijoita on kuitenkin paljon ja paljon ostamme keskustan liikkeistä. Autoilijat ajavat ostoksille isoihin ostoskeskuksiin lähes päivittäin ja ostavat sieltä. Kesäaikaan olisi kiva kun alueella olisi enemmän kojuja joista saisi ostaa pikkunaposteltavaa, käsitöitä ym. haluaisin kokeilun jatkuvan ja enemmän panostusta sosiaaliseen puoleen, aktiivisesti tapahtumaa ja tiedotusta niistä. viime kesänä oli ensimmäistä kertaa "eurooppalainen olo" kun keskustaa komistivat puut, viheralueet ja oleskelun mahdollisuus Toivottavasti elävöittämistä jatketaan ja Hämeenkadulle tuodaan lisää viihtyisyyttä lisääviä elementtejä. Minetti-kioski oli kiva juttu. Kadulle voisi tuoda muutakin syötävää, esim. tyylikkäitä streetfood-kärryjä. Helsingissä järjestetään säännöllisesti katuruokatapahtumia > Hämeenkadun itäpäähän esim. kerran kuussa 10 kärryä, eikä mitään ränsistyneitä snägäreitä, vaan sellaisia toimijoita, jotka panostavat ruokaan ja kärryjen ulkonäköön. Itäpää ei kuitenkaan ole ongelman ydin. Keskustorin kioski täytyisi 'räjäyttää' ja tilalle esim. kiva kahvila/ravintola terasseineen, jotta alueesta saadaan siisti ja turvallinen. Hävettää kun nykyistä tilannetta katsoo, varsinkin kaupungissa vierailevan silmin. Mutta siinähän ei ole mitään uutta - toivottavasti asialle tehtäisiin pian jotakin, siitä on puhuttu niin kauan. Ylimääräinen poliisipartiointi ei ole oman näkemykseni mukaan vaikuttanut tilanteeseen. On kuitenkin hienoa, että itäpään kanssa lähdettiin toimimaan nopealla sykkeellä. Kiitos! Uskaltakaa tehdä kunnolla. Esim. Kielletään yksityisautoilu Hämeenkadulta kokonaan. Hämpin parkissa on upeat parkkitilat ja nopea kulku keskustan eri myymälöihin. Ruukut ja muut ovat ihan kivat, mutta eihän ne yksinään riitä vaan ovat vaillinaisia ja yksinäisiä roskispaikkoja. Ottakaa mallia Kouvolasta, Kemistä, Oulusta, Porvoon vanhasta kaupungista, jne. Mikä on tavoite? Mitä uudistuksilla haetaan? Jos halutaan tukea keskustan alueen pk-ja pientavarayrittäjiä, niin suunta on aivan oikea. Rohkeasti vain isompiakin uudistuksia tekemään! Luontainen kävelykortteli olisi Suvantokadun, Rautatienkadun, Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien rajaama korttelialue, poislukien hälytysajoneuvoille varattu Aleksanterinkatu. Tälle alueelle tulisi kerätä elävöittävää kaupunkikulttuuria - se on siihen sopivan pienipiirteinen korttelialue. Hämeenkatu on luonteeltaan kokoojaväylä eikä siksi niin sopiva siihen tarkoitukseen, koska tiivistä korttelimaista tunnelmaa ei synny. Hämeenkadun itäpäähän sopisi suuren tilan täyttävät vaihtuvat teemat, vrt Satamakadun pikkutakit. Installaatiot ja valot. Tämä on hyvä alku! Nyt kun Hämeenkadun itäpäästä saisi vielä sellaisen keskieurooppalaistyylisen, eloisan ja vehreän bulevardin idyllisine katukahviloineen, niin hyvä tulee! Pois ale-pubit pelottavine känniseurueineen pilaamasta katukuvaa, tilalle vehreyttä, kahviloiden terasseja ja pikkuputiikkeja! Toivottavasti kokeilua viedään vielä eteenpäin! Tähän mennessä uudistuksista paras on uusi suojatie. Valoviikkojen valot ovat lisäksi hämeenkadun itäpäässä upeat! Voisiko nopeusrajoituksia vielä pienentää? Toivottavasti terasseja laajennetaan kesällä ja mukaan saadaan lisää yrittäjiä. Voisiko talveksi laittaa joulutorimaisia kojuja, joita yrittäjät voisivat vuokrata? Mitä kivaa tällä hetkellä toimettomina olevat pakolaiset voisivat tehdä (koordinoidusti) Tampereen kehittämiseksi? Yksityisautoilu sujuu hämeenkadun itäosan poikki Pellavatehtaankatu ja Aleksanterinkatu. Parkkipaikkoja on yllin kyllin tilavassa Hämpin parkissa, keliltä suojassa. Opiskelijakilpailu itäpään elävöittämiseen? Itäpää on nyt jo muuttunut eloisaksi kasvaneen jalankulkijamäärän myötä. Alueelle on tullut uusia kahviloita ja ihmiset oleskelevat uusilla penkeillä. Toivon vielä rohkeampia askelia kävelykatu/joukkoliikennekatu-ratkaisun toteuttamiseen. Hämpinparkin käyttöasteennostamiseen ilmainen ekatunti tyyppisiä kampanjoita, jotka muualla ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Hyvä yritys joka vaatii vielä pikku viilailua, mutta toimii ja kanattaa jatkaa. Pysäköinti hallien vetovoimaisuutta olisi hyvä parantaa/mainostaa.
17 17 6 7 7 7 7 7 7 7 7 Tämä kysely on toteutettu oudosti. Esimerkiksi taustatiedoissa Kalevassa ja Järvensivulla asuvat ovat erilaisten kulkuyhteyksien päässä, ja silti nämä on niputettu yhteen. Vastauksista voi tulla vinoutuneita. Toimintamahdollisuuksista kysyttäessä suluissa on niputettu yhteen palvelut ja joukkoliikenne. Olisin vastannut eri tavalla, jos niistä olisi kysytty erikseen. Joukkoliikenne toimii nyt. Palveluissa ei ole juuri muutosta. Myös penkkien ja kukkaruukkujen niputtaminen samaan kysymykseen ei toimi. Penkit ovat hyödyllisiä, ja kukkaruukut ovat kamalia. Minulla ei kuitenkaan ole sinällään mitään viheristutuksia vastaan. Tämä kysely pitäisi suunnitella uusiksi alusta alkaen ja tehdä uudestaan. Hämeenkadun kokeilut ovat sinänsä onnistuneet, mutta kehittämistä pitää jatkaa! KIITOS UTELUSTA! TÄMMÖTTISSII USSEINNIIT TEHTÄKÖÖN! JA VIEL VIKSUMMIN TOTTEOTETTAKOON! KOHDASSA miten arvioit seuraavia asioita hämeenkadun itäpäässä ON SAMOILLA RIVEILLÄ USEITA ERIMERKITYKSISIÄ SANOJA, MITKÄ ON NIPUTETTU YHDELLÄ ARVOSANALLA ARVIOITAVIKS. NIPUTTAMINEN VÄÄRISTÄÄ VASTAUKSIA. EI NOIHIN VOI KUNNOLLA, TOTTUUVVENMUKASEST KIRJAELLA. Todella hyvä kokeilu, toivoisin samaa koko kadulle ja että esim. Itäpää muutettaisi kokonaan autottomaksi. Esim. Jyväskylän kävelykatu tekee kaupungista viihtyisän ja elävän ja kävelykadulla on ihmisten helppo viettää aikaa kun ei tarvitse varoa autoja tai häiriintyä liikenteen melusta. Koko elämäni Tampereella asuneena olen kulkenut viimeisen vuoden aikana enemmän Hämeenkadulla kuin minään aiempana vuotena. Hämeenkadun sulkeminen yksityisautoilulta on tehty vain 15 vuotta liian myöhään, mutta parempi kuin ei milloinkaan. Kukkaruukkuja voisi kyllä siirtää pois kulkuväyliltä ja miettiä niiden tilalle jotain muita ratkaisuja. Ehkä tähän tulee ensi vuonna parannus, kun yhden katkeran henkilön masinoimat kampanjat eivät viivästytä koko muuta kaupunkia hyödyttävää kehitystä. Hyvä juttu, mutta tekonurmi oli hieman liikaa. Kokeilu on erinomainen! Penkit liian korkeita, mutta varmaan korjataan ensi kesäksi. Ruukut, joissa puita ja kasveja on hieno asia, mutta onko punainen väri liian räikeä. Vrt Tornihotellin pihassa olevat ruukut, rauhallisemman värisiä. Elävöittäminen ei tapahdu niin, että kaupunki vain päättää elävöittää. Se syntyy luonnostaan toimintaedellytysten ja viihtyvyyden myötä. Tekonurmipalat ovat liian pieniä ja kukkaruukut liian isoja ja tarpeettomia. Elävöittämiskokeilu sinällään on hyvä asia, mutta toteutus oli heikko. Enemmän istutuksia maan tasalle, enemmän terasseja, enemmän vihreyttä. Joukkoliikennekatujen määrää pitää lisätä ja laajentaa. Stockmannin kohdan risteyksen liikennevalottomuus ja pyöräkaista ovat kokeilun parhaita puolia. Tämä on oikea suunta. Täysiä kymppejä ei arvioihin vielä montaa tullut, sillä vielä täytyy tehdä parannuksia mm. viihtyvyyteen ja pyöräilyn sujuvuuteen. Kukkaruukut voisivat olla matalampia, jotta niiden reunoilla voisi istua ja ne olisivat ihmisenn kokoisia, eivät yläpuolellamme. Autoilu Hämeenkadulla ei ikinä ole ollut sujuvaa, vaan ahdistavaa. Kokeilun aikana olen oppinut vaihtoehtoisia reittejä, jotka toimivat parrmmin, enkä ole vahingossa joutunut ruuhkaiselle Hämeenkadulle muun liikenteen imussa ja paremman puutteessa. Olen esitellyt Hämeenkadun uudistuksia innoissani myös muualta tulleille vierailleni ja nähnyt kehityksen positiivisena. Myös ympäriinsä säntäily Hämeenkadulla on vähentynyt ja turvallisuus sen myötä parantunut. Nopeudet ovat laskeneet ja kadulla on mukava kävellä, eikä sieltä halua äkkiä pois, vaan voi jopa istahtaa kadunvarren kahvilan ulkoterassille kahville. Ajatus sinänsä on hyvä. Mielestäni istumapenkkien pitäisi olla huomattavasti viihtyisämmin sijoitettu ja ehdottomasti muun värisiä, sillä itse en halua istuskella jo kaukaa räikeän värin takia silmiin pistävässä kohdassa ikään kuin olisin katselukohde. Paljon mieluummin niin päin, että kadulla oleskelijat saisivat olla rauhassa huomiota herättämättä seuraamassa kadun tapahtumia ja ehkä seurustelemassa keskenään. Hämeenkadun itäpään muuttaminen kävelykaduksi ja vain joukkoliikenteen kulkuun on hyvä idea, mutta tehkäät nyt herran jumala jotain niille kamalille tekonurmikoille sekä järkyttäville punasille ruukuille. PILAAVAT tampereen keskustaa ja mainetta. Jos on hankaluuksia ymmärtää mikä on kaunista silmälle niin asiantuntijoita löytyy ja google toimii että voi vaikka käydä katsomassa euroopan kaupunkien tapoja koristella TYYLIKKÄÄSTI JA KAUNIISTI keskustaa. Tampereen uudet "koristukset" ovat vain huono vitsi. Elävöittämisen tavoitteet ovat oikeita, mutta käytännön toimet ovat jääneet hieman torsoksi. Punaiset ruukut huonosti valittuine kasveineen ovat ehkä epäonnistuneina antaneet syytä yleiseen ärsyyntymiseen ja kokeilun kritikointiin. Koska myöskään alueen ravintolat ja baarit eivät vielä toistaiseksi ole hyödyntäneet mahdollisuutta ulkoterasseilleen, on kokeilu vielä keskeneräinen, eikä tämän vuoksi tulisi vielä vetää tiukkoja johtopäätöksiä kokeilun onnistumisesta.
7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 Kadusta olisi voinut tehdä kauniimman pienemmillä kukkaruukuilla, mutta isommalla määrällä kukkia. Autottomuus on plussaa! :) Hyvä, että kadulla on penkkejä. Tekonurmet ovat vähän turhanpäiväisen ja päälleliimatun oloisia, muuten kokeilulla on ollut hyvin positiivinen vaikutus. Ne ruukut ja tekonurmet on vähön outoja mutta rohkea tampere kun kokeiluun on lähdetty. Ideana erittäin hyvä, mutta toteutuksessa mielestäni ei olla onnistuttu. Uusien penkkien ja kukkaruukkujen lisääminen ajatuksen tasolla on hyvä asia. Uutuudet eivät kuitenkaan mielestäni sovi kaupunkikuvaan laisinkaan. Ruukut ja penkit ovat todella halvan näköisiä ja tyylittömiä kauniiden rakennusten joukossa. Autot kuuluu muualle kun Hämeenkadulle, pyöräily on inhimillistynyt, penkit ja tila vapaalle toiminnalle on tosi hyvä, ajan myötä niihin tulee lisää vipinää. Tekonurmet ok koska oli kokeilu, mutta ei ne sellaisenaan hämeenladulle so sovi. Jos halutaan vihreää niin laitetaan sitten oikeaa vihreää, muuten ei tarvi laittaa mitään! itse jätän auton Elävöittämiskokeilu on erittäin myönteinen/onnistunut/toivottu, ja nykytilanne saisi jatkua/laajentua. Stockmannin edessä olevien liikennevalojen poistaminen helpottaa Hämeenkadun ylittämistä erittäin paljon ja melkein joka kerta kävelenkin tästä kohtaa ylitse. Punaiset kukkaruukut eivät ole aivan nappiosuma, mutta hauskaa vaihtelua katukuvaan. Esiintymislava on onnistunut. Mielestäni on erittäin järkevää ottaa liikenteeltä kaista pois ja antaa se kevyenliikenteen käyttöön. Autoilijoita Hämeenkadun autoilun kieltäminen varmasti harmittaa (itsekkin toki autoilen), mutta suuressa mittakaavassa Hämeenkadulla ajaminen on erittäin helppo välttää, kun suunnittelee vähänkin reittiä. Muutoksen vastustaminen on aina luonnollinen reaktio.. Tekonurmet kummallisen mallisia,ei näytä hyvältä. Punaiset ruukut outoja,suorastaan rumia. Miksei kauniita takorautaisia penkkejä joita helppo puhdistaa...lavakin on jotenkin outo. Onko tämä jotain opinnäytetyötä vai mistä ja kuka nuo on suunnitellut? Liikenne rauhallista ja soljuvaa. Pyöräilijät ovat kiittäneet. Ihan hyvä alku, mutta itäpään tietä pitäisi kaventaa lisää yhteen kaistaan molempiin suuntiin. Lisää istumapaikkoja olisi hyvä saada, ehkä jopa pöydällä varustettuja rykelmiä. Tekonurmet ovat aika perhanan turhia, ei kukaan niillä istu siellä, oikeat nurmet olisivat paljon parempia. Punaiset jättiruukut kamalat, pyöräilyyn panostamiselle ja yksityisautoilun kieltämiselle iso peukku! Bussit pääsevät liikkumaan paremmin, kun ei henkilöautoja kulje. Kun henkilöautot poistettu, samalla ylimääräinen "katumelu" poistunut. Tuntuu, että jalankulkijoita lisääntynyt, mikä on hyvä asia yrityksille. Tekonurmet vähän oudot, mutta penkit hyvät. Punaiset ruukut voisivat olla paremmann väriset ja istutukset enemmän eläviä Penkit ihanat samoin erilaiset tapahtumat ja myyntikojut, lisää näitä Mukavampaa kävellä, kun ei ole autoja niin paljon. Ihan hyvä, että yritetään elävöittää, mutta ehkä ne punaiset ruukut on vähän oudot ja saattavat jopa lisätä roskaamista ja niitä voi pitää myös baaritiskinä. Ruukut voisivat olla ainakin reunattomia, jos niitä on pakko olla. Ehkä pitäisi keksiä vielä jotain muuta penkkien, nurmikon ja ruukkujen lisäksi. Jotain kaunista ja viihtyisyyttä tuovaa. Kysykää ideoita suunnittelun ammattilaisilta. Idea oli todella hyvä, mutta toteutus hirveä, isot ruukut ja nurmenpalat olivat todella rumat. Ammattilaiset asialle! Elävöittämiskokeilu on ollut erinomainen. Minusta antaisin kokeilussa tehdyistä "oleskelualueista" (tekonurmialueet) sekä kadulle tuoduista punaisista ruukuista. Tekonurmialueet eivät mielestäni istu ympäristöönsä, vaan ratkaisu olisi voinut olla "urbaanimpi" ja karumpi, aivan kuin ympäristönsä. Punaiset ruukut peittävät pahasti pyöräilykaistan näkyvyyttä mm. suojatiealueiden kohdalla, jolloin riskinä on jalankulun ja pyöräilyn yhteentörmäys. Myöskeen väritys ei ole mielestäni hyvä, vaan ratkaisu olisi mielellään voinut olla neutraalimpi - ts. ympäristöön paremmin istuva. Kokeilu muutoin on mielestäni menestys, itäpään ollessa erittäin paljon miellyttävämpi ympäristö kevyelle liikenteelle. Tämä on vaikuttanut positiivisesti myös asiointiin alueella.
7 7 7+10 7+11 7+11 +14 7+12 +14 7+13 7+13 7+14 7+14 Epämääräiset muoviruukut ja oleskelualueiden pirstoutuneisuus saivat aikaan vähän sellaisen puolivalmiin olotilan. Idea hieno ja varsinkin liikkuminen on monta kertaa helpompaa. Tekonurmet ja ruukut mauttomia, ne voisi vaihtaa tyylikkäämpiin jotta alueen historiallinen arvo myös säilyisi. Muutoin kokeilu on ollut erittäin myönteinen taloutemme osalta. Pyörällä pääsee helposti, se on iso plussa! Pauhu-paviljonki vaatisi enemmän tilaa ympärilleen. Loppusijoituspaikka löytyisi helposti Koskipuistosta. Toivon koko Kyttälään 30km/h nopeusrajoitusta. Vasta sitten voi puhua kävelypainotteisesta alueesta. Huom. Ajan itse yksityisautolla pihaparkkiin ja pois, mutta silti kannatan. Pieni haitta autoilulle mutta suuri etu koko kaupungille. Hei, ehdottomasti autot busseja myöten pois Hämpiltä. Kunnon pyörätiet, kauniita istutuksia, NE VIHREET MATOT POIS!, terasseja.. Ja jos ja kun ratikat tulee, niin Pliis ei mitään kirjavia tai räikeän värisiä, vaan arvokkaat ja hillitynväriset vaunut! Avot, Tampere nousee Keski-Euroopan tasolle Koskipuiston pysäkeillä välillä pitkät letkat busseja jonossa, että pääsisivät pysäkille. Elävöittäminen ajatuksena oli/on hieno ja kannatettava, mutta toteutus oli surkea. Mielestäni olisi voinut suunnitteluun ottaa mukaan taiteilijoita ja/tai AMK:n ympäristötaiteen opiskelijoita. Punaiset jättiruukut olivat rumia ja kömpelöitä, tekonurmikko naurettava. Hyvää oli sentään levähdyspenkit. Minulle jäi mysteeriksi missä on tapahtumatori ja mitä siellä tapahtuu. Ainoa tiedonlähteeni on radio suomen tampereen radio ja netissä luen aamulehden ilmaisen version. Haluan vielä erikseen painottaa seuraavia mielipiteitäni: - likaa keräävät muoviset tekonurmet ja isot muoviset ruukut näyttävät rumilta, halvoilta. Tokmannilta ostettu? - liikennevalot takaisin. Vaikka se on nopeuttanut kulkuani kävellen, ettei tarvitse odottaa pitkään valojen vaihtumista, mutta läheltä piti tilanteita on tullut.. Taksit, bussit, eivät aina odota kärsivällisesti, vaikka jalankulkijoilla on etuoikeus. Ei ole turvallista näin. Eli turvallisuus ja estetiikka kuntoon sekä toimintoja lisää (terasseja kesällä lisää), niin on hyvä myös minun mielestäni :) raitsikkaa odottaen.. Istutusten lisääminen on hyvää, punaiset ruukut liian räikeitä ja jäykkämuotoisia. Kaipaisin jotain herkempää tai neutraalimpaa. Voisiko istutusalueet rajata vaikka perinteisemmin graniitilla / punatiilellä? Lisänä voisi olla matalampiakin istutuksia. Minetin jäätelökioskin lisäksi kaivattaisiin lisää kioskeja / kahviloita. Ihanaa. kun Hämeenkatu on nyt niin helppo ylittää! Kausoittajia voisi olla tunnelmaa tuomassa. Bussipysäkki on turhan ahtaasti Stockmannin edessä. Lähtökohtaisesti Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu oli hyvä idea, sillä Hämeenkatu on mielestäni melko epäviihtyisä. Siellä on liikaa melua liikenteestä, liian vähän tilaa kävelijöille, ja liian vähän vihreää. Ajatuksia nykyisestä kokeilusta: "Elävöittämisen" vähäisyys. Muutamat penkit ja kukkaruukut eivät tuo riittävästi viihtyisyyttä, lisäksi punaiset ruukut olivat ikävän ja negatiivisen värisiä. Esimerkiksi yhtä kirkas sininen tai vihreä olisi hyvä! Tekonurmimatto tuo yllättävän mukavaa vehreyttä katukuvaan, sen pitäisin tulevaisuudessakin, ainakin jossain määrin. On hyvä, että autoliikennettä on vähemmän, mutta bussit häiritsevät jonkin verran. Tosin jos bussit eivät kulkisi Hämeenkadun itäpäässä, sen saavutettavuus voisi kärsiä liikaa. Kukkaruukut ovat ehkä turhan sekavasti aseteltu, ja liian suuria, tai niitä on liikaa. Vihreää kasvillisuutta ehdottomasti tarvitaan, mutta ruukut ovat ehkä liian tiellä. Pyöräkaistalla en ole pyöräillyt. Olisi hyvä jos sen saisi jotenkin siirrettyä ajoradan puolelle, ja kävelijöille/elävöittämiselle jäisi vielä vähän enemmän tilaa. Kannatan ehdottomasti elävöityksen jatkamista ja kehittämistä sekä autoilun vähentämistä ja parkkipaikkojen siirtämistä kokonaisuudessaan maan alle. Nyt kokeilu oli vähän torso ja tuntui hutaisten tehdyltä. Liian korkeat penkit, joissa istutaan selät vastakkain kuvaavat surkuhupaisuudessaan koko elävöityshanketta. Asia pitää ottaa tosissaan ja miettiä, mikä tosissaan lisäisi viihtyisyyttä. Tapahtumalava+jäätelökioski siinä vieressä olivat kivat, joskin olisivat kaivanneet ympärilleen istumapaikkoja. Kadunvarren liikkeiden ulkomyyntipisteet toisivat myös mukavasti eloa. Lisäksi mataliva kukkaistutuksia mieluummin kuin jättiruukkuja tukkimaan kulkureittejä (puita kadulla jo on, niitä ei enempää tarvita). Ajatus on erinomainen ja toivon että yksityisautot eivät enää palaa alueelle. Elävöittämiskokeilu oli hyvä ajatus, mutta toteutus tänä vuonna vähän ontui (massiiviset ruukut oksamaisine puineen eivät sopineet muutenkin puustoiselle kadulle, kukkaistutukset olisivat olleet kauniimmat). Toteutus vaikutti vähän hätäisesti kokoonkursitulta. Olisi ollut kiva, jos erilaisia katukahviloita tai muita palveluita olisi ollut enemmän, siitä tulee elävää ja erilaista fiilistä. Toivottavasti kokeilu tulee pysyväksi, kunhan toteutustapaa ja koristuksia mietitään uudestaan.
7+15 7+15 7+9 7+9 7+9 7+9 7+9 7+9 7+9 Koko itäisen keskusta-alueen eli kyttälän alueen katujen (Hämmeenkadun itäpään, Tuomiokirkon-, Kyttälän ja Aleksanterin kadun muuttaminen kävelykaduksi tai kävelypainotteiseksi kaduksi on onnistunut linjaus. Hämeenkadun punaiset ruukut ovat rumat väriltään. Olisi suotavaa muuttaa ne esim vihreiksi. Paluuta vanhaan ei ole. Hämpin parkki on loistava parkkipaikka. Hitaat hämäläisetkin ovat oppineet sitä käyttämään vajaassa kolmessa vuodessa. Hämeenkadun muuttaminen joukkoliikennekaduksi on mielestäni ollut hyvä idea ja kokeilusta tulisi tulla pysyvä käytäntö. Kadun yleisilmeestä sanoisin, että puut ja istutukset sekä valopallot puissa ovat kauniita, mutta tekonurmi ja muoviset isot kukkaruukut eivät mielestäni sovi katukuvaan. Hämeenkadulle tarvitaan lisää pyöräparkkeja esim. Stockmannin kohdalle. Pyöräilykaistat on jatkossa saatava koko kadun pituudelle. Nykyinen kokeilukin on toki iso parannus entiseen. Elävöittäminen ja kadun rauhoittaminen on selkeästi parantanut kadun viihtyisyyttä ja liikennevalojen poisto on sujuvoittanut kulkemista huomattavasti. Kun katua uusitaan pysyvämmin tulevan raitiotien myötä, on elävöittäminen syytä tehdä kerralla kunnolla ja isommalla budjetilla. Nykyiset tekonurmet ovat vähän halvan oloiset, vaikka ovatkin askel oikeaan suuntaan. Pysyvät kiinteät rakenteet, esimerkiksi puiset terassialueet, joilla levähdyspenkkejä ja kojuja sekä lisää (ei muovisia) kukka-/kasvi-istutuksia! Liikennevalot pois koko kadun pituudelta! (vrt. Aleksanterinkatu Helsingissä) Hämeenksdun itäpää on muuttunut kokeilun myötä huomattavasti toimivammaksi ja jalankulkijan näkökulmasta helpommin saavutettavaksi sekä ylitettäväksi. Ykstyisautoilun poistaminen keskustasta välttämätöntä kehityksen ja viihtyvyyden kannalta. Edelleen kehityskohteita löytyy, esim pyöräkaistat toimisivat paremmin jos ne olisivat jatkuvia. Nyt ne loppuvat risteyksiin. Tämä voitaisiin mahdollistaa poistamalla pohjois-etelä suuntainen ykstyisautoilu hämeenkadn yli, jolloin liikennevaloja hämeenkadun itäpäässä ei tarvittaisi. Tämä sujuvoittaisi paljon sekä kevyttä että julkista liikennettä Hämeenkadulla. Hämeenkatu on muuttunut toimivammaksi, mutta osa uudistuksista on toteutettu huonosti, esim muoviruukut ja tekonurmet ovat rumia eivätkä sovi katukuvaan. Voitaisiin korvata esimerkiksi kauniilla kivetyksillä ja istutuksilla. Ratikan saaminen olisi merittävin ja tätkein uudistus. Idea on hyvä, mutta katu ei luontaisesti sovellu oleskeluun, se on liian varjoisa terasseille, katu on läpikulkua varten. ELävöittäminen on kuitenkin tehnyt kadusta miellyttävämmän ja rauhallisemman, kun yksityisautoilu on kielletty. Tekonurmiset alueet eivät yksinään houkuta makoilemaan ja oleskelemaan, ne ovat koristeita. Pyöräkaistat on toteutettu huonosti. Ne eivät jatku risteysalueella tasaisina (reunakivessä iso tasoero) ja pyöräkaistat ovat käytännössä vain 2 korttelin matkalla, pyöräilijä joutuu joka tapauksessa kulkemaan kävelijöiden seassa, mikä on hankalaa. Pyöräpysäköintipaikkoja on hyvin. Pyörätie on hyvä idea, mutta muutaman korttelin pituus ei riitä. Joutuu taas hetken päästä vaihtamaan ihmisten joukkoon. Koko Hämeenkatu rauhoitettava samaan tapaan eli bussit ja taksit saa vain kulkea ja pyörätie koko matkalle. Penkit ja jäätelökioski hyvä juttu, nurmikko neutraali ja puuhökkeli (esiintymislava?) turhake. Liikkumista helpottanut, tien yli pääsee heti ilman valoissa jonottamista. Bussitkin väistävät minusta hyvin kulkijoita. Edelleen yksityisautoilijoita, jotka eivät ilmeisesti näe/ymmärrä ajo kielletty-merkkiä. Mutta siis hyvä, että kehitetään ja kokeillaan uutta. Myös kaikki keskustan turvallisuuteen ja rauhallisuuteen auttavat toimet erittäin tervetulleita (esim. kesän poliisikokeilu), hörhöt muualle öykkäröimään ja keskustan viihtyvyys nousuun. Kokeilu oli ideana hyvä, mutta käytännän toteutukset olivat lähinnä kosmeettisia. Jäätelökioskia lukuunottamatta Hämeenkadulle ei tullut mitään, mikä olisi oikeasti houkutellut ihmisiä jäämään oleskelemaan. Autojen vähentyminen tosin jo yksistään on iso positiivinen muutos. Pyörätiet toteutettiin huonosti, onneksi en itse ole joutunut pyöräilemään Hämeenkadulla. Pyörätielle ei kuulu laittaa mitään esteitä: kukkaruukkuja, tekonurmia tai parkkipaikkoja. Pyörätie on kulkuväylä ja turvallisen liikkumisen edellytys on esteetön ajorata. Tekonurmet tekivät lähinnä surulliseksi. Toivottavasti ne korvataan aikanaan oikealla nurmikolla. Pyöräkaistat tosi hyvä juttu! Visuaalisen kokonaisuuden suunnittelu ei ihan huipussaan, mutta hienoa että asia on saatu alkuun. Alueella on mukava kulkea, kun on våljempää. Kadun ylitys hämmentää edelleen, positiivisella tavalla, kun kadun yli pääsee ilman liikennevaloja, ja ihan turvallisesti ja helposti. Toivottavasti kokeilu jää pysyväksi, paitsi visuaalisessa suunnittelussa voisi konsultoida vaikka tahoa, joka suunnitteli uudet valoviikot. Niissä on tyyliä! Kokeilu yleisesti hyvä. Suurimpana miinuksena pyöräkaistat eivät olleet jouhevat vaan ristyksissä piti ihmetellä, mites tästä jatketaan - jalankulkijoiden puolta vai suojatietä. Ruukut olivat liian massiiviset tilaan nähdeen ja omalta osaltaan huononsivat sujuvuutta. Kiva idea, mutta ei toiminut!
7+9+ 13 7+9+ 14+1 8 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 Ainakin mukavaa, että jotain yrietään tehdä. Hämeenkatu on ollut epämiellyttävä ja meluinen paikka kävelijöille (ja mahdoton pyöräilijöille). Koska lähes kaikki kaupungin bussilinjat ajavat edelleen alueen läpi, ei tunnelma edelleenkään ole kovin rauhallinen. En kuitenkaan toivoisi, että bussit siirtyisivät kiertämään muualta (jos matka-aika pitenisi). Tekonurmet ovat aika mauttomia. Penkit ja isot kukkaruukut hauskoja. Puiden koristelu (pallot, taideteokset) ovat kivoja. Olisi kiva, jos kaupunki käyttäisi vielä enemmän esimerkiksi paikallisia taiteilijoita luomaan kaikkea kivaa katutilaan. Koskessa olevat peltilyhdyt ja Hämeenkadun puiden pallot ovat paljon hauskempia ja tyylikkäämpiä kuin tavalliset koristevalot, kiitos niistä! Kiitos myös siitä, että kaupungissa on mahdollistettu paremmin pyöräily. Punaiset ruukut ovat järkyttävän rumia, hyvä idea mutta toteutukseen voisi panostaa enemmän. Pyöräkaistat aivan loistavat, toivottavasti tulisi koko Hämeenkadulle. Liikennevalojen poistaminen ja henkilöautojen kieltäminen on sujuvoittanut kävelyä ja pyöräilyä Hämeenkadulla huomattavasti. Terasseja, tapahtumia tms. ei juurikaan näkynyt sen enempää kuin aikaisemminkaan. Hyvä ensimmäinen yritys. Jatkossa enemmän huomiota estetiikkaan. Pyöräily on myös tarpeettoman hankalaa varsinkin kun se voisi hyvin helpolla olla paljon paremmin kuin nyt. Kokonaisuutena hienoa kehitystä, jonka toivon menevän eteenpäin. Pyöräilijöille pyöräkaistojen katkonaisuus on vähän hankalaa. Uusien pyöräkaistojen hyvä pinta loppuu harmittavasti risteyksissä joissa pitää pudottautua korkealta reunakiveltä ja täristellä mukulakiviä pitkin kadun toiselle puolelle. Liikennemerkkien mukaan väylät on yhä yhdistettyjä kevyenliikenteen väyliä, eli ei eroteltuja. Aiheuttaa hämminkiä...saan siis yhä ajaa pyörällä myös kävelijöiden seassa ja kävelijä voi tulla uudelle "pyöräväylälle" kävelemään? Isot kukkaruukut toivat ennemminkin ahtauden tuntua kuin viihtyvyyttä. Jos "välikaistalle" tuodaan koristeita, voisivat ne olla kevyempiä ja "ilmavampia". Penkit oli ok, mutta tekonurmi hieman huvittava. Hämeenkadun rauhoittaminen yksityisautoilta on hyvä ratkaisu, mutta bussiliikenne todella vilkasta ja busseista aiheutuu kova melu kun ne ajavat mukulakadulla. Liikennevalojen poistaminen erittäin hyvä! nykyinen ratkaisu on hyvä, mutta hiomista vielä parempaan olisi, jos pyöräkaistoja voisi vielä hieman järkevöittää ja yhdistää, etteivät esim. katkea risteyksessä. Mukava, että julkiselle -ja kevyelle liikenteelle on varattu suurempi osa tiestä. Pyöräilijan näkökulmasta katsottuna toteutus jäi vielä vähän puolitiehen ja pyöräilyn edellytyksiä voisi lisätä etenkin rautatieaseman ympäristössä ja hämeenkadun sivukaduilla. Pyöräkaistat hyvä juttu, mutta toteutuksessa pientä ontumista: kovat rotvallin reunat, epäselvät liikennesäännöt risteyksissä. Kokonaisuutena pidän suunnasta johon Hämeenkatua ollaan kehittämässä. Autolla pääsee lähemmäs liikkeitä parkkiluolan kautta. Sen maine vain ihmisten mielissä jostain syystä negatiivinen. Ehkä parkkiluolaa ei osata käyttää. Kokeilujen hyöty edellyttää merkittävästi selkeämpiä ratkaisuja sujuvien pyöräilyreittien osalle. Toivotaan suunnitteluun näkemystä kaupungin yleisestä liikkuvuuden kokonaiskuvasta, toteutetaan kunnollisia jatkuvia reittejä. Rohkeutta poliittiseen päätöksentekoon: Tampereessa on ainesta, älkäämme epäröi muokata siitä parasta mahdollista tulevaisuuden kaupunkia, jossa ei tarvitse pelätä autoja ja silti pääsee pyörällä liikkumaan pysähtyilemättä kaiken aikaa, vaihtelematta kadun laitaa jne. Haluamme löytää perille ilman karttaa ja suorinta reittiä! Kivan näköistä, meteli on vähentynyt huomattavasti ja varmasti pölykin. Kuitenkin kokeilu on vasta alku, esim. pyörätien pätkät ovat hyvä juttu, mutta silti vasta pätkät joista ei saada suurinta hyötyä irti ennen kuin ne ovat osa sujuvaa pyöräväyläverkostoa. Yksityisautoiluun en osaa kommentoida, sillä minulla ei ole autoa. Suhtauduin skeptisesti elävöittämiskokeilun välivaiheen toteutukseen nähtyäni suunnitelman, mutta toteutus oli yllättävänkin toimiva. En olisi aiemmin kuvitellutkaan syöväni ulkojäätelöä Hämeenkadun varrella penkillä kesäisin, mutta liikennemelun poistuminen ja leveämpi tila houkutteli asioimaan kioskilla ohimennen, aiemmin olisi vain kuljettu läpi. Toisaalta, en ymmärrä että katutilaa on uhrattu suurille kukkapenkeille, keskityttäisiin jatkossa olennaiseen eli katkeamattomat jatkuvat pyöräkaistat ylisuurten istutusten sijaan(ja toteutetaan iso sääsuojallinen katosparkki Rosson kulmille Koskipuiston puolelle jonne keskitetään pysäköintiä pyörille). Olin myös yllättynyt kuinka vähän liikennemelua oli kun henkilöautoliikenne (satunnaisia sankareita lukuunottamatta) poistettiin, kaikin puolin en odottanut että itäpäässä olisi näin mukava ja turvallinen asioida. Vielä kun rautatieaseman jalankulkijamassat ynnä muut pääsisivät esteettä Hämeenkadulle (joku futuristinen ylitysilta, tunneli?). liittyminen pyöräkaistoille ja risteyskohdat ovat pyöräilijän näkökulmasta vielä todella epäselvät, koska esim pyörätiet eivät jatku risteyksissä. Toivottavasti kokeilua jatketaan.
9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 Hyvä, että pyörille on omat kaistat, mutta ne saisivat olla koko hämeenkadun, ei vain muutamaa kadunväliä niinkuin nyt, mikä johtuu tietenkin bussipysäkeistä. Pääsääntöisesti sanoisin, että olen posiitivisesti yllättänyt kokeilusta ja mielestäni ihmismäärä itäpäässä on runsasta ja etukäteen maalailtua uhkakuvaa asiakaskadosta ei ainakaan voi silmämääräisesti havaita. Yksityisautoilen, pyöräilen, kävelen ja käytän joukkoliikennettä kaikkia viikon aikana työajoista ja menoistani johtuen - työmatkapyöräily/-autoilu/-bussit väliä Tahmela-Ristinarkku. Yksityisautoilua joukkoliikennekatu ei ole merkittävästi haitannut, vaikka reitit ovatkin muuttuneet. Pyöräilyn osalta typerästi muotoiltu tämä kyselynne - totta kai tilanne joukkoliikennekadun kohdalla on parempi kuin ennen, muttei se vielä hyvä ole! Kunnon pyöräkaistat koko joukkoliikennekadun matkalle, eikä mitään ihme puikkauksia, jotka alkavat ei-mistään ja päättyvät ei-mihinkään. Ohittaahan niillä pahimmat kävelijöiden sumat, siitä kiitos, mutta ei kai tämä nyt oikeasti tähän jää? Rongankadulle myös selkeämpi ja suoraviivaisempi reitti vaikka parkkipaikkojen ja pyöräkaistan paikkoja vaihtamalla - vaaratilanteita Rongankadun mutkittelevissa kadunylityksissä sattuu harva se päivä pyöräilijöiden, jalankulkijoiden ja autoilijoiden välillä. Vielä kun opittaisiin säännönmukaisesti ohjaamaan pyöräilijät kiertoreiteille tietöiden kohdalla ja tekemään niitä kiertoreittejä, ja varoittamaan yhtäkkiä pois jyrsityistä tienpätkistä! Rivakammin kulkevalle aktiivipyöräilijälle näistä aiheutuu myös pahoja vaaratilanteita. Kiitos siitä, että pyöräilijätkin vihdoin tiedostetaan ihmisiksi kuitenkin! Kiitos kokeilusta, toivon kokeilun muuttuvan pysyväksi, elävöityminen paranee pysyvyyden myötä. Pyöräilijöille tarkemmat liikkumisreitit. Elävöittäminen hyvä idea, toteutus ei tosin ollut viihtyvyydessään paras mahdollinen. Paljon pyörällä kulkevana toivoisin kaupunkiin parempia pyöräilymahdollisuuksia. Pyöräkaista Hämeenkadun itäpäässä on hyvä, mutta pyöräilyreitit pitäisi olla jatkuvia, niin että pyöräkaista kulkisi koko keskustan läpi, eikä vain muutaman korttelin pituuden. Pyöräilyreitit pitäisi kehittää kokonaisuutena, niin että ei rakennettaisi pyöräkaistoja sinne tänne, vaan yhtenäisiä jatkuvia reittejä keskustaan ja keskustan läpi. Lisäksi pyöräparkit täytyy rakentaa sellaisiin paikkoihin, lähelle Hämeenkatua, johon pyörällä pääsee ajamalla. Pyöräkaistat saisivat olla yhtenäisempiä ja ilman suuria näköesteitä (ruukut, mainokset, yms). Parempaan päin menossa. Pyörätiessä vielä jatkuvuuskohtia sujuvammaksi ja lisää pyöräparkkeja mutta tämä jo huomattavaa parannusta. Kokonaisuudessaan paljon viihtyisämpää nyt, kiitos! Toivottavasti pyöräkaistoja kehitetään vielä. Nyt ne ovat kovin mutkaiset ja näkyvyys kaistan päättyessä on huonohko ajoradalle. Tuomiokirkonkadun katkaisu oli hyvä juttu, toivottavasti tynkäkatu mäkkärin edessä otetaan paremmin käyttöön puistomaisena alueena ja pyöräparkkina. Penkit ovat ihan huippujuttu! Toivon myös, että alueen palvelut levittyisivät paremmin kadulle, mielestäni kadulla on vielä potentiaalia kehittyä eläväisemmäksi. Pyöräkaistojen laajeennus myös länsipäähän. Itäpään pyöräkaistat ovat helpottaneet HUOMATTAVASTI pyöräilyä keskustassa. Autoilun vähentyminen puolestaan tehnyt alueesta turvallisemman. Hämeenkatu kannattaa pitää joukkoliikennekatuna, vastaavista ratkaisuista on hienoja esimerkkejä pitkin Eurooppaa ja ihmiset tottuvat siihen kyllä. Pyöräkaistoja ei välttämättä ole pakko ahtaa samaan tilaan, koska tästä aiheutuu aina konflikteja kun jalankulkijoita on paljon - ratkaisu edellyttää toki sitä, että keskustassa on muuten hyvät ja toimivat pyöräilyreitit, joita käyttämällä Hämeenkadulle pääsee hyvin sivukatujen kautta. Jos kuitenkin pyöräily sallitaan jatkossakin Hämeenkadulla, pyöräilynopeuksia täytyy jotenkin hillitä (nopeusrajoitus, "mutkittelevat" kaistat tms.) ja eliminoida pahimmat hasardipaikat mm. fiksuilla järjestelyillä pysäkkien kohdalla. Tähän mennessä pyöräkaistat ovat toimineet suht hyvin, tosin kaistojen katkeaminen poikkikatujen kohdalla sekä puuttuvat pätkä kadun molemmissa päissä haittaavat sujuvuutta jonkin verran. Odotan mielenkiinnolla miten kaistojen ylläpito hoituu katujen ollessa lumen ja jään peitossa. Tapahtumatori tuli kadulle vasta kesän lopulla, joten sen vaikutusta en osaa arvioida, koska en vielä kertaakaan ole nähnyt sitä käytettävän. Uskon, että ensi keväänä ja kesänä katutilaa päästään hyödyntämään vielä mennyttä kesää paremmin.
9+10 9+11 9+12 +15 9+13 9+14 9+14 9+15 9+15 9+18 Pyöeäkaistalla on jatkuvasti pysäköityjä autoja. Autot ovat lähinnä yksityisautoja joiden kuljettajat eivät selvästikkään ymmärrä kyseessä olevan pyörätie. Valvontaa olisi siis lisättävä, mutta ennen kaikkea merkintökä selvennettävä. Kokeilu on hyvä ja pätkällä on mieleskästä liikkua. Kerrankin keskustassakin voi ajaa pyörällä. Ongelmaksi muodostuu se että kokeilussa on vain pätkä. Kun ratinan hässäkkä valmistuu niin kannatan ehdottomasti yksityisautoilun kieltämistä koko hämeenkadulla. Samalla kevyenliikenteen sujuvuutta voitaisiin parantaa myös pidemmältä osalta itsenäisyydenkadun ja pirkankadun suuntaan. Ei mysökään olisi haittaa jos yksityisautoton alue olisi kokonaan välillä suvantokatu - satakunnankatu ulottuen vähintään koskesta rautatienkadulle. Poslukien rongangadunkulku parkkihalliin ja kyttäänkadun pätkä stokkan halliin joka voisi olla 2 suuntainen. Elävöittämiskokeilu jäi puolitiehen. Kunnon pyörätiet (eikä tuollaiset väliin katkeavat) ja selkeämpi rakenne. Nyt on sillisalaattia jossa on vähän jotain siellä täällä. Silti kyllä parempi kuin ennen. Joukkoliikenteen melu tappaa ajatuksen viihtyisistä alueista. Jo alueen asfaltointi helpottaisi, vaikka tietenkin täysi kävelykatu olisi tätä aluetta ajatellen parempi. En osaa kuitenkaan arvioida kokonaisvaikutusta kaupunkiin jos joukkoliikenne siirtyy muille kaduille. Tältä osin en ole perehtynyt asiaan tarpeeksi. Ratikka oli hyvä idea joskus muinoin. Huoh. Kai te sen rakennatte. Ja sitten huomataan että oikea ratkaisu on metro. Ainoa joka istuu tulevaisuuteen joka on pian edessä. Itseohjautuvat autot, kuskittomat kulkuvälineet jotka mullistavat joukkoliikenteen käytön. Ja tämä tulevaisuus on lähellä. Kiva sitten ratikalla hitaasti pöristellä hervantaan. Herätys. PYöräkaista on turhan lyhyt, huoltoajopaikat pyöräkaistalla ovat ikävä menettely. Tekonurmitäplät ovat hieman hupsuja, mutta parempia kuin ei mitään. Mm. Hollannista tuttu tapa erottaa pyöräilijät autotiesta (turvallisempaa) viheralueella kuten puu- ja nurmikaistaleella. Nykyisin suomessa on käytäntönä erottaa pyöräilijät jollakin fyysisellä esteellä jalankulkijoista, muttei autoja pyöräilijöistä. Tämä on hieman absurdia, sillä auto on huomattavasti vaarallisempi pyöräilijöille kuin pyörä on jalankulkijoille. Yleisesti pidän Hämeenkadun kokeilua erittäin positiivisena ja onnistuneena ja toivon vastaavaa kehityssuuntaa jatkossakin. Keskustan viihtyisyys ja siellä liikkumisen sujuvuus on parantunut huomattavasti. Itäpäästä puuttuu varsinainen "torialue", johon tekisi mieli jäädä oleskelemaan. Nyt tienreuna ei vielä houkuta oleskeluun. Pyöräilynsujuvuutta alueella pitää edelleen kehittää, smaoin pyöräparkkeja lisätä. Itäisin pää tuntuu edelleen sekavalta risteyskohdalta, eikä houkuta minua muuhun kuin keskustan ohittamiseen. Suunta on kuitenkin oikea eli kohti autotonta keskustaa, jossa oleileva kävely ja pyörily on mahdollista. penkkejä, viheristutuksia lisää. Kokeilu on positiivinen asia, mutta sitä pitäisi kehittää enemmän. Esim. pyöräkaista voitaisiin erottaa jalkakäytävästä viherkaistaleella, pienillä kioski- ja kahvilarakennuksilla, terasseilla ym. Myös istutuksia ja vaikkapa taidetta voisi tuoda lisää katukuvaan. Melutaso on laskenut selvästi ja raitiovaunuliikenne vähentää melua varmasti entisestään ja lisää näin viihtyisyyttä. Idea ihan oikea ja hyvä että vietiin eteenpäin, mutta toteutus ontuu edelleen. Esim. uudet pyörätiet kaipaavat vielä paljon hiomista ja selkeytystä. Terasseja yms. saadaan toivottavasti jo ensi kevääksi, menneenä kesänä uusi palvelutarjonta jäi kovin laihaksi. Yksityisautoilu ja pysäköinti toimii hyvin kun ajaa Hämpin parkkiin. Hämpin parkista ulosajoreitti itään, etenkin Murtokadulta Vellamonkadulle kääntyminen on vielä pahasti kesken. Risteys on todella ahdas ja vilkas. Elävöittäminen on onnistunut hyvin kunhan nyt talven aikana kaupunki neuvottelee kioskipaikoille enemmän kioskeja kuin yhden Minetti-kioskin. Neuvottelut täytyy käydä ennen joulua että kioskiyrittäjä saa kioskin hommattua talvella ja pääsee aloittamaan huhtikuusssa. Pyöräkaistat on syytä parantaa sileiksi ja yhtenäisiksi ilman rotvalleja. Kävelypuolella saa olla rotvallit mutta nekin pitää olla esteettömiä rotvalleja pyörätuoleja varten. Pyöräkaistat on enemmän pysäköintikaistoja/huoltoajo-parkkeja, joten ne on aivan täysin epäonnistuneet siinä mielessä. Mutta sama ongelma on kaikkialla kaupungissa pyöräkaistoilla, joten ei ole Hämeenkadun kokeilun vika. Vika on siinä, että pyöräkaistoille ajoa ei estetä. Yleisesti ihan hyvä ja hauska kokeilu! Ehdottomasti parempi kuin ennen, siitä ei ole kysettäkään. Mutta kyllä tässä odotellaan jos itä pysyvää "täydellistä" ratkaisua, minkä ratikka tuo mukanaan. Toivottavasti huoltoajon ajelu pyörien ja ihmisten seassa saadaan jotenkin ratkaistua siinä paremmin! Mielestäni erityisesti Hämeenkadun ja Tuomiokirkonkadun risteyksen suojatie on onnistunut hienosti. Pidän elävöittämishanketta positiivisena asiana, mutta jotkut koristeet tuntuvat olevan hieman pyöräkaistojen tiellä. Myös pyöräily hämeenkadun itäpäässä on kuitenkin parantunut huomattavasti.
1+5+ Ajotien (autokaistan) kaventaminen tulisi muuttaa pysyväksi. Samalla tämä osuus tulisi vaihtaa 11 mukulakivipäällysteestä asfalttiin. Hyötyinä rengasmelun väheneminen, miellyttävämpi kyyti bussissa ja pienempi rasitus bussin tekniikalle. Tällöin myös ajokaista erottuisi mukulakivisestä kävelytiestä heposti. Ratkaisu sopisi myös yhteen mahdollisen tulevan raitiotien kanssa. 1+6 Hämeenkatu tulisi olla joko kokonaan liikenteelle auki (myös yksityiautoilu) tai sitten kokonaan liikenteellä kielletty (myös julkinen liikenne) 1+6+ 11 1+6+ 14 1+6+ 9+14 Bussit ja muutkin autot vielä pois väliltä Hämeenpuisto- rautatieasema, niin hyvä lopputulos on varma. Hämpin parkki on suorastaan loistava p-alue itäpäässä. kadulle pääsee monista kohdista. Kehitys suunta on yt oikea! Koko alue kävelykaduksi. Keskieuroopasta löytyy lukuisia vastaavia esimerkkejä, jotka tuovat elämää keskustaan. Vielä kun kaupunki "pakottaisi" kauppiaat rakentamaan tai itse rakentaisi kiinteät terassialueet lämpölamppuineen" ko alueelle, saataisiin ihmiset ulos kahville 9kk/12kk. Markiisein varustetut lämmitetyt terassit ovat hienosti tehtynä erittäin viihtyisiä. Kunhan ovat siistejä ja sopivat katukivaan. Ei vihreestä painekyllästetystä tehtyä ristikkoaitoja...kiitos. Ihan ok. Hieman nätimmäksi sen olisi voinut tehdä. Pyöräkaistan olisi voinut tehdä paremmaksi ja merkitä sen selvemmin. Nyt vielä jalkakäytävällä liikkuu välillä pyöräilijöitä vaikka niiden pitäisi mennä sillä pyöräkaistalla. Se pitäisi hieman paremmin merkitä ja erottaa jatkossa jotta pyöräilijät eivät eksyi jalkakäytävälle. Pyöräkaistat niin että toisella puolella mennä toiseen suuntaan ja toisella toiseen suuntaan. Enemmän erilaisia tapahtumia tapahtumatorin yhteyteen ja muutenkin niitä voisi olla enemmän aika vähän niitä nyt ollut. Jotain myyntikojuja voisi olla enemmän. Viihtyisämmäksi sen elävöityksenkin voisi vielä tehdä. 1+7 Punaisiin ruukkuihin istutetut puuntaimet eivät ehkä kovin onnistunut valinta. Jo nyt niiden latvus ulottuu paikoin vanhojen lehmusten alaoksien tasolle, niiden edelleen kasvaessa ne rumentavat kasvustokokonaisuutta. Vanhojen arvokkaiden puiden iso latvus vaatii vapaata tilaa ympärilleen! Muutoin kannatan lämpimästi elävöittämisen jatkamista, itäpäästä on tullut nyt paljon viihtyisämpi ja turvallisempi jalankulkijoille. 1+7 Vähän ehkä rahan tuhlausta tekonurmet ja ruukut. Onko kadulla ollut jotain tapahtumia? Mikä sen lavan tarkoitus on? En ole nähnyt siinä koskaan keään; edes nuorisoa notkumassa tai puliukkoja hillumassa. Autoja en keskustaan kaipaa, koska en itse liiku autolla keskustassa. 1+7 Punaiset isot ruukut voisivat olla toisen muotoiset ja kokoiset sekä eri väriset, paremmin ympäristöönsä sopivat. Ruukkujen istutukset voisi valita ympäristö huomioiden ja ruukkujen muotokieleen sopiviksi. Kävely jalkakäytävillä on helpottunut, kun pyörillä on oma kaistansa, se on ehkä paras uudistus. 1+7 Hämeenkadun itäpään varaaminen joukkoliikenteelle voi olla ihan hyväkin idea joukkoliikenteen sujuvuuden kannalta, eikä se kovin dramaattisesti vaikeuta yksityisautoilijoiden liikkumista. Mitä elävöittämiskokeiluun tulee, olen sitä mieltä, että ruukut, penkit ja nurmet ovat suoraan sanottuna rumia ja rahan tuhlausta. Räikeän punaiset kalusteet riitelevät Hämeenkadun muuten historiallisen tunnelman kanssa. Irrallisen ja asiaankulumattoman näköisiä. 1+7+ 13 1+7+ 13 1+7+ 13 Kävellen ja pyörällä liikkuminen on paljon helpompaa kuin ennen, mikä on hieno asia, mutta ennen niin vilkas alue vaikuttaa liiankin autioituneelta. Viihtyisyyttä pitäisi jotenkin saada lisättyä. Ainakaan valtavat rumat kukkapurkit ja tekonurmi eivät auta asiaa. Kauniit istutukset ja tunnelmalliset valot, terassit ym. voisivat auttaakin. Mikä on isojen punaisten kukkaruukkujen funktio? Idea ei avaudu. Joukkoliikennekatu on hyvä, toivottavasti se on myös jatkossa Hämeenkadun länsipäässä. Yleisesti ottaen Hämeenkatu on tylsä, kilometrin pituinen suora linja, joka ei houkuttele, koska etäisyys päästä toiseen on liian pitkä. Bussipysäkit (=päätepysäkit sinisen katoksen alla) pois Keskustorilta ja tilalle koko kaupungin yhteinen, viihtyisä ja kodikas aukio keskieurooppalaiseen tyyliin. Tuo osataan Tallinnassa ja Tukholmassa, mutta valitettavasti ei Suomessa. Punaiset kukkaruukut Hämeenkadulla eivät ole kauniit. Fat Lady vetää varsinkin ulkomaalaisia äänekkäitä asiakkaita paljon jotka aiheuttavat häiriötä ja epäsiisteyttä sekä turvattomuuden tunnetta myös Aleksanterinkadulla liikkuville kantaväestön naisille. Yksityisautoilun loppuminen Hämeenkadulla vähentänyt asuntoihin kantautuvaa meteliä Hämeenkadulta ja myös huviajelu on vähentynyt öiseen aikaan.
1+7+ 14 1+7+ 9 1+7+ 9+14 1+7+ 9+18 1+8+ 18 Liikun työni puolesta keskustan alueella (aivan Hämeenkadun itäpään alueella) hyvin paljon autolla ja liikkuminen on sujuvuudeltaan ihan ennallaan. Itäpään varrella haluaisin nähdä enemmän erilaisia pikkukojuja, joista voisi ostaa esim. jotain pientä purtavaa ja mikseipä jotain käsitöitäkin, etenkin nyt joulun lähestyessä. Tekonurmet eivät sovi väritykseltään Hämeenkadulle, varsinkaan "ankeaan" syksyyn. Tämän hetken istuma/tekonurmi alueita pitäisi olla vähemmän siten, että penkkien määrä pysyy samana. Siis keskittää penkkejä yhdelle alueelle enemmän kuin yksi kappale, jolloin tilaa avautuisi muutamalle yrittäjälle lisää Hämeenkadulle. Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa Hämeenkadulla olisi paljon erinäisiä kojuja myymässä tuotoksiaan ja sieltä saisi ostettua normaalit jätskit, mutta myös jotain erikoisempaa. Hämeenkatu joukkoliikennekatuna on ehdottomasti hyvä juttu. Tekonurmet tuntuvat vähän köykäisiltä ja toivonkin niiden vaihtuvan oikeiksi nurmikoiksi kokeilun päätyttyä. Pyöräkaistat ovat erinomainen ajatus, mutta tällä hetkellä käytännön toteutus on vielä hieman ontuva, sillä risteysalueilla pyöräkaistat ikään kuin loppuvat. Pyöräkaistoille voisi tehdä myös omat kaistat molempiin suuntiin kulkeville pyöräilijöille. Liikennevalojen poistaminen on oikein hyvä juttu! Kokeilu on hyvä asia, mutta epäonnistunut. Rakennettiin pyöräilykaistat, mutta niillä seisoo esteenä isot punaiset ruukut. Lisättiin penkkejä, mutta niillä istuskelee enimmäkseen jengejä ja alkoholisoituneita. Tekonurmet eivät yksinään toimi, niillä voisi olla esim. minigolfkokeilua tms. Palveluita ei ole tullut lisää, yksi jäätelökioski ei vaikuta. Viihtyvyyttä lisää esim. palmuilla (kuten Mikkelissä) tai muilla kunnon kasveilla, ei näillä tämänhetkisillä "risuilla". Isojen kukkaruukkujen sijaan esim. patsaita tai veistoksia. Katettuja kojuja muutamin istumapaikoin, esim. yhdistysten esittelykäyttöön, kahviloille. Autojen poistaminen hyvä juttu. Tapahtumia, esiintyjiä, katuliikuntaa. Liikennevalot saisivat olla toiminnassa. Tekonurmet ovat kamalat. Penkit ovat hieno asia ja kävely- ja pyörätien leventäminen. Liikennevalojen poisto parista risteyksestä hyvä juttu, jalankulku Hämeenkadun yli sujuvampaa. Kävelykadut / joukkoliikennekadut tulevaisuutta, autot parkkihalleihin lähelle ja ihmiset liikkeelle jalan. Ei auto käy kaupassa, ihminen käy 1+9 Pyöräkaista loppuu kesken. Hyvä ajatus muuten. 1+9 Oli vaikeaa alussa valita, mikä on pääsääntöinen tapa liikkua keskustassa, kun kesällä kulkjen pyörällä ja talvella kävellen. Molemmat ovat siis yhtä pääsääntöisiä - valitsin nyt pyöräilyn, sillä kokeilun ajan on ollut kesä ja olen kulkenut pyörällä. Mutta kommentteja varsinaiseen elävöittämiskokeiluun. Omasta mielestäni joukkoliikennekatu on toiminut hyvin! Vaikka bussit ajavatkin nyt tiukasti peräkkäin Hämeenkadulla, kokonaisuudessaan ruuhkat ovat vähentyneet. Jalankulkijana tien ylittäminen on huomattavasti helpompaa myös ruuhka-aikaan, koska ennen autot seisoivat suojateillä ruuhkan vuoksi. Pyöräily sen sijaan ei ole kovinkaan sujuvaa uudella pyörätiellä. Ensinnäkin sinne on vaikea liittyä, sillä ainakin Itäisessä päässä on kapea kohta siinä, missä pyörätie loppuu ja siirrytään kävelijöiden joukkoon. Lisäksi melkein joka kerta, kun olen ajanut pyörätietä, siinä on ollut auto tai kuorma-auto parkissa keskellä, ja olen joutunut kiertämään jalkakäytävän kautta. Yhdessä risteyksessä terävä rotvalli keskellä pyörtietä! Ideana toimiva ja kiva juttu, mutta toteutus ei aivan ole toiminut. Odotan mielenkiinnolla ensi kesää, miten elävöitetty katu näkyy koko kesän ajan. Ja toivottavasti siihen saadaan kaikkea kivaa tapahtumaa jo joulun aikaankin. 1+9 Yksityisautoilu saa jäädä pois, mutta pyöräilijät ovat yhä vaaraksi kävelijöille. 1+9 Joukkoliikennekatukokeilu oli sinällään hyvä idea, mutta menitte sitten vesittämään koko asian tukkimalla kadut huonosti suunnitelluilla pyöräkaistoilla. Eikö kaupungilta oikeasti löydy edes yhtä suunnittelijaa, joka olisi osannut toteuttaa pyöräkaistat jotenkin järkevästi. Pahimmillaan pyöräilijöiden pitäisi puikata noin puolen metrin raosta, joka jää katuvalopylvään ja rotvallikiven väliin. Ja jos huoltoajoparkissa on vähänkin mopoautoa isompi ajopeli, pyöräilijät eivät mahdu ajamaan pyöräkaistaa pitkin. Hävittäkää nyt äkkiä ne pyöräkaistat, koska niillä ei ole ainakaan positiivista vaikutusta kevyen liikenteen turvallisuuteen ja bussitkin pääsisivät liikkumaan sujuvammin. Typerät ruukut ja keinonurmet voi kuskata vaikka pormestarin kotipihaan.
1+9+ 11+1 5 1+9+ 11+1 5 1+9+ 12+1 3 1+9+ 15 Hyvä asia, mutta monelta osin toteutus on epäonnistunut. Kuljen Hämeenkatua päivittäin jo työnikin vuoksi bussilla ja ei voi kuin ihmetellä muutamia ratkaisuja. 1. Kahden bussipysäkin poistaminen Hämeenkadun pohjoispuolelta (Akateeminen kirjakauppa ja Ruuskasen talo). Elävöittäminen olisi varmasti toiminut ihan hyvin, vaikka tuolta kohtaa katua ei olisikaan kavennettu, vaan pysäkit olisivat saaneet olla ennallaan niin kauan kuin joukkoliikennekin kulkee Hämeenkatua nykyisillä bussimäärillä. Nyt seurauksena on ihan turhia bussijonoja asematunneliin asti, kun perinteisesti peräkanaa ajavat bussit odottavat omaa vuoroaan Stockmannin ahtaalle pysäkille. 2. Tuomiokirkankadun kohdalla oleva suojatie on aivan järkyttävän leveä (15 metriä?). Mikä järki, että Tampereen merkittävimmän joukkoliikenneväylän keskellä on noin leveä suojatie, joka hidastaa bussiliikennettä ja/tai vaarantaa jalankulkijoiden turvallisuuden? Lisäksi moni jalankulkija oikoo vielä noinkin leveän suojatien vierestä. 3. Liikennevaloista nuolivalon poistaminen Hämeenkadulta Rautatienkadulle käännyttäessä. Yksityisautot lähtivät kyllä (melkein kokonaan), mutta taksi- ja bussiliikenteen määrä on ennallaan tuossa risteyksessä. Nyt kääntyvät menevät samoilla vihreillä kuin suoraan asematunneliin ajavat sekä rautatienkatua ylittävät jalankulkijat ja pyöräilijät. Suojatie on yksi Tampereen villkaimpia ja käytännössä samojen vihreiden aikana oikealle pääsee kääntymään vain yksi auto kerrallaan. Senkin täytyy ajaa vihreän aikana risteykseen ja kääntyä vasta jo punaisten vaihduttua, kun vielä viimeiset jalankulkijat juoksevat ja pyöräilijät polkevat suojatielle sekä tuomiokirkon suunnasta saapuvat autot kiihdyttävät risteykseen omilla vihreillään. Risteys on vaarallinen jalankulkijoille ja hidastaa bussiliikennettä, kun Hämeenkadun päähän muodostuu pullonkaula. Tämän syksyn ikävien suojatieonnettomuuksien jälkeen on käsittämätöntä, että kaupungin vilkkain suojatie on tuossa kunnossa. 4. Liikennemerkit ovat vieläkin osittain puutteelliset tai virheelliset. Pyöräkaistat on merkitty huonosti, Pellavatehtaankadun suojatieltä puuttuu suojatien liikennemerkit, asematunnelissa ja Koskipuistossa ei ole tarpeeksi selkeät opasteet osoittamassa, että yksityisautoilla ei ole mitään asiaa Hämeenkadun itäpäähän. Tämän lisäksi poliisiakaan ei näytä kiinnostavan asian valvonta. 5. Huoltoautoille varatut parkkiruudut ovat naurettavan pieniä ja useimmat niistä ovat vielä puiden tai lyhtypylväiden välissä niin, että esimerkiksi jakeluautolla ei ruutuun pysty ajamaan, jos autoa ei tiputeta ruutuun suoraan taivaalta. Tämän seurauksena jakeluautot pysäköivät kuorman purun ajaksi pyöräkaistalle, mikä ei tainnut olla tarkoitus. 6. Elävöittämisen takana ollut poliittinen prosessi oli melkoinen farssi. Ensiksi suunnitelmat heitettiin roskiin, mutta sitten päätös nuijittiinkin läpi. Aika valju kuva jäi tästä toihusta. Kadun muuttaminen joukkoliikennekaduksi on erittäin positiivinen toimenpide, joka sujuvoittaa etenkin bussilla kulkevien liikkumista ja jalankulkua. Liikennesuunnittelussa kannattaisikin huomioida, että bussit ovat lauantaisin erittäin täynnä, sillä shoppailevaa väkeä liikkuu busseilla paljon. Bussiliikenteen suunnittelussa ollaan siis ehkä vielä liikaa sidottuja työ- ja koulumatkavetoiseen ajatteluun, eikä olla ehkä ihan ymmärretty, että bussi on monelle myös vapaa-ajan liikkumismuoto. Pyöräilyn osalta tilanne on jonkin verran entistä parempi, mutta pyöräkaistoja ei ole ajateltu ihan loppuun asti (esim. kaistat eivät ole kovin yhtenäisiä, punaiset ruukut vievät liikkumistulaa ja osa reunakiveyksistä on jätetty korkeiksi), ja keskustassa liikkuminen pyörällä on edelleen hankalaa. Lisäksi pyöräpaikkojen poistaminen Hämeenkadun varrelta ja korvaaminen punaisilla ruukuilla ei ole ollut kovin hyvä toimenpide. Autoa käyttäessäni Hämppi on osoittautunut toimivaksi ja nopeaksi keinoksi tulla autolla kaupunkiin, mutta tuntuu siltä, että sen käyttöön ollaan yleisesti vasta oppimassa. Tässä autoilijoita voisi vielä herätellä. Lisäksi Ratinan työmaa vaikuttaa autolla kulkemiseen, kun tulee idästä ja kohteena on keskustan länsipuoli. Vihreät tekonurmet ja isot punaiset kukkaruukut tuntuvat vähän häthätää keksityiltä ratkaisuilta, joten niiden roolia pitäisi miettiä ja katuosuuden viihtyisyyden ja toiminallisuuden kehittämissä kokonaisuuten kannattaa vielä jatkaa. Kokeilu on ainakin helpottanut pyöräilyä ja kävelyä sekä rauhoittanut liikennettä jonkin verran. Varmaan on myös sujuvoittanut bussiliikennettä. Viihtyisyydessä on vielä toivomisen varaa, koska katu on leveä ja aika lailla entisellään. Bussiliikenteestä lähtee sen verran ääntä ja jylinää, joten kovin suuri ei liikenteen rauhoittamisen vaikutus ole. Pyöräilykaistat saisivat jatkua pitempään. Tällaisenaan kadulle voisivat mahtua henkilöautotkin. Mutta varmaan kunnostuksen jälkeen katu voisi toimia paremmin joukkoliikennekatuna. Huoltoajopaikkoja ei ikävä kyllä kunnioiteta vaan huoltoautot ajellaan mihin sattuu. Myös muut henkilöautot kulkevat vielä alueen läpi. Pyöräkaistoja voisi parantaa.
1+9+ 15 1+9+ 7 10+1 1 10+1 1 10+1 1+15 +16 10+1 5 10+1 7 11+1 3 Huoltoajoa tekevät tahot eivät osaa hyödyntää huoltoajopaikkoja vaan pysäköivät edelleen suoraan oven eteen ja tukkivat ja haittaavat jalankulkuliikennettä. Pyöräkaistat ovat ongelmallisia koska niillä tapahtuu huoltoajopysäköintiä ja koska risteyksiä ei ole toteutettu lainkaan polkupyöriä ajatellen. Polkupyöräkaistat olisi pitänyt merkitä yksisuuntaisiksi. Olisin toivonut kesäkaudella näkyvämpiä terasseja. Kokonaisuudessaan eniten Hämeenkadun itäpään viihtyisyyden ja elävyyden kannalta hyvää on tehnyt yksityisautoilun kieltäminen. Kokeilu itsessään ei kaikin puolin ollut menestys. Esim. ns. pyöräkaistat oli erittäin huonosti toteutettu ja merkitty. Tekonurmimatot ja valtavat kirkkaan punaiset ruukut ei ollut omaan mieleeni. Olen kuitenkin varma, että jahka katu muutetaan kunnolliseksi joukkoliikennekaduksi uusine päällysteineen ja tilajakoineen, tulee siitä erittäin mukava. En kuitenkaan kannata Pellavatehtaankadun katkaisemista. Vaikka kuljenkin pääasiallisesti bussilla, niin oman näkemykseni mukaan Tampere on keskustan kohdalta liian kapea siihen että itä-länsi -suuntaisia katuja voitaisiin sulkea. En tiedä tuoko tunneli asiaan helpotusta. Sen vähän mitä olen joutunut autolla keskustassa käymään (hakemaan ulkopaikkakuntalaisia ympäri keskustaa) olen havainnut sen olevan äärimmäisen vaikeaa, puhumattakaan siitä kun yrittää löytää pysähdyspaikan josta ottaa joku kyytiin. En näe että vapaaehtoisesti autolla ajaisin keskustaan ja jos vieraita haluan käyttää ostoksilla, ajamme joko Lielahteen tai Ideaparkkiin. Mitä taas tulee bussin käyttöön, Stockmannin edessä oleva pysäkki on täysin ylikuormitettu. Ruuhka-aikaan se hidastaa vuoroja ja vaikka ei olisi ruuhka-aika, pysäkillä täytyy olla todella tarkkana ja valmiina juoksemaan parin bussin verran jos haluaa päästä tiettyyn buussiin. Jos tähän vielä lisättäisiin ratikat niin eipä tarvitsisi enää haaveilla että bussit edes pääsisivät Keskustorille asti. Mitä taas tulee valottomiin suojateihin, olen nähnyt vaaratilanteita kun bussit yrittävät päästä tältä ruuhkapysäkiltä rivakasti pois (ja antaa tilaa seuraaville busseille) ja taas jääräpäiset jalankulkijat eivät halua antaa busseille tietä vaan ylittävät katua yksi kerrallaan niin ettei bussi pääse etenemään. Muuten kyllä pidän ajatuksesta helposta ylityksestä. Elävöittäminen oli myös rumasti toteutettu. Tekonurmiläntit ovat lähinnä vitsi eikä varmaan kukaan ajatellut että kirkuvanpunaisissa jättiruukuissa olevat lehdettömät puut olisi mitenkään kaunis näky. Myös nämä ulkopaikkakuntalaiset tuttavani kauhistelivat näkyä. Parhaiten elävöittämiskokeilua mielestäni kuvaa se Facebookissa levinnyt kuva jossa kaksi sammunutta miestä makaa tekonurmella. En ymmärrä miksi Tampereen pitää elävöittää juuri julkisen liikenteen pääväylä. Vaikka kaikki märät päiväunet ihanista kahviloista kävisikin toteen, kuka niissä haluaisi istua kun ohi pyyhältää TKL? Miksei liikenteen annettaisi soljua ongelmattomasti Hämeenkadulla ja tehtäisiin poikkikaduista viihtyisiä? Tampereella on jo nyt pohjois-etelä - suuntaisia katuja jotka ovat suljettu liikenteeltä, enkä näe mitään ongelmaa niiden lisäämisessä. Kävelykaduilla ei ole liikennettä häiritsemässä ja voisin hyvinkin kuvitella istahtavani kupposelle. Vaikka Kuninkaankatu ei ole mikään hyvämaineinen niin kyllä sielläkin olen tänä kesänä Kustaan terassilla parikin kertaa istunut. Hämeenkatu voidaan rauhoittaa ihmisille heti kun liikenne saadaan ohjattua kadun alle. HENKILÖT JOTKA TÄMÄN OVAT SUUNNITELLEET JA PÄÄTTÄNEET EIVÄT ITSE KÄYTÄ LÄPIAJAVAA JULKISTA LIIKENNETTÄ. KATU KAVENNETTU, OHITUS MAHDOTONTA, LINJA-AUTOT EIVÄT VOI PYSÄHTYÄ PYSÄKIN KOHDALLA KOSKA MONTA BUSSIA ODOTTAA PYSÄKILLE PÄÄSYÄ JA NÄIN TUKKIVAT KOKO RAUTATIENKADUN RISTEYKSEN. SATAKUNNANKADUN VÄLITYSKYKY EI RIITÄ LIIKENTEELLE KUN HÄMEENKATU ON POIS PELISTÄ. MYÖS SILLÄ KULKEVA JOUKKOLIIKENNE KÄRSII AIKATAULUN PITÄMÄTTÖMYYDESTÄ. Vaikka huoltoajolle on varattu 5 min paikkoja, paketti- ja kuorma-autot seisovat kadulla (kävelyalue) tukkien tien. Busseja on pitkä jono ruuhka-aikoina pysäkeille, jolloin liikenne tukkeutuu. Sarvijaakonkadun (takojankatu) sulkeminen, tietyöt Sammonkadulla sekä Ratinassa ja rantatunnelin teko ovat vaikeuttaneet liikennettä kun osa Hämeenadusta on suljettu hlöautoliikenteeltä. Yksi onnettomuus vaikka Ratinassa ruuhkauttaa koko liikenteen. Liian paljon muutoksia liikenteessä samanaikaisesti. En halua enää asioida keskustassa. Vältän kaikin keinoin. Yksityisautoilua ja laitonta parkkeerausta tarvitsisi valvoa paremmin, jotta kadun käyttö olisi halutunlaista. Autot kokonaan pois. Ihmeellinen luokitus teidän kyselyssä, ei tiedä mihin rastit kuuluu, vaikka tietää mitä mieltä asiasta on, epäselvää. Myös bussit pitäisi saada pois Hämeenkadulta. Kadun keskelle kahdet ratikkakiskot ja reunoille sitten leveät kevyen liikenteen väylät kävelijöille ja pyöräilijöille. Hämeenkadun poikki kulkeva liikenne voidaan sallia myös yksityisautoille. Ja tämä malli sitten koskemaan koko Hämeenkatua alusta loppuun. Keskustorin bussiterminaalit voi hajauttaa pyynikintorille, linja-autoasemalle ja vaikka Sampolan eteen. Bussien melu on tällä hetkellä suurin keskustan viihtyvyyttä laskeva tekijä. Seuraavana ovat sitten pultsarit yms juopuneet henkiöt sekä kadulla, että Alepupin terassilla. Ei todellakaan tee mieli tuoda eurooppalaisia yritysvieraita Tampereen keskustaan kun miljöö on edelläkuvatun kaltainen.
11+1 3 11+1 4 11+1 4 Näyttää keskeneräiseltä ja rähjäiseltä. Bussipysäkkialueisiin pitäisi panostaa; enemmän tilaa ja näkyvämmät ohjeistukset; lisää infotauluja. Raitiovaunu nopesti jotta saadaan bussiliikennettä vähennettyä. Tukea yrityksille elävöittämiseen. Turhat esteet pois esim. terassien, myyntikojujen ja esiintymispaikkojen luomisesta kadulle. (byrokratia ja lupamenettelyt helpommiksi). Kannustusta toimijoille! Linja-autoo kaipaan hämeenkadun päähän meneväks leinolasta! Terasseja ihan tarpeeksi.ei niitä. 11+7 paras olisi kun vain ratikka kulkisi eikä muuta joukkoliikennettä,taksi pois lukien.enemmän tilaa jalankulkijoille.punaiset ruukut silmiin pistävät.ainakin tuovat väriä,mutta olisko keskustorin kaltaiset paremmat ja kukkia,ei puita. 12+1 3+14 12+1 3+15 12+1 8 13+1 4 Varsinkin heti koskipuistosta itäänpäin, kahvilan kohdalla oleva suojatie tuntuu turvattomalle. Siihen toivoisin liikennevalot. Lisäksi jotain tapahtumia/ohjelmaa voisi olla enemmän, silloin ei ehkä juopot viihtyisi niin hyvin Hämeenkadulla. Myös roskisten määrää tulisi pohtia, nyt mäkkärin hampurilaispapereita ja limsamukeja on kamala katsella Pyörätuolissa olevien, invataksilla kulkevien ihmisten poisjääminen taksista itäpäässä oleviin liikkeisiin tehty mahdollisimman vaikeaksi Hämeenkadulla. Stockmannin edessä oleva suojatie vaarallinen. Jos joka toinen vuosi katuun laitetaan noppakiviä ja seuraavana vuonna revitään kivet ylös ja laitetaan asvaltti, tulee se kalliiksi. Liikennevalojen poistaminen tekee ruuhkia ja vanhemman ihmisen pelottaa ylittää katua sekä Stokkan kulmalla että Koskipuistossa. Laittakaa valot takaisin ja asfaltoikaa se katu, niin jaksaa istua onnikassa. Elävöittäminen tulee palvelujen kautta, nyt itäpäässä positiivisia palveluntarjoajia on vähän (stockmann, pari kahvilaa, pari liikettä jne.) kun taas ns. räkälöiden määrä on vallitseva tai ainakin niiden vaikutus on aika valtava. Lumettomana aikana kadulle voisi hakea samaa tunnelmaa kuin keskieuroopan pikkukaupungeissa, lämmittimillä aikaa saisi vielä pidennettyä. Tekonurmet jne olivat ihan hauskoja kokeiluja, mutta ei ne nyt vielä tunnelmaa luoneet. Hämeenkadun varrella ei oikein huvita istuskella jos vieressä on vain pyöriä parkissa ja humalaisten terassi. Liikennejärjestelyt ovat toimivia, mutta nyt tilalle jäänyt tyhjä tila voitaisiin tehdä viihtyvämmäksi. Stockmannin viereistä kävelykatua ja katosta voisi käyttää vaikka kojuille viikonloppuisin, ei niin, että yksi marjamyyjä blokkaa koko kadun vaan niin, että sivukaduille ohjataan myös ihmisiä. Stockmannin uudistus siisti ympäristöä paljon, joten tätä samaa voisi jatkaa myös Hämeenkadulle laajemmin. Pyörille tilaa ja pyöräpysäköintipaikkoja ehdottomasti lisää kadulle. Ajorataa voi edelleen kaventaa. Kadun vaikutelmasta tulisi yhtenäinen eli mukulakivet saisi ehdottomasti poistaa. 13+1 5 13+5 Itäpään viihtyisyyttä vähentää huomattavasti busseista lähtevä meteli. En koe elävöittämiskokeiluiden lisänneen alueen viihtyyisyyttä juuri lainkaan, koska en itse halua istua terassilla/penkillä/viettää muutenkaan aikaa paikassa, jossa bussit jyrisevät koko ajan ohi. En näe parannusta entiseen melutason kannalta. Ainoa mikä asiaa voisi parantaa olisi bussiliikenteen ohjaaminen edes osittain myös muille kaduille, tietysti myös ratikka olisi hiljaisempi, tai vaihtoehtoisesti hämeenkadun asvaltointi. En koe, että henkilöautojen tarvitsisi päästä hämeenkadulle, mutta toisaalta en ole autoilija. Lisäksi aseman seutu ja coffee housen /mcdonaldsin ympäristö on mielestäni epäviihtyisä noin muutenkin, mutta en osaa tarkentaa, miksi. Kenties itäpää on muutenkin ruuhkaisampi kuin länsipää, jonka suunnalla itse liikun (asuinpaikka, työpaikka ym) lähes päivittäin ja jonka koen viihtyisäksi siitä huolimatta, että siellä myös henkilöautoliikenne on sallittua. 14+1 1 14+1 3+7+ 15 Se elävöittäminen olisi pitänyt jättää ratikan yhteyteen. Ratikka olisi pitänyt rakentaa ensin ja vasta sen jälkeen rajoittaa muuta liikennettä. Enemmän tapahtumia ja terasseja Hämeenkadulle (ts. tila paremmin haltuun). Alueen viihtyvyys partunut yksityisautoilun poistuttua. "Kukkaruukut" on vähän hölmöjä, koska niissä ei voi istua eivätkä paranna katukuvaa merkittävästi. Pyöräparkkien lisääntyminen positiivista ja parkkerattujen autojen poistuminen katukuvasta mieluista. Autot saa parkkiin P-hämppiin jos autolla keskustaan tahtoo tulla. 14+9 Jatkossa toivoisin lisää keinoja kadun elävöittämiseksi esim. kasveilla, kahviloilla, kojuilla jne. Lisäksi pyöräilykulttuuria tulisi entistä enemmän vahvistaa Tampereella. Eli paremmat pyöräilyväylät ja kannustaa ihmisiä keskustan läheisyydessä kulkemaan pyörillä, eikä busseilla (erityisesti lyhyitä pätkiä). 15+1 7 Huoltoajo on edelleen villiä merkityistä paikoista huolimatta. Huoltoajon pitäisi olla sallittua vain tiettyinä aikoina, mieluusti silloin kun Hämeenkadulla on muuten hiljaisempaa. Ja kun yritysvaikutuksista kysytään, haluan että alueen yrittäjät esittävät faktoja siitä, kuinka kokeilu on vaikuttanut toimintaan. Pelkkä mutuilu ei riitä.
15+7 Sen verran elävöittäminen on vaikuttanut minuun että hämpin parkki on tullut tutuksi. Hyvä ja tilava pysäköintipaikka. Ne pienet tekonurmitilkut on vähän siinä ja tässä. Kuka haluaa mennä köllöttelemään likaiselle matolle? Kukkapurkit ainakin erottuu katukuvasta, melkoisia saaveja. 15+7 +13 turhaa ja kallista touhua. polkupyöräparkit pois onnikka pysäkkien läheisyydestä. Kukkaruukut kamalia Hämeenkadulta mukulakivetys pois.ainoastaan jos museon näkökannalta niin keskustorin alueella. 2+10 Hämpin parkkiin on lähes mahdoton päästä. Suljettu keskusta lisää ajoaikaa ja ajon määrää, linnuntietä parin sadan metrin matka saattaakin muuttua useamman kilometrin kiertelyyn. Joudun asioimaan keskustassa sairaan omaisen kanssa eikä joukkoliikenteen käyttäminen ole meille mahdollista. On hermoja raastavaa yriittää löytää kulkureittejä. 2+10 Kannaksella olevan kaupungin KAIKKI väylät kaupungin toiselta puolelta toiselle ovat yhtä aikaa remontissa. Erittäin huonoa suunnittelua! Hämeenkatu on kaupungin keuhkot ja erityisesti se väylä pitäisi pitää kaikelle liikenteelle vapaana ja elinvoimaisena! Katsokaa muita kaupunkeja: suljettaisiinko Mannerheimintie Helsingissä??? 2+10 Kuvitelkaa jos Helsingin pääkatu - Mannerheimintie muutettaisiin vastaavasti kuin Tampereen pääkatu - Hämeenkatu Tampereella? Täysi kaaos kuten nyt: Satakunnankatu ja Ratinansilta ei pysty vetämään. 1/3 kapasiteetista pois. Älytöntä! (Helsingissä on sentään useampia pääkatuja.) Nimiesitykssiä: Rautatie = Ruuhkakatu, Hämeenkatu = Anna-K:n museokatu, Satakunnankatu = Pönttövuorenkatu, jne... 2+10 Kaupungin keskusta valmiiksi kapea kannas. Nyt jos ajattelee menevänsä länsipuolelle kaupunkia yksityis autolla, niin palaa ohimot jo valmiiksi ja miettii olisiko parasta "oikaista" Pirkkalan ja Nokian kautta. Yst.terv. Idu 2+10 Olen itse töissä Finlaysonin alueella. Sinne on erittäin hankala asiakkaiden ajaa jos tulee esim.etelästä. Iltapäivällä Hämeenkadun alkupään sulkeutuminen aiheuttaa valtavat ruuhkat Satakunnankadulle, Hämeenpuistoon ja Särkänniemeen. Alkupään sulkemiskokeilu olisi tullut toteuttaa vasta kun rantatunneli on valmis. Nyt suljettiin yksi neljästä kaupungin läpiajoväylästä, niin se näkyy Rantatiellä, Satakunnankadulla ja Ratinassa. Kun näistäkin Rantatie ja Ratina ovat remontin alla, niin ollaan ongelmissa. Olisi luullut että joku osaa katsoa kokonaisuutta tarkemmin ja odottaa kunnes Ratinan ja Rantatien liikennejärjestelyt ovat valmiita. Olen pyöräilyn ja joukkoliikenteen lisäämisen kannalla, mutta sitä ei saa tehdä liikaa autolla liikkuvien ehdoilla 2+10 Lisännyt liikenneruuhkia ympäristössä. Kokeilu mielestäni epäonnistunut - henkilöautoille ajooikeus takaisin! 2+10 keskustan ongelmat kokonaisuudessaan lisääntynyt.ratinan työmaan takia ruuhkat lisääntyneet.myös Satakunnankatu tukkoinen.ainakin ratinan liikekeskustyömaan ajan pitäisi Hämeenkadun olla kokonaisuudessaan kaikkien käytettävissä.saisi hieman painetta tasattua.hölmöin ratkaisu sitten keskustorin muutostyön.27vuotta Taksin ratissa. 2+10 Satakunnan sillan liikenne sumputtaa. Liikenteen pakottaminen Verkatehtaankadulle on huono asia. Rakentakaa toinen rantatunneli Pyhäjärven rantaan Ratinasta Raholaan. 2+10 Pääkadun sulkeminen on kiusantekoa. Hidastaa sujuvuutta ja pakottaa autoilemaan ympyrää aivan turhan kapeilla sivukaduilla. Saastuttaakin siksi enemmän. 2+10 Kävely/ravintolakatu johonkin muualle kuin pääkadulle.yksityisautoilun VIHA näkyy kaikessa keskusta suunnittelussa.yli 20 vuotta ammattiautoilijana Tampereella en voi kun ihmetellä mihin maailma on menossa.. 2+10 Keskustassa asuvia ei huomioida muutoksissa, joka päivä pitäisi kuitenkin autolla päästä kotiin ja ruuhkat on hirveät, kun henkilöautoilua keskustassa rajoitetaan. Satakunnankatu on ruuhkautunut täysin, samoin Hatanpään valtatie/ratina. Keskustaa ei saada viihtyisäksi bussiliikenteen vuoksi koskaan. 2+10 Ruuhkauttaa kaikki kiertotie. Tulee turhia kilometrejä. Koen tämän kiusantekona. Tampere ja pääkatu, vaikuttaa matkailuun. Mielestäni torien ja kävelykatujen viihtyväisyyteen pitäisi panostaa.
2+10 Teette asiat väärinpäin, estämällä liikenteen sujuvuuden. Yksi kolari tukkii koko kaupungin tunniksi, jotain on vialla. Ei pääse kaupungista pois, läpi eikä ohi, aamulla sama kaupungin suuntaan. Poistakaa ensin pullonkaulat, niin sitten on ihan sama suljetteko Hämeenkadun. Tunneli itsessään tulee vetämään liikennettä tunnelin mitan, sen jälkeen ruuhka-aikaan liikenne tulee seisomaan tunnelin suulta Vaitinaron ja vastaavasti Kalevan Prisman risteykseen saakka, ellei ko. risteyksiin ole tunnelin valmistumiseen mennessä tehty suuria muutoksia. Sampola- Viinikan'ympyrä' ja Pispalan Valtatie takaisin 4-kaistaisiksi, jotta pääsy kaupunkiin ja sieltä pois sujuvoituu. Toista Näsinsiltaa ei saa purkaa jotta säilyy varaväylä kun jotain sattuu. Niin kauan kun joukkoliikenne kulkee Hämeenkadulla niin se ei ole kävelykatu. 2+10 Asun Satakunnankadulla. Liikenne on lisääntynyt huomattavasti ja ruuhka-aikoina liikenne jumiutuu ja on vaikea päästä pihaparkista kadulle. Liikenteen melu ja pakokaasut lisääntyneet ruuhkautumisen takia huomattavasti. Länsipään sulkeminen lisäisi vaan haittoja. Tämäkö oli tarkoitus. Tuskin ainakaan yllätys. 2+10 Kokeilkaapa joskus autoilla Ratinan suunnalla tai toisaalta taasrantaten puolella. Ihan älytön ratkaisu tämä. Hämeenkadulla ei koskaan ollut liikenteen sujuvuuden kannalta mitään ongelmaa, nykyään ainoa reitta keskustan ohitse on Ratinasta ja uuden ostoskekuksen rakennelmat tekevät autoilusta erittäin hankalaa! Järki käteen meidän pakkassäillä menee hämeenkatu aivan hukkaan, etenkin kun kuitenkin joukkoliikenne saa katua käyttää eikä sitä ole täysin autoilta suljettu nii miknkä ihmeen takia siellä ei voi tavalliset autoilijat autoilla. Järjetöntä kiertelyä pikkukaduilla ja turhanpäiväisiä ruuhkia. Asiointi itsella ainakin Hämeenkadn itäpäässä loppunut tyystin tämän muutoksen jälkeen. Onnea putiikeille siellä suunnassa. Tappakaa vain touhuilanne viimeinenkin kaupankäynti tässä maassa. 2+10 Hämeenkadun muuttaminen joukkoliikennekaduksi on vaikuttanut erittäin negatiivisesti asuinalueeseeni Amuriin, sillä nyt Satakunnankadulla liikenne seisoo päivittäin. Hämeenkadun itäpään elävöittäminen on ollut pelkkää rahan tuhlausta; en ole kertaakaan nähnyt ketään siellä esiintymässä tai viihtymässä. Autoilun kielto on ihmisten kiusaamista, esim. Amurista on nyt erittäin vaikea ajaa asioille Hämeenkadun tai sen poikkikatujen liikkeisin. 2+10 Lopetin bussin käyttämisen siinä vaiheessa, kun idän suunnalta tulevat autot alkoivat ajaa Hatanpään valtatietä. Yhteys Hämeenpuiston suuntaan muuttui hankalaksi. Kaikki liikennevalot voisi poistaa Hämeenkadulta ja Hatanpään valtatieltä. Etenkin Koskikeskuksen kohdalla olevat valot ovat turhat. Joudun käyttämään autoa, sillä käyn töissä Lempäälässä ja Ylöjärvellä. Nyt on toteutettu liian monta muutosta samaan aikaan, koko kaupunki on tukossa ja liikkuminen tavasta riippumatta vaarallista. Olen kevään jälkeen lopettanut asioinnin keskustassa, ennen kävin 5 krt/vk, nyt 1-2 krt/vk. Siirryin Kalevassa toimivaan kuntokeskukseen ja hain uudet palveluntarjoajat Tammelan ja Kalevan suunnalta (kosmetologi, hieroja, kampaaja). Viime kesän ihmisvirtaa seurattuani olen sitä mieltä, että Verkatehtaankatu olisi loistava kävelykatu ravintoiloineen ja putiikkeineen (pysäköintipaikat poistaen). Hämeenkatu voisi olla autoille ja sivukadut taas kävelyyn ja pyöräilyyn. 2+10 Valtaväylän katkaisu käsittämätön ratkaisu. Hämeenkatu nupukivineen ei ole yksityisautoille houkutteleva paikka mutta toimivan kaupungin ja liikenteen kannalta ehdottoman tärkeää - kokeilua edeltävä malli oli hyvä ja toimiva (yksi kaista yksityisautoille). Kaupungin elävöittäminen OK mutta muutaman kesäkuukaden takia ei kannata tehdä haittaa koko vuodeksi ja parempia kävelykatuehdokkaitakin olisi pilvin pimein. En ole kuullut kenenkään kaupunkilaisen esitelleen vierailleen ylpeänä nykyistä hölmöilyä, hämmästelyä ja harmittelua kylläkin. 2+10 Kävelykatua ja joukkoliikennekatua ei voi yhdistää. Nyt ei tullut kävelyaluetta, koska bussit jyräävät alueen läpi, onnistuttiin vaan vaikeuttamaan autoilua. Ruotsista ja Tanskasta mallia kävelyalueille! 2+10 +11 Kuljen kaupungilla paljon, niin työni puolesta bussikuskina kuin myös vapaa-ajallani. On aivan järkyttävää, että meidän pääkatu suljetaan yksityisautoilijoilta. Monesti ajoin länsitre-itätre välillä kaupungin läpi ihan muuten vaan, katsellakseni kaunista kotikaupunkia. Nyt se ei ole mahdollista. Toinen asia mitä tulee mieleen niin kuka puupää keksi nostaaa kertalipun hinnan kolmeen euroon samaan aikaan kun ihmiset ajetaan kulkemaan busseilla jos haluaa kaupunkiin?! Bussilla hämeenkatua ajaesssani onhan se mukava ruuhka-aikana kun siellä pääsee sujuvasti liikkumaan, mutta j ä r j e t t ö m ä n leveät suojatiet ilman liikennevaloja aiheuttavat mielestäni suuren epäkohdan tähänkin sujuvuuteen. Ei meinaan tule sellaista vuorokauden aikaa etteikö suojatien kohdalta ajettaessa olisi jonkun jalankulkijan edessä. Ennen elävöittämiskokeilua koin ainoastaan rautatienkadun ja hämeenkadun kulman ongelmallisena. Siinä kun on 10 autoa kääntymässä hämeenkadulta rautatienkadulle etelän suuntaan ja jalankulkijoita tulee lähes sata niin liikenne on satavarmasti jumissa. Itse olisin lähtenyt kokeileen mielummin sellaista, ettei hämeenkadulta saa siviiliautoilijat kääntyä minnekkään.
2+10 +12+ 13 2+10 +13 2+10 +13 Liikenne on ruuhkautunut ja ruuhkautumisesta johtuen ilmanlaatu heikentynyt. Ruuhkia on nykyään Rautatienkadulla, Rautatienkadulta risteävillä kaduilla, Satakunnankadulla, Koskikadulla, Tammelan Puistokadulla, Viinikan liikenneympyrästä lähtevillä kaduilla, Ratinasta Hämeenpuistoon asti koko matkan. Bussit ja taksit huristelevat todella vauhdikkaasti Hämeenkadulla. Tuomiokirkonkadun ja Hämeenkadun kulmasta on tullut sekainen sumppu, kaiken kaikkiaan uudistus on toteutettu vain pyöräilijöiden näkökulmasta jalankulkijat unohtaen. Ennen pyöräilijät ajoivat jalkakäytävällä, nyt sekä jalkakäytävillä että pyöräkaistoilla. Ne kävelijät, jotka olettavat olevansa turvassa jalkakäytävällä, erehtyvät, koska vauhdikas pyöräily jatkuu edelleen patikoijien joukossa. Pyöräilijät ajavat myös kiellettyyn ajosuuntaan, jota en ymmärrä millään muotoa. Vanhemmalle väelle ja lapsille Hämeenkatu on nykyään vaarallinen. Nyt huomio: uudistukset ovat mielestäni tervetulleita, jos ne uudistavat aiemman käytännön paremmaksi. Nyt ei ole niin. esim. Aleksanterinkadun kaventaminen hidastaa hälytysajoneuvojen ajoa ja on outoa, että tällainen ratkaisu on hyväksytty. Miksi olemassaolevaa joukkoliikennettä ei ole kehitetty? Miksi kallis ratikkahanke, kun bussien määrä olisi pitänyt lisätä? Kestävän kehityksen mukaista olisi ollut lisätä vuoroja ja laskea matkalippujen hintoja ja näin lisätä bussien matkustajamääriä. Paheksun suuresti surutonta rahantuhlausta ja olen sitä mieltä, että kaupungissamme ei enää demokratia toteudu. Mm. tunnelipäätös oli huono, koska kaupunkilaisten yhteinen omaisuus, eli upea rantamaisema on pian menetetty, puhumattakaan Näsijärven täyttämisestä johtuva vedenlaadun heikkeneminen. Hämeenkadun itäpään elävöittäminen epäekologisine muoviruohoratkaisuuneen on käsittämätön. Lyhytnäköinen liikennesuunnittelu on muodostanut epäviihtyisän ja ruuhkautuvan keskusta-alueen terveydelle haitallisine pienpäästöineen. Näiden päätösten takana olevat henkilöt tulisi asettaa vastuuseen. Keskustan viihtyvyys olisi parantunut pienemmälläkin tohinalla. Katutöiden jälkeiset roinat pois, esim. Verkarannan viereiset rakennusjätekasat, jotka ovat olleet vuosia paikoillaan. Ympäri kaupunkia olevat rikkinäiset ja rumat aidoitukset, ala-pispalan vanhojen teollisuustalojen purkaminen, keskustan katujen peseminen viikonloppujen ja festareiden jälkeen... Hämeenkadun itäpään kokeilu on nippu erilaisia, loppuunviemättömiä ideoita. Ruukkuihin olisi voinut istuttaa jotakin ikivihreää, missä olisi jo valmiiksi ollut valot tuikkimassa, ilahduttamassa elävöitetyn Hämeenkadun pimeässa kaahaavia bussi- ja taksikuskeja. Paljasjalkaisena tamperelaisena olen ollut kaupungista ylpeä. Tämä on ollut omaleimainen kaupunki, edistyksellinen ja monipuolinen. Tiedettä, teollisuutta, kulttuuria, mutta viimeisten viiden vuoden aikana kehitys on kääntynyt. Kaupungin päättäjien osaamisen taso on laskenut rajusti. Elävöittäminen on vain yksi huonoista päätöksistä ja toteutuksista. Kokonaisuuksien käsittely ja kokonaisratkaisut vaativat ammattitaitoa ja sitä nyt ei valitettavasti näytä meneillään olevissa uudistuksissa olevan. Lopuksi muistutan kaupungin sijaitsevan kannaksella, ohikulkuteitä ei ole. Liikenne olisi nyt saatava takaisin sujuvaksi ja järkeväksi. Kivahan se varmasti on ollut palaveerata elävöittämisestä, mutta muistutan, että koko maapallolla ei ole yhtään kaupunkia, mihin ryhdytään rakentamaan vanhanaikaista, hankalaa ja kankeaa raitiotietä, missä sitä ei ole ennestään ollut. Ehdotan, että unohdetaan vähin äänin hassut ratikat, elävöittämiset ja sen sellaiset ja tilataan muutama bussi lisää. Helppoa, ympäristöystävällistä ja edullista. Pidetään kaupunki yhtä viihtyisänä ja kivana kuin se oli ennen elävöittäjiä. Liikkuminen koko keskustassa entisestäänkin vaikeutunut. Hämeenkadun ns. kävelykatu on epäviihtyisä ja naurettava verrattuna Euroopan kaupunkien todellisiin kävelykatuihin. Mielestäni viimeiseen kysymykseen kielteisen vastauksen ataminen on epäselvää. Ja minulla herää kieltämättä epäily siitä, että haetaanko tässä tarkoituksella vain positiivista / neutraalia palautetta. Ehkä olen vain turhan skeptinen ja kyselylomakkeen tekijä on vain ollut huoleton. Mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että viikonloppuöiden pikkutunteina Hämeenkadun kävelykaduksi muuttaminen(etenkin isoina juhlapyhinä vappu, uudenvuodenaatto) joukkoliikennekokeilu suojelee humalaista juhlakansaa. Mutta virka-aikana asiointi on vaikeutunut turhan paljon muille kun keskustan asukeille. Joten olisin tyytväisempi kunnallisveron maksaja jos Hämeenkadulla saisi ainakin arkena liikkua edelliseen malliin.
2+10 +16 2+10 +18 Osoitti erittäin huonoa harkintakykyä sulkea kaupungin pääkatu tilanteessa jossa tiedettiin että tunnelityömaa tulee sulkemaan Lapintien sillan, ja rakennustyömaat häiritsevät lisäksi Kekkosentien ja Ratinankadun liikennettä sekä sulkee Suvantokadun pysyvästi. Tällä hetkellä keskustan läpiajaminen on todella hidasta ja mutkittelevaa, ja ruuhka-aikaan esimerkiksi P-Hämppiin tai Stockmannin parkkitaloon ajaminen edellyttää koko keskustan kiertämistä. Tässä kohtaa tulee lisäksi muistaa Viistokadun sulkemisen vaikutus keskustan liikenteen sujuvuuteen. Viistokatu muistaakseni suljettiin ajatuksella että keskustorille saataisiin tilaa kaupunkifestareiden ja tapahtumien järjestämiseen. Raatihuoneen edustalla järjestettyt tapahtumat käyttävät toritilaa maksimissaan 60 päivää vuodessa, mutta loppuina 300 päivänä tämä toritila makaa käyttämättömänä. Viistokatu olisi ihan hyvin voitu säilyttää normaalissa liikennekäytössä ja sulkea se tilapäisesti niiden muutaman päivän ajaksi kun torilla järjestetään festareita tai torimyyjäisiä. Itse tapasin käydä ennen lähes päivittäin Hämeenkadun Coffee Housessa tekemässä etätöitä ja 2-3 kertaa viikossa Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Stockmannilla ostoksilla. Se oli helppoa ja mukavaa kun auton sai helposti Hämeenkadun varteen parkkiin lähelle määränpäätä, ja asiat hoidettuaan pääsi jatkamaan matkaansa kaupungin kummalle tahansa puolelle kohtuullisen helposti. Nyt se ei enää ole mahdollista, joten olen siirtänyt asiointini suosiolla muualle. Ja tiedän että näin on tehnyt moni muukin. Toivon vain että paikalliset yrittäjät ovat saaneet jotenkin korvattua tämän liikevaihdon supistumisen. Mutta... Olisi siis ollut hyvä käyttää hieman tilannetajua. Tilanteessa jossa tiedetään että vuoden sisällä alkavat rakennustyömaat sulkee yhden viidestä keskustan läpi johtavasta reiteistä ja häiritsee lisäksi kahta muuta reittiä, ei mennä sulkemaan ainoata suoraa keskustan läpi johtavaa reittiä. Hämeenkadun sulkeminen henkilöautoilta on täysin turhaa, pelkkää ideologista kiusantekoa. Autoilu vaikeutuu tarpeettomasti ja ajoreitit pitenevät. Kadulle mahtuivat ennen kaikki ja se oli mukavan elävä. Pieni melu ja satunnainen tungos kuuluivat asiaan kaupungin keskustassa ja toivat tunnelmaa. Nykyinen?elävöittäminen? on säälittävän keinotekoista. Hengailu, kojut ja tapahtumat kuuluvat puistoihin ja toreille, eivät valtakadulle. Katu on avattava uudelleen kaikelle liikenteelle. Ruuhka-ajan tukkoisuutta voidaan tarvittaessa vähentää kieltämällä henkilöautoilta kääntyminen Hämeenkadulta oikealle Rautatienkadulle. Kaistojen vähentäminen oli kerrassaan typerää. Pelkästään joukkoliikenteenkin sujuvuuden kannalta on tärkeää, että kaistoja on neljä, etenkin jos ratikka tulee. Ihmiset haluavat bussilla suoraan keskustaan, eivätkä todellakaan halua vaihtaa bussista ratikkaan Hämeenkadulle päästäkseen. Liikennevalot on saatava takaisin. Jalankulkijan on paljon mukavampi ylittää Hämeenkatu vihreällä valolla. Bussien eteen käveleminen valottomilla suojateillä nolottaa ja on myös vaarallisempaa. 2+11 Bussit romisee niin paljon, että ei puhetta kuule. Kaiken liikenteen tulisi olla pois, jos tällaista kannattaa jatkaa 2+11 Nykyisellään elävöittämiskokeilu on huono kompromissiratkaisu. Henkilöautojen poistaminen kadunpätkältä ei juurikaan vaikuta viihtyisyyteen, kun alustaltaan loppuunajetut bussit jyräävät huonokuntoista nupukivikatua. Ilman liikennevaloja ja hidastavaa henkilöautoliikennettä taksikuskit voivat kaahata laput silmillä koko pätkän läpi, mutta heidän aiheuttamansa onnettomuudet eivät toki saa palstatilaa mediassa. Siispä, joko nupukivien tilalle kerrankin kunnolla pohjustettu asvaltti ja liikennepuoli toimivaksi, tai jos väkisin halutaan tehdä viihtyisä oleskelupaikka, betoniporsaat kadunpätkän molempiin päihin ja joukkoliikenne rammaksi. 2+11 +13 Joukkoliikenteen ongelmat kasvaneet pysäkkialueiden pienettyä R-aseman, Stockan ja koskipuiston kohdilla. Elävöittää kannattaisi muita alueita. Tuossa on bussiliikenteen melu, tärinä ja nostama pöly mahdoton. Koskikatu, Keskustori jne muut järkevämmät paikat. Myös auringospaisteen suunta kannattaa huomioida, Hämeenkadun eteläpuolelle ei arska paista ikinä. Tre tarvitsee Hämpin autoliikenteelle tai sitten toinen tunneli, jossa autot ja bussit voi ohittaa Ikosen näännyttämän keskustan! 2+12 Bussit ajaa hämeenkadulla niin kovaa, ettei puolta uskalla vaihtaa ilman valoja. Oma keskustassa käynti on vähentynyt todella paljo, koska autolla on vaikeampi tulla. Mielummin ideaparkkin
2+12 +15+ 18 Nyt ku jalankulkijat ja pyöräilijät ovat kuninkaita läheiset liikenne valo-ohjatutristeykset eivät herätä minkäänlaista kunnioitusta. Erityisesti ulkomaalaistaustaset sekä nuoret kävelevät surutta punaisia päin. Olen kulkenut 2 kertaa bussilla ja kummallakin kerralla bussi on tehnyt äkkjarrutuksen yhtäkkiä eteen ilmaan tunee pyöräilijä tai jalankulkijan vuoksi. Vauva meinasi mennö molemmilla kerroilla ympäri vaunuissa. Vahhus ei olisi pysynyt seisaallaan. Liikennevalot takaisin hämeenkadun itäpäähän. Yritin ajaa sallitusti hämeenkadun itäpäässä nuoriso huusi saatanan lehmä eivätkä suostuneet väistämään. Rikoin auton vanteen tämän vuoksi. Kaikki kaupat ovat hävinneet.ne mitä on jäljellä on vain teineille. Kaljakapakoita ja muutama kahvila. Kahvilat on suunniteltu niin, että niissä on vaikea liikkua rollaattorilla tai vaunuilla. Lisäksi ilmapiiri on kielteine näitä henkilöitä kohtaa. Paikka on tehtyvain nuorisolle tai lapsettomalle aikuiselle. Minulla olisi kyllä rahaa mitä köytää ja aikaakin, mutta kulkemisen vaikeus ja ilmapiiri ei huokuttele. Pylräilijät ajavat lujaa ja odottavat, että jalankulkijat väistävät. Käytän stockmannin parkkia ja asioin vain heillä, palvelu hyvää ja parkki helppo. Uusi hämpinparkki kalis ja huonsoti ajettavissa. 2+13 Hämeenkatu on edelleen katu. Ei yksityisautoilun poisto yksistään saa aluetta elämään. Bussit ja taxit tuottaa häiriötä. Ihan yhtä hyvin sekaan mahtuisi yksityisautot. Olen onnellinen etten asu keskustassa koska liikenteen sujuvuus on mennyt todella huonoksi. Vanhampani siellä vielä asuvat ja siellä käynti autolla on yhtä tuskaa. Sitä saa mitä tilaa. Toimenpiteillä tappaa keskustan ja se siirtyy muualle. Jäljelle jää juopot, kettutytöt ja muut marginaaliryhmät jotka huutavat kovimmin. Mutta ne jotka kokeilun maksavat, eivät hyödy siitä mitenkään. 2+13 Pääkatu pitää olla kaikkien käytettävissä tasapuolisesti, eikä yksityisautoja poikotoivaa, kuten nyt. Pinta tasaiseksi niin melu vähenee. 2+13 Taksiautoilen Tampereella. Minun elämääni kokeiluleikki ei haittaa mutta asiakkaiden mielipide aiheesta on ollut noin 95%:sen vastainen. Lisäisiköhän asfaltointi alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta? -Äänimaailma hiljenisi huomattavasti. -Turvallisuus paranisi koska kivi on sateella ja pakkasella huomattavasti liukkaampi kuin asfaltti. 2+13 Henkilöautoliikenne sallittava, kuten ennen. Hämeenkatu asfaltoitava! Muutaman kerran bussia käyttäneenä ihmettelen miten kuljettajien selkä kestää mokoman höykytyksen!!!!!!! 2+13 Aiheuttanut lähes jatkuvat rämisevät bussijonot molempiin suuntiin Hämeenkadulla mukulakivisestä kadusta johtuen. Hankaloittanut asukkaiden autolla liikkumista (=huoltoajoja)kyttälän alueella, sinne tulemista ja sieltä lähtemistä 2+13 +15 2+13 +18 elävöittämiskokeilu on tehnyt keskustassa liikkumisen omalla autolla niin vaivalloiseksi esim siirtyminen itäpään liikkeistä toiseen päähän ja toisinpäin että mieluummin vältän koko keskustassa asiointia ja ajan ohi esim ideaparkkiin tai Lielahteen ostoksille. Myös esim nopeat asioinnit kuten pikaseen pankissa käynti tai ihan vaan vaikka jonkun tavaran vaihtaminen liikkeessä nopsaan on tullut vaivalloiseksi pysäköintiongelman takia jne. Myös esim lauantai-iltana jos yrittää tulla ruokailemaan keskustan itäpäähän on sen verran vaikeaa usein löytää parkkipaikkaa että mieluummin tilaa sitten ruuan vaikka mukaan. Lisäksi myös turvallisuudentunne on heikentynyt puliukkojen ja kerjäläisten vallatessa virkistysalueet. On vaikea nähdä ovatko edes entiset yritykset paikoillaan, kun katu on täynnä vain sinivalkoisia busseja, jotka peittävät näkyvyyden täydellisesti. En ole käynyt koko kokeilun aikana missään muussa yrityksessä Hämeenkadun itäpäässä kuin Stockmannilla, ja yhden kerran Gina Tricot'lla. Liian ärsyttävän paljon busseja, busseista pois poikkoilevia ihmisiä ja busseihin jonottavia ihmisiä, busseihin juoksevia ihmisiä, valojen poiston takia vaaratilanteita tiellä sekä sekalaisesti tien yli poikkoilevia ihmisiä... Ei kerrassaan mitään hyvää sanottavaa. 2+14 Ei mitään järkeä tämän kokoisessa kaupungissa, johdattaa autoilevat asiakkaat isoihin kauppakeskuksiin keskustan ulkopuolelle, keskustan liiketilat tyhjenevät ja yrittäjyys kuolee. 2+15 Invalidin kulku autollaan asioimaan estetty tã?â ysin. Yksin elã?â vã?â n ihmisen arki vaikeutunut. Poikkeusluvan, kiitos, olisi paikallaan. Pankki, lã?â Ã? kã?â ri, kaupat, kahvilat, ihmiset lã?â hemmã?â ksi minuakin. P-kortti syyniin heti. Puoliso yleensã?â notkuvat p-paikalla odotellen. Paikka olisi oltava vapaa todelliseen tarvitsivat ( 2 tuntia). Siis Invalidiauto kyseessã?â. 2+15 Hämeenkadun itäpää pitää joko sallia kaikelle liikenteelle (joukkoliikenne, huoltoajo ja yksityisautoilu) tai vaihtoehtoisesti muuttaa kokonaan kävelykaduksi, jolloin aluetta voisi kehittää oikeista lähtökohdista. Keskustan parkkihallien pysäköintihinnat huomattavasti edullisemmisiksi ja kadunvarispysäköintihinnat niiden vaikutusalueella korkeammiksi.
2+15 Tampereen ongelma on Tammerkoski, joka jakaa kaupungin kahtia ja hankaloittaa liikkumista. Tampereen kokoisessa kaupungissa jossa vesistö jakaa keskustan pitää olla vesistön ylittäviä siltoja useampia kuin nyt on käytössä. Hämeenkadun itäpään sulkeminen osalta liikennettä on vain lisää hankaloittanut keskikaupungilla liikkumista. Hämpinparkki on aivan liian kallis autojen pysäköintiin, sitä tämän takia kartetaan. Älkää sulkeko kaupunkia, se ei ole kaupunkilaisten edun mukaista! 2+15 tampereen ulkopuolella asuvana yksityisautoilijana on yksityisautoilu tehty hankalaksi itäpäässä. tähän vaikuttaa osaltaan vielä se että kadut/liikennejärjestelyt ovat vasta olleet rakenteilla (stockmannin kortteli). itäpäässä on pikkuputiikkeja joissa käynti on usein nopeaa vain tietyn tuotteen ostaminen. nyt menen mieluummin laitakaupungin palveluihin tai ostoskomplekseihin sillä autoilu ja pysäköinti on tehty hankalaksi. pysäköinti on sitä paitsi kallista. 2+15 Korttelien kiertelyä ei voi välttää.ruuhka-ajat pahimpia vars. Rautatienkadulla.Rongankadun parkkipaikat pian saatava kuntoon ja pyöräparkki siellä aivan turha seuraamiseni perusteella,ei juurikaan käytetä.tuomiokirkonkadultakin hävisi tuiki tarpeelliset parkkipaikat Koskikodin kohdalta ja tilalle tuli ylileveät jalkakäytävät! 2+15 Me olemme siirtyneet käyttämään kaeumpana olevien liikekeskusten tarjoamia palveluita, koska autoilu Kangasalta päin keskustaan tullessa on nykyään hankalaa. Myös pysäköinti toimii liikekeskuksissa 10+ verrattuna keskustaan. Samaa olemme puhuneet myös muiden tuttavien kanssa, jotka täältä päin ovat kaupungissa käyneet. 2+15 Itse en enää juurikaan käy keskustassa. Pysäköinnin kalleus ja autoiluun kielteiset teot. Paska mamu busseilla en kulje. 2+15 Palautetteva takaisin liikenteelle, ja pysäköintipaikkoja yhksitysisautoille, koska on paljon liikuntarajoitteisia ihmisiä jotka haluaisivat asioida itäpään kivijalkakaupoissa, kun niistä saa yksilöllistä palvelua ym. 2+16 Asioin yhä enemmän keskustan ulkopuolisissa ostoskeskuksissa esim ideaparkissa keskustan yksityisautoilua hankaloittavien toimien vuoksi 2+16 Hieman vaikeata vastata noin muotoiltuihin vaihtoehtoihin kun en ole käynyt 1.7.2014 jälkeen. Lukenut vain asiasta mutta tilaa siellä tuntuu olevan. Mitään palveluja se ei enää tarjoa mitä en saa muualtakin joten ei tarvitse sinne enää yrittää. 2+17 Tampereen kaskusta on ahdas itä- länsisuunnassa, ja nyt siitä on vielä poistettu yksi kulkumahdollisuus. täysi hölmöä puuhastelua. Teettäkää kysely puolueettomalla toimittajalla. lopettakaa Aamulehden popaganan kirjoittelu ja Ylen paikallisradion yksipuolinen asian käsittely. 2+17 Tehty suunnittelematta liikennejärjestelyjä. Kadusta muodostunut autio ja roskaisuus merkittävästi lisääntynyt. Kadun pyörätieosuus omituisesti poukkoileva. Kaikesta näkee, että hätäisesti tehty ilman kokonaisvaltaista näkemystä. Myös tämä kysymyspatteri on ohjaavasti rakennettu. Tässä pitäisi myös mm. olla mahdollisuus vastata siihen, että tätä kokeilua ei olisi pitänyt edes aloittaa näin huonoilla suunnitelmilla taikka pitäisikö sitä edes jatkaa. 2+17 olen kulkenut keskikaupungille jalan, polkupyörällä, omalla autolla ja bussilla, aina tarpeen mukaan ja vain yksi vaihtoehto oli alussa valittavana, EI tämä kysely ole oikeudenmukainen. Liika on rahaa kaupungin kassassa, kun on pitänyt tuhota hyvä liikenneväylä ja tehdä omalla autolla liikkuminen aina vain vaikeammaksi. Joskus on ollut pakko käydä omallakin autolla, mutta nyt siirryn asioimaan kaupungin ulkopuolelle. Parkkiluoliin en mene, sillä poden ahtaanpaikan kammoa sitä paitsi liian kallista ja hankalaa raahata ostoksiaan. Loput mielipiteestäni ovat painokelvottomia! 2+4 Kohti amsterdam mallia missä pyöräilyyn on panostettu kovin on erittäin suotavaa ja postiivista. Siittä täydet pisteet!!! Mutta autojen poisto on saanut niin paljon negativisuutta ja se näkyy oikeasti päivä ja yö aikana kauppojen ja ravintoloiden asiaksavirroissa,melkeimpä vaatisin keskustan yrittäjän vero ja vuokra vähennystä kun käänsitte asiakkaat mm. Lielahteen. SEKÄ ulkopaikkakuntalaiselle kynnys tulla Tampereelle on tehnyt keskustaan tulon täydellisekso helvetiksi. Mutta ideana suht hyvä saa ja pitää jalostaa lisää :) 2+4 Kokeilu on sinänsä ihan hyvä idea, mutta kadun sulkeminen joukkoliikenteeltä kuormittaa liikennettä aivan älyttömästi keskustan ympäristössä, esim. Viinikassa ja Kalevassa.
2+4+ 7 Idea elävöittämiseen on sinällään hyvä, mutta sitä tehdään liian kokeilevasti ilman suunnittelua. Joitkan pointteja, mitä on tullut mieleen: - Keskusta on ollut jo pitkään sekava yksityisautoilun näkökulmas. Yksisuuntaisia katuja on paljon ja väyliä itä-länsi-suuntaan vähän. Ykisityisautoilun kieltäminen Hämeenkadun itäpäässä lisää tätä ongelmaa. - Suomen oloissa eurooppalainen katuterassimeininki ei ole mahdollista kuin pienen osan vuotta, joten olisi hyvä miettiä myös mitä elävöittämiseen käytetyllä rahalla & varatuilla alueilla voi tehdä muun osan vuodesta. - Nykyisten kukkaruukkujen ja nurmikoiden idea ei oikein välity. Syksyn vesisateessa nurmikot lähinnä keräävät irtoroskan kadulta ja kukkaruukut ovat lähinnä tiellä. Toisekseen, nurmikot ja ruukut tulevat pyörätien puolelle, mikä aiheuttaa ongelmaa pyöräilijöille. - Esiintymislava Stockmannin nurkilla ei ole juuri käyttöä saanut. En ole koskaan nähnyt tuossa tapahtuvan mitään. - Ylipäätään esiintymislavan tai muiden kokeilujen suhteen kannattaisi ensin hakea vähän jotain ulkoisia toimijoita mukaan, tai ainakin kartoittaa olisiko heille hyötyä tällaisesta. Eli jos nyt lavalla olisi järkätty jotain ohjelmaa jossain vaiheessa, niin se ei vaikuttaisi niin turhalta. Myöskin kaupunki olisi voinut järjestää jonkin esimerkkitapahtuman uudella elävöitetyllä katuosuudella, ja näyttää miten uutta tilaa voisi hyödyntää. -Alueen yrittäjiä mukaan muutosten suunnitteluun. - Joukkoliikenteen suhteen keskusta on ahdas, ja jos nyt bussitkin viedään Hämeenkadulta, niin mistä ne sitten kulkisivat itä-länsi-suunnassa? Satakunnankatu on vielä kapeampi, ja Ratina kaukana pohjoisosista. En myöskään näe, miten ratikka voisi auttaa tässä, koska se käyttäisi edelleen samaa ahdasta tilaa. Oikeat ratkaisut olisivat melkein metro tai sitten raideliikenteen nosto pois katutasolta. Molemmissa toki ongelmansa ja maksavat paljon. 2+5 Mielestäni täysin turha ja tyhjänpäiväinen kokeilu, varsinkin nyt kun kokonaiset kansat joutuvat lähtemään asuinsijoiltaan, maailmassa on sotaa, väkivaltaa ja nälkää, tuntuu suorastaan absurdilta, että Tampereella on aikaa ja energiaa pyöriä tällaisten asioiden ympärillä. 2+5 Tavoitteena oli Hämeenkadun itäpään elävöittäminen. Tulos on päinvastainen. Autio Hämeenkatu muutamine sinisine busseineen ja huoltoajoneuvoineen on surkea näky. Kaikenlainen muovikrääsä ei näkymää paranna. Kaikessa näkyy "väkisen tekemisen ja väk 2+5 Hämeenkatu pian ennalleen! 2+5 Onneksi saan suurimman osan palveluista muualta kuin keskustasta. Ei tarvitse käydä,kuin läpikulkuna. 2+5 Palataan vanhaan!!! 2+5 En ymmärrä vieläkään miksi tämä tehtiin. Ei Helsingissäkään ole Mannerheiminkatu mikään elävöittämiskatu. En ole mitään elämää kadulla huomannut. Itse kuljen busseilla, bussit ovat myöhässä verrattuna entiseen elämään. On vain ajan kysymys koska esim. kaukoliikenne siirtyy Koskikadulle. 2+5 Todella huono ratkaisu, joka toivottavasti korjataan. 2+5 Nimenomaan elävöittämisessä on epäonnistuttu. Kadulla ennen liikennöivät henkilöautot toivat edes vähän tuntua siitä, että ollaan kaupungissa. Muuta roolia autoilla ei toki ole. Mistään tapahtumatorista ei ole mitään näkyvyyttä. Palvelutarjonta ei houkuttele "oleskelemaan" kadulla. Kauppoihin mennään sisään. Samoin kahviloihin. Katutilaa ei voida ottaa käyttöön, koska bussit menevät jatkuvasti ohi. Oli kesä tai talvi, niin ei uskoisi, että kyseessä on Suomen kakkoskaupungin pääkatu. Helsinginjunan saapuessa on hetkeksi ruuhkaa, kun ihmiset kävelevät joukkoliikenteen vaihtopaikoille. 2+5 Itäpää auki kaikelle liikenteelle, paitsi ratikalle. Bussit on keksitty ja niillä voi ajaa valmiita teitä pitkin. Nykyiselle Hämeenkadulle ne ei ainakaan mahdu. Ymmärrän etelän lämpimämmissä maissa tuollaiset kansalaisten olohuoneet, mutta tänne en niitä kaipaa. En todellakaan mene kuluttamaan aikaani jollekin penkille ison ruukun viereen. 2+5 Ennen katu elävä oli. 2+5 Elävöittämiskokeilu on epäonnistunut ja Hämeenkadun itäpää on autioitunut. Tampereen Hämeenkadusta ei saa keskieurooppalaista muovikipoilla ja tekonurmikolla. Otettava huomioon Suomen ilmasto verrattaessa muualle. Keskustoriin panostettava ja elävöitettävä sitä. Hämeenkatu autoille. 2+5 kokeilu on torso 2+5 Kävelykeskusta ei vaan sovi näille leveysasteille! Täyttä hulluutta! 2+5 Kokeilu on kuin terveisiä /C.stä. 2+5 Olen lakannut käymästä Hämeenkadun itäpäässä kokonaan. Saatte pitää tunkkinne. Ajan mieluummin muualle.
2+5 Keskustassa on paljon rauhallisia ja kauniita paikkoja yhteiseksi olohuoneeksi, kuten esim. keskustorin alue, jossa nyt on busseja. Sinisen ruman bussikatoksen poistaminen olisi hyvä ja tilalle kasveja, penkkejä ja kojuja. Bussit joutavat odotella hieman syrjemmällä, kuten esim. Pyynikin torilla. En ole kertaakaan jäänyt istuskelemaan Hämeenkadulle bussien sekaan (ja vielä vähemmän luulen istuvani, jos raitsikkaliikenne aloitetaan). Punaiset ruukut ovat olleet aivan liian isoja ja rumia. Ne käyvät alueelle, jossa ei ole puita, kuten toreille, mutta pienemmän kokoisena ja esim. saven näköisenä (muovia). Hämeenkadulla kasvaa puita! En pitänyt siitä, että pormestari käveli demokratian yli tässä kokeiluasiassa. Nyt on unohdettu esim. ne vanhemmat ihmiset, jotka liikuntarajoitteiden vuoksi käyttävät omaa autoa ja haluaisivat pysäköidä esim. kauppojen ja ravintoloiden lähelle. Omalla autolla liikkuminen on joillekin ainoa vaihtoehto. Mielestäni pyörällä ei tarvitsisi päästä liikkumaan Hämeenkadulla. Hyvät pyöräparkit vaan Hämeenkadun läheisyyteen. Pyöräilen kesäaikaan suht. paljon ja keksin muut reitit. Suuri osa pyöräilijöistä käyttää pyörää ns. kesäkeleillä, niin miksi hämeenkadulle pitäisi päästä pyöräilemään läpi vuoden? Aika tyhjinä ovat niin pyörätiet kuin terassitkin yli puolet vuodesta. Kannatan, että henkilöautoilla pääsee Hämeenkadulle talvisin, jos ei ympäri vuoden. Mielestäni ratikkasuunnitelma on paluuta menneisyyteen. Vahinko, että sitä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Olisiko uskallusta teettää asukaskysely asiasta...vaikka vaalien yhteydessä. Tampere on viihtyisä pikkukaupunki. t. nimimerkki "käynyt Roomassa" 2+5 Hämeenkatu takaisin "normaaliksi". Elävöitetään vaikka Laukontori. Autoliikenne pois sieltä ja rakennetaan muutama hieno ja kodikas talo ravintoloiksi & muuhun puuhaan. 2+5 Täysin turha juttu ja joutaisi jo mitä pikemminkin kuopattavaksi! En kyllä ymmärrä yhtään! Tällaisia täysin turhia päähänpinttymiä toteutetaan mutta oikeille ongelmille ei kiinnosta tehdä mitään! 2+5 Keskusta kuolee pikkuhiljaa kun kaupat siirtyvät muualle. 2+5 Aivan typerä ratkaisu. Rautatienkadulla nyt todella kova liikenne. Punaiset kukkaruukut toimivat vain roskiksina. Ostajat hakutaan siis komentaa marketteihin? Suunnitteliko tämän sama päävikainen joka poisti Viistokadun? 2+5 Palauttakaa ennalleen ja lisäksi Viistokatu takaisin. 2+5 Ei tule enää käytyä tuolla suunnalla lainkaan. 2+5 Aivan älytöntä kuraa koko homma. Lopettakaa homma ja palauttakaa vanha malli. 2+5 Rahaa meni taivaan tuuliin, eikä mitään saatu aikaan. 2+5 Hämeenaktu ei vain sovi kävelykaduksi, ehkä siksi, että se on Tampereen pääkatu ja keskustan läpiajokatu, Tampere on muutenkin kapealla kannaksella oleva kaupunki. 2+5 Kokeilulla saatin aikaan asiakkaitten siirtyminen entistä enemmän isoihin kauppakeskuksiin, liikkuminen on helppoa nykyään kun ei ole kauheesti ihmisiä jotka siellä liikkuisi. 2+5 Äärimmäisen järjetön homma, saasteet ja melu on järkyttäviä. ideana hyvä, paikka täysin väärä. 2+5 Hämeenkadun itäpää on kuollutta seutua. Kyllä elävään keskustaan kuuluu myös autoliikenne. Punaiset ruukut ovat rumia! Itäpään sulkeminen on aiheuttanut autoruuhkat Hatanpään valtatielle, Ratinansillalle, Rautatienkadulle, Satakunnankadulle, vaikutus tuntuu jopa Viinikan liikenneympyrässä. Jopa pyöräilijän ja jalankulkijan kulkeminen on vaarallista Hatanpään valtatien ylityspaikoissa ruuhka-aikaan, kun kaikki korvaavaa reittiä hakevat ovat siellä. Ruuhkaan vaikuttaa tietenkin myös Vuolteenkadun sulku. 2+5 Eipä ole näyttänyt mitään hyvää tuovan. Koko ajatusmaailma että otetaan toisilta pois että voidaan antaa toisille on typerä. Kaikkia asioita voidaan kehittää mutta silloin pitää ottaa tasapuolisesti eri tahot huomioon. Laskekaa esim tyhjät liiketilat Kyttälässä. Ei elävöittäminen kaikkea ole tappanut mutta yhdessä taloustilanteen ja muun toiminnan vaikeuttamisen kanssa se on tuonut oman lisänsä sekä ihmisten että yritysten ahdinkoon. Jos halutaan Tampereesta pelkkä opistekelijoiden kampus niin kertokaa se avoimesti, me muut voimme sitten etsiä muita paikkoja tehdä työtä ja asua. 2+5 Tosi tosi tyhmä kokeilu 2+5 Elävyys on tarkoittanut lähinnä, ainakin kesäaikaan, juopuneiden sammumispaikkoja pitkin keskustaa. Joukkoliikenteellä keskustaan kulkiessa Hämeenkadun tekemisillä ei ole merkitystä, yksityisautoillessa keskustan ohipääseminen on vaikeutunut. Pahimmillaan autolla joutuu ajamaan Verkatehtaankatua, oikeasti ahtaissa ja ihmisten kansoittamissa paikoissa, sen sijaan että ajaisi turvallisesti Hämeenkatua pitkin. 2+5 Verorahat menivät kirjaimellisesti katuojaan. Tuntuu, että koko kaupunki on täynnä kavennettuja katuja, autoilla liikkuminen vaikeutuu koko ajan. Onko tämä viesti: älkää tulko Tampereelle, täällä ei saa ajaa minnekään, parkkihalleja kyllä rakennetaan, mutta liikkumista hankaloitetaan koko ajan.
2+5 Voiko turhempaan enää laittaa rahaa. Kokeilun vaikuttavuus? Hämeenkatu oli Suomen urbaanein katu, mutta ei ole enää. Katua elävöittävät kalusteet ovat aivan luokattomia! Eikö oikeasti nähty mikä nauttimassa oli hienoa? 2+5 Perseestä 2+5 Tämä kokeilu palvelee vain nuoria ja hyvin liikkuvia. 2+5 Ympäristökorttelit tukossa,kun niitä joutuu kiertämään.nyt pilattu Tuomiokirkonkadun osuus Kyttälän-ja Rongankadun väliltäkin,ylileveät jalkakäytävät ja parkkipaikat poistettu,olivat tosi tarpeeseen taloissa vieraileville ( huom.esim. Koskikoti ) ja pika-asioilla käyville.koko kesän ollut ympäristö hankala katuremonttien vuoksi ja tässä tulos.asumismukavuus mennyttä,liikkuminen kotiin ja kotoa tehty hankalaksi.pääväylä Hämeenkatu saatava auki ja Ruuskasen talon kulmaltakin on päästävä kääntymään kuten ennen.kokeilu on jo riittävästi osoittautunut täydelliseksi flopiksi.muuttoa muuten hyvältä alueelta jo harkittava. 2+5 Uskomaton, että kaupunkia elävöitetään tällä tavoin. Yrittäjät ovat todella tiukilla tänä aikana muutenkin ja nyt vielä viedään asiakkaat jatkuvalla remontoinnilla ja katujen aukaisulla, sekä autottomuudella ja lähiparkkipaikkojen vähyydellä pois keskustasta. Kyttälänkadun ja Tuomiokirkonkadun remontti on ollut farssi, koko kortteli revitty joka suuntaan auki, kaupunkilaisena korttelia ja isoja työkoneita karttaa, vaikka monenlaista palvelua olisi kulmilla tarjolla. Piipahtelu keskustassa on kyllä vähentynyt muutoinkin tämän hienon autottomuusidean takia, pistäytyminen erikoisliikkeissä tai esim. lounaan haku on tehty lähes mahdottomaksi. 2+5 Punaiset tötteröt pois ja katu auki kaikille. Siitä on veroina kaikki maksaneet ja nyt vain osa liikennemuodoista saa sitä käyttää. Se on syrjintää ja liikennerasismia. Liikennevalojen poisto oli suurin pässeys mitä voi tehdä Stockan kulmalla. 2+5 kallis ja aivan turha kokeilu. Rahat olisi voinut laittaa paljon tärkeämpiin asioihin.kaupungin päättäjät ovat suuruudenhulluja,ei mitään tärkeysjärjestystä asioilla. 2+5 Typerä kokeilu!!!! Sivukadut ruuhkaisia ja vaarallisia. Hämeenkadun itäpää vapaaksi henkilöautoille. Hämeenkadun sulkeminen saastuttaa rajusti.ajoaika ja reitit pitenevät. 2+5 Kokeilu on edelleenkin typerä, tarpeeton ja kallis harharetki, josta vastuullisten toivoisin jättävän eronpyyntönsä mitä pikimmin 2+5 Onko kyseessä katu vai tori vai mikä? Jäsentymätön alue, liikennevalojen sammuttaminen saa ihmiset loikkimaan kadun yli mistä sattuu. Esteettiseltä kannalta naurettavan ja säälittävän rajamailla (punaiset puntut, muovinurmi...). Pyöräily keskustan jalkakäytävillä olisi kiellettävä; en ymmärrä, miksi pyöräilijät tuppautuvat Hämeenkadun jalkakäytäville - jalankulkijana en noita fillaristeja väistä, pyöräilijänä en tuollaiseen slalomiin edes kykenisi. Maantieteellisesti Tampere on hankala kaupunki, eikä itä-länsisuuntaisten väylien liikennettä pitäisi estää niin kuin nyt on tehty. Rajoittakaa pysäköintiä mutta sallikaa myös yksityisautoliikenne! Rauhoittakaa ja elävöittäkää sopivia etelä-pohjoissuuntaisia katuja ja Hämeenpuistoa! 2+5 palautettava ennalleen 2+5 Autot takaisin koko Hämeenkadulle 2+5 Mielestäni kadut ovat tehty liikkumista varten. Jos haluaa elävöittää jotain niin Rongankatu olisi sellainen. Hämeenkatu, joka on ollut aikojen alusta pääkatu, pitää olla jatkossakin 2+5 Rahantuhlausta jolla vaikeutetaan ihmisten kulkemista. 2+5 Yhtä älytön juttu kuin taannoinen Viistokadun sulkeminen. 2+5 Paluu vanhaan malliin olisi parasta. 2+5 Todellisuudesta vieraantuneen yhden, valtaväestöön nähden marginaalisen ryhmän - vihreiden ja heidän siipeilijöidensä aiheuttama katastrofi Tampereen keskustalle on syytä lopettaa mahdollisimman pikaisesti. Muutoin seurauksena on kauppakuolemien ja liikevaihtosidonnaisten vuokrien alenemisen aiheuttama lisävahinko keskustan kiinteistöyhtiöille ja siitä seuraava slummiutumisen jatkuminen, jossa seurauksena on keskustan muuttuminen alimman sosiaaliluokan sakokaivoksi. 2+5 Ihmiset ryyppää, rällää ja kuseksii pitkin ruukkuja tuhannen päissään. Esiintymislava on känniläisten käytössä. Ei vaan sovellu suomalaiseen kännikäyttäytymiseen. Ei suomalaiset osaa viettää aikaa "eteläeurooppalaisittain". Ruukut on kesäöiden jäljiltä täynnä mäkkipäkkejä ja muuta roskaa. Onneksi minun verorahojani (toivottavasti) ei ole kokeiluun tuhlattu. 2+5 Tuntuu turhauttavalta vastata tällaisiin kyselyihin, koska vaikuttaa siltä, että johtavien virkamiesten ja poliitikkojen käyttäytymiseen ei mitkään järkipuheet auta. Tampereen neljässtä pääväylästä yksi (vieläpä rautatieasemalle johtava) suljetaan joukkoliikenteen ja elävöittämisen nimissä, samanaikaisesti yksi on remontin alla ja toinen pahasti ruuhkautunut kauppakeskuksen rakentamisen johdosta, sekä myös tämän elävöittämisen johdosta. Tampereen Kauppakamarin kannanotot kaikuivat kuin kuuroille korville. Miten meni noin niinkuin omasta mielestäsi? 2+5 Olette pilanneet koko keskustan, onneksi siellä ei ole tarvetta asioida.
2+5 Hämeenkadun itäpää on tukkoinen (ammattiautoilijatkin ovat tästä yksimielisiä) ja pidän koko elävöittämishanketta yhtä päälleliimattuna kuin alueelle tuotu keinonurmi. Koko hämppi pitää palauttaa entiselleen ja siirtyä elävöittämään elävöittämistä kaipaavia alueita,esim. Hämeenpuistoa ja Eteläpuistoa. 2+5 Suunnitelman puuttuminen näkyi monessa kohtaa selvästi ja kyvyttömyys tehdystä päätöksestä vastuun ottaminen tuntui olevan vaikeaa 2+5 Vastaukseni keskustassa käymistitiheydestäni, "harvemmin" johtuu itäpään sulkemisesta, josta syystä en käytä keskustan palveluja, vaan ole siirtynyt hakemaan palvelut Kangasalta ja Lempäälästä, jonne saa edelleen ajaa omalla autolla.ilmeisesti meidän Vehmaisten kaupunginosassa asuvien mielipiteitä ei edes halutakaan tietää koska meitä ei noteerata kaupuginosana tässäkään kyselyssä (valikosta siitä syystä valitsin "Lukonmäki-Kaukajärvi" kohdan. Pieni vinkki vielä päättäjille: meitä "isosti" verotettavia asuu ko. kaupunginosassa melko paljon!!! 2+5 Kallis turha " kokeilu, joka on ruuhkauttanut Hämeenkadun lähellä olevat kadut. Kokeilun tarkoitus oli ilmeisesti aloittaa kaupunkilaisten psyykkinen valmentaminen väkisin tulossa olevan raitiotiehankkeen toteuttamisen aiheuttamaan kaaokseen. Tämä "elävöittämiskokeilu" on vienyt kaiken halun käydä Hämeenkadun itäpään liikkeissävarsinkin viikonloppuillat ovat turvattomia ja lauantai- ja sunnuntai-aamuisin jäljet kuvottavia. Tähän kokeiluun löytyi rahaa, mutta vanhusten hoitoon ym. ei, kertoo pormestarin ja kaupunginhallituksen arvomaailmasta. 2+5 Älytön kokeilu.moni ihminen välttää keskustaan menoa niin minäkin,ennen tuli käytyä useammin nyt omalla autolla kulkeminen tehty liian hankalaksi.tuli asioitua ennen kaupungissa ei enää. 2+5 Todella typerää tappaa osa kaupungista, Tampereella ei ole riittävästi ihmisiä ajatellen tälläisiä virityksiä. 2+5 Muutetaan Hämeenkatu ennalleen. ja hämeenpuistoon kaikki toritapahtumat paitsi ei kuukaudentori. 2+5 Elävöittämishankkeeseen kuuluneella kadun levennykseen kuluneilla, sekä muilla projektiin liittyvillä rahoilla oltaisiin mieluummin voitu palkata vaikkapa terveydenhoitaja kunnallisille terveysplaveluille. Näen että näin suuren painoarvon antaminen kaupungin kaupunginosan elävöittämiseen, tässä taloustilanteessa tuntuu tyhmältä. 2+5 Lopettakaa tuo typerä kokeilu. Henkilöautot takaisin Hämeenkadulle. Bussikaistat poistettava. 2+5 Erinomaisen huono! Pelkkää rahantuhlausta! Paremminkin olisi voinut toteuttaa, pyöräkaistat ehkä oon ainoa hiukan parempi ratkaisu. Ruukut oiva ratkaisu roskiksina ja baaripöytinä! Henkilöautot liikkuvat jatkuvasti vaikka on kiellettyä, ei tule ikinä toimimimaan! Pilattiin hienot kiveykset kamalilla tekonurmen palasilla!!! Jos tällainen autoton itäpäähän välttämättä piti saada miksei sitä tehty esim. Kiertämään korttelia pellavatehaankatu - kyttälänkatu- Koskikatu, ei olis paljoo häirinnyt norm. Liikennettä ja koneet maisemat koskipuistoon, terasseja ja leveitä jalkakäytäviä jo valmiina! Varmasti paljon pienemmällä rahalla ja pienellä kehittelyllä hienot paikat ja Hämeenkadulle vaan bussikaista ja jotain aikarajoituksia henkilöautoille tai jotain muuta halvempaa! Mutta nyt se oli kyllä aivan susi! 2+5 Älytöntä rahojen tuhlausta politikkojen toimesta. 2+5 Onko tämä kokeilu tehty ihmisille, jotka joutavat notkumaan Hämeenkadulla päivätpitkät muovisten jättipottien ja vessanmattojen kupeessa? Normaaliin liikkumiseen pitää mahtua kaikenlaiset liikennevälineet. Se tuo turvallisuutta. Nyt on jäljellä narkkarit, pultsarit, kerjäläiset ja varkaat. Itse kuljen nykyään sivukatuja pitkin, sillä Hämeenkatu kaaosta! Niin ja minulla ei ole autoa, joten tämä ei ole yksityisautoilijan puheenvuoro. Jos tätä humputusta jatketaan, niin laittakaa sinne myös vartijat ja kieltäkää kaiken lainen kerjääminen (myös feissarit). 2+5 järki käteen ja palataan entiseen malliin. 2+5 Alue turvattomampi humalaisten takia. Kukkaruukut roskaisia eivätkä sovi katukuvaan. Hämeenkadun itäpää oli paras mahdollinen ennen kuin sitä alettiin elävöittämään. Mielestäni on turha idea yrittää tehdä Hämeenkadusta tamperelaisten olohuone, koska emme ole kuin Etelä- Eurooppa. Kulttuuriimme ei tällainen yksinkertaisesti sovi. Ihmiset haluavat vain käydä tekemässä ostoksensa. 2+5 Kokeilu surkea. Loikkiminen bussien seassa kadun yli kuin lammaslauma vaikuttanee myös bussien kulkuun. Katu ei todellakaan ole viihtyisä. Syksyinen maisema ankea, likainen ja sekava. Tyhjät liiketilat luovat kuvan slummiutumisesta; graffitit enää puuttuvat. Liian isot ja huomiota herättävät kukkaruukut vihreine muovimattoineen sekä pyörät parkissa ja kaiken kruunaava bussien peräkanaa kolistelu tuovat lisää kaoottisuutta. Ei voida enää puhua kävelykadusta. Viimeinen tarkkailu tehty eilen auringon siivittämässä kauniissa syysilmassa useamman henkilön oimin. Kontrasti säähän ja edessä avautuvaan maisemaan idästä länteen oli erittäin suuri. 2+5 Epäonnistunut
2+5 Tällaisena se ei mielestäni palvele oikein ketään,ehkä eniten joukkoliikennettä, mitä kaikki eivät halua tai voi käyttää ja keskustassa pitäisi voida liikkua myös yksityisautoilla. Koska Tampereen keskusta on kahden järven välissä pienellä kaistaleella, tämä kokeilu on vain haitannut tarpeettomasti liikennettä keskustassa. Alueen viihtyvyyskin on kyseenalainen, kulkevathan bussit, taksit ja pakettiautot edelleen siellä "olohuoneessa". Meillä on valmis, hieno Hämeenpuisto, miksi sitä ei elävöitetä ja anneta Hämeenkadun olla ihan vain toimivana katuna. 2+5 Aivan turhaa.. Poistakaa moinen hömpötys ja lopettakaa rahan tuhlaus tommoseen turhaan. 2+5 Normaali hämeenkatu takaisin 2+5 Ei sikalasta saa champs elyseetä ei sitten millään.. Kaikki pienikin tapahtuma ym myönteinen asia laitetaan kieltosuomessa karsinaan tai loppumaan klo. 18 niin eipä siitä jää turisteille kerrottavaa. Ja nythän ei enää yksityisautot mahdu mitenkään hämeenkadun itäpäähän ajamaan. Helkkari kun voittaisin lotossa nii muuttaisin helvetin kauas täältä säännöstely kielto kekkoslovakiasta!!! 2+5 Mielestäni elävöittämiskokeilu voisi olla muualla, esim.hämeenpuiston kuntoon.hämeenkadun itämään kokeilu nyt epäonnistunut.ei houkuttele. 2+5 Nykyään pyrin välttämään asiointia keskustassa.työni takia joudun kuitenkin arkisin liikkumaan omalla autolla keskustassa ja mielestäni liikenne on nyt erittäin takkuilevaa ja autojen tyhjäkäynti on lisääntynyt liikennevaloissa. Satakunnankatu on nykyään erittäin tukkoinen ja liikenne ei ole sujuvaa kuten ennen. 2+5 Täysin turha toimi, jonka ns. eliitti ajoi väkisin läpi vastoin kaupunkilaisten, yrittäjien ym. tahtoa. Vähensi luottamusta huomattavasti kaupungin päättäjiin. Tällä tavoin toteutettu politiikka ei voi kaupungissa jatkua. 2+5 Hämeenkadun elävöittämiskokeilun vuoksi hämeenkadun itäpää on nykyaan todella aution tuntuinen. Asiaa joutuu aina hämmästelemään keskustassa käytyä. Tekoviheralueilla ei ole ikinä ihmisiä. Pyöräkaistan muuttaminen oli aivan turha. Muutaman sadan metrin erotettu pyöräkaista on ihan yhtä tyhjän kanssa. Varsinkin kun jalkakäytävälläkään ei nykyään liiku niin paljon ihmisiä. Mistä ajatus kyseiseen elävöittämiseen edes tuli? Ei ainakaan kaupunkilaisilta. En ole ainakaan kenenkään kuullut kehuvan asiaa. Punaiset ruukut, tekonurmet, lava, pallot puissa ja muut krääsät ei näytä myöskään pitkäikäisiltä jutuilta. (Tyyliltään ja kestävyydeltä) 2+5 Byrokratian ja ilmaston takia Suomeen/ Tampereelle on vaikea kuvitella toimivaa ja eläväistä kävelykeskustaa katukahviloineen ja kioskeineen. 2+5 Ruuhkauttaa täysin muut väylät, vaikeuttaa keskusta-asujan autoilua, bussit ei pysty ohittelemaan toisiaan tarpeeksi hämeenkadulla, roskat lisääntyneet, tekonurmialueet eivät ole mielestäni sopivat hämeenkadulle 2+5 Käyntejäni alueen kaupoissa elävöittäminen on vähentänyt 89%. 2+5 Aivan älytön kokeilu.kyllä Tampereen pääkatu pitää olla avoin kaikelle liikenteelle.tekonurmet kuuluu jalkapallokentille.jos pormestarillemme, jonka päätöksen takia kokeilu alotettiin, ei sovi normaali kaupunki, voi aivan vapaasti siirtyä päätöksenteosta sivuun.tampereella löytyy kyllä rahalle järkevänmpääkin käyttöä.itse en enää ole kokeilun nähtyäni ja kuljettuani käyttänyt itäpuolen palveluja, kuten ennen. 2+5 Ei ole viihtyisä ja istutukset punaisissa ruukuissa kaameita jopa hirveitä! Itäpää ruuhka-aikaan sumpussa. Bussinkuljettajilla kamalaa kun on yksi kaista! Ajatelkaa nyt itsekkin! Järki päähän! 2+5 Olen siirtynyt käyttämään alueen ulkopuolisia palveluja ja kauppoja 2+5 Epäonnistunut kokeilu. 2+5 turhaa varojen haaskaamista! 2+5 Täysin lapsellinen idea haaskata verorahoja ja häätää autoilevat turistit Tampereelta. 2+5 Hämeenkatu on Tampereen pääkatu, ja se on tehty monimuotoista liikennettä varten. Kadulla on saatava ajaa myös ykstyisautolla, mikäli tarve vaatii. Elävöittämiskokeilu on turhaa julkisten varojen tuhlausta! Sen rahan olisi voinut käyttää esim. linja-autovuorojen lisäämiseen. 2+5 Asiasta vastuulliset virkamiehet tulisi erottaa tehtävistään. 2+5 Turha kokeilu, jolla otetaan väkisin rahaa veronmaksajilta ja heitetään se roskikseen. 2+5 idioottien työtä 2+5 Pitäisi kertoa, mitä elävöittämiskokeilu todella maksoi ja mitä arvioidaan sen purkamisen maksavan. Kyllä elävöittämiskokeilun tapaisia ehdotelmia pitäisi pystyä arvioimaan suunnitelmien pohjalta ilman turhia investointeja ja vuosien ihmettelyä, mitähän mahtaa tapahtua. Ainoa ryhdikäs kokeilussa oli yhdyskuntalautakunta, joka hylkäsi suunnitelman, mutta kaupunginhallitus jyräsi. 2+5 Keskustaan tultaessa reittiä täytyy nykyään miettiä tarkemmin. Ennen pääsi ajamaan läpi länsipuolelle, mutta nykyään täytyy kiertää. Mielestäni elävöittäminen on lähinnä ollut kuihduttamista. 2+5 Maailman turhin projekti! Siihen ei olisi pitänyt uhrata yhtään rahaa.
2+5 Olen seurannut elävöittämiskokeilua paikan päältä kesän/syksyn (työskennellyt alueella) mitään positiivista ei ole tullut vastaan. Vapaa-ajan käytän mieluummin Näsinkalliolla, Pyynikillä ja Eteläpuistossa. 2+5 Ei ole elävöitynyt vain vaikeuttanut autoilua Tampereella ja lisännyt ruuhkia muilla kaduilla. Pikkukadut turvattomampia nyt. Bussien kolinaa Hämeenkadulla ei luo viihtyisyyttä. Kieltämällä liikenne ei saavuteta Tallinnan vanhan kaupungin tunnelmaa. 2+5 Asun ulkomailla ja viimeksi kun olin Tampereella niin pyöräiijät evät osanneet käyttää omaa kaistaansa. Juttelin parin pienyrittän kanssa ja heiltä lähtee leipä kun eienää asiakkaita. 2+5 Torso. 2+5 Kadut on rakennettu autoja varten. Täysin turha, kallis ja typerä kokeilu on purettava välittömästi. 2+5 Helvetin ison kusiputkan saitte viimeisteltyä 2+5 Sen mitä olen kulkenut, niin ihan sama meno kuin ennenkin. Kukkapurkit ja kumiruohot vain lisänä. Busseja saa väistellä niinkuin ennenkin. Kyselyssä oli maininta tapahtumatorista. En ole sellaista havainnut. 2+5 Tää on niin huono kokeilu kun vaan voi olla ja pormestarin omavaltainen toiminta huonoa! Kokeilu pois ja autot takas! 2+5 täysin epäonnistunut! En tiedä missä muualla olisi pääkatu suljettu!!! Tampereella kauniita puistoja riittäää! Pääkatu elävöittää kun sitä pääsee kulkemaan kaikilla välineillä! 2+5 Pois tuommoiset pelleilykokeilut. Tampereen oikea ongelma on täysin kuurojen päättäjien ja ihmisistä vieraantuneiden virkamiesten järjettömät ja kalliit ideat. Juopot ja hörhöt kiittävät... 2+5 Ei väkisin 2+5 Minusta on naurettavaa, että Tampere yrittää tituleerata itsensä suurkaupungiksi, mutta ajaa autot pois ydinkeskustan pääkadulta. Liiketilat ovat nyt tyhjillään ja ruuhkasumput ovat vaan siirtyneet Ratinansillalle ja Satakunnansillalle. Hämeenkadun penkeillä ja tekonurmilla makaavat pultsarit. Pyöräilijät ajavat keskustassa miten sattuu osaamatta liikennesääntöjä ja kukaan ei puutu asiaan. Tampereen ydinkeskusta ei enää ole yhtä hieno paikka kuin ennen elävöittämishanketta. 2+5 Koko kokeilu täysin susi Näyttää, että kaupungilla on ylimääräistä rahaa 2+5 Järjetön kokeilu. Liikenne koko keskustan alueella muuttunut kaoottiseksi kun yksi tärkeimmistä läpikulku reiteistä suljettu yksityisautoilta. Koska itse tulen kaupunkiin päivittäin maalta on pakko tulla omalla autolla kun julkinen liikenne ei kotoa asti kulje. Ruuhkista kärsitään nyt yllättävän pitkälläkin kun ennen kestustan läpi kulkeneet ihmiset kiertelevät muita reittejä. Lisäksi hämeenkadun itäpää on etenkin perjantai iltaisin ja viikonloppuisin likainen ja kaikkea muuta kuin viihtyisä. Alue tuntui aiemmin myös turvallisemmalta kuin nyt. Tien ylistys nyt hankalampaa taksien ja linja-autojen ajaessa lujaa vauhtia katua pitkin. Samoin melutaso ennallaan, suurin melun lähde on edelleen linja-autot. Melun suhteen henkilöautojen puuttumista ei edes huomaa. Myös pyöräilijöiden vauhti allueella on havaintojeni mukaan noussut entisestään kun ei tarvitse varoa autoja enää.tämä on haitallista jalankulkijoille. Toivoisin Hämeenkadun itäpään muuttamista takaisin normaaliksi kaikille sallituksi kaduksi kuten se ennen oli. Tampereen keskustan sijainti kapealla kannaksella vaatii mahdollisuuden sujuvaan liikenteeseen myös keskustan läpi kaikilla kulkumuodoilla. Nykyisellään tilanne ei ole hyvä. Osa tuntemistani ihmisistä on jo alkanut karttaa keskusta aluetta liikkumisen hankaluuden ja epäsiisteyden sekä turvattomuuden tunteen takia. 2+5 lopettakaa heti! 2+5 Tampereen tyyppisen pienen kaupungin pääkadun elävyys tulee kaikenlaisen liikenteen vapaudesta. Pelkkiä kevyen liikenteen katuja ei kannata perustaa ainakaan silloin, kun kaupungin pääkatu palvelee myös läpikulkuliikennettä helpottavana väylänä. Ratkaisu tukkii muita katuja ja vähentää niiden viihtyisyyttä. Suomen sääoloissa myös "oleskelukadun" idea on turhaa lämpimien maiden matkimista, ja jos sellainen välttämättä pitää saada, kaduksi tulee valita autoliikenteen kannalta vähämerkityksinen katu. 2+5 Onnetonta touhua 2+5 BUUUUUUUUUUU!! 2+5 Tälleen taksikuskin näkökulmasta katsottuna, uutisessa josta kyselyn linkin bongasin mainitsitte että liikennevalot eivät ole käytössä!!? Ja paskat onhan itäpäässä yhdet vaiko peräti kahdet valot pois mutta kyllähen ne muut sielä mollottaa mm. Aleksanterinkadun x hämeenkadun risteyksessäkin olevat! Aivan huuhaata koko elävöittäminen, vapaa ajalla ei enää tule mentyä koko itäpäähän koska autoa sinne ei saa enää pysäköityä. Yhden hyvän asian tästä löytää nyt kun kaistoja levennetty niin rotvalleja on madallettu taksillakin pääsee helposti liikeiden oven eteen, mutta eipä tästä muuta hyötyä sitten ollutkaan. 2+5 Kaikkien täytyy päästä liikkumaan kaupungin pääkadulla. Tehkää kävelyosuudet aurikoisille sivukaduille.
2+5 Täydellisen epäonnistunut ja järjetön kokeilu. Kaikki muut väylät ovat tukkiutuneet entistä pahemmin ja keskusta menettänyt vetovoimaansa, tilanne jossa ei ole voittajia. 2+5 Naurettava 2+5 Kokeilu näyttäytyy tällaiselle tavalliselle kaduntallaajalle väkisin väännetyltä ja mauttomalta: tekonurmi ja isot punaiset ruukut saavat vaikutelman muovisesta ja halvasta ilmeestä. Itse visuaalisena ihmisenä en pidä itäpäätä kauniina. Pyöräilijänä välttelen Tampereen keskustaa, siellä ei ole mieluista polkea. Kierrän ennemmin kauempaa päästäkseni määränpäähän. 2+5 Kaunis ajatus jonka toteutus täysin ala-arvoinen. Elävöittämis alueen sijainti kannattaisi heti ensimmäisenä miettiä uudelleen. 2+5 Yksityisautoilun kieltäminen samaan aikaan useiden rakennushankkeiden kanssa varmisti sen, että kauppa reissut suuntautuvat muualle kuin keskustaan huonojen liikenneyhteyksien takia. Elävyyttävyys kokeilusta ei mieleeni tule mitään tapahtumien lisääntymistä tai vastaavaa, liikkeillä ei ole uusia terasseja, eikä mielestäni uusia liikkeitä/kojujakaan ole tullut. Eli ainoa mitä on tapahtunut poistettiin yksityisautoilu karmeiden punaisten ruukkujen tieltä?? 2+5 Lopettakaa jo moinen pelleily 2+5 Eikö vielä hölmönpää voisi keksiä ja käyttää siihen kaupungin rahaa. Aivan turhaa tuhlata tälläiseen vähäisiä rahoja. 2+5 Kyllä sille rahalle mikä tohonki turhaan meni olis saanu vaikka vanhuksille kunnon ruokaa. 2+5 Hirveetä paskaa vanha takasin. 2+5 Mun mielestä erittäin huonosti toteutettu hanke kauken puolin 2+5 ERITTÄIN JÄRJETÖN KOHDE KYSEISEEN TARKOITUKSEEN!!! TÄSSÄ TALOUDEN TILANTEESSA EI VOI HYVÄKSYÄ MITENKÄÄN RAHOJEN HAASKAUSTA TÄLLAISEEN TYPERÄÄN PROJEKTIIN! RAHAT KÄYTTÖÖN ESIM. SUOJA/ PYÖRÄTEIDEN TURVALLISEEN MERKINTÄÄN. TÄMÄ ON TAMPERLAISTEN KUSETUSTA HYVINVOINNIN KUSTANNUKSELLA. VANHUKSET, LAPSET, TYÖTÄ TEVÄT! MOISTA EPÄONNISTUMISTA EI PIDÄ KATSOA LÄPI SORMIEN. SUUNNITTELIJAT JA TOTEUTTAJAT VASTUUSEEN! 2+5 Ikonen tervaan ja höyheniin ja ulos Tampereelta! 2+5 Melkoista typeryyttä. Saadaanhan keskusta näivetettyä näinkin. Alkaa olla melko hiljaista jo nyt. Näin on kommentoinut moni muukin asiaa puheissaan.jos autio keskusta on päämäärä niin mikäs siinä. 2+5 Ottaako joku vastuuta näistä virhepäätöksistä? Ikonen? 2+5 Hämeenkatu on kuitenkin läpikulkualue eikä siitä saa oleskelupaikkaa vääntämälläkään. Panostaisin keskustoriin ja kosken ympäristöön oleskelualueina 2+5 Erittäin huono! Toivottavasti on vain kokeilu. Yleensä Tampereella jostain syystä kokeilut jäävät pysyviksi. 2+5 Täysin turha kokeily. Hankailoittanut asiointiani Tampereen keskusta-alueella. Ne ruukut on todella rumia! 2+5 Koko kokeilu oli tääyttä rahan tuhlausta. Ensin olisi pitänyt tehdä kunnon tutkimukset puolueettomasti esim yliopisto ilman mitään johdattelevia kysymyksiä jolla saadaan aikaiseksi haluttu tulos. On järjetöntä lähteä haaskaamaan vähäisiä verovaroja yksittäisiin kokeiluihin. Ensin pitää hyvin suunnitella ja ottaa kaikkien ryhmien itressit huomioon, niin autoilijoiden, joukkoliikenteen kuin jalankulkijoiden ja pyöräilijöidenkin. Keskustassa pitää olla toimiva liikenne kaikille eri ryhmille. 2+5 Naurettavaa pelleilyä koko kokeilu.. 2+5 Älytön kokeilu! Mikä siinä elävöity????????? Ruukut niin rumia ettei missään voi olla noin rumia kuin Tampereella! Muovinen ruohomatto Hämeenkadulla- herranjestas- miettikää nyt vähän! Missä ne kiokit ym. oli! Suomessa sataa ja on kylmä 10 kuukautta vuodessa, ei tämä ole mikään Venetsia jossa istutaan kahviloissa! Hämeenkatu on PÄÄkatu, ei missään suljeta puolta pääkadusta tuollaisen hömpän takia! 2+5 Järjetön kokeilu ja ihmiset pois keskustasta yritys. 2+5 Kävelykeskusta tulisi luoda keskustorille ja nykyiselle linja-autoille ja takseille varatulle alueelle, johon saataisiin valoisa ja viihtyisä kävelykeskusta. Linja-autot ja taksit joutaisivat olla itäpään kadunvarsipaikoilla. Koekäytössä oleva joukkoliikennekatu ei parantanut keskustan viihtyvyyttä lainkaan. Esim. Kuopiossa ja Imatralla on onnistuttu hienosti kävelykeskustan luomisessa. 2+5 Ei järkeä. Liikkeet ja kärsii itäpää kuolee. Tyhjenevä kaupunki ei ole hieno eikä palvele ketään.
2+5 Erittäin epäonnistunut kokeilu, etenkin, kun otetaan huomioon sen kustannukset. Huomattavasti halvemman ja varmasti paremman elävöittämiskokeilun olisi voinut suorittaa hämeenpuistossa. Keskustassa kulkeminen on hankaloitunut huomattavasti ja samoin pysäköintimahdollisuudet. Keskustan reuna-alueiden vetovoimaisuus tulee varmasti lisääntymään yksityisautoilua ja - moottoripyöräilyä hankaloittamalla. 2+5 rahan haaskuuta 2+5 Tampereen surkein päätös 2+5 Turhaa rahan tuhlausta. 2+5 Tekonurmi on jo ajatuksena hyvin keinotekoinen. Vanha tekonurmi on epäsiisti ja tympeä. Bussit eivät kunnioita jalankulkijoiden oikeuksia risteyksissä joissa ei ole liikennevaloja. Kannattaisi luopua kokeilusta ja palauttaa vanha käytöntö. 2+5 Liikenne muuttunut ruuhkaiseksi ja vaaralliseksi. Tuomiokirkonkadun eteläpuoli kävelykaduksi, ravintoloiden huoltoliikenne aamuvarhain, ei rekkoja klo 10 jälkeen. 2+5 Kokeilu epäonnistunut täysin turha. 2+5 Tampereen keskustassa on viihtyisiä oleskelualueita, kuten Koskipuisto, joihin ihmiset hakeutuvat luontaisesti. Tällainen väkisin tehty autiuttaan huutava oleskelualue vaikuttaa kovin keinotekoiselta ja nykyiset liikennejärjestelyt vaikeuttavat tarpeettomasti sekä paikallisten että varsinkin muualta tulevien liikkumista keskustassa. Yksin ilmastonkaan puolesta Hämpistä ei koskaan voi tulla sellaista keskieurooppalaista promenadia, josta päättävät tahot ehkä haaveilevat. Uusien kauppakeskusten myötä keskustaan on sen sijaan rakentumassa katettua tilaa, mihin tuonkaltaisia tapahtumatoreja voi perustaa, ja missä ne olisivat vuoden ympäri käytettävissä. Vapautetaan siis kadut liikenteelle kaikissa muodoissaan! 2+5 palattava entiseen 2+5 En pidä. 2+5 Pelkkää rahan tuhlausta. 2+5 Oli todella huono päätös sulkea Hämeenkadun itä osa. Ja mitä on tilalla. Mautonta, tyylitöntä. Aitoja Tamperelaisia päättämään asioista. 2+5 Ajatus oli hyvä. Kaikkea pitää kokeilla. Minusta Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu ei ole houkutteleva koska Hämeenkatua joka tapauksessa ajavat kaupungin siniset bussit. Niitä menee isossa kaupungissa niin usein että pöly on aina ilmassa ja ilmanlaatu huonompi kuin puistomaisella kävelykadulla. Kannatan ehdottomasti esim. Keskustorin/Frenckelin alueen kehittämistä kaupungin elävämmäksi olohuoneeksi, mahdollisesti osin jonkinlaisella sääkatteella sekä kahviloilla tai monikäyttötiloilla varustaen! Sehän olisi vain kivenheiton päässä nyt kokeilun alla olleesta kadunpätkästä mutta on lojunut lähes käyttämättömänä vuosikymmenet! On vielä hyvä suhteuttaa varsinaisten katuosuuksien sulkeminen siihen, että parhaassa tapauksessakin kaduilla oleskellaan Suomessa vain muutama kuukausi vuodesta koska puolet vuodesta sataa vettä, räntää ja lunta ja on liian kylmä.tampere tarvitsee Hämeenkadun liikenteelle. Kaikki jakeluliikenne liikkeisiin, taksiliikenne, poikittaisliikenne ym. joka tapauksessa joutuu ajamaan Hämeenkatua. Tuntuu niin merkilliseltä että tässä kaupungissa ei sinne henkilöautolla nyt voi mennä. En ole milloinkaan joutunut kovin monia vihreitä odottelemaan Hämeenkadulla, hyvin on mahduttu aina menemään. Olen ajanut autolla Tampereella päivittäin 40 vuoden ajan. 2+5 Hämeenkatu, rakastettuni, mitä ne ovat Sinulle tehneetkään? Miksi "elävöittämistä" ei suunnata toreille tai Hämeenpuistoon, vaan vaikeutetaan liikennöintiä ja asiointia keskustassa? Isoja ostoksia ei kuljeteta joukkoliikenteen kulkuneuvoissa. Hämeenkadun itäpään yleisilme on vastenmielinen, kun aikanaan viisaasti rakennetusta leveästä väylästä halutaan väkisin "elävöittää" muka keskieurooppalaista ilmettä matkiva kävelykatualue. Historiallisissa kaupungeissa kapeine kujineen tilanne on aivan toinen. Näin merkittävää kokeilua varten kaupunki on varmaan asettanut tavoitteet, joiden toteutumista seurataan puolueettomalla tutkimuksella. Milloin tutkimuksen tekijä, väliraportointi ja lopputulokset julkistetaan? 2+5 Aivan totaalinen floppi. Tampere on muutenkin hankala kaupunki yksityisliikenteen kannalta. Paljon yksisuuntaisia ja jos ajat yhden risteyksen ohi Hämeenkadulla niin joudut ajamaan koko keskustan läpi. Ei haittaa meitä, jotka ajavat paljon keskustassa ja keskusta on tuttu, mutta vieraiden näkökulmasta aivan katastrofaalinen. Itsekään ei kiinnosta lähteä kieppumaan itäpäähän, kun liikenne niin tukkoinen siellä suunnalla. 2+5 Liikennettä hankaloittaa ja tietyin paikoin ruuhkauttaa huomattavasti itäpään sulkeminen yksityisautoilulta. Punaisia ruukkuja ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi. Kun bussit jyräävät vieressä ja suurin osa säästä on loska/lumiaikaa, on aivan turha istuskelupaikkoja rakentaa ajokaistojen viereen. Ja säälittää se, että Hämeenpuistoa ei hyödynnetä tässä mielessä ja Kauppakatu on hylätty kokonaan - ei edes valokuvioita siellä!
2+5 Elävöittäminen on muuta kuin kannaksella olevan kaupungin pääkadun sulkeminen yksityisautoilta. Tekonurmi ja punainen ruukku sekä tyhjä lava eivät elävöitä mitään. Katu oli elävämpi autoilun aikaan 2+5 Tampereen fyysinen rakanne kapealla kannaksella tekee sen, että Hämeenkatu luontaisesti jatkuu kummastakin päästään katuina ja teinä. Tämän ydinsuonen katkaiseminen keinotekoisesti katkaisee kaupungin virtausta ja hankaloittaa arkea. Lisäksi esim. Rautatieasemalle olisi hyvä päästä kääntymään Hämeenkadulta. Muualta käymässä olleet ystävämme eivät meinanneet millään löytää enää järkeviä ajoreittejä keskustassa paikasta a paikkaan b. Luontevien väylien katkaisu kiusaa myös turisteja. Elävöittämiset valoineen, Hämeenpuiston tapahtumineen ym. ovat todella kivoja, mutta Hämeenkadun itäpää ei ole se alue, joka väkisin virkistyy katutapahtumiin - syynä on mm. se, että korkeiden talojen välissä on varjoisaa ja tuulista. Alue on mainio kauppapaikka - ainakin ollut. Helsingissä asuva ystäväni pyysi kirjoittamaan, että hänelle Hämeenkatu on se urbaani Tampere - Rautatieasema, Stockmann, Hämeensillan yli ajaminen, mukulakivikatu, kauppojen vilinää, ihmisiä, kahviloita, upeita näyteikkunoita, isoja lehtipuita ja upeat Valoviikot. Koskipuisto, Laukontori, Hämeenpuisto, Sorsapuisto, Kauppahalli ja Keskustori ovat aitoja, luontaisia kokoontumispaikkoja, joihin kannattaa lisätä tapahtumia. Pidetään kapean kannaksemme luontainen kulkureitti, joka on syntynyt jo satoja vuosia sitten, edelleen virtaavana ja ihmiset ja bisnes liikkeessä! Kiitos, kun kysyitte meidän kaupunkilaisten mielipidettä! 2+5 Koko homma verorahojen haaskaamista. Polkupyöräily tulee kieltää koko tampereen alueella ja muissakin suomen paikoissa, näin ei sattuisi pyöräilyonnettomuuksia. 2+5 Kokeilu on turha. Kannattaa käydä katsomassa kävelykatuja Porissa, Jyväskylässä ja Oulussa. Ei siellä kulje autoja eikä ratikoita. Rongankatu sopisi kävelykaduksi jos pääsy parkkiluolaan voitaisiin estää. 2+5 Pormestari teki likaisen tempun vetooikeuksineen 2+5 Nykyisessä taloustilanteessa tämänkaltaiselle "elävöittämisen" rahasummalle olisi todennäköisesti löytynyt huomattavsti järkevämpiäkin käyttökohteita. 2+5 Uusi, osittainen vastaus, kun painoin "lähetä"-nappia vahingossa.. Jarkoa: Olisi hyvä myös miettiä, kuinka paljon keskustan ilmanlaatuun vaikuttaa heikentävästi se, että autoilijat joutuvat ajamaan monen mutkan kautta päästäkseen liikkumaan keskustassa. Satakunnankadun ruuhkat ovat aamu- ja iltapäivästä järkyttävät. Kaupunki on kapealla kannaksella järvien välissä eikä tuleva tunneli millään tavalla helpota autolla liikkumista keskustan alueella!! Keskustassakin asuvat tarvitsevat yksityisautoja liikkumiseen! Kummallinen kaupunkifantasia pelkästään kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä liikkuvista kaupunkilaisista pitää paikkaansa vain, jos koko elämä on muutaman kilometrin säteellä... Lopettakaa täysin turha Hämeenkadun elävöittäminen! 2+5 Rautatieaseman ympäristöä ei isossa kaupungissa VOI sulkea yksityisautoilulta. Liikenneturvallisuus verkatehtaan ja otavalankadulla on heikentynyt huomattavasti. Bussien täytyy päästä kulkemaan keskustan läpi ilman suuria esteitä. Kellään ei varmasti ole kävelykatuja ja elävöittämistä vastaan mitään, mutta kohteen voisi valita vähän enemmän ajatuksen kanssa. Katsoa esim missä ihmiset jo nyt viihtyvät. Hömeenkadun itäpää on jo ollut vilkas läpikulkupaikka rautatieaseman vuoksi ja pysyykin sellaisena aina. Ihmiset viihtyvät puistoissa ja rannoilla joita ihan keskustastakin löytyy. Olemme Tampereella! 2+5 Turhaa kikkailua! Viistokatu takasi ja liikenne normaaliksi! 2+5 Täysin turhaa yksittäisten poliitikkojen populismia. 2+5 Mitä pikemmin loppuu sen parempi 2+5 Kaikenkaikkiaan huono kokeilu. Ihmiset loikkivat hämeenkadun yli paljon huolimattomammin, ja bussitkin tuntuu enemmän vain kaahaavan nykyisin itäpäässä. Tapahtumia itäpäässä on vähän, mutta ilta-/yöaikaan siin kyllä örvelletään enemmän kuin aikaisemmin ja mielestäni alue on turvattomampi kuin aiemmin. Autoilijana taas koen että kokeilu on vaikeuttanut parkkipaikkojen etsintää, ja monet Hämpistä sivummalla oleviin liikkeisiin tuntuu todella hölmöltä ajaa ensin puolen keskustan matka että saa auton P-Hämppiin, sitten kävellä sieltä pitkä matka kaupalle ja takaisin. Ja tästä vielä maksaa mansikoita? Ei kiitos. Lisäksi poikkiliikenne esim. Hatanpäältä Kalevaan on hankalampaa koska niin moni joutuu nykyisin ajamaan eri reittejä välttääkseen yksisuuntaisia. Jos tällä muutoksella halutaan känniläisille baareja ja ravintoloita keskusta täyteen, niin muutos lienee onnistunut. Mitään erikoisliikkeitä tms. sinne on turha enää änkeä kun kulkeminen on vaikeaa päiväsaikaan. Jatkossa mun veroeurot menee naapurikuntien ostoskeskuksiin, keskustan "elävöittämisen" sijaan. 2+5 Turha kokeilu.
2+5 Turha. Tampere on kannaksella. Hankaloittaa vaan elämää. Asun keskustassa ja en ole havainnut myönteisiä vaikutuksia kokeilun aikana. Liikennemelu ja humalaisten toikkaroinnit ovat ihan samanlaisia kuin ennenkin. Itäpäässä ihan taatusti liikennemelu on lisääntynyt, sillä autoilijat joutuvat nyt kiertämään Hämeenkadun. Ottakaa nyt huomioon, että keskustan asukkaat autoilevat myös. Joukkoliikenne ei korvaa nyt, eikä tulevissa suunnitelmissa oman auton tarvetta. Työvuorot!!! 2+5 Täydellinen fiasko. Eikö taas muuta rahanreikää keksitty. Pelkkää tuhlausta ja ihmisten kiusaamista. 2+5 Palvelut vähenevät itäpäässä kokeilun myötä. Liiketiloja vaikea vuokrata, kun joku lähtee. Päätöksiä on ollut tekemässä ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä yritystoiminnasta. Missä suuressa kaupungissa pääkatu suljetaan autoilulta? Pistäkää hilupilttuut vaikka Hämeenpuistoon. Siellä on tilaa kävellä. Tällä touhulla on saatu vain liikenneruuhka Ratinaan aikaiseksi. 2+5 Itäpää on vaikuttaa lähinnä autioituneelta ja on todella harhaanjohtavaa puhua elävöittämisestä. Oma ongelmansa on liikennevalojen poistaminen tuomiokirkonkadun risteyksestä kun jalankulkijat hyppivät hengenvaarallisesti linja-autojen eteen Hämeenkadulla. Olen nähnyt bussin sisällä tilanteen, jossa linja-auto joutui tekemään tämän takia äkkijarrutuksen ja seisoneet matkustajat kaatuivat. Liikennevalojen poistaminen on ollut edesvastuutonta toimintaa linja-automatkustajien turvallisuuden kannalta. 2+5 Elämää hankaloittava ehdottomasti henkilöautoilu takaisin Hämeenkadulle ja pyöräilijät pois sieltä heille on aivan hyvä reitti Rongankadulla rumat kukkaruukut pois samoin typerät vihreät tekonurmet.kadut aikanaan rakennettu autoja varten niin pitäisi olla nykyäänkin. 2+5 Se pitää heti lopettaa. meillä on kauniita puistoja vaikka millä mitalla. Elävöitetään niitä. Käsittämätöntä, että rämisevien bussien vieressä pitäisi istuskella. Käsittämätöntä, että kaupungissa, jossa on runsaasti luonnonnurmia, pitää vielä tuoda tekonurmia. Täysin epäonnistunut kokeilu. JÄRJEN KÄYTTÖ PITÄISI OLLA EDELLEEN MAHDOLLISTA TAMPEREELLA!!!! 2+5 Kannaksella olevan kapean keskustan yhden pääväylän sulkeminen autoliikenteeltä on järjetöntä. Paljon viihtyisämpiä kävelykatuja saisi pienistä poikkikaduista. Halutaanko keskustaan asukkaiksi vain autoa tarvitsemattomia sinkkunuoria? 2+5 Palataan entiseen käytäntöön mahdollisimman nopeasti. Lopettakaa moiset kokeilut ja sekoilut liikenteen sujumisen kannalta. Kaupunki kaupunkilaisille. 2+5 Koen yksityisautoilun rajoittamisen hankaloittaneen merkittävästi liikennöintiäni keskustassa ja vähentäneen mielenkiintoani käydä siellä. Ennen muutoksia kävin keskusta-alueella n. 3 krt/vko, nykyään hyvä jos sama määrä tulee täyteen muutamassa kuukaudessa. Joskus autolla pitäisi päästä nykyistä lähemmäs palveluja esim. vaikeutuneen liikkumisen vuoksi ja silloin ei tule edes mieleen ajella Hämpin parkkiin jossa kuitenkin joutuu kävelemään ja etsiskelemään tarpeisiin nähden lähintä hissiä. Elävöittämiskokeilu ajatuksena sinällään varmaankin on ollut ihan ok, mutta miksi ihmeessä tulisin istumaan Hämeenkadun varrelle jollekin tekonurmelle kukkaruukun viereen? Aika rajoittuneelta vaikuttaa myös se, että elävöityminen lasketaan terasseilla istumisen varaan. Tampereella ihmisiä taitavat vetää keskusta-alueelle ympärivuotisesti kuitenkin enemmän muut kuin pubi/kahvilapalvelut, joten panostakaa niiden saavutettavuuteen ja huomioikaa kaikki ikäryhmät. Nykyisellään sinne yritetään vetää vain nuoria/nuorehkoja ja terveitä pintaliitäjiä. 2+5 Kadut on liikennettä varten, puistot oleskelua varten. Nykyisellään katu ei ole kävelykatu niinkuin esim. Jyväsk. ja Porissa. Typerä seka katu. 2+5 Kuljen nykyään aika harvoin Hämeenkadun itäpäässä, mutta se johtuu yksinomaan kadun "elävöittämisestä". Epäonnistunut kokeilu, joka on lähes yksinomaan pormestari Ikosen syytä. 2+5 Tampere on kapea KAUPUNKI ja nyt vielä sen pääväylä on suljettu meiltä. Ei todellakaan voi puhua kaupunkimme elävöittämisestä vaan "kuoliaaksi vaientamisesta". Mitäpä, jos Helsinki sulkisi Mannerheimintien tai esim Lontoo Oxford Street katunsa! 2+5 Ala arvoinen 2+5 Epäonnistunut, mitättömän näköinen. Kun kansi valmistuu, mistä autot pääsevät sinne tapahtumiin, jos itäpäässä ei avata henkilöautoille. 2+5 Vihervasureiden kiusantekoa tavallisille tamperelaisille veronmaksajille, kokoomus lähtenyt mukaan tähän hölmöilyyn osana lehmänkauppaa tarpeettomasta rantatunnelista. 2+5 Aivan järjetön kokeilu koska yrittäjien leipä viedään kun ei ihmiset vaan halua lähteä bussilla tai jalkaisin katsomaan keskustaa, kyllä yksityisautoilu pitää jollakin konstilla saada toimivaksi ja parkkipaikat myös että keskusta alueelle olisi mielekästä poiketa. 2+5 Eipä juuri järjettömämpää helpolla löydä. 2+5 Elävöittäminen liikenteen sujuvuuden kustannuksella vie tamperelaiset pois keskustasta. Muilla keinoilla tehtävä elävöittäminen ja viihtyisyyden parantaminen on sen sijaan positiivinen ja kannatettava asia.
2+5 Miten meni noin omasta mielestä? 2+5 Katu on katu ja puisto on puisto! Näkymä on nykyisin todella ruma. Ei ole tekonurmi ja rumat kasviruukut saaneet viihtyvyyttä aikaan. Joukkoliikenne takkuaa kun ei ole liikennevaloja, aina on joku hyppimässä eteen. Kokeilu on täysin epäonnistunut! 2+5 susi mikä susi 2+5 Ihan hanurista pormestarin vaihtoon, tilalle mies. 2+5 Kunpa tämä jäisikin vain kokeiluksi! Koska Hämeenkadun itäpään sulkeminen yksityisautoiluta vaikuttaa koko keskustan alueella asuviin, niin myös heitä pitäisi kuulla päätöksiä tehtäessä. Nyt esim. Satakunnankadun liikenne on ruuhkautunut ja sen myötä kadun varrella asuvien viihtyvyys huonontunut. Amurissa asuvana en usein asioi autolla keskustassa, mutta jos joudun käymään asioilla keskustassa ja suuntaan sitten matkani mökille Teiskoon, joudun tekemään aikamoista reittisuunnittelua, seisomaan lukuisissa liikennevaloissa ja siten turhaan saastuttamassa ympäristöä. Niin kauan kun linja-autot tukkivat Hämeenkadun on turha olettaa kadun elävöitymistä. 2+5 Elävöittämiskokeilu on aivan turha. Vaikka jämeenkatu olisikin kokonaan joukkiliikenteelle, ylimääräisen kaistan poisto oli turha molemmilta puolilta koska nyt bussit joutuvat menemään rivissä. Myöskään pyöräilyä ei juurikaan nopeuta suojateiden varomisen takia. 2+5 Punaiset ruukut ja tekonurmi tyylittömiä. Maleksiminen ja roskaaminen ei elävöitä kaupunkikuvaa.kulkemisen estäminen vaikeuttaa huolto- ja asiointikuljetuksia. Lisävaikeuksia tulee sivukatujen remonteista ja ahtaudesta. Ympäripyöriminen/reittien haeskelu lisää saastekuormaa: Kaikkiaan en kannata. 2+5 Normaali katuliikenne.elävöittäminen on syvältä,saadaan iso slummi keskelle kaupunkia. 2+5 Itse yrittäjänä katson että keskusta kuolee kokonaan jos tällaista hulluutta vielä jatketaan. Onko tarkoitus että keskustassa on pelkkiä kahviloita? Jos Hämeenkadun toinenkin puoli suljetaan, joudumme me ja todella moni muukin yrittäjä pakkaamaan tavaramme ja muuttamaan sivummalle jossa autolla saa vielä ajaa. Yritetäänkö keskustasta tehdä ainoastaan punavihreiden polkupyöräilijöiden tyyssija? EI HYVÄ! 2+5 - voitaisko nyt ihan oikeeti nekin tähän älyttömään elävöittämiskokeiluun haaskatut rahat lahjoittaa kaupungin asukkaiden, vanhusten ja lasten elämän elävöittämiseen! Oikeita kohteita olisi satoja. - parkkipaikkojen poistaminen vie autot ja samalla asia 2+5 Päin P:tä turhaa rahan haaskuuta 2+5 voi sitä järjen köyhyyttä. Tarkoitus on ehkä kiertää siten, ettei tarvi katsoakaan Tampereen keskustaa. Tuleepa tunneli,jota pitkin pääsee ohi, sitä varten kait tunneli. 2+5 Voi sitä tyhmyyden määrää mitä on käytetty tätä Hämeenkadun itäpään "rauhoittamiseksi". Tuntuu iha karmealta ajatella että ajetaan ulkopaikkakuntalaiset kiertelemään ympäri kaupunkia kun ei pääse ajamaan Hämeenkatua. Jos olisin ulkopaikkakuntakainen niin tekisin niin että kiertäisin Tampereen kaukaa. Nythän se on kohta mahdollista kun tunneli valmistuu. Voi ajaa ohitse niin ettei tarvitse Tamperetta katsella. Miten kaupunki voi olla vetovoimainen kun sinne ei edes pääse kunnolla ajamaan. Ei kai tamperelaiset niin nurkkapatriootteja ole ettei tänne tarvitse muiden tulla. Kaupungissa pitää olla elämää niin silloin se on vetovoimainen. Pistäkää kysely myös naapurikuntalaisille miten he pärjäävät tampereella autonsa kanssa ja onko pääkadun sulkeminen sellanen että se elävöittää kaupunkia. Olisi kiinnostavaa tietää kenen idea oli ko. päätös Hämeenkadun itäpään sulkemisesta. Tuliko suunnitelma itse pormestarilta vai keneltä. "Kukkavaasit" on ihan kauhean näköiset samoin se koju ja teko vihermatot. 2+5 Aivan perseestä koko verovaroin tehty hömpötys! 2+5 Toivon syvästi paluuta aiempaan. Toivottavasti ne muutamat päättäjät jotka härkäpäisesti ajavat tätä kokeilua ovat jo huomanneet, että kokeilu on täysi susi. Itäpää on jo naurettavine kukkaruukkuineen ja viheriöineen epäonnistunut. Koko kesän aikana alue oli aneeminen eikä elävöittämisestä voida puhua sanallakaan. Olkaa kerrankin rohkeita ja palkatkaa vanhaan. Silloin osoitatte johtajuutta kaupunkilaisten silmissä, kykenette muuttamaan epäonnistuneet päätökset. 2+5 Hämeenkatu tapetaan elävöittämisellä. Jos on pakko jotain elävöittää, niin miksi sitä ei tehdä siellä, missä sille on paremmat edellytykset, esim Hämeenpuistossa, Keskustorilla ja Laukontorilla. Hämpistä ei saa keskieurooppalaista kävelykatua näillä leveysasteilla eikä asukasmäärillä. Onko keskustan henkilöautoliikenteen sumputtamisen tarkoituksena luoda perusteluja ratikan tulolle, joka sekin on jatkumoa Tampereen kaupungin tarpeettomille ja suuruudenhulluille hankkeille Hämpin parkin ja rantatunnelin lisäksi. 2+5 Nyt järki käteen ja kokeilu seis!
2+5 Ensin paranee sujuvuus busseille kun valot poistuu ja yksityisautot ei tuki valoja. Sitten otetaan toinen kaista pois se hidastaa. Ennen Tamperetta elävöitti autoharrastajat: sitten kiellettiin Särkänniemen ns. Parkit ja jo silloin ilmeisesti osa siirtyi muuhun kaupunkiin. Nyt ei voi ajaa edes hämppiä mihinkään aikaan. Vihreitten jälki näkyy. Onko niin että se elämä mitä ihmiset haluavat elää ei kelpaa vaan kaupungin johto päättää millainen elävöitys on sallittua. Pitäisikö vaihtaa kaupunkilaiset? Tämähän on kuin Neuvostoliiton suunnitelma taloutta. Ja sentään kokoomus pormestari. Omalla autolla joutuu kiertää kaikki hemmetin sivukadut kun ei voi ajaa hämppiä. Eli jotain muuta kuin nyt on olisi hyvä saada. Olihan hyvä kokeillu, mutta vain kokeilu. Eihän ole järkevää ensin autioittaa ja sitten elävöittää. Vai onko tämä se kuuluisa ikiliikkuja? 2+5 Turhaa rahanmenoa ja ihmisten kiusaamista kulkemista vaikeuttamalla. Menkääpä nyt istuskelemaan "olohuoneeseen"! 2+5 Hämpin parkki sinänsä hyvä. Joukkoliikennekatu Ei ole houkutteleva kuitenkaan niille ihmksille, jotka tulevat maakunnasta autoillaan. Auto pyörivät sitten Tuomiokirkonkadulla umpiperässä. Itse elävöittäminen on irvikuva todellisista etelä-euroopan kävelykaduista. Kesällä paloherkillä rumilla muovimatoilla makasi sammuneita palavat tupakat käryten. Onko Hämeenkadusta tehty pultsareiden yömaja? Kesällä siellä istui lisäksi lähinnä mamuja. Katsotaan sitten räntäsateessa ja 20 asteen pakkasella! Se mikä autojeb suhteen turvallisuudessa on ehkä saatu, voi jatkossa luoda turvallisuusriskin pummien ja kriminaalien vallatessa kadun. Mielestämme katu tulee palauttaa moniliikennekaduksi, jossa voi myös yksityisautolla ajaa muina kuin ruuhka-aikoina. Tämä palaute on useamman ihmisen mielipiteen pohjalta. Kokeilu ajaa ihmiset Lielahteen ja muihin kaupan keskittymiin, jonne päästään autolla. 2+5 Tiedotteessa sanottiin: Tilaa vapautettiin oleskelulle, terasseille, myynnille ja tapahtumille. Tässä ei todellakaan ole onnistuttu. Havahtukaa jo ja palauttakaa Hämeenkatu kaikkien KÄYTTÖÖN. 2+5 Se vaikutta kuin valtimotukos ihmisellä. Liikenne ahtautuu kapealle Satakunnankadulle. Muualta tulleille kiertotien löytäminen melkein mahdotonta. Elävöittäminen keinotekoista. Tampereella on lukuisia muita paikkoja, joita voitaisiin hyödyntää elävöittämällä. Miksi hankaloittaa kulkemista näin oleellisesti. Pytyt kamalia, oksentamiseen hyviä joidenkin mielestä. Vanhat lehmukset onneksi peittävät niitä vähän. Hämeenkatu on Tampereen keskustan pääväylä ollut iät ja ajat. Miksi ihmeessä sen käyttöä pitää hankaloittaa näin oleellisesti. Vähitellen kivijalkakaupat kaikkoavat. 2+5 Ei ollut oikein minun makuuni. Entinen oli parempi tai sitten pitäisi olla mieluummin kävelykatuna koko alue. Ei kauheasti kiehdo istua terasseilla tai penkeillä, kun bussit rymistävät mukulakivikadulla vieressä. 2+5+ 10 2+5+ 10+1 1+15 +16 2+5+ 11 2+5+ 11 2+5+ 11 Yksityiautot kuuluvat Hämeenkadun koko mitalle liikenteen sujuvoittamiseksi,koska parin järven välikin jo sumputtaa Tamperetta. Siellä missä liike-elämä niin sinne kuuluvat liikenne/yksityisautot. Kyllä marketitkin olis hiljasia jos ei sinne omalla kauppakassiautolla pääsis yksinkertaisesti. Kävelykatuja voi sit olla poikkikadunpätkillä kuten nytkin. Mielestäni Hämeenkadun itäpää ei oo elävöittyny ja muutenkin Hämeenkatu muuttunu kuin käpykylän pääkaduksi. Kaistojen poistaminen Itäisellä puolella on aiheuttanut ruuhka-aikaan bussiliikenteelle ongelmia, kun pysäkit ovat täynnä aseman jälkeen koko liikenne tyssää. Bussilla liikkkuminen keskustaalueella ei ole siis muuttunut yhtään sujuvammaksi. Eli ehdottomasti kaksi kaistaa takaisin. Virkustysalueet ovat mielestäni turhia, koska keskusta kokonaisuutena on niin epäsiisti, että en ainakaan itse sinne menisi penkeille "rentoutumaan". Huoltoautoille varatut pysähdyspaikat ovat erittäin tervetulleet, mutta se saisivat olla vielä suuremmat. Autolla kulkeminen keskustassa on merkittävästi hankaloitunut, vaika tarve yksityisautoilun poistamiselle olisi ruuhka-aikoina olemassa, pitäisi kulkemista rajoittaa vain tiettyinä aikoina. En ainakaan itse keskustassa liiku muulloin kun on pakko ja jos siitä tehdään silloinkin erittäin hankalaa koitan nekin vähäiset määrät minimoida, enkä silloin käy hoitamassa kuin pakolliset asiat, joten palveluita en silloin käytä enkä käy muuten ostoksilla. P-Hämppiä en esim ole koskaan käyttänyt, kun itäpuoli meni kiinni, en jaksa kierrellä ja etsiä mistä sinne pääsee jne. Minkä luulette ratikan mahtuvan? Uutena Tre laisen olen suuresti pettynyt Hämeenkadun itämään kokeiluun! Vaadin ehdottomasti palaamista vanhaan käytäntöön! Palautetaan ennalleen ja henkilöautoliikenne Hämeenkadulle. Tai sitten ei ollenkaan autoja Hämeenkadulle. Ei siis bussejakaan. Se on huonoin vaihtoehto. Pääväylää ei saa tukkia. Yli puolet vuodesta on loska-aikaa jolloin ei oleskella kadulla. Jos saisi bussitkin pois voisi toimia kesällä.
2+5+ 11 2+5+ 11 2+5+ 12+1 5 2+5+ 13 Linja-autot ovat perätysten pysäkillä, kun eivät kunnolla pääse toista ohittamaan. Matkustajat säntäilevät Stockan pysäkillä, yrittäessään löytää oikeaa linja-autoa ja pyöräilijät yrittävät sukkuloida siellä välissä. Suurin osa pyöräilijöistä, ei ole löytänyt pyörätietä ja monet yksityis - autoilijat eivät välitä kiellosta. Hotelli Koskipuiston Cumulukseen ajo on vaikeutunut. Tää kokeilu olisi pitänyt aloittaa, kun rantatunneli olisi ollut valmis. Nyt keskusta on tukkeutunut usein ruuhkien takia. Kaupunki haluaa siirtää keskustan itäpuolelle väkisi, tamperelaiset ovat kosken erottamaan kaupunkiinsa tottuneita. Tämmöinen väkisin tekeminen ei auta, sen tekevät ihmiset, eivät ruukut ja esiintymislava jossa kukaan ei esiinny. Keskustori olisi ollut parempi paikka, siellä olisi ollut tilaakin. Hämeenkadun itäpään muuttaminen joukkoliikennekaduksi tuo ruuhkia muualle, tampereen muut kadut kun muutenkin ovat huonosti vetäviä. Osa Hämeenhadun liikenteestä siirtyi Satakunnan kadulle, jossa ruuhkaaikoina bussin kyydissä saa sitten jonottaa ja aikataulut eivät pidä. Ajan myös usein autolla Hämeenkadun itäpään yli ja toivottavasti pohjois-etelä suuntaista ylitystä itäpäässä (esim Aleksanterinkatu) ei mennä tukkimaan, niin kuin on suunniteltu. Se toisi vain entistä pahemmat ruuhkat muille kaduille kun nyt joudun käyttämään autoa päästäkseni Lempäälään haja-asutusalueelle, jonne bussilla ei töissä käyden pääse. Varsinaisesta elävöittämisestä en ole huomannut mitään iloa, ehkä siitä keskikesällä saattaa olla jotain iloa, mutta talvi, kevät, syksy aikaan elävöitys on turhaa, tuskinpa pikkupakkasessa tai räntäsateessa siellä viihdytään suuremmin. Autoilevat turistitkin voivat olla aika ihmeissä miten pääsee koskikadun paikkeilta rautatieaseman suuntaan. Todella: en tarvitsekaan keskustan palveluita! Ennen luulin niin! Valitettavasti olen siirtänyt Tampereella asioimiset kaupungin ulkopuolisiin ostoskeskuksiin, koska Elävöittämiskokeilun myötä parkkipaikat hinnoiteltiin kaksinkertaisiksi ja niiden etäisyys palvelupaikoista, joita käytin hankaloitui. Turvallisuudessa ei tullut odotettua muutosta parempaan, sillä bussit ja jakeluautot jyräävät nyt liikennevalottomat risteykset jalankulkijoista välittämättä. Liikennevaloissa niiden oli pysähdyttävä kuitenkin. Vakituisten asiointiliikkeiden henkilökunnalle olen kertonut miksi käyntini huomattavasti harventuneet: Syy ei ole huonon yrityksenne vaan ongelmallisen kaupunkisuunnittelun. Ehkäpä kaupungilla ei tarvita minunkaan taloudellista panosta enää. Elävöittämiskokeilu on tehnyt Hämeenkadusta likaisen ja epämiellyttävän kadun. Tämä nähtiin jo vuosia sitten myös Jyväskylässä. Siellä ei pääse esimerkiksi keskustan muutamaan hotelliin autolla tai taksilla vaan joutuu raahaamaan matkalaukkua aikamoisen matkan. Tampereella Hämeenkadusta tulee viikonloppuisin juoppokatu, johon en halua mennä. Hyvääkin on, Hämpin parkki toimii hyvin mentäessä kadun liikeisiin kuten Stockmannille tai vaikka Silmäasemalle. Tämä ei kuitenkaan johdu kadun katkaisemisesta, vaan erittäin hyvästä maanalaisesta parkista. Elävöittäminen on keinotekoinen tapa katkaista keskustan pääsuoni. Me maksukykyiset henkilöt menemme ostoksille sinne, mihin voi ajaa omalla autolla ja ei tarvitse kuljettaa ostoksia rämisevissä ahtaissa linja-autoissa ja kävellä kaduilla, joilla on taskuvarkaita ja narkkareita.
2+5+ 13 2+5+ 13 2+5+ 13 2+5+ 13 2+5+ 13 2+5+ 14 2+5+ 15 2+5+ 17 2+5+ 17 2+5+ 7 Mitäs jos palautettaisiin Hämeen katu normaalikäyttöön sillä muutoksella, että se kamala mukulakivipinnoite korvataan asfaltilla. Joukkoliikenteen sujuvuutta ei elävöittämiskokeilu ei ainakaan parantanut, kun eteenpäin menevät bussit eivät pääse ohittamaan pysäkillä olevia. Joukkoliikennekatuna tämä vielä jotenkin meni (joskin tämäkin oli turha muutos), mutta kuningasälynväläys elävöittämisestä olisi pitänyt jättää kokonaan toteuttamatta. Täysin epäonnistunut ja ylihintainen kokeilu. Muutenkin tuntuu, että keskustan liikenne toimii nyt kun on elävöittämiskokeilua, linjaautoaseman ympäristön rakennustyömaata yms. entistäkin huonommin. Tämä ei juurikaan edesauta tai innosta keskustassa asioimista, pikemminkin päinvastoin. Hämeenkatua ei aiemminkaan viitsinyt ajaa tai matkustaa sen enempää omalla autolla kuin bussillakaan mukulakivirytyytyksen ja tärinän vuoksi. Miksi tällainen autojen ja matkustajien sekä linjaautonkuljettajien selkien rikkomismukulakivi nyt on niin pakkomielteisesti päätetty säästää, ettei katua voitaisi asfaltoida. Liikenneturvallisuutta ei myöskään paranna se, että Hämeenkadun mukulakivet ovat kesäsateenkin jälkeen -talvioloista puhumattakaan -varsin liukkaat. Huonosti sujuvan liikenteen vuoksi keskustassa asioi nykyään niin harvoin kuin mahdollista. Kysymys: paljonko epäonnistuneeseen ja turhaan elävöittämiskokeiluun sekä niihin ylikasvaneisiin punaisiin kukkaruukkuihin yms. on kulutettu tamperelaisten veronmaksajien rahaa ja voisivatko kokeilusta vastuulliset itse maksaa tämän veronmaksajien sijasta?? toimenpide-ehdotus: välitön elävöittämiskokeilusta luopuminen ja Hämeenkadun päällystemateriaalin muuttaminen. Palataan vanhaan malliin Hämeenkadulla ja unohdetaan raitsikka kokonaan. Lisäksi mukulakivev tilalle asfaltti. Kiitos. En mistään hinnasta lähtisi hakemaan elämyksiä paikasta jossa bussi kulkee 2metrin päässä minuutin välein. Melu pöly ilmavirtaus.tampereella keskustankin alueella on puistoja ja paljon muitakin paikkoja elämyksille.aivan höpöhöpöä rahantuhlausta.voi lopetta heti ei lisää viihtyvyyttäkään.nekin raahat vois käyttää 100 järkevään hankkeeseen nyt rahanpuutteen aikana Kokeilu kokonaisuutena on mielestäni verorahojen tuhlausta. Penkit, tekonurmet ym ovat tyyliltään Hämeenkadun historialliseen miljööseen sopimattomia, leikkipuistomaisuudessaan suorastaan mauttomia. Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota keskustan siisteyteen tai siis siivottomuuteen. Esimerkiksi talven hiekoitushiekkoja ei saada siivottua millään pyöräteiltä pois. Niin kauan kuin bussit pitävät kivetyllä kadulla noin valtavaa meteliä niin kaikki muu on ihan turhaa. Kivetyksen hiljentämiseen on keinot olemassa (kivetystä muuttamalla) mutta sitä ei ole haluttu tehdä. Miksi ei? Sen vaikutus viihtyisyyteen olisi ollut paljon parempi. Miksi jatkaa epäonnistunutt kokeilua kun tulos on ollut näin surkea? Elävöittämiseen käytetyt rahat olisi voinut laittaa paljon kansalaisille tärkeämpiin asioihin, kuten terveyden,- vanhusten- ja sosiaalipuolen kehittämiseen. Tampereen keskusta on mallia DDR eikä sitä ainakaan paranna muutama punainen ruukku tai räikeä tekonurmi. Kaikenlaiset penkit ja nurmet lisäävät roskien ja oksennuksen määrää aina, koska tamperelainen tuntuu sitkeästi käyttävän kaupunkiaan roskalaatikkona ja käymälänä. Alepubin postaminen Hämeenkadun kulmasta olisi jo todella iso edistyaskel, samoin pienien erikoisputiikkien houkutteleminen keskustaan ns. pissisliikkeiden sijaan. Tällä hetkellä kauppatarjonta keskittyy nuoriin eikä nelikymppisellä ole mitään syytä tulla keskustaan ostoksille, Stocka yksin ei riitä, joten Ideapark ja Helsinki taitaa vetää kaikki keski-ikäiset ostajat. Erikoinen ja teennäinen ratkaisu tuo elävöittäminen. Henkilöautojen poistaminen vaikeuttaa asioimista merkittävästi. Kaupungille pitää päästä autolla, erityisesti kun Tampereen keskusta on tiivis ja kapea. Hämpin parkki voi olla kiva ulkopaikkakunytalaisille, jos viettävät koko päivän turistina kaupungissa. Muuten se ei sovi nopeaan ja kätevään asioimiseen. Helpompi ajaa vaikka Lielahteen siinä tapauksessa hoitamaan asioita. Täysin epäonnistunut kokeilu. Ruukut ym järkyttävän rumia. Aivojen käyttö sallittua. Minä käyn keskustassa bussilla, pyörällä kävellen ja autolla en voinut valita kuin yhden vaihtoehdon. Huono kysely. Kyselyn vaihtoehtojen ymmärtäminen vaikeaa koska ei tiedä milä numero vastaa mitä... Yksinkerysisesti koko elävöittäminen on täysi 0! Tällä tapetaan koko keskusta! Lisää paikkoja känniläisille ym. Ennen kävin useammin keskustassa mutta nykyään menen autolla muualle. Elävöittämisaluetta välttelen niin paljon kuon mahdollista!!! Tahdon takaisin vanhan, tolmivan Tampereen. Nyt päästäkseni esim. Sokokselle on kierrettävä ympäri kaupunkia. Häpeäksi olette tästä päättäneet rakkaalle kotikaupingilleni! Esiintymislava hirveän näköinen ja miksi laitettu ns. viheriön päälle jossa esityksiä seuraavat voisivat vaikka istua. Ruukut aivan kamalan näköiset. Busseilla ahdasta lähteä pysäkeiltä kun ei ohituskaistaa. Keskustassa käyntini selvästi vähentyneet kokeilun takia.
2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7 2+5+ 7+10 Kokeilun toteutus tuntuu tosi keinotekoiselta ja turhalta. Koska suuret bussit jyräävät Hämeenkatua edelleen, paikka ei ole yhtään jalankulkuystävällisempi. Ammattitaidotonta ja hävettävän noloa on toimittaa paikalle punaiset jättiruukut, joissa onneton risu keskellä ja viereen keinonurmea. Visuaalisesta puolesta näkee, että näkemyksellistä suunnittelijaa ei ole käytetty, vaan tavallista kookkaamman muovikoristelun on ajateltu riittävän. Esiintymislava on kyllä hyvä. Pelkkää rahan haaskuuta koko homma, ne isot punaiset ruukut ovat järkyttävän rumat. Ne puut pitäisi istuttaa ihan kunnolla. Sitten ne tekonurmikot on kannsa ihan turhan päiväisiä. Joukkoliikennekatu kokeilu on kanssa yksi vitsi kun kukaan ei ole valvomassa sitä. Ainakun olen ollut keskustassa tätä "joukkoliikenne" pätkää on menny monta tavallista autoa. Että tässä olisi poliiselle hyvä rahastuspaikka kun ne muutenkin tykkäävät kökkiä rahastuspaikoissa esim tutkan kanssa. Autoilu sallittava. RUMAT vaasit poistettava, tekonurmi + penkit poistettava-pulsut istuvat niissä pelkästään. Viihtyisyys karmea, ei houkuta. Yleisilme erittäin ruma. Elävöittämiuskokeilu ihan yhtä tyhjän kanssa. Tekonurmet, penkit ja punaiset penkit ihan kamalat. Kukaan niitä ei käytä ja tapahrunatoeilla en ole nähnyt ainuttakaan tapahtumaa. Yksityisautoilun kieltäminen Hkadun itäpäässä heikentänyt yrittäjien liiketoim Aivan mitätön sotku. Pieneen kaupunkiin ei ole tarvista ns. pääkatua laittaa huvikaduksi. Toista on esim. Barcelonassa. Tampereella on jo kävelykatu, puistoja, rantoja ym, paikkoja huvituksille! Todella rumija ovat tekonurmet, punaiset muoviruukut, esiintymislava (kenelle?). Katu on kuin lasten huvipuisto. Sellainen on jo pikkukakkosenpuisto. Purkakaa koko lapsellinen hökötyskatu ja kunnioittakaa Tampereen historiaa ja rakennuksia. Kadut ovat autoja varten, pyörätiet pyöräilijöille ja jalankulkijoille omat tiet. Tälläiset suunnittelijat voisivat siirtyä vielä "kevyempiin"sisätöihin! Minä en tarvitse Hämeenkadun itäpäätä enää, mutta Hämeenkadun itäpää saattaisi tarvita minua - liikkeet minun rahojani! Elävöittämiskokeilu teki Hämeenkadusta autioittamiskadun itäpäästään. Erittäin huono ratkaisu; punaiset ruukut ja vihreät tekonurmet eivät ole mistään kotoisin. Nurmikkoalue ja isot ruukut todella rumia. Hyi. Ei kiinnosta enään ollenkaan käydä itäpään alueella koska autolla liikkuminen erittäin hankalaa. 0/5 ei jatkoon. Koen Hämeenkadun elävöittämisen menneen täysin pieleen itäpäässä. Ruukut eivät istuneet katukuvaan, autoilu pitäisi olla sallittu pääkadulla. Täysi kymppi uudet katuvalokoristeet. Punaiset saavit on kamalia. Kunnon taidetta tilalle, typerät keinonurmet on kuin roskia maassa. Muutos pitäisi toteuttaa vasta kun raitsikka kulkee Hämppiä. Liikenne ja yrittäjät takaisin! Enemmän isoja tapahtumia kun "räkimistä" sinne tänne. Ei rumenpaa enää voi keksiä. Bussit seisoo jumissa toistensa takana kun ei ole ohitusmahdollisuutta.ruukut rumia ja väri epäonnistunut. Ei meillä voi olla kuin keskieuroopassa jo ilmastonkin takia.on käyty muullakin kuin Tampereella joten näkemystä on. Älytön kaikkiaan. Turhaa rahan haaskausta rumat punaiset ruukut! Vihreyttä olis jos ruskeisiin ruukkuihin edes olis istutettu ikivihreitä puita eikä pihlajia!! Tekonurmi ällöttävä ja siinä punaiset ja vihreät penkit rumat! Mikä ihmeen taiteellinen hökötys se "lava"??? Tais olla kalliskin? Kokeilun ansiosta muut samansuuntaiset kadut ruuhkantuvat. Koska johonkin se liikenne täytyy purkautua. Mielestäni vero euroja käytetään ko kokeiluun holtittomasti. Ne istutustiinut sopivat Hämeenkadun miljööseen kuin hajuvesi lihapullaan.sitten ne penkit ovat erkonomisesti väärin suunniteltu jalkojen pitäisi yltää maaha siis suonikohjut huutavat apua.paras kokeilu on Viistokatu uudelleen käyttöön. Typerät purkit. Henkilöautot saastuttavat kaupungin ilmastoa enemmän,kun täytyy kierrellä ympäri kaupunkia. Turhaa rahanhaaskausta.turistien on entistä vaikeampi liikkua omalla autolla.tampereella nyt vain kaksi siltaa, mitkä vievät kaupungin läpi ja Satakunnansilta tulee entistä ahtaammaksi Tunnelin valmistuttua.päästäkää henkilöautot takaisin ja muuttakaa joukkoliikennettä siten, että Hämeenkadulla ei kulje niin paljon busseja, vaan Pyynikintorilta olisi vaihto lännessä ja idässä Pallokentän vieressä Kalevanpuistotien ja Itsenäisyydenkadun kulman parkkialue.näin kolinat häviäisivät Hämpiltä, eikä 7 bussia seisoisi esim. Tuulensuun pysäkillä yhtaikaa
2+5+ 7+13 2+5+ 9 2+5+ 9+11 2+5+ 9+15 2+5+ 9+17 Kadusta on tullut omanlaisesa umpio. Ihmiset vain kiirehtivät kuka mihinkäkin bussiin ja bussista pois, mutta harvempi siellä enää ostoksilla viihtyy. Kävin myös ensimmäistä kertaa kuluneena kesänä kävelykadulla kahvilla, kokemus ei ollut kiva. Palvelu oli hyvää, mutta siinä kun kahvittelee kun ihmiset menevät kiireellä kuka mihinkäkin niin ei se kokemus kiva ollut. Myöskin bussien äänet korostuvat nyt kun siinä ei ole yksityisautoilua ollenkaan. Ennen liikenteen melu oli tasaista huminaa, kun nyt se on suoranaista jyrinää kun bussit vetävät siitä ohitse. Paikka on usein myös täynnä roskia, eritoten viikonlopun jälkeen. Punaiset ämpärit ja tekonurmi ovat aivan kaameita, en ymmärrä miksei siellä anneta peruspuiden kasvaa ja pois tuommoiset tekonurmihirvitykset. Osaltaan tuo tekonurmi on jotenkin niin humorististakin kun miettii, että keskellä kivikaupunkia on vihreä pläntti, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Missä kaupungissa on nurmikenttiä oleskeluun keskellä kaupunkia, jonka pitäisi olla vilkas keskus!? Että jos haluaa nurmikentillä oleskella niin voi mennä maalle tai muuten syrjemmälle kaupungista. Hämeenkadulla ei ole pyöräkaistoja. Ettekö te todellakaan ymmärrä pyöräkaistan, pyörätien ja yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän eroja? Koko kokeilu on totaalisesti epäonnistunut. Palauttakaa katu takaisin kaikille. Hämeenkadun itäpään liikennesuunnittelu ja toteutus on täysi susi! Ensinnä: "viihtyisyyskaduksi" valittiin kaupungin AINOA läpikulkeva katu, jolloin liikenne ahdettiin ahtaalle Satakunnan sillalle ja sivuun keskustasta vievälle Tampereen valtatielle. Miksi ei esim Hämeenpuisto tai avara Keskustori olisi sopinut? Hämeenkatu on kavennettu 1+1 kaistaiseksi, jolloin ruuhka-aikana (olen kokenut) bussijono (6-10 bussia) seisoo Koskipuistosta lähtien kun Rautatienkadun liikennevalot ovat punaisella. Ei pysäkkilevennyksiä! Nupukivikatu -jota luullaan kultturelliseksi- rikkoo kaupungin liikennelaitoksen bussit, jotka veronmaksajana maksan! Jalkakäytävillekö raitiotiekiskot aiotaan sijoittaa? Vai jo ruuhkaiselle bussikaistalle, jolla ei muutenkaan liikenne suju ruuhkaaikana? Pyöräily on edelleen järjestämättä, eikä pyöräkaistoja taideta saadakaan kuntoon kun ajokaistoja poistettiin. Ottakaa oppia Jyväskylän todella viihtyisästä kävelykadusta, tai Oulun Trotuaarista. Ihmettelen, miksi elävöitetään Tampereen varjoisinta kadunpätkää. Rautatienkadun ja Hämeenkadun valoristeys on edelleen hirveä sumppu. Miten sitä saisi kehitettyä? Entä sitten, kun Keskusareena on valmis ja Hämeenkatu pois pelistä? Miten ruuhkat puretaan? Tampere on pieni kaupunki verrattuna moneen kaupunkiin, joissa on enemmän kävelykatuja. Mielestäni olisi järkevämpi elävöittää vaikka Keskustoria ja sen ympäristöä. Tori on tyhjänä kaiket illat. Sitä ihmettelee turistitkin täällä. Ei ole elämää. Suljettu kadunpätkä ei sitä elämää tuo. Hämeenkadun itäpään sulkemisella siirretään autojonot vaan muualle. Paljon on ihmisiä, joiden on päästävä ns oven eteen, mutta parkkitalossa parkkeeraaminen ei tule kysymykseen. Heidän osaltaan keskustassa asiointi on vähentynyt lähes täysin. Pyöräkaistat on hyvä juttu! Hämpin parkkia tykkään myös itse käyttää. Mielestäni yksityisautoilu ei haittaa Hämeenkadulla, eikä varsinkaan sitten, jos katukivet käännettäisiin pitkittäin (nythän ne on poikittain). Rengasmelu vähenisi huomattavasti. Ja elävöittämiskokeilut voisi siirtää sinne Keskustorin suuntaan. Helsingissäkin tapahtuu aina ja on ihmisiä liikkeellä kellonaikaan katsomatta. Enkä nyt tarkoita pelkkää kävelykatualuetta. 100% epäonnistunut kokeilu.pyöräilijät saisivat vain taluttaa pyöriä jalkakäytävillä minun mielestäni. Pyöräilyä varten tehtiin ylikallis ratkaisu patosiltoineen ja rongankadun tunneleineen jolloin sovittiin mm.siitä,että polkupyöräliikenne siirtyy Hämeenkadulta -rongankadun reitille. Olettehan te nähneet, itäpään liikkeet voivat huonosti ja myös katusuunnittelulla on täysin väärä käsitys kaupunkilaisia ja kauppiaita palvelevasta liikenteen ohjailusta. Lisäksi tämä KYSELY olisi ollut järkevämpää lähettää vastauskuorineen paperiversiona kaikille koska on paljon ihmisiä joilla ei ole mahdollisuutta vastata NETTIKYSELYYN. Onko tämä taas turha kysely,jonka virkamiehet heittävät Roskakoriin toteamalla :"kysytty on!! 2+7 Ruukut ja etenkin niiden väri on kamala. Tekonurmi ei sovi kohteeseen. Tampere on kapealla kannaksella, henkilöautot ahdetaan jo nyt ennestäänkin ahtaisiin tieverkkoihin. Hämeenkadun itäpää ei houkuttele, vaikka lapsuuteni ja nuoruuteni vietin niillä kulmilla. 2+7 Istumapaikkojen olemassaolo hyvä asia. Henkilöautojen poistaminen erittäin negatiivinen asia. Se tekee autojen ajoreiteistä erittäin epäloogisia ja tukkoisia. Hämeenkatu ei tunnu siitä huolimatta yhtään rauhallisemmalta. Olen kuullut, että tuttuni käy nykyään vähemmän Hämeenkadun liikkeissä huonontuneiden kulkuyhteyksien vuoksi. Kadun ylitys tuntuu vaarallisemmalta liikennevalojen poistamisen takia. Bussiliikenne on kuitenkin vielä sen verran vilkasta, ettei henkilöautojen poistaminen vaikuta kovin suuresti vilkkauteen. Koristeet eivät ole kovin kauniita. Isot kukkaruukut olivat joskus täynnä roskia jonkin kaupungissa olleen tapahtuman jälkeen. Niitä oli käytetty pöytinä ja pikaruokaroskat jätetty siihen. Minkäänlaista elävöittämistä en ole varsinaisesti huomannut. "Tapahtumatoria" en ollut ymmärtänyt sellaiseksi. En ole vielä koskaan nähnyt siinä mitään tapahtumia.
2+7 Jos puhutaan viihtyvyydestä ja historiallisuudesta miksi ihmeessä sinne on tungettu ehkä maailman rumimmat punaiset kukka/puu jutskat. Ihan järkyttävät. Ja olen sitä mieltä että kyllä keskustassa täytyy päästä ajamaan Hämeenkatu päästä päähän edelleen. 2+7 Tampere on kaunis historiaa omaava kaupunki. Jotkut tekonurmet ja punaiset muoviruukut ovat aika kauheita siinä ympäristössä. Sopisivat ehkä joihinkin huvipuistoihin halvan ulkonäkönsä vuoksi. Kaipaisin autojen pääsyä takaisin itäpäähän jotta asiointi sujuisi. Itselläni on kaupungissa käynti vähentynyt yllättävän paljon kun pienten lasten kanssa välimatkat ovat kuitenkin aika suuria kun kuski ei voi jättää meitä lähelle lopullista määränpäätä. Helpompi siis mennä isoihin kauppakeskuksiin jossa kaikki liikkeet ovat lähekkäin. 2+7 Punaiset tötteröt on kamalia. Kumiruoho on törkeä idea. Miksi väkisin tuoda luontoa muovisena kun sitä aitoa koko ajan halutaan vähentää keskustassa, Valojen poisto Tuomiokirkonkadun risteyksestä oli suurin virhe, muka kokeilun takia. Kyllä kaikki näkee ettei ne siihen koskaan takaisin tule. Kokeilun varjolla nesaatiin pois ja kaikki muutkin psykoideat läpi. Katu on oltava kaikille avoin. 2+7 Eipä ole paljon tarvinnut keskustaan vaivautua, oisinko kerran käyny tällä kokeiluosuudella Hämeenkatua. MIeluummin käyn ostoksilla siellä missä saa painavat ostokset autoon näppärästi. Keskutastaan nykyisellään mitää järkeä autolla (Hämpin parkkikin nii sikakallis) ni mun puolesta autioitukoon vaan koko keskusta. Sen vähä mitä joskus pakko käydä keskustassa, niin pyörä ainut järkevä väline siihen, on muuten nopeempi kuin bussi. Onkohan taas taas ensi talvena pöyrällä pakko ajaa Hämeenkadulla bussien seassa henkensä kaupalla kuten tähänkin asti on pitänyt (jos niinku matkan päämääräni on Hämeenkadulla). Niin joo, aika rumia ne punaset isot purnukat on. Sitä en oo tajunnu et miks Hämpistä piti koittaa tehdä olohuone, kun ois esim koskipuisto ja hämeenpuisto paljon vehreempiä ympäristöltään jo valmiiks. Sinne kahviloita ja tapahtumia yms. Ei pääkadun pidä olla mikään olohuone. 2+7 Mikäänhän ei ole juuri muuttunut. Ihmiset ovat edelleen jalkakäytävällä, autot kadulla. Kadun ylitystä jonotellaan edelleen liikennevaloissa. Bussit pitävät meteliä jne. Parempi olisi palauttaa ja tukea henkilöautoliikennettä Hämeenkadulla ja hoitaa elämöitykset jossain muualla, mihin ne sopivat paremmin. Nyt tulee keskusteaan lähdettyä entistä harvemmin, vain kun ei muualla voi asiaa hoitaa. Ostokset tulee tehtyä keskustan ulkopuolella, missä pysäköinti on maksutonta. Uudet valoviikkojen valot ja kuviot sen sijaan ovat hyviä. 2+7+ 14 2+7+ 15 2+7+ 9 2+7+ 9 Joko Hämeenkadun itäpää tulisi sulkea kokonaan liikenteeltä tai sitten sallia liikenne kaikille. Itseäni on erityisesti harmittanut, kuinka tyhjältä ja "kuolleelta" esimerkiksi Stockmannin alue näyttää. Jos kesäisin alueen uusilla levikkeillä olisi esim terassi tai muuta ravintolatoimintaa, toisi se heti uutta elämää alueeseen. Muutama nopea pointti: -ruohomatot toimivat tällä hetkellä pultsarien ja kerjäläisten makuualustoina - ei varsinaisesti toimi positiivisena elävöittämisenä -Levennetyille kävelyteille saatava järkevää käyttöä - Stockmannin alueen autioitumiseen ja kolkkouteen pitäisi keksiä lääke - ravintolat, kesätersssit, valotaulut? Voisi hieman miettiä niitä ruukkujen ja penkkien värejä ennenkuin niitä tuo rumentamaan kaupunkikuvaa. Jos kaupungila on arkkitehti, joka kuvittelee tekonurmen ja mukulakivikadun yhteensopivuutta kaupunkikuvallisesti onnistuneeksi voidaan kyseenalaistaa hänen osaamisensa. Voisi myös miettiä suomen ilmasto-olosuhteita värityksen soveltuvuudessa. Itselläni ei enään talvisaikaa ole asiaa tuolle aluelle varsinkaan jos liikkuu henkilöautolla. Parkkeeraus on liian kallista alueella. Harmi yrittäjien puolesta mutta saadaanhan näin keskustan palvelut siirrettyä kauppakeskuksiin kaupungin reunoille. Miettikää miten saatte ihmiset houkuteltua mahdollisimman helposti keskustaan ja kulkemisen pitää olla siellä helppoa ja edullista. Ruukut, tekonurmi ja penkit kamalan näköisiä. Itäpää aivan kuollut myös kesälauantai iltaisin. Autolla tuleminen keskustaan tai Hämeenkadun toiseen päähän meneminen todella hankalaa. Vältän keskustassa asiointia niin paljon kuin pystyn!. Tampereen keskusta on kapea jo muutenkin pitääkö se pilata tämmöisellä!. Olisi edes pyöräily helppoa pitkin Hämeenkatua, mutta sekin on sössitty. Suunnittelija voisi itse pyöräillä kadun päästä päähän ja katsoa mikä taas kerran meni vikaan. Kuinka kaupungilla on varaa hassata veromarkkoja aivan turhuuteen!!!!!!!!!!!! Pyöräkaistat tosi hyvä juttu! Ruukut ja penkit rumia, vaikka penkit tarpeen. Pimeään aikaan lisävalaistus on kiva asia. Muutoin rahan kuluttaminen joka vuosi " turhaan" harmittaa. Ois hienoa, jos kerranki suunniteltais joku juttu kerralla valmiiks, eikä remontoida ees taas.
2+9 Henkilöautoliikenteen rajoittaminen keskustassa järkevää kehitystä. Pyöräilijöiden olosuhteita kannattaa yhä kehittää. Silloin pyöräily - ja siitä koituvat terveysvaikutukset - lisääntyy ja kun pyöräilijöillä on selkeät reitit myös pyöräilyn vastustus vähenee. Asun muuten Annalassa, sitä vaihtoehtoa ei kyselyssä ollut. 2+9 Autot takaisin Hämeenkadulle. Pyöräilijät eivät saa ajaa hämeenkadulla, vaan niiden pitää taluttaa pyörää. Pyöräilijät ja jalankulkijat eivät sovi samalle kadulle varsinkaan kaupungissa. Pitäisi olla molemmille alunperin tehty omat väylät. Ihmeen vähän on sittenkin tullut onnettomuuksia tietooni tai sitten niistä ollaan hiljaa. 2+9 Pyöräilijät eivät kunnioita jalankulkijoita eivätkä muita tielläliikkujia vaan ajavat vauhdilla ja olettavat, että ikäihmiset ym. huomaavat ja väistävät heitä. Pyöräilijöille saatava liikennesäännöt ja väistämisvelvollisuus muihin liikkkujiin nähden. Henkilöautoilla liikkujien elämä on tehty todella hankalaksi keskustassa, joten he asioivat luonnollisesti marketeissa. Nykyisin iltaisin varsin tyhjä ja synkkä Hämeenkadun itäpää on lähinnä pelottava, eikä sinne tee mieli. 2+9+ 13 Aivan hirveä. Tyylitön ja halvan näköinen, humalaisia ja narkkareita pyörii kadulla. Hävettää kun turistit tulevat asemalle ja surkea pääkatu edessä. Olisi luullut, että polkupyöräilijöille olisi saatu kunnon pyörätiet mahtumaan, ilman, että kaikki risteyskohdat kapenevat, ei kunnon rotvallin liuskoja. Surkea esitys, muta eipä tarvitse enää keskustassa asioida, Idea-pari on muuttunut ostospaikakseni elävöittämiskokeilun alettua. Työssä pakko käydä keskustassa, mutta tässäkin olen alkanut tehdä etätyötä, koska kulkeminen on niin hankalaa. Mahdollinen ratikka ei tule palvelemaan minua. 3+11 Nykytilanteella ei oikeastaan ole merkitystä, paitsi sen tämä kokeilu on vahvistanut, että jos ratikkamyönteinen päätös saadaan, mikään ei sitten estä Hämeenkadun muuttamista joukkoliikennekaduksi. 3+15 Kunhan Hämeenkadun ympärille (niin itä- kuin länsipäähänkin) saadaan pysäköintialueita (Hämppi, länsi-päätyyn myös maanalainen pysäköinti) kohtuulliseen hintaan (jota Hämppi ei ole) myös ulkopaikkakunnilta tuleville, voitaisiin koko Hämeenkatu muuttaa vain joukkoliikennekaduksi. Tämä vaatii toimenpiteitä kuitenkin Rautatienkadun ja Hämeenpuiston päätyihin sekä välittäjäteihin, mutta hyvin suunniteltuna koko Hämeenkatu voitaisiin onnistuneesti muuttaa joukkoliikenne/kävelykaduksi. Laajentuneet virkistysmahdollisuudet ja tapahtumat toisivat enemmän eloa ja aktiivisuutta keskustaan sekä parantaisi paikallisten yritysten mahdollisuutta hyödyntää tilaa. 3+18 Erittäin hyvänä näen Stockmannin kohdalla valottoman kadunylityspaikan leveällä suojatiellä. Samanlainen ehdottomasti Hämeenkadun länsipäähän. Kadun ylittämiseen jalan länsipäässä kuuluu kauan aikaa kun autoille palaa pitkät vihreät ja jalankulkijoille lyhyet vihreät. Melkein on juosten ylitettävä valo-ohjattu suojatie Hämeenkadun ylityksessä. Kokoelua voisi ulottaa myös länsipäähän Hämeenkatua. 4+10 +14 Hei, elävöittämiskokeilu on ollut mielestäni osittain onnistunut. Kävelijänä tien yli pääsee nopeasti, mutta en sanoisi että Hämeenkatu on elävä jos Hämeenkatu ammottaa tyhjyyttään. Päästäisin autot takaisin, jotta tämä tuntuu kaupungilta ja on vilkas. Minetin ja arkkitehtien teos ovat olleet onnistuneita juttuja ja sellaisia lisää. Kiinnittäisin enemminkin huomiota liikennekulttuurikasvatukseen, ja väistämisvelvollisuuksiin erityisesti Tampereella, jos autot palaavat takaisin itäpäähän. 4+14 Ehdottomasti pitäisi saada lisää yritystoimintaa ja muita tapahtumia kadulle. Terassit olisi myös tervetulleita. Tietysti bussiliikenne edelleen jonkin verran rajoittaa kadun hyödyntämistä näihin tarkoituksiin, mutta suunta on joka tapauksessa hyvä. 4+7 Valtavat punaiset ruukut ja tekonurmet ovat rumia. Sinänsä elävöittämiskokeilun idea on hyvä, toteutus vaan ontuu... 4+7 Yksitisautoilun siirtäminen pois Hämeenkadulta on kuulemani mukaan siirtänyt ruuhkat muualle, en itse aja, joten en tiedä totuutta. Mutta kukkkaruukut ja tekonurmet ovat kauhistus silmälle. Penkkeillä näkyy istukselijoita, mutta kukkaruukut ovat aamuisin roskapönttöinä. Vaikka ajatus on hyvä, toteutus meni metsään. Olisiko voitu konsultoida vähän enemmän maalaisjärjellä ajattelevaa konsulttia. 4+7 Päälleliimatun oloisia turhia kosmeettisia toimia osa, kuten ruukut ja nurmet. Hyvä kuitenkin kun on edes yritystä. 4+7+ 9 Idea elävöittämisestä hyvä, toteutus ei niinkään erikoinen eli siihen toivoisin parannusta ensi kesäksi. Tekonurmien ym. tilalle eläviä kasveja, penkeistä viihtyisämpiä jne. Pyöräkaistojen rakentaminen erittäin hyvä idea, mutta kaistojen tulisi jatkua keskeyttämättöminä myös liikennevalojen kohdalla. Lisäksi pyöräily olisi hyvä erotella jalankulusta Keskustorille asti.
4+7+ 9 Hämeenkadun elävöittäminen on itsessään hyvä asia ja se mahdollistaisi viihtyisän ja tunnelmallisen, toiminnoiltaan monipuolisen Hämeenkadun, mutta valitettavasti kokeilu on huonosti toteutettu. Tekonurmialustat ovat halvan näköisiä eivätkä ole kutsuvia. Toivoisin kaluste ja viherratkaisuilta korkealaatuisempia ratkaisuja, jolloin elävöittämiskokeilu saisi laajempaa hyväksyntää. Tällä hetkellä koko kokeilu on joutunut suureksi vitsiksi sen huonon toteuttamisen vuoksi. Pyröräilykaista on itsessään hyvä, mutta sen kytkeminen paremmin muuhun pyöräilyverkostoon pitäisi toteuttaa paremmin. Nyt jää epäselväksi mistä sinne pääsee, jos saapuu keskustaan esimerkiksi Tammelan puolelta tulevan alikulun suunnalta. 5+11 Linja-autonkuljettajana täytyy sanoa, että toisen kaistan poistaminen on koitunut vain haitaksi! Olisi ollut parempi asia jättää myös toinen pysäkki stokmannin lisäksi keskustan suuntaan. Lisää poliisivalvontaa myös kaivattaisiin, sillä kielloista huolimatta henkilöautot ajavat päivittäin suoraan hämeenkadun itäiseen päähän, poliisien kuuluisi olla vahdissa ja sakottaa! Kaikki ylimääräinen toiminta on haitaksi joukkoliikenteelle, kuljettajia tulisi myös ottaa huomioon. Kiitos jo etukäteen! 5+11 Se elävöittäminen olisi pitänyt jättää ratikan yhteyteen. Kohta taas pitää alkaa kaivamaan kun ratikan kiskoja asennetaan. 5+11 +13 5+12 +18 Epäonnistunut täysin. Suunnittelija asuu varmaankin kehäkolmosen sisäpuolella, eikä ymmärrä Tampereen asioista mitään. Neljä kaistaa palautettava pikaisesti. Bussien liikkumista helpotettava. Busseilla suurin osa ihmisistä tulee kuitenkin keskustaan. Hämeenkatu asfaltoitava heti bussien ja niissä matkustavien vuoksi. Nyt katu on kaameassa kunnossa. Melusta sen verran, että pahinta on kadun kaameasta kunnosta johtuva bussien kolina. - Asun muutaman sadan metrin päässä keskustasta, mutta käyn siellä harvoin, koska sinne ei ole asiaa. Nykyinen elävöittäminen (kaamea sana) ei houkuttele minua keskustaan yhtään enempää. Tuomiokirkonkadun suojatiellä joku päivä vielä joku jää auton alle, jalankulkujat kulkee kuin pässit eikä katso lainkaan ympärilleen. Kadun kavennus yksi kaistaiseksi oli aivan hölmö juttu. Yksityisliikententeen kieltämisen viekä jotenkin yritin ymmärtää mutta nämä kavennukset meni "yli hilseen". Länsipään liikenne on ihan sujuvaa vaikka siellä on myös siviiliautoja 5+13 Elävöittämiskokeilu ei ollut onnistunut. Rakenteet ja istutukset olivat yksinkertaisesti rumia. Kadusta tuli sikin sokin parkeerattujen pyörien pysäköintialue, joka ei sinällään houkuttele viipyilemään alueella. Hämeenkatu on täynnä busseja, joten ei tule mieleenkään istuskella penkeillä pakokaasun käryssä. Kokeilualue ei johda minnekään, on vain irrallinen pätkä katua. Katuvaikutelma on suttuinen, mm. kukkaruukkujen reunukset ovat jatkuvasti likaiset (näkyy hyvin bussin ikkunasta). Hämeenkatu on itsellään kaunis, arvokas ja historiallinen katu, joka ansaitsisi parempaa. Mitä jos kävelykatujen strategia mietittäisiin uudelleen puhtaalta pöydältä. Toivon edelleen, että Tampereelle saadaan mukava kävelyalue, jossa on aitoa tunnelmaa ja viihtyisyyttä. Nyt kävelykadut on ripoteltu sinne tänne, ihmisiä ei vain riitä näin pienessä kaupungissa joka kadulle tekemään niistä eläviä. 5+13 Voiko enää hullumpaa toteutusta olla kuin nykyinen. Kukkaruukut ovat kamalia, toimivat juoppojen mäyräkoirien pöytinä. Tekonurmet ovat mauttomia. Toimivat näköjään nurmella ja penkeillä istuvien nuorten roskakorina ja sylkykuppina. Viihtyisyydestä ei siis ole tietoakaan. 5+14 Puutarhurina kerron että ruukut aivan hirveät, vihreät matot hirveät, kasvivalinta ruukkuihin aivan käsittämätön, ilmeisesti varastosta löytynyt joutilaita hevoskastanjoita. Esiintysmislavaa sinne kaivataan ja parempia kasveja, lasten kiipeilypaikkaa 5+14 Pitikö lähteä kokeilemaan ilman kunnon elävöittämistä? Missä on torimaisuus, kioskit ja kahvilat? Tehkää vasta kun jotain on valmiina paperilla! 5+7 Todella huonolla maulla toteutettu. Keinotekoiset ruukut ja matot aivan hirveitä. Hämeenkadun itäpää näyttää nykyisin kuolleelta, eikä todellakaan huokuttele sinne asioimaan. 5+7 Kovin on keinotekoisen oloista. Keinonurmea hullumpaa ei ole nähty missään, ja kukkaruukutkin ovat todella omituisia. Penkeilläkin näkyy levähtävän lähinnä turisteja, "oma väki" ei kyllä niissä viihdy! Ei hyvä! Mutta vastaavasti Kyttälänkatu/Tuomiokirkonkatu -akselilla näyttää tulevan kaunista jälkeä. Pieni on kaunista, isoa Hämeenkatua ei kummemmaksi saa millään tempuilla, eikä mielestäni tarvitsekaan. 5+7 Elävöittäminen heikensi huomattavasti joukkoliikenteen sujuvuutta. Punaiset roskaastiat tekonurmineen naurettavia. Joukkoliikennekatu hieno juttu. Silloin kun oli neljä ajokaistaa liikenne toimi loistavasti. 5+7 Ihan kamalat tekonurmet ja kukkapurkit! Ei toimi ollenkaan. Kuka haluaa muka "olohuoneen" varjoisalle kadulle jossa hirveä melu busseista?? Typerä idea!!! 5+7 Ennestään puistomaiselle kadulle tuotiin punaisia ruukkuja, joissa on puita! Ei siellä lisää puita olisi tarvittu ja ne punaiset ruukut eivät kauneudellaan hivele silmää. Tämä elävöittämiskokeilu olisi voitu toteuttaa jossain muualla kuin Hämeenkadulla. Esim ortodoksikirkon edusta olisi ollut hyvä kokeilukohde, samoin Hämeenpuisto tai sitten sen olisi voinut hajauttaa ympäri kaupunkia siten että viheralueista olisi kesäaikana pidetty parempaa huolta kuin mitä nyt on tehty.
5+7 Ilta-aikaan tekoviheriöt ja penkit keräävät humalaista väkeä, jotka jäävät notkumaan ravintoloiden sulkemisajan jälkeen. Eritoten Fatladyn edusta. Suuret kukkaruukut keräävät väkeä ruokailemaan niiden äärelle ja roskat jätetään kukkaruukkuihin tai maahan. Ei lisää viihtyisyyttä. Päiväsaikaan penkeillä ei istuskella niinkään. Puistot ovat enemmän tuota varten. 5+7 Ruukut ja tekonurmi pitäs hävittää ja tilalle jotain arvokkaan näköistä..ja minusta pääkatu ei pitäis olla mikään tapahtumatori..joku Hämeenkadun lähellä oleva pikkukatu sopis tähän elävöittämiseen huomattavasti paremmin..kyllä Tampereen kokoisessa kaupungissa pitää olla kunnon pääkatu..ilman muovipurkkeja ja tekonurmia.. 5+7 houno kokeilu rumat pöntöt 5+7 Tekonurmet ja ruukut on teennäisiä, kuin haluttaisiin matkia Barcelonaa tai jotakin muuta etelän kaupunkia. Istuskelualueet ei houkuttele näin lähellä katutilaa. Jos haluaisin oleskella menisin mieluummin puistoon. 5+7 Sekava, ei houkuttele ostoksille. Penkit huonosti suunniteltuja ja kukkaruukut tosi rumia. Ei näytä enää Hämeenkadulta.Turistit ja muualta tulevat aivan hukassa pääkadulla.tulee mieleen, että halutaan tehdä juottola. 5+7 punaiset ruukut kasvikökötyksineen ihmetyksen aihe.missäoli yleensä Tampereella tutut tyylikkäät ja kauniit istutukset.näitä ruukkuvirityksiä katsoessa,tekonurmen ja roskaisuuden keskellä ei voi sanoa muuta kuin...haaskattua kaupunkilaisten rahaa! 5+7+ 11+1 2 5+7+ 12 5+7+ 12+1 3 5+7+ 13 Uudistaminen olisi voitu tehdä esteettisesti kauniisti, nyt se on yksinkertaisesti RUMA! Kulkijoiden turvallisuus on epävarmaa, bussit jarruttelevat katua ylittäviä takia. Kevyt liikenne hyökkäilee suojateille. Rautatienkatu päässä bussit joutuvat jonottamaan Stockmannin pysäkille pääsyä. Punaiset ruukut kiireesti maalattava maisemaan sopiviksi, tekonurmi heti pois ja tilalle vaikka mosaiikkia, tiiltä, kiveä tai oikea nurmikko. Kesäksi paljon kukkia. Valoviikon koristelu on hauska, ainut 10+ sille! Elävöittäminen toteutettu erittäin huonosti, penkit sijoitettu rumalle ja vinolle asfaltille, rumat ruukut ja kauheat ruohomatot. Olisi voinut käyttää kaunista kiveystä ja sijoittaa pyöräreitit sujuvaksi ja suunnitella kauniit viheristutukset ja suoristaa jalkakäytävätaso. Hämeenkadulta käännyttäessä Rautatienkadulle otettu liikennevalojen vihreä kääntyvien nuoli pois, mikä aiheuttaa vaaratilanteen jalankulkijoille, koska linja-auto joutuu kääntymään Rautatienkadulle vihreillä jalankulkijoiden ylittäessä suojatietä. Yleiskuvaksi on jäänyt, että halvalla toteutettu, ei todellakaan mikään kaupunkilaisten "olohuone". Kävely hankalaa kaikkiin suuntiin kiitävien pyöräilijöiden takia. Tehkää joskus jotain tavallisten jalan liikkuvien hyväksi. Enää menen vain pakosta Hämeenkadulle. Vihreät matot suttuisia. Isot ruukut pilaavat kaupunkikuvan. Onko mahdollista käyttää ammattimaisia suunnittelijoita jalankulkijoiden turvallisuden ja katukuvan parantamisen kohentamiseksi. Epäonnistui täysin! Keräsi epäsosiaalista käytöstä. Vanhempiväki ei uskaltanut liikkua! Kalustus hirvitti vieraspaikkakuntalaisia. Aamuisin oli kuin kaatopaikka.
5+7+ 14 5+7+ 14 5+7+ 14 Elävöittämiskokeilua en sinällään vastusta, mutta tämä Hämeenkadun "elävöittäminen" on mennyt täysin metsään. Hämeenkadun itäpää on nyt susiruma. Tekonurmiläikät ovat vastenmielisiä. Niillä olevat istumapaikat eivät houkuttele kuin juoppoja ja bilettäjiä illan pitkinä tunteina. Ne ovat myöskin hyvin sotkuisia, koska ihmiset eivät viitsi viedä roskiaan sinne minne ne kuuluvat. Jos nämä istumapaikat aiotaan säilyttää, pitäisi niiden läheisyyteen sijoittaa tarpeeksi roskapönttöjä. Se, että bussit saavat edelleen kulkea Hämeenkatua, on isompi ongelma kuin henkilöautoliikenne. Busseista lähtevä melu, jota mukulakivetys vielä pahentaa, ei yhtään lisää alueen viihtyisyyttä. Eihän siellä kuule edes omia ajatuksiaan. Entäpä sitten nämä somisteet, joilla katua on pyritty piristämään.. Punaiset ns. puuropadat eivät sovi lainkaan ympäristöön - eivät väriltään, muodoltaan eivätkä kooltaan. Ja ne aneemisen näköiset risut, joita patoihin on istutettu ovat lähinnä surullinen näky. Puihin ripustetut valkoiset pallot eivät itsessään ole rumia, mutta nekään eivät pääse oikeuksiinsa, kun Hämeenkadun muu ulkomuoto on kokonaisuutena niin sekava. Tällä hetkellä koko katu on vain osoitus siitä, ettei elävöittämisprojektin suunnittelijoilla ole minkäänlaista visuaalista silmää. Käsittääkseni projektin tarkoitus oli myös helpottaa pyöräilijöiden liikkumista keskustassa. Näin ei ole käynyt. Edelleen saa väistellä muita ihmisiä, varsinkin isoja bussia odottavia laumoja. Tämä on toinen osoitus siitä, että bussit Hämeenkadulla ovat henkilöautoja isompi ongelma. Jalkakäytävän/pyörätien levennys on aivan turha. Sen lisäksi, että pikimusta asfaltti näyttää pahalta mukulakiven vieressä (ja lisää entisestään kadun sekavuutta visuaalisessa mielessä), siinä ei todellisuudessa mahdu kulkemaan, koska edessä ovat puut. Oma mielipiteeni on, että joko kaikenlainen liikenne sallitaan Hämeenkadulla tai sitten ei sallita mitään. Ei myöskään sitä ratikkaa, jota kaupunki on väen väkisin tunkemassa Tampereelle. Näin itäpäästä tulisi aidosti kävelykatu. Tämä ratkaisu on se, joka saattaisi mahdollisesti houkutella kahvila- ja baariyrittäjiä tulemaan alueelle. Olettaen tietenkin, että kaupunki suostuu antamaan niille terassilupia, sekään kun ei ole tässä kaupungissa mitenkään itsestään selvää. Toisaalta se, että Hämeenkatu on nyt suljettu yksityisautoilta ruuhkauttaa muita lähialueen teitä. Tähän ei tuleva tunnelikaan auta, paitsi jos tarkoitus on ohjata helpointa mahdollista reittiä maksavat asiakkaat pois keskustasta. Tampere ei ole iso keskieurooppalainen kaupunki. Tampere sijaitsee kapealla alueella kahden järven välissä, eli mahdollisia ajoreittejä on jo valmiiksi rajallisesti. Nykyinen elävöittämissuunnitelma näyttää nojaavan täysin siihen toiveeseen, että Hämeenkadulle tulee jotakin niin kiinnostavaa toimintaa, että se houkuttelee tulemaan ihan varta vasten paikalle kauempaakin. Valitettavasti tämä on tällä hetkellä vain kaukainen haave. Hämeenkadulla ei ole yhtään mitään, mitä ei löytyisi muualta kaupungista. Ymmärrän hyvin, että automarketit vetävät porukkaa. Niiden pihaan kun kiireinen ihminen pääsee kätevästi omalla autolla. Kahviloita Hämeenkadulle tarvittaisiin lisää, mutta liekö tämän elävöittämisprojektin syy, etteivät nekään näytä menestyvän siellä. Viimeksi lätkimään lähti kahvila Kulma. Toivon kadun visuaaliseen ilmeeseen yhtenäisyyttä. Toivon värikkäitä istutuksia ja ikivihreitä puita, jotka voisi talvella valaista. Toivon mukulakivetyksen poistuvan, tavalla tai toisella. Toivon, että tekonurmi niin ikään saa lähtöpassit. Toivon, että puuropadat joko sijoitetaan muualle pois kulkuväylältä tai vaihdetaan tyylikkäämpiin. Toivon, että tätä projektia jatkossa tehdään yhdessä kaupungin asukkaiden kanssa. Meiltä olisi pitänyt kysyä mielipiteitä ja toiveita jo paljon aikaisemmin. Olisi myös suotavaa, että tämän kaltainen suuri kokeilu suunniteltaisiin huolella, eikä "juosten kustaisi", kuten tässä on nyt tehty. Teennäinen. Penkit suunniteltu pitkille,normaalipituisten ihmisten jalat ei ulotu maahan. Panos - tuotos suhde surkea. Myyntipaikkojen jakelu "palveluntarjoajan" kautta täydellisen epäonnistunut. kukkaruukkuja ja tekonurmea? mistä te näitä ideoita pomitte? aitoon elävöittämiseen voisitte ottaaa mallia oikeasti elävistä kaupungeista. ihmisillä pitäisi olla luontainen mahdollisuus oleskella ja liikkua kaupungissa, hengailla ja järjestää tapahtumia silloin kun mieleen juolahtaa. katuosien kattaminen elävöittäisi enemmän, ja mahdollistaisivat katualueen aktiivisen käytön paremmin kuin aiemmat toimet
5+7+ 9 5+7+ 9+11 +15 Elävöittämiskokeilun seurauksena Hämeenkadun itäpää on muuttunut todella epämiellyttäväksi paikaksi. Pyrin nykyään välttämään siellä kulkemista, jos voin. Etenkin kesällä siellä oli ihan hirveää kulkea kaikkien niiden kaljaterassien keskellä. En kävelisi etenkään lapsien kanssa siellä. Siivouspuoli ei myöskään näytä Hämeenkadun itäpäässä oikein pelaavan. Penkkien lisääminen oli ideana ihan hyvä -vaikka valitut penkit ovatkin minusta rumia - mutta ei ole toiminut käytännössä. Harvoin olen nähnyt kenenkään istuvan niillä. Keinonurmimatot ovat minusta lähinnä surulliset. Onko tämä nyt sitä viihtyisyyden lisäämistä? Se, että laitetaan keinonurmimattoja? Vähän hävettää myös, että omassa kotikaupungissa tehdään, kaiken muun "kehittämisen" lisäksi, jotain tällaista. Pyöräilijöille tehdyn oman "kaistan" rakentaminen herättää myös ihmetystä. Itse olin sellaisessa käsityksessä, että pyöräliikennettä on jo vuosia yritetty ohjata kulkemaan Hämeenkadun sijaan vähän syrjemmällä? Ei siitä kauaa ole, kun asiasta kampanjoitiin, vai mitä? Kävin keskustassa yläkoulua n. 8 vuotta sitten, ja meillekin puhuttiin silloin asiasta. Ja nyt sitten kuitenkin pyöräilijät ovat tervetulleita Hämeenkadulle, ja saavat vielä oman kaistankin? Kannatan yleisesti pyöräilyä, mutta Hämeenkadulla pyöräilijät ovat mielestäni ongelmallisia. He ovat lisänneet vaaratilanteita. Tähän pyöräkaistaan liittyy myös muita ongelmia. Ongelma nro 1 on se, ettei suurin osa pyöräilijöistä ole näyttänyt käyttävän sitä. Ongelma nro 2: kaista vie tilaa busseilta ja hidastaa niiden ajoa, koska ne eivät nyt pääse ohittamaan niitä busseja, jotka ovat pysähtyneet omille pysäkeilleen. Tämä on minusta erityisen huvittavaa siksi, koska muistan jonkun perustelleen joukkoliikennekatukokeilua sillä, että "sen ansiosta bussit kulkevat Hämeenkadun läpi nopeammin".ajon hidastuminen Hämeenkadun itäpäässä näkyy muuten myös bussien nopeuksissa. Aikoinaan naureskeltiin tuttujen kanssa, että erään bussifirman bussit ovat kyllä vähän hurjia, kun niiden kuskit ajavat niin usein punaisia päin, mutta nykyään tällainen tapa tuntuu olevan pakollinen kaikille bussikuskeille, jotta bussit pysyisivät aikatauluissa. Lisääkö tämä teidän mielestänne turvallisuutta? Ihmettelenkin, että eikö teillä siellä päättäjäpuolella kulje tieto kunnolla kaikille, vai onko kyse jostain paljon pahemmasta, kun teillä ei nämä perustelut ole oikein johdonmukaisia? Vai ettekö te tutki siellä mahdollisia vaikutuksia kunnolla? Vai ettekö te ihan vain yksinkertaisesti välitä tavallisista kuntalaisista? Tässä joukkoliikennekokeilussa on ollut muitakin ongelmia. Äitini on invalidi ja joukkoliikennekatukokeilun seurauksena hän ei enää pääse Hämeenkadun itäpään liikkeisiin, koska häntä ei pääse kyyditsemään autolla tarpeeksi lähelle siellä olevia liikkeitä. Se on harmittanut häntä kovasti. On myös näyttänyt siltä, että kokeilun seurauksena keskustan sivukadut ovat muuttuneet entistä ruuhkaisemmiksi. Kokeilulla on ollut myös muita negatiivisia vaikutuksia, mutta eivätköhän nämä esimerkit jo riitä. Kaiken kaikkiaan joudun valitettavasti toteamaan, että Hämeenkadun itäpäässä tehdyt kokeilut ovat olleet vain haitaksi minulle sekä tutuilleni. Koko kokeilut ovat olleet epäonnistuneita. Hämeenkadun kaventaminen oli älytöntä; nyt kun bussi seisoo pysäkillä, eivät taksit, toiset bussit ja muut luvallisesti tai luvatta hämeenkadulla liikkuvat autot pääse tästä ohitse ja koko kadun liikenne seisoo. Liikennevalojen poistamisen myötä ihmiset luulevat, että jalankulkijat saavat säntäillä täysin varomatta ja miten sattuu kadun ylitse, joka päivä näkee lukuisia vaaratilanteita. Kukkaruukut ja tekonurmi ovat epäsiistejä ja keräävät vain tätä epäsosiaalista ainesta joka keskustorilta on ajettu tiehensä... kesällä sentään tekonurmilänteistä oli hyötyä, joka kesäyö jokaisella nurmiläntillä oli yksi tai useampi sammunut lepäilemässä ravintoloiden sulkemisaikaan. Huoltoajoruutuja on liian vähän, ne ovat liian pieniä ja väärissä ja ahtaissa paikoissa jonka vuoksi huoltoliikenne ei niitä juuri käytä, vaan pysäköi niinkuin ennenkin siihen kulloisenkin kohteensa eteen. Pyöräparkit vievät ihan turhaan myös tilaa huoltoajolta ja hämeenkadun länsipäässäkin ihmisten pysäköinniltä. Pyörät kun pystyy pysäköimään ilman tilaa vieviä rakennelmiakin jalkakäytäville. Tapahtumatorista en edes tiedä missä sellainen on, mutta hämeenkadun levennetyllä osuudella ei ole koko kesänä näkynyt tapahtuman tapahtumaa ja liikun kumminkin keskustassa päivittäin sekä vapaalla että työni puolesta, ainoa mikä on lisääntynyt, on erilaisten firmojen mainos ja tuotteidentyrkytyspömpelit, joita muutenkin on markettien auloissa ynnä muualla kiusoiksi asti. Ainoa ehkä jotenkin positiivinen asia on omat kaistet pyöräilijöille, tosin ei se pyöräily ja kävely millään tapaa hankalaa hämeenkadulla ollut aiemminkaan, ennemmin leventäisin kadun entiselleen liikenteen sujuvuuden ja tulevan ratikankin takia.
5+7+ 9+13 Nyt tehdyt keinotekoiset nurmialueet ja iltaisin vessana toimivat ruukut ovat järkyttävät! Eikö elävöittäminen esimerkiksi joulutorikojuista tapahtuvalla myynnillä olisi tullut suunnittelijoiden mieleen? Käsityöläisiä, kahviloita, tapahtumia ja katseltavaa - niitä kesäaikaan kaivataan, ei näkyvyyttä haittaavia punaisia möhkäleitä. Jos halutaan ihmisiä keskustaan, olisi oikeasti oltava jotain tekemistä. Meillä on pitkä syksy ja talvi, jolloin ihmiset kulkevat takin kaulukset pystyssä paikasta a paikkaan b eikä kukaan pysähdy seisoskelemaan keinonurmikoille vain siksi että ne on siihen laitettu. Suurin melun aiheuttaja Hämeenkadulla on bussiliikenne. Niin kauan kun bussit jyräävät kadulla, ei tuolla pätkällä ole mitään järkeä istuskella terassilla tai jäädä syömään jätskiä penkille. Torsona tehty kokeilu ja hukkaan heitettyjä verovaroja tuollaisenaan. Jos nyt tehdyille pyöräkaistoille olisi paremmat opasteet, niin pyöräilijätkin löytäisivät ne eivätkä koheltaisi jalankulkijoiden seassa. Onnistuisiko muutaman liikennemerkin hankinta elävöittämisbudjetista? Kaunis ajatus tuo elävöittäminen ja varmasti suunnittelija on yrittänyt saada meille tänne pohjoiseen samaa fiilistä, jonka on kokenut etelä-euroopan kävelykaduilla. Harmi vaan, että maantieteellinen sijaintimme on mikä on. Yritettäisiin mennä sen mukaan. 6+11 Hämeenkadun poikkikadut kävelykaduiksi seuraavaan risteykseen saakka. Autot pois Hämeenkadun koko matkalta. Koskee myös linja-autoja sitten, kun kaupunkiraitiotie on toiminnassa. 6+11 +13 Rämisevät peräkkäin jaelevat bussit eivät tee kadusta yhtään hiljaisempaa kuin ennen. Jos katua ei asfaltoida joukkoliikenne kokeilu ei tee ympäristöä yhtään hiljaisemmaksi. Toivoisin myös enemmän kävelyalueita keskustaan, esim kyttälänkatu. Tai sitten koko hämeendun itäpää kävelyyn ja bussit muualle (maan alle) 6+14 Minetin jäätelökioski eikä tapahtumatori ilman tapahtumia riitä elävöittämään. Käykää tutustumassa Jyväskylään ja sen elävään todelliseen kävelykatuun. Poistakaa myös joukkoliikenne ja kokeilu alkaa elämään! 6+14 Mielestäni Hämeenkadun itäpää voitaisiin sulkea kokonaan kaikelta liikenteeltä kesäisin ja muina aikoina viikonloppuiltaisin. Tällöin elävöittäminen olisi helppoa, kun kävelijät valtaisivat kadut, esiintyjät viihdyttäisivät ohikulkijoita ja (ruoka)ravintoloiden terassit ottaisivat vapautunutta tilaa haltuun. 6+14 Koko Hämeenkatu kävelykaduksi. Enemmän pienpuoteja kadun varrelle, kapakat sivukaduille ja kahvila-terassit Hämeenkadun puolelle. 6+17 Asuinaluevalikossa ei ollut aluetta Villilän suunnasta, olemme kaupunginosa myös! Jos itäpää halutaan mielenkiintoiseksi kävelyalueeksi pitää kaikki pyörien päällä oleva liikenne poistaa. 6+7 Itselläni olisi elävöittämiskokeilusta huomattavasti positiivinen asenne, MIKÄLI HÄMEENKATU OLISI KÄVELYKATU. Naurettavat nurmikot ja penkit on pelkkää rahan tuhlausta, koska kuka niillä penkeillä viitsii istua kaiken liikenteen seassa. Toivoisin penkkejä KUNINKAANKADULLE, koska siellä ei ole autoliikennettä, eikä näin ollen pakokaasuja. 6+9+ 11+1 3 6+9+ 13 6+9+ 14 Bussit heti pois koko Hämeenkadulta, yksi autokaista läpi Hämeenkadun kumpaankin suuntaan, nopeusrajoitus max. 20 km/h. Toinen (entinen autokaista) kaista pyöräilijöille (max. nopeus 15 km/h) ja jalkakäytävät puhtaiksi narkkareista, kerjäläisistä sekä roskista ja oksennuksista. Hämpin elävöittämiskokeilu on täysin kesken, sillä alueelta pitäis poistaa kokonaan myös bussi- ja taksiliikenne. Lisäksi pyöräilijöille tarkoitttu kaista tulisi merkitä selkeästi että sitä myös käytettäisiin. JA HÄMEENKADULLE LISÄÄ ROSKIKSIA JA SIIVOUSTA, juopot ja narkkarit pois. Kokeilu on jäänyt puolitiehen. Liikennevalot haittaavat kulkemista edelleen osassa katua, minkä lisäksi huoltoajoja harjoittavat autot tukkivat edelleen säännöllisesti kävelykatutilaa. Kevyen liikenteen lisäkaista lisää hivenen sujuvuutta pyöräiltäessä, mutta kadun osittaisuus Hämeenkadun itäpuolen matkalla tekee tiestä epäselvän ja hankalan. Kävelijälle ratkaisu on ollut kai ok. En ole huomannut yritysten toiminnassa muutosta. Busseilla kestää miltei sama matka kulkea Hämeenkatu kuin aiemminkin. Koko Hämeenkatu pitäisi ennemmin avata kävelijöille ja pyöräilijöille. Nyt hankkeesta ei ole saatu oikein mitään irti. 7+10 Henkilöautot joutuvat hieman erikoisesti kiertelemään välillä jos yrittää keskustan kohteeseen. En ymmärrä tekonurmia tai oleskelupisteitä. En nähnyt niillä järkevää käyttöä, mutta roskat näkyivät korostetusti tekonurmella. Kuka oleskelee Hämeenkadulla, päätarkoitus on joku liikkua liikkeisiin tai kävellä toiseen paikkaan. En ymmärrä ketä varten nurmikenttiä tehtiin, mitä niissä pitäisi tapahtua? Muuten auto teiden karsinta on ajatuksena ok, mutta lopputuloksena ei saisi kuitenkaan olla liiketilojen autioituminen. Nyt jo sivukaduilla on aika paljon tyhjää liiketilaa.
7+10 Punaiset "ruukut" rumensi katukuvaa ja niissä olevat "risut" näyttää typeriltä verrattuna kadulla jo oleviin puihin. Nurmialueet ihan turhat ja esiintymislava ihan vitsi. Muutosten jälkeen katu näyttää tukkoiselta/tunkkaiselta. Ja kiitos joukkoliikennekadun Satakunnankatu on ruuhkautunut. 7+10 +14 Liikenneruuhkat Hämeenpuistossa kasvaneet. Punaiset kukkaruukut ja tekonurmi ovat todella mauttomat,penkit ihan kivat. Keskustori ja Hämeenpuisto tarvisivat elävöittämistä. Vaikka näin "vanhana rouvana"en kyllä ymmärrä suunnltelmia koko kaupungin torien ja tyhjien tilojen ja katujen muuttamista olohuoneiksi! 7+11 Oikeita kasveja ja ratikka puuttuu. Muuten ihan mukiinmenevä. 7+11 Ihan kiva, jalankulkijoille ja pyöräilijöille voisi olla vielä enemmän tilaa ja busseille vähemmän. Nyt jäi vähän sellainen maku, että ainoa mikä jalankulkijan näkymästä muuttui oli, että bussit pääsivät ajelemaan vähän kovempaa tyhjällä hämeenkadulla, mikä ei mielestäni liikenneturvallisuutta edistä. Ne paljon haukutut kukkaruukut olivat mielestäni ihan hienot. Nurmialueet eivät ihan sulautuneet maisemaan. 7+11 Miksi punaiset ruukut, jotka ovat kovin epäedullisen värisä kukille? Nyt niissä on vain vihreitä kasveja. Miksi lisää puita, kun lehmuksia on jo tarpeeksi. Keskustorin kukat ovat kukille sopivissa neutraaleissa ruukuissa. Kaameita nää punaisetruukut. Eikä niistä edes keskulte, siinä vain olivat yht` äkkiä. Ja lava kaunis, mutta tulee lisää meteliä kulkijoiden harmiksi. Joukkoliikenne on päin prinkkalaa. 7+11 Hidasteet vaikuttavat bussiliikenteeseen negatiivisesti. Kaikki bussit eivät mahdu Stockkan parkkipaikoille ja joutuvat odottamaan jopa rautatien alittavassa tunnelissa asti. Isoihin kukkaruukkuihin heitellään roskia. Ainakin osa penkeistä on aivan liian korkealla. 7+11 +13+ 18 7+11 +14 7+11 +18 Bussipysäkit ovat ruuhka-aikana ajoittain tukossa. Matka-aika ei ole silloin nopeutunut. Tuomiokirkonkadun leveä suojatie on hirvittävä ylittää ilman liikennevaloja, ei ole turvallisuuden tuntua. Hämeenkatu ei ole viihtyisä, vaan on autio ruuhka-aikojen ulkopuolella. Penkit ovat hyviä ja niitä saisi olla koko Hämeenkadun matkalla, kuin myös muilla kaduilla kuten roskiksiakin. Isot bussit pois ja palvelu autot tilalle? Ei sovi mitenkään kuvaan kun isot autot jyräävät ja kiilaavat suojatielle?? Onko penkit ikeasta kun ei ole mitään tyyliä? EIKÖ kylässäkin kilpailla tuolille menosta missä on hyvä istua, pari penkkiä?? onko TILAAJA edes nähnyt saatikka istunut?? Toivosin lisää pitsa paikkoja,tyhjiin liikkeisiin,se kertoisi jotain?? Bussipysäkit jätettiin Stockanin eteen aiheuttaa jatkuvasti Rautatiekadun ruuhkautumiseen, kun bussit eivät mahdu pysäkille, vaan joutuvat jäämään osittain Rautatiekadulle asti. Pysäkit olisi pitänyt viedä seuraavaan kortteliin asti. Lisäksi valottomat suojatiet aiheutuvat sen, että ihmiset valuvat koko ajan suojatielle ja heitä poukkoilee joka välistä, jolloin bussit joutuvat tekemään toisinaan äkkijarrutuksia. Punaiset ruukut ovat ihan hirveän näköisiä. Olisi luullut, että löytyy jotain kauniinpaakin. Miksi ei istutuksiin laitetaan ikivihreää, esim Tuija, vuorimäntyä tai muuta vastaavaa. Suomen olosuhteissa on ihan tarpeeksi ilman lisäistutuksia lehdettömiä puita. Havut olisi paljon kauniimpia. 7+12 Tekonurmikot ja punaiset "jättimäiset kukkaruukut" ovat kamalia. Jos kukkaruukut olisivat matalampia, niiden reunoilla voisi istua. Nykyisellään ne ovat lähinnä näköeste ja näyttävät halvoilta. Penkit ovat hyvä lisä - kuten myös kävelykatujen nykyinen leveys. Yksityisautoja näkee kadulla edelleen mielestäni liikaa ja kadun ylityksessä on turvaton olo ilman liikennevaloja. 7+12 Kukkaruukut ovat mauttomat ja vievät paljon tilaa. Nurmialue on myös hieman koominen eikä mielestäni lisää viihtyvyyttä. Hämeenkatua ylittäessä Koskipuiston kohdalla tulee turvaton olo, kun liikennevalot ovat pois päältä eikä suojatiellä ole liikenteenjakajaa. Yksityisautoja näkee edelleen hyvin usein kulkemassa vain joukkoliikenteelle tarkoitetulla alueella. Bussipysäkit ovat ruuhkautuneet. 7+12 Punaiset ruukut ovat hirveät. Liikenneturvallisuus: linja-autot ajavat ylinopeutta samoin polkupyörät. Naurettavan näköistä koko elävöittäminen. Ehdotan että Hämeenkadulle torikauppiaita myymään perunoita ja porkkanoita sekä marjoja. Kaikki tamperelaiset eivät asu keskustassa. Turhaan haastamaan rahaa tämmöseen. Pyöräilijät saavat mennä miten sattuu eli ovat Hämeenkadun kuninkaita omasta mielestään. 7+12 JÄRJETÖN! PUNAISET ISOT RUUKU JA TEKONURMI =RUMAT.LIIKENNETURVALLISUUS! 7+12 Omasta ja tuttujen mielestä tekonurmi ruukkuineen on naurettava, jopa hävettävän ruma. Epäesteettinen ja täysin kaupunkikuvaa pilaava. Ei fiksut ihmiset luule tekonurmea oikeaksi, se halventaa Tampereen kaupunkikuvaa ja koko kokeilu täysin epäonnistunut. Vaarallisempaa ylittää katua kun ei ole liikennevaloja koska taksit ja bussit kaahaavat kuitenkin. Lapsillekin olisi selkeämpää ylittää katu jos olisi liikennevalot koska liikennettä kuitenkin on.
7+12 +13 Asun Hämeenkadun varrella. Arvostan, että liikenteen melu on hiljaisempi. Mutta pyöräkaistat ovat hengenvaaralliset kävelijöille, kun ylittää katua. Törmäys on ollut monta kertaa liki, koska nyt pyöräilijät voivat kaahata vapaalla baanalla. Punaiset kukkapurkit ja tekonurmi on päälleliimattu keino elävöittää ja osoittaa vain huonoa makua. Pellavatehtaankadun liikennevalottomuus tekee risteysalueesta turvattoman. En ymmärrä, mitä valottomuudella haetaan. Hämeenkatu on kaupungin keuhkot, ja vaikka tykkäänkin asuntoni meluttomuudesta, nykyinen kokeilu tukkii kaupungin edellytykset hengittää. Nykymeno on kuin sekametelisoppa: kiitäviä pyöriä, harhailevia juoppoja, Aleksanterinkatu, jota pitkin autoilijat syöksähtävät ja jonka ylittävät kävelijät päin punaisia, muutama hassu penkki, mutta ei mitään syytä istua, Hämeenkatu kun ei ole maisemilla pilattu. Ainoa selkeästi myönteinen asia on ollut Tuomiokirkonkadun katkaisu Hämeenkadulle, tässä olisi pätkä, jonka voisi virittää viihtyisäksi samalla tavoin kuin Stockan puoleisen osan. 7+13 Hirvittävän suuret ja rumat "kukkapurkit" pois, tilalle silmiä hivelevän kauniita kukkaistutuksia, pöytäryhmiä jne. Siisteydestä huolehdittava erityisesti. 7+13 Bussiliikenteestä tulee niin paljon melua ja liikennettä, että en juuri näe eroa entiseen viihtyisyyden kannalta. Pyöräily varmaan on sujuvampaa nyt mutta itselle sillä ei ole merkitystä. Pitäisi olla vähemmän liikennettä ja enemmän toimintaa. Ruukut ja tekonurmet vaikuttavat päälleliimatuilta. Jotain sen suuntaista voisi olla mutta huolellisemmin mietittynä ja toteutettuna. 7+13 Pääkadun ilme saisi olla arvokkaampi. Vanhojen kauniiden rakennusten edustalle eivät muoviruukut, penkit ym. sovi. Ei houkuttele oleiluun. Edelleen puuttuu Hämeenkadulta kesäisin isot terassit, joissa olisi muutakin tarjoilua kuin olutta tms. Liikkeet hävinneet osaksi. Ei tarkoituksenmukaista, jos joka talossa on vain kahvila ja ostos ym. mahdollisuudet siirtyneet kauas keskustasta. 7+13 Jos haetaan viihtyisyyttä, ei sitä saada aikaan keinonurmipalasilla, ramisevillä busseilla ja ylisuuriin ruukkuihin tökätyillä puunrungoilla. Enemmän panostusta, enemmän kasvillisuutta, katu asvaltille, esim viheraita ajokaistan ja oleskelualueiden väliin. 7+13 Halvannäköistä muovisine tekonurmineen ja punaisine puurokulhoineen. Sotkuinen ja roskainen alue. 7+13 Tällä hetkellä aivan torso. Punaset pöntöt törkeet. 7+13 Olisi hyvä saada enemmän roskakoreja jotka voisivat olla upotettuja tai raskaita elementtejä ettei niitä saisi rikottua. Enemmän pullon/tölkin palautustelineitä. Penkkejäkin voisi lisätä, joskin tekonurmikentät voisi jättää pois sillä ne näyttävät nopeasti epäsiisteiltä. 7+13 Uusi katulaatoitus ihmeen epätasaista. Usein varvas kolahtaa koholla olevaan kivenreunaan. Tekonurmi tekonurmea, ei se ole elävää... Eikös elävöittämisestä ollut kyse. Penkit aivan liian korkeita istua ja "nauttia" elävöitymisestä, uimapaljut pelkkiä roskapönttöjä. Vaakatasolla tapana kerätä tavaraa (roskia, jätteitä) ja sehän kyllä elävöittää... 7+13 Ruukut vähän liian isot, oudot, olisi riittänyt sellaiset kun Keskustorilla.Penkit vaikka parit ja selkä ajotielle. Stockan välikköön vaikka penkki katusoittajalle. Esteettisesti ei kaunein.roskiksia vois olla lisää. 7+14 Punaiset jättiruukut ja riutuneet puut eivät juurikaan parantaneet viihtyvyyttä. Näyttävät aika kamalilta. Arkkitehtuuripavilijonki ja ruohoalueet voisivat olla toimivia elementtejä, mikäli toimintaa olisi enemmän. 7+14 Punaiset ruukut rumat, halvan näköiset arvokkaassa kaupunkikuvassa. Liikkeiden pitäisi saada pitää katumyyntiä ilman korvausta, vaatiihan myynti ulkona kuitenkin yhden myyjän lisää. Katukuva ei ollut iloinen, elävöittäminen ei onnistunut kukkapurkeilla ja yhdellä jätskikioskilla. 7+14 isot ruukut ja tekonurmikentät näyttää siltä että ne on vaan läntätty siihen. tarvitaan myös lisää yrityksiä kojuineen, nyt en muista nähneeni muita kun Minetin, pyöräkaista tosi hyvä homma! 7+14 Isot ruukut ja kasvit niissä rumia. Ulkona kadulla liian vähän kaupallista ja muuta iloista toimintaa. Toivon kadulle vilkkaampaa toimintaa ja enemmän viihtyisyyttä ja kolkot ruukut korvattava jollakin kauniimmalla ratkaisulla. Olen itse puutarhuri. Yritys kuitenkin hyvä. 7+14 Kukkaruukut ja tekonurmet ovat rumia ja outoja. Viihtyisyyttä ja elämää luodaan pyöräkaistoilla, penkeillä, isoilla puilla. Torit, aukiot ihmisten käyttöön, autot maan alle ja kaupungin laidoille. Katuruokaa, soittajia, lapsiparkkeja yms. oikeata viihtyisyyttä hökötysten sijaan. 7+14 Ei niin onnnistunut. Jäätelökioski oli ja sekin juuri liikennevalojen kohdalla, jossa bussit jarrutti ja kiihdytti. Istu siinä sitten nauttimassa. Toteemi alkupäässä ihan väärin aseteltu, ei voi istua penkilllä ja katsoa seisoa vaan tyhjän liiketilan edessä. Kuka keksi ne punaiset kahvikupit kukkaruukuiksi ja tekonurmen...eikä edes aurinko paista ao. kadunpätkälle kun talot varjostaa. Tänä kesänä penkeillä sai palella. Miten olis keraamiset ruukut ja värikkäät kukat ja oikea nurmikko sekä kunnon puut. Ja mahdollisuus kaikille vuokrata kauppapaikka kohtuuhintaan vaikka vain viikoksi tai kiertävälle ruokakärrylle ja esitykselle mahdollisuus pysähtyä kadun
viereen. Toimintaa... 7+15 Pyöräkatokset eivät jatku yhtenäisenä mikä on mielestäni tyhmää. Missä on tapahtumatori? En ole nähnyt. Yksityisautoilua en ole nähnyt sakotetun. 7+15 Ruohomatot aina likaiset, penkkien ja kukkaruukkujen väri mauton, huoltoajopaikat liian lyhyet invataksi ramppeineen ei mahdu nyt, viikonloppuisin illalla hieman turvaton olo, nyt ei pääse enää ystävän auton kyytiin hämeenkadulta, vaan pitää odotella pimeillä sivukaduilla. 7+2 - tekonurmet ja kukkaruukut ovat erittäin teennäisiä - autoiluruuhkat siirtyneet Satakunnankadulle ja poikkikaduille, joka on väistämätöntä kaupungissa, jossa kosken yli ei pääse kovin monesta paikasta - Hämeenkadusta ei saa viihtyisää olohuonetta. Buss 7+4 Valitettavasti ne tekonurmet ja elävöittämiset jäivät hiukan torsoksi. Todellista elävöittämistä hyvällä tavalla ei toistaiseksi saavutettu. Lisää ideoita ja kehittämistä niin hyvä tulee. 7+8+ 13 7+8+ 9+14 Pois surkeat punaiset muovipöntöt sekä penkit. Vihreät matot ovat aivan kamalia. Toteutuksen olisi voinut tehdä tyylillä. Myös esiintymislava seisoo turhanpanttina ja pilaa kadun näkymää. Kadut aamuisin roskaisia ja kusivanoja täynnä. Keskustaa saa hävetä. Miksi katuja ei pestä, kuten muualla maailmalla. Miksi roskaavia liikkeitä ei velvoiteta siivoamaan ympäristöään heti aamusta esim. mäkkärit ja ravintolat. Kokonaisuutena keskustan viihtyvyys on todella huonontunut. Näkymä alkaa olla kuin muinaista itäblokkia. Pyöräilyn salliminen jalkakäytävillä miten sattuu, on todella käsittämätöntä. Miksi jalankulkijan täytyy jatkuvasti tarkkailla ettei vaan jää vauhdilla kiitävien pyörien alle? Pyörät pois Hämeenkadun jalkakäytäviltä. Keskustan autoliikenne on Hämeenkadun osittaisen sulkemisen vuoksi myös ruuhkautunut osan päivää. Jotta ei olisi pelkkää haukkumista keskustan nykytilasta, niin uutta jouluvalaistusta kiitän:) Jalankulku ja pyöräily erotettava toisistaan, pyöräilijät eivät sovi jalankulkualueelle. Alkohoin ryypiskelyterasseja ei kadulle. Viihtyisyyttä toisi se, että jalankulkijat voisivat rauhassa kuljeskella, pysähdellä, muutta kulkusuuntaa, seisoskella, syödä jäätelöä tai juoda kahvia, katsella näyteikkunoita. Voisi olla kauniita, ympäristöön sopivia penkkejä. Punaiset ja vihreät eivät sovi. 7+9 Kukkaruukut ovat hassut, eivät lisää alueen viihtyisyyttä tai esteettistä arvoa, mutta lisäpuut ja vihreys on silti hyvä asia. Ehkä esillepanoa voisi vähän enemmän miettiä. Polkupyöräkaistat ovat valtavan suuri helpotus päivittäin hämeenkadulla liikkuvalle (asun siellä). Jalankulkijoiden seassa kun liikkuminen polkupyörällä ei tule kuuloonkaan sen vaarallisuuden vuoksi. Mielummin ajan ajoneuvojen seassa kun jalkakäytävällä hämeenkadulla. Uudet pyöräkaistat ovat kuitenkin puutteelliset; risteyksiin tultaessa ne loppuvat kuin seinään, rotvalleja ei siis ole madallettu pyöriä varten. risteysten ylitys hämeenkadun suuntaisesti tuntuu siksi vaaralliselta kun pyörällä joutuu koukkaamaan jalankulkijoiden puolelle,ja siitä takaisin pyöräkaistalle. tämä lisää ylimääräistä sekavuutta tiellä kulkijoissa. Lisäksi toiveena olisi koko hämeenkadun mittainen, jatkuva pyöräkaista selvästi erillään jalankulkijoista.kaistan tulisi olla sekä väreillä, että mahdollisesti myös jonkinlaisella kaiteella jalankulkijoista erotettu, jotta linjaerot huomattaisiin. Pyöräilijöiden eriyttäminen jalankulusta rauhoittaisi ja selkeyttäisi liikennettä hämeenkadulla. 7+9 - lavaa on vaikea kommentoida kun sitä tuskin huomaa - uudet penkit on hyvät mutta roskisten käyttämättömyys saa niistä roskiksia - parannuksia pyöräliikenteeseen on vaikea huomata kun itäpäässä varsinkin ruuhka-aikoina kävelijöiden määrä on niin suuri 7+9 Kyllähän nuo oleskelualueet ehkä kesällä ovat kivoja - mutta suurimman osan vuodesta kukaan ei oleskele kaduilla. Siinä mielessä ovat jotakuinkin turhia. Kesälläkin keskustassa on parempia oleskelupaikkoja kuin Hämeenkatu. Pyöräkaista on torso. Reunakivien madallukset ovat suurimmaksi osaksi kulmissa eli hyödyttömiä, pyöräkaistoilla seisoo autoja - muuallakin kuin huoltoajopaikoissa -, pyöräkaista alkaa ja päättyy yhtäkkiä kapeissa kohdissa, joissa aluetta tuntematon tuskin edes huomaa koko kaistan alkua. Stockamannin kohdalla on kadun suurin ruuhka ja vaikein ohistupaikka pyörällä - sitä ei helpotettu mitenkään. 7+9 Vältän yhä pyöräilyä keskustassa, sillä tekonurmi, penkit, tarpeettoman suuret ja tyylittömät kukkaruukut sekä satunnaiset kopperot näyttävät olevan hieman tiellä pyöräilyväylällä. En koe Hämeenkatua muutenkaan minään leppoisana istuskelupaikkana, sieltä haluaa selvitä mahdollisimman nopeasti rauhallisempaan miljööseen. Tekonurmen koen melko turhana, sillä oikeaa nurmea löytyy vaikka millä mitalla Koskipuistosta. Kysymys kuuluukin, miksi Hämeenkatua halutaan elävöittää, kun omasta mielestä Hämeenkatu on alun alkujaankin ollut ehkä jopa liiankin elävä.
7+9 Pyöräilykaistat ovat todella kaivattu lisä. Ne vain olisi voinut toteuttaa hieman paremmin. Kaistojen alkamista ei ole mietitty loppuun asti, joissakin kohdin on vain puoli metriä tilaa lamppupylvään ja puun välistä mennä kaistalle kun se alkaa. Kaistojen reunakivet eivät ole viistetty ja alennettu niin, että suoraan kaistalta eteenpäin pääsee ajaamaan, vaan viiste on tehty hämeenkadulle päin suojatietä ajatellen. Stockmannin edessä pyöräily on aina vaikeaa, koska tavaratalon sisäänkäynti ja bussipysäkki on samalla kohdalla... Iso leveä jalkakäytävä sen sijaan ilman valoja on aivan mahtava. Punainen väri kukkaruukuissa ei lisää viihtyisyyttä, eikä elävöitä katua... Eikö oikeasti olisi voitu ostaa jotain kauniita eurooppailaistyyppisiä? ja tekonurmi? aika karmea, penkit ihan ok, mutta tilaa olisi voinut käyttää paremmin ja kauniimmin. Eikö kahviloilla ja ravintoloilla voisi olla näillä paikoin aidatut terassit, se minusta toisi eurooppalaista tuntua, kävelykadulle päin aidoille vielä kukkalaatikot. 7+9 Isot punaiset kukkaruukut ja nurmialueet eivät ole viehättäviä, eivätkä mielestäni sovi hämeenkadun ilmeeseen tai tunnelmaan. Pyörätie on hieno ja hyvä, mutta on ikävää että se katkeaa risteyksissä. 7+9 Punaiset isot istutuspöntöt olivat iso fiasko. Veivät liikaa tilaa ja aiheuttivat näkyvyysongelma. Kun / jos tämä toteutuu, niin istutukset suoraan maahan ja mahdollisimman selkeät pyöräreitit. EI kuitenkaan mitään aitoja tms pylväillä tehtyjä rajoja kävelyväylän ja pyörätien väliin. ( aiheuttavat esim. Satamakadulla vaaratilanteita.) Rajat maalilla tien pintaan ja vaikka eri värillä maalatut pyörätiet. 7+9 Pyöräkaista mainio, mutta käytännössä toimivuus heikkeni erittäin merkittävästi ns. "huoltoparkkipaikkojen" takia, jotka tukkivat pyörätien. Keinonurmi oli epäonnistunut, miksei aitoa? 7+9 Elävöittäminen jotenkin päälleliimatun oloista - ruukut isoja, mutta istutukset esim. kukkaisviikkojen istutuksiin nähden vaatimattomat. Oleskelu penkeillä tai alueella ei houkuta kun bussit kulkevat vierestä katukuilussa. Pyöräily selkeästi omalle sujuvasti liikennöitävälle kaistalleen ei sekakäytäntöä, jossa välillä kävelijöiden joukossa. 7+9 Pyöräpysäköinti paikat ok, mutta pyöräilijät eivät ole "löytäneet" niitä, pyöriä lojuu pitkinpoikin ja gogo:n edustalla ruukku toimii pyörätelineenä. Ruukut toimivat tuhkakuppeina ja roskiksina. Puu ruukussa ei toimi, Se jää lehmusten varjoon. 7+9+ 1+4 7+9+ 13 7+9+ 13 7+9+ 13+1 5 Tekonurmet ja isot kukkaruukut on aika hirveitä. Myös pyöräkaistat on aika oudot pätkät mutta muuten kyllä ollaa parempaan suuntaan menty. Tuosta on hyvä jatkaa kehitystä parempaan ensi kesänä. Risteysten kaarteita voisi jyrkentää, poikkikatujen leveyttä kaventaa, jolloin suojatiestä turvallisempi. Kiinteämmät ja tyylikkäämät kalusteet sekä lisää kioskeja yms. katutilaan. Asfaltin muuttaminen kiveykseksi. Mukulakivien korjaus, sekä bussien nopeusrajoitusten madaltaminen melutason ja viihtyvyyden parantamiseksi. Lisää pyöräparkkeja juuri poikkikaduille, joille niille olisi tilaa. Lisaa oikeita roskiksia, isot punaiset ruukut taysin turhat, lisaa tilaa kahviloille ja terasseille, pyoratie voisi olla vain toisella puolella katua Polkupyöräilijöiden kaistat ovat asiana oikein hyvä, sitä voisi kehittää edelleenkin. Rekvisiitan suhteen so. viheralue ja koristeet olen hieman ristiriitaisessa tilassa, vähän sellaista laastarihoitoa osana kokeilua, josta tuntuisi tulevan pysyvä ilmiö. Linja-autoliikenteen ja jalankulkijoiden yhteispeli esimerkiksi Stockmannin edustalla on varsin sekaista, ja alue on ilmeeltään jotenkin tuhruinen, jota seikkaa VR:n seinässä oleva banderolli ei paranna. Henkilöautoliikenteestä se, että vaikka ratkaisut ajavatkin autoja nyt halleihin, niin silti on olemassa joukko autoilijoita, jotka haluaisivat pysäköidä kadulle, ja näitä autoilijoita kaipaa osa kauppiaista. 7+9+ 13+1 5+18 Melu, koska ei saada asfalttia ja bussit pilaa melullaan viihtyvyyden, siksi ei ole terassejakaan kun aseman kulman juoppoterassi,joka ei paljoa viihtyvyyttä paranna. Jakeluautot tukkii pyörätien,joten pyöräily vaikeaa. Hyvää liikennevalojen poisto joka risteyksestä, ei tarvita. Pyöräteille asfaltti myös risteyksiin, nyt täytyy arpoa, pitääkö risteyksissä ajaa jalkakäytävän kautta vai reunakivien yli totellen autojen kadun liikennevaloja suojatien jalankulkuvalojen sijaan, ymmärsitkö, jos et aja koeajo. Eli kummat valot koskee pyöräilijää, autojen vai jalankulkijoiden. Poistetaan puut ja kukkaruukut, niin tulee valoa ja avaruutta, ja neljä kaistaa keskelle asfaltoituna ja jaettu jalkakäytävä ja kaikki terassit ja kojut joutaa Tarasjärvelle poltettaviksi puiden kanssa. Koko Hämeenkatu asfaltille johan viihtyisyys paranee, kun saadaan sähköbussit ja ratikat. Liikennevalot pois kaikista risteyksistä.
7+9+ 14 7+9+ 14 7+9+ 15 7+9+ 16 7+9+ 18 7+9+ 18 Polkupyöräilylle omat kaistat läpi koko Hämeenkadun. Nykyinen tilanne on kaoottinen. Vanhukset ja lapset ovat pyörien seassa henkensä kaupalla, vrt esim bussipysäkkien kohdat. Pyöräilen itse, mutta en koskaan keskustassa 'jalankulkuväylillä'. Elävöittäminen tarvitsee kadunvarren liiketoiminnan aktiivisuutta. Siihen ei riitä muutama penkki ja tekonurmiläiskä (kauheita). Punaiset jättiruukut eivät liioin ole kaunistuksia. Suunnittelua kehiin yhteistyössä kadunvarren liikkeiden kanssa. Pyörätiet on huippu juttu! Sama koko Hämeenkadun matkalle! Enemmän pitäisi saada tapahtumaa ja kahviloita yms. esim. nurmialueille. Nyt niillä notkuu narkkarit ja deekut. Penkit ja ruukut kivoja. Lisääkin penkkejä voisi olla. Tamperelaiset ei osaa heittää roskia roskikseen, siihen kun vielä jonkun viisasten kiven keksisi. Huoltoajoruudut ovat teoriassa hyvät, mutta käytännössä pyöräkaista toimii pysäköintitarkoituksiin. Ohjaus pyöräkaistalle on ollut ristiriitainen liikennemerkkien kanssa. Tekonurmimatot vaikuttavat epäsiisteiltä eivätkä houkuttele viivähtämään. Mikäli isoja punaisia ruukkuja käytetään jatkossakin, niin ympäröivät penkit olisivat houkuttelevampia kuin katutasossa oleva vihermatto. Vaikea ymmärtää miksi pääkatu katkaistaan yksityisliikenteeltä. Tosin tämä ei vaikuta elämääni tippaakaan, mutta aiheuttaa ruuhkia keskustan laitamille ja hankaloittaa siten liikkumista. En kokenut koskaan haittana, että Hämeenkatua päästä päähän saa ajaa ja siinä kulkee yksityisautojakin. Itse liikun pyörällä myös keskustassa tai lähinnä sen läpi. Pyöräkaista erittäin hieno asia, saisi jatkua koko Hämeenkadun. Tuntuu, että Hämeenkadun itäpää ei ole "elävöitynyt", päinvastoin se tuntuu ns. kuolleelta verrattuna entiseen. Sen takia tuntuu, että kokeilu toivottavasti vain kokeilu ja se herää taas eloon. Punaiset jättiruukut ja tekonurmialueet toivottavasti häipyvät maisemaa pilaamamsta. Ne ovat hirveät. Liikennevalottomuus sujuvoittanee kaikkea liikennettä, kun katu toimii vain joukkoliikennekatuna. Kukkaruukut ja tekonurmet ovat aika tökeröitä, mutta antavat ehkä mielikuvan mahdollisuuksista. Pyöräkaista koko kadun mittaisena noin toteutettuna aivan mahtava olisi. Pyöräkaistoille pitäisi saada oikeat liikennemerkit. Nykyään merkit näyttävät yhdistettyä jalkakäytävää ja pyörätietä. Katuun sen sijaan on maalattu pyörätie erilleen jalkakäytävästä. Isot kukkapurkit aiheuttavat hieman levotonta ilmettä Hämeenkadulle, kuten myös pyöräkaistoja kavantavat tekonurmialueet. Penkit ovat hyvä lisä Hämeenkadulle. Loputkin liikennevalot pitäisi poistaa ja jättää tilalle vain suojatiet, jolloin kulkeminen on helpompaa. 8+9 elävöittämisen sijaan toivoisin turvallista kävely- ja pyöräilyreittiä läpi keskustan, toiminnallisesti sujuvaa liikennettä sekä erillisiä rauhallisia kävelykatuja keskustaan. 9+10 Pyöräkaistat voisivat olla koko matkan ajalla ja selkeämmät ja esteettömät. Yksityisautoiluun tulisi puuttua tarkemmin liikenneturvallisuuden ja viihtyisyyden lisäämiseksi. 9+10 Kääntyminen Pellavatehtaankadulle tehtiin laittomaksi, myöhemmin korjattu. Rautatienkadulle kääntyvien nuolivalo ei enää toimi, miksi? Pyörätien katkeaminen ja yhtyminen ajorataan on vaarallinen. Kadun kaventaminen kannustaa ihmisiä sääntäämään tien yli punaisia päin. 9+10 Katutyöt häirinneet valtavasti, milloin ei ole päässyt siitä tai tuosta, kun katu on kaventunut ja pyöräilijät suhaavat eestaas kävelijöiden joukossa. Pyöräilijät ovat suurin riesa ajamalla miten sattuu jalankulkijoiden seassa eikä näytä olevan kivaa pyöräilijöilläkään kun eivät pysy omalla kaistallaan. 9+11 Joukkoliikennebussien käyttö Hämeenkadulla on järkyttävä kokemus, todella epämiellyttävää. Pyöräeistä huolimatta pyöräilijät ajavat jalkakäytävillä milloim sattuu ja miten sattuu häiriten jalankulkijoita. 9+12 Stockmannin edestä poistetut liikennevalot ovat huonontaneet kadun ylittämisen turvallisuutta. Lähinnä bussit eivät kävelijöitä väistä, joten ikäviä läheltä piti tilanteita on tullut usein. Pyörätie on lisännyt jalankulkijoiden turvallisuutta ja sujuvoittanut pyöräilyä Hämeenkadulla. 9+12 Pyörätie hyvä, mutta saisi olla pidemmälläkin matkalla. Suojateistä on tullut vaarallisempia, sillä autoilijat ja erityisesti bussikuskit eivät pysähdy päästämään jalankulkijoita. 9+12 Pyöräkaistat on rakennettu kelvottoman huonosti, isot kukkaruukut ovat näköesteenä (pyöräkolareita on tapahtunut), pyöräilijöiden ryhmittyminen suojateiden kohdalla on tehty huonoksi ja vaikeaksi (pakko ajaa jalankulkujoiden seassa, eivät osaa varoa pyörää) sekä pyöräkaistojen yksisuuntaisuus on merkitty surkeasti. Pyöräilijöillä olisi tarvetta myös ajaa kumpaankin suuntaan, kumpaakin puolen katua, joten pyöräkaistat voisi kerralla jakaa molempiin suuntiin meneviksi ja liukkaat tekonurmet ja kukkaruukut poistaa tieltä. Liikennevalottomuus on johtanut liian moniin läheltäpiti-tilanteisiin, kun autoilijat ovat tottuneet valoihin, näkyvyys on huono ja jalankulkijoille ei anneta lainmukaisesti sijaa ylittää tietä. Väistämisvelvollisuussännöt eivät päde enää itäpäässä. "Elävöittäminen" on hoidettu vaarallisesti ja onnettomuuksia tulee tapahtumaan etenkin pyöräkaistoilla. Pöräilijät eivät keskimäärin halua käyttää vaarallisia kaistoja, vaan ajavat mieluummin hyvällä pinnoitteella jalankulkijoiden seassa.
9+12 Suunnittelussa unohdettu liikuntarajoitteiset ihmiset. Aivohalvauksen kokeneena mukava kävellä, kun 6-pack kansa ajaa polkupyörällä 10cm päästä. Miksi pyöräilijöitä Ei ole ohjattu vain toiselle puolelle? Eikö tullut vammaiset mieleen? Laskekaa moniko pyöräilee 12 kk. Pyörät liikkuvat äänettömästi, valitettavasti. 9+12 Pyööräilijät käyttävät edelleen samaa tilaa jalankulkijoiden kanssa. Tunnetusti vaun yhdellä pyöräilijällä kymmenestä on valo ja/tai soittokello, ajonopeudet usein suuria. Vaikka minullakin on jo ikää, olen hyväkuntoinen ja mielelläni kävelisin kaupungilla. Siitä vaan on tullut turvatonta varsinkin näin pimeän ajan tullen. Hämeenkadun varret ovat täynnä kaljakuppiloita ja sen myötä enemmän ja vähemmän humalaisia, sitten nämä vauhdilla ajavat pyöräilijät. Ei hyvä. Viimeksi koettu lauantaina 24.10.15 9+12 +15 Kävelijät ovat usein tientukkeena pyöräkaistoilla, erityisesti Hämeenkadun ja Aleksanterinkadun risteyksen liikennevaloissa. Jalankulkijoiden pitäisi odottaa valojen vaihtumista kävelytien puolella eikä pyörätiellä. Hämeenkadun ja Koskikadun risteyksessä saisi kyllä olla liikennevalot, koska ihmisiä menee niin paljon yli tie jatkuvalla syötöllä, että bussit joutuvat turhaan odottamaan. Stockmannin edustalla liikennevalottomuus toimii todella hyvin, koska siinä on ns. keskikoroke käytössä, eli jalankulkijoiden ei tarvitse päästä koko kadun yli kerralla. Pyörien pysäköintipaikat ovat aina ihan täynnä. Yrityisesti Tuomiokirkonkadun kohdalla Hämeenkadulle pääsy jalkaisin tukkeutuu, kun pyöriä on pysäköitynä koko kadun leveydeltä. Voisiko jalankulkuaukkoja esim. maalata punaisella/keltaisella, että pyöräilijät tajuaisivat jättää ko. kulkuaukot vapaiksi? 9+13 Pyöräkaistat hyvät, mutta loppuvat kesken! Pinnoite kehno Stockan kohdalla suojatiellä (rosoinen kivi > vaikea liikkua koroilla ja matkalaukuilla!) 9+13 Lisää pyörätietä myös loppupäähän hämeenkatua. Turvattomuuden tunnetta tuo keskustassa selvästi katukuvassa lisääntyneet päihteiden käyttäjät, jotka liikkuvat isoissa ryppäissä sekaisin keskellä päivää. 9+13 Asfaltti koko Hämeenkadulle, niin voisi kulkea bussillakin. (Täristys on järkyttävää!) Kunnon pyörätie koko Hämeenkadulle. Leveytta jalkakäytävässä riittää, Tampereella on kuitenkin niin vähän jalankulkijoita. 9+13 Bussien aiheuttama meteli mukulakivillä pilaa elävöittämisen! Edes puhelinta ei kuule eikä pysty puhumaan jos bussi ajaa ohi. Jotkut pyöräilijät ajavat samalla etuoikeudella myös länsipäässä, en tosin tiedä johtuuko siitä, että nyt ohjeet ovat erilaiset hämeensillan eri puolilla. 9+14 Pyöräilyn ja kevyen liikenteen ratkaisuja tulisi edelleen kehittää. Ravintola ja kahvilayrittäjiä mukaan tunnelman luomiseen (esim tukholmassa ravintoloiden terassit luovat lämmintä tunnelmaa kaupunkiin. Koskinparempaan käyttöön. Alueelle enwmmän yrityksiä, jotta pussi kaljottelu saataisiin kuriin. 9+14 Pyöräkaistat pitäisi olla koko matkan pituudelta, kun nyt joudut kuitenkin puikkelehtimaan kävelijöiden keskelle. Ehkä elävyyttä tulee lisää, kun kaikki sovitut myyntipaikat tulevat. 9+14 Jatkossa voisi kävely- ja pyöräilyradat jatkua koko matkan yhtenäisesti. Ongelmakohta autoliikenteelle ja muutenkin on Hämeenkatu-Rautatienkatu -risteys. Kokemus voi olla vielä positiivisesti erilainen kun kadun varrelle saadaan torimeininkiä. 9+15 Pyöräkaistat hyvä juttu, Olisi kuitenkin parempi joshämeenkadun suuntaisista viereisistä kaduista tehtäisiin pyöräkatuja ja hämeenkatu siunattaisiin kokonaan jalankulkijoille. Itse liikun pyörällä ja mielellään ajaisin sujuvasti keskustaan, jättäisin pyörän parkkiin ja siirtyisin kävelemään hämeenkadulle ilman pelkoa yliajavista pyöräilijöistä. Pyörille yleisesti lisää pysäköintitilaa. Koko kaupunkiin. Pyöräparkkeja aivan liian vähän ja Tuomiokirkonkadulle tulleet lisäpaikat aika täynnä. 9+15 Uudet pyöräkaistat liian kapeat ja niillä esteitä. Pyöräparkkien määrä edelleen riittämätön. 9+15 +13 9+15 +18 Eteneminen oli liian hidasta ja pienin askelin. Rohkeammat toimet selkeästi parempaa kohti olisi ollut paikallaan. Pyöräilyn olosuhteita pitää parantaa: yhtenäinen yksisuuntainen kaista molempiin suuntiin ja hyvät pysäköintipaikat. Joukkoliikenteen kaluston meluaminen ja koliseminen kivikadulla on sietämätöntä. Loputkin liikennevalot pois. Rotvallit pyöräkaistoilta pois. Autoilua ohjattava muualle myös rakenteellisesti, että maalaisetkin tajuavat olla ajamatta sinne. Takseille kaaliin, että ne huoltoajopaikat sopivat myös heidän käyttöönsä, ettei tarvitse aina koko pyöräkaistaa tukkia. 9+17 Hämeenkatu on yksi tärkeimpiä liikkumisväyliä ahtaassa keskustassa. Jos pyöräilylle ja kävelylle otetaan autoilta tilaa, miksi ihmeessä se tila sitten täytetään esteillä? Ei tapahtumat sovi sinne, missä on paljon liikennettä. Sama Hämeenpuistossa, ei pääse pyörällä kun kojut tukkivat tien. Etelä-pohjoinen liikenne pyörällä hankalaa. Ekassa kysymyksessä oli liikaa niputettu asioita yhteen.
9+18 Polkupyörille oma kaista on askel järkevään suuntaan. Muun Hämeenkadun sekamalli aivan karsea. Kunnon pyöräväylä Rautatienkadulle. Liikennevalot edelleen autojen ehdoilla! Suojateitä levennettävä. Rautatienkadun suojatie liian kapea. Yksityisautot pois Hämpiltä. Myös mopoautot - vaarallista hurjastelua. Kuka valvoo? 9+2+ Pyörätie oli hyvä asia, autottomuus ja parkkipaikkojen poistaminen ei. Tekonurmi ja jätti ruukut 7 mauttomia. 9+7 Pyöräkaistat voisi jatkaa yhtenäisinä koko hämeenkadun läpi. Penkit yms voisi suunnitella paremmin ja istutuksia lisätä 9+7 Pyöräkaistat ovat tosi hyvä parannus, toivottavasti myöhemmin koko Hämeenkadun matkalta olisi tuollaiset. Ruukut ovat liian isoja näköesteitä liikenneturvallisuuden kannalta. Hyvä että on istutuksia, mutta kapeampia, kiitos. 9+7 Pyöräily pois Hämeenkadulta kävelijöiden seasta. Tehdyt pyöräkaistat hyvä aloitus, pitäisi laajentaa ja jatkaa. Elävöittäminen ei oikein onnistu pelkkiä ruukkuja ja tekonurmea laittamalla.
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. Vastausten luokittelu (sama kuin asukaskyselyssä) 1=Suhtautuu myönteisesti joukkoliikennekokeiluun/kokeilu onnistunut 2=Suhtautuu kielteisesti "joukkoliikennekokeiluun/kokeilu epäonnistunut 3=Koko Hämeenkatu joukkoliikennekaduksi 4=Suhtautuu myönteisesti elävöittämiseen 5=Suhtautuu kielteisesti elävöittämiseen 6 = kävelykaduksi kokonaan 7=Kalusteet ja oleskelupaikat 8=Jalankulkijalle turvallinen kävelyreitti 9=Pyöräily ja pyöräpysäköinti 10=Yksityisautoilulla ongelmia, ruuhkia 11=Joukkoliikenteen sujuvuusongelma, pysäkit ruuhkaisia, ratikka helpottaa 12=Liikenneturvallisuus 13=Viihtyisyys (siisteys, melu, materiaalit jne.) 14=Jäänyt puolitiehen. Elävyyttä, toimintaa ja palveluja lisää 15=Pysäköinti (huolto, INVA- ja yksityisauto) 16=Ei käy keskustassa enää 17=Kyselyyn liittyvät kommentit 18=liikennevalon poisto 19=muu Kommentteja Hämeenkadun itäpään joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeiluista? 6 Kävelykaduksi kokonaan 6 Vielä kun saisi kokonaan autottomaksi, myös bussit pois ja enemmän yrittäjiä kadulle, kuten Barcelonan Ramblalla... 7 Kalusteet ja oleskelupaikat 7 Ne ruukut, miksi?! 10 Yksityisautoilulla ongelmia, ruuhkia 10 Tällä on sotkettu jo muutenkin lähes mahdoton yksityisautoilu keskustan alueella. Kun tähän lisää vielä tunnelityömaan ja Ratinakeskuksen töiden aiheuttamat haitat, niin lopputulos on kamala. 10 Vaikeuttaa laajasti ja voimakkaasti kosken itäpuolisen keskustan liikennettä. Yksityisautoilu on tehty mahdottomaksi myös poikkikaduilla ja koko lähiseudulla. 14 Jäänyt puolitiehen. Elävyyttä, toimintaa ja palveluja lisää 14 Kokeilu oli kovin vaatimaton. 14 Tilaa pitäisi varata vielä enemmän autoilulta pois. Alueelle pitää saada terassia, pientä myyntikojua ja lisää eurooppalaismaista kävelykatumeininkiä. 14 Vähän reilumpia toimia olisi kaivattu. Terasseja (kahvila, lounas) lisää. Vaisu muutos, mutta suunta oikea! 15 Pysäköinti (huolto, INVA- ja yksityisauto) 15 Huoltoautoille ilmaisia pitkäaikaisia ( 8t ) kiekkopaikkoja Hämeenkadulle jokaisen korttelin kohdalle pari kappaletta. 19 Muu 19 Tuomiokirkonkadun eteläpäätä välillä Suvantokatu-Otavalankatu ei tulisi missään tapauksessa muuttaa kävelykaduksi. Meidän toimintamme muuttuisi mahdottomaksi, jos siitäkin poistettaisiin pysäköintipaikat ja autolla ajaminen kiellettäisiin. Se osuus kadusta ei muutenkaan palvele millään muotoa kävelykatuna. 19 Jos sinne tuodaan erilaisia palveluita ja myyntituotteita on niitä paikkoja ensisijaisesti tarjottava siellä vuokraamaksaville ja yrittäville yrityksille. Katumainonnan salliminen ja reippaan myynnin kasvun tukemista pitäisi olla Hämeenkadun korkeita kustannuksia maksaville yrityksille. Siten keskusta kehittyisi parhaiten, ei hankaloittamalla yritysten toimintaa ja tuomalla lisää kilpailua. 19 Häiriökäyttäytyminen ei liity kokeiluun, vaan Nervin (neulojen ja ruiskujen vaihtopiste) siirtymisestä Tullintorille 19 itäpuolelta tulevat asiakkaat valittavat huonoja yhteyksiä hämeenpuistoon 19 Ankeuttamiskokeilu. 19 Hämeenkadun länsipääkin on hiljentynyt, väkeä kulkee huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Aiomme itsekin muuttaa pois ydinkeskustasta. Tyhjiä liiketiloja on todella runsaasti täällä ydinkeskustassa, mutta ne eivät kiinnosta. 19 Käyttöön pitkäaikaisempi suunnitelma joka ottaa huomioon tulevat rakennushankkeet kuten mahdollinen keskusareena ym. Nyt esim.liikenneratkaisuissa ei huomioitu lainkaan Koskikeskus II rakentamisen vaikutusta keskustan liikenteelle.
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. 19 Kävelykeskusta, sähköbussit maanalle (myös kosken alta), sieltä on helppo nousta haluamaansa kohtaan kaupunkia. Pysäköinti ja pakollinen autoliikenne myös maanalle. Bremenistä voi käydä katsomassa mallia. Raitiovaunut on yli 200v vanha keksintö - jotain uutta sen tilalle. 19 Jos halutaan vähentää liikennettä, tulisi niin tehdä vain kesä-heinäkuun ajaksi (Eurooppalainen käytäntö). Muina aikoina "normaali liikenne". 19 Idea on ihan ok, siis idea. 19 Koko hämeenkadulla yksityisautoilu ei ole välttämätön isoin prioriteetti sujuvaan kävely- ja pyöräilyliikenteeseen. Muutettaisiinko piha/pyöräilykaduksi. 19 Suunnitelmia voisi testata käyttäjille jo etukäteen. On aika kallista tehdä vaan ja katsoa mitä tapahtuu. Tesataus keinoja on kyllä olemassa. Useampaan luokkaan luokitellut 1+13 Erittäin hyvä, vähemmän saastetta ja vähemmän melua ja selkeästi lapsiperheille turvallisempi. Suosittelen jatkamista. 1+15 Monelta yrittäjältä on unohtunut se, että asiakas se on jalkaisin / pyörällä / bussilla liikkuva asiakaskin. Vain vanhat jäärät haluavat ajaa mersullaan liikkeen eteen. Nykyaikainen ihminen ei sitä tarvitse. Lisäksi keskustassa on kiitettävästi parkkitilaa. Mikään ei ole heikentynyt. 1+15 Mielestäni yksityisliikenteen rauhoittuminen lisää kadunvarsimyymälöiden kävijämääriä, kun niihin saa rauhassa mennä. Poikittaisliikenteen sallimisella on turvattu vaivaton yksityisautoilu. Matkat parkkipaikoilta ja -halleista ovat lyhyet. Kukaan ei jätä muutosten vuoksi ostoksiaan tekemättä. 1+4 Lopetetaan kokeilu ja tehdään pysyväksi sekä itä- että länsipäässä 1+4 Hieno kokeilu ja nyt Tampere näyttää isommalta, kansainvälisemmältä ja kaupallisemmalta kuin ennen! 1+4 Pitää jatkaa!! 1+4 Hieno kokeilu, joka on tehnyt Tampereesta enemmän kansainvälisen ja turistillekin kauniimman! Hyvä juttu kaiken kaikkiaan!! 11+14 Länsipää mukaan ja entistä enemmän elävöittämistä (esim. ravintoloiden terasseja kadulle). Ratikka asap rauhoittamaan bussirallia. Asialla ei ole vaikutusta suoraan yritykselleni, mutta kaupungin kehittyminen paremmaksi on hyvä asia kaikille! 13+14 Periaatteessa kannatan sitä, mutta siinä on vielä paljon parannettavaa: Enenmmän palveluita ja toimintaa, kioskeja, kahviloita, terasseja. Kauniimmat ja runsaammat istutukset vuodenaikojen mukaan. Siisteydestä huolehdittava todella hyvin, niin että kadunvarrella tekee mieli oleskella. 7+8+9 +11+18+19 1+5+9+ 10+13 10+11+ 13+15+19 Yrityksemme toimii konsulttibisneksessä, joten emme ehkä kuulu kyselyn terävimpään kärkeen. Kokonaisuutena uudistus on ollut onnistunut. Kuitenkin muutamia huomiota: -Pyöräkaistat eivät Johda Mihinkään eivätkä tule mistään! Eli ovat siltä osin turhia -Kivijalka ei saanut tilaa kadulta, miksei? -Kadun "torittaminen" on typerää, mutta kivijalkaliikeiden pitäisi saada enemmän käyttää vapautunutta tilaa -Kävely sujuu nyt hyvin, mutta turhia valoja on vieläkin. -Bussit pitäisi saasa jollain aikavälillä pois tai vähemmäksi -Katu on nätti, mutta ruukut on turhia, koska katu sisältää jo valmiiksi hyvin isoja istutuksia. -Miksei skeittareita otettu huomioon? Katutilan hyödyntäminen liikunnassa olisi hyväksi kansanterveydelle. Kesällä oli karmean näköinen punaisine ruukkuineen ja muovinurmineen. Niissä istui lähinnä porukkaa, joka roskasi varsinkin öisin paikkoja. Mukulakivillä jyräävät bussit pitävät meteliä, joten ei saa viihtyisäksi millään muotoa. Samoin kesäkausi on liian lyhyt, jotta toisi elämää. Vähentää mielestäni ihmisten tuloa keskustaan, kun autolla on vaikea liikkua. Kaikille pitäisi saada tasavertaiset kulkumahdollisuudet. Nyt vain kävelijät ja pyöräilijät huomioidaan, autot häädetään pois. Joku vihreiden edustaja on joskus sanonut, etteivät autot osta. Pitää paikkansa, mutta autolla keskustaan tulevat ihmiset ostavat. Ja yleensä heillä on myös ostokykyä! Älkää pilatko itäpäätä samalla tavoin kuin länsipäätä. Esimerkkinä Kuninkaankadun kävelyosuus: juoppoja ja häiriköintiä joka kesä. Käykää katsomassa, miten monta tyhjää liiketilaa siellä on. Sietämätön paikka liiketoiminnalle. Elävöittäminen pitäisi lähteä Tuomiokirkonkadusta ja mahdolliset tapahtumat sen valmistuttua kävelykaduksi sinne. Verkatehtaankatu ja Rautatienkatu sekä Satakunnankatu aivan tukossa tällä hetkellä iltapäivisin. Bussien kulkiessa Hämeenkadulla, se ei ole tapahtumakatu melun vuoksi. Tuomiokirkonkadun valmistuttua Verkatehtaankadulle tulee paljon painetta liikenteestä jolloin on myös huomioitava logistiikka. 15 ravintolaa + muut liikkeet lastataan Verkatehtaankadun kautta. 10+15 Yrityksen elinehto on, että asiakkaat pystyvät tuomaan autolla päivitäin meille myytäviä jääkiekkovarusteita. Varusteiden koosta johtuen kukaan ei kanna niitä pyörän päällä, eikä busseissa, jo parkkihalleista niiden kantaminen varustekasseissa on liian hankalaa. Liiketilan edessä oli autopaikkoja vuokrasopimusta tehtäessä, eikä ollut tiedossa, että ne tullaan poistamaan. Mikäli pysäköintipaikkojen puute liiketilan välittömässä läheisyydessa vaikuttaa liiketoimintaan on pakko miettiä liiketoimipaikan vaihtoa. Koska nykyisissä tiloissa on toimittu vasta puolisen vuotta, katsotaan pysäköinnin vaikutusta liiketoimintaan sekä kuunnellaan asiakaspalautetta tähän liittyen huolellisesti jonkin aikaa vaikutuksen toteamiseksi. Asiakaspalaute heikosta pystäköintitilanteesta, mm. katutöistä johtuen, on ollut toistaiseksi negatiivista.
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. 10+15+16 Ainakin meidän yrityksemme vanhemmat asiakkaat eivät enää tule keskustaan koska kokevat asioinnin liian vaikeaksi. Vaikka sinänsä Hämpinparkki on avara niin ei varttuneempi väki uskalla sinne autolla ajaa ja toisaalta muutaman minuutin asioinnin takia se on liian aikaa viepä. 10+15+ 19 Kävelykatu on eniten vaikuttanut liikenneruuhkiin mm. Satakunnankadulla. Ihmiset ovat vihaisia etenkin ruuhka-aikojen kuormitukseen. Me aloitamme klo 17 liikuntapalveluilla, ja asiakkaat jumiutuvat liikenteeseen. Parkkipaikkoja ei löydy, ja nekin muutettiin Suvantokadulla maksullisiksi klo 20:een (ennen klo 18). Hämeenkatu ei ole oikea kävelykatu. Yrittäjien pitäisi muka elävöittää ja tuoda myynti kadulle. Ihan älytöntä! Päättäjät eivät ymmärrä, että se sitoo työvoimaa eli lisää kuluja. Kivijalkaliike eiole torikauppaa. Kaupungin edellyttää yrittäjien maksavan kaikki älyttömät Kuninkaanpäivät ja Kukkaisviikot. Yrittäjiltä otetaan maksu, ja heidän pitäisi vielä olla kadulla myymässä päivät ja illat. Yrittäjiä tulisi kuunnella enemmän (vrt. Oulussa yrittäjien Liikekeskus ry, joka hoitaa kävelykatuasioita). 10+19 Autoilevat ihmiset ovat siirtymässä kauppakeskuksiin ja kaupungin ulkopuolelle varsinkin päiväsaikaan. Illalla ja yöllä kaupunki on eläväinen ja ravintolat lisääntyvät. Tämä kai se sunnitelma on ollutkin. Toimitaan sen mukaan omassa liiketoiminnassa. 10+19 Asiakkaiden halu tulla keskustaan pikavisiitille autolla jonkun tietyn asian takia on vähentynyt. Kaikki autolla tulijat eivät halua viipyä välttämättä kaupungissa koko päivää ja täten parkkeerata hämpinparkkiin. Monet asiakkaat pistäytyvät keskustassa ja jatkavat matkaa toiseen suuntaan toisille asioille, eivät he halua jäädä keskustaan pitkäksi aikaa. Pitkäaikaisparkkeeraajat ovat usein turisteja muista kaupungeista. 10+19 Asuimme lähes 10 vuotta keskustassa, mutta liikennejärjestelyiden muuttaminen vähitellen täysin asumisympäristöön kelpaamattomaksi sai meidät tekemään muuttopäätöksen kaupungin ulkopuolelle. Muutimme huhtikuussa 2015. Taidan tehdä yritystoiminnan kanssa samalla tavalla, jos ja kun meno jatkuu tällaisena. Liikkuminen on yksikertaisesti liian hankalaa. 10+19 - väärä ajoitus - Ratinan liikekeskuksen rakentaminen ja Lapintien sillan korjaus - olisi nämä tehty ensin ja sitten vasta toimittu - ruuhka-aikana klo 15-17 esim Ratinansilta ja Hämeenpuisto tukossa - kukaan ei vapaaehtoisesti tule esim idästä ja eteläs 13+14 Puolittainen homma ei koskaan toimi. Tehdään kunnolla tai ei ollenkaan. Jos Hämeenkadun itäpää jatkaa joukkoliikennekatuna ei se mihinkään elävöidy. Ketä kiinnostaa istua terassilla kun bussin metelissä ei kaveriansa kuule ja pakokaasut nenässä ei ruoka tai kahvi maistu. En ole Hämeenkadun itäpään muuttamista kävelykaduksi puolesta enkä vastaan mutta tällaista puolittaista ratkaisua joukkoliikennekatuna en kannata. 2+10 Yrityksemme liiketoiminnalle kokeilulla ei ole suoranaista vaikutusta. Mutta henkilökunnan liikkumista (autolla on kuljettava asiakkaiden luokse) kokeilu on haitannut etenkin alkuvaiheessa paljon, kun liikenne Hämeenkadun itäpään ympärillä oli aivan sumpussa. Tiettyihin suuntiin lähdettäessä tilanne on edelleen ja tällä järjestelyllä jatkossakin aivan absurdi ja välillä joutuu miettimään, että halutaanko verotuloja tuottava yritystoiminta häätää kaupungista kokonaan pois. 2+10 Rahan haaskausta. Keskustassa autolla liikkuminen hankalaa. Turha kiertely aiheuttaa paljon lisää ilman saastumista ja polttoaineen kulumista. Keskustassa asuu paljon varsinkin iäkkäitä ihmisiä, joiden pitää päästä sujuvasti asioimaan autolla. toivon todella, että pääsen ajamaan Hämeenkadun sujuvasti päästä päähän ja vältyn turhalta kiemurtelulta. 2+10+13+15 Kokeilu on aiheuttanut erittäin pahat ruuhkat Satakunnankadulle ja muille kaupungin pitkittäisille liikenneväylille, liikenteen sujuvuus koko alueella on kadonnut lähes kokonaan, paikallaan oleva liikenne on lisännyt meluhaittoja ja päästöjä oleellisesti keskustan alueella. Myös poikittaissuuntainen liikenne on puuroutunut pahasti, rautatieaseman luoksepäästävyys on huonontunut oleellisesti, pysäköinnin hinta on noussut kestämättömäksi ja sen aiheuttama lisä yritysten palveluihin tulee tuhoamaan yrityksiä itäpään alueelta. Kokeilu on täysin epäonnistunut ja jäädessään voimaan se autioittaa keskustaa ja sen palvelutarjontaa. Ostetaan sieltä mihin kohtuudella pääsee ja missä ei ole poskettomia pysäköintimaksuja. 2+10+19 Hämeenkadulla paljon toimistoja ja jonkin verran asuntoja, jotka edellyttävät autolla pääsyä aivan porraskäytävän eteen. Jos nykyinen järjestely laajenee länsipäähän, yrityksemme on pakotettu harkkitsemaan muuttoa, koska asiakkaat tuovat toimistollemme isoissa kasseissa aineistoa työtämme vartenn 2+10+19 Turisteille hankala. Esim. hotelli näkyy, mutta mistään ei saa selville, mistä saisi ajaa. Sivukadut ovat ruuhkautuneet ja liikennevalot eivät ole linjassa uusien ajomäärien kanssa. Itä-länsi-suuntainen liikenne hankaloitunut huomattavasti, kun yksi kolmesta väylästä on poistunut. Lisäksi eilen oli lehdessä juttu, että pysyvyydestä on jo päätetty ja tänään tuli kysely. Tuntuu siltä, että ensin tehtiin päätös ja sitten vasta alettiin hakemaan perusteluita kohdalleen. Kaiken kaikkiaan uudistus (huom. ei kokeilu) on todella huono, jos se toteutuu. 2+10+19 Miksi sumputtaa keskustan liikenne. Minun on pakko käyttää omaa autoa yrityksen asioita hoitaessani. Odotan kauhulla raitiotieliikenteen tuloa kaupunkiin! Mitä järkeä on yrittää ajattaa raitiovaunuja keskellä talvea jäätyneillä kiskoilla Hervannasta Tesomalle. Satavarmaa on että ne myöhästelevät kuin Pendolinot. Niiden lämmittäminen tulee kalliiksi! Nimim. Turussa raitiovaunukiskokaudella asunut. 2+12 Tämä kokeilu on turha. Liikenne sekavaa, turvattomuus lisääntynyt. 2+13+14 Yksityisautoilu sallittava vaikka kellnajoilla, bussit ohjattava pois itäpäästä kokonaan. Paikat pidettävä siisteinä tupakantumpeista, tölkeistä, juoposta ja huumeidenkäyttäjistä. Viihtyisyyttä lisätään vetovoimaisilla kaupoilla ja siisteydellä. Ei busseilla parhaalla treen käyntikorttipaikalla. Nykyinen tilanne on ihan törkeän huono
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. 2+19 Poikkikaduista voi tehdä kävelykatuja, mutta kaupungin pääväylää ei pidä tukkia. 2+19 Koko ratkaisu on katastrofaalinen. Lähiympäristöä ja sieltä tapahtuvaa liikennettä ei ole mitenkään otettu huomioon. Ja tilanne pahenee merkittävästi, jos kaupungin utopistiset, aivan tarpeettomat suunitelmat, jäähallit ja raitiotiet joskus toteutuvat. 2+4 Idea mukava. Toteutus vaikuttaa muoviselta ja siltä, että näyttänyt kivalta tietokoneruudulla. 2+4+10 Elävöittämiskokeilu sinällään hyvä asia. Liikennejärjestely, jossa joukkoliikenne ajaa ja ykstyisliikenne ei, on huono. Seurauksena ei ole kävelyalue, ja varsinaista elävöitymistä ei tule. Toisaalta yksityisautoilu hankaloituu 2+4+10+19 Elävöittäminen j aviihtyvyyden lisääminen on loistava ajatus Treen keskustassa. JOtenkin silti PÄÄKAUDUN poikkaseminen tuntuu oudolta ratkaisulta, näin Tampereellle vasta muuttaneena. Nyt pitää puikkelehtia yksisuuntaisilla kaduilla päästäkseen rautaieasemalle täältä länsipäästä. pensaa kuluu entistä enemmän. ja pikkupiipahtamiset loppui. Katutaso kaupat ihania, mutta kyllä niidne käyttö on oalta osaltani bvähentynyt kokeilun myötä. Hienoa olisi jos paikalle tulisi ihania kahviloita, mutta miten tarvella kulut maksellaan ja kesäsateessa. Uusi ostari tulossa 300metrin päähän...omituisia ratkaisuja!!!!!! 2+4+13 Epäonnistunut, yrittäjät ja pienet "kivijalka kaupat" kadonneet, ohjaa epäsosiaalista porukkaa keskustaan, jolloin, ostava väestö kaikkoaa. Epäsiisteys lisääntynyt. 2+5+10 Minkä ihmneen takia Pormestari halusi tehdä kokeilun nyt? Ratinan reitti tukossa pitkään. Kekkosentie tukossa pitkään. Lapintie tukossa pitkään. Ainoa reitti halkaista kaupunki ilman rakennustöiden suuria haittoja on Satakunnakatu. Menköön nyt joku noin päättömän päätöksen tehnyt vaikka iltapäivällä siihen ruuhkaan. Kun se on tehty keinotekoisesti, on se aika pöyristyttävää. Työni hoitaakseni joudun menemään sinne usein ruuhkasta huolimatta. Ja muutamat leikkii Hämeenkadun elävöittämisellä. Kolmen kuukauden takia sitä leikkiä harrastetaan vuoden ympäriinsä. Ei me olla missään keskieuroopassa, jossa tuollaisia katuja voisi rakentaaa. 2+5+10+11+ 13 Meidän asiakkaat ovat valittaneet, että eivät pääse enää meidän länsipäähän kätevästi autolla, koska Hämeenkadun itäpään on suljettu yksityisautoilijoille, ja samalla hankaloittaa ajoa Ratinan stadionin kupeessa oleva ajokaistaremontti, koska se aiheuttaa ruuhkaa jne. En nyt tiedä onko tämän seurauksena tulleet bussijonot Hämeenkadun itäpäässä kauheen kauniit, jos elävöittämisellä yrititettiin "rauhoittaa" liikennettä ja luoda viihtyvyyttä. Isot punaiset ruukut ovat liian isot ja rumat. Jopa keskustorin kauniit pienemmät vanhat ruukut ovat kauniimmat. Punaiset isot ruukut oikein huutaa nuorisoa töhrimään ne ja samalla ruukun korkeus auttaa ihmisiä jättämään ruokajätteet ja juomapullot ruukun reunalle. Isoja roskiksia pitäisi olla enemmän, varsinkin Mäkin nurkilla jne. Hämeenkadun itäpäästä on lähtenyt monta kivijalka myymälää pois, elävöittämiskokeilun aikana. 2+5+10+13 Meidän asiakaskunnastamme suuri osa on muualta kuin keskustasta (myös muista kaupungeista) ja he ovat tuskailleet keskustaan tulon vaikeutta. Liikenne tukkeutuu olemassa olevilla väylillä. Useat ovat myös siirtyneet käyttämään vallan keskustan ulkopuolisia palveluita koska he ovat todenneet että muualta kuin keskustassa asuvia ei Tampereelle haluta. Paljon puhutaan että ei ne autot mitään osta mutta kyllä he jotka sillä autolla keskustaan tulisivat niin ostaisivat mutta kun tänne on niin hankala tulla. Elävöittämiskokeilu taas on niin naurettava ajatus että oksat pois. Bussien jyrinä ja kun siihen vielä kohta otetaan raitsikan kolina niin eihän siellä kukaan viihdy kadulla. Miksi hienoa Hämeenpuistoa, joka on jo valmiina olemassa, hyödynnetä näihin elävöittämisjuttuihin. Siellä liikennemelu ei haittaa läheskään niin kuin hämpillä ja tilaa olisi hienoihin tapahtumiin. Nyt siellä on kerran pari vuodessa joku ruokajuttu ja ne ovat aivan mahtavia tapahtumia. 2+5+10+19 Kaiken kaikkiaan koko Ratikka-hanke on niin karmaiseva ajatellen sen rakentamista, kustannuksia ja sen seurannaisvaikutuksia, että ihan hirvittää!!! Ei mitään järkeä repiä kaikki kadut auki Hervanta- Lentävänniemi -akselilla, kun koko ajan tekniikka kehittyy, vaikka yllättäen Tampere tilaakin sähköbussinsa Puolasta - Suosi kotimaista -kampanja lienee tuntematon kaupunkimme päättäjille??? Halvin ei tarkoita aina HALVINTA ottaen huomioon kerrannaisvaikutukset... päättäjienkin pitäisi käyttää järkeään!!! Tämä ei ehkä ole suorin kommentti kysymykseen, mutta H-kadun elävöittäminen on mitä suurimmassa osassa kytköksissä Ratikka-projektiin, joten siten kaikki liittyy kaikkeen! Ajoin eilen perj. Satakunnan katua 16.30 jälkeen ja matka Rautatienkadulta Kortelahden kadun risteykseen kesti yli PUOLI TUNTIA!! Ei tämmöistä ollut ennen! Ei Treesta tule miljoona-kaupunkia pakolaistenkaan avulla, kun ei matkustajia ole järisti nykyisellään busseissakaan...??? HULLUN HOMMAA ja kansa maksaa!!! 2+5+19 Palauttatkaa ennallen niin pian kuin mahdollista ja viistokatu myös takaisin.
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. 2+5+7+10+1 1+19 2+5+7+8+9 +13+19 Hämeenkadusta ei ikinä saada täydellistä kävelykatua koska siinä kulkisi linja-autojen lisäksi mahdollisesti raitiovaunu. Tai pelkästään raitiovaunu. Ottaen huomioon "pakottaminen" käyttämään joukkoliikennettä tulisi vuoroväli olemaan erittäin tiheä ja siten vilkas liikenne joka tapauksessa. Raitiovaunu kulkee kiskoilla jonka melutaso on korkeampi kuin kumipyörät sekä vaatii leveän turvaalueen. Jostain syystä näitä asioita ei ole tuotu esille vaan pyritty liiaksi tuomaan esille vain niin sanottuja hyviä puolia. Myös sivukatujen autoliikennettä on pyritty haittaamaan kaventamalla ja sulkemalla katuja. Haluaisin asiasta myös poliittisen keskustelun. Sisältyykö ratkaisuihin niin sanottuja lehmän kauppoja eri puolueiden välillä. Jos on sovittu joidenkin puoltavan rantatien tunnelia ja vastaavasti toiset hämeenkatu raitiovaunu ratkaisuja. Kävelykatu ratkaisut sopivat paremmin kaduille jossa ei ole joukkoliikennettä. Ja kun hämeenkadusta kerran halutaan kaiken kansan katu niin siihen kuuluvat myös autoilijat, ei voi aina olla niin että vain autoilijoiden mahdollisuuksia rajoitetaan. He ovat myös tasavertaisia kansalaisia. Elävöittämiskokeilu vaikuttaa sekavalta ihmeellisineen ruukkuineen ja tekonurmineen ja esiintymislavoineen jota tuntuu käytettävän vain selfie otoksia varten. Meillä on myös syksy ja talvi joiden vaikutus kadun käyttöön on ihan eri kuin kesä. Sitten mahdollisuuteen liiketilojen laittaa kadulle myyntikoju tai teltta tai vastaava. Se vaatisi palkattavaksi yhden henkilön lisää pitämään siinä olevaa toimintaa yllä. Todennäköisesti myynti ei kata kuluja. Onhan näitä visioita hieno heitellä julkisuuteen ajattelematta mitä ne edellyttää. Olen rampannut hämeenkatua 45 vuotta enkä ole kokenut sitä mitenkään hankalaksi ja jopa viihtynyt mutta nykyään välttelen sitä, kaipa sekin jostain kertoo... Toivottavasti kysely on puolueeton kun ei Tampereen päättäjien tarkoitusperistä aina voi olla varma. Karmeat ruukut ovat tölkkitelineinä. Kaupunginläpikulkeva ainoa kosken ylittävä "valtasuoni" tukittu ikävästi. Oikealla suunnittelulla sinne pitäisi kyllä mahtua kaikkien.nyt autot seisovat ruuhkissa sivukaduilla --> melu- ja pakokaasuhaitat. Rautatieasemalta ongelmallista ja monimutkaista päästä länsipuolelle. Monet fillaristit ajavat tuhatta ja sataa ilman minkäänlaista varovaisuutta kun on leveä "polkumoottoritie" käytössä. Jalankulkijat saa pelätä henkensä edestä. Hämeenkatu aukenee niin kaupunkilaisille kuin turisteillekin ankeana paikkana. Ne kymmenkunta keskimäärin lämpimähköä päivää touko-elokuussa eivät kyllä tee korkeiden talojen reunustamaa Hämeenkatu miksikään olohuoneeksi tai keitaaksi. 3+19 Kokonaan kävelykaduksi, esim la-su Kokonaan kävelykaduksi, kesällä Kokonaan kävelykaduksi kello 18:00 jälkeen' jos bussit ja taksit ajelee niin, ajaisi 30km/h tuolla pätkällä 4+7+19 Tosi hieno asia kun yritetään parantaa viihtyisyyttä muuten harmaassa Tampereessa. Värikkäät ruukut on tosi hyvä piristävä asia ja vihreä tekonurmi samoin. Saisi olla lisää muuallakin, esim Keskustori on kuin Punainen tori ankeimmillaan, aava ja aukea ja tulee kylmä ennen kuin sinne meneekään. Keskustoria pitäisi tiivistää jotenkin, vaikka pysyvillä esiintymislavalla (Laikun lava on syrjässä satunnaisilta ohikulkijoilta) ja puukojuilla (koristeellisemmilla kuin ne suoraviivaiset kojut). 5+10+11+19 Keisarin uudet vaatteet: Hämeenkadun ELÄVÖITTÄMINEN; kesä näytti, mitä se on: ei mitään. Yksi jäätelökioski ja järjettömän näköiset kukkaruukut hoipertelevine kasveineen, tekonurmimatot ja penkit. "Elävöittämisellä" ei saavutettu kuin katuosuuden näivettyminen. Tuomiokirkonkadun varrella tuttu yrittäjä kertoo lopettavansa liikkeensä tämän kokeilun seurauksena, yritystoiminta ei enää kannata; lähes 20 vuoden yritystoiminnan jälkeen. Kaupunkilaisena en voi kuin ihmetellä tämän kokeilun tarvetta ja erityisesti tuloksia. Toivottavasti kaupunki ei maksa enää tämän kokeilun tulosten arvioinnista mitään- sen on kaupunkilaiset nähneet aivan omilla silmillään! Kokonaan toinen asia on liikenteen täydellinen sekoaminen tämän kokeilun seurauksena ja liikenteen ruuhkautuminen kaupungissa. 5+10+14+15 Autojen parkkipaikkojen vähäisyys sekä henkilöautoilun kieltäminen johtanut siihen, että keskustassa pyörii autoja etsiskellen parkkipaikkoja tai odotellen vapautuvaa paikkaa. On myös johtanut liikennesääntöjen lisääntyviin rikkomuksiin, esim. päin kiellettyä ajosuuntaa ajetaan tietoisesti. Asia on helppo korjata, kun annetaan markkinavoimien hoitaa asia, eli Hämpin parkin hinnoittelu niin attraktiiviseksi, että kukaan ei viitsi jättää autoaan kadulle. Näin Hämpin parkki saadaan täyteen ja samalla kannattavaksi, SÍIS OIKEA HINNOITTELU käyttöön! Elävöittäminen on nyt näpertelyä. Kunnon suunnittelukilpailu käyntiin ja rohkeat ideat esille. 7+14 tekonurmet penkkien alla keinotekoiset. Isot kukkaruukut toimivat roskakoreina. Uusia ideoita tarvittaisiin. 8+10+15 kadun elävöittäminen ei ole tuonut keskustaan lisää asiakaskuntaamme sopivia kuluttajia. houkuttelevia liikkeitä on entistä vähemmän, ja tyhjät tilat ovat täyttyneet ravintoloista. Ne eivät riitä lisäämään houkuttelevuutta. Asiakkaat ovat oppineet käyttämään Hämpin parkkia, mutta kokevat sen kalliiksi. Osa pelkää muuttuneita liikennejärjestelyjä, ja välttää kesustassa asiointia. Tuomiokirkonkadulla on klo 10-18 jatkuva jakoliikenne, eikä se tuo turvallisuutta eikä viihtyvyyttä jalankulkijoille eikä autoilijoille. aiempi tilanne, jolloin Hämeenkadulle pääsi kääntymään oli selkeämpi jakoautojen kannalta.seutukunnan asukasmäärä ei riitä houkuttelevan kävelypainotteisen keskustan luomiseen. Kadut ovat liian hiljaisia suurimman osan ajasta. Asiakkaiden houkutteleminen on haastavaa taloudellisesti vaikeana aikana. Vaikka keskustaan saataisiin lisää kulkijoita, he eivät jätä rahaa olemassa oleviin yrityksiin riittävästi, ja liiketilat voivat tyhjentyä entisestään.
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. 8+9+10 Henkilöautoilu keskustassa on tehty liian vaikeaksi ja Hämeenkadun sulkeminen h-autoilta on ruuhkauttanut muut reitit. Myös polkupyöräilijät pitäisi saada ohjattua paremmin pois jalankulkijoiden kulkureiteiltä. 8+9+10+12+ 13+19 8+9+10+15+ 19 Liikennettä Hämeensillalla tulisi valvoa jonkin aikaa kovasti. Bussit ja henkilöautot ajavat raskaasti ristiin, henkilöautot vaihtavat kaistaa jo Keskustorilla ja läheltä piti -tilanteita on joka aamu. Pyöräilijöitä tulee sakottaa rankasti liikennerikkomuksista keskustassa. Niitä on paljon. Hämmentävintä on se, että kuljen päivittäin Hämeenkadulla, mutta hyvin harvoin näen pyöräilijän ajamassa uusilla uljailla pyöräkaistoilla, vaan he ajavat kävelyväylällä kävelijöiden seassa. Lisäksi toivoisin selkeyttä Verkatehtaankadulle Ilonan edessä olevaan risteykseen, jonka pyöräilijät ja jalankulkijat olettavan olevan kokonaisuudessaan suojatietä. Sitähän se ei ole ja myös siinä aiheutuu hyvin usein vaaratilanteita. Se, että kadut revitään auki kesäaikaan, on liiketoiminnalle erittäin haitallista. Toivoisin, että kävelykaduksi muuttamiset sun muut tehtäisi hiljaiseen aikaan keväällä tai syksyllä. Kesällä pitäisi ihmisten saada nauttia ihanasta kaupungistaan. Hämeenkatu on ehkä muuttunut hieman virkeämmäksi, mutta kaikenlaiset rakennelmat liiketilojen edestä tulisi ottaa pois. On yritykselle ihan järkkyä, että etuoven eteen on lyöty se laatikko, mikä siinä on. Kaupunkitilan virkistäminen ei saa haitata yritysten toimintaa! Pirkanmaalta asiakkaat lähtevät Tampereelle yksityisautoilla. Tampereella asioi myös Pirkanmaan ulkopuolsia ihmisiä. Häm,pin aprkki on kaukana monesta pikkuputiiksita ja erikosiatvaran/palvelun liikkeestä. HELPPO saavutettavuus on pienyritykselle erittäin tärkeää. On turhaa yrittää väenväkisin olla keskustassa, jos asiakkaat saa helpommin haalittua sen ulkopuolisilla kauppa-alueilla kuten Lielahti, Ideapark. Yrityksen oma huoltoajo ja jakeluautoille helpot reitit ovat tärkeitä, ksoka muutoin alkaa rahtihinnoittelussa näkymään toivoton sijainti hankalassa keskustaympäristössä. Meillä on jo keskustori ja siellä esiintymislavaa ym. tapahtumaa toreineen, ei koko kesksuta tarvitse olle tumpattu täyteen lavoja ja ruukkuja. Tällä hetekelä en lähde lasten kanssa kulkemaan Hämeenkadulla, koska siellä saa varoa polkupyöräilijöitä. Pyöräilijät ajavat menenn tullen Ojakatuakin väärään suuntaan, pää ei käännyt mihinkään vaan ajetaan asenteella "minä tiedän, minä olen oikeassa". Kivijalkakaupasta poistuvia asikkaita ja erityisesti lapsia saa varoittaa toistuvasti, etteivät jää jalkakäytävällä pyöräilevän alle. 8+9+19 Kävelijät ja pyöräilijät edelleen kulkevat samalla alueella. Pyöräilijät eivät käytä uusia levennyksiä. Linja-autojen nopeudet kasvaneet. 9+11+19 Yritys ja tarkoitus varmaan ok. Keskustan elävöittäminen eteläisen Euroopan tyyliin ei ole mahdollista kun katutila on laaja ja ilmasto on valtaosan ajasta kylmä. Siten pitäisi olla taitoa hakea ko. oloihin sopivia ratkaisuja "terassien" asemesta. Ratikan tulon myötä tilanne ilmeisesti paranee. Polkupyöräily on varmaan suositeltavaa mutta polkupyöräilyterrori ärsyttää. Pelisääntöjä pitää noudattaa. Nyt liikenteessä niin tapahtuu ehkä n. 3/10 tasolla. 9+13+15 5 min huoltoruudut aika naurettavat, mitä ehtii tekemään siinä ajassa. Lisäksi huoltoruudut tukkivat pyöräkaistat, ei kovin viisasta suunnittelua. Nyt kun on pyöräkaistat, niin olisi kait sopivaa, että niillä voisi pyöräillä myös talvikuukausina. Asiakkaiden kadunvarsi pysäköinti tehty erittäin hankalaksi. Melu on vähän vähentynyt, mutta samanlailla bussit kolisevat mukulakivillä. 9+15+19 Pyöräilykaista on kummallisen katkonainen ja isot punaiset puuruukut on liikaa pyöräkaistalla, samoin huoltoajo parkkipaikat ei saa blokata pyöräilyä. Pyörällä liikkumisesta pitäisi tehdä mahdollisimman sujuvaa. Tampere tarvitisi enemmän kohtuuhintaisia liiketiloja, jolloin keskusta säilyttäisi mielenkiinnon kun tarjontaa ja palveluja olisi enemmän tarjolla. Nykyisin tyhjää liiketilaa on valtavasti mutta tilojen vuokrat on niin korkeita ettei niihin kannata pienen yrityksen lähteä. 9+15+19 Työpaikallani hoidetaan kaupunkiasiat ja useimmat työmatkat pyöräillen, mikä on keskustassa aina autoa nopeampaa. Pyöräilyyn kokeilu ei valitettavasti ole tuonut parannusta. Rongankadun reitti, joka on ruuhkainen, on edelleen parempi. Toivoisin, että Hämeenkadulle voitaisiin rakentaa yhtenäinen pyörätie, jota ei huoltoliikenne katkaise, kuten Puutarhakadulla. Voisikos muuten Puutarhakadulla kieltää huoltoautojen pysäköinnin pyörätielle? Ajokaistoja on kaksi. Pienempi haitta liikenteen sujuvuudelle ja ainakin turvallisuudelle olisi se, että liikkeiden huoltoautot pysäköitäisiin toiselle ajokaistalle tai pysäköintipaikalle.
LIITE 16. YRITTÄJÄKYSELYN AVOIMET VASTAUKSET. 9+15+19 Täysin absurdi ja tarpeeton kokeilu, jonka perimmäisiä poliittisia tarkoitusperiä voi vain arvailla (-> Hämpin parkin elävöittäminen...). Kuten vanhat tamperelaiset tietävät, Hämeenkatu on aina ollut elävä, kesät talvet kaupungin valtasuoni ja ylpeys. Kävelykatuehdokkaita Tampereella olisi pilvin pimein, joten aivan käsittämätöntä katkaista keskeinen ajoreitti - liian houkutteleva Hämeenkatu nupukivineen ei sentään ole, mutta oli kyllä hyvin toimiva yhdellä ajokaistalla yksityisautoille. Hankaloittamalla ihmisten liikkumista keskusta autioitetaan ja asiakasvirrat ohjataan reuna-alueiden ostoskeskuksiin Lempäälän Ideaparkia myöten. Mitä järkeä? Hyvänä veronmaksajana en millään haluaisi kustantaa ja katsella taitamattomien poliitikkojen hölmöilyä, jotka itsensä lisäksi ovat häpäisseet myös puolueensa. Ja voisiko joku herätä siihenkin, miten noloa on liikkua kaupungilla kun pyöräily (pimeällä ilman valoja) sallitaan kaikkialla jalkakäytävillä? Kukaan ei siihen näytä puuttuvan.