Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat vuokrasta, hoitomaksusta ja ateriamaksusta. Lisäksi asiakas maksaa muista tarvitsemistaan tukipalveluista taksan mukaan. Asukas maksaa itse vuokran, johon hänellä on mahdollisuus hakea tuloistaan ja varallisuudestaan riippuen asumistukea. Asukkaan tulee hakea myös KELA:n maksamaa eläkettä saavan hoitotukea. Asukkaan henkilökohtaiseksi käyttövaraksi tulee jäädä vähintään 160 /kk. Käyttövara lasketaan nettotuloista, joista on vähennetty asiakasmaksut. Vuokra Tehostettuun palveluasumiseen muutettaessa tehdään vuokrasopimus. Asukkaan vuokra määräytyy asukkaan huoneen sekä hänen käytössään olevien yhteisten tilojen mukaan jyvitettyjen neliöiden perusteella. Vuokrat vaihtelevat kiinteistökohtaisesti. Hoitomaksu Kuukausittainen hoitomaksu peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaisesti samoin kuin säännöllisessä kotihoidossa olevilta. o Koska kyseessä on ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat asiakkaat maksu on yhden henkilön kohdalla 35 % niistä kuukausittaista bruttotuloista, jotka ylittävät 563 euroa/kk. Kahden henkilön talouden kohdalla maksuprosentti on 22 % niistä kuukausittaisista puolisoiden yhteenlasketuista bruttotuloista, jotka ylittävät 1039 euroa/kk. Asiakkaan kanssa laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma. o Mikäli asiakkaan tulot muuttuvat oleellisesti, maksua tarkistetaan. o Asiakasmaksut tarkistetaan kuitenkin vähintään joka toinen vuosi (samanaikaisesti lakisääteisten indeksitarkistusten kanssa). Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tulot tehostetussa palveluasumisessa: o palvelun käyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön: o veronalaiset ansio- ja pääomatulot o verosta vapaat tulot (esim. hoitotuki sisältäen veteraanilisän, ylimääräinen rintamalisä, elatusapu ja -tuki) o metsätulo Tulot, joita ei oteta huomioon: o lapsilisä o lapsen hoitotuki o kansaneläkelain mukainen lapsikorotus o asumistuki o vammaistuki o rintamalisää
Kotihoidon maksut 1.1.2014 Säännöllinen kotihoito Säännöllisellä kotihoidolla tarkoitetaan jatkuvaa ja säännöllistä kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa, jota asiakkaalle annetaan vähintään kerran viikossa. Säännöllisessä kotihoidossa olevalta asiakkaalta peritään kuukausimaksutaulukon mukainen maksu ja asiakkaan kanssa laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma. Kotihoidon kuukausimaksu lasketaan palvelun määrästä (palveluluokasta) ja perhekoosta riippuvan maksuprosentin perusteella palvelun käyttäjän/ perheen bruttotuloista, joista on ensin vähennetty ns. suojaosuus. Enimmäismaksu kotihoidosta on kuitenkin 50 euroa/tunti, vaikka asiakkaan tulojen perusteella maksu nousisi suuremmaksi. Mikäli asiakkaan avun tarve muuttuu siten, että se vaikuttaa kuukausimaksun suuruuteen, maksun muutos otetaan huomioon siitä päivästä alkaen kun todetaan muutoksen olevan pysyvä. Mikäli asiakkaan tulot muuttuvat oleellisesti, maksua tarkistetaan. Asiakasmaksut tarkistetaan kuitenkin vähintään joka toinen vuosi (samanaikaisesti lakisääteisten indeksitarkistusten kanssa). Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tulot säännöllisessä kotihoidossa: palvelun käyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön: veronalaiset ansio- ja pääomatulot verosta vapaat tulot (esim. hoitotuki sisältäen veteraanilisän, ylimääräinen rintamalisä, elatusapu ja -tuki) metsätulo Tulot, joita ei oteta huomioon: lapsilisä lapsen hoitotuki kansaneläkelain mukainen lapsikorotus asumistuki vammaistuki rintamalisää hlö tuloraja /kk 2-6 h/kk 7-10 h/kk 11-15 h/kk 16-20 h/kk yli 21 h/kk 1 563 15 % 20 % 25 % 30 % 35 % 2 1039 9 % 14 % 17 % 20 % 22 % 3 1628 8 % 11 % 14 % 16 % 18 % 4 2014 7 % 9 % 12 % 14 % 15 % 5 2438 6 % 9 % 10 % 12 % 13 % 6 2799 5 % 8 % 9 % 10 % 11 %
Kotihoidon maksua ei peritä sotainvalideilta, joiden vammaisuusaste on vähintään 20 %. Korvaus palvelusta peritään Valtiokonttorilta. Tilapäinen kotihoito ja kotisairaanhoito Kotihoito tai kotisairaanhoito on tilapäistä mikäli avun tarpeen arvioidaan olevan lyhytkestoista (alle kaksi kuukautta) tai harvemmin kuin kerran viikossa tapahtuvaa. Tilapäinen kotihoito 9,30 /alkava tunti. Tilapäinen kotisairaanhoito 9,30 / hoitajan käynti. Tilapäinen kotisairaanhoito 14,70 /lääkärin käynti. Lääkärin käynnistä veloitetaan maksu vain silloin, kun on kyseessä tilapäisen kotihoidon asiakas. Säännöllisen kotihoidon asiakkaalla lääkärin ja sairaanhoitajan käynnit sisältyvät kuukausimaksuun. Tukipalvelut Tukipalvelu Tuotekuvaus Myöntämiskriteerit Maksu Ateria kotiin kuljetettuna Ateriat palvelukeskuksessa Ateriapaketti Arkipäivisin kotiin kuljetettu lämmin/kylmä lounas Ateriapalvelu on tarkoitettu asiakkaalle, joka ei itse tai omaistensa avustuksella pysty valmistamaan / lämmittämään ruokaa eikä kykene kulkemaan ateriointipaikkaan. Kriteerinä voi olla myös ravitsemustilan heikkous. 7,50 Aamiainen 2,30 Lounas 6,00 Kahvi/tee ja kahvileipä 1,40 Päivällinen 4,00 Iltapala 2,00 Sisältää kaikki edellä mainitut ateriat palvelukeskuksessa. Ateriapalvelu on tarkoitettu asiakkaalle, joka ei itse tai omaistensa avustuksella pysty valmistamaan / lämmittämään ruokaa eikä kykene kulkemaan ateriointipaikkaan. Kriteerinä voi olla myös ravitsemustilan 15,70
Asiointipalvelu Päivätoiminta Kylvetyspalvelu Kuljetuspalvelu Vaatehuolto Asiointi on tarkoitettu välttämättömien asioiden hoitamiseen. Palvelu voi olla luonteeltaan kaupassa käynti, muu asiointi tai asiakkaan saattaminen. Päivätoiminnan kesto enintään 4 h, sisältää lounaan ja iltapäiväkahvin sekä ohjatun toiminnan. 6 h sisältää aamupalan, lounaan ja iltapäiväkahvin sekä ohjatun toiminnan. Kylvetyspalvelua annetaan yksittäisenä palveluna kodin ulkopuolella lähimmässä kotihoidon järjestämässä tilassa. Kuljetus kylvetys-palveluun tai päivätoimintaan. Vaatehuollolla tarkoitetaan oman kodin ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, joka sisältää pyykin pesun ja kuljetuksen. heikkous. Palvelutarjonnassa on alueellisia vaihteluja. Kriteerinä asiointiavun saamiselle on, että asiakas tai omaiset eivät pysty muulla tavalla järjestämään ko. asiointeja. Kuntouttava koko päivätoiminta kohdentuu asiakkaisiin, joilla on muistihäiriö, ovat omaishoidettavia tai heidän muutoin arvioidaan hyötyvän kuntouttavasta ja toimintakykyä ylläpitävästä päivätoiminnasta. Kriteerinä avun saamiselle ovat peseytymistilojen puutteellisuus/ haasteellisuus ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisen vaje. Kuljetus järjestetään, jos asiakas/omainen ei itse pysty sitä järjestämään. Ensisijaisesti asiakkaat ohjataan yksityisten palveluntuottajien pyykkipalveluun. Pyykkihuollosta huolehditaan erityistilanteissa. 9,30 /alkava tunti 13,50 /toimintapvä 20,00 /toimintapvä 6,00 3,30 /yhden suuntainen matka 5,00 /koneellinen Siivouspalvelu (Jokioinen, Humppila?) Perussiivous toteutetaan kertaluontoisena ja/tai jatkuvana Ensisijaisesti kotihoidon asiakkaat ohjataan ostamaan palvelu yksityisiltä 16,00 /h
Lyhytaikainen asuminen Kuntosalin kausihinta (ohjatut ryhmät) Kuntosalin kausihinta (ei ohjatut vuorot) Kuntosalin ohjattu vuoro (käyntikohtainen) tarvearvion mukaisesti. Lyhytaikainen asuminen sisältää asumisen ja hoivan. Lisäksi asiakas maksaa ruoat ja muut tukipalvelut taksan mukaan. palveluntuottajilta. Kotihoidon järjestämässä palvelutarjonnassa on alueellisia vaihteluja. Lyhytaikaista asumista tarjotaan kotiutustilanteissa, mikäli asiakkaan kotiolosuhteet ovat haasteelliset sekä esim. asunnon muutostöiden yhteydessä. 15,00 /vrk 26,00 /kausi 11,00 /kausi 3,00 /käynti Palveluseteli Tilapäisen kotihoidon palveluseteli on arvoltaan 22 /tunti (Forssa). Siivouksen palveluseteli on arvoltaan 33 /kk (Jokioinen). Siivouksen palveluseteli on tulosidonnainen.