TULOMUUTTOON VAIKUTTAVISTA TEKIJÖISTÄ



Samankaltaiset tiedostot
Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

TIETOISKU VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus Jukka Tapio

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Seinäjoki

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

SIIRTOLAISUUDESTA AMERIKKAAN JA MENEMISESTÄ VENÄJÄLLE

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne Psykiatria: sairaanhoitopiirit

Kainuu tilastoina Kuva: Samu Puuronen

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leena Jäntti

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Pirkanmaan ELY-alueella

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa

MUUTTAJATUTKIMUS KUUSAMO Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy. Mikko Leinonen Heidi Salomäki

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Jyväskylän kaupungin tervehdys

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä

Helmikuun työllisyyskatsaus 2015

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

Hämeenlinnan kaupunki Kaupunkikuvatutkimus 2014

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Siirtolaisuusinstituutin Pohjanmaan aluekeskuksen tutkimuksia nro 6

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ?

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih.

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 2015

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Kuluttajien mielialat ja kulutuksen muutokset-seminaari Helsinki UUSIMAALAINEN KULUTTAJANA

Elokuun työllisyyskatsaus 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Kaupan näkymät

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus Timo Reina

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

ALUEELLINEN VETOVOIMA

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Mistä Hämeenlinnaan muutetaan ja minne täältä muutetaan? Juuso Heinisuo Strategiapäällikkö elinvoima Hämeenlinna

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q4/2012

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Muuttajien taustatiedot 2005

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot

KESKI-SUOMEN MUUTTAJATUTKIMUS 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Rakennus- ja asuntotuotanto

Verkostotapaaminen Joensuu

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

Kevään 2015 yhteishaku

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Transkriptio:

TULOMUUTTOON VAIKUTTAVISTA TEKIJÖISTÄ tyypillinen muuttaja ja muuttosyyt Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus Keskuskatu 32 I 60100 Seinäjoki Tel. 044-2592 447 www.migrationinstitute.fi

AINEISTO JA MENETELMÄ Esitys perustuu vuosien 2007-2011 muuttoihin Seinäjoen seutukuntaan sekä alueilta pois Aineisto osa suurempaa aineistoa, kaikkiaan 570 vastauslomaketta Seinäjoen seutukunnan ja Vaasan seutukunnan muuttoliikkeestä Seinäjoen seutukunnan muuttajat 276 (tulo 125, lähtö 151) laaja tutkimuslomake neljän tulomuuttajan laaja haastattelu julkaistu Sotaniemi & Mattila: Olen palannut kotiseudulle jäädäkseni : Seinäjoen ja Vaasan muuttoliikkeet (2013)

MUUTTOVIRRAT JA SUUNNAT Seinäjoen kaupungin ja seutukunnan tulo- ja lähtömuuttajien muuttoalueet maakunnittain (% vastaajista). Seinäjoki Seutukunta Maakunta Tulomuutto Lähtömuutto Maakunta Tulomuutto Lähtömuutto Uusimaa 20 29 Uusimaa 23 22 Pohjanmaa 20 2 Keski-Suomi 15 9 Pirkanmaa 15 27 Pirkanmaa 11 17 Keski-Suomi 11 9 Pohjanmaa 9 14 Pohjois-Pohjanmaa 10 5 Pohjois-Karjala 9 Kanta-Häme 4 1 Pohjois-Savo 8 15 Keski-Pohjanmaa 4 1 Varsinais-Suomi 8 8 Muut ulkomaat 4 4 Muut ulkomaat 6 Pohjois-Savo 4 3 Keski-Pohjanmaa 4 Ruotsi 3 Satakunta 4 3 Varsinais-Suomi 9 Lappi 2 7 Muut 5 10 Muut 1 5 Yhteensä 100 100 Yhteensä 100 100 N 72 92 N 53 59

TULOMUUTON MOTIIVI Tulomuuton motiivit Seinäjoelle ja seutukuntaan muutettaessa (% vastaajista) Seinäjoki Seutukunta Muuttosyy Vaikutti Ei Vaikutti Ei Työ ja ura tulokunnassa 53 44 Turvallisuus tulokunnassa 55 42 Perheen ja suvun läh. täällä 54 45 Lasten kasvuympäristö tulokunnassa 45 52 Vaihtelunhalu 49 47 Perheen ja suvun läh. täällä 45 55 Elintason parantaminen 41 54 Vaihtelunhalu 46 50 Työmatkan pituus tulokunnassa 30 64 Elintason parantaminen 34 63 Turvallisuus tulokunnassa 35 53 Asuntojen hinnat tulokunnassa 35 65 Puolison työpaikan sijainti 28 72 Työ ja ura tulokunnassa 27 73 Asuntojen hinnat tulokunnassa 26 69 Puolison työpaikan sijainti 33 65 Liikenneyhteydet tulokunnassa 27 63 Työmatkan pituus tulokunnassa 27 72 Lasten kasvuympäristö tulokunnassa 18 79 Liikenneyhteydet tulokunnassa 10 90

SEINÄJOEN VETO JA TYÖNTÖVOIMA MUUTTAJIEN MUKAAN VETOVOIMA TYÖNTÖVOIMA Indeksi- Indeksi- Sija Seinäjoki luku Sija Seinäjoki luku Tulo 1. Kasvu ja kehitys 250 Tulo 1. Ei työpaikkoja 175 2. Hyvät palvelut 195 2. Ei kaupunkimainen/ kaupunkikulttuuria 160 3. Hyvät liikenneyhteydet 170 3. Huono liikennekulttuuri/ suunnittelu 125 4. Tapahtumat 125 4. Opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet 120 5. Liikunta- ja harrastusmahdollisuudet 105 5. Huono julkinen liikenne 115 Lähtö 1. Hyvät palvelut 280 Lähtö 1. Ei työpaikkoja 340 2. Rauhallisuus ja turvallisuus 165 2. Opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet 260 3. Luonto ja ympäristö 160 3. Ihmisten asenne ja mentaliteetti 200 4. Tapahtumat 155 4. Kulttuuri, viihde ja vapaa-ajanmahd. 160 5. Opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet 145 5. Huono julkinen liikenne 120

SEINÄJOKI: TYYPILLINEN TULIJA JA LÄHTIJÄ Muuttajien tyypillisimmät ominaispiirteet. Ominaispiirre Tulomuutto Lähtömuutto Ikä: Keski-ikäinen tai vanhempi Nuori aikuinen Perhe: Lapsiperhe tai lapset jo omassa taloudessa Parisuhteessa, ei lapsia Äidinkieli: Suomi Suomi Koulutus: Alempi korkea-aste Alempi korkea-aste Työ tai opiskelu: Vakiintunut työelämään Opinnot kesken tai ura alkuvaiheessa Tulotaso: Keskituloinen Pieni- tai keskituloinen Asuminen: Kaupunkitaajama, rivi- tai omakotitalo Lähiö, kerrostalo Muuttomotiivi: Asuminen, sosiaaliset syyt ja paluumuutto Opiskelu, työ ja ura

MUUTTAJIEN OMINAISPIIRTEET Muuttajien tyypillisimmät ominaispiirteet. Ominaispiirre Tulomuutto Lähtömuutto Ikä: Keski-ikäinen tai vanhempi Nuori aikuinen Perhe: Lapsiperhe tai lapset jo omassa taloudessa Parisuhteessa, ei lapsia Äidinkieli: Suomi Suomi Koulutus: Alempi korkea-aste Alempi korkea-aste Työ tai opiskelu: Vakiintunut työelämään Opinnot kesken tai ura alkuvaiheessa Tulotaso: Keskituloinen Pieni- tai keskituloinen Asuminen: Kaupunkitaajama, rivi- tai omakotitalo Lähiö, kerrostalo Muuttomotiivi: Asuminen, sosiaaliset syyt ja paluumuutto Opiskelu, työ ja ura

VETÄVÄT JA TYÖNTÄVÄT TEKIJÄT Muuttajien näkemys Seinäjoen veto- ja työntövoimista. Sija VETOVOIMA Indeksiluku Sija TYÖNTÖVOIMA Tulo 1. Kasvu ja kehitys 250 1. Ei työpaikkoja 175 2. Hyvät palvelut 195 2. Ei kaupunkimainen/ kaupunkikulttuuri 160 3. Hyvät liikenneyhteydet 170 3. Huono liikennekulttuuri/ suunnittelu 125 4. Tapahtumat 125 4. Opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet 120 5. Liikunta- ja harrastusmahdollisuudet 105 5. Huono julkinen liikenne 115 Indek siluku Lähtö 1. Hyvät palvelut 280 1. Ei työpaikkoja 340 2. Rauhallisuus ja turvallisuus 165 2. Opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet 260 3. Luonto ja ympäristö 160 3. Ihmisten asenne ja mentaliteetti 200 4. Tapahtumat 155 4. Kulttuuri, viihde ja vapaa-ajanmahd. 160 5. Opiskelu- ja koulutusmahdollisuudet 145 5. Huono julkinen liikenne 120 Huom! Indeksilukuja ei voi verrata voimien kesken eikä muuttotyypin mukaan. Teemojen järjestystä voidaan vertailla. Listaan on valittu viisi keskeisintä teemaa. Muut teemat olivat epäkiinnostavia mainintojen vähäisen määrän takia.

KAUPUNKIKEHITYKSEN NÄKÖKULMA Muuttovirrat Seinäjoen kaupunkikehityksen näkökulmasta. Positiivista Negatiivista Seinäjoki + Vetoaa paluumuuttajiin + Kasvaa voimakkaasti + Hyvät liikenneyhteydet + Hyvä palvelurakenne + Vahva maakuntakulttuuri Ei pysty sitouttamaan nuoria Maahanmuuttajien rekrytoiminen vaikeaa Kaupungistuminen kesken Heikko tunnettavuus

MITEN PARANTAA VETOVOIMAA? Hyödynnä yleisötapahtumia Kerro vahvuuksista Edistä kaupunkimaisuutta/kaupungistumista Kehitä jokirannan käyttöä Panosta julkiseen liikenteeseen Panosta asuntotarjontaan